This love is blind, colorful and wild

Tänään levylautasella: pehmeästi keinuvaa indiepoppia Australiasta. Laulaja-lauluntekijä Dustin Tebbutt on ennenkin esiintynyt blogissa ennenkin ja tänään on taas hänen vuoronsa. Ensinnäkin hän on julkaissut pitkästä aikaa uutta ja toisekseen kaipaan juuri nyt musiikkia, joka on sopivan jouluista olematta kuitenkaan joulumusiikkia. Jotain tunnelmallista, jonka tahtiin voi lämmittää glögiä, puuhailla ja pussailla (ja järkätä kotia pikkuhiljaa valmistuvan remontin keskellä siihen kuntoon, että täällä on kivaa viettää joulua).

Love is blind on lohkaisu syksyllä julkaistulta Chasing Gold -EP:ltä, joka löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta. Kappale on kaunis, mutta parasta on, että musavideossa on mukana hitunen huumoriakin. Voiko olla mitään ihanampaa kuin kahdenkymmenen tanssijan keskellä kiusallisesti hytkyvä indiepoppari? Ei ainakaan juuri nyt.


☊ DUSTIN TEBBUTT ~ LOVE IS BLIND

Viikon kaunein pianokappale (hyvän asian puolesta)

Mietin joskus artistien nimiä ja sitä miten kukin on päätynyt omaansa. Oliko se pitkällisen pohdinnan tulos, päähänpisto vai huonoista vaihtoehdoista vähiten huono? Joskus tuntuu siltä, että toiset vaan valitsevat umpimähkäisiä sanoja ja pistävät niitä peräkkäin. Ehkä siitä oli kysymys, kun seattlelainen muusikko Mike Hadreas valitsi taiteilijanimekseen Perfume Genius. Pelkän nimen perusteella ei ehkä arvaisi, että sen takaa löytyy taidepopia, folkia ja kamarimusiikkia yhdistelevä artisti ja hengästyttävän kauniita musiikkivideoita (katsokaa vaikka tämä). Jos pidät Sufjan Stevensista tai Antony and the Johnsonsista, kannattaa antaa tällekin mahdollisuus.

Anyways, sitä tulin kertomaan, että Perfume Genius on juuri julkaissut uuden version viimevuotisen No Shape -albuminsa alunperin hivenen ambientimmasta päätöskappaleesta Alan. Koko albumi on hieno, kuuntelemisen arvoinen. Päätöskappale on omistettu hänen pitkäaikaiselle kumppanilleen ja uusintaversio on tehty yhteistyössä W-putiikkihotelliketjun perustaman levymerkki W Recordsin kanssa. Kiintoisaa. En tiedä onko tämä osa sitä ensimmäistä trendiaaltoa, jossa kaikki perustivat levymerkkejä, vai ehtikö se mennä jo pois muodista ja tulla takaisin.


☊ PERFUME GENIUS ~ ALAN (REWORK)

Kaikki uusintaversion striimaustulot ohjataan newyorkilaiseen hyväntekeväisyysjärjestöön nimeltä Immigration Equality, joka taistelee Amerikassa LGBTQ -vähemmistöihin kuuluvien ja HIV-positiivisten turvapaikanhakijoiden oikeuksista. Tätä kappaletta kannattaa siis luupata vieläkin antaumuksellisemmin kuin yleensä.

Immigration Equality is doing important work providing free legal services for LGBTQ and HIV-positive individuals that are seeking asylum in the U.S. It’s a hugely important cause to me, especially now. Like many generations before us, we still have many challenges facing us here in America, but also around the world. In over 80 countries being LGBTQ is still criminalized. It is vital that we as a nation and as a global community continue to fiercely support those that keep us moving forward. Everyone deserves a chance to be safe and free. It is a human right. – Perfume Genius The Faderin haastattelussa

PS. Päivän musaknoppi: huomasin tietoa metsästäessäni, että artisti on syntynyt tähän maailmaan tasan viisi päivää ennen minua. Ah, hyvää vuosikertaa.

Sunnuntain musasuositus (ja riitoja Neil Youngista)

Taloudessa käydään toistuvia Neil Young -aiheisia riitoja. Pidän Youngin varhaisista levyistä ja mielestäni Hey Hey, My My on hienoimpia kappaleita mitä 70-luvun lopulla on tehty, mutta elämäni valon mielestä se on “helvetin ärsyttävää määkimistä”. Yhdestä asiasta olemme Jarnon kanssa yhtä mieltä: kirkkaasti parasta mitä Neil Young on tehnyt on instrumentaalinen soundtrack postmoderniin amerikkalaiseen länkkäriin nimeltä Dead Man (1995). Jim Jarmuschin ohjaamassa mustavalkoelokuvassa näyttelee Johnny Deppin ja Billy Bob Thorntonin kaltaisten nimien lisäksi mm. ikuinen rakkauteni Iggy Pop. Pelkästään tekijäkaartin perusteella voi päätellä, että leffa ei voi olla huono, eikä se onneksi olekaan – suosittelen.

Tarina eli internet kertoo, että Young on improvisoinut suurimman osan soundtrackista soittamalla kitaraa katsoessaan elokuvan kohtauksia. Aika siistiä! On pistänyt vaan äänityksen päälle ja katsonut mitä lähtee. Lopputulos istuu surrealistiseen elokuvaan kuin nenä naamaan ja kestää kuuntelua leffasta irrotettunakin. Usko pois, me tiedämme, olemme soittaneet tätä yhtä kappaletta toistolla koko viikonlopun. Rakastan särisevän sähkökitaran ja akustisen kitaran hidasta, hypnoottista vuoropuhelua. Ja tietysti tuota tunnelmaa, johon voisin lillua kokonaisia päiviä tai viikkoja. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan kohtaan 01:29.


☊ NEIL YOUNG ~ DEAD MAN THEME

Albumina julkaistulla soundtrackilla on myös puhekatkelmia, joissa Johnny Depp lukee William Blaken runoja. Se on nyökkäys Deppin samannimiseen roolihahmoon, jota hänen matkakumppaninsa, intiaani nimeltä Nobody, luulee 1800-luvulla eläneeksi kuuluisaksi englantilaiseksi runoilijaksi.

Aaaah. Täytyykin pistää tämä klassikko pitkästä aikaa pyörimään, kun joululoma koittaa.