Meriteitse minilomalle

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Silja Line

✖ MAARIANHAMINA, AHVENANMAA

Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin, että olimme viikonvaihteessa tien päällä! Suuntasimme tosiaan sunnuntaiaamuna kohti Turkua ja siellä sijaitsevaa laivaterminaalia, agendalla muutaman päivän pikkuloma. Silja Line on minulle (kuten varmasti kaikille) vanha tuttu vuosien varrella tehdyistä risteilymatkoista. Lukemattomat kerrat on tullut matkattua kaveriporukalla Tukholmaan, mutta tällä kertaa olimme kaksin ja suuntana oli Ahvenanmaa, jossa olin käynyt aiemmin vain kerran hätäisellä työmatkalla ja halunnut takaisin siitä saakka. Lähtökohdat: kunnossa.

Silja Linen tämän kevään uutuuksia on, että pelkän risteilyn sijaan on mahdollista varata kokonainen miniloma, joka sisältää risteilyn lisäksi yhden tai kahden yön majoituksen kohteessa. Ahvenanmaan hotellimatka kuulostaa ihanalta ja sitä se onkin, vaivaton tapa lähimatkailla saaristossa, päästä pariksi päiväksi irti arjesta tuulettamaan päätä. Sellaista aina silloin tällöin tarvitaan – ja parasta on, jos pääsee tuulettamaan sitä yhdessä pitkätukkaisen lempi-ihmisensä kanssa.

Menomatkalla pääsimme Silja Galaxyn kyytiin, joka lähti Turusta aamukahdeksan maissa. Olimme varhaisesta aamuherätyksestä ja varsinkin sitä edeltäneestä pitkästä viikosta poikki, joten painelimme ensitöiksemme hyttiin ottamaan pienet päiväunet. A Premium -hytin pyöreä ikkuna sängyn yläpuolella oli hurmaava – puhumattakaan sieltä näkyvästä maisemasta! Oli vaikeuksia rauhoittua nukkumaan, kun laiva lipui Turun saariston läpi ja saarimaisema muuttui kilometri kilometriltä karummaksi ja kauniimmaksi. Saarihulluus tuntuu olevan pahenemaan päin eivätkä tälläiset laivareissut kyllä yhtään auta asiaa.

Heräsimme huomattavasti virkeämpinä – ja raivonälkäisinä. Hotellimatkaan kuuluva erikoisaamiainen oli ehtinyt päättyä kymmeneltä, mutta olimmekin laskeneet sen varaan, että kala- ja äyriäisravintola Happy Lobsterissa on runsas brunssi, johon kuuluu mm. kannullinen kahvia ja kuohuviinilasilliset. Ihanaa vetelehtiä notkuvan pöydän äärellä kun kerrankin ei ollut mihinkään kiire – matkaa Maarianhaminaan oli jäljellä vielä monta tuntia eikä ollut muuta kuin siniseksi sulava horisontti ja aikaa. Ravintoloita ja muita viihdepalveluita on muuten tainnut tulla lisää sitten viime risteilyreissuni, ja hyvä niin. Jos perinteinen buffet ei tunnu omalta jutulta, muita vaihtoehtoja nähtävästi piisaa.

Kävimme tietysti tax freessä, se vaan kuuluu asiaan. Tuoksuja nuuhkitaan, aurinkolaseja sovitetaan, ylellisiä kuultovoiteita sivellään kämmenselälle kunnes poikaystävä kiskoo eteenpäin. Löysin Guccin hajuvesihyllyltä oman luottotuoksuni, jota ei ole myyty maissa vuosikausiin. Luulin, että se oli hävinnyt laivoiltakin, mutta täällä sitä näköjään vielä on! RayBanilta löytyi vaikka mitä malleja joihin en ole muualla törmännyt, kuten nämä pyöreät pinkit upeudet, jotka Jarno yritti tietysti yllyttää minut ostamaan. Jäivät toistaiseksi hyllyyn. Olisipa näistä puuterisempi versio niin ostaisin heti.

Nyt pois sieltä, nainen.

Laivalla nyt on muutenkin mukavaa matkustaa, mutta iso iso plussa siitä, että laivaan on helppo tulla myös auton tai pyörän kanssa. Jos kevät olisi ollut pidemmällä, olisimme ehkä lähteneet matkaan fillareiden kanssa, mutta viileät kelit tekivät valinnasta helpon ja lähdimme autolla. Onhan se nyt ihan hämmentävän helppoa: senkun nostaa kotiovella matkalaukut autoon, suhaa terminaaliin ja ajaa autokannelle. Maihinnousukortin saa mukaansa matkan varrelta nousematta autosta. Matka kuluu kierrellen laivan kaupoissa, katsellen ravintolassa ohilipuvaa saaristomaisemaa ja hengaten hytissä. Määränpäässä ei tarvitse kuin ajaa auto ulos ja huristella hotellille.

Maarianhaminassa kaikki on lähellä: hotelliimme oli terminaalista vain muutaman minuutin matka. Olimme valinneet tarjolla olevista vaihtoehdoista majapaikaksemme Hotell Pommernin, joka vaikutti sopivalta paikalta viettää pari kiireetöntä päivää. Myös kehuttu viinibaari saattoi vaikuttaa valintaan. Kaikki Maarianhaminassa liittyy jotenkin mereen, niin tämä hotellikin: se on saanut nimensä maailman vanhimmalta alkuperäisessä kunnossa säilyneeltä purjealukselta, joka viettää ansaittuja eläkepäiviään ja toimii nykyisin museona Maarianhaminan satamassa. Nelimastoinen kaunokainen on ollut ankkurissa vuodesta ’57 asti.

Kävimme tietysti katsomassa! Koska laiva.

SKEDESPOTTI, huuteli seuralaiseni ilahtuneena pitkin matkaa. Maailma näyttää ilmeisesti erilaiselta skeittaajan silmin.

Kävimme kävelemässä ja katselemassa veneitä. Pysähdyimme syömään laiskan illallisen, kun tuli nälkä. Paikallinen Stallhagen-olut olikin tuttu edelliseltä Ahvenanmaan reissulta, tykästyin siihen silloin ja tilailen sitä silloin tällöin Helsingissä. Kaupungilla oli kiireetön tunnelma, vähän odottava, samanlainen kuin monissa paikoissa, jotka viettävät talvisin hiljaiseloa ja heräävät kesäisin eloon. Ahvenanmaalla alkaa vuoden vilkkain matkailusesonki aivan pian, kesäkuun alussa. Hidas tunnelma sopi meille hyvin, kuljeskelimme aikamme ja vetäydyimme aikaisin hotellihuoneeseen.

Olin tietysti suorittanut pienen internet-tutkimuksen ennen matkaamme. Silja Linen sivuilta löytyy Ahvenanmaan kohdevinkkejä ja moni ystäväkin on viettänyt saaristossa aikaa. Ahvenanmaalla voi tehdä vaikka mitä: valloittaa saaren pohjoispuolen Geta-vuoret, tutkia saarta pyörän selässä, koluta luontopolkuja, meloa tai pulikoida Mariebad-kylpylässä, jolla on oma hiekkaranta. Takana on aika kiireinen kevät, joten päätimme tällä kertaa skipata saariston tarjoamat aktiviteetit ja keskittyä ihan vaan ruokaan ja rentoutumiseen. Sää suosi suunnitelmaamme – satoi lunta, samaa sakeaa pyryä, jota tuli kuulemma taivaan täydeltä Helsingissäkin. Onneksi oli auto, ei paljoa lumisade haitannut. Päätimme viettää päivän kierrellen Maarianhaminaa ja sen lähiseutuja. Luontopolut ja kanoottiseikkailut jäivät nyt odottamaan seuraavaa kertaa, samoin ne kaksikymmentä uimarantaa, jotka Ahvenanmaalta kuulemma löytyy. Onpahan syy tulla takaisin.

Jostain syystä uusissa paikoissa tekee mieli päästä korkealle ja katsoa kauas. Ehkä se on jokin alitajuinen tarve hahmottaa missä päin palloa sitä onkaan ja nähdä omin silmin millainen maisema ympäriltä avautuu. Suuntasimme siis lounaalle näkötornin kahvilaan. Oli retkilounas, kuumat toastit ja sitruunalimut, jälkkäriksi kahvit ja ahvenanmaalaista pannukakkua, johon oli laitettu pieni lippu. Lämmittelimme kahvilan keskellä ritisevän tulen äärellä.

Kävimme tutkimassa Maarianhaminan Merikorttelia kaupungin itäisessä satamassa. Olin lukenut internetistä, paikasta jossa kaikki tieto asuu, että venevajojen, ranta-aittojen ja laitureiden muodostama kortteli on kappale elävää merellistä historiaa: siellä on veistetty veneitä, taottu rautaa ja rakennettu suuria puualuksia. Museossa voi uppoutua puulaivan- ja venerakennustyön historiaan ja nykyhetkeen. Korttelista löytyy nälän yllättäessä myös ravintola, mantereellekin levinnyt Pub Niska, joka tarjoilee moderneja pizzoja eli peltileipiä.  Käsityöläistalon myymälä Saltissa myydään paikallisia käsitöitä ja piipahdimme tietysti tutkimassa valikoimaa, koska saaristokulttuuri kiinnostaa ja olen hulluna esineisiin, joissa käsityön jäljet on jätetty näkyviin. Suosikkini myymälästä: mustat valurautaiset kulhot ja vadit, ahvenanmaalaiset lampaantaljat, paksut leikkuulaudat, luomusaippuat ja pitkävartiset villasukat, joiden varteen on kudottu värikkäitä raitoja.

Minulla oli lukiovuosina poikaystävä, joka opiskeli historiaa. Yhtenä kesänä kiersimme rämisevällä pikkuautolla kaikki Suomen keskiaikaiset linnat, joita on aikoinaan rakennettu hiki hatussa etenkin maan länsirannikolle. Ahvenanmaan ainoa linna Kastelholma jäi sillä kierroksella näkemättä, mutta nyt on paikattu sekin aukko sivistyksessä. Sundissa sijaitsevassa linnassa ei ollut visiittimme aikaan ketään muuta, se korosti paikan jylhää hiljaisuutta. Kiertelimme muureilla, katselimme sieltä avautuvaa kaislojen reunustamaa joenuomaa.

Mäyräkoirat kielletty! Varmaan siksi, että linnassa on niin paljon jyrkkiä portaita.

Päivän kohokohta odotti ihan kulman takana: olimme nimittäin varanneet pöydän Smakbynista, ahvenanmaalaisten rakastamasta ravintolasta, jonka paikallinen kokki Michael Björklund on jokunen vuosi sitten perustanut. Smakbyn oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin siellä työni puolesta pari vuotta sitten ja tiesin mitä odottaa: superhyvää ja simppeliä saaristolaisruokaa, jossa yksinkertaiset raaka-aineet saavat loistaa. Ravintolasta saa myös vaatimattomasti maailman parasta saaristolaisleipää, jota Micken anoppi valmistaa. Ostimme sitä mukaan ravintolan putiikista sekä itsellemme että tuliaiseksi ja oli hilkulla, että kumpikaan limppu ei selvinnyt kotiin asti.

Ravintolasalissa on vielä toukokuussa yllinkyllin tilaa, mutta kesään mennessä pöydät täyttyvät nälkäisistä paikallisista ja saarella vierailevista. Micke ei ollut tällä kertaa paikalla, mutta tapasimme hänen vaimonsa Jennyn, joka kertoi tilan kuulumisia. Kaikenlaista uutta on taas suunnitteilla, eikä Smakbyn ole ennenkään tyytynyt pelkkään ravintolatoimintaan: raflan yhteydestä löytyy myös putiikki ja oma tislaamo, jossa tehdään pääasiassa paikallisista aineksista erilaisia viinejä, liköörejä ja hedelmäviinoja. Pullot ovat niin kauniita, että niitä voisi sijoittaa keittiöönsä ihan vaan koristeeksi (tosin tuskinpa jäisivät nautiskelematta).

Parsaa, hapankaalta ja kauden vihanneksia.

Yksi suosikkiruoistani maailmassa: kalaa ja pottuja voikastikkeella. Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa. Viereen se Micken anopin musta leipä niin ollaan lähellä ruokataivasta.

Vatsat täynnä! Oli pakko skipata jälkkäri, mutta saimme vielä eteemme snapsitarjottimen, johon oli katettu maistiaiset tislaamon suosituimmista tuotteista. Ehdoton suosikkini oli kirsikkalikööri, ei sinänsä mikään suuri yllätys, koska rakastan melkein kaikkea missä on kirsikkaa. Jarno oli kuski ja sai tyytyä vain kastamaan kielenkärkensä.

Seuraavan aamun pakkauspuuhissa hotelliaamiaisen jälkeen.

Seuraavana päivänä oli vielä aikaa vähän kierrellä ennen laivan lähtöä. Tutkimme kaupunkia ja kuljimme rannoilla kunnes alkoi sataa lunta, joten pakenimme mihinkäs muualle kuin JÄÄTELÖLLE! On sentään toukokuu! Anna & Aldo on perinteinen italialainen gelateria, jota pitää kahdeksan vuotta saarella asunut italialaispariskunta. Juttelin heidän kanssaan tovin ja sain nähdä keittiön, jossa jäätelöt valmistuvat. Listalta löytyi uskomattomia annoksia, juuri niitä suklaata ja syntiä tihkuvia spektaakkeleita, joita näkee vanhoissa elokuvissa. Sellaisia ei ole enää paljoa näkynyt sen jälkeen kun smoothiet ja muut terveysherkut tulivat muotiin. Oli pakko tilata kaikkein suurin pikari, joka notkui suklaakastikkeesta, kekseistä, vohvelitikuista ja karamellikiteistä. Kirsikka puuttui, mutta senkin olisi varmasti saanut jos olisi vaan pyytänyt. Lystikäs pariskunta ja ihanalla tavalla vanhanaikainen jäätelöbaari – suosittelen. Oli siellä pieni terassikin, mutta ulkona pyrytti taas. Nautimme siis synnistämme suosiolla neljän seinän sisällä.

Kun enemmän on enemmän (annoksesta ehdittiin tosin vähän verottaa ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin).

Paluumatka Ahvenanmaalta takaisin Turkuun taittui Baltic Princessilla. Nauratti taas se kolmen minuutin matka hotellista terminaaliin: olemme kuuluisia viime tingan ihmisiä ja yleensä viimeisenä paikalla kaikkialla, mutta kerrankin ei tullut lähtökiire. Laiva lähti liikkeelle kahden maissa ja oli perillä Turussa seitsemän jälkeen – siinä ehti siis hyvin iltapäivän ajan hengähtää, syödä ja kerätä voimia ennen ajomatkaa takaisin Helsinkiin. Melko stressitöntä matkantekoa.

Ennen lähtöä vedetyllä jäätelöannoksella olisi varmasti kaloriensa puolesta pärjännyt viikon, mutta oli suolaisen nälkä ja lounaskupongit polttelivat taskunpohjalla. Valitsimme italialaisen Tavolata-ravintolan, joka oli itseasiassa todella viihtyisä, ja vedimme siellä pizzalounaan. Tai no minä tilasin parsarisoton ja sen kunniaksi proseccon – on nimittäin se maaginen aika vuodesta, kun saa parsaa! Risotosta ei ole kuvaa, koska ennätin vahingossa syödä sen, mutta buffalomozzarella-annoksen muistin sentään taltioida reissuraporttiin. Oli hyvää, söin kaiken (no Jarnolle jätin vähän).

Rennon lounaan ja muutaman taxfree-ostoksen jälkeen menimme tsekkaamaan DeLuxe-hyttimme, joka oli edellistä suurempi ja sisälsi leveän sängyn lisäksi myös sohvan. Tällä kertaa ei nukuttu, vaan hengattiin, kuunneltiin musiikkia ja otettiin suttuisia saarikuvia, jotka näyttävät unilta. Lempiharrastukseni heti suttuisten katuvalokuvien jälkeen.

Kävimme kyyläämässä saaria myös aurinkokannelta kun Turku lähestyi. Tuo minulle. Eikun tuo. Tai molemmat.

Matkalaiset tyytyväisinä, melkein perillä Turussa. 

Saariseikkailu takana! Vaikka olikin sitten aika iisi seikkailu. Ei sitä aina tarvitse kivuta vuorelle, joskus sitä kaipaa kaikkein eniten vaan kiireettömyyttä, sitä ettei ole kummempia suunnitelmia tai pakkoa olla missään. Oli ihanaa olla kaksin, nukkua hyvin ja käydä aamuisin valmiiksi katettuun pöytään, juoda muiden keittämää kahvia. Ahvenanmaa on kaunis paikka ja haluan ehdottomasti sinne takaisin ensi tai jonain kesänä, mutta ehkä kaikkein eniten tällä minimatkalla rakastin tätä matkanteon mutkattomuutta. Ei tärvääntynyt aikaa turhaan säätöön ja merimatkakin oli rentouttava (sitä ei kovin usein voi esimerkiksi lentomatkailusta sanoa). Ei sitä aina tarvitse lähteä Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen asti viikonloppulomalle – läheltäkin löytyy kiinnostavia kohteita. Ehkä kokeilemmekin ensi kerralla millaista on laivamatkailu pyörän kanssa.

Aiotteko valloitella saaria tänä kesänä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ahvenanmaa odottaa

Meidän viikonloppu koittaa tällä viikolla vähän viiveellä – nimittäin vasta nyt! Olemme paiskineet koko viikon töitä lauantaiyön pikkutunneille saakka, mutta tänä aamuna kello viisi nakkasimme matkalaukun laina-autoon ja huristelimme Turun laivaterminaaliin. Edessä on parin päivän pituinen retki Ahvenanmaalle, työmatka kyllä, mutta tavallista rennommalla agendalla. Tarkoituksena on relata ja nauttia laivamatkasta, tutkia Maarianhaminaa ja sen lähikulmia, syödä hyvin ja toivottavasti nukkua tosi, tosi pitkään. Sen tarkempia suunnitelmia emme ole Smakbynin ravintolavarausta lukuunottamatta vielä tehneet, joten Ahvenanmaa-aiheisia vinkkejä saa vapaasti pudotella kommenttilootaan, jos niitä löytyy hihasta.

Pakko esitellä laina-auto, koska olen niin innoissani, että saatan haljeta. Olen varmaan kirjoittanut muutamaankin (sataan) kertaan jeeppihulluudestani? Isälläni oli siis musta Jeep Wrangler kun olin pieni. Kasvoin sen korkealla keikkuvalla etupenkillä ja kaikissa niissä paikoissa, joihin Jeep meidät vei. Sen jälkeen maailmassani ei ole ollut muita autoja. Ylipuhuin ystäväni ostamaan mustan Jeep Wranglerin, jotta pääsisin sen kyytiin. Tunnistan jokaisen Jeepin, joka liikkuu lähikulmillamme ja suunnittelen säännöllisesti niiden nyysimistä – kunnes aina muistan, etten ole autovaras, vaan humanisti, joka ihan varmuuden vuoksi vapisee syyllisyydestä nähdessään poliisin, vaikkei olisi eläissään tehnyt pahempaa kuin kävellyt punaisia päin. Krooninen jeeppikuume helpottuu nyt hetkeksi, sillä saimme Arita Espoosta kiesin lainaan Ahvenanmaan matkaa varten. Se ei ole Wrangler, koska niitä ei sattunut olemaan, vaan Renegade, mutta yhtäkaikki Jeep! JA MEIDÄN! Siis kolmen päivän ajan, mutta eipä nyt juututa siihen, vaan otetaan tästä kaikki irti.

Olen saanut Jarnonkin lietsottua tähän samaan jeeppikuumeeseen, eikä ollut edes vaikeaa. Siihen ei tarvittu kuin matka Puerto Ricoon, jossa vuokrasimme matkan ajaksi Jeepin, juuri sen mustan Wranglerin, joka kahdessa viikossa vakuutti Jarnon siitä, että paljon liikkuva, säätävä, seikkaileva ja koko ajan jotain roudaava perheemme tarvitsee elämäämme sopivan kulkupelin. Hurmioituneita autokuvia on muuten muistikortit pullollaan, vain heppakuvia taitaa olla vielä enemmän. Siihen on siis syy, miksi Karibian matkakuvien läpikahlaaminen on yhä ns. vaiheessa.

Ainoa paikka, joka on Helsingissä auki viideltä aamulla, on Roban kulmassa päivystävä 24h-kiska. Se on aivan mahtava mesta. Kadut olivat tyhjät ja kaupunki nuokkui, myyjäkin puoliksi torkkui tiskin takana. Samaan aikaan radiosta pauhasi trance niin kovaa, että biitti kuului kadulle asti. Matkaevääksi lähti mukaan kaksi isoa kahvia ja aloe vera -juoma, joka pelastaa krapulan (jota toim. huom. meillä ei ollut) ja sen hyvin samankaltaisen olon, joka seuraa siitä, kun on vetänyt tietokoneen äärellä allnighterin eikä ole toisinsanoen päässyt nukkumaan lainkaan. Ei tuntunut missään kun oli yhdeksäntoista, nykyisin tietää kyllä valvoneensa. Jarno ei tosin valvonut tietsikan vaan rumpujensa äärellä – heillä oli keikka, jolta hän pääsi roudauksen jälkeen kotiin joskus aamukahden jälkeen. Työnsä kullakin.

Jos risteily- ja saarihommat kiinnostavat. Instagramin puolelta (@stellaharasek) löytyy jo matka-aiheisia videoita, kuvia ja infoa. Matka-asiaa on luvassa täälläkin sitten ensi viikon aikana. Nauttikaa beibet sunnuntai-illasta! Me nautitaan nyt meidän viikonlopusta, joka juuri alkoi.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Postcards from Åland

ENÄÄ VIIKKO LOMAAN! Huutelee hän täältä, hautautuneena aikatauluihinsa ja työkekoihinsa. En ole varma muistanko enää miten vapaa-aikaa vietetään, mutta lomaani minuakin enemmän odottanut poikaystävä ehkä muistuttaa. Minut on pitänyt kiireisenä muiden projektiemme lomassa rento ruokafestivaali nimeltä Taste Of Helsinki, jonka tiimoilta piipahdin tovi sitten Ahvenanmaalla tutustumassa yhteen tapahtuman ravintolaan, Smakbyhyn. Työssäni on puolensa, myönnetään.

2014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-012014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-022014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-03

Ensimmäinen kerta Ahvenanmaalla, toivottavasti ei viimeinen. Satuimme Eevan kanssa saarelle sumuisena päivänä emmekä ehtineet nähdä varsinaisen vierailukohteemme lisäksi paljon muuta kuin pallonpuoliskomme pienimmän lentokentän, jossa soi Sinatra. Kiitoradan aidan takana laidunsi tyyvyäisen näköisiä lehmiä.

2014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-042014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-052014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-062014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-07

Smakbyn on perustajansa ja keittiömestarinsa Mickael Björklundin valtakunta, jota hän pyörittää perheensä kanssa: Jenny-vaimo on mukana kaikessa ja lapset leikkivät tilalla kun vanhemmat ottavat vastaan vieraita. Odotin pientä ja sympaattista saaristoravintolaa, meitä odottikin valtava ravintosali varustettuna omilla viineillä täytetyllä viinikellarilla, tislaamolla ja paikallisia herkkuja tarjoavalla puodilla. Suuret ovat suunnitelmatkin: Micke kertoi lupsakkaan tapaansa haaveilevansa Smakbynin pihapiiriin nousevasta majatalosta, savustamosta, juustolasta ja omista. Oma olutpanimo on jo rakenteilla. Ei voi kuin nostaa (kokin)hattua ja toivottaa onnea. Tulee tosin tunne, ettei sitä tarvita, sillä sympaattinen pariskunta näyttävät hallitsevan hommansa paremmin kuin hyvin.

2014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-082014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-092014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-102014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-11

Listalta tilaamisen sijaan annoimme illan isännällemme vapaat kädet kantaa pöytään mitä halusi. Kyllä kannatti. Smakbynin safka on ahvenanmaalaista lähiruokaa, joten lautaselle päätyi ahventa, rapuja, paikallista possua ja juureksia, höystettynä ahvenanmaalaisella oluella ja paikan omilla viineillä ja väkevillä. Omenaviini oli pieneksi yllätyksekseni hyvää, suosikiksi nousi kuitenkin kirsikkalikööri. Pitkän illan kruunasi kesän kaunein jälkiruoka, johon oli kasattu tuoreita marjoja, marenkia, mansikkamoussea ja pala taivasta – eli suklaistakin suklaisempi brownie.

2014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-122014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-132014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-142014-06-14-stellaharasek-aland-smakbyn-15

Smakbynin herkkuja pääsee maistamaan myös Helsingissä, ei voi kuin suositella. Taste Of Helsinki jatkuu vielä sunnuntaina neljään saakka ja sääkin näyttää suosivan, kannattaa siis napata lippu portilta ja painella herkuttelemaan.

Ahvenanmaalle on tarkoitus suunnata toistekin, toivottavasti jo tänä kesänä. Näen mielessäni auringon lämmittämän kallion ja sille rakennetun saunan, löytyykö vinkkejä ja suosituksia?