MERITEITSE MINILOMALLE

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Silja Line

✖ MAARIANHAMINA, AHVENANMAA

Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin, että olimme viikonvaihteessa tien päällä! Suuntasimme tosiaan sunnuntaiaamuna kohti Turkua ja siellä sijaitsevaa laivaterminaalia, agendalla muutaman päivän pikkuloma. Silja Line on minulle (kuten varmasti kaikille) vanha tuttu vuosien varrella tehdyistä risteilymatkoista. Lukemattomat kerrat on tullut matkattua kaveriporukalla Tukholmaan, mutta tällä kertaa olimme kaksin ja suuntana oli Ahvenanmaa, jossa olin käynyt aiemmin vain kerran hätäisellä työmatkalla ja halunnut takaisin siitä saakka. Lähtökohdat: kunnossa.

Silja Linen tämän kevään uutuuksia on, että pelkän risteilyn sijaan on mahdollista varata kokonainen miniloma, joka sisältää risteilyn lisäksi yhden tai kahden yön majoituksen kohteessa. Ahvenanmaan hotellimatka kuulostaa ihanalta ja sitä se onkin, vaivaton tapa lähimatkailla saaristossa, päästä pariksi päiväksi irti arjesta tuulettamaan päätä. Sellaista aina silloin tällöin tarvitaan – ja parasta on, jos pääsee tuulettamaan sitä yhdessä pitkätukkaisen lempi-ihmisensä kanssa.

Menomatkalla pääsimme Silja Galaxyn kyytiin, joka lähti Turusta aamukahdeksan maissa. Olimme varhaisesta aamuherätyksestä ja varsinkin sitä edeltäneestä pitkästä viikosta poikki, joten painelimme ensitöiksemme hyttiin ottamaan pienet päiväunet. A Premium -hytin pyöreä ikkuna sängyn yläpuolella oli hurmaava – puhumattakaan sieltä näkyvästä maisemasta! Oli vaikeuksia rauhoittua nukkumaan, kun laiva lipui Turun saariston läpi ja saarimaisema muuttui kilometri kilometriltä karummaksi ja kauniimmaksi. Saarihulluus tuntuu olevan pahenemaan päin eivätkä tälläiset laivareissut kyllä yhtään auta asiaa.

Heräsimme huomattavasti virkeämpinä – ja raivonälkäisinä. Hotellimatkaan kuuluva erikoisaamiainen oli ehtinyt päättyä kymmeneltä, mutta olimmekin laskeneet sen varaan, että kala- ja äyriäisravintola Happy Lobsterissa on runsas brunssi, johon kuuluu mm. kannullinen kahvia ja kuohuviinilasilliset. Ihanaa vetelehtiä notkuvan pöydän äärellä kun kerrankin ei ollut mihinkään kiire – matkaa Maarianhaminaan oli jäljellä vielä monta tuntia eikä ollut muuta kuin siniseksi sulava horisontti ja aikaa. Ravintoloita ja muita viihdepalveluita on muuten tainnut tulla lisää sitten viime risteilyreissuni, ja hyvä niin. Jos perinteinen buffet ei tunnu omalta jutulta, muita vaihtoehtoja nähtävästi piisaa.

Kävimme tietysti tax freessä, se vaan kuuluu asiaan. Tuoksuja nuuhkitaan, aurinkolaseja sovitetaan, ylellisiä kuultovoiteita sivellään kämmenselälle kunnes poikaystävä kiskoo eteenpäin. Löysin Guccin hajuvesihyllyltä oman luottotuoksuni, jota ei ole myyty maissa vuosikausiin. Luulin, että se oli hävinnyt laivoiltakin, mutta täällä sitä näköjään vielä on! RayBanilta löytyi vaikka mitä malleja joihin en ole muualla törmännyt, kuten nämä pyöreät pinkit upeudet, jotka Jarno yritti tietysti yllyttää minut ostamaan. Jäivät toistaiseksi hyllyyn. Olisipa näistä puuterisempi versio niin ostaisin heti.

Nyt pois sieltä, nainen.

Laivalla nyt on muutenkin mukavaa matkustaa, mutta iso iso plussa siitä, että laivaan on helppo tulla myös auton tai pyörän kanssa. Jos kevät olisi ollut pidemmällä, olisimme ehkä lähteneet matkaan fillareiden kanssa, mutta viileät kelit tekivät valinnasta helpon ja lähdimme autolla. Onhan se nyt ihan hämmentävän helppoa: senkun nostaa kotiovella matkalaukut autoon, suhaa terminaaliin ja ajaa autokannelle. Maihinnousukortin saa mukaansa matkan varrelta nousematta autosta. Matka kuluu kierrellen laivan kaupoissa, katsellen ravintolassa ohilipuvaa saaristomaisemaa ja hengaten hytissä. Määränpäässä ei tarvitse kuin ajaa auto ulos ja huristella hotellille.

Maarianhaminassa kaikki on lähellä: hotelliimme oli terminaalista vain muutaman minuutin matka. Olimme valinneet tarjolla olevista vaihtoehdoista majapaikaksemme Hotell Pommernin, joka vaikutti sopivalta paikalta viettää pari kiireetöntä päivää. Myös kehuttu viinibaari saattoi vaikuttaa valintaan. Kaikki Maarianhaminassa liittyy jotenkin mereen, niin tämä hotellikin: se on saanut nimensä maailman vanhimmalta alkuperäisessä kunnossa säilyneeltä purjealukselta, joka viettää ansaittuja eläkepäiviään ja toimii nykyisin museona Maarianhaminan satamassa. Nelimastoinen kaunokainen on ollut ankkurissa vuodesta ’57 asti.

Kävimme tietysti katsomassa! Koska laiva.

SKEDESPOTTI, huuteli seuralaiseni ilahtuneena pitkin matkaa. Maailma näyttää ilmeisesti erilaiselta skeittaajan silmin.

Kävimme kävelemässä ja katselemassa veneitä. Pysähdyimme syömään laiskan illallisen, kun tuli nälkä. Paikallinen Stallhagen-olut olikin tuttu edelliseltä Ahvenanmaan reissulta, tykästyin siihen silloin ja tilailen sitä silloin tällöin Helsingissä. Kaupungilla oli kiireetön tunnelma, vähän odottava, samanlainen kuin monissa paikoissa, jotka viettävät talvisin hiljaiseloa ja heräävät kesäisin eloon. Ahvenanmaalla alkaa vuoden vilkkain matkailusesonki aivan pian, kesäkuun alussa. Hidas tunnelma sopi meille hyvin, kuljeskelimme aikamme ja vetäydyimme aikaisin hotellihuoneeseen.

Olin tietysti suorittanut pienen internet-tutkimuksen ennen matkaamme. Silja Linen sivuilta löytyy Ahvenanmaan kohdevinkkejä ja moni ystäväkin on viettänyt saaristossa aikaa. Ahvenanmaalla voi tehdä vaikka mitä: valloittaa saaren pohjoispuolen Geta-vuoret, tutkia saarta pyörän selässä, koluta luontopolkuja, meloa tai pulikoida Mariebad-kylpylässä, jolla on oma hiekkaranta. Takana on aika kiireinen kevät, joten päätimme tällä kertaa skipata saariston tarjoamat aktiviteetit ja keskittyä ihan vaan ruokaan ja rentoutumiseen. Sää suosi suunnitelmaamme – satoi lunta, samaa sakeaa pyryä, jota tuli kuulemma taivaan täydeltä Helsingissäkin. Onneksi oli auto, ei paljoa lumisade haitannut. Päätimme viettää päivän kierrellen Maarianhaminaa ja sen lähiseutuja. Luontopolut ja kanoottiseikkailut jäivät nyt odottamaan seuraavaa kertaa, samoin ne kaksikymmentä uimarantaa, jotka Ahvenanmaalta kuulemma löytyy. Onpahan syy tulla takaisin.

Jostain syystä uusissa paikoissa tekee mieli päästä korkealle ja katsoa kauas. Ehkä se on jokin alitajuinen tarve hahmottaa missä päin palloa sitä onkaan ja nähdä omin silmin millainen maisema ympäriltä avautuu. Suuntasimme siis lounaalle näkötornin kahvilaan. Oli retkilounas, kuumat toastit ja sitruunalimut, jälkkäriksi kahvit ja ahvenanmaalaista pannukakkua, johon oli laitettu pieni lippu. Lämmittelimme kahvilan keskellä ritisevän tulen äärellä.

Kävimme tutkimassa Maarianhaminan Merikorttelia kaupungin itäisessä satamassa. Olin lukenut internetistä, paikasta jossa kaikki tieto asuu, että venevajojen, ranta-aittojen ja laitureiden muodostama kortteli on kappale elävää merellistä historiaa: siellä on veistetty veneitä, taottu rautaa ja rakennettu suuria puualuksia. Museossa voi uppoutua puulaivan- ja venerakennustyön historiaan ja nykyhetkeen. Korttelista löytyy nälän yllättäessä myös ravintola, mantereellekin levinnyt Pub Niska, joka tarjoilee moderneja pizzoja eli peltileipiä.  Käsityöläistalon myymälä Saltissa myydään paikallisia käsitöitä ja piipahdimme tietysti tutkimassa valikoimaa, koska saaristokulttuuri kiinnostaa ja olen hulluna esineisiin, joissa käsityön jäljet on jätetty näkyviin. Suosikkini myymälästä: mustat valurautaiset kulhot ja vadit, ahvenanmaalaiset lampaantaljat, paksut leikkuulaudat, luomusaippuat ja pitkävartiset villasukat, joiden varteen on kudottu värikkäitä raitoja.

Minulla oli lukiovuosina poikaystävä, joka opiskeli historiaa. Yhtenä kesänä kiersimme rämisevällä pikkuautolla kaikki Suomen keskiaikaiset linnat, joita on aikoinaan rakennettu hiki hatussa etenkin maan länsirannikolle. Ahvenanmaan ainoa linna Kastelholma jäi sillä kierroksella näkemättä, mutta nyt on paikattu sekin aukko sivistyksessä. Sundissa sijaitsevassa linnassa ei ollut visiittimme aikaan ketään muuta, se korosti paikan jylhää hiljaisuutta. Kiertelimme muureilla, katselimme sieltä avautuvaa kaislojen reunustamaa joenuomaa.

Mäyräkoirat kielletty! Varmaan siksi, että linnassa on niin paljon jyrkkiä portaita.

Päivän kohokohta odotti ihan kulman takana: olimme nimittäin varanneet pöydän Smakbynista, ahvenanmaalaisten rakastamasta ravintolasta, jonka paikallinen kokki Michael Björklund on jokunen vuosi sitten perustanut. Smakbyn oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin siellä työni puolesta pari vuotta sitten ja tiesin mitä odottaa: superhyvää ja simppeliä saaristolaisruokaa, jossa yksinkertaiset raaka-aineet saavat loistaa. Ravintolasta saa myös vaatimattomasti maailman parasta saaristolaisleipää, jota Micken anoppi valmistaa. Ostimme sitä mukaan ravintolan putiikista sekä itsellemme että tuliaiseksi ja oli hilkulla, että kumpikaan limppu ei selvinnyt kotiin asti.

Ravintolasalissa on vielä toukokuussa yllinkyllin tilaa, mutta kesään mennessä pöydät täyttyvät nälkäisistä paikallisista ja saarella vierailevista. Micke ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta tapasimme hänen vaimonsa Jennyn, joka kertoi tilan kuulumisia. Kaikenlaista uutta on taas suunnitteilla, eikä Smakbyn ole ennenkään tyytynyt pelkkään ravintolatoimintaan: raflan yhteydestä löytyy myös putiikki ja oma tislaamo, jossa tehdään pääasiassa paikallisista aineksista erilaisia viinejä, liköörejä ja hedelmäviinoja. Pullot ovat niin kauniita, että niitä voisi sijoittaa keittiöönsä ihan vaan koristeeksi (tosin tuskinpa jäisivät nautiskelematta).

Parsaa, hapankaalta ja kauden vihanneksia.

Yksi suosikkiruoistani maailmassa: kalaa ja pottuja voikastikkeella. Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Viereen se Micken anopin musta leipä niin ollaan lähellä ruokataivasta.

Vatsat täynnä! Oli pakko skipata jälkkäri, mutta saimme vielä eteemme snapsitarjottimen, johon oli katettu maistiaiset tislaamon suosituimmista tuotteista. Ehdoton suosikkini oli kirsikkalikööri, ei sinänsä mikään suuri yllätys, koska rakastan melkein kaikkea missä on kirsikkaa. Jarno oli kuski ja sai tyytyä vain kastamaan kielenkärkensä.

Seuraavan aamun pakkauspuuhissa hotelliaamiaisen jälkeen.

Seuraavana päivänä oli vielä aikaa vähän kierrellä ennen laivan lähtöä. Tutkimme kaupunkia ja kuljimme rannoilla kunnes alkoi sataa lunta, joten pakenimme mihinkäs muualle kuin JÄÄTELÖLLE! On sentään toukokuu! Anna & Aldo on perinteinen italialainen gelateria, jota pitää kahdeksan vuotta saarella asunut italialaispariskunta. Juttelin heidän kanssaan tovin ja sain nähdä keittiön, jossa jäätelöt valmistuvat. Listalta löytyi uskomattomia annoksia, juuri niitä suklaata ja syntiä tihkuvia spektaakkeleita, joita näkee vanhoissa elokuvissa. Sellaisia ei ole enää paljoa näkynyt sen jälkeen kun smoothiet ja muut terveysherkut tulivat muotiin. Oli pakko tilata kaikkein suurin pikari, joka notkui suklaakastikkeesta, kekseistä, vohvelitikuista ja karamellikiteistä. Kirsikka puuttui, mutta senkin olisi varmasti saanut jos olisi vaan pyytänyt. Lystikäs pariskunta ja ihanalla tavalla vanhanaikainen jäätelöbaari – suosittelen. Oli siellä pieni terassikin, mutta ulkona pyrytti taas. Nautimme siis synnistämme suosiolla neljän seinän sisällä.

Kun enemmän on enemmän (annoksesta ehdittiin tosin vähän verottaa ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin).

Paluumatka Ahvenanmaalta takaisin Turkuun taittui Baltic Princessilla. Nauratti taas se kolmen minuutin matka hotellista terminaaliin: olemme kuuluisia viime tingan ihmisiä ja yleensä viimeisenä paikalla kaikkialla, mutta kerrankin ei tullut lähtökiire. Laiva lähti liikkeelle kahden maissa ja oli perillä Turussa seitsemän jälkeen – siinä ehti siis hyvin iltapäivän ajan hengähtää, syödä ja kerätä voimia ennen ajomatkaa takaisin Helsinkiin. Melko stressitöntä matkantekoa.

Ennen lähtöä vedetyllä jäätelöannoksella olisi varmasti kaloriensa puolesta pärjännyt viikon, mutta oli suolaisen nälkä ja lounaskupongit polttelivat taskunpohjalla. Valitsimme italialaisen Tavolata-ravintolan, joka oli itseasiassa todella viihtyisä, ja vedimme siellä pizzalounaan. Tai no minä tilasin parsarisoton ja sen kunniaksi proseccon – on nimittäin se maaginen aika vuodesta, kun saa parsaa! Risotosta ei ole kuvaa, koska ennätin vahingossa syödä sen, mutta buffalomozzarella-annoksen muistin sentään taltioida reissuraporttiin. Oli hyvää, söin kaiken (no Jarnolle jätin vähän).

Rennon lounaan ja muutaman taxfree-ostoksen jälkeen menimme tsekkaamaan DeLuxe-hyttimme, joka oli edellistä suurempi ja sisälsi leveän sängyn lisäksi myös sohvan. Tällä kertaa ei nukuttu, vaan hengattiin, kuunneltiin musiikkia ja otettiin suttuisia saarikuvia, jotka näyttävät unilta. Lempiharrastukseni heti suttuisten katuvalokuvien jälkeen.

Kävimme kyyläämässä saaria myös aurinkokannelta kun Turku lähestyi. Tuo minulle. Eikun tuo. Tai molemmat.

Matkalaiset tyytyväisinä, melkein perillä Turussa. 

Saariseikkailu takana! Vaikka olikin sitten aika iisi seikkailu. Ei sitä aina tarvitse kivuta vuorelle, joskus sitä kaipaa kaikkein eniten vaan kiireettömyyttä, sitä ettei ole kummempia suunnitelmia tai pakkoa olla missään. Oli ihanaa olla kaksin, nukkua hyvin ja käydä aamuisin valmiiksi katettuun pöytään, juoda muiden keittämää kahvia. Ahvenanmaa on kaunis paikka ja haluan ehdottomasti sinne takaisin ensi tai jonain kesänä, mutta ehkä kaikkein eniten tällä minimatkalla rakastin tätä matkanteon mutkattomuutta. Ei tärvääntynyt aikaa turhaan säätöön ja merimatkakin oli rentouttava (sitä ei kovin usein voi esimerkiksi lentomatkailusta sanoa). Ei sitä aina tarvitse lähteä Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen asti viikonloppulomalle – läheltäkin löytyy kiinnostavia kohteita. Ehkä kokeilemmekin ensi kerralla millaista on laivamatkailu pyörän kanssa.

Aiotteko valloitella saaria tänä kesänä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

KESÄ KULMAN TAKANA

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Freixenet

Huhtikuu on siitä käänteentekevä kuukausi, että silloin ei edes räntämyrsky tai loska voi himmentää iloa saati viedä pois tosiasiaa, että kevät on täällä – ja ihan kohta kesä! Parasta keväässä onkin juuri kesänodotus, kun ihan kaikki on vasta edessä. Vapusta alkava loppukevään juhlakausi, kukkien puhkeaminen alkukesän loistoonsa, juhannus, piknikit, rantapäivät ja retket lähisaarille, kuuma asfaltti, mökkiviikonloput ja puusaunat, yöuinnit, tuoreista kirsikoista tahmeat sormet ja vähintään yksi veneretki per kesä. Pyörän voi kantaa takaisin pihalle, kaapista kaivetaan kevyemmät kengät, sukat voi unohtaa odottamaan syksyä. Olen kirjoittanut näistä lempiasioistani varmasti sata kertaa, koska ne vaan tekevät minut onnelliseksi vuosi toisensa jälkeen.

Vietimme viime perjantaina iltaa ystävien kesken, sillä saimme kylään Idan ja Marin. Olette hyvin mahdollisesti vierailleet joskus näiden upeiden naisten blogeissa, mutta tiesittekö, että Mari on Jarnon lapsuudenystävä Pohjanmaalta? On tullut siis aiemminkin istuttua tällä kokoonpanolla meidän keittiössä (ja vähän muuallakin). Arttu oli mukana myös, myöhemmin seuraan liittyi muitakin. Tarkoitus oli vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisia, juhlistaa kevättä ja kippistää sille, että alkukesän juhlakausi on ihan nurkan takana – vaikea uskoa, mutta kalenteri vahvistaa, että vappuun on enää kolme viikkoa.

Kevään ensimmäiset kirsikankukat!

Saimme illanistujaisiin maistiaisia Freixenet Proseccolta – Suomen suosituin skumppamerkki on nimittäin tuonut markkinoille superkuivan, pirskahtelevan Proseccon. Proseccon hinta on maltillinen, vähän vajaa viisitoista euroa, mutta pullo on niin näyttävä, että sillä voisi helposti varustautua vähän juhlavampaankin menoon kuin meidän kevätkippistelyyn.

Illanvietto levittäytyi vähän vierashuoneenkin puolelle. Sen siitä saa, kun sijoittaa joka huoneeseen sohvan tai sängyn.

Juno-koira viihtyy keittiön penkillä – se on aitiopaikka pöydälle ja juustolautasen hupenemista on tarkkailtava herkeämättä.

Kun paikalla on lauma esteetikkoja, on mahdotonta maistella tälläiseen pulloon pakattua viiniä ottamatta pakkausta vähä väliä puheeksi. Kristallimaisen kaunis pullo on aivan omaa luokkaansa, kimaltelee pöydässä kuin jalokivi – ei olisi oikeastaan edes tarvinnut noita kirsikankukkia koristamaan kattausta.

Itsehän olen aina rakastanut proseccoa eli italialaista kuohuvaa, koska se on vaivaton valinta melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen – prosecco käy juhlajuomaksi kemuihin tai arki-illan nostatukseen, ja toimii sekä sellaisenaan seurustelujuomana että safkan seurana ruokapöydässä. Olisi sopinut hyvin esimerkiksi kala- tai äyriäisruokien kaveriksi, mutta emme jaksaneet pitkän viikon päätteeksi kokkailla mitään sen kummempaa, vaan pistimme pöydän koreaksi viinin seuraksi sopivalla naposteltavalla – juustoilla ja oliiveilla, tuoreella leivällä ja valtavalla herkkuvadilla, jonka hedelmätaiteilija-Arttu kokosi. Enpä tiennyt, että herra osaa veistellä kiiveistä noin lyyrisiä! Olin sanomassa, että minäkin haluan oppia, mutta en oikeastaan halua, tilaan mieluummin Artun kylään kun hedelmistä pitää seuraavan kerran saada veistoksellisia.

Nainen tyytyväisimmillään, perjantaina töiden jälkeen.

Juno kuvittelee, että Jarno muutti meille hänen takiaan. Minä olen arvatenkin Junon mielestä heidän palvelijansa, muuten melko pätevä mutta ruokatarjoilussa parantamisen varaa.

Viinistä vielä sananen: maistoin sitä perjantaina ensimmäistä kertaa ja tykkäsin, taisivat tykätä muutkin. On kevyt, raikas ja hedelmäisellä tavalla hapokas, melkein omenainen. Joku kuvaili kuplia pehmeiksi, sekin totta. Ei olekaan pitkään aikaan ollut proseccohyllyssä omaa suosikkia – tulisikohan tästä tämän kesän lemppari? Kiinnostuneille vinkiksi, että tuo Italian Venetossa valmistuva Prosecco DOC Extra Dry on Alkon tilausvalikoimissa: ei siis löydy (ainakaan vielä) hyllystä vaan on tilattavissa Alkon sivuilta. Ehtii hyvin jäähtymään jääkaappiin vaikka vapuksi tai muihin kevään juhlahetkiin. Hinta on himpun alle viisitoista euroa, tälläisestä pullosta sen maksaa mielellään.

Meillä on vanha kirpparilta hankittu Polaroid-kamera, jolla nappaamme tilannekuvia muistoksi aina kun muistamme. Vanhaksi menneeseen filmiin on tullut valovuotoja, ei haittaa. Talvella tuli nappailtua kuvia aika laiskanlaisesti – en tiedä johtuiko siitä, että valoa ei ollut tai ihmiset eivät olleet pitkinä pimeinä iltoina kovin kuplivalla tuulella, mutta keväällä on tapana korjata molemmat ongelmat. Ystäväpiirissä kerätään muuten muunkinlaisia muistoja: eräs säilyttää suuressa lasipullossa kaikki korkit viinipulloista, jotka kodissa on vuosien varrella avattu. Pitäisiköhän meidän omistaa joku lasipurkki proseccopullojen korkeille?

Tällä tontilla ei videoita usein näe, mutta tällä kertaa sitä on tarjolla – pätkästä tuosta alta löytyy vielä vähän lisää tunnelmaa liikkuvan kuvan muodossa. Kiitos videosta Artulle!

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit otetaan ilolla vastaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

VIHREÄMMÄLLÄ LINJALLA

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja GoGreen

En tehnyt vuodenvaihteessa uuden vuoden lupauksia, minusta lupaus kuulostaa joltakin joka yritetään pitää. Sen sijaan teimme yhdessä miehen kanssa päätöksen: liha katosi lautaseltamme lähes kokonaan. Ekologisetkin seikat painoivat, mutta syy oli ennen muuta eeettinen: en ollut pystynyt perustelemaan lihansyöntiä itselleni enää pitkään aikaan. Mitä enemmän asiaa ajatteli, sen vähemmän liha maistui. Päätös ei tuntunut vaikealta, se oli pikemminkin huojentava. Ratkaisu oli tehty eikä tarvinnut enää pohtia asiaa saati potea valinnoistaan jatkuvaa huonoa omatuntoa.

Päätin, että riistaa ja muuta eettistä lihaa saatan silloin tällöin syödä harvinaisena herkkuna – Lapissa asuva äitini tekee todella hyvää porokeittoa ja ne porot ovat eläneet onnellisen, lajinmukaisen elämän. En myöskään kieltäydy, jos isoisomummoni tarjoaa karjalanpaistia tai matkalla löydän itseni tilanteesta, jossa paikalliset tarjoavat villisikaa osoituksena ystävyydestä. Päätös tarkoittaa minulle sitä, että en valitse massatuotettua lihaa kaupassa, ravintolassa tai missään muussakaan tilanteessa, jossa suinkin voin valita jotain muuta. Samalla se tarkoittaa sitä, että kasvisten määrä keittiössämme kasvaa – ja hyvä niin. Siitä kiittää sekä keho että ympäristö, unohtamatta kukkaroa! Niin monet ihanat asiat ovat terveellisiä ja edullisia.

Yhteistyö GoGreenin kanssa tuli sopivaan saumaan: olemme viettäneet alkuvuoden mittaan paljon aikaa keittiössä kokeillen uusia kasvispainotteisia ohjeita. Kun sanon “kokeillen ohjeita” tarkoitan, että olemme heitelleet kattiloihin ja pannuihin erinnäisiä kaapeista löytyviä aineksia ja ottaneet selvää kuinka hyvin tai huonosti ne sopivat yhteen. Olemme molemmat melko kärsimättömiä kokkeja, jotka eivät jaksa (varsinkaan raivonälkäisinä) keskittyä monimutkaiseen reseptiikkaan, vaan haluavat pöytään hyvää safkaa mahdollismman helposti ja nopeasti. Onneksi suurin osa kokeilevan keittiön luomuksista on maistunut, mutta takuutoimivia ohjeita on otettu ilolla vastaan myös ystäviltä, blogeista ja kirjoista. Niissä on monesti raaka-aineita ja yhdistelmiä, joita ei olisi tullut itse ajateltua, tapojensa orjana sitä nimittäin nappaa kaupan hyllystä mukaansa useimmiten juuri ne samat asiat, jotka on aina ennenkin napannut.

Muutos on sujunut mutkattomasti, osittain siksi, että lihaa ei löytynyt aiemminkaan lautaselta joka kerta. Ei ole tuntunut vaikealta pudottaa lihaa pois ruokavaliosta, kun se ei ole muutenkaan kuulunut päivittäiseen rutiiniinn – ero ei ole siis ollut mitenkään dramaattinen. Asiaan on vaikuttanut varmasti sekin, että ystäväpiirissä on paljon kasvissyöjiä, vegaaneja ja muuten vaan punaista lihaa tai esimerkiksi kanaa vältteleviä. Kavereiden kanssa on kokkailtu aiemminkin kasvispainotteisesti, ja valittu ravintoloita sen mukaan, että sieltä löytyy muutakin kuin pihvejä.

Vietimme yhtenä sunnuntaina iltaa Mikon ja Annin kanssa ja pistimme porukalla pöydän koreaksi. Illan menu ideoitiin yhdessä, se sujuu kätevästi kun kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että helppoa ja hyvää sen olla pitää. Mikolta tuli ehdotus pääruokaan: täytetyt paprikat ovat täydelliset talvi-iltaan. Sen kylkeen päätin tehdä ruokaisan salaatin, jonka ystävämme Annika oli vastikään meillä loihtinut. Kollektiivisesti äänestimme lisukkeeksi chilimaissia, bravuuria jonka Mikko on aikoinaan tuonut elämäämme. Anni puolestaan ehdotti jälkiruokaa, raikkaita smoothieita, jotka kruunaisivat (kieltämättä melko tukevan) illallisen. Loistava yhteistyö! Siltä varalta, että tekin olette inspiraation tarpeessa, liitin alle ohjeet juuri sillä samalla suurpiirteisellä tyylillä, jolla safkat valmistuivat. Niitä on helppo soveltaa oman maun mukaan, kokeilemalla selviää mikä maistuu omalla lautasella parhaiten.

Uunissa paahdetut paprikat

Tarvitset tähän täyteläiseen klassikkoherkkuun ainakin yhden punaisen paprikan per nälkäinen suu: leikkaa hattu irti ja puhdista sisältä. Täyte syntyi GoGreenin papusekoituksesta ja couscousista, bulgur tai kvinoa käy hyvin myös. Makua suurimoihin antoi nokare kasvisliemikuutiota, oliiviöljy, sitruuna, suola ja pippuri. Punasipuli ja valkosipuli sopii joukkoon hyvin, jos seurueessa ei ole sipulille herkkiä. Lusikoimme täytteet paprikoihin ja ripottelimme päälle fetaa ja tuoretta basilikaa. Paistuivat 200-asteisessa uunissa ehkä vartin tai kaksikymmentä minuuttia, nostimme vuoan pöytään kun nälkä yltyi liian kovaksi.

Hyvää tuli. Uunissa valmistuvat ruoat ovat muutenkin suosikkejani, koska niitä ei tarvitse kuin työntää uuniin ja ottaa passelin ajan kuluttua sieltä pois. Sillä välin ehtii hyvin valmistaa jotain muuta – tai keskittyä viinin juomiseen. Molempi parempi.

Kvinoasalaatti parsakaalilla (ja kaikella muulla hyvällä)

Annika teki meille tämän supermaistuvan salaatin omalla ohjeellaan, jota olen sittemmin ottanut vapauden soveltaa sen mukaan mitä kaapeista on löytynyt. Se oikeastaan onkin tämän salaatin hienous, sillä siihen voi minusta heitellä vähän kaikenlaista.

Tällä kertaa salaattiin päättyi GoGreenin kvinoaa ja kikherneitä, munakoisoa, parsakaalia, paprikaa ja reilu kourallinen ruohosipulia ja basilikaa. Parsan paahdoimme pannulla rapsakkaaksi, se toimii hyvänä parina uunissa selvästi pehmeämmäksi paahdetulle paprikalle ja kikherneille. Munakoison pilkoimme ja paistoimme soijassa, se tuo kokonaisuuteen sopivasti suolaista makua. Sekoitimme koko hoidon kulhoon ja ripottelimme päälle lopuksi fetaa (salaatti toimii todistetusti ilmankin, jos haluaa tehdä siitä vegaanisen). Salaatin seuraksi teimme vielä seuraavan kastikkeen.

Chili-soijakastike

Tästä tykkäävät yleensä kaikki ja sitä lusikoidaan lautaselle niin kauan kuin kupin pohjalta vaan riittää, joten kannattaa tehdä reilu satsi. Kaadoin lasiin saman verran soijaa ja sitruunamehua, jatkoin tilkalla vettä. Lisäsin sokeria sekä pieneksi pilkottuna pari valkosipulin kynttä ja kokonaisen chilin. Pikainen sekoitus ja se on siinä.

Annikan ohjeessa on muuten sitruunan sijaan lime, superhyvää sekin ja makumaailmaltaan hivenen aasialaisempi. Meillä sattui olemaan sitruunoita, joten niillä mentiin ja hyvin toimi.

Maailman paras chilimaissi

Let me tell you my friends – jos tykkäätte maissista, tämän helpompaa ja parempaa kylkiäistä ei ole. Suodata GoGreenin maissista neste pois, kippaa kuumalle pannulle oliiviöljyn ja chilin kaveriksi ja paahda, kunnes maissi saa sopivasti väriä ja aromit syvenevät. Chilin määrää kannattaa soveltaa seurueen maun mukaan. Sekoitimme joukkoon kirsikkatomaatteja, on hyvää ilmankin. Tätä on muuten syöty monet kerrat Mikon kanssa ihan sellaisenaankin, loistavaa pikaruokaa ja käy hyvin pikkuillallisesta, jos ei ole jättinälkä.

Kookos-ananas-smoothie

Pidän kaikesta mikä syntyy tehosekoittimella, se tarkoittaa että lopputulos on muutamassa minuutissa valmis nautittavaksi. Raikas jälkiruoka syntyy yhdistämällä GoGreenin makeuttamaton kookosjuoma, tuore ananas ja mango (säilykeananas ja pakastetut mangokuutiot käyvät, jos tuoretta ei ole saatavilla), lusikallinen hunajaa, sopivasti sitruunaa ja kourallinen basilikaa. Säästä pari basilikanlehteä koristeluun. Mangon voi hyvin korvata myös banaanilla, joka tuo smoothieen pikkuisen makeutta, tai jättää kokonaan pois, jos haluaa smoothiesta vielä raikkaamman version. Herkku on muutenkin terveellinen, mutta kuitupitoisemman siitä saa lisäämällä hiukan chiasiemeniä, kuten me teimme.

Marjaisampi smoothie

Yksikin olisi toki riittänyt, mutta teimme tällä kertaa kaksi erilaista smoothieta, sillä halusin kokeilla myös GoGreenin soijamaitoa. Ohjeen löysin niinkin läheltä kuin purkin kyljestä: nakkasin tehosekoittimeen soijamaidon kaveriksi marjoja ja vadelmia (pakasteilla mennään tähän aikaan talvesta), hunajaa, hyppysellinen merisuolaa, vaniljajauhetta ja mintunlehtiä. Helppoa ja herkullista. Äänet jakautuivat aika tasan näiden kahden smoothien kesken.

Sellainen illallissetti, mitä piditte? Entä millaisia vegeherkkuja teidän keittiössä valmistuu? Kaikki vinkit saa laittaa jakoon, otamme ilolla vastaan. Itse ajattelin kokeilla lähiaikoina ainakin Vienan aamiaisohjeita ja Uusi muusan evässalaatteja – ihanilta kuulostavat molemmat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA