Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.
Blogini täytti juuri kuukauden. Olenkin puhtaasti tutkimustarkoituksissa kolunut viime viikonlopun aikana läpi mittavan määrän muita muotivetoisia blogeja, joita pitävät ilmeisesti lähinnä teinitytöt – mitähän se kertoo tämän blogin 25 vuoden rajapyykin ylittäneen kirjoittajan henkisestä tasosta? Hmm.
Empiiristen tutkimusteni päätteeksi on helppo todeta, että kuuminta hottia on nyt päivän asu. Se tarkoittaa, että bloggaaja napsii itsestään peilin kautta kuvia lähtiessään ulos ja lataa kuvat blogiinsa lukijoiden kommentoitavaksi. Harkitsin ajatusta puolitosissani nanosekunnin ajan todetakseni, että idea on kohdallani kuolleena syntynyt. Nimittäin:
1 ~ Kaikki tätä blogia lukevat ystäväni kuolisivat nauruun.
2 ~ Kaikki muut kuolisivat äärimmäiseen tylsyyteen. Maanantai: mustat pillifarkut, mustat prätkäsaappaat, harmaa t-paita, musta neuletakki. Tiistaina: mustat pillifarkut, mustat prätkäsaappaat, hiukan erilainen tummanharmaa t-paita, musta neuletakki. Keskiviikkona: nahkaiset leggingsit, mustat nilkkurit, harmaa t-paita, musta neuletakki.
Satunnainen asu illanvietolta syksyllä 2007.
3 ~ Joutuisin ostamaan uusia vaatteita, kts. edellinen. (Hmmm. Ehkä tämä ei sittenkään ole ihan umpisurkea idea.)
4 ~ Joutuisin kuvia varten siivoamaan ainakin yhden nurkan asunnostani, jotta minut erottaisi laatikkopinojen ja muun muuttokaaoksen seasta.
5 ~ Joutuisin kohtaamaan kiusallisen todellisuuden huomatessani, etten näytä kuvissa ollenkaan samanlaiselta töröhuuliselta mallitytöltä kuin ne bambimaiset teinit.
6 ~ Joutuisin muotibloggaavien teinibambien mustalle listalle häpäistessäni heidän konseptinsa ja nähdessäni minut kadulla he pieksisivät minut kuoliaaksi Asokselta tilatuilla tekonahkalaukuilla.
No, ehkä tässä oli tarpeeksi rienausta yhdelle aamulle. Oikeasti olen tietysti vain kateellinen siitä, että jonkun pukeutuminen on esittelemisen arvoinen joka päivä, omani kun on mitä on. Työympäristössäni haahuilee onneksi enimmäkseen kahvikuppi kädessä kulkevia kolmekymppisiä yllään levy-yhtiötyöntekijän uniformu, kulahtaneet farkut ja vanha t-paita. Sulaudun lohdullisella tavalla kaltaisteni joukkoon.
Tässä se arkityyli kaikessa juhlavuudessaan.
Mitä ajattelen asiasta kymmenen vuotta myöhemmin? No, eihän siinä sitten kauaa kestänyt kun söin sanani ja aloin yleisön pyynnöstä julkaista juurikin niitä rienaamiani asukuvia. Konsepti on pysynyt blogimaailmassa pitkälti samana näihin päiviin asti, joskin tekninen toteutus on toki kehittynyt valovuosien päähän suttuisista peilikuvista ja moni panostaa kuvalaadun lisäksi myös asuihin.
Pakko myöntää: päivän asu on konseptina minusta yhä vähän kiusallinen. Ei muiden blogeissa, vain omassani. Olen kymmenen vuoden aikana tottunut seisomaan kuvissa, mutta se ei ole koskaan ollut suosikkihommaani. Parhaat kuvat minusta ovat syntyneet aina niin, etten huomaa kameraa (ainakaan ennen kuin on jo myöhäistä). Mutta samaan aikaan kun asujen kuvaaminen tuntuu yhä hiukan hassulta, minusta on toisaalta ihanaa kirjoittaa tyylistä ja pukeutumisesta, enkä ole keksinyt parempaakaan tapaa kuvittaa ja havainnollistaa noita ajatuksia kuin, niin: kuvilla minusta vaatteissani.
Suurin osa nykyisistä asukuvistani otetaan muun tekemisen ohella, samalla kun lähdemme leffaan tai kauppaan tai syömään. Se on minusta luontevin tapa, dokumentoida sitä mitä on oikeasti päällä – vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että kuvia otetaan harvakseltaan, koska käytän niin paljon samoja vaatteita.
Tässä taidettiin olla lähdössä gaalailemaan, luomivärit ja kaikki!
Vierastan asukuvia, joissa vaatteet on puettu ja stailattu ainoastaan kuvaa varten. Ei siinä ole mitään väärää, sehän on oma taiteenlajinsa, jota myös stailistit muotilehdissä tekevät – bloggaaja vain stailaa mallin sijaan itseään. Se on vaan karannut kauas alkuperäisestä ideasta, joka oli jakaa aitoa arkipukeutumista, oikeita asukokonaisuuksia. En ikävöi blogimaailman alkuaikojen kellertäviä eteiskuvia, mutta tykkäsin siitä, että kuvissa oli vaatteita sellaisena kuin niitä oikeasti käytettiin. Talvisin näkyi villasukkia, paksuja neuleita. Nykykuvien paljaat nilkat keskellä tammikuuta ja avonnaiset silkkipaidat ohkaisen takin alla tuntuvat kovin kaukaisilta minun talvisessa todellisuudessani, jossa pinoan villakerroksia päällekkäin joka kerta kun astun ulos ovesta. Mutta toisaalta toki ymmärrän, että muotilehtimäinen fantasia on monille inspiroivampaa kuin ne villasukkakuvat.
Ajatuksia, mietteitä? Kuten aina, kommenttiloota on teidän.
Mun mielestä todelliset asukuvat on paljon parempia kuin stailatut. Juuri niiden todellisten asukuvien takia muotiblogeista varmaan tuli niin suosittuja, koska naistenlehtien editorial-muotijutut oli menneet liian epärealistisiksi.
Kyllä, luulen niin! Että blogeista löytyi vihdoin tavalliselle pukeutujalle samaistuspintaa.
Tähän liittyen… Joskus vuosia sitten ostin sinulta Huutonetin kautta jotain, kun myit hutiostoksiasi pois. Muistan vieläkin, että olit ihan sydämellisen ystävällinen ja jäi pitkäksi aikaa hyvä mieli kaupoista :) Jotkut ihmiset vaan on, noh, tuollaisia kuin sinä :D
Moikka Susa, voi kiitos, ihana kuulla ♥ Ehkä taas törmätään joku päviä kauppojen tai muun merkeissä!
Oikeita päivän asu-kuvia niiden olla pitää. Saan pahaa ihottumaa tekemällä tehdyistä “muotikuvista” blogeissa. Rakastan blogissani tiettyä kotikutoisuutta. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan. Kuvat ovat järjettömän ammattimaisia (olet minun valokuvaajaidoli) ja tekstit mielenkiintoisia, mutta olet säilyttänyt oman itsesi ja pitänyt blogin oman näköisenä. Kudos! (tämä kuulostaa sanottuna englanniksi niin hienolta, mutta kun sen kirjoittaa ylös, niin tulee mieleen vaan ihmiskudos)
HAHA! Luen sen siis mielessäni englanniksi. Kiitos, mahtavaa että koet noin ja superkiva kuulla, että olet tykännyt. Valokuvaajaidoli, apua miten ihanasti sanottu ♥
Mä mietin kanssa tota stailaus juttua. Jos en nyt muista väärin niin Olivia Palermon asujen takana on ainakin 7 henkinen tiimi joka työstää sen asuja ennen kuin se laittaa jotain edes päälle ja menee ulos kävelemään. Onkohan tämä sitten seuraava aste Suomen blogiskenessä? Mielummin näkisin Just for you – ajattelumaailman syntyvän täällä, vaatteisiin tunneside. N. 10 vuotta sitten haaveilin ostavani vaatteitani tasokkaista liikkeistä, sitten eräs päivä mä vaan tein sen – ostin kolme Acnen paitaa jotka roikkuu mulla vieläkin henkarissa. Sitten ymmärsin että jos ostan oikeasti laadukasta mulla on varaa ostaa laadukasta koska en ole koko ajan ostamassa uutta -huonommalla kankaalla ja leikkauksilla. Luulen kanssa että tappaisin ihmiset tylsyyteen minimalistisella vaatekaapillani tyyliin “Ai sillä on taas toi sama musta takki, mustat farkut, mustat saappaat, musta pipo ja nude villahuivi.”.
Seitsenhenkinen tiimi, mahtavaa! Onhan tuokin nyt ihan oma taito- ja taiteenlajinsa, jonka toiset hallitsevat viimeistäkin nyanssia myöten. Sille on varmasti oma yleisönsä, vaikka just mua (ja sua) se ei puhuttele.
Ja kyllä, olen huomannut tuon ihan saman! Jos sijoittaa ajattomaan laatuun, ei tarvitse koko ajan olla ostamassa uutta.
Oi.
Minä sain naimisiin mentyämme jonkinlaiseksi huomenlahjaksi LP-levystä tehdyn rannekorun, ja se oli juuri tuon tämän postauksen yhdessä kuvassa näkyvän korun inspiroima lahjatoive.
No, sittemmin tuli tytär joka on ollut pienestä asti utelias ja vahva, ja se lp-levystä tehty rannekoru on nyt pahvirasiassaan kahtena kappaleena, ollut jo kuutisen vuotta. Vaan kuka täällä ilman vaurioita selviää…
Nostalgista lukea näitä arkistojen aarteita, kiva että julkaiset näitä!
OI! Haha, en kestä! Kiitos kun kerroit ja huippua että tykkäät. Terkkuja tyttärelle! xxx
Tuo juuri, minua rupeaa aina paleltamaan ja ärsyttämään, kun blogeissa on pakkasessa otettuja takki-auki-hepene-korkokenkä-kuvia. Argh.
Joo, siis onhan ne hepenekuvat omalla tavallaan paljon ihanampia kuin topatut talviasukuvat, mutta en ymmärrä miten kukaan tarkenee paljain nilkoin tuolla pakkasessa!
Jestas! Muistan tämän postauksen ja jokseenkin hämmentynyt että joko siitä kymmenen vuotta.
KUULE! SAMA HOMMA!
Olen harkinnut, että uskaltaisinkohan tehdä selvitymis-aiheeseen blogiini sen historian ensimmäisen postauksen vaatteista / asuista. En ole rohjennut, koska olen blogien seuraamisessa panostanut määrän sijaan laatuun ja te harvat, joita seuraan, olette määritelleet myös mun päässäni aika korkean laatustandardin sille, mitä blogiin viitsii laittaa.
Mutta nyt, kiitos Stella :D, annoit juuri niin suuresti armoa (yllätystä ja naurua myös!), että ehkä jossain vaiheessa saatan uskaltaa minäkin. Mahtavat kuvat! :D
Kyllä! DO IT! En halua olla ainoa :D
Muhun iskee parhaiten nää nykyajan hyvälaatuiset kuvat + se todellinen päivän asu! Suttuisia peilikuvia ei kaipaile, mut en myöskään stailattuja asukuvia, koska ne ei tarjoa oikein tarttumapintaa. Tää on mun mielipide asiaan! :)
Joo, just samaa mieltä!
Oi, muistan tän alkuperäisen postauksen! Silloiset asukuvasi vaikuttivat merkittävästi 15-vuotiaaseen minään, joka rokkasi mustia lyhyitä tunikoita ja nahkalegginssejä esimerkkisi innoittamana.
Kiitos tuhannesti blogistasi, kaikista vanhoista ja nykyisistä päivistä – tälleen hitusen sentimentaalisesti sanottuna oon kasvanut aikuiseksi lukiessani sun juttuja viikottain, ja tää blogi (kuten edeltäjänsä) on ollut tosi iso inspiraatio ja lohdutuksen paikka niin iloisina päivinä kuin ahdistuksen hetkilläkin. Oon näiden kymmenen vuoden aikana kommentoinut ehkä kerran, mutta lukenut jokaisen postauksen ja jokaisen sanan, ja sun avoin ja rohkea ja rehellinen tapa olla on tehnyt suuren vaikutuksen. Kiitos kun teet tätä edelleen ja jaat maailmastasi ja ajatuksistasi.
Nette, ihanaa kun kommentoit! Ihan mahtavaa, että olet ollut mukana näin pitkään – tuntuu samaan aikaan uskomattomalta kunnialta että vähän pelottavalta, että tekemiseni ovat inspiroineet noinkin nuorta kuin silloin olit.
Voi nahkaleggingsit! Ne olivat silloin niin kova juttu. Pystyisiköhän niitä rokkaamaan vielä?
Ihana!
Kymmenessä vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneen blogiskenen eturivin toimijoihin kuuluminen väistämättä tarkoittaa sitä, että sanansa on aseteltava vähän huolellisemmin. Ja siis hiotut tekstit eivät ole mitenkään huono asia, päinvastoin! Mutta on näissä spontaanisti ja vähän kieli poskessa naputelluissa arkiston aarteissa vaan oma viehätyksensä. Enää et ehkä maalailisi kuvia teinibambeista hakkaamassa Stellaa Asoksen laukuilla, mihin osittain ehkä on johtanut jonkinlainen henkinen kasvukin tässä vuosikymmenen aikana. Mutta lapsenmielistä lukijaa nämä mahtavat arkistohelmet jaksavat naurattaa vielä 10v vanhempanakin…:)
Tämä nilkat paljaana -20° pakkasessa on kyllä sellainen näky, joka sai leukani loksahtamaan ensimmäisen kerran ilmiöön törmätessäni. Ymmärrän, että kyseessä on teinien muotivillitys, jonka tarkoituksena on näyttää “siistiltä”, mutta minussa se kyllä herättää ihan pelkästään myötähäpeän tunnetta. Olen ilmeisesti virallisesti vanha, kun en todellakaan ymmärrä tällaisia älyttömyyksiä ollenkaan, saatika että pitäisin niitä jotenkin tyylikkyyden ilmentyminä. Tosin en ymmärtänyt vastaavia edes ollessani itse teini, vaan pukeuduin jo silloin säätilan edellyttämällä tavalla. Ehkä osin siksi, että olen aina _vihannut_ palelemista.
“Mutta toisaalta toki ymmärrän, että muotilehtimäinen fantasia on monille inspiroivampaa kuin ne villasukkakuvat.”
Mulle ainakaan ei ole! Realistisesta, mutta kivan näköisestä talvipukeutumisesta on kovin vaikea löytää kuvia mistään, vaikka sillä tavalla tässä maailmankolkassa pitäisi onnistua pukeutumaan ainakin noin puolet vuodesta. Jatka siis ihmeessä omalla linjallasi ihan oikeiden päivän asujen kanssa, ne ovat ihania. :)
Ah, rakastan blogiasi. Silloinkin, kun mikään maailmassa ei huvita, tätä jaksaa lukea. Uusia ja vanhoja juttuja – hyppiä postauksesta toiseen tai selata järjestyksessä, ihanaa. Pelkään sitä päivää, kun olen kolunnut kaikki arkistotkin läpi ja joudun kiltisti odottamaan uusia postauksia. Niin inspiroivaa ja kaunista, joskin alkaa aina tehdä mieli skumppaa… voi se silti olla tämä aurinkokin. Ihanaa viikkoa Stella :)
Voi miten ihanasti kirjoitettu, kiitos kaunis sanoistasi! Sulla on muuten mahtava nimimerkki.
Aaah nuo kuvat :D
Kuolemattomat!