Arkistojen aarteet ~ Modernin naisen ristiretki

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Moni asia on sittemmin muuttunut, yllättävän moni ei. Tänä vuonna on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun perustin blogin. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Istuvia rintaliivejä on vaikea löytää ja mukavat kengät saattavat olla etsimisen takana, mutta farkkujen ostaminen on oikeasti helvetistä. Siinä vaiheessa kun huomaa käyttäneensä viisi kuukautta pelkkiä hameita ja mekkoja vain siksi ettei farkkuhyllyltä löydy enää mitään päällepantavaa joka ei pussittaisi ja roikkuisi tai olisi hajalla haaroista, hinku löytää Täydelliset Farkut voittaa taas hetkeksi sovitusahdistuksen ja nainen löytää itsensä farkkuostoksilta.

Jos on kesä, sovituskopissa on tukalan kuuma, iho on nihkeä hiestä ja sovitettavat farkut saa nykiä ylleen sentti kerrallaan kasvot punaisena raivosta ja ponnistuksesta. Jos on talvi, päällä on ihan liikaa vaatteita jotka on ensin riisuttava ahtaassa kopissa. Ähellyksen tuloksena on täsmälleen sama nihkeä hiki ja kitkainen nykiminen. Käytännössä farkkuja voi sovittaa ainoastaan keväisin ja syksyisin – paitsi lauantaisin, jolloin koko kaupunki tungeksii ostoksille, eikä myöskään arki-iltapäivisin jolloin kikattavat teinit valloittavat vaatekaupat ja levittävät tahmeaa huulikiillontuoksua kymmenen metrin säteelle ympärilleen.

Kun on osunut kauppaan vilpoisana arkipäivän alkuiltana, liikkeen käsittämättömästä valikoimasta pitää ensin löytää malli, jossa ei ole neonvärisiä koristeompeleita, kirjailtuja perhosia, paljetteja, glitteriä, strassinappeja tai räikeitä kulutuksia. Kun sattuu olemaan perfektionisti, farkuissa ei saa myöskään olla liian leveää vyötärönauhaa, liikaa strechiä, väriltään farkkujen sävystä poikkeavia tikkauksia, erikoisia taskuja, värikkäitä nappeja, liian symmetriset kulutukset, efektivärjättyä kangasta tai yleensäkään mitään, mikä ei sovi nirsoon käsitykseeni täydellisistä farkuista. Tämä on yllättävän haastavaa kun sattuu elämään maailmassa jossa vaatesuunnittelijat kuvittelevat, että nainen kuin nainen ikää katsomatta haluaa näyttää teiniltä ja koristaa peppunsa glittersydämillä. Sallittua: luonnolliset kulutukset, haalistuneet siniharmaat, harmaat ja mustat sävyt, ehkä hillittyä mustaa kirjailua mustissa farkuissa jossain tarkoin valitussa paikassa. Mallina ainoa oikea on melko matalavyötäröinen melkein-pilli, joka on kuitenkin lahkeista tarpeeksi väljä muodokkaille pohkeilleni. Kapeiden lahkeiden tulee jäädä rennosti ryttyyn nilkan ympärille, muutoin farkut saavat olla kauttaaltaan istuvat.

Jos käy tuuri ja löytää mallin, jota haluaa sovittaa, saa poikkeuksetta avukseen myyjän, jonka todellisuudentaju on denimkatkujen hämärtämä.

“Mikä sun koko on?”
“Riippuu merkistä, mutta yleensä 29 tai 30.”
Arvioiva katse, jota seuraa vastaus:
“Kyllä sulle menee 28. Tai jopa 27.”
“Enpä usko.”
Vastaväitteistä huolimatta myyjä kantaa koppiin sen 28- tai 27-tuumaisen parin ja odottaa ulkopuolella, kunnes nöyryytettynä kurkistan kopista ja kysyn voisinko nyt mitenkään saada sen oman kokoni, kun nämä pienemmät takertuvat kiinni jo reisien kohdalle. Pahimmillaan myyjä ei usko vaan haluaa nähdä omin silmin: “No näytä nyt.” ENKÄ NÄYTÄ! Jumalauta.

Jos ja kun on kaiken tämän taistelun tuloksena löytänyt vihdoin hyvännäköisen ja sopivankokoisen yksilön, käynyt kauppaa itsensä kanssa ja päätynyt lopulta siihen että 120 euroa on ihan kohtuullinen hinta kaikesta tästä laadusta ja etenkin jalkoja pidentävästä leikkauksesta, pääsee kotiin kassissaan uudet farkut, jotka yllään aikoo vähintäänkin valloittaa maailman.

Kun farkkuja on käytetty viikon, ne alkavat lököttää pepusta. Kun ne on pesty kahdesti, lökötys leviää reisiin ja polviin. Pian 120 euron hintaisesta napakkuudesta ei ole enää tietoakaan. Maailmanvalloitus jää puolitiehen. Sama tuskailu ja kitinä, jonka tuloksena sinne farkkuostoksille alunperin päädyttiin, alkaa taas alusta.

Tämän tekstin kirjoittamista seuranneen kymmenen vuoden aikana olen huomannut, että myyjällä saattoi sittenkin olla pointti: kun lopulta ostin ne pari kokoa pienemmät housut, ne eivät alkaneetkaan edellisten lailla lököttää, vaan venyivät sopiviksi muutamassa viikossa. Toiset asiat muuttuvat.

Viisi valintaa juhlakauteen

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

Tiesittekö, että jouluun ei ole enää kuin vajaa kuusi viikkoa? Minä en vielä hetki sitten tiennyt ja meinasin saada slaagin. Mutta se tarkoittaa onneksi muutakin kuin sitä, että kaikki syksyn keskeneräiset hommat on saatava sitä ennen valmiiksi – luvassa on nimittäin kimallusta ja kuohuvaa, sillä pikkujoulukausi kolkuttaa! Meikäläisen juhlakalenteri on tänä syksynä kaikkien reissujen takia tavallista rauhallisempi, mutta joulukuussa on edessä kuitenkin useammat kemut, jopa yhdet omat. Ajattelimme nimittäin kutsua kylään pari ystävää, joita emme ole kiireisen syksyn takia ehtineet nähdä. Kemuihin on nyt ilmoittautunut melkein viisikymmentä ihmistä. Hups. Eivätkä ne juhlat itseasiassa vielä jouluunkaan lopu, vaan sen jälkeen on edessä uuden vuoden vastaanotto! Että skååååål!

Poimin Nanson loppusyksyn valikoimista viisi suosikkiani loppuvuoden juhlavuuksiin. Kuvasimme ne Jarnon kanssa yhdessä kaupungin ihanimmista ravintoloista, Basbasissa, ja muistimme vasta paikan päällä, että tulimme kaksi vuotta sitten juhlineeksi siellä firman pikkujouluja silloin kun välillämme oli vasta jotain orastavaa eikä kukaan vielä tiennyt. Kemujen kohokohta oli illan viimeinen hidas, jonka tanssimme toisiimme nojaten siinä uskossa, että niin tekivät varmaan muutkin eikä kukaan kiinnittäisi meihin huomiota. Vasta aamulla meille selvisi, että se illan viimeinen kappale ei muuten ollut hidas, vaan räppibiisi, jonka tahtiin kaikki muut olivat riehuneet. Hups osa kaksi.

Mutta asiaan! Aloitan ehdottomasta suosikistani: musta Stockholm-mekko on todennäköisesti syksyn helpoin pikkumusta. Kapea, kauniisti leikattu, kaikesta turhasta riisuttu. Pidän kevyesti levenevästä a-linjaisesta helmasta, siroista holkkihihoista ja himmeästi hohtavasta viskoosista, joka pitää ryhtinsä eikä purista tai kiristä. Arvostan, että Nanson juhlavammatkin vaatteet tuntuvat ihanilta päällä. Olen törmännyt joskus ajatukseen, että juhlavaatteet saavat olla vähän epämukavia, koska niitä käytetään harvakseltaan eikä niissä tarvitse kärsiä kerrallaan kovin kauaa. Ihan sekopäinen ajatus! Juhlat ovat juuri se hetki, kun en halua potea minkäänlaista epämukavuutta tai joutua ajattelemaan vaatteitani, vaan tahdon nauttia illasta, antautua tunnelmaan ja tanssia niin paljon kuin sielu sietää. Ja vaikka sitten nojailla niitä illan viimeisiä hitaita, jotka eivät oikeasti ole hitaita.

Simppelit mustat mekot eivät mene koskaan muodista, koska ne on niin järjettömän helppo asustaa eri tilanteisiin sopiviksi. Työpaikan pikkujouluihin pukisin mekon seuraksi kimaltavat kengät ja 60-lukulaisen vintagelaukun, jonka hopeinen hohto pääsee mustassa asussa oikeuksiinsa. Suurella ruusukvartsikivellä varustettu sormus ja laukun kanssa samaa aikakautta edustava vintagerannenrengas viimeistelevät kokonaisuuden.

Ennustan, että kolttu ei pääse lepäämään kaappiin vuodenvaihteen jälkeenkään, koska se näyttää satavarmasti hyvältä myös loppukevään kekkereissä yhdistettynä sandaaleihin ja suuriin aurinkolaseihin. Rivieran menneistä vuosikymmenistä inspiroitunut filmitähti lomalla -look kiinnostaa vähän jo nyt. Mekosta innostuville muuten tiedoksi, että se on Nanson marraskuun kantistuotteena ja irtoaa 20% alennuksella kahdessa eri värissä.

Löydätte minut kotibileissä melko varmasti notkumasta levysoittimen tai Spotify-diskon ääreltä, koska siellä on aina paras meno. Valitsisin rentoon pikkujouluhenkiseen illanviettoon ystävien kanssa rypytetyn Berlin-paidan ja yhdistäisin sen nahkahameeseen. En ole muuten hirveästi kirjoittanut siitä, että kaikki Nanson vaatteet suunnitellaan oman tiimin voimin täällä Suomessa. Röyhelöpaidan on suunnitellut Minna Sillanpää, joka selvästi ymmärtää tilanteita, joissa ei yhtään jaksaisi niinsanotusti panostaa, mutta haluaa silti näyttää hyvältä. Mahdollisimman helpolla kiitos. Hivenen boheemilla röyhelöllä varustettu peruspaita on tarkoitukseen täydellinen.

Jos tykkäsit röyhelöpaidasta, ehkä haluat tietää, että on myös olemassa fuksianvärinen Berlin-röyhelömekko. Se ei päätynyt mukaan valitsemaani viisikkoon, mutta nappasin siitä silti kuvan, koska väri on niin herkullinen. Kuka sanoo, että pikkumekon on pakko olla musta? Olen muuten alkanut viime aikoina innostua pitkästä aikaa juuri näistä värikylläisistä sävyistä joita näkee 60- ja 70-luvun sisustuskuvissa – petrolinsinisestä, syvästä violetista, fuksiasta, tummasta oranssista. Jokin niissä on aina resonoinut sielunpohjassani. Antauduin niille kauan sitten koko seitsemäntoistavuotiaan palolla ja siitä on muistona mm. valokuvia, joissa olen pukeutunut violetteihin vakosamettisiin liehulahkeisiin ja samanväriseen paitaan. Ehkä ei tarvitse enää mennä siihen hulluuteen ihan niin pitkälle, fuksianvärinen röyhelömekko voisi tällä kertaa riittää.

Kolmas suosikkini on superkaunis ja supersimppeli Vekki-hame, joka löytyy talvimallistosta mustan lisäksi ruskeana. Pukisin sen juhlaan kapeaolkaimisen topin kanssa ja asustaisin muutamalla näyttävällä korulla, kiharapilvellä ja mustilla kissarajauksilla. Älkää muuten vaan kuvitelko, että olisin osannut tehdä tuon kampauksen ja meikin itse, ne loihti Hiushuone Dandyn supertaitava Maria. Riipuksessa on muuten samaa ruusukvartsia kuin sormuksessa, löysin sen viime kesänä espanjalaisesta kivikaupasta.

Pliseerattu hame on kyllä helppo, kaunis ja käytännöllinen vaate! Valuva vekkikangas on näyttävä, mutta hame on silti sen verran yksinkertainen, että se on helppo yhdistää monenlaisiin kokonaisuuksiin. Alle voi pukea vaikka villasukkahousut, hame on pitkä eikä kukaan edes huomaa. Kengiksi valitsisin tolppakorkoiset nilkkurit tai saapikkaat vähän 70-lukulaisessa hengessä.

Punainen on tietysti klassinen jouluväri ja juuri siksi olen ehkä vierastanut sitä. Tykästyin silti London-paitaan juuri punaisena, vaikka mustakin olisi ollut tyrkyllä. Linjakas paita on täydellinen rentoihin juhliin, joihin ei välttämättä tarvita kokovartalokimallusta, vaan nahkahousut ja tyylikäs toppi ajaa asian. Ylellinen materiaali on himmeäkiiltoinen ja laskeutuu todella kauniisti.

Minulta muuten kysytään usein vaatekokojani näissä Nanso-kuvissa. Koko S on useimmiten minulle passeli, mutta kiinnostuneille tiedoksi, että tässä paidassa on melko väljä mitoitus ja tämä S-koko osoittautuikin melko reiluksi. Suosittelen siis valitsemaan yhden koon tavallista pienemmän.

Pitkät trumpettihihat levenevät kevyesti ja saavat ranteet näyttämään siroilta ja kapoisilta. Tykkään kovasti myös paidan venepääntiestä ja pienestä pystykauluksesta, joka tuo saman siroutta korostavan efektin myös kaulaan ja leukalinjaan.

Palataan vielä hetkeksi vekkilinjalle, sillä Vekki-sarjasta löytyy myös kauniisti valuva, väljä paita. Valitsin itse mustan, mutta siitä on tulossa verkkokauppaan myös valkoinen ja ruskea versio (myymälöistä niitä saa jo). Paita on edestä yksinkertainen, ja sen juju onkin selässä: pliseerattu kangas elää, kieppuu ja välkehtii liikkeessä. Kuviin tätä oli lähestulkoon mahdotonta ikuistaa, kannattaa siis käydä sovittamassa niin näette.

Tykkään yhdistellä väljiin, valuviin yläosiin kapeita alaosia. Nahkahousut olisivat sopineet tähän hienosti, mutta puin lopulta paidan kaveriksi napakan paljettihameen, kun hoksasin että paljetit säihkyvät ihanasti läpikuultava, pliseeratun selän alta. Paidan alle voisi myös pukea ohkaisen kimaltavan tai hohtavan mekon! Aah, tunnen kuinka vanha tuttu paljettihulluus tekee taas jokasyksyistä paluutaan.

Loppuun tietysti tuttuun tapaan arvonta! Kerrohan kommenteissa mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi, ja miksi? Saat halutessasi valita suosikkisi myös Nanson verkkokaupasta. Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 22. marraskuuta saakka, muista sähköpostiosoite. Arvontailoa ja kimaltavaa pikkujoulukautta!

PS. Kiitos kaikille edelliseen arvontaan osallistuneille – teitä oli taas huikeasti! Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA
MAKEUP AND HAIR BY MARIA VÄISÄNEN FROM DANDY
THANKS TO BASBAS FOR THE BEAUTIFUL LOCATION

Say something real

Päivän kappale on kahden brittiläisen laulaja-lauluntekijän yhteinen sävellys parin vuoden takaa. Birdyn ja Rhodesin duetto jäi mieleen Edinburghissa kuvatun musiikkivideonsa ansiosta, se oli takuulla yksi vuoden kauneimmista. Henriikka taisi juuri matkustaa mestoille, voitko raportoida onko siellä oikeasti noin kaunista?!


BIRDY + RHODES – LET IT ALL GO