10 lahjavinkkiä minimalistin jouluun 

Kaupallinen yhteistyö MUJI Finland

Yritin keksiä tyynemmän tavan aloittaa tämän kirjoituksen, mutta en mahda sille mitään, etta tekee mieli vain pomppia tasajalkaa ja kiljua MUJI ON TÄÄLLÄ! MUJI ON TÄÄLLÄ!

Niille, joilla ei ole aavistustakaan mistä nyt vauhkotaan: MUJI on 80-luvulla perustettu japanilainen designketju, jonka filosofiana on tarjota yksinkertaisia, kestävia ja kohtuuhintaisia käyttotavaroita ekologisia arvoja unohtamatta. Yritys on ollut edellä aikaansa, silla se syntyi aikoinaan vastalauseena kulutusyhteiskunnalle ja brändikeskeisyydelle, joka on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. MUJIn japaninkielinen nimi Mujirushi Ryōhin tarkoittaa brändäämättömiä laatutuotteita ja linjaan kuuluu esimerkiksi se, ettei tuotteiden suunnittelijoita tuoda esiin.

Japanilaisten kyvylle tehdä arkisista esineistä kauniita on ollut selvä markkinarako, sillä MUJIsta on tullut vuosikymmenten varrella yksi maailman arvostetuimmista brändeistä ja myymälöitä on maailmassa jo yli 900. Menestystarinaan liittyy varmasti myös se, että erittäin kohtuullinen hintataso sopii monen lompakolle.

Oma MUJI-historiani on pitkä ja lojaali. Olen tehnyt reissuillani täsmäiskuja MUJIn myymälöihin 2000-luvun alusta asti, hankkinut sieltä niin muistikirjani kuin meikkipussini. Kyniä olen ostanut joka kerta, aina niitä samoja ohuita mustia tusseja, joita parempia ei ole. En ole kaveripiirini ainoa MUJI-friikki, joten olen saanut kynävarastojani täydennettyä usein myos reissaavien ystävien avulla.

Miksi kollektiivinen MUJI-hulluus, you may ask? Siksi, että mikään muu merkki ei ole onnistunut yhdistämään vastaavalla tavalla laatua, vähäeleistä suunnittelua ja kohtuullisia hintoja. Graafisen suunnittelijan sydämeni sykähtää minimalistiselle pakkaussuunnittelulle ja esteetikko minussa iloitsee siitä, ettei tuotteita ole pilattu isoilla logoilla tai erottuvilla merkkilapuilla. MUJI kiinnittää myös paljon huomiota tuotantonsa vastuullisuuteen, mistä ei viela silloin parikymmenta vuotta sitten puhuttu paljoakaan, mutta nyt se on onneksi alkanut kiinnostaa monia.

Ostoksia ei tarvitse enää kantaa ulkomailta asti, sillä MUJI on avannut Kampin kauppakeskukseen pop up –kaupan, joka on avoinna 20. tammikuuta saakka. Pop up järjestetään Helsingissä jo kolmannen kerran, mutta tällä kertaa ilo ei jää vain väliaikaiseksi, sillä ensi vuoden syksyllä MUJI avaa Suomeen pysyvän kaupan! Siitä tulee Euroopan suurin ja koko maailman kolmanneksi isoin MUJI-myymälä, melkoista.

Minulta toivotaan joka joulu lahjavinkkejä – ja nyt niitä on luvassa, silla yhteistyö MUJIn kanssa tarjosi siihen oivan tilaisuuden. Seuraavaksi siis kymmenen laadukasta lahjavinkkiä minimalistin joulu (toiselta nimeltaan älä osta kenellekään mitään turhaa krääsää).

Hankin itse joululahjoja vain vahan ja nekin huolella ja harkinnalla, panostaen asioihin, joille lahjansaajalla on varmasti käyttöä. En halua antaa lahjaksi mitaan kaappiin unohtuvaa turhaa, vaan käyttökelpoisia, kauniita ja hyödyllisiä asioita. MUJIsta löytyy kaikenlaisille budjeteille sopivia vaihtoehtoja.

Aromadiffuuseri ~ Tuoksua ja tunnelmaa kotiin

MUJIn aromadiffuuseri tunnetaan kavereiden kesken myös tohottimena. Hyvä on, kavereiden kesken on käynnissä Suuri Keskustelu siitä onko se tohotin vai tupsutin, mutta siitä vallitsee yksimielisyys, että tuo kaunis pieni esine on nerokas. Se muuttaa eteerisillä öljyillä höystetyn veden viileäksi vesihöyryksi, joka levittää tilaan aromaterapeuttista taikaa. Tuoksuilla voi saadella niin tilan tunnelmaa kuin omia tunnetiloja: esimerkiksi aamuun voi valita jotain energisoivaa ja iltaan taas jotain rauhoittavaa. Miten voi ollakin näin helppo ja toimiva tapa lievittää stressia ja levottomuutta.

Syksy on nimittain ollut raskas useammalla kuin yhdellä tavalla ja tohotin on osoittautunut kultakimpaleeksi, joka rauhoittaa olon heti kun se alkaa tasaiseen tahtiinsa tuutata pihalle vesihöyryä. En ole ainoa rakastunut – Jarno suhtautui tulokkaaseen aluksi skeptisesti, mutta ihastui siihen heti ensimmaisella käyttökerralla ja napsauttaa aamuisin tohottimen päälle samaan aikaan kahvinkeittimen kanssa.

Tohottimeen laitetaan aitoa eteerista öljyä (muista ostaessasi tarkistaa aitous, sillä markkinoilla on kaikenlaisia epämääräisiä vaihtoehtoja) ja tuoksun voimakkuutta säädetään tippojen määrällä. MUJI myy 100% luonnollisia eteerisiä öljyjä. Kunpa niistä tulisi pian valikoimiin luomulaatuiset versiot.

Meilla on diffuuserista isoin koko, joka irtoaa satasella ja näyttää vahan ufolta. Pienempi koko on kapeampi ja korkeampi eli sylinterimainen, sen lisäksi löytyy vielä minikokoinen matkaversio. Diffuuseri toimii myös tunnelmavalaisimena, sillä siinä on valo, jonka voi halutessaan napsauttaa paalle. Me pimeyden asukkaat otamme tietysti kaiken mahdollisen valon ilolla vastaan.

Vinkki: jos haluat hankkia tohottimen itsellesi tai läheiselle joululahjaksi, ole nopea, sillä sana alkaa levitä ja ne saattavat loppua pian. 

Ostoksille päätyville toinenkin vinkki: kun etsit kuumeisesti virtapiuhaa ja olet ottamassa Kamppiin raivoisan puuttuvaa piuhaa koskevan puhelinyhteyden, muista katsoa tohottimen sisään. Merkin pakkaussuunnittelu ei ole vain kaunista, se on myos neroutta lähentelevan taloudellista. Koska Japani.

Kenelle lahjaksi: itselle tai hänelle, joka kaipaa energiaa, tasapainoa, stressinlievitystä tai rentoutusta. Erityisesti hänelle, jolla on hermo kireällä, nimim. Toimii.

Ajattomat astiat minimalistin keittiöön

Astioiden antaminen lahjaksi vaatii hiukan lahjansaajan mieltymysten tuntemista ja etukäteen nuuskittua tietoa siita kaivataanko talouteen uusia astioita. Toisten komerot pullottavat yli omien tarpeiden, toisilla on tiskikaapissa se yksi lohjennut kulho.

MUJIn valkoisesta posliinista tehdyt Hakuji-astiat ovat aika varma valinta moneen kotiin: Japanissa valmistetut, yksinkertaiset kulhot, lautaset ja kupit ovat pienikokoisia, pinottavia ja sopivat monenlaiseen makuun. Ne on helppo myös yhdistää muihin sarjoihin ja tuovat kattauksiin aavistuksen japanilaista eleganssia. 

Valkoisten Hakuji-astioiden lisaksi valikoimista löytyy tällä hetkellä käsinmaalattuja sinivalkoisia astioita, joista pidin erityisen paljon näistä kuvissa vilahtavista pikkulautasista.

Myos puinen tarjotin on MUJIn valikoimista.

Kenelle lahjaksi: japanilaisen ruoan tai muotokielen ystavalle, pienissä neliöissä asuvalle tai hänelle, joka tarvitsee uusia astioita, muttei oikein tieda mista ne hankkisi.

Värikynäkimara

MUJIlla on huikea taito tehdä täysin tavanomaisista objekteista kauniita. Yksi taidonnäyte on tämä täydellisen sylinterin mallinen tötterö taynna värikyniä. En ole käyttänyt värikyniä vuosiin, mutta tötterön nähtyäni alkoi yhtäkkia tehdä mieli kaivaa pitkasta aikaa lehtiö esiin ja piirtää ja värittää. Kaavailin myos ostavani tötterön lahjaksi omalle kummityttärelleni, mutta sitten muistin, etta hän on liki täysi-ikäinen eikä ehkä innostu värikynistä yhtä paljon kuin kummitätinsa, joka on henkiseltä iältään ilmeisesti noin seitsemän.

Kenelle lahjaksi: lapselle, väriterapiaa kaipaavalle aikuiselle ja tietysti MUJIsta hullaantuneelle graafikkoystävälle. (Minä taidan sopia näihin kaikkiin määritelmiin.)

Luomupuuvillaiset alusvaatteet

MUJIlla on nykyään kokonainen vaateosasto! Niin jumalaisia, yksinkertaisia vaatekappaleita ja ihania luonnonmateriaaleja. Joululahjalistalle poimin kuitenkin alusvaatteet, koska a) rakastan niitä ja b) näin simppeleitä ja laadukkaita alusvaatteita ei oikein tahdo löytyä järkihintaan mistään muualta. Parasta: luomupuuvillaiset hihattomat paidat, joissa on juuri täydellinen, hivenen androgyyni ja kapea leikkaus, ja ohkaiset puuvillaiset alushousut, joissa on pienet lahkeet. Värivalikoima on kohdallaan eli kaikki tärkeimmät löytyy valkoisesta harmaaseen ja mustaan. Sukkiakin on, ja kylla, niissakin on samat taydelliset, minimalistiset nyanssit. Miehille on oma mallistonsa. 

Kenelle lahjaksi: itselle tai läheiselle, jonka maun tunnet. Tai miehelle, joka ei muista itse käydä ostamassa uusia sukkia ja boksereita.

Oliivipuinen mortteli

Oliivipuinen mortteli on kaunis ja käytännöllinen lahja, joka kestää kauan tiheässäkin käytössä. Sujauta lahjakassiin myos pestoainekset ja pussillinen pastaa – ja kutsu itsesi kylään. Niin minä tekisin.

Kenelle lahjaksi: keittiössa viihtyvälle. Sopii myos tuliaiseksi joulupyhien vierailuihin.

Täydelliset luomupuuvillaiset lakanat

MUJIn lakanaosastolta löytyy monenlaisia vaihtoehtoja yksinkertaisten raita- ja ruutukuosien ystäville, mutta itse ihastuin yksivärisiin luomupuuvillaisiin lakanoihin – niin rapeat, niin kauniit! Oma suosikkisävyni on ruskea, joka tosin näyttää minun silmääni enemmän khakiin taittavalta harmaalta, yhtäkaikki hurmaava ja sopii monenlaisiin sisustuksiin. Kannattaa myös tsekata maailman pehmeimmät trikoolakanat, joista löytyy ylellinen suklainen sävy – siihenkin olisi niin ihanaa sukeltaa kylminä talvi-iltoina. Laiskan tai kiireisen lahjanantajan iloksi MUJIn lakanat on pakattu valmiiksi lahjaksi sopivaan muotoon, naruineen kaikkineen.

Kenelle lahjaksi: poikaystavalle tai veljelle, joka nukkuu yha lapsuudenkodin muumilakanoissa.

Pikkurahalla kaunista kylpyhuoneeseen ~ Minimalistin hammasharjasetti

Jokainen esteetikko on törmännyt väistämättä tosiasiaan, etta kauniita hammasharjoja ei ole olemassa. Nyt on, silla MUJIn hammasharjapakkauksessa läpikuultavat harjat hohtavat neljässä erilaisessa toisiinsa sointuvassa sävyssa. 

Nerokkainta on silti tuo mailman yksinkertaisin hammasharjateline – miten voi olla, etta kukaan ei ole keksinyt vastaavaa aiemmin? Painava pieni lasirinkula pitää harjan paikoillaan eika vie turhaa tilaa peilikaapissa. Oma suosikkini on kirkas rinkula, valikoimista loytyy myos valkoisia keraamisia ja teraksisia.

Kenelle lahjaksi: esteetikolle, joka saa kicksejä kauniista arkiesineistä.

Tohvelit

Tunnen joskus suurta kaipuuta olla nainen, joka juo aamuisin kahvinsa lukien sanomalehteä tohvelit jalassa. Asetelmasta huokuu kiireettömyys, se että ensimmäisenä aamulla ei ajattele tehokkuutta tai töihin tarttumista, vaan omaa aikaa ja nautintoa. MUJIn pellavaiset tossut sopivat kuvaan täydellisesti.

Kenelle lahjaksi: hänelle, jolla on kaikkea paitsi aikaa.

Muistikirja ja nippu maailman parhaita kyniä

Mujin muistivihot ovat loistavia, mutta kynät ovat klassikko. Tiedän, koska olen monen ystäväni lailla kantanut niitä maailmalta vuosien ajan – nyt ei enää tarvitse hakea ihan niin kaukaa! Muji myy monenlaisia laadukkaita kyniä, mutta klassikkostatusta nauttivat nimenomaan ohuet, mustat tussit, jotka ovat mitenkään liioittelematta parhaat maailmassa. Ne eivät valu tai vuoda mustetta laukunpohjaan, eivät suttaa, eivat kuivahda ennen aikojaan eivätkä lakkaa toimimasta kriittisellä hetkellä. Oma suosikkini on 0.5mm kärki, toiset vannovat paksumpien tai ohuempien nimeen.

Viivoilla varustettujen muistivihkojen lisaksi MUJIn valikoimissa on ruskeita muistivihkoja, joissa on ohuet, tyhjät sivut. Ne sopivat loistavasti nopeisiin lyijykynäluonnoksiin, luoviin muistiinpanoihin ja suuriin ideoihin, jotka eivät taivu sotilaallisille riveille.

Kenelle lahjaksi: hänelle, joka tekee suunnitelmansa paperille, kirjoittaa päiväkirjaa tai laatii listoja.

Anna lahjaksi muisto

Valokuva on takuuvarma lahja, eikä sitä varten tarvitse olla ammattikuvaaja. Teetä kuva puhelimen rullasta (niistä saa kivoja pieniä printtejä) tai poimi albumeista sopiva. MUJIn kirkas kehys on tehty painavasta pleksista, joka näyttää hyvältä niin kirjahyllyssä kuin ikkunalaudalla. Kokoja löytyy useita. 

Kenelle lahjaksi: sukulaiselle, jolle on vaikea keksia lahjaa. Kuva omista lapsista on klassikko, joka otetaan yleensa ilolla vastaan. (Voisinkohan minä antaa lahjaksi kuvia Juno-koirasta?) Myos vanha kuva suvun historiasta on yleensa hitti. Ystäväkin ilahtuu kuvamuistosta, kuten yhteisestä reissukuvasta. 

PS. Jos piipahdat myymälässä, kurkkaa myos What is MUJI? -­näyttely, joka esittelee ketjun ikonisimpia tuotteita ja avaa konseptia muotoilun taustalla. Osa näyttelyn klassikkotuotteista on myynnissä pop upissa.

MUJI pop-up
Kauppakeskus Kamppi
Urho Kekkosen katu 1, 4 krs.
Ma – pe klo 9-21, la 9-19 ja su 12-18
20.1.2019 saakka
Myymälässä käy vain korttimaksut

Arjen estetiikkaa ja vahinkoasetelmia

Ainoa ohjenuora, jota noudatan sisustushommissa, on tämä: en halua kotiini rumia asioita. Okei, meillä on siivousämpäri, joka ei ole erityisen kaunis. Jostain syystä kukaan ei ole älynnyt valmistaa esteetikon silmää miellyttävää ämpäriä. Ikivanha imurimmekaan ei ole valittu esteetiikkansa vuoksi, vaan siksi että se maksoi kierrätysryhmässä kympin silloin kun tarvitsimme viimeksi imurin. Se vetelee nyt viimeisiään ja kun hankin tilalle uuden, valitsen takuulla imurin, jonka kaivan kaapista ilolla, koska se on paitsi käytännöllinen, myös kivan näköinen. Tai okei, edes siedettävä.

Vintagekannu on tuotu Australiasta, kirppikseltä jonka löysimme läpikulkumatkalla Queenscliffissa.

Noin muuten suunnilleen kaikki kotoani löytyvät käyttötavarat kestävät käytön lisäksi katsetta. Olenhan maanisten rumat asiat roviolle -kohtausteni vallassa editoinut omaisuuttani useaan otteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikana. (En ole tietenkään oikeasti polttanut tavaroita vaan tietysti kierrättänyt ja lahjoittanut kaiken käyttökelpoisen,  eikä siitä kaikki tai edes suurin osa ole ollut rumaa. Blogimaailman nykyilmapiirissä tulee vähän vainoharhaiseksi ja alkaa pelätä, että ihmiset eivät enää ymmärrä huumoria.)

Niin jäljelle on jäänyt vain ihanimmat asiat: kauneimmat astiat, suosikkivalurautapannut, karunkaunis metallisiivilä jolla huuhtelemme pastan. Miksi leikkuulaudan pitäisi olla tylsä ja muovinen, kun se voi olla myös painava ja keraaminen, tai reunoiltaan pehmeäksi pyöristynyttä puuta? Sitruspuristin voi olla sieluttoman muoviesineen sijaan vintagelasia tai teräksestä tehty matkamuisto, joka tuo mieleen meksikolaiset margaritat. Aah siitä tulee hyvälle tuulelle joka kerta kun puristaa limen.

Ja nythän ei ole ollenkaan kyse siitä, että tavaroiden pitäisi olla fiinejä tai kalliita! Monet lempitavaroistani on hankittu kirppiksiltä pennosilla ja monet ovat omassa tai edellisen omistajan käytössä jo kuluneita ja kolhiintuneita. Esineen rahallinen arvo tai design-status ei ole olennainen, minua kiehtovat ihan muut seikat: miltä se tuntuu kädessä? Millaista sitä on katsella ja käyttää, millaisia ajatuksia tai muistoja se herättää? Millaisen tunnelman se luo yhdessä muiden kotiin valittujen käyttötavaroiden kanssa?

Sydämeni sykkii erityisesti kauniille astioille. Joskus omistin ainoastaan samanlaisia valkoisia astioita ja tietyn sarjan laseja, jotta kaikki sopisi varmasti yhteen. Sittemmin luovuin tiukasta minimalismista ja nykyisin kaapista löytyy huoleton sekamelska erilaisia astioita, joita yhdistää vain se, että ne ovat minusta kauniita. On vanhoja savikulhoja, käsintehtyä keramiikkaa, vintagelaseja 50- ja 60-luvuilta. Ja jollain taianomaisella tavalla ne näyttävät ihanalta yhdessä.

Käsintehty sormisuolakulho on Diagnoosi Sisustusmanian keramiikkapajasta, muut esineet kirppikseltä.

Estetiikka ei itsessään riitä, tottakai käyttöesineen pitää myös toimia ja kestää. Sieluani hiveleekin kaikkein eniten funktionaalinen kauneus: estetiikka, joka seuraa tarkoitusta eikä toisinpäin. Siksi esimerkiksi vanhat työkalut viehättävät. Ne on suunniteltu ja valmistettu käyttötarkoituksensa ehdoilla, esteettiset ratkaisut on tehty vasta sen jälkeen.

Ja ehkä sen vuoksi hullaannun eniten nimenomaan käyttöesineisiin. Vanha leikkuulauta kantaa ylpeydellä kaikki vuosien varrella kertyneet kulumat ja kolhut, siinä näkyy jokainen valmistettu ateria ja tarjoiltu juustonpalanen, kaikki sen äärellä vietetyt aamut, iltapäivähetket ja pitkät illat. Ja edelleen se kestää käytössämme, hyvin huollettuna ehkä vielä toiset 30 tai 50 vuotta.

Kupittaan saven käsinmaalattu vintagevati ja kirppistuoli, jonka rottinki-istuimesta tulee mieleen ranskalaiset kahvilat.

Toki ymmärrän niitäkin, joita arjen muotoilu ja estetiikka kaikkine nyansseineen ei kiinnosta. Elämässä on tuhat muutakin asiaa, josta ammentaa päiviinsä iloa. Toisille esine on vain esine ja riittää, että se täyttää tehtävänsä tarpeeksi hyvin. Mutta ihminen, joka ahmii maailmaa silmillään, nauttii joka solullaan kun ympärillä on kauneutta. Se ei liity pinnallisuuteen tai siihen ettei elämässä olisi muita tai tärkeämpiä asioita. Se on yksinkertaisesti tapa olla ja nähdä.

Pestyjä laseja menossa takaisin kaappiin: 50-luvun Tapio Wirkkalaa, Kaj Franckia ja vaaleanpunainen lasikulho, jonka löysin viime kesänä Fiskarsin antiikkipäiviltä. Vitriinikaappi on vanhaa suomalaista käsityötä, kirppislöytö sekin.

Minusta estetiikka liittyy läheisesti myös kunnioitukseen. Esineet ympärilläni eivät ole mitä tahansa sattumanvaraisia tavaroita, vaan ne on valittu huolella ja rakkaudella. Iloitsen niistä enemmän, kohtelen niitä kauniimmin. Korjaan ja huollan niitä kun ne ovat sen tarpeessa. Siihen tahdon kannustaa muitakin, sillä elämme maailmassa, jossa kulutusta on vähennettävä. Vanhan korjaaminen on aina viisaampi valinta kuin uuden ostaminen.

Monet vanhat esineet huokuvat sitä kunnioitusta jo omassa olemuksessaan. Käyttötavarat tehtiin aikoinaan kunnolla, koska niiden piti kestää kauan, usein omistajansa koko elämän. Niiden materiaalit on valittu kestävyytensä vuoksi ja siksi ne ikääntyvät kauniisti. Käsityön jälki on ollut taitavaa ja arkisiakin käyttötavaroita on saatettu koristaa kaiverruksin. Esineitä on saatettu korjata moneen kertaan ja korjauskohdat on jätetty näkyviin. Ne ovat kerrostumia, historiaa, joka puuttuu useimmista tehdaslinjastolla syntyneistä esineistä.

Rakastan arkisia vahinkoasetelmia, sellaisia jotka syntyvät kun elämä tapahtuu ympärillä. Jopa sotkuja, jotka näyttävät joskus kaikessa sattumanvaraisuudessaan ihanalta. Tottakai saatan pöyhiä lakanoita, siirtää kahvikuppia tai nostaa kukkakimpun ikkunalaudalta pöydälle saadakseni paremman kuvan, mutta mieluiten kuvaan kotiamme niinä hetkinä kun siellä näyttää ihanalta ilman mitään yritystä – juuri sellaisena kuin se silloin on. Kun ympärillä on rakkaudella valittuja esineitä, kirjoja ja kalusteita, sekamelskassakin on kauneutta.

Pidän myös unohtuneiden asioiden estetiikasta, kuten maljakkoon kuivuneista kukista, jotka olivat vielä eläviä silloin kun ystävämme toi ne meille uuden kotimme kunniaksi. Ne olivat kuihtuneet sillä aikaa kun olimme kesällä Lapissa, ensin en muistanut heittää niitä pois, sitten en enää halunnut. Nostin kimpusta pari kukkaa omaan maljakkoonsa ja katselen niitä joka päivä.

En muista onko kirppikseltä löytynyt maljakko Saara Hopean vai Kaj Franckin, mutta pidän siitä yhtäkaikki.

Juuri nyt kotona vallitsee tosin remontin vuoksi sen sortin kaaos, että alkaa olla kärsivällisyys koetuksella. Ei puhuta muutamista kuivumaan unohtuneista astioista, vaan laatikkopinoista käytävällä ja tiskikasoista kylpyammeessa. Otan tämän haasteena ja yritän nähdä tämän hurmaavana dekadenssina, keskittyä kauneuteen joka asuu keskeneräisyydessä ja väliaikaisuudessa. Sekin on yksi estetiikan laji.

Mitä tuumaatte ruudun sillä puolella – löytyykö kaltaisiani esteetikan ystäviä, jotka nauttivat arkiestetiikasta, vai onko ihan sama millaisesta lautasesta sitä illallisen syö?

✖ LUE LISÄÄ
10 X KIRPPISVINKKI
KESKENERÄISENÄ TÄYDELLINEN
ESITTELYSSÄ ETEINEN
PÄIVÄN PARAS HETKI
KEVÄÄN VALOA

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Remontista, joka ei ole vieläkään alkanut

Jossain vaiheessa remonttia tulee aina se hetki, kun sitä alkaa miettiä kenen idea tämä oikeastaan oli ja miksi tähän piti taas lähteä. Että miksei voinut kerrankin vaan tyytyä siihen mitä oli? Olla yksi niistä korkeamman tietoisuuden tason saavuttaneista viisaista, jotka hyväksyvät rumat laatat ja krakeloituneet kaapit osana elämäänsä yhtenä niistä asioista, jotka nyt vaan ovat niinkuin ovat? He ovat tajunneet perimmäisen totuuden: jos se ei ole todella, todella rikki, sitä ei ole pakko korjata.

Tämän kirjoituksen kuvia on ollut aikaa ottaa kaiken odottelun lomassa: työhuone, Mario Testinon tulkinnat Kate Mossista ja tuoliinsa maastoutuva mäyräkoira.

Tällä kertaa se hetki on saapunut jo ennen kuin remontti on edes päässyt kunnolla alkamaan. Remonttimme työlistalla on ollut tässä järjestyksessä seuraavat kolme kohtaa: olohuoneen ja keittiön välisen seinän purkaminen, keittiön lattian uudelleenpinnoitus ja keittiöremontti. Lattian suhteen suunnitelma on ollut nopeasti tehty, keittiöremontti on samoin ollut suurimmaksi osaksi selvää kauraa alusta saakka. Kaiken tiellä on seissyt paksu ja läpitunkematon etenemiseste nimeltä seinän purku. Siis listan ensimmäisen kohta, jota ennen mikään muu ei etene.

Ensin oli kesä ja kaikki remonttiin liittyvä sen vuoksi vähän vaikeaa. Yritimme etsiä yli satavuotiaan talon alkuperäisiä pohjapiirroksia selvittääksemme missä asunnon hormit menevät ja onko seinä kantava vai ei. Ne piirrustukset, jotka meillä oli, paljastivat ainoastaan sen, minkä jo tiesimme: että keittiön ja olohuoneen välissä menee seinä.

Talonmies oli juuri jäämässä lomalle ja sanoi, että soittakaa isännöitsijälle. Isännöitsijä oli juuri jäämässä lomalle ja sanoi, että soittakaa tekniselle isännöitsijälle. Tekninen isännöitsijä oli lomatuuraaja, joka ei edes tiennyt mistä talosta puhumme ja käski odottaa, että talonmies palaa lomaltaan.

Lupaava alku.

Harvemmin tiiraan pyllykuvia, mutta tästä pidän! Kimaltavat pikkuhousut: ostoslistalle odottelemaan remontin jälkeen alkavaa uutta ja eleganttia elämää. Timanttisormukseen ei ole remontin jälkeen varaa.

Tämän hupaisan pienen puhelinleikin päätteeksi selvisi, että odottelu oli oikeastaan ollut täysin turhaa, koska taloyhtiölläkään ei ole hallussaan alkuperäisiä pohjapiirroksia. Soitimme siis rakennusvalvontaan. Kesälomalla. Koko virasto kiinni. Koko kuukauden. Onneksi on olemassa internet-arkisto, josta löytyy erilaisia pohja- ja rakennepiirroksia kaupungin rakennuskannasta. Talostamme löytyi arkistoa tonkimalla noin kolmesataa dokumenttia, jotka kävimme läpi vain saadaksemme selville, että siellä on juuri meidän kerroksesta täsmälleen samat hyödyttömät piirrokset, jotka meillä jo on, sekä tasan yksi alkuperäinen, yli satavuotias piirros. Hyvin viitteellinen piirros näytti siltä, että joku oli piirtänyt sen lyijykynällä jonkun kuitin taakse näyttääkseen maitokauppiaalle minkänäköistä taloa ollaan tekemässä. Senaikaisessa rakentamisessa ei taidettu pitää dokumentaatiota samalla tavalla tärkeänä kuin nykyään.

Rakennusvalvonnan kuukauden loman päätteeksi selvisi, että he eivät tiedä talosta enempää kuin arkistonsa. Oletteko kysyneet taloyhtiöstä, he kysyivät avuliaasti. Onneksi Jarno oli se, joka kävi tätä keskustelua, koska minä olisin alkanut kiljua.

Kutsuimme paikalle ensimmäisen rakennesuunnittelijan, sitten toisen. Ainoa asia, mistä he olivat samaa mieltä, oli se, että seinässä menee asunnon alkuperäinen hormi. Siitä oli toki helppo olla samaa mieltä, koska hormi on nähtävissä paljain silmin. Epäselvää oli esimerkiksi se meneekö seinässä muitakin hormeja kuin meidän, ja menevätkö ne esimerkiksi juuri siitä kohdasta, jonka halusimme purkaa: kolmemetrisestä pätkästä meidän hormin ja ulkoseinän välillä.

Ostin vihdoin Tove Janssonin Kesäkirjan. Ehkä se pitkittää päättynyttä kesää vielä hetken – ja tarjoaa tekemistä odotellessa sitä hetkeä, että remontti pääsee vihdoin alkamaan. Juomalasi on Tapio Wirkkalan vintagea 50-luvulta.

Pidin toisen rakennesuunnittelijan käytännönläheisestä lähestymistavasta: ei soitella ihmisille, jotka eivät tiedä asiasta mitään, konsultoida virastoja, jotka ovat lomalla tai selata rakennuskanta-arkistoa, joka ei kerro asiasta mitään, vaan mennään katolle katsomaan. Kipusimme vintille, Jarno ja rakennesuunnittelija kiipesivät luukun kautta katolle ja kävelivät harjaa pitkin oikean piipun luo. Piippu numero yhdeksän oli valtava. He näyttivät sen rinnalla legomiehiltä. Olisi tarvittu kolmemetrinen jättiläinen kurkkimaan sen sisään. Jarno kiipesi tikkaita pitkin sen yläreunaan, mutta hormeista ei saanut vielä siitäkään kohdasta mitään selkoa. Seisoin vintin tikkailla, pidin kiinni kattoluukun reunoista ja yritin olla a) katsomatta alas b) laskematta päässäni kuinka korkealla poikaystäväni juuri nyt oli ja c) pyörtymättä.

Onneksemme isännöitsijä tiesi, että taloyhtiössä on tehty melko vastikään hormikartoitus. Muutama pitkä päivä myöhemmin saimme käsiimme kaksikymmentäsivuisen nivaskan teknisiä piirrustuksia ja selvityksiä siitä miten taloyhtiömme hormit kulkevat seinien sisällä. Ah mitä dokumentaation juhlaa! Täsmällistä, millintarkkaa tietoa aivan kaikesta! Paitsi tietysti piipusta numero yhdeksän. Missä tiedot piipusta numero yhdeksän, kysyin ääni väristen. Ah, niitä ei ole, koska se piippu on niin korkea ja sen tutkimiseen olisi tarvittu nosturi, vastasi isännöitsijä, se jätettiin vaan tekemättä.

Soitimme rakennesuunnittelijan neuvosta hormikartoittajalle ja otimme puheeksi taloyhtiömme piipun numero yhdeksän. Onko mitään muita keinoja tutkia se kuin ajaa paikalle nosturi? Hormikartoittaja arvioi, että voisi kiivetä piippuun turvavaljaiden kanssa. Haluaisimmeko siitä tarjouksen? Hintava ja hankala tutkimus ei tokikaan välttämättä kertoisi meille juuri sitä mitä halusimme tietää, eli sen minkä kerroksen kohdalta piipun lukuisat hormit alkavat ja kulkevatko ne juuri siitä kohdasta, jonka haluamme purkaa.

Silloin Jarno käveli alakertaan, soitti naapurin ovikelloa ja kysyi saisiko tulla katsomaan heidän keittiönsä seinää. Siinä oli hormi, kuten meilläkin. Tarvittiin vain yksi nopea mittaus kertomaan meille sen, mitä talonmies, isännöitsijä, tekninen isännöitsijä, rakennusvalvonta, kaksi rakennesuunnittelijaa ja hormikartoittaja olivat koittaneet melkein kaksi kuukautta apunamme selvittää: seinää ei ole mahdollista purkaa, koska purettavan kohdan keskeltä menee – tadaa – alakerran hormi.

Ah kunpa olisimme konsultoineet Jarno Jussilan maalaisjärkeä aivan ensimmäisenä eikä vasta ihan viimeisenä kaikkien asiantuntijoiden, virastojen ja taloyhtiön väen jälkeen. Olisimme säästyneet tältä jännitysnäytelmältä, voineet samantien unohtaa koko seinän kaatamisen ja päässeet suoraan etenemään remontin muihin vaiheisiin. Mutta oppia ikä kaikki! Menköön henkisen kasvun piikkiin: harva asia opettaa kärsivällisyyttä yhtä paljon kuin remontoiminen ja siihen liittyvät valmistelut. Juuri nyt seinänkaatoprojektin peruuntuminen tuottaa huomattavasti enemmän helpotusta kuin pettymystä – ja nyt tunnemme paljon, paljon ihmisiä, joille voimme soitella, jos remontin muissa osa-alueissa ilmenee vielä etenemisesteitä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK