Bloggaajan vapaapäivä

Anteeksi radiohiljaisuus! Kaikki on hyvin, piti vaan huilia hetki ja tehdä muita asioita.

Hätkähdin yksi päivä kun tajusin, että olen kirjoittanut blogia kohta yksitoista vuotta. Se on nykymittareilla pitkä aika missä tahansa työssä, vaikka aloin tehdä tätä ammattimaisesti vasta vuoden pari blogin perustamisen jälkeen. Yksi yleisimmistä kysymyksistä, johon saan vastailla kun puhun ihmisten kanssa työstäni, on: eikö minua ahdista jakaa netissä niin paljon niin isolle ihmisjoukolle?

Rehellinen vastaus on aina ollut ei. Johtuu todennäköisesti työtaustastani, aloitin kaksikymppisenä päivätyön monikansallisessa levy-yhtiössä, jossa olin päivittäin tekemisessä julkisuuden kanssa. Muutama vuosi myöhemmin vedin osana työtäni artisteille mediavalmennuksia ja koulutin heidät kohtaamaan toimittajat, suorat tv-haastattelut ja juorupalstojen jutut. Olisi ollut ihme, jos en olisi itsekin ollut siltä pohjalta keskivertoa paremmin varustautunut julkiseen työhön ja sen lieveilmiöihin.

Olen kiitollinen siitä, että työkokemukseni ansiosta olen osannut alusta asti suodattaa, suhteuttaa ja sietää. Kaikkia näitä taitoja on tarvittu ja toki ne ovat matkan varrella myös hioituneet omaan tilanteeseen sopivaksi. On nimittäin iso ero julkaiseeko artistina musiikkia vai kirjoittaako omana itsenään omaan elämään perustuvaa blogia. Ensinmainitussa arvostellaan pääasiassa teosta, joskus artistin imagoa, sitä mitä hän yhdessä levy-yhtiönsä markkinointitiimin kanssa on päättänyt näyttää. Jälkimmäisessä julkisen ruodinnan kohteena on useimmiten ihan todellinen ihminen, kokonainen elämä. Teen minäkin valintoja sen suhteen mitä annan itsestäni, mutta kaikki se on minua, ei mikään rooli, rakennettu hahmo tai taiteensa taakse vetäytyvä alter ego.

Rajanveto sisällön suhteen on vuosien kokemuksesta huolimatta usein hankalaa. Blogi elää kirjoittajansa mukana ja jatkuvasti saa määritellä uudelleen paljonko haluaa ja voi kertoa, millaisista asioista, miten syvälle haluaa sukeltaa. Ihaninta olisi kirjoittaa avoimesti melkein kaikesta samalla tavalla kuin asioita jaetaan hyvän ystävän kanssa, mutta se ei vaan ole mahdollista. Ulkopuolelle jää monenlaista: asiat joihin liittyy muitakin ihmisiä kuin minä, keskeneräiset suunnitelmat joista ei voi vielä puhua julkisesti, henkilökohtaiset jutut jotka eivät kuulu muille kuin minulle ja kaikkein lähimmille. Ei sekään ole aina mustavalkoista. Olen kirjoittanut täällä asioista, joista en suinkaan ole puhunut syvemmällä tasolla edes kaikkien ystävieni kanssa, kuten lastenhankintaan liittyvistä ajatuksistani, kohtaamastani seksuaalista häirinnästätyöuupumuksesta ja hahmottomasta alakulosta, jota on joskus vaikea ravistella pois.

Ei tätä työtä ole tietenkään mikään pakko tehdä näin. Ainahan voisin jättää oman elämäni taka-alalle ja kirjoittaa yleisistä asioista kertomatta oikeastaan mitään todellista itsestäni: kuljettaa blogia suuntaan, joka perustuu naistenlehtimäisellä otteella toimitettuihin vinkkijuttuihin ja siloitelluihin valokuviin. Mutta sitten voisin yhtä hyvin mennä toimittajaksi tai valokuvaajaksi naistenlehteen ja löytää itseilmaisun vimmalleni muita kanavia.

Siksi haluan olla mahdollisimman avoin ja rehellinen, kirjoittaa asioista, joita oikeasti näen ja ajattelen. Sillä tavoin kirjoittaminen on minulle luontevinta ja kiinnostavinta. Jakamisen halusta tämä blogi sai alkunsa melkein yksitoista vuotta sitten, ja se sama ajaa minua yhä, vaikka tästä tulikin lopulta myös työ. Tekin taidatte tykätä eniten jutuista, jotka on kirjoitettu sydämellä, eikä ihme! Kyllä sen erottaa, kun sanat pulppuavat syvältä. Joskus kerron kaiken mitä asiasta ajattelen, toisinaan jätän riveihin ilmaa ja kirjoitan sen minkä voin. Tiedän, että suurin osa teistä ymmärtää sen eikä odotakaan enempää.

Vaikka editointi kuuluu työnkuvaan, blogiin päätyy paljon todellista: omia kuulumisia, haja-ajatuksia ja muistiinpanoja, tarinoita tosielämästä. Eikä vain tekstien tasolla – lähes kaikki täällä julkaistut kuvat ovat aitoja, ei-lavastettuja, ei-rakennettuja, vaan hetkessä ja tilanteessa napattuja, myöhemmin blogiin poimittuja. Kahden valokuvaajan taloudessa kuvia syntyy ilman, että niitä tarvitsee erikseen ryhtyä ottamaan. Vain yhteistyökampanjoihin liittyvät kuvaukset vaativat suunnittelua – ne ovat tilaustöitä, jotka sijoittuvat oikeaan elämään. Kun ne valitsee huolella, eli tekee vain niitä, jotka kiinnostavat ja tuntuvat oikeilta, nekin syntyvät luontevasti ja rennosti.

En muuttaisi tästä mitään. En halua häivyttää todellista minää taka-alalle ja alkaa suunnitella ja tuottaa kaikkea blogisisältöä kuin lehtitoimitus, silloin tästä katoaa kaikki autenttisuus ja spontaanius. Mutta ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana on viime kuukausina on alkanut vähän väsyttää tietoisuus siitä, että kaikki minkä itsestäni annan ja jaan, voidaan kääntää minua vastaan. Moni asia, joista haluaisin kirjoittaa, roikkuu yhä luonnoksissa odottamassa sopivaa hetkeä, koska kerään vielä voimia ottaa vastaan kaikki sen riepottelu, joka teksteistäni seuraa. Ihan kuin ilmapiiri olisi kiristynyt. Joka asiassa halutaan nähdä jotain negatiivista. Mielensäpahoittajia piisaa ja joku loukkaantuu aina, vaikka kirjoittaisi vain itsestään. Kaupallisuus se vasta saatana on, vaikka luulisi, että näiden vuosien aikana oltaisiin jo opittu rinnastamaan blogit muihin mainosrahoitteisiin (ja sen vuoksi kuluttajille ilmaisiin) medioihin. Bloggaajalta kyllä odotetaan ja vaaditaan kaikenlaista, mutta mitään ei saisi saada vastineeksi, ei varsinkaan palkkaa.

Liika varominenkaan ei silti kannata. Se johtaa kädenlämpöiseen jälkeen, joka ei liikuta, inspiroi tai ilahduta ketään. Sitäpaitsi bloggaaja ei voi kuitenkaan koskaan voittaa, vaikka varoisi kuinka. On eriskummallista tehdä työtä, jossa ei ole koskaan tarpeeksi – ei ikinä tarpeeksi esikuvallinen, ei tarpeeksi tavallinen. Samaan aikaan pitäisi olla täydellinen ja inhimmillinen, samaistuttava, rosoinen. Jatkuvasti pitäisi muuttua, jotta pysyisi yllätyksellisenä ja kiinnostavana, mutta ei tietenkään saa muuttua liikaa eikä nyt ainakaan kenenkään mielestä väärään suuntaan. Ja mitä tekeekään, tekee jonkun mielestä väärin. Useimmiten se naurattaa, joskus se uuvuttaa. Viime aikoina tavallista enemmän jälkimmäistä.

Silloin täytyy ottaa pieni tauko, viettää muutaman päivän tai viikon under radar, katseiden ulottumattomissa. Tehdä asioita kertomatta siitä kenellekään, iloita siitä että juuri nyt kukaan ei ole tekemisistäni mitään mieltä. Ja muistuttaa itseään tosiasioista, kuten esimerkiksi siitä mikä tämän blogin tavoite on.

Osa blogien viehätystä piilee tottakai siinä, että saa seurata jonkun toisen elämää, kulkea mukana elämänvaiheesta toiseen ja jännätä mitä tapahtuu seuraavaksi. Siitä huolimatta tämän blogin pääasiallinen tarkoitus ei ole olla julkinen päiväkirja, vaan paikka, jossa saan jakaa iloa, ideoita ja inspiraatiota, puhua asioista joita muutkin mahdollisesti pohtivat, tarjota samaistumispintaa niin hyvässä kuin huonossa, ehkä herättää ajatuksia, saada pohtimaan asioita uudesta näkökulmasta. 99% teistä lukijoista olette ihania, viisaita ihmisiä, jotka ymmärrätte tämän. On turha antaa sen yhden prosentin uuvuttaa.

Sitä vaan halusin sanoa, että akut on ladattu ja täällä ollaan taas. Kiitos, että tekin olette.

PS. Nata kirjoitti juuri vähän samaa aihetta sivuten.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

57 thoughts on “Bloggaajan vapaapäivä

  1. Sun tekstiä lukiessa tuli mieleen Rebecca Solnitin The Faraway Nearby -kirjassa esittämät ajatukset kirjoittamisesta: “Writing is saying to no one and to everyone the things it is not possible to say to someone. Or rather writing is saying to the no one who may eventually be the reader those things one has no someone to whom to say them.” Ihanaa, kun kirjoitat!

  2. Kiitos ihanasta blogista ja tsemppiä jatkoon! Muut onkin jo sanonu kaiken tarvittavan, oon ihan samaa mieltä. Ootte ihkuja! Terveisiä karvakorville!

  3. Olen vuosia nauttinut kirjoituksistasi ja kuvistasi, en ole oikein mitään muuta blogia jaksanut seurata näin pitkään. Itseäsi sinun pitää kuunnella, jos tuntuu liian raskaalta, pidä taukoa kunnes taas virtaa löytyy (älä kuitenkaan lopeta kirjoittamista kokonaan, itsekäs toive). Raikkaita syystuulia, aurinkoisia päiviä ja voimia elämääsi.

    • Hei Taija, ihana kuulla että olet käynyt täällä niin kauan! Olet ihan oikeassa, ja niin toki teenkin. Nyt ei tunnu siltä, että tekisi mieli lopettaa, tarvittiin vaan pieni hengähdystauko. Aurinkoista syksyä Tampereelle!

  4. Niinhän se on, että mitä syvemmälle menee itseensä, sitä enemmän yhteistä kosketuspintaa löytyy muihin. Elämme samoista universaaleista toiveista ja unelmista, peloista… on varmasti vaikeaa päästää tuntemattomat iholle ja samalla säilyttää etäisyys ja ammattimainen asenne bloggaamiseen.

  5. Hei Stella! Olen nauttinut blogisi lukemisesta pitkään. Yhdyn edellisten kommentoijien mielipiteeseen siitä, että blogisi kauneus sekä kuvien että tekstin osalta on omaa luokkaansa. Kiitos mukavista hetkistä blogisi kanssa tähän asti.
    Tästä huolimatta (tai ehkä juuri siitä syystä) haluan kuitenkin muistuttaa, että älä sinnittele liian pitkään jos olet oikeasti sisimmässäsi sitä mieltä, että bloggaaminen ottaa nykyään enemmän kuin antaa. Jo jonkin verran elämää nähneenä uskaltaisin väittää, että bloggaaminen työnä ei pidemmän päälle lisää kenenkään onnellisuutta, päin vastoin.
    Yleensä se, mikä auttaa ihmisiä jaksamaan henkisesti kuormittavaa työtä, on se, että tietää tekevänsä jotain oikeasti arvokasta. Bloggaajakin voi tuottaa arvokkaita hetkiä lukijoilleen, auttaa jotakuta jaksamaan arjessa eteenpäin, mutta bloggaaja itse ei sitä välttämättä tiedä. Ja jos negatiivinen kommentointi vie enemmän voimavaroja kuin mitä positiivinen kommentointi antaa, kannattaa kyllä arvostaa omaa mielenterveyttään enemmän kuin lukijoiden jatkamispyyntöjä. Lukijasi pärjäävät kyllä, toivottavasti sinäkin.
    Ja tämä kaikki edellä kirjoitettu tulee ihan sydämestä.
    Oikein hyvää syksyä ja viisautta valintoihisi!

  6. Keski-ikäinen nainen pohjoisesta Suomesta. Lukenut blogiasi jo vuosia. Vaikka elämäni on täysin erilaista, nautin sujuvasta kirjoituksestasi. Ja matkajutut kroonisesti matkakuumeisena ja matkustelevana ovat nautinto lukea.
    Älä muuta mitään!

  7. Vakio-Terhikin pakosta nyt kommentoi. Aivan henkeä pidätellen luin tekstisi, peläten pahinta, että kirjoituksen lopussa heität heipat, mutta et onneksi hyvästellyt. Bloggaajan pesti on vaikea, sinulla on vapautta, mutta toisaalta myös vastuuta. Tunnen tuon tunteen, sillä omassakin työssä joudun välillä näiden asioiden kanssa pähkäilemään.
    Kuten monet jo ovat täällä kertoneet, myös minä olen miltei sieltä alkutaipaleelta seurannut, kohta 10 vuotta! Kirjoituksesti ovat olleet timanttia ja ovat sitä edelleen. Sinulla on upea kyky kirjoittaa sellaista tekstiä, jonka näkee kuin elävänä filminä edessään, puhumattakaan kuvista, joista pystyy nauttimaan kaikilla aisteilla, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, myös välillä kuulo-, haju- ja makuaisteilla :) Toivotankin raikkaita syystuulahduksia sinne päin, jaksamista ja voimaa, olet <3

  8. Olet varmasti oikeassa monessa kohtaa, että vaatimukset ovat kovat ja välillä homma on kohtuutonta. Mutta kun kirjoitat, että:

    “Kaupallisuus se vasta saatana on, vaikka luulisi, että näiden vuosien aikana oltaisiin jo opittu rinnastamaan blogit muihin mainosrahoitteisiin (ja sen vuoksi kuluttajille ilmaisiin) medioihin. ”

    Jos blogit todella pitäisi voida rinnastaa muihin ammattimaisesti tuotettuihin medioihin, heittäisin ilmoille kysymyksen, että pystytkö nimeämään paljonkin mainosrahoitteisia medioita esim aikakauslehtien verkkojulkaisujen joukosta yms, joissa suosittaisiin provosoitumaan lukijoiden palautteesta, lähdettäisiin väittelemään, jopa suoraan sanoen kiukuteltaisiin? Nimittäin todella monessa blogissa on tälläistä, bloginpitäjän taholta. Ja myös jatkuva metabloggaaminen (blogin kirjoittamisesta kirjoittaminen) on muissa mainosrahoitteisissa medioissa enemmän poikkeus kuin sääntö. Se kun tuppaa olemaan hieman amatöörimäistä ja pitkästyttävää kaikille paitsi niille lukijoille jotka myös bloggaavat.

    • En toki sanonut, että blogeja pitäisi ihan KAIKESSA rinnastaa medioihin – nehän ovat lähtökohtaisesti eri tavoin rakentuneita. Useimmissa medioissa sisältöä tuottaa tietyn teeman ympärillä kokonainen toimitus, jonka jäsenet sitoutuvat journalistiseen etiikkaan ja ovat tarvittaessa vaihdettavissa. Blogi sen sijaan on yleensä henkilökohtainen ja henkilövetoinen: vaikka sen eteen työskentelisi muitakin, blogi perustuu puhtaasti perustajansa visioon.

      Mutta blogeissa ja ilmaisissa verkkomedioissa on sama ansaintalogiikka: sisältö on seuraajille veloitukseton, koska tekijöiden palkka ja ylläpitoon liittyvät kulut tulevat mainosmyynnistä. Mainoksia on toki myös monissa medioissa, jotka eivät ole ilmaisia – esimerkiksi lehdissä. Niistäkään ei kukaan valita. Mutta jostain syystä bloggaajien pitäisi tuottaa jatkuvasti kiinnostavaa sisältöä blogeihinsa ihan hyvää hyvyyttään ilmaiseksi ja ehtiä sen ohessa käydä jossain muualla päivätöissä. Jotkut pystyvät siihen ja pisteet siitä heille, mutta esimerkiksi itse en ole enää valmis siihen elämään, mitä elin joskus: töissä meni pitkälle iltaan, sen jälkeen loppuillat illat + yöt kuluivat blogia päivittäessä. Mihinkään muuhun ei ollut aikaa eikä energiaa, ja yöunet jäivät muutaman tunnin mittaisiksi.

      Metabloggaaminen voi olla tylsää, mutta niin voivat olla kaikki muutkin aiheet. Sehän on kiinni ihan käsittelytavasta ja sisällöstä. Itse en ole hirveästi kirjoittanut bloggaamisesta, mutta silloin kun olen, teksteistä on kyllä poikkeuksetta tykätty.

      Lukijoille kiukuttelu ei ole ehkä minun juttuni, mutta toisilla se tuntuu olevan osa henkilöbrändiä ja monille lukijoilla syy tulla takaisin. Vuorovaikuttaminen lukijoiden kanssa on yksi blogien vahvuuksista, keskustelun sävy toki vaihtelee. Ja saahan sitä itse perustamassaan henkilökohtaisessa mediassa tehdä lain puitteissa mitä lystää.

  9. Oon ollut sun blogin fani jo vuosia, mutta kommentoimaan melko laiska (eli en koskaan vaivaudu jättämään kommenttia…). Blogisi on ihanan elämän makuinen, ja juuri taidokkaasti ja sydämellä kirjoitetut tekstisi inspiroivat eniten! <3
    Mahtavaa syksyä sinulle!

  10. No mutta, kyllähän sitä saa välittää paineista, ristiriitaisista vaatimuksista ja ikävästä ilmapiiristä. Ne ihan varmasti vievät kauheasti energiaa, ja tiedostamalla niiden vaikutuksen yleiseen ilmapiiriin ja omaan itseen asiat saa asetettua oikeisiin mittasuhteisiin. Sitten kun ahdistaa, niin vedät henkeä sen verran, mitä tarvitsee – täällä me lukijat sitten odotellaan, eikä olla lähdössä mihinkään :)

    Parasta onkin, että sä monen muun tavoin oot vähän parempi kuin kaikki toi negatiivisuus. Sä annat lukijoille iloa, ajateltavaa ja monentyyppistä kauneutta. Painat eteenpäin ja tavoittelet sulle tärkeitä asioita, vaikka välillä elämä onkin vittujen elämä. Jokainen lukija käy täällä ihan vapaaehtoisesti, jokaista kävijää kiinnostaa. Tää blogi on antanut mulle paljon ja Stella sä oot yks mun esikuvista, olis ihanaa jos jonain päivänä voisin antaa siitä edes murto-osan takaisin. Kiitos, että jaat meille just ne palaset sun elämästä, jotka haluat jakaa.

  11. Hienon oivaltavasti – ja osuvasti – kirjoitat bloggaajan paradoksista: vaatimuksesta olla tavallinen ja esikuvallinen, ihanteellinen ja rosoinen. Älä nujerru näiden ristipaineiden alla! Olet mielenkiintoinen, läsnäoleva ja rehellinen bloggari. Ihmiset ovat ristiriitaisia, ihmiset ovat usein epäjohdonmukaisiakin. Sinäkin saat olla, ja se just on kiinnostavaa.

    Esimerkiksi ajatuksiasi lentomatkustamisesta kuulisin tosi mielelläni, sillä ei sinun oleteta olevan pyhimysmäinen guru: hyvin argumentoidut mietteesi vaikeasta aiheesta vaan kiinnostavat.

    Kiitos että olet – ja kiitos että kirjoitat!! <3

  12. Oot huippu! Sun blogi on mun (ja moooonen muun) absolute favorite, koska se erottuu joukosta ja on supermielenkiintoinen. Sulla kirjoittamisen ja valokuvaamisen iso lahja!

  13. Kiitos, että kirjoitat. Niin monta ilon pilkahdusta elämään, hymyä ankeaan päivään, kosketusta sydämeen olen vuosien mittaan saanut blogisi seuraamisesta. Voimia jatkamiseen, kaikkea hyvää elämääsi!

  14. Galigulan kerrotaan sanoneen, että senaatissa on niin paljon aaseja että hyvin sinne siis yksi hevonenkin sopii. Jos joku haluaa lukea sen aikakauden historiaa, niin roomalainen Tacitus on kirjoittanut keisarillisen Rooman historian.  Siinä kerrotaan keisari Nerostakin, joka oli varsinainen epeli. Nero mm. murhautti äitinsä. Ensin hän järjesti haaksirikon, mutta äiti hyvänä uimarina pelastui. Siksi hänet puukotettiin myöhemmin. Vaimoksi Nero otti lopulta eunukin eli miehen, joka oli kastroitu. Kun Rooma paloi, jotkut epäilivät Neron sytyttäneen sen saadakseen inspiraation. Hänhän piti itseään hyvänä muusikkona ja osallistui sen ajan olympialaisiin, jossa voitti runonlaulannan (jostain syystä). Kääntääkseen huomion muualle Nero päätti syyttää Rooman palosta kristittyjä ja järjesti ensimmäiset kristittyjen vainot, joissa Pietarin ja Paavalin kerrotaan saaneen surmansa myös. Tacituksella on muuten myös maininta kristinuskosta ja että se on saanut nimensä Chrestuksesta. Sitä pidetään yhtenä todisteena Jeesujksen historiallisuudesta. Tacitus ei nimittäin ollut kristitty vaan kirjoittaa sen olleen Inhottavaa taikauskoa. Hänellä ei siis olisi ollut syytä jättää kertomatta, jos olisi ollut jotain tietoa tai huhua siitä, että kristityt ovat keksineet Jeesuksen omasta päästään.

  15. Hei anna mennä vaan kuten tähänkin saakka – vapaa kynä kädessä! Olet harvoja blogeja, joita seuraan. Ja seuraan vain syystä. Sinulla on kirjoittamisen taito ja tekstejäsi on ilo lukea. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu – viis niistä!

    • Kiitos, ihana kuulla! Näinhän se on, joskus täytyy vaan muistuttaa itseään siitä.

  16. Yks mun lempiblogeista, ellei ihan lempparein :) On se kumma miten jotkut jaksaa heittaa, kateellisia varmaan, niinkuin yleensä aina ihan “normielämässäkin” :–)

    Kiitos, kun kirjoitat ja hyvää syksyä!

  17. Ajatuskin siitä, että antaisit kaikesta vaikertaville anonyymeille periksi ja lopettaisit bloggaamisen sen vuoksi, on perinpohjaisen masentava. Älä jätä meitä!

    • HAHAHA! Meinasin pudota penkiltä vaikertavien anonyymien kohdalla. En ole katoamassa mihinkään, ei hätää ♥ Joskus täytyy vaan hetki olla hiljaa ja keräillä ajatuksia.

      • No HUH. Hengähdystauot ovat kyllä ihan sallittuja. Ja sun lukijakunta on pääosin tosi fiksun oloista. Keskity siihen kun vaikertajat kaihertaa liikaa!

        • No sanopa muuta, fiksua ja ihanaa! Siihen tässä keskitynkin ja ihmettelen miten voinkaan olla näin onnekas. Joutuu ehkä palkitsemaan itsensä suklaalla ja viinilasilla.

  18. Stella, niinkuin nelikymppinen nainen voi fanittaa, niin sitä just. Olet huikea! Jaksa jatkaa❤️!

  19. En välttämättä usko ilmapiirin mitenkään kiristyneen, luulen että mitä enemmän lukijoita / tietynlaista julkisuutta saa sitä enemmän joukkoon vaan mahtuu erilaisia mielipiteitä ja vielä suurempi kirjo niiden esittäjiä. Minusta ei olisi kirjoittamaan blogisi kaltaista julkaisua (eipä sillä, että meikästä ja meikän elämästä juuri juttuakaan irtoaisi :D) sillä loukkaantuisin jokaisesta negatiivisesta kommentista ja ottaisin nelivuotiaan tavoin itseeni leppymättä ehkä ikinä joten arvostan että jaksat. Kiitos blogistasi ja ihanaa syksyä :)!

    • Kiitos Nanna kommentista ja kannustuksesta! En oikeastaan tarkoittanut tämän blogin ilmapiiriä vaan yleistä tunnelmaa ja bloggaamisen ympärillä vellovaa keskustelua, joka heijastuu tännekin eri kanavia pitkin. Onneksi siitä voi päättää olla piittaamatta!

      • Juu. Onneksi on valinnan vapaus ja voi päättää piittaako vaiko ei. Harvemmista asioista loppujen lopuksi kannattaa kun oikein miettii.
        Mä luulen, että koko Suomen blogiskenen yleisö on viime vuosina kasvanut samalla kun elämä on muutenkin ‘nettiintynyt’ entisestään. Olen ainakin huomannut monien pitkään seuraamieni blogien lukijamäärien (päätellen kommenttien määrästä, seuraajamääristä ja keskustelun määrästä) kasvaneen jatkuvasti ja samalla märinän määrän lisääntyneen. Harmillinen lieveilmiö :(

  20. Kiitos avoimuudestasi, kiitos rohkeudestasi ja kiitos että jaat elämäsi teksteinä meille lukijoille. Olen viihtynyt kanssasi melkein alusta asti. Välillä inspiroidun, joskus taas ärsyynnyn, seuraavassa hetkessä saat mut ajattelemaan ja aina lopuksi rakastumaan kuviisi. Tämä on kuin hyvä parisuhde, koko elämä on mukana kaikkine tunteineen. Kiitos kun kirjoitat!

  21. Sä, jos kuka, osaat bloggaamisen, joten toivon kovasti, että jaksat myös sitä kuraa, jota tämä homma tuo mukanaan. Kiitoksesta kaikesta tähänastisesta:)

  22. Sun blogi on niitä harvoja joita oikeasti _luen_ enkä vain katso kuvia. (Vaikka kuvakin on täällä super kauniita.) Just siksi kun olette Jarnon kanssa niin ihania ja aitoja täällä. Jatka samaan tyyliin <3

  23. Ihanaa, että jaksat jatkaa! Joku edellä kirjoittikin, että sun blogipäivityksen avaa aina innoissaan kuin joulukalenterin luukun. Sulla ei ole ennalta päätettyyn tahtiin väkisinväännettyjä juttuja tai liian siloiteltuja kuvapläjäyksiä, vaan hyvin kirjoitettuja, äärimmäisen inspiroivia ajatuksia ja mielettömän kauniita kuvia. Lisäksi oot mun tyyli-idoli! Pidä sun linja sellaisena, että itsestäsi tuntuu hyvältä!

  24. Kiitos, että jaksat ja toivottavasti myös jatkat! Tuntuu aivan liian laimealta ja vähäiseltä kiitokselta kaikista näistä vuosista (mukana alusta asti), mutta nyt ei omat voimat riitä parempaan. “Kurotan mun käden, kurotan mun mielen, kurotan mun sydämen. Ehkä se riittää.”

  25. Ihanaa kun jaksat jatkaa kirjoittamista. Sinun blogissasi on valehtelematta mielenkiintoisimmat jutut. Osaat kirjoittaa kauniisti ja elävästi pienistäkin asioista. Kuvat ovat superkauniita ja tyylitajusi on pettämätön. Boheemi ja rosoinen sisustustyylisi on suuresti mieleeni enkä malta odottaa nähdä kuvia ja juttuja uudesta kodistanne ja Lapin piilopaikasta…*vink vink*. =)

  26. Kiitos kun jaksat ja kiitos kun jatkat! Olen niin usein toivonut niin henkilökohtaisesti, täällä blogissa ja illan hiljaisissa hetkissäkin mielessäni, että jaksat suodattaa negatiiviset asiat. Mielestäni blogisi on niin upea ja ihana juuri sellaisena kuin se on vuosien varrella ollut ja millaiseksi tullut. Sekin on hienoa, että että blogissasi saa lukijatkin olla omia itsejään.

  27. Hei Stella! Käyn kurkkaamassa täällä joka päivä, toivoen, että täällä olisi postaus, josta saan aina niin paljon ajateltavaa elämääni. Voimaa, vinkkejä, näkökulmia, kauneutta, viisautta. Olet todella taitava kirjoittaja. Kiitos, että ylläpidät ihan mielettömän hyvää blogia.

  28. Sun blogi on niin frenshiä luettavaa ja katseltavaa muiden blogien joukossa. Itse saan karvat pystyyn blogeista, jotka on silmiinpistävän laskelmoituja ja lavastettuja, pintaa ja epäelämää. Sinun blogi on aito, ja ihanaa ettei se ole vuosien varrella muuttunut. Aitouteen kuuluu myös se, ettei väkisin väännä yhteistyöjuttuja tai turhia postauksia, jos ei oikeasti sillä hetkellä ole sanottavaa. Olen tavallinen tuore kotiäiti Torniosta, täysin eri elämäntilanteessa ja eri kulmilla siis (paitsi lomapaikkanne suhteen toki kulmat kohtaa!), mutta saan sinusta inspiraatiota. Hyvää syksyä!

  29. Se on totta, että blogien lukijat ovat usein aika kohtuuttomia. Kaikki pitäisi jakaa, mielipiteet pitäisi olla “oikeita”, elämäntapa “oikea”, kommenttien vihamielisyys pitäisi ottaa vastaan kiitollisena ja nöyränä ja mitään palkkaa tai muuta hyötyä tästä ei tietenkään pitäisi saada. Sinä, Stella, osaat tehdä tätä, blogia siis, niin kuin sitä mielestäni pitää tehdä. Olet rakentanut tyylikkään, inhimillisen, viihdyttävän, viisaan ja mäyräkoiria sisältävän blogin ja toivon kovasti, että tämä projekti jatkuu vielä pitkään. Voimia, Stella!

    • Hei ihanasti sanottu! Kiitos ♥

      Ja oikeassa olet, mutta onneksi se koskee vain pientä prosenttia lukijoista. Suurin osa ovat mahtavia tyyppejä.

  30. ihanaa et oot täällä ja jatkat. en keksi parempaa blogia. muista ei saa kiksejä, tai siis mä en saa. ja hyvä kirjoitustaito on harvassa, pelkät kauniit kuvat ei kiinnosta. mä oon oppinut sulta paljon kaikkea matkan varrella ja saanut usein rohkeutta juttuihin lukemalla sun tekstejä. ja joskus oon tietty ollut eri mieltä ja kerran huonolla tuulella avautunut lentojutuista – typerä minä, typerä anonymiteetin suoma kasvottomuus, typerä tapa arvostella muita siitä mitä itse tekee jatkuvasti. eli vaikka mä en oo bloggaaja niin mä monella tasolla ymmärrän mitä tarkoitat.

    mä olisin monta päivää surullinen jos lopettaisit. kävisin päivittämässä tuttuun tyyliin kerran päivässä sun sivun, toivoen et siellä ois jotain uutta ja innostavaa odottamassa. jokainen uusi postaus tuntuu siltä kuin saisin avata joulukalenterin luukun ja syödä päivän suklaan. mä oon koukussa. ja halusin vaan täältä huudella et sä oon ihan hullun upee nainen ja et sä rokkaat.

  31. Kirjoitat todella hyvin ja tämä blogi on ainoa jota enää säännöllisesti seuraan. Kiitos teksteistä ja kuvista, vuosien kokemus näkyy blogin tasossa! Oletko miettinyt mitä haluaisit tehdä pääasiallisesti työksesi, jos jonain päivänä blogin kirjoittaminen jää?

    • Kiitos Karoliina, ihana kuulla! Ei sitä oikeastaan tarvitse miettiä, kirjoittaisin ja valokuvaisin varmasti enemmän ulkopuolisille asiakkaille (teen sitä nytkin sen verran kuin ehdin) ja toivon mukaan tuottaisin myös omaa kuvaa ja tekstiä johonkin toisenlaiseen kanavaan.

  32. Kiitos että olet taas täällä! Ehtinyt jo kaivatakin. Ihana että olet saanut akut ladattua.
    Oikein hyvä kirjoitus. Jaksamista ja hyvää syksyä!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.