Ykseydestä maailmankaikkeuden kanssa

Keskustelimme viimeviikkoisessa jutussa taiteilija Olli Piipon kanssa työskentelystä abstraktin taiteen parissa. Kiitos kaikille kommentoineille – olin siitä itse innoissani, joten oli superkivaa kuulla, että tekin tykkäsitte jutusta. Tänään on vuorossa jutun toinen osa: puhumme Ollin uudesta Eight notes on oceanic feeling -näyttelystä, joka aukesi juuri Bulevardilla sijaitsevaan Helsinki Contemporaryyn.

Vierailtuani Ollin työtiloissa Berliinissä tiesin toki suurinpiirtein mitä odottaa, mutta yllätyin silti, kun astuin galleriaan ja näin kaikki näyttelyn työt ripustettuna. Mustat teokset näyttävät avarassa valkoisessa tilassa valtavilta, vangitsevilta. Orgaaniselta voimalta, aalloilta tai mustilta aukoilta, jotka vetävät puoleensa kuin Annihilation-elokuvan valoa tulviva syöveri. Kohtauksen alussa on muuten todella hieno musiikki, joka alkoi soida päässä kun seisoin näiden töiden edessä.

Olli puhui avajaisissa kokemuksesta, joka tuntuu siltä kuin pääsisi kurkistamaan maailmankaikkauden lähdekoodia, kaiken olevaisen takana olevaa matematiikkaa. Se oli harvinaisen hienosti sanoitettu, siltä näiden maalausten äärellä nimenomaan tuntuu. Arvaatte ehkä mikä toinen elokuva nousi heti mieleen? Yhden pisteen vihje: alkaa M-kirjaimella, päätyy X-kirjaimeen.

Mennään seuraavaksi keskusteluun, mutta sanon vielä: tämä näyttely kannattaa nähdä. Kuvat eivät tee oikeutta teoksille, kuten eivät ne kuvat ikinä tee. Taiteen läsnäoloa on vaikea ikuistaa ruutuihin, se pitää kokea.

Stella: Oliko sulla uuden näyttelyn suhteen valmiina mielessä joku lähtökohta tai teema, vai onko se muodostunut matkan varrella?

Olli: Sekä että. Mun mielessä on pyörinyt monta vuotta ajatus oseaanisesta kokemuksesta, tilasta, jossa tunnetaan ykseyttä maailmankaikkeuden kanssa. Tunne valaistumisesta ja siitä, että kaikki maailmassa kuuluu yhteen. Se ei ole mun oma konsepti, vaan kyseessä on käsite, jonka ranskalainen kirjailija Romain Rolland (1866-1944) esitteli viime vuosisadan alkupuolella. Se on hirveän iso asia lähestyttäväksi taiteen keinoin ja mietin pitkään miten taklaisin sen. Tämän prosessin alussa onneksi tajusin, ettei mun tarvitse käsitellä koko aihetta tai tehdä siitä väitöskirjaa. Mun ei tarvi alleviivata ihmisille mistä on kyse, vaan mä voin lähestyä aihetta juuri sen kautta miltä se tuntuu, millaisia tunteita se herättää. Siitä lähti suunnaton taakka harteilta.

(Untitled) Sketches for Oceanic Feeling, 2018

Stella: Aivan. Riittää, että kerrot aiheesta sen mitä haluat siitä sanoa.

Olli: Niin. Se on olemassaoleva konsepti, josta voin taiteen keinoin sanoa sellaisia asioita, joita verbaalisin keinoin ei ehkä kykenisi.

Stella: Sehän onkin just taiteessa yksi antoisimmista asioista: miten taiteen keinoin voi kuvata asioita, joihin sanat eivät aina taivu. Mistä puheenollen, oon ymmärtänyt, että kuuntelet aina musiikkia maalatessasi?

Olli: Joo! Se mitä maalatessa kuuntelee vaikuttaa usein työjälkeen. Joskus kuuntelin free jazzia, joka ei toiminut hirveän hyvin maalatessa, se meni vähän miekkailuksi. Olen myös usein kuunnellut klassista, jolloin teokset jäävät helposti tosi auki ja ilmaviksi. Mutta tätä näyttelyä tehdessäni teokset tarvitsivat paljon omaa tilaa ja ilmaa ympärilleen, jotta ne löytäisivät oman hiljaisen kielensä. Tästä syystä valitsin usein työskentelyyn joko hiljaisuuden, tai jotakin, joka vain kevyesti siivittäisi ja antaisi rytmiä maalaamiseen. Nyt tämän asian ajoi mahtava suomalainen klassikko Leevi & The Leevings! Mua nauratti usein kun maalasin. Biisien rytmi ja tunnelma teki työskentelystä jouhevaa ja hyväntuulista.

(Untitled) Sketches for Oceanic Feeling, 2018

Stella: Se näkyy noissa töissä. Olin nähnyt niistä vain kuvia ja ne näytti isoilta ja mustilta, mutta sitten kun näin ne livenä, niissä ei ollutkaan yhtään synkkyyttä. Vaikka ne on tosi tummia, niistä huokuu ilo, niiden äärellä tulee rauhallinen olo. Mulle tulee mieleen kesämyrsky. Se vyöryy yli valtavana, lempeänä aaltona. Siinä on jotain meitä paljon suurempaa kauneutta ja voimaa. Huomasin myös, ettei ne oikeastaan ole mustia – niissä on melkein kaikki sävyt, kun niitä katsoo eri kulmista.

Olli: Totta. Olen tehnyt nuo työt sekatekniikalla, maalannut mustaa mustalle ja levittänyt päälle grafiittia. Se heijastaa eri sävyä ja antaa erilaisia kiiltoja riippuen siitä mitä sen alla on ja millaisesta kulmasta sitä katsoo. Alla on erilaisia aineita, kuten mustaa öljyä, akryylimaalia, vahaa ja vernissaa, kaikki hierottuna, hangattuna ja maalattuna mustille pohjille. Tämä tekniikka löytyi oikeastaan ihan sattumalta, kun työstin grafiittia pieleen menneen teoksen päälle.

”Maalausprosessin kautta hahmotettuna se [Oceanic Feeling] on liikkeessä oleva tila, tunne siitä kuin aaltoileva massa olisi juuri vyörymässä päälle, tai sulautumassa taustaansa. Miten maalaus on joko hävittämässä muotoaan tai juuri nousemassa muotona pinnalle.”

Stella: Eli vaikka olisikin joku valmis visio työn tekemiseen, niin sattuma voi lopulta ohjata lopputulosta paljonkin.

Olli: Ehdottomasti! Se on itseasiassa aika nautinnollista, erilaiset tekniset ratkaisut inspiroivat mua. Ne syntyvät yleensä syntyy juuri virheen tai sattuman kautta, että on tekemässä jotain ja huomaakin, että hetkinen, sekoitin kahta väärää ainetta, tai tämä maali levisi väärään paikkaan. Sitä ei aina heti huomaa. Ensin turhauttaa, kun oli selkeä visio asiasta ja se ei onnistunutkaan. Vasta sitten uhka muuttuukin mahdollisuudeksi.

Stella: Millaiset raamit sulla on ollut tämän näyttelyn teoksiin?

Olli: Värimaailma on hyvin selkeä, mustaa mustalle ja lopuksi graffittia. Kaikki maalaukset ovat samanmuotoisia ja samankokoisia. Maalasin paljon sormin ja käsin, hyvin vähän pensseleillä. Kaikki työt ovat abstrakteja, konsepti sitoo ne yhteen, ne puhuvat samasta aiheesta.

Stella: Näyttelyyn kuuluu kahdeksan kookkaan maalauksen lisäksi myös sarja paperille tehtyjä teoksia nimeltä Sketches for Oceanic Feeling. Ne ovat näyttelytekstien mukaan kiinteä osa näyttelyn valaistumisen kokemuksen ja rauhan tunnetta käsittelevää tematiikkaa.

Olli: Kyllä! Piirrossarjassa on pienempiä ja värikkäämpiä duuneja, joissa on hyödynnetty erilaisia tekniikoita. Piirrokset tulivat mukaan rytmin takia, ne tarjoavat toisenlaisen lähestymistavan samaan aiheeseen ja samalla keventävät tummaa kokonaisuutta.

Stella: Painavien töiden vastapainoksi jotain kevyttä?

Olli: Niin, eikä ne isot tummat työt ole aiheina painavia, niissä puhutaan aika iloisesta jutusta.

(Untitled) Sketches for Oceanic Feeling, 2018

Stella: Totta. Se on itseasiassa aivan ihanaa, koska olen pitkään ajatellut nykytaidetta vähän sellaisena arvokkaana ja vakavana asiana, ja unohtanut siitä kokonaan huumorin ja keveyden. Nämä työt eivät ole ollenkaan vakavia, vaan huokuvat hyvää tunnelmaa. Mitä uutta näissä muuten on verrattuna sun aiempaan tuotantoon?

Olli: Tämä on harmonisin näyttely aikoihin. Työt ovat edeltäjiään selvästi rauhallisempia. Olen koittanut miettiä vaikuttaako mielentilat töihin vai meneekö se toisinpäin, mutta eiköhän ne kumpikin ruoki toisiaan. Ehkä nämä seesteisemmät teokset heijastelevat myös omassa elämässä tapahtuneita muutoksia. Viimeistään jälkeenpäin aina huomaa kuinka isot elämänmuutokset näkyvät teoksissa. Kun muutin aikoinaan Helsingistä Berliiniin opiskelemaan, mun työskentelyssä kaikki värit muuttuivat täysin. Ja kun palasin Helsinkiin, värit muuttuivat taas. Oli mielenkiintoista huomata miten paljon erilaiset asiat, jotka kiinnostavat, tulevat siitä ympäriltä. Työskentelypaikka vaikuttaa paljon, varsinkin joissakin mielentiloissa ja elämänvaiheissa sille on erityisen altis. Silloin kun opiskelin Berliinissä jatkuva inspiraationlähteeni olivat kaupungin seinät, ne olivat niin erinäköisiä siellä: miten ne on maalattu, milloin ne on rakennettu, miten ne ovat kuluneet. Valokin Berliinissä on pehmeämpää kuin Suomessa.

Stella: Missä haluaisit joskus työskennellä?

Olli: Ranskan maaseudulla, Provencessa! Olen haaveillut siitä lähiaikoina paljon, se olisi rauhallinen ympäristö. Sopivaa vastapainoa Berliinille, jossa olen asunut viimeiset kymmenen vuotta. Ehkä alkaisin maalata auringonkukkia.

Olli Piippo: Eight notes on oceanic feeling
Helsinki Contemporary 4. – 27.5.2018
Bulevardi 10, Helsinki

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
PHOTOS OF ARTWORK BY JUSSI TIAINEN, BY COURTESY OF HELSINKI CONTEMPORARY
QUOTES BY OLLI PIIPPO & HELSINKI CONTEMPORARY

6 thoughts on “Ykseydestä maailmankaikkeuden kanssa

  1. Nuo mustat työt pitää kyllä ehdottomasti nähdä livenä. Kiitos Stella ja Olli näistä jutuista.

Leave a Reply

Your email address will not be published.