Vähän vaaleampi

Kuten jotkut teistä ehkä muistavat, lopetin pari vuotta sitten hiusteni jatkuvan vaalentamisen ja annoin oman värin kasvaa esiin. Vaalennetut latvat tumman tyven kanssa loivat liukuvärjätyn surffilookin, josta kirjoitinkin silloin paljon toivotun jutun. Halusin pois värjäyskierteestä ja siinä totisesti onnistuin, sillä olen tainnut sen jälkeen käydä Dandyssa vain muutaman hassun kerran. Sen on välillä kyllä hapsottavasta habituksestani huomannutkin, että reuhkani viimeisimmistä treffeistä Markon kanssa on kulunut aivan liian kauan – niinpä sovin pitkästä aikaa tärskyt Viiskulmaan. Sanon vaan, että AAH! Olin melkein unohtanut miten ihana koko peilikuvaa kirkastava vaikutus kampaajakäynnillä on.

Oli alkanut viime aikoina tuntua, että johan sitä enemmän tummaa kuin vaaleaa tukkaa on tullut tässä tovin katseltua. Ei siinä mitään vikaa ollut, mutta vaihtelu virkistää, teki taas mieli olla pitkästä aikaa vähän vaaleampi. Sävy on tehty tuttuun tapaan rennoilla raidoilla, tyvi on tuttuun tapaan yhä tumma ja omaa väriä löytyy yhä runsaasti sieltä vaalennettujen suortuvien joukosta. Pituuttakin lähti kymmenisen senttiä.

Mitä, ettekö huomaa hiuksissani mitään eroa entiseen?! No, ette ole ainoita. Olisi pitänyt ehkä napata nämä kuvat heti kampaajakäynnin jälkeen kun ne oli suoristettu sileiksi ja taivutettu sen jälkeen lyyrisille laineille – voi että ne olivat ihanat, näyttivät hetken ihan fiktiivisen henkilön hiuksilta. Ehkä sellaisen Stellan, joka silittää vaatteensa, petaa sänkynsä, meikkaa joka päivä ja huomaa, jos villapaitaan on tullut reikä. Silloin jokaikinen vastaan talsinut tuttu kiljaisi OOH KÄVIT MARKOLLA! (Kyllä, he kaikki tuntevat Markon nimeltä, koska suurin osa tuttavapiiristäni käy Markolla myös.)

Mutta uudet ne jokatapauksessa ovat, vaaleammat ja freesimmät kuin pitkään aikaan! Parasta piristystä talveen, kun tuntuu että harmaata naamaa ei kohta enää erota seinästä. Ja tiedän, tiedän – olemme olleet puolet talvesta ihan muilla mailla, mutta räntä raapii rusketuksen naamasta alle viikossa (Mikolle kiitos tästä kovin kuvaavasta ilmaisusta). Koko Meksiko tuntuu jo ihan unelta, mutta onneksi on kuvat muistuttamassa, että siellä me olimme, ihan hetki sitten.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Viisaan vinkit verkko-ostoksille

Kaupallinen yhteistyö: MasterpassTM by Mastercard

Varsinkin näin alkuvuoden alennusmyyntien aikaan verkkoshoppailu on monille tuttua puuhaa, enkä ihmettele yhtään: aleryysiksessä tungeksimisen ja kyynerpäiden väistelyn sijaan valikoimia voi selata kaikessa rauhassa kotisohvalta, bussimatkalla tai vaikka lounastauolla. Tuotteiden vertailu on sitäpaitsi todella paljon helpompaa verkossa kuin kipittämällä kaupasta toiseen, eikä kaikkia kauppoja välttämättä omalta kotipaikkakunnalta löydykään.

Yhteistyössä MasterpassTM by Mastercardin kanssa laadin vinkkilistan nettishoppailuun. Jos et ole vielä kuullut Masterpassista, ei hätää – et ole pihalla, keksintö on vaan melko uusi. Masterpass on online-ostoksille tarkoitettu digitaalinen maksutapa, jolla voi kerätä kaikki korttitiedot yhteen turvalliseen paikkaan. Masterpassia käyttääkseen ei tarvitse välttämättä olla Mastercardia, se toimii nimittäin muillakin korteilla.

Kyseessä on siis eräänlainen digitaalinen lompakko. Enää ei tarvitse kaivella lompakkoa eteisessä lojuvan laukun pohjalta ja naputtaa maksutietojaan numero kerrallaan, tai sählätä verkkopankin tunnuslukujen kanssa – riittää, kun avaat digitaalisen lompakkosi ja hyväksyt sieltä maksun.

Masterpass toimii tällä hetkellä pankkien mobiilisovellusten Nordea Payn, Aktia Walletin ja Loyo Payn kautta. Itse olen Nordean asiakas, joten sen jälkeen kun olen valinnut verkkokaupassa maksutavaksi Masterpassin, kirjaudun Nordea Pay -sovellukseen ja hyväksyn sieltä maksun. Siinä se! Ei tunnuslukujen kanssa sähläämistä, ei pankkikortin pitkien numerosarjojen näppäilemistä tai lompakon metsästämistä laukun pohjalta. Jos omistat Android-puhelimen, voit maksaa Masterpassilla myös fyysisissä kaupoissa – superhelppoa, kun kaikki toimii saman sovelluksen kautta.

Masterpass leviää kovaa vauhtia: se toimii tällä hetkellä 38:ssa eri maassa ja mukana on yli 340 000 verkkokauppaa, joista monille ovat varmasti tuttuja esimerkiksi Intersport, Lindex ja Lippu.fi.

Seuraa kymmenen omien kokemusteni (lue: kantapään kautta opitun) pohjalta poimittua vinkkiä kuinka tehdä verkko-ostoksia turvallisesti, helposti ja hauskasti – eli mahdollisimman vaivattomasti ilman turhaa säätöä.

1 ~ Valitse maksutapa viisaasti.
Masterpassia on helppo suositella monestakin syystä: se on selvästi vaivattomin tapa hoitaa maksu ja lisäksi se tarjoaa saman turvan mahdollisten ongelmatilanteiden varalle kuin luottokorttimaksut.

2 ~ Vertaile hintoja.
Tismalleen sama tuote saattaa maksaa eri verkkokaupassa vähemmän, joten vertailu todellakin kannattaa – varsinkin aleaikaan prosenteissa saattaa olla paljonkin eroja. Tarkista samalla hinnan lisäksi toimituskulut, sillä ne voivat vaihdella isosti. Myös palautusoikeuden suhteen on vaihtelevat käytännöt: toiset verkkokaupat tarjoavat ilmaisen palautuksen ja saattavat jopa noutaa tuotteen kotoasi, toisissa palautus maksaa.

3 ~ Muista tullimaksut.
Jos tilaat Euroopan ulkopuolelta, muista tullit, jotka lävähtävät esimerkiksi Amerikasta tai Australiasta tehtyjen tilausten päälle – ne voivat nimittäin kasvattaa ostosten loppusummaa yllättävän paljon. Jos teet superedullisen alelöydön tai bongaat jotain kauan etsimääsi mitä et mistään muualta saa, tullimaksut eivät välttämättä haittaa, mutta ne on hyvä huomioida etukäteen. Itse haluan päästä mahdollisimman helpolla, joten suosin useimmiten eurooppalaisia verkkokauppoja.

4 ~ Ole alehaukka!
Skarppi sellainen, tietysti: älä anna halpojen hintojen sokaista, vaan osta ainoastaan tavaraa, josta olisit kiinnostunut ilman alennustakin. 

(Monet sanovat, että alesta kannattaa ostaa vain asioita, joista olisi ollut ehdottomasti valmis maksamaan täyden hinnan, mutta olen eri mieltä. Olen törmännyt moniin ihaniin asioihin, jotka ovat olleet normaalihintaisina kipukynnykseni tai budjettini yläpuolella, mutta reilun alennuksen jälkeen tilanne onkin ollut ihan toinen.)

Moniin verkkokauppoihin voi muuten tallentaa tuotteita suosikkilistalle ja saada sähköpostiinsa ilmoituksen, jos ja kun tuote tärähtää aleen. Suosittelen laiskalle, joka ei jaksa käydä joka viikko väijymässä hintatilanteen kehitystä.

Ajankohtaa voi optimoida: parhaat päivät ostaa verkosta ovat kuulemani mukaan keskiviikko, torstai ja perjantai. Silloin suurin osa verkkokaupoista lisää uusia tuotteita aleen tai kasvattaa aleprosentteja.

