Kymmenen lempikorua

Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa puhua koruista?

Korut ovat mulle sydämen asia. Halusin joskus kovasti lähteä opiskelemaan korusuunnittelijaksi, mutta se haave jäi yleisen elämänjanon jalkoihin ja tapahtuikin kaikkea muuta. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan osata tehdä itse. Yksi suurimmista iloistani onkin tutkia ja ihastella muiden aikaansaannoksia. Korut ovat taidetta.

Oma kokoelmani ei ole kovin iso, mutta sitäkin tärkeämpi. Minä en löydä korujani, vaan ne löytävät minut. Ostan koruni useasti ulkomailta. Ennen keräsin jääkaappimagneetteja matkamuistoksi, mutta nykyään metsästän reissuilta jonkin kivan korun. Suosin aitoja metalleja, vintagea ja käsityötä, sillä huonolaatuista rihkamaa on tässä maailmassa muutenkin liikaa. Aito koru on tietysti kalliimpi sijoitus kuin jääkaappimagneetti, mutta siitä on huomattavasti enemmän myös iloa: mieluummin käytän rahani kauniiseen käyttöesineeseen, joka kestää aikaa ja ilahduttaa päivästä toiseen. Esittelen teille omat suosikkini, joita käytän aamusta iltaan. Joskus öisinkin, kun en jaksa riisua niitä.

Tulum cuff ~ Balilla on joka sortin vaatekauppaa ja designputiikkia. Olimme viimeisinä päivinämme siellä etsimässä muutamaa tuliaista ystäville ja kiertelimme varmaan viisikymmentä kauppaa, joissa tuntui olevan myynnissä ihan samat epäkiinnostavat asiat. Poikkeuksiakin löytyi, yhdestä niistä löysin tämän hopeisen, kaiverretun rannekorun. Se tuntui heti omalta. Pyysin myyjää avaamaan vitriinin, jotta pääsen tutkimaan korua lähempää ja mikä hauskinta – sen nimeksi paljastui Tulum cuff. Meksikon Karibianmeren puoleisella rannikolla sijaitseva Tulum oli nimittäin seuraava matkakohteemme ja päätin viedä korun nimensä alkulähteille. Sen jälkeen olemme olleet erottamattomat, sillä en ole elänyt päivääkään ilman sitä ranteessani. Se on myös Stellan ehdoton suosikki kaikista koruistani. Hän havittelisi sitä varmasti itselleen, jos se ei olisi hänen ranteeseensa liian iso.

Hopeinen rannerengas ~ Muuan rouva piti Hietsun torilla pientä korupöytää ja kävin ihailemassa siellä tätä rannekorua pariinkin otteeseen, aina kun hän sattui olemaan siellä. Juttelin rouvan kanssa joka kerta pitkät pätkät, mutta en kuitenkaan koskaan ostanut sitä. Stella oli päätynyt myöhemmin omilla kirppiskierroksillaan saman pöydän ääreen ja tunnistanut korun, jota olin niin useasti käynyt katsomassa. Rouva oli kuulemma tiennyt sen päätyvän mulle ja odottanut milloin tulemme ostamaan sen. Niinhän siinä kävi, sillä Stella toi sen mulle lopulta syntymäpäivälahjaksi.

Koru on painava ja kulunut, sen elämän kerrostumat tuntee. Sen sisällä on pitkään minua askarruttanut numero 8. Kehitin sille mystisiä tarkoituksia ja numerologisia selityksiä. Kun olimme Marokossa, näin vintagekaupan ikkunassa miltei samanlaisen rannekorun, se oli vaan isompi. Utelin myyjältä sen alkuperää ja selvisi, että tälläisiä rannerenkaita tulee Marokon naapurimaasta Algeriasta ja sisäpinnalla oleva numero indikoi renkaan painoa: 8 unssia.

Turkoosisormus ~ Meksikossa myydään koruja siellä sun täällä, mutta Puerto Vallarta ei varsinaisesti ole mikään Meksikon korutaiteen kehto: miltei kaikki siellä on rihkamaa, lukuunottamatta yhtä ihan mieletöntä kivi- ja korumyymälää, jossa on upeita hopea- ja kivikoruja. Se oli kuin taidenäyttely ja kävimmekin siellä vain katselemassa, sillä hinnat ovat huimaavat.

Sitten löysimme pikkukaupungin varmaan ainoan vintagekaupan, ja sieltä vitriinin, jossa oli yksi ainoa sormus. Se oli tämä turkoosisormus, joka solahti sormeeni niin hyvin, että jäi siihen siltä seisomalta. Navajo korutaiteilija W. Spencer on tuottanut muitakin vastaavia koruja 70-luvulla ja tietääkseni jokainen kappale on uniikki käsityön taidonnäyte. Sormukseni on muhkea, kaunis yksilö, jonka haluan kuvitella odottaneen siellä juuri mua.

Tiikerinsilmä ~ Etelä-Amerikassa reissatessani etsin joka puolelta oikeanlaista tiikerinsilmäkorua. Kaikenlaisia kivikoruja riitti jokaiseen kadunkulmaan, mutta se oikea ei vaan kävellyt vastaan. Ongelma on se, että olen allerginen kaikille epämetalleille ja metalliseoksille. Sielläpäin kivikorujen designissa käytetään paljon uushopeaa eli alpakkaa, joka saa ihoni kutisemaan ja menettää käytössä värinsä eli muuttuu RUMAKSI. Löysin lopulta kyyneleen mallisen tiikerinsilmän, joka oli niin kaunis, että olin valmis antamaan anteeksi pienen määrän alpakkaa sen ripustuskohdassa. Ajan saatossa siitäkin tuli RUMA ja hylkäsin sen. Harmittaa ainoastaan sen mukana mennyt nyöri, jonka ystäväni oli punonut varta vasten korua varten.

Tulumin kivikaupoista löysin sattumalta täysin identtisen kyyneleen mallisen tiikerinsilmäriipuksen. Tällä kertaa ripustus oli tehty fiksummin, sillä kiven läpi oli porattu reikä. Lisäpallerot on pieni bonus muuten täysin samanlaiseen riipukseen, jota joskus niin paljon rakastin. Kävi ilmi, että kauppiaat olivat itse kotoisin Argentiinasta, eli aikaisemman koruni alkujuurilta. Tätä rakastan jopa vielä enemmän, tiikerinkyynelsilmä 2.0 ilman RUMAKSI kuluvia metalliosia. Tiikerinsilmiä rakastan siksi, että olen kaksonen ja astrologia kiinnostaa.

Pieni punainen pikkurillisormus ~ Jälleen koru, jonka olen saanut Stellalta lahjaksi – olisiko ollut vielä jopa vuotta aikaisempi syntymäpäivälahja? Olen helppo lahjojen suhteen. Tämäkin lahjakoru on Hietsusta ja tätä en ole kirjaimellisesti ottanut sormestani kahteen vuoteen. Se on saanut matkan varrella hiukan siipeensä, kivi on osittain murtunut ja rengas on enemmän soikea kuin pyöreä, mutta pidän siitä juuri tuollaisena. Mulle korut ovat käyttöesineitä ja niiden tuleekin nähdä elämää. Ne, jotka eivät kestä mun matkassa, hajoavat ja jäävät sille tielle. Mulla on joku kirous sellaisten sormusten kanssa, joissa on musta onyx-kivi. Olen omistanut niitä varmaan yhdeksän ja ne kaikki ovat menneet poikki. Niiden suhteen olen tajunnut luovuttaa, mutta tämän sormuksen kanssa meillä on vielä paljon matkaa edessä.

Hopeinen ranneketju ~ Matkamuisto Ranskasta. Tämä ei ole vintagekoru, vaikka sen ostopaikan historia ulottuu tuhansien vuosien päähän. Osuimme roadtripillämme puolivahingossa Occittanien alueelle ja päätimme viettää muutaman yön lähellä Carcassonnen linnoitusta. Kaunis, idyllinen kaupunki, jonka keskellä kohoaa valtava linnoitus. Näky kaupungista linnoitukseen on upea ja historian havinan aistii kaikilla soluilla. Kävin siellä joka päivä muutaman päivän vierailumme aikana ja sisäinen larppaajasieluni imi irti kaiken mitä vuosituhansia vanhoilla muureilla ja mukulakivikaduilla oli kerrottavanaan. Druidipaskaa, kuten ystävämme Inke sanoisi, mutta mulle ikimuistoinen kokemus, josta tämä koru muistuttaa aina.

Punainen kiviriipus ~ Riipus on muisto Kreikan matkaltamme. Rakastuin siihen välittömästi ja se on ollut siitä saakka yksi ehdottomista lempikoruistani. Ketjun kiinnike on simppeliydessään hieno ja neliömäinen muotokieli koristekaiverruksineen puhuttelee. Kauniisti hiottu punainen kivi ja roikkuvat hetulat muistuttavat hämähäkkimäisiä Sentinel-avaruustappoaseita – jep, nyt larppaan Matrixia. Riipusta kannattelee lahjaksi saatu noin kaksisataa vuotta vanha nepalilainen hopeaketju, jonka olen saanut lahjaksi eräältä antiikkikauppiaalta. Toivon, etten ikinä hukkaa tätä korua.

Hopeinen kaulaketju ~ Tämä on myös Kreikasta, samasta paikasta kuin aikaisempi koru. Harvoin ostan monta korua samasta paikasta, mutta näistä kahdesta en yksinkertaisesti osannut valita. Kiinnostuin sen designista, jossa kaksi ketjua roikkuu vapaina ja etuosa on toteutettu samalla tavalla kuin Bolo-koruissa, joissa on säädettävä solki. Myös mitta on tärkeä: se on melkein choker-mittainen ja asettuu muiden korujen yläpuolelle. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää, kuin toisiinsa sotkeutuneet kaulakorut. EI MIKÄÄN. Tämä asettuu lempiriipukseni kanssa nätisti limittäin solisluiden väliin. Ostohetkellä tuntui, että ne luotu olemaan yhdessä, muutenkin kuin hetuloidensa takia.

“Kelttikoru” ~ Tämä taitaa olla suomalaista käsityötä. Mulle harvoin uppoaa kelttiläinen ornamentiikka, mutta tämä on poikkeus. Se saa kelttiläisyytensä anteeksi, koska kuviointi muistuttaa mua hyvällä tavalla Led Zeppelinistä, tarkemmin sanottuna bändin jäsenten muinaisesta symboliikasta ammentavista logoista (ne tyypit ovat kyllä olleet true larppaajia). Korun lukkosysteemi on erittäin, miten sen nyt ilmaisisi mahdollisimman kuvaavasti, PASKA ja siksipä rengas onkin seikkaillut vähän siellä sun täällä. Se on jäänyt baareihin, treenikselle, keikoille ja silti se on aina palautunut takaisin. Kerran se oli jopa päätynyt kaverini ranteeseen. Hassu juttu, mutta tämänkin Stella on antanut mulle, ihan suhteemme alussa. Koru oli Fidan vitriinissä ja olin käynyt katselemassa sitä jo jonkin aikaa. Se oli silloin mielestäni liian kallis ja jäi kerta toisensa jälkeen vitriiniin odottamaan. Kerran kävimme Stellan kanssa siellä yhdessä ja Stella osti mulle kauan haikailemani korun lahjaksi. Itse puolestani ostin hänelle sieltä tiikerinsilmäsormuksen. Tästä sai alkunsa tapa, että ostamme toisillemme koruja ilman mitään erikoisempaa syytä. 

Hopeinen sulkakorvis ~ Ostin sulanmallisen korvakorun Oulun torilta vuosia sitten, kun isoveljeni sai vaimonsa kanssa esikoislapsen. Olin käymässä heidän luonaan ja halusin siitä muiston. Jostain syystä löysin silloin peräti kolme sulkakorua ja heillä on nyt kaksi ihanaa lasta, joten ken tietää käykö sulkaprofetia toteen kolmannen kohdalla. Tämä on itseasiassa kaulakoru, mutta ujutin sen korvarenkaaseen, koska kaulakorukiintiö oli täysi. Se on roikkunut siinä siitä asti, yli kuusi vuotta. 

Mistä teidän korut kertovat, onko niillä tarina? Millaisista koruista tykkäätte?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kosketan kuun pintaa

Kaupallisessa yhteistyössä Lapponia, sisältää arvonnan

Yksi kevään kiintoisimmista projekteista tipahti työpöydälläni tovi sitten, kun sain kuulla silloin vielä salaisen uutisen, että Martin Bergström on liittynyt Lapponian nimekkäiden korusuunnittelijoiden joukkoon. Ruotsalaisella suunnittelijalla on juuria myös Suomessa, sillä hän asuu ja työskentelee puoliksi Helsingissä. Bergström on moderni multilahjakkuus, joka on suunnitellut muotimallistoja, sisustuksia ja kalusteita, kuvittanut ja stailannut, työskennellyt teatterin ja lavastustaiteen parissa ja tehnyt kaiken omalla tyylillään, joka kyseenalaistaa kertakäyttökulttuurin ja ammentaa satoja vuosia vanhoista valmistustekniikoista. Yhteistyö Lapponian kanssa on suunnittelijalle varmasti luonteva askel, sillä molemmat tunnetaan rohkeasta muotoilustaan.

Tykkään kovasti Bergströmin tekemisistä ja olin yhteistyöuutisesta valmiiksi innoissani, mutta sitten näin ensimmäisen hänen suunnittelemensa Lapponia-kokoelman ja rintani oli haljeta. Korut ovat voimakkaita ja orgaanisia, lähes abstrakteja, enemmän hopeasta sorvattuja taideteoksia kuin koruja. Oksidoitu pinta saa aikaan sävyvaihtelut, jotka korostavat pinnan rosoisuutta. Korut näyttävät samaan aikaan siltä, etteivät ne ole tästä maailmasta että siltä, että ne olisi voitu kaivaa jostain maan uumenista, tiivistyneenä vuosituhansien aikana ytimeen, jonne valo ei ole koskaan päässyt.

The Kuu Collection -kokoelma on saanut inspiraationsa kalpeasta kuusta ja pohjoisen tummista taivaista. Kuu on kuulemma kiehtonut Bergströmiä aina:

Se on mystinen elementti, joka vaikuttaa suuresti arkeemme. Kuu säestää vuorovesien jatkuvaa vaihtelua, vuodenaikoja ja tunnelmia, jotka vaikuttavat elämään maapallolla enemmän kuin ymmärrämme.

Allekirjoitan. Ihanaa, että Lapponian avaruusteema jatkuu – varsinkin niin kauniilla koruilla, että avaruustutkijaa hengästyttää.

Ehkä muistattekin, että aloitin viime joulukuussa yhteistyön Lapponian kanssa avaruusaiheisen korukokoelman tiimoilta. Viimeistään silloin tajusin, että aitoihin koruihin kannattaa panostaa. En muutenkaan ole teinivuosista toivuttuani ollut rihkaman ystävä. Olen viime vuosina luottanut koruhankinnoissa aitoihin materiaaleihin kuten hopeaan, ja valinnut pieneen korukokoelmaani vain sellaisia koruja, joita voi käyttää vuosia, mieluiten loppuelämän. Siellä on pientä ja siroa, suurta ja massiivista, vintagekoruja ja uutta – erilaisia koruja erilaisiin tilanteisiin. Ja kuten muissakin pukeutumiseen ja asustamiseen liittyvissä hankinnoissa, myös koruissa alkuperä ja tuotantoon liittyvät olosuhteet ovat alkaneet kiinnostaa.

Kerroinkin viimeksi, että Lapponia kuuluu niihin harvoihin suomalaisyrityksiin, joiden tuotanto on yhä täällä: Lapponia valmistaa kaikki korunsa käsityönä omassa Helsingissä sijaitsevassa tehtaassaan. Pääsin viime syksynä vierailemaan paikan päällä ja pää meinasi räjähtää, kun näin omin silmin seppien salin: se on täynnä viherkasveja, työkaluja ja suuria työpöytiä, joiden äärellä korusepät sorvaavat, takovat ja puristavat hopeasta ja kullasta muotoja. Muottien valmistus ja korujen valaminen tapahtuu nurkan takana omissa saleissaan ja jokaisesta työvaiheesta vastaavat siihen erikoistuneet käsityöammattilaiset. Korut on tehty kierrätetystä hopeasta ja kullasta ja ne kestävät hyvin huollettuna omistajansa koko loppuelämän, siirtyäkseen sen jälkeen seuraavien sukupolvien iloksi. Tällä ei todellakaan ole mitään tekemistä kertakäyttömuodin kanssa.

Lapponiasta puhuessa tekee aina mieli ottaa puheeksi firman yli 50-vuotinen historia, sillä Lapponia on tehnyt kaikki viimeisten vuosikymmenten cooleimmat korut. Monet ovat niittäneet kansainvälistäkin mainetta, kuten Yoko Onon tunnetuksi tekemä akryylistä ja hopeasta valmistettu pallosormus tai Planetaariset laaksot -kaulakoru, jota Prinsessa Leia käytti ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa vuonna 1977. Se tuli viime syksynä juhlavuoden kunniaksi uudelleen tuotantoon ja näyttää yhä ajankohtaiselta – siitä tunnistaa ajattoman muotoilun.

Mutta mennään Bergströmin suunnittelemiin uutuuksiin. The Kuu Collection -kokoelman korut eivät ole muutenkaan ihan konventionaalisia ja ne onkin tarkoitettu puettavaksi ja yhdisteltäväksi vapaasti omalla tyylillään. Kokoelmaan kuuluu esimerkiksi viisi erikseen myytävää korvakorua, joita käyttää yksitellen tai yhdistellä mielensä mukaan saman tai eri korviksen kanssa.

Martin Bergströmin suunnittelemien korujen lisäksi kokoelmaan kuuluu Lapponian ikoninen ketju, jonka on suunnitellut Björn Weckström, Lapponian muotokielen luonut korutaiteilija ja kuvanveistäjä. Se on Bergströmin tapa kunnioittaa Lapponian perintöä ja Weckströmin työtä samalla, kun Lapponia menee taas uuden malliston myötä isoin harppauksin eteenpäin. Juttelin tästä juuri ystäväni Mikon kanssa, joka sanoi osuvasti: rakastan, että kerrankin suomalainen firma ei vaan roiku siinä mitä joskus oli jonkun muun tekemänä tai sanomana, vaan menee etiäppäin niin että ryminä käy. Just niin!

Hopeinen kaulakoru on kokoelman suurin ja kaunein, kuin taideteos jota voi kantaa kaulassaan. Näyttävän korun yhdistäminen yksinkertaiseen vaatteeseen on helpoin tapa pukeutua juhlaan, mutta en tiedä raaskisinko pitää näin huikean kaunista korua pelkässä juhlakäytössä. Halusimme muutenkin Jarnon kanssa näissä kuvissa näyttää miten Bergströmin suunnittelemat korut istuvat melko rentojen, arkistenkin vaatteiden kanssa – t-paidan, simppelin topin, villapaidan, farkkujen. Näissä oksidioiduissa hopeakoruissa on sen verran asennetta, että ne toimivat minusta kaikkein ihanimmin juuri näin.

Tikkumallinen korvakoru on superhieno. Parhaiten se pääsee tietysti oikeuksiinsa sitomalla hiukset kiinni, mutta tykkään myös siitä miten se vilahtelee avonnaisten hiusten lomasta tai hatun alta.

Rannekoru on henkilökohtainen suosikkini tästä kokoelmasta: se solahtaa ranteeseen kuin kuuluisi siihen. Pidän siitä miten se liikahtelee eleiden mukana, valahtaa ranteeseen tai kyynärvarteen.

Kokoelmaan kuuluu myös toinen kaulakoru, joka on hiukan hiljaisempi. Toimii hyvin t-paidan kanssa: yksinkertaiset t-paita- ja farkkuasut näyttävät kaikkein eleganteimmilta, kun niihin yhdistää aitoja hopea- tai kultakoruja.

Kokoelmaan kuuluu useampi pyöreä rengasmainen korvis: on minirengas, keskikokoinen ja suuri. Kuvissa minulla on renkaista pienin, se on minimalistinen olematta yhtään tylsä.

Tykkään myös kovasti tästä korvakorusta, joka näyttää ihan kuun pinnalta pudonneelta palaselta. Toiseen korvaan voisi pujottaa tikkumallisen korun.

Nämä suuret renkaat olisivat ihanat pitkän mustan hellemekon parina. Hankkisin ehdottomasti kaksi, vaikka rengas on yksinäänkin näyttävä. Tässä voisi oikeastaan olla tämän kesän tyylilinja: kaikista yksityiskohdista riisuttuja mustia hellevaatteita ja Martinin rosoiset korut. Jalkaan simppelit sandaalit.

Vielä kerran se suurin ja kaunein – emme malttaneet lopettaa sen kuvaamista kun se säkenöi niin kauniisti ilta-auringossa. Tämä ylläoleva kuva on suosikkini koko kuvasarjasta.

Jos aidot korut kiehtovat, nyt kannattaa piipahtaa Instagramini (@stellaharasek) puolella, sillä sieltä löytyy nyt koruarvonta! Jaossa on 100€ lahjakortti Lapponian verkkokauppaan, jonka arvon onnekkaalle voittajalle perjantaina 18. toukokuuta – ei siis muuta kuin Instagramin puolelle osallistumaan.

Kertokaapa vielä: mitäs tykkäätte koruista? Mikä teitä on inspiroinut korurintamalla viime aikoina?

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

5 x vaatekaapin lempparit

Olen viime vuosina koittanut opetella keskittymään niihin asioihin, jotka löytyvät jo kaapistani sen sijaan, että haaveilisin uusista hankinnoista. Harjoittelu kannattaa: siitä on tullut koko ajan helpompaa! Asiaa auttaa se, että olen tullut jatkuvasti kriittisemmäksi sen suhteen millaisia asioita päästän kaappiini. Okei, tuo kuulostaa siltä että pukeudun nykyisin pelkkiin minimalistiin pellavakaapuihin – ei sentään. Tyyli on sama kuin ennenkin, mutta olen vaan huomannut, että kannattaa mieluummin omistaa viisi aivan ihanaa mekkoa kuin viisitoista ihan-kivaa. Vähemmän, mutta parempaa. Olen tainnut huutaa tuota koko blogini historian ajan, mutta tuntuu, että olen alkanut vasta viime aikoina oivaltaa mitä kaikkea se oikein tarkoittaa.

Seuraa katsaus tämän hetken suosikkiasioihini. Tämä teksti on osa Vaatevallankumousta, jonka yhtenä tavoitteena on vähentää kulutusta kannustamalla meitä kiintymään vaatteisiin, jotka jo omistamme, ja pitämään niistä huolta, jotta ne kestäisivät mahdollisimman kauan.

Olen näistä kengistä niin onnellinen! Olen haaveillut Chloen niittinilkkureista viimeiset viisi vuotta ja käynyt kuola valuen sovittelemassa niitä, mutta minun ja nilkkureiden onnellisen loppuelämän välissä oli yli tonnin hintalappu. Vaikka tilillä olisi lojunut ylimääräinen tonni, en olisi sijoittanut sitä kenkiin, oma kipurajani kulkee jossain paljon paljon matalammalla. Päätin, että ostan kengät, jos löydän ne joskus käytettynä alle 250 eurolla – ja lopulta se ihme tapahtui. En etsinyt niitä mitenkään aktiivisesti, yksi päivä ne vaan ne osuivat eteen juuri oikeassa koossa, kun tuttu tyyliniekka oli päättänyt luopua omistaan. AAAAH! Kannatti odottaa: lesti istuu täydellisesti, niissä jaksaa painella pitkiäkin päiviä ja ne näyttävät törkeän hyvältä ihan kaikkien vaatteideni kanssa. Tykkään myös ajatuksesta, että nilkkurit ovat nähneet paljon elämää ennen minua ja paljon kilometrejä on vielä edessä, kun vaan pidän niistä huolta.

Rakastan tätä villahuivia. Johonkin persikan ja vaaleanpunaisen välimaastoon putoava sävy tuo kasvoille hehkua ihan eri tavalla kuin lempivärini musta tai melkein-musta-harmaa. Tykkään yhdistää huivin kokomustiin asuihin: ne näyttäisivät tähän aikaan vuodesta muutoin vähän ankeilta, mutta muhkea, puuterinen huivi tuo niihin tuulahduksen kesää.

Se on tietysti myös superkäytännöllinen, tarpeeksi tiheä lämmittääkseen kylmällä, mutta riittävän ohut lähteäkseen mukaan vaikka Ranskan lomalle. Ekologisesti ja eettisesti valmistettu luottohuivi kulkeekin usein mukana reissussa. Sain sen viime vuonna Korkeavuorenkadun Tikausta ja tiesin jo silloin miten mahtava se on, koska omistan sen myös mustana. Suomessa tarvitsee huiveja ympäri vuoden, joten molemmille riittää käyttöä.

Korut eivät teknisesti ottaen ole vaatekaapissa, mutta ei takerruta nyt sivuseikkoihin. Käsintehty ruusukvartsisormus on Santorinilta tuotu matkamuisto muutaman vuoden takaa. Se on (ei enää niin) salainen taikasormus, joka suojelee huonoilta päiviltä. Käytän sitä välillä ihan joka päivä – ehkä sellaisina viikkoina, kun huonoille päiville on erityisen kohonnut riski – ja sitten se saa ladata energiaa hetken, kunnes löydän sen uudestaan. Teen samaa myös vaatteille ja kengille, nostan kaapista esiin tiettyjä juttuja joita saatan käyttää monta viikkoa, kunnes poimin esiin seuraavat ja annan edellisten levätä.

Filippa K:n musta pikkulaukku on kuulunut vakiovarusteisiini viimeiset kahdeksan tai yhdeksän vuotta, joten uskalsin luottaa siihen, että toisellekin riittäisi käyttöä. Ostin konjakinruskean version viime syksynä ja olen tykännyt siitä yhtä paljon kuin mustastakin. Käytän jompaakumpaa joka päivä, siis oikeasti ihan joka päivä kun käyn koiran kanssa ulkona tai kaupassa tai palaverissa, jonne ei tarvitse viedä tietokonetta mukaan. Malli on tarpeeksi simppeli toimiakseen kaikkiin tilanteisiin ja asuihin, nahka on pehmeää ja koko on täydellinen, siihen mahtuu kaikki tarvittava eikä yhtään enempää.

Kevään käyttökelpoisin vaatekappale on ehdottomasti musta kukkamekko, jonka sain Dotsista viime vuoden puolella. Olen käyttänyt sitä niin paksun takin alla Helsingissä kuin sandaalien kanssa reissussa. Tarpeeksi rento arkeen, helppo asustaa kemuihin. Huomaan tarttuvani tähän aina kun en tiedä mitä pukisin päälle, ja se on aina hyvä valinta. Olisipa kaikki elämässä yhtä yksinkertaista ja helppoa kuin tämän mekon kanssa.

Hän ei ole lempivaate, vaan lempikoira.

Tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta sitten, kun vaatetehdas romahti Bangladeshissa ja 1138 ihmistä kuoli. Tragediasta syntyi Vaatevallankumous, englanniksi Fashion Revolution, joka järjestetään yhä vuosittain, jotta vaateteollisuudesta tulisi vastuullisempi ja läpinäkyvämpi. Sitä tarvitaan kipeästi yhä: suurin osa tuoreista onnettomuuksista ei kantaudu meidän korviin asti, mutta pelkästään Bangladeshissa kuoli viime vuonna 426 ihmistä yli 300 tehdasonnettomuudessa.

Ympäristömme kannalta vielä suurempi ongelma on, että vaateteollisuus käyttää hurjat määrät vettä, energiaa ja maapinta-alaa, mutta silti suurin osa vaatteistamme päätyy kaatopaikalle aivan liian nopeasti. Parasta mitä voimme tehdä on kuluttaa fiksummin: ostaa vähemmän, mutta parempilaatuisia vaatteita, vastustaa kertakäyttömuotia ja turhia heräteostoksia, jotka jäävät kaapin perälle. Kaikkein tärkeintä on sitoutua niihin vaatteisiin, jotka meillä on: käyttää niitä, rakastaa niitä ja pitää niistä hyvää huolta.

Vaatevallankumousta vietetään tällä viikolla ja kampanja järjestetään yhtä aikaa yli sadassa maassa – kurkkaa täältä miten voit olla mukana.

PHOTOS BY STELLA HARASEK