Tunnelmasta, arjen muotoilusta ja Raami-sarjasta

Kaupallinen yhteistyö Iittala ja Asennemedia

Nyt kun keittiöremonttimme on viittä vaille valmis, uskallan jo suunnitella pitkiä iltoja pöydän äärellä, rentoja viikonloppuaamuisia ja brunsseja. Vallata työmaana ollut keittiö takaisin kodin keskipisteeksi! Olemme eläneet viime kuukaudet keskeneräisen remontin keskellä ja vaikka sitä tottuu oviaukoista törröttäviin sähköjohtoihin ja siihen, että jääkaappi ja astiakaappi seisovat eteishallissa, on huojentava ajatus, että niin kalusteet kuin rutiinit loksahtavat ihan kohta vihdoin paikoilleen. Vasta remontoidessa huomaa miten suuri merkitys on toimivalla kodilla, jossa keskeneräiset asiat eivät häiritse arkea tai akkujen lataamista. Ironista toki, että remontti tehdään yleensä juuri siksi, että asiat toimisivat paremmin. Sitäpä suuremmalla syyllä tämä suunnaton ilo ja helpotus.

Astiakaappi odottaa vielä eteiskäytävässä nostamista oikealle paikalleen, mutta astiakokoelmamme on saanut täydennystä. Iittala on nimittäin lanseerannut uuden astiasarjan, ensimmäisen vuosiin! Yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä muotoilijana pidetyn Jasper Morrisonin suunnittelemaa Raami-sarjaa on työstetty hartaudella ja huolella ja nyt lopputulos on vihdoin kaupoissa. Osin Suomessa valmistettu sarja koostuu keraamisista lautasista, lasiosista ja puisista tarjoilualustoista. Monikäyttöisten astiaston osilla saa katettua niin aamiaispöydän munakuppeineen ja teekannuineen kuin illallisen viinilaseineen. Pyöreä muotokieli sitoo astiaston osat toisiinsa kokonaisuudeksi, josta saa koottua monenlaisia yhdistelmiä.

Pidän paljon Jasper Morrisonin suunnittelufilosofiasta: hän on kiinnostunut hyvin muotoilluista, arkisista käyttöesineistä, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Anonyymit esineet, joiden suunnittelijaa kukaan ei tiedä, muistuttavat siitä, että esineen elinkaaren ratkaisee se kuinka hyvin muotoilu kestää aikaa, ei suunnittelijan kiinnostavuus. Toimivimmat arkiesineet, kuten mutteripannu tai keittiösakset, kestävät käytössä vuodesta toiseen eikä niitä ajatella ennen kuin ne katoavat. Morrison kutsuu tätä supernormaaliksi. Aika ratkaisee mistä esineistä tulee arjen luottotavaroita, mutta varmaa on, että kukaan ei koskaan heitä pois hyvin suunniteltuja, laadukkaita käyttöesineitä.

Morrison puhuu paljon myös tunnelmasta ja siitä miten kodin arkiset esineet vaikuttavat siihen. Ah, kyllä! Kirjoitin muutama kuukausi sitten arjen estetiikasta ja ajattelen, että kalusteet ja esineet luovat tunnelman, jonka aistimme, vaikka emme ajattelisi asiaa. Toiset meistä ovat sille herkempiä kuin toiset. Itse kuulun niihin, joille on oman mielenrauhan takia tärkeää, että tilan ja siinä olevien tavaroiden energia on tasapainossa ja jonkinlaisessa synkassa.

Kyse on lopulta yksinkertaisista asioista. Perusjutut pätevät moniin meistä: siistissä kodissa on helpompi hengittää, rentoutua ja keskittyä. Väljässä sisustuksessa on enemmän tilaa valolle. Puhtaat lakanat tuntuvat ihanalta ihoa vasten ja tuuletetuissa huoneissa ajatukset liikkuvat paremmin ja uni on syvempää. Sitten on asioita, jotka koemme omalla tavallamme: onko kotia ja sen esineitä helppo käyttää? Pitääkö niitä ajatella ja varoa, vai huokuvatko ne vaivattomuutta? Tuottavatko ne mielihyvää vai ärtymystä?

Morrison puhui Hesarin inspiroivassa haastattelussa englantilaisen lapsuudenkotinsa huoneesta, joka oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin. ”Muistan sen helpotuksen jota tunsin siinä huoneessa”, Morrison kertoi. ”Siitä asti olen ollut herkkä sille, minkälaisia tunnelmia esineet luovat – ja hermostunut vääristä esineistä.”

Tunnistan joka sanan, jopa tilanteen. Kun olin lapsi, talossamme oli paikalliseen tapaan kokolattiamatot ja ajan hengen mukaiset painavat kalusteet ja tummat kukkakuosit. Kun taloon tehtiin laajennus, äitini sisusti uuden olohuoneen skandinaavisen pelkistetysti: huoneessa oli kokolattiamaton sijaan puulattia ja tunkkaisten tavaroiden tilalla suuret ikkunat ja vaalea pellavasohva. Uudesta olohuoneesta tuli koko perheen lempipaikka.

Morrison on tunnettu pelkistämisestä ja perfektionismista, joka näkyy myös Raami-sarjan simppeleissä astioissa. Muotoja, mittasuhteita ja nyansseja on hiottu, kunnes suunnittelija on ollut niihin tyytyväinen. Inspiraatiota astiastoon ovat toimineet Morrisonin ihailemat anonyymit arkiesineet, joihin emme tavallisesti kiinnitä huomiota. Sarjan viinilasit tai kahvikupit voisivat olla mistä tahansa ranskalaisesta bistrosta. Lautaset ja kulhot ovat hiljaiset, juomalasit eleettömyydessään elegantit. Ehkä jonkun mielestä tylsät. Minun mielestä freesit ja täydelliset.

Tulee mieleen Pariisi, jossa voi istahtaa ensimmäiseen vastaanosuvaan kahvilaan ja saada eteensä yksinkertaisuudessaan täydellisen aamiaisen: croissantin, kahvin ja tuorepuristetun veriappelsiinimehun. 

Nerous asuu yksityiskohdissa: huomaa tammisen tarjoilualustan lovetus, jonka ansiosta se on keveän näköinen ja helppo nostaa.

Hesarin jutusta luin myös, että muotoilija inhoaa monien fine dining -ravintoloiden erikoisia astioita: ”Lasit ovat liian isoja, lautaset kolmionmuotoisia ja kaikki on muutenkin pielessä.” Ymmärrän täysin, olen tässäkin suhteessa ihan samanlainen. Rakastan yksinkertaisia astioita, jotka eivät vaadi huomiota, vaan tekevät tehtävänsä ja antavat aterian olla pääosassa. Turha kikkailu tuntuu tarpeettomalta ja ärsyttää.

Simppeli pasta on kiireisen tai laiskan päivän pelastaja: tuorepasta kypsyy minuutissa ja kaipaa kaverikseen vain voita, sitruunaa, parmesania, suolaa ja pippuria. Chili sopii joukkoon, jos sitä sattuu olemaan. Nostetaan kuumana pöytään ja syödään heti, mieluiten seurassa.

Olen suosinut aina valkoisia lautasia, koska niissä yksinkertaisetkin ateriat näyttävät houkuttelevalta ja kattauksesta saa helposti halutessaan juhlavan lisäämällä lautasliinat ja korkeat kynttilät. Valkoisiin astioihin on myös helppo yhdistää muita astiakaapin aarteita, rosoisesta käsintehdystä keramiikasta kirppisastioihin ja patinoituneisiin vintageaterimiin.

Valkoviinilasissa on täydelliset mittasuhteet. Se on helppo ja kaunis ja klassinen, sopii niin arkikattauksiin kuin illanviettoihin, ei mene muodista eikä ikinä ajaudu riitaan muiden astiasarjojen kanssa. Sarjaan kuuluu myös kaksi kynttilälyhtyä, joita olen käyttänyt tarjoiluastioinakin – tässä pomeranssinvärinen tuikkukippo täyttää tärkeää tehtävää parmesankulhona ja lohenpunaisessa puolestaan säilytetään sormisuolaa.

Tammisia tarjoilualustoja löytyy kolmessa koossa, meillä on niistä keskikokoinen ja suuri. Olen käyttänyt niitä aamiaisen tarjoiluun, lounaalla leipälautasena, illallisella alustana dipeille ja oliivikulhoille. Puhdas muotokieli tuo mieleen niin pohjoismaisen suunnittelun kuin Japanin, eikä ihme, Morrison asui pitkään perheensä kanssa Tokiossa ennen kuin muutti viime vuonna takaisin Englantiin.

Suomessa suupuhalletussa karahvissa on samaa eleetöntä eleganssia kuin sarjan juomalaseissa. Olen käyttänyt sitä sujuvasti myös maljakkona ja viinikarahvina punaviinille.

Minusta on virkistävää, että Iittala luottaa pohjoismaiseen funktionaalisuuteen ja anonyymiin ajattomuuteen näinä päivinä, kun designilta tunnutaan usein odottavan innovatiivia uutuuksia, elämyksiä, jotain mitä kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Teema on toinen onnistunut esimerkki Iittalan rohkeudesta luottaa suunnittelijoidensa pelkistämiseen – niitä on meilläkin muutama kaapissa ja ne muuten sopivat loistavasti samoihin kattauksiin näiden uutuuksien kanssa.

Ajattomuus on taitolajina huomattavasti haastavampi kuin trendikkäiden sesonkituotteiden suunnittelu. Tässä Morrisonin ja Iittalan muotoilufilosofia kohtaa: molemmat uskovat tarkoin edistykselliseen, esteettiseen ja tarkoin harkittuun muotoiluun, joka kestää aikaa ja käyttöä.

Raamin juju onkin muotoilussa, jonka loppuun asti ajatellut ominaisuudet paljastuvat kunnolla vasta käytössä: astiat istuvat käteen tavalla jota on vaikea selittää, ne yksinkertaisesti tuntuvat sopivilta. Niitä on helppo käyttää, pestä ja pinota kaappiin. Isotkin kulhot ja tarjoiluvadit tuntuvat siroilta ja ovat superkäytännöllisiä, sillä reunan ansiosta astioista saa tukevan otteen. Reunan aavistuksen alaspäin kaartuvan muotoilun ansiosta kuumiakin astioita voi nostaa polttamatta käsiään.

Kirkkaiden lasien lisäksi sarjaan kuuluu myös merensininen ja sammaleenvihreä, joka on suosikkini. 

Yllätyin, kun tartuin ensimmäisen kerran juomalaseihin: juovitus on lasin sisäpuolella ja ulkopinta on täysin sileä. Astiaston värilliset lasit on muuten läpivärjätty, joka tarkoittaa, että niiden varjot toistavat lasin väriä. Se on merkki laadusta ja helppo tapa erottaa halpa lasi esineistä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi ja rakastettaviksi vuosien ajan – hyvä vinkki kirppiksillekin. Meillä on muuten kaapissa viikottaisessa käytössä olevaa Iittalan värilasia 50- ja 60-luvuilta, joten luotto suomalaiseen laatuun on kova.

Meille valikoitui valkoviinilasien lisäksi Raamin kuohuviinilasit, joista olen tarjoillut brunssilla myös tuoremehua ja mocktaileja. Ihastuin täysin niiden kepeyteen ja pyöreään muotoon, sillä vierastan korkeita kuohuviinilaseja: ne tuntuvat tärkeileviltä ja huterilta, siltä että niitä pitää jatkuvasti varoa. Raamin huolettomat skumppalasit saavat rentoutumaan ja viihtymään, niiden äärellä on lupa nojata taaksepäin ja ottaa iisisti. Juuri tämänkaltaisia asioita tarkoitan, kun puhun esineiden luomasta tunnelmasta.

Sarjaan kuuluu myös punaviinilasit ja aperitiivilasit, joita tietysti himoitsen nyt, kun sain päähäni, että olisi ihanaa tarjoilla illallisvieraille alkuun sherrylasilliset ja paahdettuja pähkinöitä.

Isossa tarjoilukulhossa voi nostaa pöytään lounassalaatin – tai kantaa sipsit leffan ääreen.

Raamin astiat ovat solahtaneet kotiimme vaivatta. Arvostan erityisesti niiden monikäyttöisyyttä, sillä rakastan esineitä, joita voi käyttää useammalla tavalla. Morrison on samoilla linjoilla, hänen mielestään muotoilijan työssä ei ole kyse vain uusien muotojen luomisesta, vaan ympäröivän maailman havainnoimisesta ja siitä, että esineille löydetään uusia käyttötarkoituksia “perinpohjaisen tarkastelun, tai mieluiten sattuman ja intuition kautta”. (Eikö ole muuten ihanaa kuinka saan tämän kuulostamaan siltä kuin olisin keskustellut hänen kanssaan henkilökohtaisesti? Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa, jos osuisimme joskus samaan illallispöytään.)

Sattuma ja intuitio kuvastavat hyvin tapaani käyttää tavaroita arjessa: en esimerkiksi juuri suunnittele kattauksiani, vaan nostelen esiin sopivankokoisia astioita ja luotan siihen, että ne näyttävät yhdessä hyvältä. Lopputulos toimii, koska kuratointi on tapahtunut siinä vaiheessa, kun olemme valinneet esineet kotiimme. Kaikki sopivat toisiinsa, useimpia voi käyttää monin tavoin. Käytännöllisiä ja kauniita arkiesineitä ei tarvitse ajatella jatkuvasti, ne vaan toimivat ja luovat yhdessä rennon tunnelman, joka palvelee kodin toimintoja ja lisää viihtyvyyttä.

Ruusu- ja kirsikkalimu näyttävät ihanilta kirkkaissa laseissa.

Sarjan kynttilälyhdyt tekevät meillä pitkää päivää, sillä tykkään käyttää niitä kattauksissa tarjoilukippoina ja iltaisin sytytän niihin usein tuikut. Rakastan näitä sävyjä! Pomeranssi tuo mieleen 70-luvun savulasin ja lohenpunainen loistaa väripilkkuna niin kattauksissa kuin muualla kodissa. Viime päivinä ne ovat viihtyneet ikkunalaudalla valaisemassa keväistä iltahämärää. Niiden alla oleva kirja oli siinä valmiiksi, mutta sävyjen sointuminen ei ole suinkaan jäänyt minulta huomaamatta.

Raamiin voi tutustua tarkemmin Iittalan sivuilla, mutta suosittelen piipahtamaan myymälään hypistelemään astioita livenä, sillä tavoin niistä saa parhaan käsityksen.

Mitäs tykkäätte? Millaisista asioista syntyy teidän mielestä hyvä tunnelma?

PS. Miksi nyt vasta keksin, että tämän postauksen nimi olisi voinut olla Minä ja Morrison.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Voiko virtaa olla liikaa?

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä siitä saakka kun aloitin viisivuotiaana koulun ja opin, etten ole aamuihminen. No, ehkä silloin se oli vielä unisuutta. Väsymykseksi se muuttui teinivuosina, kun päätin alkaa elää neljää elämää yhtäaikaa ja sen seurauksena lopetin nukkumisen. Ei varsinaisesti auttanut asiaa, että Australian valo oli muuttunut pohjoisen kaamokseksi. Mutta työelämään siirtyminen se vasta oli ojasta allikkoon kompastumista naama edellä! Viimeiset viisitoista vuotta on väsyttänyt ihan jokaisena valveillaolohetkenä siihen pisteeseen saakka, etten ole enää muistanut miltä tuntuisi olla ei-väsynyt. Olla esimerkiksi energinen. Tai edes vaikka perusvirkeä.

Siksi onkin kestänyt hetken hoksata, että nyt on jotain kummaa meneillään. Oireet ovat olleet outoja. Ei ole tehnyt mieli kiroilla aamuisin kun herätyskello soi. En ole tarvinnut neljää kuppia kahvia ennen kuin olen kyennyt avaamaan sähköpostin. Olen saanut tehtyä tunnissa sellaiset työt, joihin on aiemmin kulunut kolme. Hoidettavat asiat eivät ole tuntuneet hirvittävän vakavilta tai vaikeilta, ne ovat ihan vaan asioita. Iltaisin on tehnyt mieli lähteä kävelylle sen sijaan, että rojahdan sohvalle ja nukahdan. Ja sitten kun on alkanut väsyttää, se on ollut tervettä väsymystä, sellaista väsymystä joka ihmisen valtaa kun on touhunut paljon kaikenlaista ja kuuluukin käydä levolle. Ei jatkuvaa horkkaa ja horrosta, josta ei herää kunnolla koko päivänä.

Uskaltaako sen sanoa ääneen, ettei taika katoa? Otan riskin. Nimittäin, minulla on ENERGIAA! En ole enää koko ajan kuolettavan väsynyt! Jaksan tehdä, tarttua toimeen, pistää tuulemaan! Laadin suunnitelmia ja listoja, luonnostelen tekstejä, kirjaan ideoita muistiin ja järjestelen niistä päässäni kokonaisuuksia. Tekee mieli tanssia ja loikkia, Jarnon suureksi huvitukseksi olen vähän loikkinutkin. Eikä se ole vain yksittäinen virtapiikki, koska tätä on jatkunut nyt monta viikkoa, ehkä jo kuukauden tai kaksi. Kaikesta puuttuu semmonen kummallinen sumu, jonka keskellä olen kellunut niin kauan kuin muistan.

Voiko se olla vaan tämä kevät? Yleensä olen tosin ollut keväisinkin väsynyt (vaikka toki paremmalla tuulella kuin talvisin). Ehkä se johtuu kaikista vitamiineista ja marjoista, joita olen alkanut hotkia? Olen toki niitä syönyt silloin tällöin aiemminkin. Osittain se liittyy ihan varmasti siihen, että olen ainakin toistaiseksi, kop kop, päässyt eroon jatkuvista vatsakivuistani. En ole tätä ennen edes tajunnut miten paljon jatkuva kipu voi lamaannuttaa ja uuvuttaa ihmistä.

Vähän jännittää voiko tämä ihana ja ihmeellinen tunne kadota taas sinne mistä tulikin, mutta koitan ruokkia sitä kaikella hyvällä: yöunilla, ulkoilmalla, ravitsevilla aamiaisilla. Viime viikkoina olemme nimittäin alkaneet harjoitella täydellisen uppomunan tekoa – tätä virtaa kun näköjään piisaa heti aamusta. Työnjako on selvä: Jarno pyörittää etikkaa kiehuvaan veteen ja minä loikkelehdin ympäri keittiötä.

Ihanaa alkuviikkoa, ihmiset! Paljon asiaa luvassa tälläkin viikolla.

Huhtikuun ilon aiheita x 5

Taitaa olla kevättä rinnassa, sillä olen ollut viime aikoina jotenkin epätavallisen täynnä tarmoa. Listamaanikko ei jätä tietenkään käyttämättä hyvää tilaisuutta laatia tästäkin listaa: seuraa siis täysin sattumanvarainen listaus viime viikkojen ilonaiheista ei missään tietyssä järjestyksessä.

✖ Kirppisonneni on ollut viime aikoina suorastaan satumainen. Yksi löydöistäni on Arabian Kala-talouslevy, jonka Kaarina Aho suunnitteli 50-luvulla. Aho kuului Kaj Franckin suunnitteluryhmään Arabialla ja näitä mustia Kaloja valmistettiin ilmeisesti vuosina 54-58. En ennen tätä edes tiennyt, että niitä on tehty yksivärisenä, saati mustana – olen nähnyt vain kuvioituja kaloja, jotka eivät ole vedonneet estetiikan tajuuni kuin yleisellä onpa nätti, mutta ei meillä -tasolla. Musta Kala sen sijaan on keittiömme täydellinen: minimalistinen ja esittävyydessään hivenen humoristinen esine, joka päätyi heti erinnäisiin tärkeisiin tarjoilutehtäviin.

✖ Rasittava jälkitauti, josta valitin muutama viikko sitten, on vihdoin ohi ja olo alkaa olla taas normaali (eli semmonen perusnuutunut). Aah. Tiedättekö sen autuaan hetken heti sairastamisen jälkeen, kun osaa todella iloita terveestä olostaan ennen kuin siihen taas tottuu? Eikä sitä muista taas arvostaa ennen kuin seuraavan kerran taas sairastuu.

✖ Seurauksena edellisestä kohdasta olen päässyt pitkästä aikaa takaisin joogasalille. Aloitin lempeällä yinjoogalla ja tuntui niin hyvältä liikuttaa tätä sairastelun aikana kankeutunutta kehoa: se natisti ja nitisi kuin ruostunut sarana, mutta jostain pitää taas aloittaa. Olen myös oikonut ja venytellyt jäseniä kotona nettijoogan äärellä, se on loistava ratkaisu päiviin kun aikataulut eivät mene yksiin joogatuntien kanssa tai päivään ei yksinkertaisesti mahdu puolitoista tuntia liikuntaa. Uhoilin myös Kanervalle tekeväni paluun bootcampiin, hän ilahtui ja alkoi heti puhua jostain punnerrushaasteesta. Uups. Katsotaan kuinka kauan pystyn leikkimään etten ymmärrä mistä on kyse.

✖ Olen viime aikoina nähnyt paljon ystäviä ja kaikenlaisia tärskyjä ja illanistujaisia on sovittu tulevillekin viikoille. Lauantaiksi on luvassa jopa brunssi! En muista milloin olisin viimeksi ollut ihan virallisella brunssilla, olkoonkin, että ne järjestetään omassa keittiössämme. Ainahan ystäviä on ihana nähdä, mutta nyt on ollut jotenkin vielä tavallista kivempaa – ehkä muillakin on kevättä rinnassa? Tai sitten omat stressikierrokseni ovat laskeneet ja nautin tutuistakin asioista enemmän.

✖ Kaikkihan tämän ovat huomanneet ja ovat siitä todennäköisesti ihan samaa mieltä, mutta tämä valon määrä on pökerryttävän ihanaa. Että aurinko voi paistaa vielä kahdeksalta illalla! Että aamuisin on valoisaa kun herää! Tuntuu kuin olisi uusi ihminen. Harmi vaan, että tämä uusi ihminen ei jaksaisi enää yhtään näitä villapaitoja ja kaulahuiveja, joita vielä varsinkin iltaisin tarvitaan. Kaikki vaatteet tuntuvat jotenkin nuhjuisilta ja koirankarvaisilta, kengätkin kaipaavat talven jäljiltä huoltoa. Täytyy omistaa joku viikonloppupäivä vaatekaapin siivoamiseen ja valmistelemiseen kevääseen. Ehkä sama pitäisi tehdä tälle naisellekin.

PHOTO BY STELLA HARASEK

Mikä inspiroi arjessa?

Kaupallinen yhteistyö, Iittala ja Asennemedia

Minulta on toivottu pitkään juttuja luovuudesta ja inspiraatiosta, mutta siitä on niin paljon sanottavaa, etten ole tiennyt mistä edes aloittaisin. Lupaan, että tänä keväänä tartun näihin asioihin isommin! Nyt sain nimittäin oivan tilaisuuden ottaa varaslähdön aiheeseen, sillä Iittala haastoi minut pohtimaan mikä minua inspiroi arjessa, miten löydän inspiraation työpäiviini ja miten ruokin luovuuttani kiireisen arjen keskellä. Aah mikä aihe! Olen pohtinut viime aikoina paljon juuri näitä asioita, joten tähän oli helppo heittäytyä ilomielin mukaan.

Aihe on paitsi minulle, myös Iittalalle ajankohtainen, sillä Iittala on luonut kokoelman uusia kuvioita tutun mukin muodossa. Iittala Graphics -sarjan muotokieleltään vahvat, persoonalliset printit ovat antaneet Heikki Orvolan suunnittelemalle Aika-mukille uuden, elävän ilmeen. Sarjan neljä mukia sopivat käyttöön niin sellaisenaan vaikka aamukahvikuppeina kuin osana isompaa kattausta. Kuvitusten takaa löytyy neljä kansainvälistä taiteilijaa, jotka ovat saaneet pistää luovuutensa kehiin: lopputulokset ovat todella erilaiset keskenään, mutta niitä yhdistää raikas ja moderni ote pohjoismaiseen suunnitteluun.

Tykkään kovasti, sekä Iittalan yhteistyöstä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa että itse lopputuloksesta. Valkoisilla perusastioilla on aikansa ja paikkansa astiakaapissa, mutta ihastuin ajatukseen, että esimerkiksi kahvimukeina voisi olla jotain aivan muuta. Jotain persoonallista, minimalististen astioiden rivistä erottuvaa, joka toisi aamuihin ja työpäivän kahvitaukoihin ripauksen uutta inspiraatiota. Kahvin suurena ystävänä arvostan myös mukin suurta kokoa: useimmat aamut yksinkertaisesti vaativat vähintään tuon 0,4l kokoisen kahvimukin. Iltaisin tulee juotua paljon teetä, siihenkin isokokoinen muki on omiaan.

Nelikosta oli helppo poimia oma suosikki: ihastuin heti Bostonissa vaikuttavan Christopher DeLorenzon suunnittelemaan mustavalkoiseen Shaped/shifted -mukiin. Se on graafinen tulkinta luonnosta, jossa näkyy ihmisen kädenjälki: puoliabstraktissa sommitelmassa kohtaavat orgaaniset muodot ja geometriset kuviot. Tykkäsin erityisen paljon designin ajattomuudesta. Se voisi yhtä hyvin olla 50-luvun retroklassikko, 70-luvun keramiikkaa tai peräisin vaikka 60-luvun psykedeelisestä taideskenestä. Sopii hyvin kotiimme, joka on muutenkin rento sekamelska eri vuosikymmenten vaikutteita, värejä ja kuvioita. Kannattaa kurkata myös muut Graphics-sarjan mukit, niiden värit ja printit piristävät takuulla aamiaispöytää. Varsinkin surrealistinen Anemone on unenomaisella tavalla ihana (ja puhuttelee minua myös siksi, että koirani koko nimi on Juno Anemona).

Oma työni on luonteeltaan luovaa: kirjoitan, kuvaan ja konseptoin. Inspiraatio ja ideat saisivat mieluiten virrata vapaasti ihan joka päivä, mutta hetkittäin varsin kiireisen arjen keskellä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Onneksi on erilaisia keinoja pitää sitä yllä. Ehkä näistä havainnoistani on iloa teillekin, vaikka ette puuhailisi päivissänne samanlaisten asioiden parissa – luovasta ajattelusta ja inspiraatiosta on hyötyä meille kaikille niin työssämme kuin arjessamme, vaikka emme olisi graafikoita, valokuvaajia tai kirjoittajia.

Ei ole ollenkaan yhdentekevää millä tavalla aloittaa päivänsä, aamulla on nimittäin tapana määrittää koko päivän kulku. En ole koskaan ollut mikään aamuihminen ja epäilen, että siksi arkeni olikin ihan liian kauan stressaava ja kaaoottinen. Nyt kun en ole enää sidottu toimistoelämään, vaan työskentelen pääasiallisesti kotoa ja vastaan itse aikatauluistani, voin vaikuttaa niin paljon enemmän siihen millaisia aamuni ovat.

En mielelläni sovi mitään menoja aamuihin, olen hitaasti käynnistyvää tyyppiä ja aloitan päiväni mieluiten ilman aikaisia lähtöjä tai palavereita, joissa pitää esimerkiksi puhua. On kiireisiä päiviä, kun täytyy vaan avata tietokone heti kun saan tiirikoitua silmät auki, mutta rennompina aamuina tykkään juoda kahvini kaikessa rauhassa, valita fiilikseen sopivaa musiikkia soimaan, selata lehtiä, kurkkia ikkunasta miltä maailma tänään näyttää ja virittäytyä päivään.

Ympäristön visuaalisuudella ja tunnelmalla on merkitystä. Mieli pysyy virkeänä, kun tila ympärillä ruokkii eikä tukahduta luovuutta. Tykkään, että tila on tuuletettu ja valo saa liikkua vapaasti. Ikkunoissamme ei ole verhoja lainkaan – anteeksi vastapäisten talojen asukit, mutta en halua blokata sitä vähää valoa, jonka Suomessa saamme!

Keräilen ympärilleni inspiroivia asioita. Vaihtuvaan näyttelyyn kuuluu useimmiten kirjoja, kuvia ja tekstinpätkiä, mutta joskus muutakin, erikoisen mallinen esine, kivi, harvinaisella tavalla haalistunut väri, kirpparilta löytynyt maalaus. Niiden energia pitää ilmapiirin latautuneena.

Myös viherkasvit ruokkivat luovuutta ja hyvää ilmapiiriä, niitä onkin meillä lähes joka huoneessa. Onneksi Jarno pitää ne hengissä ja hyvinvoivina, koska kuolleina retkottavilla vehkoilla ei valitettavasti ole samanlaista vaikutusta (olen testannut).

Keskittyminen ei onnistu, jos tila on sotkun vallassa. Asioiden ei suinkaan tarvitse olla sotilaallisessa järjestyksessä, päinvastoin – pöydillämme vallitsee usein pieni luova kaaos, kun meneillään oleviin projekteihin (ja päähänpistoihin) liittyvät paperit, kirjat ja tavarat ovat levällään ympärillämme. Pyrimme kuitenkin pitämään laskut, kuitit, laturit, piuhat ja muut valokuvaavan työparin arkipäivään kuuluvat roinat poissa pinnoilta. Aina se ei onnistu ja mieli alkaa taas vaeltaa levottomana. Silloin täytyy pitää pieni siivoushetki, että saa taas keskittymiskyvystä kiinni.

Tärkeintä on taide! Musiikki, kirjat, elokuvat ja kuvataiteet ovat minulle jatkuvan luovuuden ja inspiraation lähde.

Joskus käy niin, että musiikki aiheuttaa odottamatta hillittömän inspiraatiopiikin ja avaan tietokoneen keskellä yötä. Usein myös etsin ihan tarkoituksella sopivaa musiikkia päästäkseni kirjoitus- tai kuvankäsittelyvireeseen: musiikilla voi helposti määrittää oman mielentilan ja päivän teeman. Voisin kirjoittaa aiheesta kymmensivuisen esseen, mutta ehkäpä syvennyn tähän tarkemmin toisella kerralla.

Jos työn alla on uuden visuaalisen konseptin ideointi, selaan monesti taidekirjoja, muotilehtiä ja vanhojen levyjen kansilehtisiä. Silloin tällöin tongin ideoita myös Pinterestistä. Sieltä löytyy nimittäin ilmeisimpien trendijuttujen lisäksi muutakin silmän- ja sielunruokaa: vanhoja valokuvia, taidetta ja graafisen suunnittelun helmiä keikkaflaijereista kirjojen taittoon. Parhaita ovat luovasti kuratoidut kuvakokoelmat, joista voi saada uusia ajatuksia erilaisten visuaalisten elementtien yllättävään yhdistelyyn.

Elokuvat ruokkivat luovuutta monella tasolla: niistä tulee poimittua niin tunnelmia, visuaalisia elementtejä kuin ajatuksia kirjoittamiseen. Hyviä elokuvia ei tule liikaa vastaan, mutta inspiroiviksi osoittautuneita leffoja voi onneksi katsoa monta kertaa uudestaan, koska niistä löytää jokaisella kerralla jotain uutta.

Luin juuri, että Christopher DeLorenzon taiteellinen työ perustuu filosofiaan, että mikä tahansa voi johdattaa uuden äärelle: kaikki johtaa johonkin, kun on vaan sille avoin. Hän inspiroituu itse erityisesti elokuvista ja kirjallisuudesta.

Yksi parhaista tavoista saada luovuus valloilleen on sulkea tietokone ja ottaa käteen kynä tai sivellin. Ihan sama vaikka piirtely tai maalaaminen ei liittyisi varsinaiseen työhön tai tehtävään mitenkään, tarkoitus onkin tyhjentää päästä turha stressi ja häly, ja tuupata ajatukset uusille radoille.

Pidän usein muistikirjaa lähellä ja suttaan sen sivuille sanoja, lauseenpätkiä ja kuvia. Eniten tykkään kuitenkin maalaamisesta, sillä väreillä on mieleen valtava, alitajuinen voima. Saatan työstää värejä vaikka sormin, pyrkimättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Tuntuu vaan hyvältä täyttää valkoista pintaa väreillä ja piirtää esiin muotoja, sekoitella sävyjä, luoda kuvioita ja tekstuureita raapimalla, kaapimalla tai hankaamalla. Kun on viettänyt tunnin värien keskellä, mieli on kirkas ja autuas kuin valkoinen aamuvalo ja siellä on taas tilaa ihan uudelle. Maalaamisella on myös voimakas terapeuttinen vaikutus, mutta se onkin taas ihan toinen tarina.

Inspiroidun jatkuvasti myös muista ihmisistä. Asioita ei kannata pyöritellä loputtomiin omassa päässä, jos ne eivät tunnu etenevän: monesti suunta selkeytyy parhaiten puhumalla muiden kanssa. Kysyn usein muiden mielipiteitä, kaikkein useimmiten tietysti Jarnon, sillä teemme paljon töitä yhdessä, mutta myös ystävien, kollegoiden, ihmisten joiden mielipiteitä ja näkemystä arvostan. Keskustelun lomassa saa usein ihan uusia ideoita ja näkökulmia, toiset ajatukset saattavat vahvistua, toiset muuttua tai unohtua. Ja vaikka olisi ihan eri mieltä keskustelukumppaninsa kanssa, on jokatapauksessa saanut heijastuspintaa ajatuksilleen.

Joskus ei vaan lähde, vaikka kaikki olisi kohdallaan. Mailaa puristamalla ei synny mitään hyvää, parasta mitä silloin voi tehdä on nousta ja puuhata vähän aikaa jotain ihan muuta. Venyttelen, pyörittelen niskaani, juon vettä. Maanittelen koiran mukaan vilttinsä alta ja käyn vähän ulkona jaloittelemassa. Pää saa happea ja ajatukset tuulettuvat. Sen jälkeen on kummasti taas uutta virtaa. Varsinkin kunnon hikiliikunnan jälkeen ideat säkenöivät! Haluaisinkin tänä keväänä alkaa käydä aamutreeneissä, sillä se on loistava tapa aloittaa työpäivä.

Luovuuden ja inspiraation ylläpitämisestä ei lopulta tarvitse tehdä mitään isoa operaatiota. Kyse on oikeastaan pienistä asioista. Siitä, että ihan tavallisen työpäivän keskellä pidetään fiilistä yllä soittamalla musiikkia, kootaan ympärille asioita joista tulee inspiroitunut olo, juodaan kahvi mukista joka saa ajatukset laukkaamaan, avataan muistilehtiö silloin kun kaivataan uusia ideoita tai näkökulmia, puhutaan ja pallotellaan ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Pidetään silmät ja korvat auki, sillä kaikessa voi piillä kauneutta tai jotain muuta kiinnostavaa – ja mikä tahansa voi johtaa johonkin uuteen.

Heräsikö ajatuksia tai muita vinkkejä? Miten ruokitte itse luovuuttanne arjessa? Kommenttiloota on teidän, kuten aina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vanhoja ja uusia klassikoita

Kaupallisessa yhteistyössä Hackman ja Asennemedia

Asioita, joita maultaan tarkka äitini kaipasi jatkuvasti silloin kun asuimme Australiassa: suomalainen muotoilu ja laatu. Hän yritti sinnikkäästi sisustaa Melbournen kotiamme raikkaalla, skandinaavisella selkeydellä, mutta siihen maailman aikaan ei ollut verkkokauppoja ja oli tyytyminen paikalliseen valikoimaan. Muistan ihmetelleeni mikä siinä suomalaisessa muotoilussa voikaan olla niin ihmeellistä – sohva kuin sohva, lautanen mikä lautanen! Kun muutimme Suomeen, opin nopeasti tunnistamaan Suomi-designin rakastetuimmat ja ostetuimmat klassikot, sillä äiti pääsi vihdoin kaivattujen suosikkiensa pariin. Pikkuhiljaa aloin minäkin Hackmanin aterimien, Iittalan astioiden ja Marimekon kankaiden keskellä ymmärtää mistä oli kysymys. Ensinnäkin mikään ei kulunut puhki tai mennyt koskaan rikki – se oli onni 90-luvun lamaa elävässä yksinhuoltajaperheessä. Toisekseen mikään ei tuntunut menevän muodista: kalusteemme, astiamme ja aterimemme näyttivät vuodesta toiseen raikkaalta ja hyvältä. Oletin pitkään, että Suomessa nyt vaan on tälläistä enkä tajunnut kuin vasta aikuisiän kynnyksellä omaa kotia sisustaessani, että tämähän on oikeasti harvinaista: muotoiluperinne, joka on niin vahva, että sitä on varaa pitää itsestäänselvyytenä.

Kun muutin 16-vuotiaana pois kotoa, sain ensimmäisiksi aterimikseni mukaan Hackmanin Savonia-sarjan. Se osoittautui aikaa ja käyttöä kestäväksi valinnaksi, sillä käytin niitä samoja haarukoita, veitsiä ja lusikoita lopulta reilusti yli kolmekymppiseksi. Kun sain lahjaksi uudet aterimet, yli viisitoista vuotta palvelleet Savoniani olivat yhä niin hyvässä kunnossa, ettei tullut mieleenkään heittää niitä pois, vaan lahjoitin ne ystävälle. 60-luvun lopulla suunniteltu Savonia ei suotta ole maailman myydyimpiä aterinsarjojan – sehän on käytännössä ikuinen.

Linnean ruokahaarukka ja -veitsi

Kun Hackman haastoi minut valitsemaan aterimistaan suosikkini, harkitsin kyllä pitkään Savoniaa, koska olen sentään jakanut sarjan kanssa arjen ja juhlan melkein puolet elämästäni. Päädyin kuitenkin lopulta uuteen sarjaan nimeltä Linnea, joka ammentaa vaikutteita perinteisestä muotoilusta modernilla otteella. Pidin ennen muuta sen yksinkertaisuudesta ja tyylikkäästi nykypäivään tuoduista retroviboista: jos nimittäin tuntuu, että nämä aterimet ovat tutut lapsuudestasi, nuoruudestasi tai armeija-ajoistasi, se johtuu todennäköisesti siitä, että Linnean varren ja kärjen väliin sijoitettu nuppi muistuttaa vahvasti vanhoja Sorsakoski-aterimia, jotka olivat tuotannossa 30-luvulta 70-luvun alkuun asti sekä Hackmanin että Fiskarsin leimoilla varustettuina. Keräilin itsekin niitä joskus kirpputoreilta. Ne olivat muotoilultaan selvästi arkisemmat, Linnea-aterimet solahtavat vaivatta juhlapöytäänkin.

Linnean ruokalusikka

Aterimissa on tärkeää estetiikan lisäksi se miltä ne tuntuvat käytössä. Linnean haarukat, veitset ja lusikat ovat passelit ja sopivan painavat kädessä: tykkään, että käyttöesineet tuntuvat laadukkailta ja jämäköiltä, eikä tule oloa, että niitä pitää jotenkin varoa. Vuosien varrella on osunut vastaan sellaisiakin aterimia, jotka taipuvat tai napsahtavat poikki kesken käytön – niitä hetkiä, kun muistin miksi äitini suosi Hackmania ja miksi minäkin kasvoin arvostamaan laatua.

Carelian tarjoiluhaarukka ja -lusikka

Onneksi ei ole pakko tyytyä kattamaan pöytään vain yhtä aterinsarjaa! Tykkään miksailla astioita, miksei siis aterimiakin. Helpointa on valita aterimet yhdestä sarjasta ja täydentää kattausta tarjoiluun tarkoitetuilla erikoisosilla, kuten salaattiottimilla ja kakkulapioilla. Valitsin Linnean kaveriksi vielä tarjoiluhaarukan ja -lusikan 60-luvulla suunnitellusta Carelia-sarjasta,  joka on jollain tavalla kevyt, vaivaton ja kaunis.

Joulunodotusta huokuvaan lounaskattaukseemme kuului kalaa ja erilaisia pieneksi hakkelukseksi pilkottua salaattia, kuten metsäsienisalaattia, perunasalaattia ja taboulehia, jonka tarjoiluun nuo Carelian ottimet sopivat täydellisesti. Samaan sarjaan kuuluu myös vähän toisenlaiset, sirot ja pitkät salaattiottimet, jotka sopivat esimerkiksi reiluiksi palasiksi riivityn salaatin tarjoiluun. Kannattaa kurkata myös Linnean ottimet, jotka ovat tosi hauskat ja retrohenkiset: valitsin nekin kaappiin, mutta tähän kattaukseen ne olivat liian suuret.

Kattauksessa pilkahtelee myös Linnean kahvilusikka.

Tykkään sekoitella kattauksissa uutta ja vanhaa. Olen löytänyt vanhoja alpakkatarjottimia vuosien varrella kirpputoreilta ja Jarnon kanssa olemme keräilleet niitä lisää, jotta niistä saisi kokonaisia kattauksia. Rakastan sitä miten patinoituneet antiikkitarjottimet tekevät kattauksesta kuin kattauksesta rennolla tavalla juhlavan. Uutuuttaan kiiltävät teräsaterimet tarjoavat kauniin kontrastin kuluneille pinnoille.

Linnean aterimet henkivät monen mielestä juhlaa, mutta mielestäni ne taipuvat yksinkertaisuudessaan vallan hyvin arkeenkin. Meillä ei muutenkaan ole erikseen arki- ja juhla-astioita tai -aterimia, vaan kaikkea käytetään iloisesti sekaisin sen mukaan miltä tuntuu. Elämä on liian lyhyt säästelemään kauniita käyttöesineitä kaapissa pelkkiä juhlahetkiä varten.

Keräättekö muuten jotain aterinsarjaa? Täydennys oman tai jonkun läheisen keittiön aterinvarustukseen on näin joulun kynnyksellä takuuvarma lahjavinkki, sillä aterimia käytetään joka päivä eivätkä laadukkaat välineet mene muodista. Esimerkiksi kastikekauha, kakkulapio tai tarjoiluottimet ovat helppo valinta, jota varten ei tarvitse tietää montako haarukkaa ja veistä lahjansaajan keittiölaatikosta jo löytyy. Huomasin just, että Iittalan verkkokaupassa on tällä hetkellä 25% alennus kaikista aterimista 17. joulukuuta saakka. On siis hyvä hetki tehdä hankintoja, jos aihe on ajankohtainen.

Jos muuten ihmettelette hypättiinkö tässä kuvassa lounaasta jo illalliseen, niin vastaus on ei. Kuvien ottamisen välillä ei ole kuin vartti, päivänvalo vaan loppui kolmelta iltapäivällä. Onneksi oli kaunis kattaus kimaltamassa hämärässä – ja jääkaapissa jämät tuosta loistavasta lounaasta! Reseptejä on turha toivoa – tunnustan, että hain melkein kaiken valmiina lähikaupasta. Kokkaaminen on ihanaa, mutta kiireisinä viikkoina on tärkeintä saada pöytä koreaksi mahdollisimman helposti ja nopeasti. Mitä vähemmän menee aikaa valmisteluihin, sen pidempään voi istua ja nauttia valmiin pöydän äärellä.

Onko teillä muuten Hackman-muistoja? Oliko teilläkin koulussa tai kotona Savoniaa kun olitte pieniä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Synttärikukkia

Kiitos kaikille eri kanavia pitkin saapuneista syntymäpäiväonnitteluista! Täytin tosiaan viime sunnuntaina vuosia enkä jaksanut järjestää mitään juhlavastaanottoa, mutta kutsuin parin päivän varoitusajalla muutaman ystävän kanssani viinilasilliselle Basbasin viinibaariin, ajatellen että heistä pääsisi paikalle ehkä kaksi tai kolme. Heitä tulikin yli kymmenen! Metsästimme pöydän ympärille tuoleja ympäri ravintolaa ja tajusin yhtäkkiä kuinka onnekas olen: ympärillä näin monta ihmistä, jota voin kutsua ystäväksi, ja he kaikki ovat paikalla vain siksi, koska minulla on syntymäpäivä. Koirat nukkuivat läjässä pöydän alla, tarjoilija kantoi pöytään pastalautasellisia, leipää ja viiniä.

Sain syntymäpäiväkukkia! Ja muutakin: hattaranvärisen öljyvärimaalauksen, maailman kauneimman valkoisen suolakivilampun jota olin kerran himoinnut lahjanantajan kotona (hän muisti sen!), kimaltavat sukat ja ystävän käsintekemää mustaa keramiikkaa. En ollut odottanut mitään, mutta miten paljon ajatuksella valitut lahjat ilahduttavatkaan!

Mietiskelin olenko tehnyt kuluneen vuoden aikana jotain oivalluksia. Viime vuonna laatimani lista asioista joita olen tähän mennessä oppinut oli melko tyhjentävä, mutta ainahan elämä opettaa uutta, halusi tai ei. Ehkä tämän vuoden tärkeimmät opetukset liittyvät siihen mitä ajattelen itsestäni, miten paljon olen vaatinut itseltäni ja siihen, että ehkä vähän vähempikin voisi riittää. On se kyllä kummallista, että muille sitä osaa puhua lempeydestä, mutta itselleen sitä on niin kovin vaikea osoittaa.

Viime kuukausina on ollut orastava ikäkriisi. En tarkalleen edes tiedä miksi, koska en lähtökohtaisesti pelkää vanhenemista – asiat muuttuvat vuosi vuodelta huojentavalla tavalla selkeämmiksi ja helpommiksi, voin nyt paremmin kuin koskaan ennen ja minusta se näkyy peilikuvastakin. Se kriisi liittyy jotenkin asioihin joita haluan vielä tehdä ja hetkittäin heräävään paniikinkatkuiseen pelkoon siitä, että aika loppuu kesken ennen kuin ehdin kaiken. Osittain se on liittynyt myös suureen kysymykseen siitä pitäisikö kiinnostua perheen perustamisesta vai ei. Kirjoitus on muuten herättänyt valtavasti hyvää keskustelua, joka jatkuu yhä – kiitos kaikille siitä! Tarkoitukseni on palata kaikkiin kommentteihini, mutta siinä saattaa vielä kestää, kun vastailen niihin kaiken muun lomassa aina kun ennätän.

Mutta ikäkriisistä: olisi voinut kuvitella, että se saavuttaisi kliimaksinsa syntymäpäivänäni, mutta kun heräsin, viikkotolkulla jatkunut pieni puristus oli kadonnut. Se ei vaan enää ollut siellä, tutussa paikassaan rintalastan alla. Tilalla oli tuuleton pilvipouta, mielenmaisema jossa heinänkorret huojuvat kevyessä vireessä mutta eivät taivu. Illalla se tiivistyi iloksi kun löysin itseni ystävien keskeltä ja ajattelin, että minulta ei puutu mitään eikä mihinkään ole kiire.

Vain Luna-koira voi istua kainalossa vastaanottamassa rapsutuksia ja samanaikaisesti manata. Ilmeisesti se paheksuu kameraani, joka häiritsee aamuhellyyshetkeä. Myös allaolevasta kuvasta voi bongata paheksuvia katseita: aiotko oikeasti syödä koko tuon valtavan korvapuustin itse? Ei hätää, kyllä he saivat maistaa. Torstaina juhlittiin kansallista korvapuustipäivää ja mikäs minä olen kieltämään mäyräkoirilta juhlapäivän iloja.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Parasta nyt: pinaatti-juustocurry

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja Apetina Queso Fresco


Terveisiä keittiöstä! Syksyn tullen kokkaaminen on alkanut taas kiinnostaa. Olinkin laittoman innoissani, kun pääsin mukaan Apetinan uuden meksikolaistyyppisen Queso Fresco -juuston lanseerauskampanjaan: rakastan juustoa yli kaiken, ihan kaikentyyppisiä juustoja ja oikeastaan kaikissa muodoissa joissa juustoa vaan voi syödä. Kun kuulin, että Queso Fresco on paistettuna erinomaista ja säilyttää hyvin pehmeytensä, tajusin mitä näihin syksyn pimeneviin iltoihin tarvitaan: jotain lämmintä, lempeää ja mausteista. Päätin tehdä juustosta intialaisen pinaatti-juustocurryn, jonka monet tuntevat paremmin nimellä palak paneer. Pidämme molemmat ihan hulluna intialaisesta ruoasta, mutta monista intialaisista ruokalajeista tuttua kypsentämisen kestävää tuorejuustoa on ollut tähän saakka hankalaa ellei mahdotonta saada tavallisista ruokakaupoista. Nytpä on tämäkin ongelma ratkaistu, sillä mieto ja pehmeä Queso Fresco on tarkoitukseen aivan täydellinen.

Palak paneer nautitaan perinteisesti riisin kanssa, mutta meillä sattui olemaan kaapissa perunaa, joten päätin korvata riisin potulla, jota syödäänkin usein tämän ruokalajin kanssa. Arvelin, että siitä tulee syysiltaan täydellinen mausteinen muhennos, jonka jämät voi kaapia leivällä lautasen pohjalta. Perunaisella versiolla on muuten oma nimensä, aloo palak paneer.

✖ INTIALAINEN PINAATTI-JUUSTOCURRY

400g tuoretta pinaattia (tai saman verran pakastettuna)
1 pkt Apetinan Queso Fresco -juustoa
4-6 perunaa
2-3 vihreää chiliä
3-4 tomaattia
1 vihreä paprika
3-4 valkosipulinkynttä
1-2 sipulia
3 tl tuoretta inkivääriä
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1,5 dl kuohukermaa
4-5 rkl voita
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua kurkumaa
2 tl currya
1/2 tl muskottia
2 tl suolaa
Öljyä paistamiseen
Koristeluun esimerkiksi tuoretta korianteria

Perunan voi tietysti halutessaan korvata riisillä, tai riisin voi keittää lisukkeeksi, vaikka curryssa olisi perunaa.

Intialaisen ruoan kanssa tarjoillaan useimmiten naan-leipää, mutta korvasin sen tuoreella perunarieskalla, jota saa useimmista hyvinvarustetuista ruokakaupoista ja monista leipomoistakin. Älkää vaan sortuko siihen vakuumipakattuun naan-leipään, kun tuorettakin leipää on saatavilla!

Palak paneer on itseasiassa ihan supersimppeli safka, kaikki vaan silputaan ja nakataan kattilaan tai kasariin hautumaan. Vihannesten kanssa ei ole niin tarkkaa – tällä on vaikea mennä pahasti pieleen – mutta sipulia ja tomaattia ei kannata skipata, ne tasapainottavat pinaatin maun ja tekevät lopputuloksesta lempeän. Chilin määrää säätelemällä saa ruoasta oman maun mukaan joko miedomman tai tulisemman. Seuraavaksi ohjeisiin!

  1. Keitä perunat ensimmäisenä. Kun ne ovat kypsät, jätä jäähtymään ja odottelemaan vuoroaan. Tarkoitukseen voi tietysti käyttää myös eiliseltä jääneitä pottuja.
  2. Leikkaa perunoiden kiehumista odotellessa vihreä chili, tomaatit, paprika, sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Hienonna myös inkivääri.
  3. Ryöppää tai kiehauta tuore pinaatti. Valuta ja silppua paloiksi.
  4. Leikkaa Queso Fresco -juusto kuutioiksi ja ruskista öljyssä pannulla. Kuutiot voi käyttää myös kypsentämättä ihan sellaisenaan, mutta paistaminen tuo juustoon lisää makua ja herkullisen purupinnan.
  5. Kuumenna voi kasarissa tai kattilassa, lisää paprika ja sipulit ja kuullota hetki. Lisää kaikki mausteet paitsi muskotti ja suola. Sekoittele muutama minuutti. Seos saa tässä vaiheessa olla melko jämäkkää, mutta lisää voita tai öljyä, jos se tuntuu kuivuvan pohjaan.
  6. Lisää tomaatti ja pinaatti. Sekoittele ja anna kiehua hissuksiin 15-20 minuuttia.
  7. Lisää jugurtti ja kerma ja hauduta vielä muutama minuutti. Lisää suola ja muskotti, maistele ja lisää vielä muita mausteita, jos haluat lopputuloksesta mausteisemman.
  8. Lisää juustokuutiot ja perunat paloiksi leikattuna. Kääntele sekaan varovasti, jotta peruna ei mene murusiksi.
  9. Tarjoile heti raitakastikkeen ja leivän sekä halutessasi riisin kanssa.

✖ NOPEA RAITAKASTIKE

2-3 dl turkkilainen jugurtti
Noin puolikas kurkku
Maun mukaan suolaa, pippuria, sitruunaa ja tilkka sokeria
Jos löytyy, lisää myös tuoretta tai kuivattua minttua

Silppua kurkku pieniksi palasiksi. Sekoita kurkkusilppu kulhossa jugurttiin, lisää mausteita ja maistele, kunnes on hyvä. Anna tekeytyä jääkaapissa tunti tai kaksi.

No tuliko hyvää? TULI! Itseasiassa niin hyvää, että teimme tätä kahtena peräkkäisenä päivänä. Ihan parasta lohturuokaa pimeneviin iltoihin. Seuraavaksi tekisi mieli testata toinen intialainen klassikko-ohje, shahi paneer, jossa juusto nautitaan tomaatti-kerma-kastikkeessa cashew-pähkinöiden kanssa. Mmmmm.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Päivän paras hetki

Ehdottomasti aamiainen! Aina kun siihen on aikaa – tällä viikolla aamupala on tullut kuitattua seisten kumotulla kahvikupillisella ja se ei vaan ole sama asia. Päivä alkaa huomattavasti paremmin, jos sen saa aloittaa rauhassa pöydän äärellä, mielellään notkuvan sellaisen. Yksinkin on hyvä, mutta parempaa on, jos saa seuraa, siis muitakin kuin pöydän alla nälkiintyneitä esittäviä eläimiä. Tykkään kovasti ystäväpiirissä vallitsevasta aamiaiskulttuurista, meilläkin istuu tuon tuosta ihmisiä aamupalapöydässä, joku tuo kahvimaidon, toinen luomumunia tai pussillisen croissantteja.

Ehkä vakiintunein aamiaissuosikkimme on leipomosta haettu tuore leipä, joka pistellään poskeen joko sellaisenaan voin ja juuston kera, tai grillataan pannulla rapeaksi ja ladotaan päälle paistettu kananmuna ja vaihteleva lajitelma vihanneksia. Parhaat leivät: Anton & Antonin Petit Levain, Fazerin Grand Blanc ja uuden Levain-leipomon rapsakkapintainen nimikkoleipä. Tuhti leipä pitää nälkää lounaaseen asti, joskus sillä pärjäilään iltaankin jos päivällä ei ennätä syödä. Haaveilen aina köyhistä ritareista: näen itseni tekemässä niitä viikonloppuaamuisin kuivettuneista leivänkannikoista, lusikoimassa päälle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Harmi vaan, että meillä leivät eivät ehdi kuivahtaa – mies rakastaa nopeita hiilihydraatteja ja tuore leipä katoaa nopeasti parempiin suihin. Ehkä ostan joku päivä leivän ihan vaan köyhiä ritareita varten ja piilotan sen kaapin perälle odottamaan hetkeään.

On myös kausiluontoinen puurohulluus: keittelemme puuroa joka aamu, kunnes yhtenä päivänä ei vaan enää tunnu siltä. Seuraa parin viikon tai kuukauden tauko, kunnes hulluus alkaa taas alusta. Ostamme Anton & Antonista kaura-spelttipuuroa, josta tulee superhyvää, kun siihen lorauttaa tilkan maitoa tai kookosöljyä. Päälle banaani ja tilkka hunajaa, tai pelkkää voita. Käytämme voita paljon vähemmän kuin ennen, joten olen tuumaillut, että sijoitetaanpa silloin laatuun. Olenkin alkanut ostaa kaupasta luomukirnuvoita – sitä myydään pikkuisessa paketissa, jota avatessa tulee olo kuin sisällä olisi jotain hyvinkin kallisarvoista. Toivoisin, että muistaisin suhtautua kaikkeen ruokaan juuri sillä tavoin.

Blogini suosituimpia hakusanoja ovat kuukaudesta toiseen Stella Harasekin astiat. Haha! Uskoakseni tarkoitatte näitä pari vuotta sitten hankkimiani Leena Kouhian käsintekemiä astioita, jotka tunnetaan nimellä Raaka Rå. Olen kirjoittanut niistä sanasen siellä ja täällä. Rosoisia, kauniita ja konepesun kestäviä – mitä enempää voisi astioilta toivoa? No ehkä ne voisivat vielä kävellä astianpesukoneeseen itse.

Millaiset aamut ovat teidän suosikkeja?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kesä kulman takana

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Freixenet

Huhtikuu on siitä käänteentekevä kuukausi, että silloin ei edes räntämyrsky tai loska voi himmentää iloa saati viedä pois tosiasiaa, että kevät on täällä – ja ihan kohta kesä! Parasta keväässä onkin juuri kesänodotus, kun ihan kaikki on vasta edessä. Vapusta alkava loppukevään juhlakausi, kukkien puhkeaminen alkukesän loistoonsa, juhannus, piknikit, rantapäivät ja retket lähisaarille, kuuma asfaltti, mökkiviikonloput ja puusaunat, yöuinnit, tuoreista kirsikoista tahmeat sormet ja vähintään yksi veneretki per kesä. Pyörän voi kantaa takaisin pihalle, kaapista kaivetaan kevyemmät kengät, sukat voi unohtaa odottamaan syksyä. Olen kirjoittanut näistä lempiasioistani varmasti sata kertaa, koska ne vaan tekevät minut onnelliseksi vuosi toisensa jälkeen.

Vietimme viime perjantaina iltaa ystävien kesken, sillä saimme kylään Idan ja Marin. Olette hyvin mahdollisesti vierailleet joskus näiden upeiden naisten blogeissa, mutta tiesittekö, että Mari on Jarnon lapsuudenystävä Pohjanmaalta? On tullut siis aiemminkin istuttua tällä kokoonpanolla meidän keittiössä (ja vähän muuallakin). Arttu oli mukana myös, myöhemmin seuraan liittyi muitakin. Tarkoitus oli vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisia, juhlistaa kevättä ja kippistää sille, että alkukesän juhlakausi on ihan nurkan takana – vaikea uskoa, mutta kalenteri vahvistaa, että vappuun on enää kolme viikkoa.

Kevään ensimmäiset kirsikankukat!

Saimme illanistujaisiin maistiaisia Freixenet Proseccolta – Suomen suosituin skumppamerkki on nimittäin tuonut markkinoille superkuivan, pirskahtelevan Proseccon. Proseccon hinta on maltillinen, vähän vajaa viisitoista euroa, mutta pullo on niin näyttävä, että sillä voisi helposti varustautua vähän juhlavampaankin menoon kuin meidän kevätkippistelyyn.

Illanvietto levittäytyi vähän vierashuoneenkin puolelle. Sen siitä saa, kun sijoittaa joka huoneeseen sohvan tai sängyn.

Juno-koira viihtyy keittiön penkillä – se on aitiopaikka pöydälle ja juustolautasen hupenemista on tarkkailtava herkeämättä.

Kun paikalla on lauma esteetikkoja, on mahdotonta maistella tälläiseen pulloon pakattua viiniä ottamatta pakkausta vähä väliä puheeksi. Kristallimaisen kaunis pullo on aivan omaa luokkaansa, kimaltelee pöydässä kuin jalokivi – ei olisi oikeastaan edes tarvinnut noita kirsikankukkia koristamaan kattausta.

Itsehän olen aina rakastanut proseccoa eli italialaista kuohuvaa, koska se on vaivaton valinta melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen – prosecco käy juhlajuomaksi kemuihin tai arki-illan nostatukseen, ja toimii sekä sellaisenaan seurustelujuomana että safkan seurana ruokapöydässä. Olisi sopinut hyvin esimerkiksi kala- tai äyriäisruokien kaveriksi, mutta emme jaksaneet pitkän viikon päätteeksi kokkailla mitään sen kummempaa, vaan pistimme pöydän koreaksi viinin seuraksi sopivalla naposteltavalla – juustoilla ja oliiveilla, tuoreella leivällä ja valtavalla herkkuvadilla, jonka hedelmätaiteilija-Arttu kokosi. Enpä tiennyt, että herra osaa veistellä kiiveistä noin lyyrisiä! Olin sanomassa, että minäkin haluan oppia, mutta en oikeastaan halua, tilaan mieluummin Artun kylään kun hedelmistä pitää seuraavan kerran saada veistoksellisia.

Nainen tyytyväisimmillään, perjantaina töiden jälkeen.

Juno kuvittelee, että Jarno muutti meille hänen takiaan. Minä olen arvatenkin Junon mielestä heidän palvelijansa, muuten melko pätevä mutta ruokatarjoilussa parantamisen varaa.

Viinistä vielä sananen: maistoin sitä perjantaina ensimmäistä kertaa ja tykkäsin, taisivat tykätä muutkin. On kevyt, raikas ja hedelmäisellä tavalla hapokas, melkein omenainen. Joku kuvaili kuplia pehmeiksi, sekin totta. Ei olekaan pitkään aikaan ollut proseccohyllyssä omaa suosikkia – tulisikohan tästä tämän kesän lemppari? Kiinnostuneille vinkiksi, että tuo Italian Venetossa valmistuva Prosecco DOC Extra Dry on Alkon tilausvalikoimissa: ei siis löydy (ainakaan vielä) hyllystä vaan on tilattavissa Alkon sivuilta. Ehtii hyvin jäähtymään jääkaappiin vaikka vapuksi tai muihin kevään juhlahetkiin. Hinta on himpun alle viisitoista euroa, tälläisestä pullosta sen maksaa mielellään.

Meillä on vanha kirpparilta hankittu Polaroid-kamera, jolla nappaamme tilannekuvia muistoksi aina kun muistamme. Vanhaksi menneeseen filmiin on tullut valovuotoja, ei haittaa. Talvella tuli nappailtua kuvia aika laiskanlaisesti – en tiedä johtuiko siitä, että valoa ei ollut tai ihmiset eivät olleet pitkinä pimeinä iltoina kovin kuplivalla tuulella, mutta keväällä on tapana korjata molemmat ongelmat. Ystäväpiirissä kerätään muuten muunkinlaisia muistoja: eräs säilyttää suuressa lasipullossa kaikki korkit viinipulloista, jotka kodissa on vuosien varrella avattu. Pitäisiköhän meidän omistaa joku lasipurkki proseccopullojen korkeille?

Tällä tontilla ei videoita usein näe, mutta tällä kertaa sitä on tarjolla – pätkästä tuosta alta löytyy vielä vähän lisää tunnelmaa liikkuvan kuvan muodossa. Kiitos videosta Artulle!

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, mutta kaikki muut kommentit otetaan ilolla vastaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vihreämmällä linjalla

Kaupallisessa yhteistyössä Asennemedia ja GoGreen

En tehnyt vuodenvaihteessa uuden vuoden lupauksia, minusta lupaus kuulostaa joltakin joka yritetään pitää. Sen sijaan teimme yhdessä miehen kanssa päätöksen: liha katosi lautaseltamme lähes kokonaan. Ekologisetkin seikat painoivat, mutta syy oli ennen muuta eeettinen: en ollut pystynyt perustelemaan lihansyöntiä itselleni enää pitkään aikaan. Mitä enemmän asiaa ajatteli, sen vähemmän liha maistui. Päätös ei tuntunut vaikealta, se oli pikemminkin huojentava. Ratkaisu oli tehty eikä tarvinnut enää pohtia asiaa saati potea valinnoistaan jatkuvaa huonoa omatuntoa.

Päätin, että riistaa ja muuta eettistä lihaa saatan silloin tällöin syödä harvinaisena herkkuna – Lapissa asuva äitini tekee todella hyvää porokeittoa ja ne porot ovat eläneet onnellisen, lajinmukaisen elämän. En myöskään kieltäydy, jos isoisomummoni tarjoaa karjalanpaistia tai matkalla löydän itseni tilanteesta, jossa paikalliset tarjoavat villisikaa osoituksena ystävyydestä. Päätös tarkoittaa minulle sitä, että en valitse massatuotettua lihaa kaupassa, ravintolassa tai missään muussakaan tilanteessa, jossa suinkin voin valita jotain muuta. Samalla se tarkoittaa sitä, että kasvisten määrä keittiössämme kasvaa – ja hyvä niin. Siitä kiittää sekä keho että ympäristö, unohtamatta kukkaroa! Niin monet ihanat asiat ovat terveellisiä ja edullisia.

Yhteistyö GoGreenin kanssa tuli sopivaan saumaan: olemme viettäneet alkuvuoden mittaan paljon aikaa keittiössä kokeillen uusia kasvispainotteisia ohjeita. Kun sanon “kokeillen ohjeita” tarkoitan, että olemme heitelleet kattiloihin ja pannuihin erinnäisiä kaapeista löytyviä aineksia ja ottaneet selvää kuinka hyvin tai huonosti ne sopivat yhteen. Olemme molemmat melko kärsimättömiä kokkeja, jotka eivät jaksa (varsinkaan raivonälkäisinä) keskittyä monimutkaiseen reseptiikkaan, vaan haluavat pöytään hyvää safkaa mahdollismman helposti ja nopeasti. Onneksi suurin osa kokeilevan keittiön luomuksista on maistunut, mutta takuutoimivia ohjeita on otettu ilolla vastaan myös ystäviltä, blogeista ja kirjoista. Niissä on monesti raaka-aineita ja yhdistelmiä, joita ei olisi tullut itse ajateltua, tapojensa orjana sitä nimittäin nappaa kaupan hyllystä mukaansa useimmiten juuri ne samat asiat, jotka on aina ennenkin napannut.

Muutos on sujunut mutkattomasti, osittain siksi, että lihaa ei löytynyt aiemminkaan lautaselta joka kerta. Ei ole tuntunut vaikealta pudottaa lihaa pois ruokavaliosta, kun se ei ole muutenkaan kuulunut päivittäiseen rutiiniinn – ero ei ole siis ollut mitenkään dramaattinen. Asiaan on vaikuttanut varmasti sekin, että ystäväpiirissä on paljon kasvissyöjiä, vegaaneja ja muuten vaan punaista lihaa tai esimerkiksi kanaa vältteleviä. Kavereiden kanssa on kokkailtu aiemminkin kasvispainotteisesti, ja valittu ravintoloita sen mukaan, että sieltä löytyy muutakin kuin pihvejä.

Vietimme yhtenä sunnuntaina iltaa Mikon ja Annin kanssa ja pistimme porukalla pöydän koreaksi. Illan menu ideoitiin yhdessä, se sujuu kätevästi kun kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että helppoa ja hyvää sen olla pitää. Mikolta tuli ehdotus pääruokaan: täytetyt paprikat ovat täydelliset talvi-iltaan. Sen kylkeen päätin tehdä ruokaisan salaatin, jonka ystävämme Annika oli vastikään meillä loihtinut. Kollektiivisesti äänestimme lisukkeeksi chilimaissia, bravuuria jonka Mikko on aikoinaan tuonut elämäämme. Anni puolestaan ehdotti jälkiruokaa, raikkaita smoothieita, jotka kruunaisivat (kieltämättä melko tukevan) illallisen. Loistava yhteistyö! Siltä varalta, että tekin olette inspiraation tarpeessa, liitin alle ohjeet juuri sillä samalla suurpiirteisellä tyylillä, jolla safkat valmistuivat. Niitä on helppo soveltaa oman maun mukaan, kokeilemalla selviää mikä maistuu omalla lautasella parhaiten.

✖ UUNISSA PAAHDETUT PAPRIKAT

Tarvitset tähän täyteläiseen klassikkoherkkuun ainakin yhden punaisen paprikan per nälkäinen suu: leikkaa hattu irti ja puhdista sisältä. Täyte syntyi GoGreenin papusekoituksesta ja couscousista, bulgur tai kvinoa käy hyvin myös. Makua suurimoihin antoi nokare kasvisliemikuutiota, oliiviöljy, sitruuna, suola ja pippuri. Punasipuli ja valkosipuli sopii joukkoon hyvin, jos seurueessa ei ole sipulille herkkiä. Lusikoimme täytteet paprikoihin ja ripottelimme päälle fetaa ja tuoretta basilikaa. Paistuivat 200-asteisessa uunissa ehkä vartin tai kaksikymmentä minuuttia, nostimme vuoan pöytään kun nälkä yltyi liian kovaksi.

Hyvää tuli. Uunissa valmistuvat ruoat ovat muutenkin suosikkejani, koska niitä ei tarvitse kuin työntää uuniin ja ottaa passelin ajan kuluttua sieltä pois. Sillä välin ehtii hyvin valmistaa jotain muuta – tai keskittyä viinin juomiseen. Molempi parempi.

✖ PARSAKAALI-KVINOASALAATTI 

Annika teki meille tämän supermaistuvan salaatin omalla ohjeellaan, jota olen sittemmin ottanut vapauden soveltaa sen mukaan mitä kaapeista on löytynyt. Se oikeastaan onkin tämän salaatin hienous, sillä siihen voi minusta heitellä vähän kaikenlaista.

Tällä kertaa salaattiin päättyi GoGreenin kvinoaa ja kikherneitä, munakoisoa, parsakaalia, paprikaa ja reilu kourallinen ruohosipulia ja basilikaa. Parsan paahdoimme pannulla rapsakkaaksi, se toimii hyvänä parina uunissa selvästi pehmeämmäksi paahdetulle paprikalle ja kikherneille. Munakoison pilkoimme ja paistoimme soijassa, se tuo kokonaisuuteen sopivasti suolaista makua. Sekoitimme koko hoidon kulhoon ja ripottelimme päälle lopuksi fetaa (salaatti toimii todistetusti ilmankin, jos haluaa tehdä siitä vegaanisen). Salaatin seuraksi teimme vielä seuraavan kastikkeen.

✖ CHILI-SOIJAKASTIKE

Tästä tykkäävät yleensä kaikki ja sitä lusikoidaan lautaselle niin kauan kuin kupin pohjalta vaan riittää, joten kannattaa tehdä reilu satsi. Kaadoin lasiin saman verran soijaa ja sitruunamehua, jatkoin tilkalla vettä. Lisäsin sokeria sekä pieneksi pilkottuna pari valkosipulin kynttä ja kokonaisen chilin. Pikainen sekoitus ja se on siinä.

Annikan ohjeessa on muuten sitruunan sijaan lime, superhyvää sekin ja makumaailmaltaan hivenen aasialaisempi. Meillä sattui olemaan sitruunoita, joten niillä mentiin ja hyvin toimi.

✖ MAAILMAN PARAS CHILIMAISSI

Let me tell you my friends – jos tykkäätte maissista, tämän helpompaa ja parempaa kylkiäistä ei ole. Suodata GoGreenin maissista neste pois, kippaa kuumalle pannulle oliiviöljyn ja chilin kaveriksi ja paahda, kunnes maissi saa sopivasti väriä ja aromit syvenevät. Chilin määrää kannattaa soveltaa seurueen maun mukaan. Sekoitimme joukkoon kirsikkatomaatteja, on hyvää ilmankin. Tätä on muuten syöty monet kerrat Mikon kanssa ihan sellaisenaankin, loistavaa pikaruokaa ja käy hyvin pikkuillallisesta, jos ei ole jättinälkä.

✖ KOOKOS-ANANASSMOOTHIE

Pidän kaikesta mikä syntyy tehosekoittimella, se tarkoittaa että lopputulos on muutamassa minuutissa valmis nautittavaksi. Raikas jälkiruoka syntyy yhdistämällä GoGreenin makeuttamaton kookosjuoma, tuore ananas ja mango (säilykeananas ja pakastetut mangokuutiot käyvät, jos tuoretta ei ole saatavilla), lusikallinen hunajaa, sopivasti sitruunaa ja kourallinen basilikaa. Säästä pari basilikanlehteä koristeluun. Mangon voi hyvin korvata myös banaanilla, joka tuo smoothieen pikkuisen makeutta, tai jättää kokonaan pois, jos haluaa smoothiesta vielä raikkaamman version. Herkku on muutenkin terveellinen, mutta kuitupitoisemman siitä saa lisäämällä hiukan chiasiemeniä, kuten me teimme.

✖ MARJAINEN SMOOTHIE

Yksikin olisi toki riittänyt, mutta teimme tällä kertaa kaksi erilaista smoothieta, sillä halusin kokeilla myös GoGreenin soijamaitoa. Ohjeen löysin niinkin läheltä kuin purkin kyljestä: nakkasin tehosekoittimeen soijamaidon kaveriksi marjoja ja vadelmia (pakasteilla mennään tähän aikaan talvesta), hunajaa, hyppysellinen merisuolaa, vaniljajauhetta ja mintunlehtiä. Helppoa ja herkullista. Äänet jakautuivat aika tasan näiden kahden smoothien kesken.

Sellainen illallissetti, mitä piditte? Entä millaisia vegeherkkuja teidän keittiössä valmistuu? Kaikki vinkit saa laittaa jakoon, otamme ilolla vastaan. Itse ajattelin kokeilla lähiaikoina ainakin Vienan aamiaisohjeita ja Uusi muusan evässalaatteja – ihanilta kuulostavat molemmat.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, JARNO JUSSILA & MIKKO RASILA