Heippa vaan, 2017

Kun vuosi vaihtui, olin parhaassa mahdollisessa paikassa: ystävien seurassa, rakkaani sylissä, koira puristettuna rintaani vasten. Tähtisädetikut kipinöivät pimeässä, niiden tuoksusta tuli taas mieleen ensimmäiset talvet Lapissa ja natiseva lumi saappaiden alla.

Valvoimme melkein aamuun asti pitkän pöydän äärellä. Bob Dylan soi, viini virtasi eikä kukaan halunnut mennä kotiin. Kun silmät alkoivat lopulta painaa ja astuimme ulkomaailmaan, oli alkanut sataa lunta. Märkä asfaltti oli kadonnut ja tilalla oli tiheä lumipeitto, johon jäi mustia tassunjälkiä, kun kävelimme muutaman korttelin matkan kotiin. Oikaisimme puiston läpi, takkini sisältä herätetyt uniset koirat nuuhkivat lumen painosta nuokkuvia kukanvarsia.

Katulampun valossa kieppuva pyry sai maailman näyttämään kaleidoskoopilta. Pehmeä maisema oli täysin eri kuin se kolea musta kaupunki, jonka läpi olimme kulkeneet edellisenä iltana matkalla juhliin.

Se oli täydellinen tapa päättää vanha vuosi ja vastaanottaa uusi.

Mietiskelin päättynyttä vuotta: miten meni ja mitä jäi mieleen? Kepeästi esitettyyn kysymykseen tuntui ensin mahdottoman vaikealta vastata. Janoan aina selkeyttä, mutta elämä tuntuu monesti tuskastuttavan sekavalta – siitä ei saa siistiä ja johdonmukaista narratiivia, kun koko ajan on läsnä hyvää ja huonoa, ilon aiheita, onnen leimahduksia, pieniä ja suuria suruja, arjen koko umpimähkäinen kirjo.

Kun annoin kysymyksen hautua pari päivää, aloin saada kiinni punaisista langoista sekamelskan keskeltä.

2017 oli niin paljon parempi kuin edeltäjänsä, jota leimasivat isot muutokset, uupumus, kovat vatsakivut ja krooninen puristus rinnassa: kokosin hitaasti itseäni lattialle pudonneista palasista enkä vieläkään ole ihan varma miten tein sen. Tasan vuosi sitten kirjoitinkin, että 2016 oli monella tapaa rankka vuosi – ehkä ansaitsinkin sen myllerryksen jälkeen jotain helpompaa.

Kuten alkuvuodesta ennustin, siitä tuli momondo-yhteistyömme myötä seikkailuvuosi! Tuntuu, että vietimme tien päällä enemmän aikaa kuin kotona. Kahteentoista kuukauteen mahtui paljon mahtavia matkoja, jotkut tärkeämpiä kuin toiset, listan kärjessä matka Australiaan lapsuuteni maisemiin. Suurin osa Australian reissukuvista ja -jutuista on vielä julkaisematta, joten palaan aiheeseen pian.

Kävimme myös Karibialla, Kreetalla, Indonesiassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Tanskassa. Joukkoon mahtui keskivertoa rankempi reissu, roadtrip Eurooppaan, jonka vastoinkäymiset lopulta hitsasivat minusta ja Jarnosta vahvemman tiimin kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Yhtäkkiä olen suhteessa, josta olen aina haaveillut uskomatta, että sellaista oikeasti löytyisi. Se on niin iso ilo, että tuntuu melkein vaaralliselta kirjoittaa siitä, ikään kuin se olisi asia joka kuuluu vain meille.

Tein viime vuonna kovasti töitä. Vähemmän kuin ennen, silti yhä liikaa. Kiireidenkin keskellä iloitsin siitä, että sain tehdä työkseni kahta lempiasiaani, valokuvata ja kirjoittaa. Olin vihdoin tilanteessa, johon niin kovasti pari vuotta sitten halusin. Tuli tosi hyvä mieli siitä, että olin kovalla työllä päässyt lähemmäs omia tavoitteitani ja saan tällä hetkellä elää elämää, joka ei ole täydellinen, mutta tuntuu omalta.

Vietin aikaa ystävien kanssa. En ihan niin paljon kuin olisin halunnut ja oli monia, joiden kanssa eivät aikataulut ja reitit kohdanneet ollenkaan. Mutta silti: oli mökkireissu Vihreään taloon, parikin saariretkeä Estholmeniin, alkuvuoden matka Karibialle ja loppuvuoden matka Balille, kahvihetkiä arjen keskellä, yllätyskohtaamisia Roomassa, yhdessä odotettu Flow Festival, monen monta rentoa iltaa meidän keittiössä, ihanat pikkujoulut, Lapissa vietetty joulu jossa oli muuttuneiden perheolosuhteiden ansiosta läsnä myös vanhoja ystäviä ja kirsikkana kakun päällä, vuoden viimeinen ilta ja uuden vuoden juhla, joka oli kaikkea sitä mitä voi uuden vuoden juhlalta vaan odottaa.

Alkuvuodesta lopetimme lihan syömisen. Se oli helpompaa kuin olisin ikinä kuvitellut. Loppuvuodesta karsimme myös maitotuotteet minimiin eikä sekään ollut niin vaikeaa kuin joskus olin luullut. Syyt olivat ennen muuta eettiset, mutta päätös vahvistui, kun huomasin, että osa vatsakivuista katosivat maitotuotteiden myötä. Näin siitäkin huolimatta, etten tutkimusten mukaan kärsi allergiasta tai laktoosi-intoleranssista. Kaikki asiat eivät löydä selitystä lääkärin vastaanotolta.

Syksyllä palasin yli kymmenen vuoden jälkeen joogamatolle ja yllätin itseni pitämällä siitä. Syksystä tuli ainakin osittain sen ansiosta pehmeämpi kuin aiemmista. Löysin myös loistavan kiropraktikon (tai ketä huijaan, päädyin sinne siis ystävieni suosituksesta) ja ryhtini alkoi suoristua, niskakipuni kadota ja koko elämä tuntua jotenkin kevyemmältä. Haluan kirjoittaa vielä näistä molemmista.

Viime vuosi oli kummallinen monellakin tavalla. Menetin esimerkiksi poikkeuksellisen paljon kaikenlaista materiaa. Tavara on onneksi vain tavaraa ja nyt enää naurattaa, mutta viime vuonna ihmetytti: olen yleensä tarkka tavaroideni kanssa enkä kadota koskaan mitään. Alkuvuodesta minulta varastettiin olkalaukku ja sen mukana puhelin, avaimet ja kaikki kortit. Kesällä meiltä vietiin kaikki työvälineet kamerasta tietokoneeseen ja kovalevyihin. Yhdellä reissulla rikoin aurinkolasini, seuraavalla kadotin niiden tilalle hankitut seuraajat. Ehdin vuoden aikana hukata myös lempihattuni, lempihuivini ja lempisormukseni – kaikki eri tilanteissa enkä vieläkään ymmärrä mihin ne hävisivät. En voi muuta kuin ajatella, että universumi yritti kertoa jotain, varoittaa tai hidastaa vauhtiani.

Olen ajatellut kuunnella, sillä myös viime vuonna oli nimittäin liian usein liian kova kiire ja stressi. Olen yrittänyt kauan, mutta en vieläkään ole ihan saanut aikataulujani kuriin, vaikka ne ovat helpottaneet jo paljon pahimmista vuosista (tai vaikka edellisestä vuodesta). Tiedän jo, että niin ongelma kuin ratkaisu löytyvät omasta päästäni. Vielä taitaa vaan olla pari isoa oivallusta sisäistettävä kunnolla ennen kuin arki oikeasti muuttuu merkittävästi rennommaksi ja aikaa liikenisi riittävästi myös levolle ja pelkälle olemiselle.

Loppuvuoden teema oli matka menneeseen. Siellä oli niin paljon asioita, jotka olin unohtanut tai päättänyt olla ajattelematta. Kävin ensimmäisen kerran 25 vuoden jälkeen Australiassa, jossa kasvoin elämäni ensimmäiset kymmenen vuotta. Menin jouluksi pohjoiseen, jossa en ollut viettänyt yhtään joulua sen jälkeen kun muutin 20 vuotta sitten pois kotoa. Aika oli oikea, aiemmin en olisi ollut valmis. Kiitos siitä kuuluu myös miehelle, jonka kanssa tuntui yhtäkkiä mahdolliselta kohdata kaikki, joka olisi aiemmin ollut aivan liikaa.

Ennen muuta päättynyt vuosi oli matka minuun. Availin vanhoja laatikoita, joihin olin vuosien varrella tunkenut ikävän, surun ja muut vaikeat tunteet, joita en silloin kyennyt, jaksanut tai ehtinyt käsitellä. En edes tiennyt, että niitä oli niin paljon. Nyt ne on päästetty ulos ja ne kuplivat, läikkyvät ja vuotavat päiviin. Antaa vuotaa vaan, ainakin olen elossa, raivoisasti ja kiihkeästi elossa ja kohtaan takki auki tunteet, jotka ovat koko tämän ajan olleet minussa ja odottaneet. Availen kaappeja ja ikkunoita, potkin ulos vanhoja luurankoja, häädän aaveita. Tuulee, joten tuuletan: huoneita, ajatuksia, lempivaatteita joihin on takertunut vanhentuneiksi tai vääriksi osoittautuneita uskomuksia siitä kuka olen.

Viime vuonna nimittäin opin olemaan rehellinen itselleni ja muille siitä millainen olen ja millaista elämää haluan elää. En valehdellut aiemmin, en vaan aina uskaltanut kuunnella ja uskoa sisäistä ääntä, joka kuiskaili korvaani. Opettelin muutenkin kuuntelemaan intuitioni entistä tarkemmin, näkemään asioita joita universumi valaisi ympärilläni siinä toivossa, että ehtisin vihdoin huomata ne. Tämäkin aihe ansaitsee vielä ihan oman kirjoituksensa.

Vuosi on nyt ohi ja plussan puolella ollaan, ei epäilystäkään. Koira kainalossa, mies vieressä ja tunteet pinnassa, menossa kohti kaikkea oikeaa ja omaa. Itkuisimpienkin stressipäivien pohjavireenä on ollut onni, tunne siitä että asiat ovat vihdoin nytkähtäneet eteenpäin oikeaan suuntaan. Vaikeat viikot eivät ole enää niin vaikeita kuin vuosi sitten tai läheskään niin vaikeita kuin kolme vuotta sitten. On huojentavaa, että kaikki muuttuu koko ajan vaan paremmaksi ja helpommaksi.

Haluan alkavalta vuodelta vähemmän: kiireisiä lähtöjä reissuihin, liian lyhyiksi jääviä yöunia, epävarmuutta, stressiä asioista jotka eivät ole sen arvoisia. Haluan myös luopua tunteesta, että koko ajan on kiire jonnekin tai vähintään jotain tärkeää tekemättä. En lupaa mitään, mutta yritän myös kiroilla vähemmän.

Toivon alkavalta vuodelta enemmän: unta, vapaapäiviä, lisää unta, aikaa kirjoittaa ja maalata ja liikkua, rohkeutta kirjoittaa kirjani loppuun silläkin uhalla että se ei ravisuttaisi kirjallista maailmaa neroudellaan. Rennompia matkoja, ryhdikkäämpiä rutiineja, helpompia aamuja. Ratkaisuita, jotka keventävät työkuormaani tekemättä lovea tuloihini. Ennen muuta haluan relata ja ehtiä nauttia kaikesta. Ja muistinko jo sanoa, että haluan nukkua?

Tuntuu, että joitakin asioita on opeteltava uudestaan ja uudestaan. Teen oivalluksia, jotka mullistavat kaiken mitä ajattelen maailmasta, ja sitten unohdan ne, kunnes törmään täsmälleen samoihin tilanteisiin uudelleen ja tajuan taas. Ehkä pitää hankkia muistikirja ja kirjoittaa niitä ylös.

Uupumuksesta: mikään ei ole tärkeämpää kuin nukkuminen. Väsyneenä ei ole luova, ei jaksa iloita tai innostua, ei löydä ratkaisuja tai uudenlaisia tapoja toimia, ongelmat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä eikä ole kivaa seuraa itselleen tai muille.

Keskeneräisyyden sietämisestä: minä olen ihan kesken, mutta onneksi maailma on myös. Ei tässä mikään ole tulossa valmiiksi, joten turha stressata. Olennaista on tämä matkan tekeminen ja kyydistä kannattaa nauttia.

Riittämättömyydestä: kun on paatunut perfektionisti ja itsepiiskuri, joka on koko ikänsä uskonut, että kaikki hyvä – rakkaus, kunnioitus ja menestys – pitää ansaita olemalla tietynlainen ja tekemällä asioita tietyllä tavalla, on vaikea yhtäkkiä antaa vaan olla ja heittäytyä sen varaan, että riittää ihan tälläisenä. Alan olla varma, että se on sataprosenttisella varmuudella ainut tapa löytää jonkinlainen rauha keskellä kaikkien niiden asioiden, joita voisi tehdä paremmin tai olla enemmän.

Kärsivällisyydestä: joka kerta kun vuosi vaihtuu, toivon, että alkava kahdentoista kuukauden jakso on se taianomainen vuosi, kun viimeisetkin minua pidättelevät ja hidastavat asiat katoavat, löydän tasapainon kaikkien minua vetävien voimien välillä ja saavutan kaiken sen mistä haaveilen. Vaikka oikeasti siinä on yhdelle vuodelle jo paljon taikaa, että kasvaa taas vähän ja pääsee taas vähän lähemmäs.

Viimekin vuonna opettelin. Tänä vuonna jatkan harjoituksia. Kipinöivää uutta vuotta meille kaikille.

PHOTOS MOSTLY BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

61 thoughts on “Heippa vaan, 2017

  1. Huh miten hieno kirjoitus! Kiitos Stella. Herätti, kosketti, liikututti täällä päässä. Aion todellakin ostaa kirjasi. Hyvää alkavaa vuotta sulle ja Jarnolle.

  2. Odotan myös kirjaasi,malttamattomana! Kiitos jo tähän astisista teksteistäsi, samoin kuvistasi. Mahtavaa tätä vuotta sinulle ja Jarnolle!

    • Hei ihanaa, tulee niin hyvä mieli kun olette siitä jo etukäteen innoissanne! Kiitos kaunis, sinne samaa ♥

  3. Ihanaa vuotta teille .

    Ihanaa kun kirjoitat. Olen todennut sen sata kertaa, mutta silti. Tekstisi merkitsevät paljon ja kuvasi tunnelman tuntee selkäytimessä.

    Jarnolle voisit vinkata, että hänenkin blogiaan lukisi mielellään, mutta päivityksiä kovin harvoin.

    Täällä elämä jatkaa muutosten parissa ja matka jatkuu osittain maalaismaisissa tunnelmissa…

    • Mari kiitos kauniista sanoistasi ja siitä että oot yhä mukana – ja ihanaa uutta vuotta sullekin! Jarnon blogin suhteen on luvassa pieniä uutisia pian.

      Onnea muutoksiin ja maalaiselämään(?)! Kuulostaa jännittävältä.

  4. Nämä sun kirjoitukset ja kuvat. Rakastan! Ihanaa vuotta 2018 Sinulle ja Jarnolle sekä kahdelle “nakkimakkaralle”. Meidän Tito, toyvillakoira, sai kamukseen Lucan jonka haimme Oulusta silloin “kivan” ajokelin päivänä 23.12 . Pentu elämän riemussa ja sanomalehtien keskellä elellään, mutta esteetikkokin voi näemmä tähäkin sopeutua :)

    • Oi ihanaa, onnea pentutalouteen! Sanomalehtielämää onneksi kestää vain aikansa.

  5. ’Tuulee, joten tuuletan.’

    Kuinka kolmella sanalla voikaan ilmaista niin paljon tunnetta, muutosta, arkea, elämää…en tiedä, onko tuleva kirjasi faktaa, fiktiota, runoutta vai proosaa, mutta odotan sitä innolla!

    • Hei ihana kuulla! Tämä ilmaisu on tosin peräisin ystävältäni Mikko Rasilalta, eli kiitos kuuluu hänelle xxx

  6. Jälleen kerran ihan mielettömän upeaa tekstiä. Kirjoitat myös niin kauniisti parisuhteestanne, että vaikka kateus yrittää nousta toivoessani itselleni vielä joskus samaa, niin ilo puolestanne hiljentää sen. Liityn ilman muuta myös kirjasi innokkaiden odottajien listalle :). Ihanaa uutta vuotta!

  7. Ah! Mä niin rakastan näitä sun kuvia ja tekstejä!! <3

    "Yhtäkkiä olen suhteessa, josta olen aina haaveillut uskomatta, että sellaista oikeasti löytyisi. " Tää lause! <3 Toivoa siis vielä on :D

  8. Oon lukenut tätä blogia kuusi vuotta ja kommentoin ihan liian harvoin, mutta nyt on pakko sanoa, että kiitos! Niin monesti ajatuksesi ovat kohdanneet omani ja antaneet lohtua, toivoa ja iloa <3

  9. Niin ne koetun elämän asiat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Monesti kolmenkympin vaiheissa. Sitä rupeaa miettimään elämäänsä ennen ja tulevaisuudessa. Asiat on hyvä käydä läpi ja käsitellä. Se selkiyttää tulevaisuuden minäkuvaa ja mitä elämältä haluaa. Hyvää ja Onnellista jatkoa elämääsi.

    • Niinhän se on. Taidan olla pohdinnoissani siis ihan aikataulussa. Kiitos kaunis, sinne samaa! x

  10. Upea kirjoitus! Miten voikaan sanat soljua ja lipua tuolla tavoin. Saat kirjoittamisen vaikuttamaan kovin vaivattomalta, vaikka mistäpä minäkään tiedän joudutko aika ajoin tahkoamaan. Miten vain, älä koskaan lopeta kirjoittamista (taikka kuvaamista), taidollasi on ilahduttava, ravisuttava voima! Kaikkea toivomaasi uuteen vuoteen <3

    • Hei kiitos, niin ihanasti sanottu! Arvostan!

      Kirjoittaminen sujuu välillä vaivattomasti ja vikkelästi, välillä kestää päivän saada kasaan kappaleen verran tekstiä. Riippuu aiheesta, fiiliksestä, muista päässä pyörivistä ajatuksista, väsymyksen asteesta, mielenkiinnosta ja motivaatiosta, tähtien asennosta, tuulen suunnasta ja universumissa risteilevästä energiasta.

      Ihanaa uutta vuotta sinne myös ♥

  11. Huh, mikä teksti. En haluaisi kokea tai edes sanoa, mutta pakko: kadehdin kyllä elämääsi. Sitä, että olet uskaltanut tehdä, nähdä, kokea ja tuntea.

    Ja kun kirjasi ilmestyy, haluan hankkia sen oitis!

    Ihanaa vuotta 2018!

    • Hei ihana kuulla! Kiitos kauniista sanoistasi, ja parasta uutta vuotta sullekin ♥

  12. Stella. Voisin pysähtyä pitkäksi aikaa lähes jokaisen lauseesi ääreen. Pysähdynkin. Kirjoita se kirja, täällä on ainakin yksi, joka lähtee siinä kohtaa juosten kohti kirjakauppaa. Osaat maalata sanoilla niin hienoja tunnelmia ja luoda tilaa omien ajatusten tulla, etten sitä oikein osaa edes sanoittaa. Kiitos kun olet kaiken hötön keskellä aito, kiitos kun kirjoitat <3

  13. Ihana postaus. Voin lohduttaa, että vuosi vuodelta asiat käyvät helpommiksi ja yksinkertaisemmaksi – näin kävi ainakin minulle.

    Blogisi on ihana, iloa tuottava asia, postauksia odotan aina innolla! Lemppareitani ovat olleet tyylijuttusi.

    Ihanaa vuotta, Stella, olkoon vuosi 2018 hellä ja lempeä sinulle!

    • Uskon sen, näin on minullekin käynyt! Kiitos Marjukka, ihana kuulla että tykkäät ♥ Hyvää uutta vuotta!

  14. Hienoa tekstiä, Stella, kiitos <3
    Ajattelin vinkata sinulle tämän vuoden motoksi samaa, jota itse pyrin käyttämään: Älä tee tänään sitä, minkä voit huomennakin jättää tekemättä.
    Lisäksi jatkan samaa hyväksi havaittua kaavaa, älä laita kalenteriin kahta asiaa enempää päivää kohden.
    Toivotan teille kaikille leppoista uutta vuotta!

    • Edellinen lähti liian nopeasti, enkä ehtinyt edes nimeäni laittaa, siis vakilukija Terhi täällä :)

    • Se on kyllä niin totta! Sitä olen vähän noudattanutkin, mutta harmi kun suurin osa siitä todo-listasta on pakko hoitaa :D Onneksi alan pikkuhiljaa oppia priorisoimaan ja tajuamaan, että aina ei voi antaa jokaiselle asialle 110% vaan joskus 70% on enemmän kuin riittävä. Kiitos, hyvää uutta vuotta sinnekin ♥

  15. Stella, olen eilen ja tänään lueskellut vanhoja postauksiasi. Olen osastoa “lukija vuosien takaa”, mutta säännöllisin väliajoin selaan arkistoa. Se inspiroi yhä!

    Juuri tänään pohdin jonkin vanhan kirjoituksesi äärellä, miten mielettömän duunin olet tehnyt juuri omien tavoitteiden ja omanlaisen elämän eteen. Tuli niin hyvä mieli – etenkin nyt, kun luin tämän uusimman postauksen, ja totesit siinä saman itsekin. On monia bloggareita, joiden edesottamuksia on seurannut vuosia, mutta harvan kohdalla tuntee tällaisen oikeasti tärkeäksi.

    Tänne ruudun toiselle puolelle blogistasi välittyy inspiraatio aina vaan, näistä uusimmista teksteistä ja kuvista myös ennennäkemätön onni.

    Valoa ja kaikkea parasta tähänkin vuoteen!

    • Haha mahtava kuulla, että arkistosta löytyy kiintoisaa luettavaa! Ja kiitos, ihanaa että tulit ajatelleeksi samaa asiaa kuin minä. Välillä sen huomaa vasta viiveellä kuinka paljon elämä onkaan muuttunut parempaan suuntaan.

      Parasta uutta vuotta sinnekin ♥

Leave a Reply

Your email address will not be published.