Father John Misty (aivopesu tuottaa tulosta)

Amerikkalainen indiejumala Father John Misty nousee ensi kesänä Flow’n lavalle ja tiedän jo, missä Jarno Jussila on silloin. Mitään muuta meillä ei nimittäin olla kuunneltu hetkeen. Olin jo hiukan hikeentyä herra Mistyn toistolla soivaan tuotantoon, kunnes muistin, että minunkin musiikillisia pakkomielteitäni on siedetty ja usein ne ovat jopa tarttuneet. Jonkinlainen Tukholma-syndrooma tässä näyttää tässäkin tapauksessa lopulta käyvän, sillä nyt luukutan itse toistolla tätä vangitsevaa kappaletta (olkoonkin, että se on Jarnon mielestä se kaikkein turhin) ja tietysti googlaan taiteilijanimen takaa löytyvän Josh Tillmanin elämänvaiheita uskonnollisesta lapsuudesta Fleet Foxin rumpaliksi ja sitä kautta amerikkalaisen indien eturivin artistiksi. Kiehtova tarina, suosittelen.


☊ JOHN FATHER MISTY ~ TRUE AFFECTION

✖ Helmikuun kootut

Viisi asiaa, jotka ovat huvittaneet, ihmetyttäneet ja kiinnostaneet viime aikoina.

Paluu treeneihin. Tiedän, tällä on uhoiltu lukemattomat kerran – ja sitten lupaavasti alkanut treenikausi on katkennut taas flunssaan, reissuun tai dedisryysikseen. Tällä kertaa ajattelin jättää uhoamisen ja treenikaudesta jauhamisenkin sikseen ja keskittyä ihan hissuksiin vaan lisäämään liikunnan määrää arjessa. Lisääminen ei ole kovin vaikeaa, jos lähtökohta on nolla, joten aloitan Kanervan liikkuvuustunneista ja redcordista sekä Katjan yinjooga-verkkovalmennuksesta (kävin Katjan yinjoogatunneilla silloin kun hän piti niitä Helsingissä ja rakastin niitä, joten tämä on next best thing). Hikitreenit eivät just nyt houkuta, vaikka niidenkin aika varmaan tulee taas, kun olen saanut kerättyä voimiani. Tärkeimmältä tuntuu nyt herätellä lempeästi kehoa talviunestaan ja pitää homma paineettomana.

Silmälasit. En tiedä onko se vanhuus vai ihan vain keski-ikä, joka häämöttää, sillä olen viime kuukausina havainnut laseroiduissa silmissäni uuden ilmiön: en näe enää kunnolla lukea sampoopullojen ja ruokapakkausten pientä printtiä! Kävimme molemmat Jarnon kanssa Trend Opticissa näöntarkastuksessa ja niinhän siinä kävi, että minulle määrättiin lukulasit ja Jarnolle puolestaan lasit kauas näkemistä varten. Löysimme niin superhienot kehykset, että kumpaakaan ei oikeastaan harmita, ollaan vaan hytkytty kärsimättöminä että jokojoko joko ne on valmiit. Ja nyt ne ovat! Palaan aiheeseen!

Kirppiskirjat. Kirjat ylipäänsä. Tuntuu, että kannan kolmasosan rahoistani Fredrikinkadulla sijaitsevaan Niteeseen enkä äkkiseltään keksi pennosilleni parempaa sijoituskohdetta. (Ei mennä nyt siihen onko hyvä vai huono asia, että henkinen pääoma on aina kiinnostanut taloudellista pääomaa enemmän.)

Kuvissa vilahtavat kirjahelmet ostin kuitenkin Iso Roban Fidalta laukun pohjalla kilisevillä kolikoilla ja olin molemmista eri syistä mielissäni. Muumit menivät minulta lapsena ohi, kun en kasvanut Suomessa, mutta kiinnostuin Tove Janssonista aikuisena, kun kävin muutamia vuosia sitten hänen tuotannolleen omistetussa laajassa näyttelyssä – sieltä löytyy nimittäin paljon muutakin kuin muumit. Kuvanveistäjän tytärtä en ole vielä lukenut.

Charles Bukowski puolestaan on tullut vuosien varrella tutuksi romaaniensa ja novelliensa kautta, mutta herran runouteen en ole aiemmin tullut tarttuneeksi ajan kanssa. Kansien välistä löytyy aika väkevää kamaa, niitä voi nautiskella aina muutaman kerrallaan vähän kuin maistelisi konjakkia hyvän illallisen jälkeen.

Laskiaispullat. Olen syönyt niitä kaksi eli noin neljäkymmentäkahdeksan vähemmän kuin olisin halunnut. Harmi, että vatsa ei vaan kestä. Rakastan hiilareita kaikissa muodoissaan ja siksipä onkin tragedia, että olen joutunut kehoni hyvinvointini nimissä karsimaan ne viime aikoina ruokavaliosta lähes kokonaan. Sitä suuremmalla syyllä nautin tuhatprosenttisesti näistä hetkistä, kun syön jotain totaalisen epäterveellistä ja hyödytöntä, josta tulee vain ja ainoastaan hyvälle mielelle. Uskon vakaasti, että onni löytyy tasapainosta. Tasapainolla tarkoitan sitä, että ainakin joskus syö pullaa.

Kevät ja pajunkissat. Okei, eletään vasta helmikuun loppua ja tiedostan täysin, että sää voi tehdä vielä monta täyskäännöstä ja lyödä tuolilla naamaan. Kukaan ei voi silti kieltää, etteikö ulkona juuri nyt näyttäisi ja tuntuisi keväiseltä! Loskalammikot ovat kuivuneet ja paljas asfaltti tuntuu vanhalta ystävältä. Aurinkokin on näyttäytynyt monena päivänä, olen imenyt itseeni valoa kuin nuupahtanut kasvi. Miten sillä voikaan olla niin suuri vaikutus omaan oloon? Lämpenevien kelien iloa himmentää vähän huoli siitä onko tämäkin merkki ilmaston muuttumisesta. Toisaalta juuri tätä kirjoittaessani korvanappiini kantautui tieto, että loppuviikoksi olisi luvattu taas lumipyryä. Kattellaan. Onneksi on nuo kukkakaupasta kotiinkannetut pajunkissat, joiden turvin pitää yllä toivetta keväästä. Lumoudun niiden pehmeydestä aina kun näen ne.

Miten teidän helmikuu on sujunut? 

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Post-punkia Nykistä – eli uutta Interpolia

Kappas! Yksi takavuosien suosikkiyhtyeistäni, newyorkilainen Interpol on julkaissut uuden sinkun. Fine Mess on tuttua ja taattua Interpolia, tummasävyistä post-punk -rytinää, jolla saa potkua vaisumpaankin päivään. Harvaa levyä tuli luukutettua yhtä paljon kuin Interpolin esikoista Turn On the Bright Lights silloin kun se ilmestyi 2000-luvun alussa. Oijoi, ehkä nyt onkin sopiva hetki kaivaa platta naftaliinista – toki symbolisesta sellaisesta, siitä on jo tovi aikaa kun olemme omistaneet fyysisiä levyjä. Tuon debyytinkin taisin omistaa sekä vinyylinä että CD:nä. Ensimainittuja on usein ikävä, jälkimmäisiä ei.


☊ INTERPOL ~ FINE MESS