Vastuullisia kukkia ja tuoksuvia jouluasetelmia

Kaupallinen yhteistyö Kauniisti kotimainen ja Asennemedia

Kas, enää pari viikkoa jouluun! Innokkaimmat joulunystävät ovat kantaneet kuusen kotiin ja ripustaneet jouluvaloja jo viikkoja sitten. Itsekin tykkään nykyään joulusta, mutta olen ehkä hiukan maltillisemman linjan kannattaja: muutamalla kauniilla kukalla ja kynttilöillä saa kotiin just sopivasti joulutunnelmaa.

Puhutaan tänään kukista. Kauniisti kotimainen nimittäin haastoi minut tekemään hyasinteista omanlaiseni sommitelmat ja sehän sopi, koska hyasintit ovat suosikkejani kotimaisista joulukukista. Ne ovat pienestä koostaan huolimatta hiukan pöyhkeitä ja erittävät eteeristä öljyä, joka selittää kukinnon huumaavan tuoksun.

Hankin aina hyasinttini ruukussa, sillä ruukkukukat kestävät kauemmin. Hyvin hoidettuna samoista hyasinteista voi saada iloa (ja aromaterapiaa) koko joulun ajaksi. Mutta hyasinttia ei ole suinkaan pakko pitää mullassa! Itse tykkään eniten hyasintin nakulookista: puhdistin ne mullasta ja sujautin Riihimäen lasin vintagepurkkeihin olemaan hurmaavia. Kävin kaupassa pitkän henkisen taistelun vaaleanpunaisten ja sinisten kukkien välillä, ja päädyin lopulta sinisiin. Normaalisti valitsen aina vaaleanpunaisen ja kaipasin tällä kertaa jotain erilaista.

Jos haluat kokeilla samaa kotona, tässä simppelit ohjeet: puhdista sipulit ja vaaleat juuret mullasta. Kannattaa aloittaa puhdistaa käsin ja huuhtoa vedellä vasta lopuksi, jos viimeiset multarippeet sitä vaativat (älä tee niinkuin minä ja aloita vedellä, koska kastuneet multapaakut takertuvat raivostuttavasti juuriin ja sen jälkeen ne on kahta vaikeampi irrottaa). Ole varovainen, ettei herkkä juuristo vahingoitu. Laita maljakon tai lasipurkin pohjalle viileää vettä ja aseta sipuli sinne niin, että juuret ovat kokonaan veden peitossa. Vettä lisätään tarpeen mukaan. Lannoitteita ei tarvita.

Luin muuten, että hyasintteja on kasvatettu Suomessa, tarkemmin sanottuna Turussa jo 1600-luvulla, jolloin ne eivät suinkaan olleet joka kodin joulukukkia, vaan rikkaiden ihmisten himoitsemia luksuskukkia.

Mielenkiintoisin pala hyasinttien historiaa löytyy kuitenkin vielä kauempaa, kreikkalaisesta mytologiasta asti. Oli kuuma nuorukainen nimeltä Hyakinthos, josta piti sekä Apollon että Zefyros. Kun Hyakinthos valitsi Apollonin, Zefyros mustasukkaisuuksissaan surmasi tämän. Apollon halusi tehdä Hyakinthoksen nimestä kuolemattoman ja niin hän muutti Hyakinthoksen veren kukaksi. Eli hyasintiksi. Samaan aikaan brutaalia ja hyvin lyyristä, eli juuri sellainen kuin kaikki kreikkalaisen mytologian tarinat ovat.

Ostin myös nipun valkoisia hyasintteja. Runsaus on helppo stailauskikka: joskus enemmän on enemmän. Kaivelin kaapeista erilaisia keraamisia ruukkuja, joita olen kerännyt vuosien varrelta kirppiksiltä ja reissuilta: yhden näistä ruukuista olen tuonut Australiasta, toisen Berliinistä, loput ovat suomalaista käsityötä 60- ja 70-luvulta. Erilaisia ruukkuja yhdistää sävymaailma, joka sitoo ne yhtenäiseksi sommitelmaksi. Tykkään!

