Kohti kivuttomia kinttuja

Kirjoittaja haluaisi olla notkea ninja, mutta siihen on vielä ihan pikkuisen matkaa. Tämä kirjoitus on teille, jotka etsitte helpotusta samankaltaisiin haasteisiin – tai haluatte ihan vaan keveämmät jalat.

Päätellen siitä miten hämmentävän moni on päätynyt tähän blogiin googlaamalla meikäläisen pohje- ja penikkaongelmia, vaikuttaa siltä, että muutamalla muullakin on ns. haasteita alaraajojensa kanssa. En muista missä mittakaavassa olen omista pulmistani täällä kertoillut, näköjään ainakin tämän verran. Tiivistetäänpä: pohkeeni ovat poteneet säännöllisesti toistuvia kramppitiloja siitä asti kun olin kaksitoista eikä kukaan ole vielä tähän päivään mennessä osannut antaa aukotonta selitystä siitä mistä se johtuu saati miten siitä pääsee eroon. Pahimmillaan se tekee kävelemisestä – joskus ihan vaan sängystä pääsemisestä – lähes mahdotonta. Kramppipäivien välissäkin pohkeet ovat kireät ja kosketusarat eikä niihin kannata kajoa, ellei halua napakkaa ninjapotkua leukaansa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-1

Apua on haettu vuosien mittaan monenlaisista osoitteista kiropraktiikasta osteopatiaan ja akupunktioon. Tehokkaimmat täsmälääkkeet ovat löytyneet treenaamisesta – se on vahvistanut jalkojen lihaksia ja helpottanut sen myötä kramppitiloja – sekä fysioterapiasta. Siellä on saatu kehoon rutkasti lisää liikkuvuutta ja alettu korjata vuosien varrella opeteltuja virheasentoja, jotka eivät ainakaan edistä kinttujeni hyvinvointia. Virheellisistä asennoista ja liikeradoista poisopettelu vie aikaa, siksipä parempia päiviä odotellessa kaikenlaiset kipua lievittävät ratkaisut kiinnostavat. Kipulääkkeitä olen syönyt jo kylliksi eivätkä ne oikein edes auta.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-2

Valmentajani ja ystäväni Kanerva vinkkasi keväällä lymfahoidosta, joka keventää jalkoja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa ja poistamalla kuona-aineita. Hoito keventää myös ihan kirjaimellisesti, sillä moni käy hoidossa esteettisistä syistä saadakseen kapeammat kintut! Kanervan kautta tulinkin tavanneeksi Essin, joka tekee lymfahoidon ohella muitakin kasvojen ja kehon erikoishoitoja Bulevardilla sijaitsevassa hoitolassaan nimeltä Essi Care.

Jos ollaan ihan tarkkoja, tapasimme eräänä kauniina aamuna yöpaitaisillamme meidän keittiössä. Kanerva ja Essi olivat päätyneet Mikon kanssa meille jatkoille kun minä vetelin jo sikeitä, ja heränneet vierashuoneestamme kun Nella-koira ja talouden oma herätystoimikunta tulivat toimittamaan suukkoherätyksen. Naurattaa vieläkin. Näin ne parhaat tyypit tuntuvat löytävän tiensä elämäämme – samaan aikaan aivan sattumalta ja täysin vakaalla varmuudella.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-3

Pääsin sittemmin blogin kautta Essin hellään huomaan kokeilemaan Kanervan suosittelemaa lymfahoitosarjaa. Nyt täytyy kyllä kesken kaiken jo kiljaista, sillä takana on neljä hoitokertaa ja kokonainen kivuton kuukausi! Neljä viikkoa on kulunut ilman yhtäkään kramppia ja ensimmäisen kerran naismuistiin pohjeitani pystyy koskemaan, jopa puristamaan ilman, että pökerryn kivusta. Tämä autuus ei ehkä avaudu onnekkaille, jotka eivät ole eläneet vuosia jatkuvan kivun kanssa, mutta ne jotka ovat, ymmärtävät varmasti tämän riemun.

Oli kramppien ja kiristyksen alkuperäinen aiheuttaja mikä tahansa, kuona-aineiden poistaminen ja kireiden lihaskalvojen avaaminen tuntuu toisinsanoen auttavan. Enkä ole kuulemma ainoa, joka on löytänyt lymfahoidosta apua erilaisiin jalkaongelmiin: Essin hoidossa käy sekä ongelmien ennaltaehkäisystä kiinnostuneita urheilijoita kuin erilaisista kivuista kärsivät. Toki suurin osa asiakaskunnasta hakee hoidosta ennen muuta esteettisiä vaikutuksia, mutta eipä siitä kenenkään mielestä varmaankaan haittaa ole, jos samalla saa virkeämmät ja paremmin voivat jalat.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-4

Essi yhdistää meikän lymfahoidossa kahta tekniikkaa. Alipainehieronnassa ikäänkuin pumpataan irti rasvasoluihin jumiutunutta kuonaa, joka aiheuttaa mm. niinsanotun appelsiini-ihon eli suomeksi selluliitin. Mekaanisessa lymfahieronnassa puolestaan poistuvat nesteet ja ne irroitetut kuona-aineet. Lopputuloksena jaloista tulee kevyemmät, kivuttomammat ja kyllä, myös kapeammat. Aika monta kärpästä yhdellä iskulla.

Ollaanpa rehellisiä, alipainehieronta ei ole ihan mukavimmasta päästä. Muuten tämä olisikin ollut aivan liian hyvää ollakseen totta. Onneksi a) Essi on rento, superkiva ja kestää kiroiluni b) homma useimmiten helpottuu hoitosarjan mittaan kun kuona-aineet vähenevät.

Palaan tarkemmin asiaan, kun hoitosarja on ohi, eli korvat hörölle, jos kiinnostaa.

2016-05-04-stellaharasek-lymfa-5

Vielä sananen niistä paljon googletetuista penikkaongelmistani! Ne alkoivat juoksutreeneistä ja sinne myös loppuivat, kun lääkäri monen kuukauden itkun ja väännön jälkeen ehdotti, että mitäs jos en enää juoksisi, kun kroppa ei sitä selvästikään kestä. Muut liikkumisen lajit eivät aiheuta ongelmia, joten päätin keskittyä niihin.

Tästä tiedosta ei nyt varmaan ole paljoakaan iloa teille, jotka olette etsineet penikkakipuihinne apua. Teille suosittelenkin lämmöllä Helsingin Urheiluhieronnan K-E-H-O Klinikkaa ja Helsinki Core Trainersin juoksuvalmentajien tekniikkaopetusta ja yhteistreenejä. Kylmä-kuuma-hoidoista ja kipulääkkeistä ei ole kovin pitkäaikaista apua, jos säryt johtuvat virheasennoista tai vääränlaisesta tekniikasta. Lymfahoidostakin voi saada penikkaoireiluun helpotusta, jos kivut johtuvat kertyneiden kuona-aineiden aiheuttamasta paineesta, mutta perimmäinen syy kannattaa kyllä selvittää ammattilaisten avulla.

Tulipa paasaus. Kommenttiloota on teidän, jos herää kysymyksiä!

Kuvat Helsinki Core Trainersilta Jarno Jussila

Aloittelevan ninjan aamu

Yhteistyössä Elovena

Olen kirjoitellut muutamankin kerran Helsinki Core Trainersin bootcampista, jossa käyn muistuttaakseni itseäni siitä, että ihmisen on hyvä elää ja liikkua myös päänsä ulkopuolella. Urheilun sivuvaikutuksina Kanerva ja muut valmentajat, joiden varmaotteisen ohjauksen alla olen hikoillut, ovat saaneet selkäni suoristumaan, stressikierrokseni laskemaan, vanhat t-paitani kinnaamaan hauisten kohdalta ja lempifarkkuni roikkumaan. Ei hullummin humanistilta, joka vielä kolme vuotta sitten olisi sohvanpohjalta nauranut makeasti, jos joku olisi ehdottanut, että tartupa tankoon ja vedä pari leukaa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-12016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-22016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-4

Bootcampin ohessa on tullut tehtyä Corella muutakin, nimittäin käytyä Redcord-tunnilla, joka tunnetaan taloudessamme myös ninjakouluna. Päivä ei voi alkaa huonosti, jos jaksaa hiipiä aamukahdeksaksi ninjakouluun. Punaisten köysien varassa harjoitellaan kehonhallintaa, vahvistetaan keskivartalon lihaksia ja koko kehon liikkuvuutta. Jos korkean sykkeen bootcamp-rääkissä voi heittää aivot narikkaan ja vetää täysillä, Redcordissa täytyy todella keskittyä: harjoitukset tehdään hitaasti ja hallitusti, ja ero hyvän ja huonon tekniikan välillä voi olla yhden lihaksen oikeanlaisessa aktivoinnissa. Fiilis on mahtava, kun viidenkymmenen sinnepäin osuneen toiston jälkeen vihdoin oivaltaa mistä ja miten oikea tuki löytyy.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-32016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-62016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-5

Tunnit vetää useimmiten the original ninja Ville, tällä kertaa olimme Matin tunnilla. Masakin hallitsee ninjahommat ja pisti meidät hikoilemaan – piinallisen hitaasti – koko tunnin ajaksi. Vaikka syke ei nouse, treenin jälkeen tietää kyllä tehneensä. Täytyy hengitellä hetki ja ojennella täriseviä raajoja ennen kuin kiskoo vaatteet niskaan ja lähtee jatkamaan päiväänsä.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-72016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-82016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-9

Ninjamanian aloitti Mikko, joka tartutti sen sittemmin muihinkin. Selvisi, että ninjan strategisiin tehtäviin lukeutuu mm. vakoilu, soluttautuminen ja sabotaasi. Erityisen vaikutuksen teki myös sanan etymologinen tausta: sana ninja on peräisin Japanin vuoristosta 800 vuoden takaa. Se tarkoitti alunperin henkilöä, joka harjoittaa ninjutsua, taistelulajia, jota kutsuttiin myös salaperäisyyden taidoksi tai näkymättömyyden taidoksi. ETTÄ! Salaperäisyyden taito ja sabotaasi! Eipä tämän pakkomielteen syntymiseen paljoa muuta enää tarvittukaan.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-102016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-112016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-122016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-13

Olemme oma-aloitteisesti lisänneet ninjan tehtävälistalle myös hämmentämisen ja hiipimisen. Jälkimmäiseen tarvitaan juuri sitä kehonhallintaa ja keskittymistä, jota Redcordissa harjoitellaan. Minullahan ei kumpaakaan ole, joten ninjakoulu tulee todellakin tarpeeseen. En aio olla se ninja, joka sabotoi oman operaationsa kompastumalla tyhjään tölkkiin kesken hipihiljaa hiipimisen.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-142016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-15

Kuvaaja (ja ninjakollega) sen kiteytti: nyt kannattaa katsoa tarkkaan, koska nämä saattavat olla viimeiset kuvat, jotka ninjasta näkee. Kun ninjakoulutus on valmis, ninjan pyydystäminen valokuvaan muuttuu mahdottomaksi.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-162016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-17

Aaamutreenin jälkeen on pakko saada samantien jotain syötävää napaan. Viime aikona olen pistellyt poskeen puuroa, sillä Elovenan Puurokuppi on osoittautunut käteväksi evääksi: ei tarvita kuin loraus kuumaa vettä Coren keittiön vedenkeittimestä ja puuro hautuu kannen alla valmiiksi samalla kun vaihdan vaatteet. Kun pilkkoo päälle vielä banaanin tai omenan, jaksaa täysjyväkauran ja ruisleseiden voimalla painella töihin – ja harjoitella matkalla soluttautumista. Esimerkiksi omaan tukkaansa.

2016-03-15-stellaharasek-coretrainers-ninja-18

PS. Kiinnostuneille tiedoksi, että kaikki treenijutut löytyvät informatiivisesti nimetyn treeni-tunnisteen alta. Ehkä pitää luoda myös oma ninjatunniste.

Kuvat Jarno Jussila

Eläviä kuvia

Olipa kivat kemut! Monta lempiasiaani oli läsnä: kimallus, kuohuva ja kämppäkaverin karvakukkaro, joka herättää hilpeyttä kaikkialla missä kulkee. Kuohuviinin kumoaminen jäi tosin tällä kertaa valokuvaamisen varjoon, sillä olimme lupautuneet kekkereiden kuvaajiksi. Ei haitannut, kamera kädessä on onnellinen olo. Nämä ruudut on tosin nyysitty kuvaajakollegan muistikortilta, omissa kuvissani kun vilahtaa niin paljon muita ihmisiä. Ehkä vilautan niitäkin myöhemmin, jos saan luvan.

2016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-012016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-022016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-03

Tuota särkylääkkeiden voimalla vedettyä lauantai-iltaa lukuunottamatta viikonloppu onkin mennyt vaakatasossa. Kaupungissa kiertävä flunssa on nujertanut koko talouden paitsi koirat, jotka nekin sympatiasairastavat saadakseen tekosyyn pysyä peiton alla. Asunnon kaikista kolkista kaikuu tasainen köhiminen. Välillä joku hoipertelee keittiöön keittämään lisää taudintappajaa, joka on tuju sekoitus teetä, inkivääriä, sitruunaa ja hunajaa. Maistuu kuumeiselle! Jos ollaan tarkkoja, mikään muu ei olekaan tarpeeksi vahvaa läpäistäkseen taudin turruttamat aistit (eli maistuakseen yhtään miltään).

2016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-052016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-042016-02-15-stellaharasek-helsinkicoretrainers-06

Sunnuntai oli kurjasta olosta huolimatta ihana. Kasasimme sohvan täyteen tyynyjä ja vilttejä, kannoimme sen eteen vieraspatjan (jota Tehtaankadulla kutsutaan tuttavallisesti divaaniksi) ja katsoimme leffoja koko päivän. Muutama keskinkertainen komedia, koska on oltava elokuvia, joiden aikana voi torkkua menettämättä mitään. Matrix, ensimmäinen ja paras osa. Factory Girl, koska Sienna Miller Edie Sedgwickina. Romeo + Juliet sadannen kerran, koska ystävänpäivä. Tykkään yhä akvaariokohtauksesta, jossa katseet kohtaavat ensimmäisen kerran – sekä tietysti hissikohtauksesta heti sen jälkeen. Johtuu Des’reen Kissing you -kappaleesta ja sen välisoitosta, joka runnoo romantikon sieluani kauneudellaan. Ne täydelliset kolmekymmentä sekuntia! Ne jouset! Baz Luhrmannin vika, että olen tuosta elokuvasta – siis vuodesta 1996 – saakka ajatellut, että rakastuminen kuulostaa juuri siltä.

PS. Sanokaa joku, etten ole ainoa, jolle tuli juuri järkytyksenä, että vuodesta 1996 on kaksikymmentä vuotta.

Kuvat Jarno Jussila