Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran talvella 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Viime syksynä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

“Oli vaan pakko ostaa, kun se oli niin halpa.” Kerrasta toiseen toistuva selitys sille miksi piti ostaa huonolaatuinen ketjuvaate, joka on ihan samanlainen kuin kaikki ne edelliset kaapin perälle sullotut ketjuvaatteet, joiden seuraksi se aivan välttämätön uutuuskin pian päätyy.

En ymmärrä. Osoittiko myyjä aseella ja pakotti? Miksi ihmeessä ostaa vaate, jota ilmankin olisi voinut elää – vain siksi, että se on halpa?

Tämä toppi oli muistaakseni PAKKO OSTAA.

Itsehän syyllistyn kolikon kääntöpuoleen. “Oli vaan pakko ostaa, vaikka se oli niin kallis.” Kun rakastun palavasti saappaisiin tai laukkuun, hintalappua ei katsota. Hyvä asia on, että ne hankinnat päätyvät käyttöön. Huono asia on, että loppukuukausi saatetaan syödä puuroa – varsinkin, jos pakollisia löytöjä on tehty kuukauden aikana useampi.

Tästä syystä en mene ollenkaan kauppoihin, joiden hinnat vastaavat kuukauden lainanlyhennystä. Tästä syystä ei itseasiassa pitäisi mennä kauppoihin ollenkaan ilman esiliinaa, esimerkiksi poikaystävää, jonka mielestä:

a) viisi vuotta sitten ostetussa vaatteessa ei ole mitään vikaa, jos se mahtuu päälle ja siinä on enemmän ehjää kangasta kuin reikiä
b) ei ole olemassa kenkiä, jotka maksavat enemmän kuin 70 euroa
c) ei ole mitään järkeä ostaa kallista laukkua, kun aina voi käyttää kangaskassia tai muovipussia

Ei tämäkään ääripää toivottova ole, mutta kenties joku kultainen keskitie olisi hyvä vaihtoehto?Sellainen, jossa mitään ei ole pakko ostaa, vaan hankintojen tarpeellisuutta punnitaan rauhassa ja niitä tehdään, jos hinta sopii senhetkiseen budjettiin. Köh.

Kymmenen vuotta myöhemmin: mikä on muuttunut? No onneksi aika paljon – ikä ja kokemus on kai tuonut harkintakykyä ja kärsivällisyyttä ajatella asioita vähän pidemmälle. Punnitsen hintavampia hankintoja tarkemmin ja ne jäävät suosiolla tekemättä, jos niihin ei ole varaa. Toisaalta olen oppinut tunnistamaan paremmin myös ne tilanteet, joissa sijoitus kannattaa: kallein vaateostokseni koskaan on yli tonnin kelsiturkki, josta onnittelen itseäni talvisin joka päivä. Enkä joutunut syömään puuroa sen takia, koska maksoin takin ylimääräisestä työkeikasta saadulla palkkiolla.

Se on kyllä edelleen totta, että paras tapa välttää turhia hankintoja on pysyä poissa kaupoista. Aika vähän niissä tulee nykyisin pyörittyä, menen silloin kun on jotain mielessä. Nykyinen paheeni on kirppikset, joissa pyörin ihan pyörimisen ilosta – ja teen vähän liikaakin löytöjä. KÖH!

Aiheesta on itseasiassa paljonkin sanottavaa, joten palaan asiaan pian. Sillä välin sana on vapaa kommenttilootassa.