Mikä inspiroi arjessa?

Kaupallinen yhteistyö, Iittala ja Asennemedia

Minulta on toivottu pitkään juttuja luovuudesta ja inspiraatiosta, mutta siitä on niin paljon sanottavaa, etten ole tiennyt mistä edes aloittaisin. Lupaan, että tänä keväänä tartun näihin asioihin isommin! Nyt sain nimittäin oivan tilaisuuden ottaa varaslähdön aiheeseen, sillä Iittala haastoi minut pohtimaan mikä minua inspiroi arjessa, miten löydän inspiraation työpäiviini ja miten ruokin luovuuttani kiireisen arjen keskellä. Aah mikä aihe! Olen pohtinut viime aikoina paljon juuri näitä asioita, joten tähän oli helppo heittäytyä ilomielin mukaan.

Aihe on paitsi minulle, myös Iittalalle ajankohtainen, sillä Iittala on luonut kokoelman uusia kuvioita tutun mukin muodossa. Iittala Graphics -sarjan muotokieleltään vahvat, persoonalliset printit ovat antaneet Heikki Orvolan suunnittelemalle Aika-mukille uuden, elävän ilmeen. Sarjan neljä mukia sopivat käyttöön niin sellaisenaan vaikka aamukahvikuppeina kuin osana isompaa kattausta. Kuvitusten takaa löytyy neljä kansainvälistä taiteilijaa, jotka ovat saaneet pistää luovuutensa kehiin: lopputulokset ovat todella erilaiset keskenään, mutta niitä yhdistää raikas ja moderni ote pohjoismaiseen suunnitteluun.

Tykkään kovasti, sekä Iittalan yhteistyöstä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa että itse lopputuloksesta. Valkoisilla perusastioilla on aikansa ja paikkansa astiakaapissa, mutta ihastuin ajatukseen, että esimerkiksi kahvimukeina voisi olla jotain aivan muuta. Jotain persoonallista, minimalististen astioiden rivistä erottuvaa, joka toisi aamuihin ja työpäivän kahvitaukoihin ripauksen uutta inspiraatiota. Kahvin suurena ystävänä arvostan myös mukin suurta kokoa: useimmat aamut yksinkertaisesti vaativat vähintään tuon 0,4l kokoisen kahvimukin. Iltaisin tulee juotua paljon teetä, siihenkin isokokoinen muki on omiaan.

Nelikosta oli helppo poimia oma suosikki: ihastuin heti Bostonissa vaikuttavan Christopher DeLorenzon suunnittelemaan mustavalkoiseen Shaped/shifted -mukiin. Se on graafinen tulkinta luonnosta, jossa näkyy ihmisen kädenjälki: puoliabstraktissa sommitelmassa kohtaavat orgaaniset muodot ja geometriset kuviot. Tykkäsin erityisen paljon designin ajattomuudesta. Se voisi yhtä hyvin olla 50-luvun retroklassikko, 70-luvun keramiikkaa tai peräisin vaikka 60-luvun psykedeelisestä taideskenestä. Sopii hyvin kotiimme, joka on muutenkin rento sekamelska eri vuosikymmenten vaikutteita, värejä ja kuvioita. Kannattaa kurkata myös muut Graphics-sarjan mukit, niiden värit ja printit piristävät takuulla aamiaispöytää. Varsinkin surrealistinen Anemone on unenomaisella tavalla ihana (ja puhuttelee minua myös siksi, että koirani koko nimi on Juno Anemona).

Oma työni on luonteeltaan luovaa: kirjoitan, kuvaan ja konseptoin. Inspiraatio ja ideat saisivat mieluiten virrata vapaasti ihan joka päivä, mutta hetkittäin varsin kiireisen arjen keskellä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Onneksi on erilaisia keinoja pitää sitä yllä. Ehkä näistä havainnoistani on iloa teillekin, vaikka ette puuhailisi päivissänne samanlaisten asioiden parissa – luovasta ajattelusta ja inspiraatiosta on hyötyä meille kaikille niin työssämme kuin arjessamme, vaikka emme olisi graafikoita, valokuvaajia tai kirjoittajia.

Ei ole ollenkaan yhdentekevää millä tavalla aloittaa päivänsä, aamulla on nimittäin tapana määrittää koko päivän kulku. En ole koskaan ollut mikään aamuihminen ja epäilen, että siksi arkeni olikin ihan liian kauan stressaava ja kaaoottinen. Nyt kun en ole enää sidottu toimistoelämään, vaan työskentelen pääasiallisesti kotoa ja vastaan itse aikatauluistani, voin vaikuttaa niin paljon enemmän siihen millaisia aamuni ovat.

En mielelläni sovi mitään menoja aamuihin, olen hitaasti käynnistyvää tyyppiä ja aloitan päiväni mieluiten ilman aikaisia lähtöjä tai palavereita, joissa pitää esimerkiksi puhua. On kiireisiä päiviä, kun täytyy vaan avata tietokone heti kun saan tiirikoitua silmät auki, mutta rennompina aamuina tykkään juoda kahvini kaikessa rauhassa, valita fiilikseen sopivaa musiikkia soimaan, selata lehtiä, kurkkia ikkunasta miltä maailma tänään näyttää ja virittäytyä päivään.

Ympäristön visuaalisuudella ja tunnelmalla on merkitystä. Mieli pysyy virkeänä, kun tila ympärillä ruokkii eikä tukahduta luovuutta. Tykkään, että tila on tuuletettu ja valo saa liikkua vapaasti. Ikkunoissamme ei ole verhoja lainkaan – anteeksi vastapäisten talojen asukit, mutta en halua blokata sitä vähää valoa, jonka Suomessa saamme!

Keräilen ympärilleni inspiroivia asioita. Vaihtuvaan näyttelyyn kuuluu useimmiten kirjoja, kuvia ja tekstinpätkiä, mutta joskus muutakin, erikoisen mallinen esine, kivi, harvinaisella tavalla haalistunut väri, kirpparilta löytynyt maalaus. Niiden energia pitää ilmapiirin latautuneena.

Myös viherkasvit ruokkivat luovuutta ja hyvää ilmapiiriä, niitä onkin meillä lähes joka huoneessa. Onneksi Jarno pitää ne hengissä ja hyvinvoivina, koska kuolleina retkottavilla vehkoilla ei valitettavasti ole samanlaista vaikutusta (olen testannut).

Keskittyminen ei onnistu, jos tila on sotkun vallassa. Asioiden ei suinkaan tarvitse olla sotilaallisessa järjestyksessä, päinvastoin – pöydillämme vallitsee usein pieni luova kaaos, kun meneillään oleviin projekteihin (ja päähänpistoihin) liittyvät paperit, kirjat ja tavarat ovat levällään ympärillämme. Pyrimme kuitenkin pitämään laskut, kuitit, laturit, piuhat ja muut valokuvaavan työparin arkipäivään kuuluvat roinat poissa pinnoilta. Aina se ei onnistu ja mieli alkaa taas vaeltaa levottomana. Silloin täytyy pitää pieni siivoushetki, että saa taas keskittymiskyvystä kiinni.

Tärkeintä on taide! Musiikki, kirjat, elokuvat ja kuvataiteet ovat minulle jatkuvan luovuuden ja inspiraation lähde.

Joskus käy niin, että musiikki aiheuttaa odottamatta hillittömän inspiraatiopiikin ja avaan tietokoneen keskellä yötä. Usein myös etsin ihan tarkoituksella sopivaa musiikkia päästäkseni kirjoitus- tai kuvankäsittelyvireeseen: musiikilla voi helposti määrittää oman mielentilan ja päivän teeman. Voisin kirjoittaa aiheesta kymmensivuisen esseen, mutta ehkäpä syvennyn tähän tarkemmin toisella kerralla.

Jos työn alla on uuden visuaalisen konseptin ideointi, selaan monesti taidekirjoja, muotilehtiä ja vanhojen levyjen kansilehtisiä. Silloin tällöin tongin ideoita myös Pinterestistä. Sieltä löytyy nimittäin ilmeisimpien trendijuttujen lisäksi muutakin silmän- ja sielunruokaa: vanhoja valokuvia, taidetta ja graafisen suunnittelun helmiä keikkaflaijereista kirjojen taittoon. Parhaita ovat luovasti kuratoidut kuvakokoelmat, joista voi saada uusia ajatuksia erilaisten visuaalisten elementtien yllättävään yhdistelyyn.

Elokuvat ruokkivat luovuutta monella tasolla: niistä tulee poimittua niin tunnelmia, visuaalisia elementtejä kuin ajatuksia kirjoittamiseen. Hyviä elokuvia ei tule liikaa vastaan, mutta inspiroiviksi osoittautuneita leffoja voi onneksi katsoa monta kertaa uudestaan, koska niistä löytää jokaisella kerralla jotain uutta.

Luin juuri, että Christopher DeLorenzon taiteellinen työ perustuu filosofiaan, että mikä tahansa voi johdattaa uuden äärelle: kaikki johtaa johonkin, kun on vaan sille avoin. Hän inspiroituu itse erityisesti elokuvista ja kirjallisuudesta.

Yksi parhaista tavoista saada luovuus valloilleen on sulkea tietokone ja ottaa käteen kynä tai sivellin. Ihan sama vaikka piirtely tai maalaaminen ei liittyisi varsinaiseen työhön tai tehtävään mitenkään, tarkoitus onkin tyhjentää päästä turha stressi ja häly, ja tuupata ajatukset uusille radoille.

Pidän usein muistikirjaa lähellä ja suttaan sen sivuille sanoja, lauseenpätkiä ja kuvia. Eniten tykkään kuitenkin maalaamisesta, sillä väreillä on mieleen valtava, alitajuinen voima. Saatan työstää värejä vaikka sormin, pyrkimättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Tuntuu vaan hyvältä täyttää valkoista pintaa väreillä ja piirtää esiin muotoja, sekoitella sävyjä, luoda kuvioita ja tekstuureita raapimalla, kaapimalla tai hankaamalla. Kun on viettänyt tunnin värien keskellä, mieli on kirkas ja autuas kuin valkoinen aamuvalo ja siellä on taas tilaa ihan uudelle. Maalaamisella on myös voimakas terapeuttinen vaikutus, mutta se onkin taas ihan toinen tarina.

Inspiroidun jatkuvasti myös muista ihmisistä. Asioita ei kannata pyöritellä loputtomiin omassa päässä, jos ne eivät tunnu etenevän: monesti suunta selkeytyy parhaiten puhumalla muiden kanssa. Kysyn usein muiden mielipiteitä, kaikkein useimmiten tietysti Jarnon, sillä teemme paljon töitä yhdessä, mutta myös ystävien, kollegoiden, ihmisten joiden mielipiteitä ja näkemystä arvostan. Keskustelun lomassa saa usein ihan uusia ideoita ja näkökulmia, toiset ajatukset saattavat vahvistua, toiset muuttua tai unohtua. Ja vaikka olisi ihan eri mieltä keskustelukumppaninsa kanssa, on jokatapauksessa saanut heijastuspintaa ajatuksilleen.

Joskus ei vaan lähde, vaikka kaikki olisi kohdallaan. Mailaa puristamalla ei synny mitään hyvää, parasta mitä silloin voi tehdä on nousta ja puuhata vähän aikaa jotain ihan muuta. Venyttelen, pyörittelen niskaani, juon vettä. Maanittelen koiran mukaan vilttinsä alta ja käyn vähän ulkona jaloittelemassa. Pää saa happea ja ajatukset tuulettuvat. Sen jälkeen on kummasti taas uutta virtaa. Varsinkin kunnon hikiliikunnan jälkeen ideat säkenöivät! Haluaisinkin tänä keväänä alkaa käydä aamutreeneissä, sillä se on loistava tapa aloittaa työpäivä.

Luovuuden ja inspiraation ylläpitämisestä ei lopulta tarvitse tehdä mitään isoa operaatiota. Kyse on oikeastaan pienistä asioista. Siitä, että ihan tavallisen työpäivän keskellä pidetään fiilistä yllä soittamalla musiikkia, kootaan ympärille asioita joista tulee inspiroitunut olo, juodaan kahvi mukista joka saa ajatukset laukkaamaan, avataan muistilehtiö silloin kun kaivataan uusia ideoita tai näkökulmia, puhutaan ja pallotellaan ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Pidetään silmät ja korvat auki, sillä kaikessa voi piillä kauneutta tai jotain muuta kiinnostavaa – ja mikä tahansa voi johtaa johonkin uuteen.

Heräsikö ajatuksia tai muita vinkkejä? Miten ruokitte itse luovuuttanne arjessa? Kommenttiloota on teidän, kuten aina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Talvi-illan uusi suosikki

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Apetina

Palasimme Meksikosta viikko sitten ja paluu arkeen on virallisesti alkanut. Lähdimme matkaan niin aikaisessa vaiheessa tammikuuta, että tuntuu siltä kuin uusi vuosi alkaisi kohdallamme vasta nyt. En tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, koska haluan tänä vuonna tehdä elämästäni rennompaa, en monimutkaisempaa. Suunta on ollut ilman lupauksiakin selvä: haluan pitää itsestäni parempaa huolta, nukkua enemmän, syödä säännöllisemmin ja fiksummin. Asioita, joita olen sivunnut monesti viime vuoden kirjoituksissa – ja joihin palaan tämän vuoden puolella varmasti vielä monta kertaa.

Ehdottomien linjausten sijaan koitan opetella tekemään asioita ilon ja hyvän mielen kautta: siksi, että haluan, sen sijaan että yritän puoliväkisin pakottaa itseni parantamaan tapojani. Pakottaminen ei tunnu koskaan johtavan muuhun kuin siihen, että alan kapinoida itse keksimiäni rajoituksia vastaan – syön aamupalaksi sipsejä ja valvon aamuviiteen jonkun sarjamaratonin parissa, vaikka seuraavana aamuna on tärkeä työpäivä. Olen vasta pääsemässä alkuun, mutta aavistelen jo, että tämä lempeä lähestymistapa parempaan arkeen tulee toimimaan minulle paremmin kuin tiukat säännöt.

Yksi alkuvuoden tärkeimmistä toiveista on syödä monipuolisemmin, tehdä enemmän ruokaa itse ja latoa lautaselle enemmän kasviksia. Vähän liian usein on tullut nimittäin turvauduttua noutoruokaan tai kuitattua illallinen voileivällä, vaikka keho huutaa oikeaa, ravitsevaa ruokaa.

Apetinalla on käynnissä tammikuinen kampanja, joka kannustaa armollisuuteen ja panostamaan kurinalaisten ruokavalioiden sijaan siihen, että joka päivä voi tehdä pieniä, fiksuja valintoja oman hyvinvointinsa eteen. Silloin ei ole katastrofi, jos aina ei mene nappiin: pitkässä juoksussa on parempi olla itselleen kannustava kuin ankara. Varsinkin maanantaisin tuntuu usein vaikealta pitää kiinni fiksummista elämäntavoista: tekee mieli tilata pizza, vaikka uusi viikko kannattaa tietysti aloittaa ravitsevalla ruoalla, joka ruokkii niin sielua kuin kehoa.

Tähän kampanjaan oli helppo lähteä mukaan, koska Apetinan juustot ovat minulle tosi tuttuja vuosien varrelta. Apetina Snackeihin minulla oli läheinen suhde silloin kun kävin vielä päivätöissä kodin ulkopuolella ja kokosin itselleni usein lounassalaatin työpaikan keittiössä.

Ajattelin osana kampanjaa jakaa ohjeen lämpimään salaattiin, jota teemme usein silloin kun laiskottaa ja tuntuu, ettei jaksa tehdä mitään monimutkaista, mutta tekee silti mieli jotain hyvää ja terveellistä. Kylmä salaatti ei välttämättä inspiroi talvi-iltaisin, tähän aikaan vuodesta kasvikset ovat parhaimmillaan lämpimänä – varsinkin nautittuna juuston kera. Juusto on oikeastaan ainoa maitotuote, jota käytän yhä silloin tällöin.

En ole suinkaan keksinyt tätä ohjetta päästäni, vaan soveltanut sen varsin tunnetusta välimerellisestä herkusta. Olen käynyt muutamia kertoja Kreikan saaristossa ja rakastunut joka kerta enemmän kreikkalaiseen ruokaan, joka on samaan aikaan superhyvää ja superterveellistä. Viime keväänä Kreetalla tykästyimme molemmat uunissa haudutettuun fetaan, jonka kaveriksi pieneen valurautaiseen pannuun oli usein sujautettu chiliä, sipulia ja pari pikkutomaattia. Palasimme melkein joka ilta samaan ravintolaan syömään tuon yksinkertaisuudessaan nerokkaan annoksen, jonka kauhoimme leivällä pannun pohjalta viimeistä murusta myöten.

Uunissa haudutettu juusto on Kreikassa usein alkupala tai varsinaisen pääruoan lisuke, mutta halusin muokata siitä ruokaisamman version, joka toimisi sellaisenaan rentona ja helppona arki-illan ateriana. Siitä syntyi viime syksynä idea lämpimästä salaatista, johon juusto tuo makua ja täyteläisyyttä. En ole oikeastaan varma onko tämä alkuunkaan salaatti vai enemmän juustolla höystetty kasvispata, mutta sovitaan niin, että jokainen kutsukoon sitä miksi haluaa – pääasia on, että se on superhyvä ja sopii täydellisesti talveen.

Omaan lempiversiooni tästä salaatista tulee terttutomaatteja, jotka ovat maukkaita ja näyttävät viehkeiltä paahtamisen jälkeenkin, sekä perunoita, jotka tekevät salaatista ruokaisan ja täyttävän. Rakastan sipulia, joten sujautan mukaan myös punasipulia ja valkosipulinkynsiä – molemmat maistuvat taivaalliselta uunissa paahdettuna. Kaiken tietysti kruunaa juusto: Apetina Pala on mieto, välimerellinen juusto, joka saa uunissa sopivasti suolaisen, pehmeän tekstuurin. Se toimii myös oivana proteiinilisänä, jos haluaa vähentää lihaa tai ei syö lihaa ollenkaan. Salaatin juju on marinadissa: chili, hunaja ja sitruuna muodostavat koukuttavan yhdistelmän, joka saa kaapimaan vuoasta viimeisetkin pisarat.

Salaatti ei voisi olla helpompi ja rennompi valmistaa: tarkkoja määriä ei tarvita, vaan raaka-aineiden määrät ja suhteet voi arpoa vapaasti nälkäisten suiden ja oman maun mukaan. Tomaatteja ei tarvitse pilkkoa lainkaan ja perunatkin voi vain leikata puoliksi. Punasipulit paloittelin nopsaan neljään osaan, valkosipulinkynsiä sujautin vuokaan kokonaisina.

Salaattia on helppo myös varioida sen mukaan mitä sattuu löytymään kaapista. Siihen sopii melkein kaikki: olen itse kokeillut menestyksellisesti ainakin porkkanoita, paprikaa, fenkolia ja vihreitä papuja. Myös maustamisessa voi käyttää luovuutta ja valmiin salaatin voi koristella millä vaan tuoreella yrtillä basilikasta timjamiin.

UUNIKASVIKSET JUUSTOLLA ✖

Apetina Pala (200g)
Reilu nippu terttutomaatteja
Pari kourallista pieniä perunoita
Pieniä punasipuleita
Kalamata-oliiveja
Valkosipulia

Marinadia varten tarvitset:
Mausteita oman maun mukaan (esimerkiksi oregano ja timjami sopivat salaattiin loistavasti)
Pari sitruunaa
Chiliä oman maun mukaan
Valkosipulia
Juoksevaa hunajaa
Mustapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä

Tarjoiluun: tuoreita yrttejä (vaikka basilikaa) ja rapeakuorista leipää

Muutama vinkki ennen kuin aloitat:
✖ Jos et löydä pieniä pottuja ja punasipuleita, isotkin toki käyvät, leikkaa ne vaan sopivan kokoisiksi paloiksi.
✖ Salaattiainekset kannattaa latoa vuokaan sen verran väljästi, että kaikelle riittää tilaa paistua rauhassa, joten jos aiot tehdä ison määrän ruokaa, kannattaa ehkä käyttää vuoan sijaan peltiä.
✖ Tee marinadi isoon kulhoon, jotta mahdut kääntelemään aineksia siellä.

Sitten ohjeeseen! Pistä ihan ensimmäiseksi uuni kuumenemaan 220 asteeseen.

Sen jälkeen aloita marinadista. Purista kulhoon parin sitruunan mehu, sekoita joukkoon hunaja, tilkka öljyä, pippuri ja suola. Pilko sekaan chili (säästä siemenet, jos toivot ylimääräistä potkua) ja valkosipuli. Sekoita ja maistele. Hunajaa lisäämällä saa marinadiin syvyyttä ja makeutta, chiliä lisäämällä tietysti enemmän tulisuutta.

Leikkaa pienet perunat puoliksi, tai jos ostit isompia, paloittele ne sopivan kokoisiksi lohkoiksi. Kippaa kulhoon ja sekoita marinadiin.

Kaiva kaapista laakea vuoka ja lado perunat siihen. Voit halutessasi ensin kaataa vuoan pohjaan tilkan oliiviöljyä, jotta perunat irtoavat siitä sujuvasti. Sujauta vuoka uuniin noin 20-25 minuutiksi ja anna sillä aikaa tomaattien, sipulin, juuston ja oliivien marinoitua kulhossa. Juuston voi joko leikata keskeltä kahdeksi samanpaksuiseksi viipaleeksi, tai murtaa rennosti lohkoiksi.

Kun perunat alkavat tuoksua taivaallisilta, mutta eivät ole vielä kypsiä, levitä varovasti loput ainekset niiden sekaan. Anna koko komeuden paahtua uunissa vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes sipulit ja tomaatit alkavat kypsyä ja juusto pehmentyä. Laita lopuksi uuni vielä hetkeksi grillivastukselle, niin saat juustoon ja perunoihin rapsakkaat reunat. Nosta uunista kun ulkonäkö ja tuoksu on mielestäsi kohdallaan, tässä ei oikeastaan voi mennä vikaan.

Ripottele päälle tuoreita yrttejä ja tarjoile heti rapeakuorisen leivän kanssa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pikkujouluilua

Terveisiä Tehtaankadulta! Tämän viikon piti viime viikon kiireiden vastapainoksi olla rauhallinen, mutta toisin kävi. Työlistalla ei ollut aluksi kuin muutama hassu kuvaus, joiden piti olla nopeasti hoidettuja. En aio pitkästyttää teitä kertomalla kuinka vaikeaa luonnonvalossa valokuvaaminen tähän aikaan vuodesta on, tyydyn vain toteamaan, että en malta odottaa piteneviä päiviä. Sitten muistin luvanneeni tälle viikolle yhden ison tekstin, jota en ollut ehtinyt vielä edes aloittaa. Se ei jostain käsittämättömästä syystä ollut työlistallani, mikä on hajamielisen kirjoittajan kannalta huonompi homma – se, mikä ei lue työlistallani, ei ole olemassa. Hups. Ja sen jälkeen työlistan jatkoksi tupsahteli vielä pitkä rivi kaikenlaisia toimistohommia, kuten vuoden viimeiset tarjoukset, laskut tehdyistä töistä, yllätyspalaveri, pari raporttia… Siinähän se viikko sitten olikin.

Onneksi jouluvalmistelut eivät ole vieneet juuri aikaa.

Vietämme tänä vuonna joulun Lapissa, joten kotiin ei ole tarvinnut tai kannattanut hankkia mitään jouluaiheista – sarviin ripustetut valot ovat saaneet toimittaa kuusen tehtävää. Kyselin juuri pohjoisen suunnalta mitä voisimme tuoda mukanamme ja toivelista oli lyhyt: kalan kaveriksi vodkaa, kahvin seuraksi rommia. Naurattaa. Mitään ruokaa ei saa kuulemma tuoda. Pöytää taidetaan pistää koreaksi tavalla, johon jälkikasvun ei parane käydä puuttumaan.

Lahjojakin on hankittu lähinnä kummilapsille ja koirille, kaikkien muiden kesken vietämme lahjatonta joulua. Eihän tämän yltäkylläisyyden keskellä kukaan oikeasti kaipaa mitään muuta kuin kiireetöntä aikaa ja yhdessäoloa.

Nämä kuvat ovat eiliseltä, kun päätimme varastaa itsellemme pienen tauon työhässäkästä ja avata viimeviikkoisista pikkujouluistamme jääneen kuohuviinin. Olimme saaneet juhlia varten maahantuojalta muutaman laatikollisen espanjalaista luomucavaa, Parés Baltàa (kiitos vielä ♥) ja seuraavana aamuna huomasin, että jokunen pullo oli pikkutunneille kestäneiden kemujen jäljiltä unohtunut jääkaappiin. Taidamme pakata loput mukaan joulunviettoon, siellähän ne menevät täydellisinä alkumaljoina ennen joulupöytään siirtymistä.

Ostamme tuota viiniä itseasiassa tosi usein, melkein aina kun tiedossa on vieraita tai muu illanvietto. Reilun kympin hintainen viini on hinta-laatusuhteeltaan loistava, sopii niin safkan seuraksi kuin seurustelujuomaksi ja siitä tykkää aina kaikki, joten se on varma valinta. Itse rakastan sen superkuivaa, sitruksista, hivenen kukkaista raikkautta, jossa häivähtää myös valkoherukan ja kypsien omenoiden maku. Myös kuvissa vilahtava roseeversio on vakkariviinejämme: tykkään kuivista roseekuohuviineistä, joissa hapokkuus tuo vastapainoa marjaisuudelle. Tässä on tasapaino enemmän kuin kohdallaan.

Kattasimme viinin seuraksi pientä purtavaa, sillä juhlista jäi yli myös avaamaton paketti stilttonia, pipareita ja pari päärynää. Niin ja kymmenen pussia sipsejä, mutta jääköön ne kaappiin odottamaan välipäivien leffailtoja. Silloin on toivottavasti aikaa hengata myös keittiössä ja laittaa ruokaa: olemme eläneet Balilta paluun jälkeen lähinnä takeaway-safkalla ja Woltin tuomisilla. Ei vaan ole ollut aikaa muuhun, kun olemme takoneet puolessatoista viikossa kasaan käytännössä kaikki joulukuun työt. Mutta en valita, sellaista se vaan joskus on kun matkustaa paljon.

Niistä viimeperjantaisista pikkujouluista ei muuten ole ainuttakaan kuvaa. Olin laittanut ennen juhlia kameran akun lataukseen siltä varalta, että tekisi mieli napsia muutama ruutu. Siinä se akku pojotti pätevänä laturissaan vielä aamullakin. Hyvä vaan! Se kertoo siitä, että oli ihana ilta, vieraat viihtyivät, emäntä ja isäntä olivat onnellisia eikä kukaan tullut ajatelleeksi, että kuva olisi kiva. Muistojen lisäksi jäljelle jäi vain kasa cavapullojen korkkeja.

Olimme alunperin ajatelleet lähteä ajamaan Lappiin tänään, mutta olisimme päässeet lähtemään aikaisintaan iltapäivällä ja olleet perillä vasta aamuyöllä. Töitäkin on vielä tekemättä, joten päätimme suosiolla siirtää lähdön huomisaamuun. Jatkamme viikon viimeisten duunien parissa vielä tämän illan ja huomenna heräämme varhain. Pakkaamme kelsitakit ja koirat vuokrakiesiin, käännämme nokan kohti Tornionjokilaaksoa. Tampereelle asti aikaa lyödä vetoa missä menee lumiraja.

Lempeää perjantaita ruudun sille puolen! Koska alkoholilaki, kaikkea saa kommentoida paitsi alkoholia. Kertokaa vaikka miten siellä sujuu, joko teillä on suurimmat kiireet hellittäneet, saatteko jo ottaa iisisti ja laskeutua joulutunnelmiin?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA