Itsetehty sima paras sima

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Dansukker

Vappu on taas kulman takana! Olen viime vuosina lämmennyt vapulle, enkä voi kieltää, etteikö simalla ja rahkamunkeilla olisi ollut iso rooli asiassa. Vapputunnelmassa on muutenkin oma taikansa, siitä alkaa kesä ja koko kaupunki iloitsee siitä samaan aikaan. Tarkemmat vappusuunnitelmat ovat osaltamme vielä auki, voi jopa olla ettei niitä tehdä. Kaikkein kivointa on yleensä silloin kun ei ole mitään lukkoonlyötyä. Voi vaan heilua fiiliksen mukaan, heittäytyä yleiseen juhlahumuun ja katsoa mihin tie vie.

Yksi asia on kuitenkin selvillä: tänä vuonna teemme siman itse. Dansukker nimittäin haastoi meidät kokeilemaan siman tekemistä, teimme työtä käskettyä ja pakko myöntää, yllätyimme molemmat. En tiedä mistä olimme saaneet mielikuvan, että siman tekeminen on jotenkin monimutkaista tai vaikeaa? Se oli nimittäin maailman helpoin homma. Siis niin helppoa, että todellakin teemme uudestaan.

Oikeastaan ainoa asia, joka siman tekemisestä tarvitsee tietää etukäteen, on aikataulutus: siman käymiseen menee muutama päivä, joten valmistusta ei kannata aloittaa vasta edellisenä iltana. Todelliset vapunviettäjät laittavat tietysti ensimmäisen satsin tekoon samantien, jotta pääsevät mahdollisimman hyvissä ajoin vapputunnelmiin.

Siman valmistamiseen meni varsinaisten työvaiheiden osalta vain puolisen tuntia: keitimme vettä, lisäsimme sitruunaa, sokeria ja hiivaa. Sima kävi yön yli kattilassaan, seuraavana päivänä pullotimme sen. Ja sitten jatkoi käymistään pulloissa vielä pari päivää, kunnes olikin jo valmis.

Silloin koitti kokeilumme toinen yllätys. Järjestimme jännittyneinä kahdenkeskisen maistelutilaisuuden, johon varasimme simalle asiaankuuluvaa seuraa (puhun tietysti niistä rahkamunkeista, sillä ilman niitä ei tule vappua). Avasimme jäähdytetyn simapullon, joka sihahti lupaavasti. Kaadoimme poreilevan juoman laseihin ja nuuhkaisimme: tuoksui aivan oikealta. Lopulta nostimme lasit ääntä kohden. Ja miltä maistui? NO HULLUN HYVÄLTÄ! Kepoisesti paremmalta kuin mikään kaupan valmissima koskaan.

Olimme molemmat tohkeissamme. Katselimme poreilevaa vappujuomaamme ja analysoimme kuinka erilaiselta itsetehdyn siman juominen tuntui: juhlavammalta, arvokkaamalta, läsnä oli jopa hippunen ylpeyttä. Me teimme tämän! IHAN ITSE! Keskustelun sankarillisesta sävystä olisi voinut kuvitella, että olimme saaneet aikaan jonkun suuremmankin uroteon. Ehkä pitäisi tähän samaan ylpeyspuuskaan vielä tehdä ne rahkamunkitkin itse.

Vielä ohje, jolla meidän sima syntyi. Tämä on oma versiomme Dansukkerin perinteisen vappusiman ohjeesta, joka löytyy myös fariinisokeripussista. Perinteinen vaalea vappusima tehdään puoliksi fariinisokerista ja puoliksi tavallisesta taloussokerista, mutta me halusimme omastamme hiukan tummemman, joten teimme sen kokonaan fariinisokeriin. Lisäksi halusimme makeuden vastapainoksi sitruunaista raikkautta, joten päätimme maustaa siman tavallista runsaammalla sitruunalla.

Muutama kuuma vinkki:

✖ Varaa puhtaita pulloja siman pullottamiseen. Me käytimme vanhoja lasisia maitopulloja, koska estetiikka on puoli ruokaa, mutta siman voi toki pullottaa mihin tahansa muovi- tai lasipulloihin.
✖ Säästät vaivaa, kun yhdistät siman siivilöimisen pullottamiseen: sujauta suppiloon suodatinpaperi! So simple. Harmi, että keksimme tämän vasta jälkikäteen kun oli jo myöhäistä ja olimme siivilöineet koko satsin kolmen sentin kokoisella teesiivilällä.

SITRUUNAINEN VAPPUSIMA

4l vettä
500g Dansukker fariinisokeria
3 sitruunaa (suosittelen luomua, koska käytät nämä kuorineen)
1/5tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

Pullotukseen: sokeria, rusinoita

Lisäksi tarvitset: puhtaita pulloja, suppilon ja siivilän tai suodatinpaperia

Valmistusvaiheet

Kiehauta puolet vedestä (2l) isossa teräskattilassa. Sillä välin kun vesi lämpenee pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuorista keltainen osa (vältä kitkerää valkoista). Purista sen jälkeen sitruunoista vielä mehut kulhoon.

Kun vesi kiehuu, lisää sitruunankuoret ja sokeri. Sekoita, kunnes sokeri sulaa veteen, tässä ei kestä kauaa. Nosta kattila levyltä ja lisää sitruunamehu ja loput vedestä (2l).

(Jos et omista tarpeeksi suurta kattilaa, ei hätää! Riittää, että löydät jonkun muun riittävän suuren astian. Sovella näin: kun vesi lämpenee kattilassa, laita sokeri ja sitruunankuoret sen suuremman astian pohjalle odottamaan ja kaada kattilasta kiehuva vesi niiden päälle.)

Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Tässä voi kestää tovin, joten laita vaikka leffa pyörimään ja rentoudu vähän.

Sitten kun keitos on kädenlämpöistä, liuota hiivanokare nestetilkkaan ja sekoita kattilaan. Kun kyseenalaistat voiko niin pienessä määrässä hiivaa olla tarpeeksi ytyä, usko vaan että on! Jos laitat sitä liikaa, pullosi saattavat poksahtaa käymisvaiheessa.

Laita kattilan päälle kansi ja jätä sima käymään huoneenlämpöön noin vuorokaudeksi.

Seuraavana päivänä on aika pullottaa sima. Lisää jokaisen pullon pohjaan teelusikallisen verran sokeria ja muutama rusina. Täytä pullot simalla suppilon avulla. Sitruunankuorella terästetty sima kannattaa ensin siivilöidä, me nostelimme simaa kattilasta suurella kauhalla, jolla kaadoimme sen siivilän kautta suppiloon. Kattilassa voi olla hiivaista pohjasakkaa, älä pullota sitä.

Jätä sima suljettuihin pulloihin jatkamaan käymistä. Huoneenlämmössä se valmistuu noin kolmessa päivässä, meillä siihen meni tosin vain kaksi. Jääkaapin viileydessä sima valmistuu noin viikossa.

Paine pulloissa kasvaa kun sima jatkaa käymistään, joten älä sulje korkkia liian tiukasti. Korkkeja voi käydä myös availemassa käymisen aikana.

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan – jäähdytä ja nauti.

8 thoughts on “Itsetehty sima paras sima

  1. Joo, kyllä kotisima vappuun kuuluu, laitan katajanmarjoja vähän potkua antamaan, ei paljon tosin. Jos tykkää ’riistaisesta’ mausta, voi tykätäkin. Kannattaa kokeilla varovaisesti!

  2. Vappua kohti! Itsekin olen tehnyt simaata melkein joka vuosi, aina sitä lykkää, kunnes huomaa, että hei, vappuhan on ihan kohta. Ei se niin työlästä olekaan, senkun alkaa touhuamaan. Itsekin teen siman aina fariinisokeriin, enkä käytä läheskään niin paljon sokeria, kuin ohjeessa mainitaan. Ja sitruunoihin, kiitos. Raaakaaaastaan sitruunaa kaikesssa, mihin sitä saa tungettua. Ja tuo on hyvä vinkki, että kun siman pullottaa, niin korkkia ei kannata todellakaan laittaa liian tiukkaan kiinni, vaan jättää sen reilusti auki. Sanoo nimimerkki, joka yhtenä vappuna otti jääkaapista tiukkaan suljetun simapullon, avasi sen ja sima olikin sitten katossa!

    • Haha mulla sama, laitan sitruunaa ihan kaikkeen mahdolliseen. Se vaan sopii kaikkeen. Upee tuo sun simasuihku, sopii kyllä vappuun mutta ehkä siitä nauttii kuitenkin mieluummin lasissa!

  3. Tuo ohjeen sokerimäärä vaikuttaa aika paljolta, jopa simaan? En ole kertaakaan tehnyt itse simaa, mutta marjamehua olen kyllä keitellyt. Ensimmäisellä kerralla uskoin Dansukkerin ohjetta paketin kyljestä. Siitä mehusta tuli aivan järkyttävää sokerilientä! Seuraavalla kerralla laitettiin sokeria varmaan kolmasosa paketin ohjeen sokerin määrästä ja hyvää tuli. Tuo mitä käytin marjamehuun oli siis taloussokeria, mutta fariinisokeri on varmasti yhtä makeaa.

    Herkulliset kuvat kyllä :)

    • Perinteisessä simassa on tosi paljon sokeria, mutta jos haluaa vähemmän makean, niin ainahan sitä voi tosiaan vähentää oman maun mukaan! Mä en normaalisti välitä hirveän makeista juomista, mutta simaan se sokerisuus mun mielestä kuuluu. Mutta pitääpä ehkä testata millaista tulee, jos tekee pienemmällä sokerimäärällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.