Meriteitse minilomalle

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Silja Line

✖ MAARIANHAMINA, AHVENANMAA

Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin, että olimme viikonvaihteessa tien päällä! Suuntasimme tosiaan sunnuntaiaamuna kohti Turkua ja siellä sijaitsevaa laivaterminaalia, agendalla muutaman päivän pikkuloma. Silja Line on minulle (kuten varmasti kaikille) vanha tuttu vuosien varrella tehdyistä risteilymatkoista. Lukemattomat kerrat on tullut matkattua kaveriporukalla Tukholmaan, mutta tällä kertaa olimme kaksin ja suuntana oli Ahvenanmaa, jossa olin käynyt aiemmin vain kerran hätäisellä työmatkalla ja halunnut takaisin siitä saakka. Lähtökohdat: kunnossa.

Silja Linen tämän kevään uutuuksia on, että pelkän risteilyn sijaan on mahdollista varata kokonainen miniloma, joka sisältää risteilyn lisäksi yhden tai kahden yön majoituksen kohteessa. Ahvenanmaan hotellimatka kuulostaa ihanalta ja sitä se onkin, vaivaton tapa lähimatkailla saaristossa, päästä pariksi päiväksi irti arjesta tuulettamaan päätä. Sellaista aina silloin tällöin tarvitaan – ja parasta on, jos pääsee tuulettamaan sitä yhdessä pitkätukkaisen lempi-ihmisensä kanssa.

Menomatkalla pääsimme Silja Galaxyn kyytiin, joka lähti Turusta aamukahdeksan maissa. Olimme varhaisesta aamuherätyksestä ja varsinkin sitä edeltäneestä pitkästä viikosta poikki, joten painelimme ensitöiksemme hyttiin ottamaan pienet päiväunet. A Premium -hytin pyöreä ikkuna sängyn yläpuolella oli hurmaava – puhumattakaan sieltä näkyvästä maisemasta! Oli vaikeuksia rauhoittua nukkumaan, kun laiva lipui Turun saariston läpi ja saarimaisema muuttui kilometri kilometriltä karummaksi ja kauniimmaksi. Saarihulluus tuntuu olevan pahenemaan päin eivätkä tälläiset laivareissut kyllä yhtään auta asiaa.

Heräsimme huomattavasti virkeämpinä – ja raivonälkäisinä. Hotellimatkaan kuuluva erikoisaamiainen oli ehtinyt päättyä kymmeneltä, mutta olimmekin laskeneet sen varaan, että kala- ja äyriäisravintola Happy Lobsterissa on runsas brunssi, johon kuuluu mm. kannullinen kahvia ja kuohuviinilasilliset. Ihanaa vetelehtiä notkuvan pöydän äärellä kun kerrankin ei ollut mihinkään kiire – matkaa Maarianhaminaan oli jäljellä vielä monta tuntia eikä ollut muuta kuin siniseksi sulava horisontti ja aikaa. Ravintoloita ja muita viihdepalveluita on muuten tainnut tulla lisää sitten viime risteilyreissuni, ja hyvä niin. Jos perinteinen buffet ei tunnu omalta jutulta, muita vaihtoehtoja nähtävästi piisaa.

Kävimme tietysti tax freessä, se vaan kuuluu asiaan. Tuoksuja nuuhkitaan, aurinkolaseja sovitetaan, ylellisiä kuultovoiteita sivellään kämmenselälle kunnes poikaystävä kiskoo eteenpäin. Löysin Guccin hajuvesihyllyltä oman luottotuoksuni, jota ei ole myyty maissa vuosikausiin. Luulin, että se oli hävinnyt laivoiltakin, mutta täällä sitä näköjään vielä on! RayBanilta löytyi vaikka mitä malleja joihin en ole muualla törmännyt, kuten nämä pyöreät pinkit upeudet, jotka Jarno yritti tietysti yllyttää minut ostamaan. Jäivät toistaiseksi hyllyyn. Olisipa näistä puuterisempi versio niin ostaisin heti.

Nyt pois sieltä, nainen.

Laivalla nyt on muutenkin mukavaa matkustaa, mutta iso iso plussa siitä, että laivaan on helppo tulla myös auton tai pyörän kanssa. Jos kevät olisi ollut pidemmällä, olisimme ehkä lähteneet matkaan fillareiden kanssa, mutta viileät kelit tekivät valinnasta helpon ja lähdimme autolla. Onhan se nyt ihan hämmentävän helppoa: senkun nostaa kotiovella matkalaukut autoon, suhaa terminaaliin ja ajaa autokannelle. Maihinnousukortin saa mukaansa matkan varrelta nousematta autosta. Matka kuluu kierrellen laivan kaupoissa, katsellen ravintolassa ohilipuvaa saaristomaisemaa ja hengaten hytissä. Määränpäässä ei tarvitse kuin ajaa auto ulos ja huristella hotellille.

Maarianhaminassa kaikki on lähellä: hotelliimme oli terminaalista vain muutaman minuutin matka. Olimme valinneet tarjolla olevista vaihtoehdoista majapaikaksemme Hotell Pommernin, joka vaikutti sopivalta paikalta viettää pari kiireetöntä päivää. Myös kehuttu viinibaari saattoi vaikuttaa valintaan. Kaikki Maarianhaminassa liittyy jotenkin mereen, niin tämä hotellikin: se on saanut nimensä maailman vanhimmalta alkuperäisessä kunnossa säilyneeltä purjealukselta, joka viettää ansaittuja eläkepäiviään ja toimii nykyisin museona Maarianhaminan satamassa. Nelimastoinen kaunokainen on ollut ankkurissa vuodesta ’57 asti.

Kävimme tietysti katsomassa! Koska laiva.

SKEDESPOTTI, huuteli seuralaiseni ilahtuneena pitkin matkaa. Maailma näyttää ilmeisesti erilaiselta skeittaajan silmin.

Kävimme kävelemässä ja katselemassa veneitä. Pysähdyimme syömään laiskan illallisen, kun tuli nälkä. Paikallinen Stallhagen-olut olikin tuttu edelliseltä Ahvenanmaan reissulta, tykästyin siihen silloin ja tilailen sitä silloin tällöin Helsingissä. Kaupungilla oli kiireetön tunnelma, vähän odottava, samanlainen kuin monissa paikoissa, jotka viettävät talvisin hiljaiseloa ja heräävät kesäisin eloon. Ahvenanmaalla alkaa vuoden vilkkain matkailusesonki aivan pian, kesäkuun alussa. Hidas tunnelma sopi meille hyvin, kuljeskelimme aikamme ja vetäydyimme aikaisin hotellihuoneeseen.

Olin tietysti suorittanut pienen internet-tutkimuksen ennen matkaamme. Silja Linen sivuilta löytyy Ahvenanmaan kohdevinkkejä ja moni ystäväkin on viettänyt saaristossa aikaa. Ahvenanmaalla voi tehdä vaikka mitä: valloittaa saaren pohjoispuolen Geta-vuoret, tutkia saarta pyörän selässä, koluta luontopolkuja, meloa tai pulikoida Mariebad-kylpylässä, jolla on oma hiekkaranta. Takana on aika kiireinen kevät, joten päätimme tällä kertaa skipata saariston tarjoamat aktiviteetit ja keskittyä ihan vaan ruokaan ja rentoutumiseen. Sää suosi suunnitelmaamme – satoi lunta, samaa sakeaa pyryä, jota tuli kuulemma taivaan täydeltä Helsingissäkin. Onneksi oli auto, ei paljoa lumisade haitannut. Päätimme viettää päivän kierrellen Maarianhaminaa ja sen lähiseutuja. Luontopolut ja kanoottiseikkailut jäivät nyt odottamaan seuraavaa kertaa, samoin ne kaksikymmentä uimarantaa, jotka Ahvenanmaalta kuulemma löytyy. Onpahan syy tulla takaisin.

Jostain syystä uusissa paikoissa tekee mieli päästä korkealle ja katsoa kauas. Ehkä se on jokin alitajuinen tarve hahmottaa missä päin palloa sitä onkaan ja nähdä omin silmin millainen maisema ympäriltä avautuu. Suuntasimme siis lounaalle näkötornin kahvilaan. Oli retkilounas, kuumat toastit ja sitruunalimut, jälkkäriksi kahvit ja ahvenanmaalaista pannukakkua, johon oli laitettu pieni lippu. Lämmittelimme kahvilan keskellä ritisevän tulen äärellä.

Kävimme tutkimassa Maarianhaminan Merikorttelia kaupungin itäisessä satamassa. Olin lukenut internetistä, paikasta jossa kaikki tieto asuu, että venevajojen, ranta-aittojen ja laitureiden muodostama kortteli on kappale elävää merellistä historiaa: siellä on veistetty veneitä, taottu rautaa ja rakennettu suuria puualuksia. Museossa voi uppoutua puulaivan- ja venerakennustyön historiaan ja nykyhetkeen. Korttelista löytyy nälän yllättäessä myös ravintola, mantereellekin levinnyt Pub Niska, joka tarjoilee moderneja pizzoja eli peltileipiä.  Käsityöläistalon myymälä Saltissa myydään paikallisia käsitöitä ja piipahdimme tietysti tutkimassa valikoimaa, koska saaristokulttuuri kiinnostaa ja olen hulluna esineisiin, joissa käsityön jäljet on jätetty näkyviin. Suosikkini myymälästä: mustat valurautaiset kulhot ja vadit, ahvenanmaalaiset lampaantaljat, paksut leikkuulaudat, luomusaippuat ja pitkävartiset villasukat, joiden varteen on kudottu värikkäitä raitoja.

Minulla oli lukiovuosina poikaystävä, joka opiskeli historiaa. Yhtenä kesänä kiersimme rämisevällä pikkuautolla kaikki Suomen keskiaikaiset linnat, joita on aikoinaan rakennettu hiki hatussa etenkin maan länsirannikolle. Ahvenanmaan ainoa linna Kastelholma jäi sillä kierroksella näkemättä, mutta nyt on paikattu sekin aukko sivistyksessä. Sundissa sijaitsevassa linnassa ei ollut visiittimme aikaan ketään muuta, se korosti paikan jylhää hiljaisuutta. Kiertelimme muureilla, katselimme sieltä avautuvaa kaislojen reunustamaa joenuomaa.

Mäyräkoirat kielletty! Varmaan siksi, että linnassa on niin paljon jyrkkiä portaita.

Päivän kohokohta odotti ihan kulman takana: olimme nimittäin varanneet pöydän Smakbynista, ahvenanmaalaisten rakastamasta ravintolasta, jonka paikallinen kokki Michael Björklund on jokunen vuosi sitten perustanut. Smakbyn oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin siellä työni puolesta pari vuotta sitten ja tiesin mitä odottaa: superhyvää ja simppeliä saaristolaisruokaa, jossa yksinkertaiset raaka-aineet saavat loistaa. Ravintolasta saa myös vaatimattomasti maailman parasta saaristolaisleipää, jota Micken anoppi valmistaa. Ostimme sitä mukaan ravintolan putiikista sekä itsellemme että tuliaiseksi ja oli hilkulla, että kumpikaan limppu ei selvinnyt kotiin asti.

Ravintolasalissa on vielä toukokuussa yllinkyllin tilaa, mutta kesään mennessä pöydät täyttyvät nälkäisistä paikallisista ja saarella vierailevista. Micke ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta tapasimme hänen vaimonsa Jennyn, joka kertoi tilan kuulumisia. Kaikenlaista uutta on taas suunnitteilla, eikä Smakbyn ole ennenkään tyytynyt pelkkään ravintolatoimintaan: raflan yhteydestä löytyy myös putiikki ja oma tislaamo, jossa tehdään pääasiassa paikallisista aineksista erilaisia viinejä, liköörejä ja hedelmäviinoja. Pullot ovat niin kauniita, että niitä voisi sijoittaa keittiöönsä ihan vaan koristeeksi (tosin tuskinpa jäisivät nautiskelematta).

Parsaa, hapankaalta ja kauden vihanneksia.

Yksi suosikkiruoistani maailmassa: kalaa ja pottuja voikastikkeella. Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Viereen se Micken anopin musta leipä niin ollaan lähellä ruokataivasta.

Vatsat täynnä! Oli pakko skipata jälkkäri, mutta saimme vielä eteemme snapsitarjottimen, johon oli katettu maistiaiset tislaamon suosituimmista tuotteista. Ehdoton suosikkini oli kirsikkalikööri, ei sinänsä mikään suuri yllätys, koska rakastan melkein kaikkea missä on kirsikkaa. Jarno oli kuski ja sai tyytyä vain kastamaan kielenkärkensä.

Seuraavan aamun pakkauspuuhissa hotelliaamiaisen jälkeen.

Seuraavana päivänä oli vielä aikaa vähän kierrellä ennen laivan lähtöä. Tutkimme kaupunkia ja kuljimme rannoilla kunnes alkoi sataa lunta, joten pakenimme mihinkäs muualle kuin JÄÄTELÖLLE! On sentään toukokuu! Anna & Aldo on perinteinen italialainen gelateria, jota pitää kahdeksan vuotta saarella asunut italialaispariskunta. Juttelin heidän kanssaan tovin ja sain nähdä keittiön, jossa jäätelöt valmistuvat. Listalta löytyi uskomattomia annoksia, juuri niitä suklaata ja syntiä tihkuvia spektaakkeleita, joita näkee vanhoissa elokuvissa. Sellaisia ei ole enää paljoa näkynyt sen jälkeen kun smoothiet ja muut terveysherkut tulivat muotiin. Oli pakko tilata kaikkein suurin pikari, joka notkui suklaakastikkeesta, kekseistä, vohvelitikuista ja karamellikiteistä. Kirsikka puuttui, mutta senkin olisi varmasti saanut jos olisi vaan pyytänyt. Lystikäs pariskunta ja ihanalla tavalla vanhanaikainen jäätelöbaari – suosittelen. Oli siellä pieni terassikin, mutta ulkona pyrytti taas. Nautimme siis synnistämme suosiolla neljän seinän sisällä.

Kun enemmän on enemmän (annoksesta ehdittiin tosin vähän verottaa ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin).

Paluumatka Ahvenanmaalta takaisin Turkuun taittui Baltic Princessilla. Nauratti taas se kolmen minuutin matka hotellista terminaaliin: olemme kuuluisia viime tingan ihmisiä ja yleensä viimeisenä paikalla kaikkialla, mutta kerrankin ei tullut lähtökiire. Laiva lähti liikkeelle kahden maissa ja oli perillä Turussa seitsemän jälkeen – siinä ehti siis hyvin iltapäivän ajan hengähtää, syödä ja kerätä voimia ennen ajomatkaa takaisin Helsinkiin. Melko stressitöntä matkantekoa.

Ennen lähtöä vedetyllä jäätelöannoksella olisi varmasti kaloriensa puolesta pärjännyt viikon, mutta oli suolaisen nälkä ja lounaskupongit polttelivat taskunpohjalla. Valitsimme italialaisen Tavolata-ravintolan, joka oli itseasiassa todella viihtyisä, ja vedimme siellä pizzalounaan. Tai no minä tilasin parsarisoton ja sen kunniaksi proseccon – on nimittäin se maaginen aika vuodesta, kun saa parsaa! Risotosta ei ole kuvaa, koska ennätin vahingossa syödä sen, mutta buffalomozzarella-annoksen muistin sentään taltioida reissuraporttiin. Oli hyvää, söin kaiken (no Jarnolle jätin vähän).

Rennon lounaan ja muutaman taxfree-ostoksen jälkeen menimme tsekkaamaan DeLuxe-hyttimme, joka oli edellistä suurempi ja sisälsi leveän sängyn lisäksi myös sohvan. Tällä kertaa ei nukuttu, vaan hengattiin, kuunneltiin musiikkia ja otettiin suttuisia saarikuvia, jotka näyttävät unilta. Lempiharrastukseni heti suttuisten katuvalokuvien jälkeen.

Kävimme kyyläämässä saaria myös aurinkokannelta kun Turku lähestyi. Tuo minulle. Eikun tuo. Tai molemmat.

Matkalaiset tyytyväisinä, melkein perillä Turussa. 

Saariseikkailu takana! Vaikka olikin sitten aika iisi seikkailu. Ei sitä aina tarvitse kivuta vuorelle, joskus sitä kaipaa kaikkein eniten vaan kiireettömyyttä, sitä ettei ole kummempia suunnitelmia tai pakkoa olla missään. Oli ihanaa olla kaksin, nukkua hyvin ja käydä aamuisin valmiiksi katettuun pöytään, juoda muiden keittämää kahvia. Ahvenanmaa on kaunis paikka ja haluan ehdottomasti sinne takaisin ensi tai jonain kesänä, mutta ehkä kaikkein eniten tällä minimatkalla rakastin tätä matkanteon mutkattomuutta. Ei tärvääntynyt aikaa turhaan säätöön ja merimatkakin oli rentouttava (sitä ei kovin usein voi esimerkiksi lentomatkailusta sanoa). Ei sitä aina tarvitse lähteä Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen asti viikonloppulomalle – läheltäkin löytyy kiinnostavia kohteita. Ehkä kokeilemmekin ensi kerralla millaista on laivamatkailu pyörän kanssa.

Aiotteko valloitella saaria tänä kesänä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

22 thoughts on “Meriteitse minilomalle

  1. Kiitos tästä jutusta! Etenkin nuo kuvat Ahvenanmaalta ovat upeita. En ole koskaan tullut käyneeksi siellä ja nyt tämän postauksen luettuani tuntuu siltä, että tänä kesänä pitäisi kyllä päästä. Vaikka yksin, jos en saa ketään houkuteltua mukaani!

    • Hei ihana kuulla, että tykkäsit! Suosittelen visiittiä, Ahvenanmaa on varsinkin kesällä aivan ihana paikka ja yksinkin varmasti helppoa ja mukavaa matkustaa xx

  2. Lähimerimatka, täydellinen kohde kesävkonlopulle, tulen tekemään sen, kiitos muistutuksesta (Tallinnassa olen niin usein jo käynyt, kiva toki sekin).

    • Hei ihanaa että innostuit! Tallinnakin on ihana, en ole itse käynyt siellä aikoihin. Ehkä kesällä!

  3. Kirsikat täälläkin!! Miksei ne jo oo täällä!?! :)

    – Tuo seinä ♡
    Mä oon aina ollu hulluna talojen seiniin!?
    – Ja, unikuvat ☆

    Kaunista.

  4. LINNAT! ♡♡♡ Olen historiahullu, ja etenkin keskiaika kiinnostaa. On myös tullut kierrettyä Suomen keskiaikaisia linnoja ja kirkkoja. Se tunnelma joka vanhojen kivimuurien sisällä on on jotenkin maaginen; tuntuu kuin olisi yht’äkkiä tupsahtanut 700 vuoden taakse sen aikaiseen maailmaan. Haaveenani olisi joskus päästä käymään vaikkapa Skotlannin, Slovakian, Romanian, Walesin ja Espanjan linnoissa.

    Minulla on matkustaessani tapana koota kohteesta minipieni memo, johon kerään vierailemisen arvoisia kohteita, maan tapoja, mahdollisesti hiukan sanastoa ym. tarpeellista. Memon sisältö vaihtelee aina sen mukaan, olemmeko menossa tyyliin Italiaan vai Inariin. Kaverit aina naureskelevat memoilleni, mutta joka kerta niistä on ollut ihan konkreettista apua. Että kyllä pedantista luonteesta joskus on ihan hyötyäkin. :•D Ja juu tiedän että samat asiat pystyisi googlettamaan myös tilanteessa, mutta tykkään muutenkin askarrella ja memon kokoaminen on vain mukavaa.

    • Ooh joo, ne ovat varmasti ihan huikeat! Ja siis RAKASTAN ajatusta sun matkamemoista! Hahaha! Saksalainen minussa arvostaa tälläistä systemaattisuutta ja suunnitelmallisuutta. Itsekin kokoilen joskus matkoja varten osoitteita, linkkejä ja ideoita, jos vaan ehdin. Mutta useammiten en ehi vaan alan sitten vasta kohteessa selvittää mikä maa ja mikä valuutta. On sekin tapa matkustaa, saa elämäänsä vähän ylimääräistä jännitystä.

  5. Huokaus miten ihana reissuraportti, herätit kyllä onnistuneesti hingun päästä laivalle ja reissuun! Kastelholman linnakin pitäisi saada kokea.

    Omalla autolla on kieltämättä superhelppo matkustaa, saa liikkua oman aikataulun puitteissa ja voi tehdä isompiakin tuliaisia, kun niitä ei tarvitse roudata käsimatkatavaroissa… :-D

    • NO ÄLÄ! Mekin raahattiin Mikolle tuliaiseksi Smakbynistä ostettu monen kilon painoinen maustekurkkutynnyri :D

  6. Lunta toukokuussa, on tääkin :D Mutta upeita kuvia! Tuli vähän sellainen olo että itekin vois tästä joutaa pikkulomalle..

    • Hei suosittelen! Pikkuloma tekee terää tässä vaiheessa loppukevättä itse kullekin.

  7. Moi Stella!

    Sun blogi on ollut ja on edelleen mun suosikki ihan alkuajoista lähtien. Rakastan sun kuvia ja kirjoitustyyliä, ihan älytön hyvän fiiliksen blogi. Mäyräkoirat on pelkkää plussaa, meillä on aina ollut kotona mäyriksiä. Tälläkin hetkellä äidin luota löytyy kaksi kääpiömäyristä, Osku ja Sulo! <3 Pienestä koostaan huolimatta herroilla on sitäkin isommat luonteet.

    Ajattelin kysyä, että mikä Nikonin kamera sulla on käytössä ja mitkä objektiivit? Harkitsen järkkärin ostoa, Nikon ja Sony pyörivät molemmat sielä kärjessä tällä hetkellä… En vain osaa päätyä mihinkään yhteen vaihtoehtoon.

    • Moikka,

      kiitos kaunis kommentistasi ja siitä, että olet pysynyt mukana niin hullun kauan! Mieletöntä. Olen kiitollinen. Paljon rapsuja Oskulle ja Sulolle! Hauska sattuma, se oli juuri Osku-niminen mäyräkoira jonka ansiosta minustakin tuli mäyräkoiraihminen.

      Hei mulla on käytössä Nikonin D750 ja siihen erilaisia linssejä, joista käytän eniten f1.4 -aukkoista 50-millistä. Olen tykännyt kovasti. Jos noiden kahden väliltä pohdit niin suosittelen ihan ehdottomasti Nikonia nyt kuuden vuoden kokemuksella.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.