Kun joku muu on olevinaan minä

Advertisement
Kaupallisessa yhteistyössä Folksam ja Asennemedia

Meillä on ollut tänä vuonna aivan uskomattoman huono tuuri omaisuutemme kanssa.

Viime keväänä minulta varastettiin olkalaukku, joka sisälsi pankkikorttini, ajokorttini, avaimeni ja puhelimeni. Tein ystävän syntymäpäiväjuhlissa tehdystä varkaudesta rikosilmoituksen, mutta tekijää ei saatu koskaan kiinni. Kyseessä oli yksityistilaisuus, jossa suurin osa vieraista olivat toisilleen ainakin nimeltä tuttuja. Mietin välillä yhä veikö laukkuni juhlakansan sekaan soluttautunut taparikollinen, joka myi puhelimen eteenpäin ja nakkasi loput tavaroistani roskiin, vai joku tuttu, joka halusi tehdä juuri minulle kiusaa.

Suljin pankkikortit ja puhelinliittymän, vaihdatin asunnon lukot, ilmoitin ajokortin varastetuksi ja tyhjensin etänä puhelimen sisällön, mutta nihkeä fiilis oli ja pysyi. Ei tuntunut hyvältä tietää, että jollakulla ikävällä tyypillä oli hallussaan minun henkilökohtaista omaisuuttani, joiden avulla hän olisi voinut helposti aiheuttaa vielä lisää vahinkoa sen lisäksi minkä oli jo saanut aikaan.

Huono tuuri ei loppunut siihen. Muutama kuukausi myöhemmin meiltä varastettiin pikaisen huoltoasemapiipahduksen aikana auton takakontista laukku, joka sisälsi kamerakalustomme lisäksi kaksi tietokonetta ja nipun kovalevyjämme. Varkaus sattui Ranskassa työmatkamme aikana ja teimme siitä samantien rikosilmoituksen paikalliselle poliisille, mutta mitään ei löytynyt eikä perästä koskaan kuulunut.

Shokki oli melkoinen ja tuli pohdittua kaikenlaista. Esimerkiksi sitä jyräsikö varas laitteemme samantien tehdasasetuksille, vai ajelehtivatko kuva-arkistomme nyt tuntemattomien ihmisten käsissä? Tai mikä vielä pahempaa, saiko varas murrettua tietokoneidemme salasuojasuojaukset ja saiko sen myötä käsiinsä salasanojamme tai henkilötietojamme? Mutta ikävä kyllä hänen ei edes tarvinnut päästä tietokoneiden sisältöön käsiksi saadakseen selville henkilöllisyyteni, sillä minun tietokoneeni suojapussissa oli myös yritykseni luottokorttilasku, josta selvisi luottokortin numero, kotiosoite ja tietysti lista paikoista, joissa kortilla oli tehty ostoksia.

Maailma on täynnä esimerkkejä tilanteista, joissa vääriin käsiin joutuneella asiakirjalla on saatu aikaan paljon vahinkoa, joten vaihdoin salasanojani hiki otsalla, soittelin luottokorttiyhtiölle ja kävin mielessäni kaikki eri skenaariot, joihin tietojeni väärinkäyttö voisi johtaa. Eikä huoli ollut ihan aiheeton: seuraavien viikkojen aikana sain sähköposteja muutamastakin käyttämästäni palvelusta, joihin joku oli yrittänyt vaihtaa salasanani. Se ei ollut minä.

Tapahtuneesta on nyt viisi kuukautta. En ole bongannut luottokorttilaskusta outoja tapahtumia, en ole saanut laskuja tuotteista, joita en ole tilannut, eikä kukaan ole tietääkseni päässyt kirjautumaan tiedoillani mihinkään palveluun. Mutta pieni pelko on ja pysyy. Varsinkin kun viimeksi tänä aamuna sain sähköpostin, että joku on Göteborgissa yrittänyt kirjautua Snapchat-tililleni puhelimella, jonka malli täsmää siihen, joka minulta keväällä varastettiin.

Meidän huono säkä on tietysti poikkeuksellista, mutta riski henkilötietojen väärinkäyttöön on aina olemassa, eikä sitä varten tarvitse joutua varkauden kohteeksi tai tietojenkalasteluviestin uhriksi. Somessa on loputtoman paljon mahdollisuuksia – valitettavasti myös rikollisille. Tuntemattomasta ihmisestä on internetin ansiosta pelottavan helppoa halutessaan selvittää paljonkin tietoa osoitetta myöten. Juttelin kerran tyypin kanssa, joka kertoi bongailevansa pitkillä työmatkoillaan junavaunusta sattumanvaraisia matkustajia ja alkavansa ihan vaan aikaa tappaakseen selvittää heistä kaiken mitä verkosta löytyy. Hätkähdin kun kuulin kuinka paljon tuntemattomasta ihmisestä saa selville vartissa. Hänen creepyn harrastuksensa motiivit ovat onneksi puhtaasti viihteelliset, mutta ikävä kyllä kaikkien ei ole.

Henkilötietojen väärinkäytöt ja identiteettivarkaudet ovat internetin myötä yleistyneet viime vuosina ja valitettavan monella on asiasta kokemusta, joko omakohtaista tai jonkun läheisen kautta saatua. Jenni kertoi postauksessaan kuinka joku oli esiintynyt hänenä jäädessään kiinni matkaliputta matkustamisesta ja Nata muisteli kertaa, kun epähuomiossa meni antamaan pankkitietojaan vääriin käsiin. Ihmiset tietysti oppivat varovaisemmiksi, mutta samalla kehittyvät rikollistenkin keinot.

Monet tilanteista ovat onneksi lopulta melko pieniä, mutta henkilöllisyyden varastaminen sekä pienessä että isossa mittakaavassa voi aiheuttaa uhrilleen avuttomuuden ja turvattomuuden tunteen, jota ei soisi kenellekään.

Bloggaajana on joutunut miettimään asiaa myös työn kautta. Kun perustin kymmenen vuotta sitten blogin, käytin nimimerkkiä enkä ajan tapaan paljastanut kasvojani. Pään rajaaminen pois kuvista ja silmiä peittävät palkit jäivät muutamassa kuukaudessa, mutta kirjoitin vielä pitkään nimimerkin suojissa, koska nopeasti nousseet lukijamäärät yllättivät ja halusin suojella yksityiselämääni. Puolitoista vuotta myöhemmin blogini kaupallistui muuttaessaan naistenlehden sivujen suojiin, ja samalla nimeni tuli kaikkien tietoon.

Sen jälkeen olen joutunut pohtimaan säännöllisesti: kuinka paljon kannattaa julkisesti kertoa? On selvää, että onneksi vain hyvin harva on liikkeellä pahoin aikein, valmiina käyttämään saatavilla olevia tietoja asianomaisia vastaan, mutta valitettavasti yksikin riittää. Olen rutiininomaisesti tottunut häivyttämään asioiden tarkkoja rajoja, vaikkapa sitä milloin matkustan, mutta julkisessa työssä on aina lieveilmiönsä, joihin ei voi vaikuttaa. Yrittäjänä monet tiedot ovat julkisia, koko nimestä puhelinnumeroon ja osoitteeseen. Joskus toivoisi, ettei olisi. Sanomattakin selvää, että suurin osa seuraajistani ovat ihania tyyppejä! Sitten on niitä, jotka lukevat blogia vain vihatakseen sitä. Osa tyytyy vain lyttäämään ja levittämään valheita keskustelupalstoilla. Sitten ikävä kyllä on vielä jokunen sellainen, joka oikeasti haluaa vahingoittaa, jos vaan saa siihen sopivan tilaisuuden. Heitäkin on matkan varrelle mahtunut.

Ahdistavin vaihtoehto ehkä on, että henkilötietojamme käyttää väärin joku, jonka tunnemme. Minulle ei ole onneksi sattunut mitään vastaavaa, mutta tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi entinen kumppani on kostonhimoissaan ottanut toisen nimiin isoja lainoja ja jättänyt ne entisen puolisonsa maksettavaksi. Tämäntyyppiset tilanteet ovatkin tyypillisiä identiteettivarkauksia: joku avaa nimelläsi puhelinliittymän tai käyttää tietojasi isojen ostosten tekemiseen. Sitten alkaa tulla laskuja, jotka voivat pahimmassa tapauksessa vaarantaa luottotiedot, sillä näiden tilanteiden selvittäminen ei ole yleensä helppoa eikä nopeaa.

Mutta se kauhuskenaarioista. Kaikkea voi sattua eikä sitä kannata jäädä kotiin pelkäämään. Olennainen kysymys tietysti onkin: mitä voi tehdä, jos ikävä tilanne sattuu omalle kohdalle ja saat tietää, että joku esiintyy sinuna? Harva tietää miten toimia ja tähän asti keinot ovatkin olleet melko vähissä, mutta onneksi muuttuva maailma tuo mukanaan uusia palveluita. Folksam on Suomen ainoa vakuutusyhtiö. joka tarjoaa henkilöllisyysvarkausvakuutuksen osana kotivakuutusta. Vakuutuksen tarkoitus ei ole korvata mahdollisia taloudellisia tappioita, vaan sen myötä saa käyttöön juridista apua, joka auttaa nopeasti selvittämään ja rajoittamaan varkaudesta syntyvän taloudellisen vahingon.

Paljon matkustavana ilahdutti myös kuulla, että Folksam tekee yhteistyötä Affinion Internationalin kanssa, sillä heillä on vankka kokemus identiteettirikosten selvittämisessä eri maiden välillä. Jos identiteettivarkaus sattuu ulkomailla, ei tarvitse repiä hiuksiaan ja miettiä miten sotkua lähtisi selvittämään, vaan selvitystyön saa ulkoistettua asiantuntijalle valtakirjan avulla.

Jos jotain olen tänä vuonna sattuneista varkauksista oppinut, niin hyvän vakuutuksen tärkeyden. Vaikka olen varmasti jatkossa vielä varovaisempi kuin ennen, ikäviä tilanteita voi silti sattua eteen, koska kaikkeen ei voi aina itse vaikuttaa. Siksi onkin huojentavaa tietää, että myös identiteettivarkauden osuessa kohdalle saa vakuutuksen kautta helposti apua eikä joudu jäämään yksin selvittämään sotkua.

Folksamin kotivakuutuksen voi ostaa helposti verkosta eikä siinä ole omavastuuta. Uudet asiakkaat saavat vuoden loppuun asti kotivakuutuksen ensimmäisen vuoden 30% alennuksella. Folksamin sivuilta löytyy myös konkreettisia vinkkejä siitä miten henkilöllisyysvarkauksia voi itse ennaltaehkäistä.

Oletteko törmänneet henkilöllisyyden väärinkäytöksiin tai suorannaisiin varkauksiin? Entä onko teidän sähköposteihin kolahtanut kalasteluviestejä tai muita epämääräisiä yhteydenottoja?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

29 thoughts on “Kun joku muu on olevinaan minä

  1. Sain juuri hyvin spesifin tietojen kalasteluviestin. Lähettäjä tiesi ammattini, intohimoni ja sen, että hänen tarjoamansa työprojekti ulkomailla kuulostaa mielestäni sellaiselta, että en edes halua epäillä tarkoitusperiä. En epäillytkään vasta kun toisen viestin jälkeen ja vasta siinä vaiheessa, kun olin jo ehtinyt yrittää avata tiedostoja omilla salasanoillani, auts. Salasanat on vaihdettu ja nyt sitten odotellaan, että mitä seuraavaksi. Toivottavasti ei mitään :)

    Todella kurja sattumusten sarja kyllä teillä. Toivottavasti kaikki elämän varkaudet tuli yhdellä kertaa ja nyt voi taas porskuttaa rauhassa!

    • Huh! Ehkä kaikkein hirvein kalasteluviestin muoto tuo tarkasti vastaanottajaansa varten personoitu. Se on henkilökohtainen ja kohdistettu, ei mikään sattumanvarainen yritys.

  2. Hei tuo passikuva, siinähän näkyy passisi numero. Alakulmassa oleva numerosarja on juuri tämä :o kannattaa peittää.

    • Heippa, kaikki kuvissa näkyvät tärkeät numerot on muutettu! Muokkasin tätä nyt vielä vähän niin että nyt siitä ehkä arvaakin, ettei kyseessä ole oikea numero.

  3. Olen onnekseni säästynyt näiltä ongelmilta ainakin toistaiseksi. Mulle tuli kyllä suurena yllätyksenä, että yrittäjänä osoitetietosi ovat julkisia! Miksi ihmeessä? Toisaalta asiat voisivat olla vielä huonommin: Ruotsissa lähes kaikki kansalaiset on löydettävissä hitta.se -sivun kautta, ellei tietojen julkaisua ole erikseen kieltänyt! Ja länsinaapurissa listataan kaikki tiedot syntymäpäivää myöden. Olisi mielenkiintoista tietää, mikä siellä on identiteettivarkauksien määrä…

    • Yritysten tiedot ovat Suomessa julkisia, koskee myös pienyrittäjiä joiden toimipiste sijaitsee kodin yhteydessä. Huh, aika kuumottavalta kuulostaa tuo Ruotsin meno!

  4. Moi,
    Kannattaa harkita myös Oma luottokielto -merkinnän käyttöönottoa. On kaksi vuotta kerrallaan voimassa. Asiakastiedon sivuilta saat lisätietoa. Tsemppiä!

  5. ” Folksam on Suomen ainoa vakuutusyhtiö. joka tarjoaa osana . Vakuutuksen tarkoitus…” <- Painovirhepaholainen blogitekstissä!

  6. Tsempit jatkoon!
    On viety työpaikalta lompakko, kun ei ollut lukollisia kaappeja pukuhuoneessa.
    Oli häijyä lähteä töistä kotiin. Oli pakko mennä pummilla junalla hölmistyneenä, mitä seuraavaksi?
    Oli ehditty avata liittymä, yrittää apteekkiostoksia ja lainata kirjastosta pinkka arvokkaita kirjoja.
    Sain huiman laskun, koska kirjoja ei koskaan palautettu.
    Vasta kirjaston johtajalle tehty anelukirje ja piliisiraportti vapauttivat vastuusta.
    Ajokortti löytyi noin parin vuoden päästä.
    Poliisi soitti minulle sen löytyneen autohajottamolta, auton takapenkin välistä.

    • Jaiks! Hirveä tarina – ja siis mikä VAUHTI ollut varkaalla päällä, että on ehtinyt tuon kaiken. Onneksi et joutunut maksumieheksi!

  7. Niin surullinen siitä et ihmiset on niin epärehellisiä. Harmillisia juttuja teille sattunut kyllä. Oon sitä mieltä et mitä enemmän liikkuu ni jotain huonookin tulee matkassa mukaan vaikka näitähän ei ikinä toivo kenellekään. Tsemppiä ja parempaa tuuria reittejenne varrelle toivotan. Ja kiitos Folksamin mainostamisesta, tuli juuri tehtyä, kiitos sun vinkin, hyvä vakuutusdiili :)

    • Onhan se niinkin! Eikä olla onneksi jääty niitä sen suremaan, vaan menty eteenpäin ja otettu opiksi. Hei ihanaa kuulla, jee!

  8. Yritykseni pankkikortin tiedot napattiin ruotsalaisessa kahvilassa, kun sillä maksettiin silmien alla kahvitarjoilua asiakkaille. Korttia ei siis viety pois näkösältä. Muutaman viikon päästä oli tiliotteella verkko-ostos Puolan sloteina, arvo euroissa 1000 eur. Eli se turvakoodi kannattaa oikeasti peittää jollain tarralla…. myöhemmin tapahtuneesta kertoessani kuulin parillekin tuttavalleni käyneen näin; tililtä hävisi muutama kymppi silloin, toinen tällöin korttitietojen kaappamisen jälkeen. Pieniä summia ei välttämättä edes huomaa. Toisin oli yrityskortin kanssa, kun joka tilitapahtuma menee kirjanpitoon.

    • Hei apua! Ja niin, tuohan onkin yksi niistä ovelista keinoista, viedään niin vähän kerrallaan ettei sitä helposti huomaa ellei ole tarkkana.

      Hyvä muistutus tuo turvakoodin peittäminen.

  9. Miten näin paljon voi sattua kohdalle? Mitenkäs alkoholinkäyttö? On mahdollisesti liiallista? Silloin herpaantumista saattaa sattua, tai jos on univelkaa tai unettomuutta ja päiväväsymystä.

    • Huhhuh mikä kommentti :D Ihan kuin näissä varkauksissa ym. ei olisi muutenkin jo tarpeeksi kestettävää, epäillään vielä juopoksi…

    • No olipa kommentti. Alkoholilla ei ollut kyllä mitään tekemistä kummankaan varkaustilanteen kanssa. Toisessa olimme ajamassa autoa läpi Ranskan keskellä kirkasta tiistaipäivää ja toisessa Jarno oli töissä ja minä avecina ja avustamassa, ihan yhden kokonaisen oluen juoneena. Sepä tässä onkin niin kummallista, sillä olen ollut aina todella tarkka tavaroideni (varsinkin työvälineideni) kanssa.

      • Toki jo yksi annos alkoholia huonontaa unen laatua jopa usemmaksi yöksi, joten väsymystähän ja hajamielisyyttä siitä seuraa, väistämättä.

    • Alkoholin liikakäyttö on pahasta, sen tiedämme, mutten ymmärrä, miten se liittyy tähän juttuun. Mä ainakin olen ollut aina selvinpäin , kun multa on jotain varastettu. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin.

  10. Hyi apua mikä tuuri teillä on ollut :o Alkoi vähän kuumottaa teidän puolesta. Omakohtaista kokemusta ei näistä onneks ole, mutta poikaystävän kadonneella ajokortilla on kerran avattu tosiaan puhelinliittymä josta tuli sitten melkoinen lasku.

    • No huh, ihan klassinen esimerkki. Toivottavasti hän sai sen selvitettyä mahdollisimman vähällä vaivalla!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.