Call me by your name

Call me by your name (2018) oli juuri niin ihana kuin odotin paitsi ehkä vähän raukeampi, surullisempi ja onnellisempi. Kävin katsomassa sen sunnuntaina enkä ole vieläkään saanut riuhtaistua itseäni irti elokuvan tunnelmasta, en oikeastaan edes halua. Viipyilevä tarina ensirakkaudesta hiipi ihon alle ja jäi sinne surisemaan kuin laiskan kesäpäivän kärpänen.


☊ SUFJAN STEVENS – MYSTERY OF LOVE

Muita ajatuksia, joita elokuva herätti:
Sanokaa mitä sanotte, 80-luvun musiikissa on taikaa. Okei, tiedän, että tästä on yhtä moni täysin samaa kuin täysin eri mieltä.
Pakko saada talo Italiasta. Tämä on tosin jo monta vuotta vanha eikä mikään uusi ajatus.
Olisipa kaikilla meillä samanlainen isä kuin Eliolla.
Olisipa edes samanlainen kivestä muurattu uima-allas kuin elokuvan villassa, joka on muuten myynnissä – haluaisiko joku antaa minulle 2,7 miljoonaa dollaria?
Olisipa kesä.

Mietin myös, että Elion isällä oli monta oivaa pointtia, mutta eniten kolahti tämä: jos haluaa elää, oikeasti elää eikä vain ajelehtia automaattiasetuksilla päivästä toiseen, pitää olla valmis ottamaan vastaan koko se tunteiden kirjo, joka osuu omalle polulle. Ei vain ne ihanat ja positiiviset tunteet, vaan myös kipu, luopumisen tuska ja ikävä – kaikki kuuluvat tähän ihmeelliseen ilmiöön nimeltä elämä.

Ylläolevasta videosta löytyy katkelmia elokuvasta ja toinen Sufjan Stevensin elokuvaa varten sävelletyistä kappaleista. Kaunis, mutta se toinen on melkein kyllä kauniimpi.

Jos katsot tänä keväänä vain yhden elokuvan, katso tämä.

Love is a burning thing

Levylautasella tänään: kappale, joka sopii sunnuntaihin niin hyvin, ettei sitä voi olla jakamatta. Joka kerta kun soitan Phosphorescentin muutaman vuoden takaista biisiä, joku huutaa MIKÄ TÄÄ ON. Tämä on myös kappale, joka muistetaan taloudessamme yhdestä niistä lukuisista ulkopuolisia hämmentävistä keskusteluista, jotka olen käynyt Mikon kanssa. Mikko kysyi kerran täysin tyhjästä: Mikä se yksi biisi olikaan? Se josta tykkään? Mikko tykkää noin 478 562 biisistä, mutta jollain kumman onnenkantamoisella osuin kerrasta oikeaan, kun vastasin, että oli varmaan Song For Zula.


☊ PHOSPHORESCENT – SONG FOR ZULA

Tiedän mitä katson tänä viikonloppuna

Elokuva, jonka kaikkein eniten haluan nähdä juuri nyt: André Acimanin romaaniin perustuva Call Me By Your Name, joka sijoittuu 80-luvun Italiaan. Ensin sitä suositteli Mikko, sen jälkeen koko internet. Sitten selvisi, että leffasta löytyy Sufjan Stevensin tekemää musiikkia parinkin uuden kappaleen verran ja koko utuiseen elektroon nojaava soundtrack on ilmeisesti muutenkin alkuvuoden kovin. Asia on päätetty: tänä viikonloppuna on leffatreffit.


SUFJAN STEVENS – VISIONS OF GIDEON

Sufjanin uusista kappaleista Visions Of Gideon on saanut pääni jo pyörälle, toisesta uutukaisesta nimeltä Mystery Of Love kuullaan katkelma tässä leffatrailerissa. Se löytyy kyllä YouTubesta kokonaisuudessaankin, mutta minä nautin pakkomielteisistä biisiluupeistani yksi kerrallaan, joten en nyt kaivanut sitä tähän.

Oletko nähnyt jo? EI SAA SPOILATA!