Viikon kohokohdat x 5

1 ~ Tulimme rättiväsyneinä kuvauksista ja meitä odotti putipuhtaaksi siivottu koti! Ei ole parempaa tapaa käynnistää viikonloppu, sillä sen ansiosta voi heittäytyä samantien sohvalle käymättä läpi stressaavaa keskustelua nimeltä Pitäis siivota, joka jatkuu jatko-osalla nimeltä Onko pakko. Keskustelun lopputulos vaihtelee, mutta voin kertoa, että se ei ole koskaan se, että voisi samantien heittää jalat ylös ja nauttia kauniista kodista. Siivoaja on sijoitus parisuhteeseen ja molempien henkiseen hyvinvointiin.

SECOND FEMALEN MEKKO SAATU DOTSISTA
CHLOEN NILKKURIT SECONDHAND

2 ~ Lämpötilat ovat kivunneet plussan puolelle ja se tarkoittaa, että mekkokausi on virallisesti alkanut. Ei välitetä nyt siitä, että tänään(kin) satoi räntää. Kyllä se kevät sieltä tulee tänäkin vuonna ja huhtikuuhun on enää kaksi viikkoa. Olen ristinyt kuvan mustan huitulan Stevie Nicks -mekokseni ja kaivanut sen kaveriksi kaapista pari vuotta sitten hankitut solkinilkkurit. Niiden ohut nahka ei kestä kovin kummoisia loskalammikoita ja toivon, että säiden jumalat ottavat vihjeestä vaarin. Ja ei, kevään fiilistely ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että haaveilen myös pohjoisen talvesta.

3 ~ Vietin eilen illan Galerie Forsblomilla, jossa taiteilija Ville Kylätasku ja muotisuunnittelija Mirkka Metsola julkistivat yhteistyönä syntyneen Ultraviolet-vaatemallistonsa, kokoelman vaatteita, joihin on painettu Villen töistä poimittuja printtejä. Täpötäydessä galleriassa jyskytti tekno, mallit seisoivat liikkumattomina teosten keskellä ja ihmiset parveilivat heidän ympärillään. Pari tuntia taidealtistusta, teknoa ja yleistä meteliä tekivät hyvää ärsyttävän perjantain päätteeksi. Päädyimme vielä lasilliselle ystävien kanssa, joita en ole nähnyt aikoihin. Keskinkertaista viiniä, huippuseuraa.

4 ~ YLE Areenaan on tärähtänyt uusi komediasarja nimeltä AIKUISET, joka keskittyy millenniaalien elämään akselilla Kallio-Punavuori ja onnistuu kuvaamaan sekä tälle ajalle tyypillisiä kliseitä että kaksikymppisten ikiaikaista sekoilua. Ihana Maria Veitola tekee cameoroolin. Koukuttavat jaksot ovat lyhyet ja kymmenen jakson kauden ehtii hyvin katsoa putkeen viikonlopun aikana, nimim. Testasin puolestanne. Superhauska, suosittelen!

5 ~ Nauratti Hesarin uutinen Amos Rexin taideteoksesta, betonisesta Drifter-monoliitista jota ei päässyt torstaina katsomaan, koska se oli alavireinen. Äärimmäisen kokeilevan taiteen kanssa pitää varautua kaikkeen, museojohtaja kertoi. Tämä oli varmaan joku nerokas markkinointitemppu ja se todellakin toimi, koska nyt en pysty ajattelemaan muuta kuin milloin pääsen katsomaan ALAVIREISTÄ MONOLIITTIA.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Välipäiväonni ja uusi koukuttava sarja

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Joulu on ohi, loma onneksi ei! Olen aina tykännyt välipäivistä, niiden vapauttavasta irrallisuudesta: joulukiireistä on selvitty, vanha vuosi on tulossa päätökseen ja uusi ei ole ihan vielä alkanut. Päivät niiden välissä tuntuvat lahjalta, kuin saisi ihan luvan kanssa heittäytyä joutilaisuuteen ja olla tekemättä mitään järkevää. Monina vuosina olen tehnyt välipäivinä töitä – tällä kertaa liu’umme joulusta suoraan kauan kaivatulle lomalle, joka jatkuu välipäivien yli uuden vuoden puolelle. Siitä lisää pian.

Olemme sopivasti loman kunniaksi löytäneet uuden yhteisen sarjasuosikin, nimittäin Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa startanneen Ivalon. Lapin hyiseen talveen sijoittuva Ivalo (kansainväliseltä nimeltään Arctic Circle) on ensimmäisten jaksojensa perusteella koukuttava yhdistelmä nordic noiria, loputtomia lumimaisemia ja potentiaalisen katastrofin kuvausta. Ivalossa asuva jääkäritaustainen poliisi Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) löytää erämaamökin kellarista kahlitun naisen, josta löytyy tappavan vaarallinen virus. Saksalainen virusasiantuntija Thomas Lorenz (Maximilian Brückner) saapuu avuksi, mutta virusta ei saada eristettyä, ja siitä tarina taitaakin vasta alkaa.

Kotimaiset tuotannot ovat tänä vuonna nousseet ihan uudelle tasolle. Syksyllä alkanut Bullets on saanut tunnustusta Suomen rajojen ulkopuolellakin, Ivalo on Elisa Viihteen alkuperäissarjoista toinen isolla budjetilla tehty kansainvälisen tason jättituotanto. Sarjassa liikutaan sujuvasti Lapin, Helsingin ja Amsterdamin välillä. Suomalaiset ja saksalaiset näyttelijät ovat nimekkäitä, musiikki tehty hienosti. Alkutunnari saa oikeasti karvat nousemaan pystyyn. Monesti kestää hetki päästä uuteen sarjaan mukaan, mutta tästä innostuimme molemmat samantien, Jarno samantien ja minä heti perässä kun tajusin, että kiinnostavan (ja erittäin hyytävän) aiheen lisäksi sarjassa viljellään hiljaista lappilaista huumoria ja hahmot ovat helposti lähestyttäviä.

Jarno listasi sarjan suurimpia plussia: Iina Kuustonen (taustalla teinivuosien crush – ymmärrän), kasvava Lappi-kuume (samaistun) ja se, että aihe ei ole kovin kaukaa haettu, sillä jotain tälläistä voisi ihan hyvin tapahtua. Samaa mieltä. Virusteema on aina kiehtonut ja kauhistuttanut minua. Viruspandemiat eivät ole kuvitteellisia kauhuskenaarioita, niitä on oikeasti tapahtunut. 1900-luvun alussa riehunut espanjantauti tappoi puolessatoista vuodessa joidenkin laskelmien mukaan jopa 100 miljoonaa ihmistä – enemmän kuin maailmansodat yhteensä. Luonto pyrkii aina tasapainoon ja ajattelen, että nopeasti leviävät virukset ovat olleet luonnon keino hillitä yhden nisäkäslajin liikakasvua. Luin jostain uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan espanjantaudista aikoinaan selvinneet ihmiset – jotka ovat nyt tietysti jo vanhoja – kantavat edelleen veressään taudin aiheuttavan influenssaviruksen vasta-aineita. Niin kiinnostavaa.

Tarinan sijoittaminen Lappiin tuo siihen sekä ekstrajännitystä että ekstrahuumoria. Elämä Lapissa on vähän toisenlaista kuin etelässä. Kuukausia kestävä kaamos, öisin kiristyvä pakkanen ja valtavat etäisyydet kaikkialta kaikkialle asettavat omat haasteensa. Lentokentän parkkipaikalla pyörii poroja. Poliisit kahisevat toppahaalareissa ja liikkuvat moottorikelkoilla – ei siellä maastossa keskellä talvea millään muulla pääse liikkumaan. Samaan aikaan sympaattista ja semikarua. Pidän myös siitä, että Lappia ei näytetä siloiteltuna satumaana, vaan autenttinen rähjäisyys on läsnä. Harvakseltaan asutuilla arktisilla leveysasteilla vallitsee omanlaiset lainalaisuudet.

Olen asunut Lapissa saman nelostien tuntumassa itsekin ja tunnistan sarjasta paljon tuttua. Ivalolainen poliisi Nina pitää visusti kiinni ammattinsa vaitiolovelvollisuudesta, mutta se on vähän turhaa, sillä hänen äitinsä kuulee kyllä kyliltä tutkinnan yksityiskohdat. Perusmeininki – pienillä pohjoisilla paikkakunnilla mikään ei pysy kovin kauaa salassa! Meidänkin pikkukylässä aikoinaan tiedettiin kummallisella tarkkuudella milloin pohjanmaalainen poikaystäväni oli tulossa visiitille, kunnes oivalsimme, että ei ollut ehkä hyvä idea kommunikoida postikortein. Posti nimittäin saapui ennen jakeluaan paikalliseen kyläkauppaan, joka tunnettiin myös kylän tietotoimistona.

Sarjan maisemat ovat hengästyttävät, kuten niillä on Lapissa tapana. Talvipäivän valkea on loputon ja lumipyry sakeaa, kunnes tulee sinistä ja kaamos kietoo sisäänsä. Sarjaa katsellessa tulee hirveä hinku lähteä pohjoiseen hengittämään tuntureiden hiljaisuutta. Tornionjokilaaksossa olemme viettäneet tänä vuonna paljonkin aikaa, mutta jospa ensi vuonna ehtisimme roadtripppailla vielä vähän pohjoisemmas. Ivalokin kiinnostaa, äitini oli joskus siellä sijaisopettajana ennen kuin muutti Utsjoelle.

Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa on yksinoikeudella nyt Ivalon kolme ensimmäistä jaksoa, seuraavat neljä saapuvat huomenna ja ensi viikon perjantaina ensimmäisen kauden loput kolme jaksoa. Olen saanut muuten syksyn mittaan kysymyksiä siitä voiko Aitio-suoratoistopalvelua käyttää vain Elisa Viihteen asiakkaat. Ei suinkaan! Aitio on aivan kaikille avoin suoratoistopalvelu ihan kuten Netflix, ja varsin helppo ottaa kokeiluun, sillä ensimmäinen kuukausi on ilmainen ja palvelun voi perua milloin tahansa. Nappaa Aition sivuilta itsellesi ilmainen kuukausi laatuviihdettä.

Kiitos kaikille skabaan osallistuneille! Onnetar osui nimimerkin “Nin a” kohdalle. Voittajaan on oltu yhteydessä.

Loppuun arvonta, jossa yksi onnekas voittaa itselleen Elisa Viihde Aitio-palvelun kuudeksi kuukaudeksi! Kerrohan mikä sarja tai elokuva erityisesti kiinnostaa niin olet mukana arvonnassa – jos vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä, kurkkaa vaihtoehtoja Aition sivuilta. Voit halutessasi myös tutustua kilpailun sääntöihin. Osallistua ehtii vuoden loppuun eli maanantaihin 31.12. asti. Arvontaonnea ja iloa!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Sunnuntain musasuositus (ja riitoja Neil Youngista)

Taloudessa käydään toistuvia Neil Young -aiheisia riitoja. Pidän Youngin varhaisista levyistä ja mielestäni Hey Hey, My My on hienoimpia kappaleita mitä 70-luvun lopulla on tehty, mutta elämäni valon mielestä se on “helvetin ärsyttävää määkimistä”. Yhdestä asiasta olemme Jarnon kanssa yhtä mieltä: kirkkaasti parasta mitä Neil Young on tehnyt on instrumentaalinen soundtrack postmoderniin amerikkalaiseen länkkäriin nimeltä Dead Man (1995). Jim Jarmuschin ohjaamassa mustavalkoelokuvassa näyttelee Johnny Deppin ja Billy Bob Thorntonin kaltaisten nimien lisäksi mm. ikuinen rakkauteni Iggy Pop. Pelkästään tekijäkaartin perusteella voi päätellä, että leffa ei voi olla huono, eikä se onneksi olekaan – suosittelen.

Tarina eli internet kertoo, että Young on improvisoinut suurimman osan soundtrackista soittamalla kitaraa katsoessaan elokuvan kohtauksia. Aika siistiä! On pistänyt vaan äänityksen päälle ja katsonut mitä lähtee. Lopputulos istuu surrealistiseen elokuvaan kuin nenä naamaan ja kestää kuuntelua leffasta irrotettunakin. Usko pois, me tiedämme, olemme soittaneet tätä yhtä kappaletta toistolla koko viikonlopun. Rakastan särisevän sähkökitaran ja akustisen kitaran hidasta, hypnoottista vuoropuhelua. Ja tietysti tuota tunnelmaa, johon voisin lillua kokonaisia päiviä tai viikkoja. Kärsimättömät voivat hypätä suoraan kohtaan 01:29.


☊ NEIL YOUNG ~ DEAD MAN THEME

Albumina julkaistulla soundtrackilla on myös puhekatkelmia, joissa Johnny Depp lukee William Blaken runoja. Se on nyökkäys Deppin samannimiseen roolihahmoon, jota hänen matkakumppaninsa, intiaani nimeltä Nobody, luulee 1800-luvulla eläneeksi kuuluisaksi englantilaiseksi runoilijaksi.

Aaaah. Täytyykin pistää tämä klassikko pitkästä aikaa pyörimään, kun joululoma koittaa.