CAN WE WORK IT OUT?

Pistän Arcade Firen soimaan täysille aina kun päivään tarvitaan hiukan potkua. Kanadalaisella indierockpoppoolla on tarkoitukseen paljonkin sopivaa musiikkia, mutta viime aikoina ehdoton suosikkini on ollut Afterlife, jonka kertosäkeessä on samaan aikaan taistelutahtoa ja kaikesta irtipäästämisen iloa. Olen muuten huomannut, että musiikilliset pakkomielteeni eivät tällä hetkellä noudata minkäänlaista ajankohtaista linjaa – Arcade Fire on julkaissut ihan kuukausi kaksi sitten viidennen albuminsa nimeltä Everything now, mutta tämä löytyy edelliseltä Reflektor-lätyltä, joka ilmestyi monta vuotta sitten. No mutta emme anna sen nyt hidastaa, sillä on maanantai ja tähän heräämiseen tarvitaan nyt vähän vauhtia.


ARCADE FIRE – AFTERLIFE

KESKENERÄISENÄ TÄYDELLINEN

Olen pikkuhiljaa luopunut kuvitelmasta, että sisustuksemme olisi jonain päivänä niinsanotusti valmis. Keksimme koko ajan uusia tapoja yhdistää vanhoja kalusteita, huoneiden käyttötarkoitukset elävät tilanteen mukaan, toisinaan teemme kirppislöytöjä jotka pistävät kaiken mullinmallin. Meillä näyttää vähän erilaiselta näköjään joka toinen viikko ja se oikeastaan sopii meille oikein hyvin. Tavarat ajelehtikoon huoneesta toiseen ja solahtakoon uudenlaisiin asetelmiin, maalaukset löytäköön itselleen uusia paikkoja olla pieniä ikkunoita muihin maailmoihin. Kunhan tuntuu omalta – ja jos ei tunnu, tavarat voi aina siirtää taas. Pidän siitä, että ne ovat liikkeessä eivätkä unohdu nurkkiin keräämään pölyä.

Olohuoneen takan vieressä, polttopuiden edessä pönötti aiemmin kuusikymmentäviisituumainen jättitöllö, joka kannettiin kaappiin parin viikon takaisia sadonkorjuujuhlia varten. Siellä se on yhä, sillä takkanurkkaus näyttää yhtäkkiä ihan superkivalta ilman sitä! Siirsimme tilalle lepakkotuolin ja rahin, korista löytyy ylimääräisiä tyynyjä niitä hetkiä varten kun sohvalle on saatava tyynylinnoitus. Emme sentään elä kokonaan ihan televisiota – kodista löytyy toinen ja pienempi telkku, joka kulkeutuu kätevästi huoneesta huoneeseen tarpeen mukaan. Onhan Netflix-kausi ihan kohta parhaimmillaan.

Valkoiseksi maalatun takan reunukselle on kertynyt kivikokoelman kaveriksi kaikenlaista kynttilöistä kirjoihin ja kuviin. Olen alkanut pitää sitä konkreettisena muistitauluna asioille, jotka inspiroivat juuri nyt, olivatpa sitten värejä tai vuosikymmeniä, kivistä hohkavaa energiaa, valokuvia tai sattumanvaraisia pikkuesineitä. Kukkakimppu saapui yllätyksenä ovelle viime viikolla ja sattui sopimaan sävyihin. Voi tätä vaaleanpunaisen juhlaa! Se ei selvästikään suostu pysymään pelkästään seinässä.

Kaksi syksyä sitten Sofinahista löytämäni huonetuoksu on muuten yhä lempparini. Senkin paikka vaihtelee vähäväliä, mutta greipin raikkaaseen tuoksuun ei näköjään kyllästy. Pitääkin joku päivä kipaista Uudenmaankadulla hakemassa tuoksupulloon täydennystä ja kurkata samalla – ihan varmuuden vuoksi – onko sinne saapunut uusia tuoksuja Laboratorio Olfattivolta.

Kertokaapa, elääkö teidän sisustus vai tykkäättekö, että se on ja pysyy?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

PERJANTAIPERINNE

Yksi syksyn tavoitteistani on järjestellä tekemiseni jotenkin toisin ja saada arkikiireet kuriin: haluan, että viikkoni alkavat ja päättyvät hyvillä mielin ilman rintaa puristavaa pakotusta kaikesta siitä mitä pitää tai piti tehdä. Teen usein töitä myös viikonloppuisin, mutta perjantai tuntuu silti viikon päätökseltä, sillä lauantaisin ja sunnuntaisin ei puhelin pirise eikä sähköposteja pauku. Siksi olisi ihanaa aloittaa viikonloppu jollain pienellä rituaalilla, jolla päästän irti aikataulutetusta arkiviikosta ja siirrän ajatukset viikonloppusuunnitelmiin, mitä sitten ovatkaan. Haluan luoda perjantaiperinteen!

Aloitin tovi sitten, kun korkkasimme viikonlopun Café Strindbergin toast skagenilla ja lasillisella kuohuvaa. Edellisestä kerrasta olikin aikaa: paikka on yksi vanhoista suosikeistani, mutta arkireittini kuljettavat nykyisin harvoin ihan kaupungin keskustaan. Oli lämmin perjantai-iltapäivä, istuskelimme terassilla ja katselimme Esplanadin kuhinaa. Mietin aina millaista siellä näytti sata vuotta sitten, hassua ajatella että se oli jo silloin helsinkiläisten kohtauspaikka.

Perjantai on loistava päivä ohikulkijoiden tarkkailuun. Ihmiset ovat hyväntuulisia, monet silmin nähden helpottuneita kun työviikko taittuu kohti loppuaan. Jotkut kiiruhtavat kotiin pitkin askelin, toisilla ei ole mikään kiire – he kuljeskelevat omaan tahtiinsa, huomaavat ehkä katseen ja katsovat uteliaana takaisin. Tein testin ja hymyilin jokaiselle, jonka katseen kohtasin: kolmestatoista ihmisestä kaksitoista hymyili takaisin! Ihmisiin on niin helppo tartuttaa kaikenlaista, hymyjä, haukotuksia, kärttyisyyden, hyvän mielen.

Lainasin sisältä koiran lämmikkeeksi viltin, mutta ei se malttanut käpertyä sen sisään – oli liian kiire kerjätä leivästäni katkarapuja. Ymmärrän, toast skagen on minunkin suosikkejani. Meillä on Junon kanssa diili: jos se käyttäytyy kauniisti, se saa lopuksi oman ravun, perjantaisin kaksi. Kaunis käytös tulkitaan väljimmällä mahdollisella tavalla, sillä tuota lumoutunutta tuijottamista on vaikea estää – riittää ettei työnnä kuonoaan lautaselle tai päästele merkitseviä ynähdyksiä. Mäyräkoiranomistajat tietävät mitä ne ovat.

Rentoa perjantaita ruudun sille puolen!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA