Love is a burning thing

Levylautasella tänään: kappale, joka sopii sunnuntaihin niin hyvin, ettei sitä voi olla jakamatta. Joka kerta kun soitan Phosphorescentin muutaman vuoden takaista biisiä, joku huutaa MIKÄ TÄÄ ON. Tämä on myös kappale, joka muistetaan taloudessamme yhdestä niistä lukuisista ulkopuolisia hämmentävistä keskusteluista, jotka olen käynyt Mikon kanssa. Mikko kysyi kerran täysin tyhjästä: Mikä se yksi biisi olikaan? Se josta tykkään? Mikko tykkää noin 478 562 biisistä, mutta jollain kumman onnenkantamoisella osuin kerrasta oikeaan, kun vastasin, että oli varmaan Song For Zula.


☊ PHOSPHORESCENT – SONG FOR ZULA

Pellavassa kohti kevättä

✖ TULUM, MEXICO

Meksikon matkakertomus on ehtinyt Tulumiin saakka ja minun Meksiko-ikäväni pahenee vaan pahenemisestaan. Tuntuu, että viikot, jotka vietimme siellä, eivät riittäneet alkuunkaan. Pääsin vasta raapaisemaan pintaa! Olisin halunnut uida enemmän meressä. Syödä enemmän tacoja. Ymmärtää enemmän musiikista. Halailla enemmän koiria. Oppia vähän enemmän espanjaa. Ottaa enemmän kuvia hennossa tuulenvireessä huojuvista palmuista. No, ehkä niistä on tarpeeksi kuvia.

Pysähdytään hetkeksi Karibianmeren rannalle, jossa vietimme pari päivää sinä aikana kun olimme Tulumissa. Löysimme majapaikan, joka oli oikeastaan enemmän boheemi telttakylä kuin hotelli, ja varasimme viime tingassa itsellemme viimeisen vapaan teltan. Nukuin meren äärellä makeammin kuin pitkään aikaan, heräsin linnunlauluun. Aamupalan söin paljain jaloin varpaat työnnettynä lämpimään hiekkaan. Se oli unenomaisuudessaan täydellinen paikka ottaa kuvia Nanson Sarastus-pellavamallistosta, jonka olin pakannut reppuun.

Olin tästä mallistosta innoissani jo etukäteen, sillä rakastan pellavavaatteita. Pellava on yksi ehdottomista suosikkimateriaaleistani varsinkin matkoilla, sillä se on kevyt, hengittävä ja näyttää vain entistä paremmalta vähän ryppyisenä. Lisäksi se on viileä helteellä, mutta lämmittää viileässä – sanalla sanoen nerokas! Ja tietysti parhaimmillaan juuri tälläisillä matkoilla, kun tilaa on repussa rajallisesti ja samoilla vaatteilla on selvittävä monenlaisissa olosuhteissa.

Nanson pellavamalliston vaatteet ovat pellavaa parhaimmillaan: yksinkertaiset ja ajattomat leikkaukset, väljät mallit ja kauniit yksityiskohdat. Kaikista sarjan vaatteista löytyy kaksi väriä, syvä musteensininen ja hohtava valkoinen. Valitsin niistä mukaani valkoiset versiot, mutta nyt harmittaa vähän etten ottanut myös tummansinisiä. Nämä vaatteet ovat nimittäin aivan ihanat, en keksi osuvampaa sanaa, siis ihanat tavalla kuin vain yksinkertainen, puhdas, koruttoman kaunis pellava voi. Ne olivat täydelliset Meksikon auringon alle, mutta tiedän, että niistä tulee olemaan paljon iloa myös Suomen keväässä ja kesässä. Osa on tosin jo jatkuvassa käytössä kotona.

Sarastus-takki on ehdoton suosikkini mallistosta. Edestä solmittava pellavatakki palveli matkan aikana aamutakkina, hengailuasuna iltaisin hotellihuoneissa, lämmittävänä kerroksena ohuiden hellevaatteiden päällä ja tietysti rantakaftaanina bikinien kaverina. Plussaa suurista taskuista. En oikeastaan keksi miten pellavainen aamutakki voisi olla vielä täydellisempi. No ehkä niistä taskuista voisi kasvaa tuoreita mangoja.

Sarastus-tunikassa on äärettömän kaunis leikkaus: olkapäitä korostava hartialinja, holkkihihat jotka tekevät käsivarsista kapoiset ja a-linjaisesti laskeutuva helma, jonka halkiot saavat ohuen pellavan liikkumaan kantajansa mukana. Maailman vaivattomin loma-asu: pellavatunika ja farkkushortsit. Toinen helppo versio viileisiin iltoihin: pellavatunika ja pillifarkut. Ja tietysti tunika näyttää ihanalta myös sarjaan kuuluvien pellavahousujen parina.

Tunikasta löytyy muuten myös pidempi versio, jossa on myös hiukan pidemmät hihat: Sarastus-mekko olisi ollut enemmän kuin tervetullut reissureppuun, mutta ei harmikseni ennättänyt mukaan. Mekko näyttää ihanalta Henriikan päällä, kurkatkaapa Tansaniasta otetut upeat kuvat. Eri puolilla Afrikkaa reissaavat kollegat ja kaverit ovat saaneet aikaan myös sinne kohdistuvan matkakuumeen.

Melkein sattuu katsoa näitä kuvia, kun ulkona vihmoo räntää. Olisipa nyt riippumatto ja pimenevä ilta palmujen keskellä. Kerron tästä paikasta teille vielä lisää myöhemmin, kuvia on vielä vaikka ja kuinka. Kahta valokuvaajaa ei pitäisi päästää tälläisessä ympäristössä vapaaksi ilman jonkinlaista valvontaa. Meidän perässämme juoksi kyllä yksi joogaohjaaja, joka yritti ylipuhua meitä tuotapikaa alkavalle meditaatiotunnilleen. Se olisi varmasti tullut ihan tarpeeseen, mutta puhuimme sekavia pellavista ja utuisesta iltapäivävalosta ja auringonlaskuista, kunnes hän jätti meidät rauhaan.

Sarastus-housujen S-koko oli minulle vähän pitkä, mutta ei se mitään, hilasin ne navan yli tai käärin lahkeita. Näihin otoksiin on tallentunut ehtaa reissutunnelmaa, sillä päällä oli vähän sattumanvarainen sekamelska asioita, joissa kuljin tuona iltapäivänä, joogatoppi ja sen päälle heitetty poikaystävän farkkutakki. Olin vaihtamassa vaatteita housukuvaa varten, kun Jarno sanoi älä, kuvataan tuo asu juuri sellaisena kuin se nyt on.

Pellavahousut ovat klassikko, joka ei mene ikinä muodista. Olen metsästänyt pitkään täydellisiä pellavahousuja, joissa nyanssit olisivat kohdallaan: rento kiristysnyöri, viistoon leikatut sivutaskut, suorat lahkeet ja laadukkaasti kudottu pellava. Tässä ne ovat! Täytyy vaan tilata pienempi koko.

Päädyin itsekin vielä kameran taakse, sillä niinhän tässä lopulta kävi, että minulle himpun isoista pellavahousuista tuli reissussa poikaystävän suosikkivaate. Mikäs siinä, pellavahousut nyt sopivat sukupuoleen katsomatta kenelle vaan.

Kuuma vinkki kiinnostuneille! Kaikki Nanson normaalihintaiset tuotteet ovat 15% alennuksessa sunnuntaihin 18. helmikuuta asti verkkokaupassa – on siis hyvä hetki täydentää vaatekaappia keväthankinnoilla.

Myymälöissäkin tapahtuu: niissä on juuri nyt käynnissä myös tasarahakampanja, jossa paljon meidänkin Nanso-kuvissa vilahtaneita vaatteita irtoaa keskusvaraston muuton vuoksi edullisiin tasarahahinnoin.

Lopuksi tuttuun tapaan arvonta. Kerrohan mikä pellavamalliston vaatteista on suosikkisi! Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon keskiviikkoon 21. helmikuuta saakka. Arvontailoa ja valoa ystävänpäivään!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Mitä tiedän rakkaudesta

Ystävänpäivän kunniaksi tartuin ylivoimaisesti eniten toivottuun aiheeseen, joka on tietysti – ei enemmän eikä vähemmän kuin – rakkaus.

Rakkaus on suurempi kuin mikään tai kukaan, rakkaus on kaikki. Rakkaus ei ilmesty elämäämme jonkun toisen ihmisen muodossa, vaan löytyy lopulta meistä itsestämme. On niin paljon asioita, joita voisi sanoa rakkaudesta. Päätin keskittyä tässä tekstissä siihen, mistä olette eniten halunneet lukea: romanttisesta rakkaudesta. Kirjoituksen nimen kuuluisi ehkä olla Keskeneräisen ihmisen lista asioista, jotka hän on tähän mennessä saanut selville parisuhteista.

Mietin pitkään voinko kirjoittaa tästä. En ole mikään asiantuntija. En ole kyennyt täydelliseen suoritukseen tässä lajissa sen enempää kuin muissakaan. Olen varmasti tehnyt virheitä enemmän kuin moni muu yhteensä. Mutta sitten muistin, että ei tässä tarvitse käydä ketään neuvomaan. Voin kirjoittaa muistiinpanoja matkan varrelta, listata omista kokemuksista syntyneitä havaintoja. Sitä te todennäköisesti halusittekin, lukea mitä minä asiasta ajattelen, ette filosofista esseetä rakkauden syvimmästä olemuksesta. Sen voin yrittää kirjoittaa kun olen seitsemänkymmentä, vielä en ole tarpeeksi vanha ja viisas.

Tästä taitaa tulla pitkä kirjoitus. Käy ensin hakemassa se kahvi ja laita vaikka Sufjan Stevensin uusi kappale tästä soimaan ennen kuin aloitat.

Olen oppinut kaiken mitä tiedän sillä tehokkaimmalla tavalla, kantapään kautta. Takana on nippu erilaisia ja eripituisia parisuhteita. Jokaisesta niistä olen saanut oppeja ja oivalluksia, joita ilman en olisi nyt tässä, enkä olisi se joka olen nyt.

Yksi tyhmimmistä asioista, joita tein joskus, oli kohdistaa parisuhteeseeni odotuksia. Loputtoman paljon odotuksia. Toivoin, että toinen ihminen valaisi minuun kaiken sen mikä minulta puuttui: pelotonta luottamusta tulevaan, uskoa itseeni, varmuutta meistä. Odotin myös, että kumppanini lukisi ajatuksiani, tietäisi millaisia kukkia toivon ystävänpäivänlahjaksi, aavistaisi milloin kaipaan helliä sanoja ja osaisi silloin sanoa juuri niitä asioita, joita halusin kuulla.

Sanomattakin selvää, että kohtasin paljon pettymyksiä. Ja ajattelin tietysti, että vika on siinä toisessa, kun hän ei tehnyt niin kuin minä halusin.

Kun katsoin vihdoin peilin ja mietin miksi olen jatkuvasti tyytymätön, oivalsin monta asiaa. Puhumisen tärkeyden – toiveita ei kannata jättää telepatian varaan! Jos haluat kukkia, sano se ääneen.

Mutta ennen muuta tajusin, että kukaan ei voi pelastaa meitä itseltämme eikä mikään parisuhde voi täyttää kaikkia tarpeitamme. Parisuhteella ei paikata aukkoja itsetunnossa tai perusturvallisuudessa. Hyvä parisuhde tarjoaa toki tukea ja auttaa kohtaamaan omat tunnelukot ja muut möröt, mutta työ on tehtävä itse.

Parisuhde ei taianomaisesti korjaa muitakaan asioita, jotka elämässämme ovat mahdollisesti pielessä. Vaikka löytäisimme rinnallemme sopivimman mahdollisen ihmisen, meidän täytyy silti seistä omilla jaloillamme ja ottaa vastuu omista valinnoistamme. Vaihtaa turhauttava työ johonkin parempaan, järjestää raha-asiamme, lopettaa sohvalla jumittaminen ja alkaa liikkua. Vetää rajamme niin, etteivät muut kävele niiden yli. Kasvaa, kehittyä. Oppia erottamaan milloin täyttymättömät toiveemme liittyvät parisuhteeseen ja milloin niissä on kysymys itsessämme olevista aukoista ja halkeamista.

Emme voi vain nojata taaksepäin ja odottaa parisuhteen ratkaisevan kaiken puolestamme. Sellaisia odotuksia ei mikään suhde tai kukaan toinen ihminen voi koskaan täyttää.

Olen kovan koulun kautta oppinut myös tämän: parisuhteen perusteeksi ei riitä, että kumppanissa on potentiaalia olla se, jonka haluan hänen olevan.

Olen sortunut ihan samaan kuin sadat tuhannet minua ennen:

Rakastunut vaikeisiin ihmisiin, jotka ovat niin kietoutuneet omiin ongelmiinsa, että millekään muulle ei riitä tilaa tai happea. Mutta ei se mitään! Hän eheytyy, kun vaan rakastan häntä tarpeeksi! Juuri minä olen se nainen, joka pelastaa hänet itseltään!

Rakastunut liian erilaisiin ihmisiin, jotka ovat mahtavia tyyppejä, mutta minulle ilmiselvästi vääriä. Mutta ei se mitään! Saan hänet näkemään maailman samalla tavalla kuin minä kun vaan yritän tarpeeksi! Hän muuttuu sellaiseksi kuin toivon hänen olevan, kun vaan kannustan häntä oikeaan suuntaan!

Ja niin edelleen, kunnes hakattuani päätäni seinään tarpeeksi kauan huomasin, että on tosi paljon helpompaa odottaa oikeaa ihmistä kuin yrittää muuttaa vääriä ihmisiä muistuttamaan minun mielestäni tarpeeksi oikeaa. Varsinkin kun se minulle väärä ihminen on luultavasti jollekulle muulle juuri se oikein ja sopivin.

Uskon nyt, että ihmistä ei voi muuttaa, eikä ole moraalisesti oikein edes yrittää. Muutos on toki aina mahdollinen – olen nähnyt sen niin itsessäni kuin toisissa – mutta ihminen muuttuu vain, jos itse haluaa. Se vaatii vahvan motivaation, joka voi tulla vain sisältäpäin.

Jos suhde ei toimi tai olet jatkuvasti tyytymätön, koska toinen ei ole sellainen kuin haluat, kannattaa katsoa peiliin ja miettiä johtuuko se omista epärealistisista odotuksista vai siitä, että suhde on yksinkertaisesti väärä. Kumpi tahansa vastaus kertoo kyllä mitä seuraavaksi kannattaa tehdä.

Kaikissa suhteissa on ongelmansa. Riitojakin on kaikilla, eikä niitä kannata pelätä. Olennaista on ongelmanratkaisukyky ja se, että viivan alle jää runsaasti enemmän hyvää kuin huonoa. Silläkin on tietysti väliä millaisia ne huonot jutut ovat. Erilaisen vuorokaudenrytmin tai yhteiskunnallisen näkemyksen kanssa voi elää, mutta on olemassa myös asioita, joita ei kannata katsoa läpi sormien tai opetella ymmärtämään ja hyväksymään.

Matkan varrella olen oppinut tunnistamaan joitakin varoitusmerkkejä siitä, että on väärässä suhteessa:
Et osaa, uskalla tai saa olla hänen seurassaan oma itsesi.
Joudut pienentämään itseäsi hänen kanssaan, olemaan vähän vähemmän, ettei hän tunne oloaan uhatuksi.
Teet koko ajan vähän liian suuria kompromisseja etkä ole aivan varma, että se on sen arvoista.
Varot, pelkäät tai jatkuvasti vaikenet, koska se on huonoista vaihtoehdoista vähiten paha.
Intuitiosi sanoo, että kaikki ei ole kunnossa. Sitä kannattaa kuunnella, intuitio on harvoin väärässä.

Puhutaan samalla pettämisestä. Olen kokenut molemmat puolet, pettänyt ja tullut itse petetyksi. Sen olen oppinut, että siihen ei liity mitään sääntöjä. On niitä, jotka oppivat virheistään ja kasvavat. On niitä, jotka eivät edes yritä, vaan toistavat samaa kaavaa niin kauan kuin niiden annetaan. Ja aina on niitä maailman lojaalimpia kumppaneita, joiden piti olla niitä, jotka eivät ikimaailmassa pettäisi rakkaitaan, mutta pettävät silti.

Usein se liittyy ihmisen omiin kriiseihin, joskus myös kunnioituksen puutteeseen tai parisuhteen pystyynkuivumiseen, toisinaan siihen, että omasta suhteesta ei saa niitä asioita, joita oikeasti haluaa ja tarvitsee, koska ei ole uskaltanut olla itselle ja toiselle rehellinen. Mutta luulen, että useimmiten pettäminen ei johdu siitä, ettei rakastaisi kumppaniaan, vaan siitä, ettei rakasta ja arvosta itseään.

Entä luottamus? Mistä tietää voiko luottaa? Olen tullut tulokseen, että ei sitä tiedäkään. Jos jatkuvasti epäilet, äänessä on joko intuitiosi tai epävarmuutesi. Ensinmainittua kannattaa kuunnella, mutta jos pelko on vain sinun päässäsi, mieti tätä: voit valita epäilyksen ja elää joka päivä siinä pelossa, että ihan kohta sattuu. Jos niin käy, se sattuu ihan yhtä paljon, vaikka pelkäsit sitä etukäteen. Tai sitten voit valita luottamuksen, heittäytyä yhdessäoloon huolettomasti kuin auringon lämmittämään Karibianmereen ja luottaa siihen, että kaikki menee ihanasti. Itketään sitten, jos aihetta jonain päivänä annetaan.

Sananen myös eroamisesta. En usko epäonnistuneisiin suhteisiin. Ei jokainen eroon päättyvä suhde ole epäonnistuminen. Kaikkien suhteiden ei vaan kuulu kestää loppuelämää, koska silloin ei tulisi tilaa niille suhteille, joiden kuuluu. Kaikissa päättyneissä parisuhteissa oli jotain hyvää, jota muistella ilolla ja kiitollisuudella. Ajattelen, että se oli hienoa niin kauan kuin oli. Kiitän mielessäni kaikesta hyvästä. Toivon entisille rakastetuilleni pelkkää parasta ja uskon, että he toivovat samaa minulle.

En kadu mitään, vaikka olen tietysti pahoillani niistä kerroista, kun olen satuttanut muita omaa ymmärtämättömyyttäni, itsekkyyttäni tai pelkuruuttani. Mutta on eri asia kohdata virheensä silmästä silmään, ottaa niistä opiksi ja pyytää anteeksi kuin märehtiä menneessä ja kaikessa mikä silloin-ja-silloin menikään pieleen.

Uskon, että opimme jokaisesta suhteestamme jotain arvokasta itsestämme ja muista ihmisistä. Jokaisen kokemuksen myötä olemme askeleen lähempänä itseämme, lähempänä sellaista rakkautta jota elämäämme toivomme.

Aina hoetaan, että ensin pitää olla onnellinen omassa elämässään, lopettaa rakkauden etsiminen ja odottaminen – vasta sitten sen voi löytää. En usko pätkääkään. On tietysti tervettä elää täyttä elämää eikä roikkua jossain sittenkun-todellisuudessa odottamassa, että elämä vihdoin alkaa Sitten Kun se oikea löytyy. Mutta minusta siitä saa ja kannattaa olla avoin ja rehellinen, jos toivoo elämäänsä rakkautta. Kyllä sitä saa kaivata! Sanomalla toiveen ääneen sytyttää valon, joka vetää puoleensa samankaltaista energiaa – ja sitten kun hetki on oikea, jotakuta toista ihmistä, joka etsii samaa kuin sinä.

En ole ikinä haaveillut häistä tai perheestä, mutta olen vaalinut ajatusta elinikäisestä kumppanuudesta, ihmisestä, jonka rinnalla rakastaisin, kasvaisin ja vanhenisin.

En oikein usko teoriaa yhdestä oikeasta, joka odottaa meitä jossain. Ajattelen, että meille kaikille on monia mahdollisia kumppaneita, ja siihen, kenen kanssa lopulta päädymme yhteen, vaikuttaa moni asia: ajoitus, uskallus, kyky tarttua tilaisuuksiin. Universumi pudottaa eteemme erilaisia mahdollisuuksia ja on lopulta kiinni meistä itsestämme miten niihin reagoimme. Toisaalta voimme itse vaikuttaa myös siihen millaisia ne mahdollisuudet ovat.

Kaikkein tärkein asia, jonka olen oppinut, liittyy juuri tähän: kannattaa olla rehellinen itselleen siitä millaista parisuhdetta etsii. Olemme kaikki erilaisia. Ne asiat, joita juuri sinä kaipaat, eivät välttämättä ole niitä samoja asioita, joita ystäväsi tai äitisi tai parisuhdeterapeutti Hesarin haastattelussa peräänkuuluttaa. Vain sinä itse voit tietää.

Alussa ajattelin, että tärkeintä on sama musiikkimaku. Muutin yhteen ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, koska hänkin rakasti The Doorsia. Eromme jälkeen kiinnostuin pojista, jotka ilmestyivät tanssilattialle New Orderin soidessa, tai nojailivat pillifarkuissaan samoilla rokkikeikoilla kuin minä. Asiat tuntuivat kovin yksinkertaisilta silloin kun oli hädintuskin teinivuosistaan selviytynyt musiikkidiggari. Kokemukset kyllä karistivat turhat kuvitelmat ja oivalsin pian, että toimivaan suhteeseen tarvittiin muutakin kuin samat lempilevyt.

Ensimmäistä aikuisista suhteistani luulin kaipaavani jännitystä ja jatkuvaa draamaa. Jäin siihen koukkuun, kuvitelmaan kiihkeästä elokuvarakkaudesta. Pidin suuria riitoja merkkinä suurista tunteista, vaikka kutistuin päivä päivältä enkä rakastanut riitelyn myötä enemmän, vaan vähemmän.

Mietin, että ehkä olin ymmärtänyt kaiken aivan väärin: kenties tarvitsinkin jännityksen sijaan aivan päinvastaista? Tasaista turvaa, jossa lautaset eivät lennä eivätkä tunteet räisky. Jonkinlaista jatkuvuutta sellaisessa muodossa, josta niin monet haaveilevat. Annoin sille mahdollisuuden.

Kesti tovin myöntää, että se ei riitä – että on asioita, jotka ovat minulle vielä tärkeämpiä.

Ehkä olin vasta silloin elänyt tarpeeksi uskaltaakseni kohdata asiat sellaisina kuin ne olivat ja kysyäkseni itseltäni mitä oikeastaan halusin. Vastaus oli lopulta yksinkertainen. Kaikkein eniten kaipasin paikkaa, joka tuntuisi omalta. Halusin pois epämääräisestä tunteesta, että elämä odotti minua jossain muualla.

Lupasin itselleni, että olisin yksin, kunnes löytäisin ihmisen, jonka rinnalla olisi sellainen olo, että tähän minä kuulun. Olin valmis odottamaan kolme tai viisi tai kymmenen vuotta. Olin varustautunut siihenkin vaihtoehtoon, että vika oli minussa eikä suhteissani. Ajattelin, että olen mieluummin loppuelämän yksin kuin suhteessa, joka ei ole minua varten.

Mutta niin monesti asiat osuvat kohdalle juuri silloin kun niille on vihdoin valmis.

Näin uusin silmin ihmisen, jonka olin tuntenut kauan. Ei hän enää sama ollutkaan kuin joskus, enkä ollut minäkään. Kaikki jotenkin putosi paikoilleen. Levottomuus loppui.

Olemme olleet yhdessä vasta pienen hetken eikä kukaan tiedä tulevaisuudesta, mutta tämän tiedän: olen vihdoin rauhallinen. En rimpuile enää. Kun olemme yhdessä, en olisi missään muualla mieluummin. Ja kun kuljen hänen rinnallaan, tiedän olevani juuri siinä mihin kuulun.

Siinä päällimmäiset. Mutta en missään nimessä kuvittele, että nyt olen valmis ja nyt ymmärrän kaiken, älkääkä te missään nimessä kuvitelko, etten enää käyttäydy tyhmästi tai kohtuuttomasti, tai että osaisin aina itse soveltaa käytäntöön näitä asioita. Harjoitukset jatkuvat varmasti niin kauan kuin tämä maallinen matka, niin pitkälle kuin jalat kantavat. Saatan sitäpaitsi olla täysin väärässä, who knows. Viiden vuoden päästä saatan muutenkin olla kaikesta eri mieltä.

Lopuksi oma listani tärkeistä asioista parisuhteessa, ei missään tietyssä järjestyksessä:

Keskusteluyhteys. Uskon, että kaikesta selviää, jos kykenee avoimesti puhumaan asioista, varsinkin niistä kaikkein vaikeimmista. Jos ei osaa, kannattaa opetella. Uskon myös, että joskus parasta mitä voi tehdä on lopettaa loputon analysointi, avata viinipullo ja harrastaa villiä seksiä.

Rehellisyys. Itselle ja toiselle. Ihmisellä on oikeus omiin ajatuksiin eikä jokaista mielenliikahdusta tarvitse raportoida, mutta jos mietit pitäisikö tästä kertoa toiselle, vastaus on ihan varmasti kyllä.

Keskinnäinen kunnioitus. Luulen, että tämä on tärkeämpää kuin moni tajuaa. En halua ikinä lakata kunnioittamasta ja ihailemasta rakastani kaikissa niissä asioissa, joissa hän on hyvä ja jotka tekevät hänestä sen kuka hän on.

Anteeksi pyytäminen ja antaminen. Kukaan meistä ei ole aina helppo kumppani. Tuomme suhteeseen mukaamme omat pelkomme, ennakkoluulomme, toiveemme, kuvitelmamme siitä miten maailma toimii. Erehdymme ja mokailemme, se on elämää. Joskus on meidän vuoro olla idiootti, joskus se jonka yrittää ymmärtää sitä idioottia.

Oma tila. Aikuisen ihmisen ei pidä joutua kysymään lupaa omiin asioihinsa ja menoihinsa. Anna toiselle sama tila ja hengitysilma, jonka haluat itsellesi. Jos joudut pitämään hänestä kaksin käsin kiinni ettei hän katoaisi, suhde ei ehkä muutenkaan ole kiinnipitämisen arvoinen.

Ystävyys. Moni näkee vaivaa ollakseen hyvä ystävä, mutta kohtelee omaa rakastettuaan rumasti: pitää itsestäänselvyytenä, mököttää, tiuskii tai purkaa stressiä kiukuttelemalla. Minusta yksi parhaista ohjenuorista parisuhteeseen on kohdella kumppaniaan kuin parasta ystäväänsä. Kysy aina mitä kuuluu. Auta, ole läsnä ja kiinnostunut, tee pienillä asioilla hänen elämästään helpompi ja ihanampi.

Riittävän samanlaiset arvot. Voimme rakastaa hyvinkin erilaisia ihmisiä, mutta yhteiselosta tulee todennäköisesti vaikeaa, jos arvot poikkeavat radikaalisti toisistaan. Paras lähtökohta suhteelle on, että molemmat pitävät suunnilleen samoja asioita suunnilleen yhtä tärkeinä.

On olennaisempaa olla onnellinen kuin oikeassa. Valitse taistelusi. Ne makuuhuoneen lattialle unohtuneet sukat eivät ole niin tärkeitä kuin surkeana maanantaina ehkä tuntuu.

Kuuntele aina, älä ikinä lakkaa kuuntelemasta niin kuin silloin alussa kun ahmit hänen jokaisen sanansa! Silloin (varsinkin silloin) kun olette eri mieltä, kuuntele ja yritä aidosti ymmärtää. Uskon vakaasti, että kuunteleminen on yksi parhaista tavoista ylläpitää keskusteluyhteyttä, syventää yhteisymmärrystä ja saada toinen tuntemaan olonsa arvostetuksi ja rakastetuksi.

Ja lopulta tietysti, kahden ihmisen välinen rakkaus. Se on alkemiaa, jokin kosminen kaava, jota sanat eivät tavoita. En tiedä mistä se alkaa enkä sitä mihin se loppuu. Enkä osaa kertoa mistä sitä saa, mutta jos olet onnekas ja rakkaus putoaa polullesi, ruoki sitä, kastele sitä, vala siihen valoa ja anna sen kasvaa.

Jos olet vasta alussa ja mietit pitäisikö uskaltaa, anna mennä! Rakkaus on aina riski, mutta ellet ota sitä, et voi koskaan voittaa. Jos olet odottanut merkkiä, ehkä se on tämä.

Taikaa on, jos uskoo siihen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA