✖ Helmikuun kootut

Viisi asiaa, jotka ovat huvittaneet, ihmetyttäneet ja kiinnostaneet viime aikoina.

Paluu treeneihin. Tiedän, tällä on uhoiltu lukemattomat kerran – ja sitten lupaavasti alkanut treenikausi on katkennut taas flunssaan, reissuun tai dedisryysikseen. Tällä kertaa ajattelin jättää uhoamisen ja treenikaudesta jauhamisenkin sikseen ja keskittyä ihan hissuksiin vaan lisäämään liikunnan määrää arjessa. Lisääminen ei ole kovin vaikeaa, jos lähtökohta on nolla, joten aloitan Kanervan liikkuvuustunneista ja redcordista sekä Katjan yinjooga-verkkovalmennuksesta (kävin Katjan yinjoogatunneilla silloin kun hän piti niitä Helsingissä ja rakastin niitä, joten tämä on next best thing). Hikitreenit eivät just nyt houkuta, vaikka niidenkin aika varmaan tulee taas, kun olen saanut kerättyä voimiani. Tärkeimmältä tuntuu nyt herätellä lempeästi kehoa talviunestaan ja pitää homma paineettomana.

Silmälasit. En tiedä onko se vanhuus vai ihan vain keski-ikä, joka häämöttää, sillä olen viime kuukausina havainnut laseroiduissa silmissäni uuden ilmiön: en näe enää kunnolla lukea sampoopullojen ja ruokapakkausten pientä printtiä! Kävimme molemmat Jarnon kanssa Trend Opticissa näöntarkastuksessa ja niinhän siinä kävi, että minulle määrättiin lukulasit ja Jarnolle puolestaan lasit kauas näkemistä varten. Löysimme niin superhienot kehykset, että kumpaakaan ei oikeastaan harmita, ollaan vaan hytkytty kärsimättöminä että jokojoko joko ne on valmiit. Ja nyt ne ovat! Palaan aiheeseen!

Kirppiskirjat. Kirjat ylipäänsä. Tuntuu, että kannan kolmasosan rahoistani Fredrikinkadulla sijaitsevaan Niteeseen enkä äkkiseltään keksi pennosilleni parempaa sijoituskohdetta. (Ei mennä nyt siihen onko hyvä vai huono asia, että henkinen pääoma on aina kiinnostanut taloudellista pääomaa enemmän.)

Kuvissa vilahtavat kirjahelmet ostin kuitenkin Iso Roban Fidalta laukun pohjalla kilisevillä kolikoilla ja olin molemmista eri syistä mielissäni. Muumit menivät minulta lapsena ohi, kun en kasvanut Suomessa, mutta kiinnostuin Tove Janssonista aikuisena, kun kävin muutamia vuosia sitten hänen tuotannolleen omistetussa laajassa näyttelyssä – sieltä löytyy nimittäin paljon muutakin kuin muumit. Kuvanveistäjän tytärtä en ole vielä lukenut.

Charles Bukowski puolestaan on tullut vuosien varrella tutuksi romaaniensa ja novelliensa kautta, mutta herran runouteen en ole aiemmin tullut tarttuneeksi ajan kanssa. Kansien välistä löytyy aika väkevää kamaa, niitä voi nautiskella aina muutaman kerrallaan vähän kuin maistelisi konjakkia hyvän illallisen jälkeen.

Laskiaispullat. Olen syönyt niitä kaksi eli noin neljäkymmentäkahdeksan vähemmän kuin olisin halunnut. Harmi, että vatsa ei vaan kestä. Rakastan hiilareita kaikissa muodoissaan ja siksipä onkin tragedia, että olen joutunut kehoni hyvinvointini nimissä karsimaan ne viime aikoina ruokavaliosta lähes kokonaan. Sitä suuremmalla syyllä nautin tuhatprosenttisesti näistä hetkistä, kun syön jotain totaalisen epäterveellistä ja hyödytöntä, josta tulee vain ja ainoastaan hyvälle mielelle. Uskon vakaasti, että onni löytyy tasapainosta. Tasapainolla tarkoitan sitä, että ainakin joskus syö pullaa.

Kevät ja pajunkissat. Okei, eletään vasta helmikuun loppua ja tiedostan täysin, että sää voi tehdä vielä monta täyskäännöstä ja lyödä tuolilla naamaan. Kukaan ei voi silti kieltää, etteikö ulkona juuri nyt näyttäisi ja tuntuisi keväiseltä! Loskalammikot ovat kuivuneet ja paljas asfaltti tuntuu vanhalta ystävältä. Aurinkokin on näyttäytynyt monena päivänä, olen imenyt itseeni valoa kuin nuupahtanut kasvi. Miten sillä voikaan olla niin suuri vaikutus omaan oloon? Lämpenevien kelien iloa himmentää vähän huoli siitä onko tämäkin merkki ilmaston muuttumisesta. Toisaalta juuri tätä kirjoittaessani korvanappiini kantautui tieto, että loppuviikoksi olisi luvattu taas lumipyryä. Kattellaan. Onneksi on nuo kukkakaupasta kotiinkannetut pajunkissat, joiden turvin pitää yllä toivetta keväästä. Lumoudun niiden pehmeydestä aina kun näen ne.

Miten teidän helmikuu on sujunut? 

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Pienet ilot viikonloppuun

Paluu arkirytmiin on sujunut vähän vaihtelevalla menestyksellä, köhien ja kompastellen. Onni onnettomuudessa on, että kerrankin on ollut aikaa hissuksiin parantua ja palautua, tarttua alkaneen vuoden töihin ja tehtäviin asia kerrallaan ilman aikataulupaineita. Päätin jo viime syksynä umpikyllästyneenä omaan arkeeni, että tänä vuonna ei ole enää jatkuva kiirepaniikki – so far so good. Aavistan, että päätös joutuu koetukselle ensi kuun alussa, kun työt alkavat täydellä teholla, mutta sitäpä suuremmalla syyllä on hyvä, että on tässä ollut aikaa opetella uusia ja terveempiä rutiineja.

Toipilaana on tullut oltua kotoa aika paljon, onneksi siellä on vihdoin toimiva keittiö. Loppusuoralla olevasta remontista uupuu vielä muutama juttu, mutta tuntuu superluksukselta, että kodin kaikki neliöt ovat nyt käytössä. Energia ei ole riittänyt kovin kummoisiin ruoanlaittospektaakkeleihin, mutta olemme haudutelleet inkiväärillä terästettyä teetä, paahtaneet ruusukaalia, paistaneet munakkaita. Valmistaneet yksinkertaisia aterioita, jotka pitävät ihmisen elossa ja tyytyväisenä siinä missä kolmen ruokalajin illallisetkin.

Kodin seinät ovat monen huoneen osalta vielä tyhjät, mutta olohuoneessa ja työhuoneessa olemme saaneet ripustettua muutamia teoksia seinille. Ruokapöydän yllä on ehdoton suosikkini, lempitaiteilijani Marianne Niemisen öljyvärimaalaus, joka säteilee huoneeseen hiljaista energiaa. Kirjoitinkin viime syksynä Manin mustista töistä hänen viimeisimmän näyttelynsä aikoihin.

Ostin perjantain kunniaksi pitkästä aikaa kukkakimpun – pahasti keskeneräisen remontin keskelle ei tuntunut kauhean järkevältä tuoda tuoreita kukkia. Vaaleanpunaisesta unikosta tulee rönsyilevän kimpun päätähti, kun se avautuu tuosta vähän. Elän toivossa, että kimpusta tarttuu vähän eloa omaankin yhä nuutuneeseen olooni.

Kuvissa vilahtaa myös uusi Sara Karlssonin uusi kaunis kirja, josta sain postissa arvostelukappaleen – kiitos! Asioita jotka tekevät kodin keskittyy suurten sisustusbudjettien ja trendien sijaan läsnäoloon ja muihin tärkeisiin asioihin, joista kodin tunnelma syntyy. Olen seurannut Saran tekemisiä ensimmäisestä blogista saakka ja tykännyt aina hänen raikkaista ajatuksistaan ja kevyestä, vaivattomasta kirjoitustyylistään. Pidin kovasti myös Saran edellisestä kirjasta, jossa syvennyttiin onnellisen elämän anatomiaan.

Kotiin ja asumiseen keskittyvä uutuus kiinnostaa tietysti erityisesti nyt, kun omaa kotia pääsee vihdoin laittamaan itselle omaksi ja viihtyisäksi. Suosittelen viikonloppuun myös Saran nykyistä Minutes-blogia, joka tuntuu virkistävältä tuulahdukselta tässä hektisessä ajassa. Esimerkiksi stressitön lähestyminen liikuntaan puhuttelee juuri nyt.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Vastuullisia kukkia ja tuoksuvia jouluasetelmia

Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen ja Asennemedia

Kas, enää pari viikkoa jouluun! Innokkaimmat joulunystävät ovat kantaneet kuusen kotiin ja ripustaneet jouluvaloja jo viikkoja sitten. Itsekin tykkään nykyään joulusta, mutta olen ehkä hiukan maltillisemman linjan kannattaja: muutamalla kauniilla kukalla ja kynttilöillä saa kotiin just sopivasti joulutunnelmaa.

Puhutaan tänään kukista. Kauniisti kotimainen nimittäin haastoi minut tekemään hyasinteista omanlaiseni sommitelmat ja sehän sopi, koska hyasintit ovat suosikkejani kotimaisista joulukukista. Ne ovat pienestä koostaan huolimatta hiukan pöyhkeitä ja erittävät eteeristä öljyä, joka selittää kukinnon huumaavan tuoksun.

Hankin aina hyasinttini ruukussa, sillä ruukkukukat kestävät kauemmin. Hyvin hoidettuna samoista hyasinteista voi saada iloa (ja aromaterapiaa) koko joulun ajaksi. Mutta hyasinttia ei ole suinkaan pakko pitää mullassa! Itse tykkään eniten hyasintin nakulookista: puhdistin ne mullasta ja sujautin Riihimäen lasin vintagepurkkeihin olemaan hurmaavia. Kävin kaupassa pitkän henkisen taistelun vaaleanpunaisten ja sinisten kukkien välillä, ja päädyin lopulta sinisiin. Normaalisti valitsen aina vaaleanpunaisen ja kaipasin tällä kertaa jotain erilaista.

Jos haluat kokeilla samaa kotona, tässä simppelit ohjeet: puhdista sipulit ja vaaleat juuret mullasta. Kannattaa aloittaa puhdistaa käsin ja huuhtoa vedellä vasta lopuksi, jos viimeiset multarippeet sitä vaativat (älä tee niinkuin minä ja aloita vedellä, koska kastuneet multapaakut takertuvat raivostuttavasti juuriin ja sen jälkeen ne on kahta vaikeampi irrottaa). Ole varovainen, ettei herkkä juuristo vahingoitu. Laita maljakon tai lasipurkin pohjalle viileää vettä ja aseta sipuli sinne niin, että juuret ovat kokonaan veden peitossa. Vettä lisätään tarpeen mukaan. Lannoitteita ei tarvita.

Luin muuten, että hyasintteja on kasvatettu Suomessa, tarkemmin sanottuna Turussa jo 1600-luvulla, jolloin ne eivät suinkaan olleet joka kodin joulukukkia, vaan rikkaiden ihmisten himoitsemia luksuskukkia.

Mielenkiintoisin pala hyasinttien historiaa löytyy kuitenkin vielä kauempaa, kreikkalaisesta mytologiasta asti. Oli kuuma nuorukainen nimeltä Hyakinthos, josta piti sekä Apollon että Zefyros. Kun Hyakinthos valitsi Apollonin, Zefyros mustasukkaisuuksissaan surmasi tämän. Apollon halusi tehdä Hyakinthoksen nimestä kuolemattoman ja niin hän muutti Hyakinthoksen veren kukaksi. Eli hyasintiksi. Samaan aikaan brutaalia ja hyvin lyyristä, eli juuri sellainen kuin kaikki kreikkalaisen mytologian tarinat ovat.

Ostin myös nipun valkoisia hyasintteja. Runsaus on helppo stailauskikka: joskus enemmän on enemmän. Kaivelin kaapeista erilaisia keraamisia ruukkuja, joita olen kerännyt vuosien varrelta kirppiksiltä ja reissuilta: yhden näistä ruukuista olen tuonut Australiasta, toisen Berliinistä, loput ovat suomalaista käsityötä 60- ja 70-luvulta. Erilaisia ruukkuja yhdistää sävymaailma, joka sitoo ne yhtenäiseksi sommitelmaksi. Tykkään!

Kukkaostoksillakin voi tehdä vastuullisia valintoja: lähiruoan ohella on olemassa lähikukkia. Kotimainen kukka on eettinen valinta, sillä jokaisen kukan voi jäljittää puutarhalleen asti ja työntekijöillä on takuulla hyvät oltavat ja palkkaus kunnossa. Itse en muuten tiennyt, että kotimaiset kukkatarhat ovat yksi suurimmista maahanmuuttajien ja nuorten työllistäjistä. Monilla kotimaisilla puutarhoilla pääsee myös vierailemaan, joten läpinäkyvyys on kunnossa.

Kotimaisten joulukukkien kohdalla vastuullisuuden takaa sirkkalehtimerkki, joka tarkoittaa, että kukan kasvattaja sitoutuu Laatutarha-ohjeistoon. Siinä painotetaan tuotannon ympäristövaikutuksia, henkilöstön hyvinvointia ja tuotteiden turvallisuutta.

Muutama vinkki hyasinttiostoksille:

~ Kotimainen joulukukka on vastuullisin valinta, etsi pakkauksesta sirkkalehtimerkkiä. Kotimaisia joulukukkia myydään lähes kaikissa ruokakaupoissa, marketeissa ja kukkakaupoissa. Kotimaisten kukkien kohdalla laatukin on kohdallaan: kuljetusmatkat ovat lyhyet ja kukat säilyvät paremmin.
~ Nupullaan olevalla hyasintilla kestää hetki avautua kukkaan. Jos haluat nopeuttaa avautumista, tarjoile hyasintille ruokalusikalla hiukan lämmintä vettä ja pidä se patterin vieressä.
~ Hyasintti kestää kauemmin, jos siirrät sen yöksi viileään paikkaan.
~ Kastele niukasti, jotta hyasintti ei innostu kasvamaan liian pitkäksi.
~ Jos hyasintti silti venähtää ruukussaan, anna sille jatkoaikaa leikkokukkana. Leikkaa mahdollisimman läheltä sipulia ja sujauta maljakkoon, jossa on niukasti kylmää vettä.
~ Pitkää vartta voi tukea ruukussa kepillä! Sen saa tuikata suoraan sipulista läpi.
~ Jos satut olemaan puutarhan, terassin tai parvekkeen onnellinen omistaja, hyasintin sipulin voi kukinnan jälkeen kuivattaa ja istuttaa seuraavana syksynä ulos maahan tai ruukkuun!
~ Varoituksen sana: hyasintin erittämät eteeriset öljyt voivat aiheuttaa allergisen reaktion herkille.

Osuipa kukkavalintoihini muuten isänmaalliset sävyt! No sehän sopii. Näkyykö teillä joulu jo kotona? Entä kiinnostaako joulukukat?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA