Parasta nyt: pinaatti-juustocurry

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Apetina Queso Fresco


Terveisiä keittiöstä! Syksyn tullen kokkaaminen on alkanut taas kiinnostaa. Olinkin laittoman innoissani, kun pääsin mukaan Apetinan uuden meksikolaistyyppisen Queso Fresco -juuston lanseerauskampanjaan: rakastan juustoa yli kaiken, ihan kaikentyyppisiä juustoja ja oikeastaan kaikissa muodoissa joissa juustoa vaan voi syödä. Kun kuulin, että Queso Fresco on paistettuna erinomaista ja säilyttää hyvin pehmeytensä, tajusin mitä näihin syksyn pimeneviin iltoihin tarvitaan: jotain lämmintä, lempeää ja mausteista. Päätin tehdä juustosta intialaisen pinaatti-juustocurryn, jonka monet tuntevat paremmin nimellä palak paneer. Pidämme molemmat ihan hulluna intialaisesta ruoasta, mutta monista intialaisista ruokalajeista tuttua kypsentämisen kestävää tuorejuustoa on ollut tähän saakka hankalaa ellei mahdotonta saada tavallisista ruokakaupoista. Nytpä on tämäkin ongelma ratkaistu, sillä mieto ja pehmeä Queso Fresco on tarkoitukseen aivan täydellinen.

Palak paneer nautitaan perinteisesti riisin kanssa, mutta meillä sattui olemaan kaapissa perunaa, joten päätin korvata riisin potulla, jota syödäänkin usein tämän ruokalajin kanssa. Arvelin, että siitä tulee syysiltaan täydellinen mausteinen muhennos, jonka jämät voi kaapia leivällä lautasen pohjalta. Perunaisella versiolla on muuten oma nimensä, aloo palak paneer.

✖ INTIALAINEN PINAATTI-JUUSTOCURRY

400g tuoretta pinaattia (tai saman verran pakastettuna)
1 pkt Apetinan Queso Fresco -juustoa
4-6 perunaa
2-3 vihreää chiliä
3-4 tomaattia
1 vihreä paprika
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 sipulia
3 tl tuoretta inkivääriä
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1,5 dl kuohukermaa
4-5 rkl voita
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua kurkumaa
2 tl currya
1/2 tl muskottia
2 tl suolaa
Öljyä paistamiseen
Koristeluun esimerkiksi tuoretta korianteria

Perunan voi tietysti halutessaan korvata riisillä, tai riisin voi keittää lisukkeeksi, vaikka curryssa olisi perunaa.

Intialaisen ruoan kanssa tarjoillaan useimmiten naan-leipää, mutta korvasin sen tuoreella perunarieskalla, jota saa useimmista hyvinvarustetuista ruokakaupoista ja monista leipomoistakin. Älkää vaan sortuko siihen vakuumipakattuun naan-leipään, kun tuorettakin leipää on saatavilla!

Palak paneer on itseasiassa ihan supersimppeli safka, kaikki vaan silputaan ja nakataan kattilaan tai kasariin hautumaan. Vihannesten kanssa ei ole niin tarkkaa – tällä on vaikea mennä pahasti pieleen – mutta sipulia ja tomaattia ei kannata skipata, ne tasapainottavat pinaatin maun ja tekevät lopputuloksesta lempeän. Chilin määrää säätelemällä saa ruoasta oman maun mukaan joko miedomman tai tulisemman. Seuraavaksi ohjeisiin!

  1. Keitä perunat ensimmäisenä. Kun ne ovat kypsät, jätä jäähtymään ja odottelemaan vuoroaan. Tarkoitukseen voi tietysti käyttää myös eiliseltä jääneitä pottuja.
  2. Leikkaa perunoiden kiehumista odotellessa vihreä chili, tomaatit, paprika, sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Hienonna myös inkivääri.
  3. Ryöppää tai kiehauta tuore pinaatti. Valuta ja silppua paloiksi.
  4. Leikkaa Queso Fresco -juusto kuutioiksi ja ruskista öljyssä pannulla. Kuutiot voi käyttää myös kypsentämättä ihan sellaisenaan, mutta paistaminen tuo juustoon lisää makua ja herkullisen purupinnan.
  5. Kuumenna voi kasarissa tai kattilassa, lisää paprika ja sipulit ja kuullota hetki. Lisää kaikki mausteet paitsi muskotti ja suola. Sekoittele muutama minuutti. Seos saa tässä vaiheessa olla melko jämäkkää, mutta lisää voita tai öljyä, jos se tuntuu kuivuvan pohjaan.
  6. Lisää tomaatti ja pinaatti. Sekoittele ja anna kiehua hissuksiin 15-20 minuuttia.
  7. Lisää jugurtti ja kerma ja hauduta vielä muutama minuutti. Lisää suola ja muskotti, maistele ja lisää vielä muita mausteita, jos haluat lopputuloksesta mausteisemman.
  8. Lisää juustokuutiot ja perunat paloiksi leikattuna. Kääntele sekaan varovasti, jotta peruna ei mene murusiksi.
  9. Tarjoile heti raitakastikkeen ja leivän sekä halutessasi riisin kanssa.

✖ NOPEA RAITAKASTIKE

2-3 dl turkkilainen jugurtti
Noin puolikas kurkku
Maun mukaan suolaa, pippuria, sitruunaa ja tilkka sokeria
Jos löytyy, lisää myös tuoretta tai kuivattua minttua

Silppua kurkku pieniksi palasiksi. Sekoita kurkkusilppu kulhossa jugurttiin, lisää mausteita ja maistele, kunnes on hyvä. Anna tekeytyä jääkaapissa tunti tai kaksi.

No tuliko hyvää? TULI! Itseasiassa niin hyvää, että teimme tätä kahtena peräkkäisenä päivänä. Ihan parasta lohturuokaa pimeneviin iltoihin. Seuraavaksi tekisi mieli testata toinen intialainen klassikko-ohje, shahi paneer, jossa juusto nautitaan tomaatti-kerma-kastikkeessa cashew-pähkinöiden kanssa. Mmmmm.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

20 thoughts on “Parasta nyt: pinaatti-juustocurry

  1. Pingback: Fajita Bowl Queso Frescolla | Jonnamaista

  2. Pingback: MEKSIKOLAISET PERUNANKUORET - Hannan soppa

  3. Kiitos! Ite oon käyttänyt leipäjuustoa vastaavassa, mutta tämä lähtee testiin. Lisää ihania reseptejä, kiitos!

  4. Tuo juusto oli tosi hyvä vaihtoehto kotijuustolle joka lähinnä sulaa mauttomaksi möykyksi. Namia ihan vaan pannulta maisteltunakin :) Harmi vaan että jotain meni maustamisessa vikaan reseptiä seuraillenkin, kun makumaailma jäi aika ohueksi ja lähinnä chilin polte tuntuu…

  5. Kokeiltu meillä, kiitos Stella! Teinikorstolapseni diggasivat currya täysillä ja syötiinkin tupla-annosta kaksi päivää putkeen. Meidän lähikauppa Salessa ei ollut tuota juustoa mutta vedin tyynesti kuutioidulla leipäjuustolla (en paistanut). Toimi hyvin! Slurps ja kiitos!

  6. Ooh, kiitos ideasta! Tätä pitää kokeilla! Palak paneer on lempparini intialaisissa ravintoloissa, mutta en ole keksinyt, miten siitä saisi kotioloissakin maistuvaa. Menee kokeiluun!

  7. Tulin juuri Intiasta ja nuo paneer-ruuat olivat niin parasta! Muukin kasvisruoka toki. Kiinnostaisi kovasti myös tuo shahi paneerin ohje? Paneer-juustoa voi muuten helpohkosti tehdä itsekin, mutta varsinkin arkipäivään kelpaa hyvin joku tällainen korvikekin.

  8. Ekaaa kertaa tapahtui sellainen ihme, että ohjeen ja kuvat nähtyäni alkoi tekemään mieli tehdä intialaista sapuskaa. Kiitos! Pääsääntöisesti suosikkiani on ollut japanilainen, korealainen ja thaimaalainen, intialainen on ollut tosi kaukana suosikkilistallani. Tätä teen keskiviikkona.

  9. Tämä lähtee omaan kokeilukeittiööni seuraavan kauppareissun jälkeen. Kiitos, että jaoit ohjeen. Myös tuo shahi paneer ohje kiinnostelisi.

  10. Oon ihan hirevässä nuhakuumeessa kotona, ja kaikki itkettää kun on niin kurja olo. Nyt meinasin ruveta itkemään kun tulin niin onnelliseksi, kun jaoit mun lempiruuan ohjeen :D jollain ohjeella olen aiemmin tehnyt, mutta se oli todella monimutkainen eikä lopputulos ollut ihan niin hyvä. Tämä kokeiluun heti kun energiaa riittää. Kiitos!

  11. Tuhat kiitosta reseptistä, juuri tuskailin huomisillan tarjoamisten kanssa, teki mieli jotain mielenkiintoista, mutta oma mielikuvitus ei tulisessa kiireessä ollut yhteistyöhaluinen :)

  12. Kuullostaa hyvältä! Intialaista ruokaa kokataan tässä taloudessa usein. Aiemmin kokkasin milloin mistäkin bongaamillani ohjeilla, mutta sitten satuin löytämään antikvariaatista intialaisen Shehzad Husainin intialaisen keittokirjan. Sen ohjeilla on sittemmin tullut loihdittua jos jonkinlaisia herkkuja sekä kaveriporukalle että ihan meille kahdelle. Tuorejuustoruoat intilalaisessa (ja btw myös nepalilaisessa) ravintolassa ovat taivaallisia, joten tämä menee ehdottomasti kokeiluun kotikeittiössä! :•) ♡♡♡

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.