10 x kirppisvinkit

Kiertelimme tovi sitten kierrätyskeskuksessa, kun kuulin sivukorvalla hyllyjen välissä kiertelevän pariskunnan keskustelevan. Kirppiksillä on niin ärsyttävää käydä, kun ei ikinä tiedä mitä löytää, nuori nainen sanoi poikaystävälleen. Miten erilaisia olemmekaan! Juuri se on minusta nimittäin kaikkein parasta koko hommassa. Kirpputoriapajat ovat arvaamattomat. Saatat löytää juuri sitä mitä toivoitkin, tai sitten vastaan osuu jotain ihan muuta. Sekin kuuluu kirppistelyyn, että joskus lähdet tyhjin käsin, mutta toki on olemassa niksejä, joiden avulla kirppisonnen voi houkutella kohdalleen useammin.

Kokoelma kirppislöytöjä: Arabian käsinmaalattu maljakko 70-luvulta, Oiva Toikan tuikkulyhty, puinen tarjotin, Arabian Ruska-kahvikuppi ja pieni keraaminen kulho, jonka toimme Marokon matkalta.

Olen aina rakastanut haahuilla kirppiksillä ja Jarno on samanlainen, niinpä kirppisretkistä on tullut meidän yhteinen lempiharrastus. Piipahtelemme kirppiksillä ja secondhand-kaupoissa aina kun niitä osuu sopivasti vastaan, antiikkikauppoja on ihanaa koluta vapaapäivinä. Kierrätyskeskukset ovat parhaimmillaan aarreaittoja, sillä niissä tavarat on lajiteltu valmiiksi – niitä olemmekin käyneet läpi viime aikoina erityisen ahkeraan, sillä uuteen kotiin on tarvittu kaikenlaista varastohyllynkannattimista työhuoneen kirjahyllyihin. Miksi hankkia kaikki uutena, jos käytettynä voi löytyä edullisempia, laadukkaampia ja persoonallisempia vaihtoehtoja?

Italialainen nahkasohva, Askon 60-luvun senkki ja Picasson keramiikkanäyttelyn juliste ovat kirppislöytöjä, musta vitriini antiikkikaupasta. Valaisin löytyi roskalavalta ja kunnostettiin.

Second hand -harrastus näkyy niin vaatekaapissa kuin sisustuksessa. Melkein kaikki kodissamme on hankittu kirppiksiltä, kierrätyskeskuksista ja antiikkikaupoista. Myös monet lempivaatteeni ja laukkuni on hankittu käytettynä ja tuntuu, että juuri kirppisaarteideni alkuperästä kysytään kaikkein eniten. Nyt seuraakin kauan toivottu vinkkiopas, joka perustuu omiin, erittäin subjektiivisiin kirppishain kokemuksiini. Lisätkää perään omia vinkkejänne!

Hymypoikapatsas kahdella eurolla Hietsusta. 

Mutta ennen vinkkejä kirppishain on pakko vielä vähän paasata siitä miksi kirppistely kannattaa! Niin paljon syitä!

Second hand -shoppailu on ekologisempaa kuin tavaran ostaminen uutena. 

Elämme maailmassa, joka hukkuu heikkolaatuiseen kertakäyttökamaan. On ympäristöteko hankkia uuden sijaan käytettyä, varsinkin jos suosii valinnoissaan laatua, joka kestää aikaa ja käyttöä. Olen esteetikko, haluan ympäröidä itseni kauneudella. Rakastan vaatteita ja esineitä, jotka huokuvat silmääni ja sieluani hiveleviä nyansseja. On ihanaa, että kirppislöytöni kuormittavat korkeintaan omia kaappejani, eivät ympäristöä.

Suomalaista lasia 50-, 60- ja 70-luvulta, suunnittelijoina Saara Hopea, Kaj Franck ja Nanny Still. Ruskea maljakko taitaa olla Karhulan Lasitehtaan.

Vanha tavara on usein tehty paremmin kuin uusi.

Ennen monet käyttötavarat tehtiin kestämään omistajansa koko eliniän ja monet säilyivät seuraavaankin polveen. Taidokkaasti tehdyt, omistajalta toiselle siirtyneet esineet puhuttelevat nykyisessä kertakäyttökulttuurissa: monissa vanhoissa tavaroissa on sielu, joka puuttuu nykypäivän halpatuotantolinjalla syntyneistä esineistä. Rakastan hankkia kirppiksiltä kauniita ja kestäviä käyttötavaroita, kuten astioita, kalusteita ja tekstiilejä. Keitämme kahvit 50-luvun teräspannulla, joka ilahduttaa joka aamu. Suurin osa matoistamme ovat vanhemmat kuin me. Kaikki kirppis- ja antiikkilöytömme ovat käytössä, mitään ei ole hankittu pelkäksi koristeeksi.

60-luvun nahkarahi, metallinen lehtiteline ja vanha teräspannu. Taustalla olevat Iittalan, Wiialan ja Riihimäen lasipurkit ja puinen tarjoilualusta ovat myös kirppislöytöjä.

Second hand -löydöillä syntyy persoonallisempaa jälkeä.

Olen totaalikyllästynyt somevirrassa vastaan tulviviin koteihin, joita ei erota toisistaan. Tuntuu, että kaikilla on samat värit, pinnat ja tavarat, yhdisteltynä samalla tavalla. Haluan, että koti tuntuu ja näyttää omalta, että sieltä tunnistaa kuka siellä asuu. Sieltä sun täältä kerätyillä secondhand-löydöillä sisustuksesta tulee suuremmalla todennäköisyydellä persoonallinen kuin hankkimalla kaiken uutena kaupasta, jossa myydään pääsääntöisesti kulloinkin muodissa olevaa tavaraa. Olemme tuoneet kirppis- ja antiikkilöytöjä myös matkoilta ja niin sisustuksesta on pala palalta tullut kokoelma elettyä elämää, tarinoita, päähänpistoja, äkkirakastumisia ja vaivalla metsästettyjä vintageaarteita. Aavistuksen eripariset kalusteet ja kerrostumat ovat kiinnostavampia kuin täydelliset konseptikodit.

Vanha marokkolainen matto ja tehdasvalaisimet ovat antiikkikauppahankintoja. Iso 70-luvun peili, tiikkitaso ja rottinkikori ovat kirppikseltä. Talonpoikaiskaappi löytyi Facebookin kierrätysryhmästä ja sai sitä kautta itselleen myös uuden kodin kun sillä ei enää ollut paikkaa meiltä.

Kirppiksillä voi tehdä löytöjä pikkubudjetillakin.

En ole pihi. Saatan käyttää isonkin summan yksittäiseen hankintaan, jos tiedän, että se on minulle täydellinen ja pysyy mukana pitkään ellei peräti loppuelämän. Maksoin antiikkisesta astiakaapista melkein tonnin, iloitsen siitä joka päivä ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli joka penninsä väärti. Silti saan suurta iloa siitä, että kirppiksillä voi tehdä ihania löytöjä pikkurahalla. Suurin osa kotimme kalusteista ja esineistä onkin hankittu edullisesti: löysin vasta esimerkiksi loistokuntoisia 60-luvun tiikkituoleja kympillä kappale.

Raha ja edulliset hinnat ovat suhteellisia käsitteitä kirppismaailmassakin. Design-aarteita voi säkällä löytää parilla hassulla eurolla, mutta joskus kannattaa maksaa hiukan enemmänkin. Asioiden suhteuttaminen auttaa: satanen täydellisesti istuvasta, laadukkaasta vintagetakista ei ole paljon, sillä vastaava maksaa uutena moninkertaisesti enemmän eikä luultavasti ole puoliksikaan yhtä laadukas. Kymppi Arabian loistokuntoisesta kahvikupista ei ole paha hinta, sillä se 50-luvulla tehty kahvikuppi on valmistettu Suomessa, maalattu todennäköisesti käsin ja kestää helposti vielä vuosikymmeniä.

70-luvun viinilasit hankittiin ystävän kirppispinosta, lisää on löytynyt myöhemmin omilta kirppisreissuilta.

Vanhan tavaran arvo säilyy.

Vanhojen tavaroiden kohdalla jälleenmyyntiarvo säilyy ihan eri tavalla kuin suurimmassa osassa tänä päivänä valmistetuissa esineissä. Harva tekee kirppislöytöjä sillä ajatuksella, että tämän myyn joku päivä eteenpäin, mutta on kiva tietää, että 60-luvun tiikkipöydän saa todennäköisesti myytyä eteenpäin suunnilleen samalla summalla, jolla sen on ostanutkin. Trendit ja kysyntä toki vaikuttavat käytetyn tavaran, vintagen ja antiikin jälleenmyyntiarvoon, mutta kestävä ja laadukas esine, joka on kelvannut sinulle, löytää todennäköisesti sopuhintaan myös uuden omistajan, jos päätät siitä joskus luopua. Jos olet pitänyt esineestä huolta ja ehkä jopa hiukan kunnostanut sitä, se saattaa päättyä takaisin kiertoon jopa paremmassa kunnossa kuin oli ja ehtii tuottaa iloa vielä monelle muulle.

En enää ajattele, että kaikki on ikuista. Toiset esineet seuraavat minua joka kotiin ja elämänvaiheeseen, mutta toiset eivät löydä enää muuton tai karsintakierroksen jälkeen paikkaansa, eikä se haittaa. Kauniit ja kestävät vanhat tavarat löytävät aina uuden kodin: myyn ne eteenpäin, lahjoitan ne ystäville tai vaihdan ne johonkin tarpeellisempaan. Viimeksi vaihdoin ystävän kanssa vanhan pianojakkaran valaisimeen, sillä tarvitsin kattovalaisinta enemmän kuin jakkaraa, joita oli kertynyt pari ylimääräistä.

Esineiden historia, muotoilu ja kulttuuriset merkitykset ovat kiehtovia.

Kirppislöytöihin saa toki suhtautua vain kauniina esineinä miettimättä sen enempää mistä ne ovat peräisin, niin minäkin tein! Mutta sitten kävi niin, että aloin kiinnostua myös niiden valmistajista ja suunnittelijoista, iästä ja kulttuurisesta maisemasta, johon ne olivat syntyneet. Kun tietää vähän mistä kirppisaarteet ovat peräisin ja mitä niiden suunnittelussa on ajateltu, niistä iloitsee ja niitä arvostaa vielä entistäkin enemmän. Ajattelen, että on tärkeää kohdella kunnioituksella esineitä ja kalusteita ympärillään. Silloin niistä pitää huolta ja niihin sitoutuu.

Kauniisti hiotut lasirasiat ja pikkulautaset olivat edullisia kirppislöytöjä ja sopivat loistavasti korujen sun muun pikkutavaran säilytykseen.

1 ~ Kiertele usein

Ihmisiä, jotka tuskailevat etteivät löydä ikinä kirppiksiltä mitään, yhdistää yleensä se, että he käyvät kirppiksellä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ja toisaalta ne tyypit, jotka löytävät jatkuvasti toinen toistaan upeampia juttuja, ovat juuri heitä, jotka piipahtavat säännöllisesti tutkimassa laareja.

Tärkein vinkki onkin: käy kirppiksellä usein! Itse piipahdan kirppiksillä useamman kerran viikossa aina kun niitä osuu sopivalla hetkellä vastaan, monesti kiireettöminä aamuina koiran kanssa aamukävelyn varrella. Kerran tulin koiraulkoilutusreissulta kotiin rottinkipöydän kanssa. Sovin kesäisin myös kahvitreffejä ystävien kanssa Hietsun torille: ensin kierretään kirppispöydät, sitten istahdetaan kahville.

Mitä useammin käyt, sen useammin tulee aarteita vastaan.

2 ~ Määrittele mistä olet kiinnostunut

Kirppiksen tavarapaljouden skannaamista helpottaa, jos on jotain käsitystä siitä minkälaisia asioita etsii, mistä tyyleistä ja millaisista nyansseista tykkää? Konkreettisia tarpeita voi listata: isommat kahvimukit. Taso eteiseen. Jotain väriä olohuoneeseen. Viikonloppukassi. Sopivia tunnelmia ja nyansseja voi metsästää helposti lehdistä, netistä ja Instagramista. Minua inspiroi eniten alkuperäislähteet, kuten vanhat kirjat, leffat ja dokumentit, taiteilijoiden kodit ja ateljeet – tilat, tunnelmat ja tyylit ajalta ennen sosiaalista mediaa ja Pinterestia.

Pidä pää kylmänä. Kirppikseltäkään ei kannata ostaa mitään turhaa, joka jää lojumaan kaappiin. Jos et ole tuunaajatyyppiä, et tule kaventamaan myöskään sitä vähän liian isoa kirppismekkoa. Asioita voi sulkea tietoisesti myös pois: jättää astiat väliin, jos keittiön kaapit pullottavat jo valmiiksi, tai skipata kengät, jos niitä on muutenkin liikaa.

Omalla kirppisostoslistallani on tällä hetkellä Arabian Ruska-astiasarjan kahvikupit ja teemukit ja joku iso peili uuden kodin eteiseen, sillä vanha ei sovi sinne. Lisäksi kestolistallani on kiinnostavat taideteokset ja taidekirjat, käsintehty keramiikka ja pari vanhaa juomalasisarjaa, joita omistan muutaman ja haluaisin vielä pari lisää. Yleisesti ottaen en kerää kokonaisia sarjoja, vaan poimin kauniita asioita jonkin epämääräisen intuition varassa ja luotan siihen, että eripariset löytöni yhdistää jokin punainen lanka, joka saa ne näyttämää hyvältä yhdessä.

Kukkamekko ja Samujin nahkasandaalit ovat kirppishankintoja, vuosia mukana kulkenut rannerengas on vintagekoruja myyvästä pikkuputiikista.

3 ~ Tunnista esineiden potentiaali

Uskon, että säännöllisten kirppisvisiittien lisäksi tämä on ominaisuus, joka yhdistää kokeneet kirppishaukat: he tekevät huippulöytöjä, koska osaavat irrottaa mielessään esineet kirppiskaaoksesta ja nähdä ne kodissaan tai vaatekaapissaan muiden tavaroidensa keskellä.

Kirppiksen tavarameren keskellä ei ole nimittäin aina helppo hahmottaa miltä jokin esine tai vaate istuu omaan elämään, mutta sitä kannattaa harjoitella. Kokeile ajatusleikkiä: ihastuisinko tähän, jos näkisin sen väljästi sisustetussa kaupassa tai sisustuslehden jutussa? Kysy myös itseltäsi: tiedänkö jo minkä kanssa tämän pukisin tai mihin tämän esineen sijoittaisin?

Ei pidä antautua halvan hinnan hurmaan: ihan kiva pellavahuivi ei muutu aarteeksi, vaikka se maksaisi vain euron. Poimi mukaan vain asiat, jotka saavat sydämesi sykähtämään tai sielun hyrisemään.

4 ~ Tarkista kunto

Itsestäänselvyys, joka unohtuu helposti kirppishurmoksessa! Tsekkaa aina vaatteiden napit, saumat ja vetoketjut, kenkien pohjat ja korkolaput, kalusteiden liimaukset ja kiinnitykset, esineiden pinnat. Varsinkin laitteiden kohdalla on syytä olla tarkkana ja niitä onkin monilla kirppiksillä mahdollisuus tarkistaa. Itse löysimme juuri kierrätyskeskuksesta muutamalla kympillä 60-luvun kaiuttimet, jollaisista saa vintageen erikoistuneissa audioliikkeissä pulittaa satoja euroja. Pikainen testaus paljasti, että kaiuttimet olivat loistokunnossa ja niin ne lähtivät matkaan.

Pienten vikojen ja kulumien korjaaminen tai vaikka vanhanmallisen pistokkeen vaihtaminen uuteen ei välttämättä ole iso homma ja voi hyvinkin olla sen arvoista, sillä pieneen kunnostamiseen valmis voi tehdä loistolöytöjä hyvinkin edullisesti. Haluat ehkä kuitenkin arvioida asiaa ennen ostopäätöstä etkä vasta sen jälkeen.

Pyöreä musta maljakko on kympin löytö berliiniläisestä antiikkikaupasta, korkea käsintehty maljakko on kirppikseltä Australian Queenscliffista.

5 ~ Suosi laatua

Secondhandinakin kannattaa ostaa vain laadukasta tavaraa, joka kestää käyttöä. Kertakäyttötavaroita ja huonosti tehtyjä lastulevykalusteita löytyy yllin kyllin kirppiksiltäkin, joten vaatii joskus kärsivällisyyttä onkia seasta ne potentiaaliset aarteet. 

Vaatteiden kanssa saa olla tarkkana, sillä halpatrikoo on valloittanut valitettavasti kirppiksetkin ja todelliset löydöt vaativat usein tarkkaa silmää ja aikaa penkoa. Kannattaa kiertää kaukaa nyppääntyneen trikoot ja akryylit ja etsiskellä mieluummin luonnonmateriaaleja, kuten nahkaa, pellavaa ja silkkiä. Ne maksavat uutena paljon, mutta niitä voi löytää kirppiksiltä pikkurahalla – sitäpaitsi vanha silkki ja pellava on monesti paljon vahvempaa kuin nykyiset materiaalit.

Vanha rulokaappi ja retrovalaisin olivat rento yhdistelmä vanhan kodin makuuhuoneessa. Myös kirjoista osa on hankittu kirppiksiltä.

6 ~ Nopeat syövät hitaat

Itse piipahtelen kirppiksille vähän miten sattuu, mutta kirppisvisiitit voi ajoittaa viisaastikin, jos ehtii. Torikirppiksille kannattaa iskeä joko heti aamusta, kun myyjät ovat vasta puranneet laatikkonsa, tai sitten päivän lopussa, kun viimeisiä aarteita viedään parhailla hinnoilla. Itsepalvelukirppiksillä vaihtuvat myyjät ja sen myötä valikoimat yleensä tiettynä päivänä viikosta – usein maanantaina, jolloin kirppikset ovat kiinni, eli tiistaisin kannattaa osua paikalle. Secondhandiin ja vintageen erikoistuneilla liikkeillä, kuten Fidalla ja UFFilla, on usein tyhjennyspäiviä, joista pysyy kärryillä seuraamalla niitä somessa tai tilaamalla uutiskirjeet sähköpostiin. Ja tyhjennysten jälkeinen aukiolopäivä on tietysti paras hetki tsekata tilalle saapuneet uudet valikoimat.

Kirppisapajilla ei kannata aikailla. Jos löydät jotain mistä pidät, iske kiinni heti, koska minuutin päästä voi olla liian myöhäistä.

Vanhan kotimme eteisessä melkein kaikki oli hankittu kirppiksiltä tai vintageputiikeista. 

7 ~ Tongi takahyllyt ja laatikot

Älä tyydy vilkaisemaan läpi vain päällimmäiset tavarat! Käännä katse myös takahyllyille ja kurkkaa myös pöytien alle sekalaisiin rojulaatikkoihin. Edullisimmat ja jännittävimmät löydöt odottelevat usein siellä, mistä kiireisemmät kirppisasiakkaat ovat kulkeneet ohi.

Pöytä kannattaa tutkia huolellisesti varsinkin, jos olet jo löytänyt siitä jotain kiinnostavaa. On mahdollista, että sinulla ja myyjällä on samantyyppinen maku! Ajan kanssa penkomalla voi löytyä vaikka mitä muutakin. Pätee myös antiikkikauppoihin: jos löydät putiikin, jossa on paljon makuusi osuvia aarteita, kannattaa tutkia hyllyt läpikotaisin ja ehkä myös kysäistä mitä jännää varastosta löytyy.

8 ~ Säästy virhehankinnoilta, käytä mittanauhaa

Jos katselet huonekaluja, pohdintaa ja päätöksentekoa helpottaa huomattavasti, jos olet ottanut valmiiksi kodin mittoja muistiin – ei tarvitse sitten kotona tuskailla, kun kaunis senkki onkin viisi senttiä liian leveä tai peili liian kapea sille suunniteltuun paikkaan. Pätee myös vaateostoksilla: aina ei ehdi tai jaksa sovittaa, joskus se ei ole mahdollistakaan. Silloin voit tarkistaa kriittiset kohdat kätevästi mittanauhalla ja vertailla niitä mittoihisi, jotka olet tietysti naputtanut puhelimeen muistiin. Mittaa muistiin ainakin vyötärön- ja lantionympärys, jalan pituus haarasta nilkkaan ja rinnanympärys.

9 ~ Maltti on valttia

Kirppistely ei sovi kiireisille ja kärsimättömille, joille tärkeintä on valmis lopputulos. Se on parhaimmillaan elämäntapana tai rentouttavana harrastuksena, sillä haahuilu, penkominen ja tutkiminen on itsessään hauskaa, vaikka mitään ei tarttuisi mukaan. Kirppistely on kaikkein kivointa kun siihen ei liity paineita, odotuksia tai kiirettä löytää jotain, ja kummallista kyllä, silloin tekee myös eniten loistavia löytöjä! Kai se on tässäkin jutussa niin, että parasta syntyy rennoin rantein ja puristamatta mailaa.

Rottinkinen tarjotin on yksi lempiesineistäni ja maksoi kirppiksellä kolme euroa. Viime viikolla näin antiikkikaupassa saman tarjottimen varustettuna 440 euron hintalapulla. On kuulemma Artekin eikä ollut tuotannossa enää vuosikymmeniin.

10 ~ Tee täsmäiskuja silloin kun etsit jotain tiettyä

Eihän sitä ikinä tiedä mitä kirppiksiltä löytyy, mutta metsästystä voi kyllä helpottaa silloin kun hakusessa on jotain aivan tiettyä. Facebookin kierrätys- ja myyntiryhmät ovat loistavia paikkoja ilmoitella ostohaluistaan ja nettisivut kuten Tori.fi, Huuto.net ja Bukowskis-huutokauppa palvelevat monipuolisilla hakutoiminnoillaan. Myös Kierrätyskeskuksen, UFFin, Fidan myymälät ja Punaisen Ristin Kontti- putiikit ovat loistopaikkoja täsmäiskuihin, koska niissä tavarat on lajiteltu ja laitettu esiin tuoteryhmittäin. Näet kertasilmäyksellä onko huonekaluosastolla sopivaa hyllyä tai laukkulaarissa oikeanlaista kesäkassia. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on tukuttain esimerkiksi kierrätyskeskuksen myymälöitä ja tavarataloja.

50-luvun puupöytä, messinkitarjotin ja kaikki lasit: arvasitte oikein, kirppikseltä.

Kiinnostaa: millainen on teidän suhde kirppiksiin, secondhand-putiikkeihin ja antiikkikauppoihin? Käyttekö usein, mitä tarttuu mukaan? Löytyykö vinkkejä listan jatkoksi? Sana on vapaa kommenttilootan puolella!

PS. Seuraavaksi vuorossa: parhaat kirppikset ja antiikkikaupat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Maailman kaunein televisio

Kaupallinen yhteistyö: Samsung

Kotikuvissamme on viime kuukausina vilahdellut televisio, joka on herättänyt enemmän kysymyksiä kuin yksikään kenkäparini koskaan. En ihmettele, se on nimittäin ensimmäinen oikeasti kaunis televisio, jonka olen itsekään koskaan nähnyt. Saanko siis esitellä: Samsungin Serif TV. Muotoilun takana ovat ranskalaiset suunnittelijaveljekset Ronan ja Erwan Bourollec, jotka ovat suunnitelleet aiemmin pääasiassa huonekaluja. Varmaan juuri siksi Serif TV on television historiassa ensimmäinen telkku, jota katselee ihan ilokseen myös silloin kun se on kiinni.

Saimme television yhteistyön tiimoilta kokeiluun ja 32-tuumainen kaunotar on osoittautunut täydelliseksi huushollin nykyisiin tarpeisiin. Retrohenkinen muotoilu tuo mieleen taulun, sirot jalat täydentävät kokonaisuuden. Jalat saa myös irti, jos television tahtoo sijoittaa jonkun tason päälle, mutta itse rakastan jalkojen keveyttä ja television siirreltävyyttä.

Televisio on perinteisesti olohuoneen alttari, jonka ehdoilla sisustetaan koko muu huone. Monissa asunnoissa se onkin vähän käytännön sanelema juttu, sillä neliöt ovat usein kortilla eikä tila välttämättä taivu kovin monenlaisiin ratkaisuihin. Omilla jaloillaan seisova Serif TV on kuitenkin kaikessa keveydessään nerokas, koska ketterällä televisiolla ei ole pakko olla kodissa kiinteä paikka, vaan sen voi siirtää tilanteen mukaan sinne missä sitä halutaan milloinkin katsoa. Pitkä antennipiuhamme siirtyisi vaivattomasti mukana, mutta emme tarvitse sitä kovin usein, koska katsomme harvoin televisiokanavia – käytämme pääasiassa älytelkun sovelluksia Netflixista HBO Nordiciin ja internetiin, jonka kautta voi katsoa mm. Areenan ja Katsomon ohjelmia.

Entinen graafinen suunnittelija arvostaa myös Serif-nimeä, joka tulee typografian maailmasta: television sivuprofiili tuo mieleen päätteellisen eli serif-fontin väkäsillä varustetun l-kirjaimen.

Jännä muuten, miten ajatus televisio-ohjelman katsomisesta silloin kun se lähetetään on alkanut viime vuosina tuntua auttamattoman vanhanaikaiselta. Tiedän toki, että maailma on yhä täynnä ihmisiä, joiden arkea aamutelevisio tai iltakymmenen uutiset rytmittävät, ja hyvä niin. Ihminen tarvitsee rutiineita, on meilläkin omamme. Meillä televisiota katsotaan joskus olohuoneen sohvalla, joskus työhuoneessa: leffa pyörii taustalla samalla kun hoidamme asioita, jotka eivät vaadi kovin intensiivistä keskittymistä. Useimmiten avaamme television kuitenkin makuuhuoneessa, sadepäivänä, kun haluamme pysyä sisällä ja ottaa iisisti, tai pitkän päivän jälkeen, kun ylikierrokset on saatava alas. Siihen tarkoitukseen toimii parhaiten jakso tai pari jotain kepeää tv-sarjaa, jossa kukaan ei kuole eikä mikään räjähdä. (Varsinkaan koirat eivät saa kuolla. Tivaan Jarnolta jokaisen hänen valitsemansa leffan ja sarjan alussa, että eihän tässä kuole koiria.)

Kuvat ovat edellisen kotimme makuuhuoneesta, jonka pehmeään sisustukseen televisio upposi täydellisesti. Sänky oli makuuhuoneen ainoa iso kaluste, kaikki muu oli kevyttä ja liikuskeli huoneessa television lailla vähän tarpeen ja tilanteen mukaan. Uusi makuuhuone tulee näyttämään vähän toisenlaiselta – sitten kun jossain vaiheessa saadaat tavarat paikoilleen – joten aika kivaa, että kerkesin vielä ikuistaa vanhan makkarin sellaisena kuin se tuolloin oli. Näin ensimmäisenä aamuna taivaan kattojen yllä – ja tuon Aappo Härkösen Kaukametsä-ryijyn vuodelta 1956. Meksikosta tuodut lampaankarvatöppöset odottivat sängyn vieressä aamukahveja parvekkeella, olkoonkin että useimmiten join aamukahvin sängyssä.

Teknistä tietoa sitä janoaville! Meidän 32-tuumainen telkkumme näyttää Full HD -resoluutioista kuvaa, kaikista suurin malli on 40-tuumainen ja toistaa kuvaa 4K Ultra HD -tarkkuudella. 24-tuumainen mini yltää HD Ready -tarkkuuteen. Kaikki kolme mallia ovat älytelkkuja, joissa on wifiyhteys, bluetooth-äänentoisto ja laadukkaat sisäänrakennetut kaiuttimet, jotka toistavat Dolby Digital Plus -elokuvaääntä. Lyhyesti sanottuna telkusta löytyy enemmän kuin kaikki ne asiat, joita keskivertokatsoja hoksaisi edes toivoa.

Rumaa piuhaviidakkoa ei tarvitse muuten katsoa edes telkun takana, sillä takaosan tekniset liitännät peittää magneeteilla kiinnittyvä kaunis, kudottu kangaslevy. Jopa käyttöliittymä on kaunis ja sen taustavärin saa valita itse – minä olen tietysti kaikkien suunnattomaksi yllätykseksi valinnut persikkaisen vaaleanpunaisen.

Esteetikon silmää hivelevien televisioiden joukkoon on muuten liittynyt sittemmin toinenkin Samsungin malli nimeltä The Frame. Kannattaa kurkata, jos taideteosta muistuttava, seinään kiinnitettävä televisio kiinnostaa. Superkaunis sekin. Mahtavaa, että elektroniikkamarkkinoilla on herätty viimein siihen, että laitteiden ei tarvitse aina näyttää niin laitteilta, vaan niiden muotoilun voi ajatella kokonaan uusiksi ja suunnitella niitä saumattomaksi osaksi sisustusta.

Plussaa siitä, että telkun päälle voi pistää vaikka maljakon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Vanha hirsitalo Lapissa

✖ TORNIONJOKILAAKSO

Muistatteko viime vuosina syttyneet mökkihaaveeni? Että olisi joku paikka, jonne pääsisi pakenemaan arkea ja kaupungin katkuja. Mieluiten oma, jotta sen saisi laittaa kauniiksi, omalle perheelle sopivaksi, sellaiseksi että siellä voisi viihtyä pidempiäkin aikoja. On kummallista kuinka asioilla on toisinaan tapana järjestyä ihan itsestään, varsinkin sen jälkeen kun uskaltaa puhua niistä ääneen.

Vietimme viime joulun kotiseuduillani Lapissa ja kävimme samalla suvun vanhassa hirsitalossa, joka on ollut viime vuosina tyhjillään sen jälkeen kun äitini muutti sieltä pois. Häntä ennen siellä asui isoenoni, sitä ennen koko meidän suku 1800-luvun lopulta saakka. Meidän sukuhaara on asuttanut talon toista puolikasta, toinen puolisko on pikkuserkkujen hallussa ja ollut tyhjillään jo viisikymmentä vuotta. Talo jaettiin kahtia isoisoisäni aikana: oviaukot pistettiin umpeen talon keskeltä ja toiseen päätyyn rakennettiin uusi kuisti ja ulko-ovi.

Taloon pääseminen ei onnistunut ihan ensimmäisellä yrityksellä. Pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta, ovi oli jäätynyt kiinni eikä piitannut yhtään lukkosulasta, jonka äiti kaivoi taskustaan. Palasimme seuraavana päivänä paikalle lämmittimen kanssa: minä valaisin taskulampulla pilkkopimeää joulukuista päivää, Jarno puhalsi talvenkohmettamaan oveen kuumaa ilmaa ja kymmenessä minuutissa se oli vihdoin auki.

Kiertelimme kylmässä talossa, sen tavaroiden täyttämissä huoneissa, joissa tuoksui puu ja pöly ja vanhojen kirjojen ummehtunut muste. Suvun miesten tekemissä kaapeissa oli isoenon sotamitalit, veljien kirjeet rintamalta ja isoisovanhempien häälahjaksi saatu posliiniastiasto. Piirongin päällä vakavailmeisiä valokuvia, seinillä ryijyt, joita isoäitini ja hänen siskonsa olivat kutoneet. Kipusimme vintille, sen oven eteen oli satanut vähän lunta kuistin seinälautojen läpi. Oven takana odotti vuosikymmeniä samanlaisena seissyt hämärä ja päätyikkunasta valuva valo.

Olin käynyt talossa edellisen kerran seitsemän vuotta aiemmin ja tuntui, ettei sen jälkeen mikään ollut muuttunut tai liikkunut.

Talo on minulle tuttuakin tutumpi, vietin siellä teinivuosinani paljon aikaa. Kun sodassa haavoittunut isoenoni vielä eli, kävimme äidin kanssa häntä auttamassa, laittamassa ruokaa, pitämässä seuraa ja siivoamassa. Tykkäsin pirtin leveistä narisevista lattialankuista, keittiön ikkunan alla rehottavasta syreenistä ja vintistä, jonne ei olisi saanut mennä, mutta menin silti. Haaveilin silloin taidemaalarin urasta ja kaavailin, että harjakattoisesta vintistä päätyikkunoineen tulisi täydellinen ateljee.

Toisina keväinä Tornionjoen tulva nousi tavallista ylemmäs ja yhdistyi läheiseen lahteen yhdeksi raamatulliseksi vedenpaisumukseksi, joka saartoi talon. Rantaa pitkin pujotteleva kapea ajotie jäi tulvan alle eikä talolle päässyt autolla tai jalan – ainoa vaihtoehto oli kuljettaa kauppakassi perille veden yli. Toimitin tehtävää mielelläni, sillä tykkäsin soutaa ja liikuskelin usein veneellä. Matkalla nousi kerran ukkosmyrsky ja alkoi sataa kaatamalla. Olin jo läpimärkä, joten sidoin veneen köydellä kiinni tieviittaan ja hyppäsin vaatteineni uimaan, asfalttitie tuntui veden alla. Kananmunakennot ja paperipussiin pakatut tomaatit kastuivat kauppakassissa, joka odotti veneessä, mutta isoeno ei ollut moksiskaan kun pääsin lopulta perille.

Talossa on aina ollut tietty väreily, jota en osaa selittää. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että se sijaitsee Lapissa. Toisaalta talo on nähnyt 140 vuotta sukumme historiaa häistä hautajaisiin ja syntymäpäiviin – esimerkiksi minun isoäitini syntyi tässä talossa. Hän painoi syntyessään vain kaksi kiloa ja siihen aikaan oli ihme, että hän jäi eloon. Neljä tuntia myöhemmin syntyi hänen kaksosveljensä – juuri se isoeno, jolle soudin ruokaa ja joka asutti tätä taloa kuolemaansa asti kahdeksantoista vuotta sitten.

Taloon liittyy paljon tarinoita. Surullisia, kuten sotavuosien evakkotaival, tai se kerta vuonna 1918, kun taloon saapui iltamyöhäsellä väsynyt kulkumies, joka pyysi huikopalaa ja yöpaikkaa. Hänet toivotettiin tervetulleeksi eikä kukaan aavistanut, että hän toisi mukanaan lavantaudin. Se vei hautaan niin kulkumiehen kuin talon iäkkään isännän ja hänen opettajaksi vastikään valmistuneen tyttärensä, joka oli juuri saanut tiedon ensimmäisestä työpaikastaan.

Ja onnellisia tarinoita, niin kuin tämä: 1870-luvulla jokivarressa vietiin joutokarja Tornionjoen saariin laiduntamaan, aitoja ei tarvittu. Syksyn tullen lampaat haettiin mantereelle, laumat sekoittuivat ja jokainen talo kävi hakemassa omat lampaansa. Tämän talon pihalle tuli naapurikylän tyttö hakemaan omiaan. Talon nuori isäntä jutteli tytön kanssa pihalla ja sanoi tämän lähdettyä: tuon tytön kanssa puhun toistekin. Näin kävi ja pian lampaanhakija tuli nuorikkona taloon, kapioineen kuten tapa oli. Hänen tuomanaan taloon tuli pehmeän mustapintainen suuri kaappi, sydänkaiverruksin koristeltu. Tämä nuori isäntä oli sama, joka kuoli vanhana miehenä lavantautiin. Minä olen hänen pojantyttärentyttärentyttärensä. Kaappi seisoo pirtissä yhä.

Isoenoni kasvatti hevosia. Silloin kun me tulimme Australiasta Lappiin lomalle ja jäimme sille tielle, hän oli jo vanha eikä niitä enää ollut. Jäljellä oli vain pihasaunan ulkoseinään ripustetut hevosenkengät, puoliksi luhistunut talli ja villiintyneet niityt. Reet, kirkkokärryt, satulat ja suitset oli kannettu riiheen, kun viimeinen hevonen oli lähtenyt tilalta. Minä olin paitsi aspiring artist myös hevoshullu enkä puhunut paljon muusta, niinpä isoeno suunnitteli kuinka minun hevosilleni voisi rakentaa laitumen talon ja ladon väliin, tilan kaikkein kauneimmalle niitylle, jonka takaa alkoi tiheä metsä. Pian minulla olikin kesäisin lainahevosia – ne olivat vain toisen talon niityllä. Asuimme silloin isoenon ja isoäidin muutama vuosi aiemmin kuolleen siskon vanhalla maatilalla, joka sijaitsi kilometrin päässä lahden toisella puolella.

Siihen siskonkin tilaan liittyy muuten tarina. Isoäitini ja -enoni olivat tosiaan kaksoset, suuren sisaruskatraansa nuorimmat, jotka pitivät aina yhtä. Silloin kun isoäiti asui vielä aviomiehensä – minun pappani – rakentamassa rintamamiestalossa, jonka me tunsimme mummolana, hänellä ja kaksosveljellään oli suora näköyhteys toistensa taloihin, vaikka niiden välissä oli kilometrin verran matkaa. He halusivat nähdä milloin toinen menee nukkumaan, sen tiesi siitä, että valot sammuivat. Ja kun isoäiti oli liian vanha asuakseen enää yksin ja hän muutti meidän luoksemme siskonsa taloon sinne lahden toiselle puolelle, isoeno hakkautti metsään linjan, jotta näki lahden yli meidän ikkunoihimme. Kaksosilla oli katkeamaton yhteys toisiinsa kuolemaansa asti.

Tornionjoen rannalla sijaitsevan tilan kohtalo on ollut viime vuosina koko perheen murheenkryyni. Asuinrakennus on iso ja kaipaisi kipeästi kunnostusta, johon kellään ei ole riittänyt resursseja. Olen itsekin nähnyt ränsistyneessä tilassa vain kaikki sen ongelmat: talon hitaasti rapistuvan maalipinnan, nuohoamattomat hormit ja hiiret. Vuosikymmeniä käyttämättöminä olleet huoneet, joissa on aiempien sukupolvien tavaraa melkein kattoon asti. Kärsineet pinnat, vanhat pinkopahvit ja kymmenet tapettikerrokset. Notkahtaneen ladon. Pahasti villiintyneen pihan, jossa syreenien, omenapuiden ja marjaviinipensaiden seassa rehottaa valtavina puskina nokkosia, maitohorsmia ja angervoa. Varastoksi muuttuneen saunarakennuksen, jonka säänpieksemissä terassilaudoissa kasvaa jäkälää.

Kuvassa yllä kajastaa keskiyön aurinko: kello on siinä puoli yksi yöllä ja aurinko osuu vielä talon kattoon. Mutta palataan vielä viime jouluun, siihen hetkeen kun Jarno sanoi paluumatkalla pienen hiljaisuuden jälkeen eikö tuosta talosta saisi meille täydellisen lomapaikan ja minun päästä kuului NAKS, soitin äidilleni ja sitten kaikki olikin toisin.

Ei kai kukaan järkevä ihminen alkaisi kunnostaa tuhannen kilometrin päässä sijaitsevaa reippaasti yli satavuotiasta taloa itselleen lomapaikaksi, kakkoskodiksi. Mutta onneksi me olemme suunnilleen samalla tavalla sekaisin. Idea tuntui itsestäänselvällä tavalla oikealta heti sillä sekunnilla, kun se sanottiin ääneen.

Niinpä ajelimme takaisin pohjoiseen toukokuussa heti kun lumet olivat sulanneet ja talveksi suljetut vedet oli käännetty takaisin päälle. Olimme varustautuneet kolhunkestävillä saappailla, raksavaatteilla ja vakaalla päätöksellä tyhjentää kolmessa päivässä talosta kaikki tarpeeton. Nämä kuvat ovat siltä reissulta, josta en olekaan ehtinyt vielä kertoa sen enempää.

Emme ole perinnerakentamisen ammattilaisia emmekä todellakaan vielä tiedä mitä kaikkea talolle pitää tehdä, miten kaikki onnistuu ja kuinka suuri työ siinä on, paljonko se kaikki tulee maksamaan ja mistä revimme rahat siihen. Omat haasteensa asettaa se, että hallussamme on talosta vain puolikas, jota on huomattavasti vaikeampi kunnostaa kuin kokonaista taloa. Mutta onneksi meillä ei myöskään ole aikataulua, suorituspaineita tai mitään pakkoa kiiruhtaa. Talosta löytyy sentään sähkö, juokseva vesi ja sisävessa, ja viidestä huoneesta kaksi – suuri pirtti ja pieni keittiö – ovat ihan asuttavassa kunnossa. Olemme siis ajatelleet alkaa hissuksiin viettää siellä aikaa ja katsella samalla mitä talossa pitää, kannattaa ja voi tehdä. Hiljaa hyvä tulee.

Nyt me olemmekin taas täällä. Projekti etenee ja kaikenlaista on jo tapahtunut, mutta nyitään lanka kerrallaan tätä tarinaa auki. Olemme osa talon 140-vuotisen historian luonnollista jatkumoa, mutta samalla tämä on meille vasta alku.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA