Minne matkustamme seuraavaksi?

Huh, viime keväänä alkanut seikkailuvuosi senkun jatkuu! Loppuvuoden ja vuodenvaihteen matkasuunnitelmat alkavat olla selvillä, joten mitäpä niitä pihtaamaan. Seuraa siis lyhyt lista seuraavien kuukausien kohteistamme, joista ensimmäinen starttaa itseasiassa jo ihan pian.

Seuraava yhteistyössä momondon kanssa toteuttamamme reissu alkaa reilun viikon päästä, kun suuntaamme kohti Australiaa – tiedossa pisimmät lentomatkat hetkeen, huh. Teistä monet tietävätkin, että vietin lapsuuteni Ausseissa ja tämä on siksi tavallista tärkeämpi matka, sillä en ole käynyt siellä kertaakaan lapsuusvuosieni jälkeen. Haluan käydä tervehtimässä vanhoja perheystäviämme ja isäni hautaa – en ole koskaan nähnyt sitä, sillä hän kuoli sen jälkeen kun matkustimme Lappiin lomalle ja unohduimme sille tielle. Ehkä pitäisi käydä veneilemässä vanhojen perinteiden kunniaksi. Mietin vielä pitäisikö vierailla myös Suomesta Australiaan muuttaneen sisarpuoleni luona: emme ole nimittäin koskaan tavanneet, vaikka asuimme aikoinaan monen vuoden ajan vain parinsadan kilometrin päässä toisistamme.

Lennämme vanhaan kotikaupunkiini Melbourneen ja olemme buukanneet majoitukset ensimmäisille öille, mutta minne tie vie sen jälkeen, emme vielä ole päättäneet. Olemme varanneet auton, mutta mietimme vielä vietämmekö reilun kahden viikon matkan Melbournen lähiympäristössä vai lähdemmekö sieltä pois ja jos, niin kuinka kauas tuossa ajassa kannattaa kaahata. Australiassa etäisyydet ovat valtavat, joten kaikkialle ei yksinkertaisesti ehdi. En osaa edes päättää haluaisinko käydä tutuissa paikoissa, kuten Wilsons Promissa, johon liittyy paljon muistoja, vai keskittyisimmekö kokonaan uusiin paikkoihin, jotka jäivät lapsuusvuosina näkemättä. Tai joita en enää kunnolla muista, vaikka olisin ne nähnytkin – en ole esimerkiksi ihan varma ajoimmeko koskaan Great Ocean Roadin läpi vai olenko nähnyt siitä vain elokuvan tai unen. Vuosistani Australiassa on niin pitkä aika, että kaikki on ehtinyt sen jälkeen muuttua, joten otamme kaikki mahdolliset vinkit suurella kiitollisuudella vastaan. Jos olet matkustellut Australian eteläisissä ja itäisissä osissa, saa jakaa: missä kannattaa käydä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ehdottomasti ei saa missata? Mitkä ovat kiinnostavimmat ja ihanimmat ajoreitit, kansallispuistot, majapaikat ja rannat, entä ravintolat, museot, hotellit ja galleriat?

Kun tulemme takaisin Australiasta, ehdin juuri purkaa matkalaukkuni ja pakata sen uudestaan, sillä lähden marraskuun puolivälissä ystäväni kanssa Balille, siis samaan paikkaan, jossa vastaanotimme joulukuun myös viime vuonna. Ihanaa. Reissu toki edellyttää, että saarella sijaitseva tulivuori, joka on osoittanut poikkeuksellisen paljon elonmerkkejä viime viikkoina, ei räjähdä eikä tuhkapilvi pysäytä lentoliikennettä! Tulivuoritutkija on samaan aikaan täpinöissään ja hiukan huolestunut, mutta toivotaan parasta. Emme vietä koko matkaa kaksin, sillä perässämme lentää lisää lempi-ihmisiä. Tälläkin matkalla tulee tehtyä töitä, mutta tarkoitus on myös ottaa iisisti ja lomailla. Alustavia suunnitelmia on laadittu, kuten: etsi ihana talo läheltä rantaa, syö joka päivä tuoreita ananaksia, välttele purkautuvia tulivuoria (tai älä ainakaan mene liian lähelle). En malta odottaa, tästä tulee varmasti rento ja ihana reissu!

Jos joku muuten nyt ihmettelee miksi ihmeessä en jää Australiaan ja matkusta suoraan sieltä Balille, joka on siellä ihan samassa kolkassa maapalloa, se johtuu siitä etten pysty olemaan ihan kuutta viikkoa putkeen poissa Suomesta – täytyy käydä hoitamassa muutamat kuvaukset, purkaa matkalaukusta Australiassa tarvitut työkamat, pakata sinne ne joita tarvitaan Indonesiassa ja tietysti halailla yhtä mäyräkoiraa, jota on varmasti ehtinyt tulla jo ikävä.

Näiden reissujen ei myöskään pitänyt osua näin lähelle toisiaan: olimme alunperin lähdössä Australiaan jo lokakuun alussa, mutta matka-aikataulut menivät vähän uusiksi, kun lentoyhtiö meni konkurssiin ja alkuperäiset lennot peruttiin. Minkäs sille mahtaa, onneksi yrittäjän työ mahdollistaa joustavuuden matkapäivien kanssa. Ja onneksi olimme niin viisaita, että ostimme lennot firman luottokortilla, jonka ansiosta saamme todennäköisesti lennoista rahamme takaisin.

Joulun vietämme kotona, mutta seuraava reissu odottaa heti vuodenvaihteen jälkeen tammikuun alussa, kun momondo-lähettilyys jatkuu Meksikon reissun muodossa! Olisi tehnyt  mieli laittaa tuohon sata huutomerkkiä, mutta tyydyn nyt yhteen. Meksiko on nimittäin meidän molempien pitkäaikainen haave, Jarno on siellä pyörähtänyt pikaisesti mutta minä en kertaakaan. Lennämme Puerto Vallartaan, jonne löysimme momondon kautta superhyvät suorat lennot – sen enempää emme vielä itsekään tiedä. Inspiraatiokansiooni on tähän mennessä kertynyt kuvia pääasiassa vaaleanpunaisista hiekkarannoista ja meksikolaisesta ruoasta, mutta onhan tässä onneksi vielä aikaa miettiä mitä kaikkea muuta teemme matkan aikana. Kaikenlaiset Meksiko-vinkit kiinnostavat siis kovasti, joten antakaa tulla, jos niitä löytyy hihasta! Kiinnostaa paikallinen taide ja kulttuuri, kauniit luontokohteet hiljaisista rannoista vuoriin, tunnelmalliset hotellit ja tietysti se ruoka. Meksikolainen ruoka on vaan parasta.

Huh! Loppuvuoden tahti tulee siis olemaan melkoinen, mutta nyt mennään kun kerran voidaan – työ mahdollistaa ja elämäntilanne sallii. Kaikista reissuista on tietysti luvassa blogiin tarinoita ja kuvia, saa ja kannattaa siis kertoa jos teillä on toiveita tulevien juttujen suhteen. Vielä kun ehtisi ennen näitä seuraavia seikkailuja purkaa arkistoista edellisten reissujen julkaisemattomat muistiinpanot ja kuvat! Matka-asiaa siis tiedossa varmasti jo ennen Australiaa – palataan aiheeseen pian.

PHOTOS FROM VIEQUES, PUERTO RICO BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA (PHOTOS OF US BY MIKKO RASILA)

Loman sietämätön keveys

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

✖ VIEQUES, PUERTO RICO

Alkavan kesän ja varsinkin lomakauden kunniaksi vuorossa loikka Karibialle! Tarkemmin sanottuna Viequesin saarelle, jossa vietimme viikon tovi sitten – tuo lumottu heppasaari on yksi lempipaikoistani koko maailmassa. Kuvien perusteella saattaa vaikuttaa siltä, että vietin aikani pääasiallisesti rapsuttaen saarella vaeltavia villihevosia, mutta teimme kyllä muutakin – kuten kuvasimme suosikkivaatteitani Nanson juuri kauppaan rantautuneista kesä- ja resort-mallistoista. Okei, saattaa olla, että rapsuttelin hevosia silloinkin.

Lemppareitani yhdistää pari asiaa. Ne ovat mustavalkoisia, äärimmäisen mukavia päällä sekä raidoissaan ja printeissään juuri sopivasti retrohenkisiä, vaikka materiaalit ja viimeistely ovatkin täysin tätä päivää. Monista vaatekappaleista tuli mieleen äitini 70-luvun kesäkuvat, menneiden vuosikymmenten resort-tunnelmat ja tropiikissa lomailevat filmitähdet. Se saattoi heijastua näihinkin otoksiin. Pitäkää kiinni penkistänne, sillä seuraa trooppinen kuvatulva.

Vietettyäni kaksi viikkoa Karibialla tämän vaatekappaleen kanssa voin kertoa, että musta Pitsiraita-mekko on kaikessa helppoudessaan ja huolettomuudessaan täydellinen kesämekko. Sen väljä leikkaus ja helman halkiot pitävät huolta siitä, että tuuletus toimii. Pienistä rei’istä syntyvä pitsi tekee mekon sataprosenttisesta puuvillasta kevyen ja ilmavan. Pidempien mekkojen ystäviä kiinnostaa ehkä tieto, että tästä löytyy myös pohjepituinen kaftaani. Vähän kaduttaa, etten pakannut sitäkin reissureppuuni.

Mustavalkoinen Isot solmut -mekko on hivenen tyttömäinen kesämekko, jonka tyköistuvaa yläosaa tasapainoittaa kevyesti levenevä, liehuva helma. Mekon varsinainen juju löytyy selästä: leveät olkaimet menevät takaa ristiin. Ihana! Tykkään silti kaikkein eniten siitä, että tässä mekossa – kuten ilahduttavan monissa muissakin Nanson kesävaatteissa – on taskut! Aah. Käsiensä krooninen taskuuntyöntäjä kiittää.

Venepääntie, sirot holkkihihat ja raikas raitakuosi saivat minut valitsemaan Nekku-paidan. Materiaali oli kuitenkin se, joka sai ihastumaan: napakka puuvilla-collegeneulos piirtää olemukselle ryhdikkään siluetin ja tekee habituksesta puetun ihan eri tavalla kuin pehmeästi valuva pellava tai ohuet puuvillapaidat. Suosittelen erityisesti, jos kaipaat kesävaatteiltasi ryhtiä etkä tykkää t-paidoistasi liian tyköistuvina ja kehon muotoja mukailevina. Voin myös kertoa, että ryhdikäs t-paita on imarteleva valinta silloin kun on syönyt lounaaksi pizzaa ja välipalaksi kolme palloa jäätelöä.

Culottes-malliset Pitsiraita-housut ovat tällä hetkellä verkkokaupasta loppu – päivitän tähän linkin, kun tilanne muuttuu! Niissä on sama kevyt reikäpitsi kuin mekossakin, väljä leikkaus ja vyötärössä kuminauha – kaikki ominaisuuksia, jotka tekevät niistä erityisen helpot rantapöksyt. Ne on helppo sujauttaa rannalla bikineiden päälle, kuivuvat nopeasti vaikka vähän kastuisivatkin eivätkä takerru hiekkaiseen tai kosteaan ihoon.

En ollut muuten aiemmin edes sovittanut culottes-mallisia housuja siinä kuvitelmassa, että pohkeen puoliväliin päättyvät lahkeet eivät imartelisi muodokkaita jalkojani, mutta olin taas kerran väärässä – nuo väljästi laskeutuvat housut saavat kintut näyttämään kapeilta ja näyttävät muutenkin hyvältä ihan kaikkien päällä päätellen siitä, että poikaystäväni rokkasi niitä ihan täysillä.

Kun oma linssilude ei ole paikalla, jostain ilmestyy tuuraaja. Charlie-koira juoksenteli omistajansa kanssa rannalla ja halusi tulla kuvaan.

Simppelissä Solmut-mekossa tykästyin retrohenkeen: se näyttää mustavalkoisine kuoseineen ja pyöreine päänteineen ihan samalta kuin kaikki äitini nuoruuskuvien kesämekot. Olen aina tykännyt hihattomista a-linjaisista mekoista ja mikä parasta, tässä on taskut. Puuvillatrikoo on pehmeä ja laadukas, on kestänyt tavallisen käytön lisäksi sen että päädyin päähänpistosta uimaan sen kanssa. Noin muuten olen kyllä tyytynyt loikoilemaan mekossani altaan äärellä enkä vedessä.

Kun ajattelen lomaa, olen mielessäni täällä, lempihotellini uima-altaalla. Muurilla kasvavissa kukissa pyörii pikkuisia mustia kolibreja, heinikossa lehahtelee sudenkorentoja ja perhosia. Ympärillä on niittyjä, joilla villihevoset laiduntavat, niittyjen takaa aukeaa viidakko. Tarvitseeko kertoa enempää? (Vastaus: kyllä todellakin tarvitsee. Lomatunnelmissa jatketaan, sillä palaan pian aiheeseen.)

Korvat hörölle nyt, jos tykkäsit Nekku-paidasta, sillä samasta napakkaasta puuvilla-collegesta ja raitakuosista löytyy myös aivan ihana hellekolttu. Olkaimeton Nekku-mekko on varsin pätevä ehdokas tämän kesän monikäyttöisimmäksi ja rennoimmaksi mekoksi. A-linjainen leikkaus on helppo ja imarteleva, sopii hyvin myös neuletakin tai takin alle tuulisempina iltoina. Leveä kuminauha pitää yläosan napakasti paikoillaan, ei onneksi tarvitse nykiä. Edestä lähtevät nauhat solmitaan niskan taakse, siten niistä saa jokainen itselleen sopivat. En osaa selittää tarkalleen miksi, mutta tässä mekossa tulee tosi kaunis olo. Ehkä siksi, että se jättää olkapäät paljaaksi ja korostaa niitä kauniisti, mutta peittää kaiken muun: on helppo ja rento olo, juuri sellainen kuin kesällä pitäisi olla.

Viihdyin rennossa raitamekossa erityisesti rannalla, se on niin superhelppo ja sen alla on helppo riisua ja pukea bikineitä. Luulenpa, että se toimii täydellisesti myös kaupungissa, kauniiden kenkien ja leveälierisen mustan hatun kaverina. Olen lähdössä kesäkuussa pidemmälle roadtripille ja ajattelin pakata mekon sinnekin mukaan, koska reitin varrelle osuu niin kaupunkeja kuin rantakohteita – ja tiedän, että mekon ryhdikäs materiaali ei rypisty rumaksi pitkien ajotuntien aikana. Monikäyttöiset vaatteet ovat parasta varsinkin matkoilla, kun mukana on niinsanotusti rajalliset vaihtoehdot.

Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi voittajiksi nimimerkit Minna, Anu ja Maija H. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Tuttuun tapaan vielä arvonta! Kerrohan kommenteissa mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi – ja miksi. Toki saat halutessasi valita suosikkisi myös Nanson verkkokaupasta. Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon sunnuntaihin 28. toukokuuta saakka. Muista sähköpostiosoite. Arvontailoa ja lokoisaa alkukesää!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

La Finca, Vieques

⊕ VIEQUES, PUERTO RICO

Pimeä tulee Karibialla aikaisin. Aurinko alkaa vaipua horisontin taakse jo kuuden aikaan, kun lauttamme lähtee Fajardosta kohti Viequesin saarta. Tunnin mittaista matkaa kanssamme tekevät saarella asuvat paikalliset, mukanaan Puerto Ricossa tehdyt ostokset, sillä on paljon asioita, joita Viequesista ei saa. Joku on pakannut mukaansa eläviä kanoja, toisella on ilmastointilaite.

Lautta kolahtaa satamalaiturin kumisuojiin ja kolmipäinen ryhmämme reppuineen ja kameroineen lastautuu ulos muiden mukana. Paikallisten lisäksi pienessä lauttaterminaalissa tungeksii kourallinen turisteja aasialaisista amerikkalaisiin. Kadulla terminaalin edessä on kova kilpailu kimppatakseista, mutta kaikki tuntuvat saavan kyydin. Mekin, vaikka seisomme vain paikoillamme ja siemailemme lähipubista hakemiani tervetuloa paratiisisaarelle -kaljojamme. (Mikään syy ei ole liian vähäpätöinen tai väkinäinen oluen korkkaamiselle.) Siitä samasta kuppilasta ostamme viikon päästä myös heihei paratiisisaari -kaljamme.

“Necesitas taksi?”
“Si”
“Adónde?”
“La Finca, cuánto cuesta?”
“15 dollars de los 3 personajes”
“Bueno! Vamos!”

Käytän heti koko espanjankielen sanavarastoni ja änkeämme sataman viimeisenä ryhmänä tyhjän Chevyn takatilaan. Näillä teillä huonot iskunvaimentimet saattavat lennättää ilmoille matkustajien lisäksi muutaman ärräpään. Ajomatka pimeän saaren läpi majapaikkaamme muistuttaa taksireivejä, jossa kalja roiskuu ympäriinsä auton pomppiessa epätempossa lyhtypylväiden luoman strobovalojen tahtiin. Tätä kaikkea säestää konepellin löystyneiden tuuletinritilöiden pansonicmainen kolina ja kilkatus, sekin epäsynkassa.

Matka määränpäähämme La Fincaan ei ole pitkä, sillä saari on kokonaisuudessaan ihastuttavan kompakti. Luikerreltuamme kapeiden viidakkoteiden läpi kohti saaren keskiosaa olemme perillä. Maksamme kuskille ja koitamme salaa kuivatella oluttahroja auton jalkatiloista, kun keskeltä pimeyttä kajahtaa periamerikkalaisen lämmin tervetuloa-toivotus. Vastassamme on Scott, toinen hotellia ylläpitävästä parivaljakosta, sekä hotellikoira Ziggy, jolta on oman tervetuliaisserenadinsa takia katketa kitarisat.

Scott on mukava ja kohtelias herrasmies, kotoisin Philadelphiasta. Hän perehdyttää meidät talon tapoihin, joita ei ole kuin kolme: 1, don’t feed the wild animals. 2, silent time starts at ten. 3, remember to enjoy your stay at La Finca!

Teemme kierroksen päätalossa, jonka yläkerrassa huoneemme sijaitsee. Alakerrassa ei ole vastaanottotiskiä, vaan yksi avoin tila, josta löytyy aula, yhteinen avokeittiö ja suuri terassi, jotka jatkuu jokaisen kulman taakse. Luonto on vahvasti läsnä olipa sisällä tai ulkona, sillä oviaukot ovat suuret ja kaikki ikkunat koko ajan auki – ne suljetaan kuulemma vain hurrikaanin osuessa kohdalle. Koko talon kiertävällä terassilla on keinuja, riippumattoja, pöytiä ja penkkejä. Maisema merelle on upea ja siitä tuleekin välittömästi seurueemme olohuone. Päätalon lisäksi tilalta löytyy useita sivurakennuksia, yksityisasumuksia vieraille, jotka haluavat olla omassa rauhassaan ja saattavat viettää saarella pidempiä aikoja.

Aamukahvilla tapaamme Scottin kumppanin, Billin, joka kertoo meille enemmän tilan historiasta, kuinka he ovat aikoinaan ajautuneet töihin La Fincaan ja siitä mitä itse ajattelevat paikasta. Heidän tarinansa on moderni klassikko, kaksi toimistotyöläistä saivat tarpeekseen korporaatiomaailmasta ja tekivät täyskäännöksen. Työ La Fincassa oli heille unelmien täyttymys, sillä he olivat aiemmilla työkomennuksillaan rakastuneet Viequesiin ja toivoneet salaa saavansa syyn jäädä pysyvästi saarelle.

 

La Fincaa on vaikea kutsua hotelliksi, mutta ei se ole myöskään hostelli tai resort, vaan täysin omanlaisensa majatalo, jossa Scott ja Bill toivovat vieraiden olevan kuin kotonaan – a home away from home. He kertovat iloitsevansa siitä, että lähes kaikki paikassa yöpyneet ovat aistineet La Fincan vieraanvaraisen tunnelman, ja monet vieraista palaavat takaisin. Heitäkin on, jotka tulevat joka vuosi.

La Fincan rentoon ja välittömään tunnelmaan minäkin tykästyn. Pidän siitä, että päätalon huoneet ovat melko riisuttuja, niistä löytyy vain tuulettimet, sängyt ja yöpöydät. Matkalaukuille on avohylly, postikorttien kirjoittamista varten pöytä ja tuoli. Tietynlainen askeettisuus sopii minulle. Hotellihuone edustaa minulle vain paikkaa, jossa nukun ja saan yksityisyyttä silloin kun sitä kaipaan. En halua matkustaa maailman kolkkiin vain sulkeutuakseni huoneeseen mukavuuksien keskelle. La Fincassa ei edes voisi tilata huonepalvelua, sillä ruoat tehdään itse ja kahvia saa, kun menee keittiöön ja keittää. Muilta paikallaolijoilta voi toki kohteliaasti kysyä, että juovatko hekin.

Saapuessamme Scott on näyttänyt keittöstä kaapinnurkan, josta käytetään nimitystä corner of love: sinne vieraat jättävät lähtiessään ylijääneet ruokatarvikkeensa. Se pelastaa meidät ensimmäisenä iltanamme, sillä emme kaikelta tervetuliaiskaljan latkimiselta ja reivibussin aiheuttamilta rytmihäiriöiltä ole hoksanneet käydä kaupassa. Rakkauden nurkan raaka-aineilla kokkaamme aterian, jota joku amerikkalainen vieras käykin kommentoimassa: smells so delicious, are you professional chefs?! Riisiä ja tölkkilihaa – jep.

La Fincan sähkö toimii pääsääntöisesti aurinkoenergialla. Varageneraattori on toki olemassa pilvisempiä päiviä varten, mutta niitä on kaikkien onneksi vain harvoin. Vettä pyydetään käyttämään säästellen. Kaikesta näkyy muutenkin, että ekologisuus on La Fincalle tärkeää. Saarella tunnutaan ymmärtävän, että heillä on ainutlaatuinen luonto eikä sitä haluta turmella, vaan elää osana sitä. La Fincan suihkut on rakennettu ulkotilaan, aina yhtä miellyttävää peseytyä tähtitaivaan alla. Iltapäivän suihkuja tosin suositellaan, sillä silloin on tarjolla eniten lämmintä vettä. Vastikään rakennettu uima-allas on La Fincan uusin ylpeydenaihe ja siitä tuleekin yksi matkan lempialtaistani. Tarpeeksi syvä, laaja valikoima virikkeitä (lue: lapsille tarkoitetut uimalelut) eikä turhia sääntöjä.

Viimeisenä päivänä pakkaamme kamat ja juttelemme vielä pitkän hetken Scottin ja Billin kanssa. Hienoja miehiä, pidän eritoten heidän avarakatseisuudestaan. Luovutamme jo huoneemme, mutta saamme jäädä vielä viettämään iltapäivää poolille odotellessamme, että seuraavan hotellimme Hix Island Housen check-in alkaa. Selviää, että Bill on tullut alunperin Viequesiin juuri Hix Island Housen takia: hän on työskennellyt hotellilla aikoinaan ja paikka onkin hänelle erittäin tuttu. Billin ja Scottin mielestä olemme valinneet juuri oikeat yöpymispaikat Viequesin vierailullemme.

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA