Call me by your name

Call me by your name (2018) oli juuri niin ihana kuin odotin paitsi ehkä vähän raukeampi, surullisempi ja onnellisempi. Kävin katsomassa sen sunnuntaina enkä ole vieläkään saanut riuhtaistua itseäni irti elokuvan tunnelmasta, en oikeastaan edes halua. Viipyilevä tarina ensirakkaudesta hiipi ihon alle ja jäi sinne surisemaan kuin laiskan kesäpäivän kärpänen.


☊ SUFJAN STEVENS – MYSTERY OF LOVE

Muita ajatuksia, joita elokuva herätti:
Sanokaa mitä sanotte, 80-luvun musiikissa on taikaa. Okei, tiedän, että tästä on yhtä moni täysin samaa kuin täysin eri mieltä.
Pakko saada talo Italiasta. Tämä on tosin jo monta vuotta vanha eikä mikään uusi ajatus.
Olisipa kaikilla meillä samanlainen isä kuin Eliolla.
Olisipa edes samanlainen kivestä muurattu uima-allas kuin elokuvan villassa, joka on muuten myynnissä – haluaisiko joku antaa minulle 2,7 miljoonaa dollaria?
Olisipa kesä.

Mietin myös, että Elion isällä oli monta oivaa pointtia, mutta eniten kolahti tämä: jos haluaa elää, oikeasti elää eikä vain ajelehtia automaattiasetuksilla päivästä toiseen, pitää olla valmis ottamaan vastaan koko se tunteiden kirjo, joka osuu omalle polulle. Ei vain ne ihanat ja positiiviset tunteet, vaan myös kipu, luopumisen tuska ja ikävä – kaikki kuuluvat tähän ihmeelliseen ilmiöön nimeltä elämä.

Ylläolevasta videosta löytyy katkelmia elokuvasta ja toinen Sufjan Stevensin elokuvaa varten sävelletyistä kappaleista. Kaunis, mutta se toinen on melkein kyllä kauniimpi.

Jos katsot tänä keväänä vain yhden elokuvan, katso tämä.

Tiedän mitä katson tänä viikonloppuna

Elokuva, jonka kaikkein eniten haluan nähdä juuri nyt: André Acimanin romaaniin perustuva Call Me By Your Name, joka sijoittuu 80-luvun Italiaan. Ensin sitä suositteli Mikko, sen jälkeen koko internet. Sitten selvisi, että leffasta löytyy Sufjan Stevensin tekemää musiikkia parinkin uuden kappaleen verran ja koko utuiseen elektroon nojaava soundtrack on ilmeisesti muutenkin alkuvuoden kovin. Asia on päätetty: tänä viikonloppuna on leffatreffit.


SUFJAN STEVENS – VISIONS OF GIDEON

Sufjanin uusista kappaleista Visions Of Gideon on saanut pääni jo pyörälle, toisesta uutukaisesta nimeltä Mystery Of Love kuullaan katkelma tässä leffatrailerissa. Se löytyy kyllä YouTubesta kokonaisuudessaankin, mutta minä nautin pakkomielteisistä biisiluupeistani yksi kerrallaan, joten en nyt kaivanut sitä tähän.

Oletko nähnyt jo? EI SAA SPOILATA!

CITY OF STARS

Kävimme viime lauantaina katsomassa La La Landin uudessa Kallioon auenneessa Rivierassa. Liput oli varattu viikkoja aiemmin ilmeisesti jossain tilapäisessä mielenhäiriössä, jossa olin kuvitellut, että olisimme musikaali-ihmisiä. Tai ainakin voisimme olla, jos musikaalin on ohjannut Damien Chazelle, jonka edellinen elokuva oli Whiplash – rakastin sitä palavasti ja näin sen yhteensä varmaan viisi kertaa.

Syy saattoi olla myös se, että halusin palavasti saada syyn vierailla uudessa elokuvateatterissa, jossa saa leffan lisäksi eteensä viinilasin. Ajatella, että tämäkin virhe maailmassa on vihdoin korjattu! Sieltä saa safkaakin, ja ahtaiden penkkien sijaan saa istua upottavalla sohvalla.

Ajoitus ei lauantaina ollut puolellamme. Päivä oli ollut umpisurkea eikä oikeastaan mikään olisi voinut kiinnostaa vähempää kuin joku riivatun musikaali. Saavuimme paikalle myöhässä ja ehdimme nipinnapin elokuvan alkuun. En jaksanut iloita edes siitä, että pikkuinen leffasali punaisine plyysisohvineen oli millä tahansa mittarilla mitattuna varmasti viihtyisin, jossa olen naismuistiin käynyt. Tilasimme isot oluet, rojahdin nojatuoliini ja valmistauduin elämäni pisimpään lauantai-iltaan.

No ei se sitten niin huono musikaali ollutkaan. Surkea päivä unohtui ensimmäisen vartin aikana. Tykkään paljon tavasta, jolla Chazelle kuvaa musiikkia, sen soittamista ja siihen liittyvää paloa. Ryan Goslingin silmät eivät puhuttele minua yhtä paljon kuin monia tuntemiani ihmisiä, mutta hän sopi hyvin rooliinsa omasta musiikkiklubista haaveilevana pianistina, joka haluaa pelastaa jazzin unohdukselta. (Ainiin! Jos et ole nähnyt elokuvaa, varoitan että seuraava kappale sisältää pienen spoilerin!)

Sanomattakin selvää, että puolitoista tuntia myöhemmin kun elokuva veteli viimeisiä minuuttejaan, nyyhkin tyhjään tuoppiini (enkä ollut ainoa). Elokuva oli salakavalasti hiipinyt ihon alle ja onnellinen loppu, jossa Sebastian ja Mia olivat molemmat tahoillaan saavuttaneet urallaan sen mistä olivat aina haaveilleet, ei tuntunutkaan yhtään onnelliselta. Se seitsemän minuutin kohtaus, jossa käydään pikakelauksella läpi kaikki mitä olisi voinut tapahtua, mutta ei tapahtunut! Apua! En voi vieläkään ajatella sitä kuivin silmin.

En tiedä ovatko pääpari Ryan Gosling ja Emma Stone kovinkaan kummoisia laulajia, mutta tykkäsin silti aivan hulluna heidän esittämästään elokuvan teemakappaleesta – elokuvan soundtrackilla nimellä Mia and Sebastian’s Theme – joka toistuu pitkin tarinaa. Kuunnelkaa – ja menkää katsomaan, jos ette ole vielä nähneet. Tarvitsen analysointiseuraa, jotta pääsen siitä lopusta yli.


CITY OF STARS – DUET BY RYAN GOSLING & EMMA STONE FROM LA LA LAND