Kohti uutta kotia

Olen umpisurkea kertomaan teille elämääni liittyviä uutisia. En toki tarkoituksella jätä niitä kertomatta. Haluaisin vaan aina odottaa, että kaikki on täydellisen selvää, haudutella asiaa vielä hetken itsekseni ja julkistaa asian sitten, kun olen ehtinyt päättää mitä kaikesta ajattelen. Mutta juuri tämä pönttö panttaaminen johtaa siihen, että isot asiat ja ajatukset kasautuvat, kirjoittaminen alkaa takkuilla enkä enää tiedä mistä edes aloittaisin. Ei ole aina helppoa purkaa omassa elämässä tapahtuvia asioita ja keskeneräisiä prosesseja kepoisiksi postauksiksi, joita voi lukea koko maailma, kun ei ole välttämättä ehtinyt puhua asioista vielä kaikille ystävilleenkään.

Tartun nyt silti tähän akuutimpaan: olemme muuttamassa! Kaikki on tapahtunut lopulta kovin nopeasti ja moni asia on vielä niinsanotusti vaiheessa, mutta muuttomiehet on tilattu, loppusiivous sovittu ja olemme aloittaneet pakkaamisen. Stressitön muutto kiinnostaa ja tähän mennessä on sujunut vähän epäilyttävänkin hyvin, mutta onhan tässä kuunvaihteeseen vielä vajaa kaksi viikkoa aikaa ajautua sekasortoon ja kaaokseen. Ehkä tässä on kuitenkin opittu menneistä virheistä jotain. Viisi vuotta sitten olisin aloittanut pakkaamisen edellisenä päivänä ja muistanut ehkä muuttoaamuna, että hups asuntoonhan kuuluu myös vintti, kellari ja eteisen yläkaapit.

Kirjoitin jo viime kesänä siitä kuinka pohdimme uutta kotia. Kävimme silloin muutamissa näytöissä ja pari ihankivaa asuntoa osuikin vastaan, mutta ne olisivat olleet vapautumassa samantien, meillä ei ollut varsinaisesti kiire eikä yksikään kämpistä tuntunut ihan omalta. Yksi oli kauniista kuvista huolimatta kliininen ja sieluton, toinen liian kiiltävä ja hieno, kolmas matala ja tunkkainen, neljäs nätti mutta pieni eikä siihen olisi mahtunut työhuonetta. Niin asia vain jäi odottamaan sopivampaa hetkeä ja syksy kului reissatessa ja töitä tehdessä.

Uuden kodin metsästyksestä tuli yllättävän ajankohtainen juttu, kun nykyinen vuokrakoti myytiin viime keväänä altamme. Harmittiko, asuntoon tekemämme ison remontin jälkeen? Vähän, mutta koko matka on ollut niin kummallinen, vaiheikas ja värikäs, että aloimme olla täysin valmiita johonkin uuteen. Osasimme odottaa uutista ja kun se tuli, se oli lopulta enemmän helpotus kuin pettymys: nyt kaikki nytkähtäisi vihdoin eteenpäin ja meidän olisi pakko etsiä uusi koti. Toiset muutokset tarvitsevat pienen pakon motivoimaan niitä.

Aloimme tutkia asuntoilmoituksia uudella innolla. Toivelista uudelle kodille oli suurimmaksi osaksi sama kuin viimekesäisessä kirjoituksessani: tavalla tai toisella persoonallinen, meidän näköinen, sellainen että sinne pystyi kuvittelemaan meidän elämän. Tarpeeksi iso, että mahtuisimme tekemään työmme siellä eikä tarvitsisi vuokrata sitä varten erillistä tilaa. Asioita, joista emme halunneet joustaa: luonnonvalo, sijainti ja hyvä tunnelma. Asioita, joista olimme valmiita joustamaan: melkein kaikki muu.

Emme oikeastaan ehtineet edes päästä alkuun, kun sopiva vaihtoehto osui tuttavapiirin kautta vastaan. Kävimme katsomassa sitä, ihastuimme ja se oli oikeastaan sillä selvä. Ajoituskin meni täydellisesti nappiin: asunnon nykyinen asukas oli sattumalta lähdössä juuri silloin kun meidän piti päästä muuttamaan uuteen osoitteeseen. Sitä onnea, kun asiat vaan loksahtavat itsestään juuri oikealla tavalla ilman, että oikeastaan tekee mitään sen eteen. Sitä osaa todellakin arvostaa, kun niitäkin tilanteita on riittänyt, että mikään ei todellakaan loksahtele eikä suju ilman hermojaraastavaa säätöä.

No millainen se tuleva uusi koti on? Kaunis, valoisa, ei kovin kaukana nykyisestä. Nitisevät lautalattiat vaihtuvat kivilattiaan. Parveketta ei ole, mutta saamme tilalle kylpyammeen. Leveät ikkunalaudat, painavat vanhat ovet. Neliöitä on vähemmän kuin nykyisessä järjettömän isossa asunnossamme, mutta tila riittää silti työhuoneelle ja kuvausprojekteihin. Juno-koira on käynyt siellä kerran ja löytänyt sieltä välittömästi aurinkoläntin, johon käpertyä, joten katson sen hyväksyneen jo uudet nurkat.

Asunto on muuten meille täydellinen, mutta keittiö kaipaa kohennusta – ja yksi seinä ehkä kaatamista. Kuulostaako etäisesti tutulta? Jep, herättelen kummallista harrastustani nimeltä remontoitavat vuokrakohteet ja harkitsen taas keittiöremonttiin ryhtymistä. Menneistä on tässäkin opittu jotain ja diili on tällä kertaa toisenlainen. Remontin laajuus ja aikataulu ovat niitä asioita, jotka ovat vielä “hiukan auki”, mutta kävimme tänään koputtelemassa seiniä ja tekemässä mittauksia. Lähipäivinä ollaan varmasti viisaampia, kun ehditään istua alas ruutupaperin ja kahvikupin kanssa ja purkaa vaihtoehtoja paperille.

Joko aika on kullannut muistot tai sitten oma elämäntilanteeni on nyt toinen, mutta ajatus remontista ei ahdista juuri nyt yhtään. Kysykää toki uudestaan sitten kun olemme eläneet kuukauden raksan keskellä ilman keittiötä enkä omista yhtään vaatetta, jossa ei olisi maalitahroja tai kipsipölyä. Jos menneet jutut kiinnostavat, blogin arkistoista löytyy nippu vanhoja remonttijuttuja. Tällä kertaa teen remonttia kämppiksen sijaan avopuolison kanssa – paljon on tapahtunut parissa vuodessa, vaikka tuntuu, että siitä on vasta hetki.

Moni ehkä miettii miksi jatkamme vuokralla emmekä osta omaa, varsinkin kun on vakituinen parisuhde, valmius vasaran varteen ja into tehdä tiloista omannäköiset. Pohdimme hetken sitäkin vaihtoehtoa, mutta hylkäsimme sen nopeasti. Yrittäjänä ei saa Helsingin asuntomarkkinoille riittävää asuntolainaa ihan noin vaan ilman omia säästöjä, emmekä oikeastaan edes lähteneet kyselemään. Haluamme pysyä kantakaupungissa ja asua töidemme takia hiukan tilavammin, eikä valtavan lainan ottaminen houkuttele ajatuksena kumpaakaan. Vuokra-asuminen ja kotona työskentely on tällä hetkellä meille viisain malli, arvioidaan tilannetta uudestaan sitten jos fiilis joskus muuttuu. Voi olla, että sijoitusasunnon hankkiminen on jollain aikavälillä ajankohtainen juttu: ehkä voisi olla joku pieni ja kaunis yksiö, jonka voisimme kunnostaa ja vuokrata eteenpäin.

Muutto on varmasti lähiviikkojen tärkein teema, sitten lomakauden jälkeen alkaa remontti. Raksapäiväkirja oli viimeksi supersuosittu. Miten on, kiinnostaako teitä tälläkin kierroksella remonttiraportit ja uuden kodin sisustusjutut?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Viisi vinkkiä ihanaan piknikiin

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Hartwall Undivided


Hups, blogi on ollut viime viikkoina yhtä piknik-juhlaa! Mutta mikäs siinä, nautitaan nyt kun kelit ovat harvinaisen suosiolliset ulkona notkumiselle. Viikko alkoi tavallista paremmissa merkeissä, kun kokoonnuimme maanantaina pienellä porukalla viettämään päivää Tähtitorninmäelle. Joukossa oli monta ystävää, joita on tullut nähtyä vähän liian harvoin viime aikoina – jotenkin ihanaa, että työ (ja viinin maistelu!) tuo meidät toisinaan yhteen.

Alan pikkuhiljaa pitää itseäni piknik-konkarina, sillä iso korikassi odottaa ties kuinka monetta kesää jatkuvassa piknik-valmiudessa ulko-ovemme vieressä, eikä siihen tarvitse kuin sujauttaa eväät ja olemme jo matkalla kohti lähintä aurinkoista länttiä. Niinpä niitä ulkona vietettyjä eväshetkiä onkin melko usein, joskus ihan kaksin, toisinaan porukalla. Jengi on aika helppo houkutella mukaan, ei tarvitse kuin mainita ruoka ja viini niin ensimmäiset varaavat jo itselleen paikkaa viltiltä.

Kokosin oman kokemuksen ja yleisten ystäväpiirissä vallitsevien mielipiteiden pohjalta viisi vinkkiä, joiden avulla piknik-hetket kohoavat seuraavalle tasolle. Samat jutut on sovellettavissa niin puun alle puistoon kuin rantakallioille, mökkilaiturille, niitylle kuin rannallekin – ja toki jokainen muutenkin napsii joukosta itselleen sopivat vinkit ja täydentää omillaan.

Panosta oikeisiin astioihin

Kertakäyttöastiat ovat epäekologisia, epäkäytännöllisiä ja useimmiten myös susirumat. Tuo piknik-hetkiin uutta eleganssia pakkaamalla mukaan oikeita astioita. Niiden ei tarvitse olla astiakaappisi arvokkaimmat – meiltä esimerkiksi löytyy pino eriparisia ja kauniisti kuluneita antiikkilautasia, jotka sopivat ihan täydellisesti rentoon ja tunnelmalliseen ulkokattaukseen. Ei haittaa, vaikka vähän kolisisivat kassissa, sillä osa niiden viehätystä on, että ne ovat hiukan lohjenneita. Kirppiksiltä löytyy pilvin pimein kauniita vanhoja astioita alkaen eurosta per kappale.

Jos kaipaat kattaukseen estetiikan lisäksi keveyttä, hanki kaappiin muutamia emalilautasia ja kippoja, jotka palvelevat piknikeillä ilman pelkoa särkymisestä. Niitäkin löytyy kirppiksiltä, toki myös uutena kaupoista.

On olemassa myös kauniita bambuastioita, jotka ovat periaatteessa kertakäyttöisiä, mutta niitä voi pestä ja uudelleenkäyttää vajaa kymmenisen kertaa. Nekin ovat parempi vaihtoehto kuin pahviset tai muoviset kertakäyttöastiat, jotka valmistetaan vain yhtä käyttökertaa varten ja päätyvät sen jälkeen roskiin.

Viinilasitkin kannattaa napata hyllystä mukaan, kääräise muutamaan keittiöpyyhkeeseen etteivät kilise kassissa. Pahvimukiviini on toki klassikko, jolla on aikansa ja paikkansa, mutta niitä yhdistää aina se, että ei vaan ollut muuta viinin nauttimiseen sopivaa lasia. Yllätä ystävät (ja ehkä myös itsesi) tuomalla paikalle oikeat lasit, niistä maistuu viinikin ihmeellisen paljon paremmalta.

Valitse eväät, jotka maistuvat kylmänäkin

Piknikille kannattaa tehdä sellaista safkaa, joka kestää kuljetuksen eikä hätkähdä lämpimässä odottelua. Vegaanisissa salaateissa ei ole mitään auringossa pilaantuvaa, piirakat ja erilaiset leivät ovat ihania kylminä, marjat ja hedelmät ovat takuuvarmoja.

Viena ja Hanna olivat loihtineet herkut meidän piknikille, mistä olin mielissäni useammastakin syystä: oli ensinnäkin ihanaa tulla valmiiseen pöytään, sillä olen itse aktiivinen piknik-ideoiden heittelijä ja siksi usein se, joka ottaa varusteluvastuun. Toisekseen tuli maisteltua mielettömiä vegaaniherkkuja, joista sain ideoita omiin kokkailuihini. Hanna julkaisee ensi viikolla blogissaan tuon jumalaisen vegaanisen vuohenputki-fetapiirakan ohjeen, sieltä kannattaa käydä silloin kurkkimassa.

Itsetehdyt (tai mikä vielä parempaa, ystävän tekemät) eväät ovat tietysti maistuvimmat, mutta myönnetään, usein laiskottaa ja tulee tilattua safkaa suoraan piknik-paikalle. Toimiva tapa sekin, ja silloin voi nauttia ruokansa lämpimänä. Aina voi päivittää noutoeväät salonkikelpoiselle piknik-tasolle pakkaamalla niitäkin varten mukaan oikeat aterimet ja viinilasit. Muovihaarukoissa ei vaan ole hirveästi fiilistä.

Poimi mukaan helppo viini, joka toimii kaikenlaisten eväiden kanssa

Vahva veikkaus, että sinunkin piknik-pöydässä on monenlaista evästä, joita ei ole erityisesti paritettu yhteen tietyn viinin kanssa. Kannattaa siis valita piknikille rento ja monikäyttöinen viini, joka passaa vähän kaikkeen ja maistuu senkin jälkeen, kun eväät on syöty.

Me maistelimme Hartwallin uutta Undivided-viiniä sekä valkoisena että punaisena versiona. Oma suosikkini näistä oli kuiva, viheromemainen ja hiukan sitruksinen saksalainen riesling, jonka hapokkuus tasapainottaa hyvin hedelmäisyyttä. Pirteä valkoviini toimii loistavasti niin suolaisen kuin makean pikkusyötävän kanssa. Aromaattiset, melkein kukkaiset rieslingit ovat nyt kovassa nosteessa ja itse tykkään niistä juuri näin, kuivina ja hapokkaina.

Ranskassa tehty pinot noir sopii sekin kesään: mustaherukkainen ja mausteinen punkku on kevyt, keskitäyteläinen ja maistuu aavistuksen karpaloiselta. Molemmat viinit on suunniteltu juuri tälläiseen, nautittavaksi yhdessä rennosti safkan äärellä. Iso plussa kierrekorkista, joka on piknikillä ehdottomasti helpompi kuin pullonavaajan muistiminen (tai klassinen kenkätekniikka, johon tulee turvauduttua vähintään kerran kesässä, kun on epähuomiossa ostanut korkkiviinin).

Vajaan kahdentoista euron hintaiset pullot tunnistaa tyylikkäästä, sinisestä etiketistä. Jos lähi-Alkosta ei löydy, kannattaa kysäistä myyjältä tai tilata Alkon verkkokaupan kautta.

Tee kattauksesta houkutteleva

Meidän maanantaipiknikin kattauksen teki Viena, joka onkin supertaitava visualisti, mutta onnistuu se muiltakin. Et tarvitse oikeiden astioiden ja eväiden lisäksi kuin kauniin viltin tai kaksi merkitsemään piknik-reviiriin, pari pellavaliinaa astioiden alle ja kimpullisen luonnonkukkia. Kukat ovat tähän aikaan vuodesta maailman helpoin tapa koristella asioita, senkun asettelet muutaman oksan tarjoilujen sekaan.

Eväät kannattaa tarjoilla oikeista astioista, olivatpa ne sitten kulhoja, tarjottimia tai vaikka kirppiksiltä hankittuja vintagevuokia, joita itse käytän usein piknik-kattauksissa. Leipäkin näyttää paremmalta, kun sen siivuttaa leikkuulaudalle sen sijaan, että iskisi sen omassa pussissaan pöytään.

Jos haluat tarjoiluun enemmän näyttävyyttä, panosta vadilliseen marjoja: kikka on ikivanha, mutta lumoaa joka kerta kaikki. Kipaise siis marjakiskan kautta, ja saat samalla piknikille täydellisen jälkiruoan. Marjat maistuvat sellaisenaankin, makeampi jälkiruoka niistä tulee kun lisäät vegaanista vaniljakastiketta. Kaikille ei tarvitse olla omaa jälkiruokakulhoa, kastikkeen voi kaataa vadin päälle ja jokainen poimii sieltä parhaat päältä omalla haarukallaan.

Muista käytännön kikat

Eväät, astiat, viltit ja viinit ovat tietysti tärkeimmät varusteet, mutta kannattaa ainakin harkita myös seuraavien elämää helpottavien asioiden pakkaamista piknik-kassiin.

✖ Tukeva tarjotin, joka tarjoaa viinilaseille tasaisen alustan
✖ Vettä janon taltuttamiseen
✖ Kylmälaukku (ei välttämätön, mutta kiva)
✖ Servettejä (piknikillä kuuluu sotkea vähän käsiä)
✖ Roskapussi (omat roskat viedään aina mukana)
✖ Pussi käytettyjen astioiden kuljettamiseen pois
✖ Aurinkorasva ja aurinkolasit
✖ Lämmin huivi (ilta viilenee nopeammin kuin arvaatkaan ettekä halua kuitenkaan lähteä vielä silloin pois)
✖ Matkakaiutin

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholiaihetta ei saa kommentoida, mutta muuten sana on vapaa. Mitä teidän piknik-varustukseen kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Viis veisaamisen elämänmullistavasta taiasta

Olen tehnyt suurimman osan isoista valinnoistani oman intuitioni pohjalta miettimättä sen enempää muiden mielipiteitä. Muutin omilleni 16-vuotiaana. Valitsin opiskelupaikkani kolmeen kertaan ennen kuin maltoin pysyä aloillani valmistumiseen saakka. Valitsin työni ja kumppanini, sen jäänkö vai lähdenkö. Perustin yrityksiä, myin osuuksiani, aloitin uusia asioita kun hetki tuntui minusta oikealta. Valintojani on moni ihmetellyt tai arvostellut, mutta minkäs teet – meillä on vain tämä yksi elämä. Uskon vakaasti, että se kannattaa elää omilla eikä muiden ehdoilla.

Ristiriistaista kyllä, kaikenlaisissa pienemmissä asioissa olen sen sijaan ollut aivan liian kiinnostunut siitä mitä muut minulta odottavat ja toivovat. Olen mennyt juhliin joihin en olisi jaksanut millään osallistua, istunut illallisilla kun olisin mieluummin ollut kotona kirjoittamassa tai nukkumassa. Olen suostunut projekteihin joita en oikeasti olisi ehtinyt tehdä, osallistunut lukemattomiin turhiin palavereihin, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Olen viettänyt aivan liikaa aikaa ihmisten kanssa jotka pelkästään imevät energiaa antamatta mitään takaisin, suostunut kiltteyttäni kaveriksi, vaikka en ole itse saanut kaveruudesta muuta kuin uupuneen olon. Kaikki tämä ihan vain siksi etten tuottaisi pettymystä, etten loukkaisi tai aiheuttaisi ikävää tilannetta. En ole varsinaisesti ajatellut, että muita pitäisi miellyttää, mutta en ole halunnut olla paska tyyppi tai vaikea ihminen (joustavaksi ja empaattiseksi kasvatetulle ihmiselle ei voi olla kauheampaa kohtaloa kuin tulla tuomituksi vaikeaksi).

Naurattaa ja kauhistuttaa ajatella kaikkea sitä turhan stressin ja syyllisyyden määrää, jolta olisin voinut välttyä, jos olisin tullut järkiini vähän aiemmin! Sanonut vaan ei kaikelle, joka ei tuntunut tärkeältä tai kiinnostavalta. Ehken olisi myöskään keikkunut viisitoista vuotta pahan loppuunpalamisen partaalla, jos olisin ymmärtänyt aiemmin, että aikaa ja energiaa ei riitä itselle, jos sitä jakaa säästelemättä kaikille muille.

Pari vuotta sitten sain tarpeekseni. Ei tapahtunut mitään erityistä, mitta vaan tuli täyteen. En yksinkertaisesti jaksanut enää välittää ihan kaikesta – olin kuolettavasti kyllästynyt stressaamaan kaikenlaisista asioista, joista en itse edes piitannut tai joille en vaan mahtanut mitään.

Aloin suojella rajallisia resurssejani, jotta niitä riittäisi asioille, joita minä haluan. Opettelin perusjuttuja, kuten pienen mutta kovin tärkeän ei-sanan käyttöä. Aloin kieltäytyä kivoistakin tilaisuuksista ja tapahtumista, joihin kuluvan ajan käytin mieluummin johonkin muuhun. Lopetin pelkästään huonoa oloa aiheuttavat ihmissuhteet, töiden tekemisen liian halvalla ja puolituttujen konsultoinnin ilmaiseksi (ja nyt en tarkoita kaikkia niitä ihmisiä, joiden kanssa voimme puolin ja toisin soitella ja kysyä apua, vaan niitä kaukaisia tuttuja, jotka ajattelivat saavansa tuttuuden varjolla ammattitaitoni ilmaiseksi käyttöönsä). Aloin opetella aikatauluttamaan elämäni niin, että suunnilleen tiedän paljonko ehdin tehdä töitä enkä ota vastaan enää kaikkea mitä tulee vastaan siinä pelossa, että tarjotut työt loppuvat, jos en suostu jokaiseen. Lakkasin myös välittämästä mielipiteistä, joiden laukojat eivät merkitse minulle mitään. Kuten ystäväni sanoo (ja on siinä sataprosenttisen oikeassa): kyllä mielipiteitä maailman mahtuu.

Kun joku (esimerkiksi minä) nykyään aloittaa virren nimeltä En Millään Jaksaisi, Mutta En Kehtaa Kieltäytyä, pidän asianomaiselle puhuttelun, joka alkaa sanoilla Elämä On Liian Lyhyt.

Vielä piisaa opeteltavaa, mutta elämä on jo sata kertaa rennompaa kuin oli vaikka kolme tai viisi tai kymmenen vuotta sitten. Niin paljon turhaa stressiä on lentänyt romukoppaan, jonkun verran vielä voisi lentää sinne perässä.

Sain tovi sitten kustantajalta lehdistökappaleen Sarah Knightin kirjasta Viis veisaamisen elämänmullistava taika. En ole amerikkalaisen self-help -kirjallisuuden ylin ystävä, mutta lopulta tartuin siihen, kun tajusin, että se on suunnattu juuri kaltaisilleni superkilteille muiden toiveisiin ja tarpeisiin sopeutujille, jotka sietävät kaikenlaista ihan vaan siksi, ettei kukaan pahoittaisi mieltään.

Jos teoksen nimi kalskahtaa tutulta, olet oikeilla jäljillä: kirjailija on Marie Kondonsa lukenut. Tässä kirjassa ei vaan siivota kaapeista roinaa, vaan elämästä turhia huolenaiheita, stressiä ja syyllisyyttä. Aiheesta olikin tovi sitten juttu Hesarin sivuilla.

Olisin tarvinnut tätä kipeimmin jo vuosia sitten, mutta kirjasta oli iloa, vaikka olen soveltanut samoja ajatuksia käytäntöön jo jonkin aikaa: se sanoitti monta ajatusta, joita olen pyöritellyt osaamatta kiteyttää niitä. Lisäksi kirja auttoi päästämään irti ainakin osasta siitä syyllisyydestä, jota olen yhä potenut kaikista niistä asioista, joista en jaksa enää välittää. Syyllisyys se vasta onkin turha energiasyöppö.

Varoitan, että kirja on monin tavoin uskollinen lajityypilleen: vaivaannuttavaa huumoria sisältävä, nopeasti ahmaistava self-help -opus, jonka sisältö olisi ollut kiteytettävissä murto-osaan kirjan parisataasivuisesta pituudesta. Uskon silti, että kirjasta voi olla apua monille, joiden kannattaisi veisata vähän vähemmän tehdäkseen elämästään onnellisempaa, kivempaa ja rennompaa.

Kirja sisältää myös käytännön vinkkejä kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin, joissa on olemassa mahdollisuus, että joku itselle tärkeä tyyppi loukkaantuu. On helppoa viis veisata futiksen maailmanmestaruuskisoista, uusimmista fitness-trendeistä tai naapurin parvekekukkakriisistä, mutta on huomattavasti haastavampaa kieltäytyä ystävän kolmivuotiaan syntymäpäiväjuhlista, joihin on tulossa kaksitoista lasta ja pelle.

Seuraa muutama kirjan oivallus, jotka erityisesti puhuttelivat.

Viis veisaaminen ei ole sama asia kuin kusipäisyys. Tarkoitus ei ole tarkoituksellisesti loukata ketään, vaan vetää ystävällisesti ja jämäkästi omia rajoja. Kirja suosittelee yhdistelmää kohteliaisuutta ja rehellisyyttä, jota olenkin menestyksellä soveltanut viime vuosina. Tekosyyt ja valkoiset valheet kuluttavat aivan liikaa energiaa: on paljon helpompaa ja vapauttavampaa sanoa, että anteeksi, en millään kykene nyt osallistumaan lastenjuhliin, koska olen aivan poikki ja tarvitsen hiukan omaa aikaa. Harva loukkaantuu lempeästi ilmaistusta rehellisyydestä ja jos loukkaantuukin, tarvitseeko siitä oikeasti välittää? Jos ystävyys loppuu siihen, ehkä sen olikin jo aika mennä.

Jännä juttu on, että ihmissuhteet ovat tuntuneet kuitenkin vain vahvistuvan. Ihmiset ymmärtävät paremmin rajojani, kun uskallan vihdoin ilmaista niitä ääneen ja kunnioitan niitä itsekin. He ilahtuvat enemmän tapaamisista, koska tietävät minun olevan paikalla siksi, että oikeasti haluan. Ja toki se kaikki pätee molempiin suuntiin: minullekin uskalletaan olla rehellisempiä, puhumme asioista rennommin, nautimme yhteisestä ajasta enemmän. Elämästäni ovat karsiutuneet pois vain ne tyypit, jotka eivät lähtökohtaisestikaan olleet kiinnostuneita minusta tai hyvinvoinnistani, vaan ainoastaan siitä mitä voisivat saada minusta irti. Sellaiset saivatkin mennä.

Kyse on pitkälti itsensä ja omien rajojensa tunnistamisesta. Ah, rajat! Niiden tunnistamista ja ilmaisemista olen opetellut koko elämäni ja tuntuu, että vasta viime aikoina olen alkanut päästä kärryille. En kyllä kadu mitään. Huonoja kokemuksia on tarvittu, jotta olen ymmärtänyt kuinka paljon voin itse vaikuttaa siihen millaista elämäni on, millaisiin asioihin aikani ja energiani kuluu ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä, iloa tuottavia ja onnellisuutta lisääviä.

Kirjan mukaan viis veisaamisen tavoite on lopulta johtaa omien arvojen mukaiseen elämään. Allekirjoitan! Viestintämaailmasta irtaantuminen ja kokopäiväiseksi kirjoittajaksi ja kuvaajaksi heittäytyminen on ollut olennainen osa viis veisaamisen prosessiani vähän suuremmassa mittakaavassa. Viestintähommissa ei ollut mitään vikaa, ne eivät vaan kiinnostaneet yhtä paljon kuin jotkut toiset asiat. Minulle vähemmän tärkeät asiat toisinsanoen söivät ajan minulle tärkeämmiltä asioilta, elämäni ei vastannut millään tavoin omia arvojani ja vuosikausia jatkunut stressi alkoi lopulta nostaa sykettä. Silloin oli pakko priorisoida, ja valitsin näin. Se on ollut viisain asia, jonka olen tehnyt työrintamalla. Yhä on joskus turhan kiireisiä viikkoja tai kuukausia, mutta nyt käytän aikani asioihin, jotka tuottavat iloa ja edistävät omia tavoitteitani. (Niin, teen minä niitä viestintähommiakin silloin tällöin: konsultointi ja konseptointi sujuu ilolla, koska nyt valitsen erikseen ne muutamat projektit, joihin lähden, ja uskallan kieltäytyä muista.)

Viis veisaamisessa on lopulta kyse priorisoimisesta. Se ei suinkaan tarkoita ettei välittäisi mistään, vaan sitä, että ehtii välittää enemmän itselle tärkeistä asioista, kun ei välitä koko ajan ihan kaikesta.

Kirja tarjoaa “idioottivarman kaksivaiheisen menetelmän” jonka avulla saa raivattua arjen ja ajatukset turhista häiriötekijöistä. Oma kärsivällisyyteni ei riittänyt sen ottamiseen käyttöön, mutta perusidea on onneksi yksinkertainen ja sovellettavissa lennosta useimpiin tilanteisiin: onko tämä todella asia, josta haluan välittää? Tuottaako tämä enemmän iloa kuin stressiä? Ja myös: onko tämä pitkällä tähtäimellä asia, joka on minulle tärkeä, vaikka se nyt hetkellisesti vaatisikin enemmän energiaa kuin mitä antaa takaisin?

Kun viis veisaat asioista, jotka eivät kiinnosta tai ole tärkeitä, jää enemmän aikaa tehdä niitä juttuja, joita oikeasti haluat. Ja kun viis veisaat muiden mielipiteistä sinun tekemisistäsi, elämään vapautuu kummasti kokonaan uutta energiaa. Meillä kaikilla on rajallinen määrä energiaa ja aikaa – viisas miettii mihin todella haluaa käyttää sen. Ajattelin laatia lähiaikoina itselleni listan, ehkäpä laitan sen jakoon täälläkin.