Post-punkia Nykistä – eli uutta Interpolia

Kappas! Yksi takavuosien suosikkiyhtyeistäni, newyorkilainen Interpol on julkaissut uuden sinkun. Fine Mess on tuttua ja taattua Interpolia, tummasävyistä post-punk -rytinää, jolla saa potkua vaisumpaankin päivään. Harvaa levyä tuli luukutettua yhtä paljon kuin Interpolin esikoista Turn On the Bright Lights silloin kun se ilmestyi 2000-luvun alussa. Oijoi, ehkä nyt onkin sopiva hetki kaivaa platta naftaliinista – toki symbolisesta sellaisesta, siitä on jo tovi aikaa kun olemme omistaneet fyysisiä levyjä. Tuon debyytinkin taisin omistaa sekä vinyylinä että CD:nä. Ensimainittuja on usein ikävä, jälkimmäisiä ei.


☊ INTERPOL ~ FINE MESS

Uutta Lou Doillonia

Brittiläis-ranskalainen Lou Doillon on voittanut kyllä kaikissa universumin lottoarvonnoissa: hän on paitsi Jane Birkinin tytär ja Charlotte Gainsbourgin siskopuoli, myös muusikko, malli ja näyttelijä, joka on tietysti osoittautunut lahjakkuudeksi kaikissa valitsemissaan lajeissaan. Häneltä on odotettu uutta musiikkia jo tovi, mutta kolmas albumi Soliloquy on nyt ulkona ja löytyy mm. Spotifysta. Doillon on lyöttäytynyt uudella sinkullaan yhteen amerikkalaisen Cat Powerin kanssa. Lopputulos on ihastuttavan yksinkertainen: svengaavaa akustista kitaraa ja toisiinsa kietoutuvia laulumelodioita Doillonille tutun haunted folkin hengessä. Tiedän mitä kuuntelen tänä viikonloppuna!


☊ LOU DOILLON ~ IT’S YOU FT CAT POWER

Kansallisleivoksia ja kirottu loska

Ah, Runebergin päivä on täällä! Naurattaa edelleen se kerta, kun tuttu kuvitteli minun intoilevan päivästä siksi, että entisenä kirjallisuustieteilijänä tahtoisin juhlistaa kansallisrunoilijamme syntymäpäivää. Imartelevaa, mutta kyllä se on runoilijan mukaan nimetty kansallisleivos, joka herättää intohimoni. Toisaalta sehän menee synttärihulinoiden piikkiin.

Torttu ei tosin ole erityisen juhlavan näköinen ilmestys, vaan kuivannäköinen kikkare, jonka päällä keikkuu nokare hilloa ja kapoinen sokerikuorrutus. Jutun juju on tietysti kostea sisus, jonka mantelinen maku kruunaa. Ei mitään turhaa koreilua – kuinka suomalaista! Ja kuinka symbolista, että kaikista aikansa suomalaisen kirjallisuuden voimahahmoista se sai nimensä juuri siltä tyypiltä, jonka työllä oli tärkeä rooli kansallisaatteen syntymisessä. Samantekevää miten asiaa lähestyy, suomalaisuuden ytimestä näyttää löytyvän aina se sama vaatimattomuus.

Tortun luultiin pitkään olevan peräisin runoilijan vaimon, Fredrika Runebergin reseptikirjasta. Pari vuotta sitten kävi ilmi, että porvoolainen kondiittori nimeltä Lars Astenius valmisti niitä jo aiemmin. Se osa tarinaa, että Runeberg nautti niitä aamuisin punssin kanssa, pitää ilmeisesti paikkaansa. Vähän harmi, että tänä aamuna ei ollut punssia käden ulottuvilla. Olisi tuntunut soveliaalta nauttia leivos runoilijan syntymäpäivänä samaan tapaan kuin hän. Amarettoa eli karvasmantelilikööriä olisi ollut, rakastanhan kaikkea missä on mantelia. Helmikuu on kaltaisilleni erityinen juhlakuukausi, sillä leipomoiden hyllyt notkuvat myös mantelimassalla täytetyistä laskiaispullista.

Vuoden parhaan leivossesongin (ja Runebergin syntymäpäivän) ohessa ei ole muita mainittavia syitä juhlaan. Elämä on tällä hetkellä yhtä loskassa tarpomista, köhää ja selviytymistä. Suonette anteeksi, että rajasin kuvista esteettisistä syistä pois c-vitamiini-sinkki-nenäsuihkeeni, rutatut räkäpaperit ja läppärin, jossa on kahvitahra. On/off-flunssaputki jatkuu yhä ja töihin keskittyminen tällä tukkoisella päällä tuntuu vähän samalta kuin yrittäisi ottaa valokuvan perunalla.

Ulkona liikkuminen se vasta urakka onkin, kun lumikinokset ovat muuttumassa sohjoksi ja kaikki on vaikeaa. Matalia koiria vituttaa jos mahdollista vielä enemmän kuin minua, ymmärrän kyllä. Kun maavaraa on vain kymmenen senttiä, loska yltää kainaloihin.

Tekisi mieli vaan nukkua ja lukea ja syödä runebergintorttuja. Mutta miksi vain porvoolaiset ovat tarpeeksi neroja myydääkseen niitä ympäri vuoden!? Jos olisin helsinkiläinen kahvilanpitäjä, haistaisin tässä markkinaraon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK