Yhtenä perjantaina prätkätallilla

Yksi työni parhaista puolista on sen vaihtelevuus: yksikään päivä ei ole ihan samanlainen kuin muut. Toisina päivinä kirjoitan, toisina kuvaan, joskus olen kameran edessä, usein sen takana (ja jos totta puhutaan, siitä nautin enemmän). Suunnittelen, konseptoin, silloin tällöin haastattelen, osallistun tapahtumiin, toisinaan luennoinkin. Osan töistä teen yksin ja toiset isossa tiimissä, useimmiten työskentelen Jarnon kanssa. Reissujakin on työn puolesta riittänyt, vaikka olenkin viime aikoina himmaillut niitä reilulla kädellä.

No ollaanpa rehellisiä, kyllä niitäkin päiviä piisaa, kun istun yöpaidassa dedisteni keskellä, revin likaisia hiuksiani kun joku kuitti on hukassa ja syön jotain, jos Jarno tuo ruokaa eteeni. Mutta viime perjantai ei ollut sellainen päivä! Dotsin muijat nimittäin järkkäsivät tanskalaiselle denimbrändi Mos Moshille kemut, eikä mitkä tahansa kemut: juhlapaikkana toimi Dotsin takapihalla sijaitseva prätkätalli. Kova! Minut pyydettiin tapahtumaan DJ:ksi, eikä tietenkään käynyt mielessäkään kieltäytyä tästä kunniasta. Olenhan itsekin Dots-muija, toisekseen rakastan Mos Moshin farkkuja ja kolmannekseen, en koskaan sano ei mahdollisuudelle soittaa ihmisille lempimusiikkiani. Varsinkaan prätkätallissa. Rakastin tätä tallin nurkkaan pystytettyä pöytääni, joka oli oikeastaan moottoripyöräilijöiden työkalulaatikosto.

Tämä oli itseasiassa perheprojekti, sillä Jarno pyöri paikalla tapahtuman valokuvaajana. Seuraavat kuvat onkin lainattu Jarnon työkansiosta, kun en itse ehtinyt illan aikana ollenkaan kameran taakse, mutta kukaan ei varmaan tästä pahastu.

DJ-keikkoja tipahtelee aina silloin tällöin, vaikken mikään ammattilainen olekaan. Tavallaan toivoisin, että olisin, koska en keksi mitään parempaa hommaa kuin musiikin soittaminen. Yksi viime vuosien parhaista muistoista on se, kun soitin yhtenä elokuisena lauantai-iltana levyjä Flow’ssa ystäväni kanssa (jep, silloin keikoille saavuttiin vielä levylaukun kanssa) ja saimme pieneen halliin ahtautuneet ihmiset hyppimään tasajalkaa niin että seinät tärisivät. Keikkaa kiiteltiin, mutta taisimme itse olla eniten euforian vallassa levylautastemme takana. Kaijan sorsalippis oli mukana menossa, #neverforget. Muita syystä tai toisesta ikimuistoisia DJ-keikkoja: Helsinki Pride muutama vuosi sitten ja ystäväni Mikon 40-vuotisjuhlat (olkoonkin, että minun ja Kaijan jälkeen soittaneet Minttu Vesala ja Anna Cadia pesivät meillä lattian).

Kaikkein inspiroivinta on, jos saa musiikin suhteen vapaat kädet, kuten esimerkiksi viime perjantaina. Sitä onnea! Soitin savuista vanhaa rokkia Iggy Popista The Velvet Undergroundiin ja vanhaa diskoa, jonka klassikoista Diana Kingin Ain’t Nobody on henkilökohtainen ikisuosikkini. Sotkin sekaan myös uudempia lemppareitani, kuten TV On The Radiota, Wolf Paradea ja Arcade Firea. On mahtavaa miten monen lantio lähtee nytkymään, kun The Black Keysin Everlasting Light tärähtää soimaan, miten moni ilahtuu ikihyviksi kun soittaa Fleetwood Macia ja miten moni rakastaa The Doorsia yhtä paljon kuin minä ja tulee kertomaan sen.

Pakko esitellä nämä kauniit naiset! Oikealla The Original Dots-muijan eli Villa Tremondon Tiina ja vasemmalla hänen pikkusiskonsa Jenni, joka on juurikin se sama Jenni, joka vastaa mustista (ja joskus kimaltavista) kynsistäni.

Palaute on tietysti aina kivaa, mutta paras mahdollinen kiitos DJ:lle on se, että ihmiset silminnähden viihtyvät. Toki siihen vaikuttaa kaikki muutkin tekijät kuin vain kemuissa soiva musa, mutta hommaansa vähänkin kunnianhimoisesti suhtautuva DJ vaanii salaa ihmisten reaktioita alkaviin biiseihin, haistelee menoa ja pyrkii valitsemaan sellaisia kappaleita, jotka samanaikaisesti sopivat vallitsevaan tunnelmaan että tasaiseen tahtiin kohottavat sitä.

Parhaassa tapauksessa jengi tietysti tanssii, mutta kaikki kemut eivät ole sellaisia, että tanssilattia täyttyisi tai tanssilattiaa edes olisi. Tällä kertaa seurustelu oli pääosassa, mutta useampi kappale silti inspiroi vieraat pieneen tanssahteluun ja siitäkös meikätyttö iloitsi – ja lietsoi tietysti menoa lisäämällä jytää ja volyymia. Ja soittamalla Billy Idolin White Weddingin! Se on kyllä kuolematon kappale. Jos joskus menen naimisiin, hääkutsussa saattaa lukea it’s a nice day for a white wedding. Tiedättepähän sitten samantien keneltä se on.

Oli siellä kemuissa muutakin kuin musaa, niitä moottoripyöriä nyt tietysti, hodarikipsa, koko prätkätalli täynnä tuttuja ja taitava Akseli Aro tekemässä halukkaille tatuointeja. Ja halukkaita piisasi! Jono oli niin pitkä, että kaikki eivät ehtineet illan aikana neulan alle, mutta aika pitkä liuta hienoja kuvia sieltä kuitenkin kerkesi syntyä. Itsehän saan katsella Akselin kädenjälkeä joka päivä rakkaani reisissä ja takalistossa, joten tyyli on tuttu. Mustekuume vähän riivaa naista, joten saa nähdä pitääkö tässä vielä hakeutua pitkästä aikaa hakattavaksi, jatkaa vaikka selässä olevaa karttaa koko selän kokoiseksi.

Älkää antako tämän viileän kuvan hämätä teitä tosiasialta, että tämä sama kaksikko alkaa hytkyä holtittomasti aina kun Madonnan liveversio kappaleesta Jump alkaa soida. Ja kyllä, se kuultiin myös perjantaina. Ei ole olemassa niin kitaravetoista settiä, ettei sinne sekaan mahtuisi vähän Madonnaa.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Australian roadtrip uudessa Ellessä

Muistatteko vielä viimesyksyisen matkamme Australiaan? Teimme siitä jutun, joka löytyy nyt uusimmasta Elle-lehdestä, myynnissä lehtipisteissä nyt. Siihen on poimittu parhaat palat tekemämme roadtripin varrelta taidehotelleista ja kiinnostavista ravintoloista vintagekaupppoihin ja luontokohteisiin. Maa on niin valtava, että emme yrittäneetkään ehtiä kaikkialle, vaan keskityimme tällä kertaa Victoriaan, joka on minulle tutuinta aluetta.

Blogissa on nähty vasta muutama matkajuttu tuon reissun varrelta, koska odottelimme, että lehtijuttu saisi tulla rauhassa ulos ensin. Kuvia ja tarinoita riittää kuitenkin vielä jaettavaksi vaikka kuinka paljon, joten palataan aiheeseen sitten kun hetki on oikea. Jos lehtijutun vinkeistä herää kysymyksiä, nakatkaa ne kommenttilootaan niin vastailemme niihin sitten tulevissa jutuissa.

Meitsi vilahtaa huhtikuun numerossa myös muilla sivuilla: lehdestä löytyy nimittäin muhkea juhlajuttu, johon on kerätty mm. minun, Muslan Kirsikan ja Hannan vinkkejä parhaisiin kesäkemuihin. Juhlateema on ajankohtainen muistakin syistä kuin siksi, että kevään juhlakausi on alkamaisillaan – Elle täyttää nimittäin toukokuussa 10 vuotta! Saako jo nyt onnitella?

Helpompi tie yrittäjäksi

Kaupallinen yhteistyö, UKKO.fi ja Asennemedia

Perustin parikymppisenä graafisen suunnittelun opiskelijana toiminimen. Olin alkanut tehdä opintojen ohessa enemmän tai vähemmän oman alaani liittyviä freelance-töitä ja törmännyt nopeasti tilanteeseen, jossa yrityksen perustaminen oli ainoa vaihtoehto: vain harva asiakas oli valmis maksamaan palkkioita verokortilla. Olen aina ollut toiminnan nainen, joten sen enempää miettimättä täytin lomakkeet, maksoin käsittelymaksut ja ilmoitin toiminimeni kaupparekisteriin.

Tein sekalaisia hommia laajalla skaalalla. Suunnittelin julisteita, logoja ja verkkosivustojen ulkoasuja. Tein kuvismaikan sijaisuuksia. Otin suttuisia valokuvia, joita kehitin pimiössä indielevy-yhtiöiden flaijereita ja levynkansia varten. Taitoin pari kirjaa. Tein mainostoimistolle alihankintana baarimainoksia – HAPPY HOUR KOKO ILLAN! Toimin projektipäällikkönä graafikkokollektiivissa, jonka perustin parin opiskelukaverin kanssa, ja istuin asiakaspalavereissa teeskentelemässä aikuisempaa ja pätevämpää kuin olin. Työt tein suurimmaksi osaksi kotona kauhtuneessa villapaidassa ja lähettelin kaikesta laskuja toiminimellä, jonka nimen olin poiminut levyhyllyssäni olleesta albuminkannesta.

Työt sujuivat kyllä, mutta muutoin nuoren yrittäjän alkutaival oli kivikkoinen, sillä kärsivällisyys ja keskittymiskyky ei riittänyt (silloinkaan) kaikkiin niihin byrokratian kiemuroihin, joita yrittäjyyteen liittyy. Kompastelin lähes kaikkiin mahdollisiin aloittelijavirheisiin. Ensimmäiset kaksi toiminimiehdokastani eivät menneet läpi ja kesti lopulta kuukausia ennen kuin sain y-tunnuksen ja pääsin aloittamaan laskutuksen. Arvioin tuloni reteästi yläkanttiin ymmärtämättä seurauksia ja löysin itseni maksamasta ennakkoveroja tuloista, joita minulle ei ollut. Valitsin huolimattoman kirjanpitäjän, jonka tekemän virheen vuoksi sain pulittaa yli kymppitonnin veromätkyt. Toiminimen pyörittämiseen ja siihen liittyviin sotkuihin meni toisina kuukausina enemmän aikaa ja vaivaa kuin niihin varsinaisiin töihin.

Mikon lähettämä kaaviokuva naurattaa yhä vuosienkin päästä.

Jos silloin olisi ollut tarjolla joku kevyempi tapa lähteä yrittäjyyteen, olisin takuulla tarttunut siihen, mutta ei ollut. Opin asiat kantapään kautta, varsinkin sen kuinka tärkeä hyvä kirjanpitäjä on. Alun vaikeuksista huolimatta jäin sille tielle. Olin välillä vuosia päivätöissä musiikkimaailmassa, mutta tein koko ajan rinnalla omia freelance-töitäni: lehtijuttuja, satunnaisia graafisia projekteja ja vähän myöhemmin, tätä blogia. Vuosia myöhemmin, kun olin lähtenyt levy-yhtiöhommista, perustin ensin yhden osakeyhtiön ja sitten pian perään toisen. Jälkimmäistä pyöritän yhä ja teen nykyisin sen kautta kaikki työni.

Siitä toiminimen perustamisesta alkaa olla toistakymmentä vuotta, mutta täyspäiväinen yrittäjä katson olleeni siitä saakka, kun jättäydyin pois vakituisista päivätöistä. En ole vieläkään erityisen innoissani yrityksen luotsaamiseen liittyvästä paperisodasta, joten maksan ilomielin pitkän pennin tilitoimistolle siitä, että he hoitavat sen puolestani.

Yrityksen pyörittämiseen liittyvä byrokratia ei ehkä sovi meikäläisen luonteelle, mutta elämäntapana yrittäjyys on minulle ainoa oikea. Olen saanut vuosien varrella tehtyä elämästäni omannäköiseni, ja saan tehdä työkseni asioita, joissa olen hyvä ja joita rakastan. Yrittäjyydessä on niin paljon hyvää, etten pystyisi edes kuvittelemaan meneväni joskus takaisin päivätöihin – eihän sitä ikinä tiedä, mutta näiden vuosien jälkeen tuntuu jo absurdilta ajatukselta, että työskentelisin joskus jonkun toisen palveluksessa. Vakituisissa työsuhteissa on puolensa, kuten esimerkiksi vakituiset tulot, mutta valitsen milloin tahansa oman vapauteni taloudellisen turvan ohi. Saan laatia itse aikatauluni, valita itse asiakkaani ja hinnoitella itse työni. Voin vaikuttaa myös työmäärään: tehdä enemmän jos jaksan ja ehdin, tai vähentää, jos toivon lisää vapaa-aikaa tai jokin projekti vaatii tavallista enemmän aikaa. Tässä elämäntavassa, jossa esimerkiksi matkustaminen on olennainen osa työtäni ja liikkuvia osia paljon, ei oikeastaan mikään muu kuin yrittäjyys toimisikaan.

Minusta on varmaankin pitkän ja vaiheikkaan yrittäjähistoriani ansiosta tullut tuttavapiirissäni yksi niistä, joille monet yrittäjyyttä harkitsevat soittavat kysyäkseen ajatuksia ja vinkkejä. Todella monella on sama lähtökohta: yrittäjyys kiinnostaa, mutta tyhjän päälle heittäytyminen arveluttaa. Heittäytyminen ei onneksi ole ainoa vaihtoehto: oman työn ohella voi nimittäin turvallisesti kokeilla yrittämistä ja ennen suurempien päätösten tekemistä katsoa miltä yrittäminen tuntuu, miten se lähtee etenemään ja miten se sopii omaan elämään. Se on monille sopivampi (ja takuuvarmasti rennompi) lähestymistapa kuin kaiken muuttaminen kerralla.

Kokopäiväinen yrittäjyys ei muutenkaan ole ollenkaan ainoa yrittämisen muoto. Työelämä on viime vuosina muuttunut paljon siitä mitä se joskus oli ja yhä useampi tekee varsinaisen päätyönsä ohessa jotain muuta, josta saa sivutuloja. Se voi olla intohimoisesta harrastuksesta alkunsa saanut sivubisnes, tietyn aihepiirin asiantuntijuuteen perustuvaa konsultointityötä tai vaikka keikkaluontoista esiintymistä. Monilla on tietoja ja taitoja, jota ei pääse päivätyössään hyödyntämään – tai joita voisi hyödyntää nykyistä laajemmassa tai vapaammassa muodossa. Ja nykymaailmassa hyvin monenlaiselle osaamiselle löytyy joku, joka on valmis maksamaan siitä.

Satunnaiset, osa-aikaiset tai keikkaluontoiset sivutyöt ovat myös monen opiskelijan arkea: töitä tehdään opintojen ohessa eikä oman toiminimen kokopäiväiseen pyörittämiseen ole aikaa, energiaa tai edes tarvetta.

Kevytyrittäminen on moneen tarpeeseen mukautuva ketterä ratkaisu tälläisiin tilanteisiin. UKKO.fi -palvelu tarjoaa stressittömän vaihtoehdon, jolla pääsee laskuttamaan vaikka heti, sillä kevytyrittämiseen ei tarvita kuin voimassaoleva verokortti ja tunnukset palveluun.

Kevytyrittäjyys tarkoittaa joustavaa työmuotoa, joka mahdollistaa yrittäjän elämän aloittamisen ilman omaa y-tunnusta tai paperisotaa – sen avulla yrittäjyyteen voi siirtyä asteittain, tai sitä voi testailla rauhassa eikä tarvitse pelkkää kokeilua varten perustaa omaa yritystä. UKKO.fi -palvelun kautta voi laskuttaa asiakkaitaan ilman toiminimeä tai mitään sen kummempaa tietoa alveista, ennakkoveroista, tilinpäätöksistä ja yrittäjän eläkevakuutuksista. Ei tarvitse kuin kertoa palvelulle ketä laskutetaan ja mistä summasta on sovittu – UKKO.fi hoitaa kaiken muun pakollisen byrokratian. Tämän helpompaa yrittäjyyden aloittaminen tai testaaminen ei voi olla.

Laskun loppusummasta veloitetaan 5% komissio, muuten palvelu on käyttäjälle maksuton (kurkkaa hinnasto).  Komissio on minusta varsin kohtuullinen, sillä yrittäjänä maksaisit jokatapauksessa kirjanpidosta, myös niinä kuukausina kun et laskuta. Rahaakin olennaisempaa kuitenkin on, että kevytyrittäjänä säästää valtavasti voimavaroja: siis aikaa, vaivaa ja energiaa. Ihmiset ovat erilaisia ja tiedän, että on toki heitäkin, jotka nauttivat lomakkeiden ja lukujen kanssa touhuamisesta. Itse olisin kuitenkin ollut valmis pulittamaan isommankin komission, jos yrittäjäntaipaleeni alkuvuosien unettomina öinä olisi ollut tarjolla jokin helpompi vaihtoehto selviytymiseen toiminimen paperisodan keskellä.

Loppuun lista syistä ryhtyä yrittäjäksi, tai kokeilla miltä se tuntuu.

Saat tehdä sitä mitä rakastat

Tottakai myös muiden palveluksessa on mahdollista tehdä asioita, joita rakastaa – ja niin moni onneksi tekeekin. Yrittäjänä on ihan eri tavalla kaikki ovet auki: et ole sen varassa sattuuko sinulle rakkaille asioille ja niihin liittyvälle osaamisellesi olemaan työmarkkinoilla kysyntää, vaan voit rakentaa itsellesi paikan, joka tuntuu omalta. Ei tarvitse muuttaa muualle sopivan työpaikan perässä. Ei tarvitse pohtia vastaako työnantajan arvomaailma omaa.

Muistetaan myös, että joidenkin intohimot liittyvät asioihin, joita he tekevät päivätyössään, mutta toisten ei. Monissa tilanteissa yrittäjyys voi olla paras tai jopa ainoa tapa elättää itsensä intohimollaan, tai tehdä siitä itselleen sivutyö.

Intohimon lisäksi on hyvä tietysti olla kyky tuotteistaa osaaminen muotoon, josta muut ovat halukkaita maksamaan, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Oma vapaus

Minulle oma vapaus on tärkeämpää kuin mikään muu. Se, että saa itse täyttää kalenterinsa eikä tarvitse suunnitella arkeaan jonkun toisen määrittelemillä ehdoilla. Aamuisin keittelen villasukat jalassa kahvia. Usein naputan tietokonetta sohvalla koira torkkuen saman viltin alla, ja rakastan joka hetkeä. Tämä on tietysti luonnekysymys, sillä toiset taas nauttivat siitä, että palkkatyö tuo arkeen tietyn struktuurin (ja taloudellisen turvan). Kumpikaan ei ole sen huonompi tai parempi, kyse on vain siitä mitkä asiat ovat itselle tärkeimmät. Yrittäjänä saa paljon, mutta luopuu myös monesta. Palkkatyössä käyvät tekevät vaihtokauppaa myös, se on vain toisenlainen.

Omannäköinen elämä

Yrittäjyys joustaa erilaisissa elämänvaiheissa ja mahdollistaa työnkuvan muokkaamisen muun elämän ehdoilla. Tuttavapiirissäni moni on ryhtynyt yrittäjäksi esimerkiksi saatuaan lapsen tai aloitettuaan aikuisiän opinnot. Monesti yrittäjyys on luonteva vaihtoehto myös alan vaihtamisen yhteydessä, kun muutoksia on muutenkin edessä.

Olen itsekin yrittäjyyden ansiosta saanut rakennettua itselleni elämän, joka tuntuu omalta ja mahdollistaa asiat, joita haluan tehdä. Olen siitä tosi kiitollinen ja tiedostan toki olevani etuoikeutettu, sillä minulla on ollut alun byrokratiasotkuista huolimatta hyvät lähtökohdat. Olen kasvatukseni ansiosta sosiaalinen ja luontainen verkostoituja, jolle on aina riittänyt töitä. En ole heittäytynyt yrittäjyyteen kertarysäyksellä, vaan tukena on ollut aluksi opiskelupaikka ja yhteiskunnan myöntämät tuet sekä opiskelukaverit, joiden kanssa tein yhteistyötä, myöhemmin pitkäkestoiset työt joista olen saanut yritykseeni säännöllisiä tuloja. On ollut myös yhtiökumppaneita, loistavia kirjanpitäjiä ja tietysti kaikki ne minua kokeneemmat ja viisaammat yrittäjäystävät, joilta olen itse saanut apua silloin kun sitä on tarvittu. Tiedostan, että kaikilla ei ole yrittäjyyteen samat lähtökohdat, mutta onneksi nykyisin on olemassa palveluita, jotka laskevat kynnystä siihen ryhtymiseen.

Oma visio

Yrittäjänä saa toteuttaa omaa näkemystään juuri sillä tavoin kuin haluaa – sopii kaltaiselleni jääräpäälle, jolla on voimakas visio lähes kaikesta. Muilta ei tarvitse kysellä mielipiteitä. Mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki olisi tehtävä yksin! Minusta on ihanaa tehdä tiimityötä, kunhan saan vaikuttaa itse siihen millaisten tyyppien kanssa työskentelen: tiimityö on parhaimmillaan silloin kun kemiat kohtaavat, ideat sinkoilevat ja kaikki tuovat pöytään jotain oman näkemyksensä. Ei ole sattumaa, että teen paljon töitä ystävieni kanssa: heistäkin lähes kaikki ovat yrittäjiä ja tarvitsemme toisiamme tuon tuosta.

Visio liittyy vahvasti itse tekemisen lisäksi myös tulevaisuuteen. Tavoitteiden asettaminen ja niihin kurkottaminen takaa omassa työssään kasvamisen ja kehittymisen: eivät ne olisi tavoitteita, jos niiden saavuttaminen onnistuisi helposti, heti ja ponnistelematta.

Raha

Raha ei ole uhka, vaan mahdollisuus! En yhtään jaksa sitä vanhanaikaista yrittäjäkäsitystä, jonka mukaan yksityisyrittäminen on yhtä raatamista ja sillä just ja just pärjäilee, jos elää säästeliäästi ja järsii keittiönnurkassa kuivunutta leipää. En usko myöskään, että pelkkä intohimo riittää ja rakkaudesta lajiin jaksaa elää nälkärajalla. Työllä ei tarvitse rikastua, mutta kyllä työn minusta pitää olla sen verran kannattavaa, että sillä saa laskut maksettua. Osittain se on tietysti ammatinvalintakysymys. Itse vaihdoin aikoinaan taideopintoni graafisen suunnittelun opintoihin ja valmistuin kuvataiteilijan sijaan visuaaliseksi suunnittelijaksi, koska arvelin, että niillä eväillä olisi helpompi elättää itsensä ja taiteen pariin voisin aina palata myöhemminkin.

Yrityksiä on tietysti erilaisia ja toiset on helpompi saada kannattamaan kuin toiset – joissakin on pienet katteet ja raskas kulurakenne, toiset taas perustuvat ajatustyöhön, johon ei tarvita henkisen pääoman lisäksi kuin tietokone ja toimiva netti. Toiset myyvät monistettavia tuotteita, toiset työaikaa jonka määrä on rajallinen. Konseptilla kuin konseptilla voi kestää vuosia ennen kuin työ palkitaan ja yritys alkaa kannattaa saati tuottaa voittoa. Yrittäjänä on kuitenkin ihan toisenlaiset mahdollisuudet tienata, jos on valmis tekemään töitä enemmän tai fiksummin kuin muut – toisin kuin palkkatyössä, kattoa ei ole. Jokainen oman yrityksen rakentamiseen käytetty työtunti on myös sijoitus omaan tulevaisuuteen ja varallisuuteen työnantajan tai osakkeenomistajan sijaan.

On myös täysin mahdollista, että homma alkaa kannattaa nopeammin kuin uskotkaan: ideasi voi olla loistava, osaamisesi juuri sitä jolle on tällä hetkellä kysyntää tai saatat sattua muuten vain oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ei ole olemassa mitään tiettyä polkua, jota pitkin  yrittäjänä pitää edetä. Maailma muuttuu koko ajan ja työelämän mahdollisuudet sen mukana. Yrittäjyys voi olla juuri niin kevyttä, ketterää ja kannattavaa kuin olet villeimmissä haaveissasi maalaillut.

Loppuun linkkivinkit. Jos kevytyrittäjyys kutkuttaa, kannattaa tutustua UKKO.fi:n sivuilta löytyviin oppaisiin ja podcasteihin. Suosittelen myös entisen työtoverini, ystäväni ja blogikollegani Natan kirjoitusta samasta aiheesta – paljon asennetta ja ajatuksia sekä nippu käyttökelpoisia vinkkejä yrittäjyyttä pohtiville.

Päivän kysymys: mitä tekisit työksesi, jos voisit tehdä mitä tahansa?