Kreikan kaunein hotelli

Santorini on kuukaudesta toiseen yksi blogini suosituimmista hakusanoista, vaikka sinne tekemästäni työmatkasta on jo tovi aikaa. Kirjoitin saaresta jutun Elleen, ehkä teistä jotkut lukivatkin sen. Kuvia ja vinkkejä jäi kuitenkin jutusta rutkasti yli, joten ajattelin (kun kerran kiinnostelee!) koota niistä teille muutaman kirjoituksen tänne internetiin, jossa sivutila ei lopu kesken. Hajannaisia havaintoja kirjasinkin tien päällä muistiin – ja ensivaikutelman siitä, miltä maailma näyttää kalderan eli romahtaneen tulivuoren reunalla. Santorinilta sai niin hengästyttäviä kuvia, että on oikeastaan kansalaisvelvollisuus julkaista loputkin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-1

Syksyisessä loskassa tarpovia meikäläisiä saattaa lohduttaa tai olla lohduttamatta tieto, että juuri tähän aikaan vuodesta Santorinilla näyttää tältä. Talvi toki tulee Kreikan saaristoonkin, mutta lämmintä on silti pitkälle syksyyn. Olimme reissussa lokakuussa, päivisin asteet nousivat kahteenkymmeneen viiteen, iltaisin oli viileää ja piti pukea hellemekkojen päälle pitkähihaisempaa. Lokakuu onkin sesongin loppu, sen jälkeen suurin osa saaren hotelleista ja ravintoloista sulkee talveksi ovensa avatakseen ne uudestaan loppukeväästä.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-29

Aivan alkuun on pakko saada yksi pakkomielle ulos systeemistä ja kirjoittaa Kapari Natural Resortista, jota olen ajatellut vähintään kerran kuussa siitä saakka kun vietimme siellä nuo muutamat unohtumattomat päivät. Kuusi vuotta sitten perustettu putiikkihotelli on moneen kertaan palkittu ja valittu Kreikan saariston kauneimmaksi, eikä kukaan meistä ihmetellyt yhtään sen jälkeen kun jeeppi kurvasi pientä ja mutkittelevaa kylätietä pitkin hotellin pihaan. Paikka on pieni – huoneita on yhteensä alle viisitoista – ja epätodellisen kaunis. Koko paikka hohtaa, kun pilvettömältä taivaalta loistava aurinko heijastuu valkoisiin kivimuureihin. Kalderan jyrkänteeltä avautuu huimaava näkymä tulivuoren vedentäyttämään kraateriin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-322016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-2

Jokainen, joka on koskaan käynyt tuolla sirpinmuotoisella saarella, muistaa varmasti sen hetken, kun kirjaimellisesti valkeni, että kaikki Santorinin talot ja melkein kaikki muukin on maalattu valkoiseksi. Mutkittelevat pienet polut jotka pujottelevat pitkin jyrkänteen reunaa talojen välissä, jyrkät portaat jotka johtavat ylös ja alas seuraaville poluille, penkit, kyltit… Kaikki valkoista. Ja kaikkialla on valtavia kaktuksia ja mehikasveja, uneliaita kissoja ja tuo sama pohjoisen pimeydestä matkustaneen silmiä häikivä, hohkava valo. Välillä tuntui kuin olisi pudonnut postikorttiin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-72016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-6

En osaa oikein päättää mikä oli Kaparissa parasta, mutta kärkikolmikkoon yltää ainakin aamiainen. Kirkkaasti paras hotelliaamiainen, jonka olen koskaan saanut! Harmittaa, etten saanut siitä kovin kummoisia kuvia – oli niin kiire hotkia lautaset tyhjiksi ettei tullut mieleenkään kaivaa kameraa esiin. Rakastan kreikkalaista ruokaa yli kaiken ja iloitsin siitä, ettei keittiö sortunut tarjoamaan kaikille vähän kaikkea, vaan keskittyi paikallisen ruoan parhaisiin paloihin. Kuten taivaallisen pehmeään kreikkalaiseen jugurttiin hunajalla ja hedelmillä, fetalla ja pinaatilla täytettyihin piirakkoihin, mausteisiin makkaroihin, erilaisiin pehmeisiin juustoihin, tuoreisiin tomaattisiin ja viinirypäleisiin ja parhaisiin munakkaisiin, jotka olen ikinä syönyt. Tiedän, nyt tuli monta superlatiivia, mutta uneksin yhä tuosta aamiaispöydästä. Jos käytte joskus Santorinilla, kannattaa ehdottomasti käydä Kaparissa aamiaisella, vaikkei asuisi hotellissa. Se maksaa muistaakseni vain parikymppiä ja hakkaa mennen tullen minkä tahansa helsinkiläisen brunssin niin maussa kuin maisemissa.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-32016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-312016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-8

Kapari on niin pieni paikka, että mistään ei ole pitkä matka mihinkään. Mikon ja Eevan huoneesta oli hotellin altaaseen kahdentoista portaan pituinen matka. Ikkunasta avautui näkymä altaalle ja heti sen edessä avautuvalle merelle. Kallioon louhitut huoneet luonnonkivisine seinineen olivat seesteiset, ilmeisesti kaikki keskenään hiukan erilaiset. Yhdessä oli tuon huikean näkymän lisäksi suuri kylpyhuone ja poreamme, toisessa niiden sijaan suuri aurinkotuoleilla varustettu terassi, jonka ulkoporeammeesta näki merelle.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-302016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-10

Viinipullo ja kulhollinen tuoreita marjoja ilmestyivät terassimme pöydälle kuin taikaiskusta heti kun olimme saaneet huoneidemme avaimet ja potkineet pölyiset sandaalit jaloistamme. Myöhemmin tapasimme melkoiseksi persoonaksi osoittautuneen hotellijohtajan, joka kertoi, että Kaparissa panostetaan kaikkein eniten palveluun. En tiedä miksi yllätyin vähän, ehkä olin olettanut, ettei tuollaisen maiseman äärellä tarvitse kauheasti edes keksiä mitään muita valtteja? Hotelli pyörii perheyrityksen lailla, suurin osa henkilökunnasta on ollut sama koko hotellin historian ajan. Putiikkihotelliin ei mahdu kerrallaan kovin monia vieraita, joka varmistaa seesteisen tunnelman lisäksi sen, että jokaista voidaan palvella mahdollisimman henkilökohtaisesti ja – tästä pidin erityisesti – huomaamattomasti. Joskus on ihaninta, että asiat vaan toimivat ilman, että kaikesta täytyy erikseen käydä keskustelu tai sopia tai pyytää.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-11

Johtaja kertoi myös Santorinin historiasta ja paikallisesta rakentamisesta. Saari oli ennen köyhä ja eli eristyksessä muusta Kreikan saaristosta. Kalderan jyrkkään rinteeseen louhittiin luolia, se oli ollut halvin tapa rakentaa asuinkelpoisia tiloja. Ulkoseinät muurattiin laavakivestä, sitä löytyy tuliperäiseltä saarelta enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Rakennuskanta on toki sittemmin korjattu ja uusittu moneen kertaan, mutta kalderan reunalle rakennetut kylät ovat perustuksiltaan kuulemma yhä samat.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros1

Kapari sijaitsee Imeroviglin kylässä, josta on pieniä polkuja pitkin vartin kävelymatka lähimpään kaupungintapaiseen, Firaan. Matkan varrelta löytyy kuuluisan näköalan lisäksikaikenlaista kahvilaa, ravintolaa ja pikkuista putiikkia. Lähempää löytyy toinenkin, vähän toisenlainen trekkauskohde, jota on mahdoton missata: valtavankokoinen kallionlohkare nimeltä Skaros, joka kohoaa merestä suoraan Kaparin alapuolella. Äkkiseltään näyttää, että se on aika lähellä. Vasta kun lähtee kipuamaan portaita alas kohti lohkaretta, tajuaa miten hiton iso ja kaukana se on.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros2

Mitä pidemmälle polkua kulkee, sen pienemmäksi ja jyrkemmäksi se käy. Kallion kaikkein korkeimpaan kohtaan on mahdollista kivuta ja siellä olikin ihmisiä, minä jätin huipun väliin. Olen perinyt äitini korkeanpaikankammon, harmi vaan että muistan sen usein silloin kun on niinsanotusti myöhäistä ja seison kallionkielekkeellä viidenkymmenen metrin korkeudessa uskaltamatta mennä eteenpäin eikä mielellään takaisinkaan. Allaolevassa kuvassa vielä hymyilytti, kun en tiennyt mitä on edessä. Siitä ei sitten sattuneista syistä olekaan kuvia, oli kiire pysyä hengissä.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros32016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros4

Paluumatkalla Kapariin malttoi taas ihailla noita epätodellisia maisemia – ja haaveilla ansaitusta hetkestä hotellin altaalla. Se on pieni, mutta eipä sitä tarvinnutkaan kovin monen kanssa jakaa. Käytimme vapaaillan parhaalla mahdollisella tavalla: tilasimme huonepalvelusta kreikkalaista roseeviiniä ja lorvimme altaalla auringonlaskuun. Joskus on vaikea uskoa omaa elämäänsä todeksi: että tässä sitä vaan ollaan, yhdessä maailman kauneimmista paikoista, siemailemassa viiniä kylpytakissa. Että tälläinen paikka on oikeasti olemassa ja sijaitsee vain viiden tunnin lentomatkan päässä kotoa.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-132016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-142016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-152016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-162016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-17

Olin kuullut, että Santorini on kuuluisa auringonlaskuistaan, paikan päällä tajusi miksi. Näytös on hidas, mutta pitää otteessaan. Kaikki taivaankannen kullan, vaaleanpunaisen, pinkin ja punaisen sävyt toistuvat vedenpinnassa. Ymmärsin samalla miksi niin moni matkustaa saarelle vihittäväksi tai häämatkalleen. Kuka kaipaa kynttilöitä tai kukkia tunnelman luomiseen, kun luonto tarjoaa tälläiset puitteet? Kuvat eivät kerro puoltakaan totuudesta.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-182016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-192016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-202016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-212016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-22

Ei ole Kaparin ravintolassakaan hullummat näkymät. En voinut olla miettimättä ihmisiä, jotka asuvat saarella ja katselevat näitä maisemia ja auringonlaskuja joka päivä – turtuukohan niihin, vai jaksaako niistä haltioitua uudelleen ja uudelleen? Kysyin yhdeltä tarjoilijalta, hän sanoi että maisema on joka päivä erilainen. Viikon mittaisen matkan aikana ehti huomata, että se on täysin totta: joinakin aamuina merisumu teki horisontista utuisen, toisina aamuina aurinko paistoi pilviharson läpi. Auringonlaskutkin olivat joka ilta aivan omanlaisiaan kuin jossain olisi etukäteen päätetty mitkä ovat päivän sävyt, pilvimuodostelmat ja valon liikkeiden koreografia.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-242016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-23

Näiden kuvien vahtaaminen ei varsinaisesti helpota ikävää takaisin. Tekisi mieli varata pieni karkumatka ensi toukokuulle, viikko valohoitoa tuon altaan äärellä taikoisi minusta takuulla uuden naisen. Tai voisiko joku ystävistäni mennä Santorinilla naimisiin ja pitää häät tuolla Kaparin täydellisellä terassilla? Siellä järjestetään vihkimisiä kuulemma tuon tuosta, luonnon omalla alttarilla.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-262016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-25

Kapari sijoittuu sirppisaaren keskikaareen, josta näkee molempiin kärkiin. Kuvassa näkyvässä pohjoiskärjessä on pikkukaupunki nimeltä Oia, jonka pienet valot alkavat loistaa hämärässä kun aurinko on kadonnut horisontin taakse. Oia on saaren kuuluisin paikka, sillä auringonlasku näyttää paikallisten mielestä juuri siellä kaikkein kauneimmalta. Kävimme yhtenä iltana kokeilemassa, mutta parhaille apajille kaupungin pohjoiskortteleiden kapeille kaduille ahtautuu silloin niin järjetön määrä ihmisiä, ettei kokemus ollut kovin nautinnollinen. Otin auringonlaskuni sata kertaa mieluummin vastaan lilluen Kaparin altaalla tai valkoviinilasi kädessä jossain pikkuravintolassa kalderan reunalla. Niistä kaikista kun löytyy juuri tähän tarkoitukseen suunniteltu näköalaterassi.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-27

Odotin pilkkopimeitä öitä, vähänpä tiesin. Kaldera on öisin täynnä kalastajaveneitä, rahtilaivoja ja risteilijöitä, jotka hohtavat hämärässä kuin vedessä kelluvat timantit. Skaros kohoaa mustana niiden ylle, tuli mieleen muumilaakson mörkö, joka katselee varjoista.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-28

Jos Santorini kiinnostaa, kannattaa pysyä langoilla – luvassa vielä lisää aiheesta seuraavien viikkojen aikana. Ajattelinpa raottaa vähän muidenkin matkojen kuva-arkistoja, sillä Santorini ei suinkaan ole ainoa paikka, josta on vielä vinkkejä jakamatta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Loman loppu

Ketään meistä ei olisi huvittanut lähteä Kosilta kotiin. Loma oli asettunut lempeisiin uomiinsa. Olin luovuttanut saaren umpisurkean verkkoyhteyden suhteen ja unohtanut läppärin laukkuun. Lorvimme päivät oman altaan äärellä, pulahdimme viileään veteen kun tuli liian kuuma (syntyi myös väittelyitä siitä onko olemassa konsepti nimeltä liian kuuma). Luimme ensin omat, sitten toistemme kirjat. Kokoonnuimme joka ilta samaan aikaan saman pöydän ääreen syömään. Lähes rituaalinomainen rutiini, yllätin itseni pitämällä siitä. Söin joka ilta viininlehtikääryleitä, elämä on liian lyhyt niistä kieltäytymiseen.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-12015-08-12-stellaharasek-kos-greece-2

Kulutin aikaa kaikenlaisella tyhjänpäiväisellä. Etsin poutapilvistä eläimiä, laskin purjeveneitä, lokkeja, todennäköisyyttä sille etten perinyt äitini vihreitä tai isäni ruskeita silmiä. Keräilin kiviä rannalta vain katsellakseni niitä ja laskeakseni ne takaisin. Mietin olisiko hengittäminen helpompaa, jos sallisi itselleen useammin asioita, jotka eivät tuota mitään ja joiden ei ole tarkoitus johtaa mihinkään.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-3

Yritin lukea seurueen pienimmälle otteita National Geographicin Pluto-artikkelista. Nnnnngghhh, hän sanoi. Ymmärsin kyllä. Liian lämmin lomapäivä avaruusaiheille. Muistin Mikon, jota alkaa huimata, jos hän ajattelee avaruutta. Minulle käy samoin kun ajattelen aaltoja, sitä miten ne syntyvät, minne ne menevät ja milloin ne murtuvat. Olen käynyt lukuisia keskusteluita virtausmekaniikasta entisen poikaystävän kanssa. Yksi tapa selvittää aallon murtuminen on laskea sen korkeuden ja leveyden suhde: kun suhde on yli 1/7, aalto murtuu, hän selitti kolmannen kerran. Tuijotin häntä yhtä typertyneenä kuin kahdella edellisellä kerralla, kunnes alkoi taas pyörryttää. Lomalla on onneksi helppo sujuvasti vaihtaa puheenaihe siihen pitäisikö avata viinipullo.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-4

Tein vähän vahingossa jotain järkevääkin. Matkaseurueeseen kuului kilpauimareita ja uintivalmentajia, joten minä pääsin uimakouluun. Vapaauintitekniikkani oli ruostunut kadonnut vuosien varrella, nero opettajani kaivoi sen kateista ja palautti raiteilleen alle tunnissa. Yllätyin siitä, että vartaloni vielä muisti. Pitkiä vetoja, otsa halkoen vedenpintaa. Siitä on yli kaksikymmentä vuotta kun viimeksi uin valmentajan katseen alla (enkä ollut mikään virheettömyydellään säkenöivä virtuoosi silloinkaan).

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-52015-08-12-stellaharasek-kos-greece-6

Herrasmiesseurassa, kuten näette.

Lähtöpäivän aamu koitti yhtä kuumana kuin aiemmatkin. Yritin antaa anteeksi sen, että Kosin kesä jatkuu, vaikka meidän lomamme loppuu. Pakkasin vastahakoisesti, tuntui väärältä ahtaa aurinkovoiteen tuoksuiset tavarat laukkuun. Bikinit olivat vielä kosteat, sandaaleista varisi hiekkaa. Rimowat pullistelivat tavallista täydempinä, olin täyttänyt ne mausteilla, oliiviöljyillä, simpukoilla ja Korresin suihkusaippuoilla. Asioita, joita meidän kulmilla arvostetaan, varsinkin silloin kun ne on rakkaudella valittu ja kaukaa kannettu.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-7

Lento meni liian nopeasti. Imin itseeni kaiken. Ikkunoista siivilöityvän valon, kilometrien korkeudessa se on epätodellisen kirkas. Kulunut kynsilakka ruskettuneissa käsissä. Läheisyyden. Huonot vitsit, jotka pudottavat riman niin alas, että vain omat juttuni onnistuvat alittamaan sen. Pahvimukikahvin kaivatun kitkeryyden. Viisivuotiaan niskauntuvan, joka erottuu vaaleana paahtuneesta ihosta.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-82015-08-12-stellaharasek-kos-greece-9

Lentokentän aulassa halaukset, heit ja hyvän loppukesän toivotukset. Kuka tietää milloin nähdään seuraavan kerran. Istuin taksissa leuka jäykkänä, kuski oli hiljaa eikä veistellyt vitsejä. Pärjäätkö nyt, hän kysyi nostettuaan oliiviöljystä hölskyvät matkalaukkuni oven eteen. Pärjään varmasti, vastasin olematta varma mistään.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-10

Koirien kohtaaminen pitkän poissaolon jälkeen on aina tunteikas tapahtuma. Avasin oven ja Juno pillahti iloitkuun. Joskus onni on niin iso, että se ei mahdu pieneen koiraan, vaan tulvii yli. Käperryin eteisen lattialle, otin sen syliin ja itkin vähän itsekin. Lunallakin oli ollut ikävä. Se haki märäksi mytyksi kuolatun lohikäärmeen ja pudotti sen naamalleni.

2015-08-12-stellaharasek-kos-greece-11

Purin matkalaukut heti kun pääsin makuuhuoneeseen asti. Työnsin pyykit pesukoneeseen, käynnistin pesuohjelman ja lähettelin lähipiirille polleita tekstiviestejä uroteoistani. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä loput tavarat ovat yhä sängylläni odottamassa, että jaksaisin laittaa ne paikoilleen. Olen puolisalaa itseltäni laskenut, että arki ei voi alkaa, jos matkatavarat ovat yhtä levällään. Ei voi törmätä todellisuuteen, jos elää jalka puoleksi loman puolella.

Ravistelin äsken viimeiset hiekat laukusta lattialle. Narskukoon varpaissa, illalla imuroidaan.

Cool it down

Helteessä – ja sitä varten pukeutumisessa – tiivistyy olennainen. Naruolkaimisessa mekossa, sandaaleissa ja aurinkolaseissa selviää kaikesta mihin 38 asteen kuumuudessa nyt viitsii ryhtyä. Lomailijan lista on lyhyt, aamiainen, muutaman metrin matka rannalle, matka takaisin kun illallinen on katettu. Märkä tukka ei haittaa, kesä kuivaa minkä kastelee.

2015-08-10-stellaharasek-greece-kos-12015-08-10-stellaharasek-greece-kos-22015-08-10-stellaharasek-greece-kos-32015-08-10-stellaharasek-greece-kos-42015-08-10-stellaharasek-greece-kos-52015-08-10-stellaharasek-greece-kos-62015-08-10-stellaharasek-greece-kos-7

MEKKO ZARA
THIERRY LASRYN AURINKOLASIT TREND OPTICISTA
INUOVON SANDAALIT SAATU DOTSISTA
NAHKAKASSI COS
HOPEINEN RANNERENGAS KIRPPARILTA

 

THE VELVET UNDERGOUND – COOL IT DOWN

Viinin kultainen huuru

Hikinen hei Kosilta – saarella on KUUMA! Saan takaisin korkojen kera kaiken sen mitä Suomen kesässä jäin kaipaamaan, ja rakastan joka hetkeä. Melkein neljäänkymmeneen asteeseen nouseva helle saa sykkeen tasaantumaan. Kävelen verkkaisemmin, puhun hitaammin. Se on paljon ihmiselle, joka harppoo kaikkialle, ja puhuu yleensä niin nopeasti, että hengästyy. Verkkoyhteydet ulkomaailmaan ovat hitaat ja katkeilevat, muistuttavat siinä mielessä ajatuksiani.

2015-08-03-stellaharasek-kos-greece-12015-08-03-stellaharasek-kos-greece-2

Entisen poikaystäväni toinen kieli on ruotsi ja olen oppinut häneltä monta hyödyllistä ilmaisua. Suosikkini on vinolent, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna viinin kultaista huurua. Se muistui mieleen ensimmäisenä iltana täällä. On viinin kultainen huuru, silminkantamattomiin levittäytyvä saaristo, ranta jonka kivet kutittavat jalanpohjia. Tyhjiä tunteja tuhlattavaksi. Kreikkalainen valo, niin kirkas että vielä illallakin tarvitsee aurinkolasit. Kuumuus tekee ihmiset uneliaiksi, saa kaiken etääntymään.

2015-08-03-stellaharasek-kos-greece-4

Tässä on muutenkin kaikki ainekset elämäni eeppisimpään matkaan: hän on täällä kanssani, koko hänen perheensä on. Matka oli varattu kauan sitten ja minut haluttiin mukaan, vaikka erosimme. Mitä se meille kuuluu oletteko yhdessä vai ette, he sanoivat, tule silti. Hän oli samaa mieltä, joten tulin. En ole katunut.

2015-08-03-stellaharasek-kos-greece-6

Päivät kuluvat verkkaisesti. Syömme joka aamu aamiaista, joka ilta illallista. Niiden välissä olemme auringossa, uima-altaassa, rannalla, unessa, matkalla jostakin niistä toiseen. Olen lukenut seitsemän kirjaa. Nukahtanut joka ilta ennen puoltayötä, uupuneena lämmöstä ja uimisesta, hiukset karheina suolasta. Olen lopettanut niiden kampaamisen, ei kannata.

2015-08-03-stellaharasek-kos-greece-52015-08-03-stellaharasek-kos-greece-3

Kaikki hetket eivät ole olleet helppoja, mutta monet ovat olleet odottamattoman hauskoja. Uimapatjansa – puhallettava krokotiili, josta olen kuolettavan kateellinen – päältä putoavat lapset. Aikuiset sisarukset, jotka taantuvat keskenään kuusivuotiaiksi ja kantavat toisiaan veteen. Venyvät aamut terassin varjossa, tilataan vielä vähän kahvia. Tien toisella puolella on pieni kauppa, sieltä saa pullotetun veden, ouzon ja kreikkalaisen oluen lisäksi halpaa ja keskinkertaista kuohuviiniä. Sopii meille.

2015-08-03-stellaharasek-kos-greece-9

Kaskaiden matala mantra ympäröi meidät päivät yöt. Mereltä tuulee, se saa paikallaan humisevan helteen liikkumaan. Purjelaivat ja moottoriveneet liukuvat horisontissa niin kaukana ettei niiden ääniä kuulu. Tähän unohdun, vielä vähäksi aikaa.

Kesäloma

Jos kesä ei tule minun luokseni, minä painelen sinne missä kesä lymyilee. Lentoliput lämpimään eivät ole hetkeen olleet yhtä odotettuja kuin nyt. Edessä on kaksi viikkoa Kreikan saaristossa eikä hirveästi harmita, että joka päivälle on povattu pilvetöntä paistetta ja vähintään kolmekymmenen asteen hellettä. On siis pakattu, haaveiltu kaikista niistä asioista joita voi tehdä vain auringossa ja kaivettu esiin aurinkovoiteita, joita ei tähän asti ole tarvittu mihinkään.

Osaan pakata kahdenlaisella tavalla. Sokkopakkaamista harrastaa myös kämppäkaveri ja sen suurin ja oikeastaan ainoa hyvä puoli on nopeus: kaavi kaikki sängystä ja lattialta löytyvä suoraan matkalaukkuun ja luota siihen, että siitä löytyy suunnilleen kaikki mitä arkipäivässäsi käytät ja tarvitset. Tähän kuluu kolmekymmentä sekuntia (suosittelen siis erityisesti niihin reissuihin, kun lentokoneen lähtöön on tunti etkä ole muistanut pakata) ja toimii, kunhan ei ole turhantarkka. Laukusta kun voi löytyä yksitoista alaosaa ja yksi t-paita ja kuka niitä meikkejä muutenkaan jaksaa käyttää. Hammasharjan voi onneksi ostaa mistä tahansa kulmakiskasta.

2015-07-24-stellaharasek-packing-1

Toinen tapani on hidas ja huolellinen: levitä kaikki lattialle, kyseenalaista jokaisen esineen tarpeellisuus, valitse vain vaatteita jotka sopivat kaikkiin muihin vaatteisiin ja jätä lopuksi vielä puolet pois, koska käytät kuitenkin vain kymmenen vuotta vanhoja shortseja ja varvastossuja.

Taktiikka toimii hyvin, jos on esimerkiksi lähdössä kolmeksi kuukaudeksi kiertämään reppu selässä Eurooppaa tai aikoo matkustaa junalla Siperian halki. Se on myös äärimmäisen toimiva tapa raastaa mahdollisen matkakumppanin hermot riekaleiksi jo ennen kun on päästy edes lentokentälle asti. Matkatavaroiden minimoimiseen tähtäävä puolipäiväinen prosessi ei ole kuitenkaan aivan välttämätön, jos aikoo hypätä kolmelta aamuyöllä taksiin ehtiäkseen aamukuudelta lähtevään lomalentoon ja sen jälkeen liikkua lähinnä hotellihuoneen ja merenrannan välillä.

2015-07-24-stellaharasek-packing-2

Tällä kertaa löysinkin kompromissin näiden kahden väliltä. Se on saavutus ihmiselle, jota ystävät ovat useammin kuin kerran kuvanneet sanalla “ehdoton”. Olen heitellyt matkalaukkuun asioita, joista koostuu kesä: kirjoja, kaftaaneja ja sandaaleja, huolettomia hellevaatteita joita ei ole voinut vielä käyttää, illallisia varten muutaman kauniin mekon. Pikkulaukun, jota ei ole tarkoitettu tietokoneen tai kamerakaluston kantamiseen, vaan parille pokkarille ja jäätelöön varatulle pikkurahalle. Tästä tulee sellainen matka.

Matkalaukusta on saanut myös nostaa pois asioita kuten hivenen huolestuneita mäyräkoiria ja vaaleanpunaisia pehmolohikäärmeitä. Tarina ei kerro oliko lohikäärme tarkoitettu minulle vai mäyräkoiralle itselleen, mutta molemmat saavat jokatapauksessa jäädä Tehtaankadulle pitämään Mikolle seuraa.

2015-07-24-stellaharasek-packing-3

Asioita, joita haluan tehdä ennen matkalle lähtöä: imuroiminen, koska palaaminen pölyiseen kotiin on kamalaa. Kaikkien saapuneiden laskujen maksaminen, silloin ei tarvitse heti matkalta palattua kahlata postivuoren läpi. Korjaan kaappiin vaatekasat, jotka ovat vallanneet työhuoneen tuolit. Siivoan työpöydän, pyyhin puisen pinnan pölystä ja kahvirenkaista. Heitän sinnetänne teipatut todo-listat roskiin – jos jotain jäi tekemättä niin ei se varmaan kovin kiireellinen ollutkaan.

(Jonkinlaisen palkinnon voisi muuten antaa postit-lapuille, jotka eivät suostu pysymään seinässä tai edes pöydässä ilman teippiä. You had ONE job.)

2015-07-24-stellaharasek-packing-4

Lopuksi: nostan koirat syliin, molemmat mahtuvat kunhan malttavat olla kylki kyljessä. Annan niille lähtösuukot, saan takaisin sata. Kerron niille, että tulen pian takaisin. Nieleskelen jo ikävääni. Koirat vaihtavat merkitseviä katseita. Taas tuo vetistelee. Miettivät olenkohan muistanut jättää jääkaappiin niiden lempilihapullia.

Santorinin auringon alla

Tiedän, on julmaa julkaista matkakuvia Kreikan saaristosta vuoden pimeimpinä päivinä! En vaan malta olla vinkkaamatta, että juuri ilmestyneessä Ellen tuplanumerossa on kirjoittamani kuuden sivun juttu Santorinista.

2014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-12014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-22014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-32014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-62014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-52014-12-17-stellaharasek-santorini-elle-4

Mukana jutussa myös kanssakirjoittaja Kolu sekä luottovalokuvaaja Rasila – kiitos molemmille loistavasta työmatkasta, jonka aikana ehdittiin kaikeksi onneksi salaa hiukan lomaillakin. Kaikki kuvat ja tarinat eivät lehteen kuudesta sivusta huolimatta mahtuneet, joten lisää on luvassa blogin puolella.

The new issue of Elle Finland is out now, including a six-page feature we wrote about Santorini. Looking out into the 24-hour dark called December in Finland, I’m not sure if this is the best or worst possible timing for it.