Koukuttavinta televisiota juuri nyt

Kaupallinen yhteistyö HBO Nordic ja Asennemedia

Terveisiä telkun ääreltä! Menestyssarja The Handmaid’s Talen kolmannen kauden ensimmäiset jaksot ovat vihdoin saapuneet HBO Nordiciin ja pidimme sen kunniaksi perjantaina kauan odotetun koti-illan. Oli kombuchaa, lempisipsejämme ja dippiä, joka on luonnollisesti tärkein asia sipsien syömisessä. Dipin oikeaoppisesta sekoittamisesta käyty “neuvottelu” on meillä oikeastaan jo perinne, jolla kaikki sarja- ja leffaillat alkavat. Tämä kirjoitus ei muuten sisällä spoilereita, joten voit lukea huoletta, vaikka et olisi aloittanut vielä nähnyt uusia jaksoja tai aloittanut sarjan katsomista.

Margaret Atwoodin samannimiseen klassikkoromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on ollut viime aikojen puhutuin ja palkituin sarja. Se on tiheätunnelmainen dystopiakuvaus vaihtoehtoisesta Amerikasta,  jossa uskonnolliset fundamentalistit ovat perustaneet aiemmin Yhdysvaltoina tunnetun teokratian nimeltä Gilead ja naiset on alistettu miesten omaisuudeksi. Tämä ei silti ole miesten, vaan naisten tarina. Atwoodin kirja on yksi feministisen fiktion tärkeimmistä teoksista, jossa otetaan kantaa meille kaikille kuuluviin perusoikeuksiin, kuten oikeudesta päättää omasta kehostamme ja elämästämme. Sarja käsittelee teemaa hyvin ajankohtaisella ja siksi erittäin tärkeällä tavalla.

Teos on ilmestynyt Suomessa nimellä Orjattaresi ja siten tarina kerrotaan sarjassakin, yhden orjattaren näkökulmasta. Ympäristökatastrofi on tehnyt suuresta osasta ihmisiä lisääntymiskyvyttömän ja toimivista munasarjoista on tullut tärkeämpiä kuin ihmisoikeuksista. Miesten eliitti johtaa yhteiskuntaa, jossa hedelmälliset naiset on orjuutettu synnytyskoneiksi ja homoseksuaaleja silvotaan ja hirtetään.

Osa sarjan koukuttavuudesta perustuu hätkähdyttävään kontrastiin vahvan visuaalisuuden ja äärimmäisen julmuuden välillä. Sarja on kuvattu niin hienosti, että esteetikko haukkoo happea: sävyt ovat syvät ja samettiset, kuvauspaikat kaikessa kauneudessaan epätodellisia ja kaiken yllä leijuu harsomainen valo, joka saa välillä hetkeksi unohtamaan kaiken kärsimyksen. Se tuntuu valavan hahmoihinkin toivoa: kaiken keskellä on vielä kauneutta, elämää, toivo paremmasta.

Jarno totesi aikoinaan jo ensimmäisen kauden alussa, että sarjaa on välillä tosi vaikea katsoa, koska siitä tulee samaan aikaan mieleen kaikki historian varrella naisiin kohdistuneet väkivaltaisuudet että nykypäivän Amerikasta kantautuvat poliittiset uutiset. Tulee kuulemma hirveä häpeä niiden miesten puolesta, jotka ovat ottaneet itselleen oikeuksia samalla vieden niitä naisilta ja vähemmistöiltä. Sepä tässä onkin, että sarjan esittämä skenaario ei ole pelkkä uhkakuva, vaan täysin mahdollinen. Ehkä tämä on osa sen koukuttavuutta: vaikka ahdistaa, ei voi olla katsomatta.

Atwoodin romaani ilmestyi vuonna 1985. Kirjailija kertoi taannoisessa New York Timesin artikkelissa, että dystopia lajityyppinä oli arveluttanut häntä: hän oli pelännyt sortuvansa allegorioihin tai epäuskottavuuteen. Niin hän keksi itselleen säännön: kirjassa maailmassa ei olisi yhtäkään rakennetta tai alistamisen muotoa, joka ei olisi jossain päin maailmaa totta. “God is in the details, they say. So is the Devil.” Yksityiskohdista puheenollen, Atwood tekee sarjassa lyhyen cameoroolin – kuinka moni on bongannut?

Teos on ajankohtaisempi kuin koskaan. Vaikka yleisesti ajatellaan, että maailma menee jatkuvasti kohti parempaa, monissa ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa on otettu viime aikoina isoja takapakkeja. Hesarissa kirjoitettiin sarjan alkaessa osuvasti: The Handmaid’s Tale järkyttää, koska sen alistus on totta jo nyt eri puolilla maailmaa. Eikä se rajoitu vain naisiin: sotaa pakoon lähteneitä perheitä erotetaan, naisten oikeus omaan ruumiiseensa poistetaan abortti- ja ehkäisyoikeutta rajoittamalla, homoja ja transsukupuolisia syrjitään ja tapetaan joka päivä.”

Harva sarja on herättänyt meillä niin paljon keskustelua kuin tämä. Sarjan hetkittäin hypnoottisen hidas tahti on puolestaan jakanut mielipiteitä. TEE JOTAIN, Jarno välillä kiljuu henkilöhahmoille, SANO JO JOTAIN! Minusta taas hidastempoisuus toimii täydellisesti, koska se antaa tilaa jännitteen kohoamiselle, tunnelman tihenemiselle ja sen kuvaamiselle mitä ääriolosuhteet ja alistaminen tekevät ihmisten psyykelle ja ihmissuhteille. Lisäksi jää aikaa antautua sarjan visuaalisuudelle ja musiikille, joka on täydellinen. Yksi ensimmäisen kauden lempihetkistäni on se, kun Penguin Café Orchestran kappale tärähtää soimaan.

Juuri alkaneessa kolmannessa kaudessa kuulemma selviää miten Gilead on syntynyt. En malta odottaa, sillä sarjan kiinnostavinta antia ovat tähän asti olleet nimenomaan välähdykset menneestä, takaumat siitä miten nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on ajauduttu. On kylmäävää miten paljon yhtäläisyyksiä siitä löytyy esimerkiksi Amerikan nykyiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.

Luin sarjan tuottajan Bruce Millerin haastattelun, jossa hän kertoi, että takaumat olivat olleet tiimillekin kaikkein antoisinta. “We get to kind of look at the seam between our world and Gilead and how that happened and what were the warning signs. It’s fascinating to me how a fist like that closes. How do you turn a free society into a not free society? You just make an announcement that everybody’s not free? How [do] those things practically, on a day-to-day basis work?”

Sarjan tekijät ovat tutkineet muiden totalitarististen liikkeiden nousua natseista Mussoliniin.  Erityisesti Iranin teokratiasta löytyy yhtymäkohtia sarjan tapahtumiin: se on Millerin mukaan todellinen esimerkki modernista yhteiskunnasta, joka on sittemmin muuttunut syvästi uskonnolliseksi.

Sarjan todellisuudessa Gileadin rakenteet alkavat hitaasti rakoilla. Tapahtumista tulee osa unenomaista performanssia, jossa toiset oppivat piilottamaan todelliset tunteensa, koska niiden näyttäminen on kiellettyä ja vaarallista ja toiset alkavat ymmärtää rakentaneensa itselleen vankilan eivätkä tiedä mitä tekisivät asialle. Samaan aikaan kiinnostaa ja kauhistuttaa mihin Gileadissa tulee vielä tapahtumaan: jos rauhallisten aikojen meno on ollut karmivaa, millaista siellä mahtaa olla sitten kun muurit alkavat toden teolla murtua?

Huh, voisin puhua tästä tuntikaupalla, mutta jatketaan kommenttilootan puolella – ja jos et ole vielä nähnyt sarjaa, voitko aloittaa heti sen katsomisen, jotta voimme keskustella siitä! Sananen vielä HBO Nordicista, joka on ollut älyttömän monipuolisen valikoimansa takia vakiokäytössäni jo vuosia. Suoratoistopalvelusta löytyy tuhansia laatusarjoja ja leffoja joten kovin äkkiä ei katsottava lopu kesken, vaikka The Handmaid’s Tale ei kiinnostaisikaan. Suosikkejani tähän asti ovat olleet mm. Girls, superhyvä The Affair joka piti otteessaan viimeisen kauden loppuun asti, startup-maailmaan sijoittuva omalaatuinen komedia Silicon Valley ja Masters Of Sex, joka kertoo freudilaisia seksimyyttejä romuttaneesta tutkijaparista. Jarnon kanssa on tullut katsottua The Handmaid’s Talen lisäksi mm. Westworldia. Uutuuksista meitä molempia kiinnostaa eniten superkehuttu Chernobyl, jota olemme säästelleet sopivaan hetkeen.

The Handmaid’s Tale -sarjan kolmannen kauden ensimmäiset jaksot nyt ensi-illassa HBO Nordicilla! Uudet jaksot ilmestyvät torstaisin. Kaikki aiemmat kaudet ovat saatavilla myös. 

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Viikon kohokohdat x 5

1 ~ Tulimme rättiväsyneinä kuvauksista ja meitä odotti putipuhtaaksi siivottu koti! Ei ole parempaa tapaa käynnistää viikonloppu, sillä sen ansiosta voi heittäytyä samantien sohvalle käymättä läpi stressaavaa keskustelua nimeltä Pitäis siivota, joka jatkuu jatko-osalla nimeltä Onko pakko. Keskustelun lopputulos vaihtelee, mutta voin kertoa, että se ei ole koskaan se, että voisi samantien heittää jalat ylös ja nauttia kauniista kodista. Siivoaja on sijoitus parisuhteeseen ja molempien henkiseen hyvinvointiin.

SECOND FEMALEN MEKKO SAATU DOTSISTA
CHLOEN NILKKURIT SECONDHAND

2 ~ Lämpötilat ovat kivunneet plussan puolelle ja se tarkoittaa, että mekkokausi on virallisesti alkanut. Ei välitetä nyt siitä, että tänään(kin) satoi räntää. Kyllä se kevät sieltä tulee tänäkin vuonna ja huhtikuuhun on enää kaksi viikkoa. Olen ristinyt kuvan mustan huitulan Stevie Nicks -mekokseni ja kaivanut sen kaveriksi kaapista pari vuotta sitten hankitut solkinilkkurit. Niiden ohut nahka ei kestä kovin kummoisia loskalammikoita ja toivon, että säiden jumalat ottavat vihjeestä vaarin. Ja ei, kevään fiilistely ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että haaveilen myös pohjoisen talvesta.

3 ~ Vietin eilen illan Galerie Forsblomilla, jossa taiteilija Ville Kylätasku ja muotisuunnittelija Mirkka Metsola julkistivat yhteistyönä syntyneen Ultraviolet-vaatemallistonsa, kokoelman vaatteita, joihin on painettu Villen töistä poimittuja printtejä. Täpötäydessä galleriassa jyskytti tekno, mallit seisoivat liikkumattomina teosten keskellä ja ihmiset parveilivat heidän ympärillään. Pari tuntia taidealtistusta, teknoa ja yleistä meteliä tekivät hyvää ärsyttävän perjantain päätteeksi. Päädyimme vielä lasilliselle ystävien kanssa, joita en ole nähnyt aikoihin. Keskinkertaista viiniä, huippuseuraa.

4 ~ YLE Areenaan on tärähtänyt uusi komediasarja nimeltä AIKUISET, joka keskittyy millenniaalien elämään akselilla Kallio-Punavuori ja onnistuu kuvaamaan sekä tälle ajalle tyypillisiä kliseitä että kaksikymppisten ikiaikaista sekoilua. Ihana Maria Veitola tekee cameoroolin. Koukuttavat jaksot ovat lyhyet ja kymmenen jakson kauden ehtii hyvin katsoa putkeen viikonlopun aikana, nimim. Testasin puolestanne. Superhauska, suosittelen!

5 ~ Nauratti Hesarin uutinen Amos Rexin taideteoksesta, betonisesta Drifter-monoliitista jota ei päässyt torstaina katsomaan, koska se oli alavireinen. Äärimmäisen kokeilevan taiteen kanssa pitää varautua kaikkeen, museojohtaja kertoi. Tämä oli varmaan joku nerokas markkinointitemppu ja se todellakin toimi, koska nyt en pysty ajattelemaan muuta kuin milloin pääsen katsomaan ALAVIREISTÄ MONOLIITTIA.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Välipäiväonni ja uusi koukuttava sarja

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Joulu on ohi, loma onneksi ei! Olen aina tykännyt välipäivistä, niiden vapauttavasta irrallisuudesta: joulukiireistä on selvitty, vanha vuosi on tulossa päätökseen ja uusi ei ole ihan vielä alkanut. Päivät niiden välissä tuntuvat lahjalta, kuin saisi ihan luvan kanssa heittäytyä joutilaisuuteen ja olla tekemättä mitään järkevää. Monina vuosina olen tehnyt välipäivinä töitä – tällä kertaa liu’umme joulusta suoraan kauan kaivatulle lomalle, joka jatkuu välipäivien yli uuden vuoden puolelle. Siitä lisää pian.

Olemme sopivasti loman kunniaksi löytäneet uuden yhteisen sarjasuosikin, nimittäin Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa startanneen Ivalon. Lapin hyiseen talveen sijoittuva Ivalo (kansainväliseltä nimeltään Arctic Circle) on ensimmäisten jaksojensa perusteella koukuttava yhdistelmä nordic noiria, loputtomia lumimaisemia ja potentiaalisen katastrofin kuvausta. Ivalossa asuva jääkäritaustainen poliisi Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) löytää erämaamökin kellarista kahlitun naisen, josta löytyy tappavan vaarallinen virus. Saksalainen virusasiantuntija Thomas Lorenz (Maximilian Brückner) saapuu avuksi, mutta virusta ei saada eristettyä, ja siitä tarina taitaakin vasta alkaa.

Kotimaiset tuotannot ovat tänä vuonna nousseet ihan uudelle tasolle. Syksyllä alkanut Bullets on saanut tunnustusta Suomen rajojen ulkopuolellakin, Ivalo on Elisa Viihteen alkuperäissarjoista toinen isolla budjetilla tehty kansainvälisen tason jättituotanto. Sarjassa liikutaan sujuvasti Lapin, Helsingin ja Amsterdamin välillä. Suomalaiset ja saksalaiset näyttelijät ovat nimekkäitä, musiikki tehty hienosti. Alkutunnari saa oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Monesti kestää hetki päästä uuteen sarjaan mukaan, mutta tästä innostuimme molemmat samantien, Jarno samantien ja minä heti perässä kun tajusin, että kiinnostavan (ja erittäin hyytävän) aiheen lisäksi sarjassa viljellään hiljaista lappilaista huumoria ja hahmot ovat helposti lähestyttäviä.

Jarno listasi sarjan suurimpia plussia: Iina Kuustonen (taustalla teinivuosien crush – ymmärrän), kasvava Lappi-kuume (samaistun) ja se, että aihe ei ole kovin kaukaa haettu, sillä jotain tälläistä voisi ihan hyvin tapahtua. Samaa mieltä. Virusteema on aina kiehtonut ja kauhistuttanut minua. Viruspandemiat eivät ole kuvitteellisia kauhuskenaarioita, niitä on oikeasti tapahtunut. 1900-luvun alussa riehunut espanjantauti tappoi puolessatoista vuodessa joidenkin laskelmien mukaan jopa 100 miljoonaa ihmistä – enemmän kuin maailmansodat yhteensä. Luonto pyrkii aina tasapainoon ja ajattelen, että nopeasti leviävät virukset ovat olleet luonnon keino hillitä yhden nisäkäslajin liikakasvua. Luin jostain uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan espanjantaudista aikoinaan selvinneet ihmiset – jotka ovat nyt tietysti jo vanhoja – kantavat edelleen veressään taudin aiheuttavan influenssaviruksen vasta-aineita. Niin kiinnostavaa.

Tarinan sijoittaminen Lappiin tuo siihen sekä ekstrajännitystä että ekstrahuumoria. Elämä Lapissa on vähän toisenlaista kuin etelässä. Kuukausia kestävä kaamos, öisin kiristyvä pakkanen ja valtavat etäisyydet kaikkialta kaikkialle asettavat omat haasteensa. Lentokentän parkkipaikalla pyörii poroja. Poliisit kahisevat toppahaalareissa ja liikkuvat moottorikelkoilla – ei siellä maastossa keskellä talvea millään muulla pääse liikkumaan. Samaan aikaan sympaattista ja semikarua. Pidän myös siitä, että Lappia ei näytetä siloiteltuna satumaana, vaan autenttinen rähjäisyys on läsnä. Harvakseltaan asutuilla arktisilla leveysasteilla vallitsee omanlaiset lainalaisuudet.

Olen asunut Lapissa saman nelostien tuntumassa itsekin ja tunnistan sarjasta paljon tuttua. Ivalolainen poliisi Nina pitää visusti kiinni ammattinsa vaitiolovelvollisuudesta, mutta se on vähän turhaa, sillä hänen äitinsä kuulee kyllä kyliltä tutkinnan yksityiskohdat. Perusmeininki – pienillä pohjoisilla paikkakunnilla mikään ei pysy kovin kauaa salassa! Meidänkin pikkukylässä aikoinaan tiedettiin kummallisella tarkkuudella milloin pohjanmaalainen poikaystäväni oli tulossa visiitille, kunnes oivalsimme, että ei ollut ehkä hyvä idea kommunikoida postikortein. Posti nimittäin saapui ennen jakeluaan paikalliseen kyläkauppaan, joka tunnettiin myös kylän tietotoimistona.

Sarjan maisemat ovat hengästyttävät, kuten niillä on Lapissa tapana. Talvipäivän valkea on loputon ja lumipyry sakeaa, kunnes tulee sinistä ja kaamos kietoo sisäänsä. Sarjaa katsellessa tulee hirveä hinku lähteä pohjoiseen hengittämään tuntureiden hiljaisuutta. Tornionjokilaaksossa olemme viettäneet tänä vuonna paljonkin aikaa, mutta jospa ensi vuonna ehtisimme roadtripppailla vielä vähän pohjoisemmas. Ivalokin kiinnostaa, äitini oli joskus siellä sijaisopettajana ennen kuin muutti Utsjoelle.

Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa on yksinoikeudella nyt Ivalon kolme ensimmäistä jaksoa, seuraavat neljä saapuvat huomenna ja ensi viikon perjantaina ensimmäisen kauden loput kolme jaksoa. Olen saanut muuten syksyn mittaan kysymyksiä siitä voiko Aitio-suoratoistopalvelua käyttää vain Elisa Viihteen asiakkaat. Ei suinkaan! Aitio on aivan kaikille avoin suoratoistopalvelu ihan kuten Netflix, ja varsin helppo ottaa kokeiluun, sillä ensimmäinen kuukausi on ilmainen ja palvelun voi perua milloin tahansa. Nappaa Aition sivuilta itsellesi ilmainen kuukausi laatuviihdettä.

Kiitos kaikille skabaan osallistuneille! Onnetar osui nimimerkin “Nin a” kohdalle. Voittajaan on oltu yhteydessä.

Loppuun arvonta, jossa yksi onnekas voittaa itselleen Elisa Viihde Aitio-palvelun kuudeksi kuukaudeksi! Kerrohan mikä sarja tai elokuva erityisesti kiinnostaa niin olet mukana arvonnassa – jos vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä, kurkkaa vaihtoehtoja Aition sivuilta. Voit halutessasi myös tutustua kilpailun sääntöihin. Osallistua ehtii vuoden loppuun eli maanantaihin 31.12. asti. Arvontaonnea ja iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Sunnuntain musasuositus (ja riitoja Neil Youngista)

Taloudessa käydään toistuvia Neil Young -aiheisia riitoja. Pidän Youngin varhaisista levyistä ja mielestäni Hey Hey, My My on hienoimpia kappaleita mitä 70-luvun lopulla on tehty, mutta elämäni valon mielestä se on “helvetin ärsyttävää määkimistä”. Yhdestä asiasta olemme Jarnon kanssa yhtä mieltä: kirkkaasti parasta mitä Neil Young on tehnyt on instrumentaalinen soundtrack postmoderniin amerikkalaiseen länkkäriin nimeltä Dead Man (1995). Jim Jarmuschin ohjaamassa mustavalkoelokuvassa näyttelee Johnny Deppin ja Billy Bob Thorntonin kaltaisten nimien lisäksi mm. ikuinen rakkauteni Iggy Pop. Pelkästään tekijäkaartin perusteella voi päätellä, että leffa ei voi olla huono, eikä se onneksi olekaan – suosittelen.

Tarina eli internet kertoo, että Young on improvisoinut suurimman osan soundtrackista soittamalla kitaraa katsoessaan elokuvan kohtauksia. Aika siistiä! On pistänyt vaan äänityksen päälle ja katsonut mitä lähtee. Lopputulos istuu surrealistiseen elokuvaan kuin nenä naamaan ja kestää kuuntelua leffasta irrotettunakin. Usko pois, me tiedämme, olemme soittaneet tätä yhtä kappaletta toistolla koko viikonlopun. Rakastan särisevän sähkökitaran ja akustisen kitaran hidasta, hypnoottista vuoropuhelua. Ja tietysti tuota tunnelmaa, johon voisin lillua kokonaisia päiviä tai viikkoja. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan kohtaan 01:29.


☊ NEIL YOUNG ~ DEAD MAN THEME

Albumina julkaistulla soundtrackilla on myös puhekatkelmia, joissa Johnny Depp lukee William Blaken runoja. Se on nyökkäys Deppin samannimiseen roolihahmoon, jota hänen matkakumppaninsa, intiaani nimeltä Nobody, luulee 1800-luvulla eläneeksi kuuluisaksi englantilaiseksi runoilijaksi.

Aaaah. Täytyykin pistää tämä klassikko pitkästä aikaa pyörimään, kun joululoma koittaa.

Syksyn viihdesuosikkeja

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Perhepoliittisissa neuvotteluissamme on tehty viime viikkoina uusi vapaa-aikaa koskeva linjaus: emme selaa enää iltaisin kännyköitä sen jälkeen kun työt on tehty, vaan pistämme hyvän leffan tai sarjan pyörimään silloin kun haluamme relata viihteen äärellä. Sohvan nurkkaan unohtuminen pitkän päivän jälkeen puhelimen kanssa on ollut vähän huono tapa. Siinä hujahtaa helposti tunti jos toinenkin eikä se edes rentouta, vaan saa aivot surisemaan ja tekee olon epämääräisen levottomaksi. Yhdessä vietetty laatuaika hakkaa sata nolla turhanpäiväisen someselaamisen! Niin paljon ihanampaa käyttää vapaahetket kimpassa johonkin yhdessä sovittuun, heittäytyä hyvällä omatunnolla vapaalle ja olla miettimättä yhtään mitä maailmalle juuri nyt kuuluu.

Lempipaikkamme sarjojen ja leffojen katsomiseen on sänky. Ihan parasta olla valmiiksi vällyjen välissä silloin kun alkaa ihanasti väsyttää. Tuntuu jotenkin dekadentilta joskus sujahtaa sänkyyn jo alkuillasta ja tuhlata koko ilta loikoiluun. En tiedä miksi on tuntunut niin vaikealta tehdä edes silloin tällöin tietoinen päätös viettää ilta tekemättä mitään tuottavaa, vaikka juuri aikatauluttamatonta vapaa-aikaa me molemmat tarvitsemme kaikkein eniten.

Meillä on ollut tänä syksynä kokeilussa Elisa Viihde Aitio, joka on Netflixin tavoin toimiva suoratoistopalvelu, sillä erotuksella, että painotus on vahvasti kotimaisessa sisällössä. Emme ole aikoihin katsoneet mitään kotimaista (emme totta puhuen ole katsoneet aikoihin oikein mitään) enkä rehellisesti sanottuna oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätys on ollut iso ja pelkästään positiivinen: ensin jäimme koukkuun syksyn uutuussarja Bulletsiin, sitten löysimme muutaman muunkin kotimaisen sarjan, jota on ollut ilo katsella iltaisin. Tässä lista meidän tähänastisista suosikeista!

Jättekiva (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Romanttisessa komediassa kulttuurit törmäilevät, kun suomenruotsalainen Micke tekee konkurssin ja muuttaa lappilaisen avovaimonsa Ainon kanssa porvarivanhempiensa omistamaan ullanlinnalaiseen asuntoon. Mickelle muutto on paluu lapsuudesta tuttuun maailmaan, toimittajana työskentelevälle, tiedostavalle Ainolle se on kulttuurishokki. Herkullinen asetelma aiheuttaa suhteeseen tietysti monenlaisia konflikteja. Sekä suomenruotsalaisuuteen että lappilaisuuteen liitettyjä piirteitä käsitellään paikoin räävittömälläkin huumorilla, joka naurattaa meitä molempia, sillä molempien henkilöhistoriasta löytyy yhtymäkohtia samankaltaisiin tilanteisiin ja kulttuuriisiin törmäyksiin.

Kuulin vasta äsken, että sarjan on käsikirjoittanut pariskunta, Karoliina ja Niklas Lindgren, jotka ovat pistäneet käsiksessä oman suhteensa likoon. Kannatti! Roolitukset ovat onnistuneet myös: Ainoa esittävä Anna Paavilainen on loistava nopeine comebackeineen ja Elmer Bäck niin luonteva Micke, että on vaikea uskoa katsovansa työtään tekevää näyttelijää.

Suosittelemme tilannekomiikkaa arvostaville, ja tietysti kaikille, joille suomenruotsalaiset juomalaulut ja lappilainen tuppisuisuus ovat tavalla tai toisella tuttuja ilmiöitä.

Kolmistaan (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Ollaanpa rehellisiä: aloimme katsoa tätä sarjaa yhteisen man crushin Lauri Tilkasen takia. Lauri on toki juuri niin komea kuin voi kuvitella, mutta sarja yllätti mustalla, häpeilemättömällä huumorillaan. Lähtökohta on koukuttava: yksi huuruinen yö muuttaa kämppiksinä asuvan pariskunnan ja heidän homoystävänsä elämän, kun Vilma (Pamela Tola) tulee kolmikon sekoilun päätteeksi vahingossa raskaaksi ja lapsi päätetään pitää ja kasvattaa kolmistaan. Ei spoilata juonta enempää, katsokaa itse!

Jarno on tykännyt sarjasta erityisesti siksi, että päähenkilöiden elämäntilanne on tuntunut tutulta: kolmekymppiset yrittävät ymmärtää mitä kaikki nämä puheet aikuistumisesta oikein tarkoittavat ja miten se tapahtuu kadottamatta itseään velvollisuuksien alle (kunnes alkaa  valjeta, että kyseessä on mahdollisuus, ei uhka).

Olen toki itsekin rimpuillut läpi samankaltaisten pohdintojen ja pystyn helposti samaistumaan. Erityisesti naurattaa kämppisarjen käänteet ja suorasukaisella dialogilla höystetty tilannekomiikka.

Näyttelijävalinnat ovat loistavia: Pamela ja Lauri ovat tosielämässä aviopari ja dynamiikka toimii, vaikka sarjassa Lauri näytteleekin Vilman homokämppistä.

Plussaa lyhyistä parinkymmenen minuutin jaksoista, joita voi katsoa vain yhden tai viisi putkeen. Olemme itse menossa ensimmäisessä kaudessa ja iloitsen jo nyt siitä, että toinen tuotantokausi on juuri saapunut Aitioon. Aaah se tulee pelastamaan vielä monta iltaa, kun haluaa vaan pistää aivot narikkaan ja nauraa.

Suosittelemme kaikille komediannälkäisille, kolmenkympin kriisistä kärsiville ja heille, joita epäilyttävät omat kyvyt vanhempina.

Supisuomalaiset (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Minisarjassa Seksikäs-Suklaa ja Doselda hengaavat Itä-Helsingissä ja haaveilevat menestyksestä, mutta levytyssopimus kariutuu, rahapula yllättää ja kaksikko törmää pää edellä todellisuuteen. He joutuvat työllistymiskurssille tutustumaan suomalaisuuteen ja siihen mitä kaikkea löytyy suomalaisuuden ytimestä. Kurssi vie ympäri Suomen ja johtaa tietysti ennennäkemättömiin seikkailuihin mm. jääkiekkokaukalossa.

Olen itse aikoinaan muuttanut toiselta puolelta maailmaa Suomeen ummikkona, joka ei osannut sanaakaan kieltä tai tiennyt, miten pakkasella hengitetään. Olihan se melkoinen kulttuurishokki, muutto Melbournesta Rovaniemelle. Varmasti juuri siksi on helppo samaistua parivaljakon havaintoihin suomalaisuudesta ja laidasta laitaan horjuviin ajatuksiin suomalaistumisesta.

Tykkään myös siitä, että sarjassa normalisoidaan maahanmuuttajakeskustelua ja käsitellään huumorin keinoin vaikeitakin aiheita, kuten rasismia.

Jarno on korkannut myös Aition leffavalikoiman ja löytänyt sieltä pitkän liudan suosikkilajityyppiään, dystooppisia scifijännäreitä, joissa rippeistä yritetään rakentaa elämää maailmanlopun tuolla puolen. Kyllä, parisuhde on joskus kompromisseja. Onneksi meillä on diili, että minä saan valita joka toisen elokuvan. En malta odottaa joulua – silloin tulee olemaan paljon aikaa lojua sohvalla, syödä suklaata ja katsella porukalla leffoja! Listan kärjessä ovat Aki Kaurismäen vanhat klassikkoleffat, joita löytyy Aitiosta pitkä liuta. En ole nähnyt niitä vuosiin.

Joko olette kokeilleet Aitiota? Jos se ei ole vielä tuttu, ohjelmakirjaston saa näppärästi käyttöön ilmaisella kokeilukuukaudella, jonka jälkeen hinta on 9,90 €/kk. Aitio toimii niin televisiossa, tietokoneella, tabletilla kuin puhelimella. Tilauksen voi perua koska tahansa, joten kokeilu ei sido mihinkään. Anna mahdollisuus, saatat yllättyä: tilaa Aitio kokeiluun tästä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Pian ensi-illassa ~ Vox Lux

Hei australialaisen Sian musiikista tykkäävien kannattaa höristää nyt korviaan! Brady Corbetin ohjaama uutuusleffa Vox Lux on tulossa Amerikan ensi-iltaansa 7. joulukuuta ja rantautunee pian sen jälkeen Suomeenkin. Natalie Portman tekee tiettävästi elämänsä roolin poptähtenä ja kappaleet on kirjoittanut Sia. Natalie on yksi Jarnon suosikkinäyttelijöistä ja sattumalta leffassa nähdään myös yksi meikän suosikeista, Jude Law. Jokaiselle jotain. No ei, olemme kyllä yhtä mieltä Natalien lahjakkuudesta ja yleisestä upeudesta. Ennakkoon Venice Film Festivalilla nähty elokuva on kerännyt erityisesti musiikin ja Natalien roolisuorituksen osalta suurta suitsutusta, joten ilmeisesti tämä kannattaa painaa mieleen.


☊ VOX LUX TRAILER

PS. Ah, tuli Natalien ja Juden yhdistelmästä mieleen, että täytyykin pitkästä aikaa katsoa Closer (2004), jossa he esiintyvät niinikään yhdessä.

Jännitystä syksyyn

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Syytän äitini intohimoista dekkarisarjaharrastusta siitä, että minäkin innostuin myöhemmin rikossarjoista. Ihminen sopeutuu kummasti kasvaessaan 80-luvun Derrick-sarjan jaksojen tahtiin. Lapsena oli tyytyminen siihen mitä sain kurkittua salaa huoneeni ovelta silloin kun olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta teininä vihdoin sain liittyä ihan luvan kanssa seuraan ja keskustella (kinata) äidin kanssa siitä kuka on murhaaja, mikä on motiivi ja mikä tulee olemaan tarina yllätyskäänne. Jaksoihin oli aina sisällytetty pieni vihje, josta sen pystyi päättelemään: merkitsevä katse, kummallinen reaktio tai leikkaus puhelimeen, joka tulisi pian soimaan.

Kaksikymppisenä graafisen suunnittelun opiskelijana vahtasin telkusta kaikki mahdolliset rikossarjat samalla kun käsittelin kuvia, leiskasin ja tein taittoja. Niissä oli kummallista kyllä jotain rauhoittavaa. Mietin joskus rikossarjojen viehätystä ja tulin siihen tulokseen, että ne tarjoavat turvallisen tavan kokea jännitystä. Vaikka tilanteet eskaloituisivat kuinka kiperiksi, sarjan voi milloin tahansa sulkea ja tuntea helpotuksensekaista onnea siitä, että oma elämä arkisine ongelmineen on itseasiassa aika tasapainoinen ja helppo. Olin ehkä myöhässä dediksistäni ja puhelinlaskuni eräpäivästä, mutta ainakaan en istunut tutkintavankeudessa murhattuani puolisoni lapiolla tai ajanut pakoon rikollisia jyrkänteen reunalla kiemurtelevaa tietä pitkin.

Viime kuukausina on ollut tosi vähän vapaa-aikaa eikä ole tullut hirveästi hengattua iltaisin viihteen äärellä, mutta siihen saa luvan tulla muutos, sillä huomaan, että akku alkaa olla aika loppu. Haaveilen ihan tavallisesta arjesta, jossa töiden jälkeen on vapaata, voi tehdä ruokaa ja käydä kävelyllä, sen jälkeen heittäytyä pitkälleen sohvalle ja päättää päivä jollain hyvällä leffalla tai sarjalla. Juuri nyt en keksi mitään ihanampaa kuin aivojen pistäminen narikkaan ja pään täyttäminen ihan muilla asioilla kuin remonteilla ja töillä.

Sen suhteen näyttää nyt lupaavalta, sillä olemme ottaneet tänä syksynä käyttöön Elisa Viihteen Aition, joka on samanlainen suoratoistopalvelu kuin Netflix, mutta keskittynyt erityisesti kotimaiseen sisältöön. Sehän sopii, koska suomalaisia sarjoja ja leffoja on tullut viime vuosina ihan hullun lailla ja taso on noussut kohisten, enkä ole pysynyt lainkaan perässä kehityksestä. Elisa Viihteen Aitio-ohjelmakirjasto sisältää nippukaupalla kiinnostavia leffoja ja sarjoja, joita en ole vielä nähnyt, monia niistä yksinoikeudella tai ensimmäisenä ennen muita. Ehkä tästä tulee se syksy, kun vihdoin katson ne kaikki – ja kerrankin ei ole sitä ongelmaa, että olohuoneeseen kannettu safka jäähtyy sillä välin kun yritämme epätoivoisesti etsiä sarjaa tai leffaa, jota emme olisi vielä nähneet!

Elisa Viihteellä on jo tusinan verran omia alkuperäissarjoja, jotka on nähtävissä ainoastaan Aitiossa, uusimpana kansainvälistä kiinnostusta herättänyt kymmenosainen jännityssarja Bullets. Viime syksyn ja talven aikana Helsingissä, Brysselissä ja Georgiassa kuvatulla sarjalla on ollut viiden miljoonan euron tuotantobudjetti, jolla onkin saatu aikaan kansainvälisen tasoista, todella tyylikästä jälkeä. Mukana on nimekkäitä näyttelijöitä Krista Kososesta Tommi Korpelaan ja Sibel Kekilliin, joka on nähty aiemmin mm. Game of Thronesissa. Kurkkaa alta traileri, jos et ole vielä nähnyt!

Ahmin sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa yhdeltä istumalta, kolmatta säästelin eiliseen asti. Seuraavat jaksot tärähtävät eetteriin huomenna. En kerro enempää juonesta etten spoilaa sarjaa keneltäkään, mutta lähtökohdan voin paljastaa: kun huumeratsia menee pieleen, peitetehtäviin erikoistunut rikostutkija Mari Saari (Krista Kosonen) soluttautuu terroristiyhteyksistä epäillyn turvapaikanhakijan lähipiiriin. Kuten arvata saattaa, kuvio on monimutkaisempi kuin kukaan osasi aavistaa eikä mikään ole lopulta sitä miltä näytti. Täytyy sanoa, että rikosjännärit ovat muuttuneet huomattavasti sitten 2000-luvun – keskiössä ei ole enää klassinen whodunnit vaan ihmisten tarinat ja toiminnan motiivit yhä monimutkaistuvassa maailmassamme.

On hauska sattuma, että Bulletsin tekijätiimistä löytyy useitakin minulle tuttuja. Belgiassa asuva ystäväni teki sarjan puvustusta Brysselin tiimissä ja yksi parhaista ystävistäni, teillekin monille tuttu valokuvaaja Mikko Rasila puolestaan teki still-kuvia sarjan kuvauksista.

Tein itsekin opiskeluvuosinani still-kuvauksia muutamiin leffatuotantoihin, mutta opiskelijoiden ohjaamat kaksiviikkoiset lyhärikuvaukset Yyterin hiekkarannalla olivat vähän eri kaliiberin hommaa kuin viiden miljoonan euron budjetilla tehty kansainvälinen spektaakkeli. Kysyin ja onneksi sain luvan vähän udella Mikolta millainen projekti Bullets oli kulissien takaa. Kuvat ovat eiliseltä, kun katsoimme kimpassa sen säästelemäni kolmannen jakson.

Kerro kerro – mitä kaikkea oikein teit?

Mikko: “Minun työni alkoi hyvissä ajoin viime vuoden puolella jo ennen kuin sarjan kuvaukset olivat edes alkaneet: otimme silloin studiollani sarjan key visualeissa ja markkinoinnissa käytetyt potretit. Ne ovat tärkeämmät kuin moni tulee ajatelleeksi, sillä niistä tehdään tuotannon myyntimateriaalit silloin kun sarjasta ei ole vielä sekuntiakaan nauhalla. Sen jälkeen sain sarjan käsikirjoitukset luettavakseni sitä mukaan kun ne valmistuivat (vaadin aina kässärit) ja olin mukana sarjan kuvauksissa ottamassa kohtausten still-kuvia. Suurin osa kuvauspäivistä ajoittuivat yöhön.

Kuvauksiin liittyi monenlaisia ennakkovalmisteluita. Kävin still-kuvatilaukset läpi niin ohjaajan, tuottajan kuin apulaisohjaajan kanssa läpi, jotta olin kartalla siitä millaisia kuvia tarvittiin. Still-kuvat otettiina aina samalla tapaa: kun filmiryhmä oli saanut oman työnsä valmiiksi kutakin kohtausta varten, koko tuotanto valaisijoita myöten luovutettiin minulle ja näyttelijät näyttelivät kohtauksen tai jonkin sen osan vielä kerran still-kuvia varten. Joskus modifioituna, jos kuvissa haluttiin painottaa erilaisia asioita kuin lopputuotteessa. Olen kuvannut stillejä joskus muissa tv-tuotannoissa samaan aikaan kuin filmiryhmä tekee työtään, mutta se toimii lähinnä isoissa ryhmäkohtauksissa, ei Bulletsin kaltaisen sarjan intiimeissä kohtauksissa joissa on vain vähän näyttelijöitä ja vahva tunnelma. Toivon itse työrauhaa ja haluan antaa sitä myös muille.

Kuvasin myös varsinaisen setin ulkopuolelta materiaalia, jota ei oltu näytelty sarjan sisään, vaan toimi henkilöhahmojen kuvituskuvina. Niitä tarvitaan rakentamaan hahmoista still-maailmassa vahvempia tai kokonaisempia.”

Millainen kokemus Bullets-sarjan kuvaaminen oli?

Mikko: “Tositosi hieno! Myös kylmä, väsyttävä ja pimeä. Olosuhteet olivat välillä extreme, mutta tiimi oli niin tehokas ja ammattitaitoinen, että kokemus oli lopulta superpalkitseva. Tiimi antoi kaikkensa ja runnerit pitivät huolta, että jokainen sai keskittyä omaan työhönsä. Silloin kun olin nukahtaa pystyyn tai jäätyä kuoliaaksi, he huolehtivat että tiedän missä pitää olla ja milloin ja call sheetit ja käsikset täsmäävät. Oli myös avartavaa nähdä Helsinki niistä kulmista, seurata miten kohtauksista rakennettiin sen näköisiä kuin ne ovat nyt.”

Entä tuliko matkan varrella yllätyksiä vastaan?

Mikko: “Tuotannon kiivastempoisuus, joka näkyy myös lopputuloksesta. Tässäkin korostui tiimin ammattitaitoisuus: näin tiukossa kuvausaikatauluissa ei pysytä, jos on yksikään heikko lenkki. Kohtauksia kuvattiin kahdella eri kameralla kahdesta eri suunnasta tai kahdella eri linssillä, koska tuplamateriaali auttaa narratiivin rakentamisessa ja tekee jäljestä monipuolisen. Leikkauspöydällä on mahdollista nostaa esiin pieniäkin eleitä, kun sama kohtaus on kuvattu kahdesta näkökulmasta.”

No miltä tuntui nähdä valmis lopputulos?

Mikko: “Aivan helvetin hienolta! Tunnistin sarjan sillä tapaa omaksi, että nämä ovat ne kuvaukset, jossa minä oon ollut mukana. Tunnistin rytmin, tunnelman, nopeatempoisuuden, kylmyyden, trillerimäisyyden ja osittaisen hyytävyyden.

Kerro vielä mikä oli parasta?

Mikko: “Ehdottomasti kuvaustiimin kiltteys ja kärsivällisyys minua ja työtäni kohtaan, vaikka koko muu tuotanto seisoi aina silloin kun minä kuvasin. Krista, Tommi, Sibel ja muut pistivät parastaan ja olivat valmiita antamaan vielä enemmän kuin alunperin edes pyysin.”

Kiitos Mikko! Mikon työnjälkeä voi nähdä mm. sarjan alkutunnarin potreteissa. Bulletsin kolme ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa Aitiossa, ja seuraavat kaksi jaksoa tärähtävät sinne huomenna. Jos Aitio ei ole vielä tuttu, ohjelmakirjaston saa helposti käyttöön aloittamalla maksuttoman kokeilukuukauden, jonka jälkeen hinta on 9,90 €/kk. Aitio toimii niin tietokoneella, tabletilla kuin puhelimella (näissä kuvissa olemme liittäneet sen älytelkkuumme puhelimen kautta). Tilauksen voi perua koska tahansa, joten kokeilu ei sido mihinkään. Suosittelen antamaan mahdollisuuden!

Rikosjännärit, kylmää vai kuumaa? Vai katsotteko mieluummin jotain ihan muuta? Jos teillä on muuten vinkata muita kotimaisia sarjoja tai leffoja, joista meidän ehdottomasti pitäisi lähteä liikkeelle, sana on vapaa kommenteissa.

PS. Instagramissani on perjantaiyöhön asti käynnissä arvonta, jossa voi voittaa itselleen puolen vuoden Aitio-suoratoistopalvelun! Sängystä läppärin kanssa otettu kuva löytyy uusimpien joukosta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kulttuurinnälkään kulttikauhua ja Thom Yorken musaa

Kappas! Radioheadin ystäviä kiinnostanee, että yhtyeen nokkamies Thom Yorke on saanut taas aikaiseksi uutta soolomateriaalia. Täytyy myöntää, että itse olen tykännyt Yorken soolomusiikista jopa enemmän kuin Radioheadista: vuonna 2006 julkaistu soolodebyytti The Eraser oli täyttä timanttia melkein alusta loppuun.

Uusi Suspirium-kappale on itseasiassa lohkaisu leffasoundtrackilta, nimittäin Luca Guadagninon tulevasta uudelleenfilmatisoinnista 70-luvun kulttikauhuelokuvasta nimeltä Suspiria. Olen supersäikky enkä ikinä katso kauhua, mutta tämä 70-luvun berliiniläiseen balettiakatemiaan sijoittuva elokuva kyllä kiinnostaa, koska Guadagninon edellinen ohjaus oli Call Me By Your Name, yksi viime vuoden parhaista elokuvista, josta tykkäsin ihan hillittömästi. Musiikki tulee olemaan enemmän kuin kohdallaan, sillä Thom Yorke on palkattu säveltämään koko score. Pääosan esittäjien joukosta löytyy yksi kaikkien aikojen kauneimmista naisista, ikisuosikkini Tilda Swinton – sekin vielä.

Internetistä löytyy jo elokuvan traileri ja ensimmäisten elokuvafestivaaliarvioiden mukaan kyseessä on enemmän taide-elokuva kuin varsinainen kauhuleffa. Hmmm, uskaltaisinkohan? Vielä on hetki aikaa kerätä rohkeutta, sillä ensi-ilta on luvassa vasta marraskuun alussa.


☊ THOM YORKE – SUSPIRIUM

Keneen sinä luotat?

Kaupallisessa yhteistyössä FOX Suomi

Arki sai viime viikolla kummallisen käänteen. Sain soiton tuntemattomasta numerosta ja minut kutsuttiin tapaamiseen, jonka luonnetta ei tarkemmin määritelty. Kun saavuin paikalle, minut ohjattiin kellariin hämärään kuulusteluhuoneeseen. Yhtäkkiä löysin itseni kytkettynä valheenpaljastuskojeeseen, vastaamasta kysymyksiin joita minulle esitettiin. En saanut muita ohjeita kuin vastata mahdollisimman lyhyesti ja rehellisesti. Sydän löi varmaan kahtasataa, sillä tilanne oli todella jännittävä. Eihän minulla ollut mitään salattavaa, mutta jos olisikin, siinä tilanteessa olisin takuulla kertonut heille ihan kaiken. Tiesin, että olin se mies, jonka he olivat sinne pyytäneet, mutta en se, jota he etsivät.

Kyse oli tv-kanava Foxin kuvauksista. Minut pyydettiin mukaan uuden tv-sarjan lanseerauskampanjaan, jossa kuvattiin viittä eri ihmistä kuulustelutilanteessa. Sain tietää hyvin vähän kuvausten sisällöstä etukäteen, sillä tarkoitus oli saada mahdollisimman autenttiset reaktiot. Se onnistui: takaraivossa jyskytti jännitys kysymysten sarjatulessa. Tilanne tuntui yllättävän todelliselta. Tiesin tietysti etten ole syyllistynyt rikoksiin ja tilanne on muutenkin lavastettu, mutta se oli silti piinaavaa. Kasper Strömman muuten päätyi samaan kuulusteluhuoneeseen – katso alta kooste kaikkien kuulusteluista. Aivan mahtava projekti!

Jos tulit kateelliseksi tästä julisteesta, ei hätää – voit tehdä oman Deep Staten sivuilla.

Tänään klo 22:00 kannattaa olla television äärellä, sillä brittiläinen toimintasarja Deep State on illalla Suomen ensi-illassa. Sarja on todentuntuinen sekoitus faktaa ja fiktiota poliittisen toimintajännärin muodossa. Tarina kertoo ex-vakoojasta, joka palaa kentälle poikansa kuoleman. Tilanne eskaloituu nopeasti Lähi-itään salaisen tiedustelusodan ja salaliittojen tiimellykseen. Deep State tutkii mailmaa, jossa sota on kaupankäyntiä muilla keinoilla kuin rahalla. Luvassa siis nopeita juonenkäänteitä ja räjähtävää toimintaa parhaimmillaan.

Katso ainakin tämä jakso: San Junipero

Olemme viime viikkoina ahmineet läpi Netflixin Black Mirror -sarjan tähänastisen tuotannon. Kirjoittaja Charlie Brookerin luomaa brittisarjaa on hiukan hankala määritellä, mutta yritetään: jaksot ovat toisistaan irrallisia ja itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka kertovat teknologian ja sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisten elämään ja erityisesti siitä millä kaikilla tavoilla se voi mennä aivan liian pitkälle. Jokaisessa jaksossa on eri tarina, eri henkilöt ja oma tyylilaji, joka liukuu mustasta komediasta draamaan kautta kolkkoon dystopiaan.

Melkein kaikki jaksot sijoittuvat johonkin tarkemmin määrittelemättömään tulevaisuuteen, mutta toiset voisivat tapahtua nykyhetkessäkin – ja ne ovatkin ehkä kaikkein kuumottavimpia. Toiset sarjassa esitellyistä painajaisista ovat osittain jo käyneet tai käymässä toteen. En ole varma onko sarja oikeastaan kovin viihdyttävä – osa jaksoista ovat nimittäin todella ahdistavia – mutta se on kiinnostava ja tarpeellinen. Uskon, että se voi ravistella ainakin herkimpiä yksilöitä (lue: minua) somehorroksestaan ja muistuttaa, että teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Mutta syy miksi kirjoitan tästä on oikeastaan yksi tietty jakso, joka on niin hieno, että se kannattaa katsoa, vaikka skippaisi kaikki muut. San Junipero poikkeaa niin kerronnaltaan, tunnelmaltaan ja lähtökohdaltaan sarjan muusta tuotannosta: vain tässä jaksossa teknologia esitetään uhan sijaan mahdollisuutena, vaikka tässäkin nousee esiin moraalikysymyksiä. Jakso vuoroin ihastuttaa, itkettää ja saa jalan vipattamaan loistavan soundtrackin tahdissa. Se on superkaunis, samaan aikaan surullinen ja jollain selittämättömällä tasolla lohdullinen – ja ennen muuta syvästi inhimmillinen.

Tunnin jakso on tehty niin hienosti, että siihen voi suhtautua vähän kuin elokuvaan. Musiikki ja visuaalinen toteutus on enemmän kuin kohdallaan, mutta parasta on silti tarina kahdesta naisesta, jotka rakastuvat todellisuuden tuolla puolen. On monta asiaa, jotka haluaisin vielä sanoa, mutta ei spoilata tätä teiltä, jotka ette ole vielä sitä nähneet. Sanotaan vaan, että Mackenzie Davisin ja Gugu Mbatha-Raw’n kemiat ovat täydellisesti kohdallaan.

Huomasitteko, tarkoituksella en maininnut sanaa scifi, koska teistä osa olisi lopettanut lukemisen saman tien. Vaikka et normaalisti välittäisi tulevaisuuteen sijoittuvasta viihteestä eikä Black Mirror kiinnostaisi pätkääkään, suosittelen että annat silti tälle jaksolle mahdollisuuden.

☊ BLACK MIRROR S03E04 ‘SAN JUNIPERO’

Call me by your name

Call me by your name (2018) oli juuri niin ihana kuin odotin paitsi ehkä vähän raukeampi, surullisempi ja onnellisempi. Kävin katsomassa sen sunnuntaina enkä ole vieläkään saanut riuhtaistua itseäni irti elokuvan tunnelmasta, en oikeastaan edes halua. Viipyilevä tarina ensirakkaudesta hiipi ihon alle ja jäi sinne surisemaan kuin laiskan kesäpäivän kärpänen.


☊ SUFJAN STEVENS – MYSTERY OF LOVE

Muita ajatuksia, joita elokuva herätti:
Sanokaa mitä sanotte, 80-luvun musiikissa on taikaa. Okei, tiedän, että tästä on yhtä moni täysin samaa kuin täysin eri mieltä.
Pakko saada talo Italiasta. Tämä on tosin jo monta vuotta vanha eikä mikään uusi ajatus.
Olisipa kaikilla meillä samanlainen isä kuin Eliolla.
Olisipa edes samanlainen kivestä muurattu uima-allas kuin elokuvan villassa, joka on muuten myynnissä – haluaisiko joku antaa minulle 2,7 miljoonaa dollaria?
Olisipa kesä.

Mietin myös, että Elion isällä oli monta oivaa pointtia, mutta eniten kolahti tämä: jos haluaa elää, oikeasti elää eikä vain ajelehtia automaattiasetuksilla päivästä toiseen, pitää olla valmis ottamaan vastaan koko se tunteiden kirjo, joka osuu omalle polulle. Ei vain ne ihanat ja positiiviset tunteet, vaan myös kipu, luopumisen tuska ja ikävä – kaikki kuuluvat tähän ihmeelliseen ilmiöön nimeltä elämä.

Ylläolevasta videosta löytyy katkelmia elokuvasta ja toinen Sufjan Stevensin elokuvaa varten sävelletyistä kappaleista. Kaunis, mutta se toinen on melkein kyllä kauniimpi.

Jos katsot tänä keväänä vain yhden elokuvan, katso tämä.

Tiedän mitä katson tänä viikonloppuna

Elokuva, jonka kaikkein eniten haluan nähdä juuri nyt: André Acimanin romaaniin perustuva Call Me By Your Name, joka sijoittuu 80-luvun Italiaan. Ensin sitä suositteli Mikko, sen jälkeen koko internet. Sitten selvisi, että leffasta löytyy Sufjan Stevensin tekemää musiikkia parinkin uuden kappaleen verran ja koko utuiseen elektroon nojaava soundtrack on ilmeisesti muutenkin alkuvuoden kovin. Asia on päätetty: tänä viikonloppuna on leffatreffit.


SUFJAN STEVENS – VISIONS OF GIDEON

Sufjanin uusista kappaleista Visions Of Gideon on saanut pääni jo pyörälle, toisesta uutukaisesta nimeltä Mystery Of Love kuullaan katkelma tässä leffatrailerissa. Se löytyy kyllä YouTubesta kokonaisuudessaankin, mutta minä nautin pakkomielteisistä biisiluupeistani yksi kerrallaan, joten en nyt kaivanut sitä tähän.

Oletko nähnyt jo? EI SAA SPOILATA!