Kevään tärkein ilmastoteko

Kun perustin blogin lähes kaksitoista vuotta sitten, päätin tehdä siitä poliittisista ja yhteiskunnallisista aiheista vapaan vyöhykkeen, jossa keskityn asioihin, jotka inspiroivat minua. Ajattelin, etten edes tiennyt tarpeeksi politiikasta voidakseni ottaa kantaa julkiseen keskusteluun.

Viime vuosina yhteiskunnalliset aiheet ovat kuitenkin alkaneet vaivihkaa hiipiä mukaan. Yhteiskunnallinen keskustelu ei nimittäin tarkoita vain asiantuntijoiden välistä poliittista debaattia, se koskee kaikkia meitä ja kaikkea meihin vaikuttavaa: valtarakenteita, poliittisia käytäntöjä, instituutioita, infrastuktuuria, kulttuuria jossa elämme. Naisiin kohdistuva väkivalta tai kysymykset kuten onko kaikilla varaa käydä koulua ovat juuri sen keskustelun ytimessä ja blogit ovat loistava väylä tuoda henkilökohtaisia kokemuksia osaksi yleistä ja jaettua.

Olen alkanut myös inspiroitua uudenlaisista asioista, kuten esimerkiksi siitä, että voimme valinnoillamme vaikuttaa siihen millainen tulevaisuus meillä, lapsillamme ja maapallollamme on. Tekemisillämme on väliä ja minä tahdon olla osa ratkaisua, en osa ongelmaa. Minun horinoillani, teidän kommenteilla ja tästä kaikesta syntyvällä keskustelulla on todellakin merkitystä, olivatpa aiheet isoja tai näennäisen pieniä.

Tärkeintä mitä voimme tehdä itsemme ja ilmaston hyväksi juuri nyt on äänestää. Se on kaikkein paras keino vaikuttaa siihen mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään ja miten koko ajan akuutimmiksi muuttuvat ilmastokysymykset taklataan. Ellet äänestänyt ennakkoon, huomenna kannattaa siis painella vaaliuurnille! Sen jälkeen voi mennä hyvällä omatunnolla vaalikahveille (tai kuten me usein, vaaliskumpalle) ja jäädä jännittämään tuloksia. Tänä keväänä niillä on erityisen iso merkitys.

Viime kuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti harvempi kuin joka kolmas nuori. Se tarkoittaa, että yhtä nuorta kohden äänesti peräti kolme 55-69-vuotiasta. Politiikka tuntuu monista varmasti etäiseltä eikä äänestämisellä koeta olevan todellista vaikutusta asioihin. Mutta meidän kaikkien äänillä paraikaa päätetään keitä eduskuntaan valitaan tekemään päätöksiä yhteisistä asioista. Se tarkoittaa, että käytännössä eduskunta edustaa ainoastaan niitä ihmisiä, jotka äänestävät. Haluammeko, että suurten ikäluokkien valitsemat edustajat tekevät keskenään päätökset meitä kaikkia koskevista asioista – vai toivommeko joukkoon nuorempaa verta, jotka ajattelevat enemmän kuten me?

Monet jättävät äänestämättä myös siksi, että eivät löydä täydellistä ehdokasta. On silti paljon parempi äänestää jotakuta, joka on kiinnostunut sinulle tärkeistä asioista ja osuu arvomaailmaltaan mahdollisimman lähelle omaa kantaasi kuin jättää kokonaan äänestämättä. Voit myös äänestää ihmistä, joka edustaa sukupuolensa tai taustansa puolesta ihmisryhmää, joka ei saa äänensä vielä tarpeeksi kuuluviin yhteiskunnassa.

Sopivimpia ehdokkaita on helpointa kartoittaa erilaisten kyselyiden avulla, esimerkiksi Helsingin Sanomien ja YLEn vaalikoneilla. Ei tarvitse tietää juuri mitään politiikasta, riittää että tiedät mikä sinulle on tärkeää. Aina voi myös valita ensin puolueen ja sitten poimia puolueen sisältä sen, joka vastaa eniten omaa arvomaailmaa.

Omaan äänestysvalintaani vaikuttivat minulle tärkeät asiat, kuten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, varhaiskasvatus ja koulutus, lasten ja nuorten mielenterveystyö, pienyrittäjien asema ja ennen muuta ilmastonmuutoksen torjunta. Näissä vaaleissa ratkaistaan tekeekö Suomi ilmastopolitiikkaa, joka on 1,5 asteen tavoitteen mukaista. Politiikot ovat vastuussa kaikkein merkittävimmistä päätöksistä ilmaston kannalta ja siksi kannattaa äänestää eduskuntaan sellaisia päättäjiä, jotka ovat valmiita tekemään ratkaisevia päätöksiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Miksi ilmasto on kaikkein tärkein? Jos ilmastonmuutosta ei torjuta nyt, kaikki muut hyvät yhteiskunnalliset tavoitteet ovat turhia.

Olen mukana tukemassa ympäristö- ja kehitysjärjestöjen ilmastokampanjaa nimeltä Korvaamaton. Yhdeksän suomalaista järjestöä WWF Suomesta Luonto-Liittoon ja Greenpeaceen ovat yhdistäneet voimansa tehdäkseen nyt käsillä olevista eduskuntavaaleista aidot ilmastovaalit. Kampanjan tavoitteena on yhdessä kansalaisten kanssa muistuttaa poliitikkoja siitä, mikä on meille suomalaisille korvaamatonta. Ilmastonmuutos nimittäin uhkaa kaikkea mikä on meille tärkeää: lastemme tulevaisuutta, hyvinvointipalveluita, luontoamme ja vuodenaikojamme.

Kuten Korvaamaton-kampanjasivun infograafista näkyy, puolueiden välillä on ilmastotavoitteisiin sitoutumisen suhteen suuria eroja, mutta jokaisesta puolueesta löytyy ilmastosta kiinnostuneita ehdokkaita. Äänestämällä vaikutamme siihen ketkä tekevät päätökset puolestamme. Kampanjaan osallistumalla voimme auttaa tulevia kansanedustajia pistämään asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt on aika toimia.

Kuvat on otettu viime heinäkuussa Lapissa Kattilakoskella juuri ennen kuin kolmenkymmenen asteen helleputki katkesi ukkosmyrskyyn.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

40 thoughts on “Kevään tärkein ilmastoteko

  1. Its suosittelen äänestämän ehdokasta joka torjuu islmailaistsa terrorismia.
    halla aho ja muita.

    vihreät ei sille asialle osaa tehdä mitään

  2. Hyvä kuitenkin että lentelet nauttimaan hukkuvan planeettamme hedelmistä niin kauan kun niitä riittää! Ja myös propagoit yleisöäsi tekemään samoin!

    • Me ajoimme tänne Lappiin, jos sitä tarkoitat. Tänne pääsee helposti myös junalla. Meille juna ei valitettavasti ole vaihtoehto, koska pitää kuljettaa raksakamaa.

      • Kyse on valinnoista. Ei teidän ole pakko kuljettaa raksakamaa Helsingistä toiseen päähän Suomea. Te haluatte kunnostaa sinne vapaa-ajanasunnon ja matkustaa säännöllisesti tätä pitkää välimatkaa.

        • Tottakai se on valinta. Elämäntapana vanhan talon kunnostaminen – vaikka se olisi toisessa päässä maata ja vaatisi ajokilometrejä – on todella paljon ympäristöystävällisempää kuin se elämä mitä elimme vielä pari vuotta sitten, kun kaukomatkailimme työksemme ympäri maailmaa. Ehkä sinä jättäisit ympäristösyistä tämän mahdollisuuden käyttämättä ja antaisit vanhan sukutalon lahota pystyyn, mutta minä en halua. Kompensoin kyllä ajomatkojemme (kuten muidenkin matkojemme) päästöt monin tavoin.

          Kaikkein ympäristöystävällisintä olisi, että me kaikki pysyisimme kotona ja lähimatkailisimme vain paikkoihin, joihin pääsee fillarilla, mutta se ei ole realismia. Kuten edellinen sanoi: ”We don’t need a handful of people being perfectly sustainable. We need millions of people doing it imperfectly.”

  3. Montakos hiilidioksiditonnia sun lentoreissuista on kertynyt esim. viimeisen vuoden aikana? Oletko laskenut? Sitä määrää ei muutaman kympin kompensaatiomaksuilla kyllä neutralisoida mitenkään.

    • Mistä sinä Veera tiedät paljonko me olemme kompensoineet ja sijoittaneet rahaa hiilinieluihin?

      Entä olisiko sinusta parempi, etten kirjoittaisi mitään ilmastosta, kun en kerran ole lentolakossa?

      Olemme vähentäneet lentämistä vaativaa reissaamista reilusti yli puolella melko nopealla tahdilla, vaikka se oli vielä reilu vuosi sitten olennainen osa työtämme. Mutta sepä ei näytä merkitsevän mitään, kun ainoastaan 100% täydelliset suoritukset lasketaan.

      • Aamen tälle. Yksi lentomatka vähemmän on parempi kuin yksi lentomatka enemmän. Yksi kasvisruokapäivä viikossa on parempi kuin ei ainuttakaan.

        ”We don’t need a handful of people being perfectly sustainable. We need millions of people doing it imperfectly.”

  4. Kiitos tästä! Mun mielestä tämäntyyppiset aiheet sopivat sun blogiin ja tyyliin loistavasti!

  5. Käyn aina äänestämässä koska tiedän että naisten äänioikeus ei ole aina ollut oletusarvo. Hirveän moni unohtaa tämänkin. Siksi äänestän aina nuoria naisia joilla akateeminen koulutus. Näissä vaaleissa en tuntunut olevan mitenkään ainoa. Äänitulos kertoi mielestäni kuinka moni piti vaikeana löytää ehdokasta, edellinen hallituksen kokoonpano ei ollut mielestäni mitenkään onnistunein, mielestäni on edelleen hyvin väärin rokottaa hoitajilta näitä kikyjä sekä leikata lomarahoista. Myös on omituista että he tienaavat liki vähemmän kuin jossain logistiikka-alalla, sama juttu kasvatusalalla. Ei pliis näin!

    Idan kommenttiin vastaukseni olisi: että kaukomaa matkailuun pitäisi ottaa hiilenjalanjälkivero, tietääkseni ruotsi ottaa takaisin lentoveron. Kyllä minäkin halauisin samanlaisen tänne. Nyt lentäminen tuntuu olevan vähän liiankin halpaa, ulkomailla matkustan paljon junalla sinne tänne koska se on välillä suhteellisen halpaakin. Esim. Lontoosta – Isle of Wightille maksoi menopaluu 20£, täällä suomessa en edes matkusta Helsinki-Mikkeli väliä koska kesäisin se monesti maksaa 70€ per suunta. Kun hinnat ovat liian kalliit ei niitä silloin voi suosia, samaa sanoi työkaverini joka pätkäsi itse pitkät hiukset lyhyiksi.

    • Kyllä! Samoilla linjoilla naisten äänestämisen suhteen. Hienoa, että niin moni pääsi tänä vuonna läpi!

  6. Kiitos Stella kirjoituksesta. Valitettavasti kyllä arvasi, että jotkut tulevat kommenteissa teidän matkoistanne muistuttamaan :(

    • Kiitos kun luit! Joo, arvasin sen itsekin, moni kollega on saanut ilmastosta kirjoitettuaan enemmän kuraa niskaansa kuin ikinä aiemmin, ja näköjään sama logiikka pätee täälläkin.

  7. “Myötähäpeä. Olisivat järjestäneet sen reissun sukulaisiin ja vapaa-ajantalon kunnostamiseen kerjäämättä siihen yhdistettyä matkailunedistämiskeikkaa julkisesti. Potentiaalisia asiakkaita voi lähestyä suoraan ja silloin ei mene samalla tavalla uskottavuus ja samaistettavuus mainoskampanjasta. Nyt he valitsivat loman siinä hotelissa, mistä tarjottiin yhteistyötä. Ei sitä, minkä olisivat valinneet kavereiden suosituksesta ja omalla rahalla maksaen.”

    • Nyt en ymmärrä. Missä lukee, että emme lähesty asiakkaita suoraan? Viittaat ilmeisesti käynnissä olevaan yhteistyömme Lapland Hotelsin kanssa. Lapland Hotels on vanha asiakkaamme, jota agentuurimme lähestyi jatkoyhteistyöidealla. Tämä ei ole vaihtokauppa vaan maksettu yhteistyökampanja, eli työ, jolla elätämme itseämme. Yhteistyökampanjoiden yhteydessä teemme monesti muutakin, kuten kuvatuotantoa asiakkaille.

      Ei aukea nyt myöskään mitä väärää on siinä, että yhdistämme työjuttuja Lapin reissuihimme? Vietämme paljon aikaa pohjoisessa ja teemme jokatapauksessa täällä töitä talon kunnostamisen ohella. Jos osa siitä duunista liittyy esimerkiksi lähimatkailun ja Lapin promoamiseen, niin mikäs sen luontevampaa, nehän ovat meidän intohimojamme. Me saamme tehdä työtä, joka on meille mieluista ja luontevaa. Lukijat saavat sisältöä aiheista, joista olemme oikeasti kiinnostuneita. Asiakkaat saavat toivomaansa näkyvyyttä. Yhtäkään lentoa ei tämän takia lennetty emmekä edes ajaneet Lappiin pelkästään tämän työn takia, vaan olisimme tulleet jokatapauksessa. Kuka tässä sun mielestä häviää?

  8. Aivan mahtavaa, että käytät näkyvyyttäsi tärkeiden asioiden puolesta puhumiseen. Tuntuu, että nämä on nyt ne vaalit, joita vuosien päästä muistellaan vaalituloksestaan, ja nyt voimme päättää tapahtuuko se positiivisessa vai negatiivisessa mielessä.

  9. Hyvä Stella! Toivottavasti en näe enää yhdeltäkään blogi-vaikutajalta tekstiä, etten aio äänestää, koska… Aina löytyy edes se vähiten huono vaihtoehto omiin arvoihin peilaten, mutta pikkuisen pitää kyllä perehtyä. Toivon todella, että nimenomaan nuorempi polvi heräilee asioiden tilaan nyt.

  10. Oletan että teidänkin ulkomaanreissut nyt loppuvat. Hyvä paasata ilmastonmuutoksesta kun reissataan monta kertaa vuodessa ulkomailla. Ja asutaan siellä missä joukkoliikenne hakee melkein omilta rappusilta. Sitten tullaan maalle takki auki julistamaan kuinka maaseudun asukkaat saastuttavat ajaessaan autoilla ja polttavat uunissa puita. Maallakin osataan kierrättää ja elää luontoa kunnioittaen – onhan se meidän elinympäristömme. Tietysti siitä pidetään huolta ja on aina pidetty. Nyt tulevat suunnitelmat mm. järkyttävistä veronkiristyksistä tappavat mahdollisuuden elää maaseudulla. Ei täällä kohta enää näy muita kuin kaupunkilaishipstereitä lomailemassa.

    • Missä kohtaa Stella on “julistanut” maalaisten saastuttavan autoilla ajaessaan ja puita polttaessaan……??

      Vetää kyllä välillä todella hiljaiseksi näin agressiiviset ihmiset kommentteineen……. :•\ :•\

        • Ai mistä repivät, tämä on Vihreiden sivuilta: “Tavoitteena hiilineutraalius vuonna 2030, 60 prosentin päästövähennykset. Verotuksen painopiste työn verotuksesta ympäristön kuormituksen verottamiseen. Turpeen, kivihiilen, bensiinin, dieselin, polttoöljyn ja lopuksi maakaasun käyttö lopetettava nopealla aikataululla.”
          YDINVOIMAAKO aiotte lisätä vai mistä ajattelitte energiaa saada?

          • En näe juuri järkeä jatkaa tätä keskustelua. Oikaise toki jos olen väärässä, mutta hyökkäävän asenteesi perusteella kuulostaa siltä, ettet edes halua keskustella etkä ole valmis kuuntelemaan eri tavoin ajattelevien kantaa.

    • Hyvä BB,

      en tiedä kuka on tullut maalle takki auki julistamaan autolla ajamisen tai polttopuiden saastuttavuutta. Emme ainakaan me, jotka ajoimme juuri Lappiin omalla autollamme ja asustelemme täällä niinikään puilla lämpiävässä hirsitalossa.

      Ilmastopolitiikassa ei ole kyse siitä, että yritetään kurjistaa kenenkään elämää, vaan päinvastoin siitä, että meillä kaikilla olisi tällä pallolla mahdollisuus hyvään elämään myös tulevina vuosina. Haja-asutusseuduilla on tietysti ihan erilaiset haasteet kuin kaupungeissa, itsekin pohjoisessa asuneena tiedän sen hyvin. Sen takia muutoksiin varataan reilusti siirtymäaikaa, rakennemuutoksista eniten kärsiville alueille tarjotaan enemmän tukea ja hintojen nousuja tullaan todennäköisesti kompensoimaan verotuksella ja tulonsiirroilla.

      Ymmärrän kyllä, että muutokset järkyttävät monia, mutta luulen, että ilmastonmuutoksen seuraukset järkyttävät vielä paljon enemmän. Siksi näitä asioita mietitään nyt, yritetään minimoida vahinkoja kun vielä ehkä voidaan.

      • Niin, se ymmärrys riittää siihen asti kun rajut muutokset ei koske omaa elämää. Siirtymäaika tarkoittaa sitä että verotetaan ja verotetaan. Säästä siinä sitten johonkin sähköautoon kun vanhan auton käyttöä verotetaan niin että et ikinä pääse säästötavoitteeseen kun kaikki rahat valuu veroihin. Ja joo, kaikilla ei ole rahaa (yllätys). Eipä ole tarvinnut ulkomaillakaan käydä, mutta se lentäminenhän nyt ei kuulemma saastutakaan. Ja sähkö tulee pistorasiasta.

        Muutama vuosi sitten Saksa oli lisäämässä ydinvoimaa ja se torpattiin. He alkoivat käyttää lisää kivihiiltä – olikohan ihan viisasta?
        Nyt on paineet taas lisätä ydinvoimaa – sillä raskas teollisuus ei pyöri pelkillä tuulimyllyillä. Mites sitten kun ydinvoimala posahtaa? Näitä pitäisi miettiä eikä syyllistää tavallisia ihmisiä jotka lämmittävät talvella asuntojaan (puu, maakaasu, öljy -jos nyt jollain on ollut enää aikoihin varaa öljyllä lämmittää).

        • Meneepäs joillain tämä aihe tunteisiin. Tuon oman energian voisi varmasti käyttää fiksumminkin kuin siihen, että tykittää tekstiä jonkun blogin kommenttiosioon, kuten Bb…

    • Eli voidaan todeta että ilmastonmuutoksen tuomat haasteet on äärimmäisen monimutkaista ratkaistavaa, koska eri elämäntilanteet vaatii erilaiset ratkaisut – sitä suuremmalla syyllä äänestämään jotta tuleva päättävä ryhmä keskittyisi nimenomaan tämän ongelma-asetelman ratkaisemiseen. Maaseudulla asuvien ja kaupungissa asuvien säännöt ei voi olla täysin samanlaiset. Se ei ole joko – tai, se on sekä – että.

      Jos maaseudulla sähköautolla ajaminen puhtaalla sähköllä olisi halvin ja helpoin vaihtoehto se olisi varmasti houkuttelevaa? Jos juna olisi huolettomin, nopein ja halvin tie Eurooppaan taikka Helsingistä Lappiin enemmistö valitsisi varmasti junan. Pitäisikö kaukomaa matkailusta tulla luksus tuote jolle vain harvoilla on varaa, vai millä saataisiin kaukolentämistä vähennettyä järkevästi – valistamalla ja kouluttamalla, kieltämällä? Vai voiko lentämistä kehittää kestäväksi? En tiedä. Olisi kiinnostava kuulla tästä ajatuksia (kaikilta)!

      Meidän asuminen, syöminen ja muu kuluttaminen on suhteessa lomalentämiseen huomattavasti suurempia energian kuluttajia tällä hetkellä. Energian ja kulutuksemme raaka-aineiden lähteet on kuitenkin kaikki kaikessa. Tarvitaan järkeviä ratkaisuja fossiilisten energialähteiden käytön lopettamiseksi ja muovin kierrättämistä pitää saada haltuun, maailmanlaajuisesti. Jos käyttämämme energianlähteet ovat kestäviä maapallomme ei kärsi. Jos muovi ei päädy luontoon eikä tehtäisi sitä lisää se on monessa suhteessa älyttömän hyvä materiaali. Sitten vielä jos suhtautumiseemme eläinperäisiin tuotteisiin saataisiin pieni asennemuutos oltaisiin jo oikealla polulla. Kaikki on mahdollista ja äänestäminen on helpoin tapa vaikuttaa.

      • Olen kanssasi samaa mieltä, ettei ratkaisut voi olla joko-tai, vaan sekä-että. Emme voi ratkaista ongelmia yhden tai muutamien ihmisryhmien tarpeiden pohjalta. Ratkaisuja arvioitaessa olisi inhimillistä huomioida myös se, onko kyse luksuksesta, ei välttämättömyydestä vai ihmisen jokapäiväisestä selviytymisestä. Jokainen meistä voi kuitenkin vaikuttaa omiin valintoihimme.

        Valintoja tehdessäni minua auttaa asioiden suhteellistaminen. Ahdistustani helpotti suuresti mm. se kun ymmärsin lentomatkailun ja autoilun ilmastokuormituksen keskinäisen suhteen. Lentomatkailuun verrattuna autoilu on kuitenkin varsin ympäristöystävällistä. Huolimatta siitä, että autoilu tuntuu olevan se, josta eniten puhutaan ja syyllistetään.

        Jos päästölaskuri kertoo, että 4-henkisen perheen yhden Thaimaan matkan päästöillä autoilen noin 170 000 kilometriä, en suostu syyllistymään siitä, että asun maalla ja autoilen

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.