Päiviä, iltoja

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Heräsimme ensimmäisenä aamuna valoon, koirat välissämme. Aurinko tulvi bambusäleikköjen raoista, paljasti talvikuukausina kertyneen pölyn ja sotkun, jonka olimme saaneet aikaiseksi saapuessamme myöhään illalla. Olimme vain nostaneet matkatavarat sisään, ruokkineet jaloissa pyörineet nälkäiset eläimet, pedanneet sängyn pirtin nurkassa, kaivelleet matkalaukusta hammastahnaa muistamatta, että sitä jätettiin viime syksynä kylpyhuoneen kaappiin juuri tätä hetkeä varten.

Aamun ensimmäinen tehtävä heti heräämisen jälkeen: kahvinkeittimen pyyhkiminen pölystä, kahvipurkin avaaminen ja nuuhkiminen (oli vielä kunnossa). Talo on ollut kylmänä talven yli, täällä oli vielä toissapäivänä sisällä vain yksi tai kaksi plusastetta. Kahvikupit lepäsivät kuivauskaapissa siinä kohdassa, johon olin ne viime lokakuussa lähtöaamuna asettanut. Jarnon lempikupit ovat korkeita ja tukevia, vanhaa Arabiaa. Minun lempikuppini on kirppikseltä löytynyt nimetön käsintehty muki, niin iso että voi vähän huijata itseään, sanoa juoneensa “vain yhden kupin” kohtaamatta tosiasiaa, että mukiin mahtuu puoli litraa kahvia.

Talo nitisi talven jäljiltä, oikoi kohmeisia hirsiään. Tervehdin kuistia ja pirtin pöytää, kosketin leivinuunin kylkeä ja kotilieden valurautaista pintaa, availin ja suljin ovia. Olimme lämmittäneet talon huoneista vain pirtin ja keittiön. Vierashuone lämpenee vasta sitten kun vieras saapuu ja loput kaksi huonetta, no, ne ovat niinsanotusti työn alla. Toisesta tulee tänä kesänä meidän makuuhuone ja siitä toisesta jonain vuonna kylpyhuone sitten kun meillä on varaa ryhtyä urakkaan. Silloin voimme purkaa pirtistä leivinuunin viereen 70-luvulla rakennetun pikkuvessan.

Ostimme Pellosta ruokakaupasta kauramaidon, kananmunien ja muiden välttämättömyyksien lisäksi oransseja tulppaaneja.

Teki mieli alkaa heti tuulettaa ja siivota, valmistella asioita uutta kesää varten. En ollut ainoa kärsimätön, Jarno oli jo kiskonut raksahousut jalkaan ja käynyt tutkimassa miltä tuleva makuuhuoneemme näyttää talven jäljiltä (vastaus: yhtä keskeneräiseltä kuin syksyllä lähtiessämme). Mutta maltoimme mielemme ja menimme ensin aamukahville kuistin rappusille, se on paras mahdollinen paikka aloittaa päivä. Aurinko lämmitti jo puisia portaita. Katselimme koiria jotka kirmasivat puoliksi sulanneella pihalla ja kiipeilivät aurausvallien yli hangille. Naapuri oli ystävällisesti käynyt auraamassa pihatien, muuten olisimme saaneet kahlata sadan metrin matkan perille puolitoistametrisen kinoksen läpi.

Kun olimme edellisenä iltana saapuneet Kittilästä ja kantaneet laukut sisään, olimme ihan ensimmäiseksi poltelleet salviaa. Siitä on tullut täällä tapa, talo on yli satavuotias ja nurkkiin kertyy monenlaista. Kasuaalia noitailua, naurattaa ilmaisu jonka opin yhdeltä teistä. Kuljimme savuavan salvian kanssa hämärässä huoneesta huoneeseen, kiersimme ne nurkkia myöten, puhalsimme savua kaappeihin ja komeroihin. Pöllytimme ummehtuneen ilman ja pysähtyneen energian ulos, teimme tilaa uudelle.

Salvian polttamisen lomassa esitimme toiveita alkaneelle keväälle, tulevalle kesälle ja syksylle. Toivoimme pitkiä unia ja onnellisia päiviä, hyvää kahvia, remonttionnea, kaunista ja vähäsateista kesää. Voimia ryhtyä viikkoja kestävään talonmaalausurakkaan. Nokosia, uintireissuja, notkuvia viinimarjapensaita. Mahdollisuuksia tehdä täällä töitä, mahdollisuutta pitää täällä heinäkuussa muutaman viikon loma. Retkeä tai kahta vielä pohjoisemmaksi. Tuntui juovuttavalta sanoa ääneen kaiken mitä halusimme, kuin se olisi ollut jotain hurjaa, vähän vaarallista.

Ihan kaikkea emme sanoneet ääneen. Emme maininneet toiveita, joista luopuminen tekisi liian kipeää. Ne lepattivat ympärillämme kuin hämärässä välkehtivät perhoset, joita katsotaan ihan läheltä vain silloin kun on tarpeeksi vahva, tarpeeksi vakaa olo.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Postikortteja pohjoisesta

✖ PALLAS-YLLÄSTUNTURIN KANSALLISPUISTO, LAPPI

Pääsiäisterveiset Lapista! Olemme olleet täällä jo viikon ja olemme ilmeisesti ihan sekaisin päivissä, sillä meille valkeni juuri, että on tosiaan pääsiäinen. Olen tehnyt anteeksiantamattoman VIRHEEN ja unohtanut ostaa vuosittaisen suklaamunani, mutta kaupat ovat tiettävästi taas huomenna auki, joten pääsen korjaamaan tilanteen ennen kuin pyhät ovat ohi. Sitä odotellessa seuraa muutama nopea postikortti viime päivien roadtripin varrelta.

Ajoimme Aavasaksalta ensin Ylläkselle ja sieltä Olostunturille, josta teimme päiväretkiä Pallakselle. Sieltä pudottelimme Kittilän kautta takaisin Tornionjokilaaksoon. Harkitsimme hetken, että olisimmekin jatkaneet vielä syvemmälle pohjoiseen Kilpisjärvelle asti, sillä olen käynyt vuosia sitten Enontekiöllä ja haikaillut takaisin käsivarren jylhiin maisemiin siitä saakka, mutta hirsitalolla odottava remontti sai meidät kääntämään pakun kohti tuttua jokilaaksoa. Enontekiö odottakoon seuraavaa roadtripiä – ehkä kesällä tai ensi syksynä?

Lapissa näyttää tällä hetkellä surrealistiselta. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, hetkittäin tarkenee jo nahkarotsissa sillä lämpötilat huitelevat päivisin yli kymmenessä asteessa. Tiet ovat sulat ja tunnelma lähes kesäinen, mutta kinokset alkavat heti tien vierestä ja lunta on tuntureilla vielä metrikaupalla. Ei mitään asiaa ilman suksia tai lumikenkiä.

Koirat ovat olleet supermielissään koko matkan: Luna on nauttinut tuntureista ja Juno hotellielämästä. Miten kaksi siskosta voivatkin olla niin erilaisia. 

Jarno ei tarvinnut suksia metsissä suhaamiseen – mäyräkoiravaljakko, vieno alamäki ja liukkaaksi tallottu polku riittivät pitämään vauhtia yllä.

Älkää sanoko mitään. Munkit ovat olennainen osa roadtrippailua. Raati on yksimielinen siitä, että parhaat munkit tähän mennessä ovat löytyneet Raattaman kylän Loimu-ravintolasta: itsetehdyt munkit olivat jättikokoiset ja tiiviit, ei mitään turhaa höttöä vaan täyttä tavaraa.

Välillä mietin, että miten nuo koirat ovatkin niin sopeutuvaisia ja tyytyväisiä. Ne vaan matkustavat mukana ja luottavat siihen, että pidämme niistä huolta.

Mikään valokuva ei valitettavasti onnistu taltioimaan sitä tunnelmaa kun ajelee täällä tuntureiden keskellä. Hulluimmillaan niitä kohoaa kaikkialla horisontissa.

Parasta matkaseuraa: mies, Juno-mäyräkoira ja Luna-niminen lepakko.

Autton kauppa on ehta kyläkauppa Raattamassa, tunnelma on autenttinen ja poroa löytyy kaikissa muodoissaan. Ne voitokkaat munkit löytyvät kaupan yhteydessä toimivasta ravintolasta.

Rajasin pridepakun kuvan laitaan, koska se on Kittilän mutaisten hiekkateiden jäljiltä niin rapainen, että sen värikkäät raidat ovat muuttuneet ruskeanharmaiksi. Hurmaavaa. Emme suostu pesemään sitä ennen kuin pahimmat kurakelit ovat ohi. 

Kirjoitan tätä hirsitalon pirtissä isoäidin vanhalla puusohvalla, koirat nukkuen jaloissa. Lämmitin hurisee nurkassa, naapurihuoneesta kuuluu raaputusta kun Jarno rapsuttelee kalkkimaalia hirsiseinistä. Ulkona on vielä valoisaa, vaikka kello on melkein yhdeksän illalla. Nautitaan pääsiäisestä, kaikki tavallamme, siellä ja täällä.

PS. Instagramistakin löytyy Lappi-kuulumisia Storyn puolelta, kurkatkaa myös kohokohtien Lappi-kansiot.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Meikkipussissa juuri nyt

Saan säännöllisesti kysymyksiä siitä mitä meikkipussistani löytyy. Tartun vihdoin toiveeseen: seuraavaksi esittelyssä lempituotteet, jotka ovat tällä hetkellä käytössä! Minulla ei ole valokynää lukuunottamatta oikeastaan mitään vakituisia tuotteita, sillä työni kautta tulee paljon tuotteita, joista sopivaksi osoittautuvat jäävät käyttöön ja jotkut ovat niin hyviä, että ostan saman uudestaan edellisen loputtua. Suurimman osan näistä kuvissa vilahtavista purkeista olen saanut blogin kautta, loput olen hankkinut itse. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat luonnonkosmetiikkaa. Kaapissa on muitakin meikkejä odottamassa vuoroaan tai oikeaa tilaisuutta, tykkään pitää meikkipussissa vain niitä tuotteita joita käytän säännöllisesti.

En meikkaa päivittäin enkä käytä joka kerta kaikkia tuotteita. Useimmiten meikkaan vain vähän: levitän seerumin päälle ohuen kuulto- tai sävyvoiteen ja sipaisen silmänalusiin valovoidetta, sillä ne ovat mustat riippumatta siitä paljonko olen nukkunut, ovat olleet ihan lapsesta saakka. Niiden lisäksi meikkaan yleensä myös kulmat, sillä pari vuotta sitten tehty microblading on kulunut suurimmaksi osaksi pois.

Ripsiväriä laitan oikeastaan vain silloin, kun olen lähdössä jonnekin, jossa haluan olla erityisen edustava – tärkeään palaveriin, illalliselle, kemuihin. En oikein tiedä mihin se on unohtunut. Omat ripseni ovat ihan tavalliset, maantienväriset tyngät, eikä niissä ole ollut taivutuksia tai kestovärjäyksiä yli vuoteen. Jostain syystä olen vaan tykästynyt ripsivärittömään lookiin, siinä on jotain androgyyniä. Olen aina tykännyt korostaa androgyynejä piirteitäni enemmän kuin niitä pehmeitä, naiselliseksi miellettyjä. Luulen, että Virginia Woolfin kirjan pohjalta tehdyllä Orlando-elokuvalla ja pääosaa näyttelevällä Tilda Swintonilla on osuutensa asiassa. Näin leffan herkässä teini-iässä enkä ole vieläkään täysin toipunut girl crushistani Tildaan.

Joskus minua viehättää ajatus siitä, että näyttää ensisijaisesti ihmiseltä eikä sukupuoleltaan. Ei sillä, että minulla olisi mitään naisena olemista tai siltä näyttämistä vastaan. En vaan ajattele, että tavoitteeni olisi näyttää aina mahdollisimman naiselliselta tai kauniilta sillä tavoin kuin naisilta monesti odotetaan. Oikeastaan tunnen itseni eniten minuksi silloin kun meikkiä on vähän tai ei ollenkaan.

Mutta tietysti on ihanaa meikata enemmänkin silloin kun siltä tuntuu. Silloin käytän kaikkia meikkipussini tuotteita, lisään myös poskipunaa, kuultoa vähän sinne sun tänne, laitan silmiin ripsivärin lisäksi luomiväriä tai ohuen rajauksen. Puunaan ja tupsuttelen, ihailen peilikuvaa, josta tulee klassisella tavalla kauniimpi, huolitellumpi, vähän enemmän kaikkea.

Juice Beautyn Phyto-Pigments Illuminating Primer on kirkkaasti paras (tai omaan makuuni sopivin) pohjustusvoide, jota olen koskaan käyttänyt: ohut koostumus levittyy ihoon kuin nestemäinen silkki ja taikoo kasvoille luonnollisen hehkun. Käytän usein pelkästään tätä silloin kun iho on päivettynyt.

Meikkivoiteeni on ollut viime aikoina Ere Perezin Quinoa Water Foundation, joka on oikeastaan enemmän ihoa tasoittava ohut sävyvoide. Ihoni on useimmiten luonnostaan ihan riittävän tasainen omaan makuuni, ei tietenkään täydellinen, mutta pidän siitä enemmän epätäydellisenä ja luonnollisena kuin meikattuna virheettömäksi pinnaksi. Lappiin tosin pakkasin Mádaran suojakertoimellisen voiteen, sillä aurinko hohtaa hangilta melkoisella voimalla. Suojakertoimellisella sävyvoiteella mennään muutenkin tästä syksyyn asti.

Oranssi sävynappi kuvassa on RMS Beautyn Lip2Cheek sävyssä Curious. Tätä voisi käyttää myös huulilla, mutta itse töpötän sitä sormenpäillä poskipäille tuomaan kasvoihin heleyttä. Käytin talvella roosahtavampaa sävyä, mutta kaivoin tämän esiin pari viikkoa sitten, sillä oranssiin taittavat sävyt näyttävät ihanalta kevään päivettämillä kasvoilla.

Poskipuna on kyllä helpoin tapa tuoda kasvoihin eloa. Elintärkeä niinä aamuina, kun työ tai viini on valvottanut ja pitäisi olla pätevänä jossain palaverissa.

Rakastan erilaisia kuulto- ja hohtotuotteita, siksi niitä löytyykin meikkipussista useita! Ere Perezin Vanilla Highlighter on superkuulas korostusvoide, jota sipaisen poskipäille, kulmaluille ja joskus keskelle luomia kirkastamaan katsetta. Samppanjaisen sävyn nimi on Falling Stars ja siinä on aavistus kimallusta.

Pienempi purnukka on Kora Organicsin Rose Quartz Luminizer, joka sisältää nimensä mukaisesti aitoa ruusukvartsia, se selittää vaaleanpunaisen sävyn. Luonnollinen hohde ei sisällä yhtään kimallusta, mikä tekee tästä arkikäyttöön täydellisen.

Hot tip: korostusvoiteen voi levittää iholle ennen sävyvoidetta, jos haluaa lopputuloksesta superluonnollisen, ei-meikatun näköisen.

Oranssi tuubi on Bybi Beautyn Babe Balm, monikäyttöinen balmi, jota käytän useimmiten huulirasvana ja joskus superlaiskoina lähes-meikittöminä päivinä tuomaan hohtoa poskipäille ja kulmaluille, joskus luomellekin. Balmi sopii myös meikin alle kosteuttamaan ja tuomaan kuulautta.

Poikkeus luonnonkosmetiikkalinjaani on Yves Saint Laurent. Olen käyttänyt merkin legendaarista valokynää siitä saakka kun olin seitsemäntoistavuotias enkä ole onnistunut löytämään sen voittajaa. Meikkipussista löytyy tällä hetkellä sen uusi versio, Touche Éclat High Cover, joka on pigmenttisempi ja peittävämpi kuin alkuperäinen. Tummien silmänalusten lisäksi sillä saa piiloon arvet ja ihon punoituksen esimerkiksi nenänpielissä.

Toinen meikkipussista löytyvä YSL:n tuote kimaltaa kuvan vasemmassa reunassa. En olisi ostanut tätä huulipunaa itse, sillä en juuri käytä huulimeikkejä, mutta sain sen testiin tovi sitten ja ihastuin. Puna liukuu huulille pehmeästi ja nudesävy näyttää luonnolliselta, suudeltavalta. Pisteet myös siitä, että punaa voi levittää ilman peiliä. Piti tarkistaa tuotteen nimi: Rouge Volupté Shine Oil-In-Stick.

Kuvassa myös silmämeikkiarsenaalini: Absolutionin musta ripsiväri, RMS Beautyn voidemainen luomiväri Eye Polish hohtavassa nudesävyssä Myth sekä Zuii Organicsin kulmakynä ja musta kajal. Jos meikkaan silmät, käytän ripsivärin lisäksi joko voidemaista luomiväriä koko liikkuvalla luomella, tai teen ohuen mustan rajauksen jonka pehmennän sormin.

Aliman luomenpohjustusvoide on ollut kovassa käytössä niinä päivinä kun käytän silmämeikkiä, sillä luomeni ovat nopeasti rasvoittuvaa sorttia. Jostain syystä myös ihoni on alkanut rasvoittua ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien ja siksi olen kaivanut kaapista Hynt Beautyn ohuen puuterin, jota olen tupsutellut kasvojen keskiosiin.

Meikkipussin tärkeät työkalut ovat simpukkapeili, hyvät pinsetit joilla siistin kulmat ja ripsentaivutin, jonka jätin esteettisistä syistä pois kuvista (se on kaamean näköinen, pitäisi ostaa uusi).

Siveltimiä ei meikkipussissa ole, vaikka jokusen omistankin. Tykkään levittää meikit sormin, sillä tavoin lopputuloksesta tulee pehmeä ja luonnollinen. Laiska menetelmäni ei tietenkään sovi mihinkään tarkkaan työskentelyyn, mutta enpä sellaista harrastakaan. Sanotaanko, että meikkaustyylini on enemmänkin ekspressionistinen.

Sellainen setti! Näitä tuotteita saa Naturellesta, JoliestaStockmannilta ja ainakin osan myös Glamlinin kautta. Alehaukoille tiedoksi, että Glamlinin alekoodini on yhä voimassa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK