Kas, on kesä

Paras yllätyslahja: yleensä kesäkelien alkamista odotetaan vielä elokuussakin, mutta yhtäkkiä onkin täys kesä jo toukokuussa! Viime kesät ovat olleet sen verran viileitä, että odotukset eivät ole olleet kovin korkealla – en edes muistanut, että Helsingissä voi olla näin lämmintä ja ihanaa. Puissa pienet silmut, puut räjähtämäisillään. Meri kimaltaa, horisontissa lipui eilen jo ensimmäiset valkoiset purjeet. Koirat ovat vähintään yhtä onnelliset kuin me, varsinkin Luna, jonka häntä oli irrota ilosta kun nurmikolta löytyi iltalenkin varrelta tennispallo.

Tänään eksyimme aamukävelyn varrella Hietsuun ja tori oli jo täynnä kirppiskuhinaa. Olin kuvitellut että torikausi alkaisi vasta toukokuun lopussa, miten mielelläni olinkaan väärässä. Löysimme 60-luvun jalkalampun, messinkisen kynttelikön ja pienet ranskalaiset kristallikulhot, joista ajattelin tarjoilla kirsikoita ja marenkia heti kun marjakojut ilmestyvät toreille. Istahdimme torikahveille, aurinko lämmitti paljaita sääriä ja kaiken tasapaksun kylmyyden jälkeen tuntui ihan kuin olisi yhtäkkiä ollut ulkomailla.

Olemme tehneet viime päivinä ihan hitosti töitä ja tahti jatkuu vielä tovin ennen kuin alkaa hidastua kohti kesää. Yrittäjän elämää: nyt on tehtävä kaikki duunit mitä tulee, jotta kesän aikana on varaa lomailla. Alkaa tosin näyttää siltä, että saamme viettää lomamme muuttolaatikoita pakaten, mutta ainakin se on lomaa tietokoneella tai kameran takana olemisesta. Kantohommissa saa sitäpaitsi hyötyliikuntaa, treenitkin ovat nimittäin jääneet viime aikoina ihan olemattomiin. Noh, onneksi työkiireiden loppu häämöttää kalenterissa: seuraavat viikot ovat vielä täynnä tohinaa, mutta kesäkuun puolelle ei ole merkattu kuin pari hassua asiaa.

Rakastan tätä keskinkertaista purjevenekuvaa, olen ottanut sen vuosien varrella ainakin sata kertaa ja se on aina samanlainen, aina erilainen. Voi kunpa kesä jatkuisi tästä yhtä huumavan lämpimänä, olemme kaikki ansainneet sen. Saa vaikka vähän sataakin, se saa puut puhkeamaan neonvihreään loistoonsa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Golden Classics ~ klassikko muuttaa Kaisaniemeen

Olen odottanut kauan sopivaa tilaisuutta käyttääkseni näitä kuvia, jotka olen ottanut Golden Classicsista. Tiedättekö paikan? Jätkäsaaren L3-makasiinin päässä sijaitsevaa raflaa on vähän vaikea kuvailla pelkästään raflaksi. Se on kahvila, rokkibaari ja keikkapaikka. Olohuone, kohtauspaikka ja vähän myös vintagekauppa, sillä retrokalusteilla ja taiteella sisustetun paikan aarteita on voinut myös ostaa halutessaan mukaansa. Raflalla on myös samanniminen radiokanava, joka soittaa savuista vanhaa rokkia. Kaiken kukkuraksi paikka on toiminut myös Jarnon edesmenneen bändin, Smokin’ Acesin treenitilana: kahvilan asiakkaat tykkäsivät, kun peräoven takaa aukeavan keikkatilan lavalla saattoi heilua rokkibändi niinäkin iltoina, kun mitään keikkaa ei virallisten ohjelmiston mukaan ollut.

Keikkatila on täynnä leffa- ja musiikkijulisteita, neonkylttejä, värivaloja ja vanhoja sohvia. Varsinkin sohvia. Niitä on tilassa varmasti toistakymmentä, joten keikkoja saa katsella lokoisissa oloissa. Sohvia rakastavat myös mäyräkoirat, jotka ovat usein mukana, kun käymme Golden Classicsissa: jos siellä ei ole keikkaa, he saavat suureksi riemukseen juosta vapaana. Se tarkoittaa kaikkien aikojen mäykkyrallia, jossa juostaan häntä putkella, loikitaan sohvalta toiselle, kiidetään lavalle ja tehdään kunniakierros backstagella, painellaan baaritiskin taakse moikkaamaan Jarmoa ja Tuulaa, tutkitaan nurkat ja aloitetaan koko kierros alusta. Tuulan koira yrittää osallistua ilonpitoon, mutta on niin tottunut valtavaan valtakuntaansa, ettei pääse ihan samaan euforiaan.

Golden Classics sijaitsee samassa makasiinirakennuksessa kuin vinkeää antiikkia myyvä Weird Antiques, josta kirjoitin pari vuotta sitten. Vuonna 1924 valmistunut, arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema satamamakasiini on viime vuosina tarjonnut katon näiden lisäksi myös kolmelle taidegallerialle ja monelle muulle kulttuurialan toimijalle, mutta nyt kaikki pitkäaikaiset vuokralaiset joutuvat lähtemään, sillä kaupunki tyhjentää tilaa tulevia korjaustöitä varten ja kunnostuksen jälkeen vuokrat sinkoutuvat remonttikulujen takia tähtiin. Se on kyllä iso harmi varsinkin yhdelle gallerioista, joka oli juuri saanut tuntuvan apurahan galleriatilansa kunnostusta varten. He saivat viime vuonna remontin valmiiksi vain kuullakseen, että kaupunki on irtisanomassa kaikki vuokralaiset nopealla aikataululla.

Golden Classicsin nimi ei itseasiassa viittaa musiikiklassikkoihin, vaan vanhoihin amerikanrautoihin, sillä kahvila-baarin takaa löytyvä keikkatila oli aikoinaan auto- ja prätkänäyttely. Muistona tästä tilassa on edelleen ainakin pari prätkää, joista Jarno ei pysty pitämään näppejään erossa. Raflan takatiloista olen bongannut myös 60-lukulaisen kaunottaren, kullanhohtoisen kiesin joka oli ajettu suurista makasiiniovista sisään korjaustöitä varten. Jarmon satunnaisista autonkorjausoperaatioista huolimatta se takatila on Tuulan valtakuntaa, lattiasta kattoon täynnä taidetta ja kirjoja, 50- ja 60-luvun ryijyjä, Kari Riipisen graafiikkovedoksia ja vaatteita, joilla puvustaisi helposti pari 60-luvulle sijoittuvaa elokuvaa. Viihtyisin siellä päiväkausia, selaten kirjoja ja kuunnellen Tuulan kanssa rätisevästä vinyylisoittimesta hänen vanhoja lempilevyjään.

Anthony pukeutuu kyllä keikoilla paitaan, mutta ei aina treeneissä jaksa. Lavalla myös Juno-koira, joka haluaa olla mukana kaikessa. 

Nämä kuvat ovat pehmeitä ja suttuisia, mutta rakastan niitä silti, raflan tunnelma tihkuu niiden läpi. Olen luuhannut koko ikäni tälläisissä mestoissa, teinivuosina muuten vaan, myöhemmin myös työni puolesta. Baareissa ja keikkapaikoissa silloin kun ne ovat kiinni. Treenikämpillä, studioissa, takahuoneissa, varastotiloissa. Paikoissa, joissa voi samaan aikaan juoda viiniä, korjata autoja, lukea kirjoja, hoitaa sähköposteja, pystyttää taidenäyttelyä ja treenata musakeikkaa varten. Tuula ja Jarmo ovat taikoneet Golden Classicsista aivan omanlaisensa maailman, mutta tunnistan sieltä samoja elementtejä kuin kaikissa niissä muissa: aina on se sama tuttu tuoksu ja vanhoilla persialaisilla matoilla peitetyt lattiapinnat, joiden päällä kiemurtelevaa johtojen sekamelskaa saa väistellä kävellessään. Ja aina voi ottaa kylmän kaljan, mutta useimmiten kaikki juovat kahvia. Loputtomasti kahvia.

Ylläolevassa kuvassa minä ja Tuula, jotka tajusimme vasta nähtyämme tämän kuvan miksi ihmisiä joskus huvittaa, kun he katsovat meitä. Tuula voisi hiustensa ja habituksensa puolesta olla äitini tai isosiskoni. Meillä on maaginen kyky pukeutua mätsääviin aurinkolaseihin joka kerta kun näemme: esimerkiksi eilisiltana molemmilla oli kellanruskeilla linsseillä varustetut retromalliset pilottilasit ja kaikkia taas nauratti. Tuula on aivan mahtava tyyppi, omanlaisensa luonnonvoima, jolla on aina sata rautaa tulessa.

Ylläoleva kuva ei ole treeneistä, vaan oikeasta livetilanteesta samalta lavalta: virveli irtosi telineestään kesken keikan, mutta sehän ei rumpalia hidastanut. Kaikki muut keikkaillan kuvat katosivat viimekesäisen varkauden myötä, mutta tämän ja tuon ylemmän mustavalkoisen ruudun olin tallettanut toisaalle.

Miksi kirjoitan tästä juuri nyt? Eilen oli Golden Classicsin viimeinen ilta Jätkäsaaren makasiinissa. Kävimme moikkaamassa Tuulaa ja Jarmoa ja juomassa viimeiset kaljat, näimme muutaman livebiisinkin. Koirat olivat mukana, pysyivät tällä kertaa hihnoissaan. Se ei toki estänyt heitä peuhaamasta Lila-koiran kanssa.

Tänä aamuna raflassa on alettu pakata muuttolaatikoita. Seuraa siis muuttomyyntivinkki! Golden Classics myy tänään välillä 12-16 kaiken ylimääräisen irtaimiston vanhoista huonekaluista taiteeseen. Tarjolla myös rekkikaupalla vintagevaatteita ja asusteita Tuulan arkistoista. Kannattaa tulla penkomaan, jos menneiden vuosikymmenten aarteet kiinnostavat! Osoite on Tyynenmerenkatu 6, Jätkäsaari. Tunnistat oikean oven neonkyltistä, jossa lukee BAR – pujottele välitiloja ja käytäviä pitkin eteenpäin, kunnes olet perillä. Et voi erehtyä.

Golden Classicsin seuraava osoite löytyy Kaisaniemestä: liveohjelma jatkuu jo ensi viikolla legendaarisen Ravintola Kaisaniemen tiloissa nimellä Golden Stage. Varsinainen ravintolatoiminta on muissa käsissä, joten toivotaan, että lavan ympärille rakentuu pian samanlainen valtakunta kuin Jätkäsaaressa on ollut. Helsinki tarvitsee tälläisiä eläviä ja hengittäviä livemestoja, musiikin ystävien turvapaikkoja.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Se toisenlainen talvi

Talvisin on päiviä, kun vihaan Helsinkiä. Katuja, jotka ovat samaan aikaan loskaisia ja hengenvaarallisen liukkaita. Mereltä työntyvää viimaa, joka tunkeutuu vaatekerrosten läpi luihin asti ja saa silmät valumaan vettä. Pahin on se kolea ja harmaa, joka valuu taivaasta kattojen kautta katuihin: sillä ei ole nimeä, ei alkua eikä loppua, vain tasainen turruttava ankeus, joka sammuttaa arjesta ilon. Niinä päivinä mietin miksi asun täällä, kun voisin pakata elämäni ja muuttaa Australiaan, kuten vanhempani tekivät. Tai ostaa sen talon Italiasta, on sielläkin talvi, mutta ei sentään loskaa!

Sitten tulee se päivä, kun Helsingin talvi näyttää toisen puolensa. Pakkanen kiristyy, maisema muuttuu valkoiseksi. Ilmassa on uutta energiaa, valo vetää ihmiset ulos kodeistaan. Koirat kirmaavat kinoksissa, kaupunkilaiset kaivavat sukset esiin. Aurinko saa kaiken kimaltamaan ja kun se laskee, horisontti hohkaa kaikkein utuisimmissa pastellisävyissä, kunnes tummuu sineen.

Silloin muistan taas kuinka ainutkertaisen kaunista täällä on. Kuinka ihmeellistä on, että voin lähteä kotioveltani ja olla viidessä minuutissa keskellä tälläistä maisemaa. Kävellä jäätyneen meren päällä, kiivetä saarille ja katsella kallioiden päältä avomerelle. Ei tälläistä ole missään muualla. Ja tämä valo! Kun sitä vihdoin on, sitä tulvii niin, että annan hetkessä anteeksi kaikki ne päivät, kun päivä ei koittanut ollenkaan.

Koiratkin rakastavat oikeaa talvea. Ne painelevat kuonot ja hännänpäät huurteessa, toppaviitat kahisten. Luna jahtaa Jarnon heittämiä lumipalloja ja pistää niitä päreiksi, Juno tutkii tuoksuja vastasataneesta lumesta ja loikkii kinoksissa kuin kettu. Luna-koira on siskoksista enemmän talvipeto, se ei kyllästy ollenkaan. Junoa alkaa pian palella, silloin se on nostettava vähäksi aikaa syliin tai matka ei jatku. Kun Lunankin tassut lopulta kohmettuvat, pääsee sekin hetkeksi lämmittelemään ennen kuin rimpuilee itsensä alas odottamaan seuraavaa lumipalloa.

Kuvat ovat viime sunnuntailta Liuskasaaresta, Uunisaaresta ja jäiltä niiden edustalta. Toivottavasti nämä täydelliset säät jatkuvat – ja kunpa tulisi takaisin se tyyppi, joka vielä muutama talvi sitten myi Uunisaaren kalliolla kojustaan kuumaa mehua ja makkaraa. Tai vielä parempaa, tulisipa joku, joka myisi siellä kahvia ja muurinpohjalettuja!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA