Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Philips
Jos kanssani asuneiden ihmisten – lasken tähän onnekkaaseen joukkoon perheenjäsenet, poikaystävät ja kämppäkaverit – pitäisi äänestää ärsyttävin ominaisuuteni, he olisivat todennäköisesti kaikki samaa mieltä siitä, että krooninen torkuttamiseni vie voiton kaikista. Ymmärrän! Riepoo se minua itseänikin.
Olen aina torkuttanut. Vuosia jatkuneen aamumyöhästelyn jälkeen tajusin, että tämä ei voi jatkua, joten muutin aamurutiinejani ja aloitin torkuttamisen aiemmin. Nykyisin laitan ensimmäisen herätyksen soimaan noin 45 minuuttia ennen kuin on oikeasti pakko ponkaista sängystä, sillä heräämiseni ei ole mikään nopea eikä varsinaisesti helppo tapahtuma.
Tämä on ainoa kuva, jonka minusta voi aamuisin saada. Loput naisesta on piilossa tuolla untuvapeiton alla.
Tarvitsen vähintään kolme herätystä. Ensimmäinen toimii sireeninkaltaisena shokkina, joka karjuu korvaani UUUIIIIUUUIIIUUUIII AAMU! AAMU! AAMU! Järkytyn siitä joka kerta niin kovasti, että tekee mieli paiskata puhelin seinään ja yöpöytä perään. Koska olen sivistynyt aikuinen, painan sen sijaan torkutusnappia. Kymmenen minuutin päästä koittava kakkosherätys saapuu enää lievänä shokkina, mutta olen yhä syvällä unitokkurassa ja ärtymys kasvaa, kun minua yritetään pakottaa sieltä pinnalle. Kun puhelin pirisee kolmannen kerran merkiksi siitä, että päivä on alkamaisilllaan ja pitäisi hypätä kyytiin, olen niin raivona, että pääsen silkan kiukun voimalla ylös sängystä. Siis noin vartin päästä, kun olen maannut riittävän kauan selälläni kiukuttelemassa siitä tosiasiasta, että pitää poistua sängystä.
Jarnosta saa aamuisin huomattavasti parempia otoksia, vaikka on hänelläkin naama aamurutussa.
Älkää nyt olko noin kauhistuneita. Olen ennenkin kertonut, että aamut ovat minulle ns. vaikeita. Sanomattakin selvää, että tähän aikaan vuodesta ne ovat, jos mahdollista, vielä haastavampia: kun kello soi ensimmäisen kerran seitsemän maissa, on säkkipimeää eikä mistään ei pysty päättelemään onko aamu vai ilta. Pimeydestä menee pää ja keho niin sekaisin, ettei ihme, jos herääminen verenseisauttavaan pirinään tuntuu väkivaltaisilta.
Kun minulta kysyttiin onko minulla heräämisen suhteen haasteita – huusin jo tässä vaiheessa KYLLÄ! KYLLÄ! IHAN KAIKKI HAASTEET! – ja haluaisinko kokeilla Philipsin herätysvaloja, huusin KYLLÄ! KYLLÄ! TÄNNE KAIKKI HERÄTYSVALOT!
En malttanut olla ottamatta pari kuvaa auringonlaskutoiminnosta. Niin nätti sävy!
No, sain testiin yhden, mutta se on uusin ja upein: Somneo Wake-Up Light -herätysvalo on nimittäin saapunut ihan pari päivää sitten kauppoihin. Se on kaikenlaisilla erikoisominaisuuksilla varustettu malli: sillä voi esimerkiksi ladata puhelimensa (hyödyllistä, jos sängyn viereiset pistokepaikat ovat vähissä) ja se sisältää hengitysharjoituksia, jotka edistävät nukahtamista.
Mutta eniten minua kiinnosti ottaa selvää ihan siitä tärkeimmästä – eli tekeekö herätysvalo näistä helvetillisistä aamuista edes vähän helpompia?
Herätysvalon idea on herättää lempeästi ja luonnollisesti asteittain sarastavan valon ja pehmeän musiikin avulla. Valon voimakkuuden saa säätää itse, samoin musiikin saa valita. Tarkoitus on antaa päivälle hyvä, virkeä alku ja vähentää torkuttamisesta aiheutuvaa stressitilaa, joka on minun aamu-uniselle keholleni vähän liiankin tuttu.
Valaisimen auringonnoususimulaatio tarkoittaa, että valo kirkastuu samalla luonnollisella, hitaalla tavalla, jolla päivä valkenee aamuisin. Tai siis valkenisi, jos ei olisi suomalainen talvi. Kun valo on saavuttanut täyden kirkkautensa, alkaa soida musiikki, joka toimii lopullisena herätyksenä. Musiikiksi voi valita esimerkiksi meren aaltojen kohinan, sateen ropinaa, lempeää kellonkilkatusta, linnunlaulua, tai jonkun oman ääniraidan, vaikka lempikappaleensa.
En halua alkaa vihata mitään lempikappaleitani enkä usko herääväni sateen ropinaan, joka on minusta valmiista vaihtoehdoista ihanin, joten valitsemme linnunlaulun ja käymme nukkumaan.
Ensimmäisenä aamuna kestää todella kauan tajuta mitä ympärillä tapahtuu: pulpahtelen unesta valveen pinnalle ja ihmettelen miksi on valoisaa. Luulen hetken olevani taas tropiikista, kunnes raotan silmiäni, näen oman makuuhuoneen ikkunani ja pyryn sen takana, enkä ymmärrä miksi ja missä ne linnut sirkuttavat ja mikä on tämä omituinen pieni aurinko joka loistaa himmeää valoaan ihan lähelläni. Hämmenykseen herääminen on kuitenkin jo merkittävä parannus siitä, että herää raivoon.
Asetan seuraavana iltana äänenvoimakkuuden kovemmalle ja valon lopullisen kirkkauden astetta tehokkaammaksi. Se auttaa: seuraavana aamuna olen jo melkein hereillä, kun linnunlaulu alkaa, eikä riso melkein ollenkaan. En muista heränneeni mihinkään tiettyyn, uni on vaan muuttunut kevyemmäksi ja ohuemmaksi, kunnes silmät ovat valmiit aukeamaan. Lintujen lauleskelu on edelleen hiukan hämmentävää enkä ole varsinaisesti ilahtunut aamuherätyksestä, mutta ei tee kuitenkaan mieli torkuttaa (tai esimerkiksi tappaa ketään). Loikoilen sängyssä hetken ja nousen.
Ihan todellisen, konkreettisen eron huomaa jo vajaassa viikossa. En ole taikaiskusta muuttunut aamuihmiseksi, mutta aamut ovat noin 80% vähemmän järkyttäviä kuin ennen ja se on ihan valtava muutos se. Jääkö herätysvalo käyttöön? KYLLÄ JÄÄ.
En ole ainoa, joka nauttii aiempaa lempeämmistä aamuista.
Joka kolmas suomalainen kärsii kuulemma nukahtamisongelmista. Siksi Somneossa on herättävien ominaisuuksiensa lisäksi myös toimintoja, joka auttavat rauhoittumaan ja rentoutumaan iltaisin, ja siten nukahtamaan paremmin. Ongelmani ei ole ikinä ollut nukahtaminen, saan useimmiten unen päästä kiinni heti kun pääni tömähtää tyynyn (tai leffaillan aikana poikaystävän olkapäähän… köh). Kiireisimpinä viikkoina käy silloin tällöin kuitenkin niin, että työasiat pyörivät liikaa mielessä enkä saa itseäni rauhoittumaan vielä sängyssäkään. Olen kokeillut rauhoittumiseen tarkoitettua auringonlaskusimulaatiota nyt muutaman kerran: keston voi määrittää itse ja väri liukuu kirkkaasta keltaisesta pehmeän vaaleanpunaiseksi ja lopulta syväksi, pehmeäksi punaiseksi. Siitä on ollut kyllä apua: päässä kiertävät kelat ovat hidastuneet ja raukeus valunut jäseniin, kunnes olen vaipunut uneen. Väitän, että se johtuu himmenevän valon lisäksi noista jumalaisen kauniista sävyistä. Vaaleanpunaisella valolla on pakko olla ihmiseen jotain taianomaisia vaikutuksia.
Valaisimessa on myös RelaxBreathe -niminen toiminto, joka auttaa rentoutumaan oman hengityksen tahtiin. Seitsemästä hengitysrytmistä voi valita itselleen sopivan. Sopii erityisen hyvin joogaa harrastaville, mutta toki muillekin.
Jos kiinnostuit, Somneo-herätysvaloja saa tällä hetkellä Verkkokauppa.comista ja Gigantista. Se on Philipsin laadukkain ja myös hintavin malli, mutta herätysvalo irtoaa edullisimmillaan reilusti alle satasellakin. Niitä saa jälleenmyyjiltä ympäri Suomen: tsekkaa lähin elektroniikkakauppasi tai hypermarkettisi, mitä todennäköisimmin löydät sieltä Philipsin herätysvaloja. Kaikilla Philipsin herätysvaloilla on muuten 60 vuorokauden tyytyväisyystakuu! Jos ei olekaan syystä tai toisesta tyytyväinen valoonsa, sen voi palauttaa ja saada rahansa takaisin.
Mites tuo herääminen teillä sujuu?
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Minullakin on ollut jo vuosia käytössä vanhempi malli Philipsin Wakeup Lightista ja valitettavasti siihenkin turtuu. Nykyisin on aivan liian helppoa aamuisin kääntää selkänsä valolle ja hautautua peiton alle – ja herätä jälleen kerran puoli tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Vaikka on kännykässä kolme eri herätystä ja siinä sarastusvalokellossa neljäs. Maailma on julma meille aamu-unisille :(
Mä olen elänyt suurimman osan elämästäni aikaan ennen matkapuhelimien herätystä ja torkutusmahdollisuutta, plus että hevoset ja koirat sanelleet aikataulun. Eräskin entinen työnantaja totesi, ettei oo koskaan ennen nähnyt ihmistä, joka ponkaisee nukkumasta suoraan työhön käsiksi. Joten, ei mee ymmärryksen vaikeat heräämiset, kun menee ajoissa nukkumaan niin herää ihan itsekseen kunnon yöunien jälkeen. Ja olen tehnyt vuorotyötä, ollut jet lagin armoilla jne. niin ihan samat vuorokauden tunnit ne on meillä kaikilla.
Herätysvalo on kyllä parasta talviaamuisin! Mulla se on ollut käytössä jo vuosia, joten antaisin kaksi varoitusta:
1. Kun kroppa on tottunut heräämään noin puolen tunnin sisään sen jälkeen kun ensimmäiset valonsäteet pilkahtavat ympäristöön, sama meno jatkuu sitten keväällä kun aurinko alkaa nousta taas järjellisiin aikoihin. Ja kesällä, kun aurinko nousee aamukolmelta. Suosittelen siis hankkimaan pimennysverhot viimeistään maaliskuussa, ellei huvita ruveta heräilemään sitten silloin aamukolmelta joka päivä.
2. Linnunlaulu oli minustakin alkuun mukavin herätysääni, ennen kuin aloin ihmetellä keväisiä univaikeuksiani. Tämäkin liittyy kiinteästi samaan pavlovin koira -ilmiöön; jos on alitajuisesti oppinut pitämään linnunlaulua heräämisen merkkinä, voi keväällä lintujen pariutumis- ja pesimiskautena nukkuminen olla vaikeaa, kun ikkunan takana karjutaan 24/7. Vaihdoin viime talvena herätysäänen hissimusiikiksi, ja keväinen heräily helpotti. Sateen ropina voi samasta syystä olla huono valinta, mutta vaikkapa aallot tai kellot voisi jo toimia.
Nauratti niin paljon toi raivoon herääminen, koska oon ite just samanlainen! :D Joka aamu pöyristyttää ja kiehun raivosta, kun herätyskello kehtaa soida ensimmäisen kerran. Ilman yhtäkään torkutusta olisi täysin mahdotonta saada itseään ylös sängystä. Herätysvalo on pitkään ollut hankintalistalla, joten tää voisi olla hyvä vaihtoehto :)
Toinen torkuttaja kiittää! Just pari viikkoa sitten vertailin eri vaihtoehtoja, mutta silloin ei vielä ollut tätä tarjolla. Nyt meni tilaukseen! Seuraavana ostoslistalla on tyylikäs kirkasvalolamppu – suosituksia?
Torkutus iskee takaisin, jos on vähän masentunut olo, edes muutama kymmenminuuttinen vielä vällyjen alla on ihanaa, vaikka se maksaa toki juosten tehdyt aamutoimet.
En ole ikinä harrastanut torkuttamista, nukun mieluummin kunnolla siihen asti kun voi. En silti ikinä nouse saman tien sängystä ylös, pitäähän siinä hetki heräillä ja venytellä. Muutaman vuoden on ollut herätysvalo käynnissä ja kyllä se jonkin verran auttaa. Ainakin on mukava herätä linnunlauluun eikä johonkin järkyttävään herätysääneen. Aamujen pitää olla lempeitä ja kiireettömiä myös arkisin.
Olin ennen torkuttaja, kunnes tajusin että
yhdenlaista itsensä kiduttamista on sekin ja ne mahdollisimman pitkät, keskeytymättömät unet kannattavat paremmin. Nykyään nappaan yövalon päälle kellon soitua, tuijotan sitä hetken ja kampean itseni ylös välillä väkisin, mutta suht. nopealla aikataululla. Vessassa vielä usein nuokututtaa arkiaamuisin, mutta siitä se kroppa käynnistyy pikkuhiljaa. Liike auttaa myös heräämisessä. Tunninkin torkutus ennen ylösnousua tuntuu aika murhalta nykyään. Tarvitsen myös aiempaa vähemmän aikaa heräämisestä lähtöön.
Voi kyllä olla, että ikäkin on tehnyt tehtävänsä tässä ja unta tarvitsee vähemmän kuin ennen. Olen sinua n. 10 vuotta vanhempi ja vielä kolmekymppisenä oli kyllä vaikeampi herätä arkiaamuisin. Jotain hyötyä siis vanhenemisestakin!
enää ei tule torkutettua, kun on oppinut menemään nukkumaan niin aikaisin että saa oikeasti nukkua tarpeeksi! miten ihanaa onkaan herätä virkeänä! ei tarvitse keksiä kikkakolmosia, kun korjaa itse ongelman… :)
Mulla on iso kirkasvalolamppu, johon haluan seuraavaksi vaihtaa patterit
Kuulostaa ihanan lempeältä aamuherätykseltä, käyn. kyllä tarkistamassa, ehkäpä joululahjus..:)
Minä olen myös ihan aina torkuttanut, ja itse asiassa vasta joskus pitkälle aikuisikään ehtineenä valaistuin siitä, että se on ilmeisesti jotenkin paheksuttavaa. No häh! Minusta on ihan parasta, että kun kello aamulla soi, saan nauttia vielä pari viiden tai kymmenen minuutin pätkää siitä ihanasta pehmeydestä ja lämmöstä vällyjen välissä. Mihinkään muuhun vuorokaudenaikaan sänky ei tunnu yhtä ihanalta, joten miksi sieltä pitäisi juuri silloin pompata heti pois? Olen aina laittanut kellon soimaan puoli tuntia ennen kuin pitää nousta, ja sen ajan sitten hiljalleen torkahdellen totuttelen ajatukseen uuden päivän alkamisesta. Jollei se nyt vielä rivien välistä tullut ilmi, niin mainittakoon, että joo ei, en todellakaan ole aamuihmisiä. Mutta torkuttaminen sentään tekee aamuista siedettäviä – jos nousisin heti, törmäilisin ihan varmasti seiniin matkalla vessaan enkä kuitenkaan saisi mitään tehtyä ensimmäiseen varttiin. Sarastusvalo mulla on, ja se on ollut ihan kelpo lisäväline aamuherätysten avuksi. Ei silti ole tullut mieleenkään, että sen vuoksi luopuisin ihanasta torkuttamisharrastuksestani! :D
Hei, miten tämä toimii jos heräätte Jarnon kanssa eri aikaan? Häiritseekö toista se lisääntyvä valo siinä toisen yöpöydällä?
