Pari ajatusta tasa-arvosta

Missasin Naistenpäivän, koska olin matkoilla. Marokossa ei paljoa naisia juhlittu. Sosiaalisen median ja sähköpostin kautta pääsin toki osaksi suomalaista juhlatunnelmaa: kaikki kanavani olivat täynnä kasvohoitotarjouksia, alusvaatemainoksia, korulauseita naisten upeudesta, suklaarasioita ja ruusuja. Alkoi ärsyttää niin paljon, että suljin somen loppupäiväksi.

Tänään on tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Maaliskuun yhdeksäntenätoista, siis tänä päivänä, vuonna 1844 syntynyt Minna oli aikansa radikaali: kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja sellaiseen aikaan kun se ei ollut naisena kovin helppoa. Minna edisti naisten asemaa mm. parantamalla tyttöjen koulutusmahdollisuuksia. Kuulostaa sopivalta hetkeltä palata viikon takaiseen Naistenpäivään ja siihen miksi aivoni alkoivat kiehua.

En vastusta Naistenpäivää. Naiset tarvitsevat oikeuksilleen omistetun päivän niin kauan kuin naisen asema ei ole tasavertainen. Harmi vaan, että huomio on karannut alkuperäisestä aiheesta kovin kauas ja hukkunut jonnekin ruusukimppujen ja pitsihepeneiden alle.

Suklaa, samppanja ja kukat ovat ihania asioita, mutta tuntuvat Naistenpäivän kontekstissa kummalliselta lohdutuspalkinnolta. Hei, sukupuoltasi on systemaattisesti syrjitty, sorrettu ja väheksytty vuosituhansien ajan, mutta tässä sulle suklaata! Ruusuja enemmän ilahtuisin siitä, että uskaltaisin kävellä öisin kadulla pitämättä hätänumeroa varmuuden vuoksi hollilla, tai siitä, että saisin viettää baari-illan ystävieni kanssa ilman, että minulle ehdotellaan seksiä vessassa. Enkä ole varmasti ainoa, jota korulauseita enemmän lämmittäisi, että naisille maksettaisiin samasta työstä saman verran kuin miespuolisille kollegoille, että ikä ja ulkonäkö lakkaisivat määrittämästä naisen arvoa ja että politiikassa tehtäisiin päätöksiä, jotka konkreettisesti edistäisivät seksuaalisen häirinnän kitkemistä yhteiskunnasta.

Kovin moni Naistenpäivään vakiintuneista jutuista tuntuu vain vahvistavan niitä sortavia valtarakenteita, joita sen olisi tarkoitus päivastoin purkaa. Kaikkein irvokkaimmilta tuntuivat ne alusvaatemainokset. Hei, tämä päivä on omistettu teille naisille, mutta älä vaan unohda tänäkään päivänä ajatella sitä miltä näytät vaatteidesi alla! Olen niin kyllästynyt siihen, että koko ajan pitäisi ajatella kehoaan tai sitä mitä muut siitä ajattelevat, ihan kuin naisena olemisessa olisi ennen muuta kyse siitä millaisessa vartalossa sattuu elämään. Olisipa virkistävää, jos Naistenpäivänä ei tarvitsisi puhua pikkuhousuista ollenkaan. Uskon, että voimaantuminen lähtee jostain aivan muusta kuin uusista alusvaatteista.

Eniten silti vituttaa, että ruusuihin ja suklaarasioihin hukutetaan Naistenpäivän alkuperäinen pointti: että kaikki saisivat sukupuoleen katsomatta elää ilman syrjintää tai väkivallan uhkaa. Että kaikilla olisi sukupuoleen katsomatta samat mahdollisuudet osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Minun puolestani ne ruusurahat olisi voinut kohdistaa vaikka naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön, siellä sitä tarvitaan paljon enemmän kuin minä ruusuja. Ehkä ensi vuonna?

Matkat maailmalle ovat antaneet perspektiiviä myös tasa-arvokeskusteluun. En usko, että kovinkaan monessa paikassa on naisena paremmat oltavat kuin Suomessa. Länsimaissa on moniin verrattuna asiat hyvin: olen saanut valita kiinnostuksen kohteeni, ystäväni ja kumppanini, sen miten pukeudun, mille alalle kouluttaudun ja mihin hakeudun töihin. Kiitos siitä kuuluu edellisten sukupolvien naisille, kuten Minna Canthille, jotka paiskivat töitä raivatakseen tietä tuleville. Siitä voi olla kiitollinen, mutta ennen muuta siitä kannattaa inspiroitua, koska urakka ei suinkaan ole vielä valmis ja raivaustöitä riittää yhä. Monia epäkohtia on viime vuosina nostettu esiin ja alettu asia kerrallaan korjata, tuoreena esimerkkinä #metoo -keskustelu, joka toivon mukaan johtaa konkreettisiin rakennemuutoksiin. Näennäisen tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme on vielä paljon korjattavaa, eikä se tapahdu suklaarasioilla.

Emme ehkä kaikki voi ryhtyä oman elämämme minnacantheiksi, mutta uskon, että jokainen meistä sukupuolesta riippumatta voi tehdä arjessaan asioita ja valintoja, jotka vievät kohti tasa-arvoisempaa maailmaa. Mitä ne sitten ovat? Pureskelen tätä vähän, ehkä jututan jotakuta itseäni viisaampaa ja palaan asiaan.

Hyvää tasa-arvon ja Minna Canthin päivää!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

49 thoughts on “Pari ajatusta tasa-arvosta

  1. Se on vähän niin kuin äännestys, kun tulee vaalit koen että pitää äännestää vaan ihan sen takia että sitten kun se äänioikeus tuli naisille, niin siitäkin huolimatta naiset ei päässeet äänestämään koska eihän nainen voinut lähteä kotoa yksin kaupungille liikkumaan. Äitini on valaissut että ei 70-luvulla päässyt kapakoihin ilman miestä sekä kuinka kaksiota ei saanut ostettua ilman että oli naimisissa. Ollaan tultu paljon niistä ajoista mutta selkeästi vielä tekemistä. Oli muuten aika tyrmistyttävää se että saudi-arabiassa naisrobotilla on enemmän oikeuksia kuin oikealla naisella.

  2. Kiitos mielettömän hyvästä ja tärkeästä kirjoituksesta! Itsekin olen pyöritellyt varsinkin naistenpäivän aikaan mielessä hyvin samansuuntaisia ajatuksia. Työskentelen alalla, jolla meno on kaikkea muuta kuin glamöröösiä ja naurettiinkin työkaverin kanssa, kun naistenpäivänä saatiin ruusut, että saavutus sekin, että tunnistivat, mitä sukupuolta olemme. Samalla kyllä tuli vähän hassu olo: miksi minä saan ruusun vain sen vuoksi, että joku kassa tunnistaa minut naiseksi?
    Itseäni on viime aikoina alkanut yhä enemmän häiritsemään naisten itsensä harjoittama naisiin kohdistuva sukupuolisyrjintä ja olankohauttelu #meetoo-kampanjan tyyppisille ilmiöille. En itsekään pidä kaikissa suhteissa täysin tasa-arvoista maailmaa realistisena tavoitteena, mutta ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen se on ja olisi mahtavaa, että me itse kukainenkin osaisimme kohdata toisemme ensisijaisesti ihmisinä, eikä sukupuolen, ihonvärin tai vaikkapa tietyn vakaumuksen edustajina <3

    • Joo, tuo naisten itsensä harjoittama sukupuolisyrjintä on asia joka saa mutkin raivoihini. Turhauttaa niin hemmetisti, että naiset itse on valmiita kaivamaan oman kuoppansa.

      Kiitos kun luit, ihana kuulla että osui sun omiinkin ajatuksiin!

      • Nyt vähän innostun aiheesta, mutta mutta…

        Viime aikoina käyty keskustelu virkanimikkeistä on mielestäni ollut aika absurdia. Kysehän on näennäisen pienestä asiasta, mutta kertoo aika paljon yhteiskunnan rakenteista, että ihmiset pitävät sellaisia ilmauksia, kuin puheMIES täysin neutraaleina. Voisi karrikoiden kysyä, kuinka moni mies haluaisi olla vaikkapa virkanainen.

        • Kyllä! Juuri näin. Onneksi tähänkin on alkanut tulla hitaasti mutta varmasti muutoksia. Ihmiset ovat yllättävän kiintyneitä näennäisesti pieniin asioihin. Harmi vaan, että ne näennäiset pienet jutut heijastavat monesti paljon laajempia rakenteita.

  3. Täällä yksi normien kapinoitsija oman tien kulkija sai taas vähän lohtua että ei sitä ihan väärillä poluilla olla. Vaikka otinkin kenkää mielipiteideni ja suunnitelmieni takia. Kuulemma se on ihan ok että kaupassa huippupalkka on 13€/h ei minun pyytämäni 150€/h :D Hetken se vitutti mutta joku ylpeys on säilytettävä. Onneksi nää sodat saa valita. Rakkaudella: ex-kauppias joka huusi täydessä kaupassa vittu mulla on vitun hyvä perse :D

    • Haha, melkoiset keskustelut ilmeisesti olleet siellä? Hyvää (eilistä) tasa-arvon päivää!

      • No joo ja viimeinen niitti oli se että miespuoliselta asiakkaalta turpaan :D Tässä nyt kerätään ylpeys ja toivotaan että joku uskaltaisi palkata minut :D

          • Tekijä veti jalat alta ja sitten siinä kadulla itku kurkussa kipujen kanssa eikä kukaan viitsinyt auttaa. On ihan kiva että pidät tätä blogia. Antaa niin paljon toivoa että onneksi en ole yksin ajatusteni kanssa. Kiitos siitä ja sinullekin oikein hyvää tasa-arvon päivää..tääkin pitäisi kuulemma olla joka päivä :D Ja tää tarina olikin hieman rankka niin nauran kyllä itselleni :D

          • Apua, hirveä tilanne. Toivottavasti sait lopulta apua! Huumorilla onneksi selviää paljosta, mutta tuo on kyllä rikosilmoituksen paikka.

  4. Totta.
    Tasa-arvo ON tasaisesti Jokaiselle elävälle olennolle oikeus elää. Omana itsenään tällä planeetalla.

    Nainen, mies, lapsi. Eläinkunta mukaanlukien. Jokaisella täällä on sisällään sielun energiaa. Luonnolla omansa.

    Mä törmään jatkuvastu miehiin ja poikiin joilta naiset ovat vieneet ns miehisyyden liialla *tasa-arvo oaasauksellaan*. He ovat niin onnettomia että päätyvät ratkaisuun joka ei oo ratkaisu. Sitten on taas naisia ja lapsia jotka pakenevat henkensä edestä raivoavaa miestä. Kaikessa on kysymys sisällä vellovasta huonosta olosta!!
    Miksi sitä ei osata hoitaa ja nähdä??
    Mä väitän että kyse on ihan autenttisesti sieluntason huonovointisuudesta jo.
    Ratkaisu olisi liiankin yksinkertainen.
    Ymmärtäminen ja kuuntelu.

    • Kyllä! Kaikki olisi paljon sujuvampaa ja ongelmat niin paljon helpompia ratkaista, jos ihmiset vaan kuuntelisivat toisiaan ja yrittäisivät aidosti ymmärtää!

  5. Niin asiaa, iso kiitos Stella! Minna Canthin perintöä tulisi opettaa jo koulussa, sen verran siisti rouva on ollut kyseessä- kuten tuon ajan muutkin naisasianaiset. Mutta niin paljon on vielä tekemistä tasa-arvoasioissa, ja naisen asemassa ylipäätään. Itseäni jaksaa kovasti-ja toistuvasti yllättää miten patriarkaaliset arvot ja asenteet jyräävät vieläkin monissa asioissa ja miten lujassa ne istuvatkaan yhteiskunnassamme. Samoin jaksan hämmästellä niin naistenpäivänä, kuin muutenkin tätä vallitsevaa ulkonäkökeskeisyyttä ja sen kautta lokerointia (esim. tuore ulkonäkökeskeinen ”ole oma itsesi”- kamppis, mihin HomeviaLaura tuolla ylempänä viittasi) ikäänkuin ”oma itse” tosiaan olisi vain pelkkää ripseä ja huulipunaa ja sitä ah, niin persoonallista vaatetta. Entäs mielipiteidensä ilmaisu- vai onko automaattisesti riivinraudan maineessa, mikäli niin tekee- ja haittaako se? Huomiooni nais-asioihin kiinnittyy nykyisin viitekehyksestä, jossa katson ympäröivää maailmaa hiuksettomana ja yksirintaisena minussa riehuneen sairauden vuoksi (ei muuten tainnut olla proteesiliivejä naistenpäivän mainoksissa;) Niilläkin laseilla katsottuna naiset voisivat itse kiinnittää vielä enemmän huomiota juuri niihin tasa-arvon peruskysymyksiin turuilla, toreilla ja työpaikoilla eli miten minua ja kanssasisariani kohdellaan jne., mikä ei toki tietenkään tarkoita, että säkkiin pitäisi pukeutua. Enemmän se tarkoittaa sitä, että tuodaan mielipiteitä julki ja jaksetaan viedä asioita eteenpäin, eli ei jäädä kiltin tytön rooliin, koska sitä patriarkaalinen järjestelmä, sekä markkinamiehet taitaa meiltä edelleen haluta.

    • Kiitos Pauline kun luit! Kyllä, ihan samaa mieltä että tasa-arvokeskustelua pitäisi avata jo koulussa, opettaa lapsia ja nuoria kriittiseen ajatteluun sekä tietysti siihen, että ihmisillä pitää sukupuoleen, seksuaaliseen ja etnisyyteen katsomatta olla samat oikeudet, mahdollisuudet ja velvollisuudet. Hirveän monet syrjivät rakenteet ovat edelleen yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme niin syvällä, ettei niitä tunnisteta ja nähdä, vaikka ne vaikuttavat elämäämme ja tekemisiimme joka päivä. Niiden purkamisessa on valtava urakka, jota onneksi monet – Minna Canthista alkaen – ovat tehneet ja tekevät.

      En tiedä miksen jaksanut suivaantua siitä Stockan ja Lumenen kampanjasta sen enempää. Ehkä multa on mennyt jotain olennaista ohi kun en ollut Naistenpäivänä Suomessa enkä päässyt osallistumaan kumpaankaan lanseeraustapahtumaan. Musta on jotenkin aika selviö, että tavaratalo ja kosmetiikkabrändi keskittyvät kampanjassaan “oman itsensä olemisen” ulkonäköaspekteihin. Usein tuntuu kornilta silloin kun mainoskampanjat koittavat vähän väkinnäisesti tavoitella jotain paljon suurempaa ja ylevämpää agendaa kuin sitä mitä niissä varsinaisesti mainostetaan. Mutta ehkä pitää tutustua tähän aiheeseen vielä syvemmin ennen lopullisen juun tai jaan sanomista.

      Siitä täsmälleen samaa mieltä, että voisimme itse kiinnittää enemmän huomiota siihen miten meitä ja muita naisia ympärillämme kohdellaan. Kun mietin taaksepäin, mieleen nousee aivan liian monta tilannetta, jossa olisi pitänyt omasta tai toisen puolesta älähtää, mutta on ollut hiljaa, jottei olisi HANKALA. Se vaikenemisen aika alkaa olla ohi, nyt tarvitaan suoraa puhetta ja tekoja.

      • Juu, ei ehkä nyt tuo kamppis aivan itsessään, koska kauppaahan he tosiaan tekevät. Taisin ehkä tarkoittaa sitä, miten nämä kanppikset kuitenkin luovat roolia ja mielikuvaa tietynlaisesta naisesta, johon pitää ylettää ollakseen ns. jotain tai voidakseen sanoa jotain. Taisin siis hakea jotain ”syvällisempää”, kuin mitä sain tuohon kommenttiini kirjoitettua:D

  6. Meidän työpaikallamme (selvästi miesvaltainen toimiala) naisille jaettiin juurikin ruusut ja suklaata naistenpäivänä. Ne ilahduttivat minua ja useaa kollegaa. Tosin postauksessasi on monia tosi hyviä huomioita, joista olen monesta ihan samaa mieltä. Uskon, että suuri syy siihen, että tämä huoomiointi sai kohdallani hymyn huulille, että siitä ei tullut lohdutuspalkintofiilis tai sellainen tunne, että suklaata yritettäisiin tarjota ratkaisuksi ongelmiin, joita se ei ratkaise. Tämä varmaankin siksi, että kaikille työntekijöille tiedotettiin myös lista konkreettisista asioista, joita juuri meidän työpaikkamme on tehnyt ja tulee tekemään naisten aseman vahvistamiseksi (liittyen mm. rekrytointiin, koulutuksiin, palkitsemiseen). Näitä asioita on vaikea konkretisoida ja lista toimenpiteistä hukkuu helposti muun sähköpostitulvan sekaan. Ruusu säilyi työpöydällä yli viikon (suklaa ei ihan niin pitkään…) muistuttamassa tärkeästä asiasta sekä minua että vieruskavereitani.

    • Moikka Sanni, kuulostaa siltä että teidän työpaikassa on just hyvä ja oikea meininki. Eihän ruusuissa ja suklaassa ole mitään vikaa, kunhan niihin oikeisiinkin asioihin riittää energiaa ja mielenkiintoa. Silloin ruusut ja suklaat toimivat symbolisena elenä ja vahvistuksena niille konkreettisille tasa-arvoa edistäville teoille. Toivotaan, että lista ei huku muiden kiireiden jalkoihin – ei muuta kuin muistuttelemaan, jos tuntuu että niin uhkaa käydä.

  7. Kiitos – hyvin paljon samoin ajatuksin julkaisin oman naistenpäiväpostaukseni. Kerroin siinä mm. siitä, miten tänä vuonna Suomen UNWomen toivoi meidän lahjoittavan ruusurahat naisiin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän estämiseen. Hyvää tasa-arvon päivää! Toivottavasti se joskus on myös totta; minun elinaikanani tuskin ehtii.

    • Mahtavaa, täytyy käydä lukemassa! Huippua myös, että tuo ruusurahat hyväntekeväisyyteen -idea on oikeasti toteutettu, pitää muistaa tää ens vuonna.

    • Arvaan, että tässä piti olla emoji, mutta MIKÄ? Sydän? Ruusu? Timantti? KAKKA?

  8. Aivan. Ja ajatus jatkuu itselläni siihen suuntaan, että miksi ihmisen arvo ylipäätään liittyy tai liitetään sukupuoleen, miksi ihmisiä on niin suuri tarve luokitella sukupuolen mukaan? Kysellä rastia siihen, onko mies vaiko nainen. Ja olettaa sen perusteella ihmisen elämän edellytyksiä ja oikeuksia. Ja tosiaan olisi tässä maailmassa vapauttavaa, jos voisi kulkea ilman väkivallan pelkoa, oli sitten kuka hyvänsä ja näyttäisi miltä hyvänsä. Se lienee alkaa itse kunkin oman itsen ja toisten arvon sekä tunteiden kunnioituksesta – ja sen, että jokaisella on oikeus itse määrätä rajansa, kuka saa koskea ja millä tavoin.

    • Kyllä, juuri näin! Siitä lähdetään, että kaikilla pitäisi olla samat oikeudet ja mahdollisuudet riippumatta sukupuolesta, seksuaalisuudesta, ihonväristä ja etnisyydestä.

  9. Kiitos kollega tästä ja amen! Pyörittelin omassa naistenpäiväpostauksessani (http://homevialaura.com/2018/03/naistenpaiva-laittaa-meidat-muottiin/) ja siitä seuranneessa keskustelussa tismalleen samat teemat suklaarasioiden roolista aina Minna Canthin maljoille.

    Naistenpäivä on ollut itselleni aikaisemmin samantekevä, mutta tänä vuonna tuli yhtäkkiä mitta täyteen, meni niin sanotusti tunteisiin. Juurikin siitä syystä, että naistenpäivänä ei enää keskustella siitä, miten edistämme sitä, että kaikilla olisi yhtäläiset oikeudet poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti, vaan vertailemme sitä, kuka passiivisen vastaanottajan roolissa esitetty nainen on saanut eniten Rautatientorilla jaettuja ruusuja.

    Oma mittani täyttyi myös tämänvuotisista, näennäisesti kaikenlaista naiseutta edistävistä, mutta erittäin lokeroivista kaupallisista kampanjoista, joissa yhtäkkiä nainen laitettiin tasan yhdenlaiseen muottiin. Jos et välittömästi ravistele pukeutumistottumuksiasi, et sellainen rohkea nainen kuin nyt kuuluisi olla. Tämä oli minulle toinen naistenpäivän antikliimaksi. Vainko shokkiväreissä olen naisena rohkea ja vahva, pikkumustassani ja helmikorviksissani kynnysmatto?

    Loppujen lopuksi tämänvuotisesta naistenpäivästä tuli kaikesta huolimatta henkilökohtaisen historian paras – niin puhdistavaa oli kirjoittaa naistenpäivästä juuri siitä näkökulmasta, jota ei blogia työkseen kirjoittavalta lifestyle-bloggaajalta odoteta, ja huomata, miten kaivattu keskustelunavaus oli. Kiitos vielä Stella, kun ylläpidät samaa kriittisen ajattelun kulttuuria, jota blogimaailma ihan selvästi tarvitsee. Toivottavasti naistenpäivää vietetään jatkossakin, mutta saavutettuja tasa-arvon askeleita juhlimalla. Silloin jos koskaan on syytä nostaa minnacantheille sampanjamaljat ja avata markkinoiden paras suklaarasia.

    • Moro Laura,

      kiitos kun luit, ja kommentoit! Kävin kanssa lukemassa sun kirjoituksen, oli kyllä hyvä ja vilkas keskustelu. Hienoa, että julkaisit postauksen aiheesta, blogimaailma todellakin tarvitsee enemmän avoimia ja suorasanaisia kannanottoja. Ehkä niitä näiden keskusteluiden myötä tulee lisää.

      Ymmärrän kyllä sun näkökulman, mutta itse en somehavaintojeni perusteella nähnyt naisia lahjojen passiivisina vastaanottajina, vaan enemmänkin innokkaina osallistujina, jotka osasivat odottaa lahjoja ja laskivat tyytyväisinä ruususaaliitaan. Tottakai kukista ja lahjoista saa ilahtua, mutta olisin toivonut enemmän kriittisiä ääniä. Naistenpäivä on mielestäni just se hetki, kun ei pitäisi kävellä sokeassa juhlahumussa tuohon lahja-ansaan, vaan ajatella asiaa laajemmin ja kriittisemmin. Siitä me ollaankin varmasti samaa mieltä.

      Itse luin nuo Stockan ja Lumenen kampanjat eri tavalla. Minusta molemmissa oli ydinviestinä rohkeus olla oma itsensä ja erottautua omalla persoonalla, oli se sitten millainen hyvänsä. Räväkkä pukeutuminen on joillekin luonteva tapa ja toisille se on joku ihan muu.

      On kieltämättä kummallista, että sama tyyppi poseeraa keulakuvana kahdessa teemallisesti samankaltaisessa ja samaan aikaan lanseeratussa kampanjassa, mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi molemmat brändit ovat valinneet juuri Janitan. Vanhoillislestadiolaisesta taustasta ponnistava Janita on tarvinnut oman polkunsa kulkemiseen rohkeutta todennäköisesti enemmän kuin keskivertoihminen (uskallan sanoa tietäväni aiheesta jotain, koska äidin puolen sukuni on myös vanhoillislestadiolainen). Hän on nuoresta iästään huolimatta luonut muutamassa vuodessa itselleen näyttävän uran valokuvaajana ja näkyvän aseman tyylivaikuttajana – kunnioitettava saavutus, joka on takuulla vaatinut rohkeutta, pokkaa, määrätietoisuutta ja hemmetisti duunia.

      Mietin myös, että olihan molemmissa kampanjoissa muitakin naisia, eri-ikäisiä ja -tyylisiä? Seela Sellasta Saimi Hoyeriin, Meri Milashiin ja Meeri Koutaniemeen. Ikähaitari kaksikymppisestä eläkeikäiseen ja kaikilla ihan oma staili. Mun mielestä ihan mahtava kattaus fiksuja ja rohkeita naisia, joita erilaisuudestaan huolimatta yhdistää oman polun kulkeminen. Ymmärrän toki, että olisit kaivannut joukkoon jonkun klassisen pukeutujan, mutta niitähän Stocka on esitellyt koko historiansa ajan, ehkä juuri siksi tällä kertaa haluttiin toisenlainen lähestymistapa joka puhuttelisi uudenlaista yleisöä? Vaikea uskoa sen tarkoittavan, että Stockan mielestä tyylinsä löytäneet/pikkumustiin pukeutuvat naiset olisivat jotenkin ei-rohkeita tai ei-tärkeää asiakasryhmä. Kun katsoo Stockan tuotevalikoimaa niin eiköhän he ole jatkossakin Stockan ydinkohderyhmää. Ja jos miettii tarkemmin Janitaa ja muita kampanjan naisia, niin ovathan hekin niinsanotusti löytäneet tyylinsä.

      Palaan vielä sun postauksessa tähän kohtaan: “Mitä naistenpäivä minulle on, niin kai sitten tätä: vaikka minun lifestyle-bloggaajana pitäisi vain kepeästi toivotella kimpun kanssa ihanaa naistenpäivää eikä koskaan kritisoida mitään, avaan suuni asioista, jotka minua puhututtavat.”

      SIIS KYLLÄ! Just hyvä ja oikein! Todellakin kannattaa avata suu ja kirjoittaa asioista, jotka puhututtavat! En itse koe, että lifestyleblogien lukijat olisivat missään vaiheessa odottaneet, että bloggaajat vaan hymisevät kukkakimppujensa takana eivätkä koskaan sano mitään negatiivista tai kriittistä. Päinvastoin, itse olen saanut positiivisen palautevyöryn joka kerta kun olen kirjoittanut vaikka työuupumuksesta, kaamosväsymyksestä, seksuaalisesta häirinnästä, kaupallistuneen blogimaailman lieveilmiöistä tai lapsettomiin naisiin kohdistuvista odotuksista. Tuntuu, että lukijat ovat varsinkin viime aikoina jopa toivoneet, että bloggaajat ottaisivat kantaa muuhunkin kuin uusimpaan lempihuulipunaansa (vaikka toki nekin sisällöt kiinnostavat).

      Ehkä kyse on enemmän siitä, että lukijamäärien kasvaessa ja blogimaailman ammattimaistuessa bloggaajista on tullut turhankin varovaisia sen suhteen millaisista asioista he haluavat kirjoittaa, koska kriittiset kannanotot ja negatiivisia/vaikeita aiheita käsittelvät jutut herättävät monenlaisia reaktioita. Sellaisen keskustelun käyminen kasvottoman lukijamassan kanssa voi vaatia paljon rohkeutta, energiaa ja aikaa. Tunnistan tuon tietyn varovaisuuden itsestänikin: pari vuotta sitten olin todella väsynyt ja stressaantunut enkä todellakaan olisi jaksanut esimerkiksi käydä blogissa mitään yhteiskunnallista keskustelua, kun kaikki energia meni omaan selviämiseen. Oli helpompaa kirjoittaa kevään ensimmäisistä pioneista kuin tasa-arvokysymyksestä. Ainahan sitä olisi voinut kirjoittaa ihan vaan omista kuulumisistaan, mutta ei sekään ollut ihan mutkatonta, kun ei itsekään oikein tiennyt mitä kuuluu. Nyt onneksi tilanne on jo toinen ja kirjoitan mielelläni vaikeistakin aiheista jotka pyörivät mielessä, olivatpa ne sitten henkilökohtaisia juttuja tai laajempia ilmiöitä. (Ja toki henkilökohtaiset jutut ovat usein osa laajempaa ilmiötä, jonka moni tunnistaa ja johon muidenkin on siksi helppo samaistua.)

      Lifestyleblogi on siitä kiitollinen media, että siellä voi tehdä ihan mitä itse lystää ja antaa tilaa juuri niille jutuille, jotka tuntuvat itsestä tärkeiltä. Jokainen vetää tietysti omat rajansa ja valitsee itse aiheensa. Musta on täysin ok pysyä kepeissä ja tutuissa lifestylejutuissa, jos niin haluaa, mutta on ihan mahtavaa, että monet kirjoittavat kepeiden juttujen lisäksi painavista asioista. Vaikuttajana on kuitenkin mahdollisuus inspiroida ihmisiä paljon muuhunkin kuin sopivan seerumin valintaan.

      • Kiitos Stella kattavasta ja uusia näkökulmia avaavasta vastauksesta! Ja siitä, miten rehellisesti sanoit omat mielipiteesi nytkin. Oli pakko tulla vielä kerran jatkamaan hyvää keskustelua.

        Ymmärrän täysin kaikki näkökulmasi. Näin kun asian esittää, tiedän, että omasta postauksestani saattoi saada turhankin kriittisen kuvan, että oikein etsimällä etsin kampanjoista vikaa. Missään vaiheessa en kuitenkaan vähätellyt esimerkiksi Janita Aution paikkaa kampanjoissa – päinvastoin. Ihailen äärimmäisen paljon Janitaa, joka on vanhoillislestadiolaisesta taustastaan ponnistanut rohkeasti itseoppineena aivan käsittämättömän pitkälle. Eihän häntä parempaa rohkean naisen esikuvaa ole! Taas Stockwomann-kampanjassa minua ei harmittanut mikään muu kuin se, että vaikuttajille suunnatussa tapahtumassa lavalla oli vain, no, nuoria vaikuttajia. En halua, että minusta ajatellaan niin, että vaikuttuisin vain muista vaikuttajista, vaan olisin nimenomaan kaivannut Stockwomann-lavalle kampanjan muita monipuolisia kasvoja, kuten upeaa Seela Sellaa. Muuten kehuin kampanjaa rohkeaksi ja tarpeelliseksi – tekeehän perinteiden ravistelu ja tuulettaminen Stockmannille pelkästään hyvää.

        Uskon, että naistenpäivän kampanjoiden tulkintoihin vaikuttaa vahvasti se, miten itse pukeudumme. Aihe selvästi resonoi lukijoissani, jotka ovat varmasti keskimäärin samanlaista pikkumustissa kulkevaa kansaa kuin minäkin, mutta ymmärrän, että vaihtoehtoisemmin pukeutuvat eivät kokeneet viestiä samalla lailla. Syy, miksi kampanjat menivät itselläni niin sanotusti tunteisiin, oli se, että olin juuri kokenut oikeassakin elämässä pukeutumiseen liittyvää lokerointia – niinkin läheltä kuin avarakatseiseksi ajattelemani kollegan tiimoilta. Sen takia haluan puhua sen puolesta, että persoonallisuus on aina omalle tyylille uskollisuutta – silloinkin, kun oma tyyli on muista tavanomainen ja tylsä. Ja että helmikorvakoruissakin voi olla särmikäs, liberaali, rohkea ja huumorintajuinen, eikä tiukkapipoinen pierunpidättelijä.

        Toivottavasti tämä vähän avasi ajatuksiani, etten kuulostaa aivan uskomattomalta nihkeijältä, joka on rohkeiden naisten esilletuloa vastaan, kun päinvastoin toivoisin, että rohkeudesta puhuttaisiin paljon enemmänkin – mieluummin kyllä sanojen ja tekojen kuin pukeutumisen näkökulmasta.

        Juuri näin, on toki enemmän oikeus kuin velvollisuus avata keskusteluja, ja jokainen saa pysytellä omassa blogissaan juuri niissä aihepiireissäkin kuin haluaa. Oma media vain on niin valtavan hieno kanava tuoda esille muutakin kuin päivän kukkakimppua, toki sitäkin. :)

        • Haha, not to worry – en todellakaan pitänyt sun puheenvuoroa nihkeilynä, ymmärrän ihan täysin mitä tarkoitat! Eikä tullut mieleenkään, että olisit vastustanut Janitan valintaa itsessään.

          Harmi, etten päässyt reissun takia tuohon Stockwoman-tapahtuman vaikuttajalanseeraukseen. Joo, olisihan se ollut huippua, että Seela Sella olisi nähty lavalla muiden kampanjan keulakuvien kanssa! Mutta toisaalta ymmärrän, ettei ollut – hän on kuitenkin 81-vuotias eikä välttämättä enää sellaisessa kunnossa, että kävelisi yleisön edessä catwalkilla. Luulisi, että Stocka olisi hänet pyytänyt mukaan, jos se olisi ollut vaan mahdollista. Vaikuttajatapahtuman yksityiskohtia isompi juttu onneksi on, että hän poseeraa Stockan uuden lehden kannessa, koska se tavoittaa lopulta paljon isomman yleisön. Siitä kannesta olin tosi tosi iloinen ja mielissäni.

          “Tiukkapipoinen pierunpidättelijä” nauratti, mutta onpa kyllä kurjaa, että olet kokenut lokerointia tyylisi perusteella. Ennakkoluuloja näköjään riittää ihan joka lähtöön. Bloggaajana sitä tottuu kohtaamaan kaikenlaisia mielipiteitä omista tekemisistään ja valinnoistaan, mutta tosi ikävää, että lokeroiva ajattelu on tullut vastaan oman kollegan suunnalta. Toivottavasti hän tajusi kömmähdyksensä ja pitää mielen jatkossa avoimempana. On toki luonnollista, että ihmiset tekevät pukeutumisen ja habituksen perusteella toisistaan tulkintoja, mutta on kyllä tosi ennakkoluuloista kuvitella, että tietty pukeutumistyyli olisi yhtä kuin tietty stereotyyppinen persoona.

          Ja kyllä, ihan mahtavaa että yhä useampi blogi on alkanut herätellä keskustelua muustakin kuin perinteisistä lifestyleblogiaiheista. Jatketaan samaa rataa.

  10. Kiitos, tämä oli (jälleen kerran!) aivan ihana postaus. Itse kirjoitin hyvin samanlaisen romaanin omille facebook ystävilleni, tosin en niiden ruusujen ja suklaan takia, vaan suomalaisten ystävieni naistenpäivävihan kunniaksi. Ei ole kovin mieltä ylentävää lukea ensimmäisenä FB:n aukaistuaan tuttavapiirin mielipiteitä siitä, miten naisia paasataan ja hypetetään ja tunkekaa ne ruusut sinne ja tuonne. Yhtä lailla kyllä ärsytti kaikenmaailman alusvaatekampanjat ja suklaatarjoukset lähikaupassa. Argh ja huoh.

    Kovasti toivon, että yhä suurempi joukko niin miehiä kuin varsinkin niitä naisiakin innostuisi ajattelemaan syitä naistenpäivälle ja juuri esim. tasa-arvon päivälle. Ja näitä pointteja, joita itsekin tähän kirjoitit.

    Ihana postaus, kiitos!

    • No huh, ihan kamalia ajatuksia sun tuttavapiirissä! Mä taidan elää aikamoisessa kuplassa, kun ei ole tullut vastaan ainuttakaan vastaavaa. Tiedän toki, että noinkin ajattelevia ihmisiä on valitettavan paljon.

      Kiitos kun luit! xx

  11. Oi ihana Stella! Sä osasit taas kerran kirjoittaa sen mitä itsellä oli mielessä. Kiitos ja kumarrus, rakastan sun blogia, vaikka harvoin kommentoinkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.