Take me out

Ulkona tapahtui viime viikolla absurdeja. Kesken toukokuun tuli kuuluisa takatalvi, joka viimeisen kerran maalasi maan valkeaksi ja yski ulos viimeisiä hiutaleitaan. Lunta tuli taivaan täydeltä ja aurinko paistoi samalla silmiin. Tekisi mieli sanoa, että only in Finland, mutta yleistä se on kai muuallakin. Luontoäiti nyt on välillä vähän sekaisin. Ehkä se oli talven viimeinen show, encore, jonka jälkeen kevät saa astua parrasvaloihin.

Olimme Stellan kanssa nenä kiinni tietokoneissamme, kun taivas repesi auki. Hetken ikkunasta katseltuaan hän ehdotti, että painuisimme ulos kameran kanssa. Selvittelimme hetken mitä kuvaisimme. Sua noissa mun vaatteissa, kuului lopullinen ehdotus. Mulla sattui olemaan päällä enimmäkseen Stellan vaatteita – kerrankin näin päin. Nämä vaatteet ovat kuitenkin peräisin miesten puolelta.

Taivaalta putoili enää kevyttä pumpulia kun ehdimme ulos. Kunniamaininta kuitenkin siitä, että se mitä olimmekaan koneillamme tekemässä keskeytyi, kun syntyi idea. Lumipyryyn ryntääminen kameran kanssa nyt on pientä, mutta silti yksi tuhansista esimerkeistä, miksi rakastan tuota hullua. Iski inspiraatio milloin tai missä tahansa, toinen ottaa siitä kopin ja on automaattisesti mukana. Toimii molempiin suuntiin.

Lyhyen kuvasession jälkeen palasimme takaisin läppäriemme ääreen. Tasainen näppäimistön naputus jatkui siitä mihin se oli jäänyt. Ulkona lumen tulo riistäytyi uudelleen käsistä, mutta emme edes harkinneet menevämme sinne takaisin. Ehkä kuvissa olisi ollut silloin enemmän lunta, enemmän hinkattua ideaa, enemmän yritystä? Kenties, mutta niissä ei olisi ollut samaa spontaaniutta. Joskus on tärkeämpää miten asiat tapahtuvat kuin mahdollisimman täydellinen lopputulos.

Tarinan opetus on, että olitpa mies tai nainen, käytä enemmän kumppanisi vaatteita.

SWEATER | TIGER OF SWEDEN SS17
SHIRT | TIGER OF SWEDEN SS17
JEANS | DIESEL
SHOES | RED WING
SILVER CUFF | VINTAGE

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

2 thoughts on “Take me out

  1. Te vaikutatte (ainakin kuvien ja molempien kirjoitusten perusteella) just sellaisilta sielunkumppaneilta, joista kerrotaan kirjoissa ja leffoissa :) En ole mikään kauhea romantikko enkä lämpene sellaiselle liialliselle parisuhteen esittelylle ja hehkutukselle, mutta teitä on ihana ulkopuolisenkin katsoa kun te vain… olette. Olette ja sovitte yhteen. Toivottavasti itsellekin tulisi joskus joku samankaltainen eteen.

    • Olipa kivasti sanottu. Menin vähän sanattomaksi. Musta tuntuu juuri tuolta, että voi vaan olla toisen kanssa ja toista varten. Ei sitä tarvitse rummuttaa ja hehkuttaa muille. Tärkeintä että itse tietää ja tuntee niin. Tästä kommentista tuli tosi hyvä mieli, kiitos.

      Olkoon klisee, mutta silloin kun vähiten odottaa niin se ihminen tulee eteen.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.