Minä en torkuta (pois se minusta, se on oikeasti ärsyttävää), mutta kysyit miten herääminen täällä sujuu niin EI SUJU!! Varsinkin näin pimeään aikaan olen aamulla niin horroksessa, että saatan vain sammuttaa kännykän herätyksen ja jatkaa unia. Ilman, että edes tajuan mitä tapahtuu. Koska en siis tykkää torkuttamisesta niin kello ei enää herätä ja sitten seuraavaksi havahtuu mies, että hei kello on jo vaikka mitä. Näin on käynyt nyt aika monena aamuna. Olen hidas heräämään, joten varaan hyvin aikaa. Näin ei haittaa, että nousee hieman myöhemmin, vaikka silloin tulee kiire ja vihaan aamulla kiirettä. En ole kokeillut noita herätysvaloja. Mietin, että kännykkä pitäisi viedä kauemmas, mutta kai se on minun torkuttamisen vastine, kun en ole siihen pystynyt… Ei tähän taida auttaa muu kuin se, että tulee taas kesä ja valoisat aamut. Ei silti, nukun todella hyvin kun on pimeää. :D
Torkuttaja täälläkin… ja mua se ei oikeastaan raivostuta. Tykkään siitä, kun tiedän, että voin lojua vielä 10 minuuttia, ja sen jälkeenkin vielä kymmenen minuuttia, ja ehkä vielä 10 minuuttia. Niillä paikkein alankin jo olla suht sinut se asian kanssa, että pitää nousta ylös. Kaikki vaan eivät ole “jee-uusi-ihana-aamu” -ihmisiä : ) Pari aamun ekaa tuntia on ihan paras olla itsekseen.
Oletko, (olet varmaan), ajatellut, miten paljon hyödyllisempää olisi nukkua ne 45 minuuttiakin putkeen keskeytymätöntä unta ja nousta heti, kuin 45 min. jatkuvasti katkeilevaa nuokkumista? No, ymmärsin kyllä yskän, kuhan viisastelen:). Mä mietin aikasemmin, että täytyisi tehdä jotain sille tavalle, että kello soi 20min. ennen ku pitää mennä ovesta ulos. Tuntu, ettei ehkä oo järkevää alottaa jokaista arkipäivää sellasella kiireellä. Ajatus oli koittaa kesäloman jälkeen alkaa nousee vähä aikasemmin. Lopputulos johon oon päässy on se, että kelloni soi nykyään yhtä minuuttia aikasemmin kuin ennen. Edistys sekin! Sitäpaitsi olen suuri kaizenfilosofian fani, joten olen ihan tyytyväinen. :)
Täällä toinen aina (ainakin koko aikuisiän) torkuttanut! Samaistun täysin aamuisiin olotiloihisi ja myös torkutuksen aloittamiseen aiemmin! :D Olen jo oppinut, ettei torkuttamista tai ainakaan siihen käytettyä aikaa kannata kertoa muille. Se neuvojen, ohjeiden ja paheksunnan määrä! Olenkin alkanut kutsumaan aamuista torkutusta ihan pokkana “meditoinniksi”. :D Jostain syystä kaverit nyökyttelevät hyväksyvämmin, jos kerron meditoivani aamuisin sängyssä 30-45 min ja valmistautuvani siten uuteen päivään. Oikeasti olen kyllä tajuttomuuden rajamailla.
Olen lukenut blogiasi kaikki kymmenen vuotta ja tämä on nyt se tuote, jonka aion ostaa pelkästään blogisi inspiroimana (ehkä olen jotain luonnonkosmetiikkaakin ostanut ja tusinan harmaita neuleita…). En siksi, että pääsisin torkutuksesta eroon, vaan siksi että kiinnostaa tuoda aamuihin jotain uutta. Plussaa auringonlaskuvalosta ja kännykän latausmahdollisuudesta.
Kiitos tästä suosikkiblogistani!
Mulla on nyt kolmatta talvea käytössä herätysvalo ja koirakin on viimein tajunnut, että kun linnut alkaa laulaa kannattaa tulla nuolasemaan naamaa eikä alkaa räksyttämään täyttä päätä. Ihan must laite omissa talviaamuissa. Varalla tosin aina myös känny myös. Mutta siihenkin olen valinnut vähän lempeämmän soittoäänen.
Hankin tänä syksynä herätysvalon siinä toivossa, että itsekin pääsisin torkuttamisesta eroon (olen myöskin torkuttanut niin kauan kuin muistan), ja ihan kivahan se on, mutta itse en herää kunnolla valoon – ainakaan, jos nukun selin yöpöydällä kököttävään valoon :D Silloin herätysääneen havahtuminen tuntuu aika lailla yhtä karulta kuin aina ennenkin :D