Voiko virtaa olla liikaa?

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä siitä saakka kun aloitin viisivuotiaana koulun ja opin, etten ole aamuihminen. No, ehkä silloin se oli vielä unisuutta. Väsymykseksi se muuttui teinivuosina, kun päätin alkaa elää neljää elämää yhtäaikaa ja sen seurauksena lopetin nukkumisen. Ei varsinaisesti auttanut asiaa, että Australian valo oli muuttunut pohjoisen kaamokseksi. Mutta työelämään siirtyminen se vasta oli ojasta allikkoon kompastumista naama edellä! Viimeiset viisitoista vuotta on väsyttänyt ihan jokaisena valveillaolohetkenä siihen pisteeseen saakka, etten ole enää muistanut miltä tuntuisi olla ei-väsynyt. Olla esimerkiksi energinen. Tai edes vaikka perusvirkeä.

Siksi onkin kestänyt hetken hoksata, että nyt on jotain kummaa meneillään. Oireet ovat olleet outoja. Ei ole tehnyt mieli kiroilla aamuisin kun herätyskello soi. En ole tarvinnut neljää kuppia kahvia ennen kuin olen kyennyt avaamaan sähköpostin. Olen saanut tehtyä tunnissa sellaiset työt, joihin on aiemmin kulunut kolme. Hoidettavat asiat eivät ole tuntuneet hirvittävän vakavilta tai vaikeilta, ne ovat ihan vaan asioita. Iltaisin on tehnyt mieli lähteä kävelylle sen sijaan, että rojahdan sohvalle ja nukahdan. Ja sitten kun on alkanut väsyttää, se on ollut tervettä väsymystä, sellaista väsymystä joka ihmisen valtaa kun on touhunut paljon kaikenlaista ja kuuluukin käydä levolle. Ei jatkuvaa horkkaa ja horrosta, josta ei herää kunnolla koko päivänä.

Uskaltaako sen sanoa ääneen, ettei taika katoa? Otan riskin. Nimittäin, minulla on ENERGIAA! En ole enää koko ajan kuolettavan väsynyt! Jaksan tehdä, tarttua toimeen, pistää tuulemaan! Laadin suunnitelmia ja listoja, luonnostelen tekstejä, kirjaan ideoita muistiin ja järjestelen niistä päässäni kokonaisuuksia. Tekee mieli tanssia ja loikkia, Jarnon suureksi huvitukseksi olen vähän loikkinutkin. Eikä se ole vain yksittäinen virtapiikki, koska tätä on jatkunut nyt monta viikkoa, ehkä jo kuukauden tai kaksi. Kaikesta puuttuu semmonen kummallinen sumu, jonka keskellä olen kellunut niin kauan kuin muistan.

Voiko se olla vaan tämä kevät? Yleensä olen tosin ollut keväisinkin väsynyt (vaikka toki paremmalla tuulella kuin talvisin). Ehkä se johtuu kaikista vitamiineista ja marjoista, joita olen alkanut hotkia? Olen toki niitä syönyt silloin tällöin aiemminkin. Osittain se liittyy ihan varmasti siihen, että olen ainakin toistaiseksi, kop kop, päässyt eroon jatkuvista vatsakivuistani. En ole tätä ennen edes tajunnut miten paljon jatkuva kipu voi lamaannuttaa ja uuvuttaa ihmistä.

Vähän jännittää voiko tämä ihana ja ihmeellinen tunne kadota taas sinne mistä tulikin, mutta koitan ruokkia sitä kaikella hyvällä: yöunilla, ulkoilmalla, ravitsevilla aamiaisilla. Viime viikkoina olemme nimittäin alkaneet harjoitella täydellisen uppomunan tekoa – tätä virtaa kun näköjään piisaa heti aamusta. Työnjako on selvä: Jarno pyörittää etikkaa kiehuvaan veteen ja minä loikkelehdin ympäri keittiötä.

Ihanaa alkuviikkoa, ihmiset! Paljon asiaa luvassa tälläkin viikolla.

Huhtikuun ilon aiheita x 5

Taitaa olla kevättä rinnassa, sillä olen ollut viime aikoina jotenkin epätavallisen täynnä tarmoa. Listamaanikko ei jätä tietenkään käyttämättä hyvää tilaisuutta laatia tästäkin listaa: seuraa siis täysin sattumanvarainen listaus viime viikkojen ilonaiheista ei missään tietyssä järjestyksessä.

✖ Kirppisonneni on ollut viime aikoina suorastaan satumainen. Yksi löydöistäni on Arabian Kala-talouslevy, jonka Kaarina Aho suunnitteli 50-luvulla. Aho kuului Kaj Franckin suunnitteluryhmään Arabialla ja näitä mustia Kaloja valmistettiin ilmeisesti vuosina 54-58. En ennen tätä edes tiennyt, että niitä on tehty yksivärisenä, saati mustana – olen nähnyt vain kuvioituja kaloja, jotka eivät ole vedonneet estetiikan tajuuni kuin yleisellä onpa nätti, mutta ei meillä -tasolla. Musta Kala sen sijaan on keittiömme täydellinen: minimalistinen ja esittävyydessään hivenen humoristinen esine, joka päätyi heti erinnäisiin tärkeisiin tarjoilutehtäviin.

✖ Rasittava jälkitauti, josta valitin muutama viikko sitten, on vihdoin ohi ja olo alkaa olla taas normaali (eli semmonen perusnuutunut). Aah. Tiedättekö sen autuaan hetken heti sairastamisen jälkeen, kun osaa todella iloita terveestä olostaan ennen kuin siihen taas tottuu? Eikä sitä muista taas arvostaa ennen kuin seuraavan kerran taas sairastuu.

✖ Seurauksena edellisestä kohdasta olen päässyt pitkästä aikaa takaisin joogasalille. Aloitin lempeällä yinjoogalla ja tuntui niin hyvältä liikuttaa tätä sairastelun aikana kankeutunutta kehoa: se natisti ja nitisi kuin ruostunut sarana, mutta jostain pitää taas aloittaa. Olen myös oikonut ja venytellyt jäseniä kotona nettijoogan äärellä, se on loistava ratkaisu päiviin kun aikataulut eivät mene yksiin joogatuntien kanssa tai päivään ei yksinkertaisesti mahdu puolitoista tuntia liikuntaa. Uhoilin myös Kanervalle tekeväni paluun bootcampiin, hän ilahtui ja alkoi heti puhua jostain punnerrushaasteesta. Uups. Katsotaan kuinka kauan pystyn leikkimään etten ymmärrä mistä on kyse.

✖ Olen viime aikoina nähnyt paljon ystäviä ja kaikenlaisia tärskyjä ja illanistujaisia on sovittu tulevillekin viikoille. Lauantaiksi on luvassa jopa brunssi! En muista milloin olisin viimeksi ollut ihan virallisella brunssilla, olkoonkin, että ne järjestetään omassa keittiössämme. Ainahan ystäviä on ihana nähdä, mutta nyt on ollut jotenkin vielä tavallista kivempaa – ehkä muillakin on kevättä rinnassa? Tai sitten omat stressikierrokseni ovat laskeneet ja nautin tutuistakin asioista enemmän.

✖ Kaikkihan tämän ovat huomanneet ja ovat siitä todennäköisesti ihan samaa mieltä, mutta tämä valon määrä on pökerryttävän ihanaa. Että aurinko voi paistaa vielä kahdeksalta illalla! Että aamuisin on valoisaa kun herää! Tuntuu kuin olisi uusi ihminen. Harmi vaan, että tämä uusi ihminen ei jaksaisi enää yhtään näitä villapaitoja ja kaulahuiveja, joita vielä varsinkin iltaisin tarvitaan. Kaikki vaatteet tuntuvat jotenkin nuhjuisilta ja koirankarvaisilta, kengätkin kaipaavat talven jäljiltä huoltoa. Täytyy omistaa joku viikonloppupäivä vaatekaapin siivoamiseen ja valmistelemiseen kevääseen. Ehkä sama pitäisi tehdä tälle naisellekin.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Uusi sänky, paremmat unet

Kaupallisessa yhteistyössä Familon ja Asennemedia

Muistan yhä ensimmäisen oman kodin, johon muutin kuusitoistavuotiaana. Muuttokuorma oli pieni ja mahtui henkilöauton takakonttiin, sillä en ottanut vaatteideni, kirjojeni ja vinyylilevyjeni lisäksi mukaan kuin muutamat pehmeäksi hiutuneet lakanat ja vanhat pyyhkeet. En alaikäisenä lukiolaisena saanut tukia, joten elätin itseni työskentelemällä viikonloppuisin alakerran pizzeriassa ja sisustin yksiöni halvimmilla mahdollisilla tavoilla. Sain ystävältä pari vanhaa kippoa ja lautasta. Kirjahyllyn kyhäsin jätelavalta löydetyistä lankuista ja tiiliskivistä. Sänkyni oli kierrätyskeskuksesta raahattu runkopatja, joka lojui alkovissa ilman jalkoja kuin rantahiekalle huuhtoutunut hylky. Aah! Rakastin uutta kotiani ja sen kolmen pennin sisustusta. Se oli värikäs, vähintäänkin boheemi eikä tarvinnut välittää, vaikka viiniä vähän läiskyi johonkin.

Jos ihastuit heti näihin puuterisiin pellavalakanoihin, kannattaa lukea (tai loikata) kirjoituksen loppuun – sieltä löytyy lakana-arvonta!

Elämä menee eteenpäin ja hyvä niin – opiskeluaikaisesta sisustuksestani ei ole vanhoja kirjoja, valokuvia ja teekuppeja lukuunottamatta enää mitään jäljellä. Rakastan edelleen tiettyä boheemia eklektisyyttä ja kirppislöytöjä – ja iloitsen yhä kun teen kirppislöytöni erityisen edullisesti – mutta vuosien varrella olen löytänyt hätäratkaisuiden tilalle kauniita kalusteita ja esineitä, jotka kestävät aikaa, käyttöä ja katsetta. Naarmuisen lastulevypöydän tilalla on kaunis kokopuinen pöytä, särisevän raksavalon tilalla elegantti vintagelamppu, lohjenneiden eripariviinilasien tilalla täydellinen kokoelma 70-luvun viinilaseja. Nurinpäin käännetyn pahvilaatikon sijaan yöpöydän virkaa toimittaa 50-luvun rulokaappi. Ja rakastan kotiani nyt 36-vuotiaana yhtä paljon kuin kuusitoistavuotias taidelukiolainen rakasti suitsukkeelta tuoksuvaa hippiluolaansa. Se on nyt vain kauniimpi, rauhallisempi, todella paljon käytännöllisempi ja aika paljon aikuisempi.

Vähän hävettää myöntää, että sänky on ainoa asia, jota en ole saanut päivitettyä aikuisen elämän tarpeisiin, vaikka vietämme sängyssä melkein kolmanneksen elämästämme. Olen nukkunut vuosien varrella toinen toistaan surkeammissa sängyissä – niillä nuhjuisilla runkopatjoilla, kaksikymmentä vuotta vanhalla lyttyynnukutulla futonilla… Viimeisin sänkyni oli epäonnistunut yritys päivittää makuuhuone nykyaikaan: iso sänky vaikutti halvasta hinnastaan huolimatta hyvältä, mutta osoittautui huonolaatuiseksi ja liian pehmeäksi. Heräsin aamuisin kankeana ja hartiat jumissa, mutta hoksasin yhdistää sen sänkyyn vasta silloin kun Jarnokin alkoi valittaa yön aikana jumiutuvaa kroppaa. Matkoilla nukuimme hotellisängyssä sikeästi kuin pikkulapset ja tajusimme, että elämä on liian lyhyt huonoihin yöuniin – kotiin oli vihdoin hankittava kunnollinen sänky.

Halusimme ympäristöystävällisesti ja mahdollisimman lähellä valmistetun sängyn, joka olisi siro, kaunis ja kestävä. Mieluiten musta! Ja ennen muuta laadukas, tukeva ja selälle hyvä. Ratkaisu löytyi lopulta helposti: useampi ystävämme oli vastikään hankkinut uuden sängyn vuonna 1966 perustetulta suomalaiselta Familonilta ja ollut valintaansa todella tyytyväinen. Olen tosi iloinen, että Familon lähti kanssamme yhteistyöhön, sillä tämä on todellakin aihe, josta meidän on luontevaa kirjoittaa.

Valitsimme muhkean Familon Ergo Hotel -jenkkisängyn, joka kuuluu Familonin sänkyvalikoiman parhaimpiin malleihin. Jep, hotellitasoiset unet kotioloissa todellakin kiinnostivat! Hotellitunnelmaa henkivä jenkkimalli on vakaa ja ergonominen, tukee hyvin eripainoisia ja -muotoisia vartaloita ja tarjoaa myös yksilöllistä tukea myös selkävaivoista kärsiville. En muuten tiennyt ennen tätä mitä eroa on runkosängyllä ja jenkkisängyllä, nyt olen viisaampi.

Sijauspatjaksi valitsimme Familonin asiantuntijan avulla Familon Ergo Breathair -petarin: sen spiraalikuiturakenne tekee siitä erityisen kevyen, kestävän ja hengittävän. Suurin syy juuri sen valintaan oli napakkuus, sillä toivoimme, että uusi sänky olisi selvästi tukevampi kuin upottavanpehmeä edeltäjänsä. Plussaa siitä, että sijauspatja on todella helppo puhdistaa: päällyksen voi pestä koneessa ja sisukset voi suihkutella vaikka vedellä. Jos siis haluaa, koska ilmavan ja hengittävän rakenteensa ansiosta se pysyy kyllä raikkaana.

Uusi sänky kannettiin sisään kaksi viikkoa sitten ja olemme olleet siitä ihan superonnellisia! Sänky tuntuu hyvältä ja tukee oikeista kohdista, sen huomaa siitä että koko keho lepää rentona eikä jäykisty tai jumiudu. Sänkyyn on ihana sukeltaa iltaisin, se on raikas ja houkutteleva. Jarno rakastaa varsinkin uutta petaria, joka tuo tukevaan sänkyyn vielä ekstranapakkuutta ja on lisäksi niin hengittävä, että jopa kuumaverinen mies nukkuu siinä hikoilematta. Eron aiempaan todellakin huomaa: heräämme aamuisin virkeinä ja hyvin levänneinä, ilman puutuneita jäseniä, kankeaa niskaa tai unihikistä oloa. Koko päivä saa ihan erilaisen alun kuin ennen, enkä just nyt ymmärrä mitä oikein ajattelin, kun en ryhtynyt sängynpäivityspuuhiin jo kauan sitten. Sänky on sentään yksi tärkeimmistä asioista, jonka omistamme – se vaikuttaa elämänlaatuumme, arkeemme ja hyvinvointiimme huomattavasti enemmän kuin suurin osa muista huonekaluista yhteensä.

Olemme tykästyneet uuden sängyn 160 sentin leveyteen. Aiempi 180-senttinen sänky oli meille turhan iso: ajauduimme yön aikana vastakkaisiin laitoihin ja aamuisin sai työntää tyynyjä ja peittoja tieltään etsiessään poikaystäväänsä. Uudessa sängyssä on juuri sopivasti tilaa, ei liikaa eikä yhtään liian vähän. Sänky näyttää muutenkin sopusuhtaisemmalta eikä hallitse massiivisella olemuksellaan koko makuuhuonetta.

Sängynjaloiksi valitsimme kuultovalkoiseksi mattalakatut koivujalat, joiden alaspäin kapeneva malli huokuu samaa 50-luvun muotokieltä kuin monet vintagekalusteemme. Tykkään kovasti, ne tuovat muhkeaan sänkyyn keveyttä ja siroutta.

Jos sängyn uusiminen on ajankohtainen, nyt kannattaa kurkata Familonin valikoimaa: huhtikuun ajan on käynnissä sänkykampanja, jossa kaikki sängyt, patjat, petauspatjat, sängynpäädyt ja sängynjalat irtoavat verkkokaupasta 20% alennuksella. Toisin kuin monet ajattelevat, sänky ei ole ikuinen hankinta, vaan runkopatja pitäisi uusia 8-10 vuoden välein ja sijauspatja noin neljän vuoden välein. Familonin sivuilta löytyy muuten hyvä opas uuden sängyn valintaan, siitä mekin lähdimme liikkeelle kun mietimme mikä sänkymalli olisi meille sopivin.

Loppuun vielä arvonta! Yksi onnekas voittaa omakseen kaksi Familonin puuterista pellavapussilakanasettiä, samanlaiset jotka vilahtavat näissä kuvissa. Rakastan niitä. Ne rypistyvät lyyrisesti ja tuovat pehmeydellään täydellisen kontrastin napakalle sängylle. Sitäpaitsi sävy on kaunein, jonka olen hetkeen nähnyt, ja sopii ihanasti makuuhuoneeseen, jonka väripaletti on muutoin melko niukka. Tuon utuisen pellavapetauksen sekaan on niin ihanaa sukeltaa, että menen välillä loikoilemaan sänkyyn keskellä päivää.

Olet mukana arvonnassa kertomalla miksi toivoisit voiton osuvan juuri sun kohdalle? Voittaja arvontaan tähän kirjoitukseen kommentoineiden kesken ensi sunnuntaina 22. huhtikuuta. Arpaonnea!

PHOTOS BY STELLA HARASEK