Viherterapiaa

Ollaanpa rehellisiä. Yksikään hyväätarkoittava vinkki pimenevästä syksystä ja tästä taukoamattomasta sateesta selviämiseen ei muuta tosiasiaa, että ulos ei yksinkertaisesti huvita mennä. Ei se ole edes oikeista varusteista kiinni: vaikka vermeet olisivat kunnossa, kohmeisessa sateessa lampsiminen ei vaan ole kaikkien käsitys rentouttavasta ulkoilusta. Onneksi kaupungista löytyy pari kuljeskelupaikkaa, joihin pääsee pakoon sadetta.

Kävimme yksi päivä pitkästä aikaa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja kun sanon “pitkästä aikaa” tarkoitan ensimmäisen kerran sitten retkien, joita tein puutarhaan silloin kun olin neljätoistavuotiaana ensimmäistä kertaa yksin Helsingissä. Ehkä oli jo korkea aika tehdä uusi visiitti tuohon trooppiseen, vihreään keitaaseen? Sillä sitä se on! Vuonna 1829 perustettu puutarha on ollut alkuvuodesta remontin takia kiinni, mutta nyt se on taas auki entistä ehompana – sen kunniaksi mekin saimme kutsun aamiaiselle ja opastetulle kasvihuonekierrokselle.

Kasvitieteelliseen puutarhaan kuuluu monen hehtaarin kokoisen ulkopuutarhan lisäksi kymmenen kaikille avointa ikivihreää kasvihuonetta, joissa voi vaeltaa ihmettelemässä korkealle kattoon asti kohoavia puita, pensaita, kukkia ja kaktuksia. Oma suosikkini oli jo silloin teininä lasikattoinen Palmusali, se on kasvihuoneista vanhin ja kaunein. Siellä olisi ihana järjestää pienet juhlat, joissa vieraat saisivat puikkelehtia viinilasi kädessä, koroissa ja cocktail-mekoissa pieniä polkuja pitkin. Ooh mikä ihana trooppinen tuulahdus se olisi pimeän syksyn keskellä.

Muutkin huoneet ovat hurmaavia: Sademetsähuoneessa on Afrikan sademetsien kasveja, kuten kahvipensas ja kuristajaviikuna. Savannihuoneessa voi nähdä Afrikan ja Amerikan savannien sekä trooppisten hiekkarantojen kasveja. Saarihuoneella ja Aavikkohuoneella on erityisen ihanat nimet. Pyöreä Lummehuone on toinen suosikkini heti Palmusalin jälkeen, sieltä löytyy kosteikko- ja vesikasveja sekä trooppisia hyötykasveja.

Takorautaiset lasirakennukset ovat ihan mielettömän kauniita! Nykyiset suojellut rakennukset ovat arkkitehti Gustaf Nyströmin käsialaa, ne pystytettiin 1800-luvun lopulla alkuperäisten puisten kasvihuoneiden tilalle. Ensimmäisenä valmistui se suurin ja kaunein eli korkeuksiin kohoava trooppinen palmuhuone, joka on keskellä tässä kuvassa, sen jälkeen muut.

Lueskelin vähän kasvitieteellisen puutarhan historiasta, minulle ei neljätoistavuotiaana ollut vielä valjennut kuinka kiehtova se on (olin kiinnostuneempi hevosista, Misfitsista ja siitä mitä se yksi poika minusta ajatteli). Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha perustettiin alunperin jo vuonna 1678 erään aikaansaavan professorin toimesta, silloin se sijaitsi Turussa. Turun palon jälkeen puutarha siirrettiin Helsingin Kaisaniemeen. Tärkeimmät kasvit matkustivat Turusta Helsinkiin hevosvankkureilla ja lukuisia kasvilahjoituksia saapui myös Pietarin ja Tarton yliopistoista.

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1944 puutarhaan putosi kolme pommia, jotka rikkoivat kasvihuoneiden lasit. Oli hyinen helmikuu ja sisään päässyt pakkanen tuhosi kasvikokoelman melkein kokonaan. Yhden henkiin jääneen sypressin lisäksi jättiläislumme pystyttiin pelastamaan, sillä sen siemenet olivat säilyneet hengissä jäätyneen lummealtaan pohjalla. Siellä ne lymysivät, odottivat altaan pohjamudan pimeydessä parempia päiviä. Onneksi ne koittivat.

Jättiläislumpeet kylpevät Lummehuoneen valossa. Ne ovat kuulemma kasvihuoneiden vetonaula, en ihmettele miksi. Lumpeen lehti voi kasvaa jopa kaksimetriseksi – näistä suurimmat olivat nekin halkaisijaltaan reilusti yli metrin – ja kykenee kannattelemaan jopa 65 kilon painon. Siis vaikka meikäläisen! Jättiläislumme on yksivuotinen kasvi, joka silloin tällöin selviää kasvihuoneessa myös pimeän suomalaisen talven yli, mutta monesti se heittää henkensä joulun tienoilla ja uudet taimet istutetaan altaan pohjaan maaliskuussa. Jos haluaa nähdä nuo taianomaiset lumpeet, kannattaa siis joko kiiruhtaa paikalle lähimmän kuukauden kahden aikana tai odottaa ensi kevääseen.

Myös neljän hehtaarin kokoinen ulkopuutarha on visiitin arvoinen. Se on avoinna ympäri vuoden joka päivä aamusta iltakahdeksaan ja sinne pääsee ilmaiseksi, joten siellä voi käydä hengittelemässä ja katselemassa kaikkea elävää vaikka joka kerta kun kohdalle sattuu kaunis (tai edes kuiva) keli. Ehkä termospullollinen kahvia mukaan ensi kerralla?

Kyllä viherterapia tekee ihmiselle hyvää, vaikkei kesää korvaakaan. Trooppinen lämpö ja vihreiden lehtien läpi siivilöityvä valo vie silti hetkeksi aivan muualle. Kiinnostaisi käydä myös Talvipuutarhassa, jonne voi mennä kameliapuiden varjoon vaikka lueskelemaan ja syömään omia eväitä. Sinne siis seuraavaksi.

Puutarhassa alkoi syyskuun alussa talvikausi, joka kestää ensi vuoden toukokuun loppuun saakka. Puutarha palvelee siihen asti kaikkina päivinä paitsi maanantaisin. Kuuma vinkki kiinnostuneille: kuukauden ensimmäisenä perjantaina on aina vapaa pääsy klo 14-17. Ja suosittelen lämpimästi opastettua kierrosta, jos kasvit tai puutarhan historia yhtään kiinnostaa.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Unioninkatu 44, Helsinki
Avoinna ti, ke, pe ja la klo 10-17
Torstaisin klo 10-18
Sunnuntaisin klo 10-16

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Hyvää juuri nyt x 5

Vapaat viikonloput. Sellaiset, kun voi vasta aamiaisen jälkeen päättää mitä haluaa tehdä. Pukea päälle hupparin ja hortoilla koirien kanssa kaduilla ilman päämäärää. Olen koittanut jättää kalenteriin viikonloppujen kohdalle mahdollisimman paljon tyhjää, mutta oikeasti vapaita viikonloppuja on yhä sen verran vähän, että jokaista osaa arvostaa. Usein ne toki täyttyvät kaikenlaisesta tekemisestä eikä se haittaa, olennaista on että mitään ei ollut sovittu ennalta eikä mikään ollut pakko. Asiat, joita useimmiten teemme: kuljeskelemme rantaan tai Punavuoreen, kiertelemme kirppareilla, käväisemme jossain haukkaamassa lounasta, pysähdymme koirapuistoon, piipahdamme putiikkeihin moikkaamme tuttuja, lähettelemme viestejä lähellä asuille ystäville: MITÄ TEET LÄHE KAHVILLE! Ja useimmiten ne lähtevät, tai kutsuvat kylään jos eivät ole päässeet vielä sohvaansa pidemmälle.

Löysimme Telakkarannasta auringonlaskun katselemiseen sopivan kahden hengen terassin.

Syksy on kaunis niin kuin aina. Puiden lehdet alkavat loistaa, kiireisimmät kahisevat jo jaloissa. Ilmasta tulee syksyisin erilaista, jotenkin hitaampaa, paksumpaa. Ei huvita yhtään kiiruhtaa sen läpi, löytäköön liikkeet luonnollisen rytmin (lue: huonoryhtistä maleksintaa, mutta on silläkin aikansa ja paikkansa). Päässä soi vuorotellen Arcade Firen Afterlife ja Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä, se soi myös kaksi vuotta sitten kun päässäni surisi enkä osannut pukea sitä sanoiksi edes itselleni. Onneksi oli Teemu Brunilan kirjoittamat sanat, jotka sopivat niin moneen: Ihmisjoukon kohdalla pidät kiinni kovempaa ja pelkoni katoaa. Kappas, tajusin juuri että kirjoitin puolivahingossa lempikohtani – sinä olet kaunis niin kuin aina – melkein sanasta sanaan tämän kappaleen alkuun. Ah Teemu!

Parempi olo. Viime päivät ovat olleet niinsanotusti vaikeita, en nukkunut kunnolla melkein kahteen viikkoon, mutta nyt on ilmeisesti naksautettu universumin akselit takaisin radoilleen. Voitteko muuten uskoa, että lopetin tähän samaan syssyyn kahvinjuonnin? Olen yrittänyt vuosien varrella vähentää kahvinjuontia vaikka kuinka moneen otteeseen, mutta tämä nyt ei tapahtunut mistään tietoisesta päätöksestä, kahvi vaan alkoi yksinkertaisesti maistua pahalta. Ei tee yhtään mieli! Joku päivä varmasti taas. Jotain kuumaa on silti saatava aamuisin, teetä tai kuumaa vettä, jossa on sitruunaa ja loraus hunajaa. Katsotaan kauanko tätä eriskummallisuutta jatkuu.

Olemme vasta nyt löytäneet Basbasin viinibaarin! Se on oikeastaan vähän häpeällistä, sillä paikka sijaitsee kotikadullamme ja sinne kävelee meiltä kahdessa minuutissa. Tunnelma on täydellinen, hämyisiä nurkkia riittää mutta paikka on niin elossa että seinät sykkivät. Viinilista on loistava ja palvelu vielä parempaa, safkatkin superhyviä. Iso plussa siitä, että rafla on erittäin koiraystävällinen: pöytäämme tuotiin ensimmäisenä vesikuppi ja kaksi puruluuta, jotka luvan kysymisen jälkeen tarjoiltiin innokkaille koira-asiakkaille. Ne ovatkin nykyisin ei-kovin-yllättäen sitä mieltä, että meidän pitäisi käydä Basbasin viinibaarissa joka päivä. Se on sitäpaitsi kätevästi siinä lähimmän koirapuiston vieressä.

Alkava lokakuu. Se tietää reissuja, muutamia kiinnostavia kuvauksia, kelsitakin kaivamista kaapista, sukeltamista syvemmälle tähän syksyyn jonka suhteen alkaa pienen alkushokin jälkeen olla hyvä ja luottavainen olo. Hyvä tästä kaikesta tulee! Nautitaan viikonlopusta, siellä ja täällä. Minulla on tänään syntymäpäiväkin.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Perjantaiperinne

Yksi syksyn tavoitteistani on järjestellä tekemiseni jotenkin toisin ja saada arkikiireet kuriin: haluan, että viikkoni alkavat ja päättyvät hyvillä mielin ilman rintaa puristavaa pakotusta kaikesta siitä mitä pitää tai piti tehdä. Teen usein töitä myös viikonloppuisin, mutta perjantai tuntuu silti viikon päätökseltä, sillä lauantaisin ja sunnuntaisin ei puhelin pirise eikä sähköposteja pauku. Siksi olisi ihanaa aloittaa viikonloppu jollain pienellä rituaalilla, jolla päästän irti aikataulutetusta arkiviikosta ja siirrän ajatukset viikonloppusuunnitelmiin, mitä sitten ovatkaan. Haluan luoda perjantaiperinteen!

Aloitin tovi sitten, kun korkkasimme viikonlopun Café Strindbergin toast skagenilla ja lasillisella kuohuvaa. Edellisestä kerrasta olikin aikaa: paikka on yksi vanhoista suosikeistani, mutta arkireittini kuljettavat nykyisin harvoin ihan kaupungin keskustaan. Oli lämmin perjantai-iltapäivä, istuskelimme terassilla ja katselimme Esplanadin kuhinaa. Mietin aina millaista siellä näytti sata vuotta sitten, hassua ajatella että se oli jo silloin helsinkiläisten kohtauspaikka.

Perjantai on loistava päivä ohikulkijoiden tarkkailuun. Ihmiset ovat hyväntuulisia, monet silmin nähden helpottuneita kun työviikko taittuu kohti loppuaan. Jotkut kiiruhtavat kotiin pitkin askelin, toisilla ei ole mikään kiire – he kuljeskelevat omaan tahtiinsa, huomaavat ehkä katseen ja katsovat uteliaana takaisin. Tein testin ja hymyilin jokaiselle, jonka katseen kohtasin: kolmestatoista ihmisestä kaksitoista hymyili takaisin! Ihmisiin on niin helppo tartuttaa kaikenlaista, hymyjä, haukotuksia, kärttyisyyden, hyvän mielen.

Lainasin sisältä koiran lämmikkeeksi viltin, mutta ei se malttanut käpertyä sen sisään – oli liian kiire kerjätä leivästäni katkarapuja. Ymmärrän, toast skagen on minunkin suosikkejani. Meillä on Junon kanssa diili: jos se käyttäytyy kauniisti, se saa lopuksi oman ravun, perjantaisin kaksi. Kaunis käytös tulkitaan väljimmällä mahdollisella tavalla, sillä tuota lumoutunutta tuijottamista on vaikea estää – riittää ettei työnnä kuonoaan lautaselle tai päästele merkitseviä ynähdyksiä. Mäyräkoiranomistajat tietävät mitä ne ovat.

Rentoa perjantaita ruudun sille puolen!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA