Nappasin nämä kuvat työhuoneessa torkkuvista koirista eilen. Ei ihme, että viihtyvät siellä: se on tällä hetkellä asunnon suunnilleen ainoa mitenkuten siisti nurkka. Jep, emme ole ehtineet sotkea työhuonetta, kun ollut kiire aiheuttaa kaaos kaikkiin muihin huoneisiin. Keskellä olohuoneen lattiaa seisoo ylimääräinen pöytä, keittiön kaikki pinnat ovat täynnä likaisia astioita, vaatehuoneesta on huitaistu vaatteet hyllyltä lattialle kun oli pukiessa hiukan hoppu. Hoen itselleni: vielä pari päivää, vielä pari päivää. Vielä pari päivää tätä härdelliä, niin päivät hiljenevät ja ehdin taas kaikkea sitä mihin ei ole riittänyt aikaa nyt.

Kuumat päivät ovat saaneet koirat ottamaan iisisti, ne nukkuvat milloin missäkin aurinkoläntissä ja välillä kuuluu haukotus, kun joku herää kääntämään kylkeään. Lempipaikka tällä hetkellä on työhuoneen sohva, jonka kulmaa aurinko lämmittää ilmeisesti juuri sopivalla tavalla. Juno-koiralla on tanorexian ohella myös uusi harrastus nimeltä parvekekyttääminen. Koira ei ole kolmeen vuoteen reagoinut mitenkään siihen, että asunnossa on parveke, vaikka ovea on toki pidetty ennenkin auki. Pari päivää sitten se yhtäkkiä havahtui tämän riemastuttavan konseptin olemassaoloon ja sen jälkeen se on löytynyt vähän liian usein parvekkeelta haukkumasta kadulla kulkeville koirille niin että koko Tehtaankatu raikaa. Anteeksi, naapurit. Koirani on parvekekyttääjä.

Kävelen rantaan aina Merisatamanrannan kirsikkapuiden kautta. Niiden kukinta on niin lyhytaikainen ilo, että siitä on otettava kaikki irti. En muista milloin olisi viimeksi ollut niiden kukinnan aikoihin näin mykistävän lämmintä! Vähän harmittaa, että olen ollut nämä päivät niin kiinni töissä ja dediksissä, mutta sitten taas toisaalta haluan luottaa siihen, että näitä kerrankin riittää vielä moneksi kesäkuukaudeksi. Kaikkihan on vasta alussa.

Koirat ovat omineet itselleen vieraspeiton, tykkäävät tehdä siihen yhteisen mäyräkoirapesän. Hellepäivätkään eivät ole liian kuumat mäyräkoirapesälle, jossain vaiheessa ne aina kaivautuvat untuvan uumeniin. En ymmärrä, mutta ei kai tarvitsekaan. Kun pesä on valmis, sen sisältä luodaan talouden työtätekeviin jäseniin vaativia tuijotuksia tavalla, jonka vain kaiken elämältä saanut luolakoira hallitsee. Että täällä pesässä on muuten kaikki mallillaan, mutta, anteeksi tarjoilija, nakkitarjoilu ei pelaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK