Makuuhuoneen mustempi ilme

Kaupallisessa yhteistyössä Familon ja Asennemedia

Terveisiä Punavuoresta! Instastoorejamme seuranneet tietävätkin, että palasimme Lapista kaupunkiin muutaman päivän roadtripin päätteeksi juuri sopivaksi Flow-festareille. On ihanaa ja outoa olla kotona. Kesä on mennyt niin nopeasti, että mieli ei ole aivan ehtinyt vielä mukaan tähän loppukesään ja vääjäämättä lähestyvään alkusyksyyn. Onneksi on tämä siirtymäriitti nimeltä Flow.

Olin niin onnellinen siitä, että meitä odotti siisti ja valoisa koti. Viime kesänä alkanut remontti kesti loppukevääseen asti ja koko sen ajan elimme kaaoksen keskellä – pinoja kaikkialla, jääkaappi keskellä eteistä ja kaikki tärkeät pikkuasiat ihan koko ajan hukassa. Ei sitä silloin ehtinyt ajatella, mutta jälkeenpäin tajusin kuinka kuluttavaa se oli. Nyt kun tavarat ovat kutakuinkin löytäneet paikkansa ja kaikki kodin huoneet ovat normaalikäytössä, voi vihdoin keskittyä elämiseen ja arkeen.

Makuuhuone on saanut lähestyvän alkusyksyn kunniaksi mustemman ilmeen. Idea lähti Familonin noen sävyisistä perkaalipuuvillalakanoista, jotka näyttivät vaaleassa makuuhuoneessa yhtäkkiä tosi freeseiltä. Ehkä se on tämä elokuu, jonka pehmeässä valossa mustan ääriviivat näyttävät erityisen skarpeilta. Yöpöytänä toimii musta jakkara, jonka ostimme antiikkikaupan nurkasta pari vuotta sitten. Ihailen joka ilta sen patinoitunutta pintaa, jossa puunsyyt kuultavat himmeän mustan maalipinnan läpi.

Vaatekaapin päällä ajelehtii tuttuun tapaan vaihtuva näyttely lempiesineitä ja -kirjoja. Kaikki paitsi Prologuesta ostettu eettinen koralli ovat vintage- ja kirppislöytöjä. Mustan käsintehdyn ruukun toimme Australiasta, aluslautasen tehtävää toimittaa Arabian vanha tuhkakuppi. Päänmallinen hattuteline on vähän kuumottava, en ole varma pidänkö siitä juuri siksi vai siitä huolimatta. Hattua en uskalla siihen enää sijoittaa, se oli liikaa. Sain slaagin joka kerta kun menin yöllä vessaan ja se osui silmiin eteisen hämärässä.

Perkaalipuuvillasta on tullut jokasyksyinen suosikkini. Kesäisin on ihana nukkua pellavalakanoissa, mutta syksyn lähestyessä myös napakammat materiaalit alkavat kiehtoa. Rapsakasta perkaalipuuvillasta tulee ylellinen, lähes hotellimainen fiilis: kun kangas on ryhdikästä, se ei laskeudu kehoon kiinni, vaan jättää ilmaa ihon ja peiton väliin.

Perkaalipuuvillassa on silti sama ihana ominaisuus kuin pellavassa: se rypistyy rennosti ja näyttää juuri sillä tavoin kaikkein parhaimmalta. Minusta ei tule ikinä ihmistä, joka silittää lakanoitaan – tai edes petaa pedantisti sänkyään. Tykkään, että lakanat tuulettuvat päivän aikana ja tuntuvat raikkaalta kun niihin sujahtaa illalla.

Ripustimme sängyn yläpuolelle Mikko Rasilan mustavalkoisen valokuvavedoksen, jonka ostimme tovi sitten. Rakastuimme molemmat tuohon lähes abstraktiin valokuvaan, joka mattamustine varjoineen näyttää toisinaan enemmän maisemalta kuin alastonkuvalta. Veimme sen kehystämöön ja valitsimme siihen ajattoman tammikehyksen. Vitsi kun en hoksannut ottaa kuvaa, jos teos näkyisi kokonaan. Se saattaa tosin siirtyä tästä jossain kohtaa työhuoneeseen, sillä aavistelen, että se sopii sinne vielä paremmin.

Epäilen joskus, että kihlattuni rakastaa tyynyjä enemmän kuin minua. Niitä on sängyssä aina vähintään neljä, molemmille kaksi, mutta aamuun mennessä hän on ominut itselleen vähintään kolme. Toisina aamuina herään kokonaan ilman tyynyä. Kuvissa on noenmustien lakanoiden lisäksi valkoista, jolla on helppo raikastaa mustaa petausta. Sekaan sopisi myös puuterinväriset lakanat – tai nämä savenväriset perkaalipuuvillalakanat, joka on noen lailla tämän syksyn uutuus. On muuten tosi kauniit sävyt, lämmin savi ja hiilenmusta. Vähän taitetut ja pehmeät, syksyyn täydelliset.

Vaikka loma on ohi, aion pitää kiinni siitä, että illalla viimeisenä luen kirjaa enkä selaa puhelinta. Juuri nyt kesken: no, totta puhuen ainakin neljä kirjaa, mutta kuviin niistä sattui Veronica Pimenoffin Loistava Helena, jonka ostin Ikaalisten vanhalta kirppikseltä eurolla paluumatkalla pohjoisesta. En ole koskaan lukenut hänen kirjojaan, vaikka moni on niitä kehunut, ja ajattelin, että nyt on sopiva tilaisuus korjata asia. (Ne muut yöpöydältä löytyvät kirjat ovat seuraavan vuorokauden nähtävissä Instastooreissani!)

Jarno selvästi pohtii mahtuisiko sänkyyn neljän sijaan kuusi tai kahdeksan tyynyä.

Koira on vähän myrtynyt siitä, että lomasäännöt ovat ohi. Koirat saavat nimittäin nukkua sängyssä silloin kun olemme Lapissa tai reissussa, mutta kotona karvahaalareilla ei ole sänkylisenssiä. Jostain syystä kuitenkin heräsin toissa-aamuna siihen, että joku kuorsasi minun ja Jarnon välissä kuono tyynyllä. Hmm.

En halua kannustaa turhiin hankintoihin, mutta jos kodin liinavaate- tai pyyhekokoelma kaipaa näin syksyn kynnyksellä täydennystä, kannattaa kurkata Familonin syysuutuudet, sillä niistä saa 20% alennuksen syyskuun alkuun asti. Valoa elokuun lopun iltoihin ja aamuihin!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kylässä kutomolla

Kaupallinen yhteistyö Lapuan Kankurit

Viimeviikkoisen roadtripimme ensimmäisen päivän pääetappi oli pikkukaupunki nimeltä Lapua. Keskellä Etelä-Pohjanmaan lakeuksia sijaitsee lähes viisikymmentä vuotta sitten perustettu kutomo, johon olin pitkään halunnut tutustua, ja tällä matkalla siihen oli täydellinen tilaisuus.

Oli yhä kuuma, kun kurvasimme illansuussa Lapuan vanhan patruunatehtaan pihaan, Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälän eteen. Toinen kutomon omistajapariskunnasta, Jaana Hjelt, otti meidät vastaan halauksin, vaikka oli tainnut odotella meitä jo pitkän tovin. Hänen puolisonsa Eskon vanhemmat, Juha ja Liisa Hjelt, perustivat kutomon vuonna 1973. Juha oli oppinut paljon kutomotoiminnasta työskenneltyään pienestä pitäen sukunsa tehtaalla, vuonna 1917 perustetussa tekstiilitehtaassa, jonka hänen isoisänsä Juho Annala oli perustanut Lapuan Lankilankokselle. Teollinen kutominen alkoi suvun tehtaalla 30-luvulla, kun sinne hankittiin ensimmäiset kutomakoneet. Se oli alku myös Lapuan Kankureiden tarinalle.

Olen seurannut Lapuan Kankureiden tekemisiä jo vuosia, vaikuttuneena sekä tuotteiden laadusta että rehellisesti sanottuna myös sinnikkyydestä, joka kutomon ylläpitäminen 2000-luvun Suomessa vaatii. Se ei takuulla ole helppoa, mutta onneksi perhe on jatkanut, sillä he tekevät takuulla laadukkaimpia pellavatuotteita, joita Suomesta saa. Valikoimaan on tullut viime vuosina perinteisten tuotteiden rinnalle todella kauniita, moderneja tekstiilejä, joista toisia olen itsekin hankkinut kaappeihini, toisia tyytynyt himoitsemaan kaukaa.

Kiinnostukseni suomalaiseen tekstiilituotantoon kumpuaa osin ehkä myös äidin puolen suvustani, jonka kaikki naiset ovat olleet taitavia käsityöläisiä ja joiden töitä on esitelty näyttelyissä ja kirjoissa asti. Jopa äitini kutoi ja ompeli aikoinaan. Ikävä kyllä sukupolvien ketju katkeaa minuun, sillä minulla on kolme peukaloa keskellä kämmentä eikä keskittymiskykyni ja kärsivällisyyteni riitä ymmärtämään miten lankojen pitäisi kietoutua toisiinsa, jotta niistä syntyisi sukka, paita tai esimerkiksi pellavapussilakana. Kudon mieluummin lauseita kirjaimista ja sanoista ja ostan pellavani minua taitavammilta.

Kankureiden tehtaanmyymälä on todella kaunis! Pelkästään uniikki tila vanhassa patruunatehtaassa on vaikuttava. Raikkaan ja hengittävän myymäläsisustuksen on suunnitellut tokiolainen IMA Design, jonka pääsuunnittelijat Mana and Takashi Kobayashi, ovat vastanneet myös Katariinankadulla, Helsingin Kauppatorin tuntumassa sijaitsevan lippulaivamyymälän visuaalisesta ilmeestä.

Pienet koirat eivät voi ymmärtää mikseivät saa testata kaikkia myymälästä löytyviä pellavalla pedattuja lepotuoleja ja sohvia. 

Minulla on kaksi ylivoimaista suosikkia Lapuan Kankureiden laajasta valikoimasta kodin tekstiilejä (joskin nykyään putiikeista löytyy myös asusteita, ekologisia suomalaisia siivousaineita ja jopa tarkoin kuratoitua keramiikkaa). Ensinnäkin rakastan pellavaisia vuodevaatteita, erityisesti niitä keltaisilla, valkoisilla tai tummanharmailla raidoilla varustettuja. Ne ovat samaan aikaan tiukasti kiinni pohjalaisissa perinteissä ja silti tätä päivää, freesit ja modernit. Kaikessa yksinkertaisuudessaan todella onnistunut design kruunaa laatua huokuvat tuotteet.

Toinen ikisuosikkini on Lapuan Kankureiden Terva-pyyhkeet, jotka ovat sekoitus pellavaa ja tencelia. Niitä saa nykyisin lukemattomissa väreissä, mutta minulla on juurikin näitä kuvassa näkyviä tummanharmaita pyyhkeitä, jotka ovat viiden vuoden aikana vain parantuneet, kuluneet ihanan pehmeiksi ja imukykyisiksi. Rakastan erityisesti pyyhkeen isointa kokoa, joka on lähes metrin kertaa kaksi – kerrankin tarpeeksi iso pyyhe, johon kietoutua saunan, suihkun tai uintireissun jälkeen. Niitä voi käyttää myös ranta- tai piknikvilttinä.

Tykkään myös Kankureiden villaisista torkkupeitoista (ilmeisesti Jarnokin). Niissä on samat maanläheiset sävyt ja täydellinen viimeistely kuin pellavatuotteissa. 

Tekstiilien lisäksi on tarjolla mm. ekologista pyykkietikkaa, kauniita saippuoita ja käsintehtyjä harjoja. Myymälöitä voisi tutkia ja ihastella tuntikaupalla.

Kesäisin Vanhan Paukun rannasta lähtee jokilaiva, joka vie opastetulle risteilylle Lapuanjoelle.

Ennen kutomolle lähtöä kiersimme vielä Lapuan keskustassa sijaitsevan vanhan patruunatehtaan ympäristöä. Monet muistavat Lapuan 70-luvulla sattuneesta patruunatehtaan räjähdyksestä, joka on yksi Suomen rauhanajan historian tuhoisimmista onnettomuuksista. Nykyään tehtaan alueella toimii Kulttuurikeskus Vanha Paukku, jonka tiloissa sijaitsee mm. Lapuan kaupungin museot, kaupunginkirjasto, Patruunagalleria ja Pohjanmaan valokuvakeskuksen galleria sekä myymälöitä Lapuan Kankureiden tehtaanmyymälästä Lapuan Taidemuseon museokauppa Paukun Puotiin. Alueella on myös teatteri, elokuvateatteri, musiikki- ja kansalaisopisto sekä taiteilijaresidenssejä.

Lyijylankaosastolta löytyy nykyään taiteilijoiden työtiloja. Saimme yhdeltä heiltä kahvikutsun, tällä kertaa emme ehtineet, mutta ehkä seuraavalla! Vasemmalla ravintola Iso Prässi, jonka lisäksi alueelta löytyy Mallaskuun Panimoravintola. 

Ajelimme Vanhasta Paukusta Lapuan Kankureiden kutomoon, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella peltojen keskellä. Jaanan puoliso Esko Hjelt odotti meitä kutomon taukotilaan katetun kahvipöydän äärellä. Se on aina hyvä merkki, että juodaan kahvit ennen kuin ryhdytään mihinkään. Ihailin samalla kuvaa kutomon työntekijöistä: tämä on todellakin perheyritys, sillä töissä on niin sukulaisia kuin ihmisiä, jotka ovat olleet kutomon palveluksessa kymmeniä vuosia.

Yllätyin siitä miten valtavia koneet olivat. Ne ovat valtavia myös investointeina. Osa niistä on hankittu muiden suomalaisyritysten tehtailta, jotka ovat myyneet koneensa tuotannon siirryttyä ulkomaille. 

Lapuan Kankurit käyttää kutomollaan vain luonnollisia raaka-aineita, kuten pellavaa, tenceliä, puuvillaa, villaa ja mohairia. Aloitimme tehdaskierroksen sieltä mistä kaikki alkaa, loimilangoista. Loimauksessa langat syötetään rullilta koneen rummuille ja siitä loimitukille. Päivän ihanin yksityiskohta: loimikonetta käyttää loimaaja, joka tunnetaan kutomokielellä nimellä “luoja”.

Kävimme kutomolla sen ollessa suljettu. Työvuoron aikana olisi ollut vaikeampi kuulla mitä Esko kertoo, sillä kutomokoneista lähtee melkoinen ääni.

Kuten olin arvannut, kutomon pyörittäminen vaatii jääräpäistä, pohjalaista periaatteellisuutta. Kutojia on vaikea saada, sillä käsityöosaaminen katoaa Suomesta. Lapuan Kankurit kouluttavat nykyään kutojansa itse oppisopimuksella. Meneehän tämä vähän idealismin puolelle, että haluaa tehdä itse, vaikka osaaminen riittäisi myös samojen tuotteiden teettämiseen toisaalla, Esko sanoi ja jatkoi uskovansa siihen, että kun keskittyy siihen missä on hyvä, yrittämisellä voi vaikuttaa, esimerkiksi heidän tapauksessaan siihen
onko Suomessa kohtuullista osaamista ja koulutusta tekstiilialaan. Ei ole kyse siitä, että Suomessa pitäisi alkaa tuottaa isoja määriä tekstiilejä, vaan siitä, että olisi riittävästi osaamista uusien innovaatioiden syntyyn ja tekstiilitekniikoiden kehittämiseen.

Kutomokoneita on suuressa hallissa yhteensä 33 ja jokaisellä niistä tehdään yhtä tiettyä tuotetta. Kuvassa ylävasemmalla syntyy puuvillasta ja pellavasta tehtyä froteeta. Alavasemmalla tehdään Marja Rautiaisen suunnittelemaa Paanu-kuviota.

Sekä suomalaisen kutomotoiminnan vähäisyydestä että Lapuan Kankureiden teknisestä taituruudesta kertoo se, että Aalto-yliopiston tekstiilisuunnittelun opiskelijoita matkustaa joka vuosi Lapualle Kankureiden kutomolle tutustumaan kutomotoimintaan. He kutovat tutustumisjakson aikana myös itse omia tekstiilejään, mikä herättää kuulemma suuria tunteita syvästä epätoivosta (voin samaistua) euforiseen iloon, kun työ alkaa edetä ja lopputulos onnistuu. Monista heistä on tullut Kankureiden uusia suunnittelijoita.

Kutomolla on myös vankkaa jacquard-osaamista. Ranskalaisen keksijänsä mukaan nimetty kudontatekniikka mahdollistaa erilaisten kuviokudosten ja monikerroskankaiden tekemisen sekä erilaisten, vaikeidenkin rakenteiden yhdistelyn. Tämä tekninen taituruus erottaa Lapuan Kankureiden tuotteet suurimmasta osasta kilpailijoitaan. Kysyin heti olisiko heidän mahdollista tuottaa pellavaa, jossa on kuviona minun ranteeseeni tatuoitu ruksi. Kuulemma helppoa kuin heinänteko! Kiinnostuin.

Tehdasta kierrellessä valkeni hyvin selkeästi, että oma kutomo on Kankureiden toiminnan sydän. He eivät vain tuota tekstiilejä, vaan kehittelevät intohimoisesti uusia tekniikoita, malleja ja materiaaleja. Klassikkotuotteet pysyvät valikoimissa vuodesta toiseen, sillä niitä ei ole sidottu sesonkeihin, mutta jotain uutta on aina työn alla, kuten ensi syksyllä kauppoihin saapuva superkevyt Nyytti-pyyhe (kuvassa yllä) joka esitellään Habitaressa. Rakastan sitä, että uutuudetkin ovat linjassa kutomon viisikymmentävuotisten perinteiden kanssa: tavoite on tehdä ajatonta, kaunista ja kestävää laatua, joka pysyy käytössä vuodesta toiseen. Nykypäivän tiedon valossa ei mitään muunlaista kannattaisi tehdäkään, mutta siihen on tässä halpatuotantoon hukkuvassa maailmassa vielä pitkä matka.

Pellavat pestään huolella ennen kuin kuin ne päätyvät ompelimoon. Naurattaa vähän tämä pesukoneen koko.

Piipahdimme lopuksi kutomon valoisalla showroomilla tutkimassa ensi syksyn tuotteita. Yksi ihanimmista uutuuksista on tämä villainen torkkupeitto, jonka tuotot ohjataan Saimaan norpan suojeluun. Kuosi on tietysti norpista inspiroitunut.

Oli tosi kiinnostavaa tutustua pohjalaiseen kutomoon ja jutella ajan kanssa intohimoisen yrittäjäpariskunnan kanssa – kiitos molemmille kivasta vierailusta. Tuli todella inspiroitunut olo ja sellainen fiilis, että tällaista toimintaa todellakin haluan kannattaa ja tukea niin ostovalinnoissani kuin näkyvyydessä kanavieni kautta.

Haluan myös pian takaisin Lapualle tutustumaan kaikkeen muuhun mitä paikkakunnalta löytyy. Ehkä paluumatkan varrella.

Kutomon ompelimossa Esko ja Jaana Hjelt sekä illan valossa tanssiva pellavapöly. Tästä tuli minusta visiitin ihanin kuva. 

Kuuma vinkki teille, jotka satutte liikkumaan paraikaa Pohjanmaan suunnalla: kutomolla vietetään tänään ja huomenna vuosittaisia myyntipäiviä. Niistä on tullut vuosien varrella odotettu perinne, jota varten tuhannet ihmiset matkaavat Lapualle kauempaakin. Tarjolla on superedulliseen hintaan viime kauden poistotuotteita, II-laatua, harvinaisia koekappaleita, metri- ja palakankaita sekä näytekappaleita. Tarjolla on myös elävää musiikkia, kahvia, pikkupurtavaa ja pohjalaista kesätunnelmaa.

Ei hätää, vaikka et pääsisikään kutomomyyntiin mukaan: Lapuan Kankureiden verkkokaupassa, Helsingin myymälässä ja Lapuan tehtaanmyymälässä on myyntitapahtuman kunniaksi tänään ja huomenna koko valikoimasta -20% alennus. (Itsekin tilasin juuri täydennystä Lappi-kotimme pellaviin, koska avopuolisoni on ankea eikä suostu ajamaan kanssani takaisin Pohjanmaalle vain tätä tapahtumaa varten. En ymmärrä.)

Kutomon myyntipäivät palvelevat tänään pe 26.7. klo 19 asti ja la 27.7. klo 9-17 osoitteessa Tervaspuuntie 1, 62100 Lapua. Lämmin suositus!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Päivä Asuntomessuilla Kouvolassa

Kaupallinen yhteistyö Suomen Asuntomessut ja Asennemedia

Sisustamisesta, remontoimisesta ja talonrakentamisesta kiinnostuneet kuulolle: Asuntomessut Kouvolassa ovat alkaneet! Kirjoitin tovi sitten asioista, joihin meillä oli tarkoitus etsiä messuilta Lapin kakkoskotiimme remppa- ja sisustusinspiraatiota. Listalla oli erityisesti keittiöremontti, uuden kylpyhuoneen rakentaminen ja erilaiset ideat pihalle.

Messuhallin läpi asuntomessualueelle.

Ajelimme viime viikolla Kouvolaan heti aamusta. Tunnin ja neljänkymmenen minuutin matka Helsingistä ei tuntunut pitkältä, siinähän se kului messulehti-Dekoa selatessa ja suunnitellessa mitä kaikkea halusimme nähdä päivän aikana. Varsinaisia messukohteita on 33 ja niiden lisäksi alueelta löytyy pitkä rivi erilaisia näytteilleasettajia. Lounaaseen ja kahvitaukoonkin pitää varata aikaa, että jaksaa kiertää messualuetta.

Varuskunnan vanhasta miehistösaunasta on tullut Muusikon talo (kohde 6), jonne on valmistumassa asuintilojen lisäksi studio.

Messualue sijaitsee Kouvolan Koriassa, Kymijoen rannalla Pioneeripuiston vanhalla kasarmialueella. Törmäsimme heti muutamaan vanhempaan mieheen, joille alue oli erittäin tuttu armeija-ajoiltaan, he kertoilivat missä olivat nukkuneet ja missä syöneet, halusivat tietää oliko Jarnokin ollut Korian varuskunnassa. Mutta ei ollut – viimeisetkin varuskunnan taistelupioneerit ovat siirtyneet alueelta pois 90-luvun puolivälissä, kymmenen vuotta ennen Jarnon asevelvollisuutta.

En ole ikinä aiemmin käynyt asuntomessuilla ja pää menikin samantien pyörälle tarjonnan keskellä. Messuilta löytyy ihan kaikkea asumiseen, rakentamiseen, remontoimiseen ja sisustamiseen liittyvää. Ai paljuja? Todellakin tahdon paljun! Olen aina haaveillut paljusta! Mitä, lähitilalta tulevia lampaantaljoja? Ooooh! Pientaloja? Sellainen Lappi-talon pihalle vierasmajaksi! Onneksi oli se suunnitelma, koska muuten olisimme joutuneet jäämään Kouvolaan viikoksi.

Airon Haaveen (kohde 4) vaalea Puustellin keittiö huokui modernia 50-luvun henkeä, joka viehätti silmää ja muistutti siitä keittiöstä, joka Lappi-talossamme oli ennen kuin nykyinen keittiö rakennettiin sen tilalle. Muistelen, että 50-luvun mittasuhteet sopivatkin hyvin talon pieneen keittiöön. Tykkään tässä erityisesti avohyllyjen ja yläkaappien yhdistelmästä sekä siitä, että välitilan laatoitus jatkuu avohyllyjen taakse.

Airon Haaveen yläkerran makuuhuoneessa Matrin okrankeltainen sängynpääty sopii ruskeaksi maalattuun seinään ja mustavalkoinen taideteos tuo tilaan rytmiä. Tykkäsin teoksen ripustuksesta: teoksia ei tarvitse aina asettaa symmetrisesti kalusteiden yläpuolelle kuin alttaritaulun, vaan niitä voi ripotella seinille rennoksi osaksi sisustusta.

Pihatiilet kiinnostivat, sillä haaveilemme istuskelualueesta syreeneiden alla. Varsinaista terassia emme 1800-lukulaisen talon pihalla näe, mutta tuolien ja pöydän alla voisi olla jotain rennosti laatoitettua kiveä, joiden välistä kasvaisi ruohonkorsia ja niittykasveja. Ei liian siistiä ja sliipattua, saa olla rosoa!

Villa Element (kohde 5) on rakennettu kokonaan puusta ja suunniteltu hiilijalanjäljeltään mahdollisimman pieneksi. Talon sisäpinnatkin ovat puuta, joka kuulosti alkuun arveluttavalta, mutta näytti sittenkin superfreesiltä. Kuvassa työhuone, jonka konjakinruskea nahkasohva ja mustat yksityiskohdat toimivat kivasti vaaleaa puuta vasten.

Rakastuin päätä pahkaa Huliswoodin kelopuusaunaan! Lappi-talomme pihalla on vanha 60-luvulla rakennettu puusauna, josta saa maailman parhaat löylyt, mutta sauna on niin pikkuinen että sinne mahtuu hädintuskin kolme ihmistä samaan aikaan. Meillä käy Lapissa vieraita sen verran tiuhaan tahtiin, että jossain vaiheessa isomman saunan rakentaminen tai hankkiminen tulee olemaan ajankohtaista. Toiveena on, että pukuhuoneessa olisi myös ylimääräistä vierasmajoitustilaa.

Muusikon talo (kohde 6) oli aidossa korjausrakennushengessä vielä osin vaiheessa. Tulevassa studiotilassa on vielä vanhan miehistösaunan suihkuosaston tiilet näkyvissä. Asuintiloista olohuone ja avokeittiö olivat lähes valmiit – ja tarjolla oli tietysti elävää musiikkia! Jarnoa ilahdutti erityisesti tilassa risteilevät johdot ja siellä sun täällä lojuvat soittimet ja äänentoistolaitteet. Kuulemma kotoisaa. Hän haaveilee tietysti juuri tälläisestä kodin ja studion yhdistelmästä, ehkä vielä Lappiin jonain päivänä?

Muusikon talon korjausrakennusvaiheita on dokumentoitu runsain kuvin, jotka ovat kohteessa esillä. Todella mielenkiintoisia! Työ etenee myös Asuntomessujen aikana. Remontti tehdään vanhaa rakennusta kunnioittaen – eli juuri kuten kuuluukin – ja hyödyntäen nykyaikaisia materiaaleja, kuten betonia, josta on tehty mm. asuintilojen lattia.

Sievitalo Unto (kohde 22) jäi mieleen erityisesti olohuoneen puupaneliseinän ansiosta (toki myös lattiasta kattoon ulottuva ikkuna oli vaikuttava näky). Jokin tälläinen pinta voisi sopia Lappi-talon keittiöön, jos laajennamme sitä nykyisestä keittiöstä esimerkiksi vierashuoneen puolelle. Messuilla näkyi muutenkin paljon luonnonmateriaaleja ja lämpimiä puupintoja.

Sievitalo Unton Omega-keittiössä on puuviiluovet ja marmorikuvioiset kvartsitasot, joka on oikeaa marmoria kestävämpää ja käyttöystävällisempää. Kylpyhuoneen allas (kuva yllä) ja kylpyamme (kuva alla) ovat suomalaisen Woodion, jonka puukomposiitista valmistettuja ekologisia altaita ja ammeita näkyi messuilla useammassakin kohteessa. Kekseliäät altaat ovat kevyet, kestävät ja Suomessa valmistetut.

Olemme pohtineet pitäisikö Lappi-talon kylphuoneeseen rakentaa sisäsauna, sillä 17-neliöiseen pitkänmalliseen huoneeseen sellainen mahtuisi hyvin. Lasiseinä voisi olla yksi tapa pitää tila avarana ja päästää luonnonvaloa myös saunaan rakentamatta lisäikkunoita. Pidin myös ajatuksesta viherkasveista pesutiloissa, ne tekevät tilasta raikkaan ja viihtyisän. Palmuja talossa on ollut aiemminkin: muistan itsekin valtavan kultapalmun, joka huojui pirtissä nojatuolien yllä. 60-luvulla taloon tuotu palmu oli kasvanut vuosikymmenten aikana yli nelimetriseksi. Harmi, että nyt siitä on aika jo jättänyt.

Mustaksi maalattu ja sisältä vaalea Dekolaku (kohde 21) oli yksi messualueen näyttävimmistä kohteista valtavalla huonekorkeudellaan ja suurilla ikkunapinnoillaan. Messuilla näkyi muutenkin paljon lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita ja jopa suuria kattoikkunoita, mikä oli erityisen ilahduttavaa: Suomessa on niin vähän luonnonvaloa, että siitä kannattaa ottaa kaikki irti, varsinkin nykyään kun rakennustekniikat mahdollistavat talojen rakentamisen niin ettei ikkunoista karkaa lämpö samalla tavalla kuin ennen.

Tykkäsin pelkistetystä lepopaikasta ikkunoiden äärellä. Ehkä jotain tälläistä Lappiinkin sitten kun saamme joskus kylmätilana olevan vintin rakennettua asuttavaksi. Pidin myös vessan rauhallisesta ilmeestä: harmaan ja valkoisen sävyjä, iso peilipinta, ei yläkaappeja.

Tanskalaisen Hans J. Wegnerin Wishbone-tuolit ovat superkauniita, samoin Annon Rae-matto, jota olen itsekin harkinnut juuri Lapin kotiin. Siinä on samaan aikaan boheemia runsautta että yksinkertaista, maanläheistä kauneutta.

Dekolakun musta ulkokuori muistutti minua Ulla Koskisen suunnittelemasta Kannustalon Ladosta, jota olen kuolannut ystäväni kanssa niin kauan kuin muistan. Jos rakennuttaisin itse talon alusta, valitsisin sen. Dekolakun on kuitenkin rakennuttanut Deko-Talo Oy. Tykkäsin paljon mustan talon ja vaalean terassin yhdistelmästä, ja inspiroiduin ruukkuihin istetuista kukista – eihän niitä ole pakko istuttaa maahan, vaan ruukuista saa todella kauniita asetelmia, jotka voi nostaa talveksi sisälle turvaan.

Dekolakun pihalla on nurmikkoalueen ja avotulipaikan lisäksi sammalta ja muuta aluskasvillisuutta. 

Kävi onnekas sattuma! Menimme AsukasAreenalle kuuntelemaan maisemasuunnittelija ja ympäristöbiologi Taina Suonion luentoa puutarhasuunnittelusta, mistä päädyimmekin Tainan ja asuntomessuväen kanssa lounaalle. Saimme myös kysyä Tainalta suoraan vinkkejä Lappi-talomme pihaa varten! Piha on tällä hetkellä lähinnä villiintynyttä puskaa, jossa syreenit ja marjapensaat kohoavat nokkosten keskellä. Taina kehotti meitä pohtimaan mikä sopii talon tornionjokilaaksolaisen miljööseen ja mitä kasveja ympäristöstä löytyy. Voisiko esimerkiksi nurmikon tilalle istuttaa lappilaista aluskasvillisuutta, tai kylvää pihan laitamille samoja niittykasveja, joita alueella kasvaa muutenkin? Tykkäsimme tosi paljon molemmista ajatuksista, sillä emme ehkä ole kukkapenkkejä tonkivaa tyyppiä, vaan rento, helppohoitoinen ja sopivasti villi piha tuntuu eniten omalta.

Kannattaa kuulemma myös miettiä paljonko on valmis panostamaan pihan suunnitteluun (monia asioita voi toteuttaa edullisestikin, mutta siihen myös saa uppoamaan yllättävän paljon rahaa) ja kuinka paljon haluaa huolehtia pihasta vai pitäisikö sen mieluummin olla kokonaan huoltovapaa. Meidän kohdalla pihalla ei voi olla mitään jatkuvaa hoitamista vaativaa, koska olemme talolla vain silloin tällöin.

Kysyimme Tainalta myös mitä mieltä hän on istuskelualueen kivetyksestä. Hän suositteli nupukiviä tai graniittia, jotka sopivat tyyliltään 1880-luvulla rakennetun hirsitalon pihalle. Graniittia löytyy myös talon kivijalasta, joten se olisi varmasti luonteva valinta.

Upeat Decor-kylpyhuoneiden laatat ovat esillä Pioneerikoulun Sisustusloungessa (kohde 8b). Tykkäsin todella paljon näistä kaikista, voisin hyvin nähdä useatkin näistä Lappi-talon kylpyhuoneessa tai keittiön välitilassa.

Huh, paljon kuvia mutta silti tässä oli vasta nopea pintaraapaisu kaikesta – loput teidän täytyy mennä katsomaan paikan päälle! Suosittelen myös koluamaan korjausrakennuskohde Pioneerikoulun kohteet, joiden joukosta löytyy myös Galleria Koria sekä kasarmialueen varuskuntatoimintaan keskittyvä valokuvanäyttely.

