Vintagetaivas Tampereella

✖ TAMPERE

Minulla ja Jarnolla on muutakin yhteistä kuin levoton sielu ja rakkaus musiikkiin: olemme molemmat asuneet aikoinaan Tampereella ja koluneet siellä samoja nurkkia baareista levykauppoihin, tunteneet jopa musiikki- ja skeittipiirien kautta samoja ihmisiä. Olemme molemmat olleet myös elävän legendan mainetta nauttivan Yesterdayn vakioasiakkaita. Vuonna 1985 perustettu putiikki myy ja vuokraa vintage- ja retrovaatteita – ja valikoima on sanalla sanoen uskomaton.

Meidän Tampere-vuosinamme vaatteita ja asusteita pullisteleva putiikki sijaitsi Pyynikin uimahallin kupeessa, petollisen lähellä lukiotani. Kävin usein hyppytunneilla hypistelemässä aarteita. Ensimmäisen ostokseni tein, kun olin saanut kummitädiltäni 18-vuotislahjaksi tuhat markkaa. Summa oli opiskelijan budjetissa tuntuva ja päätin sijoittaa sen kunnolliseen talvitakkiin. Marssin suoraan Yesterdayhin sovittamaan kaikki kaupan kaikki kelsit, missä vierähti useampi tunti, mutta valinta oli lopulta helppo. Tuon ostat, putiikin perustaja Tuire sanoi yhden kohdalla. Sen minä ostin.

Sikamaisen hieno, totesi Tuire tästä kimaltavasta takista ja lisäsi: Sun pitäisi muutenkin sikailla enemmän.

Kauppias Virtanen on itse tietysti suurin syy putiikin legendaariseen maineeseen. Nykyään jo yli kuusikymppisen rouvan mielipidettä ei tarvitse arvailla, hän kertoo sen kyllä suoraan. Hän myös valitsee asiakkaansa eikä palvele esimerkiksi “epäilyttäviä huligaaneja” tai – kuten juuri kuulin Pipsa Hurmerinnalta – amerikkalaista indieyhtyettä nimeltä Wilco. Yhtye oli ollut pari vuotta sitten Tampereella ja pyrkinyt visiitille Tuiren putiikkiin, mutta kaikki lensivät ulos paitsi basisti. Vain John sai jäädä ostoksille. Onneksi me olemme toistaiseksi olleet tervetulleita, vaikka saammekin kuulla kunniamme aina kun yritämme neuvotella hinnoista.

Hämeenkadulla aikoinaan aloittanut putiikki toimii nykyään Itsenäisyydenkadulla ja on, jos mahdollista, vielä aiempaakin ahtaampi. Tila on täynnä vaaterekkejä, hyllyjä ja laukkupinoja, joiden keskelle jää vain pieni mutkitteleva polku. Suurin osa putiikin valikoimasta on suomalaista vintagea 50-luvulta 80-luvulle ja vaikka tavaraa riittää kirjaimellisesti lattiasta kattoon, Tuire tuntuu tietävän tarkalleen mitä häneltä löytyy. Kun kerroin etsiväni tietynlaista paljettimekkoa ja vakosamettista kokopukua, hän katosi putiikin perälle penkomaan ja palasi pian muutaman vaihtoehdon kanssa.

Mutta löytyikö paljettimekkoa tai vakosamettista kokopukua? Paljettimekkojen nyanssit ja muutoin täydellisen samettipuvun koko eivät valitettavasti natsanneet, mutta löysin kyllä jotain muuta – nimittäin tuon kotimaisen hopeisen pikkutakin, jota ajattelin käyttää keväällä pillifarkkujen ja valkoisen t-paidan kanssa. Jarno puolestaan löysi itselleen uudet ruskeat buutsit edellisten loppuun asti rakastettujen buutsien tilalle – ja Makkonen poimi mukaan täydelliset pyöreät aurinkolasit. Kiitos taas Tuire, ensi kertaan!

PS. Jos kauppa tai persoonallisen kauppiaan historia kiinnostaa, suosittelen Aamulehden parin vuoden takaista haastattelua.

Yesterday Second Hand
Itsenäisyydenkatu 12-14, Tampere
Ma-pe 12-18
La 11-15:30

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Takaisin Tampereella

Karautimme viikonlopuksi Tampereelle mitä tärkeimmästä syystä: skeittauksen SM-kisoihin, joihin Jarno oli päättänyt päähänpistosta osallistua. Ihan kaksin ei tarvinnut lähteä, saimme mukaan myös Makkosen, joka on hänkin perhesyistä johtuen ajautunut skeittimaailmaan. Skeittikuvia saattaa olla luvassa myöhemmin, niitä odotellessa kaivoin arkistoista kuvakimaran kolmen vuoden takaisesta Tampereen reissusta.

Hotelli Tammer. Varasimme nytkin huoneen Tammerista, se on jo perinne. 20-luvulla avatun hotellin art deco -tunnelmaa (ja sijaintia kosken kupeessa) on vaikea päihittää. 

Tuo kolmen vuoden takainen viikonloppureissu oli työmatka Jarnolle ja vähän minullekin: hän käveli mallina Minttu Vesalan stailaamassa muotinäytöksessä ja minä pääsin siinä siivellä backstagelle kuvaamaan. Rakastan Pakkahuoneen backstagen jyrkkiä spottivaloja ja kuvasin hurmioituneena kaiken mitä siellä tapahtui, meikkiin jonottavia malleja, kampaajia hiuslakan katkuisissa pukuhuoneissa, vaaterekkejä järjestäviä pukijoita, valoja viritteleviä teknikkoja, soittimiaan viritteleviä muusikkoja. Tottakai missä tahansa itseään kunnioittavassa muotinäytöksessä on mukana livebändi.

Ajattelin koko ajan Rolling Stonen valokuvaussessiosta kuvattua videota, jossa Stevie Nicks istuu pukuhuoneessa ja laulaa. Myöhemmin levytetyssä versiossa ei ole ollenkaan samaa taikaa kuin tuossa sattumalta taltioidussa spontaanissa esityksessä.

Backstage- ja näytöskuvat katosivat myöhemmin kovalevyjemme ja muiden työkamojemme mukana varkaan matkaan Euroopan roadtripillamme. Jäljelle jäivät muutamat harvat ruudut, jotka olin ehtinyt tallentaa pilveen tai lähettää jollekulle. Haluaisin sanoa, että se haava on jo parantunut, mutta myönnän, sisuskaluja särkee yhä joka kerta kun ajattelen kaikkia menetettyjä kuvia. Onneksi tästä reissusta on nämä kuvat tallessa, toisilta ei ole ainuttakaan.

Tammerin aamiaissali on ehkä Tampereen kaunein paikka. Rakastuneen valokuvaajan fokuksessa oli kuitenkin salissa kuljeskeleva pitkätukka. Ylempään kuvaan sentään taltioitui meidän vakipöytä salin nurkassa. 

Hotellielämää. Pidän kontrasteista: ruttuun nukutut lakanat, kuohuviinipullo hetkeä ennen korkkaamistaan. Mies, joka näyttää lyyriseltä pukeutuessaan ikkunasta kajastavassa valossa eikä huomaa kameraa. 

Stailisti Minttu Vesala juontaa muotinäytöksen kenraaliharjoitusta Pakkahuoneen lavalla. Minttu on yksi maan kovimmista ammattilaisista ja huikeimmista tyypeistä, joihin minulla on ollut ilo ja kunnia tutustua töiden ja yhteisten ystävien kautta. 

Jarno odottaa vuoroaan lavan takana, kenraaliharjoituksista tämäkin ruutu. Lavan edestä kuvattuja varsinaisia näytöskuvia ei säästynyt. 

Näytöksen jälkeen backstagella lainehti kollektiivinen hyväntuulisuus, kun iso työ oli saatu kunnialla maaliin. Otin paljon kuvia, joista on jäljellä ainoastaan nämä kaksi tietokoneen ruudusta napattua puhelinkuvaa: Minttu suuressa hatussaan spottivalon loisteessa…

…ja Minttu kahden mallinsa kanssa: vasemmalla Jarno ja oikealla Sergei Vartiainen. Sergei on myös lahjakas muusikko, tsekatkaa Sergein Instagramista uusi sinkku! Rakastan tätä kuvaa, Mintun silmissä kipinöivää iloa ja Jarnon olemuksesta huokuvaa hellyyttä (tai sitten hän nuuhkii Mintun korvaa, tarina ei kerro). 

Lempikuvani koko viikonlopulta otti Minttu salaa näytöksen jatkoilta baarin nurkassa. TUCAT ♥, hän kirjoitti saatteeksi lähettäessään sen meille.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA (LAST PIC BY MINTTU VESALA)

Pala pohjoista keskellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö Lapland Hotels ja Asennemedia

Ei ole varmaan vaikeaa arvata mitä vastasimme, kun saimme kutsun tulla tutustumaan Bulevardille auenneeseen uuteen Lapland Hoteliin. Perheessämme on Lappi-innostusta päässyt suorastaan patoutumaan, sillä emme ole päässeet pohjoiseen edistämään keskeneräistä hirsitaloprojektiamme moneen kuukauteen – talo on tällä hetkellä talviteloilla ja vedet saa takaisin päälle aikaisintaan pääsiäisenä. Onneksi Bulevardilla voi käydä lievittämässä ikävää nyt kun perusteellisesti remontoitu hotelli on avannut vihdoin ovensa. Muualla Suomessa vierailleille hotelli saattaa olla jo tuttu: Lapissa on monta hotellia Rovaniemeltä Saariselälle ja Luostosta Hettaan. Etelämpänä löytyy kaupunkihotelliversio Oulusta, Tampereelta ja nyt myös Helsingin keskustasta.

Pakkasimme mukaan oman ja lainakoiran, koska siskokset rakastavat hotellivisiittejä: kerrankin saa nukkua sängyssä. Tämän jälkeen ne rakastavat niitä vielä aiempaakin enemmän.

Monet hotellin vieraista saapuvat varmasti vähän kauempaa, me lähestyimme asiaa kaupunkiloman kannalta. Miniloma kahden korttelin päässä kotoa on villi, mutta varsin toimiva konsepti: yhtä yötä varten ei tarvitse paljoa pakata, matkoihin ei tuhraannu arvokasta aikaa eikä koiralle tarvitse järjestää hoitopaikkaa, vaan sen voi ottaa mukaan, sillä hotelli on hyvin koiraystävällinen. Minimisäädöllä maksimirentoutus!

Heti aulassa tuli vastaan monta asiaa, joista tykkäsin: tumma sisustus, levollinen tunnelma ja supertaitavasti toteutettu valaistus, joka tuo tilaan aavistuksen Lapin tummaa taikaa. Ehdoton suosikkini on kittiläistaiteilija Reidar Särestöniemen maalaus, joka hohkaa tilan katseenvangitsijana. Kannattaa käydä paikan päällä katsomassa, kuva ei todellakaan tee sille oikeutta.

Roppakaupalla pisteitä siitä, että Lappi on tuotu sisustukseen savupirttilarppauksen sijaan lähinnä tyylikkäillä viittauksilla: porontalja siellä, sarvet täällä, muutama kynttilälyhty sekä Anu Pentikin mustia keramiikkateoksia, jotka ovat saaneet inspiraationsa kullanhuuhdonnassa käytetystä vadista eli vaskoolista.

Huoneemme oli ihana, siis ihana. Rakastin seesteistä sävymaailmaa, pehmeää kullanhohtoista valaistusta ja suurta, muhkeaa villapeitettä. Kaikkein parasta oli iso lasiseinällä erotettu kylpyhuone, joka oli varustettu suurella kylpyammeella ja saunalla. Päätimme välittömästi ettemme lähde huoneesta koko iltana mihinkään.

Alakerrasta löytyy Ravintola Kulta, josta olen ehtinyt jo kuulla kehuja, vaikka se on ollut auki vasta hetken. Raflan sisustus on linjassa muun hotellin kanssa, tumma ja tunnelmallinen, mutta koska liian ihana huone, päätimme tilata huonepalvelusta hampurilaiset – se on paitsi klassikko, myös paras tapa testata hotelli ja sen palvelut. Kyytipojaksi kuohuviiniä, paras seuralainen suolaiselle hampurilaiselle.

Emme joutuneet pettymään: ruoan toi huoneeseen itse rovaniemeläinen keittiömestari Tero Mäntykangas ja kaikki oli ihan superhyvää. Kullan hampurilaisessa, jonka saa niin liha- kuin kasvispihvillä, maistuu tietysti savujuusto. Kirkkaasti jatkoon kymmenellä pisteellä! Jarno vaihtoi viime tingassa tilauksensa hirvipulliksi, ne hävisivät lautaselta niin vauhdilla ettei niistä ehditty napata kuvaa.

Pääruokien lisäksi tilasimme alkupalalistalta maistelulautasen, josta löytyy pohjoisen makuja moneen lähtöön: savulohta, pikkuisia perunablinejä smetanan ja mädin kanssa, poroa, juustoa ja lakkahilloa. Koska omassa hotellihuoneessa saa tehdä mitä haluaa, söimme ensin pääruoat ja sitten vasta keskityimme napostelemaan maistelulautasta kaikessa rauhassa kuohuvan kanssa.

Jaettavaksi jälkiruaksi minipannukakkuja, puolukkaa ja tattikinuskia, höysteenä jäätelöä.

Jos Kulta alkoi kutkutella, käy kurkkaamassa Natan postaus jossa on hyvä kuvaus varsinaisesta ravintolakokemuksesta. Sieltä löytyy myös kuva ravintolan menusta, jonka mateennahkaisen kannen on toteuttanut gTie eli vanha rakas ystäväni Jenni Ahtiainen. Juno-koirakin piti siitä kovasti ja yritti nuolaista sitä. Me muut tyydyimme ihailemaan sitä ihan silmillämme.

Koiranomistajia varmasti kiinnostaa myös millaista palvelua karvaiset perheenjäsenet saivat. Ensinnäkin koiran kanssa saapuvat vieraat majoitetaan hotellin alimpaan huonekerrokseen eli mahdollisimman lähelle ulko-ovea, jotta ulkoilutus sujuisi jouhevasti. Saimme respasta mukaamme pienen paketin, jossa oli pussillinen puruluita ja kakkapusseja. Kun saavuimme huoneeseen, siellä odotti vesikuppi, kaksi ruokakuppia ja kaksi pientä tassupyyhettä – en kestä. Koirilla oli siis takuuvarmasti tervetullut olo, jonka kruunasi myös koiria huomioiva huonepalvelu: kun keittiömestari Tero toi meille illallisen, hän kysyi mitä koirat tahtoisivat iltapalaksi ja ehdotti itse poronkäristystä. Harvoin olen nähnyt niin onnellisia koiria kuin nämä olivat silloin kun Tero palasi kahden tuoksuvan kulhon kanssa ovelle! Taisimme saada spesiaalikohtelua, mutta respassa innostuttiin kovasti, kun ehdotin, että huonepalvelulistalla voisi oikeastikin olla koirille suunniteltu annos tai kaksi – toivotaan, että se toteutuu. Helpointahan se koiranomistajalle olisi, ettei tarvitsisi pakata koiralle ruokaa tai käydä vartavasten kaupassa.

Safkan jälkeen painelimme kylpyyn ja saunaan. Kuohuviiniä kylpyammeessa, millaista luksusta! On meillä kotonakin kylpyamme, mutta kokemus on kummasti eri tunnelmallisessa hotellihuoneessa, josta puuttuu pyykkikasa ja muu arki. Saunaa taas ei löydy meiltä edes taloyhtiöstä, joten löylyistä otettiin kaikki irti.

Myönnän, saunan jälkeen aloin tutkia hotellin nettisivuilta huonehintoja, koska haluan ehdottomasti tulla minilomalle uudestaan seuraavan kerran kun arkihässäkkä alkaa painaa liikaa harteilla. Huone, jossa on kylpyamme ja sauna, maksaa himpun yli kaksisataa. Heille, joita sauna ei kiinnosta, löytyy myös pelkällä kylpyammeella varustettuja huoneita.

Pörröpää seuraavana aamuna hyvinnukutun yön jälkeen.

Aamiaiselta löytyy kaikki mitä hyvältä hotelliaamupalalta voi odottaa, höystettynä pohjoisen mauilla. Ilahduin tuoreesta rieskasta, kuusenkerkkämehusta, leipäjuustosta, savulohesta, sieni-sipuli-pinaattipaistoksesta ja munakaspisteestä, josta saa valita munakkaaseen esimerkiksi savuporoa tai osterivinokasta. Tyrni-appelsiinismoothieta voisin juoda joka päivä loppuelämäni ajan.

Myös porosta tehty musta makkara sai molemmilta kiitosta, vaikka tavallisesta mustasta makkarasta en välitä ollenkaan. Puolukkaa on tietysti tarjolla myös.

Parasta aamupalassa oli silti todella maukas puuro ja hillat. Olisi ollut myös muoniolaista mustikkaa, jääköön ne seuraavaan kertaan. Siihen ei varmaan mene kovin kauaa. Olemme visiittimme jälkeen nimittäin ehtineet vierailla aamupalalla jo toistamiseen ystävien kera. Siitä nauttiakseen ei tarvitse nimittäin olla hotellin vieras.

Emme malttaneet lähteä ilman matkamuistoa: ostimme mukaan samanlaisen villaisen viltin, joka löytyy jokaisesta huoneesta. Niitä onneksi myydään hotellin aulassa, olisin muuten joutunut ylipuhumaan respan myymään meille mukaan sen huoneessa olleen. Täydellinen harmaa viltti lämmittää nyt olohuonettamme (ja muistuttaa koiria ikimuistoisesta hotellikokemuksestaan ja keittiömestarista, jonka tekemää poronkäristystä he muistelevat kaiholla varmasti vielä kauan).

Kiitos vielä visiitistä, Lapland Hotel Bulevardi! Ilo oli meidän puolella, tulemme takuulla takaisin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA