KESÄN KIRPPISLÖYDÖISSÄ

Olin kuulevinani, että haluatte nähdä millaisia kirppislöytöjä olen tehnyt viime aikoina! Saamanne pitää, sillä hoksasin, että näihin kuviin osui useampikin. Aloitetaanpa farkkushortseista, jotka ovat viimeviikkoinen löytö ystävän kirppispinosta. Ne ovat parhaita ostospaikkoja, jos on ystävän kanssa yhtään yhteneväinen maku pukeutumisen suhteen: monet vaatteet ja asusteet sopivat hyvinkin erilaisiin tyyleihin. Omistan monta ystäviltä hankittua vaatekappaletta, jotka näyttävät ylläni aivan eriltä kuin heidän päällään näyttivät – ja vastaavasti olen kierrättänyt ystäville paljon vaatteita, jotka taas solahtavat täydellisesti heidän tyyliinsä eivätkä näytä enää yhtään minulta, vaikka olivat joskus lemppareitani.

Leviksen farkkushortseissa ihastuin aavistuksen korkeampaan vyötäröön. Olen aina olettanut, etteivät korkeavyötäröiset vaatteet sovi minulle, sillä lantioni ulottuu melko korkealle ja olen asiaa sen enempää miettimättä ajattellut, että sitä pitää tasapainottaa matalalla vyötärölinjalla. Taisin olettaa tyhmästi, koska farkkushortsihankinta paljasti, että tuo hiukkasen korkeampi vyötärö päinvastoin imartelee tätä melko suoraa vartaloa, jonka kapein kohta on reilusti navan yläpuolella. En ole oikeasti kovin kiinnostunut niinsanotuista pukeutumissäännöistä ja vartalotyypin mukaan pukeutumisesta, mutta näköjään olen silti vaistonvaraisesti ruuvannut vuosikausia tyylivalintojani jonkun muinaisen oletuksen varassa.

Rottinkinen kirjekuorilaukku oli parin euron löytö kirppikseltä, joka oli levittäytynyt puistotien varteen Hernesaareen. Oli ollut täydellinen kesäpäivä, yksi niistä harvoista tänä kesänä. Kuljeskelin rantaan ystävän kanssa ja päädyimme kirppikselle tekemään löytöjä. Yhdeltä myyjältä ostin lampaankarvaisen tyynyn ja lasin valkoviiniä, terveisiä! Kirjekuorilaukun myi ihastuttava rouva, joka piti aivan samanlaisista asioista kuin me – turisimme pitkät pätkät ja olisin voinut viedä kotiin hänen rekistään melkein kaiken. Yhden toisenkin laukun olisin kyllä ostanut, mutta se olikin hänen omansa. Terveisiä sinnekin, jos osuu tälle tontille! Kirppistelyssä on kyllä (luonnollisesti näiden löytöjen ohella) parasta juuri nämä tyypit, joihin metsästysretkillään törmää.

SECOND FEMALEN FARKKUPAITA* DOTS
FRENCY & MERCURYN AURINKOLASIT* TREND OPTIC
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
FARKKUSHORTSIT, SANDAALIT & LAUKKU SECONDHAND
*SAATU

Sandaalit ovat yksi kesän lempilöydöistäni! Tummasta nahasta punotut remmit ja kauniit kiilakorot iskivät silmään pölyisen kenkälaarin pohjalta. Yritin ensin tarjoilla kenkiä ystävälle, mutta ne olivat hänelle liian isot – vasta sen jälkeen tajusin, että ne ovat juuri minun kokoani ja sopivat oikeastaan muutenkin kaikkeen mitä käytän.

Nilkkoihin kiedottavien nirunarujen ja korkeiden korkojen yhdistelmä tekee sandaaleista aika epäkäytännölliset mukulakivikaduilla ja vähänkin pidemmillä vaelluksilla, mutta niitä varten on kyllä kaapissa kymmenen muuta umpikäytännöllistä kenkäparia. Kyllä yhdet epäkäytännölliset ja kauniit mahtuvat sinne sekaan niitä päiviä varten, kun ei ole aikomustakaan talsia rantaa tai lähintä jäätelökiskaa kauemmas. Ne ovat samanlainen valinta kuin pikkulaukku, johon ei mahdu avaimia ja kolikoita enempää – tänään en ole tehokas, vaan laiska ja onnellinen.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

METALLINHOHTOA JA MUSTAA

Itsestäänselvyys mikä itsestäänselvyys, mutta pakko iloita ääneen: kesäpukeutuminen on niin hitosti helpompaa kuin mikään tyyliin liittyvä talvikuukausina! Ei tarvita kuin hame, melkeinpä mikä tahansa passelisti käteen osuva paita ja kauniit sandaalit. Rakastan näitä helppoja kesälähtöjä – senkus vetää muutaman vaatekappaleen päälle ja talsii ulos.

Ostin tuon Tiger Of Swedenin pellavaneuleen ehkä viisi vuotta sitten ja olen käyttänyt sitä ahkerasti joka kesä siitä saakka. Siitä tuli kesälemppari täydellisen mallinsa ja materiaalinsa vuoksi: venepääntie, väljä leikkaus yhdistettynä kapoisiin hihoihin ja ohut pellavaneulos. Lyhyt ja laatikkomainen muoto näyttää hyvältä niin pillifarkkujen kuin helmojen kanssa. Viime päivinä olen parittanut sen metallinhohtoisen hameen kanssa: siinä toinen helppo kesävaate, ei rypisty, ei kiristä eikä edes huku vaatekaapin kaaokseen, koska hohtaa takuuvarmasti pilkkopimeässäkin.

Tykkään tuosta määrittelemättömästä metallisävystä, joka näyttää valosta riippuen joko hopeiselta diskohameelta, kultaiselta kreikkalaisen jumalattaren koltulta tai tähtitomulla kuorrutetulta avaruusvaatteelta. Kaikenlaiset hohtavat ja kimaltavat vaatteet ovat muutenkin alkaneet viime vuosina inspiroida nimenomaan arkivaatteina: ei niitä kannata hillota kaapissa pelkkiä juhlia varten, vaan ulkoiluttaa juuri arkisin, kun ne rentoakin rennommat pellavaneuleasut kaipaavat pientä nostetta.

PELLAVANEULE TIGER OF SWEDEN
STYLESNOBIN SANDAALIT* DOTS SS17
FRENCY & MERCURY X DANIEL WONG AURINKOLASIT* TREND OPTIC SS17
METALLINHOHTOINEN HAME & OTHER STORIES
HOPEAKORUT PERNILLE CORYDON
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

KIRPPISMEKOSSA KAUPUNGILLA

Mennyt kevät on ilmeisesti pudottanut odotukset melko alas, kun olin monen muun lailla en vaan yllättynyt vaan häkeltynyt siitä, että aurinko paistoi koko viikonlopun. Mitä, ei ainuttakaan räntäkuuroa!?! Eilinen meni lakkiaisjuhlissa ja tänään oli tarkoitus viettää koko päivä naputtaen tietokonetta ja suunnitellen ensi viikon kuvauksia, mutta en sitten malttanutkaan aloittaa heti aamusta, kun ulkona oli niin kaunista. Kirppismekko siis niskaan ja kaupungille.

Niin, tuo tummanpuhuva kukkamekko on kirppislöytö viikon takaa, silloinkin oli sunnuntai. Olin matkalla kauppaan ystävän kanssa, oli tulossa vieraita ja oli jo vähän kiire. Käydäänpä äkkiä kirppiksellä, hän päätti kun osuimme Kaivarin Kanuunan kohdalle. “Äkkiä” oli kerrankin äkkiä: alle viidessä minuutissa olimme löytäneet molemmille mekot iltaa varten. Hyvä niin, sillä tilaisuus oli luonteeltaan juhlava – mäyräkoiraneitien kuusivuotissyntymäpäivät. Pitääpä vilauttaa kuvia jossain välissä, oli nakkikakku ja kaikki. Mekko on kaunis ja minulle hiukan väljä, mutta tykkään siitä juuri sellaisena – menee kesällä juuri näin buutsien ja ohkaisen mokkatakin tai villapaidan alla.

Siinä ne kuusivuotiaat retkottavat – alkavat näemmä päästä kesätunnelmiin. Kaupungilla hortoillessa on tärkeää pitää asiaankuuluvia taukoja ja ottaa esimerkiksi nokosia kahvilapöydän vieressä. Valitsemme aina terassipöydän niin, että sen alta löytyy varjopaikka, mutta eivät ne elukat koskaan sinne varjoon halua, vaan kyljelleen kuumalle asfaltille. Onneksi melkein kaikissa paikoissa tuodaan vesikuppi aurinkoa palvoville karvahaalareille, joistakin saa jopa keksin. Täytyy koirienkin tankata, että jaksavat.

Takaisin viikonlopun tyylivalintoihin: Mos Moshin napitettava Hunter-nahkamekko on tosiaan mekko, mutta olen käyttänyt sitä enemmän juuri noin, napit auki kevyenä takkina. Toimii hyvin näissä keleissä, kun pelkällä mekolla ei todellakaan vielä tarkene, mutta ei huvittaisi käyttää enää varsinaista takkia. Huomasin muuten just, että konjakinruskea nahka on näköjään ollut tänään koko perheen pukukoodi. Hahaha! Ei ihme, että ihmisiä alkaa hymyilyttää, kun tämä kopla painelee vastaan.

KUKKAMEKKO & NAHKALAUKKU SECONDHAND
MOS MOSHIN NAHKAMEKKO* & STYLESNOBIN NILKKURIT* DOTS
AHLEMIN* AURINKOLASIT TREND OPTIC
RANNERENGAS PERNILLE CORYDON
*SAATU

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA