3 x helppo glögituunaus

Kaupallinen yhteistyö Blossa ja Asennemedia

Glögikausi on korkattu! No ollaanpa rehellisiä, korkkasimme glögikauden jo syyskuussa. Rakastan glögiä ja alan keksiä tekosyitä sen ostamiselle heti kun syksy alkaa tummua ikkunan takana. Nyt ollaan jo tukevasti joulukuun puolella ja joulukin on kulman takana, joten tekosyitä ei enää tarvita – glögiä saa nauttia hyvällä omatunnolla vaikka joka päivä. Meillä ei keitellä glögiä itse, sillä kaupasta saa loistavaa glögiä ihan valmiina.

Itse en ole koskaan ollut manteleiden ja rusinoiden ylin ystävä, mutta onneksi glögiä voi nauttia muillakin mausteilla. Poimin yhteistyössä Blossan kanssa omista arkistoistani kolme helppoa tapaa tuunata perinteistä glögiä.

Monet tuntevat Blossan aitona ja alkuperäisenä glöginä. Siitä on olemassa kaksi versiota: Blossa Vinglögg, jota valmistetaan yhä yli 100 vuotta vanhalla reseptillä, ja Blossa Alkoholfri Glögg, jossa alkoholittomuudestaan huolimatta maistuu ja tuoksuu viini, sillä sen pohjana on käytetty punaviiniä. Glögin tekoon kuluu kuukausi, sitten se saa kypsyä tynnyreissä vielä kolme kuukautta. Blossan glögimestari Åsa Orsvärn tekee mausteseoksen käsin, jotta maku pysyisi samana vuodesta toiseen. Itse pidän molemmista: alkoholitonta juon melkein joka ilta, viiniglögin säästän seurusteluun.

Tein juomien seuraksi myös vähän naposteltavaa. Ohjeet ovat viitteellisiä ja helppo soveltaa omaan makuun ja kaapinsisältöön sopivaksi.

Mikään laki ei määrää nauttimaan glögiä kuumana! Jäähdytetystä glögistä tehty cocktail toimii ihanana alkumaljana niin pikkujouluissa kuin joulupöydässä. Se on nopea valmistaa, kunhan muistaa laittaa glögin etukäteen jääkaappiin jäähtymään.

Rakastan tarjoilla alkumaljoja ja cocktaileja siroista vintagelaseista: ostin toissakesänä Hietsun kirppikseltä kympillä melkein kolmekymmentä 60-luvun lasia, joilla on sen jälkeen kestitty niin pieniä kuin isompia juhlaseurueita. 

KUPLIVA GLÖGICOCKTAIL

Blossa-glögiä
Kuivaa kuohuviiniä
Granaattiomenan siemeniä
Jääpaloja

Tähän joulusesonkiin sopivan cocktailiin sopii niin alkoholiton glögi kuin viiniglögi – valitse sen mukaan kuinka vahvan cocktailin haluat. Jäähdytä glögi hyvin ennen tarjoilua. Mittasuhteet riippuvat siitä miten mausteisen ja makean cocktailin haluat, itse lorautan lasiin yhden neljäsosan glögiä ja kolme neljäsosaa kuohuvaa.

Ripottele sekaan granaattiomenan siemeniä. Vinkki: niitä saa pakastepussissa! Nopeampaa, helpompaa ja pitää juoman kylmänä pidempään. Tarjoile jääpalojen kanssa.

Cocktailin voi päivittää vieläkin ylellisemmäksi jäädyttämällä etukäteen jääpaloja, joissa on sisällä karhunvatukka tai vaikka herukoita.

Ranskalaiset vintagelasit toimivat täydellisesti jouluisissa kattauksissa. Paksuissa, painavissa viskilaseissa voi tarjoilla myös kuumia juomia.

KARPALOGLÖGI

Blossa-glögiä
Tuoretta rosmariinia
Karpaloita

Glögi on täydellinen pari karpaloille ja rosmariinille! Tämä juoma toimii niin kuumana kuin kylmänä, ja kumpaa tahansa versiota voi halutessaan terästää lorauksella giniä. Satuin löytämään tähän tuoreita karpaloita, mutta pakastemarjat sopivat myös. Tähän ei sen kummempaa ohjetta edes tarvita: lämmitä glögi, lisää karpalot ja mausta rosmariininoksalla.

HELPOT LOHIRULLAT

Ohutta rieskaa tai tortilloita
Maustamatonta tuorejuustoa
Sitruunan mehua
Kylmäsavulohta
Tuoretta piparjuurta
Ruohosipulia (muutkin yrtit, kuten tilli, sopii hyvin)
Mustapippuria
Suolaa

Raasta pari teelusikallista piparjuurta ja silppua ruohosipuli. Sekoita ne tuorejuustoon, lisää sitruunamehu, suola ja reilu rouhaisullinen mustapippuria.

Levitä seos rieskan tai tortillan päälle. Lado lohiviipaleet päälle. Rullaa tiukaksi pötköksi ja kääräise kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Ennen tarjoilua poista kelmu, leikkaa päädyt pois (ja pistä omaan suuhun) ja pilko rullat sopivankokoisiksi paloiksi. Ripottele päälle ruohosipulia.

SUKLAINEN GLÖGI

Blossa-glögiä
Suklaata oman maun mukaan
Koristeluun kanelitankoja ja tähtianista

Suklaalla maustettu glögi toimii takuulla makean ystäville ja käy hyvin esimerkiksi jälkiruoasta! Valitse suklaa oman maun mukaan. Itse pidän glögissä eniten tummasta suklaasta, mutta maitosuklaa toimii myös, samoin monien joulusuosikki appelsiinisuklaa.

Tämä on todella nopea tehdä: lämmitä glögi, raasta sekaan suklaata, sekoita kunnes suklaa sulaa ja tarjoile heti. Suklaata ei tarvita paljoa, pienikin määrä maistuu kuumassa glögissä. Juoman voi koristella kanelitangolla ja tähtianiksella, joka antaa juomalle aavistuksen lakritsaista makua, mutta ilmankin pärjää.

Nuutajärven matalat ja paksut lasit ovat sopivankokoiset suklaisen glögin tarjoiluun: vähemmän on enemmän (ja jos ei ole, otetaan santsi). Olemme keräilleet laseja sieltä sun täältä ympäri Suomen: niitä saa usein ihan pilkkahintaan, sillä harva tunnistaa nämä lasit osaksi suomalaisen lasimuotoilun historiaa silloin kun niissä ei ole enää Nuutajärven tarroja.

VIIKUNA-SINIHOMELEIPÄSET

Vaaleaa patonkia
Kuivattuja pehmeitä viikunoita
Stiltonia tai muuta homejuustoa
Tummaa balsamico-siirappia

Leikkaa patonki ohuiksi siivuiksi. Paahda pannulla, paahtimessa tai uunissa reunoiltaan rapeiksi.

Murustele paahdettujen patonginviipaleiden päälle Stiltonia tai muuta sinihomejuustoa (myös brie sopii tarkoitukseen). Viipaloi viikunoista ohuita suikaleita ja lado siivut leipien päälle.

Paista leipäsiä uunissa noin 200 asteessa viitisen minuuttia. Ne ovat valmiita, kun juusto on hiukan sulanut. Valuta päälle balsamicoa ja tarjoile kuumana.

Vielä vinkki esillepanoon: vintagelasien pariksi sopivat vanhat alpakkahopeiset tarjottimet, joita löytää kirppiksiltä ja antiikkikaupoista. Ne saavat yksinkertaisetkin tarjottavat näyttämään juhlavilta.

Miten teillä juodaan glögiä?

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, muuten keskustelu on vapaa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kahvipöytäkeskusteluita

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja Pelican Rouge

Stella: Näyttää niin ihanalta. En muuten muista milloin oltais katettu kahvipöytä ihan vaan meille kahdelle. Siihen liittyy melkein aina ystäviä tai joku muu tilanne.

Jarno: Kahvi on sosiaalisen kanssakäymisen avain. Aina kun joku tulee kylään, hyvä host kysyy ensimmäisenä maistuuko kahvi, tai sitten vieras ehdottaa sitä itse. Se on se yksi juttu, jossa suomalaisetkin saavat suunsa reippaasti auki.

Stella: Totta! Kahvi on kirjoitettu suomalaiseen kulttuuriin, se on jonkinlainen jaettu ja yhteinen kokemus. Kaikki tietää sen kutkuttavan olon, kun joku ehdottaa, että keitetäänkö kahvit.

Jarno: Meillä oli pienenä tapana tehdä niin, että kavereiden kanssa varattiin kahvihetkiä aina kakku.

Stella: Kakku?!

Jarno: Sellainen rullakakku.

Stella: Ai kääretorttu?

Jarno: Niin! Se oli mun bravuuri, mä kävin aina hakemassa sen.

Stella: Oikeasti? Ihanaa, mulle tuli nyt vähän tippa linssiin. Olit skeittaava ja rumpuja takova hood rat, jolla oli tapana tuoda kavereilleen kääretorttua. Kaikista niistä asioista, joita teinipoika olisi voinut kavereilleen viedä.

Jarno: Jep. Se oli sanaton sopimus, mä toin tullessani rullakak.. kääretortun ja kaveri meni keittämään kahvia.

Stella: Oliko se aina samanlainen kääretorttu?

Jarno: Joo, halpa ja suklaapäällysteinen. Taisi olla Lidlistä.

Stella: Oliko Ylivieskassa silloin Lidl?!

Jarno: No oli! En mä ole mikään kaksisataavuotias.

Stella: Hah! Mutta rakastan tätä ajatusta, että pyhititte teidän kahvihetken halvalle kääretortulle ja yhdessäololle.

Jarno: Se oli sellainen rituaali.

Stella: Musta olisi ihanaa, että mekin pyhitettäisiin joskus meidän kahvihetkiä, kuten vaikka nyt, eikä vain haettais kahvikuppia siihen tietokoneen viereen. Olisi ihanaa pitää tietoisia taukoja töistä ja hengata ja vaihtaa kuulumisia. Apua, en edes muista milloin olisin viimeksi oikeasti kysynyt mitä sulle kuuluu?

Jarno: Ihan hyvää! *naurua* Paljon asioita mielen päällä. Monella rintamalla tapahtuu, kun on nämä syksyn kiireviikot, remppa ja musahommat. Oon kyllä innoissani siitä, että meillä on vihdoin uusi studio- ja treenitila. Ja mulla ja sulla pian uusi keittiö! Vähän väsyttää, mutta tykkään kyllä, että tapahtuu paljon.

Stella: Nautitko pienestä kiireestä?

Jarno: Joo, kunhan ei ole stressiä, sitä mä en osaa handlata. Just siksi pitäisi ottaa omasta ajasta jonkinlainen johtajuus. Välillä tuntuu, että työ valtaa koko hereilläoloajan. Näen untakin töistä ja aamulla oon valmiiksi voipunut, kun on paiskinut hommia koko yön.

Stella: Tiedän mitä tarkoitat. Ajanhallinta on kyllä yksi yrittäjyyden isoimmista haasteista. Mä edelleen harjoittelen kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Jarno: Se on semmosta kummaa kaupankäyntiä, joka ei kuitenkaan oikeasti toimi. Jos ajattelee, että teen tän illan hommia ja otan ne takaisin jostain muusta, eihän se ikinä tapahdu. Aina on töitä odottamassa. Pitää itse antaa itselleen luvan ottaa iisimmin hetken aikaa.

Stella: Sekin taitaa olla tyypillinen yrittäjyysongelma, vaikeus erottaa työ ja vapaa-aika, ja varsinkin se, että muistaa yleensäkin siirtyä töistä vapaalle. Asiaa ei helpota, että iso lohko meidän työstä on luonteeltaan sellaista, että tuotamme materiaalia omasta todellisesta elämästämme.

Jarno: Niinpä. Tuntuu joskus helpommalta olla valokuvaaja ja tehdä asiakkaalle briiffin mukaisia kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä oman elämän kanssa.

Stella: Ettei vaan kävisi tylsäksi, sen lisäksi että me ollaan parisuhteessa, me ollaan myös työkavereita. Oon ajatellut viime aikoina, että olisi ihanaa, että meillä olisi enemmän laatuaikaa yhdessä, sellaista johon työ ei liity millään tavalla.

Jarno: Lapissa meillä onkin sellaista. Ehkä me siksi viihdytään siellä niin hyvin. Vaikka kyllä me sielläkin töitä tehdään, mutta se rytmi on niin erilainen. Täällä Helsingissä on kiireisempi ilmapiiri, on vaikeampi riuhtaista itsensä irti työasioista ja keskittyä johonkin ihan muuhun.

Stella: Aah Lapissa on parasta kun saa heräillä hissuksiin ja mennä kuistin rappusille istumaan kahvikupin kanssa. Katsella kun lehmät heräilevät ja alkavat odottaa aamuruokaansa.

Jarno: Hei kerro nyt säkin mitä sulle kuuluu?

Stella: Hyvää… Okei mun ääni oli nyt tosi kärsivä. Hyvää, mutta vähän sekavaa. Oon aika loppu tämän syksyn jäljiltä, vaikka tätä on vielä melkein kaksi kuukautta jäljellä. Odotan kyllä tosi kovasti jo vuodenvaihdetta ja sitä, että meillä voisi olla silloin mahdollisuus oikeasti hiukan lomailla.

Jarno: Taidetaan molemmat olla loman tarpeessa.

Stella: Ärsyttää, että päivät on niin silppuisia, ettei mihinkään saa keskittyä kunnolla, vaan jatkuvasti on miljoona asiaa kesken ja lisää keskeytyksiä tulee koko ajan. Yksi tapa rauhoittaa arkea voisi olla se, että rakentaisi sinne hetkiä, jotka pyhitetään vain tietylle asialle eikä edes yritetä tehdä samaan aikaan mitään muuta. Että nyt keskityn tunnin vain tähän työhön, suljen netin ja laitan puhelimen äänettömälle eri huoneeseen, istun kuulokkeet päässä kunnes tämä asia on valmis. Ja sitten sen jälkeen pidän kahvitauon enkä vastaa samalla sähköposteihin.

Jarno: Niin, voisi pitää enemmän tälläisiä taukoja, että ollaan oikeasti hetki poissa tietokoneen ääreltä.

Stella: Me ollaan tässä testailtu meille uutta tuttavuutta, belgialaisen Pelican Rougen kahveja, niiltä on tullut kauppoihin uusia kahvimakuja. Mikä on ollut tähän mennessä sun suosikki?

Jarno: Tykkään siitä Reilun Kaupan Soul Blendista, jossa on aika tummapaahtoinen, jopa suklainen maku. Ei se ole tietenkään mikään suklaakahvi, vaan sellainen tumma ja aromikas. Mutta se riippuu hetkestä. Aamulla tarvitsee jytympää kamaa, mutta iltapäivällä riittää vähemmänkin.

Stella: Niinpä, esimerkiksi Silk Blend on tosi pehmeä ja kevyesti paahdettu, hyvä iltapäiväkahvi. Siinä on aavistus sitrushedelmää, joka tietenkin toimii mulle kun haluaisin muutenkin laittaa sitruunaa kaikkeen mahdolliseen. Mutta tuen tosi mielelläni Reilua Kauppaa, joten sitä sielukasta Soul Blendia mä taitaisin itse ostaa kaupasta.

Jarno: Oho, tämä firma on paahtanut kahveja vuodesta 1863. Mä en osaa edes hahmottaa sellaista aikaa.

Stella: 155 vuotta! Edes mun isoisoäiti ei ollut syntynyt silloin. Meidän Lappi-talokin rakennettiin vasta monta kymmentä vuotta sen jälkeen.

Jarno: Onko sulla ikinä kahvi muuten vaikuttanut uneen?

Stella: Ei.

Jarno: Ei mullakaan. Se on varmaan tää meidän krooninen univaje.

Stella: Uuh. Haaveilen siitä, että remontin jälkeen me voitais palata siihen aamiaisperinteeseen mikä meillä oli joskus edellisessä kodissa. Oli kahvia, uppomunia, lehtikaalta ja pannulla paahdettua leipää… Soitettiin musaa, otettiin vielä toinen kuppi kahvia ja oltiin hetki ihan kaksin ennen kuin heittäydyttiin töihin.

Jarno: Just mietin yks päivä, että sitä on ikävä! Mutta musta sekin on ollut ihanaa, että tuon sulle aamuisin kahvin sänkyyn. Oon kuitenkin monesti jalkeilla ennen sua, vaikka sä heräät aiemmin.

Stella: Niin, oon yleensä jo käynyt aamupesulla, lukenut meilit ja vastannut kiireellisimpiin viesteihin, mutta saatan tulla takaisin sänkyyn lämmittelemään sun kylkeen ja suunnittelemaan päivän tehtävälistaa. Se on vähän huono tapa, aloittaa työt sängyssä, mutta mua jollain tapaa lohduttaa, että vaikka pitää herätä ja ryhtyä hommiin, ei ole kuitenkaan pakko luopua heti peiton lämmöstä. Sä hyppäät housuihisi heti kun heräät ja alat puuhata, mutta mun pitää saada tehdä tätä pitkää luopumisprosessia sängystä. Ja sitten sä tuot kahvin mulle yöpöydälle ja hetken ajan mun aamu on täydellinen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pieni tauko tästä kaikesta

Kaupallinen yhteistyö Les Dauphins ja Asennemedia

Eläminen remontin keskellä on erinomainen tapa opetella sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Yllättävän nopeasti tottuu esimerkiksi siihen, että keittiön tilalla on reikä. Oppii tiskaamaan kylpyammeessa, väistelemään kaasuliettä keskellä eteisen käytävää. Ei jaksa välittää siitä, että kaikki keittiössä olleet tavarat on erinnäisinä kasoina ja laatikkoina sijoitettu väliaikaisesti olohuoneeseen ja kylpyhuoneen lattialla makaa osiin purettu keittiön putkisto odottamassa sitä armoitettua hetkeä, kun se pääsee takaisin käyttöön.

Mutta aina silloin tällöin muistan miksi järkevät ihmiset eivät asu remonttinsa keskellä, vaan muuttavat siksi aikaa muualle. Eilen meni hetkellisesti hermo kaikkialle levinneeseen kaaokseen ja siihen, että arjesta on tullut yksi iso selviytymisleiri, jossa puhtaiden sukkien löytäminen on aplodien arvoinen suoritus. Ei auta, että meneillään on yksi syksyn kiireisimmistä viikoista, kaikenlaista pitäisi saada aikaan ja kaikki tärkeät tavarat ovat hukassa juuri sillä hetkellä kun niitä tarvitsee, vaikka ne olisivat sekunti sitten olleet siinä silmien alla pöydällä. En tajua, ehkä ne aistivat kireyden ja kipittävät karkuun.

Pieni tauko oli paikallaan. Päätimme Jarnon kanssa raivata asunnon vähiten ruuhkaisen nurkan, tehdä siitä nätin ja viettää illan siellä remonttievakossa. Laittaa musiikkia soimaan, avata viinipullon ja jutella, ainakin yrittää jutella jostain muusta kuin remontista tai työstä. Tälläisinä viikkoina se on vähän vaikeaa, tuntuu että päässä kuhisee herhiläispesä jonka saa hädintuskin hiljennettyä yöksi. Jarno on minua parempi rentoutumaan, soittelee jo kitaraa sohvan nurkassa silloin kun minun päässäni suriseva herhiläispesä vielä prosessoi tekemättömiä asioita, huomisen kuvauksia, sitä miksei rakennesuunnittelija vastaa ja mihin se yksi puhelinlasku on hävinnyt. Varmaan samaan paikkaan kuin kaikki rintaliivini, pyöränavaimeni, lempikahvimukini ja keskeneräinen kirja, joka minulla on lojunut yöpöydällä siinä optimistisessa harhassa, että ehtisin tässä kuussa lukea.

Tauko vaati asianmukaisen tarjoilun. Maistelimme ranskalaisen Les Dauphinsin Rhonen alueelta tulevia viinejä, jotka olivat meille itseasiassa entuudestaan tutut: näitä hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia, noin 12 euroa maksavia luomuviinejä on tullut ostettua usein. Suosin viiniostoksilla useimmiten luomua ja rakastan Les Dauphinsin 20-luvun boheemia ranskalaisfiilistä huokuvia etikettejä ja raikkaita makuja.

Syksyn kunniaksi valitsimme illanviettoon punaista. Punaviini on tietysti ihan yhtä hyvää vuoden ympäri, mutta on kiistaton tosiasia, että se maistuu erityisen hyvin syksyisin. Kai se on niin, että valon vähetessä villasukkakaudella alkaa tehdä mieli täyteläisempiä makuja. Tästä kypsän punaherukkaisesta ja hapankirsikkaisesta punkusta piti Jarnokin, joka on yleensä nirso punaviinien suhteen ja juo mieluummin yleensä valkoista tai kuplivaa.

Ottaisin ihan pienen palan tuota pehmeää juustoa, kiitos.

Emme jaksaneet kokata mitään väliaikaisessa retkikeittiössä. Olkoonkin, että retkikeittiö on mahtipontinen nimitys käytävään ahdetulle pahvilaatikolle, jonka päällä on mikro ja keittolevy (potut kiehuvat siinä hyvällä tuurilla valmiiksi jo kolmessa tunnissa). Emme jaksaneet edes tilata kotiin ruokaa, teki oikeastaan mieli vain napostella. Nappasimme siis kaupasta koirankävelytysreissun varrelta pähkinöitä, muutamia juustoja ja pari kypsää viikunaa. Niitä täytyy ostaa aina kun niitä näkee, sitä ei tapahdu liian usein. Juno-koiralle ostettiin paketti tuoreita silakoita, mutta se ei suinkaan estänyt herkkusuuta olemasta eittäin kiinnostunut meidänkin eväistämme.

Nättihän tästä meidän työhuoneen nurkasta tuli, kun vähän järkkäilimme. Tunnelmallinen pieni pakopaikka, täydellinen astetta paremman arki-illan viettoon. Messinkinen lasipöytä ei ole jäämässä tuohon sohvapöydäksi, mutta ajaa asiansa huonejärjestyksen (hyvin, hyvin hidasta) muotoutumista odotellessa. Lempiasiani koko huoneessa on Manin mustien maalausten ohella tuo italialainen nahkasohva, jonka löysimme jo edelliseen asuntoon niin halvalla, etten kehtaa edes kertoa paljonko maksoimme siitä. Myöhemmin huomasin netissä, että noiden nahkasohvien hinnat alkavat kolmesta tonnista, joten tämä taisi olla niitä kerran elämässä -tyyppisiä kirppislöytöjä. Sohvan takana ja sivulla lojuu edelleen kasa tauluja odottamassa sitä hetkeä, kun pääsemme oikeasti sijoittamaan niitä seinille. Menköön toistaiseksi pariisilaisen rönsyilevän (*köh*) sisustuksen piikkiin.

Jostain silmiini osunut viinisuositus muuten mainitsee, että Les Dauphinsin hennosti paahteinen punaviini sopisi erityisen hyvin pitkään haudutettuihin pataruokiin. Tämä testataan heti kun meillä on taas keittiö. Eilisen perusteella viini sopii mainiosti myös sellaisenaan seurusteluun ja juustojen naposteluun.

60-luvun jalkavalaisin oli majaillut turhanpanttina makuuhuoneen nurkassa, piilotettuna kaikkien kamojen taakse niin ettei sitä ikinä käytetty. Nyt se pääsi paraatipaikalle eli kotimme ainoaan kohtaan, jossa on tällä hetkellä viihtyisää. Kynttilänvalo sai kruunata tunnelman. Huvittavaa sinänsä, että kaapista löytyy vaikka kuinka paljon erilaisia kynttilänjalkoja, mutta rakastan juuri näitä kahta messinkistä jalkaa ja kuljettelen niitä tilanteen mukaan huoneesta toiseen muiden odotellessa masentuneena vuoroaan olohuoneen vitriinikaapissa.

Naurattaa vähän tämän kuvan tahattomasti dramaattinen tunnelma. Jarno näyttää eksisentialistiseen taiteeseensa uponneelta 20-luvun boheemilta, vaikka oikeasti hän soitti Juno-koiralle omistettua laulua, jossa pääteemoina toistuivat pienen koiran mieltä kiehtovat aiheet lampaankyljyksistä loheen. Luna-koiraa varten taas on sävelletty keppilaulu, että jokaiselle jotain, kullekin kiinnostuksenkohteidensa mukaan.

Ihan kahden emme muuten olleet koko iltaa, saimme yllätysvieraaksi Jarnon isän. Harmi, ettemme tajunneet pyytää muusikkona työskentelevää isä Jussilaa laulamaan stemmoja Junolle omistetussa musiikkiesityksessä.

Maistoimme myös Les Dauphinsin roseeta. Keskihapokasta, hennon mausteista roseeta tuli ostettua kesällä usein, eikä vähiten siksi, että ah tuo pullo on maailman kaunein! Itse kuulun niihin, joiden mielestä rosee on kepeydessään ja keveydessään täydellinen seurusteluviini, jota saa ja oikeastaan kannattaa nauttia vuoden ympäri. Kepeyttä ei ole talvisin koskaan liikaa.

Mistä yhdessä työskentelevä ja remonttia tekevä pariskunta puhuu silloin kun ei puhu töistä tai remonteista? Niin, emme mekään tiedä. Ei vaan. Kyllä meillä aina riittää juttua, eikä kummallakaan ole onneksi mitään hirveän korkeita tasovaatimuksia niiden suhteen. Erityisen väsyneinä iltoina arviolta 90% kommunikaatiostamme on hölmöilyä, vitsailua ja toisen kiusaamista. Tietysti leikkimielistä sellaista. Paitsi jos minua kutitetaan, siitä on silloin vitsit kaukana.

Jarnokin tekee joskus sattumanvaraisiin asioihin kohdistuvia internet-tutkimuksia. Tällä kertaa hän oli selvittänyt mikä ero on korrelaatiolla ja kausaliteetilla. Ilahduin ja aloin pätevänä selostaa kuinka hän oli ymmärtänyt sen väärin, kunnes selvisi, että minä olen ymmärtänyt asian väärin viimeiset 20 vuotta. Hups. Harhautin häntä kysymällä hänen tämänhetkisestä lempikitarastaan (kyllä, niitä on useita, ja kyllä, suosikki vaihtelee). Siinähän se seuraava tunti sitten rattoisasti vierähtikin.

Musiikki on kyllä aihe, josta jaksamme molemmat jauhaa loputtomiin, vaikka minä en jaa hänen intohimoista suhdettaan kieli-instrumentteihin. Saatamme listata lempikappaleitamme tietyn teeman ympärillä, miettiä miksi se-ja-se yhtye ei koskaan breikannut vaikka kaikki menestyksen merkit olivat ilmassa tai kehittää salaliittoteorioita siitä miten Elvis, Jim Morrison ja heistä ainoana elossa oleva Glenn Danzig kuulostavat lauluäänensä puolesta yhdeltä ja samalta henkilöltä.

Soitimme vapaaillan kunniaksi toistolla kaikkia tämänhetkisiä jumituskappaleitamme:
– Kevin Morbyn Harlem River (ah haluan muuttaa tähän tunnelmaan asumaan)
– Sam Cooken A Change is gonna come (hyvä tarina ja täydellisesti kirjoitettu biisi)
– Paul Simonin Peace like a river (hyvät bluesvibat ja Paul Simon on sitäpaitsi nero)
– Collegen Desire (tällä saa ajettua itsensä todella kummallisiin mielentiloihin, jos luuppaa liian kauan)
– Fleetwood Macin Everywhere (okei, tämä on ikuinen jumituskappaleemme)

Jarno esitti myös tavanomaisen reklamaationsa siitä, että King Crimsonin tuotantoa ei löydy Spotifysta (“Kun Led Zeppelin ja Beatleskin löytyvät nykyään sieltä nykyään niin on se kumma” jne) ja käytimme taas tavanomaisen verran aikaa niiden metsästämiseen YouTubesta.

Juno-koira haaveilee edelleen juustosta.

Olipa kivaa. Ettei totuus unohtuisi, tässä vielä kuva siitä miltä kotimme näyttää heti näiden kuvien ulkopuolella. Laatikoita. Kasoja. Kaikkialla laatikoita ja kasoja. Tuossa lähimmässä pahvilaatikossa on muuten (sen päällä lojuvan hanan alla) remontin tieltä turvaan pakattuja viinilaseja. Ne kaivetaan sieltä takaisin käyttöön ja kutsutaan kaikki ystävät kylään heti kun remontti on ohi ja elämä taas raiteillaan.

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta keskustelu on muuten vapaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA