Silmälasit on pop

Kaupallinen yhteistyö Trend Optic

Siitä onkin aikaa, kun silmälasit ovat olleet elämässäni ajankohtainen aihe. Likinäköiset silmäni laseroitiin vuosia sitten, lopputuloksena täydellinen nollanäkö, enkä ole tarvinnut sen koommin silmälaseja kauas näkemiseen. Mutta viimeisen vuoden aikana elämääni on hiipinyt vaivihkaa uusi ilmiö: silmät ovat alkaneet väsyä ja harittaa tietokoneen äärellä istuessa, pää kipeytyy joskus lukiessa ja sampoopullojen pienistä pränteistä en saa enää selvää kuin tihrustamalla. Kyllä, se on iloinen ystävämme ikänäkö! Sille ei laserointikaan mahda mitään.

Marssin siis Trend Opticiin näöntarkastukseen. Bulevardilla sijaitseva optikkoliike on ollut vuosia ehdoton suosikkini henkilökohtaisen palvelunsa ja loistavan valikoimansa vuoksi, käytännössä kaikki aurinkolasini ovat sieltä. Trend Opticin juttu on ehdottomasti laatuun panostavat, kiinnostavat ja persoonalliset pikkumerkit, joista useimpia ei Suomessa myy kukaan muu. Valikoimissa on myös muutamia tunnetumpia brändejä, kuten Ray Ban, joilta putiikki poimii erehtymättömällä maulla valikoimiinsa kaikkein ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat mallit.

Patistin samalla Jarnon näöntarkastukseen, sillä hänelle on aikoinaan määrätty silmälasit. Hän vaan hukkasi ne vuosia sitten eikä tullut koskaan hankkineeksi tilalle uusia, vaan koki pärjäävänsä ilman. Nykyään kuitenkin ajamme paljon pitkiä matkoja, myös pimeällä, hirviaikaan ja kaikenlaisia metsäneläimiä vilisevillä tieosuuksilla. Ratin takaa on tärkeää nähdä mahdollisimman tarkasti ja kauas, jonain päivänä se voi pelastaa henkiä.

Niinhän siinä kävi, että meille molemmille tilattiin silmälasit: Jarnolle kauas näkemiseen ja minulle heikentyneeseen lähinäköön. Yllätyksenä tuli, että molemmilla oli nykyisin myös hajataittoa, joka on todennäköisesti syy meitä molempia vaivaavaan päänsärkyyn.

Reaktioni oli kovin toisenlainen kuin kuullessani teini-iässä tarvitsevani silmälasit: silloin olin pökertyä kauhusta, nyt hyrisin innosta, sillä arvasin jo, että hyllyiltä löytyisi toinen toistaan inspiroivampia vaihtoehtoja. Myös Jarno, joka suhtautui silmälasihankintaan aluksi suurella varauksella, unohti kaikki tekosyynsä alettuaan sovitella valikoimia läpi. Varttia myöhemmin hän kyseli jo malttamattomana kuinka kauan silmälasien saapumisessa kestää eikä puhunut muusta koko loppuiltana. Voi tuuliviirimieheni.

Päätimme samalla Trend Opticin väen kanssa tiivistää vuosia jatkuneen ystävyytemme viralliseksi yhteistyöksi: mikäs sen luontevampaa, kun rakastan ja suosittelen tuota ihanaa optikkoliikettä ja sen superkivaa henkilökuntaa ihan muutenkin. Kotimainen yrittäjyys ja laatuun panostavat, persoonalliset kivijalkakaupat ovat todellakin asioita, joita haluan tukea, puhumattakaan siitä, että moni Trend Opticin valikoimiin kuuluvista brändeistä toimii vastuullisesti ja valmistaa tuotteensa eettisesti käsityönä.

Tilasimme lopulta molemmille kahdet kehykset erilaisia tilanteita varten. Harri ja Vilja onneksi auttoivat valinnoissa, sillä on yllättävän paljon asioita, joita kannattaa miettiä. Millaiset kehykset osuvat omaan makuun ja tyyliin? Mitkä värit imartelevat omia sävyjä hiuksista silmiin ja ihonväriin? Mitkä mallit sopivat kasvojen muotoon ja piirteisiin, istuvat hyvin nenällä? Hyvin valitut kehykset voivat parhaimmillaan kohottaa kasvoja ja freesata koko ilmeen.

Näissä kuvissa on Victoria Beckhamin mallistosta löytyneet retrohenkiset kehykset, jotka esittäytyivät ensimmäisen kerran viikko sitten. Ihastuin hurmaavaan, kookkaine linsseineen hivenen humoristiseen muotoiluun ja pehmeään värimaailmaan, joka liukuu lämpimästä ruskeasta meripihkaan. Näytän näissä aivan nuorelta äidiltäni ja pidän jostain syystä siitäkin. No, syytä ei tarvitse ehkä hakea kauempaa kuin siitä, että hän on nuoruudenkuvissaan tyrmäävä kaunotar, jolla oli timanttinen tyylitaju.

Nämä on tarkoitettu kirjoittamiseen, lukemiseen ja kaikenlaiseen lähinäköä vaativaan puuhasteluun. Tilasin linsseihin kevyen liukuvärjäyksen, joka sopii täydellisesti kehysten retrofiilikseen. Onneksi Harri otti liukuvärjäyksen esille, sillä en tiennyt että se on edes mahdollista! Sävyjä olisi ollut tarjolla useita, mutta lämmin ruskea tuntui heti omalta.

Jarnoon iski valikoiman äärellä valinnanvaikeus. Ei ihme, koska hänellä on kasvot, joihin näyttää sopivan kaikki mahdolliset kehykset. Minulla esimerkiksi ei ollut ollenkaan tälläistä ongelmaa.

Valinnanvaikeuden lisäksi tuli myös lapsenomainen innostus, että MÄ SAAN LASIT! Sovitin läpi varmaan sata paria, mutta päädyin newyorkilaisen Moscotin ruskeisiin liukuvärjättyihin sankoihin. Ne on mun käyttöön sopivan jykevät ja väri istuu hyvin mun ihonsävyyn. Linsseihin tehtiin ihan pieni ruskea liukuvärjäys, että aurinko ei häikäise niin paljon ja onhan ne myös hyvännäköiset! Niistä huokuu just oikeanlainen, rento fiilis. Näitä käytän niin ajaessa kuin kaupungilla kulkiessa. – Jarno

Toisiksi kehyksikseni valitsin Jacques Marie Magen tummat ja tyylikkäät pokat. Sain viime keväänä saman merkin aurinkolasit, joten tiesin, että merkki on superlaadukas ja panostaa eettiseen tuotantoon. Kehykset valmistetaan käsityönä Japanissa ja jokaisesta myydystä kehyksestä lahjoitetaan prosentti Pohjois-Amerikan luonnonpuistoille, alueen luonnon ja eläimistön monimuotoisuuden säilyttämiselle. Trend Optic on ainoa, joka myy merkkiä Suomessa.

Rakastan kehysten kilpikonnaväritystä, joka välähtelee valon mukana, ja messinkistä nenäsiltaa. Ranskalaissyntyisen, nykyisin Los Angelesissa toimivan merkin monissa kehyksissä on Art Deco -vaikutteita, joita näkyy minusta häivähdyksen verran myös näissä.

Näihin kehyksiin tilattiin Essilorin Eyezen-linssit, niinsanotut nuorisomonitehot, joissa on lähituki linssin alaosassa. Linssi on erityisen hyvin paljon päätetyötä tekeville ja kännykkää käyttäville ihmisille, joilla ei ole vielä tarvetta varsinaisille moniteholinsseille. Linssi ehkäisee silmien rasittumista ja sopii siis erittäin hyvin juuri minun kaltaisilleni ruuduntuijottajille, joiden silmät tuntuvat väsyneiltä päivän päätteeksi.

Tämän parin linsseineen suunnittelimme ruututyöskentelyn lisäksi palaverikäyttöön ja oikeastaan ihan mihin vaan: silloin kun en tarvitse linssin alaosassa olevaa lähitukea, iloitsen linssin yläosasta, joka korjaa silmieni pahentuneen hajataiton ja auttaa näkemään hyvin myös kauas.

Paksut, tummat kehykset ovat vahva asuste, mikä on osoittautunut ihan mahtavaksi asiaksi erityisesti niinä päivinä, kun en jaksa meikata: kehykset tuovat ryhtiä kasvoihin ja häivyttää väsymyksen merkkejä. Ne tuovat itseasiassa koko olemukseen särmää: saan haahuilla villapaidoissa ja farkuissa ja näytän silti silmälaseineni aika pätevältä tyypiltä.

Jarnon toiset kehykset ovat ranskalaisen Ahlemin: superkevyet metallisangat, jotka eivät voi olla tuomatta John Lennonia mieleen. Huvittaa, että minulla on ollut joskus alta kaksikymppisenä lähes samanlaiset lasit, joita käytin ja rakastin, kunnes tiputin ne pihatielle ja rekka ajoi niiden yli ennen kuin ehdin tajuta niiden pudonneen. Se oli niiden loppu, mutta pyöreät silmälasit ovat konseptina kyllä ajaton klassikko.

Ahlemin pyöreäsankaiset kehykset olivat villi kortti, mutta rakastuin niihin välittömästi. Ne ovat mun kotilasit, joita käytän ollessani tietokoneella: ne korjaavat hajataiton, tekevät keskittymisestä helpompaa ja ovat auttaneet silloin tällöin vaivaavaan päänsärkyyni. Tuun ihan sairaan hyvälle tuulelle ja koko olemukseni jotenkin rauhoittuu, kun käytän niitä. Tuntuu kuin olisin viisas pöllö, joka puhuu ainoastaan kun on asiaa. Sangat on todella kevyet ja huipputaidokasta käsityötä. Niissä on kauttaaltaan pienenpieniä kaiverrettuja symboleita, mistä jaksan lähes päivittäin kertoa Stellalle: “Katso! Muinaisia riimukirjoituksia! Etkö näe niitä!? Et tietenkään, vain valitut näkevät ne! “Eli viisas pöllö onkin ehkä pelkkä pöllö. – Jarno

Mitäs tykkäätte meidän valinnoista?

Trend Optic haluaa tarjota alennuksen teille, joille uusien silmälasien hankinta on ajankohtainen. Koodilla STELLA JA JARNO saa huhtikuun ajan 20% alennusta kaikista silmälasikehyksistä. Ei siis muuta kuin näöntarkistukseen Bulevardille! Kannattaa kurkata samalla aurinkolasivalikoima, sillä kevään mallistot täydentyvät kovaa vauhtia.

Trend Optic
Bulevardi 13, Helsinki
Ma-pe 10-18, la 11-15

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

17 thoughts on “Silmälasit on pop

  1. Heeeei eikö samaa alennusta olisi mahdollista saada myös aurinkolaseille? Niille olisi tarvetta tänä keväänä! :)

  2. Täällä kanssa yksi jolla on laseroidut silmät ja joka tarvitsisi ikänäköön lasit. Kävinkin jo yhdessä silmälasiliikkeessä näöntarkastuksessa, mutta törmäsin ongelmaan, että yli 20 vuotta sitten laseroitujen silmieni takia optikko ei voinut kirjoittaa minulle reseptiä laseihin enkä siis saanut hankittua laseja heiltä. Kävitkö itse erikseen silmälääkärillä vai onnistuiko lasien hankinta Trend Opticissa muuten? Olen jo katsellut heidän valikoimaansa näyteikkunan takaa ja kovasti kiinnostaisi mennä kokeilemaan.

    • Hmm, onpa kummallista! Minä kävin siis ihan Trend Opticissa näöntarkastuksessa eivätkä aiemmin laseroidut silmät olleet ongelma. Valitsin heidän valikoimista kehykset, he tilasivat niihin sopivat linssit ja kaikki hoitui ilman mitään sen kummempaa säätöä. Käy ihmeessä liikkeessä juttelemassa, en usko että tuossa on mitään ongelmaa!

  3. Wow! Olen kateellinen teille jokaisella solullani, niin täydelliset mallit ( te) ja täydellisesti valitut silmälasit!! En edes voi käsittää miten jotkut voi näyttää noin upeilta silmälaseissa ja ilman. Syvä ja ihaileva huokaus perään.

    • Hahaha ihanaa kiitos ♥ Kyllä oikeanlaisilla kehyksilläkin on osuutta asiaan minun tapauksessani! Jarno nyt näyttää upealta ihan kaikissa kehyksissä, mutta hän onkin jokin geenioikku.

  4. “Tuntuu kuin olisin viisas pöllö, joka puhuu ainoastaan kun on asiaa.”
    Miten osuva ilmaus! Siinä kiteytyy laadukkaan, käsityönä tehdyn tuotteen olemus, joka erottuu massasta tekemättä itsestään numeroa. Itsellänikin on pyöreät lasit ko. merkiltä ja niissä tulee seesteinen ja fiksu olo.

    • HAHA! Hupaisa sattuma, että Johnny Depp itseasiassa käyttää samoja silmälaseja kuin Jarno, mutta ei noita pyöreitä, vaan noita Moscotin kehyksiä.

  5. Ihania kehyksiä! Viime vuosina olen huomannut kaivavani aurinkolasieni joukosta aina useammin ne pyöreät kehykset. Ne tuovat kaikkiin asuihini persoonallisen vivahteen, ja minun mieleeni nykyisin ensisijaisesti viktoriaanisen ajan sekä steampunk -estetiikan. John Lennon oli aikaisemmin se välitön mielleyhtymä, mutta kaikki nuo käyvät kyllä minulle! Olen miettinyt pitkään sekä näöntarkastusta, että pientä hajataittoa korjaavien lasieni kehysten päivittämistä, harmikseni tulen synnyinmaahan vasta myöhemmin kesällä. Käynen silti tsekkaamassa tuon liikkeen valikoiman!

    • Totta, pyöreät kehykset osuvat kyllä moniin eri mielleyhtymiin! Riippuu muusta habituksesta mikä nousee vahvimmin esiin. Hei, ehkä voit olla Harriin ja Viljaan yhteydessä ja kysyä saatko hyödyntää blogialennuksen poikkeuksellisesti hiukan myöhemmin, jos löydät liikkeen valikoimista sopivat kehykset?

  6. Todella hyvät valinnat molemmilla! Juteltiinkin tuosta kehysten valitsemisesta muutamalla viestillä Instagramissa ja ette olisi kyllä yhtään parempia kehyksiä voineet valita. Optikkona on kiva lukea positiivisia kokemuksia lasien hankinnasta ja näöntarkastuksista, koska monille kaikki näkemiseen liittyvät asiat on vaikeita ja jopa jännittäviä, tavallaan “pakkopullaa”. Odotan lisää postauksia yhteistyöstä!

    • Hei ihana kuulla! Joo, tämä oli kyllä alusta loppuun pelkästään positiivinen kokemus, ja onneksi tyylikkäitä kehyksiä kyllä löytyy nykyään joka makuun ja tyyliin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.