Suositus samppanjan ystäville: Modernists

✖ RIGA, LATVIA

Terveisiä Riikasta! Saavuimme pari päivää sitten Latviaan pr-matkalle ja aikataulu on ollut juuri niin hektinen kuin pr-matkoilla aina on – päiväohjelma alkaa aikaisin aamulla ja päättyy niin myöhään, ettei kykene enää muuhun kuin ryömimään hotellihuoneen lakanoiden väliin. Palaan myöhemmin kaikkeen muuhun matkan varrella nähtyyn ja koettuun, mutta nyt seuraa nopea ravintolavinkki Riikaan matkustaville. (Ja vaikka et matkustaisi, voit silti nauttia sisustuskuvista!)

Samppanjabaari Modernists on yksi ihanimmista baareista, joissa olen koskaan käynyt. On palkittu ja upeasti kuvitettu samppanjalista, supercool sisustus, rennosti ripustettu taidekokoelma ja todella hyvä musiikki, mutta suurimman vaikutuksen teki se, että samppanjan kanssa tarjoillaan sipsejä. Pieneltä punaiselta muovitarjottimelta. Mitä neroutta ja nyanssin tajua! Samppanja ja sipsit ovat yksi suosikkiyhdistelmistäni. Rasvaiset ruoat vaan toimivat kuplien kanssa, olen omistanut aiheelle pari vuotta sitten jopa kokonaisen blogipostauksen.

Tummanpuhuvan samppanjabaarin tunnistaa kadulla helposti punaisilla muovi-istuimilla varustetusta terassista, sisään päästäkseen täytyy soittaa ovikelloa. Paikka on silti todella rento eikä tarvitse olla viiniasiantuntija uskaltaakseen tulla sisälle, sillä nuoret sommelierit kertovat viineistä enemmän kuin mielellään ja suosittelevat jotain omaan makuun ja budjettiin sopivaa. Visiitti ei vie edes vararikkoon, sillä pullon samppanjaa saa alkaen 30 eurosta ja listalla on pikkupurtavaa pikkurahalla – testaamamme croque monsieur eli grillattu juustoleipä irtoaa neljällä eurolla.


Aristotelesko se siinä vahtii, että samppanjaa nautitaan vastuullisesti.

Samppanjaa voi ostaa myös mukaan: baarin etuosassa on pieni putiikki ja kattoon asti ulottuvat, kuplivaa notkuvat hyllyt. Rakastin jopa baarin logolla varustettua vaaleanpunaista muovipussia eikä hävetä yhtään myöntää, että pyysin pussin mukaan matkamuistoksi. Olisin toki tuonut samppanjaakin, jos minipieneen matkalaukkuuni olisi mahtunut. Muovipussi oli the next best thing.

Oikealla Lela, joka haaveksii viinin äärellä.

Tykkäsin myös siitä, että paikassa käy monenlaista ja -ikäistä väkeä ja lattialla torkkuu koiria. Seinillä roikkuu taidetta ja valokuvia, hyllyillä on viiniin, designiin ja taiteeseen liittyviä kirjoja ja lehtiä. Ah mikä mesta. Ihastuimme Annikan kanssa niin että kävimme täällä vielä toisenkin kerran. Kyselimme henkilökunnalta voisiko Modernists laajentua Helsinkiin. Ei ole kuulemma lähitulevaisuuden suunnitelmissa, mutta ehkäpä asiaa vauhdittaisi, jos keräisimme adressin. Tai sitten pitää itse ryhtyä samppanjabaarin perustamispuuhiin.

Modernists Champagne Boutique & Bar
K. Barona 31, Riga, Latvia
Ti-pe 11-23, la 14-23

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kevyempää lohturuokaa

Kaupallinen yhteistyö Fiskarsin ja Asennemedian kanssa

Remontinkatkuisessa elämässämme alkoi ennen vuodenvaihdetta uusi ihana aika: keittiömme valmistui siihen pisteeseen, että pääsimme takaisin lieden ääreen! Vielä pitäisi asentaa lattialistoja, tehdä päätöksiä tilan valaisemisen suhteen ja muuta pientä, mutta kaikki tärkeä toimii jo. Ah! Väitän, että kotona laitettua ruokaa ei osaa ihan täysillä arvostaa ennen kuin on pari keittiöremonttia ja noutosafkan voimin elettyä kuukautta takana.

Just nyt kiinnostaa juurevat maut, joihin yhdistyy keväinen keveys – toinen jalka on vielä talvessa, toinen jo kevään kynnyksellä. Nopeat ja helposti sovellettavat ohjeet toimivat meillä parhaiten, meillä on pahana tapana painella keittiöön vasta sitten kun on jo nälkä. Seuraavaksi onkin luvassa pari Fiskarsin uusien teräksisten pannujen ja vuokien inspiroimaa rentoa reseptiä, jotka toimivat niin arkisina lohturuokina kuin osana viikonlopun brunssipöytää.

Olen alkanut kiinnittää ruokaostoksilla enemmän huomiota sesonkeihin. Nappasin näihin ruokaohjeisiin ajankohtaisia raaka-aineita, jotka ovat nyt parhaimmillaan: bataattia ja ruusukaalia, enkä voinut vastustaa veriappelsiinia.

Ihastuimme Fiskars Norden -sarjan veitsiin sekä valurautaisiin pannuihin ja patoihin viime kesänä Lapissa. Ne jäivät vakikäyttöön ja varsinkin veitset ovat olleet siitä saakka säännöllinen puheenaihe. Kotonamme käydään joka viikko sama keskustelu:

Jarno: Olenko muistanut sanoa, että nämä veitset ovat ihan sairaan hyviä?
Stella: Vain noin sata kertaa.
Jarno: Varsinkin tämä *lisää tähän mikä tahansa Jarnon kädessä sillä hetkellä oleva Norden-veitsi* on ihan sairaan hyvä.

Iso plussa siitä, että kaikki sarjan tuotteet valmistetaan Suomessa. Se on nykyään harvinaista.

Olen ihan samaa mieltä: uudet välineet ovat syrjäyttänyt keittiössämme kaikki kilpailijansa. Ilahduimmekin uutisesta, että sarja on nyt täydentynyt Norden Steel -mallistolla: teräksisissä pannuissa, kattiloissa ja vuoissa on valurautaisten sisariensa tapaan tarttumaton pinnoite, jonka ansiosta niissä voi kypsentää myös herkkiä raaka-aineita.

Valitsimme mallistosta omaan keittiöömme paistinpannun, wokkipannun ja uunivuoan. Wokkipannu oli muutenkin hankintalistalla, sillä omistin sellaisen aikoinaan ja rakastin sen lähes kirjaimellisesti puhki. Tätä uutukaista ei taidakaan saada kovin helposti kulutettua loppuun: pannu on supertukevaa tekoa, vaikka onkin kokoonsa nähden yllättävän kevyt.

Kun mietimme mitä suureen wokkipannuun tekisi mieli heitellä, vastaus oli tietysti iso kasa kasviksia! Siitä lähti ajatus pyttipannusta. Klassikon modernissa versiossa ei tarvita lihaa lainkaan.

VEGEPYTTIPANNU

Kourallinen ruusukaalia
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Reilunkokoinen bataatti
Puolikas lanttu
Kananmunia
Lehtikaalia
Sipuli
Mustapippuri
Suola

Muita mausteita maun mukaan: juustokuminaa, cayennepippuria, paprikaa
Paistamiseen: oliiviöljyä

Pannujen ja kattiloiden ulko- ja sisäkerros on tehty ruostumattomasta teräksestä. Niiden väliin jää alumiininen ydin, joka takaa tasaisen kuumennuksen millä tahansa liedellä.

Määrät ovat tuttuun tapaan viitteelliset ja vapaasti sovellettavissa. Tällä setillä meillä ruokittiin kaksi nälkäistä.

Valmistele ensin kasvikset. Leikkaa ruusukaaleista kannat ja irrota uloimmat lehdet, jos ne ovat nahistuneet. Puolita. Kuori bataatti ja lanttu ja pilko ne: bataatti isommiksi ja lanttu pienemmiksi kuutioiksi, näin ne kypsyvät samaan aikaan.

Kahvat on muotoiltu niin, että ne eivät kuumene, ihan nerokasta! Kuvat on napattu eilen helmikuisessa hämärässä, mutta kokin ilo varmaan välittyy.

Pistä wokkipannu kuumenemaan, lorauta pohjalle oliiviöljyä ja paista kasviksia tovi, kunnes ne saavat vähän väriä pintaan. Alenna lämpöä ja anna hautua reilun kymmenisen minuuttia. Sekoita välillä.

Kun muut kasvikset kypsyvät, puolita kirsikkatomaatit. Pilko valmiiksi myös lehtikaali ja sipuli odottamaan vuoroaan.

Nakkaa tomaatinpuolikkaat wokkipannuun kun pyttis alkaa muuten olla valmis. Lisää mausteita ja sekoita varovasti, ettei synny muhjua.

Anna pyttiksen muhia hetken sillä aikaa kun paistat kaveriksi munan ja muita höysteitä. Toki ne voi nakata samaan pannuun, mutta minusta on ihanaa valmistaa ne erikseen, maut erottuvat paremmin ja kattaus on kauniimpi. Kukin tyylillään. Sitäpaitsi tuolla uudella paistinpannulla on järjettömän tyydyttävää paistaa munia, kun se sujuu niin tyylipuhtaasti.

Lorauta pannulle tilkka öljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Heittele pannulle ensin silputtu sipuli ja kuullota, kunnes se alkaa karamellisoitua. Sitten lehtikaali perään, kääntele ettei pääse kärähtämään. Mausta suolalla ja pippurilla. Kananmunan voi rikkoa pannulle lopuksi, kun kaikki muu on melkein valmista.

Voi tätä loputonta iloa, kun pintaan ei todellakaan tartu mikään! Kaikissa malliston tuotteissa on myrkytön ja muoviton mineraalikäsittely, joka tekee teräksistä pinnoista tarttumattomat. 

Lado vegepyttis lautasille toivomaasi tapaan, tarjoile kuumana ja syö heti. Jos pyttipannua jää yli, se säilyy kyllä jääkaapissa ja maistuu seuraavanakin päivänä. Paistelet kaveriksi vaan uuden munan ja muita höysteitä.

Vielä toinen ohje! Veriappelsiinisesonki on kuumimmillaan ja niitä kannattaa syödä niin paljon kuin ehtii. Rakastan tätä simppeliä jälkiruokaa, joka valmistuu minimivaivalla alle vartissa. Maistuu niin brunssilla kuin lämpimänä aamupalana, joka tekee harmaastakin aamusta asteen paremman. Pidän kaikesta mitä voi valmistaa uunissa, se vapauttaa kädet ja aikaa vaikka keittiön siivoamiseen. Ei tarvitse sitäkään sitten miettiä enää myöhemmin.

UUNISSA PAAHDETUT VERIAPPELSIINIT

Veriappelsiineja
Tuoretta minttua
Hunajaa

Tarjoiluun: pari desiä kuohukermaa ja purkillinen mascarponejuustoa

Silppua minttu ja sekoita se hunajaan, saavat maustua hetken keskenään.

Halkaise sitten veriappelsiinit, irrota hedelmäliha kuoresta terävällä veitsellä ja pilko se varovasti paloiksi. Pistä palat takaisin kuoreen. Tämä vaihe ei toki ole pakollista, mutta syöminen on tällä tavoin tosi paljon helpompaa etkä sotke juuri pestyä silkkipaitaasi.

Lado veriappelsiininpuolikkaat uunivuokaaan ja valuta päälle mintulla maustettua hunajaa.

Paahda veriappelsiineja uunissa 250 asteessa grillivastuksen alla kymmenisen minuuttia, kunnes ne ovat saaneet pintaansa vähän väriä.

Grillissä paahtuneet veriappelsiinit maistuvat sellaisenaankin, mutta jos haluat annoksesta ylellisen, tarjoile mascarponevaahdon kanssa. Vaahto syntyy vispaamalla kuohukermaa ja mascarponejuustoa. Tykkään itse maustaa vaahdon vielä tilkalla karvasmantelilikööriä.

Tarvitseeko erikseen kertoa, että rakastan tätä suurta, superkaunista uunivuokaa, jonka voi nostaa sellaisenaan pöytään? Hunajainen mehu ei kärähtänyt pohjaan, lusikoin sen appelsiinien päälle ennen syömistä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla valmistaa vuoassa uunijuureksia fetalla ja valkosipulilla. Tai ehkä Liemessä-Jennin uunifetapastaa.

Herkullista helmikuuta!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kansallisleivoksia ja kirottu loska

Ah, Runebergin päivä on täällä! Naurattaa edelleen se kerta, kun tuttu kuvitteli minun intoilevan päivästä siksi, että entisenä kirjallisuustieteilijänä tahtoisin juhlistaa kansallisrunoilijamme syntymäpäivää. Imartelevaa, mutta kyllä se on runoilijan mukaan nimetty kansallisleivos, joka herättää intohimoni. Toisaalta sehän menee synttärihulinoiden piikkiin.

Torttu ei tosin ole erityisen juhlavan näköinen ilmestys, vaan kuivannäköinen kikkare, jonka päällä keikkuu nokare hilloa ja kapoinen sokerikuorrutus. Jutun juju on tietysti kostea sisus, jonka mantelinen maku kruunaa. Ei mitään turhaa koreilua – kuinka suomalaista! Ja kuinka symbolista, että kaikista aikansa suomalaisen kirjallisuuden voimahahmoista se sai nimensä juuri siltä tyypiltä, jonka työllä oli tärkeä rooli kansallisaatteen syntymisessä. Samantekevää miten asiaa lähestyy, suomalaisuuden ytimestä näyttää löytyvän aina se sama vaatimattomuus.

Tortun luultiin pitkään olevan peräisin runoilijan vaimon, Fredrika Runebergin reseptikirjasta. Pari vuotta sitten kävi ilmi, että porvoolainen kondiittori nimeltä Lars Astenius valmisti niitä jo aiemmin. Se osa tarinaa, että Runeberg nautti niitä aamuisin punssin kanssa, pitää ilmeisesti paikkaansa. Vähän harmi, että tänä aamuna ei ollut punssia käden ulottuvilla. Olisi tuntunut soveliaalta nauttia leivos runoilijan syntymäpäivänä samaan tapaan kuin hän. Amarettoa eli karvasmantelilikööriä olisi ollut, rakastanhan kaikkea missä on mantelia. Helmikuu on kaltaisilleni erityinen juhlakuukausi, sillä leipomoiden hyllyt notkuvat myös mantelimassalla täytetyistä laskiaispullista.

Vuoden parhaan leivossesongin (ja Runebergin syntymäpäivän) ohessa ei ole muita mainittavia syitä juhlaan. Elämä on tällä hetkellä yhtä loskassa tarpomista, köhää ja selviytymistä. Suonette anteeksi, että rajasin kuvista esteettisistä syistä pois c-vitamiini-sinkki-nenäsuihkeeni, rutatut räkäpaperit ja läppärin, jossa on kahvitahra. On/off-flunssaputki jatkuu yhä ja töihin keskittyminen tällä tukkoisella päällä tuntuu vähän samalta kuin yrittäisi ottaa valokuvan perunalla.

Ulkona liikkuminen se vasta urakka onkin, kun lumikinokset ovat muuttumassa sohjoksi ja kaikki on vaikeaa. Matalia koiria vituttaa jos mahdollista vielä enemmän kuin minua, ymmärrän kyllä. Kun maavaraa on vain kymmenen senttiä, loska yltää kainaloihin.

Tekisi mieli vaan nukkua ja lukea ja syödä runebergintorttuja. Mutta miksi vain porvoolaiset ovat tarpeeksi neroja myydääkseen niitä ympäri vuoden!? Jos olisin helsinkiläinen kahvilanpitäjä, haistaisin tässä markkinaraon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK