KEVÄÄN VALOA

Nappasin ennen lähtöämme kotoa nipun kuvia ihan siitä ilosta, että valoa oli vielä iltapäivälläkin. Joka vuosi pitenevät päivät tuntuvat pieneltä – välillä isoltakin – ihmeeltä. Ruutuihin osui muutamia viimeaikaisia lempiasioita, kuten vanha pianojakkara, joka palvelee tällä hetkellä yöpöytänä, ystävän tekemä maalaus jonka hankin vasta sängyn ylle, Balmuirin hiilenmustat lakanat* (jotka näyttävät ihanilta, kun niitä sekoittelee huolettomasti harmaisiin ja valkoisiin lakanoihin) ja ranskalaiset tulppaanit, jotka riiputtivat raskaita päitään kohti keittiönpöytää. Mutta kertokaapa – miksi tuo oliivipuu pudottelee yhtäkkiä lehtiään? Olen kyllä kuullut, että oliivipuut talvehtivat, mutta tuliko olohuoneemme oliivitarhalle tosiaan talvi kesken maaliskuun?

Lisää sisustusasiaa luvassa pian, sillä olemme viimein ehtineet ihan urakalla edistää sitä. Ainahan kotona on ollut viihtyisää, mutta vihdoin alkaa tuntua siltä, että nurkat näyttävät suunnilleen siltä kuin haluaisimme.

PHOTOS BY STELLA HARASEK
*THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS

PINKIT PÄIVÄT

Kevään ensimmäiset merkit: pinkkeinä palavat auringonlaskut. Niitä ei voi olla huomaamatta, mutta harva tunnistaa ne siksi mitä ne ovat: vihjeiksi siitä, että ovella kurkkii ujo uusi vuodenaika, joka pohtii oikeaa hetkeä astua sisään. Ei vielä, ei vielä, mutta pian. Sitä odotellessa koko kaupunki värjäytyy kirkkaina iltoina vaaleanpunaiseksi tavalla, joka aiheuttaa akuuttia läikähtelyä rinnassa. Sunnuntaina katselin sitä vain ikkunasta, eilen pääsin ulos asti. Karkasin töideni ääreltä pienelle kävelylle Jarnon ja Juno-koiran kanssa, tarvitsin happea ja hetken tauon silmissä vilisevistä sanoista ja sähköposteista. Sitäpaitsi kadulta hohkasi valo, jonka kutsu oli mahdoton vastustaa.

Vähän väsynyt nainen se siinä sulautuu lempiseiniinsä kotikulmillaan. Olin valvonut edellisenä yönä liian myöhään: naputtanut töitä ja saanut vihdoin ajatuksen päästä kiinni enkä malttanut lopettaa. Aamulla avasin tietokoneen heti kun sain silmät auki ja jatkoin siitä mihin yöllä lopetin. Koirat – oma ja lainaeläin – kuorsasivat iglussaan välittämättä vähääkään siitä, että joidenkin on tehtävä töitä, joilla maksetaan vuokra, mäykkypata ja muut elämän jatkumisen kannalta välttämättömät (vielä koittaa se päivä kun pistämme molemmat Ärrän kassalle myymään hodareita henkensä pitimiksi). Aamun pelasti ämpärillinen kahvia ja Italian matkaltaan palannut Mikko, joka piipahti kahville ja toi tullessaan pussillisen tuoreita mantelikakkuja. Että voikin aamuapatia kaikota sekunnissa taivaan tuuliin ja tilalle tulla karvasmantelilta maistuva kepeys! Italialaiset ovat neroja.

Sulat kadut eivät kerro keväästä vielä mitään, samalla tavalla on märkää niin joulukuussa kuin juhannuksena. Väristä sen erottaa: asfaltti kiiltää samoissa magentan sävyissä kuin taivas. Ja kun plussan puolelle nousseet lämpö leijailee kaduilla vielä auringon laskettua, muistaa taas millaista on kulkea ulkona, kun kylmä ei nosta hartioita korviin ja takin tarkenee jättää auki.

Tuli tuolla pinkeillä kaduilla mieleen Uber-kuski, keski-ikäinen kiinalainen mies, joka vei minut viime perjantaina Kallioon. Hän kertoi rakastavansa tanssimista ja kysyin missä hän käy. Well I don’t actually go anywhere to dance, hän vastasi, I just stop the car and dance in the streets. Loppumatkan keskustelimme sivistyneesti kuin ketkä tahansa aikuiset siitä olemmeko parempia karaokelaulajia selvinpäin vai humalassa. Näen yhä mielessäni kiinalaisen miehen joka tanssii tyhjällä tiellä autoradionsa tahtiin. Mikä odottamaton mielikuva! Olen myös varma, että tässä piilee jokin opetus.

Koira vaappuu kaupungilla sonnustautuneena villapaitaan, joka saa sen näyttämään vyötiäiseltä. Kun kaduilla siroteltu suola alkaa kirvellä polkuanturoissa, vyötiäinen lopettaa vaappumisen ja jää surkeana paikalleen nostelemaan tassujaan, kunnes pääsee syliin. Kuljetan taskussa pientä pyyhettä, jolla saan sen tassut kuivattua ja luulen, että olemme yhtä mieltä siitä, että se seuraava vuodenaika on jo todella, todella tervetullut. Junoa ei tanssita kaduilla ennen kuin ne ovat kuivat ja suolattomat – paitsi jos joku rapistelee juustohampurilaisen käärepapereita raitiovaunupysäkillä. Silloin vyötiäinen ilahtuu ja saattaa esittää pienen spontaanin vokottelusamban. Se on läheistä sukua onnensamballe, joka nähdään kotikeittiössämme joka aamu ja ilta hetkeä ennen kuin ruokakuppi lasketaan lattialle.

Siitä en ole ollenkaan pahoillani, että pipokausi jatkuu vielä. Pörröinen pipo on Balmuirilta saatua kid mohairia* – samaa sarjaa kuin huivini* mutta sävyltään hitusen intensiivisempi. Salaa haluaisin tuon hattaraisen pipon kaappiini kaikissa eri sävyissä, mutta ehkä selviän tällä vaaleanpunaisella. Se nyt näyttää olevan vuoden virallinen väri eikä vain minun mielestäni, sillä luin juuri lehdestä, että se on tänä keväänä kuuminta hottia. Aah, rakastan näitä hetkiä kun olen vahingossa trendien aallonharjalla! Kaikki pyörittelivät silmiään kun ostin tuon vaaleapunaisen villiksen viime kesänä, nyt kaikki yrittävät ostaa sen päältäni. Turha yrittää, ei tipu.

Maanantaista on mitenkuten selvitty, kotiinkuljetetut mantelikakut ja hattaranvärinen auringonlasku kyllä auttoivat. Eivät ne maanantait vieläkään lempipäiviäni ole. En tiedä onko tähän olemassa jokin tieteellinen selitys, mutta herääminen tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina ei ole ollenkaan niin vaikeaa.

Syy siihen, että Tehtaankatu oli yksi suosikkikaduistani jo kauan ennen kuin muutin sen varteen: aurinko laskee sen toiseen päähän Telakkarannan taakse ja saa koko kadun tulvimaan värejä ja valoa. Varjot tummuvat, kunnes rakennukset kohoavat mustina taivasta vasten. Nyt saan katsella tätä näkyä kotiparvekkeelta vaikka joka ilta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
*THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS

Normaalia elämää

Päivää! Olemme virallisesti palanneet arkeen – ja millaiseen arkeen. Iloinen kaaos on levittäytynyt keittiön pöytään: kalentereita ja tietokoneita, laskuja ja muistilappuja, puoliksi juotuja kahvikuppeja, karttoja. Ensi kertaa suunnittelen alkavaa vuotta tälläisellä tarmolla ja tuntuu ihmeellisen hyvältä. Siltä, että ihan kaikki ovet ovat auki eikä tarvitse kuin pistää tuulemaan. Vielä kun löytäisi verkkopankkitunnukset tuolta kekojen alta, että saisi sähkölaskun maksettua. Helpompi valloittaa maailma, jos juonia ei tarvitse punoa pimeässä.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-1

Nollassa värjöttelevät lämpötilat ovat saaneet tutuista optimistisimmat levittämään kevätaiheisia huhuja ja myönnän, kuulin yhtenä tammikuisena yönä linnun lauleskelevan Tehtaankadulla yllättävän pirteään sävyyn. Haistan silti huijauksen ja pidän kahta tiukemmin kiinni Balmuirin uudesta mohairhuivistani* – voin vallan hyvin odotella (ja epäillä) sitä kuuluisaa kevättä siihen kietoutuneena. Samujin muhkean pipon nappasin ystävän kirppispinosta. Kyllä se on kuulkaa niin, että lämpimät ja kauniit villavarusteet ovat paras sijoitus talvesta selviytymiseen ja sitäpaitsi paljon halvemmat kuin lentoliput lämpimään. Vaikka on niilläkin toki aikansa ja paikkansa.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-2

Kotikulmilla kulkiessa törmää usein tuttuihin, niistä noin 80% ovat nelijalkaisia. Nakki-koira on yksi suosikeistani, jolkottelee suoraan luokse ja on aina valmis hellyyteen vaikka keskellä katua. Pidän kovasti kyllä omistajastaankin, jonka kanssa saattaa päätyä päähänpistosta kuohuviinilasilliselle (tai kahdelle). Viinihetket ovat usein ihanimmillaan juuri silloin, kun niitä ei ole suunniteltu tai sovittu.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-32017-01-25-stellaharasek-everydaylife-11

Kotonakin pyörii näitä neljällä tassulla vipeltäviä, viihtyvät kaikkein parhaiten saman peiton alla kaksilahkeisten kanssa. Luna on meillä lainakoirana ja jakaa rakkautta kaikille piittaamatta siitä otetaanko suukot ilolla vastaan vai ei. Juno-koira sen sijaan on aiheuttanut palvelusväelleen harmaita hiuksia. Se alkoi köyristää selkäänsä kadulla, kieltäytyä kävelemästä ja jarruttaa portaissa, oli muutenkin ollut apea. Olin synkän varma, että selkäkivut ovat tehneet paluun ja mäyräkoirahalvaus on vain ajan kysymys. Soitin samalle eläinlääkärille kuin viimeksi, sieltä ohjattiin suoraan eläinsairaalaan neurologiaan erikoistuneelle eläinlääkärille, jolle saimme heti ajan. Lääkäri tutki neitokaisen (joka oli siinä vaiheessa oma epäilyttävän hyväntuulinen itsensä lukuunottamatta närkästystä, jonka luvaton sorkkiminen sai aikaan) ja määräsi sen magneettikuvaukseen. Juno sai nukutuspiikin pyllyynsä, Luna seurasi vierestä hiukan huolestuneena, makasi siskon vieressä kunnes tämä nukahti. Kun lääkäri palasi huoneeseen, Luna meni varmuuden vuoksi pöydän alle piiloon.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-4

Kyljellään retkottava koira kannettiin testeihin ja sillä aikaa minä, mies ja Luna-koira vietimme piinaavan pitkät tunnit ainoassa lähistöllä sijaitsevassa paikassa, jossa pääsi kahvin ääreen: ostoskeskuksessa keskellä uneliasta esikaupunkia. Kävimme syömässä uuniperunan, kiersimme kirppiksen jokaikisen hyllyn kahdesti, hortoilimme kaupoissa joissa ei tavallisesti tule koskaan käytyä. Ostin puhelimeen uuden kuoren. Olin päättänyt etsiä jostain tyylikkään mattamustan nahkakuoren, minkä unohdin välittömästi, kun näin kirkkaan kuoren, jossa oli kimaltavia tähtiä. Terveisin Stella 5v.

Kun istuimme lopulta taas eläinlääkärin luona, saimme eteemme nipun magneettikuvia, sentti sentiltä otettuja viipalekuvia Junon selän joka nikamasta. Lääkäri vaikutti huolettomalta ja ehdin paheksua: ei noin kepeään sävyyn voi kertoa ihmisille, että niiden koira on vakavasti selkäsairas ja joutuu hengenvaaralliseen leikkaukseen, jonka eloonjäämisprosentti voi olla mitä tahansa viiden ja viidenkymmenen välillä. Olin valmistautunut kuulemaan pahimman, joten en ihan heti ymmärtänyt, kun lääkäri kertoi, että koiran selkä on aivan pientä välilevypullistumaa lukuunottamatta täysin terve eikä ole syytä olla huolissaan. “Oireet” johtuvat kuulemma jostain muusta kuin kivusta. Meillä asuu siis mäyräkoira, jonka tämänkertaisten selkäoireiden syyksi selvisi se, että on talvi ja koiraa ei huvita kävellä. Lääkäri kirjasi viralliseen hoitosuunnitelmaan: “suosittelemme jatkamaan normaalia elämää”.

Luna oli ehtinyt jo huolestua siskostaan todenteolla. Kun hoitaja vihdoin toi sen heräämöstä – tarkemmin sanottuna Juno kiskoi hoitajaa perässään hihnassa kuin olisi viettänyt vuosikausia vankityrmässä ilman ruokaa ja rakkautta – Luna sinkosi sen luo ja nuoli sen naaman läpimäräksi. Olin minäkin onnellinen, vaikka huojennus tuli maksamaan lähemmäs tonnin. TONNIN!

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-6

Tässä näette tuon itseensätyytyväisen eläimen, joka on omistajalleen velkaa 942 euroa täysin turhasta magneettikuvauksesta. Kuinkahan kauan mäyräkoiran pitää säästää mäykkyroposiaan saadakseen 942 euroa kasaan? Ehkä se voisi ryhtyä tekemään mallintöitä, kun on nuo pyöreät silmät, suuret korvat ja tassuissa mustat täplät, joita kasvattaja kutsui onnenlanteiksi. Tai ehkä se laitetaankin onnenlantteineen töihin lähikaupan kassalle, kuten olemme Mikon kanssa uhkailleet liian mukavaan elämään tottuneita mäyräkoiriamme.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-7

Jatkamme siis normaalia elämää. Heräämme aamuisin keittämään puuroa, järkytämme aamu-unista koiraa viemällä sen ulos vaikka onkin talvi. Jatkamme suunnitelmien laatimista, papereiden levittelemistä, erilaisten listojen kirjoittelemista. Siivoamme joka päivä keittiön pöydän, iltaan mennessä kaaos on taas vallannut sen joka sentin. Ehkä siirrämme leirin ensi viikolla takaisin työhuoneeseen, vaikka sieltä on pidempi matka kahvipannun ääreen. Mutta nyt on vielä tavallinen torstai ja istun keittiön pöydän äärellä, ulkona on koleat kolme astetta, kevääseen on vielä vähän matkaa. Täysin terve koiramme torkkuu rinkelinä viltissään, kohta se herää kun Jarno alkaa tehdä lounasta.

2017-01-25-stellaharasek-everydaylife-8PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
*THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS

Sielu huurteessa

Helsingissä on huurteisen kaunista – ja kuolettavan kylmää! Pohjoisessa vietetyistä vuosista on ilmeisesti sen verran kauan, että tulipalopakkaset tulevat joka kerta pienenä järkytyksenä. On ehtinyt jo unohtaa miltä tuntuu, kun ripset jäätyvät luomiin ja kylmyys työntyy tikkuina silmien taakse ja otsaonteloon. Jos on ihan pakko ulkoilla, kokovartalokohmeen sulattamiseen tarvitaan sen jälkeen kuuma suihku ja keskimäärin kolme tuntia intensiivistä koiraterapiaa untuvapeiton alla. Tiedetään, juuri nyt jengi siellä pohjoisessa huutaa VOI ETELÄN VETELÄT ja nauraa päälle. Hiljaa siellä.

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-1

Tyylirintamalla kiinnostaa juuri nyt kaikkein eniten selviytyminen, mutta onneksi siihenkin tarkoitukseen on olemassa kauniita vaatteita. Kuten esimerkiksi lempivillapaitani ja uusi kid mohair -huivi, jonka sain joululahjaksi Balmuirilta. Puuterinen vaaleanpunainen on kevään uutuussävyjä ja niin kaunis, että pökerryn. Se hohkaa valoa, joka imartelee talvenkalpeita kasvoja enemmän kuin mikään valovoide – se on tunnustukselliselta valovoideaddiktilta paljon sanottu!

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-22017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-3

Nuo viileät ja huurteiset vaaleanpunaiset aiheuttavat yhä akuuttia heikotusta sydänalassa. Hulluus on näköjään edennyt asteelle, jossa on ok pukea niitä päälle useita samaan aikaan. Sellaista kuulemma sattuu kun on rakastunut, antaa mennä kun on mennäkseen.

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-4

Olen tutkinut tätä nyt vuosia ja tullut tulokseen, että ei ole olemassa asua, jonka päälle ei voisi vetää kauniisti leikattua, kapeaa villakangastakkia – varsinkaan, jos se on musta. Ei taida tosin tulla kenellekään yllätyksenä, että ajatus puuterinsävyisestä villakangastakista on alkanut kiinnostaa. Kuvan takki on viimesyksyinen suosikkini Boomerangilta, tämänkin talven mallistosta bongasin pari täydellistä tapausta Mannerheimintien myymälässä.

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-5

Kuvat ovat parin päivän takaa, otettu juuri ennen kuin lämpötilat laskivat villakangaskeleistä lammaskelsikalsaan (= niin kylmää, että ei tarkene enää millään muulla kuin paksuimmalla kelsitakilla). Ei tulisi enää mieleen viilettää kaduilla rotsi auki, mokkanahkaiset hapsukorotkin ovat vaihtuneet saappaisiin joihin mahtuu kahdet villasukat. Äiti älä pelkää, pillifarkkujen alla on villasukkahousut. Jos vielä kiristyy, lisään toiset.

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-6

VILLAKANGASTAKKI* BOOMERANG
MOHAIRHUIVI* BALMUIR
ACNEN MOHAIRNEULE GAUDETE
STYLESNOBIN HAPSUNILKKURIT* DOTS
FARKUT TIGER OF SWEDEN JEANS
*SAATU

2017-01-06-stellaharasek-helsinki-balmuir-7PHOTOS BY JARNO JUSSILA
THIS POST INCLUDES AFFILIATE LINKS

Mohairia ja matkahaaveita

Yhteistyössä Finnair Plus, sisältää arvonnan

Ulkona on niin mustaa ja märkää, etten enää muista miltä aurinko näyttää. Ei voi kuin sanoa, että onneksi on tämä alkava juhlakausi valaisemassa vuoden pimeimpiä kuukausia! Saa pukeutua lempimekkoihinsa, piirtää tummat silmärajaukset, pistää korot jalkaan ja lähteä ulos olemaan ihmisten ilmoilla. Olen laatinut valmistautumista varten oman soittolistan, joka muistuttaa siitä, että elossa ollaan. Listalta löytyy rämisevää rokkia, poppia jonka tahtiin tekee mieli pomppia ja pari juustoista r’n’b -kappaletta, joiden soidessa voi kuvitella, että nämä kuukaudet ovat vain yhdet todella pitkät, tunnelmalliset treffit.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-12016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-2

On olemassa myös salainen soittolista, jolta löytyy yksi ainoa kappale, remix amerikkalaisen räppärin tekemästä renkutuksesta josta tuli jossain maailman kolkissa puolivirallinen futisbiisi. Älkää kysykö miksi, mutta minulla on kappaleesta paha pakkomielle, jonka olen tartuttanut myös ystävääni. Saatamme soittaa kappaletta kolme tuntia toistolla kyllästymättä, mutta mikäs siinä, halpa hinta hyvästä tuulesta. Muilla läsnäolijoilla saattaa kyllä kiristyä hermo.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-32016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-0

On ollut avajaisia, ystävien illanviettoja, kemuja ja kekkereitä siellä ja täällä. Muutama viikko sitten vietimme iltaa Balmuirin showroomilla tilaisuudessa, jonka Finnair Plus järjesti jäsenilleen. Ohjelmassa oli kuohuvaa, naposteltavaa, tuttujen kanssa jutustelua ja kiireetön mahdollisuus tutustua tuotteisiin. Ei ihme, että paikalle oli säästä huolimatta ilmoittautunut sankoin joukoin vieraita. Balmuirilla ei ole (ainakaan vielä!) omaa myymälää eikä Lauttasaaressa sijaitseva showroom ole normaalisti auki shoppailijoille. Viisaat tarttuvat kaksin käsin tilaisuuksiin päästä hypistelemään tuota hengästyttävän laajaa valikoimaa pellavaa ja kashmiria. Ja mohairia. Ja alpakkaa. Ja luonnonkosmetiikkaa! Balmuirilla on nimittäin nykyisin ihonhoitotuotteitakin käsivoiteista suihkusaippuaan.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-52016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-4

Pipomuija on pipomuija kesät talvet, mutta toki pipot kiinnostavat erityisen paljon juuri tähän aikaan vuodesta. Tykästyin kimaltavaan kasmirpipoon ja superpehmoiseen kid mohair -pipoon, josta löytyy niin monta sävyä, että niistä on mahdotonta valita suosikkia. Tai sitten ei! Kiistaton suosikkini on tietysti musta. Tai siis tummanharmaa. Eeeeehkä sittenkin vaaleanharmaa. Tai siis ehdottomasti viileän vaaleanpunainen.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-62016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-72016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-9

Yksi löysi viininpunaiseen samettitakkiinsa täydellisesti sopivan kashmirhuivin ja toinen hiilenmustat perkaalipuuvillaiset lakanat. Molemmat yhtä onnellisia. Tuo alpakkavillainen viitta on muuten ihan mahtava keksintö, toimii niin takin päällä kuin kaivattuna villakerroksena minkä tahansa asun kaverina.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-82016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-112016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-13

Kid mohair ihan kaikissa muodoissaan alkoi kiinnostaa, varsinkin nuo vaaleammat sävyt. Vaikka olenkin vannoutunut mustan ystävä, onhan se pakko myöntää, että vaaleat värit tuovat valoa kasvoille ihan eri tavalla.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-122016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-10

Virallisten kantisetujen lisäksi Finnair Plus järjestää jäsenilleen vähän puolisalaa kaikenlaista kivaa ravintolaillallisista ja leffojen ennakkonäytöksistä viininmaisteluihin ja konserttien aitiopaikkoihin – tämä tilaisuus on esimerkki niistä. Balmuirin perustajapariskunnasta oli paikalla salskeampi puolikas Juha, joka kertoi vieraille merkin tarinasta ja tuoreimmista kuulumisista. Pääsin kainaloonkin, tarkemmin sanottuna vaadin päästä kainaloon, koska Heidi ei ollut paikalla halailemassa.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-142016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-162016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-17

Balmuirin väen kanssa riittää aina puhuttavaa, sillä juuret pohjoisessa yhdistävät. Kun tapasin Heidin vuosia sitten, sain pisteitä siitä että äitini on kotoisin Tornionjokilaaksosta, jossa asuin itsekin muutamia vuosia. Sittemmin olen saanut roppakaupalla lisäpisteitä siitä, että mieheni on Pohjanmaalta. Haha! Olen toki itsekin tyytyväinen pohjalaiseen poikaystävävalintaani, ei siinä.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-15

Finnairin tilaisuudessa kun oltiin, illan puheenaiheet pyörivät reissusuunnitelmissa. Matkateemat tuntuvat olevan tähän aikaan vuodesta itse kullakin mielessä, sen ymmärtää kun ihan vaan katsoo ulos. Yksi oli lähdössä Malediiveille ja jatkamassa sieltä Sri Lankaan, toinen suunnitteli lähtevänsä reppu selässä kiertämään Aasiaa. Omalla haavelistallani tällä hetkellä on Meksiko, Marokko ja juurikin mainittu Malediivit, johon minäkin yhdistäisin Sri Lankan, kun kerran siellä asti olisin. Krooniseen matkakuumeeseen on onneksi luvassa pian helpotus, olen nimittäin lähdössä joulukuun alussa Indonesiaan. En oikeasti malta odottaa. Asteikolla 1-10, kuinka liioiteltua on pakata reppu kaksi viikkoa aiemmin? Ajattelin nakata sinne pari kirjaa, bikinit ja Balmuirin huivin, jota ilman en matkusta minnekään. Kevyt villahuivi toimii pitkällä lennolla peittona, perillä kohteessa shaalina tai tukan peittävänä turbaanina. Huivini ovat tehneet matkoilla ylitöitä myös piknik-viltteinä, jopa hameina. Ei ihme, että huiveja myydään Finnair Plusshopissakin.

2016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-192016-11-22-stellaharasek-finnairplus-x-balmuir-20

Jos Finnair Plus -jäsenyys alkoi kiinnostella, liittyminen onnistuu muutamalla klikkauksella Finnairin sivuilta. Mutta kuulkaas, seuraavaksi olisi vuorossa skaba, jossa yksi onnekas voittaa itselleen 200 euron lahjakortin Balmuirin verkkokauppaan – sillä saa näin matkakuumeen hengessä vaikkapa reissaamiseen sopivan huivin. Kertokaahan siis: mihin haluaisitte seuraavaksi matkustaa? Inspiraatiota voi hakea vaikkapa Finnairin kohteista. Lahjakortti arvotaan vastanneiden kesken kuun loppuun eli 30. marraskuuta mennessä. Muistathan liittää sähköpostiosoitteesi vastaukseesi, sen näkee vain onnetar. Arpailoa ja matkahaaveita!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Melonikynnet (ja mustaa)

Köh. Juuri kun pääsin julistamasta, että kirkkaanpinkit kynnet eivät tee enää paluuta elämääni, tapahtui sekohullaantuminen. En osaa selittää, kuva kertonee kaiken olennaisen. Eivät nuo tosin ihan pinkit ole, enemmänkin meloninväriset. Puuttuu vain vihreät reunat ja mustat pilkut. Tekisi mieli maistaa.

2016-07-13-stellaharasek-julyinblack-12016-07-13-stellaharasek-julyinblack-2

Noin muuten musta on alkanut taas kiinnostaa kesäisen väriräjähdyksen vastapainoksi. Se tapahtuu joka heinäkuu: mustan terävät ääriviivat alkavat näyttää äärimmäisen hyvältä ruskettuneella iholla. Ray-Banin aurinkolasit ovat loppukevään hankinta, pienemmät ovat minun ja isommat hänen. Tykkään hulluna tuosta Roundin mallista, se ei ole ihan niin retro kuin täysin pyöreät pokat, mutta on silti särmä.

2016-07-13-stellaharasek-julyinblack-32016-07-13-stellaharasek-julyinblack-4

Parhaassa kesäkassissa kulkee mukana ihan kaikki. COSilta hankittuun jättikassiin mahtuu retkivarusteiden lisäksi myös Juno-koira, kokeiltu on. Verkkokassissa kosteat pyyhkeet ja muut uimakamat pääsevät tuulettumaan – vielä kun ehtisi sinne rantaan saakka! Ehkä loppuviikosta, kun tie vie kohti länsirannikkoa ja Yyterin hiekkoja. Ohut harmaa huivi lähtee mukaan, se on taatusti suunniteltu juuri niihin kesäiltoihin kun ei muisteta mennä nukkumaan.

2016-07-13-stellaharasek-julyinblack-52016-07-13-stellaharasek-julyinblack-6

Marshallin kuulokkeet eivät kuulu minulle, vaikka minusta niiden kyllä pitäisi. Täytyy ehkä hankkia omat ennen kuin omistaja kyllästyy niiden mystisiin katoamisiin. Olen tullut tulokseen, että elämä on liian lyhyt ja musiikki liian hyvää kehnoihin korvanappeihin. Samaa sarjaa kuin kengät, joilla on huono kävellä: you have ONE job.

2016-07-13-stellaharasek-julyinblack-72016-07-13-stellaharasek-julyinblack-8

Jos melonikynnet (tai ehkä mustat, joihin juuri ehdin jo siirtyä) alkoivat hotsittaa, vinkkaan, että taikasanalla STELLA saa Fredantorilla sijaitsevasta Hiussali Peilista elokuun loppuun saakka sormien ja varpaiden yksivärisen Shellac-kestolakkauksen yhteishintaan 99€. Varaukset verkosta (tässä vielä linkki suoraan oikeaan palveluun) tai numerosta 09 2709 3220. Kesän kauneimmat ja vaivattomimmat kynnet taikoo se sama Jennimaria, joka osana yhteistyötämme pitää tätä minunkin kyseenalaista kesäeleganssiani ainakin kynsien osalta yllä. Uskon vakaasti siihen, että hiukset saavat olla sinnepäin eikä kosmetiikkaa kaivata, kunhan on kauniit kynnet.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA