Pellavassa kohti kevättä

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

✖ TULUM, MEXICO

Meksikon matkakertomus on ehtinyt Tulumiin saakka ja minun Meksiko-ikäväni pahenee vaan pahenemisestaan. Tuntuu, että viikot, jotka vietimme siellä, eivät riittäneet alkuunkaan. Pääsin vasta raapaisemaan pintaa! Olisin halunnut uida enemmän meressä. Syödä enemmän tacoja. Ymmärtää enemmän musiikista. Halailla enemmän koiria. Oppia vähän enemmän espanjaa. Ottaa enemmän kuvia hennossa tuulenvireessä huojuvista palmuista. No, ehkä niistä on tarpeeksi kuvia.

Pysähdytään hetkeksi Karibianmeren rannalle, jossa vietimme pari päivää sinä aikana kun olimme Tulumissa. Löysimme majapaikan, joka oli oikeastaan enemmän boheemi telttakylä kuin hotelli, ja varasimme viime tingassa itsellemme viimeisen vapaan teltan. Nukuin meren äärellä makeammin kuin pitkään aikaan, heräsin linnunlauluun. Aamupalan söin paljain jaloin varpaat työnnettynä lämpimään hiekkaan. Se oli unenomaisuudessaan täydellinen paikka ottaa kuvia Nanson Sarastus-pellavamallistosta, jonka olin pakannut reppuun.

Olin tästä mallistosta innoissani jo etukäteen, sillä rakastan pellavavaatteita. Pellava on yksi ehdottomista suosikkimateriaaleistani varsinkin matkoilla, sillä se on kevyt, hengittävä ja näyttää vain entistä paremmalta vähän ryppyisenä. Lisäksi se on viileä helteellä, mutta lämmittää viileässä – sanalla sanoen nerokas! Ja tietysti parhaimmillaan juuri tälläisillä matkoilla, kun tilaa on repussa rajallisesti ja samoilla vaatteilla on selvittävä monenlaisissa olosuhteissa.

Nanson pellavamalliston vaatteet ovat pellavaa parhaimmillaan: yksinkertaiset ja ajattomat leikkaukset, väljät mallit ja kauniit yksityiskohdat. Kaikista sarjan vaatteista löytyy kaksi väriä, syvä musteensininen ja hohtava valkoinen. Valitsin niistä mukaani valkoiset versiot, mutta nyt harmittaa vähän etten ottanut myös tummansinisiä. Nämä vaatteet ovat nimittäin aivan ihanat, en keksi osuvampaa sanaa, siis ihanat tavalla kuin vain yksinkertainen, puhdas, koruttoman kaunis pellava voi. Ne olivat täydelliset Meksikon auringon alle, mutta tiedän, että niistä tulee olemaan paljon iloa myös Suomen keväässä ja kesässä. Osa on tosin jo jatkuvassa käytössä kotona.

Sarastus-takki on ehdoton suosikkini mallistosta. Edestä solmittava pellavatakki palveli matkan aikana aamutakkina, hengailuasuna iltaisin hotellihuoneissa, lämmittävänä kerroksena ohuiden hellevaatteiden päällä ja tietysti rantakaftaanina bikinien kaverina. Plussaa suurista taskuista. En oikeastaan keksi miten pellavainen aamutakki voisi olla vielä täydellisempi. No ehkä niistä taskuista voisi kasvaa tuoreita mangoja.

Sarastus-tunikassa on äärettömän kaunis leikkaus: olkapäitä korostava hartialinja, holkkihihat jotka tekevät käsivarsista kapoiset ja a-linjaisesti laskeutuva helma, jonka halkiot saavat ohuen pellavan liikkumaan kantajansa mukana. Maailman vaivattomin loma-asu: pellavatunika ja farkkushortsit. Toinen helppo versio viileisiin iltoihin: pellavatunika ja pillifarkut. Ja tietysti tunika näyttää ihanalta myös sarjaan kuuluvien pellavahousujen parina.

Tunikasta löytyy muuten myös pidempi versio, jossa on myös hiukan pidemmät hihat: Sarastus-mekko olisi ollut enemmän kuin tervetullut reissureppuun, mutta ei harmikseni ennättänyt mukaan. Mekko näyttää ihanalta Henriikan päällä, kurkatkaapa Tansaniasta otetut upeat kuvat. Eri puolilla Afrikkaa reissaavat kollegat ja kaverit ovat saaneet aikaan myös sinne kohdistuvan matkakuumeen.

Melkein sattuu katsoa näitä kuvia, kun ulkona vihmoo räntää. Olisipa nyt riippumatto ja pimenevä ilta palmujen keskellä. Kerron tästä paikasta teille vielä lisää myöhemmin, kuvia on vielä vaikka ja kuinka. Kahta valokuvaajaa ei pitäisi päästää tälläisessä ympäristössä vapaaksi ilman jonkinlaista valvontaa. Meidän perässämme juoksi kyllä yksi joogaohjaaja, joka yritti ylipuhua meitä tuotapikaa alkavalle meditaatiotunnilleen. Se olisi varmasti tullut ihan tarpeeseen, mutta puhuimme sekavia pellavista ja utuisesta iltapäivävalosta ja auringonlaskuista, kunnes hän jätti meidät rauhaan.

Sarastus-housujen S-koko oli minulle vähän pitkä, mutta ei se mitään, hilasin ne navan yli tai käärin lahkeita. Näihin otoksiin on tallentunut ehtaa reissutunnelmaa, sillä päällä oli vähän sattumanvarainen sekamelska asioita, joissa kuljin tuona iltapäivänä, joogatoppi ja sen päälle heitetty poikaystävän farkkutakki. Olin vaihtamassa vaatteita housukuvaa varten, kun Jarno sanoi älä, kuvataan tuo asu juuri sellaisena kuin se nyt on.

Pellavahousut ovat klassikko, joka ei mene ikinä muodista. Olen metsästänyt pitkään täydellisiä pellavahousuja, joissa nyanssit olisivat kohdallaan: rento kiristysnyöri, viistoon leikatut sivutaskut, suorat lahkeet ja laadukkaasti kudottu pellava. Tässä ne ovat! Täytyy vaan tilata pienempi koko.

Päädyin itsekin vielä kameran taakse, sillä niinhän tässä lopulta kävi, että minulle himpun isoista pellavahousuista tuli reissussa poikaystävän suosikkivaate. Mikäs siinä, pellavahousut nyt sopivat sukupuoleen katsomatta kenelle vaan.

Kuuma vinkki kiinnostuneille! Kaikki Nanson normaalihintaiset tuotteet ovat 15% alennuksessa sunnuntaihin 18. helmikuuta asti verkkokaupassa – on siis hyvä hetki täydentää vaatekaappia keväthankinnoilla.

Myymälöissäkin tapahtuu: niissä on juuri nyt käynnissä myös tasarahakampanja, jossa paljon meidänkin Nanso-kuvissa vilahtaneita vaatteita irtoaa keskusvaraston muuton vuoksi edullisiin tasarahahinnoin.


** Skaba on päättynyt, kiitos kaikille! Lahjakortin voittivat tällä kertaa Janita, Sini ja Anne. **

Lopuksi tuttuun tapaan arvonta. Kerrohan mikä pellavamalliston vaatteista on suosikkisi! Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 21. helmikuuta saakka. Arvontailoa ja valoa ystävänpäivään!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

352 thoughts on “Pellavassa kohti kevättä

  1. Pingback: Vaatesuunnittelijan työpöydältä kauppaan – näin suunnitellaan Nanson vaatemallistot - Lähiömutsi

  2. En osaa päättää, pidänkö enemmän Sarastus tunikasta vaiko sittenkin pellavahousuista. Noh, molemmat toimivat varmasti reissunaisen vaatekaapissa – tai siis rinkan pohjalla.

  3. Valkoinen tunika, ehdottomasti. Yleensä tunikat ovat no-no, mutta tuo näyttää yllättävän freesiltä!

  4. Tuo lyhythihainen paita/tunika oli aivan hurmaava, ja siihen ne housut kans… tummansinisinä. Aah.

  5. Pellavahousut ehdottomasti. Toivoisin Nansolta enemmän housuja, joissa on korkea vyötärö, nyörit sekä leveät lahkeet! Sellaisia hankin.

  6. Sarastus-takki! Pellavainen aamutakki on odottanut ostoslistalla jo vuosia, kun aina on muka jotain tärkeämpää ostettavaa.

  7. Kaikki, kun kantaja(t) on noin upeita! Itsellä näkisin Sarastus-tunikan pian koittavalla Teneriffan matkalla.

  8. Oh, tuo tunika vie välittömästi rentoihin lomatunnelmiin – ja ehkä se toisi töihinkin hyvää meininkiä. Pellava on ihana materiaali ja tunikassa on kaunis leikkaus.

  9. Sarastus -tunika näyttäisi ihanalta. Olenkin miettinyt että valkoinen pellava -vaate näyttäisi kesällä kivalta.

  10. Pisteet Nansolle, eihän näistä osaa valita… jos on pakko niin…aamutakki sinisenä! Kamalan Meksikokuumeen olet saanut kuvillasi aikaiseksi ❤

  11. Pahanpa laitoit. Olen erilainen nuori ja valitsen sen Sarastus-mekon, joka ei ehtinyt mukaasi Meksikoon.

  12. Valkoiset pellavahousut yhdistettynä siniseen farkkutakkiin on aivan huippu yhdistelmä.

  13. Sarastus-tunika on aivan ihana!

    Olen ostanut jo useita Nanson tuotteita kuviesi perusteella. Toivottavasti onni suosii ja nyt voittaisin sellaisen :)

  14. Ah nuo housut olis , raksuttaa jo mitä pukisin niiden kanssa. Tulee taatusti hankittua, jos arpaonni menis jollekin toiselle

  15. Sarastus -pellavahousut seä tunika ihan parasta. Pellava on suosikkini myös vuodevaatteissa, pyyhkeissä ym kodin tekstiileissä. Erittäin miellyttävä iholle.

  16. Sarastus-takki ehdottomasti! Ihan täydellisen näköinen ja keksin tuolle jo miljoona käyttötapaa.

  17. Sarastus-takki on suosikkini! Voi miten ihan oikeasti iloitsen tästä pellava-mallistosta ja toivon sen vielä kasvavan – lisää värejä ja malleja, pliiis. Ja hei, kylläpä farkku-pellava-yhdistelmä näyttikin hyvältä myös vanhan tädin silmään. Kauniita kuvia!

  18. Kyl mie laitan arpahakemuksen sarastus-takille, jospa aamut helpottuisi sen sisällä vähäsen. Ja ehottomasti taskuista saa kasvaa tuoreita mangoja, mikä ihana ja nerokas toive se onkaan! <3

  19. Ehdottomasti pellavahousut. Olen myös etsinyt monena keväänä ajattoman mallisia kesähousuja ja nyt taitaa olla lähellä…..

  20. Olen haaveillut pellavaisesta aamutakista jo pitkään! Siksi se olisi unelmien täyttymys

  21. Tunika näyttää mukavalta ja toimivalta vaatteelta ympärivuotiseen käyttöön! Sellainen ois siis täydellinen mulle!
    -Jaana

  22. Voi ei mikä matkakuume näistä kuvista iskee Onneksi kesälle on reissua varattu ja sinne vois sopia hyvin pellavahousut mukaan!

  23. Toinen reissaava pellavan ystävä ilmoittautuu! Parhaillaan Marokon auringon alla – tuo Sarastus-tunika olisi aivan täydellinen lisä aina käsimatkatavaroilla matkustavan garderobiin. X

  24. Sarastus-housut! Olen pitkään etsinyt tarpeeksi pitkälahkeisia.. Olisivatkohan ne nyt sitten tässä.. <3 :)

  25. Pellavahousut! Täydelliset ovat olleet haussa jo pitkään, ja nämä voisivat olla sellaiset.

  26. No, noi ihanat pellavahousut ja nimenomaan Meksikoon tarvitsisin ne, reissu lähestyy :). Meksiko on ihmisen parasta aikaa muutenkin <3

  27. Sarastus tunika (mekko) pidemmillä hihoilla, valkoisena, olisi aivan täydellinen omaan vaatekaappini

  28. Sarastus-tunika ehdottomasti. Äitini sai tädiltään vuosia sitten Kiinan tuliaisena puuvillaisen tunikan ja housut, jotka ryöstin useampi vuosi sitten omaan käyttööni. Tunikan malli on täydellinen kesäisin terassilla loikoiluun, mutta kovan käyttöasteen takia hakusessa on pidempään ollut tunikalle seuraaja. Sarastuksen malli on kovin lähellä tätä vanhaa tunikaa ja täytyy ehdottomasti käydä sovittamassa tätä mallia.

  29. Uuhhh, siis terrrve.. pellava, biitsit, riippumatto ja aika. Tai ajattomuus. Ajantajuttomuus.. okei no niin. Mutta Sarastus-takki, kyllä. Ihania kaikki tyynni, mutta takki ❤️

  30. Meikkis on just lähdössä Tulumiin muutaman viikon kuluttua ja eihän se ole loma eikä mikään, jos ei oo tollasia valkoisia pöksyjä. Mulle siis ne, kiitos.

  31. Pellavahousut! Tai pidempihihainen tunika, jos sen helma riittäisi mekoksi…

    Kiitos arvonnasta. :)

  32. Oi, tuo valkoinen tunika vei sydämeni…melkein jo tunnen sen päälläni. Ja mielessäni tulevan kesän.

  33. Miten näistä voi päättää suosikkinsa – ihania kaikki! Ehkä tuo Sarastus-takki kuitenkin, hengailisin siinä juurikin nyt jos sellaisen omistaisin.

  34. Sarastus mekkona olisi monikäyttöisin minulle. Rakastan kuvianne ja kaukokaipuu vain kiihtyy näistä maisemista. Oletko muuten vieraillut kesäkaudella Balilla?

    • Moikka Eetu, olen ollut Balilla vain sadekauden alussa, kahdesti ihan samaan aikaan vuodesta. Ihana kuulla, että tykkäät kuvista! xx

    • Niin. Se onkin vähän monimutkaisempi juttu, kun matkustaminen on tällä hetkellä olennainen osa työtämme.

  35. Sarastus-takki. Ja niin hirveä kesäikävä. Kohta kohta kohta. Aijon taas olla melkein 4kk saaressa keskellä erämaata. Näen jo tuon takin lämpiminä kesäiltoina saunan jälkeen.

  36. Kiitos mahdollisuudesta voittaa, kyllä housut näyttää niin hyvältä, että liene päätyisin niihin.

  37. Valkoinen pellavapaita ja vaaleat kulahtaneet farkut ovat omat ikisuosikit, jotka päätyvät päälleni vuodenajasta riippumatta todella usein. Näistä ihanista Sarastuksen malleista suosikkini on pellavatunika.

  38. Valkoinen tunika näyttää ihanalta :) Tuli niin ikävä Meksikoon näiden kuvien myötä! <3

  39. Sairastus-takki on minun suosikki :-)
    Vaikuttaa monipuoliselta vaatteelta. Rannalla varmasti ihana :-)

  40. Mekko, voi miten ihana ja ihanat värit. Kyllä housutkin tarpeeseen tulisi. Pellava on ykkös materiaali.

  41. Tunika! Tai housut.. en osaa ihan päättää. Ihania kaikki. Ehkäpä housuille olisi eniten käyttöä :)

  42. Sarastus-tunika. Tosin niitä pitäisi heti hankkia molemmat värit – toinen lähtisi kuitenkin tyttären matkaan.

  43. Ehdottomasti Sarastus-tunika, sopivan hippimäinen ja lähtisi ehdottomasti mukaan seuraavalle Losin reissulle.

  44. Pellava-housuja löytyy jo monessa eri värissä, mutta tuo tunika olisi täydellinen! Pakko hankkia sellainen ensi kesäksi :)

  45. Kaikki pellavakaavut on niin huippuja että en edes osaa päättää… joutuisin siis ehkä tekemään kompromissin ja valitsemaan tummansiniset housut.

  46. Olen jo pitkään etsinyt täydellistä aamutakkia, olisikohan tuo Sarastus sellainen? Eli sen ottaisin jos voittaisin ❤️

  47. Puerto Vallartan illassa tummansininen Sarastus tunika pitkillä hihoilla olisi ollut paikallaan:)

  48. Aivan ihania kaikki! Silti suosiksi nousi Sarastus-tunika, joka olisi täydellinen tulevaan kesään ja syksyllä koittavaan reissuun. <3

  49. Nuo pellavahousut olivat ehdottomasti lempparit! <3 Moiset ovatkin olleet itsellänikin etsinnässä.

  50. Sarastus tunikana ja mekkona♡. Olisin pakannut tänne Uuteen Seelantiin mukaan moiset, jos olisin tiennyt niiden olemassaolosta:). Ens kesän ja tulevien reissujen ehdoton valinta!

  51. Kuvailit tuon pellava-aamutakin juuri niin hyvin, etten sitä paremmin osaa sanoiksi pukea. (Päällenikään tuskin.)

  52. Tuo takki on kerta kaikkiaan täydellinen, mutta hyvin voisin kuvitella itselleni myös tunikan ja housut! Pitänee shoppailla ennen seuraavaa reissua:)

  53. Nuo pellavahousut! Minulla on jo kaiken maailman kietaisutakkeja mitä käytän surutta aamusta iltaan mutta pellavahousut ovat kyllä klassikko mitä kaipaisin kaappiini. Aivan ihanat kuvat ❤️

  54. OOOH tuo Sarastus-takki on upea! Sopisi täydellisesti kevään reissulle, kun lähdetään ekaa kertaa parhaan ystävän kanssa rantalomalle etelään :)

  55. Oh, Sarastus-tunika kyllä kelpaisi erittäin hyvin, näyttää tosi leppoisalta mutta siistiltä.

  56. Ehottomasti Sarastus-tunika ja värinä sininen! Jos sen voittaisin, ostaisin sen pariksi saman väriset housut ja hilluisin pelkästään niissä koko kesän!! Yötä päivää :) Olet muuten ihana!

  57. Nuo vaatteet näyttää kaikki sun päällä niin ihanille! Pellavasta on tullut kyllä yksi minunkin suosikki reissuvaatemateriaaleissa. Nanson valikoimasta ihastuin tuohon valkoisen lyhyeen tunikaan mikä on päälläsi, niin klassinen ja ajaton!

  58. Järjettömän kaunis tuo syvänmerensininen Sarastus-tunika! Hilluisin kesän mieluusti siinä.

  59. Sarastus-tunika näyttää täydelliseltä kesävaatteelta: kaunis, yksinkertainen ja vilpoinen kuumalla (sitä odotellessa…)

  60. Luulin jo löytäneeni täydelliset Pellavahousut, mutta valitsen kuitenkin suosikiksi nämä Nanson housut. Jos vaikka olisivat ylivertaiset.

  61. Siis tuo Sarastus tunika holkkihihoilla. Kävin jo netissä katsomassa ja en osaa päättää kumpi, siis sininen tai valkoinen. Voittaisi yhden täällä ja sitten toisen osto – sehän olisi kun Bingo! PS: Sanon vain, että ilman Sinua ei Nanso olisi minulla (nyt niitä on kaapissa kolme). Saat ne jotenkin henkiin…

  62. Mulla ei ole moneen vuoteen ollut pellavahousuja, joten semmoiset olis kivat.

    Upeita kuvia jälleen!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.