Messulipulla pääsee myös kolmeen oheiskohteeseen, joista meidän oli tarkoitus käydä kulttuurikeskus Taideruukissa ja maailmanperintökohde Verlan historiallisella tehdasalueella. Emme valitettavasti ehtineet kumpaankaan, sillä päivä kului messualuetta kolutessa – niin valtavasti nähtävää! Mutta olihan tässäkin jo roppakaupalla inspiraatiota ja ideoita omiin suunnitelmiin.

Pioneerikoulun Trendikoti (kohde 8a) sai minut muuttamaan mieleni siitä, että en ole tapetti-ihminen. Öljyvärimaalaukselta näyttävä tapetti valtavan korkeassa tilassa oli hengästyttävän hieno! Superkaunis vihreä marmoripöytä on Cobellolta.

Vinkit Asuntomessuille:
✖ Varaa kunnolliset kengät, tulet kävelemään päivän aikana paljon, vaikkei se hissuksiin haahuillessa ehkä siltä tunnukaan.
✖ Vältä jonotus messualueella ostamalla liput etukäteen.
✖ Mieti etukäteen mitkä kohteet ainakin haluat nähdä. Aika hupenee messuilla yllättävän nopeasti. Heinäkuun Deko on messulehti, josta löytyy niin alueen kartta kuin kuvia ja tietoa kohteista.
✖ Nappaa puhelimella kuva kaikesta kiinnostavasta, näin saat muistiinpanot suoraan puhelimen kuvarullaan eikä tarvitse kerätä käyntikortteja ja esitteitä.
✖ Koirat ovat tervetulleita asuntomessualueelle, mutta eivät pääse kohteisiin sisään. Alueelta löytyy koiraparkki, jonne koirat voi jättää vilvoittelemaan, leikkimään ja nautiskelemaan snack-tarjoilusta (5€/h, suosittelevat paikan varaamista etukäteen).
✖ AsukasAreenalla on joka päivä ohjelmaa, jota seuratessa voi samalla lounastaa, sillä samasta teltasta löytyy myös lounasbuffet.
✖ Kurkkaa messujen teemaviikot ja päiväkohtaiset tapahtumat kun suunnittelet vierailua.
✖ Jos haluat nähdä niin paljon kuin mahdollista, ajoita vierailusi yhteen pidennetyistä keskiviikoista (kts. ajat alla) tai jää Kouvolaan yöksi ja palaa messualueelle seuraavana päivänä. Toisen päivän lipun saa edullisemmin.

Asuntomessut Kouvolassa ovat auki klo 10-18 joka päivä 11.8.2019 asti.
Poislukien pidennetyt illat: ke 24.7., ke 31.7. ja 7.8. klo 10-21.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Viime viikkojen kirppislöydöt

Yksi parhaista asioista, joita somessa voi mielestäni tehdä, on ihastella ja kadehtia muiden kirppislöytöjä. Ah sitä iloa, kun joku on löytänyt jotain superihanaa! Onneksi niitä löytöjä sattuu myös omalle kohdalle, sillä koluan kirppiksiä ahkerasti. Nykyään lähden entistä useammin kirppiksiltä tyhjin käsin, sillä kotona on tyhjennetty nurkkia ja vaatimustaso on noussut – en halua viedä kotiin mitään ihan kivaa vaan kelpuutan mukaan ainoastaan ihania esineitä, niin ihania, että haluan todellakin suoda niille kodin rajallisista neliöistä oman paikan. Iso plussa, jos esineelle on käyttöä, sillä koristeena kököttävää tavaraa ei viitsi kerätä nurkkiin liikaa – olen sitäkin tehnyt ja se johti vain pölyiseen kotiin, joka ei inspiroinut. Aika moni keräilijä on varmaan nyt täysin eri mieltä.

Mutta asiaan! Ajattelin nimittäin vilauttaa omia viimeaikaisia löytöjäni siltä varalta, että muutkin saavat iloa toisten ihmisten kirppisonnesta. Nämä aarteet ovat peräisin Fiskarsin antiikkimarkkinoilta ja Billnäsin antiikki- ja perinnepäiviltä parin viikon takaa. Ruskeat kahvikupit alavasemmalla ovat Arabian Ruskaa, ostamme sarjan isoimpia mukeja sekä kaupunkikotiin että Lapin kakkoskotiin kun niitä osuu kirppiksillä vastaan. Tykkään erityisesti niistä, joissa on tummempi lasite. Myös ruskeat pikkukulhot ovat Arabian ja maksoivat yhteensä vain vitosen. Ajattelin tarjoilla niistä hummusta ja oliiveja.

Kupittaan saven siniset pikkulautaset maksoivat yhteensä maltilliset 1,50 euroa. Virallisesti en edes pidä sinisestä ja silti olen huomannut viime aikoina hipelöiväni kirppiksillä sinisiä astioita tuon tuosta. Tekee mieli kattaa niitä sikinsokin maanläheisten sävyjen sekaan ja viis veisata, vaikka vähän riitelisivätkin. Hopeoidut alpakkalusikat tongin valtavasta lusikkakasasta, jossa kaikki maksoivat euron. Löysin samoja lusikoita aiemmin keväällä ja setti täydentyi nyt mukavaksi 12 lusikan pinoksi, jolla isompikin porukka kahvittelee tai nautiskelee pavlovaa.

Rakastuin sekunnissa ruskeaan 50-lukulaiseen teekannuun, jolla on rottinkinen kahva. Kokemus on opettanut, että salamarakkauksia ei kannata päästää käsistään – ne tuottavat kotona iloa joka ikinen päivä. Kannu on sisältä tarpeeksi siistikuntoinen päästäkseen ihan tositoimiin: viimeistään syksyn tullen hauduttelen tässä piparminttuteetä. Afrikkalainen korkea vati seisoi pöydässä kannun vieressä ja sopi niin täydellisesti sen kaveriksi, etten raaskinut erottaa heitä, vaan tinkasin hyvän yhteishinnan ja ostin molemmat.

Kertokaapa, onko teillä käynyt kirppisonni viime aikoina?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Sisustus- ja remppainspiraatiota etsimässä

Kaupallinen yhteistyö Suomen Asuntomessut ja Asennemedia

Olen saanut viimeisen vuoden aikana paljon palautetta sisustus- ja remonttijutuista: niistä kuulemma tykätään ja niitä toivotaan jatkuvasti myös lisää. Ah, minulla on teille loistavia uutisia! Vaikka kaupunkikodin remontti on ohi, nämä jutut eivät tule loppumaan blogista ihan lähiaikoina, sillä Lapin kakkoskodissa suurimmat urakat ovat vasta edessä.

Aloitimme loppuelämän kestävän urakan sukuni vanhan hirsitalon parissa reilu vuosi sitten. Tähän mennessä olemme tyhjentäneet talonpuolikkaamme asuinhuoneet turhasta tavarasta ja jynssänneet ne vuosikymmenten pölystä, aloittaneet ränsistyneen pihan raivauksen, aloittaneet viimeksi 50-luvulla käytössä olleiden perähuoneiden pintaremontin saadaksemme ne asuttavaan kuntoon sekä kartoittaneet talon kunnostustarpeita. 150-vuotiaassa talossa niitä riittää. Edessä on kaikenlaista ikkunaremontista talon ulkokuoren kunnostukseen, mutta etenemme hissuksiin omien voimavarojemme puitteissa, rauhassa ideoiden ja suunnitellen.

Moni asia on vasta ideointiasteella: etsimme inspiraatiota, tutkimme vaihtoehtoja, katsomme millaisiin ratkaisuihin muut ovat päätyneet. Heinäkuinen yhteistyömme osuu siis täydelliseen saumaan: Asuntomessut Kouvolassa alkavat ensi viikon perjantaina 12. heinäkuuta ja me huristelemme paikalle heti seuraavalla viikolla. Messualue on rakennettu Pioneeripuiston vanhalle kasarmialueelle Kouvolan Korialle ja messujen tämän vuoden teema on asuminen historiallisessa kasarmimiljöössä. Alueelta löytyy tuttuun tapaan uusia taloja, mutta myös korjausrakennuskohteita, jotka kiinnostavat meitä aivan erityisesti, sillä vanhoja rakennuksia remontoidessa ja sisustaessa kohtaa toisentyyppisiä mahdollisuuksia ja haasteita kuin uudiskohteissa.

Kouvolan kauneimmat uusimmassa Deko-lehdessä.

Teimme alustavan listan asioista, joihin erityisesti etsimme ideoita. Yksi niistä on kylpyhuoneremontti, joka tulee olemaan Lapin kakkoskodissa lähivuosina edessä, sillä talon pikkuruinen kylpyhuone on huonokuntoinen ja sijaitsee epäkäytännöllisessä paikassa pirtin leivinuunin kyljessä. Se rakennettiin aikoinaan siihen talon silloisen asukkaan, liikuntarajoitteisen sotainvalidin tarpeisiin, mutta olosuhteet ovat siitä tietysti muuttuneet. Suunnitelmamme onkin mahdollisesti ja toivottavasti jo ensi vuonna purkaa nykyinen kylpyhuone ja rakentaa tilalle uusi talon vanhaan köökkiin.

Kaikki on vasta ideointivaiheessa. 18-neliöinen huone on kylpyhuoneeksi melko iso, joten mietimme esimerkiksi miten tila kannattaa hyödyntää. Äiti ehdottaa sisäsaunaa, mutta olemme itse vielä kahden vaiheilla tarvitaanko sisälle saunaa, kun pihalla on erillinen puusauna emmekä kuitenkaan sauno päivittäin. Voisi olla käytännöllistä rakentaa erillinen vessa ja kylpyhuone, mutta tuntuu ajatuksena ikävältä jakaa kaunis huone pienempiin osiin. Tilaan kannattaisi jokatapauksessa yhdistää kodinhoitoon liittyvät toiminnallisuudet, kuten pesukoneen ja säilytystilaa, mutta samaan aikaan haluaisin säilyttää siellä huonemaisen tunnelman. Kerrankin olisi mahdollisuus tilavaan kylpyhuoneeseen, johon mahtuisi jokin niistä ihanista mutta useimmiten täysin mahdottomista asioista – vaikka kaksi allasta rinnakkain, tai kylpyamme ikkunan alle.

Ah, löysin jostain vanhemmasta sisustuslehdestä ihanan kylpyhuonereferenssin.

Lisäksi huoneen nurkkaan on muurattu vanha kotiliesi, jonka kohtalosta emme ole vielä varmoja. Se on huonokuntoinen, vie paljon tilaa eikä ole erityisen esteettinen, joten purkaminen olisi tavallaan houkutteleva vaihtoehto – talon jokaisessa huoneessa on tulisija, joten niistä rikkinäisimmän menettäminen ei olisi valtava isku talon historialliselle arvolle. Toisaalta valurautaisen lieden ja varsinkin sen ympärillä olevan muurauksen purkamisessa olisi aivan valtava työ verrattuna siihen, että siitä tekisi vaan kiinteän osan kylpyhuoneen rakenteita ja asentaisi siihen vaikka tason tai hyllyn. Lienee parasta kerätä kaikki mahdolliset ideat talteen ja pohtia sitten mikä niistä alkaa tuntua parhaalta.

Toinen isompi urakka, johon etsimme ideoita ja inspiraatiota, on hirsitalon keittiön uudistus. Se ei ole akuuttien asioiden listalla, koska talon nykyinen keittiö kaikessa ahtaudessaan ja epäkäytännöllisyydessään kuitenkin toimii. Kylpyhuoneremontin yhteydessä on kuitenkin korjattava vanhoja keittiön alla kulkevia putkia ja vedettävä sieltä uusia kohti tulevaa kylpyhuonetta, joten olisi kätevintä tehdä samaan syssyyn myös keittiöremontti, joka on jokatapauksessa edessä seuraavien vuosien aikana.

Toisin kuin tulevassa kylpyhuoneessa, keittiössä on haasteena rajallinen tila. Huone on melko pieni ja niin työskentelytila kuin säilytystila loppuu koko ajan kesken. Sielläkin on vanha valurautainen kotiliesi, mutta sen tahdomme säilyttää, se on kaunis ja toimii yhä. Äitini lämmitti sillä keittiötä asuessaan talossa joitakin vuosia sitten. Tilan toimivuutta ei varsinaisesti paranna keittiökaapiston ja kotilieden välissä tönöttävä pesukone, jonka epäkäytännöllinen paikka on määräytynyt pesukoneliitännän mukaan.

Marmori kiinnostaa, mutta sopiiko se vanhaan hirsitaloon? Kuvat ovat kirjoista ja vanhoista lehdistä.

Myös keittiön suhteen on olemassa monenlaisia vaihtoehtoja. Voimme tehdä vain pienen päivityksen: vaihtaa kaapiston fiksumpaan, siirtää pesukone tulevaan kylpyhuoneeseen ja asentaa sen tilalle enemmän tasotilaa. Tai sitten voimme miettiä keittiön kokonaan uusiksi – jos olisimme valmiit uhraamaan keittiön takana sijaitsevan ison vierashuoneen, siitä saisi lohkaistua tilaa isommalle keittiölle, ja silloin aukeaisi ihan uusia mahdollisuuksia. Toisaalta se johtaisi siihen, että lisämajoitustilaa pitäisi tehdä vinttiin, josta haluaisimme muutenkin jossain vaiheessa remontoida asuttavan. Paljon pohdittavaa, varsinkin kun haluamme toteuttaa remontoinnin talon henkeä ja historiaa kunnioittaen ja luonnollisia materiaaleja käyttäen. Kovasti kiinnostaa miten messualueen korjausrakennuskohteissa on ratkaistu keittiöihin ja kylpyhuoneisiin liittyvät tarpeet.

Olen säästänyt vanhoja lehtiä ja sisustuskirjoja juuri siksi, että niitä voi sadepäivinä selailla ja haaveilla.

Kylpyhuoneen ja keittiön osalta kiinnostaa myös sisustuksen yksityiskohdat, kuten värit, pinnat ja kalusteet. Haluamme säilyttää vanhan talon ajattoman tunnelman ja välttää liian modernit tai trendikkäät ratkaisut, jotka näyttäisivät hassulta jokilaakson historiallisessa miljöössä. Maanläheiset sävyt ja luonnolliset materiaalit kiinnostavat, samoin ratkaisut, joilla modernin tekniikan voi integroida vanhan rakennuksen rakenteisiin mahdollisimman huomaamattomasti. Ei sinne tarvita mitään hirveän ihmeellisiä teknisiä keksintöjä, mutta esimerkiksi astianpesukone voisi olla kiva helpottaja, kun pikkukeittiössä pienenkin porukan illallistiskit valtaavat kaiken tasotilan.

Uusimmasta Deko-lehdestä on omistettu kokonainen osio messukohteille, joita olen selannut viime päivinä tiuhaan. Messuilla on niin paljon nähtävää, että päivän kulkua kannattaa suunnitella vähän etukäteen. Ehkä eniten odotan näkeväni Muusikon taloksi nimetyn messukohteen, joka on paljon matkustavalle muusikolle remontoidun kodin. Aikoinaan varuskunnan miehistösaunaksi ja leipomoksi rakennettu punatiilinen rakennus on nyt remontoitu vanhaa kunnioittaen, mutta nykyaikaisin tekniikoin ja materiaalein.

Messuilla on myös lähes joka päivä oheisohjelmaa ja tapahtumia, jotka kannattaa tsekata etukäteen nettisivuilta tai Dekosta. Tarjolla on mm. remontti- ja sisustusneuvontaa sekä kokonainen remontoimiselle omistettu teemaviikko, joka alkaa heinäkuun lopussa. Pyrimme itse ajoittamaan oman vierailumme tiistaihin 16. heinäkuuta, kun maisemasuunnittelija on paikalla puhumassa puutarhasuunnittelusta. Listamme kolmas kohta on nimittäin hirsitalon piha. Villiintynyt pihapiiri tarvitsee alkuun lähinnä raivaussahaa, mutta sitten kun pahimmat ryteiköt on taltutettu, olisi kiva laittaa pihaa viihtyisäksi. Omat haasteensa asettaa se, että emme ole jatkuvasti paikalla hoitamassa pihaa: kukkaistutusten sijaan täytyy siis panostaa asioihin, jotka eivät kaipaa jatkuvaa huolenpitoa. Ehkä monivuotisia kasveja? Luonnonkivilaattoja? Terassi olisi kiva, entä grilli? Katettu istuskelualue syreeneiden alle? Eiköhän messualueelta löydy monenlaisia ideoita. Odotan varsinkin Dekolaku-nimisen kohteen pihaa, jonka maisemasuunnitteluhortonomi Minna Harju on suunnitellut yhdessä asukkaiden kanssa – siellä on tiettävästi myös avotulipaikka.

Myös mäyräkoiria kiinnostaa Dekon sisustustoimittajien poiminnat asuntomessujen parhaista paloista.

Varsinaisen messualueen lisäksi messulipuilla pääsee kolmeen muuhunkin kohteeseen, joista meitä kiinnostaa ainakin maailmanperintökohde Verla, historiallinen tehdasalue puuhiomoineen ja työläismökkeineen, sekä kulttuurikeskus Taideruukki, joka on luovien alojen keskittymä paikallisista käsityöläisistä näyttelyihin ja kulttuuriklubitoimintaan. Jos aikaa vaan jää, kiinnostaisi myös käydä tutustumassa paikallisiin sisustuskauppoihin ja kirppiksiin. Hmm – pitäisiköhän jäädä Kouvolaan yöksi?!

Loppuun vinkki! Jos haluaa välttää lippujonot, liput kannattaa ostaa ennakkoon. Asuntomessujen lippukaupasta saa 10% alennuksen ennakkolipuista 11. heinäkuuta puoleenyöhön saakka. Ennakkolipun ostaja saa myös muita etuja mm. Viking Linelta, Viaplaylta ja Habitare-messuilta.

Ovatko sisustaminen ja remontoiminen teillä ajankohtaisia aiheita, entä kiinnostavatko Asuntomessut?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kesäretki antiikkipäiville

Seuraa menovinkki maan eteläosissa liikkuville! Fiskarsin antiikkipäivät ovat alkaneet ja palvelevat antiikin ja vintagen ystäviä sunnuntaihin asti. Vajaan kymmenen kilometrin päässä järjestetään tismalleen samaan aikaan Billnäsin perinne- ja antiikkipäivät, joten viisas varaa retkeen koko päivän ja kiertää tietysti molemmat.

Fiskars ja Billnäs ovat kansallisromanttisessa vehreydessä uinuvia kuvankauniita ruukkikyliä, joista löytyy antiikkipäivien lisäksi kesäkahviloita, taidenäyttelyitä, käsityöläisten pajoja ja pihakirppiksiä. Kuten hiustemme pituudesta voi tarkkasilmäinen päätellä, nämä kuvat ovat viimekesäiseltä retkeltämme – ja naputan taas pakussa, sillä olemme paraikaa matkalla takaisin apajille! Katsotaan ehdimmekö tällä retkellä myös Fiskars Village Art & Design Biennaleen, mutta se on auki syyskuuhun saakka, joten sen suhteen ei ole kiirettä.

Billnäsin perinne- ja antiikkipäivillä tarjonta tuntuu painottuvan modernismin ajan estetiikkaan 20-luvusta 70-luvulle, Fiskarsista löytyy enemmän 1700- ja 1800-luvun antiikkia, taidetta ja harvinaisuuksia. Perinteiseen kirppistunnelmaankin pääsee, sillä Fiskarsin varsinaisen tapahtumapaikan edustalla on valtava määrä kirppiskojuja, joissa myydään kaikkea mahdollista vanhaa ja kaunista. Hinnat ovat osin suolaisemmat kuin keskivertokirppiksellä, mutta tavarat on myös kuratoitu tarkoin – täällä ei tarvitse etsiä jotain kiinnostavaa pakasterasioiden ja linttaan astuttujen lenkkareiden joukosta (siinäkin on toki oma viehätyksensä).

Retkellä viihtyy, vaikkei olisi liikkeellä ostohousut jalassa. Lomatunnelma alkaa jo Fiskarsiin johtavalla tiheän metsän reunustamalla tiellä ja antiikkipäivillä on paljon katseltavaa – siellä voi kierrellä kuin näyttelyssä, imeä itseensä inspiraatiota ja ideoita ja pysähtyä välille viinilasilliselle. Billnäsin ruukki on jo itsessään näkemisen arvoinen, hengästyttävän hieno paikka jolla on 400-vuotinen historia. Suurin osa postauksen kuvista on otettu juurikin sieltä, Isosta pajasta joka on tapahtuma-aikaan täynnä myyjiä.

Törmäsimme Fiskarsissa Helsinki Secondhandin Janiin, mikä ei ehkä ollut aivan tavaton yllätys ottaen huomioon, että Korkeavuorenkadulla toimiva antiikkikauppa on tietysti antiikkipäivillä myymässä aarteita. Monet kauppiaat ovat pitkin kevättä säästelleet parhaita löytöjään juuri antiikkipäiviä varten.

Vietimme viime kesänä alueella koko päivän, kiertelimme ja tutkimme, juttelimme myyjien kanssa ja vertailimme löytöjämme muiden vieraiden kanssa. Antiikkipäivillä vallitsee just niin leppoisa tunnelma, että se houkuttelee hölöttämään tuntemattomille. Monilla on koiria mukanaan ja yleensä niitä kaikkia saa silittää.

Kävimme lopuksi vielä syömässä ja lähdimme ajelemaan takaisin Helsinkiin kun päivä oli jo taittumassa heinäkuiseksi illaksi. Tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin lomalla. Bongaa ylläolevasta kuvasta pörröinen peurapylly! Hän loikkelehti paluumatkalla edestämme metsään, ennätin juuri napata pakun ikkunasta kuvan.

PS. Löysimme viimevuotisilta antiikkipäiviltä työhuonettamme kaunistavat mustat 20-luvun kirjakaapit, jotka vilahtavat mm. näissä kuvissa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kaupunkikodin kuulumisia

Punavuoressa sijaitseva kaupunkikotimme on ollut viimekesäisestä muutosta saakka tilassa work in progress. Aika ei suinkaan ole kulunut itse tekemiseen, mikä olisi ollut paljon siedettävämpi vaihtoehto, vaan odottamiseen. Koko ajan on odotettu jotain. Lupia, rakennusviraston paluuta lomilta, rakennesuunnittelijaa. Putkimiestä, sähkömiestä, kaasumiestä. Messinkilevyjä metallitehtaalta. Valaisimia Belgiasta. Päiviä, jotka ovat venyneet viikoiksi, viikkoja jotka ovat yhtäkkiä muuttuneet kolmeksi kuukaudeksi. Kaikessa on kestänyt kauemmin kuin olisin ikinä uskonut. Ehkä universumi on yrittänyt kantapään kautta opettaa minulle kärsivällisyyttä? Tai parempaa projektinhallintaa, kuka tietää.

Jatkuvaan keskeneräisyyteen tottuu, mutta ei välttämättä hyvällä tavalla: tavarat on ollut vähän turhankin helppo jättää lojumaan, kun niillä ei ole ollut omia paikkoja. Sisustus on nojannut sattumanvaraisten sommitelmien varaan, kun kalusteet eivät ole vielä päässeet lopullisille sijoilleen. Miksi siivota, kun kohta joku putkimies kävelee taas kuraisilla saappailla eteisen läpi? Kokkausrutiinit ovat kärsineet eniten, olihan kyseessä keittiöremontti. Olemme eläneet melkein vuoden takeaway-safkoilla ja helposti retkikeittiössä valmistuvilla asioilla kuten munakkailla ja leivällä. Keittiö saatiin jo viime jouluna veden ja kaasun puolesta toimintakuntoon, mutta emme ole tähän mennessä osanneet ottaa sitä täysillä haltuun, kun tilasta on puuttunut jääkaappi, valot ja liesituuletin.

Mutta nyt, NYT! Viime viikon lopulla saimme melkein kuukauden odottelun jälkeen sähkömiehen paikalle ja nyt ne viimeisetkin puuttuvat asiat on tehty. Liesituuletin toimii! Keittiön seinissä ja katossa on valot! Jääkaappikin on vihdoin paikoillaan. En tiedä uskaltaako tätä onnea uskoa edes todeksi.

Lähtisinkö enää kolmatta kertaa remontoimaan vuokra-asuntoa? En.
Mutta olenko nyt helvetin onnellinen siitä, että se on ohi? OLEN!

Yksi juhlavimmista hetkistä oli se, kun saimme nostettua astiakaapin paikoilleen keittiöön -se oli nimittäin seissyt eteishallin tukkeena siitä saakka kun muutimme. Ehkä muistattekin vanhan kaapin edellisistä kodeista? Olen näemmä kirjoittanut siitä vuosia sitten. Se on edelleen yksi lempiasioistani kodissamme, rakastan sen jylhää hiljaisuutta, sitä että se on samaan aikaan superkaunis ja äärimmäisen käytännöllinen ja nielee sisuksiinsa kaikki jokapäiväisessä käytössämme olevat astiat. Tähänkään kotiin ei nimittäin tullut yläkaappeja.

Mäyräkoirat auttavat kaikissa kodin askareissa, kuten aina. Yksi koirista on oma, kaksi lainassa olevia siskoja, voi näitä onnenpäiviä kun koko lauma pyörii jaloissamme. Joku heistä on ehkä levittänyt huhua, että Jarno on piilottanut muikkuja kaapin päälle.

Tätä euforiaa, kun pinnat saa pyyhkiä, tavarat saa vihdoin pistää nätisti paikoilleen ja lakata ajattelemasta koko asiaa! Eniten kuormittavaa ei ole nimittäin ne sinne sun tänne remontin tieltä pinotut tavarat tai keskeneräisyyden sietäminen, vaan just se, että kotiin ja sen tavaroihin liittyvää logistiikkaa täytyy jatkuvasti ajatella, pyörittää tetristä muistuttavaa palapeliä, jossa jokainen virhesiirto tarkoittaa lisäsäätöä.

Valkoiset astiat on hankittu aikoinaan Maran puodista. Niin kauniit ja yksinkertaiset! Käsintehty keramiikka on selvästi kestävää kamaa: nämä ovat päivittäisessä käytössä emmekä ole saaneet ainuttakaan vielä rikki.

Astiakaapin täyttäminen lähes vuoden kestäneen remontin jälkeen oli parasta hetkeen. Jarno antoi suosiolla minun hoitaa sen kuten halusin. Sijoitin silmien korkeudelle eniten käytetyt astiat: juomalasit ja kahvikupit. Lautaset, kulhot, kipot ja kupit pinosin alemmille hyllyille. Viinilasit ja karahvit nostin ylähyllyille, sieltä ne on helppo napata silloin kun niitä käytetään.

Remonttikuvia on toivottu kovasti ja niitä tulee, kunhan löydän ne kovalevyjemme kätköistä.  Köh. Kuva-arkistomme ovat näköjään kuluneen vuoden jäljiltä yhtä kaoottisessa tilassa kuin koti on ollut. Seuraavan kerran palaamme Lapista, jonne karkasimme juhannuksen viettoon. Nautitaan auringosta, siellä ja täällä!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

✖ Toukokuun kootut

Seuraavaksi luvassa katsaus kuluneen kuukauden kuumiin, kiinnostaviin ja ajankohtaisiin asioihin!

✖ Kodin mylläyspäivät. No tämä ei varmaan kuulosta kovin isolta uutiselta, ainahan meillä on käynnissä joku mylläys (kuten pieni keittiöremontti tai joku kasuaali seinänkaato). Instagramin story-videoitamme seuraavat jo tietävät, että meillä on ollut viime viikkoina vähän tavallista enemmän hässäkkää, kun päällä on ollut niin omia kuin muiden kuvaustuotantoja, joiden takia on maalattu seiniä, kannettu kalusteita, lavastettu, valaistu ja vietetty öitä hotellissa. Ensi syksynä saatatte bongata tutun asunnon ainakin yhdessä tv-sarjassa ja parissa mainoskampanjassa. Omat kuvauksemme ovat sentään olleet pienempiä tuotantoja, niitä varten ei ole tarvittu tuotantoyhtiöiden rekkoja tai valotiimiä. Vilautan ehkä joitakin niistä vielä täällä bloginkin puolella.

✖ Kesän festarikausi alkaa. Kreisiä, että ensi viikolla on jo Sideways! Näillä näkymin suuntaamme paikalle ainakin perjantaina kun lauteille nousee yksi teinivuosieni suosikeista, Suede. Ostin viime syksynä kirjamessuilta solisti Brett Andersonin elämänkerran, jota en ole vielä ehtinyt lukea, ehkä ahmaisen sen vielä ennen keikkaa. Listasin tovi sitten muita Sideways -tärppejä, kannattaa kurkata jos harkitsette vielä tulemista. Kesäkuuhun mahtuu toisetkin festarit, tie vie nimittäin Pohjanmaalle Provinssiin kuun lopussa.

✖ Mäykkysiskosten synttärit. Voitteko kuvitella, että kolmikko täytti toissapäivänä kahdeksan vuotta?! Minä en. He saivat viettää merkkipäivän koiranhoitoteknisistä syistä yhdessä, mutta varsinaiset juhlat pidämme vasta ensi viikolla, kun on paremmin aikaa. Nakkikakku on kuitenkin jokavuotinen perinne, jota ei sovi skipata. Jos ihmettelet nyt mikä kolmikko, meillä on tosiaan ystäväpiirissä kolme tyttöstä samasta pentueesta: kurkkaa vaikka tämä vanha kuva heistä. Lisää aiheesta viimesyksyisessä Juno-koiralle omistetussa kirjoituksessa.

✖ Koti täyttyy taiteella. Olemme tehneet viime vuosina useamman taidehankinnan, ja saimme nyt jo aikaiseksi viedä teokset kehystämöön. Mikä siinä onkin, että kehystykseen ryhtymisessä kestää keskimäärin kolme vuotta!? Käyn hammaslääkärilläkin useammin ja kehysten kanssa värkkääminen on sentään kivaa ja luovaa puuhaa (varsinkin kun osallistuu itse lähinnä ideointiprosessiin ja luottaa varsinaisen kehystystyön ammattilaisen käsiin eikä hanki itselleen hermoromahdusta yrittämällä tehdä sitä itse).

Kuvassa oleva taulu ei valitettavasti liity asiaan – tuokin juliste kaipaisi kunnollisia kehyksiä noiden muovisten tilalle, mutta kattellaan sitä sitten kun tämä ensimmäinen satsi on saatu valmiiksi ja ripustettua vihdoin seinille pitkän odotuksen jälkeen.

✖ Uusia tuulia työrintamalla. Uudet ideat ovat poltelleet jo tovin taskunpohjalla ja nyt ne nytkähtelevät eteenpäin! Joka askeleella tulee selvemmäksi ja selvemmäksi miten pitkä matka on vielä edessä, mutta kutina on hyvä enkä malta odottaa, että pääsen kertomaan lisää. JEP, nyt olen just se raivostuttava tyyppi joka vihjailee eikä kerro, mutta asiat ovat sen verran kesken etten vielä voi. Haluan kuitenkin teidän tietävän, että taustalla muhii kaikenlaista silloinkin kun olen täällä hetken hiljaa.

Mitäs teidän toukokuuhun on kuulunut? 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Nähdään Parolan aseman rompetorilla!

Tiedän, että joukkoonne kuuluu paljon vintagesta ja secondhand-aarteista kiinnostuneita, joten seuraa kuuma menovinkki kesäkuun toiselle viikonlopulle. Olemme menossa myymään kirppistavaraa Parolan aseman rompetorille, joka järjestetään lauantaina 8. kesäkuuta klo 10-15. Tulkaa tervehtimään ja hengaamaan! Jos ette ole shoppailutuulella, paikalle voi tulla myös vain viettämään kesälauantaita ja nauttimaan vohvelikahveista kuvankauniissa asemamiljöössä. Niin, ja tietysti viihdyttämään minua ja Jarnoa.

Tämä on epäilyksettä kesän kivoin kirppistapahtuma, tiedämme koska olimme siellä viime kesänä vieraana. Parolan aseman aulaan, makasiiniin ja asemapihalle kokoontuu kymmeniä kirppismyyjiä, sisältä löytyy hurmaava kahvila ja tunnelma on enemmän kuin kohdallaan. Myymässä on tänä vuonna meidän lisäksemme noin 40 myyjää, joukossaan sisustusbloggaajia, stailaajia, vanhan tavaran kauppiaita ja omia kaappejaan tyhjenteleviä kirppishaukkoja. Vintageaarteiden lisäksi tapahtumassa myydään mm. Diagnoosi Sisustusmanian superkaunista keramiikkaa, jota mekin olemme ostaneet astiakaappiimme.

Nappasin kuvan Lapissa ennen kuin pakkasimme kamat pakuun. Tässä on todellakin vasta mitätön murto-osa kaikesta!

Olemme tyhjentäneet sekä kaupunkikodin että Lappi-kodin varastot ja tehneet tuntuvan harvennuksen kuvausrekvisiittaamme, joten aarteet eivät lopu heti kesken – tavaraa on myynnissä lähes kaksi pakullista ja hinnat sorvataan sellaisiksi, että kaikki varmasti lähtee. Myyntiin tulee mm. 50- ja 60-luvun huonekaluja kuten senkki, sarjapöytiä ja raheja, rottinkikalusteita, isoja marokkolaisia mattoja, taidetta, ryijyjä, kirjoja, keramiikkaa ja astioita. Kuriositeettina mukana myös iso hirventalja ja todella painava kipsipää.

Jos huutelette nyt siellä että MIKÄ PAROLAN ASEMA, tässäpä tiivistelmä: Parolan vanhan rautatieaseman on viime vuodet omistanut ihana pariskunta, joka valtavan (ja upean) asemarakennuksensa kunnostamisen ohessa ylläpitää Parolan asema -nimistä blogia ja järjestää tätä loistavaa vuosittaista tapahtumaa. Jos remppahommat, sisustusinspiraatio ja DIY-vinkit kiinnostavat, kannattaa ottaa blogi seurantaan. Olemme itsekin saaneet heiltä tukullisen tarpeeseen tulleita vinkkejä omaan taloprojektiimme. Vanha asema on itsessäänkin valtavan inspiroiva, joten paikalle kannattaa tulla ihan jo sen vuoksi, että sen sisälle ei pääse ihan joka päivä kurkistamaan.

Vielä muutama käytännön vinkki!

1 ~ Parola sijaitsee Hämeenlinnan kupeessa tunnin matkan päässä Helsingistä. Paikalle pääsee oman auton lisäksi kätevästi bussilla ja junalla, joka jättää sattuneesta syystä lähes ovelle. Tsekkaa tarkemmat saapumisohjeet tapahtuman FB-sivulta. Ystävät, koirat ja lapset mukaan lauantaiselle kesäretkelle.

2 ~ Varaa kunnolla aikaa: tutkittavaa ja pengottavaa on paljon ja haluat takuulla pysähtyä kahvillekin. Tapahtuma alkaa klo 10 ja kestää kolmeen iltapäivällä. Aamupäivällä on tietysti parhaat valikoimat, loppupäivästä taas tehdään parhaat diilit. Meno tulee olemaan vauhdikasta kelistä riippumatta, mutta tietysti olemme tilanneet aurinkoa.

3 ~ Kannattaa varustautua käteisellä. Mobilepay käy tosin meille ja monille muillekin myyjille, toisille jopa korttimaksu.

4 ~ Jos löytösi eivät mahdu autoosi tai eivät kulje kätevästi kainalossasi julkisilla, ei hätää: hankintoja on mahdollista jättää aseman varastoon odottamaan noutoa seuraavan viikon parin aikana.

5 ~ Kirppislöytö voittaa aina tavaran ostamisen uutena! Jos kaipaat inspiraatiota, tsekkaa kymmenen kirppisvinkin lista.

PHOTO BY STELLA HARASEK

✖ Maaliskuun kootut

Maaliskuun kuumat, kiinnostavat ja muuten ajankohtaiset asiat!

✖ Minttutee. Ihastuimme viime keväänä Marokossa minttuteehen, jota tarjottiin kaikkialla. Mattokaupatkin neuvoteltiin tuon makean, kuuman juoman äärellä: se oli yhtä tärkeä osa toimitusta kuin tinkaaminen. Toimme sitä tietysti mukanamme, mutta muistin nyt vasta kaapissa odottavan teepakkauksen, kun yritän sadannen kerran vierottaa itseni keskivaikeasta kahviaddiktiosta. Juon omani ilman sokeria ja vähän miedompana versiona kuin Marrakechin mattokaupoissa ja Atlas-vuorten berberikylissä.

Kirppislöytöjä viimeisen vuoden varrelta: bambusiivilä, Arabian Kosmos-muki ja art deco -tyylinen teepannu, jonka hankimme edellisen lähes kirjaimellisesti puhkikäytetyn pannun tilalle.

✖ Aamusivut. Käsitteen nimeltä morning pages on aikoinaan lanseerannut amerikkalainen kirjailija, toimittaja ja opettaja Julia Cameron, joka on kirjoittanut paljon luovuudesta. Itse kopioin idean ystävältäni, joka on aloittanut raivokkaan aamusivujen kirjoittamisen ja saanut siitä paljon uutta virtaa päiviinsä. Nyt minullakin on vihko, johon kirjoitan kolme sivua tajunnanvirtaa heti kun olen avannut silmäni, ja uskon jo muutaman viikon perusteella täysin sen ajatuksia selkeyttävään ja luovuutta lisäävään voimaan. Suosittelen kaikille kroonisille yliajattelijoille. Päivistä tulee kummasti helpompia, kun päästelee höyryjä pihalle heti herättyään.

✖ Remontti saattaa valmistua! Uskaltaako tämän sanoa edes ääneen? Raksa on seissyt odottaessaan viimeisiä puuttuvia asioita (tarkemmin sanottuna sitä, että ehtisimme organisoida niihin liittyvän logistiikan), mutta uusi jääkaappi on nyt saapunut ja ensi viikolla tulee sähkömies ja puuttuvat kalusteovet. Sitten enää listat ja valaisimet ja yksi riivatun iso astiakaappi paikoilleen ja meillä on valmis koti.

✖ Viime päivien palaute. Kiitos tuhannesti kaikille kannustuksesta, tuesta ja kommenttivyörystä endometrioosista kertovaan kirjoitukseeni! Myös diagnoosin aiheuttamia tunteita käsittelevä teksti sai valtavasti palautetta muutamia viikkoja sitten. On ollut helpottavaa, jopa vapauttavaa tulla ulos näin ison asian kanssa, saada vertaistukea ja kuulla teidän kokemuksistanne. En todellakaan ole yksin omieni kanssa. Sitäkin tärkeämmältä tuntuu puhua niistä.

Viime viikkoina on ollut muitakin paljon palautetta saaneita juttuja, kuten tekstini naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja Jarnon kirjoitus köyhän lapsuuden vaikutuksesta koulunkäyntiin ja elämään. Tuntuu hyvältä antaa tilaa tärkeille asioille, joista puhutaan ihan liian vähän.

✖ Työmatka Latviaan. Olen skipannut viime kuukausina kaikki lentämistä vaativat työmatkat, mutta torstaiaamuna lähden loppuviikoksi Riikaan tutustumaan paikallisiin luoviin tekijöihin, joita yhdistää vastuullinen ajattelu. Agendalla on erilaisia tapaamisia, tilaisuuksia ja vähän vapaa-aikaa, johon sisältyy ainakin spa-vierailu ja pari täsmäiskua paikallisiin ravintoloihin. Reissua voi seurata Instagram Storyn puolelta. Mukaan lähtee myös Vihreän talon Annika, pääsemme siis yhdessä huuhtomaan raksapölyt hiuksistamme.

Mitäs teidän maaliskuuhun on mahtunut?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Merkkejä keväästä

Perun puheeni harmaasta viikonlopusta, sunnuntai valkenikin aurinkoisena! Kauhistelin likaisia ikkunoita, joita emme ole pesseet vielä kertaakaan. Koirat löysivät vuoden ensimmäisen aurinkoläntin ja havahduin taas siihen kuinka paljon opittavaa meillä on niiltä: kuka jaksaa välittää likaisista ikkunoista, jos voi torkkua aurinkoläntissä? Tai lojua sohvalla ja juoda kahvin mustana, koska kauramaito on loppu ja kauppa liian kaukana.

Valo teki sunnuntaista epätodellisen. Kuvasin haltioituneena auringon juovittamia huoneita: pöly kimalsi valossa, koirat liikkuivat läntin mukana. Kotona vallitsee tavanomainen sekasorto, kuivuvia pyykkejä siellä täällä, eilisillan lasit unohtuneena pöydälle. Merkkejä elämästä. Merkkejä keväästä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Tunnelmasta, arjen muotoilusta ja Raami-sarjasta

Kaupallinen yhteistyö Iittala ja Asennemedia

Nyt kun keittiöremonttimme on viittä vaille valmis, uskallan jo suunnitella pitkiä iltoja pöydän äärellä, rentoja viikonloppuaamuisia ja brunsseja. Vallata työmaana ollut keittiö takaisin kodin keskipisteeksi! Olemme eläneet viime kuukaudet keskeneräisen remontin keskellä ja vaikka sitä tottuu oviaukoista törröttäviin sähköjohtoihin ja siihen, että jääkaappi ja astiakaappi seisovat eteishallissa, on huojentava ajatus, että niin kalusteet kuin rutiinit loksahtavat ihan kohta vihdoin paikoilleen. Vasta remontoidessa huomaa miten suuri merkitys on toimivalla kodilla, jossa keskeneräiset asiat eivät häiritse arkea tai akkujen lataamista. Ironista toki, että remontti tehdään yleensä juuri siksi, että asiat toimisivat paremmin. Sitäpä suuremmalla syyllä tämä suunnaton ilo ja helpotus.

Astiakaappi odottaa vielä eteiskäytävässä nostamista oikealle paikalleen, mutta astiakokoelmamme on saanut täydennystä. Iittala on nimittäin lanseerannut uuden astiasarjan, ensimmäisen vuosiin! Yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä muotoilijana pidetyn Jasper Morrisonin suunnittelemaa Raami-sarjaa on työstetty hartaudella ja huolella ja nyt lopputulos on vihdoin kaupoissa. Osin Suomessa valmistettu sarja koostuu keraamisista lautasista, lasiosista ja puisista tarjoilualustoista. Monikäyttöisten astiaston osilla saa katettua niin aamiaispöydän munakuppeineen ja teekannuineen kuin illallisen viinilaseineen. Pyöreä muotokieli sitoo astiaston osat toisiinsa kokonaisuudeksi, josta saa koottua monenlaisia yhdistelmiä.

Pidän paljon Jasper Morrisonin suunnittelufilosofiasta: hän on kiinnostunut hyvin muotoilluista, arkisista käyttöesineistä, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Anonyymit esineet, joiden suunnittelijaa kukaan ei tiedä, muistuttavat siitä, että esineen elinkaaren ratkaisee se kuinka hyvin muotoilu kestää aikaa, ei suunnittelijan kiinnostavuus. Toimivimmat arkiesineet, kuten mutteripannu tai keittiösakset, kestävät käytössä vuodesta toiseen eikä niitä ajatella ennen kuin ne katoavat. Morrison kutsuu tätä supernormaaliksi. Aika ratkaisee mistä esineistä tulee arjen luottotavaroita, mutta varmaa on, että kukaan ei koskaan heitä pois hyvin suunniteltuja, laadukkaita käyttöesineitä.

Morrison puhuu paljon myös tunnelmasta ja siitä miten kodin arkiset esineet vaikuttavat siihen. Ah, kyllä! Kirjoitin muutama kuukausi sitten arjen estetiikasta ja ajattelen, että kalusteet ja esineet luovat tunnelman, jonka aistimme, vaikka emme ajattelisi asiaa. Toiset meistä ovat sille herkempiä kuin toiset. Itse kuulun niihin, joille on oman mielenrauhan takia tärkeää, että tilan ja siinä olevien tavaroiden energia on tasapainossa ja jonkinlaisessa synkassa.

Kyse on lopulta yksinkertaisista asioista. Perusjutut pätevät moniin meistä: siistissä kodissa on helpompi hengittää, rentoutua ja keskittyä. Väljässä sisustuksessa on enemmän tilaa valolle. Puhtaat lakanat tuntuvat ihanalta ihoa vasten ja tuuletetuissa huoneissa ajatukset liikkuvat paremmin ja uni on syvempää. Sitten on asioita, jotka koemme omalla tavallamme: onko kotia ja sen esineitä helppo käyttää? Pitääkö niitä ajatella ja varoa, vai huokuvatko ne vaivattomuutta? Tuottavatko ne mielihyvää vai ärtymystä?

Morrison puhui Hesarin inspiroivassa haastattelussa englantilaisen lapsuudenkotinsa huoneesta, joka oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin. ”Muistan sen helpotuksen jota tunsin siinä huoneessa”, Morrison kertoi. ”Siitä asti olen ollut herkkä sille, minkälaisia tunnelmia esineet luovat – ja hermostunut vääristä esineistä.”

Tunnistan joka sanan, jopa tilanteen. Kun olin lapsi, talossamme oli paikalliseen tapaan kokolattiamatot ja ajan hengen mukaiset painavat kalusteet ja tummat kukkakuosit. Kun taloon tehtiin laajennus, äitini sisusti uuden olohuoneen skandinaavisen pelkistetysti: huoneessa oli kokolattiamaton sijaan puulattia ja tunkkaisten tavaroiden tilalla suuret ikkunat ja vaalea pellavasohva. Uudesta olohuoneesta tuli koko perheen lempipaikka.

Morrison on tunnettu pelkistämisestä ja perfektionismista, joka näkyy myös Raami-sarjan simppeleissä astioissa. Muotoja, mittasuhteita ja nyansseja on hiottu, kunnes suunnittelija on ollut niihin tyytyväinen. Inspiraatiota astiastoon ovat toimineet Morrisonin ihailemat anonyymit arkiesineet, joihin emme tavallisesti kiinnitä huomiota. Sarjan viinilasit tai kahvikupit voisivat olla mistä tahansa ranskalaisesta bistrosta. Lautaset ja kulhot ovat hiljaiset, juomalasit eleettömyydessään elegantit. Ehkä jonkun mielestä tylsät. Minun mielestä freesit ja täydelliset.

Tulee mieleen Pariisi, jossa voi istahtaa ensimmäiseen vastaanosuvaan kahvilaan ja saada eteensä yksinkertaisuudessaan täydellisen aamiaisen: croissantin, kahvin ja tuorepuristetun veriappelsiinimehun. 

Nerous asuu yksityiskohdissa: huomaa tammisen tarjoilualustan lovetus, jonka ansiosta se on keveän näköinen ja helppo nostaa.

Hesarin jutusta luin myös, että muotoilija inhoaa monien fine dining -ravintoloiden erikoisia astioita: ”Lasit ovat liian isoja, lautaset kolmionmuotoisia ja kaikki on muutenkin pielessä.” Ymmärrän täysin, olen tässäkin suhteessa ihan samanlainen. Rakastan yksinkertaisia astioita, jotka eivät vaadi huomiota, vaan tekevät tehtävänsä ja antavat aterian olla pääosassa. Turha kikkailu tuntuu tarpeettomalta ja ärsyttää.

Simppeli pasta on kiireisen tai laiskan päivän pelastaja: tuorepasta kypsyy minuutissa ja kaipaa kaverikseen vain voita, sitruunaa, parmesania, suolaa ja pippuria. Chili sopii joukkoon, jos sitä sattuu olemaan. Nostetaan kuumana pöytään ja syödään heti, mieluiten seurassa.

Olen suosinut aina valkoisia lautasia, koska niissä yksinkertaisetkin ateriat näyttävät houkuttelevalta ja kattauksesta saa helposti halutessaan juhlavan lisäämällä lautasliinat ja korkeat kynttilät. Valkoisiin astioihin on myös helppo yhdistää muita astiakaapin aarteita, rosoisesta käsintehdystä keramiikasta kirppisastioihin ja patinoituneisiin vintageaterimiin.

Valkoviinilasissa on täydelliset mittasuhteet. Se on helppo ja kaunis ja klassinen, sopii niin arkikattauksiin kuin illanviettoihin, ei mene muodista eikä ikinä ajaudu riitaan muiden astiasarjojen kanssa. Sarjaan kuuluu myös kaksi kynttilälyhtyä, joita olen käyttänyt tarjoiluastioinakin – tässä pomeranssinvärinen tuikkukippo täyttää tärkeää tehtävää parmesankulhona ja lohenpunaisessa puolestaan säilytetään sormisuolaa.

Tammisia tarjoilualustoja löytyy kolmessa koossa, meillä on niistä keskikokoinen ja suuri. Olen käyttänyt niitä aamiaisen tarjoiluun, lounaalla leipälautasena, illallisella alustana dipeille ja oliivikulhoille. Puhdas muotokieli tuo mieleen niin pohjoismaisen suunnittelun kuin Japanin, eikä ihme, Morrison asui pitkään perheensä kanssa Tokiossa ennen kuin muutti viime vuonna takaisin Englantiin.

Suomessa suupuhalletussa karahvissa on samaa eleetöntä eleganssia kuin sarjan juomalaseissa. Olen käyttänyt sitä sujuvasti myös maljakkona ja viinikarahvina punaviinille.

Minusta on virkistävää, että Iittala luottaa pohjoismaiseen funktionaalisuuteen ja anonyymiin ajattomuuteen näinä päivinä, kun designilta tunnutaan usein odottavan innovatiivia uutuuksia, elämyksiä, jotain mitä kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Teema on toinen onnistunut esimerkki Iittalan rohkeudesta luottaa suunnittelijoidensa pelkistämiseen – niitä on meilläkin muutama kaapissa ja ne muuten sopivat loistavasti samoihin kattauksiin näiden uutuuksien kanssa.

Ajattomuus on taitolajina huomattavasti haastavampi kuin trendikkäiden sesonkituotteiden suunnittelu. Tässä Morrisonin ja Iittalan muotoilufilosofia kohtaa: molemmat uskovat tarkoin edistykselliseen, esteettiseen ja tarkoin harkittuun muotoiluun, joka kestää aikaa ja käyttöä.

Raamin juju onkin muotoilussa, jonka loppuun asti ajatellut ominaisuudet paljastuvat kunnolla vasta käytössä: astiat istuvat käteen tavalla jota on vaikea selittää, ne yksinkertaisesti tuntuvat sopivilta. Niitä on helppo käyttää, pestä ja pinota kaappiin. Isotkin kulhot ja tarjoiluvadit tuntuvat siroilta ja ovat superkäytännöllisiä, sillä reunan ansiosta astioista saa tukevan otteen. Reunan aavistuksen alaspäin kaartuvan muotoilun ansiosta kuumiakin astioita voi nostaa polttamatta käsiään.

Kirkkaiden lasien lisäksi sarjaan kuuluu myös merensininen ja sammaleenvihreä, joka on suosikkini. 

Yllätyin, kun tartuin ensimmäisen kerran juomalaseihin: juovitus on lasin sisäpuolella ja ulkopinta on täysin sileä. Astiaston värilliset lasit on muuten läpivärjätty, joka tarkoittaa, että niiden varjot toistavat lasin väriä. Se on merkki laadusta ja helppo tapa erottaa halpa lasi esineistä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi ja rakastettaviksi vuosien ajan – hyvä vinkki kirppiksillekin. Meillä on muuten kaapissa viikottaisessa käytössä olevaa Iittalan värilasia 50- ja 60-luvuilta, joten luotto suomalaiseen laatuun on kova.

Meille valikoitui valkoviinilasien lisäksi Raamin kuohuviinilasit, joista olen tarjoillut brunssilla myös tuoremehua ja mocktaileja. Ihastuin täysin niiden kepeyteen ja pyöreään muotoon, sillä vierastan korkeita kuohuviinilaseja: ne tuntuvat tärkeileviltä ja huterilta, siltä että niitä pitää jatkuvasti varoa. Raamin huolettomat skumppalasit saavat rentoutumaan ja viihtymään, niiden äärellä on lupa nojata taaksepäin ja ottaa iisisti. Juuri tämänkaltaisia asioita tarkoitan, kun puhun esineiden luomasta tunnelmasta.

Sarjaan kuuluu myös punaviinilasit ja aperitiivilasit, joita tietysti himoitsen nyt, kun sain päähäni, että olisi ihanaa tarjoilla illallisvieraille alkuun sherrylasilliset ja paahdettuja pähkinöitä.

Isossa tarjoilukulhossa voi nostaa pöytään lounassalaatin – tai kantaa sipsit leffan ääreen.

Raamin astiat ovat solahtaneet kotiimme vaivatta. Arvostan erityisesti niiden monikäyttöisyyttä, sillä rakastan esineitä, joita voi käyttää useammalla tavalla. Morrison on samoilla linjoilla, hänen mielestään muotoilijan työssä ei ole kyse vain uusien muotojen luomisesta, vaan ympäröivän maailman havainnoimisesta ja siitä, että esineille löydetään uusia käyttötarkoituksia “perinpohjaisen tarkastelun, tai mieluiten sattuman ja intuition kautta”. (Eikö ole muuten ihanaa kuinka saan tämän kuulostamaan siltä kuin olisin keskustellut hänen kanssaan henkilökohtaisesti? Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa, jos osuisimme joskus samaan illallispöytään.)

Sattuma ja intuitio kuvastavat hyvin tapaani käyttää tavaroita arjessa: en esimerkiksi juuri suunnittele kattauksiani, vaan nostelen esiin sopivankokoisia astioita ja luotan siihen, että ne näyttävät yhdessä hyvältä. Lopputulos toimii, koska kuratointi on tapahtunut siinä vaiheessa, kun olemme valinneet esineet kotiimme. Kaikki sopivat toisiinsa, useimpia voi käyttää monin tavoin. Käytännöllisiä ja kauniita arkiesineitä ei tarvitse ajatella jatkuvasti, ne vaan toimivat ja luovat yhdessä rennon tunnelman, joka palvelee kodin toimintoja ja lisää viihtyvyyttä.

Ruusu- ja kirsikkalimu näyttävät ihanilta kirkkaissa laseissa.

Sarjan kynttilälyhdyt tekevät meillä pitkää päivää, sillä tykkään käyttää niitä kattauksissa tarjoilukippoina ja iltaisin sytytän niihin usein tuikut. Rakastan näitä sävyjä! Pomeranssi tuo mieleen 70-luvun savulasin ja lohenpunainen loistaa väripilkkuna niin kattauksissa kuin muualla kodissa. Viime päivinä ne ovat viihtyneet ikkunalaudalla valaisemassa keväistä iltahämärää. Niiden alla oleva kirja oli siinä valmiiksi, mutta sävyjen sointuminen ei ole suinkaan jäänyt minulta huomaamatta.

Raamiin voi tutustua tarkemmin Iittalan sivuilla, mutta suosittelen piipahtamaan myymälään hypistelemään astioita livenä, sillä tavoin niistä saa parhaan käsityksen.

Mitäs tykkäätte? Millaisista asioista syntyy teidän mielestä hyvä tunnelma?

PS. Miksi nyt vasta keksin, että tämän postauksen nimi olisi voinut olla Minä ja Morrison.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA