Kymmenen asiaa minusta

Tartun suuntaani heiteltyihin haasteisiin huonosti, vähintäänkin merkittävällä viiveellä – mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Seuraa siis kymmenen sattumanvaraista asiaa aiheesta meikä. Kun on kirjoittanut blogia melkein kymmenen vuotta ei voi enää millään muistaa mitä kaikkea on tullut vuosien varrelta horistua, mutta luulen, että näitä pikkuasioita eivät ainakaan ihan kaikki vielä tiedä.

1. Tienasin elantoni taidekoulun alastonmallina kun olin kahdeksantoistavuotias. Otin loparit silloin kun pääsin samaiseen opinahjoon opiskelemaan. (Juuri kun kirjoitin tämän, muistin sivunneeni aihetta kun kirjoitin viime syksynä opiskeluvuosistani.)

2. Olen näytellyt samoihin aikoihin kesäteatterissa ja tehnyt mitättömiä statistirooleja muutamissa elokuvissa. Päädyin mukaan silloisen poikaystäväni kautta, hänestä tulikin myöhemmin näyttelijä. En kokenut alaa omakseni, mutta tykkäsin kaikista projekteista, jopa siitä, kun näyttelin kaksi kesää putkeen Tukkijoella-näytelmässä kylän lumppua ja tanssin kansallispuvussa polkkaa kunnes nilkkani kipeytyivät. Taskuun jäi muistot monesta hauskasta kesästä ja esiintymiskokemusta, josta on myöhemmin ollut paljon hyötyä. Polkkaa ei ole tosin tullut paljoa tanssittua sen jälkeen.

3. Ajoin autokoulun kuorma-autolla. Taisin olla näky, kun huristelin moottoritiellä rämisevällä kuorma-autolla yhdeksäntoistakesäisenä hippiäisenä, jonka olemattomat käsivoimat eivät olleet riittää vinoon potkaistun vaihdekepin käsittelyyn.

4. Olen potenut keskivaikeaa pakkomiellettä Myers-Briggsin persoonallisuustyyppeihin siitä asti niiden olemassaolo pari vuotta sitten selvisi minulle. Olen pakottanut lähes kaikki läheiseni tekemään testin, jotta pääsen heidän kanssaan arvioimaan ja analysoimaan tulosten paikkansapitävyyttä. Itse olen INFP ja tunnistan itseni lähes joka kohdasta. Jos haluat tehdä testin, se onnistuu verkossa ja vie vain minuutin tai kaksi. Googlaa myers briggs test niin löydät ensimmäisten tulosten joukosta monta vaihtoehtoa – ja tule sitten raportoimaan mitä sait tulokseksi!

5. Soitin kitaraa ja rumpuja kun olin teini. Opettelin myös skeittamaan, enkä ollut missään näistä kovin hyvä. Naurattaa, että nyt elämässäni on mies, joka hallitsee juuri nämä lajit, joihin oma motoriikkani ei riittänyt.

6. Hahmotan nopeasti laajoja järjestelmiä ja kompleksisia kokonaisuuksia, mutta en vieläkään ymmärrä miten ovet toimivat. Joudun jatkuvasti kahnauksiin varsinkin lukkojen kanssa, joista jokainen on mielestäni aivan uniikilla tavalla epälooginen. Erityisesti inhoan hotellihuoneiden avainkortteja ja aasialaisia lukkoja. Stella vs ovet on ystäväpiirin yleinen vitsailunaihe ja voin kertoa, että ovet johtavat tässä skabassa aina.

7. Jos en kirjoittaisi ja kuvaisi työkseni, hakisin opiskelemaan psykologiaa. Ihmismielen liikkeet ovat aina kiinnostaneet. Kuuntelen ihmisiä uteliaana, haluan ymmärtää miten muut ajattelevat ja kokevat asioita. Olen käynyt terapiassa ja ollut välillä kiinnostuneempi terapeutin käyttämistä tekniikoista ja mainitsemista teorioista kuin omista syistäni olla paikalla.

8. Epäilen usein olevani henkisesti korkeintaan kymmenen. Todisteet: lapsellinen huumorintaju (luulen, että ystävät nauravat useimmiten minulle eivätkä vitseilleni), krooninen sekoaminen kaikesta kimaltavasta, heppahulluus josta en ole ikinä päässyt yli, ikuinen iltapesuinho ja se, että ärsyttää mennä nukkumaan ajoissa, vaikka tiedän, että aamulla kiitän siitä itseäni. Rakastan myös kaikkea epäterveellistä ruokaa, koska sen syöminen tuntuu kapinalliselta. Ihan kuin kukaan kieltäisi aikuista ihmistä!

9. Sain potkut balettitunnilta kun olin viisi, koska minulla oli ihan omat koreografiat. Jarno arvelee, että olin ehkä enemmän nykytanssija.

10. Tykkään valvoa öisin ja tutkia sattumanvaraisia asioita, joista en tiedä mitään. Kuutamotutkimuksen kohteeksi voi valikoitua oikeastaan mikä vain. Estonian onnettomuus ja siihen liittyvät salaliittoteoriat, postijärjestelmä, ihmiset joiden fetissi on kävellä kastematojen päällä. Hakuhistoriani on vähän kyseenalainen, tässä viimeisimmistä ne julkaisukelpoiset: how to avoid shark attacks, ADHD testing for adults, training a penquin. Kerran innostuin kvanttifysiikasta, josta en harmi kyllä tajunnut juuri enempää tutkimusteni jälkeenkään. On myös vakituisia tutkimuskohteita, kuten avaruus, tulivuoret, myrskyt ja kaikenlaiset psykologian haarat ja kuriositeetit. Terveisin hurrikaanitutkija Harasek.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

59 thoughts on “Kymmenen asiaa minusta

  1. kohta 4: Munkin tulos on INFP ja lähetin silloin linkkiä heti ystäville, että mars testin tekoon. Ja olen myös tehnyt testiä uudelleen pidemmällä aikavälillä, mutta sama tulos tuli silti.

    kohta 3: Mullakin kuorma-autokortti, vaikka tuskin yletyin painavalle jarrupolkimelle…

    kohta 7: jos en olisi luovalla alalla, tahtoisin myös opiskella psykologiaa, koska ihmismielen liikkeet kiehtovat kovasti. toisaalta, en tiedä kestäisinkö itse psykologin työtä, koska toisten murheet vosivat siinä määrin olla hyvin kuormittavia.

    kohta 10: viimeksi kuutamotutkimuksen kohteena oli vanhat eurooppalaiset hallitsijasuvut, joiden ristiinnaimisen johdosta yhtä sukua riivasi erikoinen huulenmuoto ja erittöin huono purenta, tämän geenin kanssa tuli myös mielenterveysongelmia, jotka johtivat lopulta suvun tuhoon.

  2. Kiva postaus :)!

    Olen ENFP-A – hauska miten testi avaa omat fiilikset omasta olemisesta niin samaistuttavasti.

    • Kivaa kun tykkäsit! Oi, tunnen pari ENFP:ta ja ne ovat kaikki loistotyyppejä xxx

  3. Tervetuloa meidän taloyhtiöön, saat luultavasti avattua yhden oven viidestä…ja senkin oven lukosta olen poiminut muiden katkomia avaimia jo kaksi kertaa tänä vuonna.
    nimimerkki tuleva lukkoseppä tai varas

  4. Myers-Briggs!!! Mä oon pakottanut kaikki läheiset tekemään tuon myös, niiiin kiinnostavaa. Meillä tehtiin tää myös joskus opiskeluaikoina meidän tiimin kesken ja vitsit oli kiinnostavaa analysoida tuloksia porukalla. Mä oon ESFJ.

    • Hahaha, mahtavaa etten ole ainoa, joka on pistänyt koko kaveripiirin tekemään testin!

  5. INFP:n olen saanut minäkin tuosta…jossain vaiheessa noita tuli tehtyä. En ota nin kauhean vakavasti noita testejä, aika suppeita kuitenkin. Ovien ja lukkojen kanssa vaikeuksissa aina. Ja avaimet hukassa.

    • No eihän niitä kannata liian vakavasti ottaa, hupailuahan tämä on. INFP, jee! Ihana kuulla etten ole ainoa, jolla on haasteita lukkojen kanssa.

  6. Kohta 6, ovet ja lukot. Haha, KYLLÄ! “Mitenköhän sä oikein tulet pärjäämään elämässä”, totesi eräs nuoruusaikojeni deitti, kun en osannut avata hänen asuntonsa lukkoa. Onko se mun vika että maailma on suunniteltu täyteen surkeita ovilukkoja! Ihan hyvin oon pärjännyt kuitenkin, vaikka edelleen kolmivitosena pitää välillä mätsätä ovien kanssa :D Monimutkaiset teoreettiset kokonaisuudet sen sijaan tarttuu päähän tuosta noin vaan.

    • “Onko se mun vika että maailma on suunniteltu täyteen surkeita ovilukkoja!”

      NIMENOMAAN!!!

  7. Onhan tuo testi ainakin hauskaa illanistujaisten ajankulua, ei kaiken tarvi olla niin vakavaa ;)

  8. Oi, kiva postaus! Samaistuin moneen kohtaan, varsinkin seiskaan, kasiin ja kymppiin. Mullakin aina näitä yöllisiä tutkimusmatkoja internetin syövereihin. Varsinkin erilaiset suuronnettomuudet (kuten just Estonia) kiinnostaa, mut aivan erityisesti lento-onnetomuudet ja lentokoneiden toimintamekanismit noin yleisestikin. Niin ja tietty tsunamit ja maanjäristykset ja muut. Lisäksi kaikki mystiset katoamiset ja murhajutut, erityisesti sarjamurhaajat ja niiden psyyke, vaikka näistä aiheista lukemisen jälkeen kyllä aina pelottaa ja inhottaa. Myös kvanttifysiikka ollut kiinnostuksen kohteena, varsinkin sen jälkeen kun näin Interstellar-leffan. Huojentavaa kuulla, että muutkin tekee tällaista, hihih. Ehkä tän voi jo lukea jonkinsortin harrastuksena, ja voipahan sitten ainakin tehdä mielenkiintoisia keskustelunavauksia, jos kiusallinen hiljaisuus uhkaa illalliskutsuilla. :D

    • Oho, allekirjoitan koko tuon sun litanian! Mahtavaa. Interstellar-elokuva herätti myös mun muutamaksi vuodeksi unohtuneen kvanttifysiikkapakkomielteen eloon.

  9. INFP-T täällä. Mielenkiintoinen testi, jäi moni asia mieltä askaruttamaan varmaan vielä pitkäksi ajaksi. :)

  10. Tiedän, että viihdekäyttö on ihan okei, kuten horoskooppienkin, mutta kai tiedätte, että Myers-Briggs on täyttä kuraa ja täysin verrattavissa esim. juuri horoskooppeihin? Onko ihme, että kuvailu osuu kohdalle, kun olet ensin kuvaillut itseäsi testille? :D Persoonallisuuksia ei voi jakaa noin yksinkertaistetusti muutaman janan avulla, ongelmaksi muodostuu esim. se tässä “teoriassa”, että kaksi samaa kirjainyhdistelmää olevaa ihmistä on keskenään edelleen todella erilaisia. Ammattilaisten käytössä on tutkittuja, toimivia testejä, jotka osana muuta tutkimusta antavat validia tietoa yksilön persoonallisuudesta suhteessa muuhun väestöön. Surullista on se, kun näitä höpötestejä käytetään tosissaan, esim. jonkun kaupallisen koulutuksen saaneen rekrytoijan johdolla, ja ihmisten elämään vaikuttavia päätöksiä tehdään tällaisten pohjalta.. Tällaisia ajatuksia täällä kyseisestä testistä, peace!

    Samaistun moneen kohtaan kymppilistallasi. Erityisesti nuo ovet :) Herraseurassa voi helposti onneksi jättäytyä leidimäisesti odottelemaan jonkun toisen avaavan oven, mutta yksin liikkuessa tulee taisteltua. Löydän myös mielenkiintoisia aiheita yöllä lueskeltavaksi vaikka ja mistä, viime yönä luin VR:n raideliikenteen suunnittelusta ja sitä edellisenä ihmisoikeuksista. Ainakin saa hyviä ruokapöytäkeskusteluja näistä!

    • Aivan samaa mietin täällä, kiva kun toit Maija asian esiin. Myers-Briggsillä ei ole minkäänlaista tieteellistä arvoa, ja on aika kyseenalaista ottaa se esiin edes söpönä, viihteellisenä kuriositeettina, jos ei samalla tuo esiin tuota seikkaa, että testillä ei todellisuudessa mitään arvoa ole: sen verran hallaa esim. työelämässä erinäisten “konsulttien” toimesta ko testillä saatu aikaan.

      • Voi apua. En kyllä ajatellut, että testin mainitseminen tälläisessä 100% viihteellisessä kontekstissa velvoittaisi minut varustamaan sen varoitustekstein.

    • Olen tietoinen Myers-Briggsiin kohdistuvasta kritiikistä enkä itsekään ihan ymmärrä miksi monet käyttävät sitä yritysmaailmassa rekrytoinnin työkaluna. Mulle se on kuitenkin harmitonta hupia, hauska kahvipöytäpuheenaihe ja yksi internetin lukemattomista testeistä joiden avulla voi yrittää ymmärtää itseään ja läheisiään vähän enemmän.

      Olen törmännyt muuten isoon yritykseen, jossa MBTI-persoonallisuustyyppejä käytetään työtehtävien jakamiseen tiimin kesken. Työntekijöiden mukaan homma toimii, joten mikä siinä!

  11. INFP-T täällä. En vois kyllä kuvitella itseäni kovin samanlaiseksi kuin sinä (vaikka meilläkin on mäyris!), mutta introvertti, intuitiivinen ja tunteellinen kyllä voin sanoa olevani. Ja testinkin mukaan yli 80% tuli noista tulokseksi.

    Mutta oon kyllä myös aika monta muuta asiaa. En usko että kenenkään persoonallisuutta voi loppupeleissä määritellä viidellä janalla. Tai siis voi toki, mutta aika paljon jää ulkopuolelle. =)

    Toistaiseksi suurimman itseymmärryksen hetken koin, kun sain melkein 100% tuloksen HSP (highly sensitive personality) testistä. En ole siis koskaan ajatellut olevani herkkä. Enkä ajattele vieläkään, kaikki muut vaan on tosi tyhmiä välillä… Siis sen tajuaminen, että aika suuri osa ihmisistä on tosiaan aika erilaisia tän asian suhteen kuin minä. Että jos välillä ei vaan voi ymmärtää ihmisiä. Niin siihen on syy! =)

    • En minäkään usko, että ketään voi määritellä viiden janan kautta – eikä tämän testin tarkoituskaan kai ole tyhjentävästi selittää ihmisen koko persoonaa. Olisihan hullu ajatus, että maailmassa olisi vain kuusitoista erilaista persoonatyyppiä. Viihdekäyttöön tätä suosittelen, ja itseymmärryksen lisäämiseen, jos sellainen kiinnostaa. Oi, rapsuja mäyryläiselle!

  12. INFJ ilmoittautuu. Eli muuten sama, mutta järjestelmällisyys menee spontaaniuden ohitse. En ole varma muistanko väärin, mutta muistaakseni INFP ja INFJ-jengiä löytyy vähiten väestön joukosta..

  13. Tuo ovijuttu – voin niin samaistua :D Etenkin ulkomailla. Viimeksi Thaimaassa hotellihuoneen ovi. Mies toimi portsarina oikeastaan joka kerta. Onneksi kuljimme suurinpiirtein samaan tahtiin ovesta sisään ja ulos.

    Hurjan kiva postaus!

  14. Toinen INFP ilmoittautuu! Löysin testin vasta tänä vuonna ja osui niin nappiin että olin ihan melkein vähän järkyttynyt mutta hirveän tyytyväinen :D Vaahtosin tuloksesta mutta kukaan muu ei oikein fiilistellyt omia tuloksiaan yhtä täysillä.
    Myös kummallisten juttujen ja salaliittoteorioiden tutkiminen on ihan parasta, varsinkin yöllä!

  15. ESTJ-A olen ja tunnistan kyllä itseni… Mutta mun wannabe minä olisi lastenpsykiatri. Ja en suostunut jatkamaan satubalettia kun en osannut liikuttaa nenää ilman että suu liikkui (opettajan mukaan me jotka ei tätä pystytty tekemään oltiin toivottomia; teistä ei tule balleriinoja).

    Nyt mä “elän” tuota blingbling vaihetta tyttären kanssa joka taitoluistelee kun tiedät ne vermeet… huokaus. Blingiä ei voi koskaan olla liikaa:)

    • Täällä toinen ESTJ-A/Executive.

      Tykkään myös lukea/katsoa dokkareita sarjamurhaajista, ratkaisemattomista rikoksista, suuronnettomuuksista, luonnonkatastrofeista, luonnosta ylipäätään, historiasta, sodista…… Olen dokkariaddikti. :•D

    • Siis nyt on pakko kysyä, että miksi oli olennaista liikuttaa nenää ilman että suu liikkuu?! Olen hämmentynyt. Kokeilin enkä minäkään muuten osaa. Oi, taitoluisteleva tytär – mikä onni blingbling-harakalle :D

  16. Fetissi kävellä kastematojen päällä?!?! Yyyyyyh, mielikuva sai varpaat kippuraan inhosta. :-D

    Tää oli tosi kiva postaus, kiitos!

    • Joo! Mutta kelaa, sitten on vielä monia alakategorioita: jotkut haluavat kävellä niiden päälle paljain varpain, toiset kengät jalassa, toisille on tärkeää että maa on märkää, joidenkin jalkojen alla pitää olla ehdottomasti nurmikko eikä asfaltti käy ja niin edelleen. Äärettömän mielenkiintoista (ja vähän ällöttävää, jos ei satu itse olemaan innoissaan tälläisestä).

  17. Oi, MBTI on yksi minunkin lempiaiheistani. Olen INFJ ja samaistun kuvaukseen ihan täysillä. On jotenkin helpottavaa tietää, että maailmassa on muitakin samankaltaisia tyyppejä. Samaistun myös kohtaan 10, luen aika paljon esimerkiksi erilaisista kulteista ja sarjamurhaajista… Hmm.

    • Totta – tulee jotenkin huojentava olo kun tajuaa ettei ole ihan yksin omituisuuksiensa kanssa!

  18. ESTP ja rekkakuski (tuo kohta 3) täällä. Jos pankkiirin hommat joskus loppuu, niin aina voin vaihtaa kuljetuspuolelle :)

  19. Silmäni kun luin tuon Myers-Briggs -kohdan 8))) Olen myös INFP, testin tehnyt monta kertaa pidemmilläkin aikaväleillä ja aina sama tulos. Patistelin myös lähipiiriä tekemään testin, koska tulokset kiinnostaisi suunnattomasti. Isä ei halunnut tehdä testiä, tuntui kuin olisi kavahtanut koko juttua! :D
    Nämä oli hauskoja yksityiskohtia. Lisää tällaista normaalista poikkeavaa kiitos!
    Samastuin myös kymppiin. Kuvasin yksi yö synkkiä heilahduskuvia ja niistä inspiroituneena yritin etsiä löytyykö unihalvauksen seksuaaliselle sävylle jostakin kansanperinteestä jotain nimellistä hahmoa. Muutakin siis kuin demoni, joka istuu päälläsi halvauksen aikana. Äkkiseltään en nyt löytänyt. Oli kyllä aika pelottavia kuvia, säikähdin kun laitoin koneelle.

    Tykkään paljon ottamistasi kuvista. Käyn täällä joskus ihan vaan katselemassa vanhoja merkintöjä. Mieleen on jäänyt ainakin se synkkä kuva Sepän kukkakioskista. (Ja hevosen hengityshöyry, natisevat portaat ja aamunvalo ja hiljaisuus;))
    Ihan kuin mielikuva jostain kirjasta.
    Kukkakioski on aurinko yössä. Katu hohtaa pimeydessä kuin siihen olisi satanut turkooseja jalokiviä. Kukat ja synkkyys, mikä lohduton kontrasti.

    • Moi!
      Joo, tuo unihalvaus on kiinnostellut. Ikuinen uteliaisuus vaivannee hieman vieläkin, vaikka useimpiin juttuihin olenkin löytänyt vastaukset! Jotenkin tuo voisi johtua myös vaikka esmes menneisyyden ajoista? Osa kropasta onkin vielä muualla, ja osa täällä :)?! Ystävälläni oli joskus tuon tyyppisiä oloja, ja hänen vaistonsa kertoi näin silloin. No, outoa joka tapauksessa!

    • Moikka Emma,

      kiitos pitkästä kommentista! Alan näiden kommenttien perusteella tulla siihen tulokseen, että INFP:t ovat keskimääräistä kiinnostuneempia tälläisestä, sillä tosi moni INFP näyttää innostuneen MBTI:sta. Mutta eihän se mikään ihme ole, kun on analyyttiseen ajatteluun taipuvainen utelias mieli. Hassua, että toisia tälläinen testi arveluttaa – liittyykö siihen joku selittämätön pelko, että paljastuisi/jäisi kiinni siitä millainen persoona todellisuudessa on?

      Synkät heilahduskuvat, kiinnostaa. Naurattaa vähän, että onnistuit säikyttämään niillä itsesi. Ymmärrän kyllä.

      Ja kiitos kauniista sanoistasi, tosi kiva kuulla että olet tykännyt blogista ja kuvista. Kadulle sataneet turkoosit jalokivet, ihanasti sanottu. Minäkin tykkään yhä siitä kuvasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.