SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL

Sääpäiväkirjasta päivää! Talvi ei selvästikään tahdo luovuttaa vielä. Heräsin tänä aamuna lumisateeseen, eilen tuli rakeita. Viime viikonloppunakin kohtasimme talvisia sääilmiöitä, kun ajelimme kotiin kukkakauppaostoksilta auringonvalon läikittämällä moottoritiellä. Kulman takana oli yhtäkkiä edessä keskellä tietä kelluva sumupilvi, jolla oli jotenkin epäilyttävän tarkat ääriviivat. Emme olisi ehtineet enää pysähtyä, vaikka se olisi ollut atomipilvi – viidessä sekunnissa olimme ajaneet pilven sisään ja selvisi, että se oli äärimmäisen paikallinen lumipyry. Aurinko loisti häikäisevän kirkkaana hiutaleiden läpi. Epätodellisin näky pitkään aikaan, olisipa siitä saanut kuvan! Yritin, mutta siinä vaiheessa kun olimme kääntäneet auton Hanasaareen johtavalle tielle ja päässeet pysähtymään, sakein pyry oli jäänyt jo taakse eikä aurinko paistanut enää oikeasta kulmasta.

Löysimme sen sijaan muuta kuvattavaa, kun käänsimme katseen kohti saaria – niiden ympärillä pyrytti yhä. Sillan kupeessa seisoi pari kalastajaa piittaamatta lumisateesta, enemmän niitä häiritsi vieheiden tiellä notkuva toiveikas joutsen. Kalastajilta ei tainnut herua sille herkkuja tai sympatiaa, sillä meidät nähdessään lintu suuntasi luoksemme samanlaisella päättäväisyydellä kuin nälkäinen mäyräkoira. Syötävää ei löytynyt meiltäkään, mutta se suhtautui silti kameraamme suopeasti, ojenteli kaulaansa kun Jarno kiipesi alas rantakiville ottamaan siitä muutaman kuvan.

Pysyttelin turvamatkan päässä Juno-koiran kanssa. En luota joutseniin. Olen kerran saanut melkein pataan äkäiseltä joutsenelta ihan samanlaisessa tilanteessa kun yritin ottaa siitä kuvan, toisella kerralla vielä kärttyisempi lajitoveri oli tulossa jo vedestä pistelemään poskeensa rantalaiturilla tassuttelevan Jarvis-koiran, joka oli mäyräkoiraksi sentään melkoinen köriläs. Mukavaa tavata tälläinen rauhallisempi tapaus.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
PRINCE – SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL

VAALIPÄIVÄ

Sunnuntai-iltaa! Meidän piti ottaa tänään rennosti ja poistua sohvalta vain käydäksemme äänestämässä, mutta niin tästä päivästä tuli kuin tulikin kaupunkioperaatio: lähdimme liikkeelle aamupäivällä ja palasimme kotiin vasta seitsemältä. Tilanteille on tapana eskaloitua, mutta sitähän varten vapaapäivät ovat.

Äänestys hoidettiin ensimmäisenä alta pois ärräkahvin kautta. Usko yksilön vaikutusmahdollisuuksiin on aika vähissä, mutta äänestämisestä tulee aina aikuinen olo. Että kävi miten kävi, oma korsi on kannettu kekoon ja sillä on jollain universaalilla lainalaisuudella lunastanut oikeutensa olla asioista mieltä.

Kolusimme kirppiksen läpi. Koirat rakastavat kirpputoreja, ne erottavat sieltä kaikki tuhannet tuoksut jotka minun nenääni tuoksuvat vain kellarilta ja vanhoilta hyllypapereilta. Ovat ehkä maailman surkeinta kirppisseuraa siinä mielessä, että haluavat sinkoilla joka suuntaan samaan aikaan. Löysimme silti nipun 60-lukulaisia puristelaseja eurolla kipale ja Juno löysi pöytien alta ilmeisen makoisan pölypallon, saalis sekin.

Kävimme kaupoissa, koskettelin kaikkea kimaltavaa ja mietin kenet voisi lietsoa järjestämään kesällä syreenintuoksuiset puutarhajuhlat, joihin voisi saapua säihkyvissä vaatteissa (Annika, ajattelen sinua). Voihan sitä toki säihkyä itsekseen vaikka kotiparvekkeella, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Paitsi jos sisustaisi pikkuparvekkeestaan salaisen puutarhan, joka ei ole itseasiassa ollenkaan huono ajatus.

Kuvassa vipeltävät Nakkipuoleen ehdokkaat, jotka olivat mukana äänestysretkellämme värväämässä äänestäjiä. He saivat puolelleen yhden rouvan, joka oli sitä mieltä, että Nakkipuolueen vaalilupaukset ovat paremmat kuin monen muun puolueen ja ehdokkaat ovat sitäpaitsi aivan ihastuttavat. Olkoonkin, että syövät välipalaksi pölypalloja.

Näin voi käydä, kun kaksi päättäväistä elukkaa haluaa samaan aikaan eri suuntaan. Onko se sitten tämä vaalipäivätunnelma, joka aiheuttaa vastakkainasetteluita? Talutusremmeihin sotkeutunut palvelusväki saa osakseen paheksuntaa, kun vaaliehdokkaat eivät ollenkaan tohinapäissään tajua miksi matkanteko loppui kuin seinään.

Näin ystävääkin: kävimme vaaliskumpalla Strindbergillä, koska kuuden euron kuohuviini. Suosittelen! Olisipa Helsingissä enemmän paikkoja, joissa saisi viinilasin kuudella eurolla – tulisi ehkä käytyä useammin ulkona. On tullut viime aikoina sovittua treffejä useimmiten omaan kotikeittiöön, koska siellä saa aina pöydän, musiikki sopii aina tunnelmaan ja viinilista on suppea, mutta edullinen. Pidän silti myös Strindbergistä, koiratkin ovat sinne tervetulleita ja tykkäävät torkkua sohvalla takin alla.

En keksi montaakaan eurooppalaista pääkaupunkia, jonka keskustassa on sunnuntaisin näin hiljaista! Olisimme voineet kävellä vaikka keskellä Mannerheimintietä, montaa autoa ei suhannut ohi. Koirilla on meneillään jokapäiväinen mäykkymurha, urheilulaji joka on yhdistelmä kilpajuoksua, painia, siskon korvassa roikkumista, narinaa ja aivotonta riehumista. Viihdearvo on kohdallaan paitsi silloin kun se tapahtuu kesken juhlien jonkun herkistyneen puheen aikana.

Vaalihumun uuvuttamana emme jaksaneet enää mennä kauppaan, vaan kävelimme suoraan Viiskulman Skifferiin vetämään listan suosikkiannoksemme, jumalaiset kalahampurilaiset. Hälytyskellojen olisi ehkä pitänyt soida siinä vaiheessa kun listalla ei mainittu enää sanaa jumalainen. Miksi, oi miksi reseptiä on muutettu!? Miksi korjata sellaista joka ei ole rikki? Ei se nykyinenkään hampurilainen nyt varsinaisesti huono ole, mutta ei ollenkaan enää sama. Uusi suosikki on saatava tilalle, joten toverit, ilmiantakaa kaupungin paras kalapurilainen!

When in doubt, wear black. Kokomustissa on maleksittu menemään, kuten kovin usein niinä päivinä, kun pukeutuessa ei jaksa miettiä yhtään mitään. Sunnuntaisin kiinnostaa muutenkin ennen muuta vaivattomuus ja mukavuus, siihen tarkoitukseen tuo Filippa K:n kevätmallistosta poimittu mekko on ihan omiaan. Lisäksi se on linjakas, kaunis ja rento, joten en tiedä mitä enempää yhdeltä mekolta voisi edes toivoa. Ja niin, nahkatakkikeleistä on palattu villakangastakkiin ja pipoon – lämpötila laski taas eikä mukavuudenhaluinen vilukissa jaksa palella.

VILLAKANGASTAKKI* BOOMERANG
MUSTA MEKKO* FILIPPA K
STYLESNOBIN NILKKURIT* DOTS
NAHKALAUKKU COS
PIPO SAMUJI
*SAATU

Nyt lyön tietokoneen kiinni, liityn sohvalle kasautuneeseen seurueeseen ja keräilen vähän voimia tulevaa viikkoa varten. Paljon kaikenlaista, en halua edes miettiä juuri nyt mitä kaikkea. Toivottavasti teillä on ollut hyvä viikonloppu? Öitä sinne, huomenna kuullaan. Olen tilannut alkuviikoksi aurinkoa.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

TAKAISIN POHJOISESSA

Intensiivisiltä reissuilta palatessa vie joskus hetken, että pää ehtii perässä. Kun heräsin ensimmäisenä aamuna omasta sängystä, luulin unenpöpperössäni olevani vielä Puerto Ricossa. Katsoin kelloa, tarkistin sen jälkeen tottumuksesta mitä kello on Suomessa ja olin aivan sekaisin, kun kellonajat olivatkin samat. Ehdin tosissani hetken pohtia onko Trump kumonnut pallomme aikavyöhykkeet, kunnes aivoni heräsivät, tunnistin maiseman ikkunan takaa ja tajusin, että olemme taas kotona.

Anteeksi, mutta tämä paljon mainostettu kevät on ihan huijaus! Helsingissä kyllä näyttää, vaan ei yhtään tunnu keväältä. Pureva tuuli pistelee villakangastakin läpi, optimistina vielä lähdin liikkeelle ilman huivia. Amatöörivirhe. Kaivellaanpa kiltisti ne pipot ja huivit vielä takaisin käyttöön, kunnes (tämä kieltämättä ihana) aurinko alkaa oikeasti lämmittää. Jumalille kiitos ärräkahvista ja sen lohdullisella tavalla tutusta, kärvähtäneestä mausta. Ei sitä koskaan ikävä ole, mutta ihanaa on, kun sitä taas saa. Kahvihullu kansalainen ilmoittautuu.

Koira on onnellinen paluustamme ja tahtoo olla koko ajan ihan lähellä. Saan suukkoja kotisohvalla, raitiovaunussa, kahvilla istuessa, kenkiä pukiessa. Ei sillä, että koiralla olisi ollut asiat täällä jotenkin huonosti, se oli poissaollessamme kaupunkilomalla siskonsa kanssa. Nukkuivat yönsä untuvapeiton alla yhden lempi-ihmisensä kainalossa, kävivät kävelyillä, saivat joka päivä pienen purukepin. Tai kaksi, tai kolme, kuka niitä laskee. Ei Juno ainakaan. Kaupunkilomalla on parasta, mutta koti on aina koti. Ikävä oli meilläkin, joten ei haittaa yhtään, että välissämme kiehnää hellyydenkipeä eläin.

Takkuinen poninhäntäni on inspiroitunut Viequesin villihevosista. Aion puhua villihevosista jatkossa joka kerta kun joku jatkossa kyselee miksi en harjaa hiuksiani. Äiti, puhun sinusta. Niistä villihevosista pian lisää kunhan pääsen matkajutuissa pidemmälle. Katsotaanpa selviänkö urakasta varaamatta lippuja takaisin lumotulle heppasaarelleni.

Vain Helsingissä: otat Viiskulmassa kuvan juuri sillä hetkellä, kun sen ohi juoksee ystävä. Nauratti, kun näitä kuvia selatessa tuli vastaan Ilkan hurmaava hymy. Moro Ilkka! Ensi kerralla pyydystän sinut kesken kiireidesi kahville.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA