Elämäni naisia: Anja Kauranen

Tasa-arvon ja Minna Canthin päivä tarjoaa oivallisen hetken aloittaa juttusarjan elämäni naisista! Yritin ensin ahtaa heidät samaan kirjoitukseen, mutta se uhkasi paisua niin pitkäksi, että parempi pilkkoa osiin. Ensimmäisenä vuorossa on Anja Kauranen, Kalliossa kasvanut kirjailija, joka tunnetaan nykyään nimellä Anja Snellman. Hän tärähti kuitenkin elämääni silloin kun oli vielä Kauranen, joten sovitaan, että saan tämän kerran puhutella häntä tuttavallisesti tyttönimellään.

Kauranen aloitti uransa 80-luvun alussa debyyttiromaanillaan Sonja O. kävi täällä. Kirja osui eteeni vuosia myöhemmin, kun olin angstinen teini, opettelin artikuloimaan suomea ja yritin löytää paikkani pohjoisesta pikkukylästä, jossa tytöille oli tarjolla tasan kaksi olemisen tapaa: rooli tunnollisena koulutyttönä (varattu nörteille) tai jääkiekkoilijan tyttöystävänä (varattu suosituille tytöille). Lintsasin liikaa ollakseni kympin tyttö eivätkä jääkiekkoilijat kiinnostaneet minua sen enempää kuin minä jääkiekkoilijoita, joten jäin ulkopuolelle. Olin samaan aikaan liikaa ja en-mitään, ulkomaalainen kummajainen, jota joko kiusattiin tai ignoorattiin.

Hengasin hevosten kanssa, kuuntelin heviä ja luin kaiken minkä sain käsiini. Olin kahlannut kirjaston nuortenosaston harvat hyllyt läpi ja siirtynyt aikuisten osastolle, alkanut tutustua miesten kirjoittamaan maailmankirjallisuuteen, sillä klassikot oli nostettu paraatipaikalle sotakirjojen viereen enkä tiennyt mistä muustakaan lähteä liikkeelle. Kafka ja Dostojevski eivät tarjonneet teinille kummoistakaan tarttumapintaa, mutta sitten löysin Kaurasen, jonka esikoisteos oli jotain aivan muuta.

Sonja O. oli kiihkeä ja älyllinen, räävitön, raivokkaasti elossa. Lumouduin lauseiden rytmistä, slangisanojen notkeudesta ja naiseksi kasvamisen avoimesta kuvauksesta. En löytänyt sivuilta omaa tarinaani, mutta tunnistin kapinan, seksuaaliseen heräämiseen liittyvän halun ja häpeän, vimmaisen tarpeen löytää itsensä ja rimpuilla irti ulkopuolisen paineen ristitulesta. Tunnistin myös lapsen kokemuksen rasismista: Sonjaa, evakkovanhempien lasta ryssiteltiin aivan kuten minua, koska tsekkiläisperäistä sukunimeäni pidettiin Lapissa venäläisenä.

Suorasukainen kirja oli järkyttänyt aikansa kirjallisia piirejä ennen muuta siksi, että se oli nuoren naisen kirjoittama. Miehet olivat saaneet kuvata taiteessaan naisen vartaloa ja seksiä vuosikymmenten ja -satojen ajan, mutta maailma ei ollut 80-luvun alussa vielä valmis naisen näkökulmaan. Sonja O. herätti Suomessakin tukun kiusallisia kysymyksiä, jotka ovat yhä ajankohtaisia: onko naisella oikeutta omaan vartaloonsa ja seksuaalisuuteensa? Saako nainen olla objektin sijaan subjekti, kertoa tarinansa itse sen sijaan, että miehet kertovat sen hänen puolestaan?

Kaurasen debyytti ei ollut tietenkään ainoa lajissaan, se sattui vaan olemaan ensimmäinen johon minä törmäsin. Löysin myöhemmin taidelukion kirjastosta nipun kirjallisuuslehti Parnasson 80-luvun numeroita ja ahmin kaiken mitä löysin aiheesta: kirja-arviot ja haastattelut, jutut Kaurasen yhdessä Harri Sirolan ja Esa Saarisen kanssa johtamasta kulttuurisesta vallankumouksesta, johon liittyi punk, räkä ja kiima. Lehtien ummehtuneille sivuille oli tiivistynyt aikakapseli niistä vuosista kun minä olin juuri syntynyt enkä tiennyt mitään kulttuuriradikaaleista.

Monista Kaurasen muistakin teoksista tuli tärkeita. Pelon maantiede oli filosofisen trillerin muotoon puettu johdatus feminismiin sen kaikkein äärimmäisimmässä muodossa, “julma matka Kyllikki Saaresta Julia Kristevaan”. Kirja teki valtavan vaikutuksen – olin kokenut nuoreen ikääni mennessä niin paljon ahdistelua että päähenkilöiden raivoon oli helppo samaistua.

Niin Kauranen kuin Kristeva tulivat vastaan myöhemmin yliopistossa naistutkimuksen kursseilla. Olen tavallaan saanut tutustua Kaurasen teoksiin moneen kertaan eri näkökulmista, juuri ja juuri suomen oppineena teininä, vallankumouksesta fantasioivana taidelukiolaisena ja teoreettisella tasolla asioita tarkastelevana yliopisto-opiskelijana. Ehkä pitäisi lukea ne nyt uudestaan ja katsoa aukeaako taas jotain uutta.

Sonja O. on yhä Suomen myydyin esikoisromaani. Se on vahvasti ajankuva, joka ei ehkä tarjoa tämän päivän teinitytöille samoja väristyksiä kuin minulle ja minua vanhemmille aikoinaan, mutta se teki tehtävänsä, näytti että nainen saa kirjoittaa asioista miten haluaa, rujostikin, kaunistelematta. Kaurasen kautta löysin aikoinaan myös liudan muita kirjoittavia suomalaisia naisia, jotka eivät olleet tyytyneet heille annettuihin rooleihin: Eeva Kilven, Märta Tikkasen ja Rosa Liksomin, joka oli sattumalta kotoisin samasta pikkukylästä, josta olin itseni löytänyt.

Suosittelen aiheesta kiinnostuneille myös Kaurasen toista kirjaa, vuonna 1996 ilmestynyttä teosta Syysprinssi. Salanimiin kevyesti verhottu autofiktio kertoo juuri tuosta ajasta, 80-luvun alusta kun Kauranen ja Sirola pistivät ranttaliksi konservatiivisella kirjallisuuskentällä. Kirjoitin kirjasta pari vuotta sitten otsikolla Iho tai ei mitään. Luen sen yhä silloin tällöin uudestaan, ohuen kirjan ahmii illassa ja siitä jää ihon alle aina sama haikeus. Sen pohjalta pari vuotta sitten tehty elokuva ei valitettavasti yllä kirjan tasolle, mutta harvoin ne yltävät.

Kiitos Anja sanoista, inspiraatiosta, naiskuvista jotka raivasivat henkistä tilaa meille muille ja latautuneista lauseista, siitäkin, jonka lainasit melkein kokonaan Timo K. Mukalta ja onnistuit silti tekemään siitäkin oman. Mutta se on jo toinen tarina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Lohdutus (eli uutta Pykäriltä)

Monet varmasti tietävätkin, että edesmenneestä Regina-yhtyeestä tunnettu Pykäri eli Mikko Pykäri tekee nykyään soolomusiikkia. Toinen albumi on työn alla ja juuri julkaistulla tuoreella sinkulla Pykäri on lyöttäytynyt yhteen Ringa Mannerin kanssa. Kollaboraatiot ovat kyllä kova sana tällä hetkellä! Lohdutus on kuoroineen, sähkökitaroineen ja Lauri Levolan intensiivisine sanoituksineen melkoinen vyörytys, mutta toimii hienosti, paljon paremmin kuin kuvauksen perusteella voisi uskoa. Olen vähän koukussa. Toivottavasti joku tulee pian ottamaan minulta internetin pois, koska tämä on taas niitä kappaleita, joita voi todellakin kuunnella liikaa ja ajautua liian kauas avomerelle.


☊ PYKÄRI ~ LOHDUTUS FEAT. RINGA MANNER

Taidetärppejä kevääseen

Kysytte usein vinkkejä ajankohtaisista taidenäyttelyistä ja parhaista gallerioista, joten kokosin iloksenne pienen listan nyt käynnissä olevista kiinnostavista näyttelyistä. Jotkut ovat juuri alkaneet, toiset ovat auki viimeisiä viikkoja, kaikkiin ehtii vielä hyvin – miten olisi taidekierros tänä viikonloppuna, yksin, kaksin tai porukalla?

Monen gallerian näyttelyt ovat ilmaisia, mutta museovierailuja varten suosittelen ihan kaikille museokorttia. Se tarjoaa vapauden piipahtaa museoihin juuri silloin kun siihen on sopiva hetki, miettimättä kannattaako pikaisen visiitin takia maksaa pääsymaksua. Joskus on ihanaa käydä vaan haahuilemassa näyttelyssä, istua hetki ja imeä itseensä teosten energiaa. Sillä on parhaimmillaan sama sykettä tasaava vaikutus kuin joogalla tai pitkällä puhelulla läheisen ystävän kanssa.

Amos Rex ~ René Magritte
19.5. asti

Belgialainen surrealistimaalari René Magritte (1898-1967) on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa! Olin teini-ikäisenä intohimoinen surrealismin ystävä ja koin suurena väärytenä, että synnyin 80-luvulla enkä saanut juoda 20-luvun Pariisissa absinttia Salvador Dalin, Luis Bunuelin ja André Bretonin kanssa. Se juna meni, mutta onneksi saamme yhä nauttia surrealismin hedelmistä! Magritten töissä on arkinen todellisuus kääntynyt nurin. Pidän erityisesti Magritten tavasta kuvata ihmisiä ja luodata arkitodellisuutta, näyttää tuttu vieraana ja uutena.

Ateneum ~ František Kupka
19.5. asti

Ateneumissa alkoi juuri František Kupkan laaja retrospektiivi, jota voi tarkastella huikeana läpileikkauksena paitsi Kupkan tuotantoon, myös länsimaisen taiteen historiaan. Tsekkiläinen taiteilija kävi nimittäin pitkän uransa aikana läpi liudan erilaisia tyylilajeja: hänet tunnetaan parhaiten abstraktin taiteen pioneerina, mutta uran varrelle mahtui monenlaista perinteisistä öljyväripotreteista anarkistilehtien kuvituksiin. Teoksissa on myös okkultisia viittauksia, symbolismia ja musiikin teoriaa: tietyn aikakauden maalauksissa voi aistia rytmiä ja liikettä. En muuten tiennyt, että Kupka rahoitti nuoruudessaan taideopintonsa toimimalla meediona.

Viimeksi Pariisissa ollut kansainvälinen suurnäyttely on valtava ja kattaa taiteilijan koko uran  seitsemältä vuosikymmeneltä, 1890-luvulta 1950-luvulle. Vältä ähky varaamalla reilusti aikaa ja käymällä välillä kahvilla Ateneumin superkauniissa kahvilassa.

MARJATTA TAPIOLA

Helsinki Contemporary ~ Heidi Lampenius: Wavelengths
8.3. – 31.3.

Torstaina 8.3. avautuvassa näyttelyssä nähdään Heidi Lampeniuksen yksityisnäyttely, jonka ydinajatus on, että kaikella kokemallamme on oma aallonpituus. Nuorten suomalaisten taiteilijapolveen kuuluva Lampenius kuvaa uusissa töissään näkymätöntä energiaa ja aaltoliikettä, joka piirtyy näkyväksi kirkkaiden värien väreilynä. Luin gallerian sivuilta, että Lampenius on tutkinut matematiikan ja fysiikan teorioita suhteessa ympäristöön, aikaan ja olemassaoloon. Kiinnostaa.

Gallerioissa ihaninta: näyttelyt ovat pieniä eikä niihin tarvitse varata tunteja aikaa. Piipahdamme Helsinki Contemporaryssa (ja seuraavana vuorossa olevassa Forsblomissa) usein samalla kun liikumme muutenkin Bulevardin tai Ruttopuiston suunnalla.

Galerie Forsblom ~ Marjatta Tapiola: Paintings
17.3. asti

Pyörähdimme viime viikolla katsomassa Galerie Forsblomiin auenneen Marjatta Tapiolan näyttelyn. Rakastin! Valtavat öljyvärimaalaukset uhkuvat energiaa, alkukantaista voimaa ja mytologisia aiheita. Olen itse ollut aikoinaan superkiinnostunut kreikkalaisesta mytologiasta, joten tämä kolahti ja kovaa. Tykkään myös siitä miten intensiiviset väripinnat rytmittyvät tukahdetun mustan ja ohkaisten ääriviivojen kanssa.

Kiasma ~ Shoplifter: Nervescape VIII
15.9. asti

Olin Hrafnhildur Arnardóttirin eli Shoplifterin näyttelyn avajaisissa muutama viikko sitten ja ajauduin museon viidennestä kerroksesta löytyvistä värikkäistä karvamadoista samaan hurmokseen kuin käytännössä kaikki näyttelyssä käyneet. Valtavan, värejä räiskyvän installaation keskellä saa kävellä ja unohtaa hetkeksi kaiken muun. Tänne kannattaa tulla myös lasten kanssa! Rakastin Kiasman ohjeistusta: “Teosta saa silittää hellästi (kuin ujoa vanhaa mammuttia)”.

JUNO KIITTÄÄ HELSINKILÄISIÄ GALLERIOITA KOIRAYSTÄVÄLLISYYDESTÄ. TÄSSÄ HÄN NAUTTII GALERIE FORSBLOMIN TUNNELMASTA.

Taidehalli ~ Paul Osipow
24.3. asti

Taidehallissa on käynnissä suomalaisen Paul Osipowin laaja retrospektiivi, joka kattaa taiteilijan tuotannon 60-luvulta tähän päivään. Suuret, abstraktit työt ovat täynnä geometrisia kuvioita ja syviä värejä – täydellistä terapiaa harmaisiin päiviin. Ei-esittävien teosten rinnalla on myös värikylläisiä asetelmia. Omassa suosikissani on mm. espressokeitin.

ATENEUMIN TAIDEPAJASSA. JARNO NÄYTTÄÄ IHAN KURAATTORILTA.

Designmuseo ~ Josef Frank
17.3. asti

Itävaltalaissyntyisen arkkitehti-muotoilija Josef Frankin (1885-1967) näyttely on auki vielä tovin Designmuseossa. Frankin vaikuttava tuotanto on määrittänyt vahvasti pohjoismaiden sotien jälkeistä muotoilukulttuuria, joskin Suomessa hänet tunnetaan ehkä parhaiten työstään ruotsalaisen Svenskt Tennin parissa – näyttelyssä nähdäänkin parhaita paloja merkin arkistoista. Ehdoton menovinkki värikkäiden printtien, tekstiilisuunnittelun ja huonekalumuotoilun ystäville.

MARJATTA TAPIOLA

Kannattaa pitää silmällä myös HAMin ja Kansallismuseon kevään näyttelyitä, luvassa kaikenlaista kiinnostavaa. Palaan niihin varmasti tavalla tai toisella myöhemmin. Lisää ajankohtaisia näyttelyvinkkejä saa nakata kommenttilootaan!

PHOTOS BY STELLA HARASEK, MIKKO RASILA & JARNO JUSSILA