Eihän se varsinainen yllätys ollut, että Sofiankadulle avatusta Pizzeria Via Tribunalista tuli tämän kesän suosikki. Suomen ensimmäisen napolilaisen pizzerian taustavoimissa häärii tuttuja Son Of A Punchin poikia, keittiössä italialaisia kokkeja. Sisään voi vaan saapastella, sillä pöytävarauksia ei oteta vastaan – ja baarista voi tilata pöytää odottaessaan täydellisen Aperol Spritzin. Italialaiseen tyyliin koiria torkkuu vähän siellä sun täällä, usein myös pizzeriakoira Nella, joka Luca-isäntänsä ja muun Tribunalin väen kanssa pitää paikkaa pystyssä.
Rakastan paikan sisustusta, sen on suunnitellut ja toteuttanut Anni joka taikoo tiloja eloon taitavammin kuin kukaan tuntemani. On vaaleapunainen stucco-seinä, hehkulamppumerellä valaistu katto, vanha nahkasohva, raa’aksi jätettyä seinäpintaa, vintagevalaisimia, valokylttejä, kaunistakin kauniimpi laattalattia sekä tietysti Mika Kaurismäen vanhan elokuvan juliste: Helsinki Napoli All Night Long.
Mutta (anteeksi Anni) viis sisustuksesta, se PIZZA! En tarkalleen tiennyt ennen Via Tribunalia millaista napolilainen pizza on, koska en muistaakseni ole käynyt koskaan Napolissa – olen kierrellyt Italiaa niin nuorena, että pidätän oikeuden unohtaa osan paikoista, joihin niinä vuosina reppu selässä junaillessani eksyin. Sehän on koukuttavinta pizzaa, jota olen syönyt. Maukas ja pehmeä taikina (en erityisesti välitä rapeasta pohjasta). Kuumassa uunissa valuvaksi sulanut juusto. Rakkaudella ja arvatenkin italialaisella nirsoudella valitut raaka-aineet. Suosikkipizzassani ei ole lainkaan tomaattia, vaan tonnikalaa, sitruunaa, kapriksia ja tietysti mozzarellaa. En oikeastaan edes pidä kapriksista, silti tuossa pizzassa ne ovat tajuttoman hyviä. Joskus tekee mieli tomaattisempaa pizzaa, silloin tilaan Margheritan.
Olen oppinut, että napolaisen pizzan tunnistaa kolmesta asiasta. Pehmeä pohja ja paksut, kuohkeat reunat, kiitos taikinan joka saa kohota vähintään kaksikymmentä tuntia. Hyvät ja harkitut raaka-aineet, joissa laatu korvaa määrän. Tärkein on kolmas kohta: napolilainen pizza kypsyy 450-asteisessa uunissa, jossa se paistuu vaivaisen minuutin verran ennen päätymistään nälkäisten kaupunkilaisten pöytään. Sitäkään en tiennyt, että lyhyt paistoaika antaa pizzalle erilaisen maun, esimerkiksi tuoreyrtit voi ripotella pizzaan jo ennen uuniin sujahtamista toisin kuin pitkään paistuvan, rapsakamman roomalaisen pizzan päälle.
Oikeaoppista napolilaista pizzaa saa maailmasta kuulemma noin 600 paikasta, sitä varten myönnetään harvoille ja valituille sertifikaatti. Kuinka italialaista! Jos Via Tribunali saa sertifikaatin, siitä tulee Suomen ensimmäinen. Mutta minulle ihan sama onko sertifikaatti vai ei, olen jokatapauksessa kantis. Onneksi lähipiirissä on muitakin.
Kuvat ovat parin viikon takaa, kun päädyimme spontaanille sunnuntaipizzalle. Siitä on alkanut vaivihkaa tulla tapa. En pistä pahakseni, eivätkä pistä koiratkaan, joiden kanssa minulla on erityinen pizzan reunapaloja koskeva sopimus. Ne tietävät kyllä kenen jaloissa kannattaa odottaa, Jarnolta tai Mikolta on turha mitään reunapaloja odottaa.
Pizzeria Via Tribunali
Sofiankatu 4, Helsinki
Ma-to 11-22, pe 11-00
La 12-00, su 12-20
PHOTOS BY STELLA HARASEK
ihan pieni kysymys/toteamus… oletko missään muualla maailmassa kuin suomessa nähnyt ihmisten syövän pizzaa haarukalla ja veitsellä? :)
Napolilaista pizzaa syödään aina haarukalla ja veitsellä.
Kokeileppa vaikka tuolla. ;)
… juurikin taas palanneena bongailemasta “fasadeja” ja haaveilun ihmemaasta irtautuneena, putosin tähän maisemaan ☆
Täs on sitä ilmapiiriä jota toivoisi suomeen todellakin isommin, laajemmin. Juuri puhuimme kavereiden kesken, että kun yrityksessä, oli se nyt mikä vaan, on se Sielu mukana, se soi! Ja kun ne, jotka kuulevat sen musiikin itsessään, tulevat ja löytävät, he voivat paremmin ja se on se joka leviää ♡
Siksi ehkä mun sydän on aina ollut ja puoli sielua tuolla jossain savanneilla, aavikoilla, turkoosien pöytien väleissä ja vaaleanpunaisten rapistuneiden seinien rappauksissa.. Näillä tällaisilla paikoilla on isompi tehtävä kuin mikään silmä näkee! Ihana Anni ja ihana ruoka!
Ps. Oon täs miettiny sitä mun omaa seinää, ja päätinkin että se saa olla ihanan keskeneräinen, joka ei tule koskaan valmiiksi ;D
Ja, noh, tietää kyllä mihin meen syömään kun tuun hesaan taas…!
Nyt on sisustus kohdallaan ♡♡ Rakastan juuri tällaisia ei-niin-laitettuja tiloja. Rosoista pintaa, hehkulamppuja ja industrial-tyyliä, ahhhhh ♡♡♡
Samaa mieltä!
Oikeesti Stella kiitos. Kiitos et te syötte ne pizzat ja ootte ystäviä ja otatte ihan saatanan hienoja kuvia ja käytte paikoissa. Ja ootte kauniita ja ootte omistautuneita taiteilijoita. Mä tarvitsen tällaisia blogeja. Tää antaa niin paljon et elämä on jo kaiken vuoristoradan arvoista siksi että tämä kauneus on olemassa.
Ton koiran katse on ihan greisi !
Oih, miten tuo pizza näyttää hyvältä! Pitääkin käydä tutustumassa, kun Helsinkiin suuntaamassa!
Ooooo mitä kuvia, tuli nälkä :O
Se on ihan hyvää pizzaa. Mutta ei koskaan täysin aitoa, koska ei ole puu-uunia. Aidon napolilaisen pizzan tunnistaa kyllä noista luetelluista asioista, mutta yksi puuttuu: puun tuoksu ja puunmaku. Kun sellaista maistat joku kerta Napolissa, niin paluuta ei enää ole.
Mutta; muuten tuo paikka on tosi kiva minustakin!
Samaa mieltä , että puu -uunilla tulisi täydellistä, mutta Suomen mittakaavassa tämäkin on jo huippua :) .
Toivottavasti suosio ja kiire ei laske paikan tasoa, muutaman kommentin olen jo kuullut, että pizzojen reunat ovat jääneet raaoiksi.