Voiko virtaa olla liikaa?

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä siitä saakka kun aloitin viisivuotiaana koulun ja opin, etten ole aamuihminen. No, ehkä silloin se oli vielä unisuutta. Väsymykseksi se muuttui teinivuosina, kun päätin alkaa elää neljää elämää yhtäaikaa ja sen seurauksena lopetin nukkumisen. Ei varsinaisesti auttanut asiaa, että Australian valo oli muuttunut pohjoisen kaamokseksi. Mutta työelämään siirtyminen se vasta oli ojasta allikkoon kompastumista naama edellä! Viimeiset viisitoista vuotta on väsyttänyt ihan jokaisena valveillaolohetkenä siihen pisteeseen saakka, etten ole enää muistanut miltä tuntuisi olla ei-väsynyt. Olla esimerkiksi energinen. Tai edes vaikka perusvirkeä.

Siksi onkin kestänyt hetken hoksata, että nyt on jotain kummaa meneillään. Oireet ovat olleet outoja. Ei ole tehnyt mieli kiroilla aamuisin kun herätyskello soi. En ole tarvinnut neljää kuppia kahvia ennen kuin olen kyennyt avaamaan sähköpostin. Olen saanut tehtyä tunnissa sellaiset työt, joihin on aiemmin kulunut kolme. Hoidettavat asiat eivät ole tuntuneet hirvittävän vakavilta tai vaikeilta, ne ovat ihan vaan asioita. Iltaisin on tehnyt mieli lähteä kävelylle sen sijaan, että rojahdan sohvalle ja nukahdan. Ja sitten kun on alkanut väsyttää, se on ollut tervettä väsymystä, sellaista väsymystä joka ihmisen valtaa kun on touhunut paljon kaikenlaista ja kuuluukin käydä levolle. Ei jatkuvaa horkkaa ja horrosta, josta ei herää kunnolla koko päivänä.

Uskaltaako sen sanoa ääneen, ettei taika katoa? Otan riskin. Nimittäin, minulla on ENERGIAA! En ole enää koko ajan kuolettavan väsynyt! Jaksan tehdä, tarttua toimeen, pistää tuulemaan! Laadin suunnitelmia ja listoja, luonnostelen tekstejä, kirjaan ideoita muistiin ja järjestelen niistä päässäni kokonaisuuksia. Tekee mieli tanssia ja loikkia, Jarnon suureksi huvitukseksi olen vähän loikkinutkin. Eikä se ole vain yksittäinen virtapiikki, koska tätä on jatkunut nyt monta viikkoa, ehkä jo kuukauden tai kaksi. Kaikesta puuttuu semmonen kummallinen sumu, jonka keskellä olen kellunut niin kauan kuin muistan.

Voiko se olla vaan tämä kevät? Yleensä olen tosin ollut keväisinkin väsynyt (vaikka toki paremmalla tuulella kuin talvisin). Ehkä se johtuu kaikista vitamiineista ja marjoista, joita olen alkanut hotkia? Olen toki niitä syönyt silloin tällöin aiemminkin. Osittain se liittyy ihan varmasti siihen, että olen ainakin toistaiseksi, kop kop, päässyt eroon jatkuvista vatsakivuistani. En ole tätä ennen edes tajunnut miten paljon jatkuva kipu voi lamaannuttaa ja uuvuttaa ihmistä.

Vähän jännittää voiko tämä ihana ja ihmeellinen tunne kadota taas sinne mistä tulikin, mutta koitan ruokkia sitä kaikella hyvällä: yöunilla, ulkoilmalla, ravitsevilla aamiaisilla. Viime viikkoina olemme nimittäin alkaneet harjoitella täydellisen uppomunan tekoa – tätä virtaa kun näköjään piisaa heti aamusta. Työnjako on selvä: Jarno pyörittää etikkaa kiehuvaan veteen ja minä loikkelehdin ympäri keittiötä.

Ihanaa alkuviikkoa, ihmiset! Paljon asiaa luvassa tälläkin viikolla.

Huhtikuun ilon aiheita x 5

Taitaa olla kevättä rinnassa, sillä olen ollut viime aikoina jotenkin epätavallisen täynnä tarmoa. Listamaanikko ei jätä tietenkään käyttämättä hyvää tilaisuutta laatia tästäkin listaa: seuraa siis täysin sattumanvarainen listaus viime viikkojen ilonaiheista ei missään tietyssä järjestyksessä.

✖ Kirppisonneni on ollut viime aikoina suorastaan satumainen. Yksi löydöistäni on Arabian Kala-talouslevy, jonka Kaarina Aho suunnitteli 50-luvulla. Aho kuului Kaj Franckin suunnitteluryhmään Arabialla ja näitä mustia Kaloja valmistettiin ilmeisesti vuosina 54-58. En ennen tätä edes tiennyt, että niitä on tehty yksivärisenä, saati mustana – olen nähnyt vain kuvioituja kaloja, jotka eivät ole vedonneet estetiikan tajuuni kuin yleisellä onpa nätti, mutta ei meillä -tasolla. Musta Kala sen sijaan on keittiömme täydellinen: minimalistinen ja esittävyydessään hivenen humoristinen esine, joka päätyi heti erinnäisiin tärkeisiin tarjoilutehtäviin.

✖ Rasittava jälkitauti, josta valitin muutama viikko sitten, on vihdoin ohi ja olo alkaa olla taas normaali (eli semmonen perusnuutunut). Aah. Tiedättekö sen autuaan hetken heti sairastamisen jälkeen, kun osaa todella iloita terveestä olostaan ennen kuin siihen taas tottuu? Eikä sitä muista taas arvostaa ennen kuin seuraavan kerran taas sairastuu.

✖ Seurauksena edellisestä kohdasta olen päässyt pitkästä aikaa takaisin joogasalille. Aloitin lempeällä yinjoogalla ja tuntui niin hyvältä liikuttaa tätä sairastelun aikana kankeutunutta kehoa: se natisti ja nitisi kuin ruostunut sarana, mutta jostain pitää taas aloittaa. Olen myös oikonut ja venytellyt jäseniä kotona nettijoogan äärellä, se on loistava ratkaisu päiviin kun aikataulut eivät mene yksiin joogatuntien kanssa tai päivään ei yksinkertaisesti mahdu puolitoista tuntia liikuntaa. Uhoilin myös Kanervalle tekeväni paluun bootcampiin, hän ilahtui ja alkoi heti puhua jostain punnerrushaasteesta. Uups. Katsotaan kuinka kauan pystyn leikkimään etten ymmärrä mistä on kyse.

✖ Olen viime aikoina nähnyt paljon ystäviä ja kaikenlaisia tärskyjä ja illanistujaisia on sovittu tulevillekin viikoille. Lauantaiksi on luvassa jopa brunssi! En muista milloin olisin viimeksi ollut ihan virallisella brunssilla, olkoonkin, että ne järjestetään omassa keittiössämme. Ainahan ystäviä on ihana nähdä, mutta nyt on ollut jotenkin vielä tavallista kivempaa – ehkä muillakin on kevättä rinnassa? Tai sitten omat stressikierrokseni ovat laskeneet ja nautin tutuistakin asioista enemmän.

✖ Kaikkihan tämän ovat huomanneet ja ovat siitä todennäköisesti ihan samaa mieltä, mutta tämä valon määrä on pökerryttävän ihanaa. Että aurinko voi paistaa vielä kahdeksalta illalla! Että aamuisin on valoisaa kun herää! Tuntuu kuin olisi uusi ihminen. Harmi vaan, että tämä uusi ihminen ei jaksaisi enää yhtään näitä villapaitoja ja kaulahuiveja, joita vielä varsinkin iltaisin tarvitaan. Kaikki vaatteet tuntuvat jotenkin nuhjuisilta ja koirankarvaisilta, kengätkin kaipaavat talven jäljiltä huoltoa. Täytyy omistaa joku viikonloppupäivä vaatekaapin siivoamiseen ja valmistelemiseen kevääseen. Ehkä sama pitäisi tehdä tälle naisellekin.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Mikä inspiroi arjessa?

Kaupallinen yhteistyö, Iittala ja Asennemedia

Minulta on toivottu pitkään juttuja luovuudesta ja inspiraatiosta, mutta siitä on niin paljon sanottavaa, etten ole tiennyt mistä edes aloittaisin. Lupaan, että tänä keväänä tartun näihin asioihin isommin! Nyt sain nimittäin oivan tilaisuuden ottaa varaslähdön aiheeseen, sillä Iittala haastoi minut pohtimaan mikä minua inspiroi arjessa, miten löydän inspiraation työpäiviini ja miten ruokin luovuuttani kiireisen arjen keskellä. Aah mikä aihe! Olen pohtinut viime aikoina paljon juuri näitä asioita, joten tähän oli helppo heittäytyä ilomielin mukaan.

Aihe on paitsi minulle, myös Iittalalle ajankohtainen, sillä Iittala on luonut kokoelman uusia kuvioita tutun mukin muodossa. Iittala Graphics -sarjan muotokieleltään vahvat, persoonalliset printit ovat antaneet Heikki Orvolan suunnittelemalle Aika-mukille uuden, elävän ilmeen. Sarjan neljä mukia sopivat käyttöön niin sellaisenaan vaikka aamukahvikuppeina kuin osana isompaa kattausta. Kuvitusten takaa löytyy neljä kansainvälistä taiteilijaa, jotka ovat saaneet pistää luovuutensa kehiin: lopputulokset ovat todella erilaiset keskenään, mutta niitä yhdistää raikas ja moderni ote pohjoismaiseen suunnitteluun.

Tykkään kovasti, sekä Iittalan yhteistyöstä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa että itse lopputuloksesta. Valkoisilla perusastioilla on aikansa ja paikkansa astiakaapissa, mutta ihastuin ajatukseen, että esimerkiksi kahvimukeina voisi olla jotain aivan muuta. Jotain persoonallista, minimalististen astioiden rivistä erottuvaa, joka toisi aamuihin ja työpäivän kahvitaukoihin ripauksen uutta inspiraatiota. Kahvin suurena ystävänä arvostan myös mukin suurta kokoa: useimmat aamut yksinkertaisesti vaativat vähintään tuon 0,4l kokoisen kahvimukin. Iltaisin tulee juotua paljon teetä, siihenkin isokokoinen muki on omiaan.

Nelikosta oli helppo poimia oma suosikki: ihastuin heti Bostonissa vaikuttavan Christopher DeLorenzon suunnittelemaan mustavalkoiseen Shaped/shifted -mukiin. Se on graafinen tulkinta luonnosta, jossa näkyy ihmisen kädenjälki: puoliabstraktissa sommitelmassa kohtaavat orgaaniset muodot ja geometriset kuviot. Tykkäsin erityisen paljon designin ajattomuudesta. Se voisi yhtä hyvin olla 50-luvun retroklassikko, 70-luvun keramiikkaa tai peräisin vaikka 60-luvun psykedeelisestä taideskenestä. Sopii hyvin kotiimme, joka on muutenkin rento sekamelska eri vuosikymmenten vaikutteita, värejä ja kuvioita. Kannattaa kurkata myös muut Graphics-sarjan mukit, niiden värit ja printit piristävät takuulla aamiaispöytää. Varsinkin surrealistinen Anemone on unenomaisella tavalla ihana (ja puhuttelee minua myös siksi, että koirani koko nimi on Juno Anemona).

Oma työni on luonteeltaan luovaa: kirjoitan, kuvaan ja konseptoin. Inspiraatio ja ideat saisivat mieluiten virrata vapaasti ihan joka päivä, mutta hetkittäin varsin kiireisen arjen keskellä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Onneksi on erilaisia keinoja pitää sitä yllä. Ehkä näistä havainnoistani on iloa teillekin, vaikka ette puuhailisi päivissänne samanlaisten asioiden parissa – luovasta ajattelusta ja inspiraatiosta on hyötyä meille kaikille niin työssämme kuin arjessamme, vaikka emme olisi graafikoita, valokuvaajia tai kirjoittajia.

Ei ole ollenkaan yhdentekevää millä tavalla aloittaa päivänsä, aamulla on nimittäin tapana määrittää koko päivän kulku. En ole koskaan ollut mikään aamuihminen ja epäilen, että siksi arkeni olikin ihan liian kauan stressaava ja kaaoottinen. Nyt kun en ole enää sidottu toimistoelämään, vaan työskentelen pääasiallisesti kotoa ja vastaan itse aikatauluistani, voin vaikuttaa niin paljon enemmän siihen millaisia aamuni ovat.

En mielelläni sovi mitään menoja aamuihin, olen hitaasti käynnistyvää tyyppiä ja aloitan päiväni mieluiten ilman aikaisia lähtöjä tai palavereita, joissa pitää esimerkiksi puhua. On kiireisiä päiviä, kun täytyy vaan avata tietokone heti kun saan tiirikoitua silmät auki, mutta rennompina aamuina tykkään juoda kahvini kaikessa rauhassa, valita fiilikseen sopivaa musiikkia soimaan, selata lehtiä, kurkkia ikkunasta miltä maailma tänään näyttää ja virittäytyä päivään.

Ympäristön visuaalisuudella ja tunnelmalla on merkitystä. Mieli pysyy virkeänä, kun tila ympärillä ruokkii eikä tukahduta luovuutta. Tykkään, että tila on tuuletettu ja valo saa liikkua vapaasti. Ikkunoissamme ei ole verhoja lainkaan – anteeksi vastapäisten talojen asukit, mutta en halua blokata sitä vähää valoa, jonka Suomessa saamme!

Keräilen ympärilleni inspiroivia asioita. Vaihtuvaan näyttelyyn kuuluu useimmiten kirjoja, kuvia ja tekstinpätkiä, mutta joskus muutakin, erikoisen mallinen esine, kivi, harvinaisella tavalla haalistunut väri, kirpparilta löytynyt maalaus. Niiden energia pitää ilmapiirin latautuneena.

Myös viherkasvit ruokkivat luovuutta ja hyvää ilmapiiriä, niitä onkin meillä lähes joka huoneessa. Onneksi Jarno pitää ne hengissä ja hyvinvoivina, koska kuolleina retkottavilla vehkoilla ei valitettavasti ole samanlaista vaikutusta (olen testannut).

Keskittyminen ei onnistu, jos tila on sotkun vallassa. Asioiden ei suinkaan tarvitse olla sotilaallisessa järjestyksessä, päinvastoin – pöydillämme vallitsee usein pieni luova kaaos, kun meneillään oleviin projekteihin (ja päähänpistoihin) liittyvät paperit, kirjat ja tavarat ovat levällään ympärillämme. Pyrimme kuitenkin pitämään laskut, kuitit, laturit, piuhat ja muut valokuvaavan työparin arkipäivään kuuluvat roinat poissa pinnoilta. Aina se ei onnistu ja mieli alkaa taas vaeltaa levottomana. Silloin täytyy pitää pieni siivoushetki, että saa taas keskittymiskyvystä kiinni.

Tärkeintä on taide! Musiikki, kirjat, elokuvat ja kuvataiteet ovat minulle jatkuvan luovuuden ja inspiraation lähde.

Joskus käy niin, että musiikki aiheuttaa odottamatta hillittömän inspiraatiopiikin ja avaan tietokoneen keskellä yötä. Usein myös etsin ihan tarkoituksella sopivaa musiikkia päästäkseni kirjoitus- tai kuvankäsittelyvireeseen: musiikilla voi helposti määrittää oman mielentilan ja päivän teeman. Voisin kirjoittaa aiheesta kymmensivuisen esseen, mutta ehkäpä syvennyn tähän tarkemmin toisella kerralla.

Jos työn alla on uuden visuaalisen konseptin ideointi, selaan monesti taidekirjoja, muotilehtiä ja vanhojen levyjen kansilehtisiä. Silloin tällöin tongin ideoita myös Pinterestistä. Sieltä löytyy nimittäin ilmeisimpien trendijuttujen lisäksi muutakin silmän- ja sielunruokaa: vanhoja valokuvia, taidetta ja graafisen suunnittelun helmiä keikkaflaijereista kirjojen taittoon. Parhaita ovat luovasti kuratoidut kuvakokoelmat, joista voi saada uusia ajatuksia erilaisten visuaalisten elementtien yllättävään yhdistelyyn.

Elokuvat ruokkivat luovuutta monella tasolla: niistä tulee poimittua niin tunnelmia, visuaalisia elementtejä kuin ajatuksia kirjoittamiseen. Hyviä elokuvia ei tule liikaa vastaan, mutta inspiroiviksi osoittautuneita leffoja voi onneksi katsoa monta kertaa uudestaan, koska niistä löytää jokaisella kerralla jotain uutta.

Luin juuri, että Christopher DeLorenzon taiteellinen työ perustuu filosofiaan, että mikä tahansa voi johdattaa uuden äärelle: kaikki johtaa johonkin, kun on vaan sille avoin. Hän inspiroituu itse erityisesti elokuvista ja kirjallisuudesta.

Yksi parhaista tavoista saada luovuus valloilleen on sulkea tietokone ja ottaa käteen kynä tai sivellin. Ihan sama vaikka piirtely tai maalaaminen ei liittyisi varsinaiseen työhön tai tehtävään mitenkään, tarkoitus onkin tyhjentää päästä turha stressi ja häly, ja tuupata ajatukset uusille radoille.

Pidän usein muistikirjaa lähellä ja suttaan sen sivuille sanoja, lauseenpätkiä ja kuvia. Eniten tykkään kuitenkin maalaamisesta, sillä väreillä on mieleen valtava, alitajuinen voima. Saatan työstää värejä vaikka sormin, pyrkimättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Tuntuu vaan hyvältä täyttää valkoista pintaa väreillä ja piirtää esiin muotoja, sekoitella sävyjä, luoda kuvioita ja tekstuureita raapimalla, kaapimalla tai hankaamalla. Kun on viettänyt tunnin värien keskellä, mieli on kirkas ja autuas kuin valkoinen aamuvalo ja siellä on taas tilaa ihan uudelle. Maalaamisella on myös voimakas terapeuttinen vaikutus, mutta se onkin taas ihan toinen tarina.

Inspiroidun jatkuvasti myös muista ihmisistä. Asioita ei kannata pyöritellä loputtomiin omassa päässä, jos ne eivät tunnu etenevän: monesti suunta selkeytyy parhaiten puhumalla muiden kanssa. Kysyn usein muiden mielipiteitä, kaikkein useimmiten tietysti Jarnon, sillä teemme paljon töitä yhdessä, mutta myös ystävien, kollegoiden, ihmisten joiden mielipiteitä ja näkemystä arvostan. Keskustelun lomassa saa usein ihan uusia ideoita ja näkökulmia, toiset ajatukset saattavat vahvistua, toiset muuttua tai unohtua. Ja vaikka olisi ihan eri mieltä keskustelukumppaninsa kanssa, on jokatapauksessa saanut heijastuspintaa ajatuksilleen.

Joskus ei vaan lähde, vaikka kaikki olisi kohdallaan. Mailaa puristamalla ei synny mitään hyvää, parasta mitä silloin voi tehdä on nousta ja puuhata vähän aikaa jotain ihan muuta. Venyttelen, pyörittelen niskaani, juon vettä. Maanittelen koiran mukaan vilttinsä alta ja käyn vähän ulkona jaloittelemassa. Pää saa happea ja ajatukset tuulettuvat. Sen jälkeen on kummasti taas uutta virtaa. Varsinkin kunnon hikiliikunnan jälkeen ideat säkenöivät! Haluaisinkin tänä keväänä alkaa käydä aamutreeneissä, sillä se on loistava tapa aloittaa työpäivä.

Luovuuden ja inspiraation ylläpitämisestä ei lopulta tarvitse tehdä mitään isoa operaatiota. Kyse on oikeastaan pienistä asioista. Siitä, että ihan tavallisen työpäivän keskellä pidetään fiilistä yllä soittamalla musiikkia, kootaan ympärille asioita joista tulee inspiroitunut olo, juodaan kahvi mukista joka saa ajatukset laukkaamaan, avataan muistilehtiö silloin kun kaivataan uusia ideoita tai näkökulmia, puhutaan ja pallotellaan ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Pidetään silmät ja korvat auki, sillä kaikessa voi piillä kauneutta tai jotain muuta kiinnostavaa – ja mikä tahansa voi johtaa johonkin uuteen.

Heräsikö ajatuksia tai muita vinkkejä? Miten ruokitte itse luovuuttanne arjessa? Kommenttiloota on teidän, kuten aina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA