Paras mahdollinen joululahja

Saimme tänä vuonna ihanimman lahjan, jonka pystyimme kuvittelemaan: toimivan kodin! Keittiöremonttimme on nimittäin edennyt varsin vauhdikkaasti sen jälkeen kun asunnon rakenteisiin liittyvistä alkuvaikeuksista selvittiin: Kitzen* on muokannut ja asentanut vanhasta kodista irrotetut keittiökaapit uuteen paikkaansa ja Tulikiven* kivimiehet kantoivat viime viikolla uudet graniittiset keittiötasot sisään. Oli varsinainen jouluihme, että saimme vielä putkimiehen ja sähkömiehen visiitille ennen kuin maa hiljeni joulunviettoon, sillä nyt keittiössämme on kaikenlaisia luksusasioita, joita kukaan remontin tehnyt ei pidä itsestäänselvyytenä: juokseva vesi! Kaasuliesi! Astianpesukone! So long suihkutiskit, ei tule ikävä.

Odotetaan keittiökuvien kanssa vuodenvaihteen yli, koska kaikki on vielä vähän kesken. Kaikenlaista takaseinälevyä, sokkelia ja listaa uupuu vielä, eikä huoneessa ole vielä valoa tai jääkaappia: siinä missä pitäisi olla jääkaappi on toistaiseksi vasta iso reikä seinässä ja itse kaappi seisoo käytävässä odottamassa, että kerkeämme edistää asiaa (jep, tähänkin liittyi asunnon rakenteisiin liittyvä etenemiseste). Mutta ei se mitään, olkoon kesken kunhan toimii! MEILLÄ ON KEITTIÖ! Voimme tehdä ruokaa, pestä astioita! Hengata huoneessa, joka on ollut tähän asti pressujen taakse eristetty raksa.

Ihan kuin asunnon koko olisi yhtäkkiä kasvanut, ja niin se tavallaan onkin. Olemme avanneet näissä kuvissa näkyvän oviaukon keittiön ja olohuoneen väliseen seinään ja nyt keittiöön pääsee sekä olohuoneesta että eteishallista. Aiemmin keittiö oli umpikuja asunnon perällä, nyt se on ihan eri tavalla kiinni muussa asunnossa. Valo kiertää, happi liikkuu ja saimme L-malliseen olohuoneeseen luontevan ruokailutilan.

Elämä remontin keskellä on yksi iso tetris: kun yksi huone on poissa normaalikäytöstä, poikkeustila leviää niihin muihinkin. Aloin jo tottua siihen, että olohuoneessa on kaksi pöytää, kaikilla pinnoilla tavaraa maustepurkeista kattiloihin ja nurkat täynnä laatikoita. Eteishalli oli pitkään esterata, josta selviytymiseen piti käyttää kaikkia motorisia taitojaan, koska matkan varrella oli kahdet tikkaat, teollisuusimuri, keittiökaapisto, kaasuliesi, mikrosementtitynnyreitä ja kaksimetrinen astiakaappi. You get the picture.

Se, että saimme keittiön toimintakuntoon, tarkoitti siis samalla, että saimme koko asunnon toimintakuntoon. Vietimmekin joulupyhistä suurimman osan purkaen pinoja ja siirtäen tavaroita paikalleen, enkä olisi tehnyt mitään muuta mieluummin. Soitimme musiikkia, joimme glögiä ja sovittelimme kalusteita, olisiko pöytä tässä hyvä? Lajittelin haarukat, veitset ja lusikat tuttuun keittiökaappiin ja tunsin ylitsevuotavaa onnea siitä, että juustohöyläkin pääsi takaisin omalle paikalleen.

Kuvissa vilahtava ruokapöytä on olohuoneen puolella. Keittiöönkin olisi mahtunut pieni pöytä, mutta halusimme ison ruokapöydän, jonka ympärille mahtuisi paljon ihmisiä kerrallaan. Joulupäivänä sitä päästiinkin testaamaan ensimmäistä kertaa.

Niin, kyllä me jouluakin ehdimme kaiken hääräämisen lomassa viettää – kokoonnuimme joulupöydän ääreen ystävien kanssa, poksautimme samppanjapullon auki ja söimme itsemme onnellisiksi. Safkat oli haettu sunnuntai-iltana vanhasta kauppahallista: vanhan ajan tapaan suolattua graavilohta, poromakkaraa, saaristolaisleipää ja pyhä kolminaisuus nimeltä smetana, sipuli ja muikunmäti. Kauppahallin kalakauppias sai meistä ikuisen kanta-asiakkaan hakemalla meille takahuoneeseen piilottamansa viimeisen lootallisen skagenia.

Kun viimeiset vieraat olivat saapuneet, olin vähällä istahtaa illallispöydän ääreen samoissa verkkareissa ja villasukissa, joissa olin puuhaillut kotona koko päivän, kun huomasin Jarnon käyneen pukemassa päälle oikeat housut ja samettisen pikkutakin. Mitä hittoa. Tunsin itseni hiukan petetyksi ja yritin ihan periaatesyistä sinnitellä verskoissani, mutta ei se lopulta auttanut kuin käydä vaihtamassa ne kimaltavaan mekkoon. Onneksi kävin. Oli sentään ensimmäinen kerta, kun söimme ystävien kanssa lähes valmiissa kodissamme – se jos jokin on kimalluksen (ja kuplien) arvoinen! Että on lähes valmis koti, että on ystäviä. Että on ruoasta notkuva pöytä ja pieniä koiria, jotka tuijottavat lumoutuneena kalaisaa kattausta.



Joulupöytä nättinä niin puolityhjänä kuin täpötäytenä. 

Toki olemme myös lorvineet ja syöneet marsipaania. Tarkemmin sanottuna minä olen syönyt marsipaania ja kärsivällisesti käynyt poikaystäväni aloitteesta marsipaaniaiheisia keskusteluita siitä, miksi kukaan, kukaan haluaisi syödä marsipaania. Ihan sama, kiljuin lopulta, enemmän minulle! Ei kovin yllättävää, että olen saanut nautiskella ihan yksinäni myös toista samasta makumaailmasta ponnistavaa jouluherkkuani, amarettoa. Säilytän karvasmantelilikööriäni kauniissa lasipullossa ja juon sitä matalasta lasista jäiden kanssa. Pullo tyhjenee hyvin hitaasti, sillä likööri on niin makeaa, että sitä voi nauttia vain pienen paukun kerrallaan.

Helsinki sai hetkeksi valkoisen joulun. Kävimme aattona yökävelyllä, lumi oli vaimentanut kaikki äänet eikä kaupunki ollut koskaan ollut niin hiljainen. Ei ketään missään, ei edes valoja ikkunoissa. Suuri puisto oli yksin meidän, joten laskimme koirat vapaaksi. Toinen kirmasi pehmeässä lumessa keppiensä perässä, toinen ryhtyi hiirijahtiin. Se näki kerran kaksi vuotta sitten hiiren ja kuvittelee nyt, että jokainen tuulen kuljettama lehti tai käpy on hiiri, jonka perään se säntää riemuissaan. En tiedä oliko aattoyön taikaa vai huumorintajua, että ihkaelävä hiiri kipitti ohitsemme, mutta Juno-koira ei huomannut sitä, koska sillä oli kiire jahdata hiireksi luulemaansa lumikokkaretta.

*Keittiöremontti toteutetaan yhteistyössä Kitzenin ja Tulikiven kanssa

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Asioita, joita arvostan juuri nyt

Joulu lähestyy, mutta tänään en kirjoita kiitollisuudesta ja kiireettömistä hetkistä rakkaiden kanssa. Ei, tämä on oodi arkisille perusasioille ja toimivalle arjelle, jota juuri nyt tässä loppuvuoden kaaoksessa arvostan enemmän kuin olisin osannut ikinä uskoa. Kuvissa olohuoneemme, joka alkaa pikkuhiljaa ainakin tämän yhden nurkkansa osalta muistuttaa asuttavaa tilaa toimittuaan tovin remonttivarastona.

Rottinkipöytä on kirppislöytö, seinällä roikkuvan macrame-työn ostimme Kalliossa asuvalta tekijältään. Raitatyynyn toimme Marokosta, toinen on hankittu pari vuotta sitten Marimekolta.

Syksy on eletty remontin keskellä ja siinä sivussa olen tullut raivopäissäni tuupanneeksi varmaan kolmanneksen omaisuudestamme ulos ovesta. Uudessa kodissa on yksi huone vähemmän kuin edellisessä ja sen huomaa: kalusteita ja tavaroita on yksinkertaisesti ollut liikaa näihin neliöihin, eikä ole auttanut, että koko keittiö kalusteineen ja tavaroineen on pakattu ja pinottu sinne minne on sattunut mahtumaan. Matkan varrella muuttuneet remonttisuunnitelmat ovat nekin osaltaan vaikuttaneet siihen, että kaikki kalusteet eivät tule löytämään paikkaansa sillä tavoin kuin alunperin ajattelimme, mutta onneksi niille on löytynyt helposti hyvät uudet kodit. Tyhjennysoperaatio on tuottanut tulosta ja huoneet alkavat yksi kerrallaan vihdoin hengittää – (päässä seisova) silmä ja (umpiuupunut) sielu lepää!

Muutenkin kiinnostaa väljyys. Se pukee tätä asuntoa paljon paremmin kuin boheemi runsaus, joka vallitsi edellisessä kodissamme. Siellä oli isompien neliöiden lisäksi toisenlainen tunnelma ja kuluneemmat pinnat – lattialaudat narisivat, vanhat tapetit kupruilivat maalikerroksen alla ja sähköt risteilivät pintavetoina pitkin seiniä. Tämä talo on vielä vuotta vanhempi, mutta täällä kaikki on suoraa ja sileää, kauniisti viimeisteltyä. On suuria oviaukkoja ja painavia puuovia. Vaalealle kivilattialle ja jylhille ikkunoille tekee mieli antaa tilaa.

Projekti nimeltä kierrätyskeittiö etenee ja näyttää siltä, että saamme jouluksi toimivan keittiön! Ei vielä täysin valmiin, mutta toimivan! Sellaisen, jossa on juokseva vesi ja liesi ja uuni! Voimme valmistaa ruokaa, pestä astioita astianpesukoneessa! En voi uskoa tätä onnea todeksi. Aloin jo tottua ajatukseen, että meillä tiskataan kylpyhuoneessa. Kaikenlaiset kummallisuudet alkavat remontin keskellä tuntua täysin normaaleilta, esimerkiksi se että mahtuakseen harjaamaan hampaitaan täytyy ensin tiskata aamukahvikupit ja laittaa ne kuivumaan lattialle pyyhkeen päälle. Keittiön uusi lattiakin on valmis: siihen laitettiin harmaa mikrosementti, joka sointuu kauniisti muun asunnon kivilattiaan.

Ennen muuta arvostan sitä päätöstä, että emme lähteneet viettämään joulua pohjoiseen tai minnekään muuallekaan. Silkassa selviytymisessä on ollut ihan tarpeeksi tekemistä, nyt ei jaksaisi millään organisoida juhlapyhien viettoa jossain toisaalla. Ajatuskin jouluruuhkissa ajamisesta saa sykkeen nousemaan. Heti kun viimeiset työt on tehty, aion läimäistä läppärin kiinni ja heittäytyä x-asentoon sohvalle. Glögi ja joulusafkat kiinnostavat! Niitäkään emme tee itse, vaan ulkoistamme meitä paremmin osaaville – eli Blossalle ja punavuorelaiselle rouvalle, joka kiireisten/väsyneiden naapureidensa iloksi tekee laatikoita muidenkin tarpeisiin.

Jalkavalaisin on suomalaista tekoa ja hankittu vuosia sitten Finnish Design Shopilta. Mustavalkoisen marokkolaisen maton olemme ostaneet Madesignista, joka muuten tyhjentää tällä hetkellä mattovarastoaan huikealla -50% alella. Jos aihe kutkuttaa, kurkkaa vanhempi kirjoitukseni Näin hankit täydellisen marokkolaisen maton.

Miten teillä menee? Joko olette heittäytyneet joululomamoodiin vai paahdatteko aattoon asti? Kaikki sympatia muuten teille, jotka teette töitä myös pyhien yli – aina välillä sitä unohtaa, että on paljon asioita, jotka eivät pyörisi, jos ihan koko maailma lojuisi kyljellään sohvalla.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Keittiön uusi elämä

Keittiöremontti toteutetaan yhteistyössä Kitzenin kanssa

Kukaan meitä somessa seuraava ei ole voinut välttyä tiedolta, että uudessa kodissamme tehdään remppaa. Remonttijuttuja on toivottu paljon ja nyt niitä alkaa tulla, sillä olemme vihdoin päässeet vaiheeseen, jossa tapahtuu. Remontin aloittaminen viivästyi ensin seinädraaman takia ja senkin jälkeen moni asunnon rakenteisiin liittyvä seikka on hidastanut sitä, mutta nyt ne on yksi kerrallaan ratkaistu ja olemme päässeet siihen ihanaan vaiheeseen, kun uusi keittiö alkaa pala palalta rakentua paikoilleen.

Mutta miksi kuvissa on vanha keittiömme Tehtaankadulta? Siksi, että se muutti mukanamme Punavuoreen! Se ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaan onnekas sattuma: kotimme uusi omistaja oli päättänyt muuttaa asunnon pohjaratkaisua ja rakentaa uuden keittiön asunnon toiselle puolelle. Minun ja kämppäkaverini remontin yhteydessä kolmisen vuotta sitten tehty keittiö olisi jokatapauksessa jäänyt heille tarpeettomaksi, ja niin meille tarjoutui mahdollisuus purkaa ja pakata se mukaan. Monissa paikoissa on muuten ihan normaalia muuttaa keittiön kanssa – esimerkiksi Berliinissä se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Teimme siis berliiniläisen muuton Helsingin kantakaupungin sisällä.

Teetimme aikoinaan kauniin ja laadukkaan mustan keittiömme yhteistyössä kotimaisen Kitzenin kanssa ja nyt yhteistyö saa luontevaa jatkoa, kun keittiö muuttaa kanssamme uuteen kotiin. Olen siitä ikionnellinen, sillä ainoa asia, joka muutossa harmitti, oli nimenomaan tuon toiveidemme mukaan tehdyn keittiön jättäminen taakse. Eipä onneksi tarvinnut! Kitzenin asentaja Jani tuli purkamaan keittiön kanssamme ja oli hupaisaa nähdä kuinka kaapiston purkaminen sujui yhtä ketterästi kuin sen kasaaminen aikoinaan. Eipä olisi itseltä onnistunut ihan sukkelasti… Onneksi on ammattilaiset – jotka ovat kaiken lisäksi todella ihania tyyppejä, niin asentajamme Jani kuin Kitzenin Eva, jotka molemmat jaksavat vastailla hölmöihin kysymyksiimme ja keksivät avoimiin asioihin aina paljon paremmin vaihtoehdon kuin itse olisimme tulleet ajatelleeksi.

Kauniiden kaappien takaa löytyy myös integroitu astianpesukone.

Otimme nämä kuvat viikko ennen kuin muutimme pois ja purimme keittiön mukaamme. Jos kuvia vertaa kolmen vuoden takaisiin, niistä huomaa, että keittiökaapistoon ei ole kolmessa vuodessa tullut mitään kulumaa. Kaapit on tehty mattapintaisesta Fenix-nanolaminaatista, joka on kestänyt aikaa ja käyttöä ilman mitään ongelmaa. Moni on vuosien varrella kysynyt onko mattapintaisten kaappien pehmeältä näyttävä pinta hankala pitää puhtaana. Vastaus on ei, päinvastoin! Rasvaisista sormista jää toki tahroja siinä missä jäisi mihin tahansa pintaan, mutta ne on ollut helppo pyyhkäistä rätillä pois, eikä ole tarvinnut hangata tai käyttää mitään erikoisaineita.

Ainoa muutos kolmen vuoden takaiseen taitaa olla se, että Tapwellin kupariseen hanaan on – kuten oli tarkoituskin – tullut tummaa patinaa. Sen voi kiillottaa, jos haluaa, mutta olemme tykänneet hanasta juuri patinoituneena. Hanan ajaton muotoilu viehättää silmää yhtä paljon nyt kuin kolme vuotta sitten.

Pesuallas on antrasiitin värinen Silgranit-allas eli todella kestävää kivimassamateriaalia, jonka neliskulmainen muotoilu tekee siitä tilaihmeen. Pelkäsin vähän etukäteen rikkoisinko vahingossa astioita kolistelemalla niitä altaaseen, mutta eipä ole kolmessa vuodessa mennyt rikki ainuttakaan. Materiaali kestää hyvin käyttöä, mutta ei ole niin kovaa, että koituisi herkkien astioiden tuhoksi.

Keittiömme musta kivitaso on kvartsikomposiittia, jonka rosoinen pinta on pehmeä ja elävä käden alla. Se on näillä näkymin ainoa osa keittiötä, jota emme pysty kierrättämään uuteen kotiin, sillä se tehtiin aikoinaan mittatilauksena Tehtaankadun kotiin ja uudessa kodissa on hiukan erilaiset mitat ja enemmän tasopinta-alaa. Kivitaso painaa ihan käsittämättömän paljon, onneksi Tulikiven miehet tulivat kantamaan sen pois silloin kun purimme keittiön. Viisi kerrosta alas kadulle ei tainnut olla kaikkein mukavin kantomatka, mutta he vaikuttivat tottuneelta (ja ehkä juuri sen vuoksi erittäin hyväkuntoisilta). Uusi kivitaso on tilattu Tulikiveltä ja tulee olemaan hiukan erilainen.

Toinen onnekas sattuma oli tietysti se, että uusi kotimme sattui olemaan keittiöremontin tarpeessa ja saimme asunnon omistajalta luvan ryhtyä siihen. Asunto on muutoin todella kaunis ja hyväkuntoinen, mutta toistakymmentä vuotta vanha keittiö oli parhaat päivänsä nähnyt eikä vastannut meidän tarpeita, sillä käytämme asuntoa monenlaisiin työtilaisuuksiin ja kuvauksiin. Eipä se vanhakaan keittiö kaatopaikalle mennyt, vaan sai uuden elämän meille hyvin tutussa osoitteessa, mökkiolosuhteissa Suvisaaristossa. Keittiökalusteiden kierrätystä parhaimmillaan.

Palataan pian aiheeseen!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA