Kevyempää lohturuokaa

Kaupallinen yhteistyö Fiskarsin ja Asennemedian kanssa

Remontinkatkuisessa elämässämme alkoi ennen vuodenvaihdetta uusi ihana aika: keittiömme valmistui siihen pisteeseen, että pääsimme takaisin lieden ääreen! Vielä pitäisi asentaa lattialistoja, tehdä päätöksiä tilan valaisemisen suhteen ja muuta pientä, mutta kaikki tärkeä toimii jo. Ah! Väitän, että kotona laitettua ruokaa ei osaa ihan täysillä arvostaa ennen kuin on pari keittiöremonttia ja noutosafkan voimin elettyä kuukautta takana.

Just nyt kiinnostaa juurevat maut, joihin yhdistyy keväinen keveys – toinen jalka on vielä talvessa, toinen jo kevään kynnyksellä. Nopeat ja helposti sovellettavat ohjeet toimivat meillä parhaiten, meillä on pahana tapana painella keittiöön vasta sitten kun on jo nälkä. Seuraavaksi onkin luvassa pari Fiskarsin uusien teräksisten pannujen ja vuokien inspiroimaa rentoa reseptiä, jotka toimivat niin arkisina lohturuokina kuin osana viikonlopun brunssipöytää.

Olen alkanut kiinnittää ruokaostoksilla enemmän huomiota sesonkeihin. Nappasin näihin ruokaohjeisiin ajankohtaisia raaka-aineita, jotka ovat nyt parhaimmillaan: bataattia ja ruusukaalia, enkä voinut vastustaa veriappelsiinia.

Ihastuimme Fiskars Norden -sarjan veitsiin sekä valurautaisiin pannuihin ja patoihin viime kesänä Lapissa. Ne jäivät vakikäyttöön ja varsinkin veitset ovat olleet siitä saakka säännöllinen puheenaihe. Kotonamme käydään joka viikko sama keskustelu:

Jarno: Olenko muistanut sanoa, että nämä veitset ovat ihan sairaan hyviä?
Stella: Vain noin sata kertaa.
Jarno: Varsinkin tämä *lisää tähän mikä tahansa Jarnon kädessä sillä hetkellä oleva Norden-veitsi* on ihan sairaan hyvä.

Iso plussa siitä, että kaikki sarjan tuotteet valmistetaan Suomessa. Se on nykyään harvinaista.

Olen ihan samaa mieltä: uudet välineet ovat syrjäyttänyt keittiössämme kaikki kilpailijansa. Ilahduimmekin uutisesta, että sarja on nyt täydentynyt Norden Steel -mallistolla: teräksisissä pannuissa, kattiloissa ja vuoissa on valurautaisten sisariensa tapaan tarttumaton pinnoite, jonka ansiosta niissä voi kypsentää myös herkkiä raaka-aineita.

Valitsimme mallistosta omaan keittiöömme paistinpannun, wokkipannun ja uunivuoan. Wokkipannu oli muutenkin hankintalistalla, sillä omistin sellaisen aikoinaan ja rakastin sen lähes kirjaimellisesti puhki. Tätä uutukaista ei taidakaan saada kovin helposti kulutettua loppuun: pannu on supertukevaa tekoa, vaikka onkin kokoonsa nähden yllättävän kevyt.

Kun mietimme mitä suureen wokkipannuun tekisi mieli heitellä, vastaus oli tietysti iso kasa kasviksia! Siitä lähti ajatus pyttipannusta. Klassikon modernissa versiossa ei tarvita lihaa lainkaan.

VEGEPYTTIPANNU

Kourallinen ruusukaalia
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Reilunkokoinen bataatti
Puolikas lanttu
Kananmunia
Lehtikaalia
Sipuli
Mustapippuri
Suola

Muita mausteita maun mukaan: juustokuminaa, cayennepippuria, paprikaa
Paistamiseen: oliiviöljyä

Pannujen ja kattiloiden ulko- ja sisäkerros on tehty ruostumattomasta teräksestä. Niiden väliin jää alumiininen ydin, joka takaa tasaisen kuumennuksen millä tahansa liedellä.

Määrät ovat tuttuun tapaan viitteelliset ja vapaasti sovellettavissa. Tällä setillä meillä ruokittiin kaksi nälkäistä.

Valmistele ensin kasvikset. Leikkaa ruusukaaleista kannat ja irrota uloimmat lehdet, jos ne ovat nahistuneet. Puolita. Kuori bataatti ja lanttu ja pilko ne: bataatti isommiksi ja lanttu pienemmiksi kuutioiksi, näin ne kypsyvät samaan aikaan.

Kahvat on muotoiltu niin, että ne eivät kuumene, ihan nerokasta! Kuvat on napattu eilen helmikuisessa hämärässä, mutta kokin ilo varmaan välittyy.

Pistä wokkipannu kuumenemaan, lorauta pohjalle oliiviöljyä ja paista kasviksia tovi, kunnes ne saavat vähän väriä pintaan. Alenna lämpöä ja anna hautua reilun kymmenisen minuuttia. Sekoita välillä.

Kun muut kasvikset kypsyvät, puolita kirsikkatomaatit. Pilko valmiiksi myös lehtikaali ja sipuli odottamaan vuoroaan.

Nakkaa tomaatinpuolikkaat wokkipannuun kun pyttis alkaa muuten olla valmis. Lisää mausteita ja sekoita varovasti, ettei synny muhjua.

Anna pyttiksen muhia hetken sillä aikaa kun paistat kaveriksi munan ja muita höysteitä. Toki ne voi nakata samaan pannuun, mutta minusta on ihanaa valmistaa ne erikseen, maut erottuvat paremmin ja kattaus on kauniimpi. Kukin tyylillään. Sitäpaitsi tuolla uudella paistinpannulla on järjettömän tyydyttävää paistaa munia, kun se sujuu niin tyylipuhtaasti.

Lorauta pannulle tilkka öljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Heittele pannulle ensin silputtu sipuli ja kuullota, kunnes se alkaa karamellisoitua. Sitten lehtikaali perään, kääntele ettei pääse kärähtämään. Mausta suolalla ja pippurilla. Kananmunan voi rikkoa pannulle lopuksi, kun kaikki muu on melkein valmista.

Voi tätä loputonta iloa, kun pintaan ei todellakaan tartu mikään! Kaikissa malliston tuotteissa on myrkytön ja muoviton mineraalikäsittely, joka tekee teräksistä pinnoista tarttumattomat. 

Lado vegepyttis lautasille toivomaasi tapaan, tarjoile kuumana ja syö heti. Jos pyttipannua jää yli, se säilyy kyllä jääkaapissa ja maistuu seuraavanakin päivänä. Paistelet kaveriksi vaan uuden munan ja muita höysteitä.

Vielä toinen ohje! Veriappelsiinisesonki on kuumimmillaan ja niitä kannattaa syödä niin paljon kuin ehtii. Rakastan tätä simppeliä jälkiruokaa, joka valmistuu minimivaivalla alle vartissa. Maistuu niin brunssilla kuin lämpimänä aamupalana, joka tekee harmaastakin aamusta asteen paremman. Pidän kaikesta mitä voi valmistaa uunissa, se vapauttaa kädet ja aikaa vaikka keittiön siivoamiseen. Ei tarvitse sitäkään sitten miettiä enää myöhemmin.

UUNISSA PAAHDETUT VERIAPPELSIINIT

Veriappelsiineja
Tuoretta minttua
Hunajaa

Tarjoiluun: pari desiä kuohukermaa ja purkillinen mascarponejuustoa

Silppua minttu ja sekoita se hunajaan, saavat maustua hetken keskenään.

Halkaise sitten veriappelsiinit, irrota hedelmäliha kuoresta terävällä veitsellä ja pilko se varovasti paloiksi. Pistä palat takaisin kuoreen. Tämä vaihe ei toki ole pakollista, mutta syöminen on tällä tavoin tosi paljon helpompaa etkä sotke juuri pestyä silkkipaitaasi.

Lado veriappelsiininpuolikkaat uunivuokaaan ja valuta päälle mintulla maustettua hunajaa.

Paahda veriappelsiineja uunissa 250 asteessa grillivastuksen alla kymmenisen minuuttia, kunnes ne ovat saaneet pintaansa vähän väriä.

Grillissä paahtuneet veriappelsiinit maistuvat sellaisenaankin, mutta jos haluat annoksesta ylellisen, tarjoile mascarponevaahdon kanssa. Vaahto syntyy vispaamalla kuohukermaa ja mascarponejuustoa. Tykkään itse maustaa vaahdon vielä tilkalla karvasmantelilikööriä.

Tarvitseeko erikseen kertoa, että rakastan tätä suurta, superkaunista uunivuokaa? Hunajainen mehu ei kärähtänyt pohjaan, lusikoin sen appelsiinien päälle ennen tarjoilua. Seuraavaksi ajattelin kokeilla valmistaa vuoassa uunijuureksia fetalla ja valkosipulilla. Tai ehkä Liemessä-Jennin uunifetapastaa!

Herkullista helmikuuta!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Paras mahdollinen joululahja

Saimme tänä vuonna ihanimman lahjan, jonka pystyimme kuvittelemaan: toimivan kodin! Keittiöremonttimme on nimittäin edennyt varsin vauhdikkaasti sen jälkeen kun asunnon rakenteisiin liittyvistä alkuvaikeuksista selvittiin: Kitzen* on muokannut ja asentanut vanhasta kodista irrotetut keittiökaapit uuteen paikkaansa ja Tulikiven* kivimiehet kantoivat viime viikolla uudet graniittiset keittiötasot sisään. Oli varsinainen jouluihme, että saimme vielä putkimiehen ja sähkömiehen visiitille ennen kuin maa hiljeni joulunviettoon, sillä nyt keittiössämme on kaikenlaisia luksusasioita, joita kukaan remontin tehnyt ei pidä itsestäänselvyytenä: juokseva vesi! Kaasuliesi! Astianpesukone! So long suihkutiskit, ei tule ikävä.

Odotetaan keittiökuvien kanssa vuodenvaihteen yli, koska kaikki on vielä vähän kesken. Kaikenlaista takaseinälevyä, sokkelia ja listaa uupuu vielä, eikä huoneessa ole vielä valoa tai jääkaappia: siinä missä pitäisi olla jääkaappi on toistaiseksi vasta iso reikä seinässä ja itse kaappi seisoo käytävässä odottamassa, että kerkeämme edistää asiaa (jep, tähänkin liittyi asunnon rakenteisiin liittyvä etenemiseste). Mutta ei se mitään, olkoon kesken kunhan toimii! MEILLÄ ON KEITTIÖ! Voimme tehdä ruokaa, pestä astioita! Hengata huoneessa, joka on ollut tähän asti pressujen taakse eristetty raksa.

Ihan kuin asunnon koko olisi yhtäkkiä kasvanut, ja niin se tavallaan onkin. Olemme avanneet näissä kuvissa näkyvän oviaukon keittiön ja olohuoneen väliseen seinään ja nyt keittiöön pääsee sekä olohuoneesta että eteishallista. Aiemmin keittiö oli umpikuja asunnon perällä, nyt se on ihan eri tavalla kiinni muussa asunnossa. Valo kiertää, happi liikkuu ja saimme L-malliseen olohuoneeseen luontevan ruokailutilan.

Elämä remontin keskellä on yksi iso tetris: kun yksi huone on poissa normaalikäytöstä, poikkeustila leviää niihin muihinkin. Aloin jo tottua siihen, että olohuoneessa on kaksi pöytää, kaikilla pinnoilla tavaraa maustepurkeista kattiloihin ja nurkat täynnä laatikoita. Eteishalli oli pitkään esterata, josta selviytymiseen piti käyttää kaikkia motorisia taitojaan, koska matkan varrella oli kahdet tikkaat, teollisuusimuri, keittiökaapisto, kaasuliesi, mikrosementtitynnyreitä ja kaksimetrinen astiakaappi. You get the picture.

Se, että saimme keittiön toimintakuntoon, tarkoitti siis samalla, että saimme koko asunnon toimintakuntoon. Vietimmekin joulupyhistä suurimman osan purkaen pinoja ja siirtäen tavaroita paikalleen, enkä olisi tehnyt mitään muuta mieluummin. Soitimme musiikkia, joimme glögiä ja sovittelimme kalusteita, olisiko pöytä tässä hyvä? Lajittelin haarukat, veitset ja lusikat tuttuun keittiökaappiin ja tunsin ylitsevuotavaa onnea siitä, että juustohöyläkin pääsi takaisin omalle paikalleen.

Kuvissa vilahtava ruokapöytä on olohuoneen puolella. Keittiöönkin olisi mahtunut pieni pöytä, mutta halusimme ison ruokapöydän, jonka ympärille mahtuisi paljon ihmisiä kerrallaan. Joulupäivänä sitä päästiinkin testaamaan ensimmäistä kertaa.

Niin, kyllä me jouluakin ehdimme kaiken hääräämisen lomassa viettää – kokoonnuimme joulupöydän ääreen ystävien kanssa, poksautimme samppanjapullon auki ja söimme itsemme onnellisiksi. Safkat oli haettu sunnuntai-iltana vanhasta kauppahallista: vanhan ajan tapaan suolattua graavilohta, poromakkaraa, saaristolaisleipää ja pyhä kolminaisuus nimeltä smetana, sipuli ja muikunmäti. Kauppahallin kalakauppias sai meistä ikuisen kanta-asiakkaan hakemalla meille takahuoneeseen piilottamansa viimeisen lootallisen skagenia.

Kun viimeiset vieraat olivat saapuneet, olin vähällä istahtaa illallispöydän ääreen samoissa verkkareissa ja villasukissa, joissa olin puuhaillut kotona koko päivän, kun huomasin Jarnon käyneen pukemassa päälle oikeat housut ja samettisen pikkutakin. Mitä hittoa. Tunsin itseni hiukan petetyksi ja yritin ihan periaatesyistä sinnitellä verskoissani, mutta ei se lopulta auttanut kuin käydä vaihtamassa ne kimaltavaan mekkoon. Onneksi kävin. Oli sentään ensimmäinen kerta, kun söimme ystävien kanssa lähes valmiissa kodissamme – se jos jokin on kimalluksen (ja kuplien) arvoinen! Että on lähes valmis koti, että on ystäviä. Että on ruoasta notkuva pöytä ja pieniä koiria, jotka tuijottavat lumoutuneena kalaisaa kattausta.



Joulupöytä nättinä niin puolityhjänä kuin täpötäytenä. 

Toki olemme myös lorvineet ja syöneet marsipaania. Tarkemmin sanottuna minä olen syönyt marsipaania ja kärsivällisesti käynyt poikaystäväni aloitteesta marsipaaniaiheisia keskusteluita siitä, miksi kukaan, kukaan haluaisi syödä marsipaania. Ihan sama, kiljuin lopulta, enemmän minulle! Ei kovin yllättävää, että olen saanut nautiskella ihan yksinäni myös toista samasta makumaailmasta ponnistavaa jouluherkkuani, amarettoa. Säilytän karvasmantelilikööriäni kauniissa lasipullossa ja juon sitä matalasta lasista jäiden kanssa. Pullo tyhjenee hyvin hitaasti, sillä likööri on niin makeaa, että sitä voi nauttia vain pienen paukun kerrallaan.

Helsinki sai hetkeksi valkoisen joulun. Kävimme aattona yökävelyllä, lumi oli vaimentanut kaikki äänet eikä kaupunki ollut koskaan ollut niin hiljainen. Ei ketään missään, ei edes valoja ikkunoissa. Suuri puisto oli yksin meidän, joten laskimme koirat vapaaksi. Toinen kirmasi pehmeässä lumessa keppiensä perässä, toinen ryhtyi hiirijahtiin. Se näki kerran kaksi vuotta sitten hiiren ja kuvittelee nyt, että jokainen tuulen kuljettama lehti tai käpy on hiiri, jonka perään se säntää riemuissaan. En tiedä oliko aattoyön taikaa vai huumorintajua, että ihkaelävä hiiri kipitti ohitsemme, mutta Juno-koira ei huomannut sitä, koska sillä oli kiire jahdata hiireksi luulemaansa lumikokkaretta.

*Keittiöremontti toteutetaan yhteistyössä Kitzenin ja Tulikiven kanssa

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Asioita, joita arvostan juuri nyt

Joulu lähestyy, mutta tänään en kirjoita kiitollisuudesta ja kiireettömistä hetkistä rakkaiden kanssa. Ei, tämä on oodi arkisille perusasioille ja toimivalle arjelle, jota juuri nyt tässä loppuvuoden kaaoksessa arvostan enemmän kuin olisin osannut ikinä uskoa. Kuvissa olohuoneemme, joka alkaa pikkuhiljaa ainakin tämän yhden nurkkansa osalta muistuttaa asuttavaa tilaa toimittuaan tovin remonttivarastona.

Rottinkipöytä on kirppislöytö, seinällä roikkuvan macrame-työn ostimme Kalliossa asuvalta tekijältään. Raitatyynyn toimme Marokosta, toinen on hankittu pari vuotta sitten Marimekolta.

Syksy on eletty remontin keskellä ja siinä sivussa olen tullut raivopäissäni tuupanneeksi varmaan kolmanneksen omaisuudestamme ulos ovesta. Uudessa kodissa on yksi huone vähemmän kuin edellisessä ja sen huomaa: kalusteita ja tavaroita on yksinkertaisesti ollut liikaa näihin neliöihin, eikä ole auttanut, että koko keittiö kalusteineen ja tavaroineen on pakattu ja pinottu sinne minne on sattunut mahtumaan. Matkan varrella muuttuneet remonttisuunnitelmat ovat nekin osaltaan vaikuttaneet siihen, että kaikki kalusteet eivät tule löytämään paikkaansa sillä tavoin kuin alunperin ajattelimme, mutta onneksi niille on löytynyt helposti hyvät uudet kodit. Tyhjennysoperaatio on tuottanut tulosta ja huoneet alkavat yksi kerrallaan vihdoin hengittää – (päässä seisova) silmä ja (umpiuupunut) sielu lepää!

Muutenkin kiinnostaa väljyys. Se pukee tätä asuntoa paljon paremmin kuin boheemi runsaus, joka vallitsi edellisessä kodissamme. Siellä oli isompien neliöiden lisäksi toisenlainen tunnelma ja kuluneemmat pinnat – lattialaudat narisivat, vanhat tapetit kupruilivat maalikerroksen alla ja sähköt risteilivät pintavetoina pitkin seiniä. Tämä talo on vielä vuotta vanhempi, mutta täällä kaikki on suoraa ja sileää, kauniisti viimeisteltyä. On suuria oviaukkoja ja painavia puuovia. Vaalealle kivilattialle ja jylhille ikkunoille tekee mieli antaa tilaa.

Projekti nimeltä kierrätyskeittiö etenee ja näyttää siltä, että saamme jouluksi toimivan keittiön! Ei vielä täysin valmiin, mutta toimivan! Sellaisen, jossa on juokseva vesi ja liesi ja uuni! Voimme valmistaa ruokaa, pestä astioita astianpesukoneessa! En voi uskoa tätä onnea todeksi. Aloin jo tottua ajatukseen, että meillä tiskataan kylpyhuoneessa. Kaikenlaiset kummallisuudet alkavat remontin keskellä tuntua täysin normaaleilta, esimerkiksi se että mahtuakseen harjaamaan hampaitaan täytyy ensin tiskata aamukahvikupit ja laittaa ne kuivumaan lattialle pyyhkeen päälle. Keittiön uusi lattiakin on valmis: siihen laitettiin harmaa mikrosementti, joka sointuu kauniisti muun asunnon kivilattiaan.

Ennen muuta arvostan sitä päätöstä, että emme lähteneet viettämään joulua pohjoiseen tai minnekään muuallekaan. Silkassa selviytymisessä on ollut ihan tarpeeksi tekemistä, nyt ei jaksaisi millään organisoida juhlapyhien viettoa jossain toisaalla. Ajatuskin jouluruuhkissa ajamisesta saa sykkeen nousemaan. Heti kun viimeiset työt on tehty, aion läimäistä läppärin kiinni ja heittäytyä x-asentoon sohvalle. Glögi ja joulusafkat kiinnostavat! Niitäkään emme tee itse, vaan ulkoistamme meitä paremmin osaaville – eli Blossalle ja punavuorelaiselle rouvalle, joka kiireisten/väsyneiden naapureidensa iloksi tekee laatikoita muidenkin tarpeisiin.

Jalkavalaisin on suomalaista tekoa ja hankittu vuosia sitten Finnish Design Shopilta. Mustavalkoisen marokkolaisen maton olemme ostaneet Madesignista, joka muuten tyhjentää tällä hetkellä mattovarastoaan huikealla -50% alella. Jos aihe kutkuttaa, kurkkaa vanhempi kirjoitukseni Näin hankit täydellisen marokkolaisen maton.

Miten teillä menee? Joko olette heittäytyneet joululomamoodiin vai paahdatteko aattoon asti? Kaikki sympatia muuten teille, jotka teette töitä myös pyhien yli – aina välillä sitä unohtaa, että on paljon asioita, jotka eivät pyörisi, jos ihan koko maailma lojuisi kyljellään sohvalla.

PHOTOS BY STELLA HARASEK