ESITTELYSSÄ UUSI OLOHUONE

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

Kylläpä uusi sohvamme herätti ihastusta! En ihmettele yhtään, vietinhän itsekin ensimmäisen viikkoni sen kanssa lähinnä huokaillen ja silitellen sen huumaavalta tuoksuvaa nahkaa. BoConceptilta tilattu Istra-sohva lunasti samantien paikkansa keskeltä olohuonetta, johon se oli kaavailtu katseenvangitsijaksi. Se on kauniille, konjakinruskealle sohvalle varsin vaivaton tehtävä, sillä huoneessa ei ole kovin montaa muuta kalustetta kilpailemassa tilasta. Huomiostakin kisaa korkeintaan vaaleanpunaiseksi kalkkimaalattu seinä, joka on tuonut tilaan pehmeän, utuisen tunnelman. Taitaa olla niin, että seinä ja sohva yhdessä tekevät huoneesta sen mikä se on nyt.

Pohdimme hetken olisiko pitänyt sijoittaa sohva vaaleanpunaisen seinän eteen, se olisi juuri ja juuri mahtunut siihen ilman että olisi joutunut maanittelemaan sahalla. Päädyimme kuitenkin siihen, että se on kauneimmillaan erkkeri-ikkunan edessä: sohva saa seistä kaikessa kauneudessaan keskellä huonetta, siitä on helppo huudella parvekkeella hengaileville ja valo tulvii ikkunasta sen takaa. Sohva ja parveke ovat keväästä syksyyn sosiaalisen elämämme keskus, varsinkin nyt kun sohvalle mahtuu melkein kaikki kaverit yhtäaikaa.

Vaaleanpunaisen seinän edessä oleva sivupöytä on koottu vanhasta teak-puisesta levystä ja sen alle sujautetuista 60-luvun jaloista, jotka ovat kuulemma pitäneet aikoinaan pystyssä HOK:in pääkonttorin kukkatelineitä. Kirppislöytömme oli itseasiassa Hietsun myyjän myyntipöytä – suostui myymään sen meille kaiken muun tavaran alta, koska olimme niin kivoja (terveiset hälle, jos päätyy tänne joskus). Sivupöydällä elää jatkuvasti vaihtuva näyttely, se on joka viikko vähän erinäköinen kun valokuvat, printit ja maalaukset liikkuvat huoneesta toiseen etsiskelemässä lopullisia sijoituspaikkojaan. Tai niinhän minä itselleni väitän, mutta voihan olla, että ne nyt vaan ovat levotonta sorttia.

Takkakin on sopivasti sohvaa vastapäätä, samoin halkopinon eteen sijoitettu televisio, jonka alla on ystävältä hankittu pianojakkara. Olohuoneen vuolukivitakkaa ei olekaan juuri aiemmin näkynyt kuvissa, koska se oli komeasta iästään huolimatta kaamea rumilus, jonka harmaa pinta oli täynnä vihreitä ja ruskeita läikkiä. Siinä se kyhjötti ovenpielessä ja hallitsi koko huonetta tummanpuhuvalla olemuksellaan. Tovi sitten tajusimme, että takkoja on mahdollista pinnoittaa ja luvan saatuamme maalasimmekin sen valkoiseksi. Ei se vieläkään varsinainen kaunotar ole, mutta sulautuu nyt sentään muuhun huoneeseen. Se on muuten täysin toimiva, mikä on tietysti sen kaikkein paras puoli, koska asunnossa tulee talvisin helposti kylmä ja suuresta takasta saa irti niin lämpöä kuin tunnelmaa.

Taisinkin jo raportoida, että kuoleman partaalla horjuneet oliivipuut on saatu elvytettyä takaisin elävien kirjoihin! Älkää vaan kuvitelko, että minulla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Jarno on kastellut niitä tarkoin optimoidulla tahdilla, suihkutellut niitä välipäivinä vedellä, kanniskellut niitä parvekkeelle saamaan valokylpyjä ja varmaan laulanut niille tuutulauluja. Epäilen, että harva lemmikkieläinkään saa näin rakastavaa kohtelua, mutta hellä huomio on tuottanut tulosta. Molemmat puut puskevat uutta lehteä minkä ehtivät ja pääsevät ihan kohta kesälaitumelle – eli oliivitarhaksi miniparvekkeelle.

Sohva on koottu kahdesta kahden hengen moduulista, jotka on mahdollista tarvittaessa irroittaa toisistaan, jos joskus muutamme pienempään tai toisenlaiseen asuntoon.

Emme ole löytäneet olohuoneeseen oikeanlaista tarpeeksi suurta mattoa, joten kaksi pientä toimittavat nyt yhteistyössä sellaisen tehtävää. Vuosikymmeniä vanhat pikkumatot päätyivät lattialle sattumalta samaan aikaan ja näyttivät siinä aika kivalta, joten saivat ainakin toistaiseksi jäädä. Seinillä riippuu ystävän maalauksien lisäksi tyhjiä kehyksiä, jotka löytyivät jätelavalta pari viikkoa sitten. Niitä on makuuhuoneessa vielä lisää, katsotaan mihin ne päätyvät.

Haluaisin sanoa, että takan reunus on ollut samanlainen vaihtuva näyttelypaikka kuin sivupöytä, mutta ehkä se on ollut enemmänkin roinavarasto – siinä on seilannut epälukuinen määrä kahvikuppeja, kirjapinoja, kuitteja ja kynttilänjalkoja. Nyt kun takkaa voi vihdoin katsoa ilman että päätä alkaa särkeä, kokosimme talouden kivet sen reunukselle. Meillä on tämä yhteinen kivihulluus ja olemmekin haalineet vuorikristallikiteitä ja ruusukvartsia sieltä sun täältä matkojen varrelta. Kirppikseltä löydetty suolakivituikku sopii niiden sekaan.

Etsimme pitkään sopivaa sohvapöytää maailman kauneimman sohvamme kaveriksi, mutta sellaista ei osunut vastaan. Sitten huomasimme, että vallan passeli sohvapöytä syntyy suuresta tarjottimesta ja vanhasta marokkolaisesta nahkarahista, jotka ovat sattumalta samankokoiset. Tarjotin pyörii välillä myös sohvan rahin päällä, tilanteen ja tarpeen mukaan. Kätevää, ei tarvinnutkaan hankkia mitään uutta.

Mitään varsinaista sisustuslinjaa olohuoneessa ei ole ollut, sinne on koottu kalusteita ja tavaroita ihan fiiliksellä ja katsottu mitä syntyy. Vaaleanpunainen seinä ja konjakinruskea sohva määrittelevät pitkälti tunnelman ja onnistuvat minusta sitomaan kaikki erilaiset ainekset yhteen. Sohvaa lukuunottamatta melkein kaikki olohuoneen kalusteet ovat nimittäin vanhoja: kirppissaaliita, ystäviltä perittyjä esineitä, vanhan tavaran kaupoista tehtyjä hankintoja ja kolhiintuneita matkamuistoja. On jätelavalöytöjäkin, kuten tuo nurkassa nököttävä 60-luvun nojatuoli. Sen istuintyynyssä on valtava monttu, joka tekee siitä ihmisten mielestä erittäin ikävän istuttavan, mutta mäyräkoiran mielestä aivan parhaan mahdollisen pesän. Emme ole siis viitsineet korjata sitä, se saa olla Junon valtaistuin.

Palataanpa vielä hetkeksi sohvaan. Joku kysyi onko siinä mukava löhötä – no on! Nahka oli aluksi napakka, mutta pehmenee päivä päivältä. Ryhdikäs se on toki silti ja hyvä niin: en oikein tykkää liian syvistä ja pehmeistä sohvista, joihin uppoaa niin, että niistä on mahdotonta päästä ylös. Eipä sillä, etteikö tästäkin olisi välillä vaikea nousta – tyynyistä ja vilteistä saa koottua itselleen ihanan pienen pesän, joka vetää puoleensa myös poikaystäviä ja koiria. On myös ihanaa, kun sohvassa riittää tilaa: ei siinä kukaan koskaan istu, kaikki heittäytyvät heti selälleen tai kyljelleen. Se on hyvä merkki.

Koirankynsien jättämistä jäljistä kysyttiin myös. Puolen vuoden kokemuksen perusteella kovin helposti tuohon nahkaan ei jää jälkiä, ihan kunnolla pitää kyllä raapaista. Silloinkin jäljet huomaa vain, jos alkaa vartavasten etsiä niitä nahasta. Isommatkaan jäljet eivät oikeastaan häiritsisi – nahkasohvan koko pointti oli se, ettei sitä tarvitse olla koko ajan varomassa tai yrittää säilyttää sitä ikuisesti uudenveroisena. Kulumat ovat sohvaan tervetulleita, sillä sehän on nahkasohvassa just parasta, että se vain paranee vanhetessaan ja patinoituessaan. Jos kuitenkin haluaa pitää nahkasohvan mahdollisimman siistissä kuosissa, sitä varten on olemassa nahanhoitoaineita.

Mustavalkoisesta viltistä on muuten kysytty, sen ostin BoConceptilta kun olin tekemässä suuria sohvapäätöksiä.

Mitäs tuumaatte huoneesta ja sen uudesta keskipisteestä? Itse tykkään rennosta lopputuloksesta, se on viihtyisä, kutsuvakin. Istuimme aiemmin harvoin olohuoneessa, se tuntui vähän kolkolta ja keittiö oli kodin itsestäänselvä keskus. Nyt tilanne on tasaantunut ja niin asukkaat kuin ystävät vaeltavat tasapuolisesti keittiön ja olohuoneen välillä. Suurin kiitos siitä kuuluu kyllä uudelle sohvalle, joka vetää ihmisiä puoleensa samalla vastustamattomalla vetovoimalla kuin sipsikulho.

Muiden huoneiden lailla tämäkään ei ole varmasti niinsanotusti valmis setti, aina nämä vähän elävät kun tavaroita kulkeutuu huoneesta toiseen. Sen kummempia jatkosuunnitelmia ei olohuoneen varalle tällä hetkellä ole, ellei sitten kesän kunniaksi sittenkin innostuta vielä venkslaamaan sitä huonejärjestystä.

Lunastan mallipalkkioni lohimuodossa, kiitos.

***

Sisustushankintoja suunnitteleville vielä muistutukseksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. 

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. 

Seteli/koodi on voimassa 28. toukokuuta eli tämän viikon sunnuntaihin saakka.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

5 X PAREMPI TYÖHUONE

Yhteistyössä Finnish Design Shop, sisältää arvonnan

Viimeisen vuoden aikana moni asia on muuttunut ja yksi tärkeimmistä on työni: hyppäsin toisesta yrityksestäni pois ja aloin keskittyä sataprosenttisesti toiseen. Käytännön tasolla se on tarkoittanut muun muassa sitä, että työskentelen pääasiassa kotona. En ole silti yksin: asun yhdessä miehen kanssa, joka on paitsi kumppanini, myös työparini. Työskentelemme paljon yhdessä ja niin myös työhuone on yhteinen. Onneksi on kerrankin koti, jossa on tilaa ylellisyydelle nimeltä kunnollinen työhuone! Siellä on riittävästi sekä henkistä että fyysistä liikkumatilaa meille molemmille, vaikka olemmekin sillä tavoin ärsyttäviä, että kinaa tai nokankopautuksia syntyy harvoin.

Kirjoittamisen, valokuvaamisen, sosiaalisen median ja viestinnän ympärillä pyörivä työmme on liikkuvaa: joka viikkoon mahtuu menoa ja juoksentelemme tapaamisissa, kuvauksissa ja tapahtumissa. Kuvaamme paljon myös kotona, koska tilaa ja valoa riittää ja kalusteet ovat siirreltävissä kuin studiossa konsanaan. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa työajastamme kuluu tietokoneen äärellä: käsitellen kuvia, kirjoittaen, vastaillen sähköposteihin, naputtaen tarjouksia, laatien suunnitelmia. Työtilalla ja sen kalustuksella on siis paljonkin väliä. Työuone on meidän työpaikkamme – ja tietysti erottamaton osa kotiamme, varsinkin kun se on ensimmäinen huone, johon ulko-ovelta näkyy, kun astuu eteiseen.

Työhuoneemme sisustus on ollut kuukausia niinsanotusti vaiheessa, mutta nyt se on viimein saatettu päätökseen, kiitos ajoitukseltaan osuvan yhteistyön Finnish Design Shopin kanssa. Suomalaista ja skandinaavista designia myyvä verkkokauppa on kuulunut vuosia suosikkeihini. Ei ollut siis vaikeaa löytää työhuoneeseen oikeat kalusteet, vaikka verkkokaupan valikoima onkin superlaaja. Valinnat löytyvät seuraavista kuvista. Nytpä vasta hoksasin, että tuli aika tanskalaishenkinen ja klassikkopainotteinen kalustus!

Ei ainuttakaan kotiin liittyvää kirjoitusta ilman touhukasta mäyräkoirakaksikkoa.

Kaiken kaikkiaan tärkeintä työhuoneessa on tietysti se, että siellä viihtyy: sinne täytyy tehdä mieli mennä, sen täytyy houkutella työn ääreen. Jos työtila on kyhätty jämäkalusteista jonnekin kodinhoitohuoneen perälle rikkinäisen imurin viereen, ei ole suuri ihme, jos työt eivät etene toivotulla tavalla. Muusta kodista täysin erillinen työhuone on tietysti luksusta, jota varsinkaan kalliissa kaupunkineliöissä asuvilla ei välttämättä ole – ei ollut minullakaan koskaan aiemmin. Uskon silti, että pienestäkin työnurkkauksesta saa viihtyisän ja sen myötä toimivan, kun kalustaa sen kauniisti. Viihtyvyyden kannalta olennaisiksi asioiksi ovat osoittautuneet meidän kokemuksen perusteella seuraavat asiat.

Vitran Eames-tuolit ovat saaneet lämmikkeekseen mustat lampaantaljat.

Hyvät työtuolit. Ne ovat kaikkein tärkeintä! Puhun kokemuksesta: olemme nimittäin lyhyessä ajassa käyneet läpi useamman umpisurkeaksi osoittautuneen vaihtoehdon. Työhuoneessa oli ensin vanhat koulutuolit, jotka olivat aivan liian kovat ja kiikkerät pitkään tai oikeastaan edes lyhyeen istumiseen. Pienet ja sirot vintagetuolit löysivät itselleen uuden kodin (eivät varmaankaan päätyneet työhuoneeseen) ja niiden tilalle hankimme vanhat wieniläistuolit, joissa oli käsinojat. Ne näyttivät ihanalta ja tilavilta ja tuntuivatkin hetken hyvältä, mutta niiden puiset selkänojat olivat aivan väärällä korkeudella ja alkoivat porautua selkään muutaman tunnin jälkeen. Siirsimme ne siis kotona toisiin tehtäviin ja naureskelimme, että kolmas kerta toden sanoo. Halusimme viimein tuolit, jotka olisivat sekä ehdottoman käytännölliset että kauniit. Vitran vuonna 1950 syntyneet Eames-tuolit olivat tarkoitukseen täydelliset: ne ovat yksinkertaisesti pirun tyylikkäät ja hyvät tuolit, joissa jaksaa puutumatta istua pitkiäkin työpäiviä. Tuolit ovat olleet viime vuosina (tai no, aina) sisustuslehtien vakiokamaa, mutta niillä on maaginen kyky muuntautua luontevasti monenlaisiin tiloihin – meillä ne näyttävät ihan meiltä eikä miltään muulta. Klassikot ovat klassikoita varmaankin ihan syystä. Nämäkin monikäyttöiset tuolit ovat melkein 70-vuotisen historiansa aikana osoittaneet, että ne kestävät sekä aikaa että käyttöä.

Tarpeeksi tilava työpöytä. Ajattelin ennen, että mikä tahansa pöytä passaa tarkoitukseen, mutta sittemmin olen oivaltanut, että pöytä on heti tuolien jälkeen työtilan kaikkein käytetyin ja tärkein kaluste. Kyllä sellaiseen voi vähän sijoittaa. Meilllä oli työhuoneessa aiemmin Mikolta hankittu vanha musta pöytä, joka oli vähän liian korkea, aivan liian pieni ja kaiken lisäksi vähän kiikkerä, sillä pöytälevy oli tehty useammasta palasta. Kaunis se on, mutta turhan epäkäytännöllinen tilaan, jonka tärkein tehtävä on helpottaa työntekoa eikä vaikeuttaa sitä.

Uudeksi pöydäksi valikoitui tanskalaisen Hayn Loop. Sen ääreen mahdumme molemmat tietokoneinemme, piirtopöytinemme ja sinne sun tänne levittäytyvine papereinemme. En tajua sisustuskuvia, joissa työpöydillä lepää vain läppäri ja kahvikuppi – onko jollain teistä oikeasti sen näköinen työpöytä? Jos on, voisitko ilmoittautua, haluan tietää miten teet sen! Meidän pöytä on aina täynnä keskeneräisiä projekteja, omaa hetkeään odottavia paperihommia, muistilappuja, numeroita joihin pitää soittaa. Niitä kahvikuppejakin on yleensä ainakin neljä, jokaisessa niistä eri jäähtymisen vaiheessa olevat kahvinjämät.

Mutta takaisin pöytään: on ihanaa, kun kerrankin mahtuu levittäytymään! Toisessa päässä voi olla käynnissä kuittisirkus ja toiseen päähän mahtuu silti naputtelemaan tietokonetta. Lisäksi rakastan sen moderneja pukkijalkoja ja mattapintaista, pehmeän näköistä pintaa. Se imee valon eikä heijasta sitä, vaikutelmasta tulee levollinen ja rauhoittava.

Hyvä valo. Me olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että ihaninta on luonnonvalo, mutta näillä leveysasteilla ei voi rakentaa inspiraatiota sen varaan – muuten jää hommat hoitamatta kaikkina niiden vuoden- ja vuorokaudenaikoina, kun luonnonvaloa ei yksinkertaisesti ole. Ei auta kuin pohtia mitkä valaisimet olisivat paras mahdollinen kakkosvaihtoehto. Eikä se niin harmita muutenkaan – ovathan tunnelmallisesti valaistut huoneet kuitenkin parasta mitä on silloin kun ulkona on hämärää.

Kattoon saimme maailman kauneimman valaisimen, Tom Dixonin mallistosta kaunottaren nimeltä Beat Light Fat. Mattamusta metallikupu sopii täydellisesti mattapintaiseen pöytään. Kuparinhohtoinen sisus luo koko pöydän ylle taianomaisen tunnelman, joka tekee huoneesta kutsuvan, mutta ei yksinään riitä valaisemaan pöytää, jos siellä pitää nähdä muutakin kuin tietokoneen ruudun.

Kohdevalaisimina meillä toimivatkin Luxon L-1 -arkkitehtivalaisimet. Jac Jacobsenin vuonna 1937 suunnittelemat valaisimet on aikoinaan hankittu Finnish Design Shopin valikoimista, josta ne onneksi löytyvät yhä, sillä tämä 90 vuotta vanha malli voidaan mielestäni tässä vaiheessa julistaa kuolemattomaksi. Äärimmäisen käytännölliset mustat valaisimet ovat kulkeneet mukana jo vuosia enkä aio luopua niistä koskaan. Ovat palvelleet meillä niin yöpöydän valaisimina sängyn vieressä, keittiötasolla kuin olohuoneen ikkunalaudalla. Nyt ne saivat kyllä vakipaikan työhuoneesta, kun viimein on pöytä, johon ne molemmat mahtuvat.

Todella iso plussa on, jos työhuoneeseen mahtuu myös luovaan lorvimiseen omistettu paikka, kuten sohva. Meidän työhuoneessa sellainen on, sillä emme myyneet vanhaa kirppissohvaa pois silloin kun olohuoneeseemme muutti uusi, vaan siirsimme sen työhuoneen ikkunan alle. Alunperin ajatus ehkä oli, että koirilla olisi työhuoneessakin paikka jossa hengata, mutta on tainnut käydä vähän niin, että me hengaamme siellä vähintään yhtä paljon. Siitä on tullut meidän palaverisohva, koska kyllä, meidänkin kahden hengen tiimi pitää palavereita. Valitettavasti palaverisohva on melko ruma, mutta olemme peittäneet sen pellavapeitolla, joka naamioi siitä ihan siedettävän. Jos hankimme joskus sen tilalle uuden, tiedän jo minkä haluaisin. (Viiden pisteen vihje: se on vaaleanpunainen ja löytyy Finnish Design Shopin sohvavalikoimasta.)

Työhuoneessa pitää ehdottomasti olla jotain inspiroivaa. Onkin omista kiinnostuksen kohteista ja työstä kiinni mikä ketäkin kutkuttaa – mieltä kutittelevista kuvista koottu inspiraatiotaulu, levyhylly, vaihtuva taidenäyttely, ikkunalaudalle pinotut lempikirjat… Meille se oli maailmankartta, sillä tämä vuosi on matkavuosi ja edessä on monenlaista reissua maailman eri kolkkiin. Halusimme mahdollisimman suuren maailmankartan, jonka avulla voisimme tutkia reittejämme ja muutenkin hahmottaa paremmin tätä palloa, jolla elämme. Löysimme sopivankokoisen lopulta vähän sattuman kaupalla jostain ulkomailta. Tarpeeksi suuria ripustuksia ei löytynyt mistään valmiina, joten Jarno rakensi ja maalasi ne itse.

Vielä muutama pikkujuttu, joilla työhuoneesta saa ihanamman, olipa käytettävissä oleva tila sitten pieni tai iso.

  • Sijoita pöydälle huumaavan hyvältä tuoksuva käsivoide, saat työpäivääsi ripauksen luksusta.
  • Tuuleta tila joka aamu ennen kuin avaat tietokoneen, raitis ilma saa ajatukset liikkeelle.
  • Kosteuttava kasvosuihke virkistää ruudun kuivattaman ihon lisäksi myös näytön äärellä kangistuneen mielen.
  • Kynttilöitä saa polttaa myös työhuoneessa! Pidän pöydällä yhtä vähän liian kallista tuoksukynttilää, jonka sytytän silloin kun kello kolkuttaa seitsemää ja haluaisin jo lyödä tietokoneen kiinni, mutta dedis painaa ja pakko jatkaa. Kynttilästä tulee hyvä mieli, joka auttaa jaksamaan – ja se on minusta aika hyvin yhdeltä kynttilältä.

  • Kynäpurkki, jossa on vain hyviä kyniä! HEITÄ HETI POIS kaikki ne viimeisiään vetelevät kynät, jotka aiheuttavat pelkkää mustesuttua ja raivoa!
  • Kaunis muistilehtiö, jota säilytetään tietokoneen vieressä. En käytä enää paperista kalenteria, vaikka vannoin vuositolkulla sen nimeen. Tarvitsen silti jotain paperista, johon kirjoittaa ihan oikealla kynällä. Muistilehtiöön kirjaan puolikkaita ajatuksenpätkiä, listoja, toiveita ja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Olen ollut havaitsevinani, että niistä tulee helpommin todellisuutta, kun ne on kirjoitettu omin käsin paperille. Siinä on vaan jotain sellaista taikaa.

  • Kaiutin on loistava sijoitus, jos kuuntelee työhuoneessa paljon musiikkia kuten me. Liian moni kuuntelee musiikkia nykyisin tietokoneen kaiuttimista, joka on häpeällistä sekä musiikin tekijälle että kuuntelijalle. Meillä on ikkunalaudalla pieni kaiutin, johon musiikki yhdistyy langattomasti tietokoneelta. Käytämme myös kuulokkeita niihin hetkiin, kun haluaa eristäytyä kokonaan omiin maailmoihin tai toisella on vaikkapa vieraita.
  • Jotain vihreää ja elävää, sillä kasvit puhdistavat huoneilmaa, raikastavat tunnelmaa ja tuplaavat viihtyvyyden. Meillä on työhuoneen nurkassa kolme kentianpalmua eli oikeastaan kokonainen pikkuviidakko. Jos et ole tunnettu viherpeukalon taidoistasi, valitse kaktus tai mehikasvi, joka selviää niukalla kastelulla.

Siinäpä se. Mutta mitäs tuumaatte työhuoneesta? Aivan valmis se ei toki vielä ole ja tuskin tulee koskaan ihan valmis olemaankaan. Seinille ainakin on tarkoitus ripustaa valokuvia, sohvan haluaisin päivittää muutamalla pehmeällä tyynyllä ja voi olla, että huoneen järjestyskin vielä elää. Sen näkee sitten, mutta onpahan nyt tärkeimmät kalusteet päivitetty tasolle, joka taatusti kestää niin aikaa, käyttöä kuin katsetta. Mikä tärkeintä: työhuoneeseen tekee mieli mennä aamuisin. Tila inspiroi eikä lannista. Työt rullaavat, ajatus kulkee ja ideoilla on tilaa muhia. Millaisen työtilan haluaisitte muuten itse?

Seuraavaksi arvonta! Kommentoineiden kesken arvotaan 200 euron lahjakortti Finnish Design Shopiin. Skabakysymys saattaa aiheuttaa valinnanvaikeutta: kerro nimittäin mitä hankkisit Finnish Design Shopista, jos voittaisit?  Muista sähköpostiosoite! Arvontaan ehtii osallistua torstaihin 25. toukokuuta mennessä. Arpaonnea ja iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

ELÄMÄMME SOHVA SAAPUU

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

Kirjoitin tovi sitten kuinka aloimme viime syksynä metsästää elämämme sohvaa. Kiitos kaikille kommentoineille! Sohvat ovat selvästi itse kullekin sydäntä lähellä, eikä ihme. Sohva on sentään kaluste, jolla monet meistä (lue: ainakin minä ja kaikki ystäväni) vietämme eniten aikaa heti sängyn jälkeen. Toisin kuin sänky, sohvaa ei pedata käytön jälkeen piiloon. Se saisi toisinsanoen mielellään kestää käytön lisäksi katsetta.

Haussa oli elämäni ensimmäinen sohva, joka ei olisi enää väliaikaisratkaisu tai parempaa odotellessa -kompromissi – ja se löytyi. Tilasimme tanskalaiselta BoConceptilta kaikkien toiveidemme täyttymyksen: kauniin, käytännöllisen ja ihan takuulla kestävän Istra-sohvan konjakinruskealla nahalla. Tilaus toimitettiin tehtaalle Liettuaan, josta kuusi viikkoa myöhemmin kotiimme saapui suurin paketti, jonka olemme koskaan vastaanottaneet. Sen sisältä kuoriutui jotain vielä ihanampaa kuin olimme uskaltaneet odottaa. Kas tälläinen!

Loikkelehtivat sohvanvaltaajat eivät tulleet sohvan mukana.

Sohva on siro ja selkeälinjainen retromausteilla, jotka uppoavat meidän makuun kuin kuuma veitsi voihin. Metallijalat tekevät kokonaisuudesta kuitenkin modernin ja hyvä niin: kontrastia kaivattiin, sillä lähes kaikki muut kalusteet kotonamme ovat vuosikymmeniä vanhoja kirppis-, romukauppa- ja antiikkilöytöjä. Tykkään myös tyynyistä, jotka asettuvat väljästi sohvan selkämystä vasten, ne tuovat isokokoiseen sohvaan ilmavuutta ja rennon fiiliksen. Taaemmat tyynyt on kiinnitetty paikoilleen (ovat toki liikuteltavissa, jos siltä tuntuu) ja edessä olevat pienemmät tyynyt nojailevat vapaasti milloin nyt mihinkin sattuvat unohtumaan. Useimmiten niitä pinotaan pään alle tai selän taakse sohvan päihin.

Minä en valitettavasti ollut paketin hartaasti odotetulla saapumishetkellä kotona, vaan Balilla. Jarno sai siis koeajaa sohvaa arvovaltaisen mäykkyraadin kanssa kaksi viikkoa ennen paluutani. Sanotaanko, että koeajo suoritettiin perusteellisesti, sillä hän nukkui uudella sohvalla koira kainalossa melkein jokaisen yön kunnes tulin takaisin. Suuressa sängyssä oli kuulemma liian yksinäistä eikä koirilla ole sinne lisenssiä, joten sohva ja kainaloon sopiva karvapatteri veivät voiton. Ymmärrän, olisin tehnyt täysin samoin itse. Mies ja koira olivat siis palatessani jo solahtaneet vaivattomaan symbioosiin uuden sohvan kanssa.

Kirjoitin viimeksi siitä kuinka olimme päättäneet, että tulevan sohvan materiaali on nahka, mutta värivalinta tuotti päänvaivaa. Musta nahka olisi ollut klassinen valinta, mutta meillä alkoi olla melko monta mustaa kalustetta. Melkein kaikki kodin pinnat ovat valkoiset emmekä halunneet, että koko asunnosta tulee mustavalkoinen, vaan toivoimme sohvan tuovan olohuoneeseen väriä ja elämää. Siksi päädyimme konjakinruskeaan, joka toimii nahassa vielä paremmin kuin musta, jos sattuu meidän laillamme tykkäämään siitä kuinka ruskea nahka kuluu ja patinoituu kauniisti ajan myötä. Nahkahan muutenkin vain paranee ajan mittaan, joten voin vaan kuvitella miten ihanalta tuo sohva näyttää viiden tai kymmenen tai viidentoista vuoden jälkeen.

Mutta ei se valinnanvaikeus siihen vielä loppunut! BoConceptin valikoimista nimittäin löytyy laskutavasta riippuen kolme tai neljä erilaista konjakinruskeaa tai siihen vivahtavaa vaihtoehtoa. Valitsimme lopulta Cognac-sävyisen Chester-aniliininahan eli mahdollisimman käsittelemättömän nahan, jossa näkyy nahkaan luonnostaan tulleet arvet ja elämän jäljet. Olisi löytynyt myös semianiliininahkaa, josta niinsanotut virheet on hiottu, mutta meistä nahka on kauneimmillaan kun sen pinta on aito ja elävä eikä siitä ole tehty liian täydellistä. Nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita, kerrankin vaihtoehtoja löytyi yllin kyllin.

Sohva näyttää joka kuvassa vähän erisävyiseltä. Väri elää livenäkin valon ja sen määrän ja suunnan mukaan, joskus se näyttää tummemmalta, välillä kirkkaammalta. Nyt kun maalasimme olohuoneesta yhden seinän vaaleanpunaiseksi sohvakin näyttää asteen lämpimämmältä. Olen näin jälkikäteen onnellinen siitä, ettemme päätyneet mustaan sohvaan, sillä se ei olisi heijastellut yhtään mitään vaan päinvastoin imenyt kaiken valon ympäriltään.

Taisitte jo bongata kuvista rahin! Sohva ei tosiaan saapunut yksin, vaan tilasimme sen seuraksi samasta nahasta tehdyn suuren rahin. Se on loistava jatke sohvalle niinä iltoina kun olohuone täyttyy ystävistä (ja koirista, jotka luonnollisesti viihtyvät sohvalla ihan yhtä hyvin kuin ihmisetkin). Muulloin se toimii jalkojen lepuuttelupaikan lisäksi laskutilana vähän sohvapöydän tapaan, on nimittäin sen verran napakka että kahvikupit ja viinilasit pysyvät tuolla suurella tarjottimella ongelmitta pystyssä. Kyllä ne pysyvät nahankin päällä, mutta en halua päästä testaamaan kuinka helposti punaviinin saa hangattua irti nahasta, vaikka BoConceptilla mainostivatkin, että onnistuu. Toivotaan, ettei tarvitse koskaan kokeilla, mutta elämällä on taipumus tapahtua, joten palataanpa asiaan, jos ja kun se on ajankohtainen.

Sohvan koosta sananen: olohuoneemme on tilava ja sohva on käytännössä sen ainoa kaluste, joten halusimme siitä suuren. Sellainen siitä tuli yhdistämällä kaksi kahden hengen moduulia. Nyt sillä istuu virallisesti neljä, mutta sopu antaa sijaa – muistelen, että siihen on mahtunut enimmillään jopa seitsemän kaveria ja kasa koiria. Niistä puheenollen: Juno ja Luna ovat mielissään siitä, että suurelle sohvalle mahtuu kaikki tärkeät ihmiset yhtäaikaa. He etsivät ihmisten seasta sopivan kolon polvitaipeesta tai kainalosta, joskus villapaidan sisältä. Kaikki hyvin valtakunnassa, kunhan on peitto. Tätä elämänfilosofiaa ei voi olla ihailematta.

Ihan mahtavaa kuinka yksi ainoa (olkoonkin valtava) kaluste voi tehdä asunnosta kodin. Olohuoneesta, joka oli ennen kaikessa valkoisuudessaan hiukan kaikuva ja kolkko, on tullut rento ja viihtyisä. Ylläolevassa kuvassa vilaus lopputuloksesta, pian luvassa lisää kuvia kokonaisuudesta!

Sisustushankintoja suunnitteleville vielä muistutukseksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. Seteli on voimassa 28. toukokuuta saakka.

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. Koodi on voimassa 28. toukokuuta saakka.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA