✖ Huhtikuun kootut

Jahas, vappuaatto on täällä – on siis just hyvä hetki jakaa kuumat, kiinnostavat ja muuten ajankohtaiset asiat kuluneen kuukauden varrelta!

✖ Paluu pohjoiseen. Hirsitalomme talvikausi on pitkän odotuksen jälkeen ohi, niinpä vietimme yli puolet huhtikuusta Lapissa. Oli ihanaa. Tein sielläkin paria pääsiäispyhäpäivää lukuunottamatta ihan normitahdilla töitä, mutta tuntui lähes lomalta. Nukuin paremmin ja enemmän: lopetin herätyskellon käyttämisen ja heräsin silti joka päivä kahdeksan maissa ilman aamuraivoa. En olisi millään malttanut vielä tulla takaisin etelään, mutta minkäs teet, kun työvelvollisuudet ja viimeistelyä vaille valmis keittiöremontti kutsuvat. Onneksi kesällä on mahdollisuus viettää pohjoisessa kerralla pidempiä aikoja. Paljon kuvia luvassa vielä blogin puolelle tältä reissulta.

Joku sanoi kerran, että näytän kaikissa kuvissani niin seesteiseltä. Tämä otos taitaa olla lähempänä arkista totuutta.

✖ Kesäsuunnitelmat. Viime viikolla vasta valkeni, että kesä on todellakin just kulman takana ja kesäsuunnitelmia voi alkaa punoa ihan täyttä häkää! Lista on toistaiseksi lyhyt: kiinnostaa Lapissa oleminen, Sideways ja Flow Festival (THE CURE ♥). Ainiin, kiinnostaa myös loma. Heinäkuussa on tiedossa yksi työkeikka, mutta muuten olisi tarkoitus lomailla pohjoisessa. Eli hikoilla raksalla, mutta se käy lomasta, koska olemme sekaisin ja teemme sitä omasta vapaasta tahdostamme.

✖ Tavaratetris. Isommasta asunnosta pienempään muuttaminen ja muutosta saakka kestänyt remontti on tuottanut monenlaista pähkäilyä tavaroiden kanssa. Uuteen kotiin tuoduista kalusteista osa ei löytänytkään paikkaansa muuttuneiden remonttisuunnitelmien takia, ja päätimme lopulta karsia muitakin, sillä niukkuus ja väljyys kiinnostaa. Käytämme asuntoa paljon niin omissa kuin ulkopuolisten kuvauksissa, ja mitä vähemmän huoneissa on siirreltävää tavaraa, sen helpompaa.

Nämä astiakaappia odottavat lasit EIVÄT ole lähdössä kirppikselle.

Myös pohjoisen kakkoskotia on tyhjennetty turhasta kamasta, jota on totisesti riittänyt, sillä vintin ja ladon lisäksi kaksi asuinhuoneista olivat olleet 60-luvulta saakka varastokäytössä. Mitään talon historiaan kuuluvaa emme tietenkään sieltä vie, vaan muualta tulleet, uudemmat tavarat, jota kukaan ei enää tarvitse. Olemme viime kuukausina myyneet ja antaneet tavaroita pois vähän siellä sun täällä, mutta nyt päätimme, että myymme loput kamat Parolan aseman rompetorille 8. kesäkuuta. Luvassa alkukesän ihanin kirppistapahtuma, kannattaa pistää kalenteriin! Parola sijaitsee tunnin päässä Helsingistä ja paikalle pääsee niin autolla kuin junalla.

✖ (Hitaasti etenevä) ruokavalioremontti. Luulin vielä pari vuotta sitten, että olisi vaikeaa vaihtaa tavallinen kahvimauito kauramaitoon, mutta ei se sitten ollutkaan. Lehmänmaito alkoi pian maistua pahalta ja nykyään valitsen kauramaidon eettisten syiden lisäksi myös siksi, että se yksinkertaisesti on minusta parempaa. Maidon jälkeen moni muukin maitotuote on vaihtunut kauraversioon, mutta turkkilaisen jugurtin korvaajaa en ole onnistunut löytämään. Olen testaillut monia kaura- ja soijajugurtteja, joista monet ovat hyviä (kuvissa yksi lukuisista soijajugurttikokeiluistani) mutta ei ollenkaan sama asia. Kaipaan hapanta, paksua, lusikalla paloiteltavaa! Pitääkö vaan vierottautua? Kysyin tätä Instagraminkin puolella ja moni ehdotti kookosjugurttia, mutta eihän se auta, jos hakusessa on jokin hapan.

Syy karsia ruokavaliosta loputkin maitotuotteet ovat tällä hetkellä eettisten ja ekologisten lisäksi terveydelliset: olen yrittänyt diagnoosini jälkeen vähentää tulehdusta aiheuttavia tai ylläpitäviä ruoka-aineita ja maitotuotteet ovat listan kärjessä. Kokonaan en ole ajatellut luopua juustosta, mutta haluaisin pitää sen harvinaisena herkkuna eikä päivittäisenä itsestäänselvyytenä. Ehkä turkkilaiseen jugurttiin pitää valita sama herkuttelulinja.

✖ Auta Antti. Olemme viimeisenä maailmassa rakastuneet Antti Holman hurmaavaan podcastiin ja kuuntelimme koko ensimmäisen kauden paluumatkalla pohjoisesta. Ah! Jaksot paranevat vaan matkan varrella, kun Antti rentoutuu ja on jakso jaksolta enemmän oma inhimmillinen, räävitön ja sekopäinen itsensä.

Ihanaa vappuaattoa! Jos olette vielä langoilla: mitä kuuluu, miten huhtikuu meni?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vappu kahdella tavalla


Kaupallinen yhteistyö Freixenet ja Asennemedia

Vappu tulee tänä vuonna vähän varkain! Tuntuu epätodelliselta, että se häämöttää ihan parin päivän päässä, kun juuri oli pääsiäinen, Lappi ja lumikinokset. Vietämme vapun kaupungissa, sen enempää emme vielä tiedä. Kuten kovin usein, kaikki riippuu säästä, fiiliksestä, ystävien liikkeistä. Ehkä lähdemme ulos, ehkä jäämme kotiin? Ehkä hengaamme ihmisten kanssa tai olemme ihan kaksin. Varmaa on, että kuohuvaa laitetaan kylmään ja leipomosta ostetaan rahkamunkkeja. Sen jälkeen voi vedellä fiiliksen varassa.

Turvaudun usein viiniostoksilla hyväksihavaittuihin tuttuihin. Freixenetin italialaiset kuohuviinit ovat nykyisin suosikkejamme kevään ja kesän juhliin, sillä kaunis, kristallimainen pullo on jo itsessään juhlava. Ostamme niitä usein myös viemisiksi, tälläistä pulloa ei tarvitse edes paketoida. Vaaleanpunainen Italian Rosé Sparkling Extra Dry kruunaa niin vapun kuin äitienpäiväkattauksen, valmistujaiset, juhannusjuhlat tai minkä tahansa kesäisen illanvieton. Kuivalla roseekuohuvalla ei voi mennä pieleen: se sopii niin ruoan seuraksi kuin kilistelyyn ja toimii myös tyylikkäänä aperitiivina, jota voi tarjoilla vieraille jostain ihanasta lasista odotellessa safkan valmistumista.

Viini on hurmannut monet ystävätkin eikä ihme, se on helppo juotava ja sopii moneen makuun: maku on pehmeä ja hedelmäinen, kukkainen, aavistuksen marjainen. Kuohu on kevyt. Kuulin juuri tämän ilmaisun jossain ja ihastuin. Kevyt kuohu! Miten ihanasti sanottu. Virallisesti tätä kuivaa kuplivaa suositellaan paritettavaksi ruokapöydälle kalojen, äyriäisten ja salaattien kanssa, mikä tekee siitä täydellisen vappuskumpan. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan, iso pullo irtoaa himpun alle 15 eurolla ja piccolopullo alle vitosella.

Koira on vähän myrtynyt marjatarjoilusta ja haluaa tietää miksi vappukuvauksissa ei ole nakkeja.

Pieni vappupiknik kiinnostaa kyllä, jos keli pysyy kuivana ja aurinko hellii vapunviettäjiä. Sellainen matalan kynnyksen minipiknik, jota varten ei tarvitse raahata kaksin käsin kauppakasseja tai kokata kahta päivää. Joskus isot tuotannot ovat ihania, mutta nyt ei vaan jaksa! Yksinkertaisuus ja vaivattomuus ovat tämän kevään avainsanat, joten pakkaisin koriin vain viltin, hyvin jäähdytetyn roseen helpoissa piccolopulloissa ja lasiset pillit (niitä saa mm. Granitista). Evääksi rahkamunkkeja ja sipsejä, sillä makean vastapainoksi pitää olla jotain suolaista. Jos sataa, minipiknikin voi aina siirtää sisälle olohuoneen lattialle, mutta Helsingin säätiedotus näyttää kerrankin tosi lupaavalta. Kymmenen astetta ja aurinkoa! Älä tule sade, tule aurinkoinen vappu!

Kiinnostaa myös rentouttava kotivappu. Uudessa kodissa on nimittäin kylpyamme, jossa olemme ehtineet lillumaan aivan liian vähän. Itseasiassa luulen, että siinä on lillunut enemmän suihkutiskejä kuin ihmisiä. Vaahtokylpyvappuun kuuluu ehdottomasti kuohuviini (suosittelemme tähänkin näitä superkäytännöllisiä ja söpöjä piccolopulloja, koska niihin ei hulahda vettä samalla tavalla kuin lasiin) ja jotain helposti kylvyssä naposteltavaa evästä, kuten tuoreita mansikoita. Ostimme näitä kuvia varten vuoden ensimmäiset mansikat ja ah ovat muuten hyviä. Musiikki on myös olennainen: kylpyhuoneeseen voi tuoda matkakaiuttimen tai laittaa musiikkia vaikka puhelimesta.

Sitten vapunvietto siirretään sänkyyn tai sohvalle peiton kanssa (peitto on tärkeä) ja katsotaan Netflixista esimerkiksi kaikki Sex Educationin ensimmäisen kauden jaksot. (Harmi, että olemme nähneet ne jo, mutta katsokaa te, jos ette ole.) Mikään ei tietenkään estä muita laiskottelijoita liittymästä seuraan. Meillä on muutamakin ystävä, joka aikoo tehdä vappuna rästitöitä pois (ah yrittäjäelämää) ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, joku heistä saattaa ryömiä seuraksemme sohvalle saatuaan työt tehtyä.

Eihän minipiknikin ja vappulaiskottelun väliltä oikeastaan tarvitse edes valita, voi saada molemmat! Kunhan jääkaappi on varustettu, voi päättää vasta vappuna mitä tekee. Ihanan roseeskumpan saatavuuden voi tsekata verkosta ennen viiniostoksille lähtemistä. On olemassa myös kuiva ja hapokas prosecco (sekin vakiosuosikkejamme) ja siitäkin tietysti hurmaava piccolokoko.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, muuten sana on vapaa. Onko teillä vappusuunnitelmia?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Healah Dancing

Olen soittanut tätä koko päivän päässäni enkä malta olla pistämättä vahinkoa kiertämään. Brittiläinen folkmuusikko ja runoilija Keaton Henson teki muutamia vuosia sitten klassisen instrumentaalilevyn nimeltä Romantic Works ja rakastan niin tätä kappaletta kuin siihen tehtyä videota. Albumilla soittava sellisti Ren Ford on upea ja lyhytelokuvan lopun hidas tanssi on ohjattu ja kuvattu niin hienosti, että pakahdun ja halkean ja hajoan.


☊ KEATON HENSON ~ HEALAH DANCING (FEAT. REN FORD)

Päiviä, iltoja

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Heräsimme ensimmäisenä aamuna valoon, koirat välissämme. Aurinko tulvi bambusäleikköjen raoista, paljasti talvikuukausina kertyneen pölyn ja sotkun, jonka olimme saaneet aikaiseksi saapuessamme myöhään illalla. Olimme vain nostaneet matkatavarat sisään, ruokkineet jaloissa pyörineet nälkäiset eläimet, pedanneet sängyn pirtin nurkassa, kaivelleet matkalaukusta hammastahnaa muistamatta, että sitä jätettiin viime syksynä kylpyhuoneen kaappiin juuri tätä hetkeä varten.

Aamun ensimmäinen tehtävä heti heräämisen jälkeen: kahvinkeittimen pyyhkiminen pölystä, kahvipurkin avaaminen ja nuuhkiminen (oli vielä kunnossa). Talo on ollut kylmänä talven yli, täällä oli vielä toissapäivänä sisällä vain yksi tai kaksi plusastetta. Kahvikupit lepäsivät kuivauskaapissa siinä kohdassa, johon olin ne viime lokakuussa lähtöaamuna asettanut. Jarnon lempikupit ovat korkeita ja tukevia, vanhaa Arabiaa. Minun lempikuppini on kirppikseltä löytynyt nimetön käsintehty muki, niin iso että voi vähän huijata itseään, sanoa juoneensa “vain yhden kupin” kohtaamatta tosiasiaa, että mukiin mahtuu puoli litraa kahvia.

Talo nitisi talven jäljiltä, oikoi kohmeisia hirsiään. Tervehdin kuistia ja pirtin pöytää, kosketin leivinuunin kylkeä ja kotilieden valurautaista pintaa, availin ja suljin ovia. Olimme lämmittäneet talon huoneista vain pirtin ja keittiön. Vierashuone lämpenee vasta sitten kun vieras saapuu ja loput kaksi huonetta, no, ne ovat niinsanotusti työn alla. Toisesta tulee tänä kesänä meidän makuuhuone ja siitä toisesta jonain vuonna kylpyhuone sitten kun meillä on varaa ryhtyä urakkaan. Silloin voimme purkaa pirtistä leivinuunin viereen 70-luvulla rakennetun pikkuvessan.

Ostimme Pellosta ruokakaupasta kauramaidon, kananmunien ja muiden välttämättömyyksien lisäksi oransseja tulppaaneja.

Teki mieli alkaa heti tuulettaa ja siivota, valmistella asioita uutta kesää varten. En ollut ainoa kärsimätön, Jarno oli jo kiskonut raksahousut jalkaan ja käynyt tutkimassa miltä tuleva makuuhuoneemme näyttää talven jäljiltä (vastaus: yhtä keskeneräiseltä kuin syksyllä lähtiessämme). Mutta maltoimme mielemme ja menimme ensin aamukahville kuistin rappusille, se on paras mahdollinen paikka aloittaa päivä. Aurinko lämmitti jo puisia portaita. Katselimme koiria jotka kirmasivat puoliksi sulanneella pihalla ja kiipeilivät aurausvallien yli hangille. Naapuri oli ystävällisesti käynyt auraamassa pihatien, muuten olisimme saaneet kahlata sadan metrin matkan perille puolitoistametrisen kinoksen läpi.

Kun olimme edellisenä iltana saapuneet Kittilästä ja kantaneet laukut sisään, olimme ihan ensimmäiseksi poltelleet salviaa. Siitä on tullut täällä tapa, talo on yli satavuotias ja nurkkiin kertyy monenlaista. Kasuaalia noitailua, naurattaa ilmaisu jonka opin yhdeltä teistä. Kuljimme savuavan salvian kanssa hämärässä huoneesta huoneeseen, kiersimme ne nurkkia myöten, puhalsimme savua kaappeihin ja komeroihin. Pöllytimme ummehtuneen ilman ja pysähtyneen energian ulos, teimme tilaa uudelle.

Salvian polttamisen lomassa esitimme toiveita alkaneelle keväälle, tulevalle kesälle ja syksylle. Toivoimme pitkiä unia ja onnellisia päiviä, hyvää kahvia, remonttionnea, kaunista ja vähäsateista kesää. Voimia ryhtyä viikkoja kestävään talonmaalausurakkaan. Nokosia, uintireissuja, notkuvia viinimarjapensaita. Mahdollisuuksia tehdä täällä töitä, mahdollisuutta pitää täällä heinäkuussa muutaman viikon loma. Retkeä tai kahta vielä pohjoisemmaksi. Tuntui juovuttavalta sanoa ääneen kaiken mitä halusimme, kuin se olisi ollut jotain hurjaa, vähän vaarallista.

Ihan kaikkea emme sanoneet ääneen. Emme maininneet toiveita, joista luopuminen tekisi liian kipeää. Ne lepattivat ympärillämme kuin hämärässä välkehtivät perhoset, joita katsotaan ihan läheltä vain silloin kun on tarpeeksi vahva, tarpeeksi vakaa olo.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Postikortteja pohjoisesta

✖ PALLAS-YLLÄSTUNTURIN KANSALLISPUISTO, LAPPI

Pääsiäisterveiset Lapista! Olemme olleet täällä jo viikon ja olemme ilmeisesti ihan sekaisin päivissä, sillä meille valkeni juuri, että on tosiaan pääsiäinen. Olen tehnyt anteeksiantamattoman VIRHEEN ja unohtanut ostaa vuosittaisen suklaamunani, mutta kaupat ovat tiettävästi taas huomenna auki, joten pääsen korjaamaan tilanteen ennen kuin pyhät ovat ohi. Sitä odotellessa seuraa muutama nopea postikortti viime päivien roadtripin varrelta.

Ajoimme Aavasaksalta ensin Ylläkselle ja sieltä Olostunturille, josta teimme päiväretkiä Pallakselle. Sieltä pudottelimme Kittilän kautta takaisin Tornionjokilaaksoon. Harkitsimme hetken, että olisimmekin jatkaneet vielä syvemmälle pohjoiseen Kilpisjärvelle asti, sillä olen käynyt vuosia sitten Enontekiöllä ja haikaillut takaisin käsivarren jylhiin maisemiin siitä saakka, mutta hirsitalolla odottava remontti sai meidät kääntämään pakun kohti tuttua jokilaaksoa. Enontekiö odottakoon seuraavaa roadtripiä – ehkä kesällä tai ensi syksynä?

Lapissa näyttää tällä hetkellä surrealistiselta. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, hetkittäin tarkenee jo nahkarotsissa sillä lämpötilat huitelevat päivisin yli kymmenessä asteessa. Tiet ovat sulat ja tunnelma lähes kesäinen, mutta kinokset alkavat heti tien vierestä ja lunta on tuntureilla vielä metrikaupalla. Ei mitään asiaa ilman suksia tai lumikenkiä.

Koirat ovat olleet supermielissään koko matkan: Luna on nauttinut tuntureista ja Juno hotellielämästä. Miten kaksi siskosta voivatkin olla niin erilaisia. 

Jarno ei tarvinnut suksia metsissä suhaamiseen – mäyräkoiravaljakko, vieno alamäki ja liukkaaksi tallottu polku riittivät pitämään vauhtia yllä.

Älkää sanoko mitään. Munkit ovat olennainen osa roadtrippailua. Raati on yksimielinen siitä, että parhaat munkit tähän mennessä ovat löytyneet Raattaman kylän Loimu-ravintolasta: itsetehdyt munkit olivat jättikokoiset ja tiiviit, ei mitään turhaa höttöä vaan täyttä tavaraa.

Välillä mietin, että miten nuo koirat ovatkin niin sopeutuvaisia ja tyytyväisiä. Ne vaan matkustavat mukana ja luottavat siihen, että pidämme niistä huolta.

Mikään valokuva ei valitettavasti onnistu taltioimaan sitä tunnelmaa kun ajelee täällä tuntureiden keskellä. Hulluimmillaan niitä kohoaa kaikkialla horisontissa.

Parasta matkaseuraa: mies, Juno-mäyräkoira ja Luna-niminen lepakko.

Autton kauppa on ehta kyläkauppa Raattamassa, tunnelma on autenttinen ja poroa löytyy kaikissa muodoissaan. Ne voitokkaat munkit löytyvät kaupan yhteydessä toimivasta ravintolasta.

Rajasin pridepakun kuvan laitaan, koska se on Kittilän mutaisten hiekkateiden jäljiltä niin rapainen, että sen värikkäät raidat ovat muuttuneet ruskeanharmaiksi. Hurmaavaa. Emme suostu pesemään sitä ennen kuin pahimmat kurakelit ovat ohi. 

Kirjoitan tätä hirsitalon pirtissä isoäidin vanhalla puusohvalla, koirat nukkuen jaloissa. Lämmitin hurisee nurkassa, naapurihuoneesta kuuluu raaputusta kun Jarno rapsuttelee kalkkimaalia hirsiseinistä. Ulkona on vielä valoisaa, vaikka kello on melkein yhdeksän illalla. Nautitaan pääsiäisestä, kaikki tavallamme, siellä ja täällä.

PS. Instagramistakin löytyy Lappi-kuulumisia Storyn puolelta, kurkatkaa myös kohokohtien Lappi-kansiot.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Meikkipussissa juuri nyt

Saan säännöllisesti kysymyksiä siitä mitä meikkipussistani löytyy. Tartun vihdoin toiveeseen: seuraavaksi esittelyssä lempituotteet, jotka ovat tällä hetkellä käytössä! Minulla ei ole valokynää lukuunottamatta oikeastaan mitään vakituisia tuotteita, sillä työni kautta tulee paljon tuotteita, joista sopivaksi osoittautuvat jäävät käyttöön ja jotkut ovat niin hyviä, että ostan saman uudestaan edellisen loputtua. Suurimman osan näistä kuvissa vilahtavista purkeista olen saanut blogin kautta, loput olen hankkinut itse. Paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki ovat luonnonkosmetiikkaa. Kaapissa on muitakin meikkejä odottamassa vuoroaan tai oikeaa tilaisuutta, tykkään pitää meikkipussissa vain niitä tuotteita joita käytän säännöllisesti.

En meikkaa päivittäin enkä käytä joka kerta kaikkia tuotteita. Useimmiten meikkaan vain vähän: levitän seerumin päälle ohuen kuulto- tai sävyvoiteen ja sipaisen silmänalusiin valovoidetta, sillä ne ovat mustat riippumatta siitä paljonko olen nukkunut, ovat olleet ihan lapsesta saakka. Niiden lisäksi meikkaan yleensä myös kulmat, sillä pari vuotta sitten tehty microblading on kulunut suurimmaksi osaksi pois.

Ripsiväriä laitan oikeastaan vain silloin, kun olen lähdössä jonnekin, jossa haluan olla erityisen edustava – tärkeään palaveriin, illalliselle, kemuihin. En oikein tiedä mihin se on unohtunut. Omat ripseni ovat ihan tavalliset, maantienväriset tyngät, eikä niissä ole ollut taivutuksia tai kestovärjäyksiä yli vuoteen. Jostain syystä olen vaan tykästynyt ripsivärittömään lookiin, siinä on jotain androgyyniä. Olen aina tykännyt korostaa androgyynejä piirteitäni enemmän kuin niitä pehmeitä, naiselliseksi miellettyjä. Luulen, että Virginia Woolfin kirjan pohjalta tehdyllä Orlando-elokuvalla ja pääosaa näyttelevällä Tilda Swintonilla on osuutensa asiassa. Näin leffan herkässä teini-iässä enkä ole vieläkään täysin toipunut girl crushistani Tildaan.

Joskus minua viehättää ajatus siitä, että näyttää ensisijaisesti ihmiseltä eikä sukupuoleltaan. Ei sillä, että minulla olisi mitään naisena olemista tai siltä näyttämistä vastaan. En vaan ajattele, että tavoitteeni olisi näyttää aina mahdollisimman naiselliselta tai kauniilta sillä tavoin kuin naisilta monesti odotetaan. Oikeastaan tunnen itseni eniten minuksi silloin kun meikkiä on vähän tai ei ollenkaan.

Mutta tietysti on ihanaa meikata enemmänkin silloin kun siltä tuntuu. Silloin käytän kaikkia meikkipussini tuotteita, lisään myös poskipunaa, kuultoa vähän sinne sun tänne, laitan silmiin ripsivärin lisäksi luomiväriä tai ohuen rajauksen. Puunaan ja tupsuttelen, ihailen peilikuvaa, josta tulee klassisella tavalla kauniimpi, huolitellumpi, vähän enemmän kaikkea.

Juice Beautyn Phyto-Pigments Illuminating Primer on kirkkaasti paras (tai omaan makuuni sopivin) pohjustusvoide, jota olen koskaan käyttänyt: ohut koostumus levittyy ihoon kuin nestemäinen silkki ja taikoo kasvoille luonnollisen hehkun. Käytän usein pelkästään tätä silloin kun iho on päivettynyt.

Meikkivoiteeni on ollut viime aikoina Ere Perezin Quinoa Water Foundation, joka on oikeastaan enemmän ihoa tasoittava ohut sävyvoide. Ihoni on useimmiten luonnostaan ihan riittävän tasainen omaan makuuni, ei tietenkään täydellinen, mutta pidän siitä enemmän epätäydellisenä ja luonnollisena kuin meikattuna virheettömäksi pinnaksi. Lappiin tosin pakkasin Mádaran suojakertoimellisen voiteen, sillä aurinko hohtaa hangilta melkoisella voimalla. Suojakertoimellisella sävyvoiteella mennään muutenkin tästä syksyyn asti.

Oranssi sävynappi kuvassa on RMS Beautyn Lip2Cheek sävyssä Curious. Tätä voisi käyttää myös huulilla, mutta itse töpötän sitä sormenpäillä poskipäille tuomaan kasvoihin heleyttä. Käytin talvella roosahtavampaa sävyä, mutta kaivoin tämän esiin pari viikkoa sitten, sillä oranssiin taittavat sävyt näyttävät ihanalta kevään päivettämillä kasvoilla.

Poskipuna on kyllä helpoin tapa tuoda kasvoihin eloa. Elintärkeä niinä aamuina, kun työ tai viini on valvottanut ja pitäisi olla pätevänä jossain palaverissa.

Rakastan erilaisia kuulto- ja hohtotuotteita, siksi niitä löytyykin meikkipussista useita! Ere Perezin Vanilla Highlighter on superkuulas korostusvoide, jota sipaisen poskipäille, kulmaluille ja joskus keskelle luomia kirkastamaan katsetta. Samppanjaisen sävyn nimi on Falling Stars ja siinä on aavistus kimallusta.

Pienempi purnukka on Kora Organicsin Rose Quartz Luminizer, joka sisältää nimensä mukaisesti aitoa ruusukvartsia, se selittää vaaleanpunaisen sävyn. Luonnollinen hohde ei sisällä yhtään kimallusta, mikä tekee tästä arkikäyttöön täydellisen.

Hot tip: korostusvoiteen voi levittää iholle ennen sävyvoidetta, jos haluaa lopputuloksesta superluonnollisen, ei-meikatun näköisen.

Oranssi tuubi on Bybi Beautyn Babe Balm, monikäyttöinen balmi, jota käytän useimmiten huulirasvana ja joskus superlaiskoina lähes-meikittöminä päivinä tuomaan hohtoa poskipäille ja kulmaluille, joskus luomellekin. Balmi sopii myös meikin alle kosteuttamaan ja tuomaan kuulautta.

Poikkeus luonnonkosmetiikkalinjaani on Yves Saint Laurent. Olen käyttänyt merkin legendaarista valokynää siitä saakka kun olin seitsemäntoistavuotias enkä ole onnistunut löytämään sen voittajaa. Meikkipussista löytyy tällä hetkellä sen uusi versio, Touche Éclat High Cover, joka on pigmenttisempi ja peittävämpi kuin alkuperäinen. Tummien silmänalusten lisäksi sillä saa piiloon arvet ja ihon punoituksen esimerkiksi nenänpielissä.

Toinen meikkipussista löytyvä YSL:n tuote kimaltaa kuvan vasemmassa reunassa. En olisi ostanut tätä huulipunaa itse, sillä en juuri käytä huulimeikkejä, mutta sain sen testiin tovi sitten ja ihastuin. Puna liukuu huulille pehmeästi ja nudesävy näyttää luonnolliselta, suudeltavalta. Pisteet myös siitä, että punaa voi levittää ilman peiliä. Piti tarkistaa tuotteen nimi: Rouge Volupté Shine Oil-In-Stick.

Kuvassa myös silmämeikkiarsenaalini: Absolutionin musta ripsiväri, RMS Beautyn voidemainen luomiväri Eye Polish hohtavassa nudesävyssä Myth sekä Zuii Organicsin kulmakynä ja musta kajal. Jos meikkaan silmät, käytän ripsivärin lisäksi joko voidemaista luomiväriä koko liikkuvalla luomella, tai teen ohuen mustan rajauksen jonka pehmennän sormin.

Aliman luomenpohjustusvoide on ollut kovassa käytössä niinä päivinä kun käytän silmämeikkiä, sillä luomeni ovat nopeasti rasvoittuvaa sorttia. Jostain syystä myös ihoni on alkanut rasvoittua ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien ja siksi olen kaivanut kaapista Hynt Beautyn ohuen puuterin, jota olen tupsutellut kasvojen keskiosiin.

Meikkipussin tärkeät työkalut ovat simpukkapeili, hyvät pinsetit joilla siistin kulmat ja ripsentaivutin, jonka jätin esteettisistä syistä pois kuvista (se on kaamean näköinen, pitäisi ostaa uusi).

Siveltimiä ei meikkipussissa ole, vaikka jokusen omistankin. Tykkään levittää meikit sormin, sillä tavoin lopputuloksesta tulee pehmeä ja luonnollinen. Laiska menetelmäni ei tietenkään sovi mihinkään tarkkaan työskentelyyn, mutta enpä sellaista harrastakaan. Sanotaanko, että meikkaustyylini on enemmänkin ekspressionistinen.

Sellainen setti! Näitä tuotteita saa Naturellesta, JoliestaStockmannilta ja ainakin osan myös Glamlinin kautta. Alehaukoille tiedoksi, että Glamlinin alekoodini on yhä voimassa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kevään tärkein ilmastoteko

Kun perustin blogin lähes kaksitoista vuotta sitten, päätin tehdä siitä poliittisista ja yhteiskunnallisista aiheista vapaan vyöhykkeen, jossa keskityn asioihin, jotka inspiroivat minua. Ajattelin, etten edes tiennyt tarpeeksi politiikasta voidakseni ottaa kantaa julkiseen keskusteluun.

Viime vuosina yhteiskunnalliset aiheet ovat kuitenkin alkaneet vaivihkaa hiipiä mukaan. Yhteiskunnallinen keskustelu ei nimittäin tarkoita vain asiantuntijoiden välistä poliittista debaattia, se koskee kaikkia meitä ja kaikkea meihin vaikuttavaa: valtarakenteita, poliittisia käytäntöjä, instituutioita, infrastuktuuria, kulttuuria jossa elämme. Naisiin kohdistuva väkivalta tai kysymykset kuten onko kaikilla varaa käydä koulua ovat juuri sen keskustelun ytimessä ja blogit ovat loistava väylä tuoda henkilökohtaisia kokemuksia osaksi yleistä ja jaettua.

Olen alkanut myös inspiroitua uudenlaisista asioista, kuten esimerkiksi siitä, että voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen millainen tulevaisuus meillä, lapsillamme ja maapallollamme on. Tekemisillämme on väliä ja minä tahdon olla osa ratkaisua, en osa ongelmaa. Minun horinoillani, teidän kommenteilla ja tästä kaikesta syntyvällä keskustelulla on todellakin merkitystä, olivatpa aiheet isoja tai näennäisen pieniä.

Tärkeintä mitä voimme tehdä itsemme ja ilmaston hyväksi juuri nyt on äänestää. Se on kaikkein paras keino vaikuttaa siihen mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään ja miten koko ajan akuutimmiksi muuttuvat ilmastokysymykset taklataan. Ellet äänestänyt ennakkoon, huomenna kannattaa siis painella vaaliuurnille! Sen jälkeen voi mennä hyvällä omatunnolla vaalikahveille (tai kuten me usein, vaaliskumpalle) ja jäädä jännittämään tuloksia. Tänä keväänä niillä on erityisen iso merkitys.

Viime kuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti harvempi kuin joka kolmas nuori. Se tarkoittaa, että yhtä nuorta kohden äänesti peräti kolme 55-69-vuotiasta. Politiikka tuntuu monista varmasti etäiseltä eikä äänestämisellä koeta olevan todellista vaikutusta asioihin. Mutta meidän kaikkien äänillä paraikaa päätetään keitä eduskuntaan valitaan tekemään päätöksiä yhteisistä asioista. Se tarkoittaa, että käytännössä eduskunta edustaa ainoastaan niitä ihmisiä, jotka äänestävät. Haluammeko, että suurten ikäluokkien valitsemat edustajat tekevät keskenään päätökset meitä kaikkia koskevista asioista – vai toivommeko joukkoon nuorempaa verta, jotka ajattelevat enemmän kuten me?

Monet jättävät äänestämättä myös siksi, että eivät löydä täydellistä ehdokasta. On silti paljon parempi äänestää jotakuta, joka on kiinnostunut sinulle tärkeistä asioista ja osuu arvomaailmaltaan mahdollisimman lähelle omaa kantaasi kuin jättää kokonaan äänestämättä. Voit myös äänestää ihmistä, joka edustaa sukupuolensa tai taustansa puolesta ihmisryhmää, joka ei saa äänensä vielä tarpeeksi kuuluviin yhteiskunnassa.

Sopivimpia ehdokkaita on helpointa kartoittaa erilaisten kyselyiden avulla, esimerkiksi Helsingin Sanomien ja YLEn vaalikoneilla. Ei tarvitse tietää juuri mitään politiikasta, riittää että tiedät mikä sinulle on tärkeää. Aina voi myös valita ensin puolueen ja sitten poimia puolueen sisältä sen, joka vastaa eniten omaa arvomaailmaa.

Omaan äänestysvalintaani vaikuttivat minulle tärkeät asiat, kuten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, varhaiskasvatus ja koulutus, lasten ja nuorten mielenterveystyö, pienyrittäjien asema ja ennen muuta ilmastonmuutoksen torjunta. Näissä vaaleissa ratkaistaan tekeekö Suomi ilmastopolitiikkaa, joka on 1,5 asteen tavoitteen mukaista. Politiikot ovat vastuussa kaikkein merkittävimmistä päätöksistä ilmaston kannalta ja siksi kannattaa äänestää eduskuntaan sellaisia päättäjiä, jotka ovat valmiita tekemään ratkaisevia päätöksiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Miksi ilmasto on kaikkein tärkein? Jos ilmastonmuutosta ei torjuta nyt, kaikki muut hyvät yhteiskunnalliset tavoitteet ovat turhia.

Olen mukana tukemassa ympäristö- ja kehitysjärjestöjen ilmastokampanjaa nimeltä Korvaamaton. Yhdeksän suomalaista järjestöä WWF Suomesta Luonto-Liittoon ja Greenpeaceen ovat yhdistäneet voimansa tehdäkseen nyt käsillä olevista eduskuntavaaleista aidot ilmastovaalit. Kampanjan tavoitteena on yhdessä kansalaisten kanssa muistuttaa poliitikkoja siitä, mikä on meille suomalaisille korvaamatonta. Ilmastonmuutos nimittäin uhkaa kaikkea mikä on meille tärkeää: lastemme tulevaisuutta, hyvinvointipalveluita, luontoamme ja vuodenaikojamme.

Kuten Korvaamaton-kampanjasivun infograafista näkyy, puolueiden välillä on ilmastotavoitteisiin sitoutumisen suhteen suuria eroja, mutta jokaisesta puolueesta löytyy ilmastosta kiinnostuneita ehdokkaita. Äänestämällä vaikutamme siihen ketkä tekevät päätökset puolestamme. Kampanjaan osallistumalla voimme auttaa tulevia kansanedustajia pistämään asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt on aika toimia.

Kuvat on otettu viime heinäkuussa Lapissa Kattilakoskella juuri ennen kuin kolmenkymmenen asteen helleputki katkesi ukkosmyrskyyn.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Huoltoasemamunkkeja ja matkantekoa

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Kevään kenties odotetuin päivä koitti vihdoin eilen, kun käänsimme pakun kohti Lappia. Talvi on taittunut kevääksi maan pohjoisimmissakin kolkissa ja pääsemme vihdoin ottamaan hirstitaloprojektimme talviteloilta. Sitä ennen tosin suuntaamme vielä pohjoisemmaksi: vietämme ensin Ylläksellä pari päivää, sen jälkeen suuntaamme vielä Olostunturille ja vierailemme Pallaksellakin. Sieltä pudottelemme ensi viikon puolella takaisin Tornionjokilaaksoon, jossa loppukuu käytännössä meneekin puuhastellen talon parissa. Ah tätä on odotettu niin pitkään ja hartaasti!

Koirat ovat erottamaton osa pakuelämää. Toinen matkustaa vilttiin kääriytyneenä keskipenkillä, toinen jaloissa olevassa pedissä, jota kutsumme Comfort Deluxe -hyttiluokaksi. Se toinen on Scenic View Seat.

Kuva sisältää vihjeen siitä millä perusteilla valitsemme taukopaikkamme. Äänekoskella on ihana huoltoasema, jossa on itsetehtyjen munkkirinkilöiden lisäksi näköalaterassi ja pieni kirppis. 

Munkkirinkilä naisen tiellä pitää (vaikka naisen kyllä pitäisi terveyssyistä vältellä vehnää ja sokeria). Myös: kevään ensimmäinen terassihetki. Pienet lumikinokset eivät haittaa.

Orastava auringonlaskuspektaakkeli jossain päin Suomea. Jarnolla menossa 10 tunnin ajomatkan ehkä viides tai kuudes kahvi. 

Perillä Tornionjokilaaksossa! Meitä odotti äidin valmiiksi pedattu vierassänky sekä keittiön pöydälle jätetty itsepyydetty ja savustettu kala. Tämä on vain nopea yön yli -pysähdys, joten kytkemme oman talon vedet ja lämmöt päälle vasta ensi viikolla palatessamme näihin maisemiin. Tänään jatkamme matkaa kohti Yllästä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Sijoita suomalaisen muodin kasvuun

Kaupallinen yhteistyö Nanso

Viime kuukausina on tullut puhuttua niin sijoittamisesta kuin suomalaisen suunnittelun tukemisesta. Olen taas aiheen äärellä erään pitkäaikaisen yhteistyömme myötä teille tutuksi tulleen brändin tiimoilta: vuonna 1921 Nokialla perustettu Nanso on nimittäin mukana Invesdorin joukkorahoituksessa, johon voi osallistua kuka tahansa. Huh. Kuinka usein on mahdollista ostaa osuus ikonisesta suomalaisesta muotitalosta? Kampanjan toteutumisen kannalta näyttää jo nyt varsin hyvältä: joukkorahoitus on alkanut vain pari päivää sitten ja 51% minimitavoitteesta on jo koossa. Ihmisten usko on selvästi vahva.

Poimin näihin kuviin suosikkejani kevään pellavavalikoimasta, joka on rantautunut Nanson myymälöihin ja verkkokauppaan tällä viikolla. Luoto-mallistosta löytyy kauniisti leikattuja, pelkistetyn tyylikkäitä pellavavaatteita, jotka pukisin töihin, kaupungille tai rentoihin kesäjuhliin. Sarastus ja Kajo puolestaan koostuvat ohuemmista pellavavaatteista, jotka ovat täydellisiä kotona lorvimiseen, rannalle tai lomalle. Niitä on helppo yhdistellä niin toisiinsa kuin muihin lempivaatteisiinsa – tai käyttää sellaisenaan! Itsehän siirryin näiden kuvien ottamisen myötä henkisesti jo lomamoodiin lukemaan kirjaa auringon paahtamaan laiturinnokkaan. 

Lähes 100-vuotiaan Nanson juuret ovat syvällä Suomessa

Tiesittekö, että Nanso on saanut alkunsa 20-luvun Nokialla? Joukko paikallisia liikemiehiä perustivat värjäämön, joka laajensi pian vaatevalmistukseen. Vuosikymmenten saatossa Nansosta tuli rennon pukeutumisen pioneeri, jonka laadukkaat, painetut trikoovaatteet ovat tulleet tutuiksi suurimmalle osalle suomalaisista – niitä löytyi sekä äitini että isoäitini vaatekaapista ja käytin niitä teini-ikäisenä retrohenkisinä maksimekkoina. Viime vuosina Nanso on kokenut isoja uudistuksia ja onkin nyt uuden alun edessä. Yhtiö on edelleen sataprosenttisesti suomalaisessa omistuksessa.

Luoto-mekossa on a-linjainen helma, ohut puuvillavuori ja TASKUT. Tässä on ilmiselvä luottokolttu ensi kesän kemuihin.

Samasta talosta löytyy nykyään myös Ruotsissa alunperin perustettu brändi nimeltä Vogue, joka on valmistanut 30-luvulta saakka sukkia ja sukkahousuja. Niitä myydään ihan kaikkialla ja niitä löytyykin noin jokaisen suomalaisen naisen alusvaatelaatikosta, minultakin niin alpakkavillasukkia kuin ihania villasukkahousuja. Joukkorahoituksen avulla on tarkoitus saada molemmat Nanso Group Oy:n brändit uuteen kasvuun.

Joukkorahoitus on yleistyvä tapa rahoittaa esimerkiksi startup-yritysten kasvu, mutta tällä kertaa kyseessä on pitkän historian bränditalo, jonka liikevaihto oli viime vuonna melkein 18 miljoonaa euroa.

Vaaleanharmaa Kajo-tunika on niin täydellisen pelkistetty lomavaate, että tekisi mieli heittäytyä samantien selälleen jonkun koivun alle.

Trikoovaatteistaan tunnettu Nanso on tehnyt viime vuosien aikana tuntuvan imagonkohotuksen perinteisestä vaatevalmistajaksi moderniksi bränditaloksi. Marimekolta Nanson riveihin loikanneen pääsuunnittelija Noora Niinikosken johdolla linjaa on varmalla kädellä uudistettu ja tuotu tähän päivään: valikoima on täydentynyt niin farkuilla ja takeilla, pehmeä puuvillatrikoo on saanut rinnalleen uusia luonnonmateriaaleja kuten villan ja pellavan. Printtien rinnalle on tullut pelkistettyjä, yksivärisiä perusvaatteita kauluspaidoista täydelliseen t-paitaan. Yksi Niinikosken visioista onkin ollut luoda Nanson mallistoon The Perfect White Tee, joka johti mm. Tasku-klassikon syntyyn. Sana on kiirinyt ja tuo superlaadukas, täydellisen väljä t-paita löytyy nykyisin niin meikäläisen kuin suunnilleen jokaisen maan stailistin kaapista.

Nanson uudesta noususta kertoo myös se, että yhteistyössä toteutetut kirjoituksemme ovat olleet viimeiset kolme vuotta blogini suosituimpien juttujen joukossa. Arvonnat kiinnostavat tietysti aina, mutta uudet tuotteet ovat saaneet paljon kiitosta ja ottamistamme kuvista on tykätty paljon – toivottavasti myös näistä!

Mustat Luoto-housut laskeutuvat ihanasti ja sopivat täydellisesti yhteen samanvärisen Luoto-topin kanssa.

Nanson tuotteet suunnitellaan Suomessa, Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa supercoolissa loft-toimistossa (voisin muuttaa sinne milloin tahansa ja uskon, että koirat, jotka saavat juosta siellä vapaana, ovat täsmälleen samaa mieltä). Oman tiimin lisäksi Nanso työllistää vaihtuvia suunnittelijoita, jotka ovat tehneet nostalgiaa huokuvien printtien rinnalle upeita uusia kuoseja. Niissä on nähty viime vuosina mm. palkitun Reetta Ekin kädenjälkeä. Ekin töitä voi bongata taidegrafiikan muodossa myös gallerioiden seinillä.

Voin kertoa jo nyt, että korallinvärinen Kajo-kaftaani tulee olemaan ensi kesän lempivaate.

Uusi, raikas ilme on huomattu ja Nanson myynti onkin ollut hienossa kasvussa viimeisen kolmen vuoden aikana. Nansolla on Suomessa 15 myymälää, joiden myynti on kasvanut +45% vuodesta 2015 vuoteen 2018. Verkkokaupan myynnin kasvu hipoo samoja lukemia. Lisäksi Nanso myy tuotteitaan tukkukauppana niin suomalaisille asiakkaille kuin Ruotsiin, Hollantiin, Tanskaan ja moniin muihin maihin. Asiakkaina ovat niin suuremmat ketjut kuin pienet erikoisliikkeet.

Kolme syytä sijoittaa

Mahdollisuus hyvään taloudelliseen sijoitukseen. Sijoittaminen on aina riski, mutta tässä tapauksessa riski on tavallista pienempi. Toisin kuin startupeilla, Nansolla on jo olemassa olevia asiakkaita, erittäin tunnettu brändi ja konkreettisia tuloksia, jotka tukevat kasvustrategiaa. Luontainen mahdollisuus myydä sijoitukset voivat osua eteen vuosien 2021-2023 aikana.

Olet mukana muuttamassa muotiteollisuutta kestävämpään suuntaan. Planeettamme ei kestä enää kertakäyttökulttuuria ja pikamuotia. Nanso uskoo, että vaatteita pitäisi ostaa vähemmän ja käyttää pidempään. Vastuullisuus on Nanson mukaan ollut osa yhtiön arvoja ja toimintaa jo lähes sadan vuoden ajan – tutustu tarkemmin Nanson vastuullisuuspolitiikkaan.

Pääset ikonisten brändien omistajaksi. Jep, kovin usein ei osu vastaan tilaisuutta sijoittaa suomalaiseen muotiin saati näin tunnettuihin ja arvostettuihin brändeihin! Omistajana pääset osaksi Nanso-tiimiä, joka on luomassa uutta suomalaisen muodin menestystarinaa. Tunnen muuten itse henkilökohtaisesti useamman tyypin tästä tiimistä ja voin kertoa, että ovat aivan mahtavia.

Rakastan tätä kokoharmaata asua! Tulee mieleen joku seesteiseen elämäntyyliin keskittynyt lahko tai lepokoti, jossa kaikki pukeutuvat aistiärsykkeiden minimoimiseksi samanlaisiin vaatteisiin. Ajattelin hillua tässä Lappi-kodin pihalla koko ensi kesän. Kuvassa siis Kajo-housut ja Kajo-tunika

Nyt kun Nanson ja Voguen brändit on onnistuneesti uudistettu, tavoite on kaksinkertaistaa myynti vuoteen 2023 mennessä ja joukkorahoituksella etsitään sijoittajia kasvun vauhdittamiseksi. Invesdorin sivuilta löytyy valtavasti lisätietoa, mutta tässä vastaukset tärkeimpiin kysymyksiin.

Minimisijoitus on 10 osaketta ja yhden osakkeen arvon ollessa 55 euroa, minimisijoituksen hinnaksi tulee tällöin 550 euroa. Raha on aina suhteellinen käsite, mutta minusta summa ei ole ollenkaan paha! Sen verran uskaltaa moni aloittelevakin sijoittaja laittaa likoon.

Aikaa sijoituksen tekemiseen on 9. toukokuuta asti ja ohjeet ovat yksinkertaiset.

Ja kyllä, suosittelen elämää pellavaan pukeutuneena naisena, joka sijoittaa asioihin kuten suomalaiseen muotiin! En ole ikinä ollut kovin kiinnostunut sijoittamisesta ja rahasta, mutta se on kummasti alkanut kutkuttaa nyt, kun olen tajunnut, että viisaan sijoittamisen avulla voi rakentaa itselleen tulevaisuuden, jossa ei tarvitse välttämättä koko ajan ajatella rahaa. Passiiviset tulonlähteet voivat parhaimmillaan mahdollistaa suuremman vapauden, sapattivapaita omien projektien toteuttamiseen tai ihan vaan (pellavassa vietettyjä) pitkiä lomia.

Kaikki pellavatuotteet ovat 25% alennuksessa Nanson verkkokaupassa ensi sunnuntaihin saakka. Huomenna torstaina 11.4. alkaa myös Nanson kanta-asiakaspäivät, jolloin kaikki tuotteet ovat 25% alennuksessa myös myymälöissä sunnuntaihin asti. Kantiksena saat siis saman alen myös myymälästä.

Loppuun vielä tuttuun tapaan arvonta. Tällä kertaa palkintona on 50€ arvoisia lahjakortteja, joita on jaossa neljä. Kaikki 17.4. mennessä kommentoineet ovat mukana arvonnassa: voit kertoa kiinnostaako joukkorahoitus, tai paljasta mikä kuvissa vilahtavista pellavauutuuksista on suosikkisi!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Nopeat niksit kirkkaampaan oloon

Tätä alkuvuotta on leimannut ärsyttävä tahmeuden tunne. On paljon hetkiä, kun mikään ei ole varsinaisesti huonosti, mutta asioista ei saa otetta, olo on päänsärkyinen ja kaikki tuntuu tunkkaiselta. Syy vaihtelee huonosti nukutuista öistä, harmaasta säästä ja mieltä painavista arkiasioista planeettojen asentoon, mutta samat asiat tuntuvat auttavan joka kerta. Pitäisi varmaan painattaa näistä joku huoneentaulu, sillä itsestäänselvyydeltä kuulostavat niksit eivät aina muistu mieleen juuri silloin kun niitä eniten tarvitsisi.

Kun asiat tuntuvat tahmeilta, olen oppinut, että kannattaa:

Pitää tauko. Pätee etenkin töihin. Kun huomaan tuijottaneeni ruutua vartin saamatta mitään aikaan, koska en keksi mitä kirjoittaisin, mitä vastaisin sähköpostiin tai mihin tarttuisin seuraavaksi, nousen tietokoneen ääreltä ja pidän pikkutauon, suoristan selän, oion jäseniäni ja venyttelen. Kun ravistelee kehoa auki, ajatukset saattavat aueta samalla.

Tuulettaa. Helpoin tapa häätää pysähtynyttä energiaa kodista tai työtilasta on avata ikkunat: ulkoilma tulvii sisään ja hoitaa loput.

Juoda iso lasi vettä. Se on usein tehokkaampi tapa kirkastaa päätä kuin päivän kolmas kahvi, joka saa vaan sykkeen kiihtymään ja ajatukset entistä enemmän solmuun. Olen koittanut viime aikoina taltuttaa kahviaddiktioni myös kombuchalla, joka virkistää ilman tykyttävää sivuvaikutusta.

Lähteä kävelylle. Verkkainenkin liikkuminen saa veren kiertämään ja endorfiinit liikkeelle. Raitis ilma tuulettaa päästä pölyiset ajatukset ja tekee tilaa uudelle energialle. Lähden usein ulos juuri silloin kun olo on kaikkein väsynein ja tunkkaisin. Puolikin tuntia ulkomaailmassa tekee tehtävänsä ja kotiin palaa huomattavasti hyväntuulisempi tyyppi.

Laittaa puhelin pois ja lukea kirjaa. Illoista on tullut niin paljon ihanampia sen jälkeen, kun vaihdoin päämäärättömän someselailun kirjan lukemiseen. Olen pyrkinyt siihen, että viimeinen asia mihin kosken ennen nukkumaanmenoa on kirja eikä puhelin. Ruuduton aika saa olon rauhoittumaan ja hyvä kirja vie hetkeksi pois omasta arjesta. Laiskuuspäissäni löydän itseni silti liian usein puhelin kädestä ja sen kyllä huomaa omasta levottomasta olosta.

Mennä nukkumaan. Uni auttaa silloinkin kun mikään muu ei! Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki tuntuu vähän helpommalta ja valoisammalta. Olen pari kertaa viime kuukausina mennyt Jarnon houkuttelemana nukkumaan jo puoli kymmenen maissa ja seuraavat aamut ovat olleet superkivoja ihan siitä syystä, että olen herännyt kerrankin aidosti täysin levänneenä.

Muita vinkkejä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Vielä vähän lyhyemmäksi

Kävin alkuvuodesta Dandyssa puhkuen uudistusvimmaa ja pätkäisin pitkästä tukastani puolet pois. Tässä taisi käydä samalla tavalla kuin tatuointien kanssa: kun kerran aloittaa, tekee koko ajan mieli enemmän. Vähän lyhyemmäksi, kuulin sanovani eilen Markon tuolissa. Ja samalla vähän vaaleammaksi! Kevät!

No, ei ollut ihan tarpeeksi kevät vielä nahkatakille, olin jäätyä pystyyn siinä lyhyessä ajassa, jonka eilen heiluin ulkona. Onneksi freesattu tukka näyttää hyvältä viileämmissäkin keleissä. Rakastan tätä keveyttä! Koko pää tuntuu kevyeltä, tukka paksulta ja hyväkuntoiselta. Ei takkuja tai majavanraatona roikkuvia rastoja. Pitkän tukan aika ehkä tulee taas joskus, mutta nyt iloitsen tästä.

Marko tupsutti kasvoja kehystäviin suortuviin vähän ylimääräistä vaaleutta, koska tukallani on kummallinen taipumus niellä väriä juuri tuosta kohtaa – se vaan katoaa jonnekin, vaikka raidoitukset pysyvät muuten päässä ilman mitään ongelmaa. Nyt sitä on vähän extraa, niin on varaa luopua.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Popkornia aivoille: Paweł Althamer

Kaupallinen yhteistyö HAM Helsingin taidemuseo ja Asennemedia

Minulta kysytään usein mitkä museot ja galleriat ovat omia suosikkejani. Mikä ilo, että tänään saan kirjoittaa yhdestä niistä! Helsingin taidemuseo, tuttavallisemmin HAM, on nimittäin ehdottomasti yksi lemppareistani. Tennispalatsin kakkoskerroksessa sijaitseva taidemuseo onnistuu aina yllättämään ja ilahduttamaan: käyn usein katsomassa siellä nekin näyttelyt, joista en tiedä entuudestaan mitään, koska niistä jää aina inspiroitunut ja energisoitunut olo. Joskus on jopa antoisampaa suunnata näyttelyyn tietämättä liikaa taiteilijasta tai näyttelyn taustoista, silloin mieli on täysin avoin eikä ennakko-odotuksia ole.

Tämä valkoinen maamerkki nimeltä Tennispalatsi ja sen yhteydessä toimiva taidemuseo ovat lempiasioitani Kampissa.

Kaupunki on tänä keväänä pullollaan kiinnostavaa taidetta. Yksi kevään kiehtovimmista näyttelyistä on ehdottomasti I (AM), puolalaistaiteilija Paweł Althamerin Pohjoismaiden ensimmäinen yksityisnäyttely, joka on esillä HAMissa 8. syyskuuta asti. Näyttely esittelee 60-luvun lopulla syntyneen taiteilijan yllätyksellistä taidetta kolmelta vuosikymmeneltä omakuvista veistoksiin, installaatioihin ja performanssitaltiointeihin. Mukana on myös yhteisötaiteellinen tilateos, joka on toteutettu tätä näyttelyä varten.

Viime viikolla vietettiin avajaisia, joihin en valitettavasti päässyt reissun takia, mutta korjasimme asian ensitilassa matkani jälkeen. Suosittelen lämpimästi museovisiittejä keskellä arkipäivää, jos on niin onnekkaassa asemassa, että siihen on mahdollisuus. Taidemuseoissa vallitsee silloin taianomainen tunnelma: on tavallista hiljaisempaa, ihmiset viipyilevät teosten äärellä pidempään, hymyilevät vähän kuin keskenään hengaavat salaliittolaiset.

Paweł Althamerin näyttely on ollut auki vasta muutaman hassun päivän, mutta kultainen kypäräpäinen veistos nimeltä NOMO (2009) on ehkä tullut teillekin jo vastaan somevirrassa? Veistoksen asema näyttelyn itseoikeutettuna tähtenä tulee selväksi heti näyttelytilaan astuessa: kultainen kypäräpää kimmeltää näyttelyyn johtavien portaiden yläpäässä kuin hohtava portinvartija. Teos on vaikuttava myös läheltä. Hahmossa on jotain hyvin inhimmillistä, sillä on nimikyltti rinnassa ja pieni pömppömaha, ja se tuntuu katsovan uteliaasti kohti.

Sanon sen heti, rakastamme molemmat tätä näyttelyä. Se on harras ja immersiivinen kokemus, vie mukaansa. Näyttelyn esillepano on vaikuttava: tumma tila upottaa toiseen todellisuuteen, jossa taltioinnit rätisevät etäisesti ja teokset on valaistu himmeällä kullanhohtoisella valolla kuin ajan haalistamat muistot. Polku teokselta toiselle löytyy kuin itsestään, valoa on helppo seurata. Osa teoksista tuntuu sijoittuvan johonkin historialliseen vaiheeseen, toiset johonkin tarkemmin määrittelemättömään ihmisen jälkeiseen aikaan. Nämä kuvat eivät tee kokonaisuudelle oikeutta.

Althamer on tehnyt uransa varrella paljon yhteisötaiteellisia teoksia, jossa päämääränä ei ole se miltä lopputulos näyttää, vaan yhdessä tekeminen ja leikkiminen. Teokset ovat usein veistoksia, joihin taiteilija ottaa mukaan naapureita, perheenjäseniä, museovieraita tai yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevia. Kuvanveistäjän koulutuksen saanut Althamer ei pidä niitä varsinaisina veistoksina, vaan kutsuu niitä toteemeiksi, jäljiksi tapahtuneesta prosessista. Yksi niistä on vuonna 2010 valmistunut, kauttaaltaan kaiverrettu ja koristeltu liukumäki, joka on lapsikävijöiden vapaassa käytössä. Olimme molemmat vähän kateellisia lapsille. Itämaisten mattojen pehmustettu keko liukumäen päässä näyttää liian houkuttelevalta.

Tämän teoksen tekemiseen osallistui kuusi Althamerin naapuria, jotka rakensivat hänen ohjauksessaan muotokuvia löytämistään materiaaleista: he kuvasivat itsensä robottina, kyborgina tai astronauttina. Hopeahohtoisuudessaan surrealistinen joukkio vie ajatukset pois tästä todellisuudesta, tulee mieleen uusin Mad Max -elokuva Fury Road ja muut post-apokalyptiset tieteiselokuvat. Hahmo, jolla on kasvojen tilalla peili, on oikeasti vähän pelottava.

Niin sanottuja aaltoja ja muita mielen ilmiöitä on 8-osainen videoinstallaatio, jolla on pökerryttävän ihana nimi. Osien nimet kuten Totuusseerumi, Hypnoosi ja Hasis herättävät uteliaisuuden. Nämä teokset koetaan yksin kuulokkeet päässä ja niitä voi katsoa myös katkelmana sieltä täältä – jos malttaa tyytyä vain katkelmiin. Taiteilijan läsnäolossa on jotain rauhoittavaa ja vangitsevaa.

Tykkäsin teosten välisestä synergiasta. Taiteilija oikeasti kokeili videoinstallaatiota tehdessään hypnoosia, jossa koki olevansa pommitetun Varsovan raunioissa koiransa kanssa kulkeva pikkupoika. Tuo poika ja koira päätyivät univeistokseksi, joka sekin nähdään tässä näyttelyssä.

Näyttelyssä on monia miniatyyrimaailmoja, jotka ovat jollain tavalla hurjia ja hätkähdyttäviä, ehkä siksi että niistä monet ovat taiteilijan omakuvia ja sijaitsevat jossain epämääräisessä välitilassa menneisyyden, tulevaisuuden ja tämän hetken välissä. Yksi näyttävimmistä on näyttelytilan keskelle koottu maisema, jota voi kierrellä ja katsella loputtomiin. Nappasin kuvan yksityiskohdasta, jossa laiturilla notkuvat lapset heijastuvat veteen. Teoksen mittakaava jääköön odottamaan sitä hetkeä, että pääsette itse paikalle ja saatte nähdä sen omin silmin.

Althamerin omakuvat ovat minusta superkiinnostavia ja tarinat niiden taustalla lukemisen arvoisia. Esimerkiksi tarina Althamerin lopputyön esittelemisestä taideakatemian opettajille: kun esittely koitti, taiteilijaa ei näkynytkään missään. Hän oli jättänyt tilalleen luonnollisen kokoisen, hyperrealistisen näköisveistoksen sekä videoteoksen, joka kuvasi taiteilijaa poistumassa akatemian tiloista ja loikkaamasta kaupungista ulos suuntaavaan bussiin. Nauratti. Se näköisveistos ei ole kumpikaan näistä, säästetään sekin visiittiä varten.

Niin, hyväksyttiinkö lopputyö, jota taiteilija ei ollut esittelemässä? Onneksi professori näki performanssin olevan osoitus Althamerin jatkuvasta halusta tulla aineettomaksi ja vapauttaa egonsa ruumillisuuden kahleista.

Taiteilija oli ollut paikalla avajaispäivänä ja harmittaa, etten ehtinyt mukaan, sillä hän vaikuttaa olevan kiintoisa tyyppi. Teoksissa toistuu tiettyjä teemoja, kuten minuuden tarkastelua osana yhteisöä ja ympäristöä. Näyttelyn nimi I (AM) tiivistää Althamerin uran keskeisimmät kysymykset: kuka minä olen? Keitä me olemme yhdessä?

Althamer uskoo kollektiiviseen alitajuntaan, jonka kautta kaikki elollinen on yhteydessä toisiinsa. Ihminen voi taiteilijan mukaan lähteä matkalle liikkumatta fyysisesti mihinkään, vain istuutumalla ja “matkustamalla oman minuuden syvimpiin kerroksiin, kohti pyhän kokemista”. Näyttely tuntuu jollain tavalla matkalta Althamerin minuuteen, ja kuten hyvä taide usein, samalla se tarjoaa peilipinnan omien kokemusten heijastamiselle.

Taiteilija on myös kertonut tuntevansa itsensä vierailemassa olevaksi matkustajaksi, joka etsii henkistä kotimaataan tällä planeetalla. Se vetosi erityisesti Jarnoon, joka näki näyttelyssä scifiviittauksia kaikkialla.

Näyttelyn uusin ja näyttävin teos on luova leikki ja installaatio nimeltä Valkoinen hiljaisuuden tila. Taidemuseon toiseen kaarihalliin on rakennettu meditatiivinen hiljaisuuden huone, kokonaan valkoinen tila, jonne yleisö astuu pukeutuneena valkoiseen, ilman kännyköitä tai kameroita. Tilassa vallitsee täydellinen hiljaisuus, sillä askeleistakaan ei kuulu ääntä: tilaan mennään ilman kenkiä, suojasukat jalassa. Althamer vertaa uutta teostaan saunaan ja sen mieltä ja kehoa puhdistavaan vaikutukseen: valkoisessa tilassa puhdistetaan aistit ja ajatukset nykyajan ärsykevirrasta.

Valkoisesta huoneesta ei sattuneista syistä ole kuvia, nämä nappasimme pukeutuessamme alakerrassa. Oli kummallista jättää kaikki tavarat kengistä kameraan lukolliseen kaappiin ja verhota itsensä asuun, joka ei ollut oma. Samalla tuntui kuin olisi riisunut kaiken ylimääräisen ja jäljelle olisi jäänyt vain olennainen, ihminen itse, tämä ääriviivoiltaan väreilevä minä jota Althamer on yrittänyt koko uransa ajan määritellä.

Tassuttelimme suojasukissamme puiset portaat ylös valkoiseen tilaan. Kaarihalli näytti valkoiseen verhottuna vielä isommalta kuin muistin, siellä oli kanssamme vain pari hassua ihmistä: yksi kuljeskeli hitaasti pehmustetulla valkoisella lattialla, kaksi muuta makasivat valkoisilla patjoilla ja nukkuivat tai meditoitavat. Sellaistakin tilassa voi tehdä.

Ärsykkeistä riisuttu tila saa ihmisissä aikaan erilaisia reaktioita. Itse rauhoituin ja nautin hiljaisuudesta, siitä etten voinut ottaa kuvia tai tehdä muistiinpanoja. Lumouduin valkoisista valokuvuista, joilla tila oli valaistu.

Mutta Jarnolla oli vaikeaa, hän keksi lukuisia syitä miksi ei viihtynyt. Lopulta hän heittäytyi turhautuneena vatsalleen lattialle ja selvitti olevansa “liian aikuistunut” eläytymään tälläiseen leikkiin. Puoli minuuttia myöhemmin hän hoksasi, että pehmustettu lattia tarjosi hauskan kitkan kokohaalaria vasten, työnteli itseään lattiaa pitkin eteenpäin pelkillä jaloillaan ja ilmoitti olevansa laakamato. Laakamatoilun lomassa hän ehti myös pohtia kooman ja kuoleman olemusta, puhua Stanley Kubrickin 2001: Avaruuseikkailusta ja miettiä miltä tulipalo näyttäisi valkoisessa tilassa. Vein laakamadon pois ennen kuin tilanne eskaloitui enempää, mutta katson, että taideteos onnistui puhuttelemaan omalla tavallaan meitä molempia.

Näyttelyssä on vielä yksi liikkuva teos, jonka voi katsastaa samalla kun lähtee museosta, se on nimittäin suurimman osan ajasta parkissa Tennispalatsin ulkopuolella! Kultainen bussi on Althamerin aiempaa tuotantoa vuodelta 2012. Althamerin veli ajoi bussin viime viikolla Puolasta Helsinkiin ja se on nähtävillä Tennispalatsin lipan alla kevään ajan. Yleisöllä oli avajaisviikonloppuna mahdollisuus osallistua bussiajeluille, joita järjestetään myös myöhemmin kevään aikana.

Laakamato jonotti bussiin, mutta tällä kertaa ei onnistunut.

Bussi vie matkalle ei minnekään. Rakastan tätä ajatusta. Matkojen oppaina toimivat mm. taiteilija itse, sekä suomalaistaiteilijat Kaisa Salmi, Vappu Rossi ja Otto Karvonen. Bussikierrokset lähtevät tuolta parkkipaikalta eli Eteläisen Rautatiekadun puoleisen lipan alta ja paikan voi varata etukäteen sähköpostilla osoitteesta hamvaraukset@hel.fi. Kullekin kierrokselle mahtuu mukaan vain 25 ensimmäistä, joten kannattaa ehdottomasti ilmoittautua vaikka heti. Seuraavat ajelut järjestetään 9. ja 10. toukokuuta sekä 12. kesäkuuta. Viimeiset ovat elokuun puolivälissä. Tarkemmat kellonajat löytyvät näyttelyn infosivulta, kun skrollaat alas.

HAM tarjoaa muutakin Paweł Althamerin näyttelyyn liittyvää oheisohjelmaa joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina. On Buto-tanssija Ken Main tanssiesityksiä, kehollisia tanssityöpajoja ja terapeutti Sampsa Korhosen ohjaamia inspiroivia harjoitteita läsnäolon kokemiseen. Althamerin tavoin hän on perehtynyt vuosia Eckhart Tollen opetuksiin. Itseäni kiinnostaa erityisesti utopiakonsultaatio, joka järjestetään yhdelle tai pienelle ryhmälle kerrallaan. Näistä kaikista löytyy lisätietoja ja päivämääriä näyttelyn infosivulta. Ihan mahtavaa, että oheisohjelmistoon pääsee mukaan pääsylipun hinnalla.

Melkoinen visiitti. Näyttelyn voi kokea pieninä piipahduksina useammassa osassa, jos omistaa esimerkiksi Museokortin, mutta jos aiot nautiskella kokonaisuuden kerralla, suosittelen varaamaan siihen pari tuntia, sillä teosten äärellä (tai sisällä!) aika lakkaa olemasta. Lapset kannattaa ottaa mukaan: veikkaan liukumäestä kevään hittiä, ja valkoiseen huoneeseen löytyy haalareita myös lasten koossa.

Jos vierailet museossa ensi kertaa, HAMin lippukassa ja sisäänkäynti ovat Tennispalatsin 2. kerroksessa, jonne pääsee hissillä kaikkien ulko-ovien läheisyydestä. Muista tsekata myös museokauppa! Ostin sieltä mukaan kangaskassin, joka muistuttaa siitä, että aivot ovat persoja taiteelle ja niitä kannattaakin ruokkia säännöllisesti.

Paweł Althamer: I (AM) 
HAM Helsingin taidemuseo 29.3. – 8.9.2019
Eteläinen Rautatiekatu 8, Kamppi, Helsinki
Avoinna ti-su 11-19 (suljettu ma)

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA