Postikortteja pohjoisesta

✖ PALLAS-YLLÄSTUNTURIN KANSALLISPUISTO, LAPPI

Pääsiäisterveiset Lapista! Olemme olleet täällä jo viikon ja olemme ilmeisesti ihan sekaisin päivissä, sillä meille valkeni juuri, että on tosiaan pääsiäinen. Olen tehnyt anteeksiantamattoman VIRHEEN ja unohtanut ostaa vuosittaisen suklaamunani, mutta kaupat ovat tiettävästi taas huomenna auki, joten pääsen korjaamaan tilanteen ennen kuin pyhät ovat ohi. Sitä odotellessa seuraa muutama nopea postikortti viime päivien roadtripin varrelta.

Ajoimme Aavasaksalta ensin Ylläkselle ja sieltä Olostunturille, josta teimme päiväretkiä Pallakselle. Sieltä pudottelimme Kittilän kautta takaisin Tornionjokilaaksoon. Harkitsimme hetken, että olisimmekin jatkaneet vielä syvemmälle pohjoiseen Kilpisjärvelle asti, sillä olen käynyt vuosia sitten Enontekiöllä ja haikaillut takaisin käsivarren jylhiin maisemiin siitä saakka, mutta hirsitalolla odottava remontti sai meidät kääntämään pakun kohti tuttua jokilaaksoa. Enontekiö odottakoon seuraavaa roadtripiä – ehkä kesällä tai ensi syksynä?

Lapissa näyttää tällä hetkellä surrealistiselta. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, hetkittäin tarkenee jo nahkarotsissa sillä lämpötilat huitelevat päivisin yli kymmenessä asteessa. Tiet ovat sulat ja tunnelma lähes kesäinen, mutta kinokset alkavat heti tien vierestä ja lunta on tuntureilla vielä metrikaupalla. Ei mitään asiaa ilman suksia tai lumikenkiä.

Koirat ovat olleet supermielissään koko matkan: Luna on nauttinut tuntureista ja Juno hotellielämästä. Miten kaksi siskosta voivatkin olla niin erilaisia. 

Jarno ei tarvinnut suksia metsissä suhaamiseen – mäyräkoiravaljakko, vieno alamäki ja liukkaaksi tallottu polku riittivät pitämään vauhtia yllä.

Älkää sanoko mitään. Munkit ovat olennainen osa roadtrippailua. Raati on yksimielinen siitä, että parhaat munkit tähän mennessä ovat löytyneet Raattaman kylän Loimu-ravintolasta: itsetehdyt munkit olivat jättikokoiset ja tiiviit, ei mitään turhaa höttöä vaan täyttä tavaraa.

Välillä mietin, että miten nuo koirat ovatkin niin sopeutuvaisia ja tyytyväisiä. Ne vaan matkustavat mukana ja luottavat siihen, että pidämme niistä huolta.

Mikään valokuva ei valitettavasti onnistu taltioimaan sitä tunnelmaa kun ajelee täällä tuntureiden keskellä. Hulluimmillaan niitä kohoaa kaikkialla horisontissa.

Parasta matkaseuraa: mies, Juno-mäyräkoira ja Luna-niminen lepakko.

Autton kauppa on ehta kyläkauppa Raattamassa, tunnelma on autenttinen ja poroa löytyy kaikissa muodoissaan. Ne voitokkaat munkit löytyvät kaupan yhteydessä toimivasta ravintolasta.

Rajasin pridepakun kuvan laitaan, koska se on Kittilän mutaisten hiekkateiden jäljiltä niin rapainen, että sen värikkäät raidat ovat muuttuneet ruskeanharmaiksi. Hurmaavaa. Emme suostu pesemään sitä ennen kuin pahimmat kurakelit ovat ohi. 

Kirjoitan tätä hirsitalon pirtissä isoäidin vanhalla puusohvalla, koirat nukkuen jaloissa. Lämmitin hurisee nurkassa, naapurihuoneesta kuuluu raaputusta kun Jarno rapsuttelee kalkkimaalia hirsiseinistä. Ulkona on vielä valoisaa, vaikka kello on melkein yhdeksän illalla. Nautitaan pääsiäisestä, kaikki tavallamme, siellä ja täällä.

PS. Instagramistakin löytyy Lappi-kuulumisia Storyn puolelta, kurkatkaa myös kohokohtien Lappi-kansiot.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Huoltoasemamunkkeja ja matkantekoa

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Kevään kenties odotetuin päivä koitti vihdoin eilen, kun käänsimme pakun kohti Lappia. Talvi on taittunut kevääksi maan pohjoisimmissakin kolkissa ja pääsemme vihdoin ottamaan hirstitaloprojektimme talviteloilta. Sitä ennen tosin suuntaamme vielä pohjoisemmaksi: vietämme ensin Ylläksellä pari päivää, sen jälkeen suuntaamme vielä Olostunturille ja vierailemme Pallaksellakin. Sieltä pudottelemme ensi viikon puolella takaisin Tornionjokilaaksoon, jossa loppukuu käytännössä meneekin puuhastellen talon parissa. Ah tätä on odotettu niin pitkään ja hartaasti!

Koirat ovat erottamaton osa pakuelämää. Toinen matkustaa vilttiin kääriytyneenä keskipenkillä, toinen jaloissa olevassa pedissä, jota kutsumme Comfort Deluxe -hyttiluokaksi. Se toinen on Scenic View Seat.

Kuva sisältää vihjeen siitä millä perusteilla valitsemme taukopaikkamme. Äänekoskella on ihana huoltoasema, jossa on itsetehtyjen munkkirinkilöiden lisäksi näköalaterassi ja pieni kirppis. 

Munkkirinkilä naisen tiellä pitää (vaikka naisen kyllä pitäisi terveyssyistä vältellä vehnää ja sokeria). Myös: kevään ensimmäinen terassihetki. Pienet lumikinokset eivät haittaa.

Orastava auringonlaskuspektaakkeli jossain päin Suomea. Jarnolla menossa 10 tunnin ajomatkan ehkä viides tai kuudes kahvi. 

Perillä Tornionjokilaaksossa! Meitä odotti äidin valmiiksi pedattu vierassänky sekä keittiön pöydälle jätetty itsepyydetty ja savustettu kala. Tämä on vain nopea yön yli -pysähdys, joten kytkemme oman talon vedet ja lämmöt päälle vasta ensi viikolla palatessamme näihin maisemiin. Tänään jatkamme matkaa kohti Yllästä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Grand Poet Hotel

✖ RIGA, LATVIA

Kun pr-matkan virallinen ohjelma oli ohi, jäimme Annikan kanssa Riikaan vielä ylimääräiseksi yöksi tarkoituksena vähän relata ja koluta kaupunkia omine nokkinemme. Yöpaikaksi valikoitui Grand Poet Hotel, josta olimme kuulleet jo etukäteen kehuja. Ei ollut vaikea ymmärtää miksi: boheemisti rönsyilevä sisustus on kaikessa kreisiydessään hurmaava ja sijainti keskellä kaupunkia on lyömätön, ihan kaikki on kävelymatkan päässä. Vastikään avautuneesta viiden tähden hotellista löytyy myös oma parfyymikauppa, koska miksi ei?

Olimme varautuneet maksamaan ylimääräisen yömme itse, mutta matkan järjestäjänä toiminut Latvian suurlähetystö ystävällisesti hoitikin laskun puolestamme – kiitos siitä! Kirjoitan hotellista kuitenkin ihan omasta vapaasta tahdostani, koska tykkäsin siitä kovasti ja hotellisuosituksia usein toivotaan ja kaivellaan blogiarkistoista pitkienkin aikojen päästä.

Suunnilleen kaikki ystäväni rakastavat kylpylöitä ja suosivat hotelleita, joissa on spa-osasto. Itsehän en tajua tästä skenestä mitään. Olen just se tyyppi, joka kärsimättömyyttään harrastaa reissuilla lähinnä puolen minuutin pikasuihkuja eikä muista edes pakata uima-asua mukaan, ellei matkakohde sijaitse rannalla. Tällä kertaa en voinut unohtaa, koska Annika muistutti niin monta kertaa. Vietimme siis puolet visiittimme hereilläoloajasta hotellin kylpyläosastolla, joka oli ilahduttavasti auki iltakymmeneen: ehdimme sisäänkirjautumisen jälkeen just heittää matkalaukut huoneisiin ja viilettää kylpytakeissa karistamaan parin päivän pölyt.

Pääsin ilmeisesti hetkellisesti kärrylle siitä mistä kylpemisessä on oikein kysymys, sillä yllätin itseni menemällä kaiken lillumisen jälkeen vielä hotellihuoneen kylpyammeeseen. Korkkasin minibaarista kylmän oluen, loikoilin kylvyssä ja ajattelin, että kaikki ystäväni olisivat nyt ylpeitä. Kuvaan olisi ehkä kuulunut hyvä kirja tai edes lehti, mutta en jaksanut aloittaa kirjaa, jonka olin pakannut mukaan, vaan selasin Instagramia ja tykyttelin koirameemeistä.

Olen koko elämäni ajatellut, että hotelleiden minibaareissa on hirveät kiskurihinnat eikä sieltä kannata ottaa mitään, kun samat tuotteet saa lähikaupasta puolet halvemmalla. Viime aikoina olen tullut kuitenkin tulokseen, että hotellin minibaarin ratsaaminen on osa elämystä. Joskus se oikealla hetkellä korkattu kylmä olut tai kuohuviini on ihan joka penninsä väärti ja siihen kuuluu olennaisena osana just se, ettei tarvitse kesken hotellihuoneessa hengailun pukea ja lähteä etsimään sitä kauppaa. (Se olut maksoi tällä kertaa kokonaiset viisi euroa, että siinä mielessä se ei olisi nyt ollut ehkä valtava kynnyskysymys muutenkaan.)

Hotellihuone kokonaan itselle: harvinaista luksusta. Levittelin vähiä tavaroitani siitä ilosta, että kukaan ei ollut ärsyyntymässä sotkusta. Nukuin silti suuren sängyn toisessa laidassa. En vaan osaa nukkua keskellä sänkyä. Eräällä tuntemallani miehellä ei ole sen suhteen minkäänlaista ongelmaa.

Arvostin myös:
– vihreää marmoria kylpyhuoneessa (saisinko kotiin samaa kiitos)
– vedenkeitintä ja pikakahvia (ensimmäinen kahvi on saatava ennen aamiaista)
– valaistua peiliä, jonka valossa oli hyvä nyppiä kulmakarvat (ei nyt puhuta siitä tilasta mihin ne ajautuvat, kun ei ole omassa remontin runtelemassa kodissaan jaksanut vaihtaa kylppärin lamppua, joka paloi kolme kuukautta sitten)

Aamupala oli ihana! Valikoima oli suurimmaksi osaksi sitä samaa mitä hyvissä hotelleissa aina on, mutta esillepano oli kaunis ja runsas. Erikoisuutena mainittakoon samppanja, jota me molemmat maistoimme, ja savustettu ankerias, jota maistoi vain Annika. Ikinä ei ole liian aikaista samppanjalle, mutta oli todellakin liian aikaista savustetulle ankeriaalle, joka on pilkottu nahkoineen kaikkineen viipaleiksi kuin se olisi suomuihin kääritty patonki.

Vieläkin harmittaa, että tulin yllätyssamppanjasta niin onnelliseksi, että unohdin maistaa pieniä pannukakkuja.

Aamupalan jälkeen menimme tietysti vielä takaisin kylpyläosastolle lillumaan ja unohduimme sinne niin, että tuli kiire pakkaamaan. Onneksi oli late checkout. Se on myös erottamaton osa hotellilomasta kaiken irti ottamista.

Jos saa vähän napista sinänsä superhienosta sisustuksesta, niin pieni miinus lievästä lavastusfiiliksestä. Pitkin aulaa ja ravintolaa sirotellut messinkiset lasivitriinit ovat todella kauniita ja kipsipatsaat sopivat niihin hienosti, mutta runoilijateemaa alleviivaavat käsikirjoituskääröt ovat tarpeettomat. Toisaalta, monet ihmiset pitävät teemapuistomaisesta sisustamisesta. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia. Itse olisin sirotellut vitriineihin mieluummin veistoksia ja vanhoja kirjoja, tietysti sellaisia, joita saisi oikeasti myös selailla luuhatessaan aulassa. Olisin myös lisännyt uutuuttaan hohtavien huonekalujen sekaan vähän antiikkikalusteita tuomaan sisustukseen kerroksellisempaa tunnelmaa.

Vahvasti plussan puolelle kuitenkin jäätiin! Menisin uudestaan. Ja pakkaisin silläkin kertaa mukaan ne uikkarit.

Grand Poet Hotel
Raiņa bulvāris 5/6, Riga, Latvia

PHOTOS BY STELLA HARASEK & ANNIKA