VAALEANPUNAINEN SEINÄ

Oletkohan kulta kolauttanut pääsi? Sain ystävältä hiukan huolestuneen viestin sen jälkeen kun julkaisin pari kuvaa kämmenistäni vaaleanpunaisessa kalkkimaalissa. Ymmärrän. Olisin nauranut itseni tärviölle, jos joku olisi vuosi sitten yrittänyt väittää, että ensi keväänä maalaisin tyytyväisenä olohuoneen seinää hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tässä sitä ollaan eikä siihen edes tarvittu kovaa iskua päähän – riitti ilmeisesti, että rakastui ja alkoi pitkästä aikaa nähdä maailmassa värejä. Tai ainakin aika paljon vaaleanpunaista.

Seinä on näissä kuvissa vielä work in progress, mutta niistä saa osviittaa. Valitsimme Annin suosituksesta kalkkimaalin, koska sillä saa pehmeää, elävää ja mattapintaista jälkeä.        Olin pökertyä onnesta kun kuulin, että kalkkimaali kuivuu melkein heti, sillä kärsimättömälle se kirottu odottelu kerrosten väleissä on hirveintä kidutusta mitä on. Kalkkimaalilla läträäminen sopiikin hyvin kaltaisilleni hätähousuille – meillä meni koko urakkaan vain muutama tunti ja seinään olisi voinut ripustaa tauluja suunnilleen samantien.

Alimmaksi sudimme harmaata, jotta lopputuloksesta ei tulisi liian imelää. Telalla sai tehtyä nopeasti isoja pintoja. Harmaan päälle kerros hentoa vaaleanpunaista, aluksi siveltimellä ja sitten vanhalla pyyhkeellä hangaten, koska halusimme, että sävyt eläisivät luonnollisella tavalla eikä seinään jäisi selviä siveltimenvetoja tai telan jälkiä. Vaaleanpunaisen päälle lisäsimme vielä valkoista vähän sinne sun tänne tuomaan tekstuuria ja raikastamaan kokonaisuutta. Kankaallakin sai kyllä utuista jälkeä, mutta viimeistelyyn toimi kaikkein parhaiten paljaat kädet: sormin sai aikaan sopivasti sattumanvaraista suttua.

Seinän sävyt vääristyvät hiukan ilta-auringossa otetuissa kuvissa: valitsemamme vaaleanpunainen ei ole oikeastaan yhtään persikkainen, vaan enemmän harmaaseen taittava viileä väri, joka näkyy tuossa ylemmässä kuvassa.

Kuka tarvitsee symmetriaa? Väri valuu vähän yli molemmista laidoistaan.

Maalausprojektin ensisijainen tarkoitus oli peittää elävällä maalilla epätasaista seinäpintaa, suomeksi naamioida ruma seinä. Siinä oli varmaan sata kerrosta vanhaa tapettia, joka kupruili valkoisen maalipinnan alla. Vuosien takaisten tapetinpoistourakoiden traumatisoimana ei tullut mieleenkään lähteä poistamaan tapettikerroksia, hitosti helpompaa peittää se maalilla ja painella elämässä eteenpäin. Oli myös toissijainen tavoite: taikoa lisää lämpöä isokokoiseen kotiimme, jonka valkoiset seinä- ja lattiapinnat kaikuivat vähän kolkkoina. Molemmissa onnistuttiin! Rumaa seinää ei huomaa enää kukaan, nyt se on koko kodin näyttävin elementti – vaaleanpunainen seinä – jota kaikki pysähtyvät ihastelemaan. Seinä heijastaa koko olohuoneeseen pehmeää valoa, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja intiimin.

Lopputuloksesta luvassa kuvia ihan tuota pikaa! Sisustusaiheista asiaa näköjään pukkaa, mutta niitä onkin kovasti toivottu, joten saamanne pitää. Lähiviikkoina tulossa lähempään tarkasteluun niin monta aihetta, etten pysyisi niistä itsekään enää perillä ilman *KÖH* pettämätöntä postit-lappujärjestelmääni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

ELÄMÄMME SOHVAA ETSIMÄSSÄ

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

En ole ikinä omistanut sohvaa, jota rakastaisin. Kaikki sohvat, joiden kanssa olen tähän saakka jakanut elämäni, ovat olleet kavereilta perittyjä tai poikaystävien valitsemia, edelliseltä asukkailta unohtuneita tai kierrätyskeskuksista kannettuja. Niillä löhöttiin aikansa, kunnes ne jatkoivat matkaansa seuraavalla omistajalleen – joka minun laillani todennäköisesti kelpuutti ne lähinnä laiskuuttaan tai paremman puutteessa.

Omanlaisensa kompromissi oli myös sohva, jonka hankimme Tehtaankadulle. Hehkeimmät päivänsä nähnyt valkoinen sohva oli kirppislöytö, jonka valitsimme, koska se oli tarjolla olevista sohvista vähiten ruma ja olimme kyllästyneet tyhjään olohuoneeseemme. Sillä hetkellä oli oikeastaan samantekevää millainen sohva se oli, olimme siitä jokatapauksessa ikionnellisia, koska edelliseen kotiimme Kapteeninkadulla ei ollut sohvaa mahtunut lainkaan. Kompromissisohva on paljon parempi kuin ei sohvaa ollenkaan.

Kompromisseilla on toki aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi opiskeluvuosina, kun oikeastaan kaikki kotonani oli sieltä sun täältä löydettyä, kierrätettyä ja perittyä. Tai silloin kun kituuttelin levy-yhtiögraafikon palkalla ja sisustushankinnat oli tehtävä pihistellen, jos halusi syödä muutakin kuin kynsiään. Tai silloin kun erosin rytinällä ja muutin yksin uuteen asuntoon koiran, kirjalaatikoiden ja sängyn kanssa omistamatta mitään muita kalusteita.

Viime aikoina on alkanut tuntua, että väliaikaisten ratkaisujen aika on ohi. Ehkä olen vihdoin siinä iässä tai elämäntilanteessa, että kotiin tuntuu kivalta vähän sijoittaa, varsinkin niihin kaikkein tärkeimpiin kalusteisiin, joita käytän eniten ja luultavasti myös kauimmin. Listalta löytyy muutakin, kuten kunnollinen sänky ja ruokapöytä, mutta kärkipäässä viime kuukausina on ollut ehdottomasti sohva! Keittiö saattaa olla kodin sydän, mutta kotona kaikki tiet vievät sohvalle. Sohvalla juodaan aamukahvia, tehdään töitä, syödään välipalaa, luetaan kirjoja, katsotaan elokuvia, vietetään aikaa rakkaiden kesken, painitaan koiran kanssa ja otetaan päiväunia. Ja mikä on ensimmäinen asia, jonka teen kun tulen kotiin? Heittäydyn tietenkin sohvalle.

Olen tehnyt töitä ja ansainnut omat rahani viimeiset yhdeksäntoista vuotta. Asun kauneimmassa asunnossa, jota olen koskaan kutsunut kodikseni. Vitsini ovat yhä huonot ja farkuissani saattaa olla reikiä, mutta olen kiistattomasti aikuinen. Nyt jos koskaan alkaa olla hyvä aika sijoittaa sohvaan, joka saa sieluni sykähtämään joka kerta kun näen sen.

Kun koti on yhteinen, myös sisustusta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Niistä ei onneksi tarvitse käydä tiukkoja neuvotteluita, sillä minun ja Jarnon maku on varsin samanlainen. Olimme molemmat haaveilleet nahkasohvasta, sellaisesta joka pehmenisi ja patinoituisi kauniisti ja kuluisi vuosien varrella vieläkin houkuttelevamman näköiseksi. Nahka oli materiaalina muutenkin helppo valinta, sillä tykkäämme rennosta asumisesta emmekä jaksa olla jatkuvasti varomassa jotain vitivalkoista pellavasohvaa. Nahkaan eivät koirankarvat tartu. Murut ja roiskeet lähtevät nahasta pyyhkäisyllä. Kulumat eivät pilaa vaan pukevat nahkaa. Nahka kestää hyvin hoidettuna vuosikymmeniä siinä missä suurin osa laadukkaistakin kankaista kuluu koiraperheen käytössä puhki viidessä tai kymmenessä vuodessa. Kiitos kyllä.

Kuvittelin, että kauniita, siroja ja sopusuhtaisia nahkasohvia löytyisi joka kaupasta, vaan ei! Nahkasohvia löytyy kyllä, mutta monet ovat mittasuhteiltaan kömpelöitä, viimeistelyltään vanhanaikaisia, aikansa ohiajamia kasarirumiluksia tai muut vain aivan vääräntyylisiä. Katselimme käytettyjäkin, mutta kaikki kauniit nahkasohvat olivat liian pienet, epämukavat tai molempia. Onneksi ystäväpiiristä löytyy sisustussuunnittelija, jolle avauduin aiheesta, sillä Anni muisti heti, että tanskalaisen BoConceptin valikoimista löytyy täydellinen sohvamalli, jota saa nahkaisenakin. Tietenkin tanskalainen, ne tuntuvat tietävän sisustamisesta ja muotoilusta kaiken.

Istran siro muotokieli lainaa menneiltä vuosikymmeniltä, mutta toteutus on silti moderni. Ihastuin heti kun näin sen kuvissa. Vaikka valinta oli oikeastaan jo tehty, kävimme Mannerheimintien myymälässä tutkimassa vaihtoehtoja vielä omin silmin. Juno-koira oli tietysti mukana, se on meistä sentään se, joka eniten viettää aikaansa sohvalla. Tehtäväänsä paneutunut asiantuntija halusi sovittaa huolella ihan jokaista BoConceptin sohvaa, mutta oli lopulta samaa mieltä siitä, että Istra on meille se oikea. Toinen vaihtoehto olisi ollut Carlton, jonka linjakas muotokieli on kaunis kuin karkki, mutta Istran keveys ja retrohenkisyys miellytti silti enemmän.

Oikean mallin valinta on se helppo osuus – seuraavaksi piti päättää koko. Kolmen puusepän perustamassa yrityksessä nimittäin ymmärretään, että ihmisten tarpeet, toiveet ja tottumukset ovat yksilöllisiä, joten melkein kaikki kalusteet ovat kustomoitavissa omaan kotiin sopivaksi. Miten kätevää – ja miten hengästyttävän paljon mahdollisuuksia! Onneksi BoConceptin myyjät olivat apunamme, sillä malliston kaikista vaihtoehdoista olisi ollut haastava valita sopivinta ilman heidän asiantuntemustaan. Heidän kanssaan selvitimme, että kolmen hengen sohva olisi suureen olohuoneeseemme hiukan liian pieni, mutta kahdesta kahden hengen moduulista syntyy yhdessä juuri oikeankokoinen sohva, joka istuu tilaan täydellisesti. Myyjän pyöräyttämästä 3D-kuvasta oli helppo hahmottaa miltä näistä moduuleista koottu sohva tulee näyttämään.

Konjakkisia sävyjä on useampi – arvaatteko minkä valitsimme?

Seuraavaksi pohdimme nahan väriä. BoConceptin nahat tulevat pääosin Italiasta ja sävyt ja pintakäsittelyt ovat oikeastaan kaikki todella kauniita. Tykkäsimme molemmat mustasta, se on ajaton ikiklassikko eikä mene takuulla koskaan muodista. Kodissamme on kuitenkin monta mustaa kalustetta, joiden joukkoon pelkäsimme sohvan katoavan. Toivoimme päinvastoin, että sohvasta tulisi olohuoneen itseoikeutettu keskipiste, joten käännyimme pian konjakinruskean kannalle. Konjakinruskeassa on samaa ajattomuutta kuin mustassa, se kuluu kauniisti ja väri on niin kirkas, että katseenvangitsijan paikka on taattu.

Huh. Tilaus tehtiin ja lähetettiin BoConceptin tehtaalle. Yrityksen puukalusteet valmistetaan yhä Tanskassa Herringissä, jossa BoConcept sai alkunsa 50-luvun alussa, mutta sohvat syntyvät mittatilauksella Liettuassa tehtaalla, jonka yrityksen entinen työntekijä on perustanut. Kuudessa viikossa valmista, luvattiin. Jäimme jännityksellä odottamaan, minä, mies ja sohvaperun… siis mäyräkoira. Seuraavassa jutussa luvassa kuvia lopputuloksesta!

Hei sisustushankintoja suunnitteleville vinkiksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. Seteli on voimassa 28. toukokuuta saakka.

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. Koodi on voimassa 28. toukokuuta saakka.

 

KÄDET KALKKIMAALISSA

Kun on ihminen, joka viettää kaiket päivät kamera olalla tai hartiat lysyssä tietokoneensa äärellä, tekee hyvää sysätä välillä työt syrjään ja työntää kädet maaliin. Tämä ei ole mikään vertauskuva. Tarkoitan kalkkimaalia, jolla päätimme maalata yhden seinän asunnostamme. Se on kärsimättömälle luonteelle sopivaa eli hiton nopeasti kuivuvaa kamaa, jolla saa hetivalmista. Sanonpa vaan, että maailma tarvitsee enemmän asioita, jotka toimivat yhtä hyvin kuin kalkkimaali.

Maalausurakastamme lisää myöhemmin, mutta mietiskelin tässä pitäisikö useammin ottaa asiaksi tehdä käsillään muutakin kuin valokuvata ja hakata tietokoneen näppistä tohjoksi? Ystävät kävivät keramiikkakurssilla, jolle olisi ollut vielä yksi just minunkokoiseni vapaa paikka, ja olin haljeta, kun en matkan takia ehtinyt mukaan. En ikinä unohda ensimmäistä työpaikkaani, kun olin kolmetoistavuotiaana keramiikkapajan torimyyjänä ja pääsin pajalle katsomaan ja vähän kokeilemaankin miten kipot ja kupit valmistuivat. Viileä savi sormien alla tuntui niin ihanalta, että polvet notkuvat muistikuvastakin. Olen ehkä edellisessä elämässäni ollut keraamikko. (Eräs edellisiin ja tuleviin elämiin näkevä ihminen sanoi kerran, että olin yhdessä edellisessä elämässäni sotapäällikkö ja toisessa itseään ruoskiva munkki – siksi kuulemma olen niin ankara itseäni kohtaan. Hmm. Pidän paljon mieluummin kiinni tästä keraamikkoajatuksesta.)

Mullankin tonkiminen on kuulemma terapeuttista. Jos olisi oma piha, ryhtyisin heti amatööripuutarhuriksi ja istuttaisin sinne villin puutarhan, joka saisi kasvaa, rönsyillä ja repsottaa (en oikeastaan usko, että saisin muunlaista jälkeä aikaan yrittämälläkään). Mahtuisikohan meidän pikkuparvekkeelle ihan pieni omenapuu tai sitten se syreeni, josta kerkesin jo eilen jauhaa? Olisi puolikkaan neliön kokoinen urbaani minipuutarha. Just passeli.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA