Kuumia päiviä pohjoisessa

TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Terveisiä jokivarresta! Kuten kaikkialla muuallakin, täällä on läkähdyttävän kuumaa, ollut jo tovin. Olen ruskettunut, vaikka olen pysytellyt enimmäkseen varjossa. Talviturkinkin olen heittänyt, uinut jopa useamman kerran. Siis minä, vilukissa, joka viimeksi uin näissä pohjoisen viileissä vesissä kun olin viisitoistavuotias. Helle ajaa ihmisen kaikenlaiseen hullutteluun. Koirat torkkuvat pihalla, päivät ovat pitkät ja venyvät. Aurinko lämmittää iltaan asti, kymmeneltäkin on vielä hiki.

On ollut tarkoitus näiden viikkojen aikana edistää talon kunnostustöitä, mutta kolmenkymmenenkahden asteen helteessä on vähän vaikea motivoida itsensä purkamaan pinkopahveja huoneissa, joiden ikkunat ovat niin lahot, ettei niitä saa auki. Ilma seisoo sakeana, pöly kieppuu valoa vasten. Kaikki vaatteet ovat liikaa, vasara liukuu hikisissä kämmenissä. Päätimme, että parempi ottaa nyt ihan hissuksiin, katsella ja suunnitella. Tehdä pieniä ja sopivankokoisia asioita, ja tarttua niihin isoihin sitten kun uuvuttavin kuumuus on ohi.

On ollut myös tarkoitus purkaa kevään mittaan otettuja kuvia hirsitaloprojektimme ensimmäisistä päivistä, mutta on ollut niin kuuma, etten ole jaksanut sitäkään. Istua nyt tällä säällä pirtin pöydän äärellä penkomassa kovalevyä ja muistelemassa hetkiä kun huhkimme villapaidoissamme 15-tuntisia työpäiviä talon tyhjentämiseksi tarpeettomasta tavarasta? Ei kiitos, palataan niihin tunnelmiin kun vähän viilenee ja villapaidat alkavat taas kiinnostaa. On yö ja kirjoitan tätä paraikaa pelkissä pikkuhousuissa.

Helteeseen tottuu, alkaa elää sen raukeassa rytmissä. Päivät kuluvat varjopaikkoja etsien, vesimelonia ja mansikoita syöden. kaikki on tehtävä hitaasti. Kun mihinkään muuhun ei pysty, lähdemme rannalle: joen varrella tuulee edes vähän.

Iltaisin tekee mieli valvoa pitkään, koska silloin ei ihan yhtä tukahduttavan kuuma. Selaamme lehtiä, puuhastelemme, availemme laatikoita. Katsomme leffoja, joihin emme jaksa keskittyä, kaadamme viinilaseja, joita emme jaksa juoda loppuun. Ihot ovat nahkeat eikä sänky houkuta, sitäpaitsi lusikassa nukkumista on vältettävä kaikin keinoin. Onneksi toimme kotoa tänne vanhan superleveän sänkymme, joka lähti pois uuden tieltä viime keväänä.

Aamuisin herää ensimmäisen kerran kuuden maissa siihen, että joku helvetin lintu pojottaa hereillä ja huutelee ikkunan alla asioitaan. Ja siihen, että on kuuma, vaikka pirtin ikkunat ovat auki ja pimennysverhot kiinni, eikä mistään tule viiruakaan valoa. Kahdeksaan mennessä voi luovuttaa ja nousta keittämään kahvia – muutkin linnut ovat heränneet eikä nukkumisesta tule muutenkaan enää mitään. Lämpö työntyy hirsitalon hengittävien seinien läpi, ikkunoista, ovien alta, tiivistyy iholle kosteudeksi, joka valuu pitkin kylkiä. Nukumme ilman peittoa pelkillä pussilakanoilla, silti ne on aamuun mennessä potkittu lattialle.

Rakastan lämpöä. Tukaliksi yltyneistä lämpötiloista huolimatta olen iloinnut näistä päivistä ja nauttinut joka solullani 23-asteisesta Tornionjoesta ja kuumista illoista, kun ulkona on saanut heilua pikkutunneille asti hellemekossa. Samaan aikaan huolestuttaa: jääkö meiltä nyt näkemättä jotain tärkeää? Keskitymmekö vääriin asioihin, kuten kaupoista loppuunmyytyihin tuulettimiin ja viilentäviin smoothieohjeisiin, kun pitäisi miettiä mistä tämä helleaalto kertoo? Ristiriidat repivät auringon lasta, itsekkäästi en tahtoisi luopua tästä trooppisesta lämmöstä, mutta samaan aikaan en halua, että planeettamme kiehuu yhtään enempää. En tiedä mitä tekisin, joten keskityn mehiläisiin: kokoan niille vanhoihin ruukkuihin niittykukkia ja levitän niitä pitkin pihaa, jätän nurmikon ajamatta että apilat saisivat kasvaa, sirottelen sinne sun tänne pieniin vateihin sekoitettua sokerivettä. Ilahdun jokaisesta villeihin kimppuihini eksyneestä mehiläisestä, tänään niitä oli kaksi ja juttelin niille kaikenlaista. Toivon, että mies tuntee minut jo tarpeeksi hyvin ollakseen kuin ei olisikaan.

Mehiläistarjoilun ohessa olemme tehneet kaikkea muutakin pientä ja keskikokoista. Penkoneet vinttiä ja tutkineet pihapiiriä, jossa koluttavia nurkkia riittää: on vanha lato, navetta ja riihi (tallista ei ole enää kuin luhistuneet laudat jäljellä). Keitelleet uusia perunoita, seuranneet viinimarjojen kypsymistä. Tyhjentäneet vuosia varaston virkaa toimittaneen saunan ja vihkineet sen takaisin käyttöön, mistä uskon saunan olevan yhtä mielissään kuin me. Viettäneet aikaa ja vetelehtineet, mutta aika vähän – olin ajatellut että täällä ehtisin vain lojua viltin päällä ja lukea kirjoja, mutta en sitten kuitenkaan ole malttanut kauheasti olla paikoillani, kun on niin paljon kaikkea. Retki hillasuolle oli tietysti urotekojen uroteko, olen vieläkin ylpeä meistä ja syön tyytyväisenä itsetekemääni hilloa joka päivä.

Olemme uittaneet koiria, jolla tarkoitan, että Luna-koira ui ja Juno-koira kahisee kaislikossa kuin rantakäärme, maistelee lehmänsontaa ja kirmaa hiekalla kärpästen perässä. Mitä näitä nyt on, asioita joilla neropattikoira voi tehdä omistajansa ylpeäksi. Hyvä, että molemmat koirat nauttivat rannasta omalla tavallaan. Ainoa asia, jota Luna rakastaa enemmän kuin vettä, on kepit – ja mikä riemu syntyy siitä, kun nämä yhdistetään! Arviolta kolmannes päivistämme on kulunut heitellen keppejä jokeen. Eli Lunan mielestä ei ollenkaan tarpeeksi paljon.

Olemme toki henganneet myös isolla kirkolla. Marketissa tutkimassa porolaareja, rautakaupassa, sekatavarakaupasta josta saa ämpäreitä, halpoja porakoneita, päiväpeittoja ja hyttysmyrkkyä. Tänään vierailimme kirkonkylän kierrätyskeskuksessa ja ostimme työhaalarin, sillä ennen kuin täällä pääsee käsiksi varsinaisiin pihatöihin, pitää raivata puskakaupalla aikuisen ihmisen korkuisia nokkospuskia ja etsiä se piha niiden alta. Haalistunut maastokuvioillinen haalari maksoi euron, oli mielestämme kohtuuhintainen. Emme ole ajatelleet vielä testata sitä, syssymmällä sitten. Nyt istutaan kuistin portailla, syödään kypsiä persikoita niin että mehu valuu suupieliä pitkin ja ihmetellään tätä kaikkea.

Elämä on solahtanut täällä omiin uomiinsa. Kalenterin sijaan aurinko määrittelee rytmin. Lapin luonto, joka tavallisesti kohisee ympärillä, on kuumuuden takia tavallista hiljaisempi, vai onko siitä vain niin kauan etten enää muista millaista täällä on kesäisin? Mutta illan tullen eläimet heräävät, kuulen niiden risahdukset metsän reunassa. Yksi ilta näin kun kettu jolkotteli pellon poikki, sillä ei ollut kiire mihinkään. Toisena iltana pihan yli porhalsi pöllö.

Olen tänään ajatellut asioita kuten kannonjyrsintää, talon maalipinnan hiekkapuhaltamista ja sitä kuinka iso homma olisi purkaa romahduspisteessä oleva lato ja siirtää sen tilalle hirrestä rakennettu riihi. En ole peseytynyt yli viikkoon muualla kuin joessa tai saunassa. En tiedä missä meikkipussini on. Olen hukannut höyläni ja olen kaikkialta ihanan pörheä. On vaikeuksia muistaa viikonpäivää, kellonaika ei kiinnosta pätkääkään. Arkeemme liittyvät asiat, kuten palaverit, kirjanpito tai Helsingin kodissa alkava remontti tuntuvat tällä hetkellä todella kaukaisilta.

Meillä on käynyt myös ensimmäiset kesävieraat! Se on saavutus ottaen huomioon, että talo sijaitsee todella kaukana kaikesta, melkein tuhannen kilometrin päässä omasta arjestamme. Helsingissä asuva veljeni ajoi tänne ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Seuraavaksi vierashuoneeseen muutti niinikään Helsingistä Lapin-kiertueelle lähtenyt ystävä, jonka haimme Rovaniemeltä. Ja kun hän lähti, tuli tilalle seuraava, pikkuserkku joka tuntuu enemmän sisarukselta kuin kaukaiselta sukulaiselta. Hän pääsi ihan bussilla melkein perille, kävimme noukkimassa hänet valtatien varrelta bussipysäkiltä ja lähdimme tietysti heti Ruotsiin ruokaostoksille, koska mitä muutakaan täällä tehdään, kun tulee kesävieraita?

Ja toki minulla on täällä muutama vanha ystävä, hekin ovat muuttaneet muualle jo kauan sitten, mutta palaavat kesäisin pohjoiseen lomanviettoon. Niinpä mekin näemme nyt täällä Helsingin kotien ja kahviloiden sijaan, vaikka he eivät olleet aluksi uskoa silmiään: minä näillä leveysasteilla, kaikkien niiden vuosien jälkeen, kun yritin pysyä pohjoisesta mahdollisimman kaukana. Mutta sellaista se on, asiat muuttuvat ja kun ne muuttuvat, se voi tapahtua nopeammin kuin kukaan olisi arvannut. Ehkä asiat ovat kypsyneet minussa jossain niin syvällä, etten ole itsekään sitä huomannut kuin vasta nyt.

Heinäkuu on mennyt aika lailla lomaillessa, vaikka ei meillä yrittäjinä mitään virallista lomaa olekaan. Sähköposteja on täytynyt pitää (sivu)silmällä, muutamia projekteja edistää. Ja toki tämä blogi on päivittynyt puolilomalaisen laiskaan tahtiin. Se lähtee kiihtymään kohti loppukesää, mutta nämä dediksettömät viikot ovat olleet ihania ja tarpeellisia. On tehnyt hyvää, että aika on kulunut enimmäkseen ihan muualla kuin tietokoneen äärellä. Täytyy vaan toivoa, että lämmön sulattamat aivot heräävät sitten kun työt käynnistyvät kunnolla.

Pian tämä pieneltä ikuisuudelta tuntunut Lappi-loma loppuu ja palaamme ainakin hetkeksi arkeen, mutta ei ihan vielä. Vielä muutamia kuumia aamuja ja hikisiä öitä, heräämistä lintuihin ja kärpäsiin, kahvintuoksu vanhan talon keittiössä. Haluan pitää kiinni tästä kaikesta niin kauan kuin sitä vielä jatkuu.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

10 x kirppisvinkit

Kiertelimme tovi sitten kierrätyskeskuksessa, kun kuulin sivukorvalla hyllyjen välissä kiertelevän pariskunnan keskustelevan. Kirppiksillä on niin ärsyttävää käydä, kun ei ikinä tiedä mitä löytää, nuori nainen sanoi poikaystävälleen. Miten erilaisia olemmekaan! Juuri se on minusta nimittäin kaikkein parasta koko hommassa. Kirpputoriapajat ovat arvaamattomat. Saatat löytää juuri sitä mitä toivoitkin, tai sitten vastaan osuu jotain ihan muuta. Sekin kuuluu kirppistelyyn, että joskus lähdet tyhjin käsin, mutta toki on olemassa niksejä, joiden avulla kirppisonnen voi houkutella kohdalleen useammin.

Kokoelma kirppislöytöjä: Arabian käsinmaalattu maljakko 70-luvulta, Oiva Toikan tuikkulyhty, puinen tarjotin, Arabian Ruska-kahvikuppi ja pieni keraaminen kulho, jonka toimme Marokon matkalta.

Olen aina rakastanut haahuilla kirppiksillä ja Jarno on samanlainen, niinpä kirppisretkistä on tullut meidän yhteinen lempiharrastus. Piipahtelemme kirppiksillä ja secondhand-kaupoissa aina kun niitä osuu sopivasti vastaan, antiikkikauppoja on ihanaa koluta vapaapäivinä. Kierrätyskeskukset ovat parhaimmillaan aarreaittoja, sillä niissä tavarat on lajiteltu valmiiksi – niitä olemmekin käyneet läpi viime aikoina erityisen ahkeraan, sillä uuteen kotiin on tarvittu kaikenlaista varastohyllynkannattimista työhuoneen kirjahyllyihin. Miksi hankkia kaikki uutena, jos käytettynä voi löytyä edullisempia, laadukkaampia ja persoonallisempia vaihtoehtoja?

Italialainen nahkasohva, Askon 60-luvun senkki ja Picasson keramiikkanäyttelyn juliste ovat kirppislöytöjä, musta vitriini antiikkikaupasta. Valaisin löytyi roskalavalta ja kunnostettiin.

Second hand -harrastus näkyy niin vaatekaapissa kuin sisustuksessa. Melkein kaikki kodissamme on hankittu kirppiksiltä, kierrätyskeskuksista ja antiikkikaupoista. Myös monet lempivaatteeni ja laukkuni on hankittu käytettynä ja tuntuu, että juuri kirppisaarteideni alkuperästä kysytään kaikkein eniten. Nyt seuraakin kauan toivottu vinkkiopas, joka perustuu omiin, erittäin subjektiivisiin kirppishain kokemuksiini. Lisätkää perään omia vinkkejänne!

Hymypoikapatsas kahdella eurolla Hietsusta. 

Mutta ennen vinkkejä kirppishain on pakko vielä vähän paasata siitä miksi kirppistely kannattaa! Niin paljon syitä!

Second hand -shoppailu on ekologisempaa kuin tavaran ostaminen uutena. 

Elämme maailmassa, joka hukkuu heikkolaatuiseen kertakäyttökamaan. On ympäristöteko hankkia uuden sijaan käytettyä, varsinkin jos suosii valinnoissaan laatua, joka kestää aikaa ja käyttöä. Olen esteetikko, haluan ympäröidä itseni kauneudella. Rakastan vaatteita ja esineitä, jotka huokuvat silmääni ja sieluani hiveleviä nyansseja. On ihanaa, että kirppislöytöni kuormittavat korkeintaan omia kaappejani, eivät ympäristöä.

Suomalaista lasia 50-, 60- ja 70-luvulta, suunnittelijoina Saara Hopea, Kaj Franck ja Nanny Still. Ruskea maljakko taitaa olla Karhulan Lasitehtaan.

Vanha tavara on usein tehty paremmin kuin uusi.

Ennen monet käyttötavarat tehtiin kestämään omistajansa koko eliniän ja monet säilyivät seuraavaankin polveen. Taidokkaasti tehdyt, omistajalta toiselle siirtyneet esineet puhuttelevat nykyisessä kertakäyttökulttuurissa: monissa vanhoissa tavaroissa on sielu, joka puuttuu nykypäivän halpatuotantolinjalla syntyneistä esineistä. Rakastan hankkia kirppiksiltä kauniita ja kestäviä käyttötavaroita, kuten astioita, kalusteita ja tekstiilejä. Keitämme kahvit 50-luvun teräspannulla, joka ilahduttaa joka aamu. Suurin osa matoistamme ovat vanhemmat kuin me. Kaikki kirppis- ja antiikkilöytömme ovat käytössä, mitään ei ole hankittu pelkäksi koristeeksi.

60-luvun nahkarahi, metallinen lehtiteline ja vanha teräspannu. Taustalla olevat Iittalan, Wiialan ja Riihimäen lasipurkit ja puinen tarjoilualusta ovat myös kirppislöytöjä.

Second hand -löydöillä syntyy persoonallisempaa jälkeä.

Olen totaalikyllästynyt somevirrassa vastaan tulviviin koteihin, joita ei erota toisistaan. Tuntuu, että kaikilla on samat värit, pinnat ja tavarat, yhdisteltynä samalla tavalla. Haluan, että koti tuntuu ja näyttää omalta, että sieltä tunnistaa kuka siellä asuu. Sieltä sun täältä kerätyillä secondhand-löydöillä sisustuksesta tulee suuremmalla todennäköisyydellä persoonallinen kuin hankkimalla kaiken uutena kaupasta, jossa myydään pääsääntöisesti kulloinkin muodissa olevaa tavaraa. Olemme tuoneet kirppis- ja antiikkilöytöjä myös matkoilta ja niin sisustuksesta on pala palalta tullut kokoelma elettyä elämää, tarinoita, päähänpistoja, äkkirakastumisia ja vaivalla metsästettyjä vintageaarteita. Aavistuksen eripariset kalusteet ja kerrostumat ovat kiinnostavampia kuin täydelliset konseptikodit.

Vanha marokkolainen matto ja tehdasvalaisimet ovat antiikkikauppahankintoja. Iso 70-luvun peili, tiikkitaso ja rottinkikori ovat kirppikseltä. Talonpoikaiskaappi löytyi Facebookin kierrätysryhmästä ja sai sitä kautta itselleen myös uuden kodin kun sillä ei enää ollut paikkaa meiltä.

Kirppiksillä voi tehdä löytöjä pikkubudjetillakin.

En ole pihi. Saatan käyttää isonkin summan yksittäiseen hankintaan, jos tiedän, että se on minulle täydellinen ja pysyy mukana pitkään ellei peräti loppuelämän. Maksoin antiikkisesta astiakaapista melkein tonnin, iloitsen siitä joka päivä ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli joka penninsä väärti. Silti saan suurta iloa siitä, että kirppiksillä voi tehdä ihania löytöjä pikkurahalla. Suurin osa kotimme kalusteista ja esineistä onkin hankittu edullisesti: löysin vasta esimerkiksi loistokuntoisia 60-luvun tiikkituoleja kympillä kappale.

Raha ja edulliset hinnat ovat suhteellisia käsitteitä kirppismaailmassakin. Design-aarteita voi säkällä löytää parilla hassulla eurolla, mutta joskus kannattaa maksaa hiukan enemmänkin. Asioiden suhteuttaminen auttaa: satanen täydellisesti istuvasta, laadukkaasta vintagetakista ei ole paljon, sillä vastaava maksaa uutena moninkertaisesti enemmän eikä luultavasti ole puoliksikaan yhtä laadukas. Kymppi Arabian loistokuntoisesta kahvikupista ei ole paha hinta, sillä se 50-luvulla tehty kahvikuppi on valmistettu Suomessa, maalattu todennäköisesti käsin ja kestää helposti vielä vuosikymmeniä.

70-luvun viinilasit hankittiin ystävän kirppispinosta, lisää on löytynyt myöhemmin omilta kirppisreissuilta.

Vanhan tavaran arvo säilyy.

Vanhojen tavaroiden kohdalla jälleenmyyntiarvo säilyy ihan eri tavalla kuin suurimmassa osassa tänä päivänä valmistetuissa esineissä. Harva tekee kirppislöytöjä sillä ajatuksella, että tämän myyn joku päivä eteenpäin, mutta on kiva tietää, että 60-luvun tiikkipöydän saa todennäköisesti myytyä eteenpäin suunnilleen samalla summalla, jolla sen on ostanutkin. Trendit ja kysyntä toki vaikuttavat käytetyn tavaran, vintagen ja antiikin jälleenmyyntiarvoon, mutta kestävä ja laadukas esine, joka on kelvannut sinulle, löytää todennäköisesti sopuhintaan myös uuden omistajan, jos päätät siitä joskus luopua. Jos olet pitänyt esineestä huolta ja ehkä jopa hiukan kunnostanut sitä, se saattaa päättyä takaisin kiertoon jopa paremmassa kunnossa kuin oli ja ehtii tuottaa iloa vielä monelle muulle.

En enää ajattele, että kaikki on ikuista. Toiset esineet seuraavat minua joka kotiin ja elämänvaiheeseen, mutta toiset eivät löydä enää muuton tai karsintakierroksen jälkeen paikkaansa, eikä se haittaa. Kauniit ja kestävät vanhat tavarat löytävät aina uuden kodin: myyn ne eteenpäin, lahjoitan ne ystäville tai vaihdan ne johonkin tarpeellisempaan. Viimeksi vaihdoin ystävän kanssa vanhan pianojakkaran valaisimeen, sillä tarvitsin kattovalaisinta enemmän kuin jakkaraa, joita oli kertynyt pari ylimääräistä.

Esineiden historia, muotoilu ja kulttuuriset merkitykset ovat kiehtovia.

Kirppislöytöihin saa toki suhtautua vain kauniina esineinä miettimättä sen enempää mistä ne ovat peräisin, niin minäkin tein! Mutta sitten kävi niin, että aloin kiinnostua myös niiden valmistajista ja suunnittelijoista, iästä ja kulttuurisesta maisemasta, johon ne olivat syntyneet. Kun tietää vähän mistä kirppisaarteet ovat peräisin ja mitä niiden suunnittelussa on ajateltu, niistä iloitsee ja niitä arvostaa vielä entistäkin enemmän. Ajattelen, että on tärkeää kohdella kunnioituksella esineitä ja kalusteita ympärillään. Silloin niistä pitää huolta ja niihin sitoutuu.

Kauniisti hiotut lasirasiat ja pikkulautaset olivat edullisia kirppislöytöjä ja sopivat loistavasti korujen sun muun pikkutavaran säilytykseen.

1 ~ Kiertele usein

Ihmisiä, jotka tuskailevat etteivät löydä ikinä kirppiksiltä mitään, yhdistää yleensä se, että he käyvät kirppiksellä ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ja toisaalta ne tyypit, jotka löytävät jatkuvasti toinen toistaan upeampia juttuja, ovat juuri heitä, jotka piipahtavat säännöllisesti tutkimassa laareja.

Tärkein vinkki onkin: käy kirppiksellä usein! Itse piipahdan kirppiksillä useamman kerran viikossa aina kun niitä osuu sopivalla hetkellä vastaan, monesti kiireettöminä aamuina koiran kanssa aamukävelyn varrella. Kerran tulin koiraulkoilutusreissulta kotiin rottinkipöydän kanssa. Sovin kesäisin myös kahvitreffejä ystävien kanssa Hietsun torille: ensin kierretään kirppispöydät, sitten istahdetaan kahville.

Mitä useammin käyt, sen useammin tulee aarteita vastaan.

2 ~ Määrittele mistä olet kiinnostunut

Kirppiksen tavarapaljouden skannaamista helpottaa, jos on jotain käsitystä siitä minkälaisia asioita etsii, mistä tyyleistä ja millaisista nyansseista tykkää? Konkreettisia tarpeita voi listata: isommat kahvimukit. Taso eteiseen. Jotain väriä olohuoneeseen. Viikonloppukassi. Sopivia tunnelmia ja nyansseja voi metsästää helposti lehdistä, netistä ja Instagramista. Minua inspiroi eniten alkuperäislähteet, kuten vanhat kirjat, leffat ja dokumentit, taiteilijoiden kodit ja ateljeet – tilat, tunnelmat ja tyylit ajalta ennen sosiaalista mediaa ja Pinterestia.

Pidä pää kylmänä. Kirppikseltäkään ei kannata ostaa mitään turhaa, joka jää lojumaan kaappiin. Jos et ole tuunaajatyyppiä, et tule kaventamaan myöskään sitä vähän liian isoa kirppismekkoa. Asioita voi sulkea tietoisesti myös pois: jättää astiat väliin, jos keittiön kaapit pullottavat jo valmiiksi, tai skipata kengät, jos niitä on muutenkin liikaa.

Omalla kirppisostoslistallani on tällä hetkellä Arabian Ruska-astiasarjan kahvikupit ja teemukit ja joku iso peili uuden kodin eteiseen, sillä vanha ei sovi sinne. Lisäksi kestolistallani on kiinnostavat taideteokset ja taidekirjat, käsintehty keramiikka ja pari vanhaa juomalasisarjaa, joita omistan muutaman ja haluaisin vielä pari lisää. Yleisesti ottaen en kerää kokonaisia sarjoja, vaan poimin kauniita asioita jonkin epämääräisen intuition varassa ja luotan siihen, että eripariset löytöni yhdistää jokin punainen lanka, joka saa ne näyttämää hyvältä yhdessä.

Kukkamekko ja Samujin nahkasandaalit ovat kirppishankintoja, vuosia mukana kulkenut rannerengas on vintagekoruja myyvästä pikkuputiikista.

3 ~ Tunnista esineiden potentiaali

Uskon, että säännöllisten kirppisvisiittien lisäksi tämä on ominaisuus, joka yhdistää kokeneet kirppishaukat: he tekevät huippulöytöjä, koska osaavat irrottaa mielessään esineet kirppiskaaoksesta ja nähdä ne kodissaan tai vaatekaapissaan muiden tavaroidensa keskellä.

Kirppiksen tavarameren keskellä ei ole nimittäin aina helppo hahmottaa miltä jokin esine tai vaate istuu omaan elämään, mutta sitä kannattaa harjoitella. Kokeile ajatusleikkiä: ihastuisinko tähän, jos näkisin sen väljästi sisustetussa kaupassa tai sisustuslehden jutussa? Kysy myös itseltäsi: tiedänkö jo minkä kanssa tämän pukisin tai mihin tämän esineen sijoittaisin?

Ei pidä antautua halvan hinnan hurmaan: ihan kiva pellavahuivi ei muutu aarteeksi, vaikka se maksaisi vain euron. Poimi mukaan vain asiat, jotka saavat sydämesi sykähtämään tai sielun hyrisemään.

4 ~ Tarkista kunto

Itsestäänselvyys, joka unohtuu helposti kirppishurmoksessa! Tsekkaa aina vaatteiden napit, saumat ja vetoketjut, kenkien pohjat ja korkolaput, kalusteiden liimaukset ja kiinnitykset, esineiden pinnat. Varsinkin laitteiden kohdalla on syytä olla tarkkana ja niitä onkin monilla kirppiksillä mahdollisuus tarkistaa. Itse löysimme juuri kierrätyskeskuksesta muutamalla kympillä 60-luvun kaiuttimet, jollaisista saa vintageen erikoistuneissa audioliikkeissä pulittaa satoja euroja. Pikainen testaus paljasti, että kaiuttimet olivat loistokunnossa ja niin ne lähtivät matkaan.

Pienten vikojen ja kulumien korjaaminen tai vaikka vanhanmallisen pistokkeen vaihtaminen uuteen ei välttämättä ole iso homma ja voi hyvinkin olla sen arvoista, sillä pieneen kunnostamiseen valmis voi tehdä loistolöytöjä hyvinkin edullisesti. Haluat ehkä kuitenkin arvioida asiaa ennen ostopäätöstä etkä vasta sen jälkeen.

Pyöreä musta maljakko on kympin löytö berliiniläisestä antiikkikaupasta, korkea käsintehty maljakko on kirppikseltä Australian Queenscliffista.

5 ~ Suosi laatua

Secondhandinakin kannattaa ostaa vain laadukasta tavaraa, joka kestää käyttöä. Kertakäyttötavaroita ja huonosti tehtyjä lastulevykalusteita löytyy yllin kyllin kirppiksiltäkin, joten vaatii joskus kärsivällisyyttä onkia seasta ne potentiaaliset aarteet. 

Vaatteiden kanssa saa olla tarkkana, sillä halpatrikoo on valloittanut valitettavasti kirppiksetkin ja todelliset löydöt vaativat usein tarkkaa silmää ja aikaa penkoa. Kannattaa kiertää kaukaa nyppääntyneen trikoot ja akryylit ja etsiskellä mieluummin luonnonmateriaaleja, kuten nahkaa, pellavaa ja silkkiä. Ne maksavat uutena paljon, mutta niitä voi löytää kirppiksiltä pikkurahalla – sitäpaitsi vanha silkki ja pellava on monesti paljon vahvempaa kuin nykyiset materiaalit.

Vanha rulokaappi ja retrovalaisin olivat rento yhdistelmä vanhan kodin makuuhuoneessa. Myös kirjoista osa on hankittu kirppiksiltä.

6 ~ Nopeat syövät hitaat

Itse piipahtelen kirppiksille vähän miten sattuu, mutta kirppisvisiitit voi ajoittaa viisaastikin, jos ehtii. Torikirppiksille kannattaa iskeä joko heti aamusta, kun myyjät ovat vasta puranneet laatikkonsa, tai sitten päivän lopussa, kun viimeisiä aarteita viedään parhailla hinnoilla. Itsepalvelukirppiksillä vaihtuvat myyjät ja sen myötä valikoimat yleensä tiettynä päivänä viikosta – usein maanantaina, jolloin kirppikset ovat kiinni, eli tiistaisin kannattaa osua paikalle. Secondhandiin ja vintageen erikoistuneilla liikkeillä, kuten Fidalla ja UFFilla, on usein tyhjennyspäiviä, joista pysyy kärryillä seuraamalla niitä somessa tai tilaamalla uutiskirjeet sähköpostiin. Ja tyhjennysten jälkeinen aukiolopäivä on tietysti paras hetki tsekata tilalle saapuneet uudet valikoimat.

Kirppisapajilla ei kannata aikailla. Jos löydät jotain mistä pidät, iske kiinni heti, koska minuutin päästä voi olla liian myöhäistä.

Vanhan kotimme eteisessä melkein kaikki oli hankittu kirppiksiltä tai vintageputiikeista. 

7 ~ Tongi takahyllyt ja laatikot

Älä tyydy vilkaisemaan läpi vain päällimmäiset tavarat! Käännä katse myös takahyllyille ja kurkkaa myös pöytien alle sekalaisiin rojulaatikkoihin. Edullisimmat ja jännittävimmät löydöt odottelevat usein siellä, mistä kiireisemmät kirppisasiakkaat ovat kulkeneet ohi.

Pöytä kannattaa tutkia huolellisesti varsinkin, jos olet jo löytänyt siitä jotain kiinnostavaa. On mahdollista, että sinulla ja myyjällä on samantyyppinen maku! Ajan kanssa penkomalla voi löytyä vaikka mitä muutakin. Pätee myös antiikkikauppoihin: jos löydät putiikin, jossa on paljon makuusi osuvia aarteita, kannattaa tutkia hyllyt läpikotaisin ja ehkä myös kysäistä mitä jännää varastosta löytyy.

8 ~ Säästy virhehankinnoilta, käytä mittanauhaa

Jos katselet huonekaluja, pohdintaa ja päätöksentekoa helpottaa huomattavasti, jos olet ottanut valmiiksi kodin mittoja muistiin – ei tarvitse sitten kotona tuskailla, kun kaunis senkki onkin viisi senttiä liian leveä tai peili liian kapea sille suunniteltuun paikkaan. Pätee myös vaateostoksilla: aina ei ehdi tai jaksa sovittaa, joskus se ei ole mahdollistakaan. Silloin voit tarkistaa kriittiset kohdat kätevästi mittanauhalla ja vertailla niitä mittoihisi, jotka olet tietysti naputtanut puhelimeen muistiin. Mittaa muistiin ainakin vyötärön- ja lantionympärys, jalan pituus haarasta nilkkaan ja rinnanympärys.

9 ~ Maltti on valttia

Kirppistely ei sovi kiireisille ja kärsimättömille, joille tärkeintä on valmis lopputulos. Se on parhaimmillaan elämäntapana tai rentouttavana harrastuksena, sillä haahuilu, penkominen ja tutkiminen on itsessään hauskaa, vaikka mitään ei tarttuisi mukaan. Kirppistely on kaikkein kivointa kun siihen ei liity paineita, odotuksia tai kiirettä löytää jotain, ja kummallista kyllä, silloin tekee myös eniten loistavia löytöjä! Kai se on tässäkin jutussa niin, että parasta syntyy rennoin rantein ja puristamatta mailaa.

Rottinkinen tarjotin on yksi lempiesineistäni ja maksoi kirppiksellä kolme euroa. Viime viikolla näin antiikkikaupassa saman tarjottimen varustettuna 440 euron hintalapulla. On kuulemma Artekin eikä ollut tuotannossa enää vuosikymmeniin.

10 ~ Tee täsmäiskuja silloin kun etsit jotain tiettyä

Eihän sitä ikinä tiedä mitä kirppiksiltä löytyy, mutta metsästystä voi kyllä helpottaa silloin kun hakusessa on jotain aivan tiettyä. Facebookin kierrätys- ja myyntiryhmät ovat loistavia paikkoja ilmoitella ostohaluistaan ja nettisivut kuten Tori.fi, Huuto.net ja Bukowskis-huutokauppa palvelevat monipuolisilla hakutoiminnoillaan. Myös Kierrätyskeskuksen, UFFin, Fidan myymälät ja Punaisen Ristin Kontti- putiikit ovat loistopaikkoja täsmäiskuihin, koska niissä tavarat on lajiteltu ja laitettu esiin tuoteryhmittäin. Näet kertasilmäyksellä onko huonekaluosastolla sopivaa hyllyä tai laukkulaarissa oikeanlaista kesäkassia. Pelkästään pääkaupunkiseudulla on tukuttain esimerkiksi kierrätyskeskuksen myymälöitä ja tavarataloja.

50-luvun puupöytä, messinkitarjotin ja kaikki lasit: arvasitte oikein, kirppikseltä.

Kiinnostaa: millainen on teidän suhde kirppiksiin, secondhand-putiikkeihin ja antiikkikauppoihin? Käyttekö usein, mitä tarttuu mukaan? Löytyykö vinkkejä listan jatkoksi? Sana on vapaa kommenttilootan puolella!

PS. Seuraavaksi vuorossa: parhaat kirppikset ja antiikkikaupat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Helppoa kuin hillonteko

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Dansukker

Olen ennenkin kirjoittanut rakkaudestani hillaan, tuohon jumalaiseen marjaan, joka tunnetaan toiselta kummalliselta nimeltään lakkana. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sillä hillasta kuulee käytettävän vielä eriskummallisempia nimityksiä, kuten suomuurain, nevamarja, valokki ja lintti. Tehdäänpä tämä nyt kerralla selväksi: se on hilla. HILLA. Viisi pehmeää kirjainta muodostavat sanan, joka on synonyymi kullanhohtoiselle täydellisyydelle.

Hilloja ei Helsingin leveysasteilla valitettavasti kasva, joten useimmiten käyn hilla-aikaan marjastamassa torilla ja lähimmässä hyvinvarustetussa marketissa. Niinä masentavina vuodenaikoina kun tuoreita marjoja ei ole saatavilla, jääkaapista löytyy vähintäänkin hilloista tehtyä hilloa. Siis hillahilloa! Voi suomen kieli miten ihana oletkaan.

Olemme viettäneet viime viikkoina aika paljon aikaa äitini kotiseuduilla Lapissa, jossa itsekin asuin ensimmäiset vuodet silloin kun tulimme Suomeen. Nyt kun olemme kerrankin niinsanotusti apajilla, tartuin ilolla Dansukkerin ehdotukseen kokeilla hillon tekemistä itse. Hilloa voi tietysti tehdä aivan mistä tahansa marjasta, olipa kyse sitten lähimetsistä, torilta tai kaupan pakastelaarista poimitusta marjasaaliista. Rakastan kaikkia marjoja, erityisesti mansikoita, mustikkaa ja punaviinimarjoja, mutta innostuin kokeilemaan hillon tekoa nimenomaan hillasta, koska hillahillo on parasta ja voisin syödä sitä ihan joka päivä.

Läksimme siis eräänä aamuna marjahullun äitini perässä hillosuolle. Ammattilaiset tunnistaa kaukaa: hän oli varustautunut päästä polviin asti ulottuvalla hyttysverkolla. Otin kuvan, mutta olisi tullut sanomista, jos olisin laittanut sen tähän, joten joudutte nyt käyttämään mielikuvitustanne. Itsehän olimme amatööreinä pukeutuneet sään mukaan ohuesti, mutta onneksi Lapissa on tällä hetkellä niin kuuma, että hyttysetkin lojuvat kyljellään jossain varjossa odottamassa viileämpiä päiviä. Seuranamme pörräsi vain muutamia nälkäisiä paarmoja, jotka olivat selvästi kökkineet suolla koko yön odottamassa milloin seuraavat hullut marjastajat saapuvat ämpäreidensä kanssa.

Kello oli vasta seitsemän kun lähdimme liikkeelle. Hillat eivät odota. No oikeasti olimme ajoittaneet hillaretken aamuvarhaiselle siinä toivossa, ettei suolla olisi tuskaisen kuumaa. Turha toivo, lämpömittari huiteli kahdeksaan mennessä 32 asteessa. Hiki valui pitkin selkää ennen kuin olimme päässeet edes varjoisan metsän läpi suolle saakka.

Olen käynyt hillassa äitini pakottamana joskus teini-ikäisenä, mutta mielenkiinnon kohteet olivat silloin hiukan toiset ja motivaatio marjojen metsästykseen oli aika lailla nolla. On se jännä miten asiat muuttuvat. Nykyisin syön marjoja melkein joka päivä ja olen tullut tuskallisen tietoiseksi siitä paljonko ne maksavat. Niin ajatus metsistä täynnä ilmaista ruokaa on alkanut kummasti kiehtoa enkä piitannut paarmoista sen enempää kuin kiehuvaksi pätsiksi muuttuneesta suosta kun läksin hillamissiolleni.

Suot ovat aina kiehtoneet erilaisiin päähänpinttymiin taipuvaista mieltäni: niiden sirittävä hiljaisuus, tuulenvireessä lepattavat tupasvillat. Olen yrittänyt aina bongata virvatulia, mutta en ole koskaan nähnyt ainuttakaan. Suomaiseman maagisuutta ei vähennä ollenkaan se, että hillastaminen tuntuu hiukan samalta kuin kuvittelen kullanhuuhdonnan tuntuvan. Kultahippusia on harvassa ja kestää hetken ennen kuin silmä alkaa erottaa niiden kimalluksen suomättäistä. Ensin näkee punaiset marjat, ne ovat vielä raakoja ja saavat odottaa seuraavaa. Vasta kullanoranssina hehkuvat marjat ovat kypsät poimittavaksi sankoon, yksi loistaa sieltä ja toinen tuolta. Irrotin ne varvuistaan ja nostelin sankoon varovasti kuin herkästi särkyvät kristallit.

Hillastaminen ei ole kiireisen tai kärsimättömän harrastus. Se on hidasta ja meditatiivista hommaa varsinkin silloin kun kypsiä marjoja on vähän ja suota saa haravoida huolella, että saa kasaan edes pienen saaliin. Vain paarmojen surina halkoo ympärillä seisovaa aavaa hiljaisuutta, suo upottaa joka askeleella, välillä kumisaappas hörppäisee sakeaa vettä kun astuu mättään ohi.

Aloin tunnin suolla kyykkäämisen jälkeen vihdoin ymmärtää miksi hillat maksavat niin riivatun paljon ja miksi hilloista tehty hillo on kaupassa kaikkein kalleinta. Opin myös, että lähisukulaisten kesken vallitsevat lojaalisuussäännöt eivät päde hillasuolla. Aina kun äitini loittoni omille reiteilleen ja hiljeni, hän oli löytänyt kultasuonen ja tyhjensi sitä tyytyväisenä hiiskumatta kenellekään. Hiiviskelin (rämmin) perässä sormet makeaa marjamehua valuen ja myöhästyin joka kerta.

Mutta saimme kun saimmekin lopulta mukaamme kallisarvoisen hillasaaliin! Kieltäydyin laittamasta pänikkää takakonttiin, syleilin sitä koko kotimatkan. Sitten ryhdyin hillonkeittelyhommiin. Käytin hillon tekemiseen Dansukkerin uutta Minihillosokeria, johon tulee noin 30% vähemmän sokeria kuin hilloon yleensä. Maku on yhtä suussasulava, mutta hitusen vähemmän makea – sopii hyvin minulle, sillä tykkään, että marjan oma maku korostuu enemmän kuin sokerisuus.

Olen jostain syystä elänyt kuvitelmassa, että hillon tekeminen itse on vaivalloista ja vaatii tuntikausien keittelyn, siivilöimisen ja pikkuvaimoilun. En tajua mistä olen saanut tälläisen käsityksen, sillä tämän hillon tekeminen vei alle vartin! Kattilaan sujahti kilo hillaa ja paketillinen Minihillosokeria, joita keittelin hissuksiin kymmenisen minuuttia välillä sekoittaen. Sen jälkeen purkitin hillon, pistin jäähtymään ja pari tuntia myöhemmin hillo oli hyytynyt ihan samanlaiseksi kuin kaupan hillo – sillä erotuksella, että se maistui todella paljon paremmalta kuin mikään kaupasta ostettu. Jos olisin tajunnut miten älyttömän helppoa hillon teko on ja miten paljon paremmalta hillo maistuu itsetehtynä, olisin takuulla kokeillut sitä jo aiemmin.

Laitetaanpa ohje jakoon, jossa haluatte kokeilla!

KESÄN HELPOIN HILLO

1kg marjoja
1 paketti Dansukker Minihillosokeria

Kaada kattilaan ja lisää pari ruokalusikallista vettä, jos marjat ovat kuivat. Jos käytät pakastemarjoja, anna niiden sulaa vähän ennen kuin aloitat keittelyn.

Kiehauta seos, anna kiehua hissuksiin 5-10 minuuttia (kovakuoriset marjat kuten punaviinimarjat saattavat haluta kiehua vartin verran) ja sekoita välillä. Jos pintaan on kertynyt vaahtoa, kuori se varovasti pois.

Kaada hillo puhtaisiin purkkeihin ja anna jäähtyä. Hilloa voi syödä vaikka heti, mutta se on parhaimmillaan saatuaan hyytyä pari tuntia. Valmis hillo säilyy jääkaapissa muutamia kuukausia.

Ihan itsetehty hillo on ehtinyt maistua leipäjuuston kanssa ja paahtoleivän päällä – ihan sairaan hyvää! Hillo toimii takuulla myös puurossa, jugurtissa ja erilaisten juustolajitelmien seurassa. Ensimmäinen purkki oli huvennut puoleen jo seuraavaan aamuun mennessä… Hups. Täytyy tehdä pian lisää. Huomasimme muuten eilen, että metsässä kypsyy paraikaa mustikat, joten tiedän mistä seuraavaksi keittelen hilloa. Täytyy vaan varjostaa äitiä parhaille mustikka-apajille.

Haluaisitko vielä lopuksi vastata muutamaan kysymykseen tähän blogipostaukseen liittyen? Tutkimuksen tuloksien avulla pyritään tarjoamaan kiinnostavampaa sisältöä blogien lukijoille, sekä kehittämään bloggajien ja brändien välistä yhteistyötä. Tutkimukseen vastaamiseen menee alle viisi minuuttia aikaa. Tutkimuksen toteuttaa Dagmar. Lisätietoja tutkimuksesta saat osoitteesta research@dagmar.fi. Tutkimukseen pääset klikkaamalla tästä. Kiitos paljon avustasi!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA