Keittiön kukkaräjähdys

Meillä on ollut syksyn mittaan joka viikko kuvauksia, melkein jokaisena enemmän kuin yhdet. Kuvausprojektien lieveilmiönä kotiin kertyy jatkuvasti ylimääräistä tavaraa, mutta eipä harmita, sillä suurin osa siitä on onneksi helposti kulutettavaa sorttia – ruokaa, joskus viiniä, usein kukkia. En malttanut olla nappaamatta kuvaa keittiön pöydästä, jolle jäi kiireisen viikon jäljiltä kauneutta kolmen kimpun edestä. Sulassa sovussa he siinä, sointuvat ja nojailevat toisiinsa.

2016-12-10-stellaharasek-himassa-12016-12-10-stellaharasek-himassa-22016-12-10-stellaharasek-himassa-3PHOTOS BY STELLA HARASEK

Uusi kauppa kaupungissa – tule tervehtimään!

Yhteistyössä Boomerang

Helsinkiläiset kuulolle! Kaupunkilaisia nimittäin hellitään huomenna aukeavalla uudella lifestyleliikkeellä, joka kantaa nimeä BomeR. Kirjoitan tästä kahdesta äärimmäisen tärkeästä syystä. Ensinnäkin siellä myydään Boomerangia, jonka simppelin skandinaavisista vaatteista tykkään kovasti ja jota ei ole aiemmin ollut täällä tarjolla näin laajalla kattauksella. VIHDOIN! Toisekseen meikä hengailee liikkeessä huomenna klo 12-14 eli heti siitä hetkestä, kun myymälä avaa ensimmäisen kerran ovensa. Saa tulla juttusille, kysyä vaikka stailausvinkkejä, jos sellaiset kiinnostavat. Tutkitaan yhdessä valikoimaa, sovitellaan ja kai me nyt kahvitkin kumotaan!

2016-30-11-stellaharasek-bomer-1

Kun koirasi häpeää epäcoolia intoiluasi, vaikka sekoaa itse onnesta löytäessään kohmeisen kinkkuleivän kannikan.

En ole vielä nähnyt liikettä sisältä, on kuulemma rento ja tyylikäs. En olisi toki muuta odottanutkaan. Kuulin myös huhua, että sieltä löytyy ihana iso lounge, jonne saa tulla kaupungilla kiertelyn lomassa lorvimaan ja juomaan kahvia. Uskon, että siitä ilahtuvat etenkin ostoksille raahatut miehet ja mahdolliset koirat. Paitsi jos mies on samanlainen kuin minun, joka viihtyy rekkien välissä paljon paremmin kuin minä (ja tarttuu 99% todennäköisyydellä aivan samoihin vaatteisiin, joihin minä tarttuisin). Mutta silloinkin voi pitää pienen tauon ja relata hetken.

2016-30-11-stellaharasek-bomer-22016-30-11-stellaharasek-bomer-3

Löytyy liikkeestä muutakin kuin Boomerangia, valikoimissa on sen lisäksi GANT rugger, GANT home ja GANT shoes. Putiikki palvelee osoitteessa Mannerheimintie 2, Manskun ja Bulevardin kulmakorttelissa. Vielä tänään siellä oli teipit ikkunassa, mutta huomenna kello kaksitoista tärähtää! Tulkaa piipahtamaan jos vaan pääsette, oispa tosi kivaa nähdä teikäläisiä. Täytyy vielä tsekata voisinko ottaa tuon nelitassuisen seuralaiseni mukaan, sekin mielellään tapaa uusia tyyppejä (ja kun sanon “tapaa” tarkoitan “nuolee naamaa”).

2016-30-11-stellaharasek-bomer-42016-30-11-stellaharasek-bomer-5

Kaunis musta takkini on tietysti Boomerangin, se on ollut suosikkejani viime talvesta saakka. Eiköhän tämänkin talven mallistosta löydy yhtä linjakkaita ja lämpimiä yksilöitä – se selviää huomenna.

BomeR Lifestyle
Mannerheimintie 2, Helsinki
Ma-pe 11-19, la 10-18, su joulun ajan 12-18

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Marraskuu väreissä

powered-by-nikon

Otapa vaihteeksi värikuvia, huuteli joku hetki sitten. Auts! Myönnän, kiusaus nähdä maailma mustavalkoisena on välillä kova. Rakastan mustavalkokuvien iättömyyttä, tapaa jolla ne pysäyttävät ajan ja tiivistävät tunnelman olennaiseen. Mutta otan minä värikuviakin. Ei tämä marraskuu nimittäin ihan pelkkää harmaata ole ollut, vaikka juuri nyt siltä tuntuukin. Kuviin osui syksyisiä lempivärejäni: Korkeavuodenkadun ja Kapteeninkadun kukkakauppojen kadulla värjöttelevät kanervat. Sininen hetki auringonlaskun jälkeen, kun koko kaupunki hohkaa koboltinsinisenä. Liukuvärjätty taivas. Sikalan valot, jotka johdattavat kotiin.

2016-11-30-stellaharasek-november-12016-11-30-stellaharasek-november-22016-11-30-stellaharasek-november-112016-11-30-stellaharasek-november-32016-11-30-stellaharasek-november-42016-11-30-stellaharasek-november-52016-11-30-stellaharasek-november-62016-11-30-stellaharasek-november-72016-11-30-stellaharasek-november-82016-11-30-stellaharasek-november-92016-11-30-stellaharasek-november-122016-11-30-stellaharasek-november-10

Kuviin ja valokuvaamiseen liittyviä toiveita saa edelleen esittää! Moni aiemmin esitetyistä onkin työn alla. Kommenttiloota on teidän, antakaa palaa.

Kirjoitus on osa yhteistyössä Nikonin kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa katsotaan maailmaa linssin läpi ja otetaan kuvia, joita te haluatte nähdä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Aarteenmetsästäjät

Yhteistyössä Madesign.fi

Vuosien varrella on selvinnyt, että uusiin kiinnostaviin tyyppeihin tutustuu kaikkein parhaiten töiden kautta. Voi toki olla, että tiemme Madesignin Anniinan ja Antin kanssa olisivat risteytyneet muutenkin, mutta tällä kertaa kävi näin: yhtenä valoisana alkusyksyn aamuna tapasimme kotimme rappukäytävässä valtavan pahvilaatikon, jonka takaa hattupäinen tyttö huuteli hei. Kiikutimme kamat viidenteen kerrokseen kasaksi eteiseen ja vietimme uusien tuttavuuksiemme kanssa yhden pitkän perjantaipäivän sisustamalla kotistudioomme marokkolaisia mielenmaisemia Madesignin verkkokauppaa varten. Kirjoituksen kuvat ovat tuolta kuvauspäivältä. Syyskuinen sää oli onneksi puolellamme, kiitos autuas aurinko, joka teki kuvista kirkkaat ja kauniit! Eipä taitaisi sama tunnelma syntyä nyt keskellä mustinta marraskuuta.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-1

Katsokaa nyt noita! Niiden nimet rimmaavat ja ne näyttävätkin yhtä nätiltä.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-2

Yksi niistä asioista, joista pidän eniten työssäni, on se että yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen. On päiviä, kun istun villasukissa ja naputan tietokonetta aamusta siihen saakka, kunnes mies patistaa nukkumaan. Toisina päivinä juoksen ympäri kaupunkia tapaamisesta toiseen. Ja sitten on näitä päiviä, kun kahden hengen tuotantotiimillämme teemme kuvauksia: suunnittelemme ruutuja paperille, roudaamme kuvauskamaa, siirtelemme kalusteita ja esineitä (ja koiria, jotka haluavat “auttaa”), säädämme valaistusta ja pohdimme kuvakulmia. Otamme testikuvia, kunnes lopputulos alkaa näyttää toivotunlaiselta ja se oikea ruutu on lopulta purkissa. Silloin tällöin tulee juuri sitä mitä suunniteltiinkin, usein visio kirkastuu matkan varrella ja silloin voi saada enemmän kuin osasi odottaa. Tällä kertaa meillä oli apunamme kaksi ylimääräistä käsiparia, jotka helpottivat kummasti kuvien rakentamista – ja varsinkin suurten kalusteiden kantamista huoneesta toiseen. Yhteistyö oli yllättävän saumatonta, vaikka olimme juuri tavanneet, sillä Anniinalla ja Antilla oli kuvista ihan sama näkemys kuin meillä. Hyvä niin, heille niitä kuvia otettiin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-32016-11-29-stellaharasek-madesign-4

Nuoren avioparin perustama verkkokauppa sai alkunsa yhteisestä intohimosta matkustamiseen vuonna 2010, kun Anniina ja Antti asuivat Espanjassa. Kuuntelin suu auki kun he kertoivat elämästään andalusialaisella maatilalla: he hoitivat hevosia ja alpakoita ja tekivät vapaa-ajallaan rämisevällä pakettiautollaan matkoja Marokkoon. (Voiko elämä tosiaan olla jotain tuollaista?!) Ensimmäisellä kerrallaan he olivat ostaneet tien varrelta kartan, sen jälkeen tunsivat jo tien. He tekivät seikkailuillaan löytöjä, paikallisten tekemiä perinteisiä käsitöitä kuten autenttisia berberien valmistamia paimentolaismattoja. Kaupanteko ja siihen liittyvä kulttuuri berberien, arabien ja juutalaisten asuttamilla alueilla tuli tutuksi. Ensimmäiset matot tulivat muuttokuorman mukana Suomeen, sen jälkeen syntyi yritys nimeltä Madesign.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-52016-11-29-stellaharasek-madesign-6

Verkossa palveleva lifestyle-putiikki myy kauniisti kuratoituja vintage-esineitä, enimmäkseen mattoja. Vuosien saatossa pehmeiksi kuluneita, käsintehtyjä, jumalattoman kauniita mattoja. Joissakin on värejä ja toisissa ei, kaikissa on erilaisia rakkaudella kudottuja kuvioita ja raitoja. Mattojen ohella matkoilta tarttuu mukaan myös kalusteita ja muita sisustusesineitä, kuten tarjottimia, berbereiden puisia telttakeppejä, kirjailtuja tyynyjä ja peittoja, saviruukkuja ja kulhoja. Vanhan tavaran lisäksi valikoimaan kuuluu nykyisin astioita, koreja, lyhtyjä ja valaisimia sekä marokkolaisia käsintehtyjä betonilaattoja, joita he tuovat maahan. Nuo kauniit ja kestävät laatat ovat sittemmin päätyneet myös meidän keittiön seinään, siitä lisää myöhemmin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-72016-11-29-stellaharasek-madesign-8

Tykkään melkeinpä kaikesta mitä Madesign myy. Kysyinkin miten Anniina ja Antti valitsevat tuotteita valikoimaansa, sillä lähes kaikki esineet ovat vanhoja ja uniikkeja, ja valinnat on tehtävä jokaisen tuotteen kohdalla erikseen. Anniina kertoi, että ne valitaan intuitiolla, sen perusteella mistä he itse pitävät. Esineiden joukosta löytyy kuulemma lemppareita joista tuntuu vaikealta luopua, mutta se lämmittää, että ne päätyvät rakastaviin käsiin. Haluaisinpa nähdä Anniinan ja Antin kodin kaukana Jyväskylässä, on tietysti oikeus ja kohtuus että kaikkein kauneimmat aarteet ovat päätyneet sinne. (Löytyypä sieltä kuulemma kolme rescue-koiraakin. Sitä suuremmalla syyllä täytyy joskus tehdä retki sinne ja tunkea taskut täyteen herkkuja.)

2016-11-29-stellaharasek-madesign-9

Valokuvaaja pitää nyt pienen tauon. En osaa päättää kumpi on ihanampi, tuo nutturapäinen mies vai berberimatoilla täytetty amerikanarkku.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-10

Anniinaa ja Anttia kuunnellessa tulee fiilis, että putiikin pyörittäminen on enemmän elämäntapa kuin tarkkaan laskelmoitua liiketoimintaa. Pitää kuulemma paikkaansa: idea putiikista syntyi yhteisistä intohimoista, asioista, joita he jokatapauksessa tekisivät. Vintage-esineiden metsästäminen Marokkon kaukaisista kolkista vie aikaa, mutta takaa taatusti seikkailun – helppo uskoa, kun kuuntelee tarinoita matkojen varrelta. Ja sehän on aivan parasta, jos on mahdollista rakentaa elanto oman elämäntapansa ympärille. Se taitaa yhdistää meitä molempia pariskuntia.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-11

Tämä marokkolainen hääpeitto eli handira oli yksi niistä asioista, joita emme antaneet Anniinan ja Antin pakata pahvilaatikkoihinsa kun kuvaukset olivat ohi. Kuten kuvasta näkyy, siihen kiintyi Juno-koirakin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-12

Vanhoja mattoja on kuulemma koko ajan vaikeampi löytää, sillä kysyntä on kova ja matot alkavat käydä vähiin. Anniina ja Antti ovat reissuillaan tavanneet ihmisiä, jotka auttavat, kuten berberimies, joka asuu vuoristossa, kiertää kyliä ja kerää sieltä kauneimmat matot mukaansa. Aiemmin löytyi paljon 80-vuotiaitakin mattoja, nykyisin suurin osa on 40- tai 50-vuotiaita. Keittiöstämme löytyy Madesignin valikoimista valittu 40-vuotias berbermatto, olohuoneemme matto on vähintään 50 vuotta vanha. En malta odottaa, että kotimme sisustusprojekti on siinä pisteessä, että voin esitellä ne teille tarkemmin.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-132016-11-29-stellaharasek-madesign-14

Kuvauspäivänä ei suinkaan laitettu laattoja oikeasti seinään, ne vain nojailivat kaasulieteen kuvan ottamisen ajan. Olimme Anniinan kanssa aivan varmoja, että ne romahtavat sieltä rytinällä alas ja läheltä kyllä piti, mutta yhtään laattaa ei vahingoitettu kuvauksissa.

Ostaessaan saa kuulemma olla tarkkana: kaikkea pitää osata kysyä ja tarkistaa. Joskus vaaditaan myös kärsivällisyyttä, kun kauppoja hierotaan pitkään. Kunnioittava käytös on tärkeää, kaupanteko on paikallisille rituaali, jolla on pitkät perinteet. Vuoristoreissuilla käytöstavat ja paikallisten kunnioittaminen oikeanlaisella pukeutumisella ovat olennaiset myös. Ja vaikka kaiken tekisi täydellisesti, kaikenlaista voi silti sattua – esimerkiksi rajanylitys voi osoittautua matkaa hidastavaksi haasteeksi, kun paikallinen virkavalta toimii mielivaltaisesti. Monet asiat on kuulemma opittu kantapään kautta, sillä kaikkea ei löydy netistä tai opaskirjoista. Aion todellakin onkia Anniinalta ja Antilta kaikki vinkit sitten kun kauan suunnittelemamme Marokkon matka toteutuu.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-152016-11-29-stellaharasek-madesign-16

Useimmiten Anniina ja Antti toimivat suoraan käsityöläisten kanssa. He tahtovat tukea paikallisia käsityöperinteitä ja tekijöitä, joille maksavat reilun korvauksen tekemästään työstä. Toiveena on tarjota käsityöläisille taloudellista vakautta, lisätä tuotteiden uusiokäyttöä ja ylläpitää arvostusta uniikkeja vintage-esineitä kohtaan. Taidolla tehdyt esineet ja kalusteet, jotka ovat kestäneet kymmeniä vuosia, kestävät helposti toisetkin neljä tai viisi vuosikymmentä. Meidän koteihin ne tarjoavat tarinoita, kerroksia ja tunnelmaa aivan toisella tavalla kuin mikään tehtaassa tehty voisi, eivätkä taatusti kulu puhki tai mene muodista.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-172016-11-29-stellaharasek-madesign-18

Pätevä pikkukoira ilmestyy pyytämättä jokaiseen kuvaan. Kuvittelee ehkä saavansa mallinpalkkioksi lohta.

Huipputyyppien kanssa aika hujahtaa huomaamatta, varsinkin kun on samanhenkiset arvot ja kiinnostuksen kohteet. Anniinan ja Antin kanssa on tullut tuon kuvauspäivän jälkeen vietettyä useampikin viikonloppu, jotka ovat kuluneet ruoan ja viinin, kirppiskierrosten ja raksaprojektien parissa. Yhtenä viikonloppuna laatoitimme keittiön (juuri niillä käsintehdyillä marokkolaisilla betonilaatoilla), toisena peitimme keittiön putket mattamustalla pellillä, jonka jyväskyläläinen peltiseppä oli leikannut meille mittojen mukaan. Kaunista tuli, kivaa oli enkä vieläkään voi käsittää miten ihania ihmiset voivat olla, ajelevat noin vaan auttamaan luovan luokan hörhöjä kiireiden keskelle unohtuneissa ikuisuusprojekteissaan. Koitin ehdottaa, että he perustaisivat Madesignin vintagevalikoiman rinnalle remonttipalvelun, jossa kaupan päälle saa juoda yhdessä pari kaljaa ja kuulla tarinoita Marokkosta, mutta ainakin toistaiseksi tämä ensiluokkainen palvelu on kuulemma tarjolla vain kavereille. Seuraavalla kerralla ajattelimme kyllä kutsua heidät kaupunkiin ilman ainuttakaan remonttiajatusta ihan vaan viihtymään.

2016-11-29-stellaharasek-madesign-192016-11-29-stellaharasek-madesign-20

Kippis! Kotistudiossa on vielä kaikki kamat levällään, mutta kuvat ovat vihdoin purkissa ja koko tiimi tyytyväinen.

Uusilla kuvilla varustetun verkkokaupan kunniaksi potkaistaan käyntiin alekampanja: koodilla madesign-ale-20 saa 20% alennuksen kaikista putiikin normaalihintaisista tuotteista (paitsi laatoista) 15. joulukuuta asti. Hintavampia tuotteita, kuten mattoja, on mahdollista saada kotisovitukseen ennen ostopäätöstä: niistä kannattaa olla yhteydessä Anniinaan ja Anttiin osoitteeseen shop@madesign.fi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kuulumisia työkentältä

Nurinkurisin asia, jonka olen työvuosieni varrella tehnyt, oli sanoa itseni irti yrityksestä, jonka ystäväni kanssa aikoinaan perustin. Ruisrockissa viime heinäkuussa vietetty viikonloppu oli viimeinen työrupeamani Mellakka Helsingin riveissä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-1

Lähtööni ei liittynyt draamaa tai yllätyskäänteitä. Olen tainnut tehdä hidasta irtaantumista siitä saakka kun yrityksestä tuli kaksi vuotta sitten osa isompaa konsernia. Ollut välillä puoliksi poissa, sitten taas puoliksi takaisin, hakenut tapaa mahduttaa yhteen elämään kaikki ne asiat, joita olen halunnut tehdä. Vaikka olen vakaasti uskonut yli-inhimmillisiin kykyihini olla useammassa paikassa samaan aikaan, mikään ei lopulta tarjonnut ratkaisua rasittavaan tosiasiaan, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Luksusongelma, tiedän, mutta yhtäkaikki ratkaistava.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-2

Allekirjoitukset kauppakirjaan, avaimet aulaan. Lähdin kuin takaovesta, ei läksiäisiä tai muodollisuuksia. Sopii tarinaan, ei niitä puheita ehditty töiltä pitää firmaa perustaessakaan.

On ollut haikeaa. Perustin sentään yrityksen yhden parhaimman ystäväni kanssa. Sittemmin värväsimme rinnallemme monta muutakin läheistä – ei siksi, että he olivat tuttuja, vaan siksi, että he olivat parhaat valinnat työhönsä. On vaikea avata ulkopuolisille työpaikkaa, joka on tuntunut parhaimpina (ja pahimpina) hetkinä perheeltä.

On ollut niin huojentavaa. Työssä ei ollut mitään vikaa, minä olen vaan tehnyt liikaa töitä niin kauan kuin muistan. En edes tiedä milloin olisin tehnyt vain yhtä työtä – en varmaan koskaan? Opiskeluaikoinakin piti käydä kahta koulua, kun en millään malttanut keskittyä vain yhteen. Tuntuu, että olen ollut vuosia törmäyskurssilla todellisuuden kanssa ja lakannut vihdoin taistelemasta vastaan. Vaarallisiin lukemiin noussut leposyke toki auttoi osaltaan tässä oivalluksessa, siitä tajuan olla keholleni kiitollinen. Jääräpäiselle on joskus taivutettava asiat ratakiskosta ennen kuin ne menevät perille.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-32016-10-26-stellaharasek-workinggirl-4

Olen Mellakasta niin ylpeä! Kahden musiikkimaailmasta karanneen naisen pr-pulju kasvoi muutamassa vuodessa ihan oikeaksi viestintätoimistoksi. Työt ensin tuplasivat ja sitten triplasivat kokonsa, nykyisin niitä toteuttaa seitsemän loistotyypin tiimi. Laivaa luotsataan vankalla visiolla ja työpöydillä on projekteja, joista emme olisi alkuaikoina osanneet edes haaveilla. Kuten vaikka Ruisrock, josta tämän kirjoituksen kuvat ovat – vuosia sitten teimme yksittäisten artistien tiedotusta, viime kesänä vastasimme yhden Suomen suurimman festivaalin koko viestinnästä, pr-työstä ja osin markkinoinnistakin.

Alkuajat, naurattaa joka kerta kun mietin niitä. Tuntuu niin kaukaiselta, että oli työpäiviä, jotka kuluivat rokkibändien sinkkujen postitukseen tai printterin kanssa riitelyyn. Uskon yhä, että printterit on lähetetty helvetistä maan päälle raatelemaan yrittäjien muutenkin ohuiksi hiutuneita hermoja. Sinkkujakaan ei ole vuosiin lähetetty postissa tai varmaan edes painettu. Musiikkimaailma on muuttunut moneen kertaan siitä mitä se oli silloin kun olimme täyspäiväinen osa sitä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-52016-10-26-stellaharasek-workinggirl-6

Mellakka sai alkunsa yhdestä melko tavanomaisesta myöhäisillan maratonpuhelusta. Oli marraskuinen tiistai, molempia oli turhauttanut jo tovin. Mari väittää, että idea oli minun, mutta muistan kyllä, että se oli Marin. Marilla on ennenkin ollut hyviä ideoita, joista yksi oli tämän blogin perustaminen vuonna 2007. Silloin olimme töissä monikansallisen levy-yhtiön markkinointiosastolla emmekä tienneet mitään mistään Mellakasta tai miettineet mistä löytäisimme luovia aloja ymmärtävän kirjanpitäjän. Sen sijaan pohdimme mitä pukisimme päälle Emma-gaalaan ja päädyimme joka vuosi hirveän kriisin päätteeksi aivan samaan settiin, mustiin kolttuihin ja silmiin sormin sutattuihin rajauksiin. Niitä kuvia nähtiinkin blogin alkuvuosina, ujoja otoksia Tavastian takahuoneesta, hotellihuoneista ja levy-yhtiön käytäviltä.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-72016-10-26-stellaharasek-workinggirl-8

Yhteisen yrityksen perustaminen oli enemmän hullaantunut päähänpisto kuin huolellisesti harkittu päätös. Minulle muutos oli pienempi, olin jo tovi sitten irtaantunut kuukausipalkkaa nostavan levy-yhtiötiedottajan arjesta freelanceriksi ja tottunut työskentelemään omillani. Marin rohkeus oli aivan omaa luokkaansa. Minä sain rinnalleni työtoverin, hän muutti elämässään melkein kaiken.

Vaikeinta oli keksiä yritykselle nimi. Mellakka oli ensimmäinen ideamme, se oli epäsuora suomennos toiminimestä, jonka olin perustanut parikymppisenä. Umpisurkea, tuomitsi Mikko. Mellakka meistä silti tuli. Mikko pitää yhä kiinni mielipiteestään.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-92016-10-26-stellaharasek-workinggirl-10

Saimme ensimmäisen työkeikkamme, ison muotitapahtuman tiedotuksen, ennen kuin olimme ehtineet edes hankkia toimiston. Sekin löytyi sattuman oikusta melkein samantien: kaksikymmentä neliötä Suvilahden kaasutehtaan vanhasta konttorirakennuksesta taiteilijatyöhuoneiden, graffittigallerioiden, valokuvastudioiden ja kirjailijoiden keskeltä. Oli vuodenvaihde, Suvilahdessa ei liikkunut muu kuin sata metriä sekunnissa etenevä lumimyrsky. Kannoimme pyryn läpi porakoneita ja maaliämpäreitä, ruuvasimme valaisimet kattoon, maalasimme kaiken mustaksi, harmaaksi ja valkoiseksi. Myös armeijalaverin, jolla makasi neljä koiraa eli koko Mellakan kennel paheksumassa remonttiamme.

Olimme iloinneet siitä, että saisimme olla keskellä luovan luokan vilinää, rakennuksen hiljaiset käytävät tulivat yllätyksenä. Kesäisin alue heräsi onneksi eloon, oli Flow ja monta muuta tapahtumaa, jotka toivat vanhan tehdasalueen täyteen ihmisiä, musiikkia ja valoja. Silloin tuntui että olimme juuri siellä missä halusimmekin, kaiken keskipisteessä, siellä missä tapahtuu.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-112016-10-26-stellaharasek-workinggirl-12

Myöhemmin Punavuori ja mainostoimistomaailma imaisi Mellakan mukaansa. Saimme sen vilinän, jota olimme kaivanneet, vähän vielä enemmän. Järjestimme vihdoin tuparit, joita olimme kaksi vuotta suunnitelleet saamatta mitään aikaiseksi – mitäs niistä suutareiden lapsista sanottiinkaan? Alkoi kasvu ja kokonaan uusi vaihe, jossa saimme keskittyä siihen missä olimme parhaimmillamme. Se tie jatkuu, minä vaan loikkasin tässä kurvissa kyydistä.

Tuparit olivat muuten niin menestys, että niistä tuli perinne. Ensi vuonna tulen paikalle vieraana ja kehun Mellakkaa vuolaasti kaikille, jotka eivät tunne (tai enää muista) historiaani yrityksen kanssa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-132016-10-26-stellaharasek-workinggirl-152016-10-26-stellaharasek-workinggirl-14

Mitä on opittu matkan varrella? Helvetisti kaikkea.

Aika paljon asiaa viestinnästä, markkinoinnista ja brändeistä – kaikesta siitä on hyötyä myös viestintätoimiston ovien ulkopuolella. Aika monta asiaa, joita ei kannata tehdä, kun perustaa yrityksen, toki nippu niitäkin, joita ehdottomasti kannattaa. Sen, että hyvä kirjanpitäjä on paras sijoitus, jonka yrittäjäksi heittäytyvä humanisti voi tehdä. Että aika on (kalleimmalla mahdollisella kurssilla vaihdettua) rahaa ja jotkut asiat on vaan järkevintä ulkoistaa. Että toisina päivinä sitä on maailmanvalloittaja ja toisina päivinä riittää, että on kahvia. Sen, että yhdessä yrittäminen vaikuttaa ystävyyteen. Ei se lopu, mutta muuttaa muotoaan.

On asioita, jotka tiesin todeksi jo ennen Mellakkaa. Kuten: yrittäminen sopii ihmiselle, joka arvostaa vapauttaan enemmän kuin mitään muuta, esimerkiksi taloudellista turvaa, varmuutta tulevasta tai tasaista arkea. Helppoa ei ole ollut. Päivääkään en vaihtaisi jonkun toisen palvelukseen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-162016-10-26-stellaharasek-workinggirl-17

Vahvistui muitakin asioita, jotka jo tiesin. Esimerkiksi se mitä haluan elämälläni tehdä. Olen aina halunnut kirjoittaa ja kuvata, aina tiennyt sen. On vaan kestänyt kauan kerätä riittävästi rohkeutta sen varaan heittäytymiseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni keskityn pelkästään siihen mitä eniten haluan sen sijaan, että tekisin kaikkea missä satun olemaan hyvä. Se on uusi alku, uusin ja suurin jonka edessä olen ollut. Olen onnellinen ja helpottunut, kiitollinen mahdollisuudesta ja kaikista kokemuksista, kankea kauhusta ja ennen muuta enemmän kuin valmis tähän kaikkeen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-182016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19

Taiteilijasielun tarkemmin määrittelemättömät seikkailut yrittäjän tiellä jatkuvat, sehän on selvää. Jatkan kaiken sen tekemistä mitä tähänkin asti olen Mellakan ohella tehnyt, keskityn vaan siihen vihdoin kokonaan. Tämä blogi on tarjonnut kohta vuosikymmenen ajan aivan mahtavan kanavan asioille, joita olisin jokatapauksessa tehnyt ja tein jo ennen blogia: kulkenut kameran kanssa, kirjoittanut muistiinpanoja päivien varrelta. Tiedän olevani onnekas, kun pystyn elättämään sillä itseni, ja voin viedä sen rinnalla eteenpäin muita projekteja, jotka ovat muhineet päässäni pitkään odottamassa oikeaa aikaa. Jotkut teistä tietävätkin, että yksi niistä on kirja. Se edistyy nykien, mutta edistyy! En vielä tiedä tuleeko siitä hyvä tai milloin se mahdollisesti näkee päivänvalon, mutta kerron kyllä sitten. Se on tällä hetkellä tärkein projektini, sanon sen ääneen jotta siitä tulee totta.

Kirjoittamisen rinnalla kulkee toinen rakkauteni, valokuvaus. En osaa oikein erottaa näitä asioita päässäni, molemmissa on kyse samasta paineesta, joka on päästettävä ulos ennen kuin se räjähtää. Kuvaan omaksi iloksi ja muille, tähän blogiin, muihin projekteihin. Etsin kaikessa omaa tapaa tehdä, omaa paikkaa olla minä. Tekemällä se löytyy, tai sitten se on jo tässä – ja pitäisi vaan tunnistaa ja lunastaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-19a2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-20

Etsin myös omalta tuntuvaa tapaa kirjoittaa tästä kaikesta täällä. Tuntuu, että blogi on polkenut viime kuukausina paikoillaan, kun kovin vähiin käynyt energia on tarvittu akuutimman stressin taltuttamiseen ja keskeneräisten asioiden järjestämiseen. Kun isoja asioita on kesken, on vaikea kirjoittaa niistä tai mistään muustakaan kun ei itsekään tiedä ihan tarkalleen missä mennään. Pahin on ohi ja nyt jo helpottaa, sen tietää siitä, että osaa pukea sen sanoiksi. Kiitos teille, kun olette täällä yhä, niin sankoin joukoin! Monet teistä ovat kulkeneet mukana koko sen yhdeksän vuotta jonka olen tätä blogia nimellä jos toisellakin kirjoittanut. Siitä olen sanaton ja kiitollinen.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-212016-10-26-stellaharasek-workinggirl-22

Viime vuodet ovat olleet hulluja, hienoja ja uuvuttavia. Olen vieläkin väsynyt, joinakin päivinä niin uupunut etten jaksa edes puhua. Loppukesä ja alkusyksy ovat kuluneet kootessa ajatuksia, keräillessä voimia ja tasaillessa sykettä. Olen ollut kotona, kainalossa, keskittynyt kerrankin ihan muihin asioihin kuin työhön. Olen kirjoittanut, nyt kun vihdoin ehdin. Olen myös raivannut kaapit, kalenterin ja tietokoneen kansiot, takonut delete-nappia kaiken turhan ja tarpeettomaksi käyneen kohdalla, siivonnut elämästäni kohinaa, joka on vienyt energiaa enemmän kuin antanut. Sellaista kummasti kertyy, kun elämä on ollut koko aikuisiän yhtä kaaoksenhallintaa.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-232016-10-26-stellaharasek-workinggirl-24

Vanhat tavat eivät kuole muutamassa kuukaudessa. Opettelen tässä perusasoita, kuten heräämään aamuisin ilman päässä tykyttävää stressiä siitä, että olen jo myöhässä kaikesta enkä ehdi, vaikka tekisin kuinka paljon tahansa. Pahinta kroonisessa kiireessä: päivät ovat junia, jotka nytkähtävät aamulla liikkeelle eikä kyytiin ikinä ehdi. Juokset perässä seuraavalle asemalle asti ja ehdit hetken hengähtää, kunnes konduktööri puhaltaa pilliin ja onkin taas aamu. Paniikki voi jäädä päälle, vaikka kiireen katkaisi.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-252016-10-26-stellaharasek-workinggirl-262016-10-26-stellaharasek-workinggirl-27

Opettelen elämään rennommin, olemaan minä ilman suorituspaineita tai syyllisyyttä siitä, etten tee kaikkea mitä voisin. On sanottava yhä uudestaan ei kaikelle muulle, jos haluaa sanoa kyllä sille mikä on tärkeää. Olen kirjoittanut tästä niin kovin monta kertaa erilaisin sanoin, yrittänyt tavoittaa sen ytimen, tuohon se lopulta tiivistyy. Melkein mitä tahansa voi tehdä, mutta ei samaan aikaan. Ja jos tahtoo eteenpäin, täytyy ensin valita suunta.

2016-10-26-stellaharasek-workinggirl-28

Nyt tuntuu hyvältä. Tuntuu oikealta. Oikealla tiellä ollaan, matkalla sinne minne haluan. En malta odottaa mihin kaikkialle tie vielä kuljettaa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Terveisiä työhuoneesta

Himassa meni huonejärjestys kesällä kokonaan uusiksi. Vanhasta työhuoneesta tuli vierashuone, se tuntui vaan luontevammalta niin, sillä sen yhteydessä on myös vaatehuone, nukkumaparvi ja useimmiten kasakaupalla kuivuvaa pyykkiä. No, juuri nyt se vierashuone näyttää varastolta, mutta kyllä siitäkin vielä kaunis tulee, kunhan tässä keretään. Hiljaa hyvä tulee.

Työhuone muutti siis asunnon länsisiipeen, nappasin pari kuvaa keskeneräisestä projektista. Kovin kesken on, sillä kaikkein olennaisin kaluste, pöytä, puuttuu vielä. Ei huvittaisi hankkia mitään parempaa odotellessa -väliaikaisratkaisua, elän siis toivossa että oikeanlainen pöytä osuisi tuolla teillä ja toreilla vastaan. Millainen pöytä se oikeanlainen on – ei vielä aavistustakaan, tunnistan sen sitten kun näen. Vinkkejä otetaan tietysti ilolla vastaan!

2016-09-21-stellaharasek-homeoffice-12016-09-21-stellaharasek-homeoffice-22016-09-21-stellaharasek-homeoffice-3

Kalusteet ajelehtivat vielä huoneesta toiseen ja hakevat paikkaansa. Joukossa on yksi uusi ja se löysikin paikkansa samantien: Roomagen muuttomyynnistä saatu, kauniisti kunnostettu vanha koulukaappi. Sinne on tarkoitus pinota kamerat, piuhat ja vara-akut, työhön liittyvät kirjat ja paperit, kansiot ja laskut. Ihanaa, kun ne voi sulkea ovien taakse. Pysyvät kurissa ja nuhteessa eivätkä pyöri pöydillä muualla asunnossa häiritsemässä lorvimista ja olemista.

2016-09-21-stellaharasek-homeoffice-42016-09-21-stellaharasek-homeoffice-52016-09-21-stellaharasek-homeoffice-62016-09-21-stellaharasek-homeoffice-7

Mikolta perityt peikonlehdet ovat vallanneet ikkunalaudan. En ole ihan varma mitä niistä ajattelisin. Viidakkotunnelma kiinnostaa kyllä! Ehkä niitä pitääkin vaan hankkia vielä pari lisää. Tai sitten myyn pois ja vaihdan palmuihin.

Vanhat tuolit odottelevat jo pöytää, jonka ääreen asettua. On tässä tullut tehtyä jo ihan tarpeeksi töitä sohvalla röhnöttäen, tai keittiön pöydän äärellä likaisten kattiloiden painostavan tuijotuksen alla.

2016-09-21-stellaharasek-homeoffice-82016-09-21-stellaharasek-homeoffice-92016-09-21-stellaharasek-homeoffice-10PHOTOS BY STELLA HARASEK