Away and anywhere

Red Hot Chili Peppers on aina ollut melko kaukana minun maailmastani, yksinkertaisesti vain yksi niistä bändeistä joista en ole ikinä itse sen kummemmin innostunut enkä altistunut kavereidenkaan kautta. Yhtyeen soolouraa tehneeltä kitaristilta John Frusciantelta sen sijaan en ole onnistunut välttymään, koska nimeltämainitsematon ystäväni puhuu hänestä vähintään kerran viikossa. Koko kahdeksanvuotisen ystävyytemme jatkunut aivopesu alkaa ilmeisesti vihdoin tuottaa tulosta, sillä korviini osui viikonloppuna saaressa kappale, joka tarttui ensikuulemalta päähän kuin erikeepperi enkä pääse nyt irti tästä.

Vuonna 2001 julkaistu To Record Only Water for Ten Days on Fruscianten kolmas soololevy ja ensimmäinen, jonka hän julkaisi päästyään irti pahaksi luisuneesta huumekoukusta. Se on kokeellista ja aavistuksen kömpelöä taiderockia, jossa on vielä läsnä 90-luvun lopun laahaavat grungevibat. Rosoiset soundit ja jopa demomaisuus kiehtoo nyt enemmän kuin kimaltaviksi hiotut pophelmet. Johtuu ehkä helteestä, aivot tarvitsevat musiikkia joka on tarpeeksi keskeneräistä ja ilmavaa jättääkseen tilaa ajatuksille.


☊ JOHN FRUSCIANTE – AWAY AND ANYWHERE

Ja se kappale, niin, nimi on Away and anywhere ja rakastan sen pyörivää ja kieppuvaa kertosäettä, joka muistuttaa ensimmäisistä kerroista kuin olin taskulämpimän kaljan makuisessa teinihumalassa, siitä kun olin 21-vuotiaana ystävän luona Los Angelesissa ja soitimme autossa kasetilta The Afghan Whigsia ja vähän myös siitä kun olin kirjoittajaleirillä Norjan pohjoisimmissa kolkissa, kuuntelin korvalappustereoista säriseviä kitaroita (en muista enää mitä, muistan vain särinän) ja kävelin turskankuivaustelineiden reunustamaa vuonotietä pitkin huoltoasemalle ostamaan suklaata.

2 thoughts on “Away and anywhere

  1. Ihan täydellinen kesäbiisi! Kiitos vinkistä, tämä tulee soimaan loppuloman (tai niin kauan kuin mies ja muut lomaseuralaiset sietävät toistoa) repeatilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.