Fiilaan, höylään (ja rakastan vain)

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Nivea men 

Olen peruslaiska mies ja rakastan kaikessa helppoutta ja tehokkuutta. Tykkään tietysti pitää itsestäni huolta ja tuntea oloni raikkaaksi, mutta en halua uhrata siihen liikaa aikaa tai vaivaa. Oma puoliskoni peilikaapista on hyvin pelkistetty. Suoritan säännöllisesti pieniä ristiretkiä tyttöystävän puolelle ja olen itsenäisellä päätöksellä julistanut yhteiseksi kaiken paitsi hammasharjat ja höylät. Karvojen ajeluun löytyvät kamat pitää tietysti olla omasta takaa.

Olen kehittänyt toimivan konseptin parhaaseen mahdolliseen päivänaloitukseen: kahvi mukaan kylpyhuoneeseen, musiikki päälle puhelimesta ja suihkuun. Tykkään hoitaa puhdistautumisriitin perusteellisesti ja tehokkaasti: kun kerran olen suihkussa asti, pesen, saippuoin ja sheivaan sitten ihan huolella, jotta sitä ei tarvitse taas ajatella ennen seuraavaa kertaa. Kun on puhdas olo ja raikas fiilis, mieli on korkealla ja olen valmis kohtaamaan kaiken, jonka päivä tuo eteen.

Nykyään yhä suurempi osa miehistä ajaa parran lisäksi ihokarvoja myös muualta kehosta. Modernin miehen trimmaukseen on monia syitä: karvoista on monesti haittaa urheillessa, omasta hygieniasta on helpompi pitää huolta ilman karvoja ja onhan se nyt vaan esteettisempää, kun kroppa ei rehota kuin ryijy. Oma karvoitukseni on ryijymäisen runsas lähinnä päässäni, mutta silti koen kropan säännöllisen siistimisen lisäävän itseluottamusta. Pieni itsetuntobuusti ei ole kenellekään meistä pahitteeksi.

Nivealta tuli juuri kauppoihin kolme tuotetta, jotka sijoittuvat täydellisesti juuri sinne mun hyllypuoliskolleni. Body Shaving -sarja on optimoitu miesten karkeammalle iholle ja tarkoitettu käytettäväksi suihkussa. Otin tuotteet testiin ilolla, sillä ihoni on herkkä ja ärtyy sheivauksesta todella helposti. Mikään ei ole kamalampaa kuin punoitus ja kutina, joka on tullut valitettavan tutuksi, kun olen käyttänyt aiemmin karvoja ajellessani jotain sattumanvaraista saippuaa… Jos aina sitäkään.

Body Shaving Gel (rivissä keskimmäisenä) levittyy helposti, tarttuu hyvin märkään ihoon eikä huuhtoudu heti veden mukana pois, joten höylähommissa ei tule hoppu. Rintakarvoitukseni on kuin haja-asutusalue, jonka sheivaus on paljon nopeampi hoitaa suurin, tasaisin vedoin kuin leikkimällä Where’s Waldoa.

Otan tuotetestauksen vakavasti ja se tulee mielestäni suorittaa aina perinpohjaisesti, joten innostuin ajelemaan geelin avulla myös sääreni. Kuinka muuten mistään voi olla mitään mieltä? Sileää tuli! Alan ymmärtää naisia paljon paremmin.

Oma lempparini kolmikosta on Shaving Stick, joka on yksinkertaisuudessaan todella innovatiivinen. Se on kätevä nopeaan ja tarkkaan siistimiseen varsinkin suihkussa, sillä tuotetta on helppo levittää yhdellä kädellä höylä toisessa kädessä. Stick-ihminen hykertää onnesta – tykkään eniten puikoista, koska ne ovat käytännöllisiä eivätkä sisällä vuotavia nesteitä. Tästä eteenpäin nakkaan Shaving Stickin käsimatkatavaroihin, jotta reissussa ei tarvi tuntea oloaan rölliksi. Samalla kun karvat saavat kyytiä, puikko suojaa ihoa ärsyyntymiseltä.

Ajon jälkeiseen elämään tarkoitettu After Shave Lotion hoitaa viimeisen voitelun eli rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Pumppupullo on näppärä käytössä, voide imeytyy hyvin eikä jätä tahmeaa oloa. Tämä on ollut rehellisesti sanottuna ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt kroppaani jotain after shave -tyyppistä tuotetta ja olen vakuuttunut, koska aiempi kutina on kadonnut eikä iho ole enää ollenkaan ärtynyt.

Kaiken kaikkiaan kova kolmikko. Kyse ei ole suuresta sijoituksesta, jokainen tuote maksaa alle kuusi euroa. Kaupan päälle saa hyvän tuoksun. Miehet, suosittelen lämpimästi. Naiset, jos kumppanisi on karvainen nallekarhu jonka toivot innostuvan mukaan shaving gameen, hanki nämä vihjeeksi kylpyhuoneeseen.

Päivän kuuma kysymys tietysti kuuluu aionko ajella sääreni toistekin? Ilman muuta! Karvattomat jalat on otettu myös perheen sisällä hyvin vastaan. Tyttöystävää tosin vähän nauratti, mutta luulen, että hän on vain kateellinen sileistä sääristäni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Torkuttajan tunnustukset

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Philips

Jos kanssani asuneiden ihmisten – lasken tähän onnekkaaseen joukkoon perheenjäsenet, poikaystävät ja kämppäkaverit – pitäisi äänestää ärsyttävin ominaisuuteni, he olisivat todennäköisesti kaikki samaa mieltä siitä, että krooninen torkuttamiseni vie voiton kaikista. Ymmärrän! Riepoo se minua itseänikin.

Olen aina torkuttanut. Vuosia jatkuneen aamumyöhästelyn jälkeen tajusin, että tämä ei voi jatkua, joten muutin aamurutiinejani ja aloitin torkuttamisen aiemmin. Nykyisin laitan ensimmäisen herätyksen soimaan noin 45 minuuttia ennen kuin on oikeasti pakko ponkaista sängystä, sillä heräämiseni ei ole mikään nopea eikä varsinaisesti helppo tapahtuma.

Tämä on ainoa kuva, jonka minusta voi aamuisin saada. Loput naisesta on piilossa tuolla untuvapeiton alla.

Tarvitsen vähintään kolme herätystä. Ensimmäinen toimii sireeninkaltaisena shokkina, joka karjuu korvaani UUUIIIIUUUIIIUUUIII AAMU! AAMU! AAMU! Järkytyn siitä joka kerta niin kovasti, että tekee mieli paiskata puhelin seinään ja yöpöytä perään. Koska olen sivistynyt aikuinen, painan sen sijaan torkutusnappia. Kymmenen minuutin päästä koittava kakkosherätys saapuu enää lievänä shokkina, mutta olen yhä syvällä unitokkurassa ja ärtymys kasvaa, kun minua yritetään pakottaa sieltä pinnalle. Kun puhelin pirisee kolmannen kerran merkiksi siitä, että päivä on alkamaisilllaan ja pitäisi hypätä kyytiin, olen niin raivona, että pääsen silkan kiukun voimalla ylös sängystä. Siis noin vartin päästä, kun olen maannut riittävän kauan selälläni kiukuttelemassa siitä tosiasiasta, että pitää poistua sängystä.

Jarnosta saa aamuisin huomattavasti parempia otoksia, vaikka on hänelläkin naama aamurutussa. 

Älkää nyt olko noin kauhistuneita. Olen ennenkin kertonut, että aamut ovat minulle ns. vaikeita. Sanomattakin selvää, että tähän aikaan vuodesta ne ovat, jos mahdollista, vielä haastavampia: kun kello soi ensimmäisen kerran seitsemän maissa, on säkkipimeää eikä mistään ei pysty päättelemään onko aamu vai ilta. Pimeydestä menee pää ja keho niin sekaisin, ettei ihme, jos herääminen verenseisauttavaan pirinään tuntuu väkivaltaisilta.

Kun minulta kysyttiin onko minulla heräämisen suhteen haasteita – huusin jo tässä vaiheessa KYLLÄ! KYLLÄ! IHAN KAIKKI HAASTEET! – ja haluaisinko kokeilla Philipsin herätysvaloja, huusin KYLLÄ! KYLLÄ! TÄNNE KAIKKI HERÄTYSVALOT!

En malttanut olla ottamatta pari kuvaa auringonlaskutoiminnosta. Niin nätti sävy!

No, sain testiin yhden, mutta se on uusin ja upein: Somneo Wake-Up Light -herätysvalo on nimittäin saapunut ihan pari päivää sitten kauppoihin. Se on kaikenlaisilla erikoisominaisuuksilla varustettu malli: sillä voi esimerkiksi ladata puhelimensa (hyödyllistä, jos sängyn viereiset pistokepaikat ovat vähissä) ja se sisältää hengitysharjoituksia, jotka edistävät nukahtamista.

Mutta eniten minua kiinnosti ottaa selvää ihan siitä tärkeimmästä – eli tekeekö herätysvalo näistä helvetillisistä aamuista edes vähän helpompia?

Herätysvalon idea on herättää lempeästi ja luonnollisesti asteittain sarastavan valon ja pehmeän musiikin avulla. Valon voimakkuuden saa säätää itse, samoin musiikin saa valita. Tarkoitus on antaa päivälle hyvä, virkeä alku ja vähentää torkuttamisesta aiheutuvaa stressitilaa, joka on minun aamu-uniselle keholleni vähän liiankin tuttu.

Valaisimen auringonnoususimulaatio tarkoittaa, että valo kirkastuu samalla luonnollisella, hitaalla tavalla, jolla päivä valkenee aamuisin. Tai siis valkenisi, jos ei olisi suomalainen talvi. Kun valo on saavuttanut täyden kirkkautensa, alkaa soida musiikki, joka toimii lopullisena herätyksenä. Musiikiksi voi valita esimerkiksi meren aaltojen kohinan, sateen ropinaa, lempeää kellonkilkatusta, linnunlaulua, tai jonkun oman ääniraidan, vaikka lempikappaleensa.

En halua alkaa vihata mitään lempikappaleitani enkä usko herääväni sateen ropinaan, joka on minusta valmiista vaihtoehdoista ihanin, joten valitsemme linnunlaulun ja käymme nukkumaan.

Ensimmäisenä aamuna kestää todella kauan tajuta mitä ympärillä tapahtuu: pulpahtelen unesta valveen pinnalle ja ihmettelen miksi on valoisaa. Luulen hetken olevani taas tropiikista, kunnes raotan silmiäni, näen oman makuuhuoneen ikkunani ja pyryn sen takana, enkä ymmärrä miksi ja missä ne linnut sirkuttavat ja mikä on tämä omituinen pieni aurinko joka loistaa himmeää valoaan ihan lähelläni. Hämmenykseen herääminen on kuitenkin jo merkittävä parannus siitä, että herää raivoon.

Asetan seuraavana iltana äänenvoimakkuuden kovemmalle ja valon lopullisen kirkkauden astetta tehokkaammaksi. Se auttaa: seuraavana aamuna olen jo melkein hereillä, kun linnunlaulu alkaa, eikä riso melkein ollenkaan. En muista heränneeni mihinkään tiettyyn, uni on vaan muuttunut kevyemmäksi ja ohuemmaksi, kunnes silmät ovat valmiit aukeamaan. Lintujen lauleskelu on edelleen hiukan hämmentävää enkä ole varsinaisesti ilahtunut aamuherätyksestä, mutta ei tee kuitenkaan mieli torkuttaa (tai esimerkiksi tappaa ketään). Loikoilen sängyssä hetken ja nousen.

Ihan todellisen, konkreettisen eron huomaa jo vajaassa viikossa. En ole taikaiskusta muuttunut aamuihmiseksi, mutta aamut ovat noin 80% vähemmän järkyttäviä kuin ennen ja se on ihan valtava muutos se. Jääkö herätysvalo käyttöön? KYLLÄ JÄÄ.

En ole ainoa, joka nauttii aiempaa lempeämmistä aamuista.

Joka kolmas suomalainen kärsii kuulemma nukahtamisongelmista. Siksi Somneossa on herättävien ominaisuuksiensa lisäksi myös toimintoja, joka auttavat rauhoittumaan ja rentoutumaan iltaisin, ja siten nukahtamaan paremmin. Ongelmani ei ole ikinä ollut nukahtaminen, saan useimmiten unen päästä kiinni heti kun pääni tömähtää tyynyn (tai leffaillan aikana poikaystävän olkapäähän… köh). Kiireisimpinä viikkoina käy silloin tällöin kuitenkin niin, että työasiat pyörivät liikaa mielessä enkä saa itseäni rauhoittumaan vielä sängyssäkään. Olen kokeillut rauhoittumiseen tarkoitettua auringonlaskusimulaatiota nyt muutaman kerran: keston voi määrittää itse ja väri liukuu kirkkaasta keltaisesta pehmeän vaaleanpunaiseksi ja lopulta syväksi, pehmeäksi punaiseksi. Siitä on ollut kyllä apua: päässä kiertävät kelat ovat hidastuneet ja raukeus valunut jäseniin, kunnes olen vaipunut uneen. Väitän, että se johtuu himmenevän valon lisäksi noista jumalaisen kauniista sävyistä. Vaaleanpunaisella valolla on pakko olla ihmiseen jotain taianomaisia vaikutuksia.

Valaisimessa on myös RelaxBreathe -niminen toiminto, joka auttaa rentoutumaan oman hengityksen tahtiin. Seitsemästä hengitysrytmistä voi valita itselleen sopivan. Sopii erityisen hyvin joogaa harrastaville, mutta toki muillekin.

Jos kiinnostuit, Somneo-herätysvaloja saa tällä hetkellä Verkkokauppa.comista ja Gigantista. Se on Philipsin laadukkain ja myös hintavin malli, mutta herätysvalo irtoaa edullisimmillaan reilusti alle satasellakin. Niitä saa jälleenmyyjiltä ympäri Suomen: tsekkaa lähin elektroniikkakauppasi tai hypermarkettisi, mitä todennäköisimmin löydät sieltä Philipsin herätysvaloja. Kaikilla Philipsin herätysvaloilla on muuten 60 vuorokauden tyytyväisyystakuu! Jos ei olekaan syystä tai toisesta tyytyväinen valoonsa, sen voi palauttaa ja saada rahansa takaisin.

Mites tuo herääminen teillä sujuu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Alkuviikon tärkeimmät

Aloitimme viikonloppuna joogan! Jos olet nyt ihan että anteeksi mitä että, tsekkaa meitsin viimeviikkoinen kirjoitus tai rapakuntoisen miehen terveiset. Kyllä! Puimme lauantaiaamuna päälle joogaystävälliset vaatteet ja painelimme Merimiehenkadulle reippaampina kuin varmaan yhtenäkään lauantaiaamuna viimeiseen kymmeneen vuoteen. Vähän jopa jännitti ihan kuin olisi ollut syksyn ensimmäisenä päivänä menossa kouluun, mutta vastassa ei onneksi ollut mikään pulpetti vaan joogamatto, uusista oppilaistaan pakahtuva Katja ja joogasalin lohdullinen hiljaisuus.

No miltä tuntui? Hyvältä, ihan pelkästään hyvältä. Ajatus joogan pariin palaamisesta oli saanut ilmeisesti kypsyä juuri sopivan kauan, sillä oma kömpelyys ja osaamattomuus ei ottanut enää päähän. Ennen piti taistella vastaan kaikkea mikä tuntui vaikealta tai vitutti, mököttää maailmankaikkeudelle jos asiat eivät sujuneet kuten toivoin. Nyt tuntuu helpommalta hyväksyä nykytilanne, kohdata oma keho sellaisena kuin se on juuri nyt kaikkine vajavaisuuksineen ja ajatella, että tässä sitä harjoitellaan. Näitä asanoita ja tätä elämää ja tätä ikuista hemmetin hyväksymistä joka ei vieläkään ihan suju, mutta muuttuu onneksi päivä päivältä mahdollisemmaksi.

Huomasin myös, että astangajoogan asanat eivät tuntuneet enää niin mahdottomilta kuin joskus aikoinaan. Ei se ole oikeastaan ihme, olenhan ehtinyt tässä välissä treenata useamman vuoden valmentajani Kanervan ohjauksessa Helsinki Core Trainersilla. On ollut pitkiä treenitaukoja ja liikkuvuudessa ja lihaskunnossa onkin yhä paljon tekemistä, mutta pitkälle on tultu siitä mistä lähdin liikkeelle silloin kun aloitin treenaamisen. Harasek on oppinut vihdoin kyykkäämään taisi olla kaunein lause, jonka viime vuonna kuulin. Ehkä tänä vuonna opin vihdoin punnertamaan oikealla tekniikalla, sitä nimittäin harjoitellaan sekä joogasalissa että Kanervan bootcampissa.

Liikkuminen kiinnostaa, mutta noin muuten poden yhä käynnistymisvaikeuksia kesän jäljiltä. En millään jaksaisi mitään järkevää. Sain onneksi lomailla Roomassa muutaman päivän, tulimme takaisin vajaa viikko sitten enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi purkaa matkalaukkua. Se on joka päivä huomisen homma, samoin kuin minipuutarhan nostaminen sisään parvekkeelta, kirjanpito ja pyykinpesu, johon ryhdytään vasta äärimmäisen pakon edessä (eli silloin kun vaihtoehtona on joko pyykätä tai ostaa uusia alusvaatteita). Tällä viikolla pitäisi päästä todenteolla kiinni töihin, alkaa ajatella syksyä, metsästää loppuvuodelle yhdet Meksikon lennot ja lähetellä vähän laskuja, jotta on rahaa ostaa ne liput.

Kokosin näitä kuvia vähän sieltä sun täältä, otoksia kotoa, aamupalapöydästä, olohuoneesta kun Jarno soittelee kitaraa. Rakastan pieniä melodianpätkiä jotka kantautuvat huoneesta toiseen, hän soittaa niitä ajatuksissaan ja minä kuuntelen. Itse hän kutsuu niitä rämpytyksiksi, minusta ne ovat lumoavat. Jos pyydän, hän esiintyy, laulaa niin että Juno herää ja höristää korviaan. Mutta parhaita ovat ne hetket kun hän ei edes muista, että joku saattaa kuunnella.

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin?

PHOTOS BY STELLA HARASEK