Kukkia ja koiria

Sunnuntaina julkaisemani pentukuvat saivat suuren suosion, mutta ei tämä koirakuvatulva suinkaan vielä tähän loppunut! Skippaa siis suosiolla tämä kirjoitus, jos nakinmuotoiset eläimet eivät saa mustaa sydäntäsi pamppailemaan. Seuraa nimittäin kuvia ja muistiinpanoja viime viikonlopun varrelta, kun meillä oli oman Juno-koiran lisäksi kaksi lainakoiraa viettämässä viikonloppulomaa.

En voinut olla ajattelematta Jarvista kun nurkissamme rynnisti ruskea mäykkypoika. Jarvis oli tuossa iässä aivan samanlainen hurjapää kuin Paavo on, utelias ja jääräpäinen ja varustettu pattereilla, jotka eivät lopu. Jarviksen lailla Paavokin jakeli suukkoja – jos sen sai pysähtymään tarpeeksi pitkäksi aikaa. Nuuhkin sen untuvaista turkkia ja menin hetkeksi takaisin siihen päivään yksitoista vuotta sitten, kun nostin Jarviksen ensimmäistä kertaa syliini.

Lainasimme perjantaina kotiamme pieneen sadonkorjuujuhlaan, joita varten Jenni taikoi huoneisiin oikean tunnelman. Jarno oli juhlien virallinen valokuvaaja, minä tartuin kameraan vasta kun kaikki oli ohi – en malttanut olla ikuistamatta tuota tyhjentynyttä pöytää, jossa vielä viipyilee lähteneiden vieraiden energia. Jennin kokoama hortensiakimppu oli kaunein hetkeen.

Puolivuotias Sauli näyttää aivan minikokoiselta Juno-koiralta! Ihmekös, että pentu herätti Junossa hoivavietin: se pesi Saulin korvia, nuoli sen kirsua, kirputti sen niskaa ja jopa ryntäsi raivokkaasti haukkuen puolustamaan Saulia Paavoa vastaan, kun veljesten leikit kävivät Junon mielestä liian raisuiksi Saulille.

Jarnon kainalo oli Saulin lempipaikka: piti välillä ottaa pieni power nap jotta jaksoi taas hillua ja riehua. Pennuissa on kyllä parasta tuo on/off mode. Ensin painellaan sata kilsaa tunnissa ympäri asuntoa, kaksi sekuntia myöhemmin ollaan kyljellään keskellä lattiaa ja kuorsataan, tai simahdetaan kainaloon kesken leikin.

Ruokailutilanteet huvittivat. Juno rakastaa ruokaa yli kaiken, todennäköisesti enemmän kuin minua ja Jarnoa, mutta viime viikonloppuna ilmeni, että Sauli on ruoasta – jos mahdollista – vielä enemmän innoissaan. Pentu hotki oman annoksensa alta kolmen sekunnin ja oli sen jälkeen sujuvasti siirtymässä imuroimaan Paavon ja Junon kuppeja. Jonkun piti toimia erotuomarina, koska muille ei olisi jäänyt safkaa ollenkaan.

Kirsikkatoffeepallot ovat paholaisen keksintö ja peräisin punavuorelaisesta karkkikaupasta nimeltä Roobertin Herkku. En tietäisi niistä mitään ellei ystäväni olisi vinkannut niistä, tavallaan toivon ettei olisi. Pitää ehkä lanseerata talouteen joku karkkipäivä, koska muutoin tekee mieli kipittää Viiskulmaan joka päivä.

Pennut muistuttavat pieniä lapsia siinä suhteessa, että ne heräävät aikaisin ja haluavat koko huomiosi. Heti. HERÄÄ! Aamuhetkistä ei ole kuvaa, koska oli liian kiire yrittää piiloutua  pentuhyökkäyksiltä peiton alle, mutta ylläolevassa ruudussa on esimerkki vaativuudesta, jolla puolivuotias pikkukoira manipuloi kohteensa tekemään mitä tahansa. Esimerkiksi nostamaan pennun kainaloonsa, koska haluaa hinnalla millä hyvänsä nukkua vielä vartin.

Sadonkorjuujuhlien jälkeen oli pienemmän porukan sadonkorjuujatkot. Kyllä, ne lasketaan jatkoiksi, vaikka loppuivat puoleen yöhön mennessä. Olen tullut aika monen ystävän kanssa siihen tulokseen, että jos aikoo juoda viiniä yli kolmekymmentävuotiaana, on viisainta aloittaa aikaisin ja olla ajoissa nukkumassa – silloin välttyy krapulalta, jotka kestävät nykyisin kaksi päivää. Tai kolme, jos tekee kardinaalivirheen ja juo vodkaa.

Mäyräkoiralauman ruoanjälkeinen rituaali: täytyy tarkistaa kaikki muut kulhot ihan siltä varalta, että niihin olisi jäänyt murunen tai kaksi. Ei koskaan ole, mutta ei sitä ikinä tiedä. Mikä ikuinen optimismi. Ja sitten on vuorossa taas torkut.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

MÄYRÄKOIRAMAFIA

Kylläpä alkoi inbox paukkua, kun kerroin, että meille tulee lainakoiria! Tilasitte koirakuvia, saamanne pitää. Kaniinimäyräkoiranpentu Sauli ja vain hiukan vanhempi kääpiömäyräkoiraveljensä Paavo saapuivat meille perjantai-iltana hoitoon ja meno on ollut siitä saakka varsin vauhdikasta. Tuupataanpa sunnuntain kunniaksi tänne pieni kuvasarja tästä spektaakkelista.

Succesin terassilta otettu kuva kruunaa olennaisimmat: Sauli tahtoo olla sylissä ja pojottaa siellä touhukkaana koko puolivuotiaan pennun pätevyydellään, Paavo liehitteee Junoa ja Juno teeskentelee vaikeastitavoiteltavaa daamia, kunnes heittäytyy selälleen ja antautuu armottomaan peuhaukseen.

Succesin jättikorvapuusti on isompi kuin Sauli. Söimme sellaisen puoliksi, vallan hyvä lounas! Erikokoiset kuonot välissämme ojentautuivat korvapuustia kohti kuin nälkiintyneet linnunpoikaset.

Siinä sitä ollaan niin viattomana. Ihan kuin sama pikkukoira ei olisi hetkeä aiemmin roikkunut kaikilla naskalihampaillaan farkkujeni lahkeessa ja polvessa, nilkassani ja sukassani. 

Mini gang. 

Molemmat pojat palvoivat Jarnoa, aivan kuten Junokin (huomatkaa pieni mustasukkaisuus siellä ruudun alaoikealla). Jarno ei myönnä, mutta epäilen, että hän viettää talouden omien ja lainakoirien kanssa keittiössä salaisia välipalahetkiä. Mäyräkoiran ikuinen rakkaus on todellakin voitettavissa voileivällä.

Lauantaina satoi vettä ja Sauli päätti, että silloin ei tarvitse kävellä itse.

Nauratti miten nopeasti näistä kolmesta koirasta tuli LAUMA.

Ette kai aio syödä tuota valtavaa korvapuustia kokonaan itse? Kohteliaasti tiedustelevat Sauli, Paavo ja Juno.

Niitä hetkiä, kun kolmen koplasta jokainen haluaa eri suuntaan (ja kaikkia ottaa yhtä paljon päähän, kun asia päätetään heidän puolestaan).

Kainalolaukkuni oli eilen kovin karvainen.

En pääse yli näistä pyöreistä pentusilmistä! Puhumattakaan siitä, kun tuo kolmikko päättää yhdessä sulattaa kaikkien sydämet, kas näin:

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

ESITTELYSSÄ UUSI OLOHUONE

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

Kylläpä uusi sohvamme herätti ihastusta! En ihmettele yhtään, vietinhän itsekin ensimmäisen viikkoni sen kanssa lähinnä huokaillen ja silitellen sen huumaavalta tuoksuvaa nahkaa. BoConceptilta tilattu Istra-sohva lunasti samantien paikkansa keskeltä olohuonetta, johon se oli kaavailtu katseenvangitsijaksi. Se on kauniille, konjakinruskealle sohvalle varsin vaivaton tehtävä, sillä huoneessa ei ole kovin montaa muuta kalustetta kilpailemassa tilasta. Huomiostakin kisaa korkeintaan vaaleanpunaiseksi kalkkimaalattu seinä, joka on tuonut tilaan pehmeän, utuisen tunnelman. Taitaa olla niin, että seinä ja sohva yhdessä tekevät huoneesta sen mikä se on nyt.

Pohdimme hetken olisiko pitänyt sijoittaa sohva vaaleanpunaisen seinän eteen, se olisi juuri ja juuri mahtunut siihen ilman että olisi joutunut maanittelemaan sahalla. Päädyimme kuitenkin siihen, että se on kauneimmillaan erkkeri-ikkunan edessä: sohva saa seistä kaikessa kauneudessaan keskellä huonetta, siitä on helppo huudella parvekkeella hengaileville ja valo tulvii ikkunasta sen takaa. Sohva ja parveke ovat keväästä syksyyn sosiaalisen elämämme keskus, varsinkin nyt kun sohvalle mahtuu melkein kaikki kaverit yhtäaikaa.

Vaaleanpunaisen seinän edessä oleva sivupöytä on koottu vanhasta teak-puisesta levystä ja sen alle sujautetuista 60-luvun jaloista, jotka ovat kuulemma pitäneet aikoinaan pystyssä HOK:in pääkonttorin kukkatelineitä. Kirppislöytömme oli itseasiassa Hietsun myyjän myyntipöytä – suostui myymään sen meille kaiken muun tavaran alta, koska olimme niin kivoja (terveiset hälle, jos päätyy tänne joskus). Sivupöydällä elää jatkuvasti vaihtuva näyttely, se on joka viikko vähän erinäköinen kun valokuvat, printit ja maalaukset liikkuvat huoneesta toiseen etsiskelemässä lopullisia sijoituspaikkojaan. Tai niinhän minä itselleni väitän, mutta voihan olla, että ne nyt vaan ovat levotonta sorttia.

Takkakin on sopivasti sohvaa vastapäätä, samoin halkopinon eteen sijoitettu televisio, jonka alla on ystävältä hankittu pianojakkara. Olohuoneen vuolukivitakkaa ei olekaan juuri aiemmin näkynyt kuvissa, koska se oli komeasta iästään huolimatta kaamea rumilus, jonka harmaa pinta oli täynnä vihreitä ja ruskeita läikkiä. Siinä se kyhjötti ovenpielessä ja hallitsi koko huonetta tummanpuhuvalla olemuksellaan. Tovi sitten tajusimme, että takkoja on mahdollista pinnoittaa ja luvan saatuamme maalasimmekin sen valkoiseksi. Ei se vieläkään varsinainen kaunotar ole, mutta sulautuu nyt sentään muuhun huoneeseen. Se on muuten täysin toimiva, mikä on tietysti sen kaikkein paras puoli, koska asunnossa tulee talvisin helposti kylmä ja suuresta takasta saa irti niin lämpöä kuin tunnelmaa.

Taisinkin jo raportoida, että kuoleman partaalla horjuneet oliivipuut on saatu elvytettyä takaisin elävien kirjoihin! Älkää vaan kuvitelko, että minulla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Jarno on kastellut niitä tarkoin optimoidulla tahdilla, suihkutellut niitä välipäivinä vedellä, kanniskellut niitä parvekkeelle saamaan valokylpyjä ja varmaan laulanut niille tuutulauluja. Epäilen, että harva lemmikkieläinkään saa näin rakastavaa kohtelua, mutta hellä huomio on tuottanut tulosta. Molemmat puut puskevat uutta lehteä minkä ehtivät ja pääsevät ihan kohta kesälaitumelle – eli oliivitarhaksi miniparvekkeelle.

Sohva on koottu kahdesta kahden hengen moduulista, jotka on mahdollista tarvittaessa irroittaa toisistaan, jos joskus muutamme pienempään tai toisenlaiseen asuntoon.

Emme ole löytäneet olohuoneeseen oikeanlaista tarpeeksi suurta mattoa, joten kaksi pientä toimittavat nyt yhteistyössä sellaisen tehtävää. Vuosikymmeniä vanhat pikkumatot päätyivät lattialle sattumalta samaan aikaan ja näyttivät siinä aika kivalta, joten saivat ainakin toistaiseksi jäädä. Seinillä riippuu ystävän maalauksien lisäksi tyhjiä kehyksiä, jotka löytyivät jätelavalta pari viikkoa sitten. Niitä on makuuhuoneessa vielä lisää, katsotaan mihin ne päätyvät.

Haluaisin sanoa, että takan reunus on ollut samanlainen vaihtuva näyttelypaikka kuin sivupöytä, mutta ehkä se on ollut enemmänkin roinavarasto – siinä on seilannut epälukuinen määrä kahvikuppeja, kirjapinoja, kuitteja ja kynttilänjalkoja. Nyt kun takkaa voi vihdoin katsoa ilman että päätä alkaa särkeä, kokosimme talouden kivet sen reunukselle. Meillä on tämä yhteinen kivihulluus ja olemmekin haalineet vuorikristallikiteitä ja ruusukvartsia sieltä sun täältä matkojen varrelta. Kirppikseltä löydetty suolakivituikku sopii niiden sekaan.

Etsimme pitkään sopivaa sohvapöytää maailman kauneimman sohvamme kaveriksi, mutta sellaista ei osunut vastaan. Sitten huomasimme, että vallan passeli sohvapöytä syntyy suuresta tarjottimesta ja vanhasta marokkolaisesta nahkarahista, jotka ovat sattumalta samankokoiset. Tarjotin pyörii välillä myös sohvan rahin päällä, tilanteen ja tarpeen mukaan. Kätevää, ei tarvinnutkaan hankkia mitään uutta.

Mitään varsinaista sisustuslinjaa olohuoneessa ei ole ollut, sinne on koottu kalusteita ja tavaroita ihan fiiliksellä ja katsottu mitä syntyy. Vaaleanpunainen seinä ja konjakinruskea sohva määrittelevät pitkälti tunnelman ja onnistuvat minusta sitomaan kaikki erilaiset ainekset yhteen. Sohvaa lukuunottamatta melkein kaikki olohuoneen kalusteet ovat nimittäin vanhoja: kirppissaaliita, ystäviltä perittyjä esineitä, vanhan tavaran kaupoista tehtyjä hankintoja ja kolhiintuneita matkamuistoja. On jätelavalöytöjäkin, kuten tuo nurkassa nököttävä 60-luvun nojatuoli. Sen istuintyynyssä on valtava monttu, joka tekee siitä ihmisten mielestä erittäin ikävän istuttavan, mutta mäyräkoiran mielestä aivan parhaan mahdollisen pesän. Emme ole siis viitsineet korjata sitä, se saa olla Junon valtaistuin.

Palataanpa vielä hetkeksi sohvaan. Joku kysyi onko siinä mukava löhötä – no on! Nahka oli aluksi napakka, mutta pehmenee päivä päivältä. Ryhdikäs se on toki silti ja hyvä niin: en oikein tykkää liian syvistä ja pehmeistä sohvista, joihin uppoaa niin, että niistä on mahdotonta päästä ylös. Eipä sillä, etteikö tästäkin olisi välillä vaikea nousta – tyynyistä ja vilteistä saa koottua itselleen ihanan pienen pesän, joka vetää puoleensa myös poikaystäviä ja koiria. On myös ihanaa, kun sohvassa riittää tilaa: ei siinä kukaan koskaan istu, kaikki heittäytyvät heti selälleen tai kyljelleen. Se on hyvä merkki.

Koirankynsien jättämistä jäljistä kysyttiin myös. Puolen vuoden kokemuksen perusteella kovin helposti tuohon nahkaan ei jää jälkiä, ihan kunnolla pitää kyllä raapaista. Silloinkin jäljet huomaa vain, jos alkaa vartavasten etsiä niitä nahasta. Isommatkaan jäljet eivät oikeastaan häiritsisi – nahkasohvan koko pointti oli se, ettei sitä tarvitse olla koko ajan varomassa tai yrittää säilyttää sitä ikuisesti uudenveroisena. Kulumat ovat sohvaan tervetulleita, sillä sehän on nahkasohvassa just parasta, että se vain paranee vanhetessaan ja patinoituessaan. Jos kuitenkin haluaa pitää nahkasohvan mahdollisimman siistissä kuosissa, sitä varten on olemassa nahanhoitoaineita.

Mustavalkoisesta viltistä on muuten kysytty, sen ostin BoConceptilta kun olin tekemässä suuria sohvapäätöksiä.

Mitäs tuumaatte huoneesta ja sen uudesta keskipisteestä? Itse tykkään rennosta lopputuloksesta, se on viihtyisä, kutsuvakin. Istuimme aiemmin harvoin olohuoneessa, se tuntui vähän kolkolta ja keittiö oli kodin itsestäänselvä keskus. Nyt tilanne on tasaantunut ja niin asukkaat kuin ystävät vaeltavat tasapuolisesti keittiön ja olohuoneen välillä. Suurin kiitos siitä kuuluu kyllä uudelle sohvalle, joka vetää ihmisiä puoleensa samalla vastustamattomalla vetovoimalla kuin sipsikulho.

Muiden huoneiden lailla tämäkään ei ole varmasti niinsanotusti valmis setti, aina nämä vähän elävät kun tavaroita kulkeutuu huoneesta toiseen. Sen kummempia jatkosuunnitelmia ei olohuoneen varalle tällä hetkellä ole, ellei sitten kesän kunniaksi sittenkin innostuta vielä venkslaamaan sitä huonejärjestystä.

Lunastan mallipalkkioni lohimuodossa, kiitos.

***

Sisustushankintoja suunnitteleville vielä muistutukseksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. 

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. 

Seteli/koodi on voimassa 28. toukokuuta eli tämän viikon sunnuntaihin saakka.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA