KESKENERÄISENÄ TÄYDELLINEN

Olen pikkuhiljaa luopunut kuvitelmasta, että sisustuksemme olisi jonain päivänä niinsanotusti valmis. Keksimme koko ajan uusia tapoja yhdistää vanhoja kalusteita, huoneiden käyttötarkoitukset elävät tilanteen mukaan, toisinaan teemme kirppislöytöjä jotka pistävät kaiken mullinmallin. Meillä näyttää vähän erilaiselta näköjään joka toinen viikko ja se oikeastaan sopii meille oikein hyvin. Tavarat ajelehtikoon huoneesta toiseen ja solahtakoon uudenlaisiin asetelmiin, maalaukset löytäköön itselleen uusia paikkoja olla pieniä ikkunoita muihin maailmoihin. Kunhan tuntuu omalta – ja jos ei tunnu, tavarat voi aina siirtää taas. Pidän siitä, että ne ovat liikkeessä eivätkä unohdu nurkkiin keräämään pölyä.

Olohuoneen takan vieressä, polttopuiden edessä pönötti aiemmin kuusikymmentäviisituumainen jättitöllö, joka kannettiin kaappiin parin viikon takaisia sadonkorjuujuhlia varten. Siellä se on yhä, sillä takkanurkkaus näyttää yhtäkkiä ihan superkivalta ilman sitä! Siirsimme tilalle lepakkotuolin ja rahin, korista löytyy ylimääräisiä tyynyjä niitä hetkiä varten kun sohvalle on saatava tyynylinnoitus. Emme sentään elä kokonaan ihan televisiota – kodista löytyy toinen ja pienempi telkku, joka kulkeutuu kätevästi huoneesta huoneeseen tarpeen mukaan. Onhan Netflix-kausi ihan kohta parhaimmillaan.

Valkoiseksi maalatun takan reunukselle on kertynyt kivikokoelman kaveriksi kaikenlaista kynttilöistä kirjoihin ja kuviin. Olen alkanut pitää sitä konkreettisena muistitauluna asioille, jotka inspiroivat juuri nyt, olivatpa sitten värejä tai vuosikymmeniä, kivistä hohkavaa energiaa, valokuvia tai sattumanvaraisia pikkuesineitä. Kukkakimppu saapui yllätyksenä ovelle viime viikolla ja sattui sopimaan sävyihin. Voi tätä vaaleanpunaisen juhlaa! Se ei selvästikään suostu pysymään pelkästään seinässä.

Kaksi syksyä sitten Sofinahista löytämäni huonetuoksu on muuten yhä lempparini. Senkin paikka vaihtelee vähäväliä, mutta greipin raikkaaseen tuoksuun ei näköjään kyllästy. Pitääkin joku päivä kipaista Uudenmaankadulla hakemassa tuoksupulloon täydennystä ja kurkata samalla – ihan varmuuden vuoksi – onko sinne saapunut uusia tuoksuja Laboratorio Olfattivolta.

Kertokaapa, elääkö teidän sisustus vai tykkäättekö, että se on ja pysyy?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

KUKKIA JA KOIRIA

Sunnuntaina julkaisemani pentukuvat saivat suuren suosion, mutta ei tämä koirakuvatulva suinkaan vielä tähän loppunut! Skippaa siis suosiolla tämä kirjoitus, jos nakinmuotoiset eläimet eivät saa mustaa sydäntäsi pamppailemaan. Seuraa nimittäin kuvia ja muistiinpanoja viime viikonlopun varrelta, kun meillä oli oman Juno-koiran lisäksi kaksi lainakoiraa viettämässä viikonloppulomaa.

En voinut olla ajattelematta Jarvista kun nurkissamme rynnisti ruskea mäykkypoika. Jarvis oli tuossa iässä aivan samanlainen hurjapää kuin Paavo on, utelias ja jääräpäinen ja varustettu pattereilla, jotka eivät lopu. Jarviksen lailla Paavokin jakeli suukkoja – jos sen sai pysähtymään tarpeeksi pitkäksi aikaa. Nuuhkin sen untuvaista turkkia ja menin hetkeksi takaisin siihen päivään yksitoista vuotta sitten, kun nostin Jarviksen ensimmäistä kertaa syliini.

Lainasimme perjantaina kotiamme pieneen sadonkorjuujuhlaan, joita varten Jenni taikoi huoneisiin oikean tunnelman. Jarno oli juhlien virallinen valokuvaaja, minä tartuin kameraan vasta kun kaikki oli ohi – en malttanut olla ikuistamatta tuota tyhjentynyttä pöytää, jossa vielä viipyilee lähteneiden vieraiden energia. Jennin kokoama hortensiakimppu oli kaunein hetkeen.

Puolivuotias Sauli näyttää aivan minikokoiselta Juno-koiralta! Ihmekös, että pentu herätti Junossa hoivavietin: se pesi Saulin korvia, nuoli sen kirsua, kirputti sen niskaa ja jopa ryntäsi raivokkaasti haukkuen puolustamaan Saulia Paavoa vastaan, kun veljesten leikit kävivät Junon mielestä liian raisuiksi Saulille.

Jarnon kainalo oli Saulin lempipaikka: piti välillä ottaa pieni power nap jotta jaksoi taas hillua ja riehua. Pennuissa on kyllä parasta tuo on/off mode. Ensin painellaan sata kilsaa tunnissa ympäri asuntoa, kaksi sekuntia myöhemmin ollaan kyljellään keskellä lattiaa ja kuorsataan, tai simahdetaan kainaloon kesken leikin.

Ruokailutilanteet huvittivat. Juno rakastaa ruokaa yli kaiken, todennäköisesti enemmän kuin minua ja Jarnoa, mutta viime viikonloppuna ilmeni, että Sauli on ruoasta – jos mahdollista – vielä enemmän innoissaan. Pentu hotki oman annoksensa alta kolmen sekunnin ja oli sen jälkeen sujuvasti siirtymässä imuroimaan Paavon ja Junon kuppeja. Jonkun piti toimia erotuomarina, koska muille ei olisi jäänyt safkaa ollenkaan.

Kirsikkatoffeepallot ovat paholaisen keksintö ja peräisin punavuorelaisesta karkkikaupasta nimeltä Roobertin Herkku. En tietäisi niistä mitään ellei ystäväni olisi vinkannut niistä, tavallaan toivon ettei olisi. Pitää ehkä lanseerata talouteen joku karkkipäivä, koska muutoin tekee mieli kipittää Viiskulmaan joka päivä.

Pennut muistuttavat pieniä lapsia siinä suhteessa, että ne heräävät aikaisin ja haluavat koko huomiosi. Heti. HERÄÄ! Aamuhetkistä ei ole kuvaa, koska oli liian kiire yrittää piiloutua  pentuhyökkäyksiltä peiton alle, mutta ylläolevassa ruudussa on esimerkki vaativuudesta, jolla puolivuotias pikkukoira manipuloi kohteensa tekemään mitä tahansa. Esimerkiksi nostamaan pennun kainaloonsa, koska haluaa hinnalla millä hyvänsä nukkua vielä vartin.

Sadonkorjuujuhlien jälkeen oli pienemmän porukan sadonkorjuujatkot. Kyllä, ne lasketaan jatkoiksi, vaikka loppuivat puoleen yöhön mennessä. Olen tullut aika monen ystävän kanssa siihen tulokseen, että jos aikoo juoda viiniä yli kolmekymmentävuotiaana, on viisainta aloittaa aikaisin ja olla ajoissa nukkumassa – silloin välttyy krapulalta, jotka kestävät nykyisin kaksi päivää. Tai kolme, jos tekee kardinaalivirheen ja juo vodkaa.

Mäyräkoiralauman ruoanjälkeinen rituaali: täytyy tarkistaa kaikki muut kulhot ihan siltä varalta, että niihin olisi jäänyt murunen tai kaksi. Ei koskaan ole, mutta ei sitä ikinä tiedä. Mikä ikuinen optimismi. Ja sitten on vuorossa taas torkut.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

MELKEIN VIIKONLOPPU

Takana taas yksi pikakelattu viikko, edessä toivottavasti hiukan hitaampi viikonloppu. Mitään sovittua ohjelmaa ei onneksi ole, mutta vipellystä varmasti riittää, sillä meille tulee tänä iltana hoitoon ei vain yksi vaan kaksi mäyräkoirapentua. Iiiiiiiiih! Sydämeni on jo valmiiksi sykkyrällä. Kelasin viettää koko viikonlopun lattialla mäyräkoirakasan alla, varautukaa kuvatulvaan. Jos haluatte seurata tätä spektaakkelia reaaliajassa, kannattaa ottaa Instagramissa seurantaan meikäläisen (eli @stellaharasek) Instastory-videot seurantaan.

Kuvat ovat joltain menneeltä aamulta. Mies käy hiilihydraateilla ja rakastaa leipää, paras on kuulemma Levainin nimikkoleipä ja toiseksi paras Anton & Antonin lähes samanniminen Petit Levain. No, lähikaupan halvin patonkikin menee kyllä alas yhtä iloisesti, joten tärkeintä taitaa olla, että leipää on. Minäkin rakastan leipää, mutta syön sitä huomattavasti maltillisemmin, jotta mahtuisin jatkossakin pillifarkkuihini.

Viime viikkoina on ollut ajatukset ihan muissa asioissa kuin kukkasissa enkä ole edes vilkaissut kukkakauppaan päin. Mutta sitten oli kuvaukset ja sitten yhdet syntymäpäivätkin, molempia varten tarvittiin jotain kaunista ja muistin hortensiat. Syksyisen sinivioleteissa hortensioissa on jotain villiä. Ne eivät suostu sulautumaan seinään, vaan ovat läsnä joka terälehdellään, värisevät kaiken keskipisteenä ja vaativat huomiota.

En olekaan vielä kertonut, että meillä on upea uusi jääkaappi – sen nerokkaasta salaluukusta ovat kaikki ystävät kateellisia. Samsungilta saatu jääkaappi on musta, kiiltävä ja näyttää vähän Darth Vaderilta, on tosin hiljaisempi. Esittelen sen paremmalla ajalla – ja ajattelin samalla täyttää jonkun teidän esittämän toiveen ja paljastaa mitä jääkaapistamme löytyy. Juuri nyt siellä ei tosin ole muuta kuin valkoviinin pohjat, suolakurkkuja ja vähän juustoa, mutta siitähän saa vallan hyvän välipalan tähän perjantaihin ennen kauppareissua.

Emme oikein jaksaneet kesällä viihtyä keittiössä – taisimme elää Via Tribunalin pizzoilla ja voileivillä. Ikkunoiden takana pimenevä syksy on saanut taas kummasti kiinnostumaan kotona olemisesta ja kokkaamisesta, tekee jopa mieli kokeilla uusia ohjeita. Saa nähdä mitä kaikkea keksitään. Palataan keittiöaiheisiin pian. Nautitaan perjantaista, kuullaan huomenna! Tai Instagramin puolella jo illalla heti kun ne pienet pentuset saapuvat. En malta odottaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK