Mitä tiedän rakkaudesta

Ystävänpäivän kunniaksi tartuin ylivoimaisesti eniten toivottuun aiheeseen, joka on tietysti – ei enemmän eikä vähemmän kuin – rakkaus.

Rakkaus on suurempi kuin mikään tai kukaan, rakkaus on kaikki. Rakkaus ei ilmesty elämäämme jonkun toisen ihmisen muodossa, vaan löytyy lopulta meistä itsestämme. On niin paljon asioita, joita voisi sanoa rakkaudesta. Päätin keskittyä tässä tekstissä siihen, mistä olette eniten halunneet lukea: romanttisesta rakkaudesta. Kirjoituksen nimen kuuluisi ehkä olla Keskeneräisen ihmisen lista asioista, jotka hän on tähän mennessä saanut selville parisuhteista.

Mietin pitkään voinko kirjoittaa tästä. En ole mikään asiantuntija. En ole kyennyt täydelliseen suoritukseen tässä lajissa sen enempää kuin muissakaan. Olen varmasti tehnyt virheitä enemmän kuin moni muu yhteensä. Mutta sitten muistin, että ei tässä tarvitse käydä ketään neuvomaan. Voin kirjoittaa muistiinpanoja matkan varrelta, listata omista kokemuksista syntyneitä havaintoja. Sitä te todennäköisesti halusittekin, lukea mitä minä asiasta ajattelen, ette filosofista esseetä rakkauden syvimmästä olemuksesta. Sen voin yrittää kirjoittaa kun olen seitsemänkymmentä, vielä en ole tarpeeksi vanha ja viisas.

Tästä taitaa tulla pitkä kirjoitus. Käy ensin hakemassa se kahvi ja laita vaikka Sufjan Stevensin uusi kappale tästä soimaan ennen kuin aloitat.

Olen oppinut kaiken mitä tiedän sillä tehokkaimmalla tavalla, kantapään kautta. Takana on nippu erilaisia ja eripituisia parisuhteita. Jokaisesta niistä olen saanut oppeja ja oivalluksia, joita ilman en olisi nyt tässä, enkä olisi se joka olen nyt.

Yksi tyhmimmistä asioista, joita tein joskus, oli kohdistaa parisuhteeseeni odotuksia. Loputtoman paljon odotuksia. Toivoin, että toinen ihminen valaisi minuun kaiken sen mikä minulta puuttui: pelotonta luottamusta tulevaan, uskoa itseeni, varmuutta meistä. Odotin myös, että kumppanini lukisi ajatuksiani, tietäisi millaisia kukkia toivon ystävänpäivänlahjaksi, aavistaisi milloin kaipaan helliä sanoja ja osaisi silloin sanoa juuri niitä asioita, joita halusin kuulla.

Sanomattakin selvää, että kohtasin paljon pettymyksiä. Ja ajattelin tietysti, että vika on siinä toisessa, kun hän ei tehnyt niin kuin minä halusin.

Kun katsoin vihdoin peilin ja mietin miksi olen jatkuvasti tyytymätön, oivalsin monta asiaa. Puhumisen tärkeyden – toiveita ei kannata jättää telepatian varaan! Jos haluat kukkia, sano se ääneen.

Mutta ennen muuta tajusin, että kukaan ei voi pelastaa meitä itseltämme eikä mikään parisuhde voi täyttää kaikkia tarpeitamme. Parisuhteella ei paikata aukkoja itsetunnossa tai perusturvallisuudessa. Hyvä parisuhde tarjoaa toki tukea ja auttaa kohtaamaan omat tunnelukot ja muut möröt, mutta työ on tehtävä itse.

Parisuhde ei taianomaisesti korjaa muitakaan asioita, jotka elämässämme ovat mahdollisesti pielessä. Vaikka löytäisimme rinnallemme sopivimman mahdollisen ihmisen, meidän täytyy silti seistä omilla jaloillamme ja ottaa vastuu omista valinnoistamme. Vaihtaa turhauttava työ johonkin parempaan, järjestää raha-asiamme, lopettaa sohvalla jumittaminen ja alkaa liikkua. Vetää rajamme niin, etteivät muut kävele niiden yli. Kasvaa, kehittyä. Oppia erottamaan milloin täyttymättömät toiveemme liittyvät parisuhteeseen ja milloin niissä on kysymys itsessämme olevista aukoista ja halkeamista.

Emme voi vain nojata taaksepäin ja odottaa parisuhteen ratkaisevan kaiken puolestamme. Sellaisia odotuksia ei mikään suhde tai kukaan toinen ihminen voi koskaan täyttää.

Olen kovan koulun kautta oppinut myös tämän: parisuhteen perusteeksi ei riitä, että kumppanissa on potentiaalia olla se, jonka haluan hänen olevan.

Olen sortunut ihan samaan kuin sadat tuhannet minua ennen:

Rakastunut vaikeisiin ihmisiin, jotka ovat niin kietoutuneet omiin ongelmiinsa, että millekään muulle ei riitä tilaa tai happea. Mutta ei se mitään! Hän eheytyy, kun vaan rakastan häntä tarpeeksi! Juuri minä olen se nainen, joka pelastaa hänet itseltään!

Rakastunut liian erilaisiin ihmisiin, jotka ovat mahtavia tyyppejä, mutta minulle ilmiselvästi vääriä. Mutta ei se mitään! Saan hänet näkemään maailman samalla tavalla kuin minä kun vaan yritän tarpeeksi! Hän muuttuu sellaiseksi kuin toivon hänen olevan, kun vaan kannustan häntä oikeaan suuntaan!

Ja niin edelleen, kunnes hakattuani päätäni seinään tarpeeksi kauan huomasin, että on tosi paljon helpompaa odottaa oikeaa ihmistä kuin yrittää muuttaa vääriä ihmisiä muistuttamaan minun mielestäni tarpeeksi oikeaa. Varsinkin kun se minulle väärä ihminen on luultavasti jollekulle muulle juuri se oikein ja sopivin.

Uskon nyt, että ihmistä ei voi muuttaa, eikä ole moraalisesti oikein edes yrittää. Muutos on toki aina mahdollinen – olen nähnyt sen niin itsessäni kuin toisissa – mutta ihminen muuttuu vain, jos itse haluaa. Se vaatii vahvan motivaation, joka voi tulla vain sisältäpäin.

Jos suhde ei toimi tai olet jatkuvasti tyytymätön, koska toinen ei ole sellainen kuin haluat, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä johtuuko se omista epärealistisista odotuksista vai siitä, että suhde on yksinkertaisesti väärä. Kumpi tahansa vastaus kertoo kyllä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.

Kaikissa suhteissa on ongelmansa. Riitojakin on kaikilla, eikä niitä kannata pelätä. Olennaista on ongelmanratkaisukyky ja se, että viivan alle jää runsaasti enemmän hyvää kuin huonoa. Silläkin on tietysti väliä millaisia ne huonot jutut ovat. Erilaisen vuorokaudenrytmin tai yhteiskunnallisen näkemyksen kanssa voi elää, mutta on olemassa myös asioita, joita ei kannata katsoa läpi sormien tai opetella ymmärtämään ja hyväksymään.

Matkan varrella olen oppinut tunnistamaan joitakin varoitusmerkkejä siitä, että on väärässä suhteessa:
Et osaa, uskalla tai saa olla hänen seurassaan oma itsesi.
Joudut pienentämään itseäsi hänen kanssaan, olemaan vähän vähemmän, ettei hän tunne oloaan uhatuksi.
Teet koko ajan vähän liian suuria kompromisseja etkä ole aivan varma, että se on sen arvoista.
Varot, pelkäät tai jatkuvasti vaikenet, koska se on huonoista vaihtoehdoista vähiten paha.
Intuitiosi sanoo, että kaikki ei ole kunnossa. Sitä kannattaa kuunnella, intuitio on harvoin väärässä.

Puhutaan samalla pettämisestä. Olen kokenut molemmat puolet, pettänyt ja tullut itse petetyksi. Sen olen oppinut, että siihen ei liity mitään sääntöjä. On niitä, jotka oppivat virheistään ja kasvavat. On niitä, jotka eivät edes yritä, vaan toistavat samaa kaavaa niin kauan kuin niiden annetaan. Ja aina on niitä maailman lojaalimpia kumppaneita, joiden piti olla niitä, jotka eivät ikimaailmassa pettäisi rakkaitaan, mutta pettävät silti.

Usein se liittyy ihmisen omiin kriiseihin, joskus myös kunnioituksen puutteeseen tai parisuhteen pystyynkuivumiseen, toisinaan siihen, että omasta suhteesta ei saa niitä asioita, joita oikeasti haluaa ja tarvitsee, koska ei ole uskaltanut olla itselle ja toiselle rehellinen. Mutta luulen, että useimmiten pettäminen ei johdu siitä, ettei rakastaisi kumppaniaan, vaan siitä, ettei rakasta ja arvosta itseään.

Entä luottamus? Mistä tietää voiko luottaa? Olen tullut tulokseen, että ei sitä tiedäkään. Jos jatkuvasti epäilet, äänessä on joko intuitiosi tai epävarmuutesi. Ensinmainittua kannattaa kuunnella, mutta jos pelko on vain sinun päässäsi, mieti tätä: voit valita epäilyksen ja elää joka päivä siinä pelossa, että ihan kohta sattuu. Jos niin käy, se sattuu ihan yhtä paljon, vaikka pelkäsit sitä etukäteen. Tai sitten voit valita luottamuksen, heittäytyä yhdessäoloon huolettomasti kuin auringon lämmittämään Karibianmereen ja luottaa siihen, että kaikki menee ihanasti. Itketään sitten, jos aihetta jonain päivänä annetaan.

Sananen myös eroamisesta. En usko epäonnistuneisiin suhteisiin. Ei jokainen eroon päättyvä suhde ole epäonnistuminen. Kaikkien suhteiden ei vaan kuulu kestää loppuelämää, koska silloin ei tulisi tilaa niille suhteille, joiden kuuluu. Kaikissa päättyneissä parisuhteissa oli jotain hyvää, jota muistella ilolla ja kiitollisuudella. Ajattelen, että se oli hienoa niin kauan kuin oli. Kiitän mielessäni kaikesta hyvästä. Toivon entisille rakastetuilleni pelkkää parasta ja uskon, että he toivovat samaa minulle.

En kadu mitään, vaikka olen tietysti pahoillani niistä kerroista, kun olen satuttanut muita omaa ymmärtämättömyyttäni, itsekkyyttäni tai pelkuruuttani. Mutta on eri asia kohdata virheensä silmästä silmään, ottaa niistä opiksi ja pyytää anteeksi kuin märehtiä menneessä ja kaikessa mikä silloin-ja-silloin menikään pieleen.

Uskon, että opimme jokaisesta suhteestamme jotain arvokasta itsestämme ja muista ihmisistä. Jokaisen kokemuksen myötä olemme askeleen lähempänä itseämme, lähempänä sellaista rakkautta jota elämäämme toivomme.

Aina hoetaan, että ensin pitää olla onnellinen omassa elämässään, lopettaa rakkauden etsiminen ja odottaminen – vasta sitten sen voi löytää. En usko pätkääkään. On tietysti tervettä elää täyttä elämää eikä roikkua jossain sittenkun-todellisuudessa odottamassa, että elämä vihdoin alkaa Sitten Kun se oikea löytyy. Mutta minusta siitä saa ja kannattaa olla avoin ja rehellinen, jos toivoo elämäänsä rakkautta. Kyllä sitä saa kaivata! Sanomalla toiveen ääneen sytyttää valon, joka vetää puoleensa samankaltaista energiaa – ja sitten kun hetki on oikea, jotakuta toista ihmistä, joka etsii samaa kuin sinä.

En ole ikinä haaveillut häistä tai perheestä, mutta olen vaalinut ajatusta elinikäisestä kumppanuudesta, ihmisestä, jonka rinnalla rakastaisin, kasvaisin ja vanhenisin.

En oikein usko teoriaa yhdestä oikeasta, joka odottaa meitä jossain. Ajattelen, että meille kaikille on monia mahdollisia kumppaneita, ja siihen, kenen kanssa lopulta päädymme yhteen, vaikuttaa moni asia: ajoitus, uskallus, kyky tarttua tilaisuuksiin. Universumi pudottaa eteemme erilaisia mahdollisuuksia ja on lopulta kiinni meistä itsestämme miten niihin reagoimme. Toisaalta voimme itse vaikuttaa myös siihen millaisia ne mahdollisuudet ovat.

Kaikkein tärkein asia, jonka olen oppinut, liittyy juuri tähän: kannattaa olla rehellinen itselleen siitä millaista parisuhdetta etsii. Olemme kaikki erilaisia. Ne asiat, joita juuri sinä kaipaat, eivät välttämättä ole niitä samoja asioita, joita ystäväsi tai äitisi tai parisuhdeterapeutti Hesarin haastattelussa peräänkuuluttaa. Vain sinä itse voit tietää.

Alussa ajattelin, että tärkeintä on sama musiikkimaku. Muutin yhteen ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, koska hänkin rakasti The Doorsia. Eromme jälkeen kiinnostuin pojista, jotka ilmestyivät tanssilattialle New Orderin soidessa, tai nojailivat pillifarkuissaan samoilla rokkikeikoilla kuin minä. Asiat tuntuivat kovin yksinkertaisilta silloin kun oli hädintuskin teinivuosistaan selviytynyt musiikkidiggari. Kokemukset kyllä karistivat turhat kuvitelmat ja oivalsin pian, että toimivaan suhteeseen tarvittiin muutakin kuin samat lempilevyt.

Ensimmäistä aikuisista suhteistani luulin kaipaavani jännitystä ja jatkuvaa draamaa. Jäin siihen koukkuun, kuvitelmaan kiihkeästä elokuvarakkaudesta. Pidin suuria riitoja merkkinä suurista tunteista, vaikka kutistuin päivä päivältä enkä rakastanut riitelyn myötä enemmän, vaan vähemmän.

Mietin, että ehkä olin ymmärtänyt kaiken aivan väärin: kenties tarvitsinkin jännityksen sijaan aivan päinvastaista? Tasaista turvaa, jossa lautaset eivät lennä eivätkä tunteet räisky. Jonkinlaista jatkuvuutta sellaisessa muodossa, josta niin monet haaveilevat. Annoin sille mahdollisuuden.

Kesti tovin myöntää, että se ei riitä – että on asioita, jotka ovat minulle vielä tärkeämpiä.

Ehkä olin vasta silloin elänyt tarpeeksi uskaltaakseni kohdata asiat sellaisina kuin ne olivat ja kysyäkseni itseltäni mitä oikeastaan halusin. Vastaus oli lopulta yksinkertainen. Kaikkein eniten kaipasin paikkaa, joka tuntuisi omalta. Halusin pois epämääräisestä tunteesta, että elämä odotti minua jossain muualla.

Lupasin itselleni, että olisin yksin, kunnes löytäisin ihmisen, jonka rinnalla olisi sellainen olo, että tähän minä kuulun. Olin valmis odottamaan kolme tai viisi tai kymmenen vuotta. Olin varustautunut siihenkin vaihtoehtoon, että vika oli minussa eikä suhteissani. Ajattelin, että olen mieluummin loppuelämän yksin kuin suhteessa, joka ei ole minua varten.

Mutta niin monesti asiat osuvat kohdalle juuri silloin kun niille on vihdoin valmis.

Näin uusin silmin ihmisen, jonka olin tuntenut kauan. Ei hän enää sama ollutkaan kuin joskus, enkä ollut minäkään. Kaikki jotenkin putosi paikoilleen. Levottomuus loppui.

Olemme olleet yhdessä vasta pienen hetken eikä kukaan tiedä tulevaisuudesta, mutta tämän tiedän: olen vihdoin rauhallinen. En rimpuile enää. Kun olemme yhdessä, en olisi missään muualla mieluummin. Ja kun kuljen hänen rinnallaan, tiedän olevani juuri siinä mihin kuulun.

Siinä päällimmäiset. Mutta en missään nimessä kuvittele, että nyt olen valmis ja nyt ymmärrän kaiken, älkääkä te missään nimessä kuvitelko, etten enää käyttäydy tyhmästi tai kohtuuttomasti, tai että osaisin aina itse soveltaa käytäntöön näitä asioita. Harjoitukset jatkuvat varmasti niin kauan kuin tämä maallinen matka, niin pitkälle kuin jalat kantavat. Saatan sitäpaitsi olla täysin väärässä, who knows. Viiden vuoden päästä saatan muutenkin olla kaikesta eri mieltä.

Lopuksi oma listani tärkeistä asioista parisuhteessa, ei missään tietyssä järjestyksessä:

Keskusteluyhteys. Uskon, että kaikesta selviää, jos kykenee avoimesti puhumaan asioista, varsinkin niistä kaikkein vaikeimmista. Jos ei osaa, kannattaa opetella. Uskon myös, että joskus parasta mitä voi tehdä on lopettaa loputon analysointi, avata viinipullo ja harrastaa villiä seksiä.

Rehellisyys. Itselle ja toiselle. Ihmisellä on oikeus omiin ajatuksiin eikä jokaista mielenliikahdusta tarvitse raportoida, mutta jos mietit pitäisikö tästä kertoa toiselle, vastaus on ihan varmasti kyllä.

Keskinnäinen kunnioitus. Luulen, että tämä on tärkeämpää kuin moni tajuaa. En halua ikinä lakata kunnioittamasta ja ihailemasta rakastani kaikissa niissä asioissa, joissa hän on hyvä ja jotka tekevät hänestä sen kuka hän on.

Anteeksi pyytäminen ja antaminen. Kukaan meistä ei ole aina helppo kumppani. Tuomme suhteeseen mukaamme omat pelkomme, ennakkoluulomme, toiveemme, kuvitelmamme siitä miten maailma toimii. Erehdymme ja mokailemme, se on elämää. Joskus on meidän vuoro olla idiootti, joskus se jonka yrittää ymmärtää sitä idioottia.

Oma tila. Aikuisen ihmisen ei pidä joutua kysymään lupaa omiin asioihinsa ja menoihinsa. Anna toiselle sama tila ja hengitysilma, jonka haluat itsellesi. Jos joudut pitämään hänestä kaksin käsin kiinni ettei hän katoaisi, suhde ei ehkä muutenkaan ole kiinnipitämisen arvoinen.

Ystävyys. Moni näkee vaivaa ollakseen hyvä ystävä, mutta kohtelee omaa rakastettuaan rumasti: pitää itsestäänselvyytenä, mököttää, tiuskii tai purkaa stressiä kiukuttelemalla. Minusta yksi parhaista ohjenuorista parisuhteeseen on kohdella kumppaniaan kuin parasta ystäväänsä. Kysy aina mitä kuuluu. Auta, ole läsnä ja kiinnostunut, tee pienillä asioilla hänen elämästään helpompi ja ihanampi.

Riittävän samanlaiset arvot. Voimme rakastaa hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta yhteiselosta tulee todennäköisesti vaikeaa, jos arvot poikkeavat radikaalisti toisistaan. Paras lähtökohta suhteelle on, että molemmat pitävät suunnilleen samoja asioita suunnilleen yhtä tärkeinä.

On olennaisempaa olla onnellinen kuin oikeassa. Valitse taistelusi. Ne makuuhuoneen lattialle unohtuneet sukat eivät ole niin tärkeitä kuin surkeana maanantaina ehkä tuntuu.

Kuuntele aina, älä ikinä lakkaa kuuntelemasta niin kuin silloin alussa kun ahmit hänen jokaisen sanansa! Silloin (varsinkin silloin) kun olette eri mieltä, kuuntele ja yritä aidosti ymmärtää. Uskon vakaasti, että kuunteleminen on yksi parhaista tavoista ylläpitää keskusteluyhteyttä, syventää yhteisymmärrystä ja saada toinen tuntemaan olonsa arvostetuksi ja rakastetuksi.

Ja lopulta tietysti, kahden ihmisen välinen rakkaus. Se on alkemiaa, jokin kosminen kaava, jota sanat eivät tavoita. En tiedä mistä se alkaa enkä sitä mihin se loppuu. Enkä osaa kertoa mistä sitä saa, mutta jos olet onnekas ja rakkaus putoaa polullesi, ruoki sitä, kastele sitä, vala siihen valoa ja anna sen kasvaa.

Jos olet vasta alussa ja mietit pitäisikö uskaltaa, anna mennä! Rakkaus on aina riski, mutta ellet ota sitä, et voi koskaan voittaa. Jos olet odottanut merkkiä, ehkä se on tämä.

Taikaa on, jos uskoo siihen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

58 thoughts on “Mitä tiedän rakkaudesta

  1. Tämä oli ihana ❤️

    Olen ollut mieheni kanssa 18-vuotiaasta asti, tänä keväänä 15 vuotta. Meillä on olleet omat kasvukipumme, mutta yhtä matkaa, vaikka välillä eri polkuja, olemme menneet aina. Viime syksynä pieni tyttö tuli täydentämään perhettämme. Pelkäsin eniten, että meidän suhteemme tulee muuttumaan liikaa ja se kariutuu (kuten liian monelle pikkulasten vanhemmille saattaa käydä). Onneksi pelot olivat turhia, tuntuu että välimme tiivistyvät entisestään.

    Allekirjoitan listasi täysin, lisään siihen ehdottomasti kosketuksen voiman. Päivittäiset halaukset ja pusut, sohvalla sylikkäin makaaminen, illalla käsi kädessä nukkumaan käyminen. Pieniä, mutta tärkeitä juttuja ❤️

  2. Luin tekstisi kolmannen kerran ja se tuntuu iskevän sisimpääni joka kerta kovemmin. Elän hyvin vaikeassa parisuhteessa enkä tiedä miten tästä selviän, pysynkö pinnalla vai uppoanko. Tekstisi on äärettömän kaunis ja saa minut itkemään.
    Miten osaatkin kirjoittaa. Kiitos.

    • Minna ♥

      Toivon valoa ja voimia päätöksentekoon vaikeassa tilanteessa. Mutta miten käykään, älä päästä itseäsi uppomaan! Aina on vaihtoehtoja.

      • <3
        Itkusta huolimatta tekstistäsi saa myös voimaa ja toivottavasti rohkeuttakin. Tulen lukemaan sen vielä monesti.

  3. “Minusta yksi parhaista ohjenuorista parisuhteeseen on kohdella kumppaniaan kuin parasta ystäväänsä. Kysy aina mitä kuuluu. Auta, ole läsnä ja kiinnostunut, tee pienillä asioilla hänen elämästään helpompi ja ihanampi.” Erityisesti toi osui niin, että kolahti jonnekin tosi syvälle… :)

  4. Meni ihan kylmät väreet, olisin voinut itsekin kirjoittaa noin. <3 Löysin vastikään kumppanin, jota olen lähes kymmenen vuotta etsinyt, mutta tätä ennen törmännyt minulle vääriin tyyppeihin. Monesti noiden vuosien aikana mietin miksei ihmissuhdetaivaan tähdet ole puolellani, mutta se selvisi, kun tapasin nykyisen kumppanini. Nyt olen siinä missä pitääkin, juuri sen ihmisen kanssa, kun minun kuuluukin. Ihanaa kevättalvea Stella, kohta se aurinko löytää tänne Pohjolaankin!

    • Ihanaa Elina, olen niin iloinen sun puolesta! Niin se vaan monesti näyttää menevän, että vasta oikean ihmisen kohdalla ymmärtää miksei se toiminut muiden kanssa. Aurinkoa sinnekin, kesä tulee sieltä vielä!

  5. Tuo keskusteluyhteys niin sanallinen kuin sanaton aivan järjettömän tärkeää! Nopeasti huomaa onko toisen kanssa samalla aaltopituudella vai ei. Jos aaltopituus löytyy ja toisen kanssa on hauskaa vielä vuosienkin päästä niin kyllä niistä riidoista pääsee yli. Rehellisyydestä sen verran että tähän voisi myös listata odotukset. Japanissa just nuoret ei mene suhteisiin koska kokevat että kaikki vapaa-aika menee ja toisella on liian kovat odotukset. Olen kyllä nähnyt itsekin miten suhteet kariutuu kun vuosia kuluu, toinen hiljaa kuvittelee että toinen osapuoli aikuistuu ja lakkaa vitsailemasta hölmöille jutuille ja toinen ihmettelee mihin kaikki hauskuus on kadonnut suhteesta. Tuestakin on hyvä puhua, millaista tukea toiselta kaipaa muuten voi tuntua että toinen yrittää liikaa, tukehduttaa ja taas toinen samalla kokee itsensä toisen palvelijaksi/tossukaksi/epäarvostetuksi. Intohimo/kosketuksen määrä on sellainen mistä ei oikeasti tunnuta puhuvan ollenkaan, sen määrän tarpeesta ei tunnuta puhuvan lainkaan vaikka senhän takia antaudutaan suhteisiin koska toisen läsnäolo tuntuu niin hyvältä. Suhteen juju on kuitenkin saada olla oma itsensä suhteessa, se kysyy välillä äärimmäistä rohkeutta.

    • KYLLÄ! Monta hyvää pointtia. Huomasin kans vasta myöhemmin, että omasta tärkeiden asioiden listastani jäi uupumaan kaksi äärimmäisen tärkeää: huumori ja läheisyys. Niin kauan kuin pystyy puhumaan asioista ja nauramaan yhdessä, suhteessa on eloa ja toivoa. Ja siinä vaiheessa kun läheisyys katoaa suhteesta, ollaan jo menossa pahasti metsään.

  6. Ihanaa, mahtavaa, kylmät väreet, kiitos tästä tekstistä! Kirjoitus upposi tähän itseään etsivään, vastikään muutaman pitkän parisuhteen jälkeen sinkkuuntuneeseen ihmisenalkuun kuin kuuma veitsi voihin. Löysin paljon samaistumispintaa, oivalluksia herättävää pohdintaa ja vastauksia mielessä pyörineisiin ajatustenraakileisiin.
    Kiitos vielä ja ihanaa kevään odotusta !

    • Kiitos, olen tosi iloinen että tekstistä oli iloa ja apua ♥ Sulla on muuten vuoden paras nimimerkki! Niin tiedän tunteen!

  7. Vaikka kokemusmaailmamme ovat kovin erilaiset, niin löysin monta kohtaa, jotka olivat kuin omasta kynästäni. Tosin yhdessä asiassa olen eri mieltä: uskon naiivisti siihen, että ainakaan minulle ei missään eikä koskaan olisi voinut löytyä sopivampaa paria ja ilman häntä olisin elänyt elämäni mieluummin yksin. Tämä on asia, jossa en ole valmis kompromisseihin.
    Takana yli 20 yhteistä vuotta, joihin on mahtunut loivempaa ja jyrkempää nousua ja laskua, mutta eniten kuitenkin arkista tasamaata.
    Kiitos todella paljon siitä, että muistutit kauniilla tavalla toisen huomioimisen tärkeydestä.
    Se Jarnon mainitsema jatkuva ajatteleminen paitsi pitää hoikkana, tuottaa myös hienoja oivalluksia :)

    • Ooh, ihanaa että löysit elämääsi tuollaisen ihmisen ♥ Totta puhuen en minäkään usko, että voisin tällä hetkellä löytää ketään minulle sopivampaa ihmistä kuin se, jonka kanssa olen nyt, mutta tietynlainen realismi on saanut minut ajattelemaan kuten kirjoitin. Aina ei saa itse valita miten tarina päättyy – kumppaneita kuolee, joskus he vaan lähtevät, tiiviitkin parit voivat vuosikymmenten saatossa kasvaa eri suuntiin. Mutta tietysti toivon, että kaikki elämänsä rakkauden löytäneet saavat elää onnellisina yhdessä loppuun asti, ja niin monet onneksi saavat!

  8. Kaunis kiitos sanoistasi, kerronnastasi…upeaa, upeaa!!
    P.S.Olet lempikirjailijani jo nyt <3

  9. Niin kaunis ja tärkeä teksti. Sai ajattelemaan ja palautti asioita mieleen. Itselläni on takana niitä ei sopivia suhteita. Sain niistä silti paljon hyvää ja opin valtavasti, myös itsestäni. Yhteenkään en kaipaa takaisin. Nyt on mennyt taas useampi vuosi yksin, enkä tiedä uskallanko ja jaksanko enää ottaa riskiä taas yhdestä epäsopivasta parisuhteesta, vaikka välillä kaipaan kumppanuutta. Vastaan on tullut ihania tyyppejä, mutta sitoutuminen ja ennenkaikkea sydämensä avaaminen mietityttää ja vähän pelottaakin. Ehkei vielä ole aika, mutta tuleeko se enää ikinä? Yksin on vähän turhankin mukavaa ja monessa kohtaa niin vaivatonta olla…

    • Lisäys vielä, että olen niin samaa mieltä keskinäisen kunnioituksen tärkeydestä. Kokemuksesta tiedän nyt, että kun se murenee, sulavat sen myötä ennemmin tai myöhemmin kaikki muutkin rakkaus- ja parisuhteen koossa pitävät rakennusaineet.

      • KYLLÄ! Juuri niin. Kunnioitus on kaiken alku. Ja valitettavasti usein myös kaiken loppu, sitten kun sitä ei enää ole.

    • P.S. Vaikka tuntuu lähinnä siltä, että oma parisuhdeonneni on jossain Himalajan harjanteella, (jos edes siellä), eikä plösöllä nyt riitä kunto eikä uskallus sen paketin löytämiseen, täytyy sanoa että olen onnellinen teidän puolestanne. Näytätte ja vaikutatte näin kuvien ja tekstien välistyksellä täydellisiltä toisillenne. Monia onnen vuosia teille toivon tästä eteenkin päin. Hyvää kannattaa vaalia. <3

    • Kiitos Hansu kommentista ja ajatuksistasi. Ymmärrän hyvin. En tietenkään tunne sinua enkä tiedä taustoja, mutta varovasti ehdotan voisiko tässä olla kyse siitä, että joskus me löydämme itsemme kerran toisensa jälkeen samalla tavalla vääristä suhteista, koska toistamme jotain tiedostamatonta kaavaa? Olen itse saanut omien toimintamallieni muuttamiseen apua terapiasta, suosittelen lämpimästi muillekin – terapeutin kanssa pääsee purkamaan asioita tavalla, johon en ainakaan itse olisi yksin kyennyt, näkee menneet uudessa valossa ja oppii paljon arvokasta itsestään.

      Ja siis vastauksena (varmaankin retoriseen) kysymykseesi, uskon vakaasti että sen aika tulee, kun olet siihen valmis.

  10. Kaunis kaunis kaunis teksti. Pidän sun melkein jopa runollisesta kirjoitustyylistä. Kiitos.

  11. Todella hienosti kirjoitettu, kiitos tästä! Ja ihanan fiksuja ja ei-katkeria näkemyksiä. Hyvin samanmoiset näkemykset mulla, ja silti löysin oivalluksia sun kirjoituksesta. Kiitos siis :)

  12. Kiitos ihanasta kirjoituksesta <3

    Viimeisessä listauksessa oli monta kohtaa, joissa ajattelin, että "Aaaaaivan, tähän voisin kiinnittää enemmän huomiota" (etenkin toisen kuuntelu ja aidosti läsnä oleminen). Kun on ollut yli 8 vuotta saman ihmisen kanssa, sitä vissiin alkaa väistämättäkin pitää joitakin asioita itsestäänselvyytenä, vaikkei saisi ja kannattaisi. Onneksi aina voi pysähtyä ja katsoa itseään peilistä ja sen jälkeen kysyä toiselta, mitä hänelle tänään kuuluu.

    Tuli mieleen, että olisi kiva kuulla sinun ajatuksia myös ystävyydestä!

    Hyvää ystävänpäivää <3

    • Heippa Maarit, kiitos että luit ja mahtava kuulla, että tykkäsit ♥ Ystävyys on listalla myös, palaan siihen varmasti sopivalla hetkellä kun olen ehtinyt jäsennellä ajatuksia!

      Ja niin, on tietty ymmärrettävää ja inhimmillistä että pitkässä suhteessa tiettyjä asioita alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Onneksi lopulta melko pienillä jutuilla on paljon merkitystä, ihan vaan kuulumisia kysymällä ja vastausta kuuntelemalla tekee jo paljon.

  13. Taikaa todellakin on, vaikka se olisi vain pienissä hetkissä! Otetaan se vastaan myös vaikeuksien keskellä!Kiitos Stella tästä kirjoituksesta.❤️

    • Niinpä, pienissä hetkissä se taika juuri asusteleekin! Kiitos kun luit, ja hyvää ystävänpäivää ♥

  14. En usko että pystyn enää ikinä heittäytymään tai luottamaan – tai edes haluan yrittää. Minua on petetty kolme kertaa (kolme eri miestä), enkä halua antaa enää yhdellekään mahdollisuutta tehdä sama. Jotkut ihmiset on luotu olemaan yksin.

    • Ymmärrän ♥ On asioita joihin emme voi vaikuttaa, mutta onneksi myös paljon niitä, joihin voimme. Silti toivon, että haluat antaa vielä jonain päivänä sopivalle ihmiselle mahdollisuuden, sillä lopulta tarvitaan vain yksi tyyppi, joka on erilainen kuin ne aiemmat. Voimia ja valoa kevääseen.

  15. Kyllä. Tulipa tätä lukiessa ihanan levollinen ja selkeä olo. Juuri tuollaisia ajatuksia on täällä myös allekirjoittaneella. Teki hyvää nähdä ne toisen kirjoittamia mustana valkoisella. Kiitos sanoistasi. Oikein lempeää ystävänpäivää Stella! ❤️

    • Hei ihan mahtavaa kuulla, että tekstillä oli tuollainen vaikutus. Sitä oli ihana myös kirjoittaa. Samoin ihanaa ystäväpäivää sinne ♥

  16. Kiitos. Lyhyt kiireinen teehetki töiden lomassa muuttui rauhalliseksi lepohetkeksi tätä lukiessani. Oikein hyvää ystävänpäivää sinulle, upea Stella! <3

  17. Jäin sanattomaksi tämän tekstin kauneuden edessä…nyt en voi sanoa muuta kuin ihanaa ystävänpäivää! <3

  18. Kiitos. Ihanan rauhallinen ja uskoa valava kirjoitus. Siitä on jo monta vuotta kun tuli kamala ero ja sydän särkyi, meni pitkään ennenkuin rakastuin itseeni ja opin olemaan yksin. Siltikin vielä mietin pystynkö koskaan enää luottamaan. Sekin ahdistaa että minulle ”luvattiin” että löydän pian elämäni rakkauden eikä sitä näy eikä kuulu. Toisaalta, minä olen elämäni rakkaus, ja lapset.

    • Kiitos kun luit! Voi, ymmärrän. Ehkä se oikea hetki ei vaan ole vielä tullut – ehket osaisi vielä luottaa, jos hän olisi tullut jo vastaan? Mutta se on parasta, että meillä on aina me itse, ja sinulla vielä lapset. Ihanaa kevättä ♥

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.