5 ~ Mieti etukäteen mitä tarvitset.
Verkko-ostoksilla voi hetken huumassa tulla kaikenlaisia päähänpistoja. Sitä voi yhtäkkiä huomata, että vaatekaapista muuten puuttuukin puuterinen tekohöyhenpuuhka tai että hologramminhohtoiset tolppakorot ovat juuri se mitä talvigarderoobiin tarvitaan. Hutiostokset voi välttää helpoiten pohtimalla etukäteen millaisille asioille on tarvetta ja (ihan oikeaa) käyttöä, ja rajaamalla laajoista valikoimista erilaisten filttereiden avulla silmiensä eteen vain kriteereihin sopivat vaihtoehdot.

Olen itse vähän liiankin helposti innostuvaa sorttia, joten hillitsen päähänpistojani moodboardin avulla silloin kun olen metsästyspuuhissa. Minulla on Pinterestissä kansio, johon tallennan pidempään mielessä pyörineet potentiaaliset hankinnat sekä ilmeiset puutteet, kuten uudet farkut rikkirakastettujen tilalle. Moodboardin avulla on helppo hahmottaa myös speksejä sille millaiset farkut sitä ostaisi: inspiroiko nyt liehulahkeet, rento porkkanamalli vai olisiko eniten käyttöä tyylipuhtaille mustille pilleille?

6 ~ Osta tavaroita itsellesi…
…äläkä sille tyypille, joka toivoisit salaa olevasi, oli se sitten 10 kiloa laihempi, kymmenen senttiä pidempi tai täysin erilainen pukeutuja kuin sinä. Tämä on nettishoppailussa se virhe, johon itse olen sortunut kerta toisensa jälkeen: se mekko, joka näyttää upealta verkkokaupan 180-senttisen mallin päällä, ei todennäköisesti näytä ihan samalta minun päälläni. Tai jos sattuu olemaan farkuissa ja villapaidassa viihtyvää sorttia, ei välttämättä kannata ostaa röyhelökauluksista fuksianväristä mekkoa, vaikka se olisi stailattu kuinka ihanasti jonkun muun Instagram-kuvassa. 

Verkosta ostaessa on viisainta pysytellä malleissa ja väreissä, joita käyttää muutenkin. Vaatekaapin villit kortit ovat asia erikseen, jos tiedät mitä olet tekemässä. (Hmm… huomaan palaavani aiheeseen puuterinen tekohöyhenpuuhka.)

7 ~ Käytä mittanauhaa. 

Tiedä mittasi, sillä se on paras ja oikeastaan ainoa tapa varmistaa, että saat postissa oikeankokoisen vaatteen. Monien verkkokauppojen tuotetiedoista löytyy nykyisin mitat, joissakin jopa mainitaan minkäkokoinen malli esittelee vaatetta kuvissa. 

Mittanauha kannattaa pitää lähellä myös muilla kuin vaateostoksilla: jos olet etsimässä sopivaa leikkuulautaa tai sohvapöytää, tarkista tarkat mitat ennen kuin tilaat. Tuotekuvista ei saa usein minkäänlaista käsitystä tuotteen oikeasta koosta, joten tsekkaamalla koon säästyt yllätyksiltä.

8 ~ Secondhand on vaihtoehto verkko-ostoksillakin.
Tämä ei ehkä päde sukkaostoksilla, mutta jos etsit täydellistä nahkatakkia tai kaunista sohvaa, kannattaa ehkä tarkistaa saisitko toiveidesi mukaisen tuotteen edullisemmin käytettynä – ja olisiko se jopa persoonallisempi ja ekologisempi vaihtoehto kuin ostaa se uutena kaupasta?

9 ~ Ole tarkka materiaalien kanssa. 

Verkkokaupassa et pääse hypistelemään miltä tuote tuntuu, joten ole erityisen tarkkana tuotekuvauksen kohdalla. Kannattaa myös tarkistaa pesu- ja hoito-ohjeet: kuivapesua vaativat vaatteet tai jatkuvaa huoltoa kaipaavat keittiötavarat kannattaa ehkä jättää väliin, jos on yhtä laiska kuin minä. Ostin kerran tammisen leikkuulaudan ja huomasin vasta sen saavuttua, että se pitäisi öljytä joka kolmannen käyttökerran jälkeen. Jäi öljyämättä.

10 ~ Kaikki shoppailu on hauskinta ilman huonoa omatuntoa.
Osta vain tavaraa, jonka tiedät tulevan käyttöön. Sijoita viisaasti: panosta laatuun ja ajattomuuteen hetken hurman ja ohimenevien trendien sijaan. Rinnakkaisten kokojen tilaamisen sijaan näe vähän vaivaa selvittääksesi oikean koon ja tilaa vain se: vaikka verkkokaupalla olisi ilmainen palautusoikeus, turha palautusrumba ei varsinaisesti ole ekoteko.

Keksittekö listan jatkoksi vielä muuta? Omia vinkkejä saa vapaasti tuupata jakoon kommenttilootan puolella!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

God save our young blood

Poiminta musiikkimaailman alkuvuoden uutuuksista, jos sillä saisi tähän harmauteen vähän säihkettä! Lana Del Rey ja BØRNS ovat lyöneet hetkeksi hynttyyt yhteen ja saaneet aikaan euforisen syntikkapop-raidan nimeltä God save our young blood. Poptriviaa: Lana on mukana toisellakin uuden albumin kappaleella taustalaulajana ja hänen siskonsa vastasi albumin kansivalokuvauksesta. Perheprojekti!

Kappale on lohkaisu BØRNSin tammikuun puolivälissä julkaisulta Blue Madonna -albumilta, joka pitänee ottaa kuunteluun seuraavaksi. Artistinimen takana on 26-vuotias amerikkalainen laulaja-lauluntekijä nimeltä Garrett Borns, jonka androgyyni falsetti ja glam rock -vaikutteilla maustettu psykedeelinen pop hurmasi indiemusiikin ystäviä Electric Love -sinkullaan joitakin vuosia sitten.


BØRNS FEAT. LANA DEL REY – GOD SAVE OUR YOUNG BLOOD

Talvi-illan uusi suosikki

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Apetina

Palasimme Meksikosta viikko sitten ja paluu arkeen on virallisesti alkanut. Lähdimme matkaan niin aikaisessa vaiheessa tammikuuta, että tuntuu siltä kuin uusi vuosi alkaisi kohdallamme vasta nyt. En tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, koska haluan tänä vuonna tehdä elämästäni rennompaa, en monimutkaisempaa. Suunta on ollut ilman lupauksiakin selvä: haluan pitää itsestäni parempaa huolta, nukkua enemmän, syödä säännöllisemmin ja fiksummin. Asioita, joita olen sivunnut monesti viime vuoden kirjoituksissa – ja joihin palaan tämän vuoden puolella varmasti vielä monta kertaa.

Ehdottomien linjausten sijaan koitan opetella tekemään asioita ilon ja hyvän mielen kautta: siksi, että haluan, sen sijaan että yritän puoliväkisin pakottaa itseni parantamaan tapojani. Pakottaminen ei tunnu koskaan johtavan muuhun kuin siihen, että alan kapinoida itse keksimiäni rajoituksia vastaan – syön aamupalaksi sipsejä ja valvon aamuviiteen jonkun sarjamaratonin parissa, vaikka seuraavana aamuna on tärkeä työpäivä. Olen vasta pääsemässä alkuun, mutta aavistelen jo, että tämä lempeä lähestymistapa parempaan arkeen tulee toimimaan minulle paremmin kuin tiukat säännöt.

Yksi alkuvuoden tärkeimmistä toiveista on syödä monipuolisemmin, tehdä enemmän ruokaa itse ja latoa lautaselle enemmän kasviksia. Vähän liian usein on tullut nimittäin turvauduttua noutoruokaan tai kuitattua illallinen voileivällä, vaikka keho huutaa oikeaa, ravitsevaa ruokaa.

Apetinalla on käynnissä tammikuinen kampanja, joka kannustaa armollisuuteen ja panostamaan kurinalaisten ruokavalioiden sijaan siihen, että joka päivä voi tehdä pieniä, fiksuja valintoja oman hyvinvointinsa eteen. Silloin ei ole katastrofi, jos aina ei mene nappiin: pitkässä juoksussa on parempi olla itselleen kannustava kuin ankara. Varsinkin maanantaisin tuntuu usein vaikealta pitää kiinni fiksummista elämäntavoista: tekee mieli tilata pizza, vaikka uusi viikko kannattaa tietysti aloittaa ravitsevalla ruoalla, joka ruokkii niin sielua kuin kehoa.

Tähän kampanjaan oli helppo lähteä mukaan, koska Apetinan juustot ovat minulle tosi tuttuja vuosien varrelta. Apetina Snackeihin minulla oli läheinen suhde silloin kun kävin vielä päivätöissä kodin ulkopuolella ja kokosin itselleni usein lounassalaatin työpaikan keittiössä.

Ajattelin osana kampanjaa jakaa ohjeen lämpimään salaattiin, jota teemme usein silloin kun laiskottaa ja tuntuu, ettei jaksa tehdä mitään monimutkaista, mutta tekee silti mieli jotain hyvää ja terveellistä. Kylmä salaatti ei välttämättä inspiroi talvi-iltaisin, tähän aikaan vuodesta kasvikset ovat parhaimmillaan lämpimänä – varsinkin nautittuna juuston kera. Juusto on oikeastaan ainoa maitotuote, jota käytän yhä silloin tällöin.

En ole suinkaan keksinyt tätä ohjetta päästäni, vaan soveltanut sen varsin tunnetusta välimerellisestä herkusta. Olen käynyt muutamia kertoja Kreikan saaristossa ja rakastunut joka kerta enemmän kreikkalaiseen ruokaan, joka on samaan aikaan superhyvää ja superterveellistä. Viime keväänä Kreetalla tykästyimme molemmat uunissa haudutettuun fetaan, jonka kaveriksi pieneen valurautaiseen pannuun oli usein sujautettu chiliä, sipulia ja pari pikkutomaattia. Palasimme melkein joka ilta samaan ravintolaan syömään tuon yksinkertaisuudessaan nerokkaan annoksen, jonka kauhoimme leivällä pannun pohjalta viimeistä murusta myöten.

Uunissa haudutettu juusto on Kreikassa usein alkupala tai varsinaisen pääruoan lisuke, mutta halusin muokata siitä ruokaisamman version, joka toimisi sellaisenaan rentona ja helppona arki-illan ateriana. Siitä syntyi viime syksynä idea lämpimästä salaatista, johon juusto tuo makua ja täyteläisyyttä. En ole oikeastaan varma onko tämä alkuunkaan salaatti vai enemmän juustolla höystetty kasvispata, mutta sovitaan niin, että jokainen kutsukoon sitä miksi haluaa – pääasia on, että se on superhyvä ja sopii täydellisesti talveen.

Omaan lempiversiooni tästä salaatista tulee terttutomaatteja, jotka ovat maukkaita ja näyttävät viehkeiltä paahtamisen jälkeenkin, sekä perunoita, jotka tekevät salaatista ruokaisan ja täyttävän. Rakastan sipulia, joten sujautan mukaan myös punasipulia ja valkosipulinkynsiä – molemmat maistuvat taivaalliselta uunissa paahdettuna. Kaiken tietysti kruunaa juusto: Apetina Pala on mieto, välimerellinen juusto, joka saa uunissa sopivasti suolaisen, pehmeän tekstuurin. Se toimii myös oivana proteiinilisänä, jos haluaa vähentää lihaa tai ei syö lihaa ollenkaan. Salaatin juju on marinadissa: chili, hunaja ja sitruuna muodostavat koukuttavan yhdistelmän, joka saa kaapimaan vuoasta viimeisetkin pisarat.

Salaatti ei voisi olla helpompi ja rennompi valmistaa: tarkkoja määriä ei tarvita, vaan raaka-aineiden määrät ja suhteet voi arpoa vapaasti nälkäisten suiden ja oman maun mukaan. Tomaatteja ei tarvitse pilkkoa lainkaan ja perunatkin voi vain leikata puoliksi. Punasipulit paloittelin nopsaan neljään osaan, valkosipulinkynsiä sujautin vuokaan kokonaisina.

Salaattia on helppo myös varioida sen mukaan mitä sattuu löytymään kaapista. Siihen sopii melkein kaikki: olen itse kokeillut menestyksellisesti ainakin porkkanoita, paprikaa, fenkolia ja vihreitä papuja. Myös maustamisessa voi käyttää luovuutta ja valmiin salaatin voi koristella millä vaan tuoreella yrtillä basilikasta timjamiin.

UUNIKASVIKSET JUUSTOLLA ✖

Apetina Pala (200g)
Reilu nippu terttutomaatteja
Pari kourallista pieniä perunoita
Pieniä punasipuleita
Kalamata-oliiveja
Valkosipulia

Marinadia varten tarvitset:
Mausteita oman maun mukaan (esimerkiksi oregano ja timjami sopivat salaattiin loistavasti)
Pari sitruunaa
Chiliä oman maun mukaan
Valkosipulia
Juoksevaa hunajaa
Mustapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä

Tarjoiluun: tuoreita yrttejä (vaikka basilikaa) ja rapeakuorista leipää

Muutama vinkki ennen kuin aloitat:
✖ Jos et löydä pieniä pottuja ja punasipuleita, isotkin toki käyvät, leikkaa ne vaan sopivan kokoisiksi paloiksi.
✖ Salaattiainekset kannattaa latoa vuokaan sen verran väljästi, että kaikelle riittää tilaa paistua rauhassa, joten jos aiot tehdä ison määrän ruokaa, kannattaa ehkä käyttää vuoan sijaan peltiä.
✖ Tee marinadi isoon kulhoon, jotta mahdut kääntelemään aineksia siellä.

Sitten ohjeeseen! Pistä ihan ensimmäiseksi uuni kuumenemaan 220 asteeseen.

Sen jälkeen aloita marinadista. Purista kulhoon parin sitruunan mehu, sekoita joukkoon hunaja, tilkka öljyä, pippuri ja suola. Pilko sekaan chili (säästä siemenet, jos toivot ylimääräistä potkua) ja valkosipuli. Sekoita ja maistele. Hunajaa lisäämällä saa marinadiin syvyyttä ja makeutta, chiliä lisäämällä tietysti enemmän tulisuutta.

Leikkaa pienet perunat puoliksi, tai jos ostit isompia, paloittele ne sopivan kokoisiksi lohkoiksi. Kippaa kulhoon ja sekoita marinadiin.

Kaiva kaapista laakea vuoka ja lado perunat siihen. Voit halutessasi ensin kaataa vuoan pohjaan tilkan oliiviöljyä, jotta perunat irtoavat siitä sujuvasti. Sujauta vuoka uuniin noin 20-25 minuutiksi ja anna sillä aikaa tomaattien, sipulin, juuston ja oliivien marinoitua kulhossa. Juuston voi joko leikata keskeltä kahdeksi samanpaksuiseksi viipaleeksi, tai murtaa rennosti lohkoiksi.

Kun perunat alkavat tuoksua taivaallisilta, mutta eivät ole vielä kypsiä, levitä varovasti loput ainekset niiden sekaan. Anna koko komeuden paahtua uunissa vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes sipulit ja tomaatit alkavat kypsyä ja juusto pehmentyä. Laita lopuksi uuni vielä hetkeksi grillivastukselle, niin saat juustoon ja perunoihin rapsakkaat reunat. Nosta uunista kun ulkonäkö ja tuoksu on mielestäsi kohdallaan, tässä ei oikeastaan voi mennä vikaan.

Ripottele päälle tuoreita yrttejä ja tarjoile heti rapeakuorisen leivän kanssa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pitsiä ja paljaita olkapäitä

✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO

Pakkasin Meksikoon repullisen vaatteita tietämättä yhtään mitä odottaa säiden suhteen. Tarkoitus oli lentää matkan aikana yhdeltä rannikolta toiselle ja tuohon maahan, iso kun on, mahtuu peräti kolme erilaista ilmastollista vyöhykettä. Mukana oli siis kaikenlaista farkkushortseista ja helletopeista pitkähihaisiin neuleisiin ja farkkuihin – ja onneksi oli, sillä kaikkia niitä lopulta tarvittiin, monesti jopa saman vuorokauden sisällä.

Päivisin lämpötilat kipusivat helposti kolmeakymmentä hipoviin hellelukemiin, mutta öisin saattoi olla vain viitisentoista astetta ja melko tuulista. Aamukahvin äärellä istuessa teki mieli riisua bikinisilleen, jos pöytä sattui osumaan aurinkoon, mutta jos olimme varjossa, hytisimme pitkissä hihoissamme ja hamusimme huivia lämmikkeeksi.

Yhdeksi matkan suosikkivaatteeksi kipusi kevyt pitsipaita, joka oli kevyiden hihojensa ja paljaiden olkapäidensä ansiosta sopiva melkein kaikkiin tilanteisiin. Mos Moshin* valkoinen pitsiunelma on vaatekappale, johon en ehkä puritaanisimpina vuosinani olisi uskonut pukeutuvani: se on naisellinen, jopa tyttömäinen tavalla, joka ei olisi millään sopinut silloiseen androgyyniin minimalismiini. Ilmeisesti (ja onneksi) niistä ajoista on tullut relattua ja oman tyylin sisällä mahtuu nykyisin leikittelemään muillakin elementeillä ilman, että minäkuva vajoaa identiteettikriisiin. Meksikossa tuo paita näytti sitäpaitsi niin paljon luontevammalta kuin kulahtanut bändipaitani, jonka toki pakkasin mukaan myös.

MOS MOSHIN FARKUT* & PITSIPAITA* DOTS
NAHKALAKKI MATKAMUISTO ROOMASTA
VARVASTOSSUT HAVAIANAS
*SAATU

Pitsipaita näyttää hyvältä niin pillifarkkujen kuin farkkushortsien kanssa ja toimii kauniisti myös nahkatakin alla, vaikka on toki parhaimmillaan silloin kun olkapäät näkyvät. En malta odottaa kevättä, kun näillä yhdistelmillä tarkenee Suomessakin! Siihen taitaa mennä vielä tovi, vaikka vankkumattomana optimistina olen tietysti alkanut heti tammikuun alussa odottaa selkää lämmittäviä auringonsäteitä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Sunnuntain hyvät ja huonot

Sunnuntai-iltaa! Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut paremmin kuin minun. Meksikon matkan jälkeinen jetlag on tavoittanut minut vähän viiveellä ja sekoittanut muutenkin huteran rytmini. Iltapäivisin väsyttää, iltaisin ei. Valvon yöt ja saan unta vasta aamuseitsemän maissa, mutta viimeistään kymmeneltä on silti oltava tolpillaan, koska joka päivä – myös nyt viikonloppuna – on ollut kuvauksia, jotka on hoidettava vähäisen päivänvalon aikaan.

Vetelen neljättä vuorokautta putkeen noin kolmen tunnin yöunilla, huojun ympäri asuntoa kuin horroksesta heräävä zombie ja jätän itselleni muistilappuja kuten “lataa kamera” koska omiin aivoihini ei ole tällä hetkellä luottamista. Päivät sekoittuvat ja valuvat toisiinsa, puhuminen tuntuu tahmealta ja ajattelemisella on turha edes yrittää kuormittaa koneistoaan. Tulee ihan muistoja mieleen – vähän tälläistä kroonisessa univajeessa tärisemistä meitsin elämä oli silloin kun olin töissä levy-yhtiössä, kirjoitin blogia öisin ja nukuin muutaman hassun tunnin ennen töihin lähtöä. Oi aikoja! Ei ole ikävä!

Kuin olo ei olisi muutenkin kamala, on vielä se aika kuukaudesta, kun kaikki on muutenkin niinsanotusti vaikeaa – ja kaiken kukkuraksi pahoinvoinnin kruunaa tavallista riehakkaampi hormonimyrsky. Olin nimittäin lääkärini suosituksesta siirtänyt e-pillereillä tätä kuukausittaista riemua, jottei siitä tarvitsisi kärsiä matkan aikana, mikä osoittautui valinnaksi, jota ei tarvitse tehdä toiste. Vuoto siirtyi kyllä, kuten oli tarkoitus, mutta vatsakivut, kylmä hiki, oksetus ja huimaus tulivat silti, kestivät koko kaksiviikkoisen pillerikuurin ajan ja nyt ovat nyt päässeet ihan toden teolla vauhtiin kun on vihdoin varsinaisesti niiden aika.

Olen siis hormonaalisen hurrikaanin riepottelema, jetlag-päissään pyörivä, Meksikon ajassa elävä ja kroonisesti pahoinvoiva silmäpussieläin, joka juuri nyt toivoo olevansa mies.

Nyt kun sain pahimman rutinan ulos systeemistä, voin kertoa että on tässä onneksi ollut kaikenlaista hyvääkin! Meille tuli perjantaina kavereita kylään, idea syntyi ihan vanhanaikaisesti edellisenä iltana ilman sen suurempaa aikataulutusta ja yhtäkkiä keittiö oli täynnä ystäviä. Oli kivoin ilta naismuistiin, vaikka olinkin välillä nukahtaa pöytään. Pöytä notkui meksikolaisista herkuista (ei, emme saaneet niistä vielä tarpeeksemme) ja sen tyhjennettyä pistimme takkaan tulen ja lojuimme vatsojemme vieressä pitkin poikin olohuonetta. Tuli ritisi, koirat nukkuivat kainaloissa ja polvitaipeissa. Puhuimme niitänäitä ja ajattelin, että olenpa onnekas, ympärillä ihan kaikki mitä kaipaan juuri nyt, nämä ihmiset ja tuhisevat elukat, tämä koti. Polttopuitakin piisaa vielä muutamaksi talviviikoksi – sellainen pikkuasia voi tuottaa odottamatonta onnea, jos sattuu olemaan vilukissa.

Eilen oli menestyksekäs kirppiskierros. Meillä on uusi sisustusprojekti, joka on oikeastaan aika paljon enemmän kuin pelkkä sisustusprojekti, mutta kerron siitä enemmän sitten kun ehdin paneutua siihen ajan kanssa. Pitää myös esitellä kirppissaaliit, koska en itse tiedä mitään parempaa (ja tavallaan pahempaa) kuin nähdä kuvia muiden parhaista löydöistä. Voi samaan aikaan iloita toisen kirppisonnesta että olla katkeransuloisen kateellinen siitä, etteivät ne osuneet omalle kohdalle.

Parasta tänään oli brunssi, josta nappasin nämä kuvat. Pääosassa olivat pannukakut, sillä mikä se sellainen brunssi on, jossa ei ole pannukakkuja? Se oli saumaton yhteistyö, minä tein taikinan ja Jarno paistoi yksi kerrallaan täydellisen pyöreät pikkupannarit. En käytä mitään tiettyä ohjetta vaan sekoittelen kulhoon vähän vaihtelevilla mittasuhteilla sitä mitä sattuu olemaan, mutta tykkään aina raastaa taikinaan vähän sitruunankuorta, koska siitä tulee ihan superhyvää.

Sitruunoita meillä on aina, mutta tänään oli muitakin sitruksia – nimittäin pomeloita, jotka ovat nyt sesongissa. Olen lukenut, että pomelot sisältävät paljon c-vitamiineja, tehostavat ihon kollageenituotantoa ja edistävät painonhallintaa, mutta oikeasti suurin ja tärkein syy syödä niitä on se, että ne maistuvat ihanilta. Pomelon hedelmäliha on kiinteämpää kuin sitrusserkuillaan ja sitä voi siis syödä huoletta vähän väsyneenäkin, kun ei ole riskiä saada kirpsakkaa suihkua silmäänsä sohiessaan hedelmää haarukalla.

Toivottavasti ensi viikosta tulee vähän virkeämpi ja helpompi. Blogissa on ainakin tiedossa vauhdikas viikko, on luvassa paljon asiaa ja yksi uutinenkin. Pistelen pomeloita naamaan ja koitan valmistautua. Voikaa hyvin kaunokaiset, palataan pian!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Arkistojen aarteet ~ Vilukissan selviytymisopas

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. On tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tagin alta löydät muita vanhoja juttuja.

Talvi on virallisesti saapunut Helsinkiin – kaupungissa on lunta! MAASSA! Lumi on ihanaa ja tuo valoa, mutta ikävämpi juttu on, että sen kylkiäisenä tulee pakkasta. Palelen jatkuvasti, oli asteita sitten kaksi tai kaksikymmentä. Onneksi on olemassa muutama vinkki, joiden avulla talvesta on mahdollista selviytyä vilukissana.

1 ~ Varustaudu vähintään polvimittaisella takilla, jossa on huppu. Ostin kerran vyötärömittaisen talvitakin. HIRVEÄ VIRHE. Takissa on oltava tarpeeksi pituutta, jotta se lämmittää myös vilukissan takalistoa ja reisiä. Huppukin on pakollinen: pipon ja lämpimän huivin avulla hupun sisälle rakennetaan lämmin pesä, joka suojaa kasvoja Helsingin helvetilliseltä tuulelta. Elämä on liian lyhyt jäätyneen nenän tai korvien sulattamiseen (on kivulias ja kestää kauan).

2 ~ Kuulutko laillani ihmisiin, jotka hukkaavat joka talvi vähintään viisi paria hanskoja ja kulkevat lopulta kädet jäässä, koska eivät jaksa vaivautua ostamaan enää uusia? Hanki tavaratalon lastenosastolta klipsit, joilla hanskat kiinnitetään takin hihoihin. Eivät unohdu bussiin enää! Ihmeellisintä on, että kukaan ei naura, kaikki ovat vaan kateelliset.

3 ~ Jos et halua luopua lempimekoistasi talven tullen, pue kahdet merinovillaiset sukkahousut päällekkäin. Yksinkertaista ja nerokasta! Villasukkikset ovat ohuet, mutta lämmittävät yllättävän paljon. Hanki lisäksi ohkaiset, villaiset säärystimet, jotka saavat vilkkua rennosti rypytettyinä nilkkureiden varsista. Ehdottoman käytännöllistä ja söpöäkin indietyttömäisen introvertilla tavalla. Stockmann myy ohuita, mustia mohair-säärystimiä jotka ovat pelastaneet syksyni uusien puolisääreen ulottuvien prätkäsaappaideni kanssa.

4 ~ Laita ripsiväri vasta töissä. Siitä ei kuitenkaan ole enää mitään jäljellä sen jälkeen kun olet selviytynyt kotoa viiman ja räntämyrskyn läpi töihin – tai jos on, se ei ole enää ainakaan ripsissä. Helsingin merituuli vain nauraa vedenkestävien ripsivärien kestävyyslupauksille.

5 ~ Jättiläismäiset huivit ovat muodissa ja siitä kannattaa ehdottomasti ottaa kaikki irti. Osta (tai jos olet käsistäsi kätevä, kudo) kolmemetrinen villahuivi ja kiedo se kaulan ja korvien ympärille niin monta kertaa kuin huivia riittää. Kruunaa löysällä, paksulla villapipolla joka saa jäädä lököttämään takaraivolle – ja tietysti sillä hupulla. Rento renttutyttö-look täydentyy pahvimukisella höyryävää kahvia, joka lämmittää käsiä ratikkaa odottaessa.

Kymmenen vuotta myöhemmin: mikään ei ole olennaisilta osilta muuttunut – palelen yhä joka talvi ja kääriydyn edelleen (osittain jopa samoihin!) jättihuiveihin ja huppuihin. Hanskoista olen oppinut vihdoin pitämään huolta. Takit ovat pidentyneet ja paksuntuneet: villakangastakeistani suurin osa hipovat pohkeita, ja lempitakkini on vuorenkokoinen kelsi, jonka läpi ei pääse mikään pakkanen. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa aikuistumista.

Ripsiväriä käytän talvisin nykyisin vain niinä iltoina, kun liikun paikasta toiseen taksilla. Se on silkkaa laiskuutta.

Rivera Del Rio

✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO

Ilta on jo pimentynyt, kun taksi pysähtyy vaaleanpunaisen villan eteen. Finally, sanoo kuski ja pyyhkii hien otsaltaan. Hän on etsinyt pientä hotelliamme pitkään, pysähdellyt Puerto Vallartan mukulakivisten katujen kulmissa kysyäkseen neuvoa. Mutissut rattia käännellessään Zona Romantica, Zona Romantica – se on nimitys, jolla tätä vanhassa kaupungissa sijaitsevaa – kieltämättä tunnelmallista – kaupunginosaa kutsutaan.

Rivera Del Rio* kohoaa korkeana samannimisellä kadulla, jonka rinnalla solisee pieni Rio Cuale -joki. Sitä ei erota pimeässä, mutta sen kuulee puiden takaa. Rantatörmän edustalla on pieni pöytä ja sitä valaiseva lyhtypylväs, joka loistaa hämärtyneessä illassa.

Koputamme villan ovelle. Katu on hiljainen, viereiset talot seisovat pimeinä. Paikka vaikuttaa enemmän kodilta kuin hotellilta. Ehdimme jo epäillä olevamme väärässä paikassa, kun portaikkoon syttyy valo ja alas rymistelee leveästi hymyilevä mies, joka huudahtaa venyvällä englannilla: You must be Stella! We’ve been waiting for you!

Hän esittäytyy Grantiksi, kipuamme hänen perässään portaat yläkertaan ja astumme aulaan. Talo näyttää sisältä vielä enemmän kodilta – harvinaisen kauniilta ja eklektiseltä kodilta. Aula on oikeastaan olohuone: siellä on takka ja marmoripylväitä, valtavia kynttelikköjä, turkoosinsinisiä samettisohvia, jopa pieni allas, jossa kelluu puisia sorsia – voikohan siinä uida? Seiniin on ripustettu suuria maalauksia, valtavia saniaisia rönsyilee kaikkialla. Vastaanottotiskiä ei ole, vain läppäri jonka valo hohtaa iltahämärässä sohvapöydällä. Selviää sekunnissa, että tämän täytyy olla yksi kauneimmista hotelleista, joihin olen ikinä astunut.

Istahdamme parvekkeelle, se aukeaa kadulle, jolle taksi juuri jätti meidät. Eteemme nostetaan kulhollinen guacamolea, nachoja ja valtavat margaritat. Parin seuraavan päivän aikana opin, että Puerto Vallartassa kaikki margaritat ovat isoja.

Vasta kun silmäni alkavat tottua parvekkeelta avautuvaan pimeään, huomaan valot, jotka kohoavat joen takana melkein pystysuoralta näyttävässä linjassa kohti taivasta. Is that, what’s that, yritän aloittaa kysymystä, Grant nauraa. Kaupunkia ympäröivät vuoret ovat tosiaankin lähempänä kuin kuvittelin: kapean joen toisella puolella kohoavan kukkulan valot välkkyvät kuin olisivat vieressä, melkein kuin voisin ojentaa käteni ja koskettaa niitä.

Grant kertoo meille putiikkihotellin historiasta: 60-luvulla rakennettu talo on tosiaan ollut alunperin jonkun koti. Silver Maria Cortez osti valtavan talon aikoinaan kodiksi perheelleen ja bed&breakfast-henkiseksi majataloksi vieraille, joihin on lukeutunut vuosien varrella myös vanhan ajan Hollywood-glamouria tihkuvia nimiä. Kun hän kuoli, Marian pojanpoika Alex kunnosti vuosien varrella ränsistyneen meksikolaisen villan alkuperäiseen kukoistukseensa ja teki siitä kokonaan hotellin. Huoneita on nykyisin kahdeksan, jokainen tunnelmaltaan ja sisustukseltaan uniikki, osa pieniä ja toiset enemmän sviittejä keittiöineen kaikkineen. Huone, jonka me varasimme muutama päivä ennen matkaamme, on nimeltään Green Room ja sijaitsee talon ylimmässä kerroksessa.

Juttelemme pitkään Grantin kanssa: saamme kuulla missä on maukkainta meksikolaista ruokaa, kauneimmat rannat, homojen suosimat paikat joista löytyy suurimmat margaritat, parhaat kemut. Saamme myös vinkkejä mistä kohtaa kukkuloita saa parhaat valokuvat tästä Sierra Madren vuorten keskellä kuhisevasta pikkukaupungista.

Hän on muualta Meksikoon muuttanut valokuvaaja, joka tekee hotellissa lähinnä yövuoroja. Hän on myös tuore koiranomistaja, sillä hän on antanut vastikään kodin kadulta löydetylle koiranpennulle. Hellyn välittömästi ja ilahdun kun kuulen, että hän aikoo tuoda sen mukanaan töihin seuraavana päivänä: tiedossa on poikkeuksellisesti tuplavuoro eikä pentu pärjää niin pitkään yksinään.

Heitämme laukut huoneeseen ja lähdemme iltapalalle. Toivomme löytävämme tacokojun eikä tarvitse kävellä kuin korttelin kaksi ennen kuin lupaava tuoksu alkaa leijailla ilmassa: lähes jokaisen kadun kulmassa loistaa pieni katuruokakoju, josta saa pikkurahalla syötävää. Seuraan hämmästyneenä kun poikaystäväni tilaa sujuvalla espanjalla meille ruokaa. Hän ei ole tullut ikinä maininneeksi oppineensa reissuillaan hiukan kieltä.

Istahdamme muovituoleihin syömään. Olen tietysti erehtynyt luulemaan vihreistä kastikkeista paksumpaa guacamoleksi, ja nälkäisenä lastannut sitä tacoihini reippaalla otteella. Onkin jalopenokastiketta – hups. Tälläisiä virheitä Meksikossa tulee tehtyä vain kerran. Onneksi Jarno on napannut meille kulmakiskasta kylmät oluet ruoan kyytipojaksi.

Katselen pimeää kaupunkia ympärillämme: mukulakivisillä kaduilla ei ole valoja, ruokakojujen valaisemat kadunkulmat toimivat navigointiapuna sen jälkeen kun pimeys on pudonnut. Kissat vilahtelevat varjoissa, koirat kipittävät keskellä katua kuin kaupunki olisi yksin heidän.

Ensimmäistä kertaa Meksikossa. Rakastan tätä kaikkea jo nyt.

Herään seuraavana aamuna kotoisiin ääniin: keittiön kolinaan, kahvipannun vihellykseen ja vaimeaan puheensorinaan. Kiintiökukko kiekuu jossain naapurissa. Haemme kahvin heti, vasta myöhemmin maltamme istahtaa parvekkeelle aamiaisen ääreen. Keittiössä kaadetaan kuppiin täydennystä niin monta kertaa kuin tarpeen.

Näemme hotellin koko komeudessaan vasta silloin, räpytellessämme silmiämme aamun valossa. Vihreän huoneemme leveät haitariovet aukeavat talon ylimpään kerrokseen, kaiteen yli näkee alakerran olohuoneeseen. Huomaan vasta nyt, että talon katto on osittain auki taivasalle: kun sataa, vesi ropisee suoraan talon keskimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan altaaseen.

 Huoneemme sivuovesta pääsee pujahtamaan suoraan uima-altaalle. Altaan takana on baari – sellainen, josta voi itse ottaa jääkaapista oluen ja merkata sen pieneen mustaan kirjaan – ja kierreportaat talon korkeimpaan kohtaan, kattoterassille jonka pylväitä pitkin kiemurtelevat muratit. Pikkuisella terassilla on poreamme – näen jo itseni katselemassa siellä auringonlaskua ja sen jälkeen syttyvää tähtitaivasta.

Kaikessa hurmaavuudessaankin kattoterassi häviää huoneemme kylpyhuoneelle: se on kaunein, jonka olen nähnyt hetkeen. Kuluneet mustat laatat, vihreäksi maalatut seinät, suuri saniainen ja öljyvärimaalaus. Ikkunasta tulvii valoa kylpyammeeseen, jossa on suihku. Avaan ikkunan siristellen, sieltä aukeaa näkymä koko kaupungin ylle ja sen ympärillä kohoaviin viidakkoisiin vuoriin.

Muistan Grantin koiran ja ryntään alakertaan. Puolivuotias pentu loikkelehtii hotellin pihalla selvästi innoissaan ensimmäisestä päivästään uudessa paikassa, ja kipittää uteliaana tervehtimään. He’s Gilbert, esittelee Grant, mutta olemme jo poimineet pennun syliin ja saaneet kasapäin suukkoja. Uusi ystävyys on syttynyt.

✖ LUE AIEMMAT JUTUT SAMALTA MATKALTA
HELLO MEXICO

*YHTEISTYÖKUMPPANIMME MOMONDO SPONSOROI OSAN MATKASTAMME
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Talviko se siellä kolkuttaa?

Luin täällä Meksikon auringon alla uutisista, että Suomen eteläisimpiin osiin saapuu vihdoin talvi! Lapissa lunta on ollut jo kuukausitolkulla, mutta Helsingissä se on tietysti viikon uutinen – ja vastaanotto on ilmeisesti ollut perinteinen sekoitus iloa ja järkytystä. Taidan kuulua ensinmainittuun leiriin, sillä pakko myöntää, että märkä harmaus alkoi tulla korvista. Valkoinen maisema on enemmän kuin tervetullutta vaihtelua! Ihan pelkästään sen kunniaksi pieni kuvasarja muutamista menneiden talvien lempikuvistani.

Meksiko-juttuja luvassa pian lisää, mutta kertokaapa sitä odotellessa, mitä teille kuuluu? Kiitos muuten kaikille postaustoiveita ja palautetta jättäneille, vielä ehtii mukaan! On ollut ihanaa lueskella ajatuksianne ja toiveitanne – olen jo listannut suosikkejani, joihin tartun heti sopivalla hetkellä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Arkistojen aarteet ~ Peilikaapin siivouspäivä

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. On tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tagin alta löydät muita vanhoja juttuja.

On välillä ihan tervettä katsoa totuutta silmiin, jotta totuus ei unohtuisi. Tein tässä inventaarion omaan peilikaappiini ja heräsi erinnäisiä kysymyksiä.

1 ~ Miksiköhän omistan yli kymmenen laadukasta (lue: kallista) merkkihuulikiiltoa, vaikka käytän pelkästään Blistexin hoitavaa huulivoidetta? Muistillani on tapana blokata kiusallisimmat tosiasiat, mutta epäilen, että tähän liittyy Stockmannin alennusmyynnit ja minä selittelemässä itselleni, että tarvitsen noita houkuttelevasti kimaltavia, ihanasti naisellisia kiiltoja kemuissa ja kekkereissä, vaikka sama Blistexin hoitava huulivoide sieltä juhlalaukustakin aina löytyy. Elän siis valheessa. Lisäksi olen kehittänyt vaikean riippuvuussuhteen Blistexin hoitavaan huulivoiteeseen. Lähettäkää apua.

2 ~ Sähköisen värikkäät, kimaltavat luomivärit ovat ihania! Varsinkin välkehtiessään siellä paletissaan, nimittäin luomilleni ne eivät koskaan päädy. Rakastan erityisesti hohtavia voidemaisia luomivärejä, joita ostelen 70-luvun diskokuningattarien kuvat mielessäni keräämään pölyä hyllyn perälle. Itsehän käytän päivästä toiseen samaa iänikuista mustaa kajalia, jonka pehmennän (lue: suttaan) sormella ajamaan luomivärin asiaa. Tässäkään ei voi käyttää juhlia tekosyynä – niitä varten piirtelen vaan vähän paksummat kajalit.

3 ~ En ole eläissäni käyttänyt huulipunaa. Mielenkiintoista kyllä kaapistani löytyy silti kolme (käyttämätöntä) huulipunapuikkoa. Joku tonttu näköjään hamstraa kaappiini nudesävyisiä punia siinä toivossa, että kun en kerran käytä niitä hiton kalliita huulikiiltoja, saattaisin haksahtaa puniin.

4 ~ Voisiko joku tulla heittämään puolestani pois viisi vuotta sitten alennuksesta ostamani glitter-purnukan? Löydän sisäisen viisivuotiaani joka kerta kun otan purkin käteeni enkä raaski nakata sitä menemään, vaikka tiesin jo ostaessani sen, että iholle ja hiuksiin levitettävän “hienovaraisen kimalteen” aika oli auttamattomasti ohi.

5 ~ Omistan kolme Yves Saint Laurentin valokynää. Siis sen lisäksi, joka on parhaillaan käytössä. Tämä ei tosin ole mitään turhaa hamstrausta, vaan silkka välttämättömyys. Jos nykyinen valokynäni yhtäkkiä loppuu ja toinen avaamattomista kynistä katoaa mustaan aukkoon, minulla on aina vielä varalla se kolmas. Jäi trauma, kun minulta kerran kysyttiin aamulla töissä onko minulla silmätulehdus. Ei ollut. Valokynä oli vain loppunut edellisenä päivänä enkä ollut ehtinyt hankkia uutta.

Kymmenen vuotta myöhemmin, mikä on muuttunut? Ensinnäkin olen oppinut käyttämään kosmetiikkaa vähän aiempaa monipuolisemmin. Se ei vieläkään ole ehkä paljoa, mutta nykyisin sentään käytän silloin tällöin niitä nudesävyisiä huulipunia! Samalla olen myös myöntänyt, etten yksinkertaisesti ole huulikiiltoihminen, enkä enää yritä pakottaa itseäni, vaikka ne hohtavat putelit huutelisivat kuinka nimeäni. Mutta mikä tärkeintä, olen selättänyt vihdoin tuon vuosia jatkuneen Blistex-riippuvuuden. Mikä on samoin? Vaikka olen lopettanut turhien tuotteiden ostamisen, työni pitää nykyisin huolen siitä, että kosmetiikkaa ja ihonhoitoputeleita on yhä yli omien tarpeiden – peilikaapissa vallitsee siis yhä samanlainen luova kaaos. Sovitaan, että se on luova.

Hello Mexico

✖ PUERTO VALLARTA, MEXICO

Terveiset Meksikosta! Kahdentoista tunnin suora lento meni nopeasti vähän kuin olisi istahtanut Helsinki-Vantaalla mustaan putkeen ja havahtunut vasta siihen, kun Puerto Vallartaa lähestyvän mustan putken pikkuruisesta ikkunasta alkoi kajastaa laskevan auringon punainen kajo. Se hohti mustien vuorten yllä ja sai maiseman näyttämään unelta. En voinut ottaa kuvaa, sillä minun ja ikkunan välissä oli kaksi samaan tahtiin tuhisevaa miestä, jotka nukkuivat suut auki. Teki mieli tuikata niihin suolapähkinä.

Parin päivän perusteella on varmasti liian aikaista sanoa oikeasti yhtään mitään, mutta sanon silti: rakastan Meksikoa. Tiesin tosin jo etukäteen, että rakastaisin. Olen ehkä ollut edellisessä elämässäni meksikolainen pyykkärimuija. Kaikki on oudolla tavalla tuttua, solahdan rytmiin vaivattomasti kuin olisin ollut täällä aiemmin. Värit lämmittävät silmiä ja sielua, äänimaisema on lempeä sekoitus puheensorinaa, mukulakivikaduilla rämiseviä autoja ja musiikkia. Espanja tuntuu tutulta kuin kieli, jonka olen osannut joskus: sanat ovat ihan kieleni päässä, en vaan saa niistä kiinni. Voisin elää meksikolaisella ruoalla, en koskaan kyllästy tähän makumaailmaan. Ja tietysti, tietysti rakastan tequilaa!

En tietenkään tiedä meksikolaisesta kulttuurista juuri enempää, mutta siksi olenkin täällä nyt. Olen halunnut matkustaa tänne niin kauan kuin muistan.

(Jarno on muuten sitä mieltä, että olin mafiajohtaja enkä pyykkäri. Tiedä sitten. Täkäläisiä kuitenkin.)

Olemme ajatelleet lähestyä tätä matkaa hiukan eri tavalla kuin monia aiempia, joilla olemme ajelleet autolla satoja tai tuhansia kilometrejä ja pysähdelleet reitin varrelle osuneisiin paikkoihin korkeintaan pariksi yöksi. Roadtrippailu on tietysti mitä mahtavin tapa seikkailla ja sillä tavoin näkee paljon lyhyessäkin ajassa, mutta toisaalta se voi olla matkustustyylinä vähän uuvuttava, jos aikaa on vähän, nähtävää paljon ja välimatkat valtavia. Esimerkiksi Australiassa emme todellakaan aina jaksaneet pitkän päivän jälkeen motellissa edes purkaa matkalaukkua yhtä yötä varten, vaan kaaduimme sänkyyn suorilta jaloilta ja jatkoimme seuraavana päivänä matkaa samoissa vaatteissa. Tekisin sen uudestaan, mutta en ehkä ihan näin nopeasti.

Tällä kertaa vedämme mahdollisimman kevyin varustein pelkät reput selässä, ja otamme muutenkin iisimmin. Meksiko on nimittäin siitä vaarallinen maa, että täällä voi vähän seota, sillä nähtävää on aivan liikaa vain kahden viikon matkalle. Siksi päätimme, että emme edes yritä nähdä kaikkea yhdellä reissulla, vaan valitsemme pari paikkaa, joissa viihdymme pidempään ja joihin ehdimme rauhassa tutustua. Emme myöskään aio tällä matkalla käyttää hirveästi aikaa ajamiseen ja kartan tutkimiseen, vaan taitamme matkat suurimmaksi osaksi lentäen tai paikallisten kuskien kanssa.

Instagramissa seuraavat tietävät jo kuka on tämä pieni pystykorvainen tyyppi! Kerron pian lisää täälläkin.

Toinen paikoista on Puerto Vallarta*, joka valikoitui vähän sattumalta: Finnair avasi syksyllä uuden lentoreitin tänne ja tartuimme edullisiin suoriin lentoihin, jotka löysimme yhteistyökumppanimme momondon kautta. Olen siitä juuri nyt tosi iloinen, koska tämä on ensihavaintojemme perusteella hurmaava paikka: todella kaunis rantakaupunki, jonka ympärillä kohoavat viidakkoiset vuoret. Paluulentomme Suomeen lähtee tietysti samasta paikasta mihin menolento laskeutui, joten tulemme pienen mutkan jälkeen Puerto Vallartaan vielä takaisin matkan viimeisiksi päiviksi. Ehkä käväisemme samalla lähellä sijaitsevassa Sayulitassa, tosin kuulimme jo paikallisilta että turistit ovat jo ylikansoittaneet tuon tunnelmallisen pienen surffikylän.

Entäs se toinen paikka? Se oli ehkä pönttö, mutta sentään yhteinen päähänpisto: meitä molempia kiehtoi aivan toisella puolella maata – sillä toisella rannikolla – sijaitseva Jukatanin niemimaa, sillä siellä on eniten muinaisen mayakulttuurin raunioita. Valitsimme ainakin ensimmäisten päivien tukikohdaksi Tulumin, katsotaan päädymmekö muutamaksi päiväksi vielä jollekin läheiselle saarelle tai muuhun pikkukaupunkiin. Meksikolaiset suurkaupungit saavat odottaa nyt seuraavaa reissua, vaikka lennämmekin Mexico Cityn kautta.

Koitan ennättää päivittää blogiin kuvia ja kuulumisia, mutta paras tapa pysyä mahdollisimman reaaliajassa reissussa mukana on ottaa meikäläisen Instagram (@stellaharasek) seurantaan: sinne tipahtelee valokuvien lisäksi Instastories-videoita aina kun pääsen internetin ääreen. VIVA MÉXICO!

*YHTEISTYÖKUMPPANIMME MOMONDO SPONSOROI OSAN MATKASTAMME
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Suosituimmat postaukset vuonna 2017

Sisältää arvonnan

Seuraa kurkistus vuoden 2017 kaikkein suosituimpiin blogipostauksiin! Kiitos kollegoille kivasta postausideasta – Alexa taisi ensimmäisenä listata oman bloginsa suosituimmat jutut viime vuoden varrelta ja lueskelin kiinnostuneena myös Natan listauksen.

Mennäänpä omaani! Ei ollut suurikaan yllätys, että listan kärkeen kiilasivat isot, ajankohtaiset aiheet. Niihin on tarkoitus tarttua tänä vuonna aiempaa useammin nyt kun olen päässyt vihdoin eroon pitkään vaivanneesta blogiummetuksesta (jos olet nyt ihan että mistä tuo muija horisee, sivusin aihetta syksyisessä kirjoituksessa).

Muita yllätyksiä osui kyllä blogin statistiikassa vastaan. Oli esimerkiksi tosi ilahduttavaa nähdä, että yli puolet suosituimmista jutuista olivat kaupallisia kampanjoita! Toivon sen tarkoittavan sitä, että olen onnistunut tekemään niistä teidän mielestä lukemisen arvoisia ja valinnut aiheita, jotka sopivat blogiin ja kiinnostavat teitä. Yhteistyöjuttuihin tulee monesti panostettua enemmän kuin niinsanottuihin tavallisiin postauksiin, koska haluan varmistaa, että niistä löytyy tarttumapintaa – olipa se sitten viihdearvoa, informaatiota tai inspiraatiota.

Lopusta löytyy muuten arvonta, joten loikkaa suoraan sinne, jos lista ei kiinnosta!

Vela vai vasta päättämässä?

Ei tosiaan yllättänyt, että lasten hankintaa (tai hankkimattomuutta) käsittelevä kirjoitus nousi listan ykköseksi – niin paljon se herätti keskustelua, sai somejakoja ja keräsi tykkäyksiä. Olen vieläkin onnellinen siitä kuinka rakentavaa keskustelu aran aiheen ympärillä oli. Kiitos, että jaoitte tarinoitanne ja ajatuksianne, niistä oli minulle (ja varmasti muille lukijoille) tosi iso ilo. Oli huojentavaa huomata, etten ole yksin pohdintojeni kanssa.

Minä myös

Sosiaalisessa mediassa vellonnut #metoo-keskustelu seksuaalisesta häirinnästä sai minutkin tarttumaan kynään, koska kokemusta ikävä kyllä löytyy varhaisteinivuosista saakka enkä ole ikinä puhunut siitä julkisesti, vaikka todellakin olisi pitänyt. Juuri tälläisiä asioita on tärkeää tehdä näkyviksi eikä vaieta ja antaa niiden jatkua. Myös tätä kirjoitusta kommentoitiin niin että kommenttiloota nitisi liitoksistaan – kiitos jokaiselle kokemuksiaan jakaneille.

Nanso-postaukset

En olisi arvannut, että pitkän linjan suomalaisen muotitalon kanssa toteutetut blogipostaukset suorastaan dominoisivat tätä listaa! Kärkikymmeniköstä peräti viisi olivat Nanso-kampanjoita: niputin ne nyt yhteen, jotta listalle mahtuisi muutakin. Näitä muotikuvia on tehty vähän siellä sun täällä ympäri maailmaa: listalle nousseista postauksista Loppukesän lempparit kuvattiin Provencessa pienessä Methamiksen kylässä. Loman sietämätön keveys puolestaan kuvattiin yhdessä lempipaikoistani maailmassa, Viequesin saarella Karibialla. Muut listan postauksista olivat 8 x klassikko kevääseen, Takaisin töissä ja talvista juhlainspiraatioa sisältänyt Viisi valintaa juhlakauteen. Onpa ihana huomata, että postaussarjasta on tosiaan tykätty – olen toki sitä aavistellutkin, koska jutut ovat saaneet pelkkää positiivista palautetta.

Helpompaa elämää

Yhteistyössä Freskan kanssa toteutetussa kirjoituksessa käsittelin asioita, jotka tekevät arjesta helpompaa, parempaa ja ihanampaa. Yksi ehdottomasti tärkeimmistä on siivoaja, joka käy meillä kahden viikon välein. Olen yhä sitä mieltä, että siivoajan palkkaaminen on yksi parhaista sijoituksista, jonka oman arkensa helpottamiseksi voi tehdä, jos ei satu olemaan siivouksesta nauttivaa tyyppiä. Minä en ainakaan ole.

“Minusta on kivaa järjestellä kaappeja ja sen sellaista, mutta keskittymiskykyni ei ole koskaan riittänyt perusteelliseen siivoukseen, joka oikeasti alkaa ja loppuu saman päivän aikana. Siivouspäivistäni tulee joka kerta lähipiirin hermoja raastava spektaakkeli, jossa tunnelmat vaihtelevat tunteja kestävistä “oho en muistanutkaan että minulla on tälläinen kirja” -harhapoluista raivareihin. Välillä haen kulmakiskalta motivaatiokaljan tai vien koiran kolmannelle päiväkävelylle ihan vaan päästäkseni pois keskeneräisen siivousprojektin keskeltä.”

Kun pahin painajainen tapahtuu

Kuvaus Ranskan roadtripin alkuun osuneesta päivästä, josta tuli viime vuoden pahin – en ole itse pystynyt lukemaan tätä sen jälkeen kun kirjoitin sen. Kahdelle valokuvaajalle satojen tuhansien kuvien menettäminen on iso juttu, mutta positiivista tietysti on, että sen pahempaa ei viime vuonna tapahtunut. Varkausepisodinkin yhteydessä olisi voinut sattua niin paljon ikävämpiä juttuja, nyt selvittiin lopulta pienillä vahingoilla.

Kärkisijoille nousi myös muita viime vuoden aikana julkaistuja matkajuttuja, kuten Tulivuoritutkijana täällä, jonka kirjoitin Balilla tulivuoritilanteen keskeltä, ja Roadtrip Jakartaan joka oli kuvaus hikisestä 32 tunnin automatkasta Indonesian läpi. Mahtavaa, että tykkäätte matkajutuista, sillä niitä on luvassa viime vuoden seikkailuista vielä iso nippu.

Matkan jälkeinen elämä kiinnosti myös, sillä Australian reissun jälkeisiä ajatuksia käsittelevä kirjoitus nimeltä Välitilassa on ollut näemmä tosi tykätty.

Uutta kotia etsimässä

Tämä kirjoitus oli toteutettu yhteistyössä Igglo Rentin kanssa: kauniin kotimme vuokra nousi vuosi sitten kipurajamme tuntumaan ja vaikka viihdymme hyvin, olemme miettineet löytyisikö jostain meille uusi koti. Monia on kiinnostanut mitä asuntoprojektille kuuluu, mutta emme ole reissukiireidemme keskellä ehtineet oikein edistää asiaa muutamaa asuntonäyttöä lukuunottamatta – ne asunnot olivat kauniita, mutta ei meitä varten. Palaan aiheeseen sitten, kun on jotain uutta kerrottavaa!

5 x parempi työhuone

Finnish Design Shopin kanssa yhteistyössä tuotettu kirjoitus työhuoneemme uudesta sisustuksesta rikkoi kaikki blogini aiemmat kommentointiennätykset yli tuhannella kommentillaan, syynä tietysti houkutteleva arvonta. On se työhuonekin tietysti kaunis! Siellä on muuten ehtinyt taas tapahtua muutoksia, meillä nyt elää sisustus ihan koko ajan. Täytyy napsia taas uusia kuvia kun alkuvuoden reissut on hoidettu alta pois.

Hirvein viikko hetkeen

Huonot päivät ja kurjat hetket ovat tietysti osa elämää, mutta en vieläkään muistele lämmöllä tuota eriskummallista viikkoa, jonka seuraukset ovat vieläkin elämässämme monin tavoin läsnä. Palaan tähän vielä jonain päivänä, kun vettä on virrannut joessa tarpeeksi ja aika saanut tehdä armeliaat tehtävänsä.

Suosituimpien postausten joukossa oli muitakin tavalliseen arkeen kurkistavia juttuja, varsinkin niitä joissa ei ole niinsanotusti mennyt kaikki ihan nappiin.

Miesten vuoro

Jussilan perheen miehistä ottamani kuvat saivat isän metsästysharrastuksen takia aikaan hillittömän haloon. Hyvä esimerkki siitä, kuinka bloggaajana ei edes kymmenen vuoden kokemuksen jälkeen aina osaa ennakoida mistä kaikesta voikaan herätä kiihkeää keskustelua! Itse koin ikuistaneeni väläyksen pohjalaisen suvun perinteistä ja muusikkoisän ja -pojan kävelyretkestä, mutta toisten mielestä kuvani uhkuivat testosteroninkatkuista sovinismia.

Asioita jotka muistan Australiasta

Matkustimme loppuvuodesta lapsuudenmaisemiini, ja kertasin sitä ennen asioita, jotka muistin kymmenestä vuodestani Australiassa.

“Oli talo ja pimenevässä illassa sirittävät sirkat, takapihan pyykkinarut, joiden läpi tiirasin taivaalle Halleyn komeettaa. Taivaankantta halkova valonjuova, ehkä avaruushulluus sai alkunsa siitä. Vuosi oli 1985 enkä tiennyt vielä mitään tornionjokilaaksolaisista lehmistä. Isä seisoi vieressäni, muistikuvaan ei ole tallentunut sanoja, mutta varmasti niitä oli. Ehkä puhuimme siitä, että seuraavan kerran tuo komeetta osuu kiertoradallaan paljain silmin havaittavaan kohtaan vuonna 2061. Ehkä siitä, että näenköhän sen vielä uudestaan.”

Loppuun arvonta! Tämä ei ole sponsoroitu, vaan poimin palkinnon omista ylitsevuotavista kosmetiikkalaareistani: jaossa on Lumenen Harmonia-luonnonkosmetiikkasarjan tuotepaketti. Kysymys kuuluu millaisista tai mistä blogikirjoituksista olette pitäneet tähän mennessä eniten, ja millaisia juttuja toivotte tälle alkaneelle vuodelle? Saatte olla vastauksissanne juuri niin epämääräisiä tai täsmällisiä kuin tahdotte, mutta lupaan poimia konkreettisista postaustoiveista vähintään kymmenen aihetta, jotka toteutan tämän vuoden aikana – kannattaa siis hihkaista, jos on jotain mielessä! Arvontaan ehtii osallistua tiistaihin 23. tammikuuta saakka.