Kylläpä aika vierii! Juurihan täytin kahdeksantoista ja hankin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen autoni. Tuntui vapaudelta, kun sai laillisesti ostaa kaupasta kaljaa ja savukkeita. Sillä lailla fiksu veto, että aloin polttamaan vasta täysikäisenä, kun olin jo tarpeeksi vanha tietämään paremmin – fail. Parikymppisenä muutin Tampereelle suorittamaan siviilipalvelusta. Vuodet siellä: uudet ystävät, seikkailut Pispalassa ja niin monet muut hienot muistot. Elämässäni on tapahtunut paljon. Myönnän olevani onnekas, kun olen nuoreen ikääni nähden saanut viettää tapahtumarikasta elämää – ja paras on vasta edessä.
Enää ei tarvitse olla epävarma itsestään. Alan nyt hahmottaa paikkani maailmassa, ja hyväksyä sen, että se kuuluu minulle. En ole enää levoton. Ainuttakaan vuotta en vaihtaisi pois, ne ovat tehneet minusta juuri sen joka olen nyt. Mitä sitten olen? Ennen kaikkea läsnä, tässä ja nyt – niin itseäni kuin muita varten. Olen armollinen ja rehellinen. Nämä asiat eivät ole olleet mulle itsestäänselvyyksiä, mutta voin ylpeydellä sanoa, että olen oppinut viime vuosina paljon.
Ikäkriiseillä en jaksa elämääni vaivata, me kaikki vanhenemme samaa vauhtia. Olen pikemminkin vaan kiitollinen siitä, etten ole pyörätuolissa: sen verran kovakouraisesti ja kursailettomasti olen kohdellut kehoani ja mieltäni. Kaikesta on silti selvitty ja opittu. Olen aina uskonut, että jopa vaikeimmissa kokemuksissa on jotain hyvää. Koskaan ei saa luovuttaa positiivisuuden suhteen, katkeroitua tai antaa periksi. Ajattelen, että kun täällä kerran ollaan, kannattaa elää hyvin ja antaa muidenkin elää. Uskon yksinkertaiseen karmaan: don’t be a dick tai synnyt seuraavassa elämässä kulkukoiraksi.
Elämä jatkuu kohti tuntematonta. Paitsi loppuviikon kalenteri on sen verran minuuttiaikataulutettu, että sana tuntematon lykkääntynee ensi viikolle. Silloin olemme Stellan kanssa jossain päin Ranskaa tai Espanjaa, ehkä Italiaa. Emme tiedä varmasti missä, mutta jossain matkalla eteenpäin ja tekemässä uusia muistoja – hyviä sellaisia.
On siis syntymäpäiväni, paljon onnea minä!
PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK
Kiitos paljon, tästä on hyvä jatkaa matkaa!
Myöhästyneet onnittelut!
Kiitos paljon!
Kiitos tästä tekstistä. Tuli tarpeeseen, oma ikääntyminen lähestyy myös ja ajatukset paikan etsimisestä ja siitä, mitä ennen on ollut, pyörivät päässä. Kaikkea on koettu mutta totta, ettei siitä mitään vaihtaisi, lopulta. Muuten ei olisi tässä.
Niin, se ikääntyminen on kaikille vääjäämätöntä. Ja mikä se siinä nyt oikeastaan on edes kovin kauheaa!? Mua kummastutti, kun yks mun nuorempi ystävä kysy, että paljonko sä nyt täytit ja kerrottuani sille, niin se oli että “eihän se ny ees oo kovin paha” :D Silleen, että mitä? Miks mikään ikä olis ensinnäkään paha? :D Mä ennemminkin ajattelen, että kun parikymppisenä oon saanut sekoilla ja rellestää ihan luvan kanssa, niin mun ei enää TARVI tehdä sitä. Saa käyttää aikansa kaikkeen paljon kivempaan ja hyödyllisempään. Ja todennäköisesti mun ei tarvi “40:in kriisissä” haikailla minkään menetetyn nuoruuden perään.