Kolme kesäistä rosécocktailia

Kaupallinen yhteistyö Roseekellari ja Asennemedia

Juhannus on ihan kulman takana! Vietämme sen tänä vuonna Lapissa ja saamme seuraa muutamista ystävistä, sillä tarkoitus on pitää pienet juhlat. Ei mitään muodollista, vaan pienet ja rennot juhannuskemut. Pistetään yhdessä pöytä koreaksi, grillataan, saunotaan. Juhannussoittolista on vielä tekemättä, mutta ehkei sitä muutenkaan tarvita, kollektiivinen Spotify-disko ajaa saman asian.

Jos säät suosivat, katamme juhannuspöydän pihalle kukkivien syreenien keskelle: kannamme pikkupöydän tilalle ladosta jonkun isomman ja pistämme ympärille penkit. Suunnittelen, että kokoamme hyttyssavuista noitapiirin, jonka keskellä saamme nauttia yöttömästä yöstä tulematta syödyksi elävältä.

Mutta pääasiallisesti ajattelin vastaanottaa juhannuksen rottinkituolissa istuskellen ja nauttia siitä, että saa vain olla.

Kaupassa täytyy vielä piipahtaa, mutta juomatarjoilua olen ehtinyt jo vähän suunnitella. Olen viime aikoina inspiroitunut matala-alkoholisista viinicocktaileista, jotka ovat rantautumassa kovaa vauhtia maailmalta Suomeen. Viineihin suhtaudutaan joskus Suomessa vähän ryppyotsaisesti, mutta ihan suotta. Kevyistä viineistä saa ihania ja huolettomia (ja tällä hetkellä erittäin trendikkäitä) cocktaileja, jotka vilvoittavat kesähelteellä, sopivat täydellisesti seurusteluun eivätkä pääse yllättämään illanvieton aikana alkoholipitoisuudellaan.

Selasin ideoidessani Roseekellaria, jonne on koottu paljon ideoita, inspiraatiota ja tietoa rośeviinistä, tuosta täydellisestä kesäjuomasta. Itsehän tosin nautin roséviinistäni ympäri vuoden – vaaleanpunaiset kuohuvat sopivat ihanasti loppuvuoden juhlasesonkiin. Yksi jokakesäisistä suosikeistani, Brovence Organic Rosé, löytyy Roseekellarista myös.

Mennäänpä ohjeisiin! Poimin Roseekellarin viinilistasta useamman viinin, jotka toimivat ihanasti cocktaileissa – ja toki niitä muitakin voi käyttää ihan oman maun mukaan. Ohjeet ovat nopeita ja helppoja, et tarvitse erikoisvälineitä etkä erikoistaitoja.

Kaikkein tärkeintä on, että viini on kunnolla jäähdytetty ennen kuin kokoat drinkkisi – sujauta pullo siis kylmään hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Suosittelen myös jääpaloja! Jos epäilet, että ne ehtivät sulata ennen kuin juoma on nautittu, voit estää juoman vesittymisen tekemällä jääpalat jostain juoman ainesosasta. Silkkaa neroutta, joka vaatii toki vähän ennakointia.

Näyttävyyttä tarjoiluun saa halutessaan helposti rosmariinin tai mintun oksilla, marjoilla, viipaloiduilla hedelmillä ja syötävillä kukilla. Jos ei jaksa koko illan sekoitella juomia, voi taikoa pelkät alkumaljat ja siirtyä sen jälkeen nauttimaan viinistä sellaisenaan.

ROSÉ SPRITZER ✖

1/2 kuohuvaa roséviiniä
1/2 ruusulimonadia
tuoretta minttua
vadelmia tai karhunvatukoita
jäitä

Virkistävä spritzer on helppo tehdä isommallekin porukalle. Ripottele matalien lasien pohjalle tuoreita mintunlehtiä ja murskaa niitä vähän, jotta ne päästävät huumavan arominsa valloilleen. Nostele päälle jäitä ja tuoreita marjoja (käytin itse vadelmia). Kaada päälle kuohuviiniä ja viimeistele ruusulimonadilla. Sekoitussuhdetta voi soveltaa mielensä mukaan, itse tykkään pistää puolet ja puolet. Ruusulimonadia myydään hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa ja marketeissa.

Käytin tähän cocktailiin ranskalaista rosékuohuvaa nimeltä Fleurs de Prairie Sparkling Rosé BrutFleurs de prairie tarkoittaa villikukkia, niitä kiemurtelee superkauniissa pullossakin. Hedelmäinen viini on hyvää sellaisenaankin ja pullosta saa ihanan kynttilänjalan sitten kun se on tyhjennetty.

30-luvun Italiassa syntynyt bellini on yksinkertainen ja elegantti cocktail, joka tehdään proseccosta ja jäähdytetystä persikkapureesta. Bellini sopii täydellisesti brunsseihin ja kuumiin kesäpäiviin, ja ystäväpiirissä onkin tehty siitä vuosien varrella monenlaisia variaatioita. Rakastan kirsikoita, joten mietiskelin voiko mennä pahasti pieleen, jos vaihdan persikan kirsikoihin ja proseccon roseeviiniin. No, ei voi! Kirsikoiden makeus vaikuttaa toki olennaisesti lopputulokseen, toiset ovat karvaampia kuin toiset. Makeutta voi halutessaan lisätä muutamalla tipalla vaniljauutetta. Maistuu takuulla Dr Pepperin ystäville.

CHERRY BELLINI ✖

2/3 kuohuvaa roséviiniä
1/3 kirsikkapureeta

Kirsikkapureeseen tarvitset:
Tuoreita kirsikoita
Sokeria
Vaniljauute
Lime

Kirsikkapureen voi tehdä etukäteen ja antaa jäähtyä jääkaapissa. Kas näin se syntyy: poista kirsikoista kivet ja nakkaa ne tehosekoittimeen (noin kourallinen per juoma). Lisää sokeria ja halutessasi muutaman tipan vaniljauutetta. Purista päälle limen mehua ja blendaa, kunnes seos on kirsikoiden kuoria myöten muuttunut tasaiseksi. Jos kuorista jää hiutaleita, voit halutessasi siivilöidä ne pois, tai tehdä kuten minä ja olla välittämättä niistä. Maista ja lisäile tarvittaessa mausteita oman maun mukaan.

Tämäkin cocktail syntyy nopeasti ja helposti myös isommalle porukalle. Sekoita jääkaapissa jäähtynyt puree ja kaada sitä lasin pohjalle, kaada päälle kuohuvaa roséviiniä. Sekoita varovasti ja tarjoile heti.

Käytin kirsikkabelliniin vanhaa italiaista tuttua nimeltä Freixenet Italian Rosé. Raikas ja hedelmäinen viini sopii paitsi sellaisenaan nautittavaksi myös monenlaisiin cocktaileihin. Kauniin pullon voi huoletta unohtaa pöydälle juomien sekoittamisen jälkeen.

Makeankirpeät verigreipit ovat kesäruokaa parhaimmillaan ja sopivat ihanasti myös juomiin, joten halusin kehittää kesäisen cocktailin niiden ympärille. Tästä itseasiassa tuli superhyvä, oma suosikkini kolmikosta! Poimin verigreipin kaveriksi kuivan sisilialaisen B.io Rosato Vino Biologico Nero d’Avola -luomuviinin, jonka marjaisessa maussa on kukkaisuutta ja sitruksisuutta.

Juoman voi pidentää omaan makuunsa sopivaksi Schweppesin Russchianilla. Rakastuin tähän ehkä jo aavistuksen retroon sitrusjuomaan aikoinaan kun työskentelin baarimikkona. Hedelmäistä, hiilihapollista juomaa myydään Alkoissa ja hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa. Siinä on sekä karvautta että makeutta, mikä tekee siitä moniin kesäcocktaileihin sopivan.

VERIGREIPPIMIMOSA ✖

1/2 roseeviiniä
1/2 verigreipistä puristettu mehu
Schweppes Russchian
Limemehua
Jäitä

Purista ensin greipeistä mehut valmiiksi ja siivilöi hedelmälihat, jos haluat kirkkaan cocktailin (itse pidän sattumista). Nosta lasiin jäitä, kaada niiden päälle hyvin jäähdytettyä roséviiniä. Kaada mehu päälle, jatka Russchianilla oman maun mukaan ja purista päälle limeä. Koristele lasi verigreipin viipaleella ja tarjoile heti.

Hot tip! Jos pidät happamista greipeistä, valitse kaupassa tummakuorisia yksilöitä. Jos suosit mieluummin makeita, nappaa ostoskoriin vaaleampia greippejä.

Jos kaipaat vielä inspiraatiota viinivalintoihin, kurkkaa Roseekellariin – sieltä löytyy kesänviettoon vinkki jos toinenkin. Muistattehan, että Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta muuten sana on vapaa! Onko teillä juhannussuunnitelmia?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vappu kahdella tavalla


Kaupallinen yhteistyö Freixenet ja Asennemedia

Vappu tulee tänä vuonna vähän varkain! Tuntuu epätodelliselta, että se häämöttää ihan parin päivän päässä, kun juuri oli pääsiäinen, Lappi ja lumikinokset. Vietämme vapun kaupungissa, sen enempää emme vielä tiedä. Kuten kovin usein, kaikki riippuu säästä, fiiliksestä, ystävien liikkeistä. Ehkä lähdemme ulos, ehkä jäämme kotiin? Ehkä hengaamme ihmisten kanssa tai olemme ihan kaksin. Varmaa on, että kuohuvaa laitetaan kylmään ja leipomosta ostetaan rahkamunkkeja. Sen jälkeen voi vedellä fiiliksen varassa.

Turvaudun usein viiniostoksilla hyväksihavaittuihin tuttuihin. Freixenetin italialaiset kuohuviinit ovat nykyisin suosikkejamme kevään ja kesän juhliin, sillä kaunis, kristallimainen pullo on jo itsessään juhlava. Ostamme niitä usein myös viemisiksi, tälläistä pulloa ei tarvitse edes paketoida. Vaaleanpunainen Italian Rosé Sparkling Extra Dry kruunaa niin vapun kuin äitienpäiväkattauksen, valmistujaiset, juhannusjuhlat tai minkä tahansa kesäisen illanvieton. Kuivalla roseekuohuvalla ei voi mennä pieleen: se sopii niin ruoan seuraksi kuin kilistelyyn ja toimii myös tyylikkäänä aperitiivina, jota voi tarjoilla vieraille jostain ihanasta lasista odotellessa safkan valmistumista.

Viini on hurmannut monet ystävätkin eikä ihme, se on helppo juotava ja sopii moneen makuun: maku on pehmeä ja hedelmäinen, kukkainen, aavistuksen marjainen. Kuohu on kevyt. Kuulin juuri tämän ilmaisun jossain ja ihastuin. Kevyt kuohu! Miten ihanasti sanottu. Virallisesti tätä kuivaa kuplivaa suositellaan paritettavaksi ruokapöydälle kalojen, äyriäisten ja salaattien kanssa, mikä tekee siitä täydellisen vappuskumpan. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan, iso pullo irtoaa himpun alle 15 eurolla ja piccolopullo alle vitosella.

Koira on vähän myrtynyt marjatarjoilusta ja haluaa tietää miksi vappukuvauksissa ei ole nakkeja.

Pieni vappupiknik kiinnostaa kyllä, jos keli pysyy kuivana ja aurinko hellii vapunviettäjiä. Sellainen matalan kynnyksen minipiknik, jota varten ei tarvitse raahata kaksin käsin kauppakasseja tai kokata kahta päivää. Joskus isot tuotannot ovat ihania, mutta nyt ei vaan jaksa! Yksinkertaisuus ja vaivattomuus ovat tämän kevään avainsanat, joten pakkaisin koriin vain viltin, hyvin jäähdytetyn roseen helpoissa piccolopulloissa ja lasiset pillit (niitä saa mm. Granitista). Evääksi rahkamunkkeja ja sipsejä, sillä makean vastapainoksi pitää olla jotain suolaista. Jos sataa, minipiknikin voi aina siirtää sisälle olohuoneen lattialle, mutta Helsingin säätiedotus näyttää kerrankin tosi lupaavalta. Kymmenen astetta ja aurinkoa! Älä tule sade, tule aurinkoinen vappu!

Kiinnostaa myös rentouttava kotivappu. Uudessa kodissa on nimittäin kylpyamme, jossa olemme ehtineet lillumaan aivan liian vähän. Itseasiassa luulen, että siinä on lillunut enemmän suihkutiskejä kuin ihmisiä. Vaahtokylpyvappuun kuuluu ehdottomasti kuohuviini (suosittelemme tähänkin näitä superkäytännöllisiä ja söpöjä piccolopulloja, koska niihin ei hulahda vettä samalla tavalla kuin lasiin) ja jotain helposti kylvyssä naposteltavaa evästä, kuten tuoreita mansikoita. Ostimme näitä kuvia varten vuoden ensimmäiset mansikat ja ah ovat muuten hyviä. Musiikki on myös olennainen: kylpyhuoneeseen voi tuoda matkakaiuttimen tai laittaa musiikkia vaikka puhelimesta.

Sitten vapunvietto siirretään sänkyyn tai sohvalle peiton kanssa (peitto on tärkeä) ja katsotaan Netflixista esimerkiksi kaikki Sex Educationin ensimmäisen kauden jaksot. (Harmi, että olemme nähneet ne jo, mutta katsokaa te, jos ette ole.) Mikään ei tietenkään estä muita laiskottelijoita liittymästä seuraan. Meillä on muutamakin ystävä, joka aikoo tehdä vappuna rästitöitä pois (ah yrittäjäelämää) ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, joku heistä saattaa ryömiä seuraksemme sohvalle saatuaan työt tehtyä.

Eihän minipiknikin ja vappulaiskottelun väliltä oikeastaan tarvitse edes valita, voi saada molemmat! Kunhan jääkaappi on varustettu, voi päättää vasta vappuna mitä tekee. Ihanan roseeskumpan saatavuuden voi tsekata verkosta ennen viiniostoksille lähtemistä. On olemassa myös kuiva ja hapokas prosecco (sekin vakiosuosikkejamme) ja siitäkin tietysti hurmaava piccolokoko.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, muuten sana on vapaa. Onko teillä vappusuunnitelmia?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Suositus samppanjan ystäville: Modernists

✖ RIGA, LATVIA

Terveisiä Riikasta! Saavuimme pari päivää sitten Latviaan pr-matkalle ja aikataulu on ollut juuri niin hektinen kuin pr-matkoilla aina on – päiväohjelma alkaa aikaisin aamulla ja päättyy niin myöhään, ettei kykene enää muuhun kuin ryömimään hotellihuoneen lakanoiden väliin. Palaan myöhemmin kaikkeen muuhun matkan varrella nähtyyn ja koettuun, mutta nyt seuraa nopea ravintolavinkki Riikaan matkustaville. (Ja vaikka et matkustaisi, voit silti nauttia sisustuskuvista!)

Samppanjabaari Modernists on yksi ihanimmista baareista, joissa olen koskaan käynyt. On palkittu ja upeasti kuvitettu samppanjalista, supercool sisustus, rennosti ripustettu taidekokoelma ja todella hyvä musiikki, mutta suurimman vaikutuksen teki se, että samppanjan kanssa tarjoillaan sipsejä. Pieneltä punaiselta muovitarjottimelta. Mitä neroutta ja nyanssin tajua! Samppanja ja sipsit ovat yksi suosikkiyhdistelmistäni. Rasvaiset ruoat vaan toimivat kuplien kanssa, olen omistanut aiheelle pari vuotta sitten jopa kokonaisen blogipostauksen.

Tummanpuhuvan samppanjabaarin tunnistaa kadulla helposti punaisilla muovi-istuimilla varustetusta terassista, sisään päästäkseen täytyy soittaa ovikelloa. Paikka on silti todella rento eikä tarvitse olla viiniasiantuntija uskaltaakseen tulla sisälle, sillä nuoret sommelierit kertovat viineistä enemmän kuin mielellään ja suosittelevat jotain omaan makuun ja budjettiin sopivaa. Visiitti ei vie edes vararikkoon, sillä pullon samppanjaa saa alkaen 30 eurosta ja listalla on pikkupurtavaa pikkurahalla – testaamamme croque monsieur eli grillattu juustoleipä irtoaa neljällä eurolla.


Aristotelesko se siinä vahtii, että samppanjaa nautitaan vastuullisesti.

Samppanjaa voi ostaa myös mukaan: baarin etuosassa on pieni putiikki ja kattoon asti ulottuvat, kuplivaa notkuvat hyllyt. Rakastin jopa baarin logolla varustettua vaaleanpunaista muovipussia eikä hävetä yhtään myöntää, että pyysin pussin mukaan matkamuistoksi. Olisin toki tuonut samppanjaakin, jos minipieneen matkalaukkuuni olisi mahtunut. Muovipussi oli the next best thing.

Oikealla Lela, joka haaveksii viinin äärellä.

Tykkäsin myös siitä, että paikassa käy monenlaista ja -ikäistä väkeä ja lattialla torkkuu koiria. Seinillä roikkuu taidetta ja valokuvia, hyllyillä on viiniin, designiin ja taiteeseen liittyviä kirjoja ja lehtiä. Ah mikä mesta. Ihastuimme Annikan kanssa niin että kävimme täällä vielä toisenkin kerran. Kyselimme henkilökunnalta voisiko Modernists laajentua Helsinkiin. Ei ole kuulemma lähitulevaisuuden suunnitelmissa, mutta ehkäpä asiaa vauhdittaisi, jos keräisimme adressin. Tai sitten pitää itse ryhtyä samppanjabaarin perustamispuuhiin.

Modernists Champagne Boutique & Bar
K. Barona 31, Riga, Latvia
Ti-pe 11-23, la 14-23

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kevyempää lohturuokaa

Kaupallinen yhteistyö Fiskarsin ja Asennemedian kanssa

Remontinkatkuisessa elämässämme alkoi ennen vuodenvaihdetta uusi ihana aika: keittiömme valmistui siihen pisteeseen, että pääsimme takaisin lieden ääreen! Vielä pitäisi asentaa lattialistoja, tehdä päätöksiä tilan valaisemisen suhteen ja muuta pientä, mutta kaikki tärkeä toimii jo. Ah! Väitän, että kotona laitettua ruokaa ei osaa ihan täysillä arvostaa ennen kuin on pari keittiöremonttia ja noutosafkan voimin elettyä kuukautta takana.

Just nyt kiinnostaa juurevat maut, joihin yhdistyy keväinen keveys – toinen jalka on vielä talvessa, toinen jo kevään kynnyksellä. Nopeat ja helposti sovellettavat ohjeet toimivat meillä parhaiten, meillä on pahana tapana painella keittiöön vasta sitten kun on jo nälkä. Seuraavaksi onkin luvassa pari Fiskarsin uusien teräksisten pannujen ja vuokien inspiroimaa rentoa reseptiä, jotka toimivat niin arkisina lohturuokina kuin osana viikonlopun brunssipöytää.

Olen alkanut kiinnittää ruokaostoksilla enemmän huomiota sesonkeihin. Nappasin näihin ruokaohjeisiin ajankohtaisia raaka-aineita, jotka ovat nyt parhaimmillaan: bataattia ja ruusukaalia, enkä voinut vastustaa veriappelsiinia.

Ihastuimme Fiskars Norden -sarjan veitsiin sekä valurautaisiin pannuihin ja patoihin viime kesänä Lapissa. Ne jäivät vakikäyttöön ja varsinkin veitset ovat olleet siitä saakka säännöllinen puheenaihe. Kotonamme käydään joka viikko sama keskustelu:

Jarno: Olenko muistanut sanoa, että nämä veitset ovat ihan sairaan hyviä?
Stella: Vain noin sata kertaa.
Jarno: Varsinkin tämä *lisää tähän mikä tahansa Jarnon kädessä sillä hetkellä oleva Norden-veitsi* on ihan sairaan hyvä.

Iso plussa siitä, että kaikki sarjan tuotteet valmistetaan Suomessa. Se on nykyään harvinaista.

Olen ihan samaa mieltä: uudet välineet ovat syrjäyttänyt keittiössämme kaikki kilpailijansa. Ilahduimmekin uutisesta, että sarja on nyt täydentynyt Norden Steel -mallistolla: teräksisissä pannuissa, kattiloissa ja vuoissa on valurautaisten sisariensa tapaan tarttumaton pinnoite, jonka ansiosta niissä voi kypsentää myös herkkiä raaka-aineita.

Valitsimme mallistosta omaan keittiöömme paistinpannun, wokkipannun ja uunivuoan. Wokkipannu oli muutenkin hankintalistalla, sillä omistin sellaisen aikoinaan ja rakastin sen lähes kirjaimellisesti puhki. Tätä uutukaista ei taidakaan saada kovin helposti kulutettua loppuun: pannu on supertukevaa tekoa, vaikka onkin kokoonsa nähden yllättävän kevyt.

Kun mietimme mitä suureen wokkipannuun tekisi mieli heitellä, vastaus oli tietysti iso kasa kasviksia! Siitä lähti ajatus pyttipannusta. Klassikon modernissa versiossa ei tarvita lihaa lainkaan.

VEGEPYTTIPANNU

Kourallinen ruusukaalia
Kourallinen kirsikkatomaatteja
Reilunkokoinen bataatti
Puolikas lanttu
Kananmunia
Lehtikaalia
Sipuli
Mustapippuri
Suola

Muita mausteita maun mukaan: juustokuminaa, cayennepippuria, paprikaa
Paistamiseen: oliiviöljyä

Pannujen ja kattiloiden ulko- ja sisäkerros on tehty ruostumattomasta teräksestä. Niiden väliin jää alumiininen ydin, joka takaa tasaisen kuumennuksen millä tahansa liedellä.

Määrät ovat tuttuun tapaan viitteelliset ja vapaasti sovellettavissa. Tällä setillä meillä ruokittiin kaksi nälkäistä.

Valmistele ensin kasvikset. Leikkaa ruusukaaleista kannat ja irrota uloimmat lehdet, jos ne ovat nahistuneet. Puolita. Kuori bataatti ja lanttu ja pilko ne: bataatti isommiksi ja lanttu pienemmiksi kuutioiksi, näin ne kypsyvät samaan aikaan.

Kahvat on muotoiltu niin, että ne eivät kuumene, ihan nerokasta! Kuvat on napattu eilen helmikuisessa hämärässä, mutta kokin ilo varmaan välittyy.

Pistä wokkipannu kuumenemaan, lorauta pohjalle oliiviöljyä ja paista kasviksia tovi, kunnes ne saavat vähän väriä pintaan. Alenna lämpöä ja anna hautua reilun kymmenisen minuuttia. Sekoita välillä.

Kun muut kasvikset kypsyvät, puolita kirsikkatomaatit. Pilko valmiiksi myös lehtikaali ja sipuli odottamaan vuoroaan.

Nakkaa tomaatinpuolikkaat wokkipannuun kun pyttis alkaa muuten olla valmis. Lisää mausteita ja sekoita varovasti, ettei synny muhjua.

Anna pyttiksen muhia hetken sillä aikaa kun paistat kaveriksi munan ja muita höysteitä. Toki ne voi nakata samaan pannuun, mutta minusta on ihanaa valmistaa ne erikseen, maut erottuvat paremmin ja kattaus on kauniimpi. Kukin tyylillään. Sitäpaitsi tuolla uudella paistinpannulla on järjettömän tyydyttävää paistaa munia, kun se sujuu niin tyylipuhtaasti.

Lorauta pannulle tilkka öljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Heittele pannulle ensin silputtu sipuli ja kuullota, kunnes se alkaa karamellisoitua. Sitten lehtikaali perään, kääntele ettei pääse kärähtämään. Mausta suolalla ja pippurilla. Kananmunan voi rikkoa pannulle lopuksi, kun kaikki muu on melkein valmista.

Voi tätä loputonta iloa, kun pintaan ei todellakaan tartu mikään! Kaikissa malliston tuotteissa on myrkytön ja muoviton mineraalikäsittely, joka tekee teräksistä pinnoista tarttumattomat. 

Lado vegepyttis lautasille toivomaasi tapaan, tarjoile kuumana ja syö heti. Jos pyttipannua jää yli, se säilyy kyllä jääkaapissa ja maistuu seuraavanakin päivänä. Paistelet kaveriksi vaan uuden munan ja muita höysteitä.

Vielä toinen ohje! Veriappelsiinisesonki on kuumimmillaan ja niitä kannattaa syödä niin paljon kuin ehtii. Rakastan tätä simppeliä jälkiruokaa, joka valmistuu minimivaivalla alle vartissa. Maistuu niin brunssilla kuin lämpimänä aamupalana, joka tekee harmaastakin aamusta asteen paremman. Pidän kaikesta mitä voi valmistaa uunissa, se vapauttaa kädet ja aikaa vaikka keittiön siivoamiseen. Ei tarvitse sitäkään sitten miettiä enää myöhemmin.

UUNISSA PAAHDETUT VERIAPPELSIINIT

Veriappelsiineja
Tuoretta minttua
Hunajaa

Tarjoiluun: pari desiä kuohukermaa ja purkillinen mascarponejuustoa

Silppua minttu ja sekoita se hunajaan, saavat maustua hetken keskenään.

Halkaise sitten veriappelsiinit, irrota hedelmäliha kuoresta terävällä veitsellä ja pilko se varovasti paloiksi. Pistä palat takaisin kuoreen. Tämä vaihe ei toki ole pakollista, mutta syöminen on tällä tavoin tosi paljon helpompaa etkä sotke juuri pestyä silkkipaitaasi.

Lado veriappelsiininpuolikkaat uunivuokaaan ja valuta päälle mintulla maustettua hunajaa.

Paahda veriappelsiineja uunissa 250 asteessa grillivastuksen alla kymmenisen minuuttia, kunnes ne ovat saaneet pintaansa vähän väriä.

Grillissä paahtuneet veriappelsiinit maistuvat sellaisenaankin, mutta jos haluat annoksesta ylellisen, tarjoile mascarponevaahdon kanssa. Vaahto syntyy vispaamalla kuohukermaa ja mascarponejuustoa. Tykkään itse maustaa vaahdon vielä tilkalla karvasmantelilikööriä.

Tarvitseeko erikseen kertoa, että rakastan tätä suurta, superkaunista uunivuokaa, jonka voi nostaa sellaisenaan pöytään? Hunajainen mehu ei kärähtänyt pohjaan, lusikoin sen appelsiinien päälle ennen syömistä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla valmistaa vuoassa uunijuureksia fetalla ja valkosipulilla. Tai ehkä Liemessä-Jennin uunifetapastaa.

Herkullista helmikuuta!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kansallisleivoksia ja kirottu loska

Ah, Runebergin päivä on täällä! Naurattaa edelleen se kerta, kun tuttu kuvitteli minun intoilevan päivästä siksi, että entisenä kirjallisuustieteilijänä tahtoisin juhlistaa kansallisrunoilijamme syntymäpäivää. Imartelevaa, mutta kyllä se on runoilijan mukaan nimetty kansallisleivos, joka herättää intohimoni. Toisaalta sehän menee synttärihulinoiden piikkiin.

Torttu ei tosin ole erityisen juhlavan näköinen ilmestys, vaan kuivannäköinen kikkare, jonka päällä keikkuu nokare hilloa ja kapoinen sokerikuorrutus. Jutun juju on tietysti kostea sisus, jonka mantelinen maku kruunaa. Ei mitään turhaa koreilua – kuinka suomalaista! Ja kuinka symbolista, että kaikista aikansa suomalaisen kirjallisuuden voimahahmoista se sai nimensä juuri siltä tyypiltä, jonka työllä oli tärkeä rooli kansallisaatteen syntymisessä. Samantekevää miten asiaa lähestyy, suomalaisuuden ytimestä näyttää löytyvän aina se sama vaatimattomuus.

Tortun luultiin pitkään olevan peräisin runoilijan vaimon, Fredrika Runebergin reseptikirjasta. Pari vuotta sitten kävi ilmi, että porvoolainen kondiittori nimeltä Lars Astenius valmisti niitä jo aiemmin. Se osa tarinaa, että Runeberg nautti niitä aamuisin punssin kanssa, pitää ilmeisesti paikkaansa. Vähän harmi, että tänä aamuna ei ollut punssia käden ulottuvilla. Olisi tuntunut soveliaalta nauttia leivos runoilijan syntymäpäivänä samaan tapaan kuin hän. Amarettoa eli karvasmantelilikööriä olisi ollut, rakastanhan kaikkea missä on mantelia. Helmikuu on kaltaisilleni erityinen juhlakuukausi, sillä leipomoiden hyllyt notkuvat myös mantelimassalla täytetyistä laskiaispullista.

Vuoden parhaan leivossesongin (ja Runebergin syntymäpäivän) ohessa ei ole muita mainittavia syitä juhlaan. Elämä on tällä hetkellä yhtä loskassa tarpomista, köhää ja selviytymistä. Suonette anteeksi, että rajasin kuvista esteettisistä syistä pois c-vitamiini-sinkki-nenäsuihkeeni, rutatut räkäpaperit ja läppärin, jossa on kahvitahra. On/off-flunssaputki jatkuu yhä ja töihin keskittyminen tällä tukkoisella päällä tuntuu vähän samalta kuin yrittäisi ottaa valokuvan perunalla.

Ulkona liikkuminen se vasta urakka onkin, kun lumikinokset ovat muuttumassa sohjoksi ja kaikki on vaikeaa. Matalia koiria vituttaa jos mahdollista vielä enemmän kuin minua, ymmärrän kyllä. Kun maavaraa on vain kymmenen senttiä, loska yltää kainaloihin.

Tekisi mieli vaan nukkua ja lukea ja syödä runebergintorttuja. Mutta miksi vain porvoolaiset ovat tarpeeksi neroja myydääkseen niitä ympäri vuoden!? Jos olisin helsinkiläinen kahvilanpitäjä, haistaisin tässä markkinaraon.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

3 x helppo glögituunaus

Kaupallinen yhteistyö Blossa ja Asennemedia

Glögikausi on korkattu! No ollaanpa rehellisiä, korkkasimme glögikauden jo syyskuussa. Rakastan glögiä ja alan keksiä tekosyitä sen ostamiselle heti kun syksy alkaa tummua ikkunan takana. Nyt ollaan jo tukevasti joulukuun puolella ja joulukin on kulman takana, joten tekosyitä ei enää tarvita – glögiä saa nauttia hyvällä omatunnolla vaikka joka päivä. Meillä ei keitellä glögiä itse, sillä kaupasta saa loistavaa glögiä ihan valmiina.

Itse en ole koskaan ollut manteleiden ja rusinoiden ylin ystävä, mutta onneksi glögiä voi nauttia muillakin mausteilla. Poimin yhteistyössä Blossan kanssa omista arkistoistani kolme helppoa tapaa tuunata perinteistä glögiä.

Monet tuntevat Blossan aitona ja alkuperäisenä glöginä. Siitä on olemassa kaksi versiota: Blossa Vinglögg, jota valmistetaan yhä yli 100 vuotta vanhalla reseptillä, ja Blossa Alkoholfri Glögg, jossa alkoholittomuudestaan huolimatta maistuu ja tuoksuu viini, sillä sen pohjana on käytetty punaviiniä. Glögin tekoon kuluu kuukausi, sitten se saa kypsyä tynnyreissä vielä kolme kuukautta. Blossan glögimestari Åsa Orsvärn tekee mausteseoksen käsin, jotta maku pysyisi samana vuodesta toiseen. Itse pidän molemmista: alkoholitonta juon melkein joka ilta, viiniglögin säästän seurusteluun.

Tein juomien seuraksi myös vähän naposteltavaa. Ohjeet ovat viitteellisiä ja helppo soveltaa omaan makuun ja kaapinsisältöön sopivaksi.

Mikään laki ei määrää nauttimaan glögiä kuumana! Jäähdytetystä glögistä tehty cocktail toimii ihanana alkumaljana niin pikkujouluissa kuin joulupöydässä. Se on nopea valmistaa, kunhan muistaa laittaa glögin etukäteen jääkaappiin jäähtymään.

Rakastan tarjoilla alkumaljoja ja cocktaileja siroista vintagelaseista: ostin toissakesänä Hietsun kirppikseltä kympillä melkein kolmekymmentä 60-luvun lasia, joilla on sen jälkeen kestitty niin pieniä kuin isompia juhlaseurueita. 

KUPLIVA GLÖGICOCKTAIL

Blossa-glögiä
Kuivaa kuohuviiniä
Granaattiomenan siemeniä
Jääpaloja

Tähän joulusesonkiin sopivan cocktailiin sopii niin alkoholiton glögi kuin viiniglögi – valitse sen mukaan kuinka vahvan cocktailin haluat. Jäähdytä glögi hyvin ennen tarjoilua. Mittasuhteet riippuvat siitä miten mausteisen ja makean cocktailin haluat, itse lorautan lasiin yhden neljäsosan glögiä ja kolme neljäsosaa kuohuvaa.

Ripottele sekaan granaattiomenan siemeniä. Vinkki: niitä saa pakastepussissa! Nopeampaa, helpompaa ja pitää juoman kylmänä pidempään. Tarjoile jääpalojen kanssa.

Cocktailin voi päivittää vieläkin ylellisemmäksi jäädyttämällä etukäteen jääpaloja, joissa on sisällä karhunvatukka tai vaikka herukoita.

Ranskalaiset vintagelasit toimivat täydellisesti jouluisissa kattauksissa. Paksuissa, painavissa viskilaseissa voi tarjoilla myös kuumia juomia.

KARPALOGLÖGI

Blossa-glögiä
Tuoretta rosmariinia
Karpaloita

Glögi on täydellinen pari karpaloille ja rosmariinille! Tämä juoma toimii niin kuumana kuin kylmänä, ja kumpaa tahansa versiota voi halutessaan terästää lorauksella giniä. Satuin löytämään tähän tuoreita karpaloita, mutta pakastemarjat sopivat myös. Tähän ei sen kummempaa ohjetta edes tarvita: lämmitä glögi, lisää karpalot ja mausta rosmariininoksalla.

HELPOT LOHIRULLAT

Ohutta rieskaa tai tortilloita
Maustamatonta tuorejuustoa
Sitruunan mehua
Kylmäsavulohta
Tuoretta piparjuurta
Ruohosipulia (muutkin yrtit, kuten tilli, sopii hyvin)
Mustapippuria
Suolaa

Raasta pari teelusikallista piparjuurta ja silppua ruohosipuli. Sekoita ne tuorejuustoon, lisää sitruunamehu, suola ja reilu rouhaisullinen mustapippuria.

Levitä seos rieskan tai tortillan päälle. Lado lohiviipaleet päälle. Rullaa tiukaksi pötköksi ja kääräise kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Ennen tarjoilua poista kelmu, leikkaa päädyt pois (ja pistä omaan suuhun) ja pilko rullat sopivankokoisiksi paloiksi. Ripottele päälle ruohosipulia.

SUKLAINEN GLÖGI

Blossa-glögiä
Suklaata oman maun mukaan
Koristeluun kanelitankoja ja tähtianista

Suklaalla maustettu glögi toimii takuulla makean ystäville ja käy hyvin esimerkiksi jälkiruoasta! Valitse suklaa oman maun mukaan. Itse pidän glögissä eniten tummasta suklaasta, mutta maitosuklaa toimii myös, samoin monien joulusuosikki appelsiinisuklaa.

Tämä on todella nopea tehdä: lämmitä glögi, raasta sekaan suklaata, sekoita kunnes suklaa sulaa ja tarjoile heti. Suklaata ei tarvita paljoa, pienikin määrä maistuu kuumassa glögissä. Juoman voi koristella kanelitangolla ja tähtianiksella, joka antaa juomalle aavistuksen lakritsaista makua, mutta ilmankin pärjää.

Nuutajärven matalat ja paksut lasit ovat sopivankokoiset suklaisen glögin tarjoiluun: vähemmän on enemmän (ja jos ei ole, otetaan santsi). Olemme keräilleet laseja sieltä sun täältä ympäri Suomen: niitä saa usein ihan pilkkahintaan, sillä harva tunnistaa nämä lasit osaksi suomalaisen lasimuotoilun historiaa silloin kun niissä ei ole enää Nuutajärven tarroja.

VIIKUNA-SINIHOMELEIPÄSET

Vaaleaa patonkia
Kuivattuja pehmeitä viikunoita
Stiltonia tai muuta homejuustoa
Tummaa balsamico-siirappia

Leikkaa patonki ohuiksi siivuiksi. Paahda pannulla, paahtimessa tai uunissa reunoiltaan rapeiksi.

Murustele paahdettujen patonginviipaleiden päälle Stiltonia tai muuta sinihomejuustoa (myös brie sopii tarkoitukseen). Viipaloi viikunoista ohuita suikaleita ja lado siivut leipien päälle.

Paista leipäsiä uunissa noin 200 asteessa viitisen minuuttia. Ne ovat valmiita, kun juusto on hiukan sulanut. Valuta päälle balsamicoa ja tarjoile kuumana.

Vielä vinkki esillepanoon: vintagelasien pariksi sopivat vanhat alpakkahopeiset tarjottimet, joita löytää kirppiksiltä ja antiikkikaupoista. Ne saavat yksinkertaisetkin tarjottavat näyttämään juhlavilta.

Miten teillä juodaan glögiä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, muuten keskustelu on vapaa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kahvipöytäkeskusteluita

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Pelican Rouge

Stella: Näyttää niin ihanalta. En muuten muista milloin oltais katettu kahvipöytä ihan vaan meille kahdelle. Siihen liittyy melkein aina ystäviä tai joku muu tilanne.

Jarno: Kahvi on sosiaalisen kanssakäymisen avain. Aina kun joku tulee kylään, hyvä host kysyy ensimmäisenä maistuuko kahvi, tai sitten vieras ehdottaa sitä itse. Se on se yksi juttu, jossa suomalaisetkin saavat suunsa reippaasti auki.

Stella: Totta! Kahvi on kirjoitettu suomalaiseen kulttuuriin, se on jonkinlainen jaettu ja yhteinen kokemus. Kaikki tietää sen kutkuttavan olon, kun joku ehdottaa, että keitetäänkö kahvit.

Jarno: Meillä oli pienenä tapana tehdä niin, että kavereiden kanssa varattiin kahvihetkiä aina kakku.

Stella: Kakku?!

Jarno: Sellainen rullakakku.

Stella: Ai kääretorttu?

Jarno: Niin! Se oli mun bravuuri, mä kävin aina hakemassa sen.

Stella: Oikeasti? Ihanaa, mulle tuli nyt vähän tippa linssiin. Olit skeittaava ja rumpuja takova hood rat, jolla oli tapana tuoda kavereilleen kääretorttua. Kaikista niistä asioista, joita teinipoika olisi voinut kavereilleen viedä.

Jarno: Jep. Se oli sanaton sopimus, mä toin tullessani rullakak.. kääretortun ja kaveri meni keittämään kahvia.

Stella: Oliko se aina samanlainen kääretorttu?

Jarno: Joo, halpa ja suklaapäällysteinen. Taisi olla Lidlistä.

Stella: Oliko Ylivieskassa silloin Lidl?!

Jarno: No oli! En mä ole mikään kaksisataavuotias.

Stella: Hah! Mutta rakastan tätä ajatusta, että pyhititte teidän kahvihetken halvalle kääretortulle ja yhdessäololle.

Jarno: Se oli sellainen rituaali.

Stella: Musta olisi ihanaa, että mekin pyhitettäisiin joskus meidän kahvihetkiä, kuten vaikka nyt, eikä vain haettais kahvikuppia siihen tietokoneen viereen. Olisi ihanaa pitää tietoisia taukoja töistä ja hengata ja vaihtaa kuulumisia. Apua, en edes muista milloin olisin viimeksi oikeasti kysynyt mitä sulle kuuluu?

Jarno: Ihan hyvää! *naurua* Paljon asioita mielen päällä. Monella rintamalla tapahtuu, kun on nämä syksyn kiireviikot, remppa ja musahommat. Oon kyllä innoissani siitä, että meillä on vihdoin uusi studio- ja treenitila. Ja mulla ja sulla pian uusi keittiö! Vähän väsyttää, mutta tykkään kyllä, että tapahtuu paljon.

Stella: Nautitko pienestä kiireestä?

Jarno: Joo, kunhan ei ole stressiä, sitä mä en osaa handlata. Just siksi pitäisi ottaa omasta ajasta jonkinlainen johtajuus. Välillä tuntuu, että työ valtaa koko hereilläoloajan. Näen untakin töistä ja aamulla oon valmiiksi voipunut, kun on paiskinut hommia koko yön.

Stella: Tiedän mitä tarkoitat. Ajanhallinta on kyllä yksi yrittäjyyden isoimmista haasteista. Mä edelleen harjoittelen kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Jarno: Se on semmosta kummaa kaupankäyntiä, joka ei kuitenkaan oikeasti toimi. Jos ajattelee, että teen tän illan hommia ja otan ne takaisin jostain muusta, eihän se ikinä tapahdu. Aina on töitä odottamassa. Pitää itse antaa itselleen luvan ottaa iisimmin hetken aikaa.

Stella: Sekin taitaa olla tyypillinen yrittäjyysongelma, vaikeus erottaa työ ja vapaa-aika, ja varsinkin se, että muistaa yleensäkin siirtyä töistä vapaalle. Asiaa ei helpota, että iso lohko meidän työstä on luonteeltaan sellaista, että tuotamme materiaalia omasta todellisesta elämästämme.

Jarno: Niinpä. Tuntuu joskus helpommalta olla valokuvaaja ja tehdä asiakkaalle briiffin mukaisia kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä oman elämän kanssa.

Stella: Ettei vaan kävisi tylsäksi, sen lisäksi että me ollaan parisuhteessa, me ollaan myös työkavereita. Oon ajatellut viime aikoina, että olisi ihanaa, että meillä olisi enemmän laatuaikaa yhdessä, sellaista johon työ ei liity millään tavalla.

Jarno: Lapissa meillä onkin sellaista. Ehkä me siksi viihdytään siellä niin hyvin. Vaikka kyllä me sielläkin töitä tehdään, mutta se rytmi on niin erilainen. Täällä Helsingissä on kiireisempi ilmapiiri, on vaikeampi riuhtaista itsensä irti työasioista ja keskittyä johonkin ihan muuhun.

Stella: Aah Lapissa on parasta kun saa heräillä hissuksiin ja mennä kuistin rappusille istumaan kahvikupin kanssa. Katsella kun lehmät heräilevät ja alkavat odottaa aamuruokaansa.

Jarno: Hei kerro nyt säkin mitä sulle kuuluu?

Stella: Hyvää… Okei mun ääni oli nyt tosi kärsivä. Hyvää, mutta vähän sekavaa. Oon aika loppu tämän syksyn jäljiltä, vaikka tätä on vielä melkein kaksi kuukautta jäljellä. Odotan kyllä tosi kovasti jo vuodenvaihdetta ja sitä, että meillä voisi olla silloin mahdollisuus oikeasti hiukan lomailla.

Jarno: Taidetaan molemmat olla loman tarpeessa.

Stella: Ärsyttää, että päivät on niin silppuisia, ettei mihinkään saa keskittyä kunnolla, vaan jatkuvasti on miljoona asiaa kesken ja lisää keskeytyksiä tulee koko ajan. Yksi tapa rauhoittaa arkea voisi olla se, että rakentaisi sinne hetkiä, jotka pyhitetään vain tietylle asialle eikä edes yritetä tehdä samaan aikaan mitään muuta. Että nyt keskityn tunnin vain tähän työhön, suljen netin ja laitan puhelimen äänettömälle eri huoneeseen, istun kuulokkeet päässä kunnes tämä asia on valmis. Ja sitten sen jälkeen pidän kahvitauon enkä vastaa samalla sähköposteihin.

Jarno: Niin, voisi pitää enemmän tälläisiä taukoja, että ollaan oikeasti hetki poissa tietokoneen ääreltä.

Stella: Me ollaan tässä testailtu meille uutta tuttavuutta, belgialaisen Pelican Rougen kahveja, niiltä on tullut kauppoihin uusia kahvimakuja. Mikä on ollut tähän mennessä sun suosikki?

Jarno: Tykkään siitä Reilun Kaupan Soul Blendista, jossa on aika tummapaahtoinen, jopa suklainen maku. Ei se ole tietenkään mikään suklaakahvi, vaan sellainen tumma ja aromikas. Mutta se riippuu hetkestä. Aamulla tarvitsee jytympää kamaa, mutta iltapäivällä riittää vähemmänkin.

Stella: Niinpä, esimerkiksi Silk Blend on tosi pehmeä ja kevyesti paahdettu, hyvä iltapäiväkahvi. Siinä on aavistus sitrushedelmää, joka tietenkin toimii mulle kun haluaisin muutenkin laittaa sitruunaa kaikkeen mahdolliseen. Mutta tuen tosi mielelläni Reilua Kauppaa, joten sitä sielukasta Soul Blendia mä taitaisin itse ostaa kaupasta.

Jarno: Oho, tämä firma on paahtanut kahveja vuodesta 1863. Mä en osaa edes hahmottaa sellaista aikaa.

Stella: 155 vuotta! Edes mun isoisoäiti ei ollut syntynyt silloin. Meidän Lappi-talokin rakennettiin vasta monta kymmentä vuotta sen jälkeen.

Jarno: Onko sulla ikinä kahvi muuten vaikuttanut uneen?

Stella: Ei.

Jarno: Ei mullakaan. Se on varmaan tää meidän krooninen univaje.

Stella: Uuh. Haaveilen siitä, että remontin jälkeen me voitais palata siihen aamiaisperinteeseen mikä meillä oli joskus edellisessä kodissa. Oli kahvia, uppomunia, lehtikaalta ja pannulla paahdettua leipää… Soitettiin musaa, otettiin vielä toinen kuppi kahvia ja oltiin hetki ihan kaksin ennen kuin heittäydyttiin töihin.

Jarno: Just mietin yks päivä, että sitä on ikävä! Mutta musta sekin on ollut ihanaa, että tuon sulle aamuisin kahvin sänkyyn. Oon kuitenkin monesti jalkeilla ennen sua, vaikka sä heräät aiemmin.

Stella: Niin, oon yleensä jo käynyt aamupesulla, lukenut meilit ja vastannut kiireellisimpiin viesteihin, mutta saatan tulla takaisin sänkyyn lämmittelemään sun kylkeen ja suunnittelemaan päivän tehtävälistaa. Se on vähän huono tapa, aloittaa työt sängyssä, mutta mua jollain tapaa lohduttaa, että vaikka pitää herätä ja ryhtyä hommiin, ei ole kuitenkaan pakko luopua heti peiton lämmöstä. Sä hyppäät housuihisi heti kun heräät ja alat puuhata, mutta mun pitää saada tehdä tätä pitkää luopumisprosessia sängystä. Ja sitten sä tuot kahvin mulle yöpöydälle ja hetken ajan mun aamu on täydellinen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pieni tauko tästä kaikesta

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins ja Asennemedia

Eläminen remontin keskellä on erinomainen tapa opetella sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Yllättävän nopeasti tottuu esimerkiksi siihen, että keittiön tilalla on reikä. Oppii tiskaamaan kylpyammeessa, väistelemään kaasuliettä keskellä eteisen käytävää. Ei jaksa välittää siitä, että kaikki keittiössä olleet tavarat on erinnäisinä kasoina ja laatikkoina sijoitettu väliaikaisesti olohuoneeseen ja kylpyhuoneen lattialla makaa osiin purettu keittiön putkisto odottamassa sitä armoitettua hetkeä, kun se pääsee takaisin käyttöön.

Mutta aina silloin tällöin muistan miksi järkevät ihmiset eivät asu remonttinsa keskellä, vaan muuttavat siksi aikaa muualle. Eilen meni hetkellisesti hermo kaikkialle levinneeseen kaaokseen ja siihen, että arjesta on tullut yksi iso selviytymisleiri, jossa puhtaiden sukkien löytäminen on aplodien arvoinen suoritus. Ei auta, että meneillään on yksi syksyn kiireisimmistä viikoista, kaikenlaista pitäisi saada aikaan ja kaikki tärkeät tavarat ovat hukassa juuri sillä hetkellä kun niitä tarvitsee, vaikka ne olisivat sekunti sitten olleet siinä silmien alla pöydällä. En tajua, ehkä ne aistivat kireyden ja kipittävät karkuun.

Pieni tauko oli paikallaan. Päätimme Jarnon kanssa raivata asunnon vähiten ruuhkaisen nurkan, tehdä siitä nätin ja viettää illan siellä remonttievakossa. Laittaa musiikkia soimaan, avata viinipullon ja jutella, ainakin yrittää jutella jostain muusta kuin remontista tai työstä. Tälläisinä viikkoina se on vähän vaikeaa, tuntuu että päässä kuhisee herhiläispesä jonka saa hädintuskin hiljennettyä yöksi. Jarno on minua parempi rentoutumaan, soittelee jo kitaraa sohvan nurkassa silloin kun minun päässäni suriseva herhiläispesä vielä prosessoi tekemättömiä asioita, huomisen kuvauksia, sitä miksei rakennesuunnittelija vastaa ja mihin se yksi puhelinlasku on hävinnyt. Varmaan samaan paikkaan kuin kaikki rintaliivini, pyöränavaimeni, lempikahvimukini ja keskeneräinen kirja, joka minulla on lojunut yöpöydällä siinä optimistisessa harhassa, että ehtisin tässä kuussa lukea.

Tauko vaati asianmukaisen tarjoilun. Maistelimme ranskalaisen Les Dauphinsin Rhonen alueelta tulevia viinejä, jotka olivat meille itseasiassa entuudestaan tutut: näitä hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, noin 12 euroa maksavia luomuviinejä on tullut ostettua usein. Suosin viiniostoksilla useimmiten luomua ja rakastan Les Dauphinsin 20-luvun boheemia ranskalaisfiilistä huokuvia etikettejä ja raikkaita makuja.

Syksyn kunniaksi valitsimme illanviettoon punaista. Punaviini on tietysti ihan yhtä hyvää vuoden ympäri, mutta on kiistaton tosiasia, että se maistuu erityisen hyvin syksyisin. Kai se on niin, että valon vähetessä villasukkakaudella alkaa tehdä mieli täyteläisempiä makuja. Tästä kypsän punaherukkaisesta ja hapankirsikkaisesta punkusta piti Jarnokin, joka on yleensä nirso punaviinien suhteen ja juo mieluummin yleensä valkoista tai kuplivaa.

Ottaisin ihan pienen palan tuota pehmeää juustoa, kiitos.

Emme jaksaneet kokata mitään väliaikaisessa retkikeittiössä. Olkoonkin, että retkikeittiö on mahtipontinen nimitys käytävään ahdetulle pahvilaatikolle, jonka päällä on mikro ja keittolevy (potut kiehuvat siinä hyvällä tuurilla valmiiksi jo kolmessa tunnissa). Emme jaksaneet edes tilata kotiin ruokaa, teki oikeastaan mieli vain napostella. Nappasimme siis kaupasta koirankävelytysreissun varrelta pähkinöitä, muutamia juustoja ja pari kypsää viikunaa. Niitä täytyy ostaa aina kun niitä näkee, sitä ei tapahdu liian usein. Juno-koiralle ostettiin paketti tuoreita silakoita, mutta se ei suinkaan estänyt herkkusuuta olemasta eittäin kiinnostunut meidänkin eväistämme.

Nättihän tästä meidän työhuoneen nurkasta tuli, kun vähän järkkäilimme. Tunnelmallinen pieni pakopaikka, täydellinen astetta paremman arki-illan viettoon. Messinkinen lasipöytä ei ole jäämässä tuohon sohvapöydäksi, mutta ajaa asiansa huonejärjestyksen (hyvin, hyvin hidasta) muotoutumista odotellessa. Lempiasiani koko huoneessa on Manin mustien maalausten ohella tuo italialainen nahkasohva, jonka löysimme jo edelliseen asuntoon niin halvalla, etten kehtaa edes kertoa paljonko maksoimme siitä. Myöhemmin huomasin netissä, että noiden nahkasohvien hinnat alkavat kolmesta tonnista, joten tämä taisi olla niitä kerran elämässä -tyyppisiä kirppislöytöjä. Sohvan takana ja sivulla lojuu edelleen kasa tauluja odottamassa sitä hetkeä, kun pääsemme oikeasti sijoittamaan niitä seinille. Menköön toistaiseksi pariisilaisen rönsyilevän (*köh*) sisustuksen piikkiin.

Jostain silmiini osunut viinisuositus muuten mainitsee, että Les Dauphinsin hennosti paahteinen punaviini sopisi erityisen hyvin pitkään haudutettuihin pataruokiin. Tämä testataan heti kun meillä on taas keittiö. Eilisen perusteella viini sopii mainiosti myös sellaisenaan seurusteluun ja juustojen naposteluun.

60-luvun jalkavalaisin oli majaillut turhanpanttina makuuhuoneen nurkassa, piilotettuna kaikkien kamojen taakse niin ettei sitä ikinä käytetty. Nyt se pääsi paraatipaikalle eli kotimme ainoaan kohtaan, jossa on tällä hetkellä viihtyisää. Kynttilänvalo sai kruunata tunnelman. Huvittavaa sinänsä, että kaapista löytyy vaikka kuinka paljon erilaisia kynttilänjalkoja, mutta rakastan juuri näitä kahta messinkistä jalkaa ja kuljettelen niitä tilanteen mukaan huoneesta toiseen muiden odotellessa masentuneena vuoroaan olohuoneen vitriinikaapissa.

Naurattaa vähän tämän kuvan tahattomasti dramaattinen tunnelma. Jarno näyttää eksisentialistiseen taiteeseensa uponneelta 20-luvun boheemilta, vaikka oikeasti hän soitti Juno-koiralle omistettua laulua, jossa pääteemoina toistuivat pienen koiran mieltä kiehtovat aiheet lampaankyljyksistä loheen. Luna-koiraa varten taas on sävelletty keppilaulu, että jokaiselle jotain, kullekin kiinnostuksenkohteidensa mukaan.

Ihan kahden emme muuten olleet koko iltaa, saimme yllätysvieraaksi Jarnon isän. Harmi, ettemme tajunneet pyytää muusikkona työskentelevää isä Jussilaa laulamaan stemmoja Junolle omistetussa musiikkiesityksessä.

Maistoimme myös Les Dauphinsin roseeta. Keskihapokasta, hennon mausteista roseeta tuli ostettua kesällä usein, eikä vähiten siksi, että ah tuo pullo on maailman kaunein! Itse kuulun niihin, joiden mielestä rosee on kepeydessään ja keveydessään täydellinen seurusteluviini, jota saa ja oikeastaan kannattaa nauttia vuoden ympäri. Kepeyttä ei ole talvisin koskaan liikaa.

Mistä yhdessä työskentelevä ja remonttia tekevä pariskunta puhuu silloin kun ei puhu töistä tai remonteista? Niin, emme mekään tiedä. Ei vaan. Kyllä meillä aina riittää juttua, eikä kummallakaan ole onneksi mitään hirveän korkeita tasovaatimuksia niiden suhteen. Erityisen väsyneinä iltoina arviolta 90% kommunikaatiostamme on hölmöilyä, vitsailua ja toisen kiusaamista. Tietysti leikkimielistä sellaista. Paitsi jos minua kutitetaan, siitä on silloin vitsit kaukana.

Jarnokin tekee joskus sattumanvaraisiin asioihin kohdistuvia internet-tutkimuksia. Tällä kertaa hän oli selvittänyt mikä ero on korrelaatiolla ja kausaliteetilla. Ilahduin ja aloin pätevänä selostaa kuinka hän oli ymmärtänyt sen väärin, kunnes selvisi, että minä olen ymmärtänyt asian väärin viimeiset 20 vuotta. Hups. Harhautin häntä kysymällä hänen tämänhetkisestä lempikitarastaan (kyllä, niitä on useita, ja kyllä, suosikki vaihtelee). Siinähän se seuraava tunti sitten rattoisasti vierähtikin.

Musiikki on kyllä aihe, josta jaksamme molemmat jauhaa loputtomiin, vaikka minä en jaa hänen intohimoista suhdettaan kieli-instrumentteihin. Saatamme listata lempikappaleitamme tietyn teeman ympärillä, miettiä miksi se-ja-se yhtye ei koskaan breikannut vaikka kaikki menestyksen merkit olivat ilmassa tai kehittää salaliittoteorioita siitä miten Elvis, Jim Morrison ja heistä ainoana elossa oleva Glenn Danzig kuulostavat lauluäänensä puolesta yhdeltä ja samalta henkilöltä.

Soitimme vapaaillan kunniaksi toistolla kaikkia tämänhetkisiä jumituskappaleitamme:
– Kevin Morbyn Harlem River (ah haluan muuttaa tähän tunnelmaan asumaan)
– Sam Cooken A Change is gonna come (hyvä tarina ja täydellisesti kirjoitettu biisi)
– Paul Simonin Peace like a river (hyvät bluesvibat ja Paul Simon on sitäpaitsi nero)
– Collegen Desire (tällä saa ajettua itsensä todella kummallisiin mielentiloihin, jos luuppaa liian kauan)
– Fleetwood Macin Everywhere (okei, tämä on ikuinen jumituskappaleemme)

Jarno esitti myös tavanomaisen reklamaationsa siitä, että King Crimsonin tuotantoa ei löydy Spotifysta (“Kun Led Zeppelin ja Beatleskin löytyvät nykyään sieltä nykyään niin on se kumma” jne) ja käytimme taas tavanomaisen verran aikaa niiden metsästämiseen YouTubesta.

Juno-koira haaveilee edelleen juustosta.

Olipa kivaa. Ettei totuus unohtuisi, tässä vielä kuva siitä miltä kotimme näyttää heti näiden kuvien ulkopuolella. Laatikoita. Kasoja. Kaikkialla laatikoita ja kasoja. Tuossa lähimmässä pahvilaatikossa on muuten (sen päällä lojuvan hanan alla) remontin tieltä turvaan pakattuja viinilaseja. Ne kaivetaan sieltä takaisin käyttöön ja kutsutaan kaikki ystävät kylään heti kun remontti on ohi ja elämä taas raiteillaan.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta keskustelu on muuten vapaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Valokuvaajan kahvitauko

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Nespresso

Moro, Jarno täällä pitkästä aikaa! Kiitos kuuluu hyvää. Kesä ja alkusyksy on mennyt mukavasti Tornionjokilaakson ja Helsingin väliä sahaten. Lapissa on riittänyt tekemistä vanhan hirsitalon kunnostustöiden kanssa, mutta on ollut onneksi aikaa myös rauhoittumiseen ja mulle täysin uudenlaisen energian ihmettelemiseen. Oon tainnut vähän jo kotiutua pohjoiseen. Sinne jää pala minua joka kerta kun autonkeula suuntaa takaisin etelään.

Helsingissäkään ei ole päässyt pitkästymään, sillä syksy on käynnistynyt kunnolla ja sen myötä työkalenteri on täyttynyt mukavaan tahtiin. Mun duuneista tulee aika usein kysymyksiä ja ihmetyksiä, mitä en sinänsä ihmettele. Kun on ihmisenä utelias jokapaikanhöylä, työnkuvakin vaihtelee. Nyt kun kohdalle osui meidän työhuoneeseen sijoittuva kahviyhteistyö, ajattelin tarttua tilaisuuteen ja näin kahvin äärellä avata samalla mun työkuvioita.

Kuten monet ehkä tietävät tai ovat päätelleet, olen valokuvaaja. En ole käynyt sitä varten kouluja, vaan monen muun lailla oppinut vuosien varrella tekemällä ja kuvaamalla, kunnes intohimosta tuli lopulta ammatti. On mulla portfoliokin, en ole vaan ehtinyt oikein päivittää sinne kuin muutaman hassun vanhan kuvan. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja niin edelleen.

Kuvaan aika laajalla skaalalla tapahtumia, ihmisiä, yrityksiä ja ravintoloita. Viime viikkoina on ollut paljon tapahtumakuvauksia, joista otetut kuvat menevät useimmiten some- ja markkinointikäyttöön. Tällä hetkellä suunnittelen esimerkiksi yhdelle yritykselle uusia henkilöstöpotretteja ja pian avautuvalle ravintolalle fiilis- ja annoskuvia.

Teen tietysti paljon kuvaushommia myös tähän blogiin. Monet täällä julkaistavista kuvista syntyvät kahden valokuvaajan kodissa spontaanisti muun elämän ohessa, mutta kampanjoita varten otetaan kuvat vartavasten. Toisinaan kirjoitankin tänne, mutta koen, että mun pääasiallinen panos tulee kuvien kautta.

Teemme Stellan kanssa yhdessä myös osan kuvaustöistä, siis niistä asiakasduuneista, jotka eivät liity mitenkään tähän blogiin. Olemme hyvä tiimi. Stella konseptoi ja rakentaa kuvia ja minä kuvaan ja käsittelen. Välillä kuvataan molemmat ja kamera liikkuu kädestä toiseen lennosta.

Kuvausten suunnittelun ja toteutuksen lisäksi aikaa menee kuvien läpikäyntiin ja kuvankäsittelyyn. Kaltaiselleni ADHD-tohottajalle pitkäjänteiseen päätetyöhön tottuminen on tuottanut rehellisesti sanottuna eniten haasteita. Mun on todella vaikea pysyä paikallani ja ajatukset lähtevät vartin välein harhailemaan. Siksi mun on täytynyt kehittää tietokonehommiin mulle sopivia työskentelytapoja: esimerkiksi biisiloopeilla saa ajatukset pysymään aloillaan (ja voi samalla ajaa tyttöystävänsä hulluuden partaalle, jos biisi ei satu uppoamaan hänen mielentilaansa). Säännöllisin väliajoin täytyy pitää myös pieniä breikkejä – kahvitaukoja, jaloittelutaukoja, koiranriehutustaukoja.

Joskus vietän aikaa myös kameran toisella puolella, kun teen mallikeikkoja mallitoimiston tai casting- ja kuvausjärjestelyfirmojen kautta. Muutamat tutut stailistit pyytävät mua myös suoraan. Olen tehnyt jotain näytöksiä, mutta tykkään eniten mainoskuvauksista. Varsinkin still-kuvauksissa saa välillä heittäytyä ihan kunnolla, tehdä asioita joita itse valokuvaajana toivoisin mallin tekevän. Kun ymmärtää työskentelyä kameran molemmin puolin, siihen osaa suhtautua rennosti. Joskus päädyn malliduunien kautta lehteen, joskus telkkariin ja sitten satelee taas sukulaisilta viestejä. Meijän Jarno se siellä! Voijjettä!

Silloin tällöin olen myös tapahtuma- ja kuvaustuotannoissa lavastamassa, järjestämässä ja assaroimassa. Nämä keikat eivät ole ehkä osa virallisia työroolejani, mutta tutut pyytävät monesti mukaan tuotantoihinsa, kun tietävät, että olen käsistäni kätevä, esteettistä silmää löytyy ja pystyn tarvittaessa liikuttelemaan isoja asioita. Nämä päivät ovat kivaa vaihtelua kuvaamiseen ja kuvankäsittelyyn: monesti pitkiä ja fyysisesti rankkoja, mutta palkitsevia. Eipä pääse tohottaja turhautumaan paikallaan olemiseen.

Rakastan sitä, että saan tehdä luovaa työtä ihan laidasta laitaan. Sanon harvoille jutuille ei, sillä jokainen työkeikka on oiva mahdollisuus kehittää osaamistaan ja tavata uusia ihmisiä. Oon huomannut, että jokaisen hyvintehdyn keikan jälkeen työtilaisuuksia tarjoutuu poikkeuksetta lisää.

Jotkut ehkä tietävät, että soitan ja teen myös musiikkia, mutta toistaiseksi se on lähinnä semihintava harrastus. Kenties muusikon työstä tulee tulevaisuudessa yksi niistä jutuista, joilla elätän itseäni. Silloin mun duunikuviot olisivat complete.

Työviikot ovat todella vaihtelevia. Peruspäivään kuuluu koneella istumista, sillä läpikäytäviä ja käsiteltäviä kuvia syntyy paljon. Sitten on kuvauspäivät ja niihin liittyvät ennakkovalmistelut: suunnittelupalavereita, sopivien kuvauslokaatioiden etsimistä, joskus kuvausrekvisiitan metsästystä. Pari kuukautta sitten hankittu paku on ollut siunaus, sillä raskaan kuvauskaluston ja kuvausrekvisiitan siirtäminen jalan tai julkisilla paikasta toiseen ei ole kovin hauskaa eikä nykyään aina edes mahdollista. Produktiot ovat alkaneet viimeisen vuoden aikana paisua.

Kuvaamme paljon myös kotona. Sitä varten metsästimmekin isoa ja valoisaa asuntoa, joka onneksi löytyi. Tilaa meillä on reilusti enemmän kuin kaksi ihmistä ja pieni koira tarvitsisi, mutta juuri se mahdollistaa kahden ihmisen työskentelyn ja kuvausten järjestämisen kotioloissa. Sisustuksemme on aika kevyt ja muuntuu ketterästi erilaisiin kuvaustarpeisiin. Pitkälle pääsee luonnonvalolla, tarvittaessa pystytän studiovaloja. Täydellisesti varustelluksi valokuvausstudioksi emme ole sentään asuntoamme muuttamassa. Sellaistakin joskus tarvitaan, mutta silloin se vuokrataan ja sen mukana saa loputtoman valikoiman taustafondeja ja muita studioherkkuja. Kodin haluamme kuitenkin pitää ilmavana ja viihtyisänä paikkana, jossa on kivaa asumisen ohella tehdä töitä, ja jonne on helppo kutsua ihmisiä kuvauksiin. Esimerkiksi henkilökuvia on usein mukavampi ottaa studion sijaan vähän kodikkaammassa ympäristössä, jossa on tarjolla paljon luonnonvaloa, kauniita kalusteita ja rento ilmapiiri. Myös viini- ja ruokakuvauksiin koti sopii ympäristönä usein paljon paremmin kuin kliininen studiotila.

Uudessa asunnossamme on meneillään poikkeustilanne: siinä missä ennen oli keittiö on nyt aukko eli paljaaksi riivitty työmaa, jossa johdot, putket ja ruuvit repsottavat. Vanha keittiö on purettu pois ja ennen kuin uusi keittiö asennetaan, tehdään uusi lattia. Työskentelemme kotona myös remontin aikana ja kahvia on saatava, vaikka minkäänlaista keittiötä ei tällä hetkellä ole, pelkkä eteiskäytävässä seisova jääkaappi. Me ollaan kumpikin kahvin suurkuluttajia eikä yksikään aamu ala ilman kupillista kuumaa, siksipä tämä yhteistyö osui täydelliseen saumaan. Meille saapui nimittäin elämämme ensimmäinen kahvikone, Nespresson uusi Vertuo, joka on keitellyt zuffetta lähes taukoamatta tulostaan asti. En ole mikään koneiden ylin ystävä, vaan keittiöjutuissa aika old school, mutta tämä laite on kyllä aikamoinen. Oon tätä ennen ajatellut, että kaikki kahvikoneet on monimutkaisia ja kömpelöitä ja useimmiten myös todella rumia. Nyt olenkin saanut vähän korjata näitä selvästi vanhentuneita käsityksiä.

Meillä on Vertuosta Plus-malli, jonka vesisäiliö on liikuteltavissa puolelta toiselle (normimallissa se on kiinteä). Molemmat hyödyntävät kahvinvalmistuksessa keskipakoisvoimaa kuulemma ensimmäisenä kahvikoneena maailmassa.

Olemme Vertuon kanssa tehneet tuttavuutta nyt tovin ja alan toden teolla kiintyä tuohon laitteeseen. Se on löytänyt oman paikkansa työpöydän vierestä omalta tasoltaan ja siinä se nököttää, aina valmiina palvelukseen. Rakastan noita värikkäitä kahvikapseleita, ne ovat kuin pieniä (tai itseasiassa tosi suuria) pyöreitä timantteja. Makuja piisaa peräti kaksikymmentäviisi erilaista ja me saimme kokeiluun niitä kaikkia, joten maisteltavaa on riittänyt. Ei hullumpi tehtävä eikä mitenkään hankala suorittaa, sillä työpäivät alkavat ja monesti myös päättyvät kahviin, ja mahtuu siihen väliinkin niitä kahvihetkiä.

Makuvalikoima on tosiaan laaja, mutta sen äärellä ei tarvitse hätääntyä. Olen nyt käynyt koko tarjonnan läpi eikä kohdalle ole osunut yhtään rosvosektoria. Päinvastoin, mun oma kieltämättä aika suppea kahvimaailma on avartunut kokeilujen myötä. Olen pitkien kaurajuomakahvien ystävä (mitä isompi sen parempi) mutta yllätyssuosikiksi on nyt noussut vahva Altissio-espresso. Se on jotenkin niin konstailematon: lyhyt ja täyteläinen. Eniten silti juon yhä isoja kahveja, joita onneksi löytyy paljon Nespresson valikoimista. Pari napinpainallusta, loraus kauramaitoa ja päivä saa alkaa.

Ensimmäiset käyttökokemukset laitteesta olivatkin hiukan hämmentäviä – voiko se tosiaan olla näin helppoa? Vertuo tunnistaa kahvin koon ja laadun kapselin viivakoodista, mikä tarkoittaa sitä, että kahvin valmistamiseen ei tarvita kuin neljä liikettä: kosketa luukkua (se nousee), pistä kapseli paikoilleen, kosketa luukkua uudestaan (se sulkeutuu) ja paina nappia, niin kone tekee sulle kahvin. Ei asetusten säätämistä tai sormi suussa ihmettelemistä erilaisten nappien äärellä. Yksi hipaisusta toimiva luukku, yksi nappi, that’s it. Tälläisiä ohjeita on helppo antaa myös vieraille, jotka osaavat sen jälkeen hakea itselleen kahvin milloin haluavat eikä sitä tarvitse alkaa erikseen keittää kaiken muun tohinan keskellä. Vesisäiliö täytetään sitten kun se tyhjenee.

Uusi kahvikone on tehnyt kuvauspäivistä kyllä helpommat, kun ei tarvitse kuvaamisen ja muiden kuvauksiin liittyvien asioiden ohella pitää huolta, että tuoretta kahvia on saatavilla. Palaute on ollut ihanan positiivista ja olen ottanut sen jotenkin henkilökohtaisesti, sillä olen esitellyt työtilojemme kahvipistettä baristan ylpeydellä, udellut kahvimieltymyksiä ja osannut jo suositella niiden perusteella tiettyjä kahveja. Onhan tämä meidän toiminta hyvällä tavalla hiukan boheemia, mutta haluan silti tarjota kuvauksiin tai palaveriin saapuville asiakkaille ja tiimiläisille parasta laatua. Monta tuntia pannussa seissyt suodatinkahvi ei mene kenellekään alas edes mustana huumorina, eikä ole kiva käyttää vähiä taukojaan sen pannun jynssäämiseen ennen seuraavan satsin keittämistä. Kapseleiden pakatut kahvit ovat aina takuulla tuoreita ja kahvi kuumaa ja laadukasta. Annos kerrallaan valmistuvat kahvit vähentävät myös turhaa hävikkiä, sillä ainahan sinne kahvipannun pohjalle jää sitä seissyttä tervaa, joka kulautetaan viemäristä alas ja keitetään uutta. Lisäksi on hyvää palvelua, että jokainen voi valita millaisen kahvin haluaa: kokovaihtoehtoja on viisi espressosta isokokoiseen kahvimukiin ja vahvuuksiakin löytyy ihan jokaiseen makuun.

Kahvikoneiden kohdalla on puhuttu viime vuosina paljon vastuullisuudesta ja se kiinnosti muakin. Hyvä juttu on, että kahvin tuoreuden takaavat kapselit on tehty alumiinista, jota voi kierrättää lähes rajattomasti. Käytetty kapseli jatkaa kierrätyksen kautta elämäänsä joko uutena kapselina tai muuna teollisuuden jatkokäyttötuotteena. Tärkeää on tietysti muistaa oikeasti kierrättää ne kapselit eikä kipata niitä sekajätteeseen! Muuten siitä kierrätettävyydestä ei ole mitään hyötyä. Vertuon mukana tuli pieni säiliö, jonne me pudotetaan käytetyt kapselit ja viedään ne sitten pienmetallikeräykseen muun kierrätettävän jätteen ohella.

Yllätyksenä tuli, että Nespresso on tehnyt viime aikoina paljon työtä toimintansa kehittämiseksi vastuulliseen suuntaan. Viljelytiloilla on otettu käyttöön lyhytkiertoviljelyohjelmia, ja yhtiö toteuttaa kattavaa energiansäästöohjelmaa tuotannossaan ja logistiikassaan. Kahviviljelmillä ei käytetä ympäristölle haitallisia tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita, ja viljelmien vesihuolto- ja sadevesijärjestelmät on rakennettu ympäristöystävällisiksi. Kahvipavut ostetaan suoraan pienviljelijöiltä, joita onkin aika paljon – Nespresso tekee nimittäin maailmanlaajuisesti yhteistyötä yli 70000 viljelijän kanssa. Yhtiö maksaa heille ostamistaan kahvipavuistaan 30% parempaa hintaa ja tarjoaa heille myös vakuutus- ja eläkejärjestelmiä. Yritys on kertonut myös tavoitteestaan olla lähivuosien aikana täysin hiilidioksidivapaa. Kiinnostavaa nähdä miten hanke etenee.

Palataan vielä työjuttuihin. Kävimme just tulevien viikkojen aikatauluja läpi ja ne alkavat olla töiden puolesta aika täyteen buukattuja. Olen koko alkuviikon mukana tuotantoassistenttina yhdessä isossa kansainvälisessä projektissa: Suomeen lennätetään kuvaustiimi tekemään mainoskuvaa. Tykkään seurata vierestä muiden kuvaajien toimintamalleja ja tapoja, sillä siinä oppii samalla niksejä, joita voi käyttää omissa kuvaustöissä. Sen jälkeen tehotuotantotiimi Jussila & Harasek jatkaa taas omien kuvausten parissa. Tuottaa suurta mielenrauhaa, kun kalenteri on täynnä projekteja ja joka päivä on vähän erilainen, varsinkin kun ne päivät täyttyvät mielekkäillä ja sopivasti haastavilla töillä.

Kiitos kahviseurasta!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Astetta parempaa lohturuokaa

Kaupallisessa yhteistyössä Go Green ja Asennemedia

Kotona hengaaminen ja ruoanlaitto alkaa kummasti kiinnostaa, kun syksy pimenee ja sade piiskaa iltaisin ikkunoita. Eniten tällä hetkellä tekee mieli helppoa ja täyttävää lohturuokaa, joka olisi mielellään myös terveellistä, koska kesällä ei jaksanut niin ajatella sen sorttisia asioita. Toki me Lapissa kokkailimme kaikenlaista, mutta hyvinvointikulma ei ollut kesäkeittiössämme aina kovin vahvasti läsnä. Välillä oli niin kuumia päiviä, ettemme jaksaneet syödä muuta kuin vesimelonia ja sipsejä. Hyvää tietysti sekin, mutta ei ehkä pidemmän päälle kovin kestävää.

Olemme testailleet viime aikoina Go Greenin uusia jyvä- ja palkokasvisekoituksia, jotka ovat kuitu- ja proteiinipitoisempia vaihtoehtoja pastalle ja riisille. Kymmenessä minuutissa kypsyvistä luomusekoituksista syntyy nopeasti hyviä ja helppoja aterioita, mikä passaa meille paremmin kuin hyvin, sillä nälkäisenä ei huvita ryhtyä kovin monimutkaisiin kokkisotiin. Suosikiksi on noussut bulgur-linssisekoitus ja villiriisi- ja hernesekoitus, josta tekemämme fried ricen ohjeen jaoin pari päivää sitten Instagramissa. Niiden lisäksi uutukaisten lisäksi löytyy kvinoa-kikhernesekoitus, hyvä sekin. Go Greenin valikoimista löytyvät kuskus, bulgur ja kvinoa ovat meidän keittiössä vakiokamaa, uutuudet tuovat niihin vaihtelua.

Teimme viimeksi superherkullisen setin, johon kuului lämmin bulgur-linssisalaatti, uunissa paahdettuja kirsikkatomaatteja ja seesamiporkkanoita. Toki kaikki nämä ainekset voisi pilkkoa samaan kulhoon, mutta Välimeren maat ovat opettaneet minutkin rakastamaan yksinkertaisista aineksista koottuja runsaita kattauksia: paljon pieniä vateja, joita voi yhdessä tyhjentää. Niistä syntyy sekä näyttävä päätös viikonlopulle että helppo fiesta arki-illan iloksi. Ohjeet ovat vegaanisia lukuunottamatta fetaa, jonka voi halutessaan jättää pois.

Tykkään ruoista, joita on helppo varioida sen mukaan mitä löytyy kaapista. Yksi syksyn tavoitteistamme on nimittäin minimoida keittiömme hävikkiruoka. Käytimme tähän settiin pinaattia, paprikaa, kurkkua ja kikherneitä, mutta yhtä hyvin niiden tilalla olisi voinut olla munakoisoa, kevätsipulia ja papuja.

BULGUR-LINSSISALAATTI

Go Green luomu bulgur-linssisekoitus
Kasvisliemikuutio tai fondi
Tuoretta pinaattia
Punasipuli
Valkosipuli
Paprika
Kikherneitä tai papuja
Kurkkua
Granaattiomenan siemeniä
Fetaa (jos käytät)

Tarjoiluun tuoreita yrttejä oman maun mukaan

1 ~ Keitä bulgur-linssisekoitus. En ole tarkkojen raaka-ainemäärien ystävä enkä ole lisännyt niitä näihinkään ohjeisiin, vaan mittailen yleensä summittaisesti, mutta noin parin desin annoksella saa aikaan tarpeeksi safkaa kahdelle nälkäiselle – tai neljälle kevyeksi lounaaksi, riippuen siitä paljonko muita raaka-aineita on. Lisää halutessasi keitinveteen kasvisliemikuutio tai fondia antamaan lisämakua.

2 ~ Kattilan poristessa voit silputa valkosipulin ja nakata ne pannulle oliiviöljyn ja valutettujen kikherneiden tai papujen kanssa. Kun sipulit alkavat kuullottua, voit viipaloida paprikan ja sujauttaa senkin keskilämpöiselle pannulle paahtumaan. Tykkään itse isoista viipaleista, koska niihin tulee kaunis paistopinta.

3 ~ Silppua pannulla paahtuvia kasviksia odotellessasi kurkku ja punasipuli. Ne lisätään salaattiin sellaisenaan tuomaan raikkautta kokonaisuuteen. Tuoreet pinaatinlehvät kannattaa huuhdella kuumalla vedellä ja kuivatella.

4 ~ Sekoita lopulta kaikki yhteen. Ladoin paprikat tällä kertaa omalle lautaselleen, mutta toki ne voi sekoittaa joukkoon.

5 ~ Jos käytät maitotuotteita, feta toimii tosi hyvin tässä salaatissa: sen voi murustella lopuksi annoksen päälle. Granaattiomenan siemeniä rakastan laittaa kaikkiin mahdollisiin ruokiin, koska niiden pirskahteleva makeus viimeistelee annoksen kuin annoksen – ja lisäksi ne näyttävät ihanilta. Viimeistele kourallisella tuoreita yrttejä, itse laitoin ruohosipulia.

Voisin syödä uunitomaatteja vaikka joka päivä. Niin hyviä! Sopivat lisukkeeksi lähes safkaan kuin safkaan. Matalassa lämmössä paahtaminen houkuttelee jopa talvisten jääkaapinmakuisten tomaattien parhaat maut esiin. Tämä on muuten oiva tapa pelastaa nahistuvat tomaatit. 

UUNISSA PAAHDETUT TOMAATIT

Kirsikkatomaatteja
Valkosipulia
Rosmariinia
Oliiviöljyä
Pippuria
Suolaa
Ripaus sokeria

1 ~ Lado kirsikkatomaatit vuokaan. Toiset tykkäävät halkaista ne ja kauhoa siemenet ulos, joskus teen niin itsekin jos aion kypsytellä niitä uunissa ihan hissuksiin. Silloin kun on nälkä tai laiskottaa muuten vaan, nakkaan tomaatit uuniin kokonaisina. 

2 ~ Valele oliiviöljyä päälle, mausta tuoreella rosmariinilla, pippurilla ja suolalla. Lisää valkosipulia maun mukaan. Itse nakkaan joskus kokonaisia kynsiä vuokaan, joskus taas murskaan valkosipulin tomaattien päälle. Jos olen jaksanut halkaista tomaatit, sujautan valkosipuliviipaleita tomaatinpuolikkaiden sisään. 

3 ~ Viimeistele halutessasi ripauksella sokeria. Se antaa tomaateille ihanaa makeutta. Itse koitan vältellä turhaa sokeria, joten laitoin vaan tuplamäärän rosmariinia.

4 ~ Paahda uunin keskitasolla, kunnes tomaattien pinta alkaa kupruilla. Vartissakin saa valmista, mutta jos on aikaa, laita uuniin matala lämpö ja anna tomaattien muhia siellä vaikka tunnin kaksi. Maut senkun syvenevät.

SEESAMIPORKKANAT

Porkkanoita
Seesaminsiemeniä
Oliiviöljyä
Sitruuna
Korianteri
Sormisuola

1 ~ Kuori porkkanat, jos haluat. Itse yleensä rapsutan vain kuorista mullat, koska kuorissa on makua ja ravintoaineita. Leikkaa sopviksi tikuiksi kulhoon.

2 ~ Kaada kulhoon oliiviöljyä, purista joukkoon sitruunamehu. Lisää korianterisilppu. Voit lisätä tietysti muitakin mausteita oman maun mukaan: rosmariinia, basilikaa… Kääntele porkkanatikkuja marinadissa, kunnes kaikki peittyvät. 

3 ~ Anna porkkanoiden marinoitua hetken liemessään. Paras lopputulos syntyy, jos maltat valmistella porkkanat etukäteen ja antaa niiden marinoitua viileässä useampi tunti, vaikka yön yli. Itse en yleensä jaksa, puoli tuntia saa piisata.

4 ~ Pyyhi porkkanat öljystä ja kierittele tikut seesaminsiemenissä – helpointa on, kun kaadat siemenet lautaselle ja pyörittelet porkkanat siinä. Lado porkkanat uunivuokaan tai pellille ja paista 5-15 minuuttia kunnes ne saavat pintaansa hieman väriä ja pehmenevät sopivaksi (paistoaika riippuu hiukan siitä kauanko porkkanat saivat marinoitua). Ripottele sormisuolaa päälle ja tarjoile kuumana.

Ah! Niin hyvää. Meillä on aina sama optimistinen suunnitelma: tehdään iso setti, jotta siitä riittää seuraavallekin päivälle. Mutta koskaan se ei onnistu. Kipot ja vadit nuollaan puhtaaksi illallisen päätteeksi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Brunssitunnelmia ja vinkkejä juhlaviikoille

Kaupallisessa yhteistyössä Two Oceans ja Asennemedia

Loppukesän parhaita juttuja: Helsingin juhlaviikot, jotka viettävät tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Suomen suurimmilla monitaidefestareilla on nähty vuosien varrella erilaista ohjelmaa Massive Attackista Andy Warholiin, mutta ihan parasta on Helsingissä vallitseva elokuinen juhlatunnelma: tuntuu, että kaikkialla tapahtuu, kaduilla raikaa musiikki ja ulkona törmää koko ajan hilpeisiin tuttuihin, jotka ovat matkalla keikalle tai kemuihin tai näytökseen (ja houkuttelevat tietysti mukaansa). Syksy on alkamaisillaan, mutta kesä ei ole vielä ohi. Eletään tätä vuoden tiheintä taitetta, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Päätimme pitää lauantaina loppukesän juhlaviikkohengessä pienen brunssin ystäville, joista monia on tullut nähtyä kesällä aivan liian vähän – me olemme olleet Lapissa, he Helsingissä tai missä lie maailmalla. Se oli myös sopiva tilaisuus esitellä uusi koti niille, jotka eivät olleet täällä vielä käyneet, sillä remontti starttaa toden teolla ihan näinä päivinä ja sen jälkeen täällä ei pidetäkään brunsseja ihan hetkeen. Eipä se koti nytkään missään täydellisessä paraatikunnossa ole, vielä puuttuu tilaan sopiva ruokapöytä ja ruokapöydän tuolit, ja remonttikin on jo alkanut: olohuoneen ja keittiön väliseen seinään on puhkottu reikä, josta törröttää tiiliä ja laudanpätkiä. Hetken hikoilin kaiken keskeneräisyyttä, kunnes muistin neuvon, jota itse auliisti jakelen muille – eivät ne ystävät tule sisustusta arvostelemaan, vaan viettämään aikaa meidän kanssa.

Joskus oli sellainenkin aika, kun ei taidettu paljon muuta tehdäkään kuin hengata notkuvan brunssipöydän ääressä, nyt en muista milloin olisin viimeksi ollut brunssilla. Onhan se nyt ihana konsepti, koota ihmiset safkan ääreen viettämään kiireetöntä iltapäivää. Brunssilla on eri tunnelma kuin illallisella, rennompi ja iloisempi, ihan kuin ihmiset olisivat jo tullessaan huojentuneita siitä, että koko päivä on vasta edessä.

Katoimme pöydän simppeleillä perusjutuilla: teimme ison kulhollisen kuskussalaattia (aah fetaa ja marinoitua punasipulia) ja ladoimme vadille hedelmiä ja marjoja. Lisäksi oli erilaisia juustoja, yksi valtava leipä ja sille muutama levite. Jarno teki oliivitahnan eli tapenaden itse, se on nopea valmistaa ja siitä tulee niin hyvää, että se on todellakin vaivansa väärti. Tiivistetty ohje: pilko oliivit ja kaprikset, lisää tilkka öljyä, pippuria ja suolaa, sekoita ja syö.

Ostamme joskus viiniä hanapakkauksissa silloin kun tarkoitus on kestittää isompaa porukkaa. Tällä kertaa meillä oli osana tätä yhteistyötä testissä etelä-afrikkalaisen Two Oceansin Shiraz ja Sauvignon Blanc reiluissa kolmen litran tonkissa. Niitä emme olleet kokeilleet aiemmin, mutta Two Oceansin puolentoista litran viinipussiin pakattu Pinot Grigio on sen sijaan meille hyvinkin tuttu piknik-seuralainen tältä ja viime kesältä – superkätevä, kun sen voi vaan nakata kassiin eikä tarvitse muistaa viinipullonavaajaa. Pätee myös hanapakkauksiin.

Hanapakkauksissa on myös se ihana puoli, että ihmiset osaavat jotenkin vapautuneemmin kaataa niistä itselleen viiniä eikä emännän tai isännän tarvitse häärätä pullon kanssa vahtimassa kenen lasi on tyhjentynyt – jokainen huolehtii omastaan.

Keskitäyteläinen ja karpaloinen punaviini on saanut kunniamaininnan Vuoden viinit 2018 -kilpailussa ja toimii kuulemma takuuvarmana buffetviininä. Monelle se maistuikin – kyllähän tässä jo kolkutellaan sadonkorjuusesonkia ja syvemmät maut ovat alkaneet kiehtoa, kun keveistä kesämauista on saanut nauttia jo monta kuukautta. Punkku toimi hyvin kuskussalaatin ja juustojen seurassa ja sitä jäi yli sen verran, että päästään vielä kokeilemaan miten se maistuu lämpimän ruoan kanssa.

Kuivan hedelmäistä valkoviiniä meni sekä sellaisenaan että spritzerinä kuplaveden ja jääpalojen kanssa. Se on keveydessään ja raikkaudessaan yksi jokakesäisistä suosikkijuomistani ja sopii täydellisesti varsinkin brunsseille, jotka venyvät pitkälle iltapäivään tai iltaan. Olimme täyttäneet jääkaapin ylähyllyn kuplavedellä ja siitä vieraat saivat halutessaan täydentää lasinsa.

Luna-koiran “anna juusto” -ilme.

Jos olette muuten joskus miettineet yrittääkö tuo muija päästä aina mahdollisimman helpolla kaikessa ruoanlaittoon ja kemujen järjestämisen suhteen, kun se aina korostaa sitä helppoutta, niin vastaus on KYLLÄ! Todellakin yritän! Olen stressannut elämässäni niin paljon niin monesta asiasta, etten halua enää ottaa yhtään kierroksia sellaisista asioista, joista ei ole ihan pakko. Enkä varsinkaan halua kuluttaa vieraiden saapumisen jälkeen aikaa hääräämällä keittiössä, vaan keskityn mieluummin heihin.

Mutta takaisin juhlaviikkoihin! Kokosin muutaman menovinkin, joista toivon ehtiväni remonttikiireiltämme ainakin muutamaan. Tekee hyvää täyttää päänsä muullakin kuin mikrosementtivalinnoilla, seinänpurkutekniikoilla ja sen pohtimisella kannattaako Lappi-taloprojektimme ulkoseinät hioa nyt ja maalata ensi kesänä, vai tehdä ne samalla kertaa. Jep, meillä on tosiaan kaksi työmaata – ja ajattelin selvitä niiden läpi mitenkuten tasapainoisena ihmisyksilönä ruokkimalla aivojani säännöllisesti taiteella ja musiikilla.

Art Goes Kapakka kuuluu erottamattomasti juhlaviikkoihin ja kestää lauantaihin 25.8. asti. Kantakaupungin raflat täyttyvät musiikilla, runoudella, performansseilla, keskusteluilla ja kuvataiteella – ja parasta on, että kaikkiin on ilmainen sisäänpääsy. Ohjelmiston voi tsekata verkkosivuilta, mutta esityksiin törmää kyllä ihan kaupungilla kulkiessa: esimerkiksi Maxillin keikkailtoina juhlat levittäytyvät Korkeavuorenkadulle asti ja viime vuonna lavakin taisi olla ulkona. Esimerkiksi tänään kiinnostaisi kello kuudelta Corona-baarin alakerrassa Dubrovnikissa alkava keskustelu kirjallisuuden arvostuksesta: Kuolleiden kirjailijoiden seurassa pohditaan miksi toiset kirjoittavat saavat ansaitsemansa tunnustuksen vasta kuoltuaan.

Sitten aion ehdottomasti käydä Taidehallissa katsomassa nykytaiteilija David Hockneyn näyttelyn. Perspektiivileikittelystä, ekspressionistisista elementeistä ja ikonisista uima-allasmaalauksista tunnettu taiteilija on kuulunut aikamme kiinnostavimpiin nykytaiteilijoihin 60-luvulta saakka enkä ole ikinä nähnyt hänen omaelämänkerrallisia töitä vielä livenä. Vähän naurattaa, että hehkuvia värejä käyttävää Hockneyta kutsutaan poptaiteilijaksi, vaikka taiteilija itse sinnikkäästi kieltää olevansa sitä. Osana Juhlaviikkoja alkanut näyttely on auki sunnuntaihin 18. marraskuuta saakka ja siellä on tarjolla Hockneyn harvemmin esillä olevia teoksia, kuten vesitutkielmia, muotokuvia ja grafiikkaa. Taidehalli on auki ti, to ja pe 11–18, ke 11-20 ja la-su 11-17.

Jos Huvilateltan ohjelmistosta pitäisi valita vain yksi, taitaisin mennä tänä torstaina katsomaan arizonalaisen Calexicon keikan. Kuuntelin aikoinaan paljonkin yhtyettä, joka Juhlaviikkojen kuvauksen mukaan yhdistää mariachia, tejanoa ja cumbia vaihtoehtokantriin, länsirannikon viileään jazziin ja omaleimaiseen indierockiin. Jep, melkoinen keitos, jossa on läsnä aimo annos surrealismia ja aavikkoromantiikkaa. Yhtyeen nimi tulee muuten Etelä-Kaliforniassa sijaitsevasta Calexicon kaupungista, jossa yhdistyy sanat California ja Mexico – maantieteellinen sijainti määrittelee myös ikonisen yhtyeen musiikillista maailmaa.

Juhlaviikot huipentuvat Taiteiden yöhön, jota vietetään tänä vuonna torstaina 23. elokuuta. Taiteiden yönä on ihan koko kaupunki liikkeellä ja tunnelma tiheimmillään. Silloin voi kuljeskella takki auki kaduilla ja suunnata sinne missä näyttää olevan paras meno – ja jatkaa sitten matkaa kun huvittaa. Itse haluan nähdä ainakin La Fura dels Baus -kollektiivin huikean Human Net –teoksen. Koko ohjelma löytyy netistä, mutta jos tuntuu vaikealta poimia laajasta valikoimasta kiinnostavimmat palat, kannattaa tsekata myös valmiiksi suunnitellut reitit, joita on tarjolla erilaisilla teemoilla.

Oli meidän brunssillakin kulttuuriohjelmaa, vaikka se ei ollutkaan virallinen osa juhlaviikko-ohjelmistoa! Kuvissani ennenkin vilkkunut pitkätukka, Jarnon (ja nykyisin minunkin) hyvä ystävä Anthony Dawoud saapui paikalle kitaransa kanssa ja soitti meille muutaman kappaleen. Ihan parasta, keikka jota voi katsoa viinilasi kädessä oman pöydän ääreltä! Olkoonkin, että viininlasin korvasi ennen pitkää mäyräkoira, joka halusi kuunnella keikkaa sylissäni. Jostain syystä koirat rakastavat kuunnella, kun Jarno tai Anthony soittaa kitaraa ja laulaa.

Tällä kertaa mentiin lainakappaleilla, mutta superlahjakas Anthony tekee myös omaa musiikkia. Jotkut teistä saattavat muistaa hänet laulaja-kitaristina edesmenneestä Smokin’ Aces -yhtyeestä jossa Jarno soitti rumpuja. Anthonyn nykyiset kappaleet edustavat huomattavasti kepeämpää ja melodisempaa linjaa, vaikka niissäkin kuulee kaikuja 70-luvun sielukkaasta rokista. Anthonyn käheää ääntä kuuntelee enemmän kuin ilokseen, se taipuu ällistyttävällä tavalla tosi monenlaiseen musiikkiin. On ollut ilo seurata kuinka Anthonyn oma musiikillinen suunta on monenlaisten kokeiluiden ja bändivaiheiden jälkeen alkanut löytyä: se liikkuu rockin, folkin, soulin ja r’n’b:n savuisessa välimaastossa, jossa on aikaa ja tilaa niin laululle kuin soittimille.

Anthony ja Jarno ovat etsineet pitkään yhteistä tilaa, jossa saisivat soittaa ja äänittää musiikkia niin yhdessä kuin erikseen, ja nyt näyttää siltä, että sellainen on löytynyt. Toivotaan siis, että heidän tekemisiään voi kuulla pian muuallakin kuin osumalla oikeaan paikkaan oikeaan aikaan (kuten meille brunssille). Jos ei malta odottaa, voi Anthonyn kuulla akustisilla cover-keikoilla Helsingin ravintoloissa. Kannattaa ottaa herran Instagram-tili seurantaan, sillä hän on luvannut vinkata keikoistaan jatkossa siellä.

Brunssimme oli menestys päätellen siitä, että osa vieraista viihtyi melkein kaksitoista tuntia ja viimeiset ystävät lähtivät vasta puolen yön maissa. Nappasin viimeisen kuvan, kun ilta oli jo taittunut yöksi.

Onko teillä juhlaviikkosuunnitelmia? Nähdäänkö me Taiteiden yössä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muu keskustelu on toki tervetullutta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pohjoisen makuja

Kaupallisessa yhteistyössä Fiskars ja Asennemedia

Olemme tainneet viettää tänä kesänä enemmän aikaa Lapissa kuin Helsingissä. Ei haittaa yhtään. Napapiirin tuntumassa sijaitseva hirsitaloprojektimme on tarjonnut sopivasti tekemistä lomapäivien puhteeksi – tai toki sitä tekemistä olisi riittänyt just niin paljon kuin olisi jaksanut tehdä, mutta päätimme, että hiljaa hyvä tulee. Olemme puuhastelleet talossa ja pihapiirissä niitänäitä, laittaneet kuntoon rempallaan olevia pikkuasioita ja valmistelleet isompia kunnostustöitä, jotka aloitetaan myöhemmin. Lopun ajan olemme oleskelleet ja elelleet, nauttineet harvinaisesta helleaallosta, kulkeneet koiran kanssa jokivartta, keitelleet kahvia ja laittaneet ruokaa. Paljon ruokaa.

Ah, ruoka. Pohjoisessa on tehnyt mieli pohjoisen makuja: söimme rieskaa joka päivä, kävimme hillassakin. Ensimmäisiä kypsiä mustikoita olemme poimineet suuhun suoraan mättäiltä. Jarno on intoillut siitä, että taloon kuuluu kalastuslupa, mutta sopivat välineet puuttuvat vielä. Voi olla, että ladostakin vielä löytyy, kun vähän pengotaan.

Kantakaupungissa asuttujen vuosien jälkeen tuntuu jotenkin pökerryttävältä, että Suomen luonto on pullollaan puhdasta ruokaa. Lapissa se on kovin konkreettista, sillä luonto on siellä lähellä. Äitini kodissa tehdään paljon ruokaa omien maiden antimista – itse metsästetystä riistasta ja pyydetystä kalasta, itse kasvatetuista yrteistä ja perunoista, itse poimituista marjoista ja sienistä. Sesonkiajattelu on ehtinyt kaupungissa jo vähän unohtua, mutta alkoi pohjoisessa palautua: ensin seurasin marjojen kypsymistä ja kävin äitini kanssa kiihkeitä keskusteluita parhaista hilla- ja mustikka-apajista, sitten aloin suunnitella alkusyksyn sieniretkiä. Juuri nyt tunnen pientä tuskaa siitä, että talon pihalla olevat puna- ja mustaviinimarjapensaat notkuvat kypsistä marjoista enkä ole poimimassa niitä. Äiti onneksi hoitaa.

Yli satavuotias hirsitalo on osin yhä siinä kunnossa missä oli 90 vuotta sitten, mutta nykyinen keittiö on laitettu mitenkuten moderniksi parikymmentä vuotta sitten silloin kun äitini asui siellä. Talon entiseen peräkammariin 1930-luvulla rakennettu keittiö on ihan käyttökelpoinen, mutta melko pieni ja pohjaltaan epäkäytännöllinen, mikä asettaa omat haasteensa säilytystilojen kannalta. Siksi suosimme siellä ruoanlaittovälineitä, jotka ovat mahdollisimman monikäyttöisia, jotta niitä ei tarvita paljon.

Olemme testanneet Lapin viikkoina paitsi lomailua pohjoisessa, myös Fiskarsin uuden Norden-keittiövälinesarjan veitsiä ja valurautaisia pannuja ja patoja. Olimme niistä molemmista jo etukäteen innoissamme.

Ensinnäkään meillä ei ole ollut kunnollisia veitsiä lainkaan, koska emme ole yksinkertaisesti löytäneet sellaisia, jotka sopisivat käteen ja miellyttäisivät silmää. Supermoderni muotoilu ei ole tuntunut omalta kodissa, jossa lähes kaikki muu on hankittu secondhandina tai tehty käsin. Niinpä olemme käyttäneet viime vuosina jotain sattumanvaraisia vanhoja veitsiä ja suunnitelleet ostavamme uudet sitten kun kriteerimme täyttävä vaihtoehto osuu eteen.

Toisekseen olemme valuraudan suuria ystäviä: meillä ei itseasiassa paljon muunlaisia patoja ja pannuja olekaan. En ymmärrä mistä valurauta on saanut epäkäytännöllisen maineensa. Rakastan sen painoa ja kestävyyttä, sehän on hyvin huollettuna käytännössä ikuinen. Valuraudalla paistuu meillä niin kananmunat, kastikkeet kuin kasvikset, uunissa hauduttelemme valurautapadoissa juureksia ja leipäjuustoa. Käytön jälkeen pesemme ne kuumalla vedellä ja laitamme pyyhkeelle kuivumaan, siinäpä se. Valurautaa toki kannattaa tarpeen mukaan huoltaa, mutta meillä pannut ja padat ovat ilmeisesti olleet niin tiheässä käytössä (tai käytämme niin paljon öljyä), että suurin osa on pysynyt iskussa ilman huoltoakin.

Meillä on muuten yksi 1800-luvun lopulta säilynyt Fiskarsin valurautapannu, joka on edelleen käytössä ja toimii hyvin! Valtavassa pannussa on tilaa seitsemälle kananmunalle tai pikkuletulle, joten aamupala valmistuu siinä näppärästi niinä aamuina, kun pöydän ympärillä on paljon nälkäisiä. Täytyy joskus vilauttaa teillekin tuota noin 140-vuotiasta kaunotarta. Siinäpä konkreettinen osoitus siitä kuinka laatu kestää aikaa ja käyttöä.

Pohjolan luonnosta ja perinteistä inspiraationsa saanut Norden-sarja on meille täydellinen: muotoilultaan puhdas, kaunis ja hiljainen, käytettävyydeltään loistava ja loppuun asti ajateltu. Pannujen ja patojen pinta on tarttumaton – näiden kanssa ei voi siis epäonnistua, vaikka ei olisi käyttänyt ennen valurautaa. Kaiken kruunaa se, että pannun kannessa olevaa puurengas toimii alusena kuumalle padalle ja kannen saa ruoan annostelun ajaksi pystyyn padan korvaan. Rakastan yli kaiken asioita, jotka ovat sekä käytännöllisiä että kauniita.

Veitsien lämpökäsitelty koivupuinen kahva istuu tukevasti käteen ja juuresten pilkkominen tuntuu ensimmäistä kertaa ilolta. Aah miten paljon helpompaa voi ruoanlaitto olla, kun välineet ovat kunnossa! Meillä on ollut kokeilussa muutama veitsi Nordenin kuusiosaisesta veitsisarjasta ja tekisi mieli ostaa ne loputkin. En osaa sitäpaitsi päättää pitäisimmekö veitset pohjoisen vai Helsingin kodissa, ehkä jaamme ne kahteen osoitteeseen? Vietämme tietysti pohjoisessa vähemmän aikaa kuin etelässä, mutta toisaalta Lapissa tulee kokkailtua joka ikinen päivä, koska lähellä ei ole ravintoloita (ellei Aavasaksan grilliä lasketa).

Kutsuimme yhtenä iltana perheenjäseniä syömään ja päätin pistää pöytään jotain, jota olen halunnut kokeilla jo pitkään, nimittäin riistapullia. Emme juuri syö massatuotettua lihaa, mutta riista on harvinainen herkku, josta nautin silloin kun se muutaman kerran vuodessa osuu eteen. Koen, että lajinmukaista elämää elänyt riista on eettisintä ja ekologisinta mahdollista lihaa. En söisi sitäkään joka päivä, mutta silloin kun jotain lihaa syö, niin mieluiten sitä. Tajusin, etten ole aiemmin valmistanut mitään riistasta, vaikka eihän se nyt sen vaikeampaa ole kuin muunkaan lihan valmistaminen. Makumaailma on vaan toisenlainen, syvempi ja tummempi.

Tutkin netistä erilaisia reseptejä ja konsultoin perhepiiristä löytyviä metsästäjiä, joille riistaruoat ovat tuttuja. Sovelsin neuvoista lopulta oman ohjeen, joka on maidoton, koska pyrimme pitämään maitotuotteet minimissä. Kaurapohjaiset tuotteet voi toki korvata kermalla ja muussiin lisätä voita, jos siltä tuntuu. Lihapulliin päätyi poroa, jota saa Lapissa kaikkien kauppojen pakastealtaista useammassa eri muodossa. Hirvikin toki käy, jos sitä löytää.

Päätin tavallisen pottumuussin sijaan tehdä perunoista, porkkanoista ja punajuurista juuresmuussia, jossa on juurevan maun ja runsaiden ravinteiden lisäksi myös ihana vaaleanpunainen väri. Ei se väärin ole, jos ruoka on paitsi maistuva myös kaunis.

Harkitsin myös tekeväni jääkaapista löytyneistä kanttarelleista kastikkeen, mutta niitä oli sen verran vähän, että päätin vaan ripotella ne pannulle poropullien sekaan paistumaan.

POROPULLAT

500g poron jauhelihaa (löytyy pakastealtaasta)
2 kananmunaa
2 rkl kaurakermaa
2 rkl dijon-sinappia
2 pientä tai 1 iso sipuli silputtuna
Korppujauhoja tarpeen mukaan (myös murusteltu kuiva leipä käy)
Mustapippuria
Merisuolahiutaleita
Pari rosmariinin oksaa

Poropullien kaveriksi pannulle voi halutessaan sujauttaa vaikka kevätsipuleita ja kanttarelleja, kuten me teimme.

Silppua sipuli ja sekoita jauhelihaan. Sekoita joukkoon kaurakerma ja dijon. Lisää korppujauhoja tarpeen mukaan, jotta saat koostumuksesta sellaisen, että siitä saa pyöriteltyä palloja.

Jos käytät korppujauhojen sijaan kuivaa leipää, murusta leipä kaurakerman joukkoon ja anna turvota hetki ennen kuin lisäät sen lihaan.

Mausta seos mustapippurilla, suolalla ja rosmariinilla (itse rakastan merisuolahiutaleita, mutta toki mikä tahansa suola passaa tarkoitukseen). Laita hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.

Pyörittele sopivankokoisiksi palloiksi ja paista öljyssä keskilämpöisellä pannulla.

JUURESMUUSSI

Perunoita
Punajuuria
Porkkanoita
Tilkka kaurakermaa
Valkopippuria
Suolaa

En ole kovin tarkka määrien kanssa. Laitoin kasviksia ehkä yhteensä reilun kilon ja siitä tuli iso padallinen muussia, josta söi (ja santsasi) yhteensä kuusi ihmistä.

Pese ja halutessasi kuori juurekset. Itse kuorin punajuuret, joissa oli paksu kuori, mutta tämän kesän potut ja porkkanat saivat mennä pataan kuorineen kaikkineen. Juurekset kannattaa pilkkoa suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, niin ne kypsyvät suunnilleen samaan aikaan. Oikein jauhoiset perunat voi laittaa sekaan isompina paloina kuin muut.

Laita kattilaan vettä sen verran, että juurekset melkein peittyvät. Keitä kypsiksi, kaada vesi pois. Lisää nopeasti kaurakerma ja vatkaa. Tykkään itse survoa muussin käsin ja jättää sinne paljon sattumia, mutta jos haluat sileän muussin, sauvasekoittimella onnistuu.

Mausta suolalla ja valkopippurilla, tarkista maku ja lisää mausteita, jos tarvis. Jos käytät maitotuotteita, voit korvata kaurakerman voilla ja tilkalla tavallista kermaa.

Tarjoile kuumana poropullien kanssa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA