Koukuttavinta televisiota juuri nyt

Kaupallinen yhteistyö HBO Nordic ja Asennemedia

Terveisiä telkun ääreltä! Menestyssarja The Handmaid’s Talen kolmannen kauden ensimmäiset jaksot ovat vihdoin saapuneet HBO Nordiciin ja pidimme sen kunniaksi perjantaina kauan odotetun koti-illan. Oli kombuchaa, lempisipsejämme ja dippiä, joka on luonnollisesti tärkein asia sipsien syömisessä. Dipin oikeaoppisesta sekoittamisesta käyty “neuvottelu” on meillä oikeastaan jo perinne, jolla kaikki sarja- ja leffaillat alkavat. Tämä kirjoitus ei muuten sisällä spoilereita, joten voit lukea huoletta, vaikka et olisi aloittanut vielä nähnyt uusia jaksoja tai aloittanut sarjan katsomista.

Margaret Atwoodin samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on ollut viime aikojen puhutuin ja palkituin sarja. Se on tiheätunnelmainen dystopiakuvaus vaihtoehtoisesta Amerikasta,  jossa uskonnolliset fundamentalistit ovat perustaneet aiemmin Yhdysvaltoina tunnetun teokratian nimeltä Gilead ja naiset on alistettu miesten omaisuudeksi. Tämä ei silti ole miesten, vaan naisten tarina. Atwoodin kirja on yksi feministisen fiktion tärkeimmistä teoksista, jossa otetaan kantaa meille kaikille kuuluviin perusoikeuksiin, kuten oikeudesta päättää omasta kehostamme ja elämästämme. Sarja käsittelee teemaa hyvin ajankohtaisella ja siksi erittäin tärkeällä tavalla.

Teos on ilmestynyt Suomessa nimellä Orjattaresi ja siten tarina kerrotaan sarjassakin, yhden orjattaren näkökulmasta. Ympäristökatastrofi on tehnyt suuresta osasta ihmisiä lisääntymiskyvyttömän ja toimivista munasarjoista on tullut tärkeämpiä kuin ihmisoikeuksista. Miesten eliitti johtaa yhteiskuntaa, jossa hedelmälliset naiset on orjuutettu synnytyskoneiksi ja homoseksuaaleja silvotaan ja hirtetään.

Osa sarjan koukuttavuudesta perustuu hätkähdyttävään kontrastiin vahvan visuaalisuuden ja äärimmäisen julmuuden välillä. Sarja on kuvattu niin hienosti, että esteetikko haukkoo happea: sävyt ovat syvät ja samettiset, kuvauspaikat kaikessa kauneudessaan epätodellisia ja kaiken yllä leijuu harsomainen valo, joka saa välillä hetkeksi unohtamaan kaiken kärsimyksen. Se tuntuu valavan hahmoihinkin toivoa: kaiken keskellä on vielä kauneutta, elämää, toivo paremmasta.

Jarno totesi aikoinaan jo ensimmäisen kauden alussa, että sarjaa on välillä tosi vaikea katsoa, koska siitä tulee samaan aikaan mieleen kaikki historian varrella naisiin kohdistuneet väkivaltaisuudet että nykypäivän Amerikasta kantautuvat poliittiset uutiset. Tulee kuulemma hirveä häpeä niiden miesten puolesta, jotka ovat ottaneet itselleen oikeuksia samalla vieden niitä naisilta ja vähemmistöiltä. Sepä tässä onkin, että sarjan esittämä skenaario ei ole pelkkä uhkakuva, vaan täysin mahdollinen. Ehkä tämä on osa sen koukuttavuutta: vaikka ahdistaa, ei voi olla katsomatta.

Atwoodin romaani ilmestyi vuonna 1985. Kirjailija kertoi taannoisessa New York Timesin artikkelissa, että dystopia lajityyppinä oli arveluttanut häntä: hän oli pelännyt sortuvansa allegorioihin tai epäuskottavuuteen. Niin hän keksi itselleen säännön: kirjassa maailmassa ei olisi yhtäkään rakennetta tai alistamisen muotoa, joka ei olisi jossain päin maailmaa totta. “God is in the details, they say. So is the Devil.” Yksityiskohdista puheenollen, Atwood tekee sarjassa lyhyen cameoroolin – kuinka moni on bongannut?

Teos on ajankohtaisempi kuin koskaan. Vaikka yleisesti ajatellaan, että maailma menee jatkuvasti kohti parempaa, monissa ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa on otettu viime aikoina isoja takapakkeja. Hesarissa kirjoitettiin sarjan alkaessa osuvasti: The Handmaid’s Tale järkyttää, koska sen alistus on totta jo nyt eri puolilla maailmaa. Eikä se rajoitu vain naisiin: sotaa pakoon lähteneitä perheitä erotetaan, naisten oikeus omaan ruumiiseensa poistetaan abortti- ja ehkäisyoikeutta rajoittamalla, homoja ja transsukupuolisia syrjitään ja tapetaan joka päivä.”

Harva sarja on herättänyt meillä niin paljon keskustelua kuin tämä. Sarjan hetkittäin hypnoottisen hidas tahti on puolestaan jakanut mielipiteitä. TEE JOTAIN, Jarno välillä kiljuu henkilöhahmoille, SANO JO JOTAIN! Minusta taas hidastempoisuus toimii täydellisesti, koska se antaa tilaa jännitteen kohoamiselle, tunnelman tihenemiselle ja sen kuvaamiselle mitä ääriolosuhteet ja alistaminen tekevät ihmisten psyykelle ja ihmissuhteille. Lisäksi jää aikaa antautua sarjan visuaalisuudelle ja musiikille, joka on täydellinen. Yksi ensimmäisen kauden lempihetkistäni on se, kun Penguin Café Orchestran kappale tärähtää soimaan.

Juuri alkaneessa kolmannessa kaudessa kuulemma selviää miten Gilead on syntynyt. En malta odottaa, sillä sarjan kiinnostavinta antia ovat tähän asti olleet nimenomaan välähdykset menneestä, takaumat siitä miten nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on ajauduttu. On kylmäävää miten paljon yhtäläisyyksiä siitä löytyy esimerkiksi Amerikan nykyiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Luin sarjan tuottajan Bruce Millerin haastattelun, jossa hän kertoi, että takaumat olivat olleet tiimillekin kaikkein antoisinta. “We get to kind of look at the seam between our world and Gilead and how that happened and what were the warning signs. It’s fascinating to me how a fist like that closes. How do you turn a free society into a not free society? You just make an announcement that everybody’s not free? How [do] those things practically, on a day-to-day basis work?”

Sarjan tekijät ovat tutkineet muiden totalitarististen liikkeiden nousua natseista Mussoliniin.  Erityisesti Iranin teokratiasta löytyy yhtymäkohtia sarjan tapahtumiin: se on Millerin mukaan todellinen esimerkki modernista yhteiskunnasta, joka on sittemmin muuttunut syvästi uskonnolliseksi.

Sarjan todellisuudessa Gileadin rakenteet alkavat hitaasti rakoilla. Tapahtumista tulee osa unenomaista performanssia, jossa toiset oppivat piilottamaan todelliset tunteensa, koska niiden näyttäminen on kiellettyä ja vaarallista ja toiset alkavat ymmärtää rakentaneensa itselleen vankilan eivätkä tiedä mitä tekisivät asialle. Samaan aikaan kiinnostaa ja kauhistuttaa mihin Gileadissa tulee vielä tapahtumaan: jos rauhallisten aikojen meno on ollut karmivaa, millaista siellä mahtaa olla sitten kun muurit alkavat toden teolla murtua?

Huh, voisin puhua tästä tuntikaupalla, mutta jatketaan kommenttilootan puolella – ja jos et ole vielä nähnyt sarjaa, voitko aloittaa heti sen katsomisen, jotta voimme keskustella siitä! Sananen vielä HBO Nordicista, joka on ollut älyttömän monipuolisen valikoimansa takia vakiokäytössäni jo vuosia. Suoratoistopalvelusta löytyy tuhansia laatusarjoja ja leffoja joten kovin äkkiä ei katsottava lopu kesken, vaikka The Handmaid’s Tale ei kiinnostaisikaan. Suosikkejani tähän asti ovat olleet mm. Girls, superhyvä The Affair joka piti otteessaan viimeisen kauden loppuun asti, startup-maailmaan sijoittuva omalaatuinen komedia Silicon Valley ja Masters Of Sex, joka kertoo freudilaisia seksimyyttejä romuttaneesta tutkijaparista. Jarnon kanssa on tullut katsottua The Handmaid’s Talen lisäksi mm. Westworldia. Uutuuksista meitä molempia kiinnostaa eniten superkehuttu Chernobyl, jota olemme säästelleet sopivaan hetkeen.

The Handmaid’s Tale -sarjan kolmannen kauden ensimmäiset jaksot nyt ensi-illassa HBO Nordicilla! Uudet jaksot ilmestyvät torstaisin. Kaikki aiemmat kaudet ovat saatavilla myös. 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Viikon kohokohdat x 5

1 ~ Tulimme rättiväsyneinä kuvauksista ja meitä odotti putipuhtaaksi siivottu koti! Ei ole parempaa tapaa käynnistää viikonloppu, sillä sen ansiosta voi heittäytyä samantien sohvalle käymättä läpi stressaavaa keskustelua nimeltä Pitäis siivota, joka jatkuu jatko-osalla nimeltä Onko pakko. Keskustelun lopputulos vaihtelee, mutta voin kertoa, että se ei ole koskaan se, että voisi samantien heittää jalat ylös ja nauttia kauniista kodista. Siivoaja on sijoitus parisuhteeseen ja molempien henkiseen hyvinvointiin.

SECOND FEMALEN MEKKO SAATU DOTSISTA
CHLOEN NILKKURIT SECONDHAND

2 ~ Lämpötilat ovat kivunneet plussan puolelle ja se tarkoittaa, että mekkokausi on virallisesti alkanut. Ei välitetä nyt siitä, että tänään(kin) satoi räntää. Kyllä se kevät sieltä tulee tänäkin vuonna ja huhtikuuhun on enää kaksi viikkoa. Olen ristinyt kuvan mustan huitulan Stevie Nicks -mekokseni ja kaivanut sen kaveriksi kaapista pari vuotta sitten hankitut solkinilkkurit. Niiden ohut nahka ei kestä kovin kummoisia loskalammikoita ja toivon, että säiden jumalat ottavat vihjeestä vaarin. Ja ei, kevään fiilistely ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että haaveilen myös pohjoisen talvesta.

3 ~ Vietin eilen illan Galerie Forsblomilla, jossa taiteilija Ville Kylätasku ja muotisuunnittelija Mirkka Metsola julkistivat yhteistyönä syntyneen Ultraviolet-vaatemallistonsa, kokoelman vaatteita, joihin on painettu Villen töistä poimittuja printtejä. Täpötäydessä galleriassa jyskytti tekno, mallit seisoivat liikkumattomina teosten keskellä ja ihmiset parveilivat heidän ympärillään. Pari tuntia taidealtistusta, teknoa ja yleistä meteliä tekivät hyvää ärsyttävän perjantain päätteeksi. Päädyimme vielä lasilliselle ystävien kanssa, joita en ole nähnyt aikoihin. Keskinkertaista viiniä, huippuseuraa.

4 ~ YLE Areenaan on tärähtänyt uusi komediasarja nimeltä AIKUISET, joka keskittyy millenniaalien elämään akselilla Kallio-Punavuori ja onnistuu kuvaamaan sekä tälle ajalle tyypillisiä kliseitä että kaksikymppisten ikiaikaista sekoilua. Ihana Maria Veitola tekee cameoroolin. Koukuttavat jaksot ovat lyhyet ja kymmenen jakson kauden ehtii hyvin katsoa putkeen viikonlopun aikana, nimim. Testasin puolestanne. Superhauska, suosittelen!

5 ~ Nauratti Hesarin uutinen Amos Rexin taideteoksesta, betonisesta Drifter-monoliitista jota ei päässyt torstaina katsomaan, koska se oli alavireinen. Äärimmäisen kokeilevan taiteen kanssa pitää varautua kaikkeen, museojohtaja kertoi. Tämä oli varmaan joku nerokas markkinointitemppu ja se todellakin toimi, koska nyt en pysty ajattelemaan muuta kuin milloin pääsen katsomaan ALAVIREISTÄ MONOLIITTIA.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Välipäiväonni ja uusi koukuttava sarja

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Joulu on ohi, loma onneksi ei! Olen aina tykännyt välipäivistä, niiden vapauttavasta irrallisuudesta: joulukiireistä on selvitty, vanha vuosi on tulossa päätökseen ja uusi ei ole ihan vielä alkanut. Päivät niiden välissä tuntuvat lahjalta, kuin saisi ihan luvan kanssa heittäytyä joutilaisuuteen ja olla tekemättä mitään järkevää. Monina vuosina olen tehnyt välipäivinä töitä – tällä kertaa liu’umme joulusta suoraan kauan kaivatulle lomalle, joka jatkuu välipäivien yli uuden vuoden puolelle. Siitä lisää pian.

Olemme sopivasti loman kunniaksi löytäneet uuden yhteisen sarjasuosikin, nimittäin Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa startanneen Ivalon. Lapin hyiseen talveen sijoittuva Ivalo (kansainväliseltä nimeltään Arctic Circle) on ensimmäisten jaksojensa perusteella koukuttava yhdistelmä nordic noiria, loputtomia lumimaisemia ja potentiaalisen katastrofin kuvausta. Ivalossa asuva jääkäritaustainen poliisi Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) löytää erämaamökin kellarista kahlitun naisen, josta löytyy tappavan vaarallinen virus. Saksalainen virusasiantuntija Thomas Lorenz (Maximilian Brückner) saapuu avuksi, mutta virusta ei saada eristettyä, ja siitä tarina taitaakin vasta alkaa.

Kotimaiset tuotannot ovat tänä vuonna nousseet ihan uudelle tasolle. Syksyllä alkanut Bullets on saanut tunnustusta Suomen rajojen ulkopuolellakin, Ivalo on Elisa Viihteen alkuperäissarjoista toinen isolla budjetilla tehty kansainvälisen tason jättituotanto. Sarjassa liikutaan sujuvasti Lapin, Helsingin ja Amsterdamin välillä. Suomalaiset ja saksalaiset näyttelijät ovat nimekkäitä, musiikki tehty hienosti. Alkutunnari saa oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Monesti kestää hetki päästä uuteen sarjaan mukaan, mutta tästä innostuimme molemmat samantien, Jarno samantien ja minä heti perässä kun tajusin, että kiinnostavan (ja erittäin hyytävän) aiheen lisäksi sarjassa viljellään hiljaista lappilaista huumoria ja hahmot ovat helposti lähestyttäviä.

Jarno listasi sarjan suurimpia plussia: Iina Kuustonen (taustalla teinivuosien crush – ymmärrän), kasvava Lappi-kuume (samaistun) ja se, että aihe ei ole kovin kaukaa haettu, sillä jotain tälläistä voisi ihan hyvin tapahtua. Samaa mieltä. Virusteema on aina kiehtonut ja kauhistuttanut minua. Viruspandemiat eivät ole kuvitteellisia kauhuskenaarioita, niitä on oikeasti tapahtunut. 1900-luvun alussa riehunut espanjantauti tappoi puolessatoista vuodessa joidenkin laskelmien mukaan jopa 100 miljoonaa ihmistä – enemmän kuin maailmansodat yhteensä. Luonto pyrkii aina tasapainoon ja ajattelen, että nopeasti leviävät virukset ovat olleet luonnon keino hillitä yhden nisäkäslajin liikakasvua. Luin jostain uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan espanjantaudista aikoinaan selvinneet ihmiset – jotka ovat nyt tietysti jo vanhoja – kantavat edelleen veressään taudin aiheuttavan influenssaviruksen vasta-aineita. Niin kiinnostavaa.

Tarinan sijoittaminen Lappiin tuo siihen sekä ekstrajännitystä että ekstrahuumoria. Elämä Lapissa on vähän toisenlaista kuin etelässä. Kuukausia kestävä kaamos, öisin kiristyvä pakkanen ja valtavat etäisyydet kaikkialta kaikkialle asettavat omat haasteensa. Lentokentän parkkipaikalla pyörii poroja. Poliisit kahisevat toppahaalareissa ja liikkuvat moottorikelkoilla – ei siellä maastossa keskellä talvea millään muulla pääse liikkumaan. Samaan aikaan sympaattista ja semikarua. Pidän myös siitä, että Lappia ei näytetä siloiteltuna satumaana, vaan autenttinen rähjäisyys on läsnä. Harvakseltaan asutuilla arktisilla leveysasteilla vallitsee omanlaiset lainalaisuudet.

Olen asunut Lapissa saman nelostien tuntumassa itsekin ja tunnistan sarjasta paljon tuttua. Ivalolainen poliisi Nina pitää visusti kiinni ammattinsa vaitiolovelvollisuudesta, mutta se on vähän turhaa, sillä hänen äitinsä kuulee kyllä kyliltä tutkinnan yksityiskohdat. Perusmeininki – pienillä pohjoisilla paikkakunnilla mikään ei pysy kovin kauaa salassa! Meidänkin pikkukylässä aikoinaan tiedettiin kummallisella tarkkuudella milloin pohjanmaalainen poikaystäväni oli tulossa visiitille, kunnes oivalsimme, että ei ollut ehkä hyvä idea kommunikoida postikortein. Posti nimittäin saapui ennen jakeluaan paikalliseen kyläkauppaan, joka tunnettiin myös kylän tietotoimistona.

Sarjan maisemat ovat hengästyttävät, kuten niillä on Lapissa tapana. Talvipäivän valkea on loputon ja lumipyry sakeaa, kunnes tulee sinistä ja kaamos kietoo sisäänsä. Sarjaa katsellessa tulee hirveä hinku lähteä pohjoiseen hengittämään tuntureiden hiljaisuutta. Tornionjokilaaksossa olemme viettäneet tänä vuonna paljonkin aikaa, mutta jospa ensi vuonna ehtisimme roadtripppailla vielä vähän pohjoisemmas. Ivalokin kiinnostaa, äitini oli joskus siellä sijaisopettajana ennen kuin muutti Utsjoelle.

Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa on yksinoikeudella nyt Ivalon kolme ensimmäistä jaksoa, seuraavat neljä saapuvat huomenna ja ensi viikon perjantaina ensimmäisen kauden loput kolme jaksoa. Olen saanut muuten syksyn mittaan kysymyksiä siitä voiko Aitio-suoratoistopalvelua käyttää vain Elisa Viihteen asiakkaat. Ei suinkaan! Aitio on aivan kaikille avoin suoratoistopalvelu ihan kuten Netflix, ja varsin helppo ottaa kokeiluun, sillä ensimmäinen kuukausi on ilmainen ja palvelun voi perua milloin tahansa. Nappaa Aition sivuilta itsellesi ilmainen kuukausi laatuviihdettä.

Kiitos kaikille skabaan osallistuneille! Onnetar osui nimimerkin “Nin a” kohdalle. Voittajaan on oltu yhteydessä.

Loppuun arvonta, jossa yksi onnekas voittaa itselleen Elisa Viihde Aitio-palvelun kuudeksi kuukaudeksi! Kerrohan mikä sarja tai elokuva erityisesti kiinnostaa niin olet mukana arvonnassa – jos vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä, kurkkaa vaihtoehtoja Aition sivuilta. Voit halutessasi myös tutustua kilpailun sääntöihin. Osallistua ehtii vuoden loppuun eli maanantaihin 31.12. asti. Arvontaonnea ja iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA