Syksyn viihdesuosikkeja

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Perhepoliittisissa neuvotteluissamme on tehty viime viikkoina uusi vapaa-aikaa koskeva linjaus: emme selaa enää iltaisin kännyköitä sen jälkeen kun työt on tehty, vaan pistämme hyvän leffan tai sarjan pyörimään silloin kun haluamme relata viihteen äärellä. Sohvan nurkkaan unohtuminen pitkän päivän jälkeen puhelimen kanssa on ollut vähän huono tapa. Siinä hujahtaa helposti tunti jos toinenkin eikä se edes rentouta, vaan saa aivot surisemaan ja tekee olon epämääräisen levottomaksi. Yhdessä vietetty laatuaika hakkaa sata nolla turhanpäiväisen someselaamisen! Niin paljon ihanampaa käyttää vapaahetket kimpassa johonkin yhdessä sovittuun, heittäytyä hyvällä omatunnolla vapaalle ja olla miettimättä yhtään mitä maailmalle juuri nyt kuuluu.

Lempipaikkamme sarjojen ja leffojen katsomiseen on sänky. Ihan parasta olla valmiiksi vällyjen välissä silloin kun alkaa ihanasti väsyttää. Tuntuu jotenkin dekadentilta joskus sujahtaa sänkyyn jo alkuillasta ja tuhlata koko ilta loikoiluun. En tiedä miksi on tuntunut niin vaikealta tehdä edes silloin tällöin tietoinen päätös viettää ilta tekemättä mitään tuottavaa, vaikka juuri aikatauluttamatonta vapaa-aikaa me molemmat tarvitsemme kaikkein eniten.

Meillä on ollut tänä syksynä kokeilussa Elisa Viihde Aitio, joka on Netflixin tavoin toimiva suoratoistopalvelu, sillä erotuksella, että painotus on vahvasti kotimaisessa sisällössä. Emme ole aikoihin katsoneet mitään kotimaista (emme totta puhuen ole katsoneet aikoihin oikein mitään) enkä rehellisesti sanottuna oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätys on ollut iso ja pelkästään positiivinen: ensin jäimme koukkuun syksyn uutuussarja Bulletsiin, sitten löysimme muutaman muunkin kotimaisen sarjan, jota on ollut ilo katsella iltaisin. Tässä lista meidän tähänastisista suosikeista!

Jättekiva (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Romanttisessa komediassa kulttuurit törmäilevät, kun suomenruotsalainen Micke tekee konkurssin ja muuttaa lappilaisen avovaimonsa Ainon kanssa porvarivanhempiensa omistamaan ullanlinnalaiseen asuntoon. Mickelle muutto on paluu lapsuudesta tuttuun maailmaan, toimittajana työskentelevälle, tiedostavalle Ainolle se on kulttuurishokki. Herkullinen asetelma aiheuttaa suhteeseen tietysti monenlaisia konflikteja. Sekä suomenruotsalaisuuteen että lappilaisuuteen liitettyjä piirteitä käsitellään paikoin räävittömälläkin huumorilla, joka naurattaa meitä molempia, sillä molempien henkilöhistoriasta löytyy yhtymäkohtia samankaltaisiin tilanteisiin ja kulttuuriisiin törmäyksiin.

Kuulin vasta äsken, että sarjan on käsikirjoittanut pariskunta, Karoliina ja Niklas Lindgren, jotka ovat pistäneet käsiksessä oman suhteensa likoon. Kannatti! Roolitukset ovat onnistuneet myös: Ainoa esittävä Anna Paavilainen on loistava nopeine comebackeineen ja Elmer Bäck niin luonteva Micke, että on vaikea uskoa katsovansa työtään tekevää näyttelijää.

Suosittelemme tilannekomiikkaa arvostaville, ja tietysti kaikille, joille suomenruotsalaiset juomalaulut ja lappilainen tuppisuisuus ovat tavalla tai toisella tuttuja ilmiöitä.

Kolmistaan (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Ollaanpa rehellisiä: aloimme katsoa tätä sarjaa yhteisen man crushin Lauri Tilkasen takia. Lauri on toki juuri niin komea kuin voi kuvitella, mutta sarja yllätti mustalla, häpeilemättömällä huumorillaan. Lähtökohta on koukuttava: yksi huuruinen yö muuttaa kämppiksinä asuvan pariskunnan ja heidän homoystävänsä elämän, kun Vilma (Pamela Tola) tulee kolmikon sekoilun päätteeksi vahingossa raskaaksi ja lapsi päätetään pitää ja kasvattaa kolmistaan. Ei spoilata juonta enempää, katsokaa itse!

Jarno on tykännyt sarjasta erityisesti siksi, että päähenkilöiden elämäntilanne on tuntunut tutulta: kolmekymppiset yrittävät ymmärtää mitä kaikki nämä puheet aikuistumisesta oikein tarkoittavat ja miten se tapahtuu kadottamatta itseään velvollisuuksien alle (kunnes alkaa  valjeta, että kyseessä on mahdollisuus, ei uhka).

Olen toki itsekin rimpuillut läpi samankaltaisten pohdintojen ja pystyn helposti samaistumaan. Erityisesti naurattaa kämppisarjen käänteet ja suorasukaisella dialogilla höystetty tilannekomiikka.

Näyttelijävalinnat ovat loistavia: Pamela ja Lauri ovat tosielämässä aviopari ja dynamiikka toimii, vaikka sarjassa Lauri näytteleekin Vilman homokämppistä.

Plussaa lyhyistä parinkymmenen minuutin jaksoista, joita voi katsoa vain yhden tai viisi putkeen. Olemme itse menossa ensimmäisessä kaudessa ja iloitsen jo nyt siitä, että toinen tuotantokausi on juuri saapunut Aitioon. Aaah se tulee pelastamaan vielä monta iltaa, kun haluaa vaan pistää aivot narikkaan ja nauraa.

Suosittelemme kaikille komediannälkäisille, kolmenkympin kriisistä kärsiville ja heille, joita epäilyttävät omat kyvyt vanhempina.

Supisuomalaiset (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Minisarjassa Seksikäs-Suklaa ja Doselda hengaavat Itä-Helsingissä ja haaveilevat menestyksestä, mutta levytyssopimus kariutuu, rahapula yllättää ja kaksikko törmää pää edellä todellisuuteen. He joutuvat työllistymiskurssille tutustumaan suomalaisuuteen ja siihen mitä kaikkea löytyy suomalaisuuden ytimestä. Kurssi vie ympäri Suomen ja johtaa tietysti ennennäkemättömiin seikkailuihin mm. jääkiekkokaukalossa.

Olen itse aikoinaan muuttanut toiselta puolelta maailmaa Suomeen ummikkona, joka ei osannut sanaakaan kieltä tai tiennyt, miten pakkasella hengitetään. Olihan se melkoinen kulttuurishokki, muutto Melbournesta Rovaniemelle. Varmasti juuri siksi on helppo samaistua parivaljakon havaintoihin suomalaisuudesta ja laidasta laitaan horjuviin ajatuksiin suomalaistumisesta.

Tykkään myös siitä, että sarjassa normalisoidaan maahanmuuttajakeskustelua ja käsitellään huumorin keinoin vaikeitakin aiheita, kuten rasismia.

Jarno on korkannut myös Aition leffavalikoiman ja löytänyt sieltä pitkän liudan suosikkilajityyppiään, dystooppisia scifijännäreitä, joissa rippeistä yritetään rakentaa elämää maailmanlopun tuolla puolen. Kyllä, parisuhde on joskus kompromisseja. Onneksi meillä on diili, että minä saan valita joka toisen elokuvan. En malta odottaa joulua – silloin tulee olemaan paljon aikaa lojua sohvalla, syödä suklaata ja katsella porukalla leffoja! Listan kärjessä ovat Aki Kaurismäen vanhat klassikkoleffat, joita löytyy Aitiosta pitkä liuta. En ole nähnyt niitä vuosiin.

Joko olette kokeilleet Aitiota? Jos se ei ole vielä tuttu, ohjelmakirjaston saa näppärästi käyttöön ilmaisella kokeilukuukaudella, jonka jälkeen hinta on 9,90 €/kk. Aitio toimii niin televisiossa, tietokoneella, tabletilla kuin puhelimella. Tilauksen voi perua koska tahansa, joten kokeilu ei sido mihinkään. Anna mahdollisuus, saatat yllättyä: tilaa Aitio kokeiluun tästä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Arkistojen aarteet ~ Minä miehenä

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran nimellä “Ordinary boys” keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tänä syksynä blogin perustamisesta on tullut kuluneeksi yksitoista vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Sain mahtavan haasteen: millainen olisin, jos olisin mies? Vaikuttaa siltä, että yllättävän vähän erilainen kuin olen nyt, koska olen tosielämässä inspiroitunut ihan samoista henkilöistä kuin olisin herkässä kasvuiässä olevana miehenalkuna tehnyt. Olisin luultavasti myös kiinnostunut aivan samoista asioista, kuunnellut samoja bändejä ja tehnyt yleensäkin niitä samoja asioita, joita äitini kauhisteli.

Tyylillinen taipaleeni olisi alkanut samoilla mustilla pillifarkuilla ja roikkuvilla bändipaidoilla, joita käytin myös oikeasti. Teinipoikana olisin halunnut olla Jim Morrison, koska Morrison vaan oli teinin silmiin maailmankaikkeuden coolein jätkä. Tätä ei varmaankaan tarvitse selittää.

Tosiasiassa olisin ollut enemmän Milo Ventimiglian Gilmore Girls -sarjassa tulkitseman Jess Marianon tapainen murjottava teini: lintsannut koulusta, lukenut liikaa Kafkaa, sekoittanut pääni eksistentialisisilla kysymyksillä ja ihastunut tyttöihin, joita en voi saada ennen kuin olisin tajunnut, että ne joita ei huomaa heti, saattavat olla paljon kiinnostavampia.

Ulkoisen olemukseni olisin bändipaitavaiheesta päästyäni varastanut nuorelta Robert Smithilta – roikkuvat flanelli- ja villapaidat, pillit, maihinnoususaappaat, paljon mustia hiuksia, kajalia ja elämäntuskaa.

Olisin haaveillut rokkitähteydestä: Dave Gahanin cooliudesta, David Bowien mystisestä aurasta ja Morrisseyn röyhkeästä karismasta..

..mutta tajunnut sitten olevani enemmän Jarviksen kaltainen sopivasti eksentrinen intellektuelli – ja ottanut luonnollisesti oivalluksesta kaiken irti mustasankaisten silmälasien, taiteellisesti liehuvien kaulahuivien ja kirjojen painosta ratkeilevan kangaskassin muodossa. Olisin varastanut Richard Ashcroftilta armeijatakit, isot aurinkolasit ja irtonaisen kävelytyylin – tai siis ainakin yrittänyt.

18-vuotiaana olisin löytänyt itsestäni androgyynin popparin ja mustan minimalismin. Olisin yrittänyt näyttää Suede-nokkamiehen Brett Andersonin ja Joy Divisionin Ian Curtisin yhdistelmältä ja onnistunut siinä väärällä tavalla traagisesti, kokeillut ehkä vielä kerran laulaa, tyytynyt toivottomaan epämusikaalisuuteeni ja jatkanut varhaisteininä alkanutta kiihkeää kirjoittamista.

Brian Molko kuluneine farkkuineen ja mustine t-paitoineen olisi ollut aikuisikäni suurin inspiraation lähde. Olisin nähnyt aamuisin paljon vaivaa saadakseni hiukseni juuri oikealla tavalla huolimattomiksi ja alkanut imagosyistä tupakoida. Kaikki rahani olisivat kuluneet levyihin, kirjoihin, tupakkaan ja indieuskottavissa baareissa luuhaamiseen. Olisin opiskellut valokuvausta tai kirjallisuutta ja elättänyt itseni baaritöillä paikassa, jossa kaikki ystäväni olisivat käyneet halvan bissen takia.

Kahteenkymmeneenkuuteen ikävuoteen mennessä tyylini olisi asettunut sopivaksi sekoitukseksi kaikkia tyylillisiä innoittajiani: pillifarkkuja, haalistuneita t-paitoja ja mustia kapeita takkeja, talvisin tennareita ja kesäisin läpsyjä, kaulassa kulahtanut huivi. Sänki saisi kasvaa, hiukseni olisivat edelleen tummat, mutta sekaisin sillä tavalla, johon ne nyt luonnostaan asettuvat. Olisin edelleen tarkka tyylistäni, mutta en enää käyttäisi siihen niin paljon aikaa tai energiaa – pukeutumisen pitäisi olla mutkatonta, jotta voi keskittyä kaikkeen paljon tärkeämpään, kuten musiikkiin ja kirjoihin.

Olisin lopettanut tupakoinnin todettuani että se on typerää, ja korvannut addiktion yhtä intensiivisellä kofeiiniriippuvuudella. Kirjoittaisin tai valokuvaisin, ehkä työskentelisin musiikin parissa, saattaisin järjestää keikkoja tai pyörittää klubia. Lukisin NME:ta tuhahdellen taidekoululaisten indie rave -bändeille, pitäisin tyttöystävälleni pitkiä puheita Led Zeppelinistä ja oikeasta musiikista sivuuttaen tyttöystävän sarkastiset huomautukset siitä, etten osaa soittaa senkään vertaa mitä 18-vuotiaat taidelukiolaiset. Kantaisin kaiken mukana kulahtaneessa kangaskassissa, jossa lukee I ❤ New York ja söisin kotona nuudeleita, koska kaikki rahani kuluisivat vanhan Jeepin kunnostukseen, missä olisin ilmiömäisen huono, mutta tyttöystäväni isä onneksi auttaisi.

Nimeni olisi isoisäni mukaan Anton, mistä olisin hyvin ylpeä, koska olisin aina salaa halunnut olla valokuvaaja Anton Corbijn. Olisin kuitenkin hyväksynyt sen, ettei minusta tule koskaan mitään niin coolia, ja luottaisin poikamaiseen karismaan, sellaiseen jolla Robert Downey Jr saattaa tyttöystäväni hurmokseen.

Fiktiivisen mieshahmoni suurimmat erot todelliseen minääni:
En ole koskaan kuvitellutkaan osaavani laulaa. Miehenä minulle sallittaisiin huomattavasti harhautuneempia käsityksiä omasta erinomaisuudestani.
Yhdet tennarit ja läpsyt eivät riittäisi mihinkään.
En valitettavasti omista Jeeppiä, en edes rämää sellaista.

Muuta merkillepantavaa:
Yritän edelleen olla isoine aurinkolaseineni yhtä cool kuin Richard Ashcroft.
Robert Downey Jr on ollut ei-kovin-salainen kaukorakkauteni 16-vuotiaasta saakka.

Mitä ajattelen näin kymmenen vuotta myöhemmin? Ei lisättävää. 

Pian ensi-illassa ~ Vox Lux

Hei australialaisen Sian musiikista tykkäävien kannattaa höristää nyt korviaan! Brady Corbetin ohjaama uutuusleffa Vox Lux on tulossa Amerikan ensi-iltaansa 7. joulukuuta ja rantautunee pian sen jälkeen Suomeenkin. Natalie Portman tekee tiettävästi elämänsä roolin poptähtenä ja kappaleet on kirjoittanut Sia. Natalie on yksi Jarnon suosikkinäyttelijöistä ja sattumalta leffassa nähdään myös yksi meikän suosikeista, Jude Law. Jokaiselle jotain. No ei, olemme kyllä yhtä mieltä Natalien lahjakkuudesta ja yleisestä upeudesta. Ennakkoon Venice Film Festivalilla nähty elokuva on kerännyt erityisesti musiikin ja Natalien roolisuorituksen osalta suurta suitsutusta, joten ilmeisesti tämä kannattaa painaa mieleen.


☊ VOX LUX TRAILER

PS. Ah, tuli Natalien ja Juden yhdistelmästä mieleen, että täytyykin pitkästä aikaa katsoa Closer (2004), jossa he esiintyvät niinikään yhdessä.