Kukkaostoksillakin voi tehdä vastuullisia valintoja: lähiruoan ohella on olemassa lähikukkia. Kotimainen kukka on eettinen valinta, sillä jokaisen kukan voi jäljittää puutarhalleen asti ja työntekijöillä on takuulla hyvät oltavat ja palkkaus kunnossa. Itse en muuten tiennyt, että kotimaiset kukkatarhat ovat yksi suurimmista maahanmuuttajien ja nuorten työllistäjistä. Monilla kotimaisilla puutarhoilla pääsee myös vierailemaan, joten läpinäkyvyys on kunnossa.

Kotimaisten joulukukkien kohdalla vastuullisuuden takaa sirkkalehtimerkki, joka tarkoittaa, että kukan kasvattaja sitoutuu Laatutarha-ohjeistoon. Siinä painotetaan tuotannon ympäristövaikutuksia, henkilöstön hyvinvointia ja tuotteiden turvallisuutta.

Muutama vinkki hyasinttiostoksille:

~ Kotimainen joulukukka on vastuullisin valinta, etsi pakkauksesta sirkkalehtimerkkiä. Kotimaisia joulukukkia myydään lähes kaikissa ruokakaupoissa, marketeissa ja kukkakaupoissa. Kotimaisten kukkien kohdalla laatukin on kohdallaan: kuljetusmatkat ovat lyhyet ja kukat säilyvät paremmin.
~ Nupullaan olevalla hyasintilla kestää hetki avautua kukkaan. Jos haluat nopeuttaa avautumista, tarjoile hyasintille ruokalusikalla hiukan lämmintä vettä ja pidä se patterin vieressä.
~ Hyasintti kestää kauemmin, jos siirrät sen yöksi viileään paikkaan.
~ Kastele niukasti, jotta hyasintti ei innostu kasvamaan liian pitkäksi.
~ Jos hyasintti silti venähtää ruukussaan, anna sille jatkoaikaa leikkokukkana. Leikkaa mahdollisimman läheltä sipulia ja sujauta maljakkoon, jossa on niukasti kylmää vettä.
~ Pitkää vartta voi tukea ruukussa kepillä! Sen saa tuikata suoraan sipulista läpi.
~ Jos satut olemaan puutarhan, terassin tai parvekkeen onnellinen omistaja, hyasintin sipulin voi kukinnan jälkeen kuivattaa ja istuttaa seuraavana syksynä ulos maahan tai ruukkuun!
~ Varoituksen sana: hyasintin erittämät eteeriset öljyt voivat aiheuttaa allergisen reaktion herkille.

Osuipa kukkavalintoihini muuten isänmaalliset sävyt! No sehän sopii. Näkyykö teillä joulu jo kotona? Entä kiinnostaako joulukukat?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Tervetuloa toukokuu

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että on jo toukokuu. Ensinnäkin sen ensimmäiset päivät on vallinnut sama tihkusateinen harmaus, joka tuntuu nykyään olevan vuodenajasta riippumatta Helsingin pääasiallinen säätila. Toisekseen sisäisen kalenterini mielestä menemme aikaisintaan huhtikuun toisessa viikossa, mutta se nyt ei ole mikään yllätys, sillä sisäinen kalenterini on lähtökohtaisesti yhtä sekaisin kuin sisäinen kellonikin. Ei takerruta siihen – on siis toukokuu! Melkein kesä! Olkoonkin, etten ole luopunut vielä talvitakeistani.

Kuvat ovat vappupäivän jälkeiseltä aamulta, kun heräsimme arkeen kahden ystävien kanssa vietetyn päivän jälkeen. Onneksi ei ollut mitään aikaista aamupalaveria. Viinilaseja lojui siellä täällä ja työhuone oli iloisen sekasorron vallassa, kun olimme innostuneet porukalla yöllä maalaamaan. Viininhuuruinen taidepaja, miten mahtava konsepti! Otin muutaman kuvan sotkusta, sillä itse juhlista ei ollut kuin tallentunut kameraan kuin jokunen heilahtanut yhteiskuva.

Vappuvastaanotosta tuli juuri niin stressitön kuin toivoinkin. Ei ollut mitään virallisia kutsuja, kemuista mainittiin niille, joiden kanssa tuli puhe vapusta. Paikalle saapui juuri sen verran ystäviä, että kaikki mahtuivat yhdessä katetun pöydän ympärille. Pöydän alla vartioi omien vappunakkiemme lisäksi yllätysvieras, osuvasti nimetty Vappu-koira. Koirat ovat kotibileiden käteviä apureita – ei haittaa vaikka lattialle putoaa sipsejä, koska sinne ei takuulla jää muruakaan.

Olemme henganneet myös Ollin näyttelyn avajaisissa Helsinki Contemporaryssa, päätyneet yllätysillallisille, tutustuneet uusiin ihmisiin ja löytäneet itsemme odottamattomista keskusteluista. Sellaisesta tulee riehakas olo, että kesä on todella kulman takana – spontaanien käänteiden mahdollisuus kasvaa eksponentiaalisesti heti kun lomakausi alkaa kimaltaa näköpiirissä eikä ole enää pelkkä teoreettinen käsite. Kävelin eilen hapsukorkkareissa kotiin – ne kastuivat tietysti sateessa, mutta sellaista se on – ja mietin, että taas on selvitty mitenkuten kunnialla yhdestä talvesta. Noin ne vaan kuluvat ja taittuvat taas kohti valoa, vaikka joka kerta koittaa jossain vaiheessa synkkä varmuus siitä, että tällä kertaa tämä marraskuu kestää kuuden kuukauden sijaan ikuisesti eikä kesä tule enää koskaan.

Vasemmalla vappuyön taidepaja seuraavana aamuna, oikealla installaatio nimeltä LUNA WAS HERE.

Kuunvaihteeseen on mahtunut vapunvieton ja sosiaalisten rientojen lisäksi ihan pirusti töitä. Oli pari projektia, jotka paisuivat isommiksi kuin olin kuvitellut, ja siksi blogissa on ollut vähän hiljaista. Olen istunut tietsikan äärellä ja naputtanut pieni hiki pinnassa hommia pois alta, onnellisena siitä, että nykyään nämä kiireviikot ovat oikeasti vain viikkoja siellä ja toisia tuolla, eikä pysyvä tila. On sanoinkuvaamattoman tyydyttävää, kun tehtävälistat oikeasti lyhenevät eikä yliruksattujen kohtien tilalle ilmaannu heti kolme uutta.

Onneksi on se uusi energia, jonka turvin olen jaksanut pahemmin väsähtämättä nämä pitkät päivät – ja ihanaa, että nyt alkoi viikonloppu. Ei se suinkaan ole vapaa, mutta aikataulut ovat vapaat ja saan yksiä kuvauksia lukuunottamatta tehdä työni vaikka sängyssä. Tämän duunia paiskien, viinitellen ja taidepäissään vietetyn viikon vastapainoksi tarvitaan nyt ihan pelkkää olemista: pitkiä yöunia, vähän liikkumista ja sitä valuvaa ja venyvää aikaa, jonka saa tuhlata vaikka kahvin keittämisestä haaveiluun ja sen pohtimiseen jaksaisiko mennä suihkuun vai ottaako mieluummin nokoset. Vierashuoneessa on nimittäin muutaman viikon takaisten yövieraiden jäljiltä peti, johon koirillakin on lisenssi – eikä mikään ole parempaa kuin koko perheen yhteiset päiväunet.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Voiko virtaa olla liikaa?

Olen kärsinyt kroonisesta väsymyksestä siitä saakka kun aloitin viisivuotiaana koulun ja opin, etten ole aamuihminen. No, ehkä silloin se oli vielä unisuutta. Väsymykseksi se muuttui teinivuosina, kun päätin alkaa elää neljää elämää yhtäaikaa ja sen seurauksena lopetin nukkumisen. Ei varsinaisesti auttanut asiaa, että Australian valo oli muuttunut pohjoisen kaamokseksi. Mutta työelämään siirtyminen se vasta oli ojasta allikkoon kompastumista naama edellä! Viimeiset viisitoista vuotta on väsyttänyt ihan jokaisena valveillaolohetkenä siihen pisteeseen saakka, etten ole enää muistanut miltä tuntuisi olla ei-väsynyt. Olla esimerkiksi energinen. Tai edes vaikka perusvirkeä.

Siksi onkin kestänyt hetken hoksata, että nyt on jotain kummaa meneillään. Oireet ovat olleet outoja. Ei ole tehnyt mieli kiroilla aamuisin kun herätyskello soi. En ole tarvinnut neljää kuppia kahvia ennen kuin olen kyennyt avaamaan sähköpostin. Olen saanut tehtyä tunnissa sellaiset työt, joihin on aiemmin kulunut kolme. Hoidettavat asiat eivät ole tuntuneet hirvittävän vakavilta tai vaikeilta, ne ovat ihan vaan asioita. Iltaisin on tehnyt mieli lähteä kävelylle sen sijaan, että rojahdan sohvalle ja nukahdan. Ja sitten kun on alkanut väsyttää, se on ollut tervettä väsymystä, sellaista väsymystä joka ihmisen valtaa kun on touhunut paljon kaikenlaista ja kuuluukin käydä levolle. Ei jatkuvaa horkkaa ja horrosta, josta ei herää kunnolla koko päivänä.

Uskaltaako sen sanoa ääneen, ettei taika katoa? Otan riskin. Nimittäin, minulla on ENERGIAA! En ole enää koko ajan kuolettavan väsynyt! Jaksan tehdä, tarttua toimeen, pistää tuulemaan! Laadin suunnitelmia ja listoja, luonnostelen tekstejä, kirjaan ideoita muistiin ja järjestelen niistä päässäni kokonaisuuksia. Tekee mieli tanssia ja loikkia, Jarnon suureksi huvitukseksi olen vähän loikkinutkin. Eikä se ole vain yksittäinen virtapiikki, koska tätä on jatkunut nyt monta viikkoa, ehkä jo kuukauden tai kaksi. Kaikesta puuttuu semmonen kummallinen sumu, jonka keskellä olen kellunut niin kauan kuin muistan.

Voiko se olla vaan tämä kevät? Yleensä olen tosin ollut keväisinkin väsynyt (vaikka toki paremmalla tuulella kuin talvisin). Ehkä se johtuu kaikista vitamiineista ja marjoista, joita olen alkanut hotkia? Olen toki niitä syönyt silloin tällöin aiemminkin. Osittain se liittyy ihan varmasti siihen, että olen ainakin toistaiseksi, kop kop, päässyt eroon jatkuvista vatsakivuistani. En ole tätä ennen edes tajunnut miten paljon jatkuva kipu voi lamaannuttaa ja uuvuttaa ihmistä.

Vähän jännittää voiko tämä ihana ja ihmeellinen tunne kadota taas sinne mistä tulikin, mutta koitan ruokkia sitä kaikella hyvällä: yöunilla, ulkoilmalla, ravitsevilla aamiaisilla. Viime viikkoina olemme nimittäin alkaneet harjoitella täydellisen uppomunan tekoa – tätä virtaa kun näköjään piisaa heti aamusta. Työnjako on selvä: Jarno pyörittää etikkaa kiehuvaan veteen ja minä loikkelehdin ympäri keittiötä.

Ihanaa alkuviikkoa, ihmiset! Paljon asiaa luvassa tälläkin viikolla.