VAALEANPUNAINEN SEINÄ

Oletkohan kulta kolauttanut pääsi? Sain ystävältä hiukan huolestuneen viestin sen jälkeen kun julkaisin pari kuvaa kämmenistäni vaaleanpunaisessa kalkkimaalissa. Ymmärrän. Olisin nauranut itseni tärviölle, jos joku olisi vuosi sitten yrittänyt väittää, että ensi keväänä maalaisin tyytyväisenä olohuoneen seinää hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tässä sitä ollaan eikä siihen edes tarvittu kovaa iskua päähän – riitti ilmeisesti, että rakastui ja alkoi pitkästä aikaa nähdä maailmassa värejä. Tai ainakin paljon vaaleanpunaista.

Seinä on näissä kuvissa vielä work in progress, mutta niistä saa osviittaa. Valitsimme Annin suosituksesta kalkkimaalin, koska sillä saa pehmeää, elävää ja mattapintaista jälkeä. Olin pökertyä onnesta kun kuulin, että kalkkimaali kuivuu melkein heti, sillä kärsimättömälle se kirottu odottelu kerrosten väleissä on hirveintä kidutusta mitä on. Kalkkimaalilla läträäminen sopiikin hyvin kaltaisilleni hätähousuille – meillä meni koko urakkaan vain muutama tunti ja seinään olisi voinut ripustaa tauluja suunnilleen samantien.

Alimmaksi sudimme harmaata, jotta lopputuloksesta ei tulisi liian imelää. Telalla sai tehtyä nopeasti isoja pintoja. Harmaan päälle kerros hentoa vaaleanpunaista, aluksi siveltimellä ja sitten vanhalla pyyhkeellä hangaten, koska halusimme, että sävyt eläisivät luonnollisella tavalla eikä seinään jäisi selviä siveltimenvetoja tai telan jälkiä. Vaaleanpunaisen päälle lisäsimme vielä valkoista vähän sinne sun tänne tuomaan tekstuuria ja raikastamaan kokonaisuutta. Kankaallakin sai utuista jälkeä, mutta viimeistelyyn toimi kaikkein parhaiten paljaat kädet: sormin sai aikaan sopivasti sattumanvaraista suttua ja se oli lisäksi superhauskaa.

Seinän sävyt vääristyvät hiukan ilta-auringossa otetuissa kuvissa: valitsemamme vaaleanpunainen ei ole oikeastaan yhtään persikkainen, vaan enemmän hitusen harmaaseen taittava viileä väri, joka näkyy tuossa ylemmässä maalipurkkikuvassa. Sekoittelimme maaleja myös keskenään maalausurakan aikana, jotta saimme vaaleanpunaisesta ja harmaasta sekä vaaleampia että tummempia sävyjä.

Kuka tarvitsee symmetriaa? Väri valuu vähän yli molemmista laidoistaan.

Maalausprojektin ensisijainen tarkoitus oli peittää elävällä maalilla epätasaista seinäpintaa, suomeksi naamioida ruma seinä. Siinä oli varmaan sata kerrosta vanhaa tapettia, joka kupruili valkoisen maalipinnan alla. Vuosien takaisten tapetinpoistourakoiden traumatisoimana ei tullut mieleenkään lähteä poistamaan tapettikerroksia, hitosti helpompaa peittää se maalilla ja painella elämässä eteenpäin. Oli myös toissijainen tavoite: taikoa lisää lämpöä isokokoiseen kotiimme, jonka valkoiset seinä- ja lattiapinnat kaikuivat vähän kolkkoina. Molemmissa onnistuttiin! Rumaa seinää ei huomaa enää kukaan, nyt se on koko kodin näyttävin elementti – THE vaaleanpunainen seinä – jota kaikki pysähtyvät ihastelemaan. Seinä heijastaa koko olohuoneeseen pehmeää valoa, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja intiimin.

Lopputuloksesta luvassa kuvia ihan tuota pikaa! Sisustusaiheista asiaa näköjään pukkaa, mutta niitä onkin kovasti toivottu, joten saamanne pitää. Lähiviikkoina tulossa lähempään tarkasteluun niin monta aihetta, etten pysyisi niistä itsekään enää perillä ilman *KÖH* pettämätöntä postit-lappujärjestelmääni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

KÄDET KALKKIMAALISSA

Kun on ihminen, joka viettää kaiket päivät kamera olalla tai hartiat lysyssä tietokoneensa äärellä, tekee hyvää sysätä välillä työt syrjään ja työntää kädet maaliin. Tämä ei ole mikään vertauskuva. Tarkoitan kalkkimaalia, jolla päätimme maalata yhden seinän asunnostamme. Se on kärsimättömälle luonteelle sopivaa eli hiton nopeasti kuivuvaa kamaa, jolla saa hetivalmista. Sanonpa vaan, että maailma tarvitsee enemmän asioita, jotka toimivat yhtä hyvin kuin kalkkimaali.

Maalausurakastamme lisää myöhemmin, mutta mietiskelin tässä pitäisikö useammin ottaa asiaksi tehdä käsillään muutakin kuin valokuvata ja hakata tietokoneen näppistä tohjoksi? Ystävät kävivät keramiikkakurssilla, jolle olisi ollut vielä yksi just minunkokoiseni vapaa paikka, ja olin haljeta, kun en matkan takia ehtinyt mukaan. En ikinä unohda ensimmäistä työpaikkaani, kun olin kolmetoistavuotiaana keramiikkapajan torimyyjänä ja pääsin pajalle katsomaan ja vähän kokeilemaankin miten kipot ja kupit valmistuivat. Viileä savi sormien alla tuntui niin ihanalta, että polvet notkuvat muistikuvastakin. Olen ehkä edellisessä elämässäni ollut keraamikko. (Eräs edellisiin ja tuleviin elämiin näkevä ihminen sanoi kerran, että olin yhdessä edellisessä elämässäni sotapäällikkö ja toisessa itseään ruoskiva munkki – siksi kuulemma olen niin ankara itseäni kohtaan. Hmm. Pidän paljon mieluummin kiinni tästä keraamikkoajatuksesta.)

Mullankin tonkiminen on kuulemma terapeuttista. Jos olisi oma piha, ryhtyisin heti amatööripuutarhuriksi ja istuttaisin sinne villin puutarhan, joka saisi kasvaa, rönsyillä ja repsottaa (en oikeastaan usko, että saisin muunlaista jälkeä aikaan yrittämälläkään). Mahtuisikohan meidän pikkuparvekkeelle ihan pieni omenapuu tai sitten se syreeni, josta kerkesin jo eilen jauhaa? Olisi puolikkaan neliön kokoinen urbaani minipuutarha. Just passeli.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Raksapäiväkirja, osa 4

Keittiöremontti toteutettu yhteistyössä Kitzenin kanssa

Seuraavat kuvat ovat omistettu teille kärsimättömille, jotka olette kainosti toivoneet (lue: kovaäänisesti vaatineet) keittiökuvia. Tilassa on kaikenlaista viilattavaa ja viimeisteltävää, jota emme ole ehtineet vielä tehdä, mutta varsinainen keittiökaapisto on tietysti valmis – mitä suotta sitä siis panttaamaan!

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-1

Keittiön valaistus on yksi niistä, köh, pikkuasioista, joiden suhteen emme ole vielä tehneet lukkoonlyötyjä suunnitelmia. Tähän saakka tilaa on valaissut musta arkkitehtivalaisin ja ystävältä nyysitty seinälamppu, joka noudattelee samaa muotokieltä. Koko kohtalaisen suurta huonetta ne eivät riitä varsinkaan talviaikaan valaisemaan, joten kattoon pitäisi keksiä vielä jotain. Keijuvalot kiinnostelevat konventionaalisempien ratkaisujen sijaan, katsotaan miten neuvottelut kotona sujuvat.

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-2

Keittiömme toteutti Kitzen, jonka valikoimasta oli helppo koota omannäköinen kokonaisuus. Valitsimme pinnat, altaan ja hanan, mutta varsinaisen kaapiston suunnittelun jätimme ammattilaisten harteille, sillä luotimme siihen, että he tietävät siitä huomattavasti enemmän kuin me. Kaapistosta löytyy vetolaatikoiden ja allaskaapin lisäksi integroitu astianpesukone – koneet ovat harvoin kauniita, joten mitä enemmän niitä saa piiloon sen parempi.

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-3

Keittiön mattamustat ovet on tehty Fenix-nanolaminaatista, jonka pehmeä pinta on osoittautunut käytössä tosi toimivaksi. Se pysyy siistinä ja on todistetusti helppo puhdistaa silloinkin kun siihen on läikyttänyt litran mustikkakeittoa (tarinoita tosielämästä).

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-4

Musta kivitaso on kvartsikomposiittia (jos joku haluaa tietää tarkan sävyn, sen nimi on Gobi Black). Rosoisen pinnan nimi on Slate, joka tuntuu kämmenen alla pehmeältä ja elävältä. Tykästyimme siihen Kitzenin myymälässä näkemämme pienen palan perusteella, yllätyksenä tuli silti kuinka käsittämättömän hyvältä se näyttää isossa koossa. Taso leikattiin käsin keittiömme mittoihin sopivaksi, onneksi, sillä vanhassa asunnossa ei ole yhtään suoraa pintaa eikä mikään standardikokoinen taso olisi toiminut tilassa.

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-5

Valitsimme Tapwellin valikoimista kuparisen Evo-hanan, jonka harjattu pinta patinoituu ajan mittaan. Olimme alunperin kelailleet mattamustaa hanaa, mutta kupari iski silmään Kitzenin showroomilla eivätkä mitkään muut vaihtoehdot enää kiinnostaneet sen jälkeen. Tykkään hulluna siitä miten elävä kuparinen pinta istuu hienosti tiiliseinään kaapiston takana. Pesuallas puolestaan on antrasiitin värinen Silgranit-allas, superkestävää kivimassamateriaalia, jonka neliskulmainen muotoilu on tarpeeksi syvä ja tilava jopa meikän kaltaiselle tunarille.

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-6

Musta kaasuliesi seisoo eri seinällä eikä nyt osunut näihin kuviin, seuraaviin sitten. Liesituuletin ja lieden takaseinälle suunnitellut laatat uupuvat vielä.

2015-12-02-stellaharasek-kitzen-keittio-7

Tasolla ajelehtii sekalainen kokoelma tärkeitä asioita, kuten keko kananmunia ja lempigini. Naurattaa. Mutta mitäs tykkäätte keittiöstä? Lisää kuvia luvassa koko tilasta, kunhan saamme kaiken (tai ollaanpa realisteja, edes olennaisimmat) valmiiksi.

Aiemmat raksajutut löytyvät Remontti-tunnisteen alta.