Kulttuurinnälkään kulttikauhua ja Thom Yorken musaa

Kappas! Radioheadin ystäviä kiinnostanee, että yhtyeen nokkamies Thom Yorke on saanut taas aikaiseksi uutta soolomateriaalia. Täytyy myöntää, että itse olen tykännyt Yorken soolomusiikista jopa enemmän kuin Radioheadista: vuonna 2006 julkaistu soolodebyytti The Eraser oli täyttä timanttia melkein alusta loppuun.

Uusi Suspirium-kappale on itseasiassa lohkaisu leffasoundtrackilta, nimittäin Luca Guadagninon tulevasta uudelleenfilmatisoinnista 70-luvun kulttikauhuelokuvasta nimeltä Suspiria. Olen supersäikky enkä ikinä katso kauhua, mutta tämä 70-luvun berliiniläiseen balettiakatemiaan sijoittuva elokuva kyllä kiinnostaa, koska Guadagninon edellinen ohjaus oli Call Me By Your Name, yksi viime vuoden parhaista elokuvista, josta tykkäsin ihan hillittömästi. Musiikki tulee olemaan enemmän kuin kohdallaan, sillä Thom Yorke on palkattu säveltämään koko score. Pääosan esittäjien joukosta löytyy yksi kaikkien aikojen kauneimmista naisista, ikisuosikkini Tilda Swinton – sekin vielä. Internetistä löytyy jo elokuvan traileri ja ensimmäisten elokuvafestivaaliarvioiden mukaan kyseessä on enemmän taide-elokuva kuin varsinainen kauhuleffa. Hmmm, uskaltaisinkohan?
Vielä on hetki aikaa kerätä rohkeutta, sillä ensi-ilta on luvassa vasta marraskuun alussa.


☊ THOM YORKE – SUSPIRIUM

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.