10 syytä lähteä roadtripille

Roadtrippailusta tuli puolivahingossa yksi tämän vuoden teemoista: olemme ajelleet autolla Ahvenanmaalla, Karibian ja Kreikan saaristossa, pitkin eteläistä Eurooppaa ja Australian rannikollakin. Toki olemme ehtineet tehdä pienempiä retkiä täällä kotimaankin kamaralla ja käyneet niin ystävien mökeillä kuin kuvausmatkoilla.

Roadtripit ovat perheessämme taas ajankohtainen aihe, sillä loppuviikosta odottaa lähtö Lappiin. Joulunviettoon pohjoiseen lähtee minun, Jarnon ja matkalaukkujen lisäksi myös kamerakalusto ja kaksi mäyräkoiraa, joten lentäminen ei ole vaihtoehto. Täyteenammutut ruuhkajunat eivät houkuta, eikä niihin olisi enää lippuja joulua edeltäville päiville saanutkaan. Otamme siis kiesin alle ja taitamme matkan kilometri kerrallaan katsellen ikkunasta ympärillä vaihtuvaa maisemaa. Vajaan kymmenen tunnin ajomatka ei ahdista – se tuntuu itseasiassa varsin lyhyeltä sen jälkeen, kun ajoimme viime kesänä Ranskasta Espanjaan ja takaisin. Automatkailussa on sitäpaitsi puolensa! Seuraa kymmenen syytä lähteä roadtripille. Niistä suurin osa pätee myös auton vuokraamiseen ulkomailla.

1 ~ Omat aikataulut

Tämä kohta ei ole sattumalta listan ensimmäinen. Lento-, juna- ja bussimatkustamisessa on puolensa, mutta niitä kaikkia yhdistää niiden ylivoimaisesti huonoin puoli: joku muu määrittelee aikataulun ja siihen ei voi vaikuttaa, siitä ei voi myöhästyä eikä siitä voi edes kitistä kenellekään. Aaaargh. Automatkalla sen sijaan saa tehdä kaiken just silloin kun itse haluaa! Pakata auton. Hakea pahvimukikahvin mukaan ja istahtaa kyytiin. Valkata rauhassa radiokanavan tai musiikin, säätää penkin sopivaksi. Ja kun olet lähtenyt liikkeelle silloin kun sinulle sopii, voit vieläpä edetä täysin omaan tahtiisi ja pitää taukoja silloin kun huvittaa. Aah mikä stressiloma. (Okei, uskon että moni lapsiperhe on tästä toista mieltä, mutta näin lapsettoman näkökulmasta autolla liikkuminen on silkkaa rentoutumista verrattuna ruuhkabussissa istumiseen tai säntäilyyn lentokentällä.)

2 ~ Omat reitit

Autoillessa voi valita nopeimman reitin, maisemareitin tai sen reitin, joka mutkittelee parhaiden pysähdyspaikkojen kautta. Ihan parasta verrattuna mihin tahansa muuhun tapaan matkustaa! Lentokone laskeutuu vasta kun on perillä. Juna tai bussi pysähtyy vain määrätyissä paikoissa eikä varsinaisesti odota, jos haluatkin piipahtaa välillä lounaalla tai taidenäyttelyssä tai muuten vain tutkimaan mielenkiintoisen näköistä paikkaa. Mutta automatkalla voi pysähtyä ihan mihin huvittaa, olivat ne sitten ennalta valittuja paikkoja (matkan varrelle osuva kiintoisa putiikki tai museo) tai päähänpistoja (uintiretki, pihakirppis, houkuttelevan näköinen tienvarsikahvila).

3 ~ Lähimatkailusta tulee seikkailu

Lähinurkkienkin koluamisesta tulee heti jotenkin jännittävämpää, kun saa ajella omia reittejään pitkin, tutustua paikkoihin omaan tahtiinsa ja kääntyä sivuteille ihan vaan nähdäkseen minne ne johtavat. Tulee monesti myös pysähdeltyä pikkupaikkoihin, joihin ei ikinä tulisi erikseen matkustettua. Roadtrippailu on mahtavaa ulkomaillakin, mutta erityisen paljon tykkään automatkailusta täällä Suomessa, sillä se on ehdottomasti paras tapa tutustua omaan kotimaahansa.

4 ~ Huoleton pakkaaminen

Takakontissa on tilaa! Autoon voi huoletta heittää ne kolmannetkin kengät ihan siltä varalta, että niitä sattuu tarvitsemaan. Ja piknikviltin, riippumaton, sateenvarjon, kuusi kirjaa, oman tyynyn, lautapelin ja mitä kaikkea muuta nyt onkaan aina tehnyt mieli pakata matkalle, mutta ei ole saanut mahtumaan matkalaukkuun.

5 ~ Laatuaikaa läheisten kanssa

Voi toki olla, että roadtrippailet yksinäsi, mutta todennäköisemmin mukanasi on joko oma rakas, perheenjäseniä tai ystäviä. Autossa on kerrankin mahdollisuus istua rauhassa, luukuttaa vanhoja lempibiisejä ja jutella kaikista niistä asioista, joihin syventymiseen ei välttämättä ole aikaa tai kärsivällisyyttä arjen keskellä. Autossa istuminen pitkillä ajomatkoilla on toki myös loistava tapa testata parisuhteen tilaa, ja jos siinä syntyykin riitaa, autossa on myös aikaa ja rauhaa sen sopimiseen.

(Väitän myös, että kolmen viikon autossa istuminen sen jälkeen kun työkamat on varastettu takakontista tarjoaa aivan uniikin mahdollisuuden lujittaa sekä ammatillinen että parisuhteellinen tiimityöskentely, mutta se onkin jo toinen tarina.)

6 ~ Spontaanit käänteet

Ei, en tarkoita tällä varkauden kohteeksi joutumista – suosittelen kuljettamaan arvotavarat mukana ja hakemaan jännitystä toisenlaisista käänteistä. Yksi roadtrippailun parhaista puolista on, että se mahdollistaa suunnitelmien muuttamisen lennosta, tilanteen mukaan elämisen ja kaikenlaiset päähänpistot. Navigaattorit ja karttasovellukset tekevät reitiltä eksymisestä nykyisin harvinaista, mutta kyllä automatkailussa piisaa mahdollisuuksia yllätyksiin ja odottamattomiin käänteisiin ilmankin niitä. Parhaista matkamuistoista harvat ovat syntyneet niin, että paikasta A matkustettiin paikkaan B juuri kuten oltiin suunniteltukin ja kaikki meni ihan täsmälleen kuten oli tarkoitus.

7 ~ Matkanteko on osa elämystä

Bussi-, juna- ja lentomatkat lippujonoineen ja turvatarkastuksineen tuntuvat usein pakolliselta pahalta, joka on kärsittävä ja suoritettava ennen kuin pääsee perille ja matka varsinaisesti alkaa. Roadtripillä matkanteko on olennainen ja erottamaton osa itse matkaa eikä ole tarkoituskaan kaahata vaan perille niin nopeasti kuin mahdollista, vaan nauttia maisemista, musiikista, seurasta, pysähdyksistä ja ihan vaan tien päällä olemisen universaalista onnesta.

8 ~ Autossa on aina parhaat musat

Lentokoneessa tai junassa voi toki kuunnella musiikkia kuulokkeista, mutta melkein kaikki hyvä on vielä parempaa jaettuna. Automatkat ovat tietysti täydellisiä minkä tahansa musiikin kuunteluun, mutta erityisen loistavia tilaisuuksia ne tarjoavat uuteen musiikkiin tutustumiseen sekä tietysti ikivanhojen suosikkiensa fiilistelyyn. Mikä nostaisi tunnelmaa paremmin kuin

Valitsemme Jarnon kanssa usein teeman: tällä ajomatkalla kuuntelemme vain kotimaista musiikkia (tämä tie on käyty usein ja se johtaa lopulta aina Dave Lindholmiin ja Hectoriin). Toisella matkalla soitetaan vain 80-luvun lemppareitamme. Tai saatamme ottaa biisikisan, jossa tarkoitus on nokittaa toisen valinta vielä paremmalla samaan genreen kuuluvalla kappaleella.

Puheenaiheet eivät lopu kesken pitkilläkään ajomatkoilla, kun samaan autoon on sijoitettu kaksi musadiggaria.

9 ~ Sielu ehtii mukaan

Joskus on ihanaa kadota omasta arjestaan tuhkana tuuleen – loikata vaan lentokoneeseen ja olla muutamaa tuntia myöhemmin jossain aivan muualla. Mutta monesti rentouttavampi ja lempeämpi tapa lähteä matkalle on liikkua sen verran verkkaisesti, että mieli laskeutuu reissumoodiin omaan luonnolliseen tahtiinsa. Se on helppoa varsinkin silloin kun reissuun lähteminen ei vaadi lentokentällä ryysimistä, odottelua, turvatarkastuksia ja takanasi istuvan tyypin hetki hetkeltä humaltuvien vitsien kuuntelemista.

10 ~ Koko perhe pääsee reissuun

Tarkoitan tietysti perheen pienimpiä ja karvaisimpia, siis koiria! Niille pakataan takapenkille omat viltit, puruluut ja turvavyövaljaat. Runsas snack- ja vesitarjoilu on olennainen osa matkantekoa. Jaloittelu- ja verryttelytauot huoltoasemilla ja tienvarsikuppiloiden pihoilla ovat tietysti tärkeitä. Varsinkin pikkukahviloiden pitäjiltä saattaa sitäpaitsi saada herkkupaloja tai ainakin nyt vähän rapsutusta.

Ehkä aihe on teillekin ajankohtainen – onko tiedossa joulureissuja tai mökkimatkoja?

Kuvat ovat viimekeväiseltä Ahvenanmaan matkaltamme, kun saimme Arita Espoosta lainaan Jeepin, tuliterän Renegaden. Oi sitä onnea! Jeeppikuume yltyy vaan, mutta onneksi on olemassa laina- ja vuokra-autoja niin kauan kuin vietämme melkein puolet ajasta jossain maailmalla.

Siihen liittyen, seuraavaksi onkin luvassa vinkkejä auton vuokraamiseen reissussa! Jos on aiheeseen liittyviä kysymyksiä, kannattaa nakata eetteriin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA (AND YES, WE WORE THE SAME CLOTHES. DON’T LAUGH, JUST TELL US WHO WORE ‘EM BETTER.)

19 thoughts on “10 syytä lähteä roadtripille

  1. Daaamnn se oli upee se jeeppikuva teistä siellä hmm Karibialla? Kyllä teillä todellakin pitäis olla just se musta Wrangler! Hieno on toikin kuvassa kiiltävä Renegade. Mutta joo, itse asiaan: mä kans kuulun niihin joiden mielestä paras tapa nähdä maailmaa on neljän renkaan päällä. Just siks koska omat musat ja omat säännöt!

  2. Oho, en edes tiennyt että Suomessa myydään Jeeppejä :D Makeen näkönen! Roadtrippailu on myös meidän perheen suosikkitapa liikkua, on vaan tullu extramuuttuja mukaan nyt kun on yksi kaksvuotias seikkailuissa mukana :O

    • Oi, myydään niitä, tuolla Arita Espoossa juuri! Haha ymmärän. Kaksivuotiaat ovat onneksi aika seikkailumielisiä tyyppejä, pitää vaan olla hyvät eväät mukana :D

  3. Yksinään roadtrippailu on myös loistava keino laittaa asioita oman pään sisällä järjestykseen! Itse suhailin viime kesällä autolla erityisen paljon pitkiä matkoja, osittain siitä syystä, että elämässä tapahtui yhdellä kertaa paljon mullistavia asioita, joiden ajatteleminen ja märehtiminen aiheutti jossain määrin ahdistusta ja pahaa mieltä. Autolla ajaessa huomasin kuitenkin, ettei näin ollut. Itse ajaminen on tarpeeksi automatisoitu toiminta, mutta kuitenkin tarkkuutta vaativa, joten ahdistua ei kerinnyt, mutta samalla asioita kuitenkin tuli prosessoitua. Jotenkin auton ratissa ne monimutkaisetkin asiat muuttuivat yksinkertaisemmiksi. Autolla ajaminen tekee myös mahdottomaksi sen, että suutuspäissään lähettäisi äkkipikaisia tekstiviestejä, joita myöhemmin katuisi. Niinpä pitkillä matkoilla asioita ehti pohtia monista näkökulmista, ja perille päästyä sai ehkä jotenkin ilmaistua näitä ajatuksiaan jotakuinkin rakentavasti muillekin ihmisille.

    • Erittäin totta! Liitettäköön siis listan jatkeeksi, että roadtrippailulla on siis myös henkistä tasapainoa ja kasvua edistäviä terapeuttisisia vaikutuksia.

    • Jaa, se en olekaan sitten yksin vain minä, jolla autoilu toimii jonkinasteisena pään nollauksena! Useampia vuosia sitten olin töissä sellaisessa paikassa että työmatkaan kuului puolen tunnin ajomatka. Olin tietysti silloin vielä vähän tuore kuljettajakin, joten siihen autoiluun piti keskittyä ja talvikelillä varsinkin, mutta eipähän jääneet muuten työasiat pyörimään päähän! Se oli tietysti ihan hyvä, kun työkuviot olivat silloin suht haastavat, olin tehnyt vähän niinkuin alanvaihdon ihan vahingossa. Kotiin asti ei kuitenkaan selvinnyt yksikään työperäinen ajatus ja kiitän siitä kyllä ihan tasan sitä kotimatkan viimeistä etappia.

  4. Onneksi teillä on hyvä asenne pitkälle automatkalle! Se voi olla hauskaakin! Itse olen pienestä pitäen reissannut niin autolla, junalla kuin lentokoneellakin Etelä- ja Pohjois-Suomen väliä monta kertaa vuodessa ja roadtrippailu on kyllä parhaimmillaan huippua! Pian taas lähdetään kohti Lappia, en malta odottaa. Vinkkinä muuten äänikirjat, jos haluatte musiikille vaihtoehdon. Esim. Hyvät dekkarit pitää kuskin hereillä ja kilometrit vaihtuu huomaamatta.

    • Jooo, sehän on ihan huippua! Vaikka toki siinä on huonot puolensa, kuten kaikessa aina, mutta enemmän onneksi hyvää. Kiitos vinkistä, en ole muuten ajatellutkaan äänikirjoja! Sitä voisikin ehkä joku kerta testata. Hyvää Lapin reissua teille kans! xx

  5. Olet kyllä niin oikeassa ihan joka kohdassa! Meillä taitaa vaan olla uuden auton hankinta kohta edessä, koska nykyisellä ei enää paljoa roadtrippailla :/ Oletteko itse miettineet oman auton hankintaa sitten kun tuo reissutahti helpottaa? Vai helpottaako se ikinä :D

    • Moikka Elina, haha, eiköhän se jossain kohtaa helpota! Ja joo, kyllä me ollaan sitä mietitty itseasiassa paljonkin, koska niin usein on roudattavaa kamaa, kuvausreissuja sun muuta menoa, mikä ei ilman autoa oikein onnistu. Tähän asti on pärjätty laina- ja vuokra-autoilla ja lyhyillä matkoilla takseilla, mutta sitten kun elämä täällä tai jossain muualla tasaantuu niin auton hankinta on todennäköisesti ajankohtainen.

  6. Aaaaaargh tuli ihan hirvee roadtrip-kuume tästä postauksesta :D
    Ja vähän kyllä jeeppikuumekin. Se on tauti!!

    • MÄ YMMÄRRÄN! Jeeppikuume on vakava tauti, jota olen potenut siitä saakka kun sain ajokortin. Syytän isääni, mutta minkäs teet, tähän taitaa auttaa vain yksi